Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Category

Ruoka ja viini

Andalusia Espanja Ravintolat ulkomailla Ruoka ja viini

5 x ravintolavinkki Sevillaan, tapaksista fine diningiin

torstai, 2 joulukuun, 2021
Hyvän ruokapaikan löytäminen isossa kaupungissa on usein haastavaa. Paikkoja kyllä löytyy, mutta minkä niistä oikein valitsisi, siinäpä positiivinen pulma.

En tiedä olenko koskaan nähnyt toista kaupunkia, jonka ravintolatiheys olisi samaa luokkaa kuin Sevillan. Ravintolaa, baaria tai kahvilaa ei tarvitse pitkään etsiskellä, niitä näyttäisi olevan kaikkialla. Kun jokaiseen kuppilaan riittää vielä asiakkaitakin, on varsin vaikeaa tehdä valintaa edes sillä perusteella, että mene sinne, missä on muitakin, etenkin paikallisia.

Useita kertoja pettyneenä olen lopettanut luottamisen Tripadvisorin ravintolasuosituksiin. Käsitys hyvästä ruuasta on niin erilainen eri ihmisillä, joten korkeat arvosanat eivät ole aina tae siitä edustaako kyseinen ravintola juuri sitä, mitä itse hakee.

Yksi oiva keino löytää hyvä ravintola on kysyä paikallisilta. Tätä kautta olen usein löytynyt vieraalta paikkakunnalta ravintoloita, joissa on ollut hyvä hinta laatusuhde. Niin Sevillassakin. Kaksi meidän kaupungin suosikkiravintolaa on löytynyt paikallisten suositusten perusteella.

Etsiessäni netistä Sevillan ravintola-arvosteluja eksyin Michelin guiden sivustolle. Tähditettyjen ravintoloiden lisäksi siellä on myös suosituksia paikkakunnan hyväksi havaituista ravintoloista, joissa hintataso on melko kohtuullinen.

Kokeilimme Michelin-suositusten perusteella kolmea Sevillan listatuista ravintoloista, joista yksi oli mielestämme selvästi ylitse muiden. Kaksi testatuista sen sijaan jätti toivomisen varaa. Liekö syynä huonot valinnat vai mikä, mutta emme kokeneet, että olisimme saaneet keskitason yläpuolelle yltänyttä tasoa muuta kuin hinnan suhteen.

Oli ravintoloita, jotka olivat kivan näköisiä.Ja ravintoloita, joissa osa ruuista oli oikein hyviä, mutta osa tuotti pettymyksen.

Espanjassa ruokaileminen on sosiaalinen tapahtuma ja siihen liittyy lähes aina annosten jakaminen pöytäseurueen kesken. Tarjoilijat usein kysyivätkin, että halusimmeko ruuat jaettavaksi, para compartir. Joskus tässä oli huonona puolena se, että kaikki lautaset pläjäytettiin pöytään samaan aikaan, jolloin lämpimät annokset ehtivät jäähtymään.

Yhteisen kielen puuttumisen lisäksi espanjalaisten ruokailuajat tuottivat meille joskus päänvaivaa ja sopeutumisongelmaa. Juuri silloin, kun meillä oli yleensä nälkä, ravintolat sulkivat lounaalta ovensa ja avasivat uudestaan vasta iltamyöhään yleensä vasta noin klo 20 kieppeillä.

Tässä viisi ravintolatärppiä Sevillaan. Mukana on perinteisiä tapaspaikkoja, pari etnistä ja onpa joukossa myös yksi fine dining ravintolakin.

Bodega Dos de Mayo

Selkeästi paikallisten kestosuosikki, joka näytti olevan yhtä suosittu kuin kuusi vuotta takaperin, jolloin kävin täällä ensimmäistä kertaa. Sain vinkin silloisen hotellin respalta.

Hintatasoltaan edullinen tapasravintola, jossa on kiva ja monipuolinen ruokalista. Tapasten perinteiset suosikit löytyvät listalta, mutta ehkä vähän jalostuneemmassa muodossa.

Annokset ovat hinnoiteltu pienempiin, juuri kahdelle sopiviin annoksiin ja suurempiin, jotka ovat passeleita neljälle hengelle. Kahdelle hengelle sopiva määrä on esimerkiksi 4-5 pienempää annosta.

Ravintolaan näytti olevan aina jonoa, joten mene heti, kun se aukeaa tai lähempänä sulkemisaikaa. Ravintola sijaitsee Plaza de Gavidialla, lähellä El Corte Inglesin päätavarataloa.

https://bodegadosdemayo.com/

La Escalona

Toinen perinteisempää tapaskulttuuria edustava sevillalainen on La Escalona, joka sijaitsee Plaza de la Alfalfalla. Tässäkin ravintolassa annoksia on kahden kokoisia. Huomioi, että pienet tapaskokoiset ovat pieniä, joista juuri ja juuri kaksi maistelee.

Hintataso myös melko edullinen.

https://www.laescalona.com/

El Disparate

Michelin oppaan suosittelema fine dining -ravintola, jonne kannattaa tehdä pöytävaraus. Ravintola sijaitsee Alameda de Hercules -aukion laidalla, joka on aivan täynnä erilaisia ravintoloita laidasta laitaan. El Disparate on The Corner House Sevilla -hotellin ravintola.

El Disparaten ruuan pohjana on perinteinen andalusialainen keittiö, jota on nykyaikaistettu. Kaikki, mitä tilasimme, oli loistavaa. Annokset olivat sekä kauniita, maukkaita ja niistä selvästi maistoi laadukkaat raaka-aineet, kuten huippuhyvän parsan tai käsittämättömän hyvältä maistuvan perunan. Täällä ei sitten kannata jättää jälkiruokaa väliin.

Hintataso on keskitasoa korkeampi, mutta ei kallis. Taso sen sijaan on korkea, voinpa sanoa syöneemme täällä reissumme parasta ruokaa. En yhtään ihmettelisi, että tällä ravintolalla olisi Michelin tähti joku päivä. Ainut miinus hieman välinpitämättömästä palvelusta.

http://www.thecornerhousesevilla.com/comida-y-terraza

Sushi Kanasawa

Kun Andalusiassa on pidemmän aikaa, jossain vaiheessa tapakset alkavat kyllästyttämään ja mieli tekee ihan jotain muuta ruokaa. Etenkin, kun huomaat, että useiden tapasravintoloiden ruokalistat muistuttavat toisiaan, sillä espanjalaiset ovat syömisessä melkoisen perinteitä kunnioittavaa kansaa. Tapaslistat ovat pysyneet samanlaisina ties kuinka kauan.

Eräs päivä löysimme majapaikkamme läheltä, vanhan kaupungin kapealta sivukadulta, melko huomaamattoman japanilaisen ravintolan. Oikeastaan kiittäminen on lempioluttamme Alhambran 1925:sta, jota huomasimme kyseisestä paikasta saatavan.

Kanasawa on siisti, uudenoloisen näköinen pienehkö ravintola, joka tarjoaa japanilaista fuusioruokaa. Paikan sushit ovat niin ihania, että ne lähes veivät kielen mennessään. Oikeastaan kaikki, mitä tilasimme oli herkullista. Kävimme täällä syömässä peräti kolme kertaa.

Palvelu on huippuystävällistä ja hintataso melko edullinen. Ravintola sijaitsee lähellä El Corte Inglesin päätavarataloa, lähellä ensin mainittua Bodega Dos de Mayoa. Arkipäivisin ravintolalla on alle 15 euron hintainen päivän menu, menu del día.

https://www.sushikanasawa.es/

La Cantina Mexicana

Tämä ravintola kuuluu sarjaan, kun tapakset kyllästyttävät. Sympaattinen hyväntuulen ravintola, jossa loistava tunnelma ja ystävällinen palvelu. Sijaitsee talojen välissä sisäpihalla, hieman vaikeasti löydettävissä, melko lähellä Plaza del Salvadoria.

Edullisia meksikolaisia pikkuannoksia. Paikan guacamole on taivaallista. Täällä muuten kannattaa tilata myös Margarita.

https://lacantinamexicana.es/

Nautinnollisia ruokahetkiä Sevillaan!

Loppuun vielä ohjelmasuositus. Katsoin hiljattain Yle Areenalta mukavan ruokaohjelman, jossa iloinen päähenkilö matkustaa eri puolilla Välimerta ruuan perässä. Ainsleysin Välimeren herkut -sarjan Sevilla jakso sai ainakin minulla veden kielelle.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Andalusia Espanja Ruoka ja viini

Elämää Espanjassa: herkuttelua ja kämpillä kokkaamista

sunnuntai, 7 marraskuun, 2021
Jos olet matkalla kokkaamista harrastavan ihmisen kanssa, älä koskaan majoitu asuntoon, jossa on peräti kaksi hyvin varustettua keittiötä ja grilli. Nyt on kuulkaa niin, etten saa miestäni täältä ulos syömään. Se vaan haluaa koko ajan kokata kämpillä.

No, ehkä vähän liioiteltua, mutta onhan tämä ihanaa, sillä ruoka on niin iso osa Espanjan elämää. On vietävän hauskaa käydä ruokakaupoissa, joissa on huikeat valikoimat raaka-aineita, jotka ovat erilaisia, etenkin, jos satut olemaan merenelävien ystävä. Kuka voi vastustaa notkuvia tiskejä simpukoita, mustekaloja, rapuja ja muita eksoottisia saksiniekkoja?

Meille tuppaa koko ajan käymään, että kaupassa käynti lähtee vähän lapasesta. Vaikka kuinka mennään hakemaan vain muutama yksittäinen täydennys, huomaamme inspiroituvamme valikoimien ihanuudesta siinä määrin, että kärryissä on kohta kattava kokoelma kaikenlaisia herkkuja. Ei vaan yksinkertaisesti onnistu se parin vesipullon hakeminen.

Mies on niin innoissaan kaikista uusista raaka-aineista.Almenjas, mun lempparisimpukat.Tapakset parhaasta päästä: manchego-juustoa ja jamon ibericoa. Nam!

Joko olette maistaneet kunnollista jamon Ibericoa, sitä ilmakuivattua kinkkua, mitä espanjalaiset tuntuvat syövän joka hetkessä? Unohtakaa serranot ja ostakaa tätä kinkun parempaa versiota, mieluimmin vähän kalliimmasta päästä. Ymmärrätte, mitä eroa on kinkulla ja kinkulla. Olen erityisen iloinen siitä, että nämä possut ovat saaneet kuljeskella vapaina tammimetsissä ja popsia poskiinsa niiden suurinta herkkua, tammenterhoja.

Maistelkaa myös ihania espanjalaisia juustoa, maailman parhaita murskattuja valkosipuliin säilöttyjä oliiveja, raakamakkaroita, erityisesti chorizoa, ohutta parsaa ja artisokan sydämiä.

Kokeilkaa rohkeasti paikallisia kaloja, kuten sardiineja, boqueroneksia tai taimenta (trucha). Keittäkää valkoviinissä simpukoita tai heittäkää pannulle tai grilliin mustekaloja tai isoja rapuja. Pakasteesta löytyy edullisia tonnikalapihvejä ja lihan ystävälle kaniini lienee harvinaisempaa herkkua.

Vihannes- ja hedelmäosastolla on aina valitsemisen vaikeus. Tulet huomaamaan, että kurkussa ja tomaatissa on oikeasti makua ja talvihedelmät ovat mehukkaita ja makeita. Granaattiomenat ja mangot ovat omia suosikkejani, joita voisin syödä kilotolkulla.

Menu del día – päivän menu.

Tuskin on pelkkää mielialaa, että olo tuntuu Espanjassa aina selkeästi kevyemmältä. Täällä tulee syötyä paljon terveellisemmin ja kevyemmin ja toki lisääntyneellä liikunnalla on oma osansa asiassa. Poissa on minua aika ajoin vaivaava turvotus.

Oma lukunsa ovat markettien viiniosastot. Joka ikinen kerta hintataso hätkähdyttää. Aluksi meitä aina epäilyttää ostaa viinejä, joiden keskihinta on jossain viiden euron molemmin puolin. Yritämme etsiä vähän kalliimpia viinejä, sillä miten voi oikeasti saada mitään kelvollista alle kympin hintaan? Espanjassa voi.

Marketeissa yli kympin maksava viini on harvinainen. Kokemuksemme perusteella Lidlistä saa hinta laatusuhteessa parhaat viinit.

Mökötin vähän lauantai-iltana, kun olisin halunnut lähteä ulos syömään. Kun sain eteeni kotiterassin grillistä tuoksuvat sardiini- ja rapuvartaat, ymmärsin, että tuskin olisin saanut mistään parempaa.

Kevyitä ja terveellisiä aamiaisia.Tilaa pitää olla myös makealle. Mielialan lisäksi myös olo on kevyt.

On me kerran päädytty täällä ravintolaankin syömään. Ihan putkeen ei mennyt tällä kertaa. Ruokalistat olivat ainoastaan espanjaksi ja tarjoilija puhui ainoastaan paikallista. Manasin jälleen kerran oman saamattomuuteni espanjan opiskelussa.

No, sitä saa, mitä tilaa. Onnistuin ilmeisesti jälleen tilaamaan sen paikan omituisimman annoksen. Raa’at chilipulverilla maustetut ravut eivät nyt oikein maistuneet. Taidan ensi kerralla ottaa varman päälle ja tilata turvallisesti patatas bravakset. Jos tuon miehen nyt saisi joskus pois patojen ja grillin äärestä.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Ahvenanmaa Ravintolat Suomessa Ruoka ja viini Suomi

Monipuolinen Ahvenanmaa on kesämatkailijan nappivalinta

torstai, 10 kesäkuun, 2021
Meidän mielenkiintoinen ”ulkomainen saarivaltiomme” näytti tällä reissulla parhaat puolensa. Toukokuun lopun luonto oli heleän vihreää ja omenapuut, syreenit ja kirsikkapuut täydessä kukassa. Ahvenanmaa viheriöi teemapäiviensä mukaisesti.

Lehdistömatka yhteistyössä: Viking Line Suomi ja Visit Åland

Soliga hälsningar från Åland. Oma kouluruotsini on pahasti ruosteessa, mutta hyvin Ahvenanmaalla pärjäsi niin englannilla kuin joissain paikoissa myös suomella. Tällä reissulla kiersin toimittaja- ja bloggaajaryhmän kanssa Ahvenanmaan mantereen maaseutua.

Lyhyiden välimatkojen Ahvenanmaa on kävijälle kerrassaan matkaystävällinen. Lyhyessä ajassa ennättää näkemään paljon, sillä pisinkin tieosuus pohjoisesta eteläkärkeen on vain noin 50 kilometriä. Eipä tarvitse kuluttaa kallista loma-aikaansa autossa istumiseen ja polkupyöräilijälle tasainen maasto on enemmän kuin ihanteellinen. Kesäinen maalaismaisema on idyllistä kuin kauneimmassa postikortissa.

Ahvenanmaan maalaisidylliä.

Käyntihetkellämme toukokuun viimeisenä viikonloppuna Ahvenanmaalla vietettiin mielenkiintoista Ahvenanmaa viheriöi (Åland grönskar) tapahtumaa, jonka aikana useat maatilat olivat avanneet ovensa ja järjestäneet erilaista ohjelmaa.

Ahvenanmaa viheriöi -tapahtuma juhlistaa kevään ensisatoa omenapuiden kukinnan ja parsan ensisadon aikaan. Tapahtumapäivien aikana maistellaan varhaisherkkuja sekä tutustutaan Ahvenanmaan maaseutuun, sen pientiloihin ja -tuottajiin. Samalla pääsee tekemään tuttavuutta maatilojen eläimien kanssa sekä ostamaan käsitöitä, tilojen omia tuotteita ja kasvien taimia. Olipa joillakin tiloilla pantu pystyyn myös kirppareita.

Matkalla tuli vastaan kauniita huolella remontoituja vanhoja rakennuksia, ravintoloita ja kahviloita, lähituoteherkkuja ja maatilan eläimiä. Kyllä näinkin iso tyttö oli ihastuksissaan pariviikkoisista lampaista, pikkuvuohista ja onnellisista possuista.

Vierailimme Utgårdin tyrnitilalla, jossa herkuttelimme perinteisellä Ahvenanmaan pannukakulla. Västerron kalastajatilalla maistelimme itse pyydettyjä ja valmistettuja kalaherkkuja. Open Water Brewery -pienpanimolla testasimme paikan omaa IPA-olutta ja rutikuivaa Ahvenanmaan omenista tehtyä siideriä. Kuivien juomien ystävänä kerrankin oli siideri omaan makuuni. Mickels Gårdin luomutilalla tutustuimme historiaa huokuvaan Vita Huset -talomuseoon. Museotalon seikkailukierros oli suunnattu erityisesti lapsille.

Osa paikoista on yleisölle avoinna ainoastaan erikoispäivinä, joten aukioloajat kannattaa tarkistaa etukäteen.

Ahvenanmaan pannukakku on ihan must.Västerron kalastajatilalla maisteltiin merenherkkuja. Paikan isäntä kalastaja-Anders oli lähtenyt lohien perään.Ahvenanmaan artesaanioluita ja -siidereitä.Mies ja hänen laatujuomansa. Kuivaakin kuivempi siideri oli makuuni.Jos törmäät Ahvenanmaalla Våffel Rakanin vaunuun, älä ohita maistamatta. Röstivohvelit siian mädillä veivät kielen.Mickels Gårdin Vita Huset vie entisaikojen elämään.Mickels Gårdilla oli unelmakauppa kaikille pehmolelujen ystäville.

Poimin tähän lisäksi muutaman oman suosikkini (aukioloajat kannattaa tarkistaa etukäteen):

Mormors Gröna Hus & Humlan Café

Vanhan 1800-luvun perinnetilan yhteydessä toimiva maaseuturavintola. Mormors Gröna Hus on samaan aikaan soma ja tyylikäs niin, että olisi heti tehnyt mieli istahtaa johonkin kauniisti katetuista pöydistä. Ympäri vuoden avoinna olevaan ravintolaan kannattaa varata pöytä hyvissä ajoin.

Viehättävässä pihapiirissä on kesäaikaan puutarhakahvila.

Eckerön posti- ja tullitalo

Hieman hämmentävän suureellinen rakennus keskellä maaseutumaisemaa. 1828 valmistunut Carl Ludvig Engelin suunnittelema entinen Posti- ja tullitalo tehtiin tarkoituksella mahtavan oloiseksi, jotta pytinki näkyisi kauas merelle ja tekisi vaikutuksen lännestä saapuville.

Rakennuksessa hoidettiin aikoinaan posti- ja tullimuodollisuuksia Pietarin ja Tukholman välisellä postireitillä. Talossa sijaitsi tuolloin myös posti- ja tullihenkilöstön asuntoja.

Nykyisin posti- ja tullitalo on kulttuurikeskus, jossa on vaihtuvia näyttelyitä ja jossa toimii taiteilijaresidenssi.

Yllättävä komeus maaseudun rauhassa.Huone perinnekasveille.Käyntihetkellä talossa oli tekstiilinäyttely. Mukana näyttelyssä on mm. Maarianhaminassa syntyneen Stefan Lindforsin designia.

Kafe Kalesch

Posti- ja tullitalon sisäpihalla sijaitseva tallirakennukseen tehty viehättävä kahvila. Kahvila on samassa omistuksessa kuin Amelias Limonadfabrik ja Mercedes Chokolaterie, joten näitä laadukkaita herkkuja voi ostaa myös täältä. Hieman kirpsakka karpalolimonadi oli omaan makuuni puhumattakaan laadukkaista suklaapraliineista.

Kahvilan herkullisista leivonnaisista vastaa Johannas Hembakta kotileipomo.

Åss Paviljongen

Pakko nostaa esille illallispaikkamme Maarianhaminassa, sillä sen verran hyvää ruokaa oli lautasella. Ahvenanmaa on yllättänyt jo aiemmilla reissuilla tasokkailla ravintoloillaan ja lunasti se odotukset tälläkin kertaa.

Söimme Maarianhaminan vierasvenesataman kupeessa sijaitsevassa Åss Paviljongenissa. Merihenkinen pursiseuran ravintola sijaitsee viehättävässä puurakennuksessa aivan meren rannalla lähellä museolaiva Pommernia. Ravintolalla on myös kiva terassi. Alkuruuan kaunis parsa-annos oli herkullista kuin mikä, eikä jäänyt jälkeen pääannoksen kuha varhaiskaalipedilläkään.

Tätä lähemmäs merta terassilla tuskin enää pääsee.Åss Paviljongenissa oli kivasti merellinen tunnelma.

Ahvenanmaassa on sellaista sisäänrakennettua viehättävyyttä, jota on vaikea kuvailla. Välillä tuntuu, että on sukeltanut romanttisen saaristolaissarjan lavasteihin paitsi, että kaikki onkin todellista.

Takana pieni matka, joka tuntui paljon suuremmalta. En voi mitään sille, että Ahvenanmaalla käynti tuntuu yhä edelleen pieneltä ulkomaanmatkalta maassa, joka on idyllinen, sopivasti maalainen, merellinen, vehreä ja ystävällinen. Ahvenanmaa on vaan niin symppis, että sinne tekee mieli purjehtia aina uudelleen.

Ruokamatkailusta kiinnostuneen kannattaa pitää mielessä Ahvenanmaan kuuluisat sadonkorjuujuhlat 17 .- 19.9.2021.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Ahvenanmaa Risteilyt Ruoka ja viini

Herkuttelua Punaisilla laivoilla Ahvenanmaan matkalla

torstai, 3 kesäkuun, 2021

Muistatko vielä sen ihanan tunteen, kun laiva lipuu eteenpäin, tuijottelet kimmeltävää merta, lasissa on kuohuvaa ja lautasella edessäsi jotain oikein hyvää?

Lehdistömatka: Viking Line Suomi ja Visit Åland

Minäpä muistan. Viime viikonlopulta. Ja voin vilpittömästi sanoa, että kyllä se tuntui taivaallisen hyvältä. Niin risteily kuin laivojen loistoruuat pitkästä aikaa.

Matkustin Viking Linen ja Visit Ålandin järjestämällä lehdistömatkalla Turusta Ahvenanmaalle Amorellalla ja takaisin Turkuun Viking Gracella. Kirjoitan myöhemmin siitä, mitä kaikkea Ahvenanmaalla tuli eteen, mutta ihan ensimmäiseksi haluan nostaa esille Punaisten laivojen herkulliset ruokakokemukset.

Ruoka on minulle matkoilla usein keskiössä, mutta erityisesti laivaressuilla se on melkeinpä erottamaton osa matkaa. En tiedä olenko väärässä, mutta jotenkin tuntuu, että Itämeren laivojen ruuan taso on vain parantunut, oli sitten kyse buffasta tai à la carte -ravintoloista.

Ihana saaristo ja lasissa kuplivaa. Hei me risteillään!

Palataanpa tähän kyseiseen Ahvenanmaan matkaan. Vaikka laivamatkan kesto Turusta on vain reilut viisi tuntia, siinä ajassa ehtii hyvin keskittyä kiireettömään ateriointiin. Tosin samalla matkaosuudella monipuolinen premium-aamiainen ja kolmen ruokalajin lounas tekivät kyllä tiukkaa. Ehkä itse keskittyisin seuraavalla reissulla vain jompaan kumpaan.

Jos haluat nautiskella aamiaista vähän ylellisemmin, suosittelen premium-aamiaista. Osa aamiaisesta noudetaan buffet-pöydästä, erillisestä aamiaismenusta tilattavat lämpimät annokset taas tarjoillaan pöytiin. Oman pienen luksuslisänsä tuo aamiaiseen kuuluva skumppa.

Premium-aamiaista: osa 1, 2 ja 3.

Menomatkan lounaan nautimme Amorellan Food Garden -ravintolassa. Alkuruuaksi valkoista parsaa, pääruokana paistettua lohta hummerikastikkeessa ja jälkiruuaksi suklaakakkua, jäätelöä ja marjoja. Kiltti tyttö, söin kaiken, vaikka olinkin niin täynnä, että päätin visusti kotiuduttuani olla syömättä viikkoon. Mutta tiedättehän, kun ruoka on vaan niin hyvää, et halua jättää muruakaan jäljelle.

Onneksi meillä oli matkalla mennen tullen hytti käytössä, jonne hyvin syöneen oli mukavaa heittäytyä hetkeksi pötkälleen. Vähän harmittelin tätä jälkikäteen, sillä aikaa ei jäänyt menomatkalla enää tutkia laivan tax free -myymälän puoleen hintaan alennettua vaatetarjontaa.

Kesämenu à la Amorella.

Paluumatkalla nautiskelimme päivällisen Viking Gracen Oscar à la carte -ravintolassa. Menussa tällä kertaa keväinen parsasalaatti, jossa Ahvenanmaan parsan lisäksi salaattia, uuden sadon perunoita ja katkarapuja. Pääruokana tarjoiltiin grillattua kuhaa, kauden vihanneksia ja kurkkujugurttikastiketta. Jälkkärinä raikasta raparperia ja mansikkaa, vaniljavaahtoa ja kaurakeksiä. Maistui.

Kiinnitin huomiota myös laivojen kauniisiin astioihin. Tasoa on nostettu tässäkin suhteessa.

Tiesitkö muuten, että ostamalla ruuat ennakkoon matkavarauksen yhteydessä, saat ne hieman edullisemmin kuin laivalta ostettaessa. Samalla varmistat myös paikat ravintolassa.

Huomasin muuten Viking Linen sivuilta, että laivoille on mahdollisuus tilata ennakkoon myös kaikkea kiinnostavaa. Maistuisiko afternoon tea, samppanjahetki herkkupalalajitelman kera tai äyriäisvati? Maarianhaminan risteilyjen ainut huono puoli ruokaorientoituneelle on niiden liian lyhyt kesto.

Kesää lautasella à la Viking GraceTähän hyttiin olisin voinut jäädä vähän kauemmaksikin aikaa.

Nautin myös paljon laivojen huippuhyvistä ja kohtuuhintaisista viineistä. Merellä saa nauttia laatuviinejä jopa edullisemmin kuin maissa mitäänsanomattomista perusviineistä. Tässä kolme omaa suosikkiani, jotka tällä matkalla erityisesti puhuttelivat:

– Mielenkiintoinen, samppanjamainen, englantilainen kuohuviini Gusborne Blanc de Blanc

– Paahteinen, hyvin kehittynyt, Viking Linen oma samppanja Piper Heidsieck Essential by Essi

– Ranskalainen Alsacen alueen huippurose Gustave Lorenz Pinot Noir Rosé

Laivamatkoissa on aina jotain hohdokkuutta. Ja ovat ne kyllä melkoisia herkuttelijan keitaita ainakin, jos näistä kokemuksista voi jotain päätellä. Ruokamatka melkein ulkåmaille maistui ainakin minulle monella tapaa.

Kesän 2021 aikana Viking Line risteilee Ahvenanmaalle sekä Helsingistä että Turusta.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Majoitus Suomessa Ravintolat Suomessa Ruoka ja viini Suomen kaupungit

Tasapaksun hyvää arkea ja piristävä piipahdus Helsinkiin

perjantai, 30 huhtikuun, 2021

Soiteltiin tänään siskon kanssa kuulumisia. Todettiin molemmat, ettei oikeastaan kuulu mitään ihmeempää. Sellaista vaan tavallista arkea ja kotielämää. Eli itse asiassa meille molemmille kuuluukin ihan hyvää. Sisko paistaa vapuksi munkkeja, meillä syödään grillimakkaraa ja perunasalaattia. Vietetään hyvää tavisarkea.

Se tasapaksu arki, jota aina väliin sorrun nurisemaan, onkin oikeastaan juuri se toimiva pohja, joka tekee elämästä ihan mukavaa. Unenpöpperöiset aamukahvihetket, kaupassakäynnit, pyykinpesut ja perjantaisiivoukset, hyvää elämää kaikki tyynni. Kun elämää eivät heittele mitkään suuret mullistukset tai kriisit eikä pääkoppaa rasita ylenpalttiset ongelmat tai murheet, elämä on usein mallillaan. Silloin kaikki on kutakuinkin hyvin.

Käytiin pitkästä aikaa miehen kanssa kokemassa hyvän elämän toistakin puolta. Korona-aikana olen kaivannut vietävästi pieniä matkoja, sosiaalista elämää ja ravintolaruokailuja.

Lomaviikollani piipahdettiin Helsingissä ja yövyttiin pari yötä yhdessä pääkaupungin suosikkihotellissani, Lilla Robertsissa. Joskus alkuvuodesta Kämp Collection -ketjun hotelleihin oli hyviä majoitustarjouksia, joihin ystävien kanssa tartuttiin. Kerran jo jouduttiin varauksia siirtämäänkin, koska koronatilanne pääkaupunkiseudulla näytti joltisenkin uhkaavalta.

Ripaus siirtomaahenkeä ja ripaus art decoa. Ne pienet yksityiskohdat luovat tunnelman.

Matka ei tosin toteutunut ihan sellaisena kuin siitä haaveilimme. Koronan takia Helsinki oli paljolti kiinni. Haaveeksi jäivät niin Ateneumin Repin-näyttely kuin Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha, jossa en ole itse asiassa koskaan käynyt.

Oli mukavaa päästä pitkästä aikaa ravintolaan syömään, vaikka vähän hassua vääntöähän homma oli omituisten aukiolo- ja alkoholirajoitusten kanssa.

Ruokapaikaksi valitsimme hotelliamme vastapäätä olevan ranskalaistyyppisen ravintolan Le Petit Pastiksen. Vähän kiirettä piti, kun ravintola sai olla auki vain iltaseitsemään. Ja vielä kiiruumpi tuli, koska halusimme ruuan kanssa nauttia viiniä. Hallitus kaikessa viisaudessaan oli päättänyt, että myös ruokaravintoloiden alkoholitarjoilu piti lopettaa jo kello viisi.

Vaan vielä mielenkiintoisemmaksi pakka meni siinä, että tarjoilija kertoi, että juomat piti nauttia kello kuuteen mennessä. Suomen alkoholilainsäädännön mukaan pöydissä saa olla alkoholia enää tunti valomerkin jälkeen. Kuuteen mennessä juomattomat juomat tultaisiin korjaamaan pöydistä pois. Kelloa vilkuillen lipiteltiin sitten viinimme vähän nopeutetulla tahdilla.

Aurinko paistoi ulkona ja hetken käväisi mielessä, että poiketaanko vielä jollain terassilla. Kunnes muistimme, että eihän se olekaan mahdollista, kun kaikkien on suljettava ovensa seitsemään mennessä, myös kahviloiden. Voi sentään tätä omituista maailmaa.

Le Petit Pastis oli meille uusi ravintolakokemus ja ihan hyvä sellainen olikin. Jos satut käymään parsakautena, maista ravintolan parasta parsakeittoa ikinä. Myös miehen alkuruuaksi nauttima kaunis tartarpihvi herätti vähän annoskateutta. Oikeastaan ainut miinus oli ravintolan tylsä ja parhaat päivänsä nähnyt miljöö, joka kaipaisi päivitystä.

Kauniita ja maistuvia annoksia.

Seuraavan päivän kuningasidea oli napata hotellilta polkupyörät ja lähteä tutkimaan Helsinkiä koronaturvallisesti pyöräperspektiivistä. Ihanaa ajella keväistä merenrantaa, pysähdellä kahvittelemaan rantakuppiloihin ja myöhemmin päättää retki lasillisella kuohuvaa Kappelin terassilla.

Lounasta nautimme Keskuskadulla lähellä Rautatieasemaa olevassa Deliberi K7:ssä. Tämä on minulle sellainen Helsinki-matkojen luottomesta. Paljon erilaista hyvää pikkusyötävää (jos sitten tuhdimpaakin lounasta) ja erinomaisia tikkutapaksia, pintxoja. Nyt korona-aikana näytti paikalla olevan käsittämättömän hyviä tarjouksia niin syötävistä kuin juotavista. Paikan samppanjaindeksi on jotain ihan omaa luokkaansa.

Ilta sitten menikin aasialaisella take away -ruualla.

Kumman piristävä vaikutus sitä näinkin pienellä piipahduksella oli. Maalla asuvana sitä entistä helpommin jumittuu omaan mökkiinsä ja lähes eristäytyy muusta maailmasta. On viikkoja, jolloin oman miehen lisäksi en näe muita kuin ehkä kaupantädin, postisedän ja kirjastovirkailijan. Joskus en näitäkään. Hyvää tekee ihmiselle käydä välillä ihmisten ilmoilla.

Ystäväni naureskeli, että mulla taitaa olla laaja matkagarderobi matkassa, kun on joka hetki uudet vermeet päällä. Kun on kuukausitolkulla pyörinyt collageasussa ja ulkoiluvaatteissa, vähän oli kiva vetää kukkamekkoa päälle.

Saattaa olla, että ihan piruttain grillin kuumetessa vedän vapuksi kesämekon päälle. Onhan Saimaakin jo jäistä vapaa. Ja hei, me ollaan molemmat saatu tällä viikolla ensimmäiset koronapiikit. Siinä on jo tarpeeksi syytä juhlaan.

Hauskaa vappua teille kaikille, sateisiin ja paisteisiin!

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Ruoka ja viini

Kesäviinit Tallinnasta koronasta huolimatta

lauantai, 10 huhtikuun, 2021

Viininystävän kesään tarvitaan raikasta valkkaria, helmeilevää roseeta ja erityisesti juhlavaa kuohujuomaa. Siksi meillä yleensä keväisin otetaan auto alle ja matkataan Tallinnaan viinikaapin täydennysmatkalle. Vaan mitäs tehdä tänä keväänä koska korona?

Muutama vuosi takaperin löysimme Tallinnan satamasta pienen laatuviineihin erikoistuneen viinimyymälän Bottlescoutsin. Kyllähän viiniä Tallinnasta saa joka nurkalta, se ei toki ole ongelma. Ongelma on lähinnä ollut siinä, mitä valitsisi valtaisasta tarjonnasta ja mistä löytäisi hinta-laatusuhteeltaan hyviä tuotteita. Bulkkia tarjotaan joka tuutista, mutta mistä löytäisi viinejä, joissa olisi mielenkiintoa.

Pieni erikoismyymälä oli ratkaisu tähän. Bottlescoutsin tuoterepertuaari ei ole järin laaja, mutta sitäkin huolellisemmin valikoitu. Kaupassa sai asiantuntevaa palvelua, mikä auttoi löytämään kiinnostavia viinejä, joita ei juuri mistään muualta löydä.

Tänä vuonna koronan matkustusrajoitusten vuoksi perinteinen hankintamatkamme Tallinnaan piti jättää väliin. Vaan onneksi muistin Bottlescoutsin nettikaupan ja mahdollisuuden tilata Virosta viiniä tätä kautta. Olin kokeillut nettikauppaa jo aiemmin ja todennut sen yllättävän helpoksi tavaksi saada viinit muutamassa päivässä suoraan kotiovelle. Ostoksista tuli myös paljon harkitumpia, koska kotona saattoi kaikessa rauhassa tutustua valikoimaan.

Kolme arkipäivää tilauksesta ja eteisessä oli kolme laatikollista hyvin pakattuja viinejä.

Pääsiäispyhinä miehen kanssa selailtiin Bottlescoutsin tuotesivuja ja poimittiin sieltä molemmille kiinnostavia tuotteita. Valintoja varmisteltiin vielä tutkimalla asiantuntijoiden arviointeja kyseisistä tuotteista. Nettikaupan sivuilla on jokaisesta tuotteesta hyvä kuvaus sekä tietoa myös viinin tuottajasta ja alueesta.

Joskus aiemmin olimme nykyistä innokkaampia viiniharrastajia. Varastoimme viinejä kellariin ja viinimaailmaa tuli muutenkin seurattua tarkemmin. Vuosien saatossa harrastus hiipui lähinnä satunnaiseksi käyttöviinien maisteluksi.

Nyt korona-aikana olemme alkaneet virittää uudelleen viini-innostusta. Hyväksi havaittuja juomia on hankittu silloin tällöin muutamia pulloja kehittymään. Vähän sillä silmällä etsiskelimme nytkin viinikaapin täytettä.

Tykkään Bottlescoutsin selkeästä tilaussysteemistä. Aluksi valitaan noudetaanko tilaus Virosta vai toimitetaanko se Suomeen. Verot ovat hinnoissa valmiina, joten Suomeen toimitettuna hinnat ovat jonkin verran kalliimpia. Sitten pääseekin jo tilaamaan.

Ostoskorin laskuri kertoo koko ajan tilauksesi arvon sekä myös toimituskulujen hinnan. Ajattelin aiemmin, että toimituskustannukset tekisivät viinien tilauksesta kallista, mutta siinä olin ihan väärässä. Kuuden pullon kuljetus kustantaa vajaat 15 euroa, 30 pullon noin kolme kymppiä. Jos ottaa huomioon, että toimitus on vaivattomasti kotiovelle, en pidä toimituskuluja millään muotoa kalliina.

Kesäviinien paletti näyttää tältä.

Tuotteet maksoin saman tien kortilla ja hetken päästä sähköpostiin tupsahti yksilöity tilausvahvistus. Tuotteille luvattiin 2-5 arkipäivän toimitusaika, mikä pitikin hyvin kutinsa huolimatta siitä, että välissä olivat pääsiäispyhät.

Tilauksesta kului ainoastaan kolme arkipäivää, kun kolme laatikollista viiniä oli löytänyt tiensä Virosta kotiovellemme Etelä-Savon perukoille. Arvostin myös sitä, että kaikki tuotteet olivat juuri sitä, mitä tilasimme. Olen ollut vähän ärsyyntynyt siitä, että maamme monopolilaitos on ottanut tavakseen korvata omavaltaisesti tilattuja vuosikertoja muilla vuosikerroilla.

Hyvin pakattujen pahvilaatikoiden sisältä paljastui mielenkiintoisia laatujuomia. Pientuottajasamppanjaa, hedelmäistä huippucavaa, runsaita ruokavalkkareita, raikkaita Provencen roseita ja miehelle muutama pullo mausteisia rhônelaisia ja voimakkaita italialaisia punkkuja.

Miehen väripaletti on aina vaan punaista.

Tilasin kokeeksi myös pari pulloa ainutlaatuista kuplivaa Chablista, 821 Blanc de Blancs Chardonnayta. Useimmat laatuvalkkareiden ystävät toki tuntevat Chabliksen, mutta Chabliksen kuoharista en ollut koskaan kuullutkaan. Ei ihme, sillä tällaista tuotetta ei ole koskaan ennen tehtykään.

Erikoisen viinin rypäleet on poimittu käsin. Kuplat viiniin on saatu siirtämällä pääosin käynyt valkoviini pulloihin jatkamaan käymistä. Luku 821 kertoo kuinka monta päivää köynnösten kukinnasta on valmiiseen kuohuviiniin. Mielenkiintoista on maistaa, onko juoma tosiaan samppanjamainen, kuten tuotekuvauksessa kerrotaan. Joka tapauksessa ensimmäinen laatuaan oleva kokeilutuote on kyseessä.

Innostunut olen myös pientuottaja Moussé & Filsin samppanjasta. Niin tuottaja kuin tuotekin ovat minulle aivan tuntemattomia, lähinnä tilasin samppiksen sen saamien hyvien arvosteluiden perusteella. Arvostan myös jo vuodesta 1629 toimineen viinisuvun kunnioitusta luontoa ja kasveja kohtaan. Esimerkiksi viiniköynnöksiä hoidetaan pelkästään luonnollisilla lannoitteilla ja köynnösrivien välissä kasvavilla hyötykasveilla.

Tervetuloa kesä. Ensimmäiseksi odotan innolla vappua ja terassikauden avajaisia. Siinä kohtaa täytyy korkata jokin noista kuohuvista ihanuuksista. Miten sitä joku sanoikaan: elämä on liian lyhyt huonoille viineille.

https://bottlescouts.com/

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

 

 

Ruoka ja viini

”Karjalanpaisti ei miusta lähe” – perinneruokaa, jota koko kansa rakastaa

sunnuntai, 21 maaliskuun, 2021

Ystäväni oli kysynyt lapsiltaan, mitä he haluaisivat joulupöytään tavallisten jouluruokien lisäksi. Itse olisin veikannut sushia, tacoja, burgereita tai jotain vegejuttua. Vaan eipä. Nuo nuoret aikuiset toivoivat saavansa karjalanpaistia!

Olin kerrassaan yllättynyt valinnasta. Itselläni on ollut jonkinlainen viha-rakkaussuhde karjalanpaistiin, olen nimittäin saanut kasvaa lapsuuteni ja nuoruuteni karjalanpaistin ja -piirakoiden voimalla. Ilomantsilaissyntyinen äitini piti huolen siitä, että meillä syötiin lähes viikottain karjalanpaistia ja pöydässä oli aina itseleivottuja karjalanpiirakoita.

Karjalanpaisti oli viikonloppujen ruokaa, mutta myös kaikenlaisten juhlapyhien pääruoka. Eikä meillä sellaista jouluakaan ollut, etteikö kinkun ohella pöytään olisi nostettu myös karjalanpaisti lihattoman makaroonilaatikon kera.

Mieheni kertoi, miten hyvin hän muistaa kodistani jo ovelta vastaan tulleen herkullisen karjalanpaistin tuoksun. Mennessämme meille syömään laskimme joskus leikkiä siitä, paljonko lyödään vetoa, että äiti on tehnyt karjalanpaistia.

Jos karjalaisuus maistuu, se myös näkyy. Sen tunnistaa helposti mm. arkkitehtuurissa, taiteessa ja käsitöissä.

”Lupa o köyhtyy muttei laihtuu”

Kun muutin pois kotoa, olin sitä mieltä, että karjalanpaistikiintiö oli kohdallani täyttynyt. Vuosia menikin, etten juuri tähän perinneruokaan koskenut, vaikka siihen ei juurikaan voinut olla törmäämättä.

Karjalaisilla perinneruuilla on vankka ja rakastettu sija suomalaisten sydämissä. Hyvä esimerkki on 50000 suomalaisen äänestystulos. Suomen 100-vuotisjuhlavuotena järjestettiin kansalaisäänestys, jossa etsittiin Suomen suosituinta kansallisruokaa. Heti ruisleivän jälkeen kärkeen nousivat tutut karjalaiset herkkumme. Toiseksi suosituin oli mikäs muu kuin karjalanpaisti ja kolmanneksi suosikikseen suomalaiset valitsivat karjalanpiirakan.

Karjalaisten vaikutus Suomen ruokakulttuuriin on kerrassaan vahva. Koko kansa rakastaa paistiaan ja piirakoitaan, mutta harva enää edes muistaa, että alunperin nämä olivat yhden heimon perinneruokia. Kyse on jopa niin vahvasta brändistä, että karjalanpiirakka on rekisteröity Euroopan Unionin aidoksi perinnetuotteeksi. Turha siis kenenkään muun yrittää rypytellä meidän ikiomaa herkkuamme.

Vaan eipä karjalaisten vaikutus ruokakulttuuriin rajoitu vain näihin tuotteisiin. Kahden kulttuurin ja kahden uskonnon välimaastossa eläneet karjalaiset ovat ammentaneet ruokiinsa paljon vaikutteita venäläisestä ruokakulttuurista. Hapatetut maitoruuat, rahka, hapankaali, monet piirakat ja sienten käyttö ovat esimerkkejä, joissa näkyy idän vaikutus ja jotka levisivät muuanne Suomeen erityisesti siirtokarjalaisten kautta.

Pohjois-Savossa elänyt anoppini kertoi nuoruudessaan tutustuneen evakkonaiseen ”Mantsin mammaan”, joka opetti heille savolaisille sienten, erityisesti tattien, keräämisen ja käytön saloja. Melkoisia lähiruokalähettiläitä karjalaiset ovat olleet. Kaikkea, mitä saatiin metsistä ja järvistä, käytettiin laajasti hyödyksi.

Uuni ja hitaasti uunissa hauduttaminen ovat karjalaisen ruuanvalmistuksen perusta.

”Leipä ku loppuu, niin syödään piiroota”

Kaikki tietävät karjalanpiirakan, mutta karjalaisten piirakkarepertuaari on paljon muutakin. Kuinka moni tuntee sultsinan, tsupukan, pyörön, kukkosen, vatruskan, supikkaan tai keitinpiiraan? Soisinpa näidenkin perinneherkkujen nousevan laajempaan tunnettavuuteen samalla lailla kuin hiljattain lanseerattu piirakkamuunnos Rostis.

Katselin viime kesänä, kun Ville Haapasalo möi georgialaisia perinneherkkuja, hatsapureja, Puumalan torilla. Kauppa kävi hyvin ja kioskin edessä näytti kiemurtelevan jatkuva jono. Mietiskelin itsekseni, että voisiko omassa ruokakulttuurissamme olla ”eksoottisia” tuotteita, joita voisi myydä samalla tavoin take awayna. Voisiko sultsinakioski tai karjalainen piirakkakoju olla yhtä suuri suksee?

Kaikkien tuntema ja rakastama karjalanpiirakka. (Kuva: VisitKarelia/Jarno Artika) (Kuva VisitKarelia)

”Kyl nyt mieli mettä keittää”

Meillä tehtiin eilen historiaa, nimittäin ensimmäistä kertaa meidän keittiössä valmistettiin karjalanpaistia ja vielä ihan omasta pyynnöstäni. Tuli vaan mieleen, että miltäköhän tuo pataruoka maistuisi pitkästä aikaa.

Mies hankki Sittarin lihatiskiltä kunnon karjalanpaistilihat. Mukaan pataan laitettiin perinneohjeesta poiketen porkkanaa ja palsternakkaa ja ruokaa haudutettiin huolella useampi tunti.

Kun uunissa muhevoituneen padan herkullisen mehukas tuoksu täytti keittiömme, tajusin, miten syvälle selkärankaan tuoksumuisto oli piirtynyt. Melkein tuosta jo liikuttui. Karjalanpaistiin liittyy minulla niin vahvasti lapsuuskodin muistoja. Hyviä hetkiä, kun kokoonnuttiin koko perheen voimin saman pöydän ääreen ja muistoja äidistä, joka ei enää vuosiin ole ollut keskuudessamme karjalanpaistia tekemässä.

Karjalanpaisti on minulle paljon enemmän kuin ruokaa. Se on perinteitä, muistoja, yhdessäolon hetkiä ja jonkinlaista identiteettiä. Kuka olisi ikinä uskonut, että aiemmin tylsäksi luokittelemani karjalanpaisti onkin minulle nykyisin arvostettua rakkausruokaa.

Vanha suola janotti. Minä ja karjalanpaisti löysimme toisemme jälleen.

Kiersin kolmen päivän ajan Pohjois-Karjalaa tutustuen siihen, millaisena karjalainen ruoka ja kulttuuri näyttäytyvät matkailijalle tänä päivänä. Matka toteutettiin yhdessä Pohjois-Karjalan raja-alueen ruokamatkailua edistävän Kalitka-ruokamatkailuhankkeen kanssa. Matkakokemuksiani ruokareitiltä löydät seuraavista jutuista:

Ihme paikka itärajalla. Miksi matkustaa Ilomantsiin?

Taiteellinen Tohmajarvi ja vähän hevimpi Kitee

Joensuussa maistui karjalainen kulttuuri ja gastronomia

Road tripilla Pohjois-Karjalassa – Joensuu-Kitee-Ilomantsi -reitin parhaat palat matkailijalle

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Majoitus Suomessa Museot Museot Suomi Ravintolat Suomessa Ruoka ja viini Suomi

Ihme paikka itärajalla. Miksi matkustaa Ilomantsiin?

keskiviikko, 3 maaliskuun, 2021

Lähes jännitti, kun kurvasin Pohjois-Karjalan round tripillä kohti Ilomantsia, äitini syntymäpaikkakuntaa. Lapsuudessani sukuloitiin seudulla useampaankin otteeseen, mutta aikuisvuosina ennen tätä reissua ei vaan tullut koskaan palattua noille kulmille. Ihan tuntui siltä, kuin olisin etsimässä kadotettuja juuriani.

Kaupallinen yhteistyö: Kalitka- the development of cross-border gastronomic tourism -hanke

Ohitin tutun nimisiä paikkakuntia. Haapovaara, Marjovaara, Jerusalemi, Maukkula. Hetkinen, eikö tuo Jerusalemi ollut juuri se Kivenpyörittäjien kylän tapahtumapaikka? Olisipa hauska tietää, miten moinen erikoinen nimi on päätynyt pohjoiskarjalaisen pikkukylän nimeksi.

Samalla muistui mieleeni tapahtumia lapsuuden matkoilta. Ilomantsi edusti tuolloin kaupunkilaistytölle ihmeellistä maailmaa. Serkun kanssa patisteltiin lehmiä laitumelta navettaan. Täällä lypsin elämäni ensimmäistä kertaa. Ja olin mukana heinäpellolla. Käytiinpä yhdessä ihmettelemässä maalaiskylän lavatanssejakin.

Muistin myös, kun Ilomantsin tädit tulivat meille kylään. Hetkessä hersyvä nauru ja iloinen karjalanmurteinen puheensorina täyttivät kotimme.

Yöksi itärajalle Möhkön kylään

Määränpääni oli maamme itäisin osa, Ilomantsin Möhkön kylä. Ihmettelin valtavaa lumen määrää. Pakkasta oli lähes 20 astetta ja kuuran huurruttama maisema kuin suoraan postikortista.

Hieman ennen Möhköä kiinnitin huomiota Petkeljärven kansallispuiston kylttiin. Ai täälläkö se onkin. Yksi itselleni käymättömistä kansallispuistoista, jonne olisi kesällä kiva tulla patikoimaan.

Lopulta saavuin tulevaan majapaikkaani, Möhkön Rajakartanoon, Koitajoen rannalla sijaitsevaan entiseen rajavartioasemaan. Rajalla täällä tosiaan oltiin. Venäjälle matkaa oli enää vain pari kilometriä.

Perillä odotti täydellinen luonnonrauha, lumiset puut ja vitivalkoiset hanget. Kuulin myöhemmin, että paikasta oli tullut eräänlainen ”retriittipaikka”, enkä yhtään ihmettele. Jos missä, niin täällä keskellä ei mitään, voi hyvin irroittautua maailman hektisyydestä.

Jotain sanoittamatonta eksotiikkaa paikkaan liittyy, vaikka ihan supisuomalainen olenkin. Mietin myös, että jos haluaa koronaturvallista matkailua, täällä jos missä, siihen on hyvät mahdollisuudet.

Oli minulla seuraakin. Nyt tiedän, missä ne muumit talvehtivat.

Nimi ”kartano” on ehkä vähän harhaanjohtava. Rajakartano ei ole mikään hieno arvorakennus, enemmänkin sellainen kotoinen retrohenkinen mummola. Huoneistot ovat tilavia ja niissä kaikissa on oma kylppäri ja keittiö. Tosin, jos paikan emäntä Elvi vaan on paikalla kokkaamassa, enpä suosittele laittamaan itse ruokaa.

Elvi osoittautui loistavaksi kokiksi. Maukas lähi- ja luomuruoka on täällä arkipäivää. Itse ihastuin aamiaisella olleeseen spelttiuunipuuroon niin paljon, että sitä on meillä kotonakin tehty nyt useasti.

Möhkön Rajakartano kuuluu Karelia á la carte -verkostoon, jonka arvoihin kuuluvat karjalaisuus, paikallisuus, omaleimaisuus, vieraanvaraisuus ja luonto. Allekirjoitan täysin, tätä kaikkea Rajakartano minusta edusti.

Illallisen jälkeen vähän nieleskelin, kun kuulin, että isäntäpariskunta asustelee kilometrin päässä Rajakartanolta ja tulisin yöpymään yksin täällä metsän keskellä. Jos joku olisi ollut seuranani, olisi ollut hienoa olla täysin omassa rauhassaan. Mennä illalla tekemään laavulle tulet ja ihastelemaan tähtikirkasta taivasta. Tai saunoa ranta- tai savusaunassa.

Yksin en tähän tohtinut, vaan kävin tarkastamassa illalla vielä varmuuden vuoksi, että ovet olivat lukossa. Tiedän, ihan tyhmää, mutta minkäs ihminen vilkkaalle mielikuvitukselleen voi. Nukuin kuitenkin yöni erittäin hyvin. Ympärillä oli täydellinen rauha ja sänky kerrassaan mukava. Sitä paitsi tilaa oli ruhtinaallisesti, sillä käytössäni oli huoneeni lisäksi vielä yhteiset oleskelutilat.

Aamulla Elvi oli tullut kattamaan pöytään monipuolisen aamiaisen, mihin kuuluivat mm. itse tehdyt maailman parhaat karjalanpiirakat. Harmi, kun en jaksanut maistaa kuin murto-osaa pöydän antimista.

Kuulin muuten, että Koitajoki, jonka rannalla Rajakartano sijaitsee, on hyvä virkistyskalastuskohde. Siitä syttyi idea tulla ensi kesänä Möhkön kauneuteen kalaan ja patikoimaan.

Mielenkiintoista kylähistoriaa

Möhkön kylä on muutenkin kiinnostava. Paluumatkalla pysähdyin suloisen keltaisen puurakennuksen pihaan, joka osoittautui ruukinkartanon Pytingiksi, entiseksi Möhkön ruukin patruunaperheen kodiksi.

Sattui niin mainiosti, että museoamanuenssi oli sattumalta paikalta ja pääsin kurkistamaan rakennuksen sisään, vaikka se näin talviaikaan on suljettu. Taloon on koottu näyttely, joka kertoo ruukin historiasta, alueesta ja elämästä.

Möhkössä oli 1800-luvun puolivälistä 1900-luvun alkuun merkittävä järvimalmiruukki. Alueella on työskennellyt parhaimmillaan jopa 2000 henkeä Venäjää myöten ja Möhkön kyläkin kasvoi ruukin myötä 600 asukkaan kyläksi.

Kannattaa käydä täällä. Mielenkiintoinen pala historiaa ja kesällä viehättävä alue retkeilyreitteineen aivan kosken rannalla.

Myös sotahistoriasta kiinnostuneelle alueella on paljon nähtävää. Ilomantsissa on käyty useita merkittäviä taisteluita niin talvi- kuin jatkosodassa. Ruukin museossa on pieni sotahistoriallinen näyttely, mutta laajemmin historiaan pääsee uppoutumaan Öykkösenvaaran sotahistoriallisella alueella, Hattuvaaran Taistelijan talolla tai Parppeinvaaralla olevalla Rajakenraalin majalla.

Karjalaisuus asuu Parppeinvaarassa

Möhköstä ajelin tutkimaan Ilomantsin Parppeinvaaran runokylää, jonne on koottu paljon karjalaisia perinteitä, kuten karjalaista perinnerakentamista ja kulttuurihistoriaa. Tosin nyt talvikautena osa paikoista oli kiinni, joten aukioloajat kannattaa tarkistaa etukäteen paikan nettisivuilta.

Runonlaulajan pirtissä ja kesäisin vanhoissa museoaitoissa pääsee tutustumaan karjalaiseen runonlauluperinteeseen. Täytyy tunnustaa, että itselleni runolaulu terminä oli kutakuinkin vieras ja sekoitin sen jopa karjalaisten itkijänaisten itkuvirsiin. Mutta tiedänpä nyt tämänkin.

Runolaulu on kalevalamittaan riimiteltyä laulua, jonka tarinat liittyivät usein ihan arkisiin asioihin kuten lapsiin, työhön, ihmissuhteisiin ja rakkauteen. Ylipäätään laulamalla käsiteltiin kaikki elämän ilot ja surut. Laulamalla kerrottiin myös kansantarinoita, jotka siirtyivät näin sukupolvelta toiselle.

Parppeinvaaralla kannattaa käydä myös Luontopirtti Mesikässä, jossa on kiinnostava luontonäyttely ihmisen ja luonnon välisestä suhteesta Pohjois-Karjalassa. Näyttelyä täydensi äänimaailma, joka teki esillepanosta entistä todellisemman. Museossa pääsee näkemään mm. alueen suurpedot täytettyinä. Erityisesti lapset oli huomioitu museon annissa hyvin.

Parppeinvaaralla on myös pieni tsasouna. Itä ja rajanläheisyys näkyy voimakkaasti alueen uskonnossa. Väkilukuun suhteutettuna Ilomantsi on Suomen ortodoksisin kunta. 17 prosenttia ilomantsilaisista on ortodokseja.

Karjalaiseen perinteeseen liittyy keskeisesti ruokakulttuuri. Parppeinvaaralla, komeissa vaaramaisemissa, on ravintola Parppeinpirtti, missä kävin lounaalla. Viikolla tarjoillaan lounasta buffetpöydästä ja viikonloppuisin ja sesonkiaikoina katetaan karjalainen pitoateria. Lisäksi tiettyinä päivinä järjestetään suosittuja burger-iltamia.

Parppeinpirtissä toimii myös oma piirakkaleipomo, joten täältä saa taatusti aidot itse leivotut karjalanpiirakat. Kiva karjalaishenkinen ravintola, kannattaa pistäytyä.

Lomasuunnitelmia kesälle

Ennen paluuta Joensuuhun tein kierroksen vielä Ilomantsin keskustassa. Kävin ostamassa kotiin tuliaiseksi skumppapullon paikallisesta Hermannin viinitilan myymälästä. Omien viinien lisäksi myymälässä on myynnissä kivoja herkkutuliaisia.

Olisipa ollut kesä. Silloin olisi ollut auki Ilomantsin vesitornin huipulla sijaitseva Hermannin viinibaari ja sen terassi. Laitoin tämänkin kohteen käytävien listalle seuraavaa matkaa varten.

Kolkuttelin turhaan myös talvikautena suljetun nukke- ja nalletalon ovea. Vähän harmitti, sillä olisi tuolla ollut nähtävää tälle vähän isommallekin tytölle.

Ilomantsiin tulee ensi kesänä palattua ihan varmasti. Sen verran jäivät kaihertamaan alueen luontoliikunta- ja kalastusmahdollisuudet. Haluaisin saada taimenen Koitajoen koskesta, saunoa savusaunassa, kulkea pitkin Petkeljärven kansallispuiston harjumaisemia, käydä maistamassa Parppeinpirtin karjalaisen pitopöydän antimia sekä nautiskella skumppaa vesitornin terassilla.

Ilomantsissa tuli mieleen ruokamuisto lapsuudesta. Muistan syöneeni jossain taivaallisia suussa sulavia sultsinoita. En nyt enää lähes 50 vuoden päästä muista, mitä ne sultsinat oikein olivat, mutta jotain niin hyvää, että ovat jääneet mieleen. Seuraavalla Ilomantsi-reissulla lupaan ottaa asiasta selvää.

Lisää ideoita Ilomantsiin: https://visitilomantsi.fi/

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista