Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Category

Saimaa

Luontomatkailu Saimaa Suomi Taide

Astuvansalmen kalliomaalaukset – retkeillen ikiaikaiselle nähtävyydelle

torstai, 22 syyskuun, 2022
Aurinkoinen upea syyspäivä, kuin luotu luontoretkelle. Keitettiin kahvit termariin ja pakattiin reppuun eväsvoileivät. Odotettavissa oli luontoretkeilyä ja historian havinaa. Lähdimme katsomaan Mikkelin Ristiinassa sijaitsevia Astuvansalmen kalliomaalauksia.

Olen ihmetellyt kymmeniä kertoja Mikkeliin ajaessani tien varrella olevaa Astuvansalmen kalliomaalausten opastekylttiä. Mielessä on käynyt monesti, että pitäisi joskus käydä katsomassa, mikä tuo nähtävyys oikein on. Aina sen vaan jäi, kunnes nyt päätin lähteä ottamaan asiasta selvää.

Kiinnostuin oikeasti asiasta luettuani kesäkuussa lehtijutun, jossa kerrottiin, että kyseiset maalaukset ovat jopa tunnetumpia ulkomailla kuin Suomessa. Kyse on koko Fennoskandian suurimmasta esihistoriallisesta kalliomaalauskokonaisuudesta. Että joku tulee oikein ulkomailta näitä maalauksia katsomaan? Sittenhän niiden on otava jotain merkittävää.

Jutussa kerrottiin, että Etelä-Savon Ely-keskus oli saanut Valtioneuvoston päätöksen pakkolunastaa Astuvansalmen kalliomaalausten alueelta 8,4 hehtaarin kokoisen maa-alueen luonnonsuojelualueeksi. Alueella on tähän mennessä ollut kaksi omistajaa, joista toinen on ollut yhteistyön kannalta hankala. Tämä selittänee sen, ettei perillä ollut minkäänlaisia opasteita. Kalliomaalauksille johti ainoastaan huonokuntoinen luontopolku.

Käännyimme Mikkeliin johtavalta tieltä 62 jossain Puumalan ja Anttolan puolivälissä kohti Hurissaloa (tie 4323). Viimeinen opaste kohteeseen oli siinä kohtaa, missä tie muuttui Suurlahdentieksi.

Navigaattoriin kannattaa laittaa osoitteeksi Suurlahdentie 2040. Ilman navigaattoria olisimme pyyhkäisseet auttamattomasti ohitse, sillä sen verran huomaamattomasti puskissa parkkipaikka sijaitsi. Kummastelimme sitä, ettei tien varrella ollut mitään paikasta kertovaa opastetta. Ainoastaan parkkipaikalla oleva kyltti kertoi, että oikeassa paikassa oltiin.

Parkkipaikalta johtaa Astuvansalmen kalliomaalauksille reilun kahden kilometrin mittainen kivinen ja juurakkoinen luontopolku, joka on melko helppokulkuinen, vaikkakin huonosti hoidettu. Jonkin verran nousua ja laskuja reitin varrella on. Välillä joutui kipuamaan polulle kaatuneiden puiden ylitse.

Polku lähtee kutakuinkin heti parkkipaikan jälkeen vasemmalle rantaan. Sen verran huomaamaton reitin alkupää on, että kannattaa olla tarkkana. Itse paahdoin innoissani ohi, mutta onneksi mies huomasi kapean metsään lähtevän polun. Ihmetytti suuresti, että kyse on merkittävästä nähtävyydestä, mutta ennemminkin tuli sellainen tunne, ettei toivottaisi kenenkään sitä löytävän.

Polku kulki vaihtelevassa metsämaastossa. Ohitimme pari kaunista lampea ja istuimme kahvittelemaan ja maisemia ihastelemaan toiselle polun varrella olevista kahdesta penkistä. Retkeilyreitti on mukavan helppo ja sopii ilmeisesti myös lapsille, sillä sen verran monta lapsiperhettä tuli matkalla vastaan.

Luontopolun lopussa laskeutuivat portaat Yöveden rantaan ja sitten oltiinkin perillä. VisitMikkelin sivuilla suositellaan Astuvansalmen maalausten tarkastelua veneestä käsin. Tuolloin myös näkee koko kallion, joka lukemani mukaan muistuttaa kasvojen sivuprofiilia. Arvellaan, että tuon poikkeavan muodon takia juuri tämä kallio valikoitui eräänlaiseksi kulttipaikaksi.

Kalliomaalausten vieressä on lyhyt ja kapea katselutasanne. Yläpuolella olevia maalauksia joutui etsimään kallioseinämästä niska kenossa ja melko huomaamattomia ne olivatkin kirkkaassa auringonpaisteessa. Tähän on onneksi tulossa korjaus, sillä luonnonsuojelualueen myötä maalauksille rakennetaan uusi katselupaikka vähän kauemmaksi. Myös nykyinen pieni venelaituri rakennetaan uusiksi ja polku kunnostetaan. Eiköhän tuolloin saada myös kunnolliset opasteet.

Täytyy myöntää ihan rehellisesti, vai pitäisikö sanoa junttimaisesti, etteivät kalliomaalaukset kuvina tehneet niinkään suurta vaikutusta. No, ne olivat sellaisia yksinkertaisia viivapiirroksia kuin kalliomaalauksista voi olettaa, entisaikojen graffiteja, kuten mies sanoi osuvasti. Kalliosta on pystytty erottamaan noin 80 kuviota, joista suurin osa kuvaa ihmistä, hirveä ja venettä. Katselutasanteelta maalauksista pystyy näkemään vain osan.

Minusta näiden maalausten suurin ihme on niiden vaikuttava ikä. Iäksi on arveltu huikeat 4000-2200 vuotta ennen ajanlaskumme alkua, jolloin Saimaan vedenpinta oli 8-12 metriä nykyistä vedenpintaa korkeammalla. On mielenkiintoista kuvitella, millaista noiden ihmisten elämä tuolloin on oikeasti ollut. Ja miten he ylipäätään ovat selvinneet talvikaudesta?

Skeptikko mieheni oli kyllä heti esittämässä monta epäkohtaa iän oikeellisuudesta. Myönnetään, että aikamoinen ikähaitarihan tuossa on, joten siitä ehkä voi päätellä, ettei kukaan tiedä tarkasti kalliomaalausten oikeaa ikää. Jos sitten maalausten tarkoitusperää. Vai voisiko olla niin, että ihmisellä on vain kautta aikojen ollut tarve toteuttaa itseään kuvataiteen avulla ilman, että siihen niin suuria merkityksiä tarvitaan?

Tiedä sitten, mutta mukava retkikohde tämä on. Aina on sykähdyttävää nähdä jotain ikiaikaista ja saada sitä kautta kosketus esi-isiimme. Ja onhan tuo ympäröivä luonto myös todella kaunista. Erinomainen kohde päiväretkelle.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Elämäntaito Saimaa Yleinen

Maalla on niin mukavaa, vai onko? Kokemuksia maalla asumisen hyvistä ja huonoista puolista.

lauantai, 27 elokuun, 2022
Kohta tulee kuluneeksi kaksi vuotta siitä, kun meidän asuinpaikka vaihtui eteläkarjalaisesta kaupungista piskuiseen eteläsavolaiseen kuntaan. Ostimme Saimaan rannalta loma-asunnon, joka muutettiin ympärivuotiseksi asunnoksi ja samalla meistä tuli maalaisia. Onko uusi asumismuoto täyttänyt odotuksemme vai tuliko sittenkin tehtyä hätiköity valinta?

Uskon vahvasti siihen, että joskus kannattaa luottaa vahvaan intuitioon. Jos olisimme ruvenneet liikaa pähkäilemään asuntomme ostoa ja uudelle paikkakunnalle muuttoa, tuskin olisimme täällä. Meille vain tuli tunne, että juuri siinä kohtaa elämässä oli tilaa jollekin uudelle vaiheelle. Asiat lähtivät rullaamaan, kun löysimme budjettiimme sopivan talokandidaatin. Päätös syntyi yllättävän nopeasti.

Nyt olemme parin vuoden ajan saaneet kokea koko vuoden kierron maalla asumista. Onneksi sentään ihan eristyksissä muusta maailmasta meidän ei tarvitse olla. Asumme alueella, jossa on paljon loma-asuntoja, joten etenkin kesäaikaan elämää ympärillä piisaa. Lähietäisyydellä asuu meidän lisäksi myös muutama muu ympärivuotisesti.

Lähipalvelut, kuten apteekki, kirjasto, posti ja ruokakauppa, löytyvät kunnan keskustasta, jonne matkaa on noin kymmenkunta kilometriä. Kyse on kuitenkin pienestä paikkakunnasta, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että tarpeissaan joutuu usein kääntymään joko lähikaupunkien tai nettikaupan puoleen.

Saimaa on monessa mukana

Ei tarvitse kauaa miettiä, mikä on ollut täällä asumisessa parasta. Ehdottomasti meitä ympäröivä luonto ja erityisesti Saimaa. Kesäaamuisin tunnen suurta kiitollisuutta, kun voin nähdä aamulla ensimmäiseksi palan kimmeltävää Saimaata ja halutessani aloittaa päivän pulahtamalla Saimaan syleilyyn.

Rannassa on myös viime kesänä hankittu vene, joten kalalle lähtö on helppoa kuin mikä. Kun kalasta puhutaan, meillä syödään kirjaimellisesti luomua ja lähiruokaa.

Niin veneellä kuin autolla pääsee myös ympäristön kiinnostaviin retkikohteisiin ja meille onkin muodostunut käsitteeksi perjantain retkipäivä. Silloin panen työkoneen aikaisemmin kiinni ja suunnistamme jonnekin ulkoilemaan.

Viime talvena havahduin Saimaan arvoon myös talvikautena. Olen aina inhonnut hiihtämistä, mutta keväthangilla hiihtely kirkkaassa kevätauringossa oli itseasiassa ihan mahtavaa.

Kesäaikaan ei aktiviteetteja puutu. Talvi onkin sitten toinen juttu. Loppuvuodesta nousee pintaan tunne, että hetkeksi on päästävä pois jonnekin, missä on valoa, lämpöä ja ihmisiä. Sitten taas jaksaa ja hiljaisuus maistuu.

Saimaa on elämässämme keskeisesti mukana kaikkina vuodenaikoina.

Metsä antaa paljon

Olemme molemmat ihmisiä, jotka viihtyvät erittäin hyvin metsässä. Tämä oli yksi syy siihen, miksi me tänne luonnon keskelle päädyimme. Loppukesä ja syysaika ovat meillä aina kiireistä. Silloin kerätään talteen metsän antimet: marjat, tatit ja kanttarellit. Asumme nyt keskellä loistavia mustikka- ja puolukkamaita, joten marjasatoa tulee helposti vähän kuin ulkoilun kylkiäisenä.

Kevään ja alkukesän lintukonsertti on jaksanut meitä hämmästyttää. Kuinka valtava määrä ääntä ja tohinaa metsässä onkaan. Muutenkin koko kevään tulon räjähdyttävää kokemusta on ollut hienoa saada seurata aivan vierestä.

Olen vahvasti sitä mieltä, että täällä asuessani havainnoin ja koen vuodenaikojen vaihtelut voimakkaammin kuin aiemmin kaupungissa. Ympärillä tapahtuu eri vuodenaikoina niin paljon. Nautin myös suunnattomasti kotimme isoista ikkunoista avautuvasta vaihtuvasta maisemasta.

Kesäaamujen lisäksi rakkaiksi ovat osoittautuneet alkusyksyn utuiset hämärtyvät illat. Hiljaisuus on käsinkosketeltavaa ja niin rauhoittavaa. Luonto ympärillämme on ollut valtava voimavara.

Tarkkailtavaa riittää kaikkina vuodenaikoina.Ikkunoistamme avautuu vaihtuva maisemataulu.Lähiruokaa kirjaimellisesti.

Kotirakkautta

Maalle muuttaessamme saimme samalla rahalla paremman asumismukavuuden ja tilavamman kodin. Lisäksi kesäaikaan iso ulkoterassi on kuin toinen olohuoneemme.

Kodin merkitys on muutenkin kasvanut. Vietämme entistä enemmän aikaa kotona, joten meillä on nykyisin myös paljon enemmän aikaa mukaville kotoilupuuhille. Jotenkin tuntuu, että vapaa-aikaa on enemmän kuin aiemmin. Aikaa ei kulu nykyisellään esimerkiksi ajamiseen eri paikkojen väliä.

Pimeyden täyttämä syksy ja talvi

Maalla asumisen huonoin puoli on minusta syys- ja talviajan pitkä ja pimeä kausi. Koska mitään katuvaloja ympäristössä ei ole, sitä ei osannut ajatellakaan kuinka pimeää pimeä voi olla. Jos talvella mielii neljän jälkeen lenkille, ilman otsalamppua on turhaa lähteä liikkeelle. Mitä nyt joskus kuutamo avittaa.

Pimeänä kautena valon vähyys rajoittaa tekemistä. Jos valoisana aikana vietetään paljon aikaa ulkosalla, talvikausi menee hyvin paljon sisätiloissa. Vyötärölle napakasti kertyneet lisäkilot kielivät siitä, että entistä enemmän on aikaa keskittyä herkutteluun ja ruokanautintoihin.

Talvikausi on muutenkin hyvin hiljaiseloa. Asuinalueemme uinuu, kunnan taajama on tyhjentynyt kesäasukkaiden lähdettyä, tekemiset ja harrastusmahdollisuudet ovat vähissä ja sosiaalinen elämä niukkaa.

Sellaisena runsaslumisena talvena, kuin viime talvi, liikkumismahdollisuudet myös kaventuvat. Lähialueella pystyy kulkemaan vain muutamaa aurattua tienpätkää pitkin. Mikäli lunta on satanut yöaikaan paljon, aamuvarhaisella on turhaa toivoa lähtevänsä minnekään kovin varhain. Tien auraamista joutuu joskus odottamaan.

Koti ja kaikenlainen kotona puuhastelu on saanut maalla ihan uuden ulottuvuuden.Viime vuoden kesäjuttu oli kukkapenkin perustaminen.Myös hoitokoira Hugo tuntuu viihtyvän maalla.Syksyn saapuessa tarvitaan valoa pimeyteen.

Pitkät välimatkat

Meiltä on lähimpään kaupunkiin ja sen palveluihin matkaa reilut 60 kilometriä. Eipä tule täällä repsahdettua heräteostoksiin tai notkuttua kovinkaan usein kahviloissa. Maalla asuessa säästyy myös rahaa, koska kuluttamisen mahdollisuudet ovat kovin minimaaliset. Toisaalta, kun vähemmän käy ”ihmisten ilmoilla” on voinut pidentää kampaajalla käyntejä, eikä uusille vaatteillekaan juuri ole tarvetta. Täällä periferiassa on oikeastaan ihan sama miltä näyttää.

Kaupunkikäynnit suunnitellaan etukäteen ja samalla tehdään listaa hankinnoista ja hoidettavista asioista. Vaikka meillä on kylällä kaksikin pientä lähikauppaa, joita melko ahkerasti käytämme, tosiasia on, että ruoka on täällä pikkupaikkakunnalla paljon kalliimpaa kuin kaupungin isoissa marketeissa. Siksi pyrimme aina kaupunkikäynneillä ostamaan suuremman erän elintarvikkeita kerralla ja hyödyntämään pakastinta.

Ikävää on myös se, että ystävämme ovat kaukana, mikä rajoittaa sosiaalisen elämän vilkkautta. Tässä iässä uusiin ihmisiin ystävystyminen uudella paikkakunnalla ei aina ole niin itsestäänselvää. Eikä oikeastaan itsekään jaksa aina olla tarpeeksi sosiaalinen.

Yhdeksi maalla asumisen huonoista puolista voisi mainita myös heikon terveydenhuollon. Minulla on käytössä työterveyshuolto, mutta mies välillä turhaantuu terveyskeskuksen palveluista. Aikoja lääkäriin on vaikea saada. Jonot ovat pitkät, päivystystä ei paikkakunnalla ole ja muutenkin kaikki terveydenhoitoon liittyvät palvelut ovat kovin rajalliset.

Malja hyvälle elämänvaiheelle.

Kuten huomaatte, maalla asuminen ei ole vain pelkkää ihanuutta. Asioilla on aina puolensa ja luulen, ettei meidän elämäntapa sovi kaikille. Kyse on enemmän siitä, minkälaisia asioita painottaa elämässä eniten ja mitkä asiat kokee merkityksellisimmiksi. Saadakseen jotain, joutuu usein luopumaan jostain.

Meille luonto-orientoituneille tämä asumismuoto tuntuu yhä edelleen sopivalta ja nautinnolliselta. Kotioven ulkopuolella on tarjolla maailma, jolla on valtava merkitys hyvinvointiimme. Parasta on myös se, että elämässä voi olla erilaisia vaiheita. Jos alkaa tuntua raskaalta, sitten mietitään jotain muuta. Juuri nyt, tässä paikassa ja tässä kodissa on hyvä.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Luontomatkailu Majoitus Suomessa Pohjois-Karjala Saimaa

Kulttuurikoti Villa Ruusulassa kohtaavat luonto, kulttuuri ja nautinto – ehkä myös metsän hyvät henget

keskiviikko, 16 maaliskuun, 2022
Kansakoulussa laulettiin Aleksis Kiven Seitsemän veljeksen runoa Oravan laulu. Tiedättekö sen biisin, jossa makeasti oravainen makaa sammalvuoteessansa. Kulttuurikoti Villa Ruusula nosti mieleen tämän kappaleen. Kaukana oli hallin hammas.

Kaupallinen yhteistyö: Kulttuurikoti Villa Ruusula

Sydän sykkii Pohjois-Karjalalle

En ole koskaan asunut Pohjois-Karjalassa, mutta silti sinne matkustaessa tuntuu aina kuin tulisin kotiin. Tunnen paikallisiin kummallista samanhenkisyyttä ja yhteyttä. Ventovieraiden kanssa juttu luistaa helposti ja hetken päästä on tunne kuin olisin tekemisissä vanhojen tuttujen kanssa. Ilo on pinnassa, nauru herkässä eikä pitkä matka koskaan ole kyyneleihinkään. Sama taajuus, sama aaltopituus, sama sielunmaisema.

En tiedä johtuuko tämä kotoisuuden tunne geneettisestä perimästä. Minussa virtaa puoleksi pohjoiskarjalalainen veri ja olen joskus miettinytkin, että onko kyse jonkinlaisesta perimän kautta tulleesta heimositeestä.

Vai onko tämä ”täällä on ihmisen hyvä olla” -fiilis sitä, että Pohjois-Karjalassa vaan elää maailman mukavimmat, aidoimmat ja mutkattomimmat ihmiset? Tiedä sitten. Mutta jotain tällaista pääsin jälleen kokemaan.

Kulttuurikoti Villa Ruusulan ihanat naiset Minna ja Sari.

Saimaan rannan hyvänolonkehto

Kevätaurinko hehkutti valtavia lumikinoksia ja sai punahongat näyttämään entistä punaisemmilta. Kurvasin Kulttuurikoti Villa Ruusulan pihaan Rääkkylässä. Tässä osaa keskistä Karjalaa en ollut koskaan aiemmin käynytkään.

Olin ajanut kotoani Etelä-Savosta reilut kaksi ja puoli tuntia, mutta silti yhä vaan pysyttiin Saimaan rannalla. Vähän jopa hämmästyin, miten valtaisa vesistö minulle rakas Saimaa onkaan. Vedellä on siunattu Rääkkylääkin. Kunnan vajaan 700 neliökilometrin pinta-alasta vesistöä on lähes kolmannes.

Kinosten ja honkien ympäröimässä sirolinjaisessa Ainola-puutalossa asustaa ja emännöi maailmanmaineeseen nousseen Värttinän äitihahmo ja Rääkkylän oma tyttö Sari Kaasinen. Sarin ja kulttuurin liitto on vahva täälläkin. Kulttuurikoti Villa Ruusulaa voisi luonnehtia kulttuuripainotteiseksi hyvinvointikeskukseksi.

Upealla niemitontilla on Villa Ruusulan päärakennuksen lisäksi Ladoksi kutsuttu korkea rakennus, joka on ihanteellinen erilaisten konserttien, kurssien, kokousten ja perhejuhlien pitopaikka. Hieman alempana rannassa on päärakennuksen pikkusisko, rantamökki Luonnotar, joka on vuokrattavissa ihan vain mökkilomailuun lyhyillekin ajanjaksoille.

Tapasin matkallani Sarin lisäksi myös toisen ihanan rääkkyläläisen, maailmalta kotikonnuille palanneen Minna Rautiainen-Cimrinin. Minna on muuten myös yksi alkuperäisen Värttinän laulajista. Villa Ruusulan markkinointia hoitava Minna esitteli minulle paikkoja ja kertoi Villa Ruusulan tapahtumista.

Villa Ruusulan päärakennus.Ladoksi kutsuttu koulutus- ja tapahtumatila.Luonnotar-mökki Saimaan sylissä.Paljon kauneutta.Paljon myös makua. Tässä sultsinoita.

Metsolan kantele soi

Ruusulan sijainti komealla mäntykankaalla Saimaan rannalla tarjoaa jo itsessään hienon luontoelämyksen, mutta tarjolla on paljon muutakin. Villa Ruusulassa järjestetään mm. musiikki-, kuvataide- ja hyvinvointipainotteisia tapahtumia. Kerralla päätalossa ja rantamökissä pystyy majoittumaan 25 henkeä.

Jos joku olisi joskus sanonut, että tulen soittamaan kannelta yhdessä Värttinän Sari Kaasisen kanssa, en olisi kuuna päivänä uskonut. Mutta niinpä vaan kävi, että Sari opetti minua, epämusikaalista nakkisormea, etsimään kanteleesta sointuja ja säestämään.

Kanteleensoitto on itse asiassa hauskaa yhdessä tekemistä pienelle porukalle. Täältä löydät monta muuta mukavaa Villa Ruusulan aktiviteettia.

Ensin viritetään soittimet.Ja sitten alkaa kantelekurssi. Tämä vaatii keskittymistä.

Minna vei minut katsomaan, missä syntyvät kuuluisat rääkkyläläiset Koistisen kanteleet. Olen varma, että näitä kanteleita tehdään maailman kauneimmassa kantelepajassa. Koistinen kanteleen työtilat ovat ainutlaatuisessa yli 100-vuotiaassa Rääkkylän vanhassa pappilassa.

Hannu Koistinen on kanteleentekijä toisessa polvessa. Hänen edesmennyt isänsä Otto Koistinen oli yksi Suomen arvostetuimmista kanteleentekijöistä. Oli hienoa tavata mielenkiintoinen ihminen, jolla on valtava intohimo. Hannu on omistanut elämänsä kanteleen kehittämistyölle ja hänen visionsa on avata kanteleen tietä kansanmusiikin ulkopuolelle.

Yksi kantele koostuu monesta työvaiheesta, joista suuri osa on käsityötä. Lopputulos on yhdistelmä tuotesuunnittelua, puusepäntaitoa ja mekaniikkaa. Kalleimmat kanteleet ovat yksilöllisiä, hienoja käsityötaidon luomuksia. Respect!

Rääkkylän vanha pappila.Mies ja intohimo.

Houkuttelevia ”sammalvuoteita”

Kuten tiedätte, olen aina täpinöissä kauniissa ympäristössä. Villa Ruusulan tunnelma ja sisustus aiheuttivat tähtisilmäisyyttä. Kymmenistä ikkunoista sisään tulvivaa luonnonvaloa, kauniita yksityiskohtia, viihtyisiä nurkkauksia, somia makkareita, antiikkihuonekaluja… Ja seinät täynnä kiinnostavaa taidetta. Talossa asuu ilmiselvästi melkoinen esteetikko ja taideharrastaja.

Erityisesti kiinnitin huomiota viehkoihin makuuhuoneisiin, jotka olivat nimetty Sarin kolmen tyttären mukaan. Jokaisessa makkarissa oli erilainen tyyli ja jäinkin pohtimaan liekö huoneet kuvaavat tyttärien luonteita.

Ihan sammalvuoteilla täällä ei kuitenkaan tarvitse nukkua ja kärsiä selkävaivoista epämukavan sängyn takia. Kaikissa vuoteissa oli laadukkaat joustinpatjat ja paksut petarit. Ja kuvitelkaa; kylppäristä löytyi tassuamme!

Tapahtumien ruokailut tarjoillaan rantamaisemissa päätalon valoisalla sisäterassilla. Luonnotar-mökissä majoittuva yksityisasiakas voi myös ostaa aamiaiset ja mahdollisuuksien mukaan muitakin ruokailuja.

Mikä elo onnellinen

Illaksi vetäydyin majapaikkaani, Villa Ruusulan Luonnotar-mökkiin. Laitoin huopatossut jalkoihin ja istahdin kiikkustuoliin. Oli aivan hiljaista. Saatoin kuulla ainoastaan seinän takaa saunan kiukaan tulen huminan. Ulkona hämärsi. Lumipeite Saimaan pinnalla sinersi.

Tämä oli parasta, mitä tässä kohtaa pystyin kuvittelemaan. Halusin olla hetken avaamatta tietokonettani ja hetken ilman telkkarin ahdistavia uutisia. Oli ihanaa rentoutua somassa mökissäni ihan vain yksikseni.

Täällä viihdyin.

Laitoin saunahatun päähän ja menin löylyihin saunan suloiseen hämärään. Ja hetken päästä pulahdin lämpimään paljuun. Mökkini edustalla oli iso terassi aivan Saimaan helmassa ja terassilla ainavalmis palju.

Siinä illan pimeydessä yritin kuulostella paikan hyviä metsänhenkiä, joista kuulin aiemmin tarinoita ja saada yhteyttä Karjalan metsissä asustaviin maahisiin ja tonttuihin. Eivät nuo nyt suostuneet kommunikointiin kanssani.

Tunsin itseni runon onnelliseksi oravaksi. Tänne ei hallin hammas eikä metsämiehen ansa ehdi ei milloinkaan.

Unien kultalassa nukuin erinomaisesti.

https://www.villaruusula.fi

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Etelä-Savo Luontomatkailu Retkeily Saimaa Suomi

Sulkavan Linnavuorelta aukeaa pala kauneinta Saimaata

maanantai, 11 lokakuun, 2021
”Saimaa, Saimaa, Saimaa. Eikö se nyt enää mistään muusta osaa kirjoittaa? Ja sitä ennen Lappi, Lappi, Lappi. Samaa jorinaa pohjoisen ihanuudesta viikko tolkulla.”

Kiitos palautteesta. Myönnetään. Loppukesän kirjoituksiani leimasi suurelta osin Lapin reissu. Ja tätä syksyä uusin luontorakkauteni, Suomen suurin järvi Saimaa. Mutta koittakaa ymmärtää. Minä nyt olen tällainen kaikesta kauniista ja erityisesti luontokokemuksista helposti syttyvä hehkuttaja.

Kaiken uhalla, meinasin jälleen kirjoittaa yhden Saimaa-aiheisen retkijutun. On nähkääs tuo Saimaa mennyt nyt niin kovin ihon alle ja ulottanut luontokokemukset ihan uusille sfääreille.

Mietin eräs päivä, että onkohan vahva luontosuhteeni ja luonnon voimakas kokeminen jonkinlaista veren- tai lapsuudenperintöä. Olen aina viihtynyt luonnossa erityisen hyvin ja saanut siitä valtavasti voimaa, energiaa ja hyvää mieltä. Metsä on aina ollut ystäväni ja terapeuttini. Enkä ole myöskään koskaan oikein osannut pelätä mitään, mikä liittyy metsään. Samanlainen oli äitini.

Jo pienenä tyttönä ollessani meillä kuljettiin marjassa ja sienessä polkupyörillä. Koska meillä ei ollut autoa, ensin kuljin äidin tarakalla ja myöhemmin omalla pyörällä. Reissut olivat joskus rankkojakin. Ensin poljettiin monen kilometrin päähän, sitten rämmittiin koko päivä metsässä ja iltapuolella ajettiin takaisin pyörän sangoissa täydet ämpärit heiluen.

Joskus itseäni naurattaa, että olen aikuisiällä ollut niin ehdoton siitä, ettei meidän talouteen osteta marjoja. Ne kerätään itse.

Viimeisinä elinvuosinaan äitini lähes sairastui siitä, ettei oman heikon liikkumisen vuoksi pystynyt juurikaan metsässä kulkemaan. Viimeisen yhteisen metsäretkemme teimme rollaattori mukanamme. Sitkeästi äiti yritti rollaattorilla edetä juurakkoista metsätietä pitkin. Tärkeintä ei ollut matka, vaan metsä ja sen tuoma hyvä mieli. Voin samaistua niin hyvin siihen, että luonto voi oikeasti olla ihmiselle elintärkeää.

Palataanpa Saimaaseen ja harmaaseen sunnuntaipäivään. Taivas tihutti vettä, eikä oikein tehnyt mieli lähteä veneilemään. Ehdotin miehelle autoretkeä Sulkavan Linnavuorelle, joka myös Pisamalahden Linnavuorena tunnetaan. Kelistä huolimatta, mieli teki luontoon. Vaikka vähän kastuttaisiin, luvassa olisi joka tapauksessa kauniita maisemia.

Tuumasta toimeen, kahvia termariin ja ei kun ajelemaan kohti Sulkavan kuntaa ja Enonveden Pisamalahtea. Noin viiden kilometrin päässä Sulkavan keskustasta sijaitsevalle Linnavuoren parkkipaikalle oli erinomaiset opasteet, jos sitten myös navikaattori osasi opastaa perille osoitteeseen Linnavuorentie 306.

Parkkipaikalta on noin puolen kilometrin matka portaille, joita pitkin oli itse asiassa hyvin helppoa kulkea ylös kalliojyrkänteelle. Matkalla oli jäänteitä vanhasta joko rautakauden lopulla tai keskiajalla rakennetusta puolustusvallista toimihan Linnavuori aikoinaan paikallisten turvapaikkana ilmeisimmin hämäläisten hyökkäyksiä vastaan.

Hyvä turvapaikka olikin, sillä kolmelta jyrkältä kalliosivulta ei vihollinen pystynyt saapumaan ja loivinta kohtaa suojasi rakennettu valli. Jyrkimmillään pudotusta alas Saimaaseen on noin 55 metriä.

Harmaasta kelistä huolimatta ylhäältä avautui huisin hienot maisemat ympäröiville Saimaan selille. Täydellinen paikka sunnuntain kahvitteluun.

Mietin, että tänne pitää ehdottomasti tulla veneellä paremmalla säällä. Reitti on hieno ja veneilijöitä näytti palvelevan uudehkon näköinen venelaituri. Lisäksi rannassa on grillikatos ja huussi.

Upeiden näköalojen lisäksi Sulkavan Linnavuoren komeutta ovat rannan valtaisat siirtolohkareet. Korkeiden kallioiden kätköihin jää mielenkiintoisia onkaloita ja luolia. Jostain kaukaa tuli mieleeni lapsuuden ajan Viisikko-kirjat.

Kotiin ajoimme upeaa Sulkavan Vilkaharjun harjureittiä pitkin. Kannattipa jälleen ponnistaa sohvan nurkasta liikkeelle. Jos olisimme jääneet kotiin ”sateen vangeiksi”, olisi tämäkin pieni, mutta mukava luontoretki jäänyt kokematta.

Ennakkotietona huolestuneille, että melko pian blogin juttujen aiheet sitten vaihtuvat. Kuvioihin astuu kolmas suuri matkarakkauteni. Eviva Espanja!

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Etelä-Savo Luontomatkailu Retkeily Saimaa Suomi

Rokansaari – Saimaan kaunein saari?

tiistai, 5 lokakuun, 2021

Joka syksy veisaan näköjään samaa virttä. Kesä meni jälleen liian nopiaan, enkä taaskaan ennättänyt tekemään kaikkea suunnittelemaani. Jäi käymättä Hangossa ja Fiskarsissa. Jäi näkemättä Banskyt ja Repinit, eikä veneilykautemmekaan käynnistynyt ihan niin kuin suunnittelin.

Mutta elämä vaan on sellaista. Päivät, viikot ja kuukaudet kuluvat. Asioita tulee ja asioita menee, joskus vähän liikaakin, eivätkä kaikki suunnitelmat toteudu. Kaikkea ei ehdi, eikä kaikkeen riitä energiaa. Yhtenä päivänä heräät siihen todellisuuteen, että kotisi yli lentävät hanhiparvet lentävät vastakkaiseen suuntaan. Vastahan ne mielestäsi tulivat. Tajuat konkreettisesti, että on aika sanoa heipat tälle kesäkaudelle.

Onneksi sentään veneilykautta ei ole täysin menetetty. Saimaa kutsui meitä seesteinä syysaamuna, kun tuuli oli nollassa ja aurinko hehkutti kullanväreissä kylpeviä rantoja erityisen kauniisti. Lempeässä syysvalossa vesistö näytti entistä sinisemmältä ja houkuttelevammalta.

Tällaisena päivänä täytimme termarin, pakkasimme evästä reppuun ja suunnistimme veneellämme kohti yhtä Saimaan hienoimmista retkikohteista, Puumalan Lietvedellä sijaitsevaa Rokansaarta. Ihan mistään pienestä saaresta ei olekaan kyse, sillä pinta-alaa tuolla monimuotoisella saarella on peräti 650 hehtaaria.

Saimaata kauneimmillaan.Ei retkeä ilman eväitä.

Meitä kiinnosti Rokansaaresta lähinnä Saimaan virkistysalueyhdistyksen omistama 25 hehtaarin kokoinen kaikille avoin virkistysalue. Yhdistyksen jäseniä ovat mm. Mikkelin ja Savonlinnan kaupungit sekä Puumalan kunta. Olimme kuulleet niin monelta taholta, että Rokansaari on veneilijälle yksi ehdottomista käyntikohteista Saimaalla. Saaressa on myös yksityisten ja valtion omistamia suojelualueita.

Rokansaaren laituriin oli helppo rantautua, etenkin kun yhtä venettä lukuunottamatta laitureissa ei ollut muita. Saaren pohjoispään kahteen jämerään laituriin pääsee myös isommalla veneellä. Vilkkaimpaan sesonkiaikaan laitureissa on kuulema tungosta, mutta näin loppusyksystä missään ei näkynyt ristinsieluakaan. Mikä ihana rauha ja auvoisuus.

Saaressa oli yllättävän hyvät palvelut retkeilijöille. Tulentekopaikoista, grillikatoksesta, käymälöistä ja jätepisteestä vastaa Pidä Saaristo Siistinä ry. Sama taho vuokraa myös saaren mökkejä.

On rantoja, mistä valita.Rokansaari kätkee sisäänsä kauniita suppalampia.

Rokansaarella on pitkä historiallinen tausta Saimaan matkailussa. 1940-luvun lopulta aina 1980-luvulle asti saaressa sijaitsi lomakylä Rokansalon kesäkoti, jonne asiakkaita kuljetettiin peräti höyrylaivalla. Aikaansa täällä viettivät mm. kapellimestari George de Godzinsky ja runoilija Aaro Hellaakoski.

Vanhat rakennukset: seitsemän mökkiä, kaksi saunaa ja lomakeskuksen päärakennus palvelevat matkailijoita yhä edelleen. Vaatimattomia, pääosin 50-luvulla rakennettuja, rantamökkejä vuokrataan noin 50 euron vuorokausihintaan. Entisen lomakylän vanhassa päärakennuksessa sijaitsee kesäisin baarikahvila, joka myös huolehtii lampisaunan varauksista.

Rokansaaren monimuotoinen ja vaihteleva harjumaasto oli meistä kuitenkin se kaikkein hienoin asia. Hämmästelimme ensinnäkin mahtavia hiekkarantoja, jotka näyttivät ympäröivän saarta vähän kaikkialla. Täällä ei tarvitse uimapaikkaa erikseen etsiskellä.

Kesäbaari Persauki Yacht ClubKivat lenkkeilymaastot.

Toinen mukava asia ovat pitkin saarta kulkevat retkeilyreitit. Pienempiä polkuja ja leveämpiä metsäteitä pitkin pääsee kulkemaan saaren päästä päähän. Harmittelimme sitä, ettei meillä ensimmäisellä käyntikerralla ollut tarpeeksi aikaa tutustua saareen kunnolla ja siksi päätimme palata sinne seuraavana päivänä uudelleen.

Seuraava aamu opetti meille noviisiveneilijöille, miten keli Saimaalla voi muuttua hetkessä. Kotoa lähtiessä aurinko vielä paisteli, mutta jo laiturille päästyämme niin taivas kuin maisema olivat peittyneet sankkaan sumuun, joka vain sakeni hetki hetkeltä.

Alkumatkasta mietimme, että pitäisikö kääntyä takaisin, sillä mies valitteli, ettei yksinkertaisesti näe yhtään mitään. Reimaritkin erottuivat kutakuinkin vasta kun kohdalla oltiin. Vitsailin, että laita hyvä mies se autopilotti päälle. Onneksi plotteriin oli piirtynyt reitti edelliseltä päivältä ja sitä seuraamalla pääsimme perille.

Tottakai veneilyn ihanin keli on se, kun taivas on sininen ja järvenpinta peilityyni, mutta täytyy sanoa, että jotain kiehtovaa on utuisessa sumusäässäkin. Tulee tunne, että kätkeytyy jonnekin epätodellisen ja unenomaisen maailman sumuvaippaan. Vaikka maisema on harmaa, se on pehmeä ja lohdullinen.

Rantauduttuamme lähdimme kulkemaan saaren vastakkaiselle eteläpuolelle. Matkalla ohitimme pari yksityisomistuksessa olevaa rantamökkiä. Hienosti olivat merkinneet langoilla alueensa ja laittaneet nuolen osoittamaan toivotulle reitille. Hyvät opasteet helpottavat varmasti niin retkeilijöiden kuin mökinomistajien rinnakkaiseloa. Tuskin kukaan haluaa ehdoin tahdoin häiritä toisten yksityisyyttä.

Näkyvyydessä oli hieman toivottavaa.Mukavan monimuotoinen maasto.En uskaltanut mennä katsomaan kuka tuolla asustelee.

Olen leikilläni puhunut etsiväni Saimaalta neitseellisiä hiekkarantoja, kätkettyjä helmiä, joista vain harva tietää. En tiedä kuinka yleisesti tämä ranta on tiedossa, mutta Rokansaaren eteläpuolella tupsahdimme niin uskomattoman hienolle hiekkarannalle, etten muista ihan äkkiä nähneeni vastaavaa. Täydellistä idylliä vahvisti rannalta yllättämämme joutsenperhe, joka kohteliaasti lipui hieman kauemmas.

Olimme tulleet UPM:n omistuksessa olevalle luonnonsuojelualueelle. Tulenteko näytti rannalla olevan kielletty, mutta leiriytyminen ilmeisesti ei. Esitin miehelle hartaan toiveen palata rannalle joskus yöpymään. Hiljaisuuden vallitessa istuimme rantakiville juomaan kahvia ja syömään eväitä.

Eteenpäin käveltyämme vastaan tulivat korkeat kalliot, joiden päälle oli kiivettävä näköaloja ihailemaan. Kuljimme vielä jonkin matkaa rantoja eteenpäin. Jossain kohdin jouduimme riisumaan kenkämme, jotta pääsimme kahlaamaan pienen ojan yli lenkkareita kastelematta.

Hiekkarantojen aatelia.

Loppumatkan suunnistimme saaren keskiosan kautta ja ohitimme kaksi vanhaa maatilaa. Mänty- ja jäkäläkankaat vaihtuivat hetkittäin vanhaan tiheään kuusikkoon ja siitä koivikkoon. Rokansaaren maasto on vaihtelevuuden ja monipuolisuuden vuoksi ihanteellista patikointiin. Vai mitä sanotte siitä, että muutaman tunnin sisällä kuljettiin niin järven kuin lampien rannoilla, kohdattiin erilaisia metsätyyppejä, lompsittiin pitkillä hiekkabiitseillä, kiivettiin korkeille kallioille ja kuljettiin pitkin korkeaa hiekkaharjua?

Loppumetreillä kerättiin polun vierestä vielä kanttarellikastikkeen tarpeet. Askelmittari näytti lähes 12 käveltyä kilometriä. Olipas kiva retkeilypäivä ja kerrassaan hieno saari. Saimaan kaunein kenties?

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Etelä-Savo Luontomatkailu Retkeily Saimaa Suomi

Pala kauneinta Saimaata Puumalan retkeilyreiteillä

sunnuntai, 24 toukokuun, 2020

Oi Puumala, oi Saimaa! Ainakin kerran kesässä on tätä kauneutta saatava.

Kirjoitin aiemmissa blogijutussani Suomen kahdesta kauniista maisemareitistä, Punkaharjun Harjureitistä ja Karigasniemi – Utsjoki Tenojokilaakson reitistä. Tähän sarjaan on ehdottomasti lisättävä kolmas Suomen maisemahelmi, Puumalan saaristoreitti.

Yksi tämän tieosuuden ihanuuksista on Puumalan kunnan ylläpitämä retkeilyreitistö. Jos vähänkään vesistö ja Saimaa saa sydäntäsi hypähtelemään, täällä olisi tarjolla kolmen luontopolun kattaus, joista jokainen kulkee ainakin osittain pitkin Saimaan kauneimpia rantamaisemia.

Kaikki kolme retkeilyreittiä ovat rengasreittejä, jotka ovat yhdistettävissä toisiinsa. Kolmen kilometrin pituinen Kitulan lenkki kulkee enemmän metsän siimeksessä, kun taas neljän kilometrin mittainen Kaivannon Kieppi myötäilee lähes täysin Saimaan rantoja. Kolmas reiteistä, Kotkatsaaren kierros, on kolmisen kilometriä pitkä ja myös se kuljettaa suurimmaksi osaksi rantamaisemissa.

Me valitsimme Kaivannon kiepin reitin, joka on varmasti yksi hienoimmista retkeilyreiteistä, mitä olen näillä leveysasteilla kulkenut. Oma kivan lisänsä antoi toukokuinen heleys, kirkas sää ja kauniin sininen taivas. Aurinko sai Saimaan näyttämään niin kirkkaansiniseltä, että melkoisessa sinisessä Suomi-euforiassa kuljimme nuo kilometrit. Eipä olisi voinut parempaa säätä toivoa luontoretkeilyyn.

Rantoja kiemurteleva polku nousi väliin ylös kallioille ja laskeutui taas alas rannoille. Kaivannon kiepin varrella oli peräti kolme hiekkapohjaista uimarantaa ja lisää uintipaikkoja löytyy Kotkatsaaren reitiltä. Jos vesi vain olisi ollut hieman lämpimämpää, olisi ollut aika makeeta pulahtaa reippailun välissä Saimaan syleilyyn.

Reitin varrella oli myös kerrassaan hieno vastavalmistunut katos, jonka yhteydessä oli kaksi tulentekopaikkaa, jotka käyntihetkellämme olivat viimeistelyä vaille valmiita. Kyllä oli kunta rakennuttanut upean hirsirakennuksen kaikkien yhteiseen käyttöön. Sieluni silmin näin kuinka vaikuttavaa olisi kuunnella täällä Finlandia hymniä.

Jyrkkien nousujen ja laskujen takia reitti vaatii kohtalaista peruskuntoa. Suosittelen myös pitäväpohjaisia kenkiä. Huomasin itse, että melko sileäpohjaiset Skechersit eivät olleet tälle matkalle parhaat jalkineet.

Reitti oli hyvin merkitty punaisin täplin puihin, joten eksymisen vaaraa ei ole. Tästä selviäisin jopa minä suuntavammainen ihan yksinkin.

Olin varustautunut lähiobjektiivilla siltä varalta, että joku alueella elävistä norpista olisi näyttäytynyt. Näin hyvää tuuria ei tällä kertaa ollut, mutta ilman norppaakin reitti oli ihastuttava. Kun kiipesimme Pääskytvuoren näköalapaikalle, harmittelin, ettei mukaan tullut otettu kahvia termarissa. Olisi ollut aika hulppea paikka kahvitteluun. Tosin kävi mielessä, että tässä olisi myös hieno paikka nostaa lasi samppanjaa Suomi-neidolle.

Reittien lähtöpisteille on helppo löytää. Käänny Kantatie 62:lta läheltä Puumalan keskustaa Luukkolantielle. Reilun kilometrin päässä oikealla on retkeilyreittien ensimmäinen parkkipaikka Luukkolantien pysäköintipaikka, joka osuu Kitulan lenkin varrelle.

Me jatkoimme Luukkolantietä vielä noin 1,5 kilometriä eteenpäin ja jätimme auton tien oikealla puolella olevalle Kaivannon parkkipaikalle. Opastekyltti oli melko pieni ja huomaamaton, joten kannattaa olla tarkkana. Tälle parkkipaikalle kannattaa jättää auto myös, jos lähdet kulkemaan Kotkatsaaren reittiä.

Kaivannon parkkipaikalla on muuten juomaveden tankkauspiste. Hyvää vettä onkin, sillä pohjavesialue sijaitsee tällä kohtaa.

Koko reitistöä kutsutaan Norppareitiksi, jonka pituudeksi tulee yhteensä 13 kilometriä, mikäli lähdet matkaan jo Puumalan sillalta.

Tarkemmat tiedot kuvatuista reiteistä löydät täältä.

Jos haluat kokea lisää tuosta alussa mainitusta kauniista tieosuudesta, Puumalan saaristoreitistä, jatka matkaa Luukkolantietä eteenpäin kohti Niinisaarta. Ennen Hätinvirran lossia käänny oikealle Lintusalontielle. Lossin jälkeen alkaa viehko tieosuus, jossa ajat siltoja pitkin saarelta toiselta.

Niinisaaressa sijaitsee tasokkaita lomamökkejä vuokraava Okkolan lomamökit. Täältä voit vuokrata käyttöösi vaikka sähköpyörän, jolla on mukavaa jatkaa matkaa eteenpäin. Okkolan lomamökit emännöi myös kesäisin auki olevaa Ravintola Niinipuuta.

Okkolan naapurista löytyy kotimaisia marjaviinejä valmistava Temolan viinitila. Ja löytyypä Niinisaaresta myös kesäkuukausina auki oleva Liehtalanniemen museotila.

Tällä kertaa me jatkoimme matkaamme Puumalan satamaan. Kävimme ostamassa sataman vieressä olevasta Kahvila-Konditoria Soroppista take away kahvit ja täydelliset korvapuustit, jotka nautimme sataman penkillä ohi kulkevia veneitä ihmetellen.

Ystävä kävi vielä nappaamassa paikallisesta kaupasta herkullista lähiruokaa: maailman parasta Puumalan kylmäsavustettua kirjolohta ja Puumalan Sahanlahden valmistamaa mallaslimppua. Sopi näillä sitten evästää hetkeä myöhemmin mökkiterassilla.

Enpä yhtään ihmettele, että ainakin kerran kesässä tekee mieli pistäytyä Puumalassa.

visitpuumala.fi

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Etelä-Savo Majoitus Suomessa Saimaa Suomi

Suunnitteilla lomamatka Suomessa? Suuntaa Savonlinnaan ja Saimaalle

keskiviikko, 13 toukokuun, 2020

On korona tai ei, tunnen kuinka joka keväinen levottomuuteni lisääntyy ja pääni alkaa kuumeisesti pähkäilemään kesän matkasuunnitelmia. Tekee niin vietävästi mieli toisiin maisemiin.

Oletko tehnyt lomasuunnitelmia? Jos et ole, älä välitä. En ole minäkään ja sekös tässä kohtaa jo vähän huolestuttaa. Kesä on aina kesä ja vaihtelua kotiseinille ja arkirutiineihin pitäisi saada. Minkäs matkailevainen mielelleen voi, jonnekin olisi piakkoin pakko päästä.

Ulkomaanmatkoista ei osaa kukaan sanoa, mutta luulenpa, että mökkeily ja kaikkinainen kotimaan matkailu tulee tänä kesänä olemaan kovassa kurssissa. Ja hyvä niin. Korona on kurittanut matkailuyrityksiämme sen verran kovalla kädellä, että on pelkästään positiivinen asia, jos matkailueurot jäävät tänä kesänä pääosin Suomeen.

Omat kesäsuunnitelmani ovat aivan auki. Jonnekin itselleni uuteen ja ennen käymättömään kohteeseen Suomessa olisi mukava mennä. Rakastan persoonallisia ja tavanomaisesta poikkeavia majoituspaikkoja, joten myös jonkun sellaisen haluaisin tänäkin kesänä maamme sopukoista löytää.

Minusta Suomen kesän parasta matkailua ovat reissut paikkakunnille, jotka sijaitsevat vesistöjen äärellä. Suomalainen sielunmaisema minussa kaipaa ympärilleen jonkinlaista lätäkköä, isompaa tai pienempää vettä. Kesäisin viihdyn ehdottomasti parhaiten paikkakunnilla, joissa pääsee käyskentelemään kauniisiin rantamaisemiin.

Vesistön lisäksi minusta täydelliseen lomakokemukseen sisältyy mielenkiintoista nähtävää, mahdollisesti luontoaktiviteetteja ja ehdottomasti hyviä ruokakokemuksia. Vielä kun kattaukseen lisätään jollain tasolla poikkeuksellinen majoitus, siinä ovat minun näköiseni loman elementit.

Kun viime aikojen matkailu on sattuneista syistä jäänyt vähäiseksi, päätin verestää vanhoja matkamuistoja. Tulen lähiviikkojen aikana nostamaan blogissa esiin muutamia kotimaan matkakohteita, joista olen pitänyt erityisen paljon ja joissa kaikissa vesistö on ollut voimakkaasti läsnä. Toivottavasti joku saa näistä inspiraatiota ja ideaa tulevan kesän reissuillensa.

Ihan ensimmäiseksi mennään Savonlinnaan. Viime kesänä teimme ystäväni kanssa perinteisen kesäretkemme Savonlinnan maisemiin. Piskuinen Savonlinna Saimaan rannalla on minusta ihan huippu kesäkaupunki.

Jestas, miten kuuma olikaan tuona viikonloppuna, kun kaupungissa vierailimme. Mieleen jäivät Savonlinnan lukuisat sillat, aurinkoiset terassit ja kaikkialta vilkutteleva Saimaa. Kaupunki koostuu useasta saaresta, jotka on yhdistetty silloilla toisiinsa. Savonlinnassa tulee hauska tunne, että kuljet pitkin järvenselkää paikasta toiseen. Noista lenkkeilymaastoista voi kyllä olla savonlinnalaisille aidosti kade.

Savonlinnassa on pakko käydä torilla, syödä maan parhaita Puruveden muikkuja ja käydä ihailemassa jyhkeää Olavinlinnaa. Jos meillä olisi ollut vähän enemmän aikaa, risteily Saimaan saaristossa olisi voinut olla myös kokemisen arvoinen juttu.

Savonlinnan reissukokemuksistamme voit lukea lisää täältä.

Savonlinnasta jäi mieleen myös ihastuttava majapaikkamme. Yövyimme vanhassa tunnelmallisessa puutalossa, jonka vehreä piha oli kuin suoraan lapsuuden maisemista tuoksuvine syreenipensaineen. Tavis Innin huoneistoja voin suositella lämpimästi.

Toinen kiva majoituspaikka löytyy Tavis Innin naapurista. Lossiranta Lodge on samassa omistuksessa oleva pikkuhotelli, jonka sijainti rannalla on paras mahdollinen, aivan Olavinlinnaa vastapäätä. Siinä on kuulkaapas näkymä kohdallaan, joka kelpaisi varmasti ikuistettavaksi itse Edelfeltille.

Majoituskokemuksestamme voit lukea lisää täältä.

Savonlinnan kaupunkiin kuuluva Punkaharju on toinen kohde, jossa kannattaa kesämatkaajan piipahtaa. Matkaa Savonlinnasta tulee vajaa 30 kilometriä. Vaikka ikonista Retrettiä ei enää ole, taidetta Savonlinnassa pääsee näkemään Johanna Oraksen taidekartanolla ja vanhalla Punkaharjun asemalla.

Jos kaipaat täydellistä miljöötä kesämatkasi lounaalle, suuntaa Punkaharjun vaaleanpunaiseen unelmaan, Hotelli Punkaharjuun. Paikka nyt muutenkin on viehko kuin kesämorsian ja sopii rauhaa ja seesteisyyttä kaipaavan majoituskohteeksi.

Muista ajaa pitkin harjutietä. Tämä tienpätkä voisi hyvin kilpailla Suomen kauneimman maiseman tittelistä. Tosin kaukana tuosta tittelistä ei olla, sillä Punkaharjun Harjutie on valittu 2017 Vuosisadan tieksi. Joka kerta tuosta ajaessani jaksan vain huokailla maamme kauneutta.

Matkavinkkejä Punkaharjulle ja lähiympäristöön löydät täältä.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista