Browsing Category

Ravintolat ulkomailla

Majoitus ulkomaat Museot Ravintolat ulkomailla Taide Viro

Mitä uutta Tallinnassa?

keskiviikko, marraskuu 6, 2019

Jos luulit, että Tallinna on nähty, et ole käynyt kaupungissa todennäköisesti vähään aikaan.

Pressimatka: Eckerö Line, Tallink Silja, Viking Line, Visit Tallinn ja Visit Estonia

Tämän vuoden huhtikuussa Iltalehti kirjoitti: ”Nyt tuli pupu pöksyyn – suomalaiset hylkäsivät Tallinnan.” Yhdeksi syyksi matkailijakatoon katsottiin suomalaisten kyllästymisen. ”Virossa on rampattu jo ihan tarpeeksi”, lehti kirjoittaa.

Eipä uskoisi, että tuosta artikkelista on vain reilu puoli vuotta. Tallinnassa eletään nyt ihan toisenlaisissa tunnelmissa ja käynnissä on sellainen matkailunoste, että oksat pois. Paikalliset kertoivat, että matkailurintamalla tapahtuu niin paljon ja uusia paikkoja aukeaa siihen malliin, ettei mukana kestä. Palanneet ovat myös suomalaiset.

Vanhat teollisuus- ja satama-alueet ovat kokeneet Tallinnassa huikeita muodonmuutoksia. Ensin kohistiin Kalamajasta. Nyt matkaava kansa suuntaa Noblessneriin. Rouheisiin teollisuushalleihin on noussut mielenkiintoista nähtävää ja tasokkaita ravintoloita. Ja lisää tulee.

Olen aivan otettu tavasta, miten tallinnalaiset osaavat hyödyntää kaikkea vanhaa. Uutta rakennetaan, mutta vanhan ehdoilla. Meillä nähdään vanhan teollisuusalueen arvo lähinnä puskutraktorien ruokana, Tallinnassa mahdollisuutena.

Tällä konseptilla rakentuu ja kehittyy ainutlaatuisia kokonaisuuksia, joiden tunnelmaa kaipaisin Suomeen. Onneksi Tallinnaan pääsee helposti.

Tallinnan vastakohtaisuus viehättää.

Noblessner

Some on työntänyt viime kuukausina urakalla punaisten lyhtyjen kuvia Tallinnan tällä hetken ehkä mielenkiintoisimmasta alueesta. Kyse ei ole mistään punaisten lyhtyjen kaduista, vaan entisestä suljetusta telakka-alueesta, joka on palvellut vuosikymmenten aikana niin Venäjän keisaria kuin Neuvostovaltaa.

Olin ihan ekstaasissa kun näin Noblessnerin värikkäät uudistalot. Huikea osoitus siitä, miten uusien asuntojen ei tarvitse olla tylsiä laatikoita, eikä rakennussuunnittelussa tarvitse hylätä luovuutta.

Oma mielenkiintonsa syntyy alueen kerroksellisuudesta. Vanhat satavuotiaat telakkahallit ja uudet asuintalot sulautuvat merenrantamaisemiin rinta rinnan varsin sopuisasti.

Bloggaaja on ilmiselvästi innoissaan näkemästään.

Noblessnerin merkittävin nähtävyys on vanhaan sukellusvenehalliin rakennettu mielikuvituksellinen virtuaalimaailma, Keksintötehdas Proto. Jos luulet, että olet liian vanha tällaisiin juttuihin, usko pois, et ole. Täällä oli myös täti-ihmisen superhauskaa leikkiä. Tästä virtuaalitekniikkaan pohjautuvasta ”huvipuistosta” löydät kokemuksiani täältä.

Toinen Noblessnerin uusista nähtävyyksistä on 100-vuotiaassa sukellusvenetehtaassa toimiva taidekeskus Kai. Näyttelytilojen lisäksi paikassa on elokuvateatteri sekä työtiloja taiteilijoille.

Täytyy sanoa, että itselleni tuli vähän sellainen tunne, että paikka hakee vielä linjaansa. Näyttelyanti jäi minusta vaisuksi, eikä nyt oikein avautunut. Tai sitten en vaan ymmärrä tällaista nykytaiteen suuntaa, jonka miellän enemmän taiteilijan omaksi terapiaksi kuin taiteeksi. Mielenkiinnolla jään odottamaan mihin suuntaan Kai kehittyy. Tila ainakin antaa mahdollisuuksia.

Paikka sinulle, joka rakastat seikkailuja ja elämyksiä.Saman katon alla hengen ja ruumiin nautintoja.

Sen sijaan ymmärsin huomattavasti paremmin samassa rakennuksessa toimivaa loistavaa ravintolaa, hiljattain avattua Lore Bistroota. Tajuttoman hyvää ruokaa, jota tarjoillaan jaettavina annoksina. Täällä söin muuten parasta mustekalaa ikinä, eivätkä jääneet kampasimpukat kauas taakse.

Samaan rakennukseen on lähiviikkojen aikana avautumassa food-court -tyyppinen japanilainen ravintola Kampai sekä trendikäs drinkkibaari Kaif. Kivat tilat tulossa molemmille.

Lore Bistroo ja elämäni paras mustekala, ikinä.Japanilainen ravintola Kampai aukeaa ilmeisemmin marraskuun lopussa.

Ihan lähistöllä on myös kaksi vierekkäistä paikkaa, jotka kannattaa myös katsastaa: Pohjala panimoravintola sekä norjalais-virolainen sisustuskauppa Shishi. Näin joulun alla kauppa oli pukeutunut jouluun sellaisella bling-bling -meiningillä, että jopa jouluihminen häkeltyy.

Talon toisessa päässä on muuten Shishin outlet-kauppa, jota ei kannata jättää väliin. Jos kaipaat uusia joulukoristeita, löydät ne todennäköisesti täältä ja huomattavan edulliseen hintaan. Sopii täydellisten joulupallojen metsästäjälle.

Pohjala panimo ja ravintola. Miehet voi laittaa parkkiin tänne… …sillä aikaa, kun naiset menevät vstapäiseen rakennukseen tänne.

Fotografiska

Noblessnerin vieressä sijaitsevan Kalamajan monet Tallinnan-kävijät jo tuntevat. Melkoiseksi Kalamajan kävijämagneetiksi on noussut vasta nelisen kuukautta auki ollut Fotografiska valokuvakeskus. Voitteko kuvitella, neljän aukiolokuukauden aikana Fotografiskassa on vieraillut jo peräti 200 000 kävijää!

Yhtään ei tarvitse ihmetellä, miksi tämä vaihtuvilla näyttelyillä pelaava keskus on noussut tällaiseen suosioon. Olen itse nähnyt nyt kaksi näyttelykokonaisuutta ja pitänyt näkemästäni tosi paljon.

24. marraskuuta 2019 saakka esillä oleva Kirsty Mitchellin näyttely Wonderland kannattaa ehdottomasti nähdä. Vaikka kuvat ovat tarkoin rakennettuja lavastuksia, sisältyy niihin valtavasti symboliikkaa ja tunnetiloja. Visualisti minussa oli riemuissaan kokonaisuuksien harmoniasta ja kauneudesta. Hyvä kuvaus Mitchellin näyttelystä löytyy Tuulas life -blogista täältä.

Kannattaa ehdottomasti käydä myös Fotografiskan ylimmässä kuudennessa kerroksessa. Siellä on huippuhyvä ravintola, viihtyisä drinkkibaari ja taivaallinen näköalaterassi. Tästä valoisasta ja skandinaavisen tyylikkäästi sistustetusta paikasta tykkään toden teolla.

Kirsty Mitchellin Wonderland -näyttely kuvaa vuodenkiertoa Kirstyn surutyön kautta.Fotografiskan ravintola, kirkkaasti jatkoon.

Viron Merenkulkumuseo Paks Margareeta

Merenkulkumuseo ei kuulosta minusta mitenkään erityisen kiinnostavalta, enkä laittaisi sitä välttämättä omalle käyntilistalleni missään kaupungissa. Tallinnan kohdalla täytyy ottaa sanojaan takaisin.

Pääsimme kurkkaamaan rakenteilla olevan Viron merenkulkumuseon tiloihin ja näkemään ja kuulemaan siitä, mitä tuleman pitää. Sellainen hinku kyllä syntyi, että tämä kohde pitää panna seuraavan Tallinnan matkan käyntikohteisiin.

Vanhan kaupungin keskiaikaiseen pyöreään tykkitorniin, ”paksuun Margareetaan” avautuu marraskuun lopussa Viron merenkulun historiaa esittelevä museo. Kun tiloihin astuu sisään, ensi alkuun äimistelee massiivista puulaivan hylkyä, jota on mahdollista tarkastella useasta kerroksesta.

Kyse ei ole mistä tahansa hylystä, vaan 1300-luvulta peräisin olevasta Kogen-laivasta, joka löydettiin rakennustöiden yhteydessä vuonna 2015 Kadriorgista hiekkaan hautautuneena. Miettikää, yli 700-vuotias laivavanhus!

Ja kuten Tallinnassa on tapana, myös tässä paikassa miljöötä on osattu käyttää hyödyksi. Tornin ylimpään kerrokseen rakentuu  terassi, josta näkee kauas merelle. Mikäpä sopisi merenkulkumuseolle paremmin. Vielä kun kiinnostavaan kokonaisuuteen lisätään avuksi nykytekniikka, mistään tylsästä museosta ei ole kyse.

Valitettavasti keskeneräistä museota ei saanut kuvata.

Tallink Spa & Conference hotel

Majoituspuolelta tekisi mieli vielä lopuksi nostaa Vanhan kaupungin kupeesta vanha tuttu, mutta suuren muutoksen kokenut, Tallink Spa & Conference kylpylähotelli. Hotellin aulatilat, ravintola ja viidennen kerroksen huoneet ovat saaneet uuden ilmavan ja raikkaan ilmeen.

Pääsin kurkkaamaan myös hotellin muutamaan tyylikkääseen sviittiin, joista jokainen oli erilainen ja kivalla tapaa omaleimainen. Omaksi suosikikseni nousi Nature-sviitti. Viihtyisin oikein hyvin noiden runsaiden kukkatapettien ympäröimänä.

Uusitut huoneet olivat saaneet raikkaat sävyt.Nature-sviitin kuoseissa kyllä viihtyisin.Bloggaaja yllätettiin sviitin kylppäristä juomasta samppanjaa.

Tekisikö mielesi lähteä Tallinnaan? Nyt siellä todellakin kannattaa rampata.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Ravintolat ulkomailla Viro

Mitä tehdä Kuressaaressa?

lauantai, lokakuu 26, 2019

Viro on kiva matkailumaa. Niin lähellä, edullinen ja helppo saavuttaa. Siellä on kuitenkin yksi kaupunki, jolle sydämeni sykkii erityisesti.

Tykkään Tallinnasta ja siellä tuleekin käytyä useamman kerran vuodessa. Virossa on kuitenkin myös toinen kaupunki, jonne matkustan mieluusti. Olen käynyt Saarenmaan Kuressaaressa kolmesti ja joka reissun jälkeen on tehnyt mieli tulla uudelleen.

Kun Virtsusta lähtevä lautta kolahtaa Kuivastun satamaan, alkaa aikamatka menneisyyteen, hyvällä tavalla. En tarkoita sitä, että Saarenmaa olisi kehityksen kelkasta pudonnut takapajula. Minusta se vaan on hienolla tavalla pystynyt säilyttämään sellaista omaleimaista ja viehättävää entisajan maalaisromantiikkaa. Matkalla kiinnittää huomiota hyvin hoidettuihin maalaistaloihin ja niiden kauniisiin ruokokattoihin. Menneisyydestä on osattu pitää kiinni oikealla tavalla.

Noin tunnin ajomatkan päässä satamasta on Saarenmaan pääkaupunki Kuressaari. Kaupunkioikeudet se sai vuonna 1563, mutta karttoihin se oli merkitty jo 1100-luvulla. Onko vain vajaan 15 000 asukkaan pikkukaupungissa sitten mitään nähtävää tai tekemistä? Tässä omat vinkkini Kuressaareen.

Seikkaile historiaa huokuvilla kaduilla

Vaikka Kuressaari on Saarenmaan pääkaupunki, se on söpö pikkukaupunki, jossa puutalojen reunustamat kadut saavat siirtymään ajassa vuosikymmenten taa.

Osa vanhoista rakennuksista on parhaat päivänsä nähneet, osa kauniisti entisöityjä. Pihoilla kukkivat perinneperennat ja mukulakivetyksillä juoksentelee raidallinen maatiaiskissa. Tunnelma on kaikinpuolin rauhoittava. Näillä kaduilla ja kujilla on mukavaa kuljeskella verkkaisesti.

Käy linnassa

Ei Kuressaari nähtävyyksiltään ole mikään runsaudensarvi. Toisaalta, joskus on rentouttavaa matkustaa kohteisiin, jotka eivät aiheuta nähtävyyksillään ähkyä ja tarvetta ravata tukka putkella paikasta toiseen. Sanoisin, että Kuressaari on enemmän hidasta nautiskelua. Hyvällä omallatunnolla täällä voi ottaa iisisti.

Kuressaaren päänähtävyys on Piispanlinna, joka valmistui 1300-luvulla piispan tukikohdaksi ja myöhemmin toimi puolustuslinnakkeena. Linnaa on entisöity useampaan otteeseen ja viimeisimmät kunnostustyöt on aloitettu 2010.

En ole itse juurikaan kiinnostunut linnoista tai linnakkeista, joissa ei ole muuta nähtävää kuin tyhjiä kiviseiniä. Piispanlinna tekee poikkeuksen. Sen seinien sisällä on paljon kiinnostavaa historiaa ja jopa kokonainen Saarenmaan museo.

Linnan ympärillä on muuten ihastuttava puistoalue. Aurinkoisena päivänä tämä on täydellinen kohde piknikille. Toinen hyvä kohde paistatella päivää on kaupungin hiekkaranta.

Kuressaaren uusimpia nähtävyyksiä on Elämyskeskus Thule Koda. Kuvitteellisen löytöretkeilijä Pytheasin myyttisten matkojen ympärille rakennettu keskus ei ehkä tarjoa aikuiselle merkittävää nähtävää, ei ainakaan minulle. Voisin kuitenkin kuvitella, että lapset pitävät suurikokoisista mielikuvitushahmoista tai paikan leikkihuoneista.

Tee edullisia ostoksia

Suuria ostoskeskuksia Kuressaaresta on turha etsiä. Sen sijaan keskustan kivijalkamyymälöissä kannattaa käydä. Kun Saarenmaasta puhutaan, käsitöitä ei voi ohittaa. Käsitöiden ystävälle keskustassa on useiden alaan vihkiytyneiden kauppojen lisäksi kokonainen tori täynnä kätten luomuksia.

Jos olet kiinnostunut virolaisesta muotoilusta, käy ehdottomasti keskustan Pallopsoni design-kaupassa. Vanhassa kellomestarin talossa toimii pikkuputiikki, josta löytyy kaikkea kivaa vaatteista koruihin.

Kuressaari on myös kiinnostava paikka etsiä antiikkia. Etenkin vanhaa talonpoikaisesineistöä ja merenkulkuun liittyvää tavaraa on hyvin tarjolla.

Tuliaiseksi kannattaa ostaa myös paikallisia elintarvikkeita, kuten saaristolaisleipää, marjajalosteita, hunajaa ja kalasäilykkeitä.

Vähän erilainen paikallisilta saatu shoppailuvinkki on Mareti Kaubamaja. Kyse on siististä kirpputorista, jossa tuotteet eivät ole hinnalla pilattuja ja josta voi oikeasti tehdä hyviä löytöjä (kuten bloggaajakollega, joka löysi eurolla Masain jakkutakin). Kirpputorilla on kaksi puolta, joista toisessa kaikki tuotteet maksavat vain euron kappale.

Syö hyvin

Kahdeksan Saarenmaan ja Muhun ravintolaa on päässyt arvostetulle White Guide listalle. Viisi näistä ravintoloista sijaitsee Kuressaaressa. Tässä listatut Kuressaaren parhaat ravintolat:

Ravintola Hafen. Liekö tämä huvivenesatamassa sijaitseva ravintola kaupungin paras? Ainakin se, miten paikalliset tätä ravintolaa suosittelivat, antaa odottaa paljon.

Kalaravintola KuKuu. Huhtikuusta syyskuun alkuun toimiva ravintola, jossa monipuolisesti tuoretta kalaa. Kiva miljöö vanhassa puurakennuksessa.

Georg Ots Spa hotellin ravintola. Mukava kylpylähotelli, jossa paikallisiin raaka-aineisiin satsaava ravintola. Itselläni kokemusta ainoastaan aamiaisesta, joka sekin oli erinomainen.

Ravintola Castello. Italialaisvaikutteinen menu. Pizzaa, pastaa, mutta myös paljon muutakin.

Good Mood Food. Terveelliseen kasvisruokaan painottunut kesäkahvila/ravintola.

Ravintolasuosituslistalle on pakko lisätä vielä oma suosikkini Vinoteek Prelude. En osaa sanoa paikan ruuasta, mutta viinibaarina tämä on kerrassaan viihtyisä ja tunnelmallinen. Kynttilänvaloromantiikkaa parhaimmillaan.

KuKuu.Vinoteek Prelude

Ja jos ei Kuressaaressa muuta tekemistä keksi, aina voi mennä kylpylään. Et yksinkertaisesti voi olla kaupungissa törmäämättä jossain kohtaa kylpylöihin, sillä niitä näyttäisi olevan kaikkialla.

Kannattaa myös tarkistaa, mitä Kuressaaressa tapahtuu matkapäiviesi aikana. Kaupungissa järjestetään läpi vuoden aktiivisesti pienempiä ja suurempia tapahtumia. Saarenmaan ja Kuressaaren tapahtumista löydät tietoa täältä.

Kokemuksiani tämän syksyiseltä lehdistömatkalta Muhuun ja Saarenmaalle voit lukea täältä.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Ravintolat ulkomailla Risteilyt Ruoka ja viini

Menu, jonka perässä kannattaa matkustaa

torstai, lokakuu 10, 2019

Silja Linen Menu Nordicin maistelutilaisuus lehdistölle.

Joskus minusta tuntuu, että olenkohan ihan täysipäinen. Miettikää nyt. Olen valmis istumaan vapaaehtoisesti aamuvarhaisella kaksi tuntia junassa vain yhden aterian tähden. Ja iltapäivällä sama takaisin päin. Matkustin siis edestakaisin 460 kilometriä käydäkseni syömässä Helsingissä muutaman ruokalajin. Ehkä tämä kertoo jotain kiinnostuksestani ruokaan.

Siinä vaiheessa, kun istuin Silja Linen Serenade-laivalla ja olin syönyt ensimmäiset annokset viisiosaisesta Menu Nordicista tiesin, että matkani oli täysin tämän herkuttelun arvoista. Tämä menu oli yksi parhaista, mitä olen naismuistiini syönyt viime vuosina.

Intiimi Bon Vivant on täydellinen miljöö pitkälle illalliselle.

Olin maistelemassa Silja Linen Bon Vivant -ravintolan uutta Menu Nordicia, joka on tällä kertaa täysin Siljan oman keittiötiimin suunnittelun tulos. Kiitos vaan taitavat, hienon kokonaisuuden olitte ideoineet ja valmistaneet. Menu oli kiinnostavan monipuolinen, makumaailma vivahteikas ja annosten visuaalisuus kauniin huoliteltua.

Lähiruoka ja raaka-aineiden puhtaus ovat päivän sana. Vähän jopa niin trendikästä, että tuntuu välillä termejä viljeltävän ilman, että niille oikeastaan on mitään katetta.

Menu Nordic täytti nimensä mukaisen lupauksensa tässäkin suhteessa. Pohjoiset raaka-aineet ovat päässeet niille kuuluvaan kunniaan. Menun hauki on kotimaista ja tulee pääosin Saimaalta. Peura ja villisorsa tulevat Siljan laivojen toisesta ”kotisatamamaasta” Ruotsista. Mukaan menuun on päässyt myös pohjoisen sieniä ja marjoja.

Hienoa, että menun kalaksi oli valittu hauki. Olen aina ollut sitä mieltä, että kotoinen haukemme on aivan aliarvostettu kala. Tässä menussa maastopukuinen taimen nousi sille kuuluvaan asemaan ja myös omaksi suosikikseni.

Ihastuin myös kalan seuralaiseksi valittuun ranskalaiseen Viré-Clessé valkoviiniin. Chardonnayt eivät ole koskaan kuuluneet suosikkeihini, mutta voihan persikka, miten hyvä valkkari tämä olikaan.

Keittiöpäälliköt Jonas Niklasson ja Jyrki Tulkki voivat syystä olla tyytyväisiä.Menuun valitut viinit tukivat hienosti ruokien makumaailmaa.

Ehkä kuitenkin iloisin olin pienen puolankalaisen yrityksen Ärmätti Oy:n nokkosten päätymisestä Siljan lautasille. Iloinen ensinnäkin siitä syystä, että kainuulainen pientuottaja on päässyt suuren yrityksen toimittajaksi. Ja iloinen myös siitä, että oli rohkeasti lähdetty etsimään puhdas, terveellinen ja vähän poikkeava raaka-aine yhdeksi menun komponentiksi. Tiesittekö, että nokkosessa on nelinkertainen määrä rautaa verrattuna pinaattiin?

Tällaista ihanuutta siis tarjoillaan Silja Serenaden ja Silja Symphonyn Bon Vivant -ravintoloissa 9.1.2020 saakka.

Salmon & Nettles: Lohta, tillissä paistettua meriravunpyrstöä ja 64 asteen luomumuna nokkospestolla.

– Mehukasta ja maukasta. Vaikka raaka-aineita on annoksessa paljon, ne ovat keskenään sopusoinnussa. Nokkonen ja muna toimivat hyvin yhteen.

Venison & Roe: Peuratartar ja suomalaista muikunmätiä, luomumunan keltuaista, kapriksia, sinappia, sherryviinietikkaa, sipulia ja smetanaa.

– Tartar vähän toisella tapaa. Annos oli kaunis kuin perhonen. Rakastan muikunmätiä, mutta mietin oliko tässä kohtaa sille oikea paikka. Kaikki meni. Lopuksi totesin, että oli.

Pike & Lobster: Voissa paistettua haukea, hummerihaukikvenellejä, hummerikastiketta, pinaattia ja puikulaperunapyreetä.

– Oma suosikkini. Hyvä osoitus siitä kuinka monipuolinen hauki taipuu fine dining -lautaselle. Kastike oli jumalaisen hyvää.

Wild duck & Calvados: Paistettua villisorsanrintaa ja sieninyyttejä, omenavaahtoa, puolukoita ja Calvadoskastiketta.

– Ja minä kun olin joskus kuvitellut, että sorsa on aina kuivaa. Linnulla oli täydellinen kypsyysaste ja se oli mehevää kuin mikä. Ihana annos, kuin tuulahdus pohjoista luontoa.

Almond & Cloudberry: Mantelileivos, lakka- ja valkosuklaakreemiä, sokeroituja lakkoja ja mantelijäätelöä.

– Jäkiruokafriikki oli tästä annoksesta täpinöissä. Simpukan muotoisissa leivoskekseissä maistui mukavasti karvasmanteli, joka sopi hienostuneesti mantelijäätelön ja lakan makuun. Ihan täydellinen kombo.

Jos vähänkään emmit kannattaako Menu Nordicista maksaa 118 euroa (Club One kortilla 109 euroa), olen täysin sitä mieltä, että kannattaa. Etenkin, kun hintaan kuuluu myös viisi laadukasta ja taiten valittua viiniä.

Eikä tarvitse tämän menukokonaisuuden osalta kantaa huolta siitä jääkö nälkäiseksi. Annoskokoja pitäisin jopa reiluina. Jälkkärin kohdalla teki jo aika tiukkaa. Mutta koska kuulun niihin ihmisiin, ettei jälkiruokaa jätetä, söin kiltisti kaiken.

Kasvissyöjille keittiötiimi on toteuttanut myös oman Menu Nordic Veganin. Kyse ei ole siitä, että Menu Nordic olisi muokattu kasvisversioksi, vaan tämäkin menu on suunniteltu ihan omaksi kokonaisuudeksi. Kolmen ruokalajin vegemenun hinta ilman viinejä on 49 euroa.

Kiitos Silja Line. Menu Nordicin takia kannattaa tehdä vaikka vähän pidempi reissu. Milloin viimeksi olet muuten käynyt Tukholmassa? Tässä olisi aika hyvä syy.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Andalusia Costa del Sol Espanja Fuengirola Ravintolat ulkomailla Ruoka ja viini

Fuengirolan viikonloppu: tapaksia, viiniä ja kotitekoista gurmeeta

sunnuntai, marraskuu 4, 2018

Aurinkoa, valoa ja lämpöä! Voi ihanuus kuinka hyvältä tuntuu istua marraskuussa parvekkeella ja nostaa naamaa kohti moltsua. Ensimmäisten koleiden ja sateisten päivien jälkeen Andalusian aurinko on pannut parastaan ja jälleen on tarennut päiväaikaan hipsutella kesähepenissä.

Rusketuksesta minun on turha haaveilla, sillä omistan englantilaisen ihotyypin, joka saavuttaa korkeintaan eri tasoisia punaisen sävyjä. Ihan sama mitä suojakertoimia lataan ihooni, lopputulos on aina sama: punainen. Mutta siitäkin huolimatta aurinko tekee NIIN hyvää.

Fuengirolassa alkoi viikonloppuna Ruta de la Tapa -tapahtuma. Reilut 70 kaupungin ravintolaa tarjoilee 2,5 euron hintaista settiä, johon kuuluu paikan oma erotiikkateemaan valmistettu tapas sekä viini tai olut.

Idea on, että asiakkaat keräävät kustakin ravintolasta leiman tapahtumapassiin (saa ravintoloista ja matkailutoimistosta) ja arvostelevat tapakset asteikolla 1-5. Palauttamalla passin matkailutoimistoon osallistuu erilaisten palkintojen arvontaan. Tapahtumaan osallistuvat ravintolat tunnistaa ikkunassa olevasta julisteesta ja punaisista sydämenmuotoisista ilmapalloista.

Jottei meidän elo nyt menisi ihan kotisohvalla nysväämiseksi, päätimme ryhdistäytyä ja viettää oikein ”bileperjantain”. Suunnistimme iltapäivästä lempikaupunginosaani Constitucion-aukion liepeille, jota kutsun Fuengirolan oikeaksi keskustaksi. Näiltä kulmilta löytyy mukava paikallinen meininki ja rypäs hyviä ravintoloita.

Tapaskierroksemme lähti käyntiin Mercado La Galeriasta, ruokaan ja juomaan keskittyneestä kauppahallista. Jo iltapäivästä jengiä oli mukavasti liikkeellä ja tässä kohden aina huomaa, ettei Espanjassa tarvita musiikkia nostattamaan desibelejä. Paikallisista lähtee huomattavan paljon enemmän ääntä kuin mihin olemme tottuneet.

Koko illan paras tapas-annos meistä löytyi Galerian Myó Sushi -nimisestä ravintolasta. Tócame el puntito (tarkoittanee kosketa minua tai jotain sinne päin) -nimisen annoksen itämaiset maut olivat kertakaikkisen loistavat.

Tänäkin vuonna ihmettelin viinien hyvää laatua. Joimme annosten kanssa niin valko-, puna- kuin roséviinejä, eikä yhtään heikkoa viiniä tullut eteen. Helposti voisi kuvitella, että tähän hintaan saa sitä huonointa ja halvinta laatua.

Melko hyvä turnauskestävyys meillä oli: seitsemän tapasta tuli kierroksen aikana maistettua. Seuraavana aamuna tuli mieleen, että ehkä jossain kohdassa olisi voinut valita alkoholittomankin juoman. Mutta kun ei tullut illalla mieleen… Pääasia kuitenkin, mukavaa oli. Lieventävänä asianhaarana: viinilasilliset olivat monessa paikkaa vajaampia kuin normaalisti.

Löysimme muuten kierroksellamme mielenkiintoisen kahvilan, nimeltään Costa del Sol. Kiinnitin huomiota siihen, että kahvila oli paikallista väkeä täynnä kuin nuijalla lyötynä. Hetken jonotettuamme saimme pöydän ja voin sanoa, että tässä kahvilassa sain parasta kahvia, mitä olen täältä mistään saanut. Panin merkille myös, että tämä on ilmeisesti SE paikka, mihin kannattaa suunnistaa, jos haluaa kunnon churroja suklaakastikkeella.

Huomioni kiinnittivät myös kahvilan kymmenet eläkeläiset, erityisesti mummoryhmät, jotka istuskelivat kahvilassa toistensa seurassa. On niin hienoa nähdä, että iäkkäilläkin ihmisillä on täällä ilmiselvästi vilkasta sosiaalista elämää ja samalla myös harmillista todeta, että meillä mummot istuvat yksin kotonaan perjantai-iltaisin.

Poikkea, jos näet Fuengirolan keskustassa tällaisen kahvilan.

Tästä viikonlopusta näytti nyt kehkeytyvän kovin ruokapainotteinen. Lauantaina suuntasimme Mercadonan jo tutuksi tulleelle kalatiskille. Ostoskoriin valikoitui pieniä simpukoita (oisko suomenkielinen nimi hietasimpukka?) ja jotain isokokoisia katkarapuja. Scamppeina vai langusteinako ne täällä tunnetaan, tietääkö kukaan?

Mies otti vallan keittiössä ja hetken hallinnoi siellä pannujen ja kattiloiden äärellä. Illan menu käsitti valkoviinissä keitettyjä simpukoita, valkosipulissa ja öljyssä tiristettyjä ravunpyrstöjä, villiparsarisottoa ja pullon omenaista cavaa. Perfecto, sanoisinpa.

Edelleenkin naurattaa tuon cavan kanssa. Lähikaupan tarjouksesta nappasin ostoskoriin epäilyttävän halvan cavapullollisen. Otimme pullon lähinnä testiin todetaksemme voiko oikeasti 2,60 euron hintaan saada mitään kelvollista juotavaa. Testin tulos oli selvä. Oikeasti voi. Itse asiassa kyseinen cava osoittautui melkoiseksi hinta-laatusuhdelöydöksi.

Päivät menevät täällä ihan sekaisin. Aamulla piti pinnistää mieltä muistaakseen mikä viikonpäivä tänään oikein. Ystävääni lainaten: ”ei sille voi mitään, että vähän tuntuu joka päivä siltä kuin olisi perjantai”.

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Ranska Ravintolat ulkomailla Ruoka ja viini

Matkojeni mieleenpainuvin ruokakokemus

perjantai, lokakuu 5, 2018

Mitä yhteistä on kirjailija Peter Maylella ja matkojeni parhaimmalla illallisella?

Jokaiselta reissulta odotan innolla hyviä ruokakokemuksia. Huononkin matkapäivän voi herkullinen ateria kääntää hyväksi tai hyvänkin matkapäivän voi surkea ruoka notkauttaa. Sillä on todella merkitystä, mitä syö ja missä syö.

Kuulun niihin, jotka käyttävät ennen matkaa rutkasti aikaa löytääkseen matkakohteen kiinnostavimmat ravintolat. Joskus itseänikin huvittaa, että käytän tähän jopa enemmän aikaa kuin kohteen nähtävyyksien tutkailuun.

Matkoilla on tullut syötyä jos jonkinmoisissa ihmeellisissä paikoissa mitä kummallisimpia aterioita. Osa näistä on hädin tuskin enää hiipunut muisto vain. On tullut syötyä illallinen unkarilaisessa linnassa takkatulen loimussa, nautittua syntymäpäivädinneri Prahassa kallion sisään louhitussa ravintolassa, herkuteltua Lissabonissa 12 ruokalajin menu Michelin-tähditetyssä huippupaikassa, lounastettua Pohjois-Thaimaassa keskellä sademetsää ja nautiskeltua katalonialaisessa maalaiskylässä täydellistä lähiruokaa.

Siltikin yksi matkojeni ruokakokemus on selkeästi ylitse muiden. Tuota järisyttävän huikeaa illallista en tule koskaan unohtamaan, vaikka siitä on kulunut jo lähes 15 vuotta.

Matkojeni (ehkä jopa koko elämäni) paras ruokakokemus vie Ranskaan Provencen sydämeen Avignoniin. Tästä huikeasta ateriasta saan täysin kiittää englantilaista kirjailijaa Peter Maylea. Monet muistavat Maylen parhaiten hänen esikoisteoksestaan ja sen pohjalta tehdystä tv-sarjasta Vuosi Provencessa.

Teimme miehen kanssa 2000-luvun alussa viikon mittaisen Provencen kiertomatkan. Pohjustin matkaamme lukemalla Maylen Etelä-Ranskasta kertovaa tuotantoa ja tykästyin erityisesti hänen elämäniloiseen kirjaansa Provence nyt ja aina. Siinä Mayle jakaa elämänmakuisia tarinoita ja sattumia oman asuinympäristönsä pikkukaupungeista ja kylistä.

Eräässä tarinassa Maylen ystävä Régis, vie Maylen lounaalle lempiravintolaansa Hiélyyn (nykyisin Hiély-Luculles). Régis, armoton kulinaristi, halusi viedä englantilaisen oppitunnille ravintolaan, jonka hintalaatusuhde on erinomainen ja näyttää, mitä ranskalainen keittiö parhaimmillaan on.

Koska tiesin, että tulisimme käymään Avignonissa, kirjoitin muistiin kirjassa mainitun Hiély nimisen ravintolan ja päätin, että sinne mennään, kun kaupunkiin tullaan.

Pienestä olikin kiinni, ettemme missanneet koko ravintolaa. Olimme viettäneet Avignonissa koko päivän kierrellen Paavien palatsit, ”tanssineet” laulusta kuuluisalla Avignonin sillan pätkällä, nähneet kaupungin jykevän katedraalin ja jossain vaiheessa lounastaneet pidemmän kaavan mukaan kuin alunperin oli tarkoitus. Ruokamaassa mopo karkaa niin helposti käsistä.

Puolikuolleina väsymyksestä raahauduimme jossain vaiheessa hotelliimme ja päätimme hetkeksi oikaista itsemme ennen illan kohokohtaa: illallista Hiélyssä. Sillä seurauksella, että heräsimme iltayhdeksältä. Ja sillä seurauksella, että hetkeä myöhemmin lähes tukka pystyssä läähätimme hengästyneinä ravintolan ovella.

Hieman tuima tarjoilija oli kahden vaiheilla ottaisiko meidät vielä sisään. Keittiö sulkeutuisi vartin kuluttua ja sillä ehdolla saimme tulla, että tekisimme tilauksemme saman tien. Eipä siinä sen kummempia neuvotteluja tarvittu. Pöytään ja ruokalistat eteen.

Nopeaa valintaa ei yhtään helpottanut se, että ruokalistat olivat ranskankieliset. Hädissämme päätimme valita valmiin menukokonaisuuden. Valintaan vaikutti eniten se, että tunnistin pääruuan: lapin – jänistä olisi tarjolla. Muusta meillä ei sitten ollutkaan mitään käsitystä.

Hiély oli sisustukseltaan hyvin pelkistetty ja minimalistinen, jopa vanhanaikainen. Ei turhia kruusailuja, kristallikruunuja tai kummempia koristeluja. Yksinkertaisuus viesti kuitenkin omalla tavalla arvokkuutta. Valkoisia tärkättyjä pöytäliinoja ja pöydillä kattaus pöytähopeilla ja nimikoiduilla lautasilla. Kokeneet miestarjoilijat näyttivät siltä kuin olisivat olleet talossa sen perustamisesta lähtien. No ehkei kuitenkaan, sillä ravintola näytti vuosiluvusta päätellen toimineen jo vuodesta 1938.

Mutta mennäänpä ruokaan. Meitä odotti sellainen tykitys, että tässä kohtaa olisin toivonut, että olisin jättänyt lounaan väliin. Tai itse asiassa toivoin, etten olisi syönyt muutamaan päivään.

Ankkasalaattia alkuun. Mukava yhdistelmä lämmintä lihaa ja rapeita ja raikkaita kasviksia. Oivallinen aloitus.

Hetken päästä saapuivat jänisannoksemme. Täydellinen kypsyys, täydellinen mureus, täydellinen maku. Tämä annos jätti jalkoihinsa kaikki maailman lautasilla olevat jänikset. Yrteillä siivitetty punaviinikastike täydensi kokonaisuuden.

Ainut negatiivinen puoli oli, ettei tämän jälkeen ollut enää yhtään nälkä.

– Tuliks tähän jotain jälkkäriäkin, kysyi mies? Näyttää tulevan, vastasin, sillä keittiöstä kärrättiin kohdallemme mittavan kokoista juustokärryä. Kolmessa kerroksessa kymmenittäin tuoksuvia ja valuvia ranskalaisia juustoja. Kuin viereemme olisi tuotu ranskalainen juustopuoti. Ja kyytipojaksi maalaisleipää, keksejä, hilloja ja hedelmiä.

– S’il vous plaît, sanoi tarjoilija. Ai, että tästäkö voi vapaasti valita? No, otetaan hieman tuota brietä, palanen tuota sinihomejuustoa, Camembertiä tietysti, ehkä ihan pieni pala tuosta valuvasta vuohenjuustokakusta, jotain voimakkaan makuista kovaa juustoa, tuo yrttijuusto näyttää myös houkuttelevalta, ai tämäkö on pitkään kypsytettyä paikallista vuoristojuustoa…. Olimme astuneet juustonystävän taivaaseen.

Upposimme syvälle ranskalaisten juustojen täyteläiseen ihanuuteen. Oikein hekumoimme jumalaisten juustojen pyörryttävässä tuoksu- ja makumaailmassa. Kun huuhtelin täyteläisellä punaviinillä lautaseni viimeisetkin juustonrippeet alas, olin varma, ettei minuun uppoaisi enää yhtäkään murusta.

Kunnes katseeni naulautui keittiön ovelle. Sieltä nimittäin pikkuhiljaa meitä lähestyi äskeistä suurempi tarjoilukärry, joka oli lastattu täyteen kakkuja, torttuja, piiraita, keksejä, mousseja, jäädykkeitä, vanukkaita… Koska olimme tässä kohtaa ravintolan ainoat asiakkaat, pahaa aavistin, että olisimme tuon jälkiruokabakkanaaliviritelmän kohde.

– S’il vous plaît, sanoi tarjoilija. Kohdallamme oli pysäköinyt ranskalaisen jälkiruokamaailman läpileikkaus suklaamoussesta crème brüléehen. Please, armahtakaa. Rakastan jälkiruokia ja olen aina sanonut, etten koskaan voi olla niin täysi, etten jaksaisi jälkiruokaa. Ja nyt meidän odotettiin siirtyvän ylenpalttisen juustoherkuttelun jäljiltä jälkiruokataivaaseen.

Päätin olla syömättä seuraavan viikon, sillä en missään nimessä voisi jättää väliin tätä ihanuutta. Tuskin koskaan minulle tultaisiin tarjoamaan vastaavanlaista ranskalaisen jälkiruokauniversumin koko kattausta samalla kertaa.

Kuin huumattuna kauhoin suuhuni suklaamoussea, tarte tatinia, sitruunaparfaita ja päälle florentiini-, madeleine- ja financierleivoksia sekä muutama suklaahuppumansikka.

Tuona iltana pystyin uskomattomaan suoritukseen. En ole varmaan koskaan sen jälkeen syönyt elämässäni yhdellä kertaa niin paljon. Mutta voin sanoa, että tämä ylensyönti oli jokaisen suupalan arvoista. Joskus vieläkin näen unta noista taivaallisista kärryistä.

Ranskalainen ruokataivas oli näyttänyt meille kirkkaimmat tähtensä.

Kuvat: pixabay.com

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Ravintolat ulkomailla Ruoka ja viini Viro

Ravintolayllätys Tallinnassa – onko tässä kaupungin paras ravintola?

keskiviikko, toukokuu 2, 2018

Älä mene tänne, jos kaipaat suuria annoksia. Sen sijaan, jos sinua kiinnostaa yllätyksellinen makumatka, Parrot MiniBar tykittää täysillä.

Torstai-ilta Tallinnassa ja hurja nälkä usean tunnin matkustamisen jälkeen. Pieni kierros Vanhassa kaupungissa ja silmiin osuu tuntemattoman ravintolan vihreä kyltti: papukaijan kuva ja teksti MiniBar. Jostain muistin sopukoista yhdistin ravintolan johonkin blogijuttuun, jossa Parrot MiniBar sai aika tavalla ylistävää palautetta.

Vaikka Minibar kuulosti meistä enemmän drinksupaikalta kuin vakavasti otettavalta ravintolalta, päätimme siltikin kurkistaa sisälle. Paikan hauskasti viidakkomaiseen tunnelmaan sisustettu pääsali oli aivan täynnä, mutta tilaa löytyi toiselta puolelta, mikä ilmeisemmin toteutti enemmän baarin virkaa. Palmut huojuivat täälläkin.

Hyväntuulinen tarjoilija ojensi ruokalistat ja kertoi ravintolan konseptista. Ruuat oli jaettu kolmeen kategoriaan: kevyisiin sormisyötäviin, jaettaviin pääruokiin ja jälkkäreihin. Sopiva määrä oli kuulema noin 5-6 annosta ruokailijaa kohden.

Menu oli ihan uudenlainen ja erityisen kiinnostava. Hieman Aasiaa, hieman Ranskaa, paljonkin Etelä-Amerikkaa…. valinta oli vaikeaa. Onneksi ruokalistan lopussa oli Milky Way menu, jonka ”kolme lentoa” käsittivät kaikkiaan 12 ruokalajia eli aika hyvän kattauksen koko menusta.

Kun ei mitään erityistä odota, ehkä silloin yllättyy kaikista eniten. Sillä nyt kävi juuri näin. Tästä alkoi sellainen makujen tykitys, että ruokalajien välissä ihmettelimme kuinka pitkään tällainen taso pystyy kantamaan ja mitä ihmettä ne ovat seuraavalle lautaselle keksineetkään. Mielikuvitukselle oli annettu tässä ravintolassa tilaa muussakin kuin sisustuksessa. Vasta vajaan vuoden toimineen Parrot MiniBarin nuoret kokit loihtivat melkoisen makujen ilotulituksen.

Ensimmäinen lentomme käsitti neljä erilaista pientä sormisyötävää. Ensimmäinen macarons-keksiä muistuttava mätikeksi suli suussa. Seuraava hapankorpulle koottu tomaattihilloke ja rapsakka sipuli olivat sopivasti samaan aikaan suolaista ja makeaa.

Hanhenmaksaa sisältävä minihampurilainen oli yksi mieheni suosikeista. Itse en juuri maksasta pidä ja kaikkein vähiten hanhenmaksasta, joten tämän syötävän olisin voinut jättää väliin. Mutta sitten napsahti minullekin jälleen. Kuumilla sipsien päällä tarjoilluissa karamellisoiduissa perunoissa maistui tryffeli ja pehmeä kermainen tuorejuusto. Nam.

Seuraavaksi noustiin kuusi ruokalajia sisältävälle toiselle lennolle. Tonnikala mango-ananassalsan kanssa oli jumalaista ja se ylsikin yhdeksi molempien suosikiksi. Mutta niin olivat herkkua myös hummerikastikkeessa kylpevät kampasimpukat, cevichekala maissin ja sipulin kanssa, suolaheinän kera tarjoiltu helmikana kuin myös kevysti grillattu naudanliha. Yllättävintä oli, että itse sain ehkä suurimman kiksin grillissä vähän kärtsytetystä romaine salaatista, jota komppasi lime, omena ja avokado. Niin maukasta, raikasta ja sopivan hapokasta.

Kolmas lento oli jälkiruokaliito. Ensin pari argentiinalaista pikkuleipää ja sitten sellainen kupponen, että voisin varmaan muutaman päivän elää syömällä ainoastaan tätä taivaallista komboa. Vadilla oli suklaalla kuorrutettua kookosta, guacamolen tapaista moussea ja sitruunasorbettia. Tämä oli samettia suulle, aivan täydellistä!

Kaiken tämän ihanuuden jälkeen olimme lähinnä sanattomia. Tupsahdimme sattumalta tuntemattomaan ravintolaan tarkoituksenamme saada jotain mahan täytettä. Mistään mitään tietämättöminä tulimme juuri nauttineeksi parhaimman Tallinnassa koskaan syömistämme aterioista, makumaailmaltaan huikean maistelumenun.

Jottei nyt ihan suitsuttamiseksi menisi, ainut miinus tuli viimeisten ruokien pitkistä tarjoiluväleistä. Ravintola täyttyi viimeistä pöytää myöten nopeasti ja keittiö oli selvästi kovilla. Tässä kohtaa jouhevasti alkanut tarjoilu vähän notkahti, mutta annettakoon tämä anteeksi, sillä ruoka vaan oli niin loistavaa.

Parrot MiniBar on täynnä yllätyksiä. Ei riittänyt, että ruuan taso aiheutti meille jymy-yllärin, vaan vielä lopuksi ravintola onnistui lyömään meidät ällikällä. Asiaa tarkemmin paljastamatta, annan vain vihjeen. Kiinnitäpä huomiota pääsalin puolella olevaan valtaisaan lintuhäkkiin. Miten kummassa sieltä kiipeää ihmisiä ulos, mutta kukaan ei näytä menevän sisälle? Mistä noita ihmisiä oikein tulee?

Parrot MiniBar, Vana-Posti 7, Tallinna

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Ravintolat ulkomailla Ruoka ja viini Viro

Pari mukavahintaisen ravintolan vinkkiä Tallinnaan

sunnuntai, maaliskuu 11, 2018

Tallinna kiinnostaa ruokakaupunkina, eikä vähiten edullisen hintatasonsa ansiosta. F-hoone, Rataskaevu 16, Salt, Kaks Kokka ym. luottomestat näyttävät keikkuvan vuosi toisensa perään edullisten ja keskihintaisten ravintoloiden kärkikastissa. Ja toki myös kymmenien bloggaajien kiinnostuksen kohteena.

Rataskaevu-kadun uusin tulokas

Uusia ravintoloita nousee Tallinnaan tiuhalla tahdilla, jos sitten samalla aiempia tuttavuuksia katoaa katukuvasta. Tällä reissullamme illastimme ehkä kaupungin uusimmassa ravintolassa. Matkailoja-blogin innoittamana varasin pöydän lauantai illalle vasta parisen kuukautta toimineeseen Tabula Rasaan.

Vanhassa kaupungissa, Small Luxury Hotels -ketjuun kuuluvan St. Petersbourg hotellin ryhteydessä, toimiva Tabula Rasa oli sisustukseltaan oikein viehättävä. Tummaa puuta, kynttilänvaloa ja kristallikruunun loistoa. Sellaista sopivaa kevyttä fiiniyttä, mutta helposti lähestyttävästi. Kokonaisuutta kevensivät humoristiset koiramaalaukset, jotka saivat väkisinkin hyvälle tuulelle. Ihastuttavat taulut, jollaiset huolisin omalle seinälleni milloin vain.

Lauantain myöhäisiltana ei tunkua näyttänyt olevan. Loppuillasta olimme ravintolan ainoat asiakkaat. Ehkä tämä kertoo siitä, miten kovaa kilpailu noilla kulmilla on.

Ravintolan ruokalista oli lupaavasti tiivis, mutta ehkä jotenkin linjaton. Menusta löytyi niin klassikkoannoksia kuten wieninleike ja sisäfilepihvi, mutta myös useampi aasialainen viritelmä.

Alkuruuan valinta oli vaikeaa, sillä kiinnostavia vaihtoehtoja oli useampikin. Siksi päädyimme gourmee lautaseen, joka tarjosi läpileikkauksen kaikista alkuruuista. Kaunis ja maistuva kokoonpano platte olikin, erityisesti rapsakat tiikeriravut ansaitsevat silkkaa suitsutusta.

Simpukan ystävinä valitsimme pääruuaksi kilon verran paikan sinisimpukoita. Kermaiset valkoviinissä keitetyt simpukat olivat saaneet lisämakua chilistä ja korianterista. Maistuvia, voin vakuuttaa. Niin hyviä, että noita olisi voinut syödä lisääkin. Kilon annos kahdelle menisi vaikka alkuruokana.

Ateria täydentyi Vana Tallinn tiramisulla. Sopivan kosteaa ja ihanan mehevää. Yhdestä annoksesta tässäkin kohtaa riitti kahdelle.

Yleensä hotellien ravintolat ovat jonkin verran kalliimpia, mutta Tabula Rasan hintatasoa voi pitää hyvin kohtuullisena. Menun kalleinkin ruoka jäi alle kahdenkympin. Mistä enää  saa sisäfilepihviä tähän hintaan?

Paikka on myös oiva mesta pistäytyä drinksulle. Drinkkilista oli mielenkiintoinen ja oma baariosa löytyy ravintolan toisesta puoliskosta.

Hyvän ruuan lisäksi hyvää mieltä toi ihastuttava tarjoilija. Sen lisäksi, että tämä nuori nainen oli tarjoilijana ihan huippua, hän puhui vielä sujuvaa suomeakin. Hyvä illallinen kivaan hintaan.

Telliskiven gluteeniton

Toisen tämän reissun mukiinmenevistä ruokakokemuksista tarjosi Kalamajan Telliskiven alueelta löytyvä Kivi Paber Käärid -ravintola. Olen joskus käynyt ovella pyörähtämässä tässä ”Kivi, paperi, sakset” leikistä nimensä saaneen mestan ovella, mutta tuolloin pieni ravintola oli niin täynnä, ettei vapaata pöytää löytynyt. Nyt päiväaikaan ravintolassa oli tilaa, tosin paikka alkoi pikku hiljaa täyttymään, kun teimme lähtöä.

Kivi Paber Käärid raflan erikoisuus on täysin gluteeniton ruoka. Kellä ongelmia on tällä puolella, voi turvallisesti tilata listalta mitä vaan.

Ravintolan sisustus oli Telliskiveen sopivasti mukavan rouheinen ja pelkistetyn loft-henkinen. Niin sisustus kuin paikan tyyli yleisestikin viestivät rennosta otteesta. Meidän syödessämme baaristiskille tuli pari nuorta miestä olusille koirineen. En meinannut muistaa syödä, kun jäin seuraamaan noiden koiraystävysten ylitsepursuvia rakkaudenosoituksia toisilleen. On niin hienoa, että koirat ovat tervetulleita ravintoloihin.

Niin, mitä sitten söimme. Alkuruuaksi jaoimme raikkaan mozzarellasalaatin. Annos oli maukas: kunnon buffalamozzarellaa ja tosi hyvää paikan omaa pestoa. Tuore ananas annoksessa toi joukkoon sopivasti makeutta.

Pääruuaksi mies otti tartarpihvin terveellisten ranskiksien kanssa (voivatko ranskalaiset koskaan olla terveellisiä?) ja minä söin kermaista lohi-katkarapurisottoa. Hyviä molemmat, tosin omaan annokseeni olisin kaivannut himpun makua lisää.

Hintatasoa tässäkin ravintolassa voi pitää edullisena. Pari reilua lasillista punaviiniä ja ruuat kustansivat noin neljänkympin verran. Perusvarmaa hyvistä raaka-aineista tehtyä ruokaa, vaikka ei nyt mitään tajunnan räjäyttävää makuiloittelua tarjonnutkaan.

Rento mesta, joka ruuan lisäksi tarjoilee musiikki-iltoja.  Olutlistalla oli muuten sen verran pituutta, että oluenystävälle myös vahva suositus.

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Ranska Ravintolat ulkomailla Ruoka ja viini

Herkuttelijan Épernay

lauantai, helmikuu 24, 2018

Ruuan ja viinin liitto on vahva. Missä viini, siellä myös ruoka. Jos olet kiinnostunut viineistä, olet usein kiinnostunut myös hyvästä ruuasta.

Ei siis ihme, että pienestä Épernayn samppanjakaupungista Champagnen maakunnassa löytyy mukava kattaus ravintoloita, joissa ymmärretään ilmiselvästi hyvän ruuan päälle. Jo pieni kierros kaupungin keskustassa antoi osviittaa siitä, että illallispaikan valinta tulisi olemaan vaikeaa. Tällä kertaa vaikeaa yksinkertaisesti siitä syystä, että kiinnostavia ravintoloita tupsahti esiin vähän sieltä täältä.

Samppanja on Épernayssa pääroolissa, mutta nautintoja on tarjolla myös ruokapuolella.

Le Table Kobus oli meille nappivalinta. Päädyimme tähän ravintolaan Paul-Etienne Saint Germain samppanjatalon rouvan suosituksen perusteella. Onneksi ymmärsimme varata illaksi pöydän etukäteen ja saimmekin sen nipin napin. Muuten olisi odottanut sama kohtalo kuin meitä edeltävää pariskuntaa: non table.

Ravintola itsessään oli melkoisen tylsä sisustukseltaan, voisipa sanoa jopa kolkko. Ääni kaikui kumeasti kiviseinistä, -lattiasta ja korkeasta huonetilasta. Ravintolasali oli pikemminkin riisutun oloinen.

Henkilökunnasta ainostaan yksi tarjoilijoista osasi englantia, mutta onneksi hän jelppi meitä mm. ruokalistan kanssa, joka oli ainoastaan ranskaksi. Vaikka kieliongelmaa vähän olikin, tarjoilu kaiken kaikkiaan oli hyvin ystävällistä.

Samppanjakaupungissa kun oltiin, ainut ajateltava ruokajuoma oli samppanja. Oli jälleen ilo katsella paikan kohtuuhintaista samppanjavalikoimaa. Ja kuten kaikki samppanjan ystävät tietävät: champagne is always a good idea. Tämä kuplivien juomien helmi sopii hyvin juotavaksi läpi ruuan. Tosin jos ollaan ihan tarkkoja, en keksi mihin samppanja ei sopisi.

Alkuruokani lohitartar aiheutti ehkä hieman huolestumista. Periaatteessa kaikki oli ihan ok, mutta annos jäi jotenkin vaisuksi, peräti mauttomaksi. Ystäväni kyyhkysannos oli selvästi parempi valinta.

Mutta sitten kuulkaa räjähti. Pääruuaksi tuli nimittäin sellainen kampasimpukka-annos, että oksat pois. Rakastan yli kaiken kampasimpukoita, mutta tässä oli parhaat coquilles Saint-Jacques ikinä. Mehevät, täydellisesti paistetut kampasimpukat, joiden kastikkeessa maistui ihanasti fenkoli.

Jälkiruuan osalta luotin tarjoilijaan ja valitsin Sable Bretonin tietämättä yhtään, mitä tuleman piti. Jonkinlainen kauniinpuoleinen hasselpähkinäkerma-annos heinäjäätelöllä (?) oli kyseessä. Hyvää, sen voin vannoa. Vaan eipä näyttänyt huonolta ystäväni jälkiruokalautanenkaan.

En enää muista, mitä meidän ruokailumme maksoi, mutta sen muistan, että hintataso paikan ruuan tasoon nähden oli kovin kohtuullinen. Jos näillä kulmilla liikut, tämä ravintola ei ole ollenkaan hassumpi vaihtoehto.

Toinen pieni yritys, joka Épernayn herkuista jäi mieleen, oli Chocolat Vincent Dallet. Olimme juoneet aamukahvimme croisanttien kera jo muualla, mutta huomatessamme tämän pienen herkkupuodin oli suorastaan pakko poiketa sisään.

Kyse oli suklaakaupasta ja konditoriasta, jonka tiskejä ei voi noin vain sivuuttaa. Jo 23 vuoden ajan paikan suklaamestari ja konditori on valmistanut artesaanisuklaata, kakkuja, leivoksia ja täydellisiä macaronseja. Tämän paikan samppanjamacaronsit ovat kuulkaapas niin herkullisia, että jo pelkästään näiden takia kannattaa tänne suunnistaa. Väkisinkin paikasta tuki mieleen ranskalainen elokuva Pieni suklaapuoti.

Kirjoittelin aiemmin, että pidin Épernaysta paljon. Toki samppanjalla oli oma osuutensa asiaan, mutta muutenkin minusta tämä pikkukaupunki on ehdottomasti käymisen arvoinen. Kun parin neliökilometrin alueella on noin kymmenen samppanjataloa, saman verran hyviä ravintoloita ja samppanjabaareja, muutama herkkukauppa ja ilmiselvästi ymmärrystä hyvän elämän päälle, eihän täällä voi olla viihtymättä.

Varhaisena sunnuntaiaamuna hymyilytti paikallisen torin vihanneskauppias. Taivaalta vihmoi vettä, keli oli aikamoisen surkea, mutta se ei estänyt kauppiasta aloittamasta päiväänsä pienellä pullolla samppanjaa. Päivästä oli ilmiselvästi tulossa hyvä päivä.

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista.