Kategoria: Museot

Häikäisevä Bilbaon Guggenheim-museo

sunnuntai, 9 huhtikuun, 2023

Ennen Bilbaon matkaa luin useita juttuja Bilbaon Guggenheim -museosta. Tämä modernin taiteen museo näytti jakaneen kävijät selvästi kahteen vastakkaiseen ryhmään: museota joko ylistettiin tai sitten sitä pidettiin täytenä floppina. Makuja on monia, mutta itselleni erityisesti upea museorakennus sai aikaan suuria tunteita.

Olipa kerran vähän nuhjuinen teollisuuskaupunki, joka kärvisteli 90-luvun laman kourissa. Teollisuudella ei mennyt niin hyvin kuin aiemmin, eikä verotuloja virrannut kaupunkiin entiseen malliin. Sen sijaan, että alueen hallinto olisi jäänyt toimettomana odottamaan parempia päiviä, se lähti ennakkoluulottomasti etsimään uusia tulonlähteitä.

Samaan aikaan Guggenheim-säätiö etsi sijoituspaikkaa uudelle modernin taiteen museolle. Loppu onkin sitten menestyshistoriaa kaupungista, joka pesi kasvonsa ja heräsi kuin Tuhkimo loistoonsa. Bilbaosta tuli yksi Espanjan merkittävistä matkailukaupungeista.

Vuonna 2022 Bilbaon Guggenheim-museossa vieraili 1 289 147 kävijää. Voi olla, ettemme mekään ystäväni kanssa olisi keksineet valita Bilbaota matkakohteeksi ilman sen kuuluisaa taidemuseota.

Sopimus Baskimaan hallinnon ja Guggenheim-säätiön kanssa allekirjoitettiin 1991. Museon suunnittelu-urakka annettiin kanadalais-yhdysvaltalaiselle arkkitehdille Frank Gehrylle. Jotain hankkeen haasteellisuudesta kertoo se, ettei rakennuksen kaarevien pintojen lujuuslaskelmia voitu tehdä perinteisin menetelmin, vaan se suunniteltiin kokonaan tietokoneella.

*Ei taida museossa olla yhtään suoraa seinää.*

*Kiveä, lasia ja lähes 43000 titaanilaattaa.*

Huikean rakennuksen avajaisia päästiin viettämään Nerviónjoen rannalla 1997. Sitä ennen Bilbaon kaupunki oli satsannut kaupunkikuvaan ja valmistautunut monella tapaa ottamaan turisteja vastaan. Satama ja teollisuusalueet siirrettiin kauemmaksi, saastunut Nerviónjoki puhdistettiin, uusia siltoja rakennettiin joen yli, lentokenttää parannettiin, kaupunkiin saatiin metro ja palveluita kehitettiin mm. perustamalla uusia hotelleja.

Kaikki tämä kannatti. Ensimmäisen viiden toimintavuotensa aikana Guggenheimin museo toi tuloja yli miljardi dollaria, mikä on kymmenen kertaa enemmän kuin museon rakennuskustannukset. Lisäksi Baskimaa sai tuona aikana museon ansiosta yli 190 miljoonaa dollaria verotuloja.

Bilbaon Guggenheim museo on jo itsessään nähtävyys. Moniulotteinen rakennus on kooltaan valtava, mutta ei millään muotoa raskas. Kaarevat linjat tekevät siitä ilmavan ja auringon valossa kiiltelevät titaanilevyt saavat museon näyttämään suorastaan keveältä. Rakennus on muuten päällystetty 42.875:llä suorakaiteenmuotoisella titaanilevyllä.

Arkkitehti Gehry on ollut melkoinen uuden ajan Gaudi. Mielikuvitukselle on annettu sijaa ja kaarevilla muodoilla on leikitelty ilman rajoja. Jostain kulmasta katsottuna rakennus näyttää laivalta, toiselta reunalta se on kuin scifi-leffan avaruusasema ja jostain perspektiivistä rakennus tuo mieleen sukellusveneen.

Minulle tämä rakennus oli varmasti yksi mielenkiintoisimmista ja omalla tavalla myös kauneimmista koskaan näkemistäni rakennuksista. Joka tapauksessa kyse on ainutlaatuisesta kokonaisuudesta, joka tuskin jättää ketään kylmäksi.

*Jäin harmittelemaan sitä, etten ymmärtänyt tulla katsomaan Guggenheimia iltavalaistuksessa.*

Joen puoleisella sivustalla museon vieressä tepastelee jättiläishämähäkki. Louise Bourgoisin 8-jalkainen ”Maman” näytti olleen valmiina munintaan.

Museon sisäänkäynnin edustalla kävijöitä ilahduttaa valtaisan kokoinen kukilla päällystetty länsiylämaanterrieri. Kyse on on Jeff Koonsin teoksesta ”Puppy”, joka alunperin tehtiin museon avajaisia varten. Taideteos saavutti kuitenkin niin suuren suosion, että se päätettiin jättää pysyväksi ja siitä tuli museon tunnistettava maskotti.

Kahdesti vuodessa Puppy saa uuden kukkaverhoilun. Ihan pikkuhommasta ei ole kyse, sillä jättiläismäiseen teokseen menee jopa noin 38000 kukkaa.

Museorakennuksen ja sen ympäristön tutkimiseen sai jo vierähtämään melkoisesti aikaa, mutta kyllä sai 16 euron hintaiselle pääsymaksulle katetta sisälläkin. Itseäni ilahdutti erityisesti katalonialaisen Joan Mirón näyttely. Pidin myös itselleni tuntemattoman, itävaltalaissyntyisen Oskar Kokoschkan maalauksista.

Kovin mielelläni olisin viipynyt paljon pidempään japanilaisen taiteilijan Yayoi Kusaman installaatiohuoneessa. Valitettavasti tuonne oli jatkuva jono, joten sisälläoloaikaa oli ymmärrettävästi rajoitettu.

Mielenkiintoinen kokemus oli myös ala-aulan valtaisa taidekokonaisuus, Richard Serran ”The matter of time”. Koko taideteoksen pääsi kulkemaan läpi pitkin sen kaareutuvia käytäviä, jotka levenivät ja kapenivat vuorotellen.

*Richard Serran teokseen pääsee konkreettisesti sisään.*

*Jeff Koonsin Tulppaanit taustalla. Etualalla toisenlaiset tulppaanit 🙂*

*Muotoilussa riitti ihmeteltävää myös sisäpuolella.*

Vaikka et olisikaan mitenkään erityisen taidemuseo-orientoitunut, Bilbaon Guggenheim-museo kannattaa nähdä. Kokonaisuus on sen verran valtaisa, että ihmeteltävää riittää koko rahan edestä. Mukava oli myös itse Bilbaon kaupunki. Ja kyllähän tuolla Baskimaallakin olisin viihtynyt pidempään. Siitä lisää täällä: https://www.rantapallo.fi/samppanjaamuovimukista/2023/04/01/bilbao-ja-baskimaa-vahan-erilaista-espanjaa-ruuan-ja-kulttuurin-kaupungeissa/

Arvatkaapa jäinkö miettimään, olisiko Helsingin sittenkin pitänyt…

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

6 Kommenttia

Andalusia Costa del Sol Espanja Museot

6 x matkavinkki Malagaan – nämä nähtävyydet kannattaa käydä

tiistai, 6 joulukuun, 2022

Malaga on kummallinen runsaudensarvi. Vaikka kuinka kuvittelin kiertäneeni kaupungissa jo kaikki merkittävimmät nähtävyydet, aina näköjään löytyy vielä jotain uutta ja kiinnostavaa. Ja joihinkin paikkoihin kannattaa mennä ajan kanssa toistamiseen.

Maurien jalanjäljissä

Malagan vanhan kaupungin kupeessa oleva muslimien rakennuttama palatsimainen linnoitus Alcazaba lienee katedraalin ohella kaupungin merkittävin nähtävyys. Meidän edellinen käyntimme Alcazabaan jäi turhan lyhyeksi, joten nyt päätimme korjata asian ja tehdä sinne kunnon tutustumiskäynnin. Halusimme tällä kertaa käydä myös Alcazaban yläpuolella sijaitsevassa Gibralfaro linnoituksessa.

Alcazaban rakensivat usean vuosisadan ajan 1000-luvun molemmin puolin aluetta hallinneet islaminuskoiset Maurit. Paikasta on käytetty nimitystä pikku Alhambra, mikä tuntuu vähän liioittelulta. Alhambra nyt kuitenkin on ihan omaa luokkaansa. Joka tapauksessa samalla Nasridin dynastialla on ollut sormensa pelissä molempien palatsien rakentamisessa.

Oli mielenkiintoista kierrellä katsomassa Alcazaban kauniita sisäpihoja ja puutarhoja sekä ihastella taidokasta islamilaista koristelua. Jotta vältät ruuhkaa, mene heti paikan auettua tai myöhäisiltapäivällä ennen sulkemista. Sisäpihat ovat melko ahtaita, joten enemmän saa irti kun pääsee kulkemaan vähän väljemmin.

Mikäli haluat käydä myös Gibralfaro-vuoren laella katsomassa samannimistä linnoitusta, kannattaa ostaa yhdistelmälippu. Nousu ylös oli aika jyrkkä ja porottavan auringon alla otti jopa voimille.

Huipun paras anti oli joka puolelle avautuva hieno näköala. Itse linnoitusmuurissa tai ylhäällä olevassa pienessä museossa ei sen sijaan minusta niinkään näkemistä ollut. Jos kiipeät ylös asti, varaudu pitäväpohjaisilla kengillä. Huomasin itse, miten liukkaita sileät katukivetykset olivat ja alas tullessa piti köpötellä todella varoen. Vai liekö tämä jo ikäongelmaa?

Malagaa yläilmoista

Moni Malagan kävijä käy katedraalissa, mutta tiesitkö, että on mahdollista päästä ryhmän mukana myös katedraalin katolle tutkailemaan Malagaa ylhäältä käsin?

Ikävä kyllä ihan itsenäisesti katolle ei pääse, vaan turvallisuussyistä sinne mennään oppaan johdolla ryhmässä. Lipun voi ostaa pelkästään kattokävelyä varten tai yhdistelmälipun, joka sisältää katedraalikäynnin ja kattokierroksen.

Kirkkaalla ilmalla kattokierros oli ihan mukava perspektiivi Malagaan. Kierroksen aikana pääsi tutkimaan kaupunkia yläilmoista joka suunnalta.

Toinen kiva tapa päästä Malagan kattojen yläpuolelle on katedraalin vieressä sijaitsevan Marriott hotellin AC Hotel Malaga Palacion kattoterassi. Suosittelen erityisesti pimeällä.

Oli tunnelmallista istua katolla nauttimassa kuohuvaa Malagan valomeren yläpuolella. Ylhäällä tuuli jonkin verran, joten kannattaa varustautua pitkähihaisella, vaikka sää alhaalla ei tuntuisikaan kovin viileältä.

Malagan ihastuttavat jouluvalot

Jos on tällainen jouluvaloja rakastava tyyppi kuin itse olen, Malagaan kannattaa ehdottomasti matkustaa jouluvalojen aikaan, jotka sytytetään marraskuun viimeisenä lauantaina. Kaupungin yli 1,3 miljoonaa lamppua 500 kadulla takaavat joulutunnelmaa.

Ehdoton käyntikohde on vanhan kaupungin pääkatu Larios, jonka varrelle joka vuosi rakennetaan melkoinen valospektaakkeli. Vaikka kimaltelevat valot ovat nähtävyys jo päiväaikaan, kannattaa itsensä pakittaa iltaisin Lariokselle musiikki- ja valoshow -esityksen aikaan, joita järjestetään kolmesti illassa. Varaudu ruuhkaan ja pidä huoli rahapussista. Näytöstä ihastellaan sillit suolassa -tunnelmissa.

Jos ei ole pakko, avajaisiltana ei kannata tulla. Meistä tuntui, että koko kaupunki oli tullut keskustaan. Samanlaista tungosta kaduilla emme nähneet kertaakaan muulloin reilun kahden viikon aikana, minkä Malagassa vietimme.

Toinen mahtava valonäytelmä Malagassa marraskuun lopusta loppiaiseen on kasvitieteellisen puutarhan La Concepción Jardin Botánico-Historicon jouluvaloreitti. Viime vuonna reitti oli rakennettu ensimmäistä kertaa ja siitä tuli valtaisa menestys, eikä ihme.

Kävin kiertämässä reitin myös tänä vuonna 2022 ja jälleen lapsi minussa hihkui ihastuksesta. Itämaan kolmen tietäjän reitillä kuljetaan Persepoliksesta Beetlehemiin. Itämainen musiikki taustalla johdatti tunnelmaan ja puutarhan eksoottiset kasvit valojen kanssa loivat jännittävät puitteet ympärille.

Alueelle kulkee puolen tunnin välein turistibussi (pysäkit Estación Renfe Vialia, Pasillo de Santa Isabel ja Jorge Silvela-Cruz Roja) ja maksaa 2 euroa/suunta (tieto vuodelta 2022). Itse menimme menomatkan vanhasta kaupungista taksilla, joka maksoi vähän alle 10 euroa.

Lippu kannattaa hankkia etukäteen. Lisätietoja täältä: https://laslucesdelbotanicomalaga.com/en/

Vähän erilainen museo

Sain vinkin eräältä lukijaltani käydä vähemmän tunnetussa Malagan lasi- ja kristallimuseossa, Museo del Vidrio y Cristal de Malagassa. Kiitos siitä, sillä ihan kiinnostava ja kovin erilainen museokäynti olikin.

1700-luvulla rakennetussa kaupunkipalatsissa on yli 3000 lasiesinettä eri aikakausilta foinikialaisten ajalta meidän päiviimme. Sen lisäksi nähtävänä on eri aikakausien huonekaluja ja maalauksia ja onhan itse rakennuskin jo itsessään kaunis.

Kyse on harvinaislaatuisesta yksityiskokoelmasta, jonka omistaa maailmanluokan lasiasiantuntija ja intohimoinen lasinkeräilijä Señor Gonzalo Fernandez-Prieto.

Koska kyse on kotimuseosta, museossa voi kiertää ainoastaan oppaan johdolla. Meille sattuikin niin onnekkaasti, että saimme oppaaksemme itse talon isännän.

Harmittelin kovasti sitä, että englantini ei riittänyt poimimaan selostuksesta ihan kaikkea, sillä sen verran mielenkiintoisia juttuja señor kertoi kierroksen aikana. Jossain vaiheessa rupesin höristelemään korviani tarkemmin, sillä kovin moni ei voi kertoa perheensä yhteyksistä Euroopan kuningasperheisiin tai arvotauluissa esiintyvistä perheenjäsenistään.

Pakko oli jälkeenpäin googlettaa tämä selkeästi yläluokkaisen oloinen herra. Itse herttuahan se siinä. Madridissa syntynyt saksalaistaustaisen vanhan aatelissuvun edustaja opasti suomalais/hollantilaista ryhmäämme lasiesineiden saloihin.

Museossa oli niin hienoja esineitä, että vähän harmittelin sitä, ettei kierroksella pystynyt tutustumaan esineisiin tarkemmin. Toki vitriineistä tarttui silmiin tuttuja Oiva Toikan lintuja, Aallon vaaseja ja Tapio Wirkkalan suunnittelemia lasiesineitä.

Kuulin myös mielenkiintoisen tarinan poikkeuksellisesta Wirkkalan suunnittelemasta vaaleanpunaisesta tuhkakupista. Hipiksi itseään nimittävä herttua ei erikoisemmin pidä värittömästä lasista ja värinsä takia juuri tämä esine oli hänelle mieluisampi kuin muu Wirkkalan tuotanto.

Huomasimme myös, että yhden salin pitkää pöytää oltiin kattamassa jotain tilaisuutta varten. Googlen ihmeellinen maailma osasi kertoa, että siellä järjestettiin samana iltana gastronomisen seuran merkkivuoden juhlaillalliset, joissa tarjottiin arvokristalleista mm. viiniharvinaisuuksia. Olisinpa saanut osallistua noihin illallisiin.

Ehdottomasti käymisen arvoinen museo.

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

14 Kommenttia

Majoitus ulkomaat Museot Ravintolat ulkomailla Viro

Pari päivää Tallinnassa – virkistävä hotellilomanen tuli tarpeeseen

perjantai, 21 lokakuun, 2022

Mitä tehdä, kun illat pimenevät, tylsistyttää ja syyssateet pieksävät ikkunaa? Vaihtelunhalu vaivaa ja mieli kaipaa virkistävää reissua. No, me lähdettiin Tallinnaan. Sopivasti erilainen, helppo mennä ja paljon nähtävää. Passeli valinta kaikkina vuodenaikoina.

Tallinnassakin vihmoi vettä. Mutta ei hätää. Tavarat hotellille ja suunta kohti ennenkäymätöntä nähtävyyttä. Hotellin aulassa nauratti. Kuvittelin tulevani hotelliin, jossa en ollut koskaan ennen majoittunut. Mutta kas kummaa, ala-aulassa tajusin, että onhan me sittenkin tässä rakennuksessa yövytti aiemminkin.

Hotellimme, Radisson Collection Tallinn, toimi ennen pitkäkestoista remonttia nimellä Radisson Blu Sky, jossa yövyimme muutama vuosi takaperin. Mittavan 20 miljoonan remontin jälkeen hotelli avasi ovensa viiden tähden hotellina.

Hotelli oli oikein viihtyisä: huone tilava, sänky jumalaisen mukava ja aamiainen hyvä. Viisi tähteä jäi kuitenkin vähän ontumaan, sillä palvelu ei ihan vastannut sitä tasoa, mitä huipulla tulisi olla.

Aamiaisella ei kukaan tullut kysymään haluaisimmeko tilata aamiaislistalta jotain ja likaiset astiat viipyivät turhan pitkään pöydän reunalla. Myös aulabaarin palveluasenne vähän ihmetytti. Tiskiltä piti itse hakea ja hyvä kun suostuttiin ylipäätään ottamaan tilausta vastaan. Sulkemisaika oli kuulema turhan lähellä.

Radisson Collection Tallinna – viiden tähden viihtyvyyttä.

Jokaisella Tallinnan matkalla on kiva käydä katsomassa jokin uusi nähtävyys. Tallinnassa se ei ole vaikeaa, sillä uusia ja matkailijaa kiinnostavia nähtävyyksiä nousee tuon tuosta.

Tällä kertaa suuntasimme Viron merimuseo Lentosatamaan (viroksi Lennusadam). Lähellä Noblessnerin aluetta sijaitseva vanhaan vesitasohalliin rakennettu museo on yksi Viron suurimpia museoita.

Yksittäiset veneet tai mittava merenkulun sotakalusto eivät jaksaneet erityisesti kiinnostaa, mutta museo kokonaisuudessaan oli visualistille kivaa katsottavaa. Tila oli jaettu merenalaiseen ja veden päälliseen maailmaan.

Minusta kaikkein kiinnostavin nähtävyys oli Lembit sukellusvene, joka rakennettiin Viron laivastolle 1936 ja joka seilasi myöhemmin Neuvostoliiton lipun alla. Tosin vähän klaustrofobinen olo tuli sisätiloissa. Ei olisi minusta sukellusvenehommiin.

Harmi, kun ulkona satoi vettä, sillä piha-alueella sijaitseva höyryjäänmurtaja Suur Töll olisi myös kiinnostanut. Kurjan sään vuoksi jätimme sen väliin.

Mikäli merenkulkuasiat kiinnostavat, vanhassa kaupungissa on toinenkin meriaiheinen museo. Vanhassa tykkitornissa sijaitsee useassa kerroksessa Paks Margareeta -museo. Museon päänähtävyys on keskiaikaisen veneen, Koggin, hylky.

Viron merimuseo Lentosatama

Tässä kohtaa pidemmän korren veti Noblessnerin alueella oleva Pohjala Tap room eli paikallisen panimon olutravintola. Vanhan teollisuusrakennuksen toisessa kerroksessa on viihtyisä ravintola, jossa voi maistella erilaisia artesaanioluita. Rakennuksen alakerrassa on kauppa, josta saa suosikkituotteet mukaansa.

Jätimme miehet oluiden maailmaan ja lähdimme ystäväni kanssa piipahtamaan tien toisella puolella olevassa Shishin sisustuskaupassa. Jos sinussa vähänkään on jouluihmistä, tämä on kauppa, joka kimalluksellaan hullaannuttaa. Voiko tästä kaupasta lähteä ulos ilman jonkinlaista joulukoristetta? Ja viereisestä ulko-ovesta pääsee paikan outlet-myymälään, jossa hinnat ovat pudonneet murto-osaan. Ovikranssi lähti tällä kertaa mukaani.

Pohjala Tap RoomShishin kimallusta

Illan ruokapaikaksi olimme valinneet Lore Bistroon, joka sijaitsi aivan lähettyvillä. Olen aiemmin käynyt syömässä tässä rennossa ravintolassa vähän sen avautumisen jälkeen ja silloin todennut ruuan erinomaiseksi. Tuosta käynnistä jäi erityisesti mieleen paikan taivaallinen mustekala. Odotukset olivat korkealla, mutta nyt täytyy sanoa, etteivät ne ihan täyttyneet. Jotain jäi makumaailmassa uupumaan.

Lore Bistroo edustaa miljöönä kiinnostavaa teollisuusrakennusten uudelleenkäyttöä. Vanhaan laivatelakkarakennukseen remontoitu ravintola on rouhea loft-huoneisto, jossa on läsnä vahva industry-henki, mutta joka silti on kotoinen. Ihailen sitä tapaa, jolla virolaiset tämän tyylilajin taitavat.

Lore Bistroo

Seuraavana aamuna matkaseurueemme hajaantui. Miehet lähtivät katsomaan toista meriaiheista museota Paks Margareetaa ja me naiset suunnistimme Kalamajan alueelle valokuvataidekeskus Fotografiskaan.

Taisi olla itselleni jo kolmas käyntikerta tänne, mutta aina yhtä mielelläni tulen katsomaan, millaiset näyttelyt milloinkin on nähtävänä. Vaikka tällä kertaa en ihan löytänyt itseäni koskettavaa näyttelyä, Fotografiskassa on jotain kummallista viehkoutta, joka jo itsessään tekee näyttelytiloista kiinnostavan.

Näyttelyt ovat hienosti rakennettu käyttäen loistavasti valoja ja tilaa hyödyksi. Valokuvat ikään kuin irrottautuvat seinältä ja tulevat eläviksi. Katsoja seikkailee huoneesta toiseen kuin löytöretkeilijä.

Fotografiskan päänäyttely tällä kertaa lienee Andy Warholin näyttely. Lähinnä monista pienistä valokuvista koostuva näyttely oli kuin aikansa kohutaiteilijan päiväkirja. Joskus varmaan kuohuttava, tänä päivänä ehkä hmm… No, kun en taidekriitikko ole, niin jääköön sanomatta.

Näyttelyn jälkeen oli rouvien aika nauttia lasilliset kuohuvaa. Siihen sopi hyvin mukava Frenchy, Telliskiven ranskalainen ravintola. Ja pitihän sitä vähän pyörähtää Telliskiven pienissä putiikeissa. Tässä on niin ideaa, että kädentaitajat ja designerit kokoontuvat samalle alueelle. Telliskiven alue on taas yksi osoitus siitä, miten vanha ja tylsä teollisuusalue on saanut virolaisten osaavissa käsissä uuden ja kiinnostavan elämän.

FotografiskaTelliskiviPäivän crémant-hetki Frenchyssä.Aina on tilaa myös leivoskahveille.

Poikkesimme myös ostoksilla Balti Jaama torilla (Balti Jaama Turg). Mikäli et ole koskaan täällä käynyt, suosittelen lämpimästi. Kivasti remontoidussa torirakennuksessa on normaalien toritiskien ja -myymälöiden lisäksi mm. ravintoloita, kahviloita, herkkukauppoja sekä rakennuksen yläkerrassa käsityöpuoteja sekä iso antiikkitori.

Tältä käynniltä lähti mukaan nahkahanskat, sukkia, Muhun ihanaa saaristolaisleipää ja Kalevin suklaakaupasta makeisia.

Balti Jaama – asematori

Illaksi olimme varanneet pöydän Väike Rataskaevusta. Saman omistajan Rataskaevu 16 ravintolasta ja tästä pikkusisaresta on tullut vanhan kaupungin menestynyt parivaljakko, joka kerää suitsutusta jatkuvasti.

Odotukset olivat jo valmiiksi korkealla täälläkin. Ravintola on hyvin pieni, kotoisen söpö ja ihastuttava vanhan rakennuksen historian havina lisää viihtyisyyttä. Ruokalista sen sijaan jätti vähän pohdittavaa. Neljä alkuruokaa, neljä pääruokaa ja kaksi jälkkäriä oli aika typistetty kattaus, mistä valita.

Ruoka oli noin päällisin puolin ihan ok, muttei yltänyt sille tasolle, että olisi tehnyt erityistä vaikutusta. Käyköhän hyville ravintoloille niin, että kun maine kasvaa tarpeeksi korkeaksi, lopetetaan yrittämästä ja mennään ehkä vähän helpoimman kautta? Mutta jokainen ruokailuhan on loppujen lopuksi subjektiivinen kokemus. Joku muu olisi varmaan ollut ihastunut.

Väike RataskaevuSateinen vanha kaupunki on itse asiassa kaunis.Väriä harmauteen vanhan kaupungin kukkamyyjiltä.

Iltamme päättyi vanhan kaupungin pakollisen kierroksen jälkeen hotellimme ylimmän kerroksen baariin yömyssyille. 24. kerroksen baarista avautuivat hienot näkymät ympäri Tallinnan keskustaa. Kesäaikaan ulkoterassi on varmaan kova juttu.

Olipas kiva käydä virkistäytymässä Tallinnan historiaa huokuvassa ilmapiirissä. Pienikin hotellilomanen tuottaa aina kosolti iloa. Vaikka Tallinna on niin lähellä, se on siltikin hyvällä tavalla niin erilainen.

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

6 Kommenttia

Museot Museot Suomi Ravintolat Suomessa Ruoka ja viini Suomen kaupungit Suomi Taide

Mänttä hellii taiteenystävää ja Ravintola Gösta viimeistelee elämyksen

sunnuntai, 19 kesäkuun, 2022

Jos rakastat kauniita rakennuksia, tykkäät taiteesta ja nautit hyvästä ruuasta, Taidekaupunki Mänttä kannattaa laittaa käyntilistalle. Teimme vain yhden yön reissun, mutta antia kaikille aisteille oli niin paljon, että tuntui kuin reissussa olisi oltu pidempäänkin.

Kun museoista piittaamaton mies hämmästyttää vaimonsa ilmaisemalla halunsa matkustaa taidemuseoistaan kuuluisaan Mänttään, herää väkisin epäilys. Kuumetta, äkillinen mielenhäiriö vai haudattu koira?

Ehkä eniten tuota jälkimmäistä, sillä miestä kiinnostaa Suomen metsäteollisuuden historia. Viimeisen kuukauden aikana hän oli lukenut Mäntän kaupungin kehitykseen vaikuttaneiden Serlachiuksen suvun jäsenten elämänkertoja. Niiden pohjalta oli syntynyt kiinnostus nähdä paikan päällä, mitä usean sukupolven teollisuuspatruunat olivat Mäntässä saaneet aikaan.

Minua nyt ei tarvitse kahta kertaa taidemuseoihin houkutella. Olin itse käynyt Mäntässä muutama vuosi takaperin ja jo tuolloin hämmästellyt Serlachius-museoiden mittavaa yksityistä taidekokoelmaa. Huomasin tuolloin myös, että laimea asenteeni tehtaanpiipuistaan tunnettua Mänttää kohtaan osoittautui täysin vääräksi.

Siispä heti ensimmäisenä sopivana päivänä auto kohti Mänttä-Vilppulan kaupunkia, joka sijaitsee keskisessä Suomessa kutakuinkin Jyväskylän ja Tampereen puolivälissä.

Serlachius-museo Gustafissa ihastutti eniten itse rakennus

Aloitimme kierroksemme Serlachius-museo Gustafista, joka on entinen metsäyhtiön pääkonttori. Vuonna 1934 valmistunut kaunis funkkisrakennus on jo nähtävyys itsessään. Ainakin minusta rakennuksen aula on mykistävän kaunis.

Gustaf-museon aula ihastutti jälleen.

Gustaf-museon kiinnostavin näyttely oli meistä dramaattinen Paperiperkele. Näyttely kertoo audiovisuaalisin keinoin teollisuussuvun ensimmäisen patruunan G.A. Serlachiuksen tarinan ja osin myös Mäntän tarinan, sillä kaupunki olisi hyvin toisenlainen ilman Serlachiusten vaikutusta. Vuosien saatossa Mänttä kasvoi ja kehittyi paperiteollisuuden ympärille.

Mielenkiintoinen oli myös pohjakerroksen Selluportin takana -näyttely. Autenttiset kuvat ja aidot tarinat veivät menneiden vuosikymmenten taakse tehtaan työmiesten maailmaan. Työ oli rankkaa ja terveyttä kuormittavaa. Tosiaankaan ennen ei ollut paremmin. Näyttely kuvasi myös havainnollisesti selluloosan valmistuksen vaiheet entisaikaan.

Gustaf-museossa on aina myös vaihtuvia taidenäyttelyitä. Tällä kertaa seinillä oli Trish Morrisseyn naiseuden rooleja tutkailevia valokuvia.

Jotain oli jäänyt muistuttamaan yhtiön pääkonttoriajalta.Paperiperkele näyttely ja huimapäinen G.A. SerlachiusTehdastyöläisen arki vuosikymmeniä sitten avautui tämän portin takaa.

Serlachius-museoiden pääsylippu on hyvin kohtuullinen. 10 euron lipulla pääsee molempiin museoihin: Serlachius-museo Gustafiin ja Serlachius-museo Göstan molempiin osiin. Hienoa on myös se, että lippu on voimassa kaksi päivää. Ainakin meille tuli niin kiire, että Gösta-museon paviljonki piti jättää seuraavaan aamupäivään.

Serlachius-museo Gösta – kaksi taidemuseota, kaksi aikaa

Noin kolmen kilometrin päässä Gustaf-museosta sijaitsee toinen Serlachius-museoista Gösta. Tai tekisi mieli sanoa, että kaksi museota, sillä Gösta on kahdessa eri rakennuksessa, jotka on yhdistetty toisiinsa käytävällä.

Gösta-museon vanha osa toimii Joenniemen kartanossa, joka oli aiemmin Gösta Serlachiuksen edustuskoti. Nykyisin rakennus on pelkästään museokäytössä. Museo tarjoilee kahdessa kerroksessa Gösta Serlachiuksen taidesäätiön kokoelmia.

Ihan mistä tahansa teoksista ei ole kyse, sillä kokoelma on ainutlaatuinen laajuudessaan ja arvossaan. Voisi puhua jopa maamme ”kakkosateneumista”.

Schjerfbeckejä, Edelfeltejä, Gallen-Kalleloita, Halosia … kymmenittäin Suomen kulta-ajan taidetta. Mieleen jäi myös Claude Monetin työ, jonka aitous on varmistettu. Maalauksen arvosta voi päätellä jotain siitä, että samaan Heinäsuovat sarjaan kuuluva maalaus myytiin New Yorkissa lähes 100 miljoonan euron hinnalla.

Toinen puoli Gösta-museota on 2014 valmistunut puurakenteinen paviljonki, joka antaa hienot puitteet vaihtuville nykytaiteen näyttelyille. Käyntihetkellä nähtävänä oli Clare Woodsin maalauksia, Andy Freebergin valokuvia ja Rachel Kneebonen posliiniveistoksia.

Joenniemen kartano, Gösta-museon vanha puoli.Gösta-museon uusi aika avautuu paviljonkirakennuksessa.Joenniemen kartanon kaunein huone on minusta entinen kirjastohuone.Schjerfbeckejä yhden huoneen verran.Mies tutustuu taiteeseen.Kannattaa kurkistaa myös Joenniemen kartanon kellariin. Siellä on entinen viinikellari.Paviljongin suurin maalaus.”Ei lähdetä vielä.”

Ravintola Gösta valmisti taidetta lautaselle

Yhteistyössä: Ravintola Gösta

Ensimmäisen museopäivän päätimme makunautintoihin, tosin tässäkin mentiin osittain taiteen puolelle. Paviljongin alakerrassa toimii Suomen parhaaksi museoravintolaksi tituleerattu Ravintola Gösta.

Nautimme neljän ruokalajin taidemenun Kartanon klassikot. Menun saa myös kasvisversiona Vihreät klassikot (56/49 euroa). Molempiin menuihin on suunniteltu myös oma viinipakettinsa. Pidimme erityisesti kalalle valitusta kevyestä saksalaisesta punaviinistä Eser Spätburgunderista. Kiva kesäinen punkku monelle kesäruualle, kuten tässä paistetulle lohikalalle.

Annokset olivat kauniita kuin taidetta lautasella ja raikkaita kuin ravintolaa ympäröivä kesän vehreys. Aluksi söimme limemarinoitua kuhaa. Sitten saimme eteemme ”salaatin” grillatusta parsasta ja palvatusta peurasta. ”Salaatti” toi mieleen saunavastan, joka kätki lehtiensä suojiin melkoisen makukimaran.

Pääruokana oli paistettua nieriää. Tuon annoksen voinen kastike sai pyyhkimään lautaselta viimeiset rippeet leivänpalasella, niin hyvää se oli.

Omalla kohdallani jälkiruuat harvoin tuottavat pettymystä, mutta nyt olin erityisen sfääreissä. Mantelijäätelö, mansikkajäädyke ja mansikat olivat ihana yhdistelmä. Kehuja tuli myös mieheltä, joka ei juuri jälkiruuista perusta. Muuten, katsokaapa tuota kuvaa Kneebonen posliiniveistoksesta. Olisiko keittiömestari Henry Tikkanen saanut tästä kenties inspiraation jälkkäriin?

Ravintolan Göstan isoista ikkunoista on kivat näkymät.Ravintolan tilaa hallitsee Heikki Marilan maalaus.Syötävää taidetta lautasella.Jälkkärin inspiraatio?

Päivä oli ollut hyvä, sillä olin saanut ammentaa itseeni asioita, jotka tuottavat valtavasti iloa ja mielihyvää. Monta kaunista rakennusta, hienoa taidetta ja lopuksi vielä nautintoja lautaselta. Mutta eivätpä ihanuudet päättyneet vielä tähän. Olimme vieneet tavaramme etukäteen hotelliimme ja nyt oli vuorossa vielä yksi ihanuus. Siitä seuraavassa jutussa.

https://serlachius.fi

https://ravintolagosta.fi/

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

18 Kommenttia

Andalusia Espanja Museot

Mitä tehdä Sevillassa – vinkkejä nautiskelijan kaupunkilomalle

lauantai, 27 marraskuun, 2021

Jokaiseen kiinnostavaan kaupunkiin pitäisi tehdä ainakin kolme matkaa. Ensimmäisellä kerralla voisi kiertää merkittävimmät nähtävyydet, toisella kerralla käydä katsomassa vähemmän tunnetumpia nähtävyyksiä ja kolmannella kerralla keskittyä vain löytämään ja aistimaan kaupungin tunnelmaa, makuja ja näkymiä.

Minulle tämä Sevillan matka on järjestyksessä kolmas ja hyvä niin, sillä tuntuu, että tämä matka on ollut se paras. Aikaa on ollut rutkasti kaupungilla kiertelyyn ja myös vähemmän tunnetumpien museoiden ja nähtävyyksien kokemiseen.

Ja myös syömiseen. Sevilla on ehdottomasti ruokakaupunki. Jo pelkästään ravintoloihin tutustumiseen ja ruuan perässä sukkuloimiseen saisin tässä kaupungissa käytettyä useamman kuukauden.

Haluaisin jakaa muutaman vinkin teille, jotka joku päivä tulette Sevillaan. Mutta älkää tulko päiväksi tai kahdeksi. Tälle hienolle kaupungille kannattaa varata aikaa useampi päivä.

Kaikki tämä ihana vehreys, patiot ja puutarhat.

Kiertele eri kaupunginosissa

Sevillan ydinkeskusta on laaja ja sen kujilla ja kaduilla saisin menemään varmaan vaikka koko lomani. Vanhassa kaupungissa on merkittävimmät ostoskadut ja kymmenittäin ihastuttavia vanhoja kivijalkakauppoja, jotka ovat jo pelkästään silmänruokaa.

Pieni varoituksen sana. Osa vanhan kaupungin kaduista on niin kapeita, että olen sydän syrjällään saanut monta kertaa jännittää mahdunko kadun pätkälle litistymättä ohi ajavan auton ja seinän väliin. Kannattaa myös tarkkailla korkeita katukivetyksiä mahdollisen kompastelun varalle, nimimerkillä asfaltti-ihottuma tekee kipeää. Ystävälliset paikalliset ihmiset kerääntyivät ympärilleni voivottelemaan katua suutelevaa tätituristia. Onneksi ei sattunut pahasti.

Kannattaa käydä kiertelemässä kauniissa Santa Cruzissa, entisessä juutalaiskaupunginosassa, ihastelemassa sen pastellisävyisiä taloja. Santa Cruzissa sijaitsee myös paljon flamencopaikkoja, jotka päätimme vähän haikeana jättää tällä kertaa väliin. Pienensimme koronariskiä välttelemällä suljettuja tiloja, joissa on samaan aikaan paljon ihmisiä. Flamenco odottakoon seuraavaan reissuun.

Keskustan, La Centron, ihania kauppojaSanta CruzTriana

La Macarena

Toinen ehdottomasti suositeltavan arvoinen alue on kaupunkia halkovan Guadalquivir joen toisella puolella sijaitseva Triana. Täältä kerrotaan flamencon saaneen alkunsa alueella asuneen mustalaisväestön keskuudessa.

Toinen asia, mistä Triana on kuuluisa, on kaakeliteollisuus. Täällä sijaitsivat aikoinaan Sevillan kuuluisimmat kaakelitehtaat. Jos keramiikka vähänkään kiinnostaa, käy Trianan keramiikkamuseossa. Kahdessa kerroksessa olevassa museossa pääset tutustumaan keramiikan valmistuksen historiaan sekä tutustumaan sevillalaiseen keramiikkaan ja sen eri käyttötarkoituksiin eri aikakausina.

Mukava käyntikohde Trianassa on myös paikallinen kauppahalli sekä alueen kivat keramiikkakaupat. Olisin niin mielelläni ostanut kotiin uusia kauniita astioita, mutta eivät nyt oikein sopineet tämän hetkiseen matkalaukkuelämäämme.

Ja tietysti ehdoton ihanuus Trianassa ovat joen lähimaaston kauniit kadut kauniine taloineen. En varmaan koskaan saa näistä tarpeekseni, sillä visualisti minussa saa yhtä mittaa kiksejä tästä yltäkylläisestä rakennusten kauneudesta.

Trianan keramiikkamuseo

Kävimme myös kiertelemässä La Macarenan aluetta. Ensimmäisellä Sevillan reissullani kävin katsomassa yhtä La Macarenan päänähtävyyksistä, Basilica de la Macarena -kirkon palvottua Macarenan neitsyen patsasta, joka jonosta päätellen näytti olevan monelle merkittävä nähtävyys. Itselleni yksi pyhimyspatsas muiden joukossa.

La Macarenan alueella oli aikoinaan vähän epämääräinen maine huonona kaupunginosana. Nykyisin siellä on paljon artesaaniputiikkeja ja gallerioita, etenkin sillä osalla, joka on lähempänä keskustaa El centroa. Jos haluat nähdä elämää, joka oli mieheni mielestä liian paikallista, käy istahtamassa Bodega Camachossa Plaza de Pumarejolla. Elämä ympärillä oli hmmm… värikästä.

Käy flamencomuseossa

En laittaisi Sevillan flamencomuseota, Museo del Baile Flamencoa, ihan ykköslistalle kaupungin nähtävyyksistä, mutta ihan viihdyttävän museokäynnin se tarjosi joka tapauksessa.

Museo tutustuttaa flamencon syntyyn ja kehitykseen, esittelee flamencoesityksen eri vaiheet ja kuuluisia flamencotanssijoita. Odotin näkeväni liudan hienoja flamencopukuja ja -kenkiä, mutta tämä osa tuotti pettymyksen. Onneksi yläkerrassa oli hyvä flamencoaiheinen taidenäyttely, joka vähän petrasi kokonaisuutta.

Liput museoon olivat 10 euroa, yhteislippu flamenconäytöksen kanssa 29 euroa. Ehkä kuitenkin menisin katsomaan flamencoa johonkin originellimpaan paikkaan.

Flamencomuseon valoshow.Odotin näkeväni enemmän flamencopukuja.

Käy andalusialaisessa palatsissa

Kun rupesin tarkistelemaan olisiko meillä Sevillan nähtävyyksistä käymättä vielä jotain kiinnostavaa, huomasin Casa de Pilatos -palatsin. Kyse on 1400-1500-lukujen vaihteessa rakennetusta kaupunkipalatsista, jonka rakennutti Medinacelin herttuasuku. Palatsia pidetään andalusialaisen palatsin prototyyppinä.

Olin iloinen, että etsimme tämän talon Santa Cruzin kaupunginosasta, sillä se oli minusta todella näkemisen arvoinen. Palatsi on sekoitus italialaista renesanssia, andalusialaista rakennuskulttuuria ja onpa siellä viitteitä myös mauriajan koristeellisuudesta.

Erityistä ihastusta aiheuttivat palatsin valtaisa määrä kauniita laattoja. Jostain luin, että erilaisia lasitettuja keramiikkalaattamalleja palatsissa on yli 150. Palatsissa on myös erittäin kaunis sisäpihapuutarha. Ainut harmitus oli, että palatsin yläkerta oli suljettu remontin vuoksi. Suosittelen lämpimästi tätä kohdetta. Liput 10 euroa.

Casa de Pilatos

Istuskele viehättävissä kuppiloissa tai tee tapaskierros

Olenkohan koskaan nähnyt kaupunkia, jonka ravintolatiheys olisi yhtä valtaisaa kuin Sevillassa? Yhtenä päivänä mietin, että löytyyköhän tästä kaupungista yhtään katua, jossa ei sijaitsisi ainakin yhtä pientä baaria tai kahvilaa.

Ja kyllähän näitä ravintolapalveluita myös käytetään. Osa espanjalaista elämäntapaa näyttää olevan kahviloissa istuskelu ja ulkona syöminen. Parasta on turistinkin välillä lepuuttaa kävelemisestä väsyneitä jalkoja ja nauttia juoman seuraksi tapas tai pari. Ja mikäpä sen mukavampaa, kun saman illan aikana voi käydä monessa paikassa.

Patatas bravas

Kulje pitkin joen varsia

Sevillan kaupungin jakaa kahtia Guadalquivir joki. Joen nimi tuntui jotenkin tutulta ja tutkailulla selvisikin, että kyse on samasta joesta, joka virtaa myös Córdoban läpi. Pituutta joella on kaiken kaikkiaan 657 km.

Jos haluat kävellä välillä oikein kunnolla ja reippaasti ilman poukkoilua keskustan väentungoksessa, on mukavaa kuljeskella rauhassa pitkin joen vartta, etenkin silloin, kun aurinko paistaa. Keskustan kapeiden kivitalojen reunustamille kaduille ei aurinko usein yllä, joten joenvarrella pääsee mukavammin nauttimaan auringon lämmöstä.

Tee kuten me: kävele toista rantaa niin pitkälle kuin jaksat, ylitä silta ja palaa takaisin vastarantaa pitkin.

Sevilla on niin täynnä kauneutta, että välillä tulee tunne, että tähän alkaa jo turtumaan. Kun jatkuvasti kohtaa toinen toistaan kauniimpia taloja, sisäpihoja, puistoja ja pieniä sisustuksellisia yksityiskohtia, huomaan, etten jaksa enää samalla lailla hihkua joka asian perään kuin ensimmäisinä päivinä.

Jos sinussa asuu vähänkään visualisti, tiedän, että Sevillaa tulet rakastamaan. Bienvenidos!

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

11 Kommenttia

Majoitus Suomessa Museot Museot Suomi Pohjois-Karjala Ravintolat Suomessa Ruoka ja viini Suomi

Ihme paikka itärajalla. Miksi matkustaa Ilomantsiin?

keskiviikko, 3 maaliskuun, 2021

Lähes jännitti, kun kurvasin Pohjois-Karjalan round tripillä kohti Ilomantsia, äitini syntymäpaikkakuntaa. Lapsuudessani sukuloitiin seudulla useampaankin otteeseen, mutta aikuisvuosina ennen tätä reissua ei vaan tullut koskaan palattua noille kulmille. Ihan tuntui siltä, kuin olisin etsimässä kadotettuja juuriani.

Kaupallinen yhteistyö: Kalitka- the development of cross-border gastronomic tourism -hanke

Ohitin tutun nimisiä paikkakuntia. Haapovaara, Marjovaara, Jerusalemi, Maukkula. Hetkinen, eikö tuo Jerusalemi ollut juuri se Kivenpyörittäjien kylän tapahtumapaikka? Olisipa hauska tietää, miten moinen erikoinen nimi on päätynyt pohjoiskarjalaisen pikkukylän nimeksi.

Samalla muistui mieleeni tapahtumia lapsuuden matkoilta. Ilomantsi edusti tuolloin kaupunkilaistytölle ihmeellistä maailmaa. Serkun kanssa patisteltiin lehmiä laitumelta navettaan. Täällä lypsin elämäni ensimmäistä kertaa. Ja olin mukana heinäpellolla. Käytiinpä yhdessä ihmettelemässä maalaiskylän lavatanssejakin.

Muistin myös, kun Ilomantsin tädit tulivat meille kylään. Hetkessä hersyvä nauru ja iloinen karjalanmurteinen puheensorina täyttivät kotimme.

Yöksi itärajalle Möhkön kylään

Määränpääni oli maamme itäisin osa, Ilomantsin Möhkön kylä. Ihmettelin valtavaa lumen määrää. Pakkasta oli lähes 20 astetta ja kuuran huurruttama maisema kuin suoraan postikortista.

Hieman ennen Möhköä kiinnitin huomiota Petkeljärven kansallispuiston kylttiin. Ai täälläkö se onkin. Yksi itselleni käymättömistä kansallispuistoista, jonne olisi kesällä kiva tulla patikoimaan.

Lopulta saavuin tulevaan majapaikkaani, Möhkön Rajakartanoon, Koitajoen rannalla sijaitsevaan entiseen rajavartioasemaan. Rajalla täällä tosiaan oltiin. Venäjälle matkaa oli enää vain pari kilometriä.

Perillä odotti täydellinen luonnonrauha, lumiset puut ja vitivalkoiset hanget. Kuulin myöhemmin, että paikasta oli tullut eräänlainen ”retriittipaikka”, enkä yhtään ihmettele. Jos missä, niin täällä keskellä ei mitään, voi hyvin irroittautua maailman hektisyydestä.

Jotain sanoittamatonta eksotiikkaa paikkaan liittyy, vaikka ihan supisuomalainen olenkin. Mietin myös, että jos haluaa koronaturvallista matkailua, täällä jos missä, siihen on hyvät mahdollisuudet.

Oli minulla seuraakin. Nyt tiedän, missä ne muumit talvehtivat.

Nimi ”kartano” on ehkä vähän harhaanjohtava. Rajakartano ei ole mikään hieno arvorakennus, enemmänkin sellainen kotoinen retrohenkinen mummola. Huoneistot ovat tilavia ja niissä kaikissa on oma kylppäri ja keittiö. Tosin, jos paikan emäntä Elvi vaan on paikalla kokkaamassa, enpä suosittele laittamaan itse ruokaa.

Elvi osoittautui loistavaksi kokiksi. Maukas lähi- ja luomuruoka on täällä arkipäivää. Itse ihastuin aamiaisella olleeseen spelttiuunipuuroon niin paljon, että sitä on meillä kotonakin tehty nyt useasti.

Möhkön Rajakartano kuuluu Karelia á la carte -verkostoon, jonka arvoihin kuuluvat karjalaisuus, paikallisuus, omaleimaisuus, vieraanvaraisuus ja luonto. Allekirjoitan täysin, tätä kaikkea Rajakartano minusta edusti.

Illallisen jälkeen vähän nieleskelin, kun kuulin, että isäntäpariskunta asustelee kilometrin päässä Rajakartanolta ja tulisin yöpymään yksin täällä metsän keskellä. Jos joku olisi ollut seuranani, olisi ollut hienoa olla täysin omassa rauhassaan. Mennä illalla tekemään laavulle tulet ja ihastelemaan tähtikirkasta taivasta. Tai saunoa ranta- tai savusaunassa.

Yksin en tähän tohtinut, vaan kävin tarkastamassa illalla vielä varmuuden vuoksi, että ovet olivat lukossa. Tiedän, ihan tyhmää, mutta minkäs ihminen vilkkaalle mielikuvitukselleen voi. Nukuin kuitenkin yöni erittäin hyvin. Ympärillä oli täydellinen rauha ja sänky kerrassaan mukava. Sitä paitsi tilaa oli ruhtinaallisesti, sillä käytössäni oli huoneeni lisäksi vielä yhteiset oleskelutilat.

Aamulla Elvi oli tullut kattamaan pöytään monipuolisen aamiaisen, mihin kuuluivat mm. itse tehdyt maailman parhaat karjalanpiirakat. Harmi, kun en jaksanut maistaa kuin murto-osaa pöydän antimista.

Kuulin muuten, että Koitajoki, jonka rannalla Rajakartano sijaitsee, on hyvä virkistyskalastuskohde. Siitä syttyi idea tulla ensi kesänä Möhkön kauneuteen kalaan ja patikoimaan.

Mielenkiintoista kylähistoriaa

Möhkön kylä on muutenkin kiinnostava. Paluumatkalla pysähdyin suloisen keltaisen puurakennuksen pihaan, joka osoittautui ruukinkartanon Pytingiksi, entiseksi Möhkön ruukin patruunaperheen kodiksi.

Sattui niin mainiosti, että museoamanuenssi oli sattumalta paikalta ja pääsin kurkistamaan rakennuksen sisään, vaikka se näin talviaikaan on suljettu. Taloon on koottu näyttely, joka kertoo ruukin historiasta, alueesta ja elämästä.

Möhkössä oli 1800-luvun puolivälistä 1900-luvun alkuun merkittävä järvimalmiruukki. Alueella on työskennellyt parhaimmillaan jopa 2000 henkeä Venäjää myöten ja Möhkön kyläkin kasvoi ruukin myötä 600 asukkaan kyläksi.

Kannattaa käydä täällä. Mielenkiintoinen pala historiaa ja kesällä viehättävä alue retkeilyreitteineen aivan kosken rannalla.

Myös sotahistoriasta kiinnostuneelle alueella on paljon nähtävää. Ilomantsissa on käyty useita merkittäviä taisteluita niin talvi- kuin jatkosodassa. Ruukin museossa on pieni sotahistoriallinen näyttely, mutta laajemmin historiaan pääsee uppoutumaan Öykkösenvaaran sotahistoriallisella alueella, Hattuvaaran Taistelijan talolla tai Parppeinvaaralla olevalla Rajakenraalin majalla.

Karjalaisuus asuu Parppeinvaarassa

Möhköstä ajelin tutkimaan Ilomantsin Parppeinvaaran runokylää, jonne on koottu paljon karjalaisia perinteitä, kuten karjalaista perinnerakentamista ja kulttuurihistoriaa. Tosin nyt talvikautena osa paikoista oli kiinni, joten aukioloajat kannattaa tarkistaa etukäteen paikan nettisivuilta.

Runonlaulajan pirtissä ja kesäisin vanhoissa museoaitoissa pääsee tutustumaan karjalaiseen runonlauluperinteeseen. Täytyy tunnustaa, että itselleni runolaulu terminä oli kutakuinkin vieras ja sekoitin sen jopa karjalaisten itkijänaisten itkuvirsiin. Mutta tiedänpä nyt tämänkin.

Runolaulu on kalevalamittaan riimiteltyä laulua, jonka tarinat liittyivät usein ihan arkisiin asioihin kuten lapsiin, työhön, ihmissuhteisiin ja rakkauteen. Ylipäätään laulamalla käsiteltiin kaikki elämän ilot ja surut. Laulamalla kerrottiin myös kansantarinoita, jotka siirtyivät näin sukupolvelta toiselle.

Parppeinvaaralla kannattaa käydä myös Luontopirtti Mesikässä, jossa on kiinnostava luontonäyttely ihmisen ja luonnon välisestä suhteesta Pohjois-Karjalassa. Näyttelyä täydensi äänimaailma, joka teki esillepanosta entistä todellisemman. Museossa pääsee näkemään mm. alueen suurpedot täytettyinä. Erityisesti lapset oli huomioitu museon annissa hyvin.

Parppeinvaaralla on myös pieni tsasouna. Itä ja rajanläheisyys näkyy voimakkaasti alueen uskonnossa. Väkilukuun suhteutettuna Ilomantsi on Suomen ortodoksisin kunta. 17 prosenttia ilomantsilaisista on ortodokseja.

Karjalaiseen perinteeseen liittyy keskeisesti ruokakulttuuri. Parppeinvaaralla, komeissa vaaramaisemissa, on ravintola Parppeinpirtti, missä kävin lounaalla. Viikolla tarjoillaan lounasta buffetpöydästä ja viikonloppuisin ja sesonkiaikoina katetaan karjalainen pitoateria. Lisäksi tiettyinä päivinä järjestetään suosittuja burger-iltamia.

Parppeinpirtissä toimii myös oma piirakkaleipomo, joten täältä saa taatusti aidot itse leivotut karjalanpiirakat. Kiva karjalaishenkinen ravintola, kannattaa pistäytyä.

Lomasuunnitelmia kesälle

Ennen paluuta Joensuuhun tein kierroksen vielä Ilomantsin keskustassa. Kävin ostamassa kotiin tuliaiseksi skumppapullon paikallisesta Hermannin viinitilan myymälästä. Omien viinien lisäksi myymälässä on myynnissä kivoja herkkutuliaisia.

Olisipa ollut kesä. Silloin olisi ollut auki Ilomantsin vesitornin huipulla sijaitseva Hermannin viinibaari ja sen terassi. Laitoin tämänkin kohteen käytävien listalle seuraavaa matkaa varten.

Kolkuttelin turhaan myös talvikautena suljetun nukke- ja nalletalon ovea. Vähän harmitti, sillä olisi tuolla ollut nähtävää tälle vähän isommallekin tytölle.

Ilomantsiin tulee ensi kesänä palattua ihan varmasti. Sen verran jäivät kaihertamaan alueen luontoliikunta- ja kalastusmahdollisuudet. Haluaisin saada taimenen Koitajoen koskesta, saunoa savusaunassa, kulkea pitkin Petkeljärven kansallispuiston harjumaisemia, käydä maistamassa Parppeinpirtin karjalaisen pitopöydän antimia sekä nautiskella skumppaa vesitornin terassilla.

Ilomantsissa tuli mieleen ruokamuisto lapsuudesta. Muistan syöneeni jossain taivaallisia suussa sulavia sultsinoita. En nyt enää lähes 50 vuoden päästä muista, mitä ne sultsinat oikein olivat, mutta jotain niin hyvää, että ovat jääneet mieleen. Seuraavalla Ilomantsi-reissulla lupaan ottaa asiasta selvää.

Lisää ideoita Ilomantsiin: https://visitilomantsi.fi/

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

6 Kommenttia

Majoitus Suomessa Museot Museot Suomi Pohjois-Karjala Ravintolat Suomessa Ruoka ja viini Suomen kaupungit Suomi Taide

Joensuussa maistui karjalainen kulttuuri ja gastronomia

sunnuntai, 14 helmikuun, 2021

Ismo Alanko, Abloy ja Ilosaarirock. Siinä oikeastaan ainoat asiat, jotka tiesin Joensuusta entuudestaan. Jostain kumman syystä itärajaa ajaessamme kaasupoljinta ei tullut Joensuun kohdalla koskaan hiljennettyä. Olisi kannattanut. Siellä on kuulkaa oikein mukava karjalaiskaupunki.

Kaupallinen yhteistyö: Kalitka- the development of cross-border gastronomic tourism -hanke

Piti oikein Wikipediasta tarkistaa Joensuun faktat. Asukasluvultaan Suomen 12. suurin kaupunki, asukkaita vajaat 77000. Yhteistä rajaa Venäjän kanssa lähes 30 kilometriä. Pielisjoki jakaa kaupungin kahtia, kaupungin nimen mukaisesti ollaan Pielisjoen suulla.

Joensuun keskusta tuntui kaltaiselleni suuntavammaiselle selkeältä. Kaupungin keskiössä on tori, jonka ympärille keskittyvät kaupat ja palvelut. Turistille kaikki merkittävä on lähellä. Rakastan tällaisia kaupunkeja, joissa on helppo liikkua ja joissa pikaisellakin käynnillä saa paljon irti.

Kivoja kulttuurikohteita

Katseeni kiinnittyy ensimmäiseksi torin laidan komeaan teatterirakennukseen. Tarkempi tutkailu kertoo kyseessä olevan 1914 valmistuneen Eliel Saarisen suunnitteleman kansallisromantiikkaa ja jugendia yhdistelevän komistuksen. Mietin mielessäni, että kaupungin, jossa on näin upea teatteri, kulttuurin on täytynyt olla arvossaan jo varhain.

Täällä on muuten kiva esittelyvideo teatterista ”Joensuun kaupunginteatteri tanssien”. Tuli heti sellainen olo, että tekisi mieli laittaa vähän parempaa päälle ja lähteä juuri tuohon teatteriin.

Teatteri kerää katseet

Taiteen ystävän kannattaa suunnistaa myös toiseen kauniiseen rakennukseen, Joensuun taidemuseo Onniin. Useat maalaukset olivat saaneet rinnalleen kalusteryhmiä, jotka loivat tuntua kuin jonkun olohuoneessa olisi vieraillut. Tosin ei kenen tahansa olohuoneessa, sillä seinillä oli melkoista arvotaidetta: Schjerfbeckiä, Järnefeltiä, Gallen-Kallelaa, Edelfeltiä, Halosta… Itse pidin eniten Rafael Wardin värikylläisistä maalauksista, joita museossa oli ilahduttavasti useita.

Pari huonetta oli pyhitetty kirkkotaiteelle, muttei suinkaan tylsästi. Pogostan Hilikan ja Juhani Berghemin ikonikokoelma vie taustamusiikkeineen ortodoksisuuden maailmaan. Vanhaa kirkkotaidetta taas pääsee katselemaan Madonna-huoneessa, joka on kuin pieni hämyinen kappeli. Hienoja kokonaisuuksia ja hieno toteutus.

Minua olisi kiinnostanut myös Kiinan taiteen kokoelma, mutta valitettavasti se oli käyntihetkelläni suljettuna uudistustöitä varten.

Karjalaista historiaa, valokuvia ja esineistöä on esillä usean näyttelyhuoneen verran Pohjois-Karjalan museo Hilmassa.

www.joensuuntaidemuseo.fi

www.pohjoiskarjalanmuseo.fi

Taidemuseo Onni oli onnea taiteen ystävälle.Pohjois-Karjalan museossa pääsee uppoutumaan Karjalan sotahistoriaan.

Lietsussa kuin kotonaan

Yhdenlaista nykykarjalaisuutta voi kokea sympaattisessa Huoneistohotelli Lietsussa. Reilun vuoden ikäisessä hotellissa on kahdessa kerroksessa kolmisenkymmentä yksilöllistä huonetta, joissa jokaisessa on hyvin varustettu keittiö ja pyykinpesukone. Huoneet ovat nimetty karjalaisin nimin ja jokaisella huoneella on oma tarinansa, jota huoneen esineistö ilmentää.

Entiseen postitaloon remontoitu hotelli on sellainen hyvän mielen majapaikka. Hotellin tarpeistoa on kerätty eri puolilta Pohjois-Karjalaa ja ylipäätään kaikessa on pyritty käyttämään mahdollisimman paljon paikallisten yrittäjien tuotteita. Uutta ja vanhaa on yhdistetty saumattomasti ja hauskasti.

Mukava lisä oli yhteinen ”tupa”, jossa saattoi lukea päivän lehdet ja napata kahvikoneesta espresson. Suosittelen myös käyttämään hotellin viihtyisää saunaosastoa. Tämä on kaikkea muuta kuin monelle hotellille tyypillinen kolkko saunatila.

Näin korona-aikaan arvostin hotellin helppoa sisäänkirjautumista, jonka saattoi tehdä netissä. Huoneeseen pääsi sisään saadulla koodilla ilman, että tarvitsi olla kontaktissa kehenkään. Tosin hotellilla on niin mukavaa henkilökuntaa, että heidän kanssaan kyllä mieluusti asioi.

Mikäli arvostat persoonallista boutigue-tyyppistä majapaikkaa, Lietsu on nappivalinta.

www.lietsuhotel.fi

Lietsussa olisi viihtynyt pidempäänkin.

Joensuu on varteenotettava ruokakaupunki

Ruoka se on aina mielessä, kun matkalla ollaan. Ja vieraassa kaupungissa aina päällimmäisenä kysymys, minne mennä syömään. Ainakin minulle ruokakokemukset ovat iso osa onnistunutta matkaa. Kuulun jopa niin hurahtaneihin, jotka voivat matkustaa pelkästään hyvän ruuan perässä.

Tällä kertaa olin onnekas, sillä molemmat Joensuun ruokakokemukset olivat ihan huippuja. Lounastin uutukaisessa ravintola Filipofissa. Aivan ihastuttava paikka vanhassa hirsirakennuksessa. Samojen hirsiseinien sisällä on toiminut mm. Joensuun legendaarinen ”Ukko Vilipohvin” sekatavarakauppa ja kieltolain päätyttyä Joensuun ensimmäinen viinakauppa Oy Alkoholiliike Ab.

Melkoinen kulttuuriteko on tehty pelastamalla tämä vanha talokaunotar. Ravintola Filipofissa yhdistyy onnistuneesti trendikäs sisustus ja historiallinen miljöö. Kauniit vanhat hirret ja kakluunit tuovat tilaan lämminhenkistä ajanpatinaa.

Mutta Filipof on muutakin kuin vain kaunis kuori. Lounas antoi osviittaa siitä, että ruuan kanssa täällä ollaan tosissaan. Fenkolirisotto oli täydellistä ja taivaallisen hyvää. Lounaan lisäksi tarjoillaan bistrohenkisiä annoksia ja parillisten viikkojen sunnuntaisin brunssia. Lisäksi Filipofissa toimii viihtyisä pubi.

www.ravintolafilipof.fi

Ravintola Filipof – kaunis ulkoa ja sisältä.

Ehkä asteen fiinimpi ruokapaikka on menukokonaisuuksia tarjoava ravintola Kielo. Seisemänosaisen Kielo-menun sai myös kasvisversiona.

Menu oli kiinnostava vaellus Aasiasta Venäjälle ja siihen väliin sijoittui pohjoiskarjalainen makumaailma juureksia, marjoja, kalaa ja lintua. Lautasilta löytyi yllättäviä makuyhdistelmiä ja loistavia kastikkeita. Annokset olivat kaiken lisäksi kauniisti esillepantuja.

Makujen lisäksi jäin kaiholla muistelemaan myös paikan omaa hapanjuurileipää ja loistavaa katalonialaista punaviiniä Jaspi Maragdaa.

Tykkäsin myös kovin ravintolan lämpimästä ja hämyisestä tunnelmasta. Täällä viihtyi hyvin yksinkin, sillä pöydät oli sijoiteltu niin, että omaan rauhaansa saattoi ”piiloutua”. Kielo on minusta The Paikka, kun haluat löytää romanttisen mestan kahdenkeskiseen illalliseen.

Kielo on muuten mukana Pohjoismaisessa 360° Eat Guidessa, ravintolaoppaassa, joka arvioi ja luokittelee Pohjoismaiden parhaat ravintolat. Koko Suomesta listalle pääsi viime vuonna ainoastaan 11 ravintolaa, joten hieno saavutus olla mukana tasokkaassa joukossa.

www.ravintolakielo.fi

Ravintola Kielon hämyistä tunnelmaa.

Tutustuminen Joensuuhun jäi minulla tällä reissulla pahasti kesken. Esimerkiksi kiinnostavaan käsityö- ja sisustuskauppojen ryppääseen Taitokortteliin ehdin tutustua vain päällisin puolin.

Valitettavasti en jaksanut tällä kertaa nauttia myöskään Kauppaneuvoksen kahvilan herkullisen kakkuvitriinin annista. Käymättä jäi myös tapahtumapuutarha Botania, jota niin moni minulle suositteli.

Jäipähän monta hyvää syytä tulla uudelleen. Joensuulla on jatkossa ehdottomasti paikka kiinnostavien kaupunkikohteiden joukossa.

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

12 Kommenttia

Majoitus ulkomaat Museot Ravintolat ulkomailla Taide Viro

Mitä uutta Tallinnassa?

keskiviikko, 6 marraskuun, 2019

Jos luulit, että Tallinna on nähty, et ole käynyt kaupungissa todennäköisesti vähään aikaan.

Pressimatka: Eckerö Line, Tallink Silja, Viking Line, Visit Tallinn ja Visit Estonia

Tämän vuoden huhtikuussa Iltalehti kirjoitti: ”Nyt tuli pupu pöksyyn – suomalaiset hylkäsivät Tallinnan.” Yhdeksi syyksi matkailijakatoon katsottiin suomalaisten kyllästymisen. ”Virossa on rampattu jo ihan tarpeeksi”, lehti kirjoittaa.

Eipä uskoisi, että tuosta artikkelista on vain reilu puoli vuotta. Tallinnassa eletään nyt ihan toisenlaisissa tunnelmissa ja käynnissä on sellainen matkailunoste, että oksat pois. Paikalliset kertoivat, että matkailurintamalla tapahtuu niin paljon ja uusia paikkoja aukeaa siihen malliin, ettei mukana kestä. Palanneet ovat myös suomalaiset.

Vanhat teollisuus- ja satama-alueet ovat kokeneet Tallinnassa huikeita muodonmuutoksia. Ensin kohistiin Kalamajasta. Nyt matkaava kansa suuntaa Noblessneriin. Rouheisiin teollisuushalleihin on noussut mielenkiintoista nähtävää ja tasokkaita ravintoloita. Ja lisää tulee.

Olen aivan otettu tavasta, miten tallinnalaiset osaavat hyödyntää kaikkea vanhaa. Uutta rakennetaan, mutta vanhan ehdoilla. Meillä nähdään vanhan teollisuusalueen arvo lähinnä puskutraktorien ruokana, Tallinnassa mahdollisuutena.

Tällä konseptilla rakentuu ja kehittyy ainutlaatuisia kokonaisuuksia, joiden tunnelmaa kaipaisin Suomeen. Onneksi Tallinnaan pääsee helposti.

Tallinnan vastakohtaisuus viehättää.

Noblessner

Some on työntänyt viime kuukausina urakalla punaisten lyhtyjen kuvia Tallinnan tällä hetken ehkä mielenkiintoisimmasta alueesta. Kyse ei ole mistään punaisten lyhtyjen kaduista, vaan entisestä suljetusta telakka-alueesta, joka on palvellut vuosikymmenten aikana niin Venäjän keisaria kuin Neuvostovaltaa.

Olin ihan ekstaasissa kun näin Noblessnerin värikkäät uudistalot. Huikea osoitus siitä, miten uusien asuntojen ei tarvitse olla tylsiä laatikoita, eikä rakennussuunnittelussa tarvitse hylätä luovuutta.

Oma mielenkiintonsa syntyy alueen kerroksellisuudesta. Vanhat satavuotiaat telakkahallit ja uudet asuintalot sulautuvat merenrantamaisemiin rinta rinnan varsin sopuisasti.

Bloggaaja on ilmiselvästi innoissaan näkemästään.

Noblessnerin merkittävin nähtävyys on vanhaan sukellusvenehalliin rakennettu mielikuvituksellinen virtuaalimaailma, Keksintötehdas Proto. Jos luulet, että olet liian vanha tällaisiin juttuihin, usko pois, et ole. Täällä oli myös täti-ihmisen superhauskaa leikkiä. Tästä virtuaalitekniikkaan pohjautuvasta ”huvipuistosta” löydät kokemuksiani täältä.

Toinen Noblessnerin uusista nähtävyyksistä on 100-vuotiaassa sukellusvenetehtaassa toimiva taidekeskus Kai. Näyttelytilojen lisäksi paikassa on elokuvateatteri sekä työtiloja taiteilijoille.

Täytyy sanoa, että itselleni tuli vähän sellainen tunne, että paikka hakee vielä linjaansa. Näyttelyanti jäi minusta vaisuksi, eikä nyt oikein avautunut. Tai sitten en vaan ymmärrä tällaista nykytaiteen suuntaa, jonka miellän enemmän taiteilijan omaksi terapiaksi kuin taiteeksi. Mielenkiinnolla jään odottamaan mihin suuntaan Kai kehittyy. Tila ainakin antaa mahdollisuuksia.

Paikka sinulle, joka rakastat seikkailuja ja elämyksiä.Saman katon alla hengen ja ruumiin nautintoja.

Sen sijaan ymmärsin huomattavasti paremmin samassa rakennuksessa toimivaa loistavaa ravintolaa, hiljattain avattua Lore Bistroota. Tajuttoman hyvää ruokaa, jota tarjoillaan jaettavina annoksina. Täällä söin muuten parasta mustekalaa ikinä, eivätkä jääneet kampasimpukat kauas taakse.

Samaan rakennukseen on lähiviikkojen aikana avautumassa food-court -tyyppinen japanilainen ravintola Kampai sekä trendikäs drinkkibaari Kaif. Kivat tilat tulossa molemmille.

Lore Bistroo ja elämäni paras mustekala, ikinä.Japanilainen ravintola Kampai aukeaa ilmeisemmin marraskuun lopussa.

Ihan lähistöllä on myös kaksi vierekkäistä paikkaa, jotka kannattaa myös katsastaa: Pohjala panimoravintola sekä norjalais-virolainen sisustuskauppa Shishi. Näin joulun alla kauppa oli pukeutunut jouluun sellaisella bling-bling -meiningillä, että jopa jouluihminen häkeltyy.

Talon toisessa päässä on muuten Shishin outlet-kauppa, jota ei kannata jättää väliin. Jos kaipaat uusia joulukoristeita, löydät ne todennäköisesti täältä ja huomattavan edulliseen hintaan. Sopii täydellisten joulupallojen metsästäjälle.

Pohjala panimo ja ravintola. Miehet voi laittaa parkkiin tänne… …sillä aikaa, kun naiset menevät vstapäiseen rakennukseen tänne.

Fotografiska

Noblessnerin vieressä sijaitsevan Kalamajan monet Tallinnan-kävijät jo tuntevat. Melkoiseksi Kalamajan kävijämagneetiksi on noussut vasta nelisen kuukautta auki ollut Fotografiska valokuvakeskus. Voitteko kuvitella, neljän aukiolokuukauden aikana Fotografiskassa on vieraillut jo peräti 200 000 kävijää!

Yhtään ei tarvitse ihmetellä, miksi tämä vaihtuvilla näyttelyillä pelaava keskus on noussut tällaiseen suosioon. Olen itse nähnyt nyt kaksi näyttelykokonaisuutta ja pitänyt näkemästäni tosi paljon.

24. marraskuuta 2019 saakka esillä oleva Kirsty Mitchellin näyttely Wonderland kannattaa ehdottomasti nähdä. Vaikka kuvat ovat tarkoin rakennettuja lavastuksia, sisältyy niihin valtavasti symboliikkaa ja tunnetiloja. Visualisti minussa oli riemuissaan kokonaisuuksien harmoniasta ja kauneudesta. Hyvä kuvaus Mitchellin näyttelystä löytyy Tuulas life -blogista täältä.

Kannattaa ehdottomasti käydä myös Fotografiskan ylimmässä kuudennessa kerroksessa. Siellä on huippuhyvä ravintola, viihtyisä drinkkibaari ja taivaallinen näköalaterassi. Tästä valoisasta ja skandinaavisen tyylikkäästi sistustetusta paikasta tykkään toden teolla.

Kirsty Mitchellin Wonderland -näyttely kuvaa vuodenkiertoa Kirstyn surutyön kautta.Fotografiskan ravintola, kirkkaasti jatkoon.

Viron Merenkulkumuseo Paks Margareeta

Merenkulkumuseo ei kuulosta minusta mitenkään erityisen kiinnostavalta, enkä laittaisi sitä välttämättä omalle käyntilistalleni missään kaupungissa. Tallinnan kohdalla täytyy ottaa sanojaan takaisin.

Pääsimme kurkkaamaan rakenteilla olevan Viron merenkulkumuseon tiloihin ja näkemään ja kuulemaan siitä, mitä tuleman pitää. Sellainen hinku kyllä syntyi, että tämä kohde pitää panna seuraavan Tallinnan matkan käyntikohteisiin.

Vanhan kaupungin keskiaikaiseen pyöreään tykkitorniin, ”paksuun Margareetaan” avautuu marraskuun lopussa Viron merenkulun historiaa esittelevä museo. Kun tiloihin astuu sisään, ensi alkuun äimistelee massiivista puulaivan hylkyä, jota on mahdollista tarkastella useasta kerroksesta.

Kyse ei ole mistä tahansa hylystä, vaan 1300-luvulta peräisin olevasta Kogen-laivasta, joka löydettiin rakennustöiden yhteydessä vuonna 2015 Kadriorgista hiekkaan hautautuneena. Miettikää, yli 700-vuotias laivavanhus!

Ja kuten Tallinnassa on tapana, myös tässä paikassa miljöötä on osattu käyttää hyödyksi. Tornin ylimpään kerrokseen rakentuu terassi, josta näkee kauas merelle. Mikäpä sopisi merenkulkumuseolle paremmin. Vielä kun kiinnostavaan kokonaisuuteen lisätään avuksi nykytekniikka, mistään tylsästä museosta ei ole kyse.

Valitettavasti keskeneräistä museota ei saanut kuvata.

Tallink Spa & Conference hotel

Majoituspuolelta tekisi mieli vielä lopuksi nostaa Vanhan kaupungin kupeesta vanha tuttu, mutta suuren muutoksen kokenut, Tallink Spa & Conference kylpylähotelli. Hotellin aulatilat, ravintola ja viidennen kerroksen huoneet ovat saaneet uuden ilmavan ja raikkaan ilmeen.

Pääsin kurkkaamaan myös hotellin muutamaan tyylikkääseen sviittiin, joista jokainen oli erilainen ja kivalla tapaa omaleimainen. Omaksi suosikikseni nousi Nature-sviitti. Viihtyisin oikein hyvin noiden runsaiden kukkatapettien ympäröimänä.

Uusitut huoneet olivat saaneet raikkaat sävyt.Nature-sviitin kuoseissa kyllä viihtyisin.Bloggaaja yllätettiin sviitin kylppäristä juomasta samppanjaa.