Browsing Category

Ruoka ja viini

Tallink Siljan laivoilla uusi kattaus laivan viinejä ja oluita

Tallink Silja on valinnut uudet laivan viinit ja oluet. Ei ole muuten ihan yksinkertaista seuloa reilusta sadasta kandidaatista juuri ne sopivimmat juomat.

Tastingin tarjosi Tallink Silja.

Hassua miten voimakkaasti yhdistän Silja Linen viineihin. Juuret juontavat jonnekin 1990-luvun puoliväliin, jolloin osallistuin varustamon järjestämään ennenkuulumattomaan viinien hyväntekeväisyyshuutokauppaan. Myyntitapahtuma järjestettiin Silja Linen laivalla reitillä Helsinki – Tukholma. Istuin noviisiviininharrastajana muiden joukossa kuin olisin jotain ymmärtänyt. Oikeasti olin ihan pihalla koko hommasta.

Olin jo tuohon aikaan perso samppanjalle ja kuinka ollakaan jokainen kuohuva pullollinen sai sydämeni läpättämään. Erityisesti se yksi. Kuvitelkaa: hieno puulaatikko, magnumpullo taivaallista Krugin rosésamppanjaa ja pullossa suvun perheenjäsenten nimmarit kultatussilla kirjoitettuna.

En nyt kyllä enää muista kuinka niin pääsi käymään, mutta jotenkin käteni lipsahti kriittisellä hetkellä ylös ja pullo nuijittiin minulle. Olin tullut puolivahingossa ostaneeksi elämäni kalleimman viinipullon. 1000 markkaa pullosta samppanjaa! Voi sitä katumuksen määrää.

Tuo ”aarre” on minulla vieläkin. Seurannut sen kymmenet muutot arvokkaasti puuarkussaan maaten. Pullo on koskematon, sillä taikahan olisi kadonnut sillä hetkellä, kun sisältö olisi korkattu. Nyt ei tosin tarvitse sitäkään miettiä. Pullon henki on varsin menettänyt henkensä jo aikoja sitten.

(kuva Tallink Silja)

Tätä mietin huvittuneena astellessani Tallink Siljan uusien laivan viinien ja oluiden tastingiin Silja Symphonylle. Olin saanut kutsun pressitilaisuuteen, jossa esiteltäisiin varustamon valitsemat uudet laivojen nimikkoviinit – ja -oluet. Nämä valkoisten laivojen nimikkojuomat valitaan kahden vuoden välein.

Tänä vuonna ensimmäistä kertaa laivan kuohuviini, samppanja, valkoviini ja punaviini saivat rinnalleen trendikkään roséviinin. Myös oluen ystäviä muistettiin erityisesti. Laivan nimikko-olutvalikoimaa täydennettiin mielenkiintoisilla virolaisen pienpanimon artesaanioluilla.

Vaan katsotaanpa tarkemmin millaisia juomahelmiä olivat Tallink Siljan laivoille hankkineet.

Valinta ei varmaankaan ole helppoa. Laivan viinit ovat laivojen suosituimpia viinejä ja voin uskoa, että tunkua valintaprosessiin on. Nimikkoviinejä myydään vuosittain yli 1,3 miljoonaa pulloa.

Niin viinit kuin oluet valitaan sokkotestein. Tänä vuonna viinit valikoitiin reilun sadan viinin joukosta, oluet 40 oluen otannasta.

Laivan viinien tulee olla laadukkaita, mutta hinnan pitäisi kuitenkin pysyä edullisena. Viinien tulisi sopia mahdollisimman monenlaisiin ruokiin, jos myös suihin ja olla käyttötarkoituksiltaan monipuolisia.

Aristokraattinen Ayala, samppanjaa jo vuodesta 1860.Laiva, rapuleipä ja lasillinen kuohuvaa, ihan täydellinen kombo.

Laivan kuohuviiniksi valikoitui italialainen raikas ja hedelmäinen prosecco Aurea Blanc de Blanc, jonka valmistuksessa on käytetty ainoastaan valkoisia rypäleitä. Erinomainen seurustelujuoma, tosin omaan suuhuni aavistuksen liikaa makeutta. 8,5 euron myyntihintaan moneen suuhun varmasti sopiva tuote.

Laivan samppanjan arvoiseksi valittiin Ayala Brut Majeur Extra Age, joka on saanut kypsyä kellareissa neljä vuotta. Pidempi kypsytysaika antaa juomalle sopivasti voimaa ja syvyyttä. Mineraalinen ja tasapainoinen kokonaisuus. Ihana samppis, joka sopii kaikkiin tilanteisiin ja käy kaiken kanssa (heh, onko muunlaisia samppanjoita olemassakaan? 🙂 ). Sanoisinpa, että hintalaatusuhde on erinomainen, sillä pullo irtoaa Tallink Siljan laivoilta alle 30 eurolla. Tiesittekö muuten, että Ayalan on omistanut vuodesta 2005 Bollinger?

Laivan valkoviini, Montgravet Sauvignon Blanc, tulee Ranskasta. Tästä viinistä pidin erityisesti, liekö osasyynsä siinä, että kyse on valkkareiden lempirypäleestäni. Maussa oli mukavaa hedelmäistä raikkautta. Hyvä yleisviini kaikille uiville. Tämä nektari irtoaa 8,50 euron hintaan.

Ranskaan mennään myös laivan roséviinin valinnassa. Henri Gaillard Rosé on kevyt ja heleä kuin poutainen kesäpäivä. Ja kesäänhän tämä viini ehdottomasti kuuluu hyvin jäähdytettynä. Lähtee mukaan terasseille 7,90 euron hintaan.

Olin iloinen, että laivan punaviini tulee lempimaastani Espanjasta. Allegranza Tempranillo-Shiraz tulee kutakuinkin Espanjan keskiosasta Kastilia-La Manchan alueelta, joka on kuuluisa mm. Manchego-juustoistaan. Tämä on sellainen peruspunkku, joka sopii niin vaalealle kuin punaiselle lihalle ja erityisesti juustojen kyytipojaksi. Myyntihinta 8,50 euroa.

Myös kapteenit ovat valinneet oman suosikkipunkun.

Jos Tallink Silja ratsastaa aallonharjalla viinivalinnoissa, tänä vuonna myös oluen ystävät saavat erityistä hemmottelua osakseen. Laivan oluen tittelin jakavat virolainen kevyt portteri Tartu Pühaste Lighthouse porter ja ruotsalainen luomulager Kapten Balder.

Näiden lisäksi Tallinkin 30-vuotisjuhlien kunniaksi on valittu kolme sympaattista virolaisen pienpanimo Purtsen artesaaniolutta. Hauskat pulleat pullot, joilla jokaisella on kerrottavaan tarina Itämerestä ja Tallinkin laivoista, edustavat juuri sellaista tuoteajattelua, jota käsityöläisoluilta odottaa. Itse en juuri mikään oluen ystävä ole, mutta panimon hedelmäistä ja sopivan hapokasta Wild Sea -lageria voisin hyvin juoda.

Olutta jokaiseen makuun. Laivan oluista oli saatu mielenkiintoinen väripaletti aikaiseksi.30-vuotisjuhlaolueilla on hauskat pullot.

Hyvän setin oli raati minusta valinnut. Oluista en paljoa pysty sanomaan, mutta kaikki viinit ovat erinomaisia hintalaatusuhteeltaan. Ja myös sellaisia viinejä, joista on helppoa tykätä.

Pitänee lähteä täydentelemään oman viinikaapin sisältöä, sen verran hyviä ja edullisia käyttöviinejä on tässä tarjolla. Ja kummastihan tuo risteilykin aina piristää. Tallinnassa tulee silloin tällöin piipahdettua, mutta milloinkohan olen viimeksi käynyt Tukholman risteilyllä? Siitä mahtaa olla ikuisuus. Täytyy vaan huolehtia, ettei laivalla satu olemaan viinihuutokauppaa.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

3 x hyvä päivä

Voi hyvä päivä” tulee täällä Costa del Solilla huokaistua aika useasti. Enkä sano tätä retorisesti, vaan tarkoitan sitä ihan kirjaimellisesti.

Fuengirolassa asumisen yksi parhaista puolista on sen keskeinen sijainti kutakuinkin puolivälissä Costa del Solia. Mihinkään Arinkorannikolla ei oikeastaan ole pitkä matka. Omaa autoakaan ei tarvita, sillä julkinen liikenne on halpaa ja erittäin toimivaa. Tunnissa pyyhkäisee jo moneen mielenkiintoiseen paikkaan.

Joskus jopa huvittaa, että ihan tosissaan voi heittää kysymyksen: lähdettäisiinkö tänään käymään junalla Malagassa vai mentäisiinkö sittenkin bussilla Marbellaan?

Rantaa rakastavalle lähietäisyydellä on monta mielenkiintoista rantakaupunkia. Bussilla pääsee länteen, missä on hienostunut Marbella ja suloinen Estepona. Itään matkatessa paras kulkuväline on paikallisjuna, jonka pisinkään matkaosuus, Fuengirola – Malagan keskusta, ei maksa kuin 2,80 euroa.

Itselleni kaikista mieluisin Costa del Solin kaupungeista on Espanjan kuudenneksi suurin kaupunki Malaga. Kun ensimmäisen kerran kävin tässä kaupungissa, minulle jäi vähän ristiriitaiset fiilikset. Kirjoitinkin tuolloin blogiini, että äänekästä Malagaa voi samaan aikaan vihata ja rakastaa.

Malaga on vihreä kaupunki.

Mitä enemmän Malagaa olen oppinut tuntemaan, sitä mieluisampi siitä on tullut. Suurkaupungilla on suurkaupungin tarjonta on sitten kiinnostunut kulttuurista, museoista, ravintoloista tai shoppailusta. Eikä Malaga jätä kylmäksi rantaihmistäkään. Aivan keskustan kupeessa pääsee sukeltamaan Välimeren aaltoihin Malaquetan hiekkarannalta.

Ja eihän tämä meidän kotikaupunkimme Fuengirolakaan huono ole. Vaikka kuinka olemme täällä ollessamme kierrelleet kaupungin eri kulmia, meillä on vielä paljon käymättömiä kaupunginosia ja tuntemattomia kolkkia. Eräskin päivä päätimme ajaa lähimmältä bussipysäkiltä pääteasemalle Boquetilloon katsomaan vain mitä sieltä tulisi vastaan.

Joulun ja loppiaisen väli lähinnä chillailtiin rauhaiseloa omilla kulmilla, mutta ehdittiin piipahtamaan Malagassakin. Kolme päivää jäi erityisesti mieleen. Sellaisia päiviä, että piti huokaista ”voi hyvä päivä”.

Meksikolaista ruokaa ja Mojitot Malagassa

Loppiaisen alla päätimme lähteä viettämään aurinkoista päivää Malagaan. Paikallisjunalla pääsee aivan Malagan keskustaan (pysäkki Malaga Centro), josta on vain muutaman sadan metrin matka vanhaan kaupunkiin.

Matkalla poikkesimme Malagan vanhassa kauppahallissa, jonne tosin ei meinannut oikein sekaan mahtua. Koko Malaga oli lähtenyt liikkeelle, sillä tulossa oli espanjalaisten suurin juhla loppiainen, joka vastaa lähinnä meidän jouluaattoa juhlaruokineen ja lahjoineen.

Tänne vanhaakin vanhempaan Atarazanasin kauppahalliin täytyy tulla uudelleen vähemmän vilkkaana päivänä. Kuulun niihin, jotka rakastavat kiertelyä vanhoissa kauppahalleissa, joissa minusta elää paras paikallistunnelma.

Ja onhan mielenkiintoista tutkailla myyntitiskien tarjontaa. Jos nyt ihan rehellinen olen, minusta näytti, että lihatiskeille oli eksynyt koirien ruokaa, kuten siansorkkia ja -korvia 🙂

Kauppahallista oli sopiva sukeltaa Malagan vanhan kaupungin kujille. Tosin tuhannet malagalaiset olivat juuri tuona päivänä päättäneet tehdä viime hetken loppiaisen lahjaostokset ja vähän täälläkin tuli sellainen tunne, että mahtuuko sekaan. Suosituimmissa lahjaliikkeissä jono ulottui ulos asti.

Jollakin vanhan kaupungin kaduista huomasimme kiinnostavan meksikolaisen ravintolan El Taqueon. Ilman pöytävarausta päädyimme baaritiskille, mutta pystyihän siinäkin syömään. Tapaksista ei jaksa enää innostua niin paljon kuin aluksi ja väliin kaipaa muutakin makumaailmaa. Paikan cevichelle ja tacoille peukkua, kuten myös äärettömän ystävälliselle palvelulle. Kiva miljöö ja hyvää ruokaa.

Mies ei ollut koskaan käynyt Malagan rantapuolella ja suunnistimmekin lounaan jälkeen satamaan. Viime käynnistäni satama-alueen ravintolatarjonta oli laajentunut melkoisesti. Jotenkin minusta rantabulevardi palmuineen toi mieleen Nizzan. Joka tapauksessa mukava alue viettää aurinkoista päivää ja kuljeskella kiireettä pitkin rantaa.

Matkalla huomasin Malagan Pompidou-keskuksen värikkään lasikuution ja päätin pyhittää itselleni yhden kokonaisen taidemuseopäivän Malagaan. Meillä ei mies oikein innostu taidemuseoista, joten olen huomannut parhaimmaksi tehdä nämä käynnit ihan omineni. Malagassa on useampi korkeatasoinen taidemuseo, joten taidemuseofriikille täällä riittää tutkimista useammaksi päiväksi.

Hauska yksityiskohta Malagan vanhassa kaupungissa. Rantabulevardia parhaimmillaan.Tänne paremmalla ajalla.

Paluumatkalla mies kiinnitti huomiota korkeaan rakennukseen, jonka katolla istui ihmisiä. Näköalaterassi ilmiselvästi. Hetken päästä istuimme Mojitot kourissa ihmettelemässä Malagaa yläilmoista.

Olimme AC Hotel Marriott Malaga Palacion 15. kerroksen kattoterassilla. Päästäkseen sinne täytyi maksaa 8 euron pääsymaksu, joka sisälsi vapaavalintaisen drinkin. Hotelli on kutakuinkin katedraalin ja rantapuiston välissä. Toinen puoli terassista oli varattu ruokailijoille ja mietimmekin, että lämpimänä päivänä noissa näköaloissa voisi olla aika mukavaa ruokailla.

Takaisin juna-asemalle ja kotiin. Malagassa on aina mukava piipahtaa.

Terassiseuraa ja Malagaa kattojen yllä.

Kolmen kuninkaan kulkue

Loppiaisaattona oli jälleen lämmin päivä. Silkkaa aurinkoa aamusta alkaen. Sellainen paras mahdollinen sää lähteä kuljeskelemaan pitkin merenrantaa.

Jos jotain rakastan, niin tällaisia kiireettömiä päiviä ja päämäärätöntä kuljeskelua. Suunnistimme Benalmádenaan päin ja kuljimme rantaa niin pitkälti kuin pääsimme. Jäimme lopuksi istuskelemaan rantakiville ja katselemaan paikallisten rantakalastajien touhuja.

Illalla kokoonnuimme ystävien kanssa johonkin bussikadun ravintoloista odottelemaan illan päätapahtumaa: kolmen kuninkaan kulkuetta (los Reyes Magos). Kolme itämaan tietäjää, Melchor, Gaspar ja Baltasar, saapuisivat karnevaalikulkueessa kaupunkiin.

Kadun varret olivat täynnä ihmisiä ja kassein varustautuneita lapsia valmiina keräämään Fuengirolan kaupungin lahjoittamia karkkeja, joita kulkueesta heiteltiin melkoiset määrät. No, ehkä ihan muutama karkki tuli itsekin poimittua, kun nyt kerta kohdalle osuivat ja kun veljelle oli jostain syystä sattunut kassi tulemaan mukaan…

Jos satut olemaan Espanjassa 5.1. kannattaa ottaa selville milloin ja mitä reittiä nämä kulkueet liikkuvat. Olen aiemmin nähnyt samankaltaisen kulkueen Barcelonassa, joka oli aika mieletön spektaakkeli oikeine kameleineen ja valtaisine tanssiryhmineen. Fuengirolan kulkue oli pikkukaupungin kulkue, mutta ihan sympaattinen ja näkemisen arvoinen.

Ihan vähän vaan poimin, kun kohdallle sattui…

Los Bolichesin viinibaarikerros

Viininystävällä on kissanpäivät viinimaassa, etenkin Espanjassa. Pidän espanjalaisista tuhdeista punaviineistä ja erityisen iloiseksi tekee se, että hyvää viiniä saa edullisesti niin kaupoista kuin ravintoloista.

Fuengirolan suomalaiskaupunginosana tunnetussa Los Bolichesissa on kaksi viinibaaria, joista pidän erityisesti. Toinen näistä, El Callejon, on sen oloinen, että on ollut samassa paikassa iät ajat. Kovin ihastunut en ole seinällä tuijottavaan härän päähän tai muuhunkaan härkätaistelurekvisiittaan, mutta paikka on muuten sopivan paikallisväritteinen.

Baarissa on liitutaululla nähtävänä vaihtuvat viinit, jotka ovat useamman kokemuksen perusteella oikein kelvollisia. Viinin seuralaiseksi löytyy pitkä lista tapaksia.

Toinen uusi tuttavuus ja uudehko baari on bussikadulla oleva Distinto Vinos. Viinibaarin lisäksi kyse on viinikaupasta ja mikäpäs sen parempaa kuin voi ennen ostopäätöstä maistella viinejä ennakkoon. Paikka pyrkii löytämään myyntiin harvinaisempia ja vähemmän tunnettuja viinejä pientuottajilta.

Niin se kolmas hyvä päivä. Meillä oli bileperjantai, jonka teemana olivat hyvät viinit. Aperitiivit nautittiin Callejonissa ja sieltä siirryttiin Distintoon.

Mies halusi maistaa parhaaksi mainittua kinkkua iberico de Bellotaa. Viinibaarin pöydällä makasi ilmakuivattu ”jalka”, josta vuoltiin pitkällä veitsellä ohuen ohuita siivuja.

Meitä on niin usein ihmetyttänyt, että mikä noissa kinkuissa tekee suuret hintaerot. Kallein näkemämme kinkku maksaa peräti reilut neljäsataa, kun halvimmat lähtevät muutamalla kympillä. Minua eivät kinkut kovinkaan viehätä, mutta mies oli sitä mieltä, että kalliimpi on maultaan parempaa.

Kun kaksi viininystävää pääsee viinien karkkikauppaan, lopputuloksena olikin kunnon tasting. Ja kyllähän sieltä löytyi kunnon cavaakin. Jos haluat maistella vähän erikoisempia laatuviinejä, suunnista tänne.

Ennen nämä baarikierrokset olivat ehkä vähän laajempia, mutta nykyisin hyvä kun jaksaa saman illan aikana kahdessa paikassa käydä. Sitten mentiinkin hyvissä ajoissa kiltisti kotiin. Voi hyvä päivä, tämäkin.

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

 

Onko ruoka Espanjassa halvempaa kuin Suomessa? Katso testin tulokset.

Espanjassa asumisen ensimmäisinä viikkoina olemme miettineet useasti onko ruoka Espanjassa oikeasti paljon halvempaa kuin Suomessa. Vai onko sittenkin kyse siitä, että alkuhuumassa näkee kaiken vähän ruusunpunaisten linssien läpi?

Oma tuntumamme on ollut, että samalla rahalla saa ruokakaupassa Espanjassa enemmän kuin Suomessa. Kassalla on tullut silloin tällöin hämmästeltyä odotettua pienempää ostosten loppusummaa. Mutta onko ruoka sittenkään Espanjassa halvempaa kuin Suomessa? Hämääkö asiaa vain tiettyjen tuoteryhmien, kuten vihannesten ja alkoholin, suuri hinnanero?

Oikeastaan rupesin asiaa toden teolla miettimään, kun joku blogini lukija kirjoitti, ettei ruoka Espanjassa ole niin halpaa kuin yleisesti luullaan. Hintaero Suomeen on kuulema pieni.

Asia alkoi sen verran kiinnostamaan, että päätin tehdä käytännön testin ja ottaa asiasta selvää. Tein listan tavallisista vähittäiskaupan ostoskoriin päätyvistä tuotteista. Halusin ottaa mukaan monipuolisesti lihaa, kalaa, vihanneksia, hedelmiä, pakasteita, leipä- ja maitotuotteita sekä myös alkoholia. Sellaisia tuotteita, joihin itse kaupan hyllyiltä tarttuisin.

Vertailukaupoiksi valitsin molemman maan suositut päivittäistavaramarketit, Suomesta Prisman ja Espanjasta Mercadonan. Tuotteissa pyrin valitsemaan mahdollisimman tavallisia tuotemerkkejä ja pääosin suosin molemmissa maissa oman maan tuotteita aina silloin kun se oli mahdollista.

Lähtökohtana oli, että vertailtavat tuotteet ovat mahdollisimman samankaltaisia niin laadullisesti kuin pakkauskooltaan. Tosin ihan saman kokoisia pakkauksia en kaikkien tuotteiden osalta löytänyt, sillä Mercadonassa monet pakkauskoot ovat Suomea suurempia. Mikäli painoero oli merkittävän suuri, olen muuttanut hinnat kilohinnan mukaan vastaamaan toisiaan tai maininnut eriävät pakkauskoot.

Todettakoon vielä, että tässä kohtaa tarkastelen asiaa vain normikuluttajan kannalta. En halua ottaa kantaa hintaan vaikuttaviin seikkoihin kuten palkkatasoon ja verotukseen. Halusin vain yksinkertaisesti selvittää, paljonko meidän viikon ostoskorin arvo on Suomessa versus Espanja. Säästämmekö Espanjassa päivittäistavaramenoissa?

Vaikka ilmakuivatun kinkun hintaa ei vertailtukaan, monissa lihatuotteissa hintaero oli yllättävän pieni.

Tässä vertailtavat tuotteet hintoineen. Ensimmäiset hinnat ovat Prismasta, jälkimmäiset Mercadonasta. Yllättääkö mikään?

Tomaatti, punainen, kotimainen, irtomyynti, 1kg 3,79/1,29

Munakoiso, espanjalainen, 1 kg 4,39/1,29

Kukkakaali, espanjalainen, 1 kg 3,25/1,29

Salaattisekoituspussi 180 g 2,19/0,99

Paprika, punainen, espanjalainen, 1 kg 2,69/2,09

Kesäkurpitsa, espanjalainen, 1 kg 2,75/1,49

Wok-vihannekset, pakaste, 750 g/600 g 3,29/1,40

Appelsiini, espanjalainen, 1 kg 1,65/1,19

Viinirypälerasia, vihreä, 500 g 3,50/2,25

Kirjolohi (Suomi)/norjanlohi (Espanja), kokonainen, 1 kg 10,90/8,95

Muikku (Suomi)/boquerones (Espanja), irtomyynti, 1 kg 6,90/3,95

Katkaravut isot, pakaste, 180 g 3,95/2,25

Porsaan sisäfile, maustamaton, 1 kg 12,95/9,09

Naudan ulkofile, maustamaton, 1 kg 21,90/21,50

Jauheliha, sika-nauta, 400 g/500 g 1,98/3,10

Broilerin fileleike, 800 g 7,29/4,65

Pekoni, 170 g/210 g 1,89/1,75

Raakamakkara, 240 g/382 g 2,95/2,27

Keittokinkkuleikkele, 250 g 2,75/1,49

Tuorejuusto, yrtit, 200 g 1,89/1,25

Salaattijuustokuutio, 200 g 2,49/1,60

Pakastepizza, kinkku, keskikokoinen 2,89/2,00

Ranskanperunat, pakaste, 1 kg 2,48/1,05

Vihreät oliivit, 185 g/150 g 0,87/0,84

Oliiviöljy, Extra Virgin, 0,5 l 6,98/2,35

Kermajäätelö, perus, 1 l 1,78/1,90

Hieno sokeri, 1 kg 0,83/0,69

Teepussit, Green tea, 25 /20 pussia 4,20/1,10

Suodatinkahvi, 500 g 3,89/2,46

Kananmunat 6 kpl (halvin) 0,98/0,95

Lihaliemikuutio, 168 g 1,75/1,25

Täytekeksi suklainen, 175 g/220 g 2,05/0,75

Vaalea leipä (monivilja), 500 g/750 g 3,49/1,95

Croissant 6 kpl, irtomyynti 2,58/2,28

Jyväsämpylä 6 kpl, irtomyynti 2,34/1,08

Vehnäpatonki 2,79/0,45

Kevytmaito 1 l 0,98/0.80

Jogurtti maustamaton, 4 kpl:een pkt 1,59/1,05

Voi 200 g 2,49/1,50

Maitosuklaalevy 200 g 2,05/1,50

Kivennäisvesi hapollinen (halvin), 1,5 l/1 l 1,07/0,23

Coca Cola 1,5 l/2 l 2,39/1,49

Appelsiinitäysmehu 1 l 2,09/1,30

Keskiolut 6×0,33 l tölkki 9,36/1,50

Punaviini, keskihintainen, espanjalainen El Coto Crianza 2014/2015 0,75 l 12,75/5,49

Kuohuviini, edullinen, espanjalainen Cava Jaume Serra Brut 0,75 l 8,98/2,90

Leipä on Espanjassa paljon Suomea halvempaa.

Ostoskorin kokonaishinnaksi tuli Suomessa 188,99 euroa ja Espanjassa 113,99 euroa. Elintarvikkeet ovat epävirallisen testini perusteella Espanjassa noin 40 prosenttia Suomea halvempia. Vaikka listalta pudotettaisiin pois alkoholipitoiset juomat, hintaeroa on vieläkin melkoisesti. Suomen ostosten yhteissummaksi tuli tällöin 157,90 euroa ja Espanjan 104,10 euroa.

Yllättävintä oli lihatuotteiden hintojen pieni ero. Sian- ja naudanliha ovat lähes saman hintaisia molemmissa maissa. Itseäni ihmetytti alkoholittomien juomien iso hinnanero, samoin kuin leipätuotteissa hinnaneroa on melkoisesti. Tässä kohtaa talvea vihannesten hinnanero on myös suuri. Uskoisin, että hintaero on pienempi kesäkuukausina, jolloin meillä on saatavilla kotimaista satoa.

Muistutettakoon vielä, ettei tässä ole kyse mistään virallisesta hintavertailusta, jossa on pyritty minimoimaan kaikki otokseen vaikuttavat satunnaistekijät. Keräsin ostoskoriin sellaisia tuotteita, joita tulisin itse molempien kauppojen hyllyiltä valinneeksi ja jotka itse mielsin vertailukelpoisiksi. Joka tapauksessa tulos on selvä. Elintarvikkeet ovat Espanjassa selvästi Suomea halvempia.

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Fuengirolan viikonloppu: tapaksia, viiniä ja kotitekoista gurmeeta

Aurinkoa, valoa ja lämpöä! Voi ihanuus kuinka hyvältä tuntuu istua marraskuussa parvekkeella ja nostaa naamaa kohti moltsua. Ensimmäisten koleiden ja sateisten päivien jälkeen Andalusian aurinko on pannut parastaan ja jälleen on tarennut päiväaikaan hipsutella kesähepenissä.

Rusketuksesta minun on turha haaveilla, sillä omistan englantilaisen ihotyypin, joka saavuttaa korkeintaan eri tasoisia punaisen sävyjä. Ihan sama mitä suojakertoimia lataan ihooni, lopputulos on aina sama: punainen. Mutta siitäkin huolimatta aurinko tekee NIIN hyvää.

Fuengirolassa alkoi viikonloppuna Ruta de la Tapa -tapahtuma. Reilut 70 kaupungin ravintolaa tarjoilee 2,5 euron hintaista settiä, johon kuuluu paikan oma erotiikkateemaan valmistettu tapas sekä viini tai olut.

Idea on, että asiakkaat keräävät kustakin ravintolasta leiman tapahtumapassiin (saa ravintoloista ja matkailutoimistosta) ja arvostelevat tapakset asteikolla 1-5. Palauttamalla passin matkailutoimistoon osallistuu erilaisten palkintojen arvontaan. Tapahtumaan osallistuvat ravintolat tunnistaa ikkunassa olevasta julisteesta ja punaisista sydämenmuotoisista ilmapalloista.

Jottei meidän elo nyt menisi ihan kotisohvalla nysväämiseksi, päätimme ryhdistäytyä ja viettää oikein ”bileperjantain”. Suunnistimme iltapäivästä lempikaupunginosaani Constitucion-aukion liepeille, jota kutsun Fuengirolan oikeaksi keskustaksi. Näiltä kulmilta löytyy mukava paikallinen meininki ja rypäs hyviä ravintoloita.

Tapaskierroksemme lähti käyntiin Mercado La Galeriasta, ruokaan ja juomaan keskittyneestä kauppahallista. Jo iltapäivästä jengiä oli mukavasti liikkeellä ja tässä kohden aina huomaa, ettei Espanjassa tarvita musiikkia nostattamaan desibelejä. Paikallisista lähtee huomattavan paljon enemmän ääntä kuin mihin olemme tottuneet.

Koko illan paras tapas-annos meistä löytyi Galerian Myó Sushi -nimisestä ravintolasta. Tócame el puntito (tarkoittanee kosketa minua tai jotain sinne päin) -nimisen annoksen itämaiset maut olivat kertakaikkisen loistavat.

Tänäkin vuonna ihmettelin viinien hyvää laatua. Joimme annosten kanssa niin valko-, puna- kuin roséviinejä, eikä yhtään heikkoa viiniä tullut eteen. Helposti voisi kuvitella, että tähän hintaan saa sitä huonointa ja halvinta laatua.

Melko hyvä turnauskestävyys meillä oli: seitsemän tapasta tuli kierroksen aikana maistettua. Seuraavana aamuna tuli mieleen, että ehkä jossain kohdassa olisi voinut valita alkoholittomankin juoman. Mutta kun ei tullut illalla mieleen… Pääasia kuitenkin, mukavaa oli. Lieventävänä asianhaarana: viinilasilliset olivat monessa paikkaa vajaampia kuin normaalisti.

Löysimme muuten kierroksellamme mielenkiintoisen kahvilan, nimeltään Costa del Sol. Kiinnitin huomiota siihen, että kahvila oli paikallista väkeä täynnä kuin nuijalla lyötynä. Hetken jonotettuamme saimme pöydän ja voin sanoa, että tässä kahvilassa sain parasta kahvia, mitä olen täältä mistään saanut. Panin merkille myös, että tämä on ilmeisesti SE paikka, mihin kannattaa suunnistaa, jos haluaa kunnon churroja suklaakastikkeella.

Huomioni kiinnittivät myös kahvilan kymmenet eläkeläiset, erityisesti mummoryhmät, jotka istuskelivat kahvilassa toistensa seurassa. On niin hienoa nähdä, että iäkkäilläkin ihmisillä on täällä ilmiselvästi vilkasta sosiaalista elämää ja samalla myös harmillista todeta, että meillä mummot istuvat yksin kotonaan perjantai-iltaisin.

Poikkea, jos näet Fuengirolan keskustassa tällaisen kahvilan.

Tästä viikonlopusta näytti nyt kehkeytyvän kovin ruokapainotteinen. Lauantaina suuntasimme Mercadonan jo tutuksi tulleelle kalatiskille. Ostoskoriin valikoitui pieniä simpukoita (oisko suomenkielinen nimi hietasimpukka?) ja jotain isokokoisia katkarapuja. Scamppeina vai langusteinako ne täällä tunnetaan, tietääkö kukaan?

Mies otti vallan keittiössä ja hetken hallinnoi siellä pannujen ja kattiloiden äärellä. Illan menu käsitti valkoviinissä keitettyjä simpukoita, valkosipulissa ja öljyssä tiristettyjä ravunpyrstöjä, villiparsarisottoa ja pullon omenaista cavaa. Perfecto, sanoisinpa.

Edelleenkin naurattaa tuon cavan kanssa. Lähikaupan tarjouksesta nappasin ostoskoriin epäilyttävän halvan cavapullollisen. Otimme pullon lähinnä testiin todetaksemme voiko oikeasti 2,60 euron hintaan saada mitään kelvollista juotavaa. Testin tulos oli selvä. Oikeasti voi. Itse asiassa kyseinen cava osoittautui melkoiseksi hinta-laatusuhdelöydöksi.

Päivät menevät täällä ihan sekaisin. Aamulla piti pinnistää mieltä muistaakseen mikä viikonpäivä tänään oikein. Ystävääni lainaten: ”ei sille voi mitään, että vähän tuntuu joka päivä siltä kuin olisi perjantai”.

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

”Hyvä luoja, minä juon tähtiä!”

Tilaisuuden tarjosi Viking Line

Olin niin samaa mieltä Dom Pérignonin kanssa tällä viikolla, tähtiä oli lasissani. Olin onnellinen päästessäni ensimmäisten joukossa maistelemaan vain Viking Linelle tehtyä harvinaista erää Piper Heidsieckin Essentiel-samppanjaa, jonka suomalainen samppanja-asiantuntija Essi Avellan suunnitteli yhdessä samppanjatiimin kanssa.

On ennenkuulumatonta, että yli 200-vuotias samppanjatalo antaa retail-asiakkaalleen luvan kehittää oman tuotteen heidän vähittäismyyntiinsä. Viking Line onnistui tässä ensimmäisenä maailmassa. Heillä on on nyt oma uniikki tähti, Essentiel by Essi for Viking Line -samppanja, jota ei saa mistään muualta kuin Vikingin Helsingin ja Turun reittien laivoilta. Tätä samppanjaa on tuotettu ainoastaan tämä yksi 40000 pullon erä.

Essi ja tiiminsä aloittivat hankkeen noin vuosi sitten. Essentiel by Essi for Viking Line -samppanja pohjautuu Essin toiveesta huippuvuoden 2012 cuveeseen. Jotta lopullinen sekoitus löytyi, tarvittiin lukematon määrä testausta, Essin ammattitaitoa ja tiivistä yhteistyötä Régis Camus’n, Piper-Heidsieckin voitokkaan kellarimestarin kanssa.

Essin toiveesta samppanjan sokeripitoisuus nostettiin maksimiin, mitä extra brut samppanjassa on sallittua käyttää. Älkää käsittäkö väärin, kuivasta brutista edelleen on kyse, mutta hieman korkeampi sokerimäärä vain tuo juomaan monelle paremmin maistuvaa suunmyötäistä pyöreyttä. Juoma myös ikääntyy elegantimmin sokerin kautta.

Voin vannoa, että vaikka juoma olikin vielä varsin nuorta (viimeisestä pullotuksesta oli kulunut vain puolisen vuotta), se oli lapsukaisen iästä huolimatta jo nyt tajuttoman hyvää. Päätin, että tätä ihanuutta on hankittava ainakin kaksi pulloa, joista toinen pannaan ainakin pariksi vuodeksi tekeytymään.

Essi on saanut vangittua pulloon samaan aikaan hedelmäistä raikkautta ja täyteläistä paahteisuutta. Kokonaisuus on tasapainoinen, väri kauniin oljenkeltainen, tuoksu pähkinäinen ja maku, hmmm…. tähtinen. Loistosamppis!

Mainittakoon niille, joille nimi Essi Avellan ei sano mitään, että kyse on ensimmäisestä arvostetuimman kansainvälisen Master of Wine -tutkinnon suorittaneesta suomalaisesta. Samppanja on vienyt Essin sydämen myöhemmin ja hän on mm. useiden merkittävimpien kansainvälisten viinilehtien samppanjapaneelien jäsen. Essi on kirjoittanut samppanjasta myös kirjan ”Matka Champagneen”, joka toimi itselleni erinomaisena matkaoppaana helmikuisella matkallamme Champagnen maakuntaan. Matkasta voit lukea täältä.

Essi ja Essentiel, tähtiainesta molemmat.

Mennäänpä vielä takaisin Viking Linen samppanjan lanseeraustilaisuuteen. Nuoret lahjakkaat, Vuoden Kokki Kalle Tanner ja Vuoden Tarjoilija Noora Sipilä, ovat suunnitelleet Essentiel by Essi -samppanjalle oman neljän ruokalajin menun. 56 euron hintainen menu on saatavana punaisilla laivoilla 20.10.-18.11.2018 välisenä aikana.

Pääsinpä maistelemaan myös tämän ihanuuden. Jos haluat nostaa risteilysi juhlavampiin sfääreihin, tällä menulla ja Essin samppiksella onnistuu tartuttamaan tähtipölyä. Kala- ja mereneläväpainotteinen menu on silkkaa nannaa samppanjaihanuuden täydentäessä vivahteikasta makumaailmaa. Loistokombo, joka maistui. Menun annokset muodostivat vahvan parituksen samppanjan kanssa.

Vuoden Kokki + Vuoden Tarjoilija = Tähtiluokan samppanjamenu

Minulla ei ollut ennen tätä keikkaa mitään tarkoitusta lähteä Viking Linen risteilylle, mutta heti kun sieltä Espanjasta tulemme keväällä takaisin, täytynee matkustaa tämän jalojuoman perässä. Ettekä sitten osta kaikkea Essi-nektaria sitä ennen!

Essentiel by Essi for Viking Line tulee myyntiin 20.10. Viking-klubikortilla myyntihinta 31,90 ja muille 39,80 euroa.

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Matkojeni mieleenpainuvin ruokakokemus

Mitä yhteistä on kirjailija Peter Maylella ja matkojeni parhaimmalla illallisella?

Jokaiselta reissulta odotan innolla hyviä ruokakokemuksia. Huononkin matkapäivän voi herkullinen ateria kääntää hyväksi tai hyvänkin matkapäivän voi surkea ruoka notkauttaa. Sillä on todella merkitystä, mitä syö ja missä syö.

Kuulun niihin, jotka käyttävät ennen matkaa rutkasti aikaa löytääkseen matkakohteen kiinnostavimmat ravintolat. Joskus itseänikin huvittaa, että käytän tähän jopa enemmän aikaa kuin kohteen nähtävyyksien tutkailuun.

Matkoilla on tullut syötyä jos jonkinmoisissa ihmeellisissä paikoissa mitä kummallisimpia aterioita. Osa näistä on hädin tuskin enää hiipunut muisto vain. On tullut syötyä illallinen unkarilaisessa linnassa takkatulen loimussa, nautittua syntymäpäivädinneri Prahassa kallion sisään louhitussa ravintolassa, herkuteltua Lissabonissa 12 ruokalajin menu Michelin-tähditetyssä huippupaikassa, lounastettua Pohjois-Thaimaassa keskellä sademetsää ja nautiskeltua katalonialaisessa maalaiskylässä täydellistä lähiruokaa.

Siltikin yksi matkojeni ruokakokemus on selkeästi ylitse muiden. Tuota järisyttävän huikeaa illallista en tule koskaan unohtamaan, vaikka siitä on kulunut jo lähes 15 vuotta.

Matkojeni (ehkä jopa koko elämäni) paras ruokakokemus vie Ranskaan Provencen sydämeen Avignoniin. Tästä huikeasta ateriasta saan täysin kiittää englantilaista kirjailijaa Peter Maylea. Monet muistavat Maylen parhaiten hänen esikoisteoksestaan ja sen pohjalta tehdystä tv-sarjasta Vuosi Provencessa.

Teimme miehen kanssa 2000-luvun alussa viikon mittaisen Provencen kiertomatkan. Pohjustin matkaamme lukemalla Maylen Etelä-Ranskasta kertovaa tuotantoa ja tykästyin erityisesti hänen elämäniloiseen kirjaansa Provence nyt ja aina. Siinä Mayle jakaa elämänmakuisia tarinoita ja sattumia oman asuinympäristönsä pikkukaupungeista ja kylistä.

Eräässä tarinassa Maylen ystävä Régis, vie Maylen lounaalle lempiravintolaansa Hiélyyn (nykyisin Hiély-Luculles). Régis, armoton kulinaristi, halusi viedä englantilaisen oppitunnille ravintolaan, jonka hintalaatusuhde on erinomainen ja näyttää, mitä ranskalainen keittiö parhaimmillaan on.

Koska tiesin, että tulisimme käymään Avignonissa, kirjoitin muistiin kirjassa mainitun Hiély nimisen ravintolan ja päätin, että sinne mennään, kun kaupunkiin tullaan.

Pienestä olikin kiinni, ettemme missanneet koko ravintolaa. Olimme viettäneet Avignonissa koko päivän kierrellen Paavien palatsit, ”tanssineet” laulusta kuuluisalla Avignonin sillan pätkällä, nähneet kaupungin jykevän katedraalin ja jossain vaiheessa lounastaneet pidemmän kaavan mukaan kuin alunperin oli tarkoitus. Ruokamaassa mopo karkaa niin helposti käsistä.

Puolikuolleina väsymyksestä raahauduimme jossain vaiheessa hotelliimme ja päätimme hetkeksi oikaista itsemme ennen illan kohokohtaa: illallista Hiélyssä. Sillä seurauksella, että heräsimme iltayhdeksältä. Ja sillä seurauksella, että hetkeä myöhemmin lähes tukka pystyssä läähätimme hengästyneinä ravintolan ovella.

Hieman tuima tarjoilija oli kahden vaiheilla ottaisiko meidät vielä sisään. Keittiö sulkeutuisi vartin kuluttua ja sillä ehdolla saimme tulla, että tekisimme tilauksemme saman tien. Eipä siinä sen kummempia neuvotteluja tarvittu. Pöytään ja ruokalistat eteen.

Nopeaa valintaa ei yhtään helpottanut se, että ruokalistat olivat ranskankieliset. Hädissämme päätimme valita valmiin menukokonaisuuden. Valintaan vaikutti eniten se, että tunnistin pääruuan: lapin – jänistä olisi tarjolla. Muusta meillä ei sitten ollutkaan mitään käsitystä.

Hiély oli sisustukseltaan hyvin pelkistetty ja minimalistinen, jopa vanhanaikainen. Ei turhia kruusailuja, kristallikruunuja tai kummempia koristeluja. Yksinkertaisuus viesti kuitenkin omalla tavalla arvokkuutta. Valkoisia tärkättyjä pöytäliinoja ja pöydillä kattaus pöytähopeilla ja nimikoiduilla lautasilla. Kokeneet miestarjoilijat näyttivät siltä kuin olisivat olleet talossa sen perustamisesta lähtien. No ehkei kuitenkaan, sillä ravintola näytti vuosiluvusta päätellen toimineen jo vuodesta 1938.

Mutta mennäänpä ruokaan. Meitä odotti sellainen tykitys, että tässä kohtaa olisin toivonut, että olisin jättänyt lounaan väliin. Tai itse asiassa toivoin, etten olisi syönyt muutamaan päivään.

Ankkasalaattia alkuun. Mukava yhdistelmä lämmintä lihaa ja rapeita ja raikkaita kasviksia. Oivallinen aloitus.

Hetken päästä saapuivat jänisannoksemme. Täydellinen kypsyys, täydellinen mureus, täydellinen maku. Tämä annos jätti jalkoihinsa kaikki maailman lautasilla olevat jänikset. Yrteillä siivitetty punaviinikastike täydensi kokonaisuuden.

Ainut negatiivinen puoli oli, ettei tämän jälkeen ollut enää yhtään nälkä.

– Tuliks tähän jotain jälkkäriäkin, kysyi mies? Näyttää tulevan, vastasin, sillä keittiöstä kärrättiin kohdallemme mittavan kokoista juustokärryä. Kolmessa kerroksessa kymmenittäin tuoksuvia ja valuvia ranskalaisia juustoja. Kuin viereemme olisi tuotu ranskalainen juustopuoti. Ja kyytipojaksi maalaisleipää, keksejä, hilloja ja hedelmiä.

– S’il vous plaît, sanoi tarjoilija. Ai, että tästäkö voi vapaasti valita? No, otetaan hieman tuota brietä, palanen tuota sinihomejuustoa, Camembertiä tietysti, ehkä ihan pieni pala tuosta valuvasta vuohenjuustokakusta, jotain voimakkaan makuista kovaa juustoa, tuo yrttijuusto näyttää myös houkuttelevalta, ai tämäkö on pitkään kypsytettyä paikallista vuoristojuustoa…. Olimme astuneet juustonystävän taivaaseen.

Upposimme syvälle ranskalaisten juustojen täyteläiseen ihanuuteen. Oikein hekumoimme jumalaisten juustojen pyörryttävässä tuoksu- ja makumaailmassa. Kun huuhtelin täyteläisellä punaviinillä lautaseni viimeisetkin juustonrippeet alas, olin varma, ettei minuun uppoaisi enää yhtäkään murusta.

Kunnes katseeni naulautui keittiön ovelle. Sieltä nimittäin pikkuhiljaa meitä lähestyi äskeistä suurempi tarjoilukärry, joka oli lastattu täyteen kakkuja, torttuja, piiraita, keksejä, mousseja, jäädykkeitä, vanukkaita… Koska olimme tässä kohtaa ravintolan ainoat asiakkaat, pahaa aavistin, että olisimme tuon jälkiruokabakkanaaliviritelmän kohde.

– S’il vous plaît, sanoi tarjoilija. Kohdallamme oli pysäköinyt ranskalaisen jälkiruokamaailman läpileikkaus suklaamoussesta crème brüléehen. Please, armahtakaa. Rakastan jälkiruokia ja olen aina sanonut, etten koskaan voi olla niin täysi, etten jaksaisi jälkiruokaa. Ja nyt meidän odotettiin siirtyvän ylenpalttisen juustoherkuttelun jäljiltä jälkiruokataivaaseen.

Päätin olla syömättä seuraavan viikon, sillä en missään nimessä voisi jättää väliin tätä ihanuutta. Tuskin koskaan minulle tultaisiin tarjoamaan vastaavanlaista ranskalaisen jälkiruokauniversumin koko kattausta samalla kertaa.

Kuin huumattuna kauhoin suuhuni suklaamoussea, tarte tatinia, sitruunaparfaita ja päälle florentiini-, madeleine- ja financierleivoksia sekä muutama suklaahuppumansikka.

Tuona iltana pystyin uskomattomaan suoritukseen. En ole varmaan koskaan sen jälkeen syönyt elämässäni yhdellä kertaa niin paljon. Mutta voin sanoa, että tämä ylensyönti oli jokaisen suupalan arvoista. Joskus vieläkin näen unta noista taivaallisista kärryistä.

Ranskalainen ruokataivas oli näyttänyt meille kirkkaimmat tähtensä.

Kuvat: pixabay.com

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Rovaniemen Monte Rosa – Lappia lautasella, mutta pitkälti asia on myös pihvi

Yhteistyössä Arctic City Hotel

Etanoita, pororilletteä, rautuskagenia, savuporokeittoa, kuningasrapukeittoa. Rovaniemen Monte Rosa -ravintolan ruokalista lupasi jo alkuruokien osalta hyvää. Hetken jo harkitsin, että jos söisinkin vain alkuruokia, sillä sen verran valinnan vaikeutta aiheutti jo pelkästään alkuruuan valinta.

Nälkä meillä molemmilla miehen kanssa oli melkoinen. Pitkä päivä takana ja syömiset jääneet vähille kaikessa Rovaniemi-fiilistelyssä. Mikäpä sen ihanampaa kuin istua tunnelmallisen ravintolan katettuun pöytään, saada eteensä lasillinen kuohuvaa ja mielenkiintoinen ruokalista. Menun pikainen tutkailu kertoi, että ravintolalla on selvästi kaksi linjaa: pihvit ja Lappi-maut.

Tämähän sopi meille. Erämaassa ”nälkiintynyt” mies oli heti ihastuksissaan pihveistä, sillä siitä oli kuulema pitkä aika, kun viimeksi oli saanut kunnon pihviä. Minä sen sijaan kallistuin Lappi-linjalle. Poroa sen olla pitää ja vielä kun lupaavat valmistaa sitä kahdella tapaa.

Mutta tuo alkuruoka. Miten oikeasti noista herkuista osaa valita? Poroa teki miehenkin mieli ja sinne valikoitui pororilletteä alkuun. Pitkällisen harkinnan jälkeen valintani kallistui rautuskageniin, omalla kohdallani kun tuo kala vie useimmiten voiton.

Pihvin valinta ei ollutkaan sitten kaikkein helpoimmasta päästä. Nyt piti tai siis sai päättää muutakin kuin pihvin kypsyysasteen. Mies pohdiskeli pitkään eri vaihtoehtoja.

Monte Rosan pihvimenu oli kerrassaan oivallinen. Erilaisia pihvejä oli valittavana neljää erilaista ja jokaisen pystyi saamaan kolmessa eri koossa. Sen lisäksi pihville pystyi valitsemaan toivomansa kastikkeen viidestä eri vaihtoehdosta. Ja jotta annoksen sai tuunattua loppuun saakka mieleisekseen, myös haluamansa lisukkeen (tai lisämaksusta useamman) pystyi valitsemaan listalta itse. Sanoisinpa, että tämä jos mikä on pihvinystävän pyhättö. Kerrassaan loistava idea, pihvi juuri sellaisena kuin haluat.

Monte Rosa näytti ja tuntui hyvältä. Hämärä tunnelmavalaistus, pöydillä aidot kynttilät ja taustalla rauhoittava musiikki. Sopivasti rustiikkista, mistä tuli mieleen sellainen lämminhenkinen ranskalainen bistro. Paikka, mihin kokoonnutaan ystävien kanssa hyvän ruuan ääreen.

Mukana oli myös ripaus lappitunnelmaa ja hyppysellinen romantiikkaa. Ei ihme, että myöhemmin ravintola alkoi täyttymään nimenomaan pariskunnista. Monte Rosa on todella kiva paikka kahdenkeskiselle kynttiläillalliselle.

Alkuun saimme hyvän paikallisen leipälajitelman. Lapinrieskaa, juurevaa ruisleipää ja tummaa saaristolaisleipää. Ja sitten varsinaisiin ruokiin.

Mies oli innoissaan pororillettestä, niin mausta kuin annoksen koosta. Oli kuulema pitkään haudutettua, pehmeää ja mureaa. Oma rautu-skagenini oli myös herkullista, mutta leipää oli minusta kalaan nähden himpun liikaa.

Poro maistui minullekin pääruuassa, vaikka vähän annoskateutta tulikin, kun katsoin miehen mehevää pihviä. 200 grammainen härän sisäfilepihvi kermaisella pippuri-konjakkikastikkeella näytti uppoavan alta aikayksikön. – Parasta, kuulin miehen mumisevan kaapiessaan viimeisiä kastikerippeitä lautaselta.

Parasta minusta oli myös juomamme huippuhyvä punaviini. Torresin marjaisa Purgatori oli loistovalinta porolle. Tarjoilija ilmiselvästi tiesi, mistä puhui suositellessaan tätä nektaria.

Koskaan ei voi olla niin täynnä, ettei jaksaisi jälkiruokaa. Minulle kiitos valkosuklaavanukasta marjojen kera. Jos vain jossain lukee sana suklaa, asiaa ei kohdallani tarvitse sen enempää miettiä. Mies uskoi lappilaisittain tuunattuun ranskalaisklassikkoon ja tilasi lakka crème bruléen.

Tämän jälkeen oltiinkin sitten niin sanotusti syöty itsemme pyörryksiin. Totesin ihastuttavalle tarjoilijalle, että tästä ravintolasta ei ilmeisesti lähdetä koskaan nälkäisinä pois.

Lähtiessä huomasin, että Monte Rosalle on myönnetty Paistinkääntäjien Rotisseurs-kilpi vuonna 2014. Tähän mennessä tämän ruokamaailman korkean arvostuksen ovat saaneet vain kaksi muuta rovaniemeläistä ravintolaa.

Monte Rosa sijaitsee Arctic City Hotellin katutasossa aivan Rovaniemen ydinkeskustassa.

www.monterosa.fi

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Kun taide kohtaa gurmeen – Gösta on Suomen paras museoravintola

Metsien keskellä Mäntässä on helmi. Mansikkapaikka, jossa ravitaan sielua ja ruumista.

(Yhteistyössä Serlachius-museot)

Kirjoittelin edellisessä blogijutussa nautinnollisesta museokaksikosta, Serlachius-museoiden Göstasta ja Gustafista. Minussa asustelevalle visualistille tarjoiltiin silmänruokaa täyskattaus. Kun saman paikan ravintola pystyi vielä kutittelemaan kulinaristin makuhermoja, elämys hipoi jo täydellisyyttä.

Ei ihme, että Kauppalehden Optio raakkasi ravintola Göstan Suomen parhaimmaksi museoravintolaksi. Paljon saattoikin odottaa, sillä ravintolan taustalta löytyvät Vuoden kokki -tittelit omaavat ammattilaiset Pekka Terävä ja Henry Tikkanen. Terävä tunnetaan mm. Michelin tähditetyn Olon keittiömestarina ja Tikkasen kokinhattua tähdittää edustaminen maailman vaativimman kokkikilpailun Bocuse d’Orin Suomen joukkueessa.

Ravintola Göstan tilat modernissa Göstan paviljongissa ovat ihanteelliset ravintolalle, jota taide siivittää. Suuret maisemaikkunat tuovat runsaasti valoa sisään. Korkeaa ravintolasalia hallitsee materiaalina puu ja kattoon saakka ylettyvä Heikki Marilan suurikokoinen maalaus. Sisustus on skandinaavisen selkeää ja designmaista. Turhaan koristeluun ei oltu sorruttu.

Sama selkeys pätee myös Göstan ruokaan. Mikäpä tällaiseen ympäristöön sopii paremmin kuin puhtaat maut kotimaisista tuoreista raaka-aineista. Olin iloinen nähdessäni, että lautaselle päätyi kiitettävän paljon suomalaisen metsän, pellon ja järven antimia. Raaka-aineet ja niiden maut ovat pääroolissa ilman turhia kikkailuja.

Söimme Göstassa sekä lounaan että päivällisen à la carte listalta. Viikottain vaihtuvaa lounaslistaa voi pitää jopa yllättävän edullisena. Valittavana on kolme eri vaihtoehtoa, joista jokainen kustansi vierailuhetkellä alle kympin. Jos mietin omaa runsasta salaattiannosta varhaisperunoista, uuden sadon kukkakaalista ja savusiikakreemistä, annos oli enemmän kuin hintansa väärti. Niin puhtaan maukasta, hyvällä tavalla myös niin suomalaista.

Myöhemmin syömäni vaahdotettu kukkakaalikeitto oli parasta koskaan syömääni. Maku oli samettisen pehmeää. Pääruuaksi otin kuhaa ja kesävihanneksia. Annos maistui tosiaan kesäisen raikkaalta.

Ystäväni kiitteli katkarapucocktailin makua ja burgerin mehevyyttä. Jälkiruuaksi otimme molemmat pistaasijäätelöä, valkosuklaata, mansikoita ja marenkia. Valkosuklaa annoksessa oli meistä vähän heikko lenkki, sillä se teki kokonaisuudesta himpun verran raskaan.

Göstan hintatasosta voi antaa vilpittömästi kiitosta. Hinnoittelu on pidetty hyvin maltillisena, vaikka taso on korkea. Ravintolalla on kiinnostavia taidemenuita, joissa hinta kolmelta ruokalajilta on 46 euroa ja neljältä 49 euroa (kasvismenut 36 ja 42 euroa). Mielestäni hinnat ovat näin tasokkaasta ruuasta ilahduttavan kohtuulliset.

Ravintolan ainut negatiivinen puoli ovat sen aukioloajat. Gösta on auki vain museon aukioloaikoina, jolloin viimeiset tilaukset tulee tehdä jo 16.30 ravintolan sulkiessa ovensa kello 18. Moni haluaisi varmaan mieluusti nauttia museoiden annista pidempäänkin ja tulla sen jälkeen ruokanautintojen pariin kaikessa rauhassa. Nyt tuli vähän kiirus.

Göstan luovuus tulee esille myös kiinnostavina ruokatapahtumina. Käypä vilkaisemassa täältä, millaisia mielenkiintoisia happeninkejä tänä vuonna on odotettavissa. Esimerkiksi 23.-25.8.2018 järjestettävän taidelounaan ”It’s About Time” Henry Tikkanen toteuttaa yhdessä belgialaisen taiteilijan Koen Vanmechelenin kanssa. Vanmechelen on entisessä elämässään ollut Michelin-ravintolan kokkina. Kiinnostavaa olisi nähdä, mitä syntyy kun taide ja kokkaaminen kohtaavat.

Gösta pyörittää myös pihapiirissä sijaitsevaa kesäkahvila Autereentupaa. Entisessä punaisessa pehtoorin hirsituvassa tarjoillaan mm. kevyttä salaattibuffetia.

Serlachius-museot ja ravintola Gösta ovat erinomainen esimerkki matkailukohteesta, jonka tunnussana on ilmiselvästi elämys. Jos sinussa vähänkään on nautiskelijan virkaa, tässä on kattaus, jonka pöytään kannattaa istuutua.

https://ravintolagosta.fi/

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista.