Browsing Category

Pohjois-Karjala

Luontomatkailu Majoitus Suomessa Pohjois-Karjala Putiikkien helmiä Suomi

”Menkää metsään toivottavat Nightwishin Tuomas ja Emppu.” Kotimaanmatkailija, älä unohda Sydänkarjalaa.

sunnuntai, 20 maaliskuun, 2022
Tiedättekö mitä yhteistä on kolmella Pohjois-Karjalan kunnalla, Tohmajärvellä, Kiteellä ja Rääkkylällä? Oikein, nämä ovat naapurikuntia Itä-Suomessa. Mutta on näillä toinenkin mielenkiintoinen yhdistävä tekijä. Annanpa vinkin. Se liittyy musiikkiin.

Kaupallinen yhteistyö: Keski-Karjalan Kehitysyhtiö Oy KETI ja Sydänkarjala

Ihmeellisiä menestystarinoita

Kolmelta Keski-Karjalan pieneltä paikkakunnalta, Tohmajärveltä, Kiteeltä ja Rääkkylästä, on noussut kolme merkittävää musiikkimaailman tähteä.

Tohmajärvi on sinivalkoisen laulajaikonimme Katri Helenan syntymäkotikunta. Rääkkylästä taas ponkaisi 80-luvulla maailmanmaineeseen uudenlaista kansanmusiikkia soittava Värttinä. Eikä kaipaa esittelyjä 90-luvulla Kiteellä syntynyt Nightwish. Kyse on kahdeksan miljoonan levymyynnillään yksi Suomen menestyneimmistä yhtyeistä. Melkoisia menestystarinoita syrjäisten kuntien pienestä väestöpohjasta.

Mikäli Nightwishin ihmeellinen tarina kiinnostaa, kannattaa käydä Kiteellä Nightwish-näyttelyssä, A Nightwish Storyssa. Muutaman huoneen verran pääset näkemään yhtyeen historiaan liittyviä esineitä, palkintoja, soittimia, konserttien rekvisiittaa ja dramaattisia esiintymisasuja. Itse olisin kaivannut näyttelyn taustaksi bändin musiikkia, mutta kyse on kuulemani mukaan tekijänoikeuksista.

Vannoutuneelle Nightwish-fanille Kiteen näyttely antaa kaikkein eniten. Kokemuksiani edelliseltä näyttelykäynniltä löydät täältä. Olisikohan ideaa rakentaa Rääkkylään vastaavanlainen näyttely Värttinän vaiheista?

Tuomas  Holopaisen piano oli päässyt näytille.

B&B-majoitusta luonnon helmassa

Tein hiljattain pienen kierroksen Rääkkylässä, Kiteellä ja Tohmajärvellä. Matkailijan näkökulmasta löysin kaikenlaista mielenkiintoista ja koska välimatkat ovat kyhyet, yhden päivän aikana ehtii moneen paikkaan. Erityisesti yllätyin näiden paikkakuntien monista taitavista pienyrittäjistä.

Kierrokseni alkoi Rääkkylästä Värttinän Sari Kaasisen Kulttuurikoti Villa Ruusulasta. Saimaan rannan ihastuttavasta kohteesta löydät juttuni täältä.

Toinen majoitusyritys, johon matkallani tutustuin, on Tohmajärven Jouhkolassa sijaitseva Itärajan Helmi. Yritys tarjoaa bed and breakfast -tyyppistä maaseudun aamiaismajoitusta.

Yrityksen omistajan Riitta Okkosen yksi kodeista on alppitalo Itävallassa, jossa hän on viettänyt kaiken vapaa-aikansa vuodesta 2004. Kotiseuturakkaus kuitenkin veti puoleensa ja sai Riitan muutama vuosi takaperin lunastamaan vanhan kotitilansa metsineen ja rantoineen ja perustamaan tänne pienen matkailuyrityksen.

Riitta on ilmiselvä Pohjois-Karjalan tyttö. Hyvin taittuu paikallinen murre, puhetta piisaa ja sydämellinen vieraanvaraisuus on läsnä kaikessa. Muhevan karjalanpaistin äärellä juttelimme kuin vanhat ystävät.

Nämä maisemat Riitta takuulla tuntee. Vanha kotiseutu kutsui. Tilan pihapiirissä on kolme uutta kesäaittaa.Aitoissa ei ole mukavuuksia, mutta kylläkin kunnolliset patjat.

Riitan tila sijaitsee korkealla mäellä, jota ympäröi Pohjois-Karjalan vaaramaisema. Ympärillä huojuvat hiljaisuudessa koivikot. Kesäisin metsiä ja rantoja asustaa runsas lintukanta. Luontoa ja maaseudun rauhaa täällä on riittämiin.

Itärajan Helmellä on kesämajoitukseen soveltuvia sähköttömiä aittoja, saunarakennus paljuineen, yhteinen oleskelutila/kesäkeittiö ja Tohmajärven rannassa sauna ja kota. Eksoottisempaa majoitusta etsivälle tarjolla on puihin kiinnitettäviä tentsileitä ja löytyypä yksi runkopatjoilla varustettu glamour-telttakin.

Itärajan Helmen ehdoton vahvuus on luonto ja rauha. Ollaan maaseudulla kaukana kaikesta. Voisin hyvin kuvitella itseni makoilemaan metsään tentsileen ja kuuntelemaan kesäyön luonnonääniä.

Sen lisäksi, että Riitta on työskennellyt esimiestehtävissä useissa korkeatasoisissa ravintoloissa niin Suomessa kuin ulkomailla, hän on myös ravintoneuvoja. Erilaiset ruokavaliot otetaan huomioon mahdollisuuksien mukaan.

Itärajan Helmessä voi järjestää myös yksityistilaisuuden, kuten perhejuhlan. Majoitus järjestyy kerralla reilulle 20 hengelle.

Ruokailut tarjoillaan valoisassa kesäkeittiössä.Rannan kodassa on hyvä paistaa makkarat.

Tarmokkaita pienyrittäjiä ja kiinnostavia yrityksiä

Tohmajärvellä kävin Itärajan Helmen lisäksi tutustumassa kolmeen kiinnostavaan yritykseen. Poikkesin jo minulle aiemmin tutussa Puun Sielu -näyttelyssä. Saatoin jälleen todeta, miten puu taipuu moneen myös taiteessa.

Aiemman juttuni Puun Sielu -näyttelystä löydät täältä.

Samojedi Miska toivotti tervetulleeksi. Puu on  saatu elämään monella tapaa.Tämä huvitti, hauska idea.

Pääsin myös tutustumaan tohmajärveläiseen luomulammastilaan. Sinisentien varrella sijaitsee Sirolan lammastila, joka kasvattaa harvinaista, isokokoista Oxford Down lammasrotua.

Melkoisia jötiköitä nuo lampaat olivatkin, sillä suurimmat uroslampaat painavat jopa 140 kiloa.

Tilalla on hyvä tilapuoti, jossa on myynnissä monipuolinen valikoima luomulammasta niin tuoreena kuin pakastettuna. Lisäksi puodissa on myynnissä huovutuslankoja sekä Lahtisen huopatossutehtaan huopatossuja.

Uuhilla oli menossa babyboomi.Hei kaveri!Nuori lampuri Roosa Honkanen.Tilapuodissa oli myynnissä mm. huovutusvillaa ja huopikkaita.

Toinen ehdottomasti käymisen arvoinen paikka löytyi korven kätköstä Tohmajärven Petravaaran kylästä. Vanha navetta on saanut uuden elämän Galleria Savipajana, jossa on myynnissä keramiikkataiteilija Tuija Ohvanaisen itse suunnittelemaa ja valmistamaa keramiikkaa.

Galleria Savipajassa on kauniita koriste-esineitä ja käyttökeramiikkaa: kynttilälyhtyjä, astioita, maljakoita ja kukka-amppeleita. Oman huomioni kiinnittivät erityisesti herkät ja koskettavat enkelihahmot, joita galleriassa oli monenlaisia.

Enkelit olivat Tuijalle ilmiselvästi tärkeitä, sillä suojelusenkelin apua oli tarvittu elämässä monta kertaa. Enkelit olivatkin Tuijan ensimmäisiä saviluomuksia.

Tuija löysi keramiikkataiteen pahan loukkaantumisen jälkeen. Ensin syntyi enkeleitä.Hyvän mielen esineitä.

Tohmajärven keskustassa poikkesin kivassa kahvilassa Meijän Kammarilla. Kauniissa vanhassa puutalossa sijaitsevan kahvilan yhteydessä on pieni puoti, jossa myydään paikallisia käsitöitä, kosmetiikkaa ja lahjatavaroita.

Hämmästyin, kun kahvilan ovella oli lappu, jossa kehotettiin ottamaan kengät pois. Meininki on Pohjois-Karjalassa selvästi kotoisaa ja mutkatonta. Ehkä juuri siksi täällä niin hyvin viihdynkin.

Meijän kammarilla on kauniit puitteet.

Jäin miettimään, että onko pelkkää sattumaa, että Sydänkarjalan selkosilta kumpuaa näin paljon luovuutta. Onko tässä ympäristössä jotain sellaista, joka ruokkii meissä kaikissa piileviä luovia voimavaroja ja nostaa ne pintaan? Metsäkö kenties, kuten Nightwishin Tuomas ja Emppu toteavat lainatussa otsikossa?

Taitaa pohjoiskarjalaisuus olla aika kova juttu.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

4 Kommenttia
Luontomatkailu Majoitus Suomessa Pohjois-Karjala Saimaa

Kulttuurikoti Villa Ruusulassa kohtaavat luonto, kulttuuri ja nautinto – ehkä myös metsän hyvät henget

keskiviikko, 16 maaliskuun, 2022
Kansakoulussa laulettiin Aleksis Kiven Seitsemän veljeksen runoa Oravan laulu. Tiedättekö sen biisin, jossa makeasti oravainen makaa sammalvuoteessansa. Kulttuurikoti Villa Ruusula nosti mieleen tämän kappaleen. Kaukana oli hallin hammas.

Kaupallinen yhteistyö: Kulttuurikoti Villa Ruusula

Sydän sykkii Pohjois-Karjalalle

En ole koskaan asunut Pohjois-Karjalassa, mutta silti sinne matkustaessa tuntuu aina kuin tulisin kotiin. Tunnen paikallisiin kummallista samanhenkisyyttä ja yhteyttä. Ventovieraiden kanssa juttu luistaa helposti ja hetken päästä on tunne kuin olisin tekemisissä vanhojen tuttujen kanssa. Ilo on pinnassa, nauru herkässä eikä pitkä matka koskaan ole kyyneleihinkään. Sama taajuus, sama aaltopituus, sama sielunmaisema.

En tiedä johtuuko tämä kotoisuuden tunne geneettisestä perimästä. Minussa virtaa puoleksi pohjoiskarjalalainen veri ja olen joskus miettinytkin, että onko kyse jonkinlaisesta perimän kautta tulleesta heimositeestä.

Vai onko tämä ”täällä on ihmisen hyvä olla” -fiilis sitä, että Pohjois-Karjalassa vaan elää maailman mukavimmat, aidoimmat ja mutkattomimmat ihmiset? Tiedä sitten. Mutta jotain tällaista pääsin jälleen kokemaan.

Kulttuurikoti Villa Ruusulan ihanat naiset Minna ja Sari.

Saimaan rannan hyvänolonkehto

Kevätaurinko hehkutti valtavia lumikinoksia ja sai punahongat näyttämään entistä punaisemmilta. Kurvasin Kulttuurikoti Villa Ruusulan pihaan Rääkkylässä. Tässä osaa keskistä Karjalaa en ollut koskaan aiemmin käynytkään.

Olin ajanut kotoani Etelä-Savosta reilut kaksi ja puoli tuntia, mutta silti yhä vaan pysyttiin Saimaan rannalla. Vähän jopa hämmästyin, miten valtaisa vesistö minulle rakas Saimaa onkaan. Vedellä on siunattu Rääkkylääkin. Kunnan vajaan 700 neliökilometrin pinta-alasta vesistöä on lähes kolmannes.

Kinosten ja honkien ympäröimässä sirolinjaisessa Ainola-puutalossa asustaa ja emännöi maailmanmaineeseen nousseen Värttinän äitihahmo ja Rääkkylän oma tyttö Sari Kaasinen. Sarin ja kulttuurin liitto on vahva täälläkin. Kulttuurikoti Villa Ruusulaa voisi luonnehtia kulttuuripainotteiseksi hyvinvointikeskukseksi.

Upealla niemitontilla on Villa Ruusulan päärakennuksen lisäksi Ladoksi kutsuttu korkea rakennus, joka on ihanteellinen erilaisten konserttien, kurssien, kokousten ja perhejuhlien pitopaikka. Hieman alempana rannassa on päärakennuksen pikkusisko, rantamökki Luonnotar, joka on vuokrattavissa ihan vain mökkilomailuun lyhyillekin ajanjaksoille.

Tapasin matkallani Sarin lisäksi myös toisen ihanan rääkkyläläisen, maailmalta kotikonnuille palanneen Minna Rautiainen-Cimrinin. Minna on muuten myös yksi alkuperäisen Värttinän laulajista. Villa Ruusulan markkinointia hoitava Minna esitteli minulle paikkoja ja kertoi Villa Ruusulan tapahtumista.

Villa Ruusulan päärakennus.Ladoksi kutsuttu koulutus- ja tapahtumatila.Luonnotar-mökki Saimaan sylissä.Paljon kauneutta.Paljon myös makua. Tässä sultsinoita.

Metsolan kantele soi

Ruusulan sijainti komealla mäntykankaalla Saimaan rannalla tarjoaa jo itsessään hienon luontoelämyksen, mutta tarjolla on paljon muutakin. Villa Ruusulassa järjestetään mm. musiikki-, kuvataide- ja hyvinvointipainotteisia tapahtumia. Kerralla päätalossa ja rantamökissä pystyy majoittumaan 25 henkeä.

Jos joku olisi joskus sanonut, että tulen soittamaan kannelta yhdessä Värttinän Sari Kaasisen kanssa, en olisi kuuna päivänä uskonut. Mutta niinpä vaan kävi, että Sari opetti minua, epämusikaalista nakkisormea, etsimään kanteleesta sointuja ja säestämään.

Kanteleensoitto on itse asiassa hauskaa yhdessä tekemistä pienelle porukalle. Täältä löydät monta muuta mukavaa Villa Ruusulan aktiviteettia.

Ensin viritetään soittimet.Ja sitten alkaa kantelekurssi. Tämä vaatii keskittymistä.

Minna vei minut katsomaan, missä syntyvät kuuluisat rääkkyläläiset Koistisen kanteleet. Olen varma, että näitä kanteleita tehdään maailman kauneimmassa kantelepajassa. Koistinen kanteleen työtilat ovat ainutlaatuisessa yli 100-vuotiaassa Rääkkylän vanhassa pappilassa.

Hannu Koistinen on kanteleentekijä toisessa polvessa. Hänen edesmennyt isänsä Otto Koistinen oli yksi Suomen arvostetuimmista kanteleentekijöistä. Oli hienoa tavata mielenkiintoinen ihminen, jolla on valtava intohimo. Hannu on omistanut elämänsä kanteleen kehittämistyölle ja hänen visionsa on avata kanteleen tietä kansanmusiikin ulkopuolelle.

Yksi kantele koostuu monesta työvaiheesta, joista suuri osa on käsityötä. Lopputulos on yhdistelmä tuotesuunnittelua, puusepäntaitoa ja mekaniikkaa. Kalleimmat kanteleet ovat yksilöllisiä, hienoja käsityötaidon luomuksia. Respect!

Rääkkylän vanha pappila.Mies ja intohimo.

Houkuttelevia ”sammalvuoteita”

Kuten tiedätte, olen aina täpinöissä kauniissa ympäristössä. Villa Ruusulan tunnelma ja sisustus aiheuttivat tähtisilmäisyyttä. Kymmenistä ikkunoista sisään tulvivaa luonnonvaloa, kauniita yksityiskohtia, viihtyisiä nurkkauksia, somia makkareita, antiikkihuonekaluja… Ja seinät täynnä kiinnostavaa taidetta. Talossa asuu ilmiselvästi melkoinen esteetikko ja taideharrastaja.

Erityisesti kiinnitin huomiota viehkoihin makuuhuoneisiin, jotka olivat nimetty Sarin kolmen tyttären mukaan. Jokaisessa makkarissa oli erilainen tyyli ja jäinkin pohtimaan liekö huoneet kuvaavat tyttärien luonteita.

Ihan sammalvuoteilla täällä ei kuitenkaan tarvitse nukkua ja kärsiä selkävaivoista epämukavan sängyn takia. Kaikissa vuoteissa oli laadukkaat joustinpatjat ja paksut petarit. Ja kuvitelkaa; kylppäristä löytyi tassuamme!

Tapahtumien ruokailut tarjoillaan rantamaisemissa päätalon valoisalla sisäterassilla. Luonnotar-mökissä majoittuva yksityisasiakas voi myös ostaa aamiaiset ja mahdollisuuksien mukaan muitakin ruokailuja.

Mikä elo onnellinen

Illaksi vetäydyin majapaikkaani, Villa Ruusulan Luonnotar-mökkiin. Laitoin huopatossut jalkoihin ja istahdin kiikkustuoliin. Oli aivan hiljaista. Saatoin kuulla ainoastaan seinän takaa saunan kiukaan tulen huminan. Ulkona hämärsi. Lumipeite Saimaan pinnalla sinersi.

Tämä oli parasta, mitä tässä kohtaa pystyin kuvittelemaan. Halusin olla hetken avaamatta tietokonettani ja hetken ilman telkkarin ahdistavia uutisia. Oli ihanaa rentoutua somassa mökissäni ihan vain yksikseni.

Täällä viihdyin.

Laitoin saunahatun päähän ja menin löylyihin saunan suloiseen hämärään. Ja hetken päästä pulahdin lämpimään paljuun. Mökkini edustalla oli iso terassi aivan Saimaan helmassa ja terassilla ainavalmis palju.

Siinä illan pimeydessä yritin kuulostella paikan hyviä metsänhenkiä, joista kuulin aiemmin tarinoita ja saada yhteyttä Karjalan metsissä asustaviin maahisiin ja tonttuihin. Eivät nuo nyt suostuneet kommunikointiin kanssani.

Tunsin itseni runon onnelliseksi oravaksi. Tänne ei hallin hammas eikä metsämiehen ansa ehdi ei milloinkaan.

Unien kultalassa nukuin erinomaisesti.

https://www.villaruusula.fi

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

6 Kommenttia
Luontomatkailu Pohjois-Karjala Retkeily Suomi

Petkeljärven kansallispuisto ja Ilomantsin muita ihmeitä

sunnuntai, 20 kesäkuun, 2021
Matkailin menneenä talvena blogireissulla Ilomantsissa. Kelit olivat tuolloin talvisodan henkisiä: pakkasta lähes 25 astetta ja reilut metriset hanget joka puolella. Siltikin taka-alalle jäi kutkuttamaan lähes eksoottinen itärajan pieni kunta ja erityisesti sen omaleimainen Möhkön kylä.

Yksi syy palata Ilomantsiin oli meille ennestään käymätön Suomen pienin kansallispuisto, Petkeljärven kansallispuisto. Hyvä, kun mentiin, sillä kansallispuistohan oli suloinen kuin mikä. Vaihteleva vesistöjen reunustama harjumaisema ja vuoroin suopursulle tuoksuva suo-osuus antoivat patikoinnille mukavasti vaihtelua.

Voihan suo, miten kaunista.

Patikoimme Kuikan kierros -nimisen rengasreitin ja pääosin korkealla harjulla kulkevan Korkeasärkänpolun. Kuikan kierros oli merkitty 6,5 kilometrin mittaiseksi, mutta omat askelmittarimme näyttivät reitin lähemmäs kahdeksan kilometrin pituiseksi. Kivan vaihteleva ja kaunis reitti joka tapauksessa on kyseessä. Maastossa on jonkun verran nousuja ja laskuja, mutta muuten se ei ollut minusta mitenkään vaativa. Reitti on hyvin merkitty oransseilla pallomerkeillä ja sopii ehdottomasti ensikertalaiselle.

Taivalsimme myös lyhyemmän Korkeasärkänpolku nimisen reitin, joka kulkee pitkin korkeaa harjua kapealla niemekkeellä ja päättyy lopulta vesistöön. Kaunis järvimaiseman reunustama reitti tämäkin. Matkalle tuli mittaa yhteen suuntaan pari kilometriä. Palata täytyy takaisin samaa reittiä.

Petkeljärven kansallispuistossa on retkeilykeskus, jossa on kahvio. Täältä voi vuokrata mökkimajoitusta, karavaanipaikkoja, rantasaunan, kanootteja, kajakkeja, soutuveneitä ja läskipyöriä.

Iso osa Petkeljärven reiteistä kulkee korkeilla harjuilla. Elämää puissa.

Ilomantsissa kannattaa ehdottomasti piipahtaa ihastuttavassa ja kultturellissa Möhkön kylässä. Matkaa Ilomantsin keskustasta tulee noin 24 kilometriä, Petkeljärven kansallispuistosta vajaa kymmenen kilometriä.

Harvinaislaatuiseksi Möhkön tekee se, ettei se ole ollut koskaan maatalousvaltainen, kuten useimmat Suomen maaseutujen pikkukylät. Koitajoen varrella sijaitsevan kylän historiaa on leimannut aikoinaan Suomen suurin järvimalmiruukki, joka toi leivän pöytään suurimmalle osalle lähiseutujen asukkaista.

Entisen ruukin alueesta on kehkeytynyt mielenkiintoinen matkailunähtävyys. Päärakennuksessa, Ruukinkartano Pytingissä, sijaitsee ruukin historiasta kertova museo, jossa on myös pieni sotahistoriallinen näyttely. Alueen rakennuksissa on kesäkautena myös vaihtuvia näyttelyitä. Vierailumme aikana oltiin pystyttämässä kansainvälistä Möhkönvirta nykytaidenäyttelyä.

Ruukinkartano Pytinki

Minusta suurin viehättävyys ruukin alueella olivat puistomaiset maisemat ja viehättävä sijainti koskimaisemassa. 2004 alueelle on perustettu koti- ja ulkomaisten puiden ja pensaiden arboretum.

Kahville kannattaa poiketa entiseen proomuun tehdyssä kahvilassa Möhkön Mantassa. Möhkössä voi myös yöpyä, kuten me teimme. Majoitusta tarjoavat Möhkön Rajakartano ja Mantan Majatalo.

Äitini oli kotoisin Ilomantsista ja siksi minulla on omaa kosketuspintaa ilomantsilaisiin. Olen aina ollut sitä mieltä, että maailman aidoimmat ja teeskentelemättömimmät ihmiset löytyvät juuri Ilomantsista.

Vahvistusta mielipiteelleni antoi Ruukin alueella tapaamamme lupsakka paikallinen mies, jonka kanssa rupesimme tarinoimaan ensin tervaamisesta ja sitten vähän muustakin. Minusta tuntui kuin olisin tavannut elävän henkilön Heikki Turusen kirjasta. Tämä mutkaton ja ihmisläheinen mies jakoi satunnaisille matkailijoille parhaat matkavinkit ja kertoi hauskoja tarinoita alueelta. Tiesittekö, että Möhkössä elää ihan oma itikoiden viruskanta? Paikallisten suussa itikka on saanut nimen Kommunisti, sillä sieltä rajan takaa sen epäillään tulleen.

Kahvila Möhkön Manta.Suomalainen kesäidylli.

Tällä reissulla jäi vähän harmittamaan, ettei aikaa riittänyt kalastukselle, sillä sen verran hienoissa jokimaisemissa oltiin. Paikallisten mukaan jokeen on istutettu kalaa runsaasti. Nyt kesäkuun alussa olivat hyttyset ja mäkäräiset pesiytyneet kovin runsaslukuisina joenvarteen, joten ehkä myöhempi ajankohta heittokalastukselle olisi sittenkin miellyttävämpää.

Sotahistoriasta kiinnostuneen kannattaa poiketa Möhkön takana sijaitsevassa Öykkösenvaaran sotahistoriallisella alueella. Ainutlaatuiseksi paikan tekee sen autenttisuus. Juuri täällä taisteltiin heinäkuussa 1944 ja pysäytettiin Neuvostoliiton suurhyökkäys. Öykkösenvaaralla on hyvin koottu näyttely sodan vaiheista sekä maastoon tehty reitti, jonka varrella on nähtävänä taistelupaikkoja. Alueelle on vapaa pääsy.

Ilomantsin keskustassa menimme ystäviemme kanssa fiilistelemään retkipäivää paikallisen Hermannin viinitilan viinibaariin, joka sijaitsee mielenkiintoisessa paikassa vesitornin huipulla. Ulkoterassilta aukeaa mielettömät maisemat ja kirkkaalla ilmalla sieltä näkyy aina Venäjälle asti.

Meidän silmiimme sen sijaan osui ylhäältä kaunis moniosainen puurakennus, jonka saimme tietää olevan Ilomantsin ortodoksisen seurakunnan Pyhän Elian kirkko. Ajoimme katsomaan kirkkoa tarkemmin, mutta ikävä kyllä se oli suljettu. Minun on niin vaikeaa ymmärtää, että miksi Suomessa kirkot pitävät ovensa pääosin suljettuina. No, oli puukirkko kaunis myös ulkoa päin.

Ennen kotiinpaluuta piti ajaa vielä Ravintola Parppeinpirtin piirakkaleipomon kautta hakemassa tuliaisiksi uunituoreet karjalanpiirakat. Ilomantsissa viimeistään oppii ymmärtää mikä ero on aidon karjalanpiirakan ja sen teollisen piirakan, jota karjalanpiirakaksi kutsutaan, välillä.

Kiva oli käydä. Ilomantsi on iloinen asia.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

10 Kommenttia
Pohjois-Karjala Ruoka ja viini

”Karjalanpaisti ei miusta lähe” – perinneruokaa, jota koko kansa rakastaa

sunnuntai, 21 maaliskuun, 2021

Ystäväni oli kysynyt lapsiltaan, mitä he haluaisivat joulupöytään tavallisten jouluruokien lisäksi. Itse olisin veikannut sushia, tacoja, burgereita tai jotain vegejuttua. Vaan eipä. Nuo nuoret aikuiset toivoivat saavansa karjalanpaistia!

Olin kerrassaan yllättynyt valinnasta. Itselläni on ollut jonkinlainen viha-rakkaussuhde karjalanpaistiin, olen nimittäin saanut kasvaa lapsuuteni ja nuoruuteni karjalanpaistin ja -piirakoiden voimalla. Ilomantsilaissyntyinen äitini piti huolen siitä, että meillä syötiin lähes viikottain karjalanpaistia ja pöydässä oli aina itseleivottuja karjalanpiirakoita.

Karjalanpaisti oli viikonloppujen ruokaa, mutta myös kaikenlaisten juhlapyhien pääruoka. Eikä meillä sellaista jouluakaan ollut, etteikö kinkun ohella pöytään olisi nostettu myös karjalanpaisti lihattoman makaroonilaatikon kera.

Mieheni kertoi, miten hyvin hän muistaa kodistani jo ovelta vastaan tulleen herkullisen karjalanpaistin tuoksun. Mennessämme meille syömään laskimme joskus leikkiä siitä, paljonko lyödään vetoa, että äiti on tehnyt karjalanpaistia.

Jos karjalaisuus maistuu, se myös näkyy. Sen tunnistaa helposti mm. arkkitehtuurissa, taiteessa ja käsitöissä.

”Lupa o köyhtyy muttei laihtuu”

Kun muutin pois kotoa, olin sitä mieltä, että karjalanpaistikiintiö oli kohdallani täyttynyt. Vuosia menikin, etten juuri tähän perinneruokaan koskenut, vaikka siihen ei juurikaan voinut olla törmäämättä.

Karjalaisilla perinneruuilla on vankka ja rakastettu sija suomalaisten sydämissä. Hyvä esimerkki on 50000 suomalaisen äänestystulos. Suomen 100-vuotisjuhlavuotena järjestettiin kansalaisäänestys, jossa etsittiin Suomen suosituinta kansallisruokaa. Heti ruisleivän jälkeen kärkeen nousivat tutut karjalaiset herkkumme. Toiseksi suosituin oli mikäs muu kuin karjalanpaisti ja kolmanneksi suosikikseen suomalaiset valitsivat karjalanpiirakan.

Karjalaisten vaikutus Suomen ruokakulttuuriin on kerrassaan vahva. Koko kansa rakastaa paistiaan ja piirakoitaan, mutta harva enää edes muistaa, että alunperin nämä olivat yhden heimon perinneruokia. Kyse on jopa niin vahvasta brändistä, että karjalanpiirakka on rekisteröity Euroopan Unionin aidoksi perinnetuotteeksi. Turha siis kenenkään muun yrittää rypytellä meidän ikiomaa herkkuamme.

Vaan eipä karjalaisten vaikutus ruokakulttuuriin rajoitu vain näihin tuotteisiin. Kahden kulttuurin ja kahden uskonnon välimaastossa eläneet karjalaiset ovat ammentaneet ruokiinsa paljon vaikutteita venäläisestä ruokakulttuurista. Hapatetut maitoruuat, rahka, hapankaali, monet piirakat ja sienten käyttö ovat esimerkkejä, joissa näkyy idän vaikutus ja jotka levisivät muuanne Suomeen erityisesti siirtokarjalaisten kautta.

Pohjois-Savossa elänyt anoppini kertoi nuoruudessaan tutustuneen evakkonaiseen ”Mantsin mammaan”, joka opetti heille savolaisille sienten, erityisesti tattien, keräämisen ja käytön saloja. Melkoisia lähiruokalähettiläitä karjalaiset ovat olleet. Kaikkea, mitä saatiin metsistä ja järvistä, käytettiin laajasti hyödyksi.

Uuni ja hitaasti uunissa hauduttaminen ovat karjalaisen ruuanvalmistuksen perusta.

”Leipä ku loppuu, niin syödään piiroota”

Kaikki tietävät karjalanpiirakan, mutta karjalaisten piirakkarepertuaari on paljon muutakin. Kuinka moni tuntee sultsinan, tsupukan, pyörön, kukkosen, vatruskan, supikkaan tai keitinpiiraan? Soisinpa näidenkin perinneherkkujen nousevan laajempaan tunnettavuuteen samalla lailla kuin hiljattain lanseerattu piirakkamuunnos Rostis.

Katselin viime kesänä, kun Ville Haapasalo möi georgialaisia perinneherkkuja, hatsapureja, Puumalan torilla. Kauppa kävi hyvin ja kioskin edessä näytti kiemurtelevan jatkuva jono. Mietiskelin itsekseni, että voisiko omassa ruokakulttuurissamme olla ”eksoottisia” tuotteita, joita voisi myydä samalla tavoin take awayna. Voisiko sultsinakioski tai karjalainen piirakkakoju olla yhtä suuri suksee?

Kaikkien tuntema ja rakastama karjalanpiirakka. (Kuva: VisitKarelia/Jarno Artika) (Kuva VisitKarelia)

”Kyl nyt mieli mettä keittää”

Meillä tehtiin eilen historiaa, nimittäin ensimmäistä kertaa meidän keittiössä valmistettiin karjalanpaistia ja vielä ihan omasta pyynnöstäni. Tuli vaan mieleen, että miltäköhän tuo pataruoka maistuisi pitkästä aikaa.

Mies hankki Sittarin lihatiskiltä kunnon karjalanpaistilihat. Mukaan pataan laitettiin perinneohjeesta poiketen porkkanaa ja palsternakkaa ja ruokaa haudutettiin huolella useampi tunti.

Kun uunissa muhevoituneen padan herkullisen mehukas tuoksu täytti keittiömme, tajusin, miten syvälle selkärankaan tuoksumuisto oli piirtynyt. Melkein tuosta jo liikuttui. Karjalanpaistiin liittyy minulla niin vahvasti lapsuuskodin muistoja. Hyviä hetkiä, kun kokoonnuttiin koko perheen voimin saman pöydän ääreen ja muistoja äidistä, joka ei enää vuosiin ole ollut keskuudessamme karjalanpaistia tekemässä.

Karjalanpaisti on minulle paljon enemmän kuin ruokaa. Se on perinteitä, muistoja, yhdessäolon hetkiä ja jonkinlaista identiteettiä. Kuka olisi ikinä uskonut, että aiemmin tylsäksi luokittelemani karjalanpaisti onkin minulle nykyisin arvostettua rakkausruokaa.

Vanha suola janotti. Minä ja karjalanpaisti löysimme toisemme jälleen.

Kiersin kolmen päivän ajan Pohjois-Karjalaa tutustuen siihen, millaisena karjalainen ruoka ja kulttuuri näyttäytyvät matkailijalle tänä päivänä. Matka toteutettiin yhdessä Pohjois-Karjalan raja-alueen ruokamatkailua edistävän Kalitka-ruokamatkailuhankkeen kanssa. Matkakokemuksiani ruokareitiltä löydät seuraavista jutuista:

Ihme paikka itärajalla. Miksi matkustaa Ilomantsiin?

Taiteellinen Tohmajarvi ja vähän hevimpi Kitee

Joensuussa maistui karjalainen kulttuuri ja gastronomia

Road tripilla Pohjois-Karjalassa – Joensuu-Kitee-Ilomantsi -reitin parhaat palat matkailijalle

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

4 Kommenttia
Majoitus Suomessa Museot Museot Suomi Pohjois-Karjala Ravintolat Suomessa Ruoka ja viini Suomi

Ihme paikka itärajalla. Miksi matkustaa Ilomantsiin?

keskiviikko, 3 maaliskuun, 2021

Lähes jännitti, kun kurvasin Pohjois-Karjalan round tripillä kohti Ilomantsia, äitini syntymäpaikkakuntaa. Lapsuudessani sukuloitiin seudulla useampaankin otteeseen, mutta aikuisvuosina ennen tätä reissua ei vaan tullut koskaan palattua noille kulmille. Ihan tuntui siltä, kuin olisin etsimässä kadotettuja juuriani.

Kaupallinen yhteistyö: Kalitka- the development of cross-border gastronomic tourism -hanke

Ohitin tutun nimisiä paikkakuntia. Haapovaara, Marjovaara, Jerusalemi, Maukkula. Hetkinen, eikö tuo Jerusalemi ollut juuri se Kivenpyörittäjien kylän tapahtumapaikka? Olisipa hauska tietää, miten moinen erikoinen nimi on päätynyt pohjoiskarjalaisen pikkukylän nimeksi.

Samalla muistui mieleeni tapahtumia lapsuuden matkoilta. Ilomantsi edusti tuolloin kaupunkilaistytölle ihmeellistä maailmaa. Serkun kanssa patisteltiin lehmiä laitumelta navettaan. Täällä lypsin elämäni ensimmäistä kertaa. Ja olin mukana heinäpellolla. Käytiinpä yhdessä ihmettelemässä maalaiskylän lavatanssejakin.

Muistin myös, kun Ilomantsin tädit tulivat meille kylään. Hetkessä hersyvä nauru ja iloinen karjalanmurteinen puheensorina täyttivät kotimme.

Yöksi itärajalle Möhkön kylään

Määränpääni oli maamme itäisin osa, Ilomantsin Möhkön kylä. Ihmettelin valtavaa lumen määrää. Pakkasta oli lähes 20 astetta ja kuuran huurruttama maisema kuin suoraan postikortista.

Hieman ennen Möhköä kiinnitin huomiota Petkeljärven kansallispuiston kylttiin. Ai täälläkö se onkin. Yksi itselleni käymättömistä kansallispuistoista, jonne olisi kesällä kiva tulla patikoimaan.

Lopulta saavuin tulevaan majapaikkaani, Möhkön Rajakartanoon, Koitajoen rannalla sijaitsevaan entiseen rajavartioasemaan. Rajalla täällä tosiaan oltiin. Venäjälle matkaa oli enää vain pari kilometriä.

Perillä odotti täydellinen luonnonrauha, lumiset puut ja vitivalkoiset hanget. Kuulin myöhemmin, että paikasta oli tullut eräänlainen ”retriittipaikka”, enkä yhtään ihmettele. Jos missä, niin täällä keskellä ei mitään, voi hyvin irroittautua maailman hektisyydestä.

Jotain sanoittamatonta eksotiikkaa paikkaan liittyy, vaikka ihan supisuomalainen olenkin. Mietin myös, että jos haluaa koronaturvallista matkailua, täällä jos missä, siihen on hyvät mahdollisuudet.

Oli minulla seuraakin. Nyt tiedän, missä ne muumit talvehtivat.

Nimi ”kartano” on ehkä vähän harhaanjohtava. Rajakartano ei ole mikään hieno arvorakennus, enemmänkin sellainen kotoinen retrohenkinen mummola. Huoneistot ovat tilavia ja niissä kaikissa on oma kylppäri ja keittiö. Tosin, jos paikan emäntä Elvi vaan on paikalla kokkaamassa, enpä suosittele laittamaan itse ruokaa.

Elvi osoittautui loistavaksi kokiksi. Maukas lähi- ja luomuruoka on täällä arkipäivää. Itse ihastuin aamiaisella olleeseen spelttiuunipuuroon niin paljon, että sitä on meillä kotonakin tehty nyt useasti.

Möhkön Rajakartano kuuluu Karelia á la carte -verkostoon, jonka arvoihin kuuluvat karjalaisuus, paikallisuus, omaleimaisuus, vieraanvaraisuus ja luonto. Allekirjoitan täysin, tätä kaikkea Rajakartano minusta edusti.

Illallisen jälkeen vähän nieleskelin, kun kuulin, että isäntäpariskunta asustelee kilometrin päässä Rajakartanolta ja tulisin yöpymään yksin täällä metsän keskellä. Jos joku olisi ollut seuranani, olisi ollut hienoa olla täysin omassa rauhassaan. Mennä illalla tekemään laavulle tulet ja ihastelemaan tähtikirkasta taivasta. Tai saunoa ranta- tai savusaunassa.

Yksin en tähän tohtinut, vaan kävin tarkastamassa illalla vielä varmuuden vuoksi, että ovet olivat lukossa. Tiedän, ihan tyhmää, mutta minkäs ihminen vilkkaalle mielikuvitukselleen voi. Nukuin kuitenkin yöni erittäin hyvin. Ympärillä oli täydellinen rauha ja sänky kerrassaan mukava. Sitä paitsi tilaa oli ruhtinaallisesti, sillä käytössäni oli huoneeni lisäksi vielä yhteiset oleskelutilat.

Aamulla Elvi oli tullut kattamaan pöytään monipuolisen aamiaisen, mihin kuuluivat mm. itse tehdyt maailman parhaat karjalanpiirakat. Harmi, kun en jaksanut maistaa kuin murto-osaa pöydän antimista.

Kuulin muuten, että Koitajoki, jonka rannalla Rajakartano sijaitsee, on hyvä virkistyskalastuskohde. Siitä syttyi idea tulla ensi kesänä Möhkön kauneuteen kalaan ja patikoimaan.

Mielenkiintoista kylähistoriaa

Möhkön kylä on muutenkin kiinnostava. Paluumatkalla pysähdyin suloisen keltaisen puurakennuksen pihaan, joka osoittautui ruukinkartanon Pytingiksi, entiseksi Möhkön ruukin patruunaperheen kodiksi.

Sattui niin mainiosti, että museoamanuenssi oli sattumalta paikalta ja pääsin kurkistamaan rakennuksen sisään, vaikka se näin talviaikaan on suljettu. Taloon on koottu näyttely, joka kertoo ruukin historiasta, alueesta ja elämästä.

Möhkössä oli 1800-luvun puolivälistä 1900-luvun alkuun merkittävä järvimalmiruukki. Alueella on työskennellyt parhaimmillaan jopa 2000 henkeä Venäjää myöten ja Möhkön kyläkin kasvoi ruukin myötä 600 asukkaan kyläksi.

Kannattaa käydä täällä. Mielenkiintoinen pala historiaa ja kesällä viehättävä alue retkeilyreitteineen aivan kosken rannalla.

Myös sotahistoriasta kiinnostuneelle alueella on paljon nähtävää. Ilomantsissa on käyty useita merkittäviä taisteluita niin talvi- kuin jatkosodassa. Ruukin museossa on pieni sotahistoriallinen näyttely, mutta laajemmin historiaan pääsee uppoutumaan Öykkösenvaaran sotahistoriallisella alueella, Hattuvaaran Taistelijan talolla tai Parppeinvaaralla olevalla Rajakenraalin majalla.

Karjalaisuus asuu Parppeinvaarassa

Möhköstä ajelin tutkimaan Ilomantsin Parppeinvaaran runokylää, jonne on koottu paljon karjalaisia perinteitä, kuten karjalaista perinnerakentamista ja kulttuurihistoriaa. Tosin nyt talvikautena osa paikoista oli kiinni, joten aukioloajat kannattaa tarkistaa etukäteen paikan nettisivuilta.

Runonlaulajan pirtissä ja kesäisin vanhoissa museoaitoissa pääsee tutustumaan karjalaiseen runonlauluperinteeseen. Täytyy tunnustaa, että itselleni runolaulu terminä oli kutakuinkin vieras ja sekoitin sen jopa karjalaisten itkijänaisten itkuvirsiin. Mutta tiedänpä nyt tämänkin.

Runolaulu on kalevalamittaan riimiteltyä laulua, jonka tarinat liittyivät usein ihan arkisiin asioihin kuten lapsiin, työhön, ihmissuhteisiin ja rakkauteen. Ylipäätään laulamalla käsiteltiin kaikki elämän ilot ja surut. Laulamalla kerrottiin myös kansantarinoita, jotka siirtyivät näin sukupolvelta toiselle.

Parppeinvaaralla kannattaa käydä myös Luontopirtti Mesikässä, jossa on kiinnostava luontonäyttely ihmisen ja luonnon välisestä suhteesta Pohjois-Karjalassa. Näyttelyä täydensi äänimaailma, joka teki esillepanosta entistä todellisemman. Museossa pääsee näkemään mm. alueen suurpedot täytettyinä. Erityisesti lapset oli huomioitu museon annissa hyvin.

Parppeinvaaralla on myös pieni tsasouna. Itä ja rajanläheisyys näkyy voimakkaasti alueen uskonnossa. Väkilukuun suhteutettuna Ilomantsi on Suomen ortodoksisin kunta. 17 prosenttia ilomantsilaisista on ortodokseja.

Karjalaiseen perinteeseen liittyy keskeisesti ruokakulttuuri. Parppeinvaaralla, komeissa vaaramaisemissa, on ravintola Parppeinpirtti, missä kävin lounaalla. Viikolla tarjoillaan lounasta buffetpöydästä ja viikonloppuisin ja sesonkiaikoina katetaan karjalainen pitoateria. Lisäksi tiettyinä päivinä järjestetään suosittuja burger-iltamia.

Parppeinpirtissä toimii myös oma piirakkaleipomo, joten täältä saa taatusti aidot itse leivotut karjalanpiirakat. Kiva karjalaishenkinen ravintola, kannattaa pistäytyä.

Lomasuunnitelmia kesälle

Ennen paluuta Joensuuhun tein kierroksen vielä Ilomantsin keskustassa. Kävin ostamassa kotiin tuliaiseksi skumppapullon paikallisesta Hermannin viinitilan myymälästä. Omien viinien lisäksi myymälässä on myynnissä kivoja herkkutuliaisia.

Olisipa ollut kesä. Silloin olisi ollut auki Ilomantsin vesitornin huipulla sijaitseva Hermannin viinibaari ja sen terassi. Laitoin tämänkin kohteen käytävien listalle seuraavaa matkaa varten.

Kolkuttelin turhaan myös talvikautena suljetun nukke- ja nalletalon ovea. Vähän harmitti, sillä olisi tuolla ollut nähtävää tälle vähän isommallekin tytölle.

Ilomantsiin tulee ensi kesänä palattua ihan varmasti. Sen verran jäivät kaihertamaan alueen luontoliikunta- ja kalastusmahdollisuudet. Haluaisin saada taimenen Koitajoen koskesta, saunoa savusaunassa, kulkea pitkin Petkeljärven kansallispuiston harjumaisemia, käydä maistamassa Parppeinpirtin karjalaisen pitopöydän antimia sekä nautiskella skumppaa vesitornin terassilla.

Ilomantsissa tuli mieleen ruokamuisto lapsuudesta. Muistan syöneeni jossain taivaallisia suussa sulavia sultsinoita. En nyt enää lähes 50 vuoden päästä muista, mitä ne sultsinat oikein olivat, mutta jotain niin hyvää, että ovat jääneet mieleen. Seuraavalla Ilomantsi-reissulla lupaan ottaa asiasta selvää.

Lisää ideoita Ilomantsiin: https://visitilomantsi.fi/

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

6 Kommenttia
Museot Suomi Pohjois-Karjala Ravintolat Suomessa Suomen kaupungit Suomi Taide

Taiteellinen Tohmajärvi ja vähän hevimpi Kitee

lauantai, 27 helmikuun, 2021

Pääteiltä kannattaa joskus poiketa katsastamaan pienempiäkin paikkakuntia. Tohmajärvi ja Kitee eivät kuulosta matkailijalle ehkä kaikkein houkuttelevimmilta paikkakunnilta, mutta on molemmissa jotain, miksi niissä kannattaa pysähtyä.

Kaupallinen yhteistyö: Kalitka- the development of cross-border gastronomic tourism -hanke

Olen sen kymmeniä kertoja ajanut kuutostietä pitkin Tohmajärven ohi ja miettinyt tien reunan kylttiä Puun sielu. Olin ajamassa Pohjois-Karjalan kiertomatkallani itse asiassa Kiteelle, mutta tällä kertaa päätin ottaa selvää, mitä tuolla metsän kätkössä oikein onkaan.

Parin kilometrin päässä päätieltä luminen metsätie johti pihaan, jossa iloinen samojedi toivotti tervetulleeksi. Ja hetken päästä sen omistaja, Natalia, taiteilija, puutaiteen moniosaaja ja kouluttaja. ”Natasha” emännöi Onnela nimistä hirsilinnaa, ylläpitää sen pohjakerroksessa kansainvälistä puutaiteen galleriaa ja järjestää puutöiden kursseja.

Metsän keskellä nökötti kaunis hirsirakennus Onnela.

Karjalaistyylinen jyhkeä hirsilinna on kaunis. Vanhat kelohirret ovat saaneet seurakseen koristeellisia karjalaisleikkauksia ja luonnonkiveä. Oven edessä jököttää itse Michael Jackson, tosin aika puisevana versiona.

Sisältä löytyy Michaeleita lisää, mutta myös Kalevalaa ja monenlaisia eläin- ja ihmisfiguureita. Ihmettelin sitä, kuinka eri tekniikoilla puu on saatu taipumaan moneen. Hienoimmissa töissä tuskin ymmärtää, että kyse on puusta. Paikka on tosiaan nimensä mukainen. Puu on saanut täällä sielun.

Natalia osoittautui myös intohimoiseksi puutarhaharrastajaksi ja kukkien ystäväksi. Voin kuvitella, miten kaunista tuolla luonnon rauhassa kesäaikaan onkaan. Keskellä pihaa on lampi, jonka ympärillä on muitakin karjalaistyylisiä rakennelmia. Alueella voi tutustua myös kymmeniin eri puulajeihin.

Puun Sielun näyttelyssä puu taipuu moneksi.

Olisin voinut jäädä ihastelemaan taideteoksia pidemmäksikin aikaa, mutta pakko oli jatkaa eteenpäin. Olin sopinut tapaamisen Kiteelle viime syksynä avattuun A Nightwish Story -näyttelyyn. Koronan vuoksi helmikuussa näyttelyyn pääsi vain etukäteistilauksesta. Myöhemmät aukioloajat kannattaa tarkistaa näyttelyn nettisivuilta: https://nightwishstory.com/

En oikeastaan tiennyt, mitä odottaa. Tottahan toki kaikki Nightwishin tietävät ja moni senkin, että Suomen maailmanlaajuisesti menestynein bändi on kotoisin Kiteeltä. Sympaattiselta tuntuu, että bändin keulahahmo Tuomas Holopainen asustelee edelleenkin kotikonnuillaan.

Jotain Nightwishin menestyksestä kertoo, että se on myynyt yli 10 miljoonaa levyä, tehnyt kahdeksan maailmankiertuetta ja esiintynyt pääesiintyjänä täydelle Lontoon Wembleyn Areenalle. Kun ajattelee, että Wembleylle myytiin hetkessä enemmän lippuja kuin Kiteellä on asukkaita, ymmärtää kuinka suuriin saappaisiin yhtye pystyi astumaan ja on pystynyt nuo saappaansa myös pitämään.

Nightwishin saappaat ovat olleet suuret ja kultaiset.

Kiteen Nightwish-näyttelyssä oli paljon autenttista materiaalia, kuten musiikkialan palkintoja, kiertueen puvustoa ja rekvisiittaa sekä bändin jäsenten käyttämiä soittimia. Ehkä kaikkein sympaattisin esine oli bändin ensimmäinen demo-nauha. Se, josta kaikki sai alkunsa.

Nightwish-faneille näyttely tarjoaa yhtyeen vaiheista paljon yksityiskohtaista tietoa. Bändin tarinaan pääsee hyvin sisään kiinnostavalla filmillä, johon on koottu tähän astiset parhaat palat yhtyeen alkuvaiheista maailman valloitukseen.

Näyttelyn lisäksi tiloissa on myös karaokekoppi, jossa voi testata omat heavytulkinnat. Aulassa on myös pieni Nightwish-kauppa, jossa on myynnissä kaikenlaista fanitavaraa ja -tekstiilejä.

Itselleni näyttelyn paras anti oli Nightwish-tarina, pikkukylän kasvattien ihmeellinen taival maailman maineeseen. Hieno osoitus siitä, miten unelmat voivat toteutua eikä mikään ole mahdotonta. On uskallettu haaveilla suuria ja pyritty päämäärätietoisesti unelmaa kohden. Toki ilman lahjakkuutta ja luovuutta Nightwish-tarinaa ei olisi.

Vaikka et pääsisi näyttelyä paikan päälle katsomaan, siihen voi tutustua virtuaalisesti täällä.

Selvä yhdennäköisyys.

Näyttelyn jälkeen suunnistin lounaalle Irman Tupa -nimiseen lounaspaikkaan, josta olin saanut etukäteen vinkin. Kiteeläisessä kunnon kotiruokaa tarjoavassa kahvilassa tehdään kaikki itse ja sen kyllä maistoi.

Tunnelma pienessä kahvilassa on kursailemattoman kodikas. Käyntipäivänä sattui lounaana olemaan omaa lemppariani, kaalilaatikkoa, joka oli niin hyvää kuin kotona tehty kaalilaatikko vaan voi olla.

Irman Tupa voi aiheesta olla ylpeä tiskistään. Vastapaistetut kotileivonnaiset, ruisleivät ja karjalaiset perinneherkut, kuten karjalanpiirakat, vatruskat ja kukkoset kilpailevat ihan eri sarjassa kuin teolliset raakapakasteet. Jos näillä seuduilla liikuskelet, tänne kannattaa pysähtyä ihan vain herkkutuliaisten ostoon.

Irman Tuvalla on myynnissä myös tohmajärveläistä Jarmon rypsisikaa ja lihajalosteita, kuten makkaraa ja savulihaa.

Kunnollista konstailematonta kotiruokaa ja karjalaisia itseleivottuja paistoksia.

Ennen seuraavaa paikkaa, Ilomantsia, tein vielä pienen rundin Kiteen keskustassa. Matkalla bongasin rinteeltä kauniin kivikirkon, jonne en ikävä kyllä päässyt sisälle. Myöhemmin luin, että kirkko ja sen lähellä oleva pappila kuuluvat Museoviraston määrittelemiin Suomen valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin.

Komea oli kirkko Kitteellä.

Tiesittekö muuten, että Kitee on kaupunki? Itse en tiennyt ja sain tämän tietää vasta jutellessani paikallisten kanssa. Asukkaita Kitteellä, kuten paikalliset kaupunkiansa kutsuvat, on reilut 10000. Sen verran leppoisalta kiteeläinen meininki tuntui ja ihmiset niin ystävällisiltä, että pieni kaupunki tuntui enemmän maaseutumaiselta. Sellaisella hyvällä ja aidolla tavalla.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

10 Kommenttia
Majoitus Suomessa Museot Museot Suomi Pohjois-Karjala Ravintolat Suomessa Ruoka ja viini Suomen kaupungit Suomi Taide

Joensuussa maistui karjalainen kulttuuri ja gastronomia

sunnuntai, 14 helmikuun, 2021

Ismo Alanko, Abloy ja Ilosaarirock. Siinä oikeastaan ainoat asiat, jotka tiesin Joensuusta entuudestaan. Jostain kumman syystä itärajaa ajaessamme kaasupoljinta ei tullut Joensuun kohdalla koskaan hiljennettyä. Olisi kannattanut. Siellä on kuulkaa oikein mukava karjalaiskaupunki.

Kaupallinen yhteistyö: Kalitka- the development of cross-border gastronomic tourism -hanke

Piti oikein Wikipediasta tarkistaa Joensuun faktat. Asukasluvultaan Suomen 12. suurin kaupunki, asukkaita vajaat 77000. Yhteistä rajaa Venäjän kanssa lähes 30 kilometriä. Pielisjoki jakaa kaupungin kahtia, kaupungin nimen mukaisesti ollaan Pielisjoen suulla.

Joensuun keskusta tuntui kaltaiselleni suuntavammaiselle selkeältä. Kaupungin keskiössä on tori, jonka ympärille keskittyvät kaupat ja palvelut. Turistille kaikki merkittävä on lähellä. Rakastan tällaisia kaupunkeja, joissa on helppo liikkua ja joissa pikaisellakin käynnillä saa paljon irti.

Kivoja kulttuurikohteita

Katseeni kiinnittyy ensimmäiseksi torin laidan komeaan teatterirakennukseen. Tarkempi tutkailu kertoo kyseessä olevan 1914 valmistuneen Eliel Saarisen suunnitteleman kansallisromantiikkaa ja jugendia yhdistelevän komistuksen. Mietin mielessäni, että kaupungin, jossa on näin upea teatteri, kulttuurin on täytynyt olla arvossaan jo varhain.

Täällä on muuten kiva esittelyvideo teatterista ”Joensuun kaupunginteatteri tanssien”. Tuli heti sellainen olo, että tekisi mieli laittaa vähän parempaa päälle ja lähteä juuri tuohon teatteriin.

Teatteri kerää katseet

Taiteen ystävän kannattaa suunnistaa myös toiseen kauniiseen rakennukseen, Joensuun taidemuseo Onniin. Useat maalaukset olivat saaneet rinnalleen kalusteryhmiä, jotka loivat tuntua kuin jonkun olohuoneessa olisi vieraillut. Tosin ei kenen tahansa olohuoneessa, sillä seinillä oli melkoista arvotaidetta: Schjerfbeckiä, Järnefeltiä, Gallen-Kallelaa, Edelfeltiä, Halosta… Itse pidin eniten Rafael Wardin värikylläisistä maalauksista, joita museossa oli ilahduttavasti useita.

Pari huonetta oli pyhitetty kirkkotaiteelle, muttei suinkaan tylsästi. Pogostan Hilikan ja Juhani Berghemin ikonikokoelma vie taustamusiikkeineen ortodoksisuuden maailmaan. Vanhaa kirkkotaidetta taas pääsee katselemaan Madonna-huoneessa, joka on kuin pieni hämyinen kappeli. Hienoja kokonaisuuksia ja hieno toteutus.

Minua olisi kiinnostanut myös Kiinan taiteen kokoelma, mutta valitettavasti se oli käyntihetkelläni suljettuna uudistustöitä varten.

Karjalaista historiaa, valokuvia ja esineistöä on esillä usean näyttelyhuoneen verran Pohjois-Karjalan museo Hilmassa.

www.joensuuntaidemuseo.fi

www.pohjoiskarjalanmuseo.fi

Taidemuseo Onni oli onnea taiteen ystävälle.Pohjois-Karjalan museossa pääsee uppoutumaan Karjalan sotahistoriaan.

Lietsussa kuin kotonaan

Yhdenlaista nykykarjalaisuutta voi kokea sympaattisessa Huoneistohotelli Lietsussa. Reilun vuoden ikäisessä hotellissa on kahdessa kerroksessa kolmisenkymmentä yksilöllistä huonetta, joissa jokaisessa on hyvin varustettu keittiö ja pyykinpesukone. Huoneet ovat nimetty karjalaisin nimin ja jokaisella huoneella on oma tarinansa, jota huoneen esineistö ilmentää.

Entiseen postitaloon remontoitu hotelli on sellainen hyvän mielen majapaikka. Hotellin tarpeistoa on kerätty eri puolilta Pohjois-Karjalaa ja ylipäätään kaikessa on pyritty käyttämään mahdollisimman paljon paikallisten yrittäjien tuotteita. Uutta ja vanhaa on yhdistetty saumattomasti ja hauskasti.

Mukava lisä oli yhteinen ”tupa”, jossa saattoi lukea päivän lehdet ja napata kahvikoneesta espresson. Suosittelen myös käyttämään hotellin viihtyisää saunaosastoa. Tämä on kaikkea muuta kuin monelle hotellille tyypillinen kolkko saunatila.

Näin korona-aikaan arvostin hotellin helppoa sisäänkirjautumista, jonka saattoi tehdä netissä. Huoneeseen pääsi sisään saadulla koodilla ilman, että tarvitsi olla kontaktissa kehenkään. Tosin hotellilla on niin mukavaa henkilökuntaa, että heidän kanssaan kyllä mieluusti asioi.

Mikäli arvostat persoonallista boutigue-tyyppistä majapaikkaa, Lietsu on nappivalinta.

www.lietsuhotel.fi

Lietsussa olisi viihtynyt pidempäänkin.

Joensuu on varteenotettava ruokakaupunki

Ruoka se on aina mielessä, kun matkalla ollaan. Ja vieraassa kaupungissa aina päällimmäisenä kysymys, minne mennä syömään. Ainakin minulle ruokakokemukset ovat iso osa onnistunutta matkaa. Kuulun jopa niin hurahtaneihin, jotka voivat matkustaa pelkästään hyvän ruuan perässä.

Tällä kertaa olin onnekas, sillä molemmat Joensuun ruokakokemukset olivat ihan huippuja. Lounastin uutukaisessa ravintola Filipofissa. Aivan ihastuttava paikka vanhassa hirsirakennuksessa. Samojen hirsiseinien sisällä on toiminut mm. Joensuun legendaarinen ”Ukko Vilipohvin” sekatavarakauppa ja kieltolain päätyttyä Joensuun ensimmäinen viinakauppa Oy Alkoholiliike Ab.

Melkoinen kulttuuriteko on tehty pelastamalla tämä vanha talokaunotar. Ravintola Filipofissa yhdistyy onnistuneesti trendikäs sisustus ja historiallinen miljöö. Kauniit vanhat hirret ja kakluunit tuovat tilaan lämminhenkistä ajanpatinaa.

Mutta Filipof on muutakin kuin vain kaunis kuori. Lounas antoi osviittaa siitä, että ruuan kanssa täällä ollaan tosissaan. Fenkolirisotto oli täydellistä ja taivaallisen hyvää. Lounaan lisäksi tarjoillaan bistrohenkisiä annoksia ja parillisten viikkojen sunnuntaisin brunssia. Lisäksi Filipofissa toimii viihtyisä pubi.

www.ravintolafilipof.fi

Ravintola Filipof – kaunis ulkoa ja sisältä.

Ehkä asteen fiinimpi ruokapaikka on menukokonaisuuksia tarjoava ravintola Kielo. Seisemänosaisen Kielo-menun sai myös kasvisversiona.

Menu oli kiinnostava vaellus Aasiasta Venäjälle ja siihen väliin sijoittui pohjoiskarjalainen makumaailma juureksia, marjoja, kalaa ja lintua. Lautasilta löytyi yllättäviä makuyhdistelmiä ja loistavia kastikkeita. Annokset olivat kaiken lisäksi kauniisti esillepantuja.

Makujen lisäksi jäin kaiholla muistelemaan myös paikan omaa hapanjuurileipää ja loistavaa katalonialaista punaviiniä Jaspi Maragdaa.

Tykkäsin myös kovin ravintolan lämpimästä ja hämyisestä tunnelmasta. Täällä viihtyi hyvin yksinkin, sillä pöydät oli sijoiteltu niin, että omaan rauhaansa saattoi ”piiloutua”. Kielo on minusta The Paikka, kun haluat löytää romanttisen mestan kahdenkeskiseen illalliseen.

Kielo on muuten mukana Pohjoismaisessa 360° Eat Guidessa, ravintolaoppaassa, joka arvioi ja luokittelee Pohjoismaiden parhaat ravintolat. Koko Suomesta listalle pääsi viime vuonna ainoastaan 11 ravintolaa, joten hieno saavutus olla mukana tasokkaassa joukossa.

www.ravintolakielo.fi

Ravintola Kielon hämyistä tunnelmaa.

Tutustuminen Joensuuhun jäi minulla tällä reissulla pahasti kesken. Esimerkiksi kiinnostavaan käsityö- ja sisustuskauppojen ryppääseen Taitokortteliin ehdin tutustua vain päällisin puolin.

Valitettavasti en jaksanut tällä kertaa nauttia myöskään Kauppaneuvoksen kahvilan herkullisen kakkuvitriinin annista. Käymättä jäi myös tapahtumapuutarha Botania, jota niin moni minulle suositteli.

Jäipähän monta hyvää syytä tulla uudelleen. Joensuulla on jatkossa ehdottomasti paikka kiinnostavien kaupunkikohteiden joukossa.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

12 Kommenttia
Majoitus Suomessa Museot Suomi Pohjois-Karjala Ravintolat Suomessa Ruoka ja viini Suomen kaupungit Suomi

Road tripillä Pohjois-Karjalassa: Joensuu – Kitee – Ilomantsi -reitin parhaat palat matkailijalle

keskiviikko, 10 helmikuun, 2021

Miltä maistuu, näyttää ja tuntuu nykypäivän karjalaisuus? Kiersin kolme päivää Pohjois-Karjalaa ja tein rengasmatkan reitillä Joensuu – Kitee – Ilomantsi – Joensuu. Tässä reissuni parhaat tärpit: missä syödä, missä käydä ja missä yöpyä.

Kaupallinen yhteistyö: Kalitka- the development of cross-border gastronomic tourism -hanke

Matkani liittyi Kalitka-ruokamatkailuhankkeeseen (Karelia CBC), jonka tarkoituksena on edistää karjalaiseen ruokakulttuuriin perustuvaa matkailua Pohjois-Karjalassa sekä Karjalan tasavallassa. Koska korona, ikävä kyllä rajan ylittävälle matkailulle ei ollut mahdollisuutta. Toisaalta tulipa jälleen todistettua kuinka paljon kiinnostavia paikkoja meillä koti-Suomessa on.

Pohjois-Karjala on erinomainen esimerkki siitä, että ruuan perässä kannattaa matkustaa. Ei liene yllätys, että seitsemän ruokalajin menu fine dining -ravintolassa oli herkullinen, mutta hyvältä maistui myös kunnon kotiruokalounas piskuisessa lounaskahvilassa.

Pelkän ruuan perässä voi hyvin matkustaa, mutta miksei yhdistäisi siihen samalla luonto- ja kulttuurielämyksiä? Vajaan 300 kilometrin matkalla siirryin kaupungista korpien kätköön, sain kokea täydellistä luonnonrauhaa, nähdä kiinnostavia näyttelyitä ja ennen kaikkea syödä hyvin. Karjalaisuus lautasella on totisesti muutakin kuin ikonista karjalanpaistia ja -piirakoita.

Joensuu – ruuan ja kulttuurin karjalaiskaupunki

Aloitin matkani Joensuusta, Pohjois-Karjalan maaseutukeskuksesta. Muutamaa aiempaa pikakäyntiä lukuunottamatta en tuntenut kaupunkia juuri lainkaan. Nähtävyyksiin tutustuminen jäi ajan puutteen vuoksi hieman vajavaiseksi tälläkin kertaa, mutta ruuan osalta tuli todistettua, että Joensuun voi liittää maamme vahvoihin ruokakaupunkeihin.

Kaupungissa on parikin vastikään toimintansa aloittanutta matkailijaa kiinnostavaa yritystä. Lounastin uudenkarheassa ravintola Filipofissa, joka sijaitsee hiljattain remontoidussa vanhassa hirsitalossa. Samojen hirsiseinien sisällä toimi 1800-luvulla aloittanut karjalainen sekatavarakauppa. Nyt talon historia saa jatkoa bistrotyyppisestä ravintolasta.

Ravintola Filipof on uuden ajan karjalaisuutta, sopiva sekoitus uutta ja vanhaa. Samassa paketissa historian havinaa, trendikästä ruokaa ja tyylikästä sisustusta. Sen lisäksi, että miljöö on kaunis, lounas antoi vahvan lupauksen ruuan korkeasta tasosta.

Toinen uusista matkailurityksistä on reilun vuoden toiminut Huoneistohotelli Lietsu. Ydinkeskustassa Pielisjoen varrella sijaitseva hotelli on erinomainen esimerkki karjalaisesta vieraanvaraisuudesta ja hyvällä tavalla erilaisesta hotellikokemuksesta.

Kuvaavaa on hotellin sivuilta löytynyt sanonta: ”kotonas tunnet olevasi, omana ihtenäs asuvasi.” Lietsussa pystyi oman huoneen ulkopuolella himpsuttelemaan villasukissa kuin kotona konsanaan.

Ravintola FilipofHuoneistohotelli Lietsu

Mikäli mielit ruokailemaan kaupungin parhaaksi rankattuun ravintolaan, ravintola Kielo on hyvä valinta. Usean ruokalajin menussa oli viitteitä niin Pohjois-Karjalasta kuin rajan takaa Venäjältä, mutta myös ripaus fuusiovaikutteita aasialaisesta keittiöstä. Ei ihme, että Kielo oli ehdolla pohjoismaiseen ravintolaoppaaseen vuoden ravintolaksi.

Joensuun ehkä paras kakkuvitriini on Taitokorttelin Kauppaneuvoksen kahvilassa. Samassa rakennuksessa ja pihapiirissä on myös kaikkea muuta matkailijaa kiinnostavaa kuten sisustus- ja käsityömyymälöitä.

Taidemuseoiden ystävänä suunnistin ilman muuta Joensuun taidemuseo Onniin. Kauniissa rakennuksessa sijaitseva näyttely ei ole suuren suuri, mutta se yllätti tasollaan. Suomen kultakauden nimekkäiden taiteilijoiden maalauksia oli seinillä useita.

Kannattaa käydä katsomassa myös ylimmän kerroksen Hilkka ja Juhani Berghemin kiinnostava ikonikokoelma. Jos ortodoksisuus kiinnostaa enemmänkin, Joensuussa toimii myös ortodoksinen kulttuurikeskus, jossa on pienimuotoinen ortodoksikristityn elämänvaiheita kuvaava näyttely.

Mikäli haluat pureutua karjalaiseen historiaan tarkemmin, hyvä paikka siihen on Pohjois-Karjalan museo Hilma. Siellä on rakennettuna mm. menetetyn Sortavalan kaupungin pienoismalli.

Ravintola KieloKauppaneuvoksen kahvilaJoensuun taidemuseo Onni

Tohmajärven puutaidekeskuksesta Kiteelle Nightwish-näyttelyyn

Ajaessani Joensuusta kohti Kiteetä poikkesin Tohmajärvellä Puun Sielu -näyttelyssä. Parin kilometrin päässä kuutostieltä, metsäisen tien päässä, nökötti jämäkästi mitä kaunein hirsilinna.

Perinteiseen karjalaiseen tyyliin rakennettu jyhkeä hirsitalo on jo nähtävyys itsessään. Erityisen mielenkiintoiseksi sen tekee talon alakerran galleria, jossa on esillä kansainvälinen kokoelma puusta eri tekniikoilla toteutettuja taideteoksia.

Tohmajärveltä jatkoin vielä 27 kilometriä eteenpäin Kiteen keskustaan A Nightwish Story -näyttelyyn. Kaikki tuntevat maailmankuulun Nightwish-yhtyeen, mutta tiesitkö, että maailmanvalloituksen juuret juontavat Pohjois-Karjalaan Kiteelle?

Itseoikeutetusti Kitee on saanut oikeuden perustaa kaupunkiin yhtyeen vaiheista kertovan näyttelyn. Bändin faneille paikka on varmasti yhdenlainen pyhiinvaelluskohde, vaikka kyllähän autenttisen aineiston kanssa sai ajan kulumaan asialle vihkiytymätönkin.

Jos haluat nauttia Kiteellä kunnollista konstailematonta kotiruokaa, suuntaa Irman tuvalle. Kotoisen oloisessa lounaskahvilassa kaikki tehdään alusta pitäen itse. Minulle täysin vieras perunavelli maistui samettiselle ja kaalilaatikko oli ihan parasta.

Irman tuvan tiski pursusi herkullisia kotileivonnaisia. Itse tehtyjä karjalanpiirakoita, kukkosia, vatruskoita, korvapuusteja, munkkirinkeleitä, marjapiirakoita ja rukiista ruisleipää. Täältä kannattaa hakea herkkutuliaiset.

Onnela ja Puun Sielu -näyttelyA Nightwish StoryIrman tupa

Ilomantsi paratiisi on

Juice oli oikeassa sarkastisessa laulussaan Ilomantsi. Omat kokemukseni Ilomantsista juontavat kauas lapsuuteni sukulaisreissuille, eikä minulla ollut minkäänlaista aikuisiän kokemusta tästä itäisimmästä Suomen kunnasta. Se, mitä tältä käynniltä ammensin, oli silkkaa ”paratiisia”.

Yövyin Suomen itäisimmässä majapaikassa Ilomantsin Möhkön kylässä Möhkön Rajakartanossa. Venäjän rajalle matkaa on vain pari kilometriä. Koitajoen rannalla sijaitsevan mummolahenkisen matkailuyrityksen parasta antia on täydellinen luonnonrauha ja paikan emännän valmistama loistava karjalainen kotiruoka.

Valtaisien hankien keskellä yritin kuvitella kuinka kaunista täällä kesäisin onkaan. Möhköön täytyy ehdottomasti palata kesällä kalastamaan.

Möhkön Rajakartanon läheisyydessä on Petkeljärven kansallispuisto. Aika kiva olisi päästä patikoimaan tuonne harju- ja järvimaisemiin. Kannattaa katsastaa myös Möhkön vanha ruukkialue ja piipahtaa Ruukin museossa.

Ilomantsin kirkolla suosittelen ajamaan Parppeinvaaralle. Runokylänä tunnetulla alueella on paljon karjalaisuuteen pohjautuvaa nähtävää ja koettavaa, kuten Runonlaulajien pirtti, Rajakenraali Raappanan maja, Kaikkien Pyhien tsasouna, Luontopirtti Mesikkä, museoaitat ja ravintola Parppeinpirtti. Tosin talvikaudella osa paikoista on avoinna vain sesonkiaikaan.

Söin lounaan Parppeinpirtin lounasbuffassa. Perustason lounasruokaa kivassa karjalaisessa miljöössä vaaran huipulla. Sunnuntaisin ja sesonkiaikana ravintola kattaa nykykarjalaisen pitopöydän.

Möhkön RajakartanoKoitajokiRavintola Parppeinpirtti

Piipahdin pikaisesti myös Hermannin viinitilan myymälässä hankkimassa tuliaiseksi pullon paikallista kuohuviiniä. Kesäisin yritys pyörittää näköalaravintola Hermannin viinitornia Ilomantsin vesitornin huipulla. Skumppaa 33 metrin korkeudessa kuulostaa hyvältä.

Kuulin paikallisilta, että Ilomantsissa on hyvät valaistut hiihtoladut hienoissa maisemissa. Tässäkin yksi hyvä syy lähteä Pohjois-Karjalaan vaikka talviloman viettoon. Laduilla on tilaa ja majoittumaan pääsee halutessa korven keskelle, joten koronaturvallinen matkailu täällä harvaan asutulla seudulla onnistuu.

Kerron tulevissa blogijutuissani käyntikohteista tarkemmin. Itse innostuin Pohjois-Karjalasta sen verran paljon, että suunnittelen alkukesästä palaavani uudelleen.

Sen lisäksi, että näiden kolmen matkapäivän aikana söin hyvin ja paljon (lue liian paljon), tapasin myös ihania, välittömiä ihmisiä, joiden kanssa olisin voinut jatkaa juttua vaikka kuinka kauan. Jossain syvällä tunsin hengenheimolaisuutta, olenhan itsekin juuriltani puoliksi pohjoiskarjalainen. Ehkä tämä selittää sen, miksi olen niin kova puhumaan.

”Elekeekä hökkyilkö, asjathan lutviutuu ylleesä ihestää”, letkautetaan karjalaisessa sananlaskussa. Liekö tässä syy siihen, että Pohjois-Karjalassa on selvästi helppoa olla?

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

20 Kommenttia