Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Category

Museot

Majoitus Suomessa Museot Museot Suomi Ravintolat Suomessa Ruoka ja viini Suomi

Ihme paikka itärajalla. Miksi matkustaa Ilomantsiin?

keskiviikko, 3 maaliskuun, 2021

Lähes jännitti, kun kurvasin Pohjois-Karjalan round tripillä kohti Ilomantsia, äitini syntymäpaikkakuntaa. Lapsuudessani sukuloitiin seudulla useampaankin otteeseen, mutta aikuisvuosina ennen tätä reissua ei vaan tullut koskaan palattua noille kulmille. Ihan tuntui siltä, kuin olisin etsimässä kadotettuja juuriani.

Kaupallinen yhteistyö: Kalitka- the development of cross-border gastronomic tourism -hanke

Ohitin tutun nimisiä paikkakuntia. Haapovaara, Marjovaara, Jerusalemi, Maukkula. Hetkinen, eikö tuo Jerusalemi ollut juuri se Kivenpyörittäjien kylän tapahtumapaikka? Olisipa hauska tietää, miten moinen erikoinen nimi on päätynyt pohjoiskarjalaisen pikkukylän nimeksi.

Samalla muistui mieleeni tapahtumia lapsuuden matkoilta. Ilomantsi edusti tuolloin kaupunkilaistytölle ihmeellistä maailmaa. Serkun kanssa patisteltiin lehmiä laitumelta navettaan. Täällä lypsin elämäni ensimmäistä kertaa. Ja olin mukana heinäpellolla. Käytiinpä yhdessä ihmettelemässä maalaiskylän lavatanssejakin.

Muistin myös, kun Ilomantsin tädit tulivat meille kylään. Hetkessä hersyvä nauru ja iloinen karjalanmurteinen puheensorina täyttivät kotimme.

Yöksi itärajalle Möhkön kylään

Määränpääni oli maamme itäisin osa, Ilomantsin Möhkön kylä. Ihmettelin valtavaa lumen määrää. Pakkasta oli lähes 20 astetta ja kuuran huurruttama maisema kuin suoraan postikortista.

Hieman ennen Möhköä kiinnitin huomiota Petkeljärven kansallispuiston kylttiin. Ai täälläkö se onkin. Yksi itselleni käymättömistä kansallispuistoista, jonne olisi kesällä kiva tulla patikoimaan.

Lopulta saavuin tulevaan majapaikkaani, Möhkön Rajakartanoon, Koitajoen rannalla sijaitsevaan entiseen rajavartioasemaan. Rajalla täällä tosiaan oltiin. Venäjälle matkaa oli enää vain pari kilometriä.

Perillä odotti täydellinen luonnonrauha, lumiset puut ja vitivalkoiset hanget. Kuulin myöhemmin, että paikasta oli tullut eräänlainen ”retriittipaikka”, enkä yhtään ihmettele. Jos missä, niin täällä keskellä ei mitään, voi hyvin irroittautua maailman hektisyydestä.

Jotain sanoittamatonta eksotiikkaa paikkaan liittyy, vaikka ihan supisuomalainen olenkin. Mietin myös, että jos haluaa koronaturvallista matkailua, täällä jos missä, siihen on hyvät mahdollisuudet.

Oli minulla seuraakin. Nyt tiedän, missä ne muumit talvehtivat.

Nimi ”kartano” on ehkä vähän harhaanjohtava. Rajakartano ei ole mikään hieno arvorakennus, enemmänkin sellainen kotoinen retrohenkinen mummola. Huoneistot ovat tilavia ja niissä kaikissa on oma kylppäri ja keittiö. Tosin, jos paikan emäntä Elvi vaan on paikalla kokkaamassa, enpä suosittele laittamaan itse ruokaa.

Elvi osoittautui loistavaksi kokiksi. Maukas lähi- ja luomuruoka on täällä arkipäivää. Itse ihastuin aamiaisella olleeseen spelttiuunipuuroon niin paljon, että sitä on meillä kotonakin tehty nyt useasti.

Möhkön Rajakartano kuuluu Karelia á la carte -verkostoon, jonka arvoihin kuuluvat karjalaisuus, paikallisuus, omaleimaisuus, vieraanvaraisuus ja luonto. Allekirjoitan täysin, tätä kaikkea Rajakartano minusta edusti.

Illallisen jälkeen vähän nieleskelin, kun kuulin, että isäntäpariskunta asustelee kilometrin päässä Rajakartanolta ja tulisin yöpymään yksin täällä metsän keskellä. Jos joku olisi ollut seuranani, olisi ollut hienoa olla täysin omassa rauhassaan. Mennä illalla tekemään laavulle tulet ja ihastelemaan tähtikirkasta taivasta. Tai saunoa ranta- tai savusaunassa.

Yksin en tähän tohtinut, vaan kävin tarkastamassa illalla vielä varmuuden vuoksi, että ovet olivat lukossa. Tiedän, ihan tyhmää, mutta minkäs ihminen vilkkaalle mielikuvitukselleen voi. Nukuin kuitenkin yöni erittäin hyvin. Ympärillä oli täydellinen rauha ja sänky kerrassaan mukava. Sitä paitsi tilaa oli ruhtinaallisesti, sillä käytössäni oli huoneeni lisäksi vielä yhteiset oleskelutilat.

Aamulla Elvi oli tullut kattamaan pöytään monipuolisen aamiaisen, mihin kuuluivat mm. itse tehdyt maailman parhaat karjalanpiirakat. Harmi, kun en jaksanut maistaa kuin murto-osaa pöydän antimista.

Kuulin muuten, että Koitajoki, jonka rannalla Rajakartano sijaitsee, on hyvä virkistyskalastuskohde. Siitä syttyi idea tulla ensi kesänä Möhkön kauneuteen kalaan ja patikoimaan.

Mielenkiintoista kylähistoriaa

Möhkön kylä on muutenkin kiinnostava. Paluumatkalla pysähdyin suloisen keltaisen puurakennuksen pihaan, joka osoittautui ruukinkartanon Pytingiksi, entiseksi Möhkön ruukin patruunaperheen kodiksi.

Sattui niin mainiosti, että museoamanuenssi oli sattumalta paikalta ja pääsin kurkistamaan rakennuksen sisään, vaikka se näin talviaikaan on suljettu. Taloon on koottu näyttely, joka kertoo ruukin historiasta, alueesta ja elämästä.

Möhkössä oli 1800-luvun puolivälistä 1900-luvun alkuun merkittävä järvimalmiruukki. Alueella on työskennellyt parhaimmillaan jopa 2000 henkeä Venäjää myöten ja Möhkön kyläkin kasvoi ruukin myötä 600 asukkaan kyläksi.

Kannattaa käydä täällä. Mielenkiintoinen pala historiaa ja kesällä viehättävä alue retkeilyreitteineen aivan kosken rannalla.

Myös sotahistoriasta kiinnostuneelle alueella on paljon nähtävää. Ilomantsissa on käyty useita merkittäviä taisteluita niin talvi- kuin jatkosodassa. Ruukin museossa on pieni sotahistoriallinen näyttely, mutta laajemmin historiaan pääsee uppoutumaan Öykkösenvaaran sotahistoriallisella alueella, Hattuvaaran Taistelijan talolla tai Parppeinvaaralla olevalla Rajakenraalin majalla.

Karjalaisuus asuu Parppeinvaarassa

Möhköstä ajelin tutkimaan Ilomantsin Parppeinvaaran runokylää, jonne on koottu paljon karjalaisia perinteitä, kuten karjalaista perinnerakentamista ja kulttuurihistoriaa. Tosin nyt talvikautena osa paikoista oli kiinni, joten aukioloajat kannattaa tarkistaa etukäteen paikan nettisivuilta.

Runonlaulajan pirtissä ja kesäisin vanhoissa museoaitoissa pääsee tutustumaan karjalaiseen runonlauluperinteeseen. Täytyy tunnustaa, että itselleni runolaulu terminä oli kutakuinkin vieras ja sekoitin sen jopa karjalaisten itkijänaisten itkuvirsiin. Mutta tiedänpä nyt tämänkin.

Runolaulu on kalevalamittaan riimiteltyä laulua, jonka tarinat liittyivät usein ihan arkisiin asioihin kuten lapsiin, työhön, ihmissuhteisiin ja rakkauteen. Ylipäätään laulamalla käsiteltiin kaikki elämän ilot ja surut. Laulamalla kerrottiin myös kansantarinoita, jotka siirtyivät näin sukupolvelta toiselle.

Parppeinvaaralla kannattaa käydä myös Luontopirtti Mesikässä, jossa on kiinnostava luontonäyttely ihmisen ja luonnon välisestä suhteesta Pohjois-Karjalassa. Näyttelyä täydensi äänimaailma, joka teki esillepanosta entistä todellisemman. Museossa pääsee näkemään mm. alueen suurpedot täytettyinä. Erityisesti lapset oli huomioitu museon annissa hyvin.

Parppeinvaaralla on myös pieni tsasouna. Itä ja rajanläheisyys näkyy voimakkaasti alueen uskonnossa. Väkilukuun suhteutettuna Ilomantsi on Suomen ortodoksisin kunta. 17 prosenttia ilomantsilaisista on ortodokseja.

Karjalaiseen perinteeseen liittyy keskeisesti ruokakulttuuri. Parppeinvaaralla, komeissa vaaramaisemissa, on ravintola Parppeinpirtti, missä kävin lounaalla. Viikolla tarjoillaan lounasta buffetpöydästä ja viikonloppuisin ja sesonkiaikoina katetaan karjalainen pitoateria. Lisäksi tiettyinä päivinä järjestetään suosittuja burger-iltamia.

Parppeinpirtissä toimii myös oma piirakkaleipomo, joten täältä saa taatusti aidot itse leivotut karjalanpiirakat. Kiva karjalaishenkinen ravintola, kannattaa pistäytyä.

Lomasuunnitelmia kesälle

Ennen paluuta Joensuuhun tein kierroksen vielä Ilomantsin keskustassa. Kävin ostamassa kotiin tuliaiseksi skumppapullon paikallisesta Hermannin viinitilan myymälästä. Omien viinien lisäksi myymälässä on myynnissä kivoja herkkutuliaisia.

Olisipa ollut kesä. Silloin olisi ollut auki Ilomantsin vesitornin huipulla sijaitseva Hermannin viinibaari ja sen terassi. Laitoin tämänkin kohteen käytävien listalle seuraavaa matkaa varten.

Kolkuttelin turhaan myös talvikautena suljetun nukke- ja nalletalon ovea. Vähän harmitti, sillä olisi tuolla ollut nähtävää tälle vähän isommallekin tytölle.

Ilomantsiin tulee ensi kesänä palattua ihan varmasti. Sen verran jäivät kaihertamaan alueen luontoliikunta- ja kalastusmahdollisuudet. Haluaisin saada taimenen Koitajoen koskesta, saunoa savusaunassa, kulkea pitkin Petkeljärven kansallispuiston harjumaisemia, käydä maistamassa Parppeinpirtin karjalaisen pitopöydän antimia sekä nautiskella skumppaa vesitornin terassilla.

Ilomantsissa tuli mieleen ruokamuisto lapsuudesta. Muistan syöneeni jossain taivaallisia suussa sulavia sultsinoita. En nyt enää lähes 50 vuoden päästä muista, mitä ne sultsinat oikein olivat, mutta jotain niin hyvää, että ovat jääneet mieleen. Seuraavalla Ilomantsi-reissulla lupaan ottaa asiasta selvää.

Lisää ideoita Ilomantsiin: https://visitilomantsi.fi/

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Majoitus Suomessa Museot Museot Suomi Ravintolat Suomessa Ruoka ja viini Suomen kaupungit Suomi Taide

Joensuussa maistui karjalainen kulttuuri ja gastronomia

sunnuntai, 14 helmikuun, 2021

Ismo Alanko, Abloy ja Ilosaarirock. Siinä oikeastaan ainoat asiat, jotka tiesin Joensuusta entuudestaan. Jostain kumman syystä itärajaa ajaessamme kaasupoljinta ei tullut Joensuun kohdalla koskaan hiljennettyä. Olisi kannattanut. Siellä on kuulkaa oikein mukava karjalaiskaupunki.

Kaupallinen yhteistyö: Kalitka- the development of cross-border gastronomic tourism -hanke

Piti oikein Wikipediasta tarkistaa Joensuun faktat. Asukasluvultaan Suomen 12. suurin kaupunki, asukkaita vajaat 77000. Yhteistä rajaa Venäjän kanssa lähes 30 kilometriä. Pielisjoki jakaa kaupungin kahtia, kaupungin nimen mukaisesti ollaan Pielisjoen suulla.

Joensuun keskusta tuntui kaltaiselleni suuntavammaiselle selkeältä. Kaupungin keskiössä on tori, jonka ympärille keskittyvät kaupat ja palvelut. Turistille kaikki merkittävä on lähellä. Rakastan tällaisia kaupunkeja, joissa on helppo liikkua ja joissa pikaisellakin käynnillä saa paljon irti.

Kivoja kulttuurikohteita

Katseeni kiinnittyy ensimmäiseksi torin laidan komeaan teatterirakennukseen. Tarkempi tutkailu kertoo kyseessä olevan 1914 valmistuneen Eliel Saarisen suunnitteleman kansallisromantiikkaa ja jugendia yhdistelevän komistuksen. Mietin mielessäni, että kaupungin, jossa on näin upea teatteri, kulttuurin on täytynyt olla arvossaan jo varhain.

Täällä on muuten kiva esittelyvideo teatterista ”Joensuun kaupunginteatteri tanssien”. Tuli heti sellainen olo, että tekisi mieli laittaa vähän parempaa päälle ja lähteä juuri tuohon teatteriin.

Teatteri kerää katseet

Taiteen ystävän kannattaa suunnistaa myös toiseen kauniiseen rakennukseen, Joensuun taidemuseo Onniin. Useat maalaukset olivat saaneet rinnalleen kalusteryhmiä, jotka loivat tuntua kuin jonkun olohuoneessa olisi vieraillut. Tosin ei kenen tahansa olohuoneessa, sillä seinillä oli melkoista arvotaidetta: Schjerfbeckiä, Järnefeltiä, Gallen-Kallelaa, Edelfeltiä, Halosta… Itse pidin eniten Rafael Wardin värikylläisistä maalauksista, joita museossa oli ilahduttavasti useita.

Pari huonetta oli pyhitetty kirkkotaiteelle, muttei suinkaan tylsästi. Pogostan Hilikan ja Juhani Berghemin ikonikokoelma vie taustamusiikkeineen ortodoksisuuden maailmaan. Vanhaa kirkkotaidetta taas pääsee katselemaan Madonna-huoneessa, joka on kuin pieni hämyinen kappeli. Hienoja kokonaisuuksia ja hieno toteutus.

Minua olisi kiinnostanut myös Kiinan taiteen kokoelma, mutta valitettavasti se oli käyntihetkelläni suljettuna uudistustöitä varten.

Karjalaista historiaa, valokuvia ja esineistöä on esillä usean näyttelyhuoneen verran Pohjois-Karjalan museo Hilmassa.

www.joensuuntaidemuseo.fi

www.pohjoiskarjalanmuseo.fi

Taidemuseo Onni oli onnea taiteen ystävälle.Pohjois-Karjalan museossa pääsee uppoutumaan Karjalan sotahistoriaan.

Lietsussa kuin kotonaan

Yhdenlaista nykykarjalaisuutta voi kokea sympaattisessa Huoneistohotelli Lietsussa. Reilun vuoden ikäisessä hotellissa on kahdessa kerroksessa kolmisenkymmentä yksilöllistä huonetta, joissa jokaisessa on hyvin varustettu keittiö ja pyykinpesukone. Huoneet ovat nimetty karjalaisin nimin ja jokaisella huoneella on oma tarinansa, jota huoneen esineistö ilmentää.

Entiseen postitaloon remontoitu hotelli on sellainen hyvän mielen majapaikka. Hotellin tarpeistoa on kerätty eri puolilta Pohjois-Karjalaa ja ylipäätään kaikessa on pyritty käyttämään mahdollisimman paljon paikallisten yrittäjien tuotteita. Uutta ja vanhaa on yhdistetty saumattomasti ja hauskasti.

Mukava lisä oli yhteinen ”tupa”, jossa saattoi lukea päivän lehdet ja napata kahvikoneesta espresson. Suosittelen myös käyttämään hotellin viihtyisää saunaosastoa. Tämä on kaikkea muuta kuin monelle hotellille tyypillinen kolkko saunatila.

Näin korona-aikaan arvostin hotellin helppoa sisäänkirjautumista, jonka saattoi tehdä netissä. Huoneeseen pääsi sisään saadulla koodilla ilman, että tarvitsi olla kontaktissa kehenkään. Tosin hotellilla on niin mukavaa henkilökuntaa, että heidän kanssaan kyllä mieluusti asioi.

Mikäli arvostat persoonallista boutigue-tyyppistä majapaikkaa, Lietsu on nappivalinta.

www.lietsuhotel.fi

Lietsussa olisi viihtynyt pidempäänkin.

Joensuu on varteenotettava ruokakaupunki

Ruoka se on aina mielessä, kun matkalla ollaan. Ja vieraassa kaupungissa aina päällimmäisenä kysymys, minne mennä syömään. Ainakin minulle ruokakokemukset ovat iso osa onnistunutta matkaa. Kuulun jopa niin hurahtaneihin, jotka voivat matkustaa pelkästään hyvän ruuan perässä.

Tällä kertaa olin onnekas, sillä molemmat Joensuun ruokakokemukset olivat ihan huippuja. Lounastin uutukaisessa ravintola Filipofissa. Aivan ihastuttava paikka vanhassa hirsirakennuksessa. Samojen hirsiseinien sisällä on toiminut mm. Joensuun legendaarinen ”Ukko Vilipohvin” sekatavarakauppa ja kieltolain päätyttyä Joensuun ensimmäinen viinakauppa Oy Alkoholiliike Ab.

Melkoinen kulttuuriteko on tehty pelastamalla tämä vanha talokaunotar. Ravintola Filipofissa yhdistyy onnistuneesti trendikäs sisustus ja historiallinen miljöö. Kauniit vanhat hirret ja kakluunit tuovat tilaan lämminhenkistä ajanpatinaa.

Mutta Filipof on muutakin kuin vain kaunis kuori. Lounas antoi osviittaa siitä, että ruuan kanssa täällä ollaan tosissaan. Fenkolirisotto oli täydellistä ja taivaallisen hyvää. Lounaan lisäksi tarjoillaan bistrohenkisiä annoksia ja parillisten viikkojen sunnuntaisin brunssia. Lisäksi Filipofissa toimii viihtyisä pubi.

www.ravintolafilipof.fi

Ravintola Filipof – kaunis ulkoa ja sisältä.

Ehkä asteen fiinimpi ruokapaikka on menukokonaisuuksia tarjoava ravintola Kielo. Seisemänosaisen Kielo-menun sai myös kasvisversiona.

Menu oli kiinnostava vaellus Aasiasta Venäjälle ja siihen väliin sijoittui pohjoiskarjalainen makumaailma juureksia, marjoja, kalaa ja lintua. Lautasilta löytyi yllättäviä makuyhdistelmiä ja loistavia kastikkeita. Annokset olivat kaiken lisäksi kauniisti esillepantuja.

Makujen lisäksi jäin kaiholla muistelemaan myös paikan omaa hapanjuurileipää ja loistavaa katalonialaista punaviiniä Jaspi Maragdaa.

Tykkäsin myös kovin ravintolan lämpimästä ja hämyisestä tunnelmasta. Täällä viihtyi hyvin yksinkin, sillä pöydät oli sijoiteltu niin, että omaan rauhaansa saattoi ”piiloutua”. Kielo on minusta The Paikka, kun haluat löytää romanttisen mestan kahdenkeskiseen illalliseen.

Kielo on muuten mukana Pohjoismaisessa 360° Eat Guidessa, ravintolaoppaassa, joka arvioi ja luokittelee Pohjoismaiden parhaat ravintolat. Koko Suomesta listalle pääsi viime vuonna ainoastaan 11 ravintolaa, joten hieno saavutus olla mukana tasokkaassa joukossa.

www.ravintolakielo.fi

Ravintola Kielon hämyistä tunnelmaa.

Tutustuminen Joensuuhun jäi minulla tällä reissulla pahasti kesken. Esimerkiksi kiinnostavaan käsityö- ja sisustuskauppojen ryppääseen Taitokortteliin ehdin tutustua vain päällisin puolin.

Valitettavasti en jaksanut tällä kertaa nauttia myöskään Kauppaneuvoksen kahvilan herkullisen kakkuvitriinin annista. Käymättä jäi myös tapahtumapuutarha Botania, jota niin moni minulle suositteli.

Jäipähän monta hyvää syytä tulla uudelleen. Joensuulla on jatkossa ehdottomasti paikka kiinnostavien kaupunkikohteiden joukossa.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Majoitus ulkomaat Museot Ravintolat ulkomailla Taide Viro

Mitä uutta Tallinnassa?

keskiviikko, 6 marraskuun, 2019

Jos luulit, että Tallinna on nähty, et ole käynyt kaupungissa todennäköisesti vähään aikaan.

Pressimatka: Eckerö Line, Tallink Silja, Viking Line, Visit Tallinn ja Visit Estonia

Tämän vuoden huhtikuussa Iltalehti kirjoitti: ”Nyt tuli pupu pöksyyn – suomalaiset hylkäsivät Tallinnan.” Yhdeksi syyksi matkailijakatoon katsottiin suomalaisten kyllästymisen. ”Virossa on rampattu jo ihan tarpeeksi”, lehti kirjoittaa.

Eipä uskoisi, että tuosta artikkelista on vain reilu puoli vuotta. Tallinnassa eletään nyt ihan toisenlaisissa tunnelmissa ja käynnissä on sellainen matkailunoste, että oksat pois. Paikalliset kertoivat, että matkailurintamalla tapahtuu niin paljon ja uusia paikkoja aukeaa siihen malliin, ettei mukana kestä. Palanneet ovat myös suomalaiset.

Vanhat teollisuus- ja satama-alueet ovat kokeneet Tallinnassa huikeita muodonmuutoksia. Ensin kohistiin Kalamajasta. Nyt matkaava kansa suuntaa Noblessneriin. Rouheisiin teollisuushalleihin on noussut mielenkiintoista nähtävää ja tasokkaita ravintoloita. Ja lisää tulee.

Olen aivan otettu tavasta, miten tallinnalaiset osaavat hyödyntää kaikkea vanhaa. Uutta rakennetaan, mutta vanhan ehdoilla. Meillä nähdään vanhan teollisuusalueen arvo lähinnä puskutraktorien ruokana, Tallinnassa mahdollisuutena.

Tällä konseptilla rakentuu ja kehittyy ainutlaatuisia kokonaisuuksia, joiden tunnelmaa kaipaisin Suomeen. Onneksi Tallinnaan pääsee helposti.

Tallinnan vastakohtaisuus viehättää.

Noblessner

Some on työntänyt viime kuukausina urakalla punaisten lyhtyjen kuvia Tallinnan tällä hetken ehkä mielenkiintoisimmasta alueesta. Kyse ei ole mistään punaisten lyhtyjen kaduista, vaan entisestä suljetusta telakka-alueesta, joka on palvellut vuosikymmenten aikana niin Venäjän keisaria kuin Neuvostovaltaa.

Olin ihan ekstaasissa kun näin Noblessnerin värikkäät uudistalot. Huikea osoitus siitä, miten uusien asuntojen ei tarvitse olla tylsiä laatikoita, eikä rakennussuunnittelussa tarvitse hylätä luovuutta.

Oma mielenkiintonsa syntyy alueen kerroksellisuudesta. Vanhat satavuotiaat telakkahallit ja uudet asuintalot sulautuvat merenrantamaisemiin rinta rinnan varsin sopuisasti.

Bloggaaja on ilmiselvästi innoissaan näkemästään.

Noblessnerin merkittävin nähtävyys on vanhaan sukellusvenehalliin rakennettu mielikuvituksellinen virtuaalimaailma, Keksintötehdas Proto. Jos luulet, että olet liian vanha tällaisiin juttuihin, usko pois, et ole. Täällä oli myös täti-ihmisen superhauskaa leikkiä. Tästä virtuaalitekniikkaan pohjautuvasta ”huvipuistosta” löydät kokemuksiani täältä.

Toinen Noblessnerin uusista nähtävyyksistä on 100-vuotiaassa sukellusvenetehtaassa toimiva taidekeskus Kai. Näyttelytilojen lisäksi paikassa on elokuvateatteri sekä työtiloja taiteilijoille.

Täytyy sanoa, että itselleni tuli vähän sellainen tunne, että paikka hakee vielä linjaansa. Näyttelyanti jäi minusta vaisuksi, eikä nyt oikein avautunut. Tai sitten en vaan ymmärrä tällaista nykytaiteen suuntaa, jonka miellän enemmän taiteilijan omaksi terapiaksi kuin taiteeksi. Mielenkiinnolla jään odottamaan mihin suuntaan Kai kehittyy. Tila ainakin antaa mahdollisuuksia.

Paikka sinulle, joka rakastat seikkailuja ja elämyksiä.Saman katon alla hengen ja ruumiin nautintoja.

Sen sijaan ymmärsin huomattavasti paremmin samassa rakennuksessa toimivaa loistavaa ravintolaa, hiljattain avattua Lore Bistroota. Tajuttoman hyvää ruokaa, jota tarjoillaan jaettavina annoksina. Täällä söin muuten parasta mustekalaa ikinä, eivätkä jääneet kampasimpukat kauas taakse.

Samaan rakennukseen on lähiviikkojen aikana avautumassa food-court -tyyppinen japanilainen ravintola Kampai sekä trendikäs drinkkibaari Kaif. Kivat tilat tulossa molemmille.

Lore Bistroo ja elämäni paras mustekala, ikinä.Japanilainen ravintola Kampai aukeaa ilmeisemmin marraskuun lopussa.

Ihan lähistöllä on myös kaksi vierekkäistä paikkaa, jotka kannattaa myös katsastaa: Pohjala panimoravintola sekä norjalais-virolainen sisustuskauppa Shishi. Näin joulun alla kauppa oli pukeutunut jouluun sellaisella bling-bling -meiningillä, että jopa jouluihminen häkeltyy.

Talon toisessa päässä on muuten Shishin outlet-kauppa, jota ei kannata jättää väliin. Jos kaipaat uusia joulukoristeita, löydät ne todennäköisesti täältä ja huomattavan edulliseen hintaan. Sopii täydellisten joulupallojen metsästäjälle.

Pohjala panimo ja ravintola. Miehet voi laittaa parkkiin tänne… …sillä aikaa, kun naiset menevät vstapäiseen rakennukseen tänne.

Fotografiska

Noblessnerin vieressä sijaitsevan Kalamajan monet Tallinnan-kävijät jo tuntevat. Melkoiseksi Kalamajan kävijämagneetiksi on noussut vasta nelisen kuukautta auki ollut Fotografiska valokuvakeskus. Voitteko kuvitella, neljän aukiolokuukauden aikana Fotografiskassa on vieraillut jo peräti 200 000 kävijää!

Yhtään ei tarvitse ihmetellä, miksi tämä vaihtuvilla näyttelyillä pelaava keskus on noussut tällaiseen suosioon. Olen itse nähnyt nyt kaksi näyttelykokonaisuutta ja pitänyt näkemästäni tosi paljon.

24. marraskuuta 2019 saakka esillä oleva Kirsty Mitchellin näyttely Wonderland kannattaa ehdottomasti nähdä. Vaikka kuvat ovat tarkoin rakennettuja lavastuksia, sisältyy niihin valtavasti symboliikkaa ja tunnetiloja. Visualisti minussa oli riemuissaan kokonaisuuksien harmoniasta ja kauneudesta. Hyvä kuvaus Mitchellin näyttelystä löytyy Tuulas life -blogista täältä.

Kannattaa ehdottomasti käydä myös Fotografiskan ylimmässä kuudennessa kerroksessa. Siellä on huippuhyvä ravintola, viihtyisä drinkkibaari ja taivaallinen näköalaterassi. Tästä valoisasta ja skandinaavisen tyylikkäästi sistustetusta paikasta tykkään toden teolla.

Kirsty Mitchellin Wonderland -näyttely kuvaa vuodenkiertoa Kirstyn surutyön kautta.Fotografiskan ravintola, kirkkaasti jatkoon.

Viron Merenkulkumuseo Paks Margareeta

Merenkulkumuseo ei kuulosta minusta mitenkään erityisen kiinnostavalta, enkä laittaisi sitä välttämättä omalle käyntilistalleni missään kaupungissa. Tallinnan kohdalla täytyy ottaa sanojaan takaisin.

Pääsimme kurkkaamaan rakenteilla olevan Viron merenkulkumuseon tiloihin ja näkemään ja kuulemaan siitä, mitä tuleman pitää. Sellainen hinku kyllä syntyi, että tämä kohde pitää panna seuraavan Tallinnan matkan käyntikohteisiin.

Vanhan kaupungin keskiaikaiseen pyöreään tykkitorniin, ”paksuun Margareetaan” avautuu marraskuun lopussa Viron merenkulun historiaa esittelevä museo. Kun tiloihin astuu sisään, ensi alkuun äimistelee massiivista puulaivan hylkyä, jota on mahdollista tarkastella useasta kerroksesta.

Kyse ei ole mistä tahansa hylystä, vaan 1300-luvulta peräisin olevasta Kogen-laivasta, joka löydettiin rakennustöiden yhteydessä vuonna 2015 Kadriorgista hiekkaan hautautuneena. Miettikää, yli 700-vuotias laivavanhus!

Ja kuten Tallinnassa on tapana, myös tässä paikassa miljöötä on osattu käyttää hyödyksi. Tornin ylimpään kerrokseen rakentuu  terassi, josta näkee kauas merelle. Mikäpä sopisi merenkulkumuseolle paremmin. Vielä kun kiinnostavaan kokonaisuuteen lisätään avuksi nykytekniikka, mistään tylsästä museosta ei ole kyse.

Valitettavasti keskeneräistä museota ei saanut kuvata.

Tallink Spa & Conference hotel

Majoituspuolelta tekisi mieli vielä lopuksi nostaa Vanhan kaupungin kupeesta vanha tuttu, mutta suuren muutoksen kokenut, Tallink Spa & Conference kylpylähotelli. Hotellin aulatilat, ravintola ja viidennen kerroksen huoneet ovat saaneet uuden ilmavan ja raikkaan ilmeen.

Pääsin kurkkaamaan myös hotellin muutamaan tyylikkääseen sviittiin, joista jokainen oli erilainen ja kivalla tapaa omaleimainen. Omaksi suosikikseni nousi Nature-sviitti. Viihtyisin oikein hyvin noiden runsaiden kukkatapettien ympäröimänä.

Uusitut huoneet olivat saaneet raikkaat sävyt.Nature-sviitin kuoseissa kyllä viihtyisin.Bloggaaja yllätettiin sviitin kylppäristä juomasta samppanjaa.

Tekisikö mielesi lähteä Tallinnaan? Nyt siellä todellakin kannattaa rampata.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Museot Viro

Jotta emme unohtaisi

maanantai, 9 syyskuun, 2019

Tallinnan Patarei paljastaa palan synkkää naapurimaan historiaa.

Olen halunnut matkoilla suojella itseäni historian julmuuksia esittäviltä nähtävyyksiltä. Herkkänä ihmisenä tuntuu, että niistä tulee liian paha mieli ja ahdistus, enkä halua reissussa tieten tahtoen kokea sen kaltaisia ikäviä tuntemuksia.

Siltikin historian kauheuksista kertoviin museoihin pitäisi mennä. Ihan sen takia, että ihmiskunnan pelottavat käänteet ja tapahtumat eivät unohtuisi. Siksi päätin kerrankin uhmata rohkeasti tunnekynnystäni ja suuntasin viime viikolla Tallinnan pahamaineiseen Patarein vankilaan.

Menin Patareihin myös uteliaisuuttani. Bloggaajakollegat olivat jutuissaan kertoneet Patarein vaikuttavuudesta ja kuvauksellisuudesta ja halusin itsekin nähdä, mitä tiilimuurien sisään oikein kätkeytyy.

Vankila on avattu yleisölle nyt kesäajaksi toistamiseen. Hyvä näin, sillä melkoisen poikkeuksellinen ja hiljentävä matkailukohde se kieltämättä oli.

Patarei on entinen linnoitus ja sotilaiden kasarmi, jonne perustettiin Viron keskusvankila vuonna 1920. Viimeiset vangit siirrettiin pois vasta vuonna 2002, jolloin vankila lakkautettiin. Kun näki, missä kunnossa vankila tiloiltaan oli, ei voinut kuin ihmetellä miten pitkään vankien täytyi selviytyä noissa kelvottomissa ja iljettävissä tiloissa.

Vankila on käynyt läpi Viron itsenäisyyden ajan, Neuvostoliiiton miehityksen ajan ja kansallissosialistisen Saksan ajanjakson. Järkyttävin aika osui vuosiin 1940-1991, jolloin ensin Saksa, sitten Neuvostoliitto, käytti Patareita poliittisten vankien säilytys-, kidutus- ja teloituspaikkana.

Joidenkin arvioiden mukaan tuolloin vangittiin ideologisin syin arviolta jopa 45 000 Viron kansalaista ja asukasta. Myös suurin osa Viron juutalaisista teloitettiin Patarein vankilassa vuonna 1941.

Oli mitä kaunein alkusyksyn päivä, kun tallustelin noin parin kilometrin matkan Tallinnan keskustasta Kalamajan alueella sijaitsevaan vankilakompleksiin. Ihastelin matkalla meren rannalle nousevia kauniita uudisrakennuksia ja nautiskelin auringonvalossa kylpevästä merenrantamaisemasta.

Sitten astuin vankilan portista sisään. Siitä eteenpäin maailma oli totaalisen erilainen. Synkkä ja lohduton. Pimeä ja kalsea. Likainen ja luotaantyöntävä.

Patarei on paikka, jonka tiiliseinät osasivat puhua. Minusta lähes tuntui, että kuulin tuskaiset huudot ja tunsin puistattavan karmivuuden, mitä noiden kylmien kiviseinien sisään on kätkeytynyt. Pimeisiin selleihin, ankeisiin tutkintahuoneisiin ja synkkiin käytäviin oli liimautunut kärsimys ja kuolema.

Patarei on täynnä tarinoita ihmisen hädästä ja aatteen julmuudesta. Noiden seinien sisällä ei ole tunnettu toivoa eikä inhimillisyyttä. Ihmisyydellä ei ole ollut minkäänlaista arvoa.

Vankilan historiallista merkitystä ja vaikuttavuutta lisäsi sen autenttisuus. Näytti siltä kuin viimeinen vanki olisi siirretty rakennuksesta pois aivan äskettäin. Tunnelma oli todentuntuinen ja siksi julmuus tuntui niin käsin kosketeltavalta.

Patarei oli se paikka, jonne vietiin Viron poliittisten mielipiteiden perusteella vangitut ja jonne näiden syyttömien matka yleensä myös päättyi. Järkyttävää ajatella, että vankilan teloitusosasto oli toiminnassa aina vuoteen 1991.

Turvassa ei ollut kukaan. Riitti, jos sinulla oli ”väärä” kansallisuus, väärä uskonto, väärä asema, väärä koulutus tai väärä mielipide. Tai vaikka olisit ollut kommunistisen puolueen aktiivijäsen, sinusta saatettiin silti tehdä maanpetturi. Kansaa hallittiin pelolla ja oikeus oli korvattu mielivallalla.

Vankilan sokkeloita ja kerroksia kulkiessa ahdistuksen määrä vain kasvoi. Selli toisensa perään kertoi vangittujen lohduttomia tarinoita. Minusta tuntui kuin olisin katsonut kauhufilmiä, jota oli pakko katsoa vaikka en olisi halunnut. Mutta minun piti saada tietää.

Patarei on raskas pala historiaa, jota ei tulisi koskaan unohtaa. Se on oppitunti ihmisarvon ja vapauden puolesta. Oppitunti siitä, mitä on seurannut, kun nämä ihmisyyden arvot on yhteiskunnasta riisuttu. En voinut välttyä ajatukselta kuinka onnekkaita olimme, ettei tämä historia ollut osa meidänkin historiaa. Tämä kaikki on tapahtunut niin lähellä ja vasta niin vähän aikaa sitten.

Huokaisin syvään, kun astuin vankilarakennuksesta ulos aurinkoon. Mietin pitkään kuinka monen syyttömän ihmisen elämä päättyi noiden synkkien tiiliseinien sisälle. Kuinka järkyttävän paljon oli heitä, joilla ei ollut enää koskaan mahdollisuutta nähdä päivän valoa ja astua ulos vapauteen.

Jos haluat käydä Patareissa, pidä kiirettä.”Kommunismi on vankila” -näyttely Patareissa on avoinna enää syyskuun 2019 loppuun, jolloin vankila sulkeutuu toistaiseksi.

https://patareiprison.org/en/visit/

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Majoitus Suomessa Museot Museot Suomi Suomen kaupungit Suomi

Imatra – mainettaan parempi

torstai, 1 elokuun, 2019

Naapuripaikkakuntien välillä on usein viha-rakkausuhde. Ajatellaanpa vaikka rakasta naapuriamme Ruotsia. Kukapa ei olisi Suomessa kuullut vähätteleviä ruotsalaisvitsejä tai naureskellut ruotsalaisten diskuteeraamiselle, hapansilakoille tai sukellusvenejahdeille.

Vähän samanlainen asetelma minusta on aina ollut kotikaupunkini Lappeenrannan ja naapurikaupunki Imatran välillä. Kärjistettynä lappeenrantalaiset väheksyvät Imatraa pienenä käpykylänä, jolla ei ole edes kunnon keskustaa.

Naapuri on vähän sellainen harmiton, hajuton ja mauton rajanylityskaupunki, jossa ei ole juuri mitään mielenkiintoa ja josta ei ole juuri mitään sanottavaa. Vai onko oikeasti niin, ettei Imatrasta ole mitään kerrottavaa?

On kerrottavaa, etenkin, jos asiaa tarkastellaan matkailun näkökulmasta. Tiesittekö, että Imatran matkailun juuret juontavat niin kauas kuin 1700-luvulle asti? 1772 vapaana kuohuvan Imatrankosken kuohuja tuli katsomaan jopa itse keisarinna Katariina II hoviseurueineen.

Imatrankoski on tiettävästi Suomen vanhin matkailunähtävyys, joka tunnettiin 1800-luvulla koko Euroopassa. Koski keräsi paikkakunnalle erityisesti Pietarin aatelia ja Suomen suuriruhtinaskunnan ylhäisöä. Siitä tuli myös merkittävä taiteilijoiden ja säveltäjien inspiraation lähde. Jotain matkailun vilkkaudesta kuvaa se, että 1800-luvulla Pietarista tuli Imatralle 14 junavuoroa päivittäin.

Hurjana virtaavalla koskella oli myös pimeämpi puoli. Turhan moni päätti päivänsä kosken kuohuihin. Ikävä kyllä liian usein kyseessä oli petetyn rakkauden uhri.

Mutta voi Imatra, mitä menitte tekemään. Menitte 1920-1930 -luvuilla rakentamaan voimalaitoksen koskeenne, jonka seurauksena Suomen merkittävimmästä matkailunähtävyydestä jäi jäljelle vain toistakymmentä metriä syvä kuiva uoma. Samalla tuhositte myös merkittävän lohijoen.

Nykyisin Imatrankoski kuohuu ainoastaan näytösluontoisesti tai huoltotöiden yhteydessä. Parin viime vuoden aikana koskinäytöksiä ei ole järjestetty patoremontin takia, mutta tänä kesänä koski taas kuohuu.

Monen vuoden tauon jälkeen päätin itse tehdä pienen päiväretken Imatralle ja lähteä tarkastelemaan kaupunkia enempi turistin näkökulmasta. Ja tottakai koskinäytös kuului ohjelmaani.

En enää muistanut, miten vaikuttavaa kosken kuohuminen olikaan. Samaan aikaan kun patoluukut avattiin ja vesi alkoi virrata, Sibeliuksen Karelia-sarjan melodiat pärähtivät soimaan.

Kauaa ei mennyt, kun tyhjä joenuoma täyttyi vedestä ja vajaan 20 minuutin ajan saattoi saada jonkinlaista kuvaa siitä, miltä vapaana virtaava kaupungin läpäisevä koski on aikoinaan näyttänyt. Koskinäytöksissä vettä vapautetaan noin 600 kuutiometriä sekunnissa, mutta luin, että vapaana virtaavan kosken meno oli aikoinaan vieläkin hurjempaa.

Suosittelen lämpimästi Imatran koskinäytöstä. Veden kuohunta ja kosken pauhu olivat upeaa ja vaikuttavaa katsottavaa ja kuunneltavaa. Kesän koskinäytösten aikataulut löydät täältä.

Samalla kannattaa käydä vilkaisemassa kosken rannalla olevaa jyhkeää Imatran Valtionhotellia. Tämä kaunis jugendlinna valmistui lisääntyneen matkailujoukon tarpeisiin 1903. Hotellin alkuperäinen nimi oli lukemani mukaan Grand Hôtel Cascade. Nimi kuulostaa niin kansainväliseltä ja hienostuneelta, mistä voikin jotain päätellä siitä, minkä tyyppisiä matkailijoita Imatralla aikoinaan kävi.

Itselleni Valtionhotellilla on oma erityinen asemansa johtuen siitä, että häämme vietettiin siellä aikoinaan. Hyvänen aika, onko siitä jo oikeasti yli 20 vuotta? Jatkot järjestettiin hotellin pyöreässä tornisviitissä, josta on hienot näkymät Imatrankoskelle.

Huomasin muuten, että Imatran Valtionhotellia vastapäätä kauniissa, vanhassa pylvästalossa on nykyisin museo. Entiseen lääkäri Henrik Piponiuksen taloon oli perustettu Lotta- ja veteraanimuseo.

Vaikka sotahistoria ei kauheasti kiinnostaisikaan, museossa kannattaa silti käydä. Kyse on yhä edelleen asutusta talosta, jonka huoneissa on paljon katsottavaa. Eila ja Reino Ikävalkon vuosien varrella keräämää antiikkia ja runsasta esineistöä oli mielenkiintoista tutkailla. On ihan eri asia käydä varta vasten näyttelyksi rakennetussa museossa kuin katsella tiloja, joissa on pitkä historia oikeasti elettyä elämää.

Jos sinulla on aikaa, kiertele myös koskea ympäröivää Kruununpuistoa. Kyse on alunperin 1842 perustetusta Suomen vanhimmasta luonnonsuojelualueesta.

Puistossa kiertelee mukavia reittejä ja muutama vuosi sitten rakennettu kaupunkipuro kiemurtelee pitkin puiston reunamia. En tiedä pitääkö oikeasti paikkaansa, mutta jossain tekstissä väitettiin, että purosta voi bongata jopa taimenia.

Ja makoileehan puistossa myös Imatran tunnuspatsas Imatran Impi. Onko vain vilkkaan mielikuvitukseni ansiota, mutta minusta tuo patsas on jotenkin hhmmm… eroottinen.

(Jälkihuomio: olin kirjoittanut patsaan nimen aluksi väärin ja nimennyt sen Imatran Inkeriksi. Kiitos korjauksesta. Nyt kyllä vähän nolottaa oma tulkintani patsaasta, kun kuulin kommentissa minkä muistoksi patsas on tehty.)

Matkailu näyttää edelleen kukoistavan Imatralla, ainakin jos sitä mitataan kaduilla kulkevien venäläisturistien määrässä. Tosin aateliset ovat saaneet väistyä ihan tavallisen ostosmatkailijan tieltä. Ei sinänsä ihme, sillä lähin raja-asema Svetogorsk on Imatran keskustasta vain seitsemän kilometrin päässä.

Kuten näette, ei Imatraa kannata väheksyä. Ei edes syntyperäisen lappeenrantalaisen.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Museot Museot Suomi Suomen kaupungit Taide

Päiväretkelle cityyn – Helsinki on aina hyvä vaihtoehto

maanantai, 8 heinäkuun, 2019

Aina sillon kun tuntuu tylsältä, lähden Helsinkiin. Kaksi tuntia kaakonkulmalta junalla ja kappas, heti on elämää ympärillä.

Pikkukaupungin asukkina kaipaan välillä värikkäämpää ja virkeämpää katukuvaa ja suurkaupungin elämää. Älkää naurako, mutten voi mitään sille, että aina kun matkustan Helsinkiin, minusta tuntuu vähän siltä kuin tulisin ulkomaille.

Meille etelä-karjalaisille tämä ulkomaankohde on nimeltään Hesa. Täällä ei kukaan puhu stadista.

Rakastan Helsingin laajaa museotarjontaa, erityisesti niiden hyviä taidenäyttelyitä. En pane pahaksi myöskään hyvää ravintolatarjontaa ja runsaita ostosmahdollisuuksia. Aina ei tarvitse edes mitään ostaa, on vain mukavaa kierrellä katsomassa kaikkea uutta ja ihmeellistä. On hienoa, kun Helsingissä on vielä paljon pieniä kivijalkakauppoja.

Oma mielenkiintonsa on kierrellä tutkimassa viehättäviä kaupunginosia kuten Töölöä ja Punavuorta ja katsella niiden kauniita rakennuksia. Tai sitten kuljeskella Helsingin merenrantaraitteja ja pysähdellä kivoilla terasseilla tai nuuskia kauppahallien herkkumyymälöiden tarjontaa. Helsinki on niin passeli kohde vaikka vain päiväreissulle yksin tai yhdessä.

Eräänä kesäkuisena päivänä hyppäsimme ystäväni kanssa aamujunaan ja tulimme Helsinkiin sopivasti aamukahvien aikaan. Kortteerasimme matkoilla olevien ystävien luona Töölössä, missä itse asiassa riittikin meille paljon mielenkiintoista tutkimista.

Töölön sydämestä löytyi mm. pieni korttelitori, laatuvaatteiden kirppari Relove (kuvitelkaa ystäväni löysi ison Marimekon villahuivin kympillä), viininystävälle hyvin varustettu puoti ja herkkukauppa Ceestashop ja monta pientä vaateputiikkia, joita ei oikein voinut ohittaa poikkeamatta sisään.

Kun kaksi naisihmistä lasketaan Helsinkiin irti alennusmyyntien aikaan, aina sitä jotain mukaan lähtee.

Designmuseo

Tällä reissulla meillä oli vakaa aikomus tutkia pari museota sekä ehdottomasti upea Oodi. Ensin nokat kohti Korkeavuorenkatua ja siellä olevaa Designmuseota.

Nyt täytyy kyllä sanoa, että olin lievästi pettynyt. Suomalainen muotoilu on niin upeaa, että odotin tulevani vähintään muotoilun pyhättöön, joka hehkuttaa meidän maailmankuuluja suunnittelijoita. Yleiskuva näyttelystä oli yllättävän vaisu.

Satunnaisia yksittäisiä esineitä oli esillä museon seinänvierushyllyillä. Esillepano oli mielestäni aika vanhanaikaista ja jotenkin oudon irrallista. Monet tyhjät esinepaikat myös ihmetyttivät. Tuli vähän sellainen tunne, että suppea näyttely ei oikein tehnyt oikeutta lahjakkaille suunnittelijoillemme. Tällä sektorilla, jos millä, olisi materiaalia mitä hehkuttaa.

Yläkerrassa oli muotoilijakaksikon Aamu Songin ja Johan Olinin näyttely Maailmojen salat – Secret Universe. Helsinkiläisen muotoilustudio COMPANYn perustajat ovat kierrelleet ympäri maailmaa etsimässä perinteisiä käsityömenetelmiä ja tuoneet ne osaksi nykypäivän esinetuotantoa. Töissä oli nähtävissä vaikutteita mm. Venäjältä, Koreasta, Japanista ja Meksikosta.

Helsingin Taidemuseo HAM

Ellen Thesleffin näyttely ”Minä maalaan kuin jumala” sai meidät seuraavaksi suunnistamaan Helsingin Taidemuseoon. Thesleff oli maamme ensimmäisiä ekspressionisteja, joka matkaili paljon Pariisissa ja Firenzessa hakemassa oppia ja vaikutteita.

Tämä näyttely kannatti nähdä. Pidin erityisesti pastellinsävyisistä maalauksista ja taulujen riisutusta luonteesta. Herkkyyttä voimakkain siveltimenvedoin.

Aikansa voimanainen.Näistä pidin erityisesti.

Toinen kiinnostuksen kohde HAMissa oli Tove Jansson näyttely. Vaikka tähän pysyvään näyttelyyn ei kovin montaa teosta kuulukaan, entisen Helsingin kaupungintalon Kaupunkikellari-ravintolan suurikokoisissa freskoissa oli paljon nähtävää.

Kun maalauksia tutki tarkemmin, löytyihän sieltä pienet muumihahmotkin ja olipa Tove maalannut toiseen freskoon myös oman kuvansa.

Juhlat maalla.Tove itse löytyi freskosta Juhlat kaupungissa.

Sen sijaan puolalaisen taiteilijan Pawel Althamerin näyttely ”I am” ei ollut minulle ihan ominta nykytaidetta. No, joka tapauksessa näyttely oli monipuolinen veistoksineen ja installaatioineen.

Vaikka näyttelyssä oli paljon asioita, jotka eivät koskettaneet, kiinnostavinta minusta oli taiteilijan pikkupojan tutkielmat, joissa hän ilmeisemmin etsi omaa itseään.

Helsingin keskustakirjasto Oodi

Mahtava ja upea! Tämä rakennus on Sibeliuksen Finlandia rakennettuna! Vaikka Oodi on melkoisen mittava kooltaan, rakennus on kaikkea muuta kuin raskas. Aaltoilevat linjat ja lasipinnat saavat rakennuksen näyttämään lähes keveältä.

Oodia lähestyessä minua nauratti oma mielikuvitukseni. Odotin, että yläkerran kaiteen yli kurkistavat kirahvit ja norsut. Rakennus toi jostain syystä mieleen Nooan arkin, joka olisi voinut hiljalleen lipua eläinkunnan pelastavalle neitsytpurjehdukselle.

Oodi on nimensä mukaan kuin lyyrinen runo, ylistyslaulu. Yksinkertaisesti Oodi on tiloiltaan kaunis. Vaaleat puupinnat, ikkunoista ja katosta tulviva valo sekä väljät useaan tasoon jakaantuvat tilat tekevät Oodista ilmavan. Ei tarvitse Aallon kääntyä haudassaan. Tämä rakennus on kunnianosoitus suomalaiselle arkkitehtuurille.

Olen vähän kade helsinkiläisille. Kovin mielelläni tekisin itsekin töitä tai kirjoittelisin blogia tuon ihanuuden sopukoissa. Käykää ihmeessä kurkkaamassa Oodia, kun Helsingissä liikutte.

Mitä mattoja kirjastossa.Ja mitä huonekaluja.

Kaupunkipyörät

Uusi ulottuvuus Helsingissä liikkumiseen tuli ystäväni ideasta vuokrata kaupunkipyörät. Tosi näppäriä kulkupelejä hurauttaa vaikka viinilasillisille Hernerantaan ravintola Löylyn terassille, kuten teimme. Merenrantaa pitkin on niin hauskaa pyöräillä.

Hyvää ruokaa

Helsinki-päiviin kuuluu aina hyvät ruokakokemukset. Tällä kertaa yllättävintä oli, miten moni ravintola oli juhannuksen jälkeen laittanut ovensa lomien ajaksi kiinni. Yllättävää oli myös, miten täyttä oli arki-iltana monissa töölöläisissä ravintoloissa minne yritimme. Pöytävaraus olisi pitänyt olla sinne, minne eniten halusimme.

Mamma Rosan alakertaan sen sijaan mahduimme, eikä tämä huono valinta ollut lainkaan. Hummerikeitto teki hetken hiljaiseksi, sillä se vei kielen mennessään. Myös jälkkäri veriappelsiinisorbetti suolakaramelli bruleen kanssa teki vaikutuksen.

Helsinki on aina hyvä vaihtoehto, kun kaipaa pientä vaihtelua tai kaupunkifiilistelyä. Ystävääni lainaten: ”Miksi kaikki haluaa ostaa kesämökin jostain korvesta? Eikö olisi ideaa maalaisen hankkia kesämökki Helsingistä, mieluiten mahdollisimman läheltä keskustaa?”

Loistava idea. Voisi viikonloppuna paeta liikaa rauhaa ja tapahtumaköyhyyttä kaupungin vilskeeseen 🙂 .

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

 

 

Andalusia Costa del Sol Espanja Museot

Malagan automuseo oli yllätyksiä täynnä

sunnuntai, 28 huhtikuun, 2019

Mitä tekee automuseossa ihminen, joka ei ole juurikaan kiinnostunut autoista. Paljonkin, jos kyse on Malagan automuseosta.

Pääsiäissunnuntaina tihuutteli vettä. Mietittiin miehen kanssa, että mitähän tehtäisiin. Vesisateeseen ei tehnyt mieli mennä ulkoilemaan, mutta toisaalta teki mieli lähteä jonnekin. Museot ovat matkoilla ennenkin olleet sadepäivien pelastajia, joten museokäynti pääsi agendalle tälläkin kertaa.

Olin saanut monelta taholta kehuja Malagan automuseosta. Aihepiirinä autot ovat minulle sarjaa ”ei voisi vähempää kiinnostaa”, joten olin vähän skeptinen siitä, olisiko tämä oikeasti mun juttu. Niin moni kuitenkin vakuutteli, että tämä museo on paljon enemmän. Mikäpä siinä sitten, hyppy junaan ja suunta Fuengirolasta kohti Malagaa.

Museo Automovilístico sijaitsee noin kahden kilometrin päässä Malagan juna- ja bussiasema Maria Zambranolta. Museon portille pääsee reilun euron hintaan Malaga Toursin pikkubussilla joko linja-autoaseman laiturilta 1 tai rautatieaseman edestä Malaga Toursin turistipysäkiltä. Museo sijaitsee lähellä merta, joten kävellenkin reitti on mukava kulkea pitkin merenrantaa.

Malagan automuseo sijaitsee vanhassa tupakkatehtaassa. Sisäänkäynti alueelle on vaikuttavan pylväin varustetun rautaportin kautta. Itse automuseon ovi on sisäpihan perällä vasemmalla.

1927 rakennettu entinen tupakkatehdas.Hauskat terassikalusteet.Mitä ihania aristokraattisia kaunokaisia.Takapenkkiläisille oma baari.Eläinjengi on lähtenyt ajelulle.

Heti ensimetreiltä tiesin, että tulisin rakastamaan tätä museota. Sanoisinpa, että museon nimi on harhaanjohtava. Itse asiassa kyse on minusta enemmänkin design-museosta, sillä museon kokoelmat käsittävät autojen lisäksi kuuluisien suunnittelijoiden haute couture -pukuja, laukkuja, hattuja, nykytaidetta ja olipa mukana myös jokunen huonekalukin.

Lähes sata eri autokaunokaista oli saanut seurakseen samaan aikakauteen liittyvän pukukokonaisuuden. Monen ajoneuvon kohdalla oli kiinnostava tarina siitä, kuka on käyttänyt tällaista asua tai minkälaisessa käytössä auto on aikoinaan ollut. Tosin esimerkiksi siirtomaa-ajan tiikerinmetsästysauto ei nyt tuntunut ihan parhaalta käyttötarkoitukselta.

Vanhimmat autoista ovat 1900-luvun alkupuolelta ja uusimmat fantasia-autoja 2000-luvulta. Minä en mitään autoista tiedä, mutta mieleen jäi sellaisia huippumerkkejä kuin Bugatti, Rolls Royce, Ferrari ja Bentley. Yhteiseksi nimittäjäksi monille autoille voisi nostaa teeman ”rich and famous”. Varakkuus näissä kulkupeleissä selvästi näkyi.

Flower Power Rollssi. John Lennon suunnitteli autoonsa aikoinaan tällaisen autokuosin.

Silmä lepäsi kaikessa kauniissa, mitä museon käytävillä tuli vastaan. Miten kauniita yksityiskohtia noissa vanhoissa, uniikeissa autoissa onkaan. Jalopuuta, nahkaa, kiiltävää kromia, hopeista metallia, kristallia… ikävä kyllä myös norsunluuta ja krokotiilinnahkaa. Paljon huikeita käsintehtyjä koristeita ja täydellisiä värejä. Melkoisia taideteoksia todellakin. Minusta tuntui, että tämä museo oli enemmän visualistia kuin tekniikkafriikkiä varten.

Autot oli sijoitettu aikakausittain, mutta myös tyylisuunnittain kuten belle epoque, art deco ja avant garde -ajan autot. Kukin aikakausi oli saanut ympärilleen pukujen lisäksi myös ajalle tyypillistä rekvisiittaa, joka vei entistä enemmän sisälle vanhaan tunnelmaan. Toteutus oli minusta hieno.

Tämä kelpaisi, jos sitten tuo takana pilkottava punainenkin.YSL:ää, Dioria, Chanelia, Gaultieriä…Voiko naisella olla koskaan liikaa laukkuja? Mielikuvituksellisia fantasia-asuja.Auto oli päässyt myös taideteokseen.

Mukava lisä oli museon hattujen ja hattulaatikoiden näyttely. Yli 300 mielikuvituksellista luomusta useilta vuosikymmeniltä takanaan kuuluisia nimiä kuin Patou, Chanel, Dior ja Galliano. Tuli tunne, että olemme menettäneet paljon hattumuodin jäädessä menneille vuosikymmenille.

Arvostan myös sitä, että museon taideteoksissa oli otettu kantaa luonnonsuojeluun ja eläinten oikeuksiin.

Hieno, monipuolinen ja jopa yllätyksellinen museokokoelma. Kannattaa ehdottomasti mennä katsomaan, vaikka autot eivät sinua ylipäätään sytyttäisi. Paljon nähtävää 8,5 euron pääsymaksulla.

Ihan automuseon vieressä sijaitsee muuten venäläisen taiteen museo, Coleccion del Museo Ruso. Meillä meni automuseossa sen verran aikaa, että päätin jättää tämän Pietarin taidekokoelman ihan omaa käyntiä varten. Kuten aiemmin olen kirjoitellut, taidemuseoihin menen mieluiten ihan yksin.

Tulipa jälleen todistettua, että on tuo Malaga melkoinen museokaupunki.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Andalusia Costa del Sol Espanja Museot Taide

Malaga on oivallinen taidemuseokaupunki

lauantai, 16 helmikuun, 2019

Malaga hemmottelee taiteen ystävää. Kaupungissa on monta merkittävää taidemuseota, joissa saisi menemään useammankin päivän.

Hyppäsin Fuengirolasta yhtenä aamupäivänä junaan ja hurautin Malagaan viettämään yksikseni laatuaikaa taidemuseoissa. Olen huomannut, että nämä taidemuseokäynnit kannattaa tehdä yksin, sillä mitäpä sinne raahaamaan puoliväkisin miestä, joka lähtee mukaan lähinnä velvollisuudesta. Suurempi nautinto näin meille molemmille.

Taidemuseot on hyvin opastettu Malagan katukuvassa.

Picasso museo

Suuntasin ensimmäiseksi Malagan vanhaan kaupunkiin ja siellä Picasso museoon. Jotenkin tuntuu, että tuottoisan Picasson selässä ratsastaa yksi sun toinen kaupunki Espanjassa ja Ranskassa. Siksi vähän skeptinen olin myös Malagan Picasso museota kohtaan.

Vaikka Pablo Ruiz Picasso syntyi Malagassa 1881, kaupunki ei koskaan näytellyt merkittävää sijaa hänen urallaan. Picasso muutti vanhempineen Malagasta pois hänen ollessaan 10-vuotias. Viimeisen kerran taiteilija kävi Malagassa ainoastaan 19-vuotiaana palaamatta sinne enää koskaan.

Malagan Picasso museon näyttely pohjautuu taiteilijan pojanpojan ja miniän taidekokoelmaan. Yli 200 työtä tarjoavat läpileikkauksen Picasson tuotannosta ja tuovat hyvin esiin hänen monipuolisen lahjakkuuden niin taidemaalarina, kuvanveistäjänä kuin keramiikkataiteilijana.

Muistin vielä huikean Picasso-näyttelyn Ateneumissa vuonna 2009, joka oli minusta itse asiassa parempi kuin tämän museon anti. Mutta kannattaa Malagan Picasso museossa kyllä käydä, etenkin jos Picasso vähänkään kiinnostaa.

Käyntipäivänä museossa oli melkoinen ruuhka (ilmeisesti on vähän aina) ja se vähän häiritsi tauluihin tutustumista. Olisikohan parasta mennä heti aamusta museon avauduttua välttääkseen ruuhkaa?

Vaikka et raaskisi maksaa 8 euron pääsymaksua, käy kurkkaamassa museon laadukasta kauppaa. Myytävänä on kaikenlaista Picasso-kuoseilla varustettua käyttötavaraa.

Museon näyttelyitä ei saanut kuvata, joten siksi yhtään sisäkuvaa ei ole. Mukavia tuliaisia Picasso-kuosissa. Museon sisäpihalla oli pieni viehättävä kahvila.

Museo Carmen Thyssen

Lähellä Picasso-museota Plaza de la Constitucion aukion vieressä on kokoelmaltaan laaja espanjalaisen taiteen museo Carmen Thyssen. 1500-luvulta peräisin olevassa palatsirakennuksessa on yksityiskokoelmaan pohjautuvaa taidetta kolmessa kerroksessa.

Taulujen pääpaino on 1800-luvun teoksissa, erityisesti andalusialaista kulttuuria kuvaavissa maalauksissa. Olen käynyt tässä museossa joskus aikaisemmin ja nyt muistin, miksi runsaasta kokoelmastaan huolimatta tämä museo ei oikein tehnyt vaikutusta tälläkään kertaa.

Carmen Thyssen museossa on tajuton määrä romantiikan ajan maisemia sekä tauluja, jotka kuvaavat flamencotanssijoita, härkiä, andalusialaisia fiestoja ja patiopihoja. Kun nämä aihepiirit jatkuvat huone toisensa jälkeen, kiinnostus ei  jaksanut aivan täysillä pysyä yllä.

Loppua kohden kokoelma kuitenkin parani ja viimeisistä huoneista löysin omaan makuuni melkoisia helmiä. Laatumuseo tämä joka tapauksessa on. Pääsymaksu aikuiselta 10 euroa.

Näyttelyn lopussa tuli mm. tämmöinen helmi vastaan. Taiteilija Enrique Martinez Cubells.

Malaga museo (Museo de Malaga)

Matkailutoimiston turistineuvojan suosituksesta etsin käsiini melko uuden Malaga museon, joka sijaitsi katedraalin takana meren puolella puiston vieressä. Entisessä merenkulun tullitalossa sijaitseva museo on maakunnallinen museo, jonka ensimmäisessä kerroksessa on espanjalaisen taiteen museo ja toisessa kerroksessa arkeologinen museo.

Tämän museon maalauskokoelmasta pidin paljon. Erityisesti 1900-luvun taiteesta löytyi paljon tauluja, jotka olivat itselleni kovin mieluisia. Olipa täällä jokunen Picassokin. Mielenkiintoista muuten oli, että sain kulkea näyttelyhuoneesta toiseen aivan yksikseni. Vasta seuraavan kerroksen arkeologisella museo-osalla näin muitakin kävijöitä.

Kannattaa poiketa varsinkin, kun EU-maiden kansalaisilta sisäänpääsy on ilmainen.

Uudempi taide oli mieleeni.Picasso oli myös taitava keramiikkataiteilija.Yläkerran arkeologinen näyttely ei ollut ihan oma juttuni, mutta pätkän kaunista mosaiikkilattiaa sieltä löysin.

Nykytaiteen museo CAC Malaga (Centro de Arte Contemporáneo de Malaga)

Tarkoitukseni oli vielä tällä reissulla käydä tutustumassa 2015 avattuun Malagan Pompidou keskukseen, mutta väsymys iski tässä vaiheessa. Koska tuo nykytaiteen museo kiinnostaa sen verran paljon, päätin varata sille ihan oman päivän tai no, ainakin puolikkaan.

Sen sijaan suunnistin kierrokseni päätteeksi katsomaan kaupungin toista nykytaiteen museota Malagan CAC:ta. Varsinkin kun tämä museo sijaitsi paluumatkani varrella aivan paikallisjuna-aseman läheisyydessä.

Entisessä kauppahallissa oleva museo oli suppeampi kuin oletin. Luin aiemmista arvosteluista, että museossa on mielenkiintoisia vaihtuvia näyttelyitä, mutta ainakin tällä kertaa kokemus jäi vaisuhkoksi. Onneksi sisäänpääsy oli ilmainen. Muuten tämä näyttely ei ainakaan minua vakuuttanut.

Tuossa aiemmin mainitsin, että Malagassa on Pariisin Pompidou-keskuksen sivumuseo. Tiesitkö, että Malagasta löytyy myös Pietarin venäläisen museon ainut ulkomainen sivupiste? 2015 avattu Malagan venäläinen museo sijaitsee samassa rakennuksessa Malagan automuseon kanssa.

Tämähän on hyvä kombo. Mies voi mennä automuseoon, sillä aikaa kun itse herkuttelen taiteella. Seuraavalle kerralle jäi vielä paljon kiinnostavaa taidetta tutkailtavaksi.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista