Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Category

Majoitus Suomessa

Lappi Luontomatkailu Majoitus Suomessa Suomi

4 paikkaa, joissa majoitut halvalla Itä-Lapissa

torstai, 23 syyskuun, 2021
On turha väittää, että Lapin matkailu olisi kallista ainakaan majoituksen suhteen. Petipaikka irtoaa jopa yllättävän edullisesti, etenkin, jos sinun ei tarvitse majoittua tasokkaasti hiihtokeskuksen ytimessä kuumimpaan sesonkiaikaan.

Edullista majoitusvaihtoehtoa etsivän kannattaa tsekata pienten kylien omat sivustot. Niille on usein koottu paikallisten yksityisten ja yhdistysten tarjoamaa majoitusta, josta ei välttämättä ilmoitella missään muualla. Hinta on usein edullisempi jo siitäkin syystä, että välistä puuttuvat oman provikkansa laskuttavat vuokravälittäjät.

Ohessa muutama huokea majoituskohde, jotka kaikki sijaitsevat +/- 30 kilometrin päässä Pyhätunturilta. Yhteistä kaikille on, ettei majoituksesta tarvitse paljoa maksaa, edullisimmillaan petipaikka irtoaa alta kymmenen euroa vuorokaudelta. Mitään tasokasta luksusta tuohon hintaan ei saa, mutta mökin omalla saunalla ja täydellistä luonnon rauhaa.

Myllytuvan eräkämppä

Söpö hirsinen saunamökki, joka sijaitsee Pelkosenniemellä Kitisenjoen varrella, 8 km Suvannon kylältä. Parasta tässä mökissä on sen sijainti joen ja kosken risteyskohdassa täysin omassa rauhassaan ilman lähinaapureita.

Mökin pihapiirissä on vanha Keino-ojan mylly ja autiotupa, rannalta löytyy lisäksi nuotiopaikka. Siistin näköiseen mökkiin majoittuu maksimissaan viisi henkilöä. Sähköjä ei ole, mutta keittomahdollisuus kaasulla löytyy.

Vuorokausihinta koko mökiltä on 45 euroa, viikkohinta 190 euroa. Sopii erityisesti metsästäjille ja kalastajille.

Kotasija metsästysmaja

Metsästysseura Suvanto-Kairan metsästysmajaa vuokrataan ulkopuolisille hirvenmetsästysajan ulkopuolella. Suvannon kylässä sijaitsevassa tilavassa, kahdessa kerroksessa olevassa pyöröhirsimökissä majoittuu kaikkiaan 10 henkeä.

Mökissä on kaikki mukavuudet ja erinomainen keittiö. Koska mökin ensisijainen tarkoitus on toimia seuran tukikohtana, alakerran sisustus pitkine pirttipöytineen saattaa tuntua yksityishenkilöltä kalsealta. Jos ei anna tämän haitata, mökki on erinomainen kohde niin metsästäjille, kalastajille kuin luontoretkeilijöillekin.

Mökin vieressä, Kitisenjoen rannalla, on erillinen rantasauna ja grillikatos. Kokonaisuuden vuorokausihinta on 50 eurosta ylöspäin majoittujien määrästä riippuen. Pidemmät varausjaksot edullisemmin.

Mettiäisen kelomökit

Myös nämä lähekkäin sijaitsevat kelomökit sijaitsevat Suvannon kylässä Kitisenjoen rannalla. Alueella on neljä eri kokoista ja tasoista mökkiä. Iän patina mökeissä näkyy, mutta etenkin kahdessa isommassa mökissä on hyvä ja lämmin tunnelma, sellainen kuin vain kelomökissä voi olla.

Kaikissa mökeissä on mukavuudet, pienet keittiöt ja oma sauna. Pienten mökkien huono puoli oli mielestäni siinä, että sängyt haukkasivat turhan paljon pienen mökin pinta-alasta ja oleskelutilaa jäi niukalti. Pienimmät mökit toimivatkin parhaiten sellaista budget-majoitusta hakeville, joille riittää petipaikka katon alla ja oma sauna. Kalastajille ja metsästäjille nämä mökit ovat sijainniltaan hyviä.

Kaikista edellä mainituista mökeistä löydät lisäinfoa ja varaustiedot Suvannon kyläyhdistyksen sivuilta: https://suvannonkyla.fi/majoitus

Tapionniemen kyläkartano

Yksi varteenotettava majoitusvaihto, Tapionniemen kyläkartano, sijaitsee Kemijärven puolella 5-tien varrella. Kaunis punainen mansardikattoinen talo on kylän entinen 90-vuotias kansakoulu, joka on remontoitu matkailukäyttöön.

Talon yläkerrasta vuokrataan kolmea eri kokoista huoneistoa, joissa jokaisessa on oma keittiö ja wc. Alakerrassa olevat suihkutilat ovat yhteiset. Lisäksi pihalla on ihastuttava sauna vapaasti asiakkaiden lämmitettävissä. Huoneistot ovat erittäin siistejä, tilavia ja tunnelmaltaan viihtyisiä, vähän kuin mummoloita retrokalusteineen.

Pihalla on myös valoisa grillikatos sekä erinomainen lasten leikkialue trampoliineineen, keinuineen ja leikkimökkeineen. Kesäisin talon alakerrassa toimii kahvio, joten myös aamiainen järjestyy tarvittaessa.

Kyläkartano sijaitsee 5-tien varrella, 25 km Kemijärven keskustasta Pelkosenniemelle päin. Lapsiperheiden ja pariskuntien lisäksi se on erinomainen yöpymispaikka myös niille, jotka matkaavat päätietä ylemmäs pohjoiseen. Petipaikka liinavaatteineen irtoaa edullisimmillaan 25 eurolla, perhehuone alkaen 50 euroa/vrk.

https://www.tapionniemi.fi/fi/majoitus/

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Lappi Luontomatkailu Majoitus Suomessa Suomi

Lapin pikkukylän historiaa huokuva majapaikka

tiistai, 31 elokuun, 2021
Tämä on Terva-Karkon torppa. Ihan varmaa ikää ei tiedetä, mutta Pelkosenniemen Suvannon kylässä tämä hirsimökki on seisonut samalla paikalla ainakin reilut 130 vuotta, ehkä enemmänkin. Talo on yksi Suvannon vanhimpia säilyneitä asuinrakennuksia.

Yhteistyössä: Peloton pohjoinen kylä -hanke

Yksi asia on varmaa. Paljon ovat torpan vanhat hirret nähneet elämää. Mökin rakensi aikoinaan tervanpolttaja Kalle Joosepinpoika Ollila (1839-1896). Tässä torpassa on vuosikymmenten saatossa asunut monta sukupolvea ja täällä on kasvatettu monta lasta. Ruokaa perheiden pöytiin saatiin läheisiltä pelloilta, vesiltä ja metsistä.

Ja nyt näiden tunnelmallisten hirsiseinien sisään olemme saaneet muuttaa hetkeksi me, bloggaava kukkamekkotäti ja sen kokkaava ja kalasteleva mies. Sivelen välillä vanhoja seiniä ja yritän kovasti miettiä, millaista elämä on täällä pohjoisen perukoilla aikoinaan ollut. Ehkä köyhyyttä, ehkä joskus myös kurjuutta. Mutta varmasti myös onnea ja yhteisöllisyyttä.

Meillä ei ole sisävessaa, ei kylppäriä eikä suihkua. Neliöitäkään ei ole nykyihmiselle kovin paljoa. Vaatimattomana tätä mökkiä moni pitäisi. Mutta jotenkin meistä tuntuu, että täällä meillä on siltikin kaikki tarvittava. Torpan henki opettaa, että vähemmälläkin tulee toimeen.

Tuvassa on massiivinen uuni, joka tarjoaa suloista lämpöään muutamalla pesällisellä pitkään. Meillä on piskuinen keittiö kokkaamiseen, jonne tulee kylmä ja lämmin vesi. Meillä on tunnelmallinen makuuhuone, jonka hiljaisuudessa nukkuu paremmin kuin missään muualla. Ja meillä on tämä ainutlaatuinen rauhoittava ilmapiiri. Ja meillä on piha, joka oikeastaan onkin metsä. Yhtä ne ovat. Tähän aikaan vuodesta melkoisen vaitonaisia.

Pihalla on sauna ja ulkohuussi. Jälkimmäistä aluksi nikottelin, mutta kyllä me jo nyt aletaan tulla keskenämme toimeen.

Talon ikä näkyy ja kuuluu. Kuluneet lattialankut narahtelevat jalkojen alla, ovet kitisevät raotettaessa ja alkuperäiset epätasaiset ikkunalasit saavat maiseman keinumaan. Kotini on kirjaimellisesti museoni.

Ulkona odottavat runsaat marja-, sieni- ja riistamaastot, monipuoliset kala-apajat ja retkeilyreitit. Talvisin pääsee hiihtämään, moottorikelkkailemaan ja jopa laskettelemaan sijaitseehan Pyhä vain puolen tunnin ajomatkan päässä eikä pitkä ole matka Luostollekaan.

Jos haluat kokea erilaista majoitusta Lapissa, Terva-Karkon torppa on vuokrauksessa Airbnb:llä. Jollekin tämä on varmasti vaatimaton majapaikka, jollekin toiselle harvinaislaatuista herkkua. Tässä linkki ja lisätietoa.

Olisipa melkoisen eksoottista ja tunnelmallista viettää täällä täysin erilainen joulu.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Luontomatkailu Majoitus Suomessa Suomi

”Apua, se on karhu!” Millaista oli viettää kesäyö karhuntarkkailumökissä?

sunnuntai, 1 elokuun, 2021
On kokemuksia, joita ei unohda koskaan. Kuten se, kun istut yksin mökissäsi yön hiljaisuudessa keskellä kainuulaista erämaata ja yhtäkkiä näet karhun, joka kävelee suoraan sinua kohti.

Kaupallinen yhteistyö: Wild Taiga Kuhmo-Suomussalmi (Matkailuelinkeinon elpymistä edistävät kehittämishankkeet -rahoitus)

Kyllä meni kuulkaa pasmat sekaisin siinä kohtaan, kun karhu ilmaantui näkyviin ja päätti suunnistaa suoraan ikkunani eteen. Luulin olevani karhuntarkkailumökissäni hyvin valmistautuneena metsän kuninkaan kohtaamiseen. Kamerasta oli tarkastettu valotukset ja aukot moneen kertaan ja jonkinlaisen strategiankin olin luonut itselleni, miten toimia h-hetkellä.

Vaan sitten, kun kuhmolaisessa kesäillassa elämäni ensimmäisestä karhuhavainnosta tuli totta, kaikki muu meni pieleen paitsi se valtava tunteiden kirjo, mitä siinä kohtaa koin. Tajuttoman jännityksen lisäksi minut valtasi tunnemyrsky, joka oli samaan aikaan kiehtovaa ihastusta, liikutusta ja kiitollisuutta tämän upean suurpedon näkemisestä.

Innostukseni oli myös niin valtava, että se jätti taka-alalle ensimmäisen hieman pelonsekaisen reaktioni. ”Apua, se on karhu”, oli hetken päästä ”ihanaa, se on karhu” -tunne.

Kaikki valmiina ennen sössimistä.Mesikämmen lähestyy.”Hyvänen aika, sehän tulee suoraan kohti.”Kun on mahdollista katsoa karhua suoraan silmiin, ei ihme, että tarkennus meni metsään.Sitten se vain kääntyi ja palasi sinne, mistä tulikin.

Vietin yhden yön Kuhmossa lähellä Vartiuksen raja-asemaa Bear Centren karhuntarkkailumökissä. Yrityksellä on rajanpinnassa 29 kuvauskojua, viisi luksusmökkiä ja karhutalo karhujentarkkailuun.

Minulle oli varattu ”luxusmökki”, jossa karhuyön viettoon oli kerrassaan hienot puitteet. Mökissäni oli parisänky, hyvin varusteltu pieni keittiö astioineen, tasokas kylpyhuone ja parasta kaikessa, isot ikkunat metsään ja alapuolella pilkottavalle suolle. Karhuyö luksusmökissä on hulppea lahjaidea hänelle, joka arvostaa elämyksiä tavaraa enemmän. Täällä oli jopa samppanjalasit, joten ei tarvitse samppista muovimukista siemailla.

Minun olisi ollut mahdollista siirtyä yöksi jollekin paikan kuvauskojuista, jossa karhujen kohtaaminen olisi ollut vielä intensiivisempää. Kojut sijaitsevat aivan pelipaikoilla soiden ja lampien reunamilla. Voin kuvitella, että elämys on niissä vielä kokonaisvaltaisempi äänineen ja tuoksuineen.

Vaatimattomat kojut on suunniteltu nimenomaan kuvauspaikoiksi kuvausaukkoineen. Monissa kojuissa pääsee kuvaamaan jopa useaan suuntaan ja usealta korkeudelta. Kojuja on valittavissa erilaisissa ympäristöissä, kuten suo-, metsä-, lampi- ja kalliotaustoilla.

Viime hetkellä kuitenkin peruin mahdollisuuden siirtyä kuvauskojulle. Takana oli yli viikon kestänyt hellejakso ja vierailupäivänä lämpötila liikkui lähellä 30 astetta eikä luvattu tuuleton yökään toisi paljoa helpotusta. Mietin, että pienissä kuvauskojuissa olisi varmaan todella kuuma. Olin yksin matkassa ja huolestuin siitä, jos minua alkaa jossain vaiheessa ahdistamaan. Kuvauskojuista on ehdoton poistumiskielto ennen aamuseitsemää. Tällä kertaa luksusmökkini veti pidemmän korren.

Karhujen yö kaikilla mukavuuksilla.Kuvauskojut ovat vaatimattomia, mutta maisema täydellinen.Kuvauskojuilla on talvimakuupussein varustetut punkat.

Yksi Bear Centren karhuntarkkailumahdollisuuksista on karhutalo, jonne voi ostaa joko yön yli reissun tai iltaretken. Kahdessa kerroksessa sijaitseva karhutalo on suunniteltu hienosti niin, että suljettavilla liukuovilla saa omalle porukalle yksityisyyttä. Karhutalossa on useampi wc, jääkaappi, kahvin- ja vedenkeittomahdollisuus sekä kerrossänkyjä lepäämistä varten. Pienellä mäellä sijaitsevalta talolta avautuivat hyvät näkymät ympäröivään luontoon.

Mökit ja kojut sijaitsevat noin 400-900 metrin päässä päätalolta. Luksusmökin pihaan pääsee ajamaan autolla, muille rakennuksille kävellään. Perille pääsee kuivin jaloin ilman kumisaappaita, sillä suo-osuuksilla on pitkospuut.

Kaikkiin hintoihin sisältyy eväspaketti. Sen lisäksi päätalolla on mahdollisuus ruokailla ennen mökeille tai kojuille siirtymistä tai nauttia aamiaista karhuyön jälkeen. Päätalon pihapiirissä on myös talo, jonne voi jäädä aamulla nukkumaan.

Ennen kohteisiin siirtymistä pidettiin yhteinen info, jossa painotettiin ehdotonta hiljaisuutta erityisesti kuvauskojuilla. Ohuiden seinien läpi äänet kuuluvat helposti ja voivat helposti säikyttää arat karhut tiehensä eikä muutenkaan haluttu karhujen tottuvan ihmisiin. Infon jälkeen kaikki retkeläiset saatettiin mökkeihinsä. Karhutalon iltaretkeläiset lisäksi noudettiin illalla yhtenä ryhmänä.

Karhutalo on loistava paikka karhujen tarkkailuun.Kojuille oli helppo siirtyä pitkospuita pitkin.

Minkälainen oli sitten oma karhuyöni? Ensimmäiset tunnit menivät odotellessa. Mökin ilmanvaihtolaite piti taustalla pientä hurinaa, joten sammutin senkin pois häiritsemästä. Sitten olikin aivan hiirenhiljaista, mitä nyt väliin jossain rääkäisi korppi tai lokit pitivät ajoittaista metakkaansa.

Tuntui jännittävältä tuijottaa metsää ympärillä, sillä mikä hetki hyvänsä jostain saattaisi ilmaantua karhu näkösälle. Bear Centren mukaan siihen oli yli 90 prosentin todennäköisyys. Alueella liikuskelee noin 30 karhua ja hyvällä onnella voi nähdä myös ahman tai suden.

Sitten havahdun. Suon takana melko kaukana näen tumman liikkuvan hahmon, joka ikävä kyllä hetken päästä häviää puiden suojaan. Varmaankin se oli karhu, en vain ehtinyt nähdä sitä tarpeeksi hyvin.

Vilkaisen puhelintani, jossa WhatsApp-viestit välkkyvät. Liityin viestirinkiin, jossa lähinnä kuvaajat eri kojuilla jakavat havaintojaan karhujen liikkeistä. Karhu oli nähty usealta kojulta. Harmittelen sitä, etten tutustunut etukäteen mökkien sijainteihin. Se, että karhu kulkee A-mökkiä kohti, ei sanonut minulle ikävä kyllä yhtään mitään.

Tuijotan edessä olevaa näkymää niin, että silmiin sattuu. Sitten alkaa tapahtua. Suolle ilmestyy karhu, joka suunnistaa suoraan minua kohti. Hitaasti, mutta tasaisen rytmikkäästi, se lähestyy. Tartun kameraani ja yritän saada mesikämmenen ikuistettua. Sählään kameran säätöjen kanssa ja lopputuloksena huomasin myöhemmin saaneeni karhu puskassa, karhu puun takana ja karhu epätarkkana kuvia. Nyt ymmärrän kuinka vaikeaa osaamattoman on saada liikkuvasta kohteesta kunnon kuvaa.

Hetken päästä karhu on enää muutaman metrin päässä ikkunastani. Pystyn katsomaan sitä suoraan silmiin. Se nostaa kuononsa hieman yläviistoon, nuuhkaisee ja kääntyy harmillisesti pois päin sinne, mistä on tullutkin. Muutama lokki seuraa kontion kintereillä. Kädet tärisevät, sydämessä muljahtelee ja pulssini tykyttää. Hetki on ollut ainutlaatuinen.

Mökin takaseinän tuuletusikkuna oli raollaan ja mietin, että mahtoikohan karhu haistaa minut siitä. Suljen ikkunan silläkin uhalla, että mökissä on älyttömän kuuma.

Hitaasti vakain askelin tämä kontio kävi kääntymässä ikkunani edessä.Metsän kuninkaan kuninkaalliset jäljet.

Mietin kuinka mahtavaa on, että maassamme on tällaisia suurpetoja kuin karhu, ahma ja susi. Tulen aina surulliseksi siitä, miten yhä edelleen suurpetomme kohtaavat vanhakantaista teilaamisasennetta, jossa petomme nähdään yksipuoleisesti vain vaaroina ja tappajina.

Olin edellisenä päivänä käynyt Kuhmossa Luontokeskus Petolassa, jossa näin menneiltä vuosilta koottuja lehtiotsikoita. Karhu esiintyi otsikoissa pääosin ronskina tappajana ja susi hirvenraatelijana sen sijaan, että ne nähtäisiin metsiemme mahtavana rikkautena. Toivoin hartaasti näkevänä tänä yönä myös voimaeläimeni suden.

Mutustelen eväitäni ja nautiskelen pikakahvia pysyäkseni hereillä. Harmittelen tässä kohtaa, että olen yksin reissussa. Olisi helpompaa, jos voisi toisen kanssa pitää vahtia vuoron perään, sillä väsymys alkaa painamaan. Onneksi on sentään valoisa kesäyö eikä pimeää juurikaan tule.

Vilkaisen puhelintani ja huomaan, että joku on nähnyt myös ahman. Karhuistakin on useita havaintoja ja muutama loistava karhukuvakin on tullut jakoon.

Ennen yhtätoista tapahtuu jälleen. Tällä kertaa karhu saapuu suon toiselta reunalta, tulee mökin ikkunoiden eteen, aikailee hetken, tekee pienen kiepin ja palaa sitten takaisin metsikköön. Saan videokuvattua osan kontion pyörähdyksestä kamerallani. Mukavaa on saada karhu tallennettua, mutta toisaalta olisi niin kiehtovaa keskittyä vain tarkkailemaan sitä. Kovin kauaa ei tämäkään nalle pysyttele näytillä.

Pari ihastuttavaa Katja Alahuhdan ottamaa karhukuvaa. Katja huolehtii asiakkaista Bear Centressä.Kuva: Katja Alahuhta

Kuva: Katja Alahuhta

Jaksan sinnitellä valveilla vähän yli yhteen ja nähdä kauempaa vielä yhden karhun. Saanpa myös todeta, että säikähdettyään jotain karhu on todella nopea pinkaistessaan pakoon. Laitan puhelimen herättämään aamuneljältä, sillä kukapa raaskisi nukkua kauaa tällaisena yönä.

Neljältä olen taas nuokkumassa tarkkailuasemissani. Kuinkahan monta karhukäyntiä mahdoin missata nukkuessani? Viideltä näen tämän reissun viimeisen karhun. Se tassuttelee alla olevan suon poikki ja katoaa metsän kätköihin. Kyllä se vaan on komea eläin.

Kiitos Bear Centre mahdollisuudesta kokea tämä mahtava elämys. Ja kiitos paikan oppaalle ja ilopillerille Katjalle kaikesta huolenpidosta. Katjan kanssa käytiin vielä seuraavana aamuna katsomassa erilaisia kuvauskojuja. Karhunjäljet lähellä mökkiäni kertoivat siitä, etten sittenkin nähnyt yöllä vain unta.

https://bearcentre.fi

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Luontomatkailu Majoitus Suomessa Suomi

3 x Kainuun majoitushelmet – ihanuuksia korpien kätköissä

tiistai, 27 heinäkuun, 2021
Hiljattain tekemälläni Kainuun kierroksella kohtasin hyvin erilaisia ja ainutlaatuisia majapaikkoja, joista jokaista yhdistää luonnon voimakas vaikutus. Minkä sinä valitsisit: hotellin, huoneiston vai luksushuvilan? Minä ainakin olin otettu kaikista näistä kolmesta ihanuudesta.

Kaupallinen yhteistyö: Wild Taiga Kuhmo-Suomussalmi (Matkailuelinkeinon elpymistä edistävät kehittämishankkeet -rahoitus)

Majoituksella on minulle matkoilla suuri merkitys. Tai no, yksi satunnainen yö menee melkein missä vaan, mutta kun lähden lomalle ja haluan rentoutua kunnolla, kaipaan kauneutta ympärilleni. Tylsä ja surkea majapaikka vie fiilikset ja vastaavasti viehättävä miljöö luo puitteet heittäytyä täydelliseen nautiskeluun.

Mieluinen majapaikka ei tarkoita minulle viiden tähden hotellia tai luksusleimalla kuorrutettua pömpöösiä. Varsinkin, jos hotellin tunnelma on jäykkä ja muodollinen, siellä voi enemmänkin tuntea olonsa vaivautuneeksi kuin kotoisaksi.

Sen sijaan rakastan majapaikkoja, joissa on jotain omaleimaista ja persoonallista. Sijainti upealla paikalla, historian havina ympärillä, visuaalisia yksityiskohtia sykkivä sisustus tai seesteisyyttä huokuva tunnelma ovat juttuja, jotka saavat viihtymään.

Kainuun kiertomatkani Kuhmo – Suomussalmi – Paltamo -reitillä oli muutenkin elämys, mutta lisävahvistusta se sai ainutlaatuisista majoituspaikoista. Kahdessa näistä yövyin ja yhteen kävin tutustumassa muuten. Melkoisia herkkuja eikö vaan?

Hotelli Kalevala, Kuhmo

Vajaan neljän kilometrin päässä Kuhmon keskustasta sijaitseva hotelli on jo nähtävyys itsessään. Kaukaa katsottuna voisin vannoa, että rakennus on tehty puusta, mutta läheltä paljastuu todellinen rakennusmateriaali, betoni. Nerokasta!

Moniulotteinen rakennus tuo mieleen linnakkeen, jonka kätköihin voisin kuvitella muutaman ritarin piileksimään. Jotain vanhaa, jotain modernia, jotain riisuttua, mutta kiinnostavaa. Hotellirakennuksen arkkitehtiä on kuulema innoittanut Kalevalassa esiintyvä Kokko-lintu. Ihan ei nyt osunut mielikuvani nappiin.

Huone paljastuu melko tavalliseksi. Pintaremontista huolimatta ajan patinaa näkyy, mutta ei pahasti. Karhutapetti seinällä tuo kivaa tunnelmaa. Harmittelen ilmastoinnin puuttumista, sillä ulkona on lähes 30 asteen helle. Onneksi pöydällä on pöytätuuletin ja pieni tuuletusikkuna löytyy. Toivon, että yöksi viilenee.

Hetken päästä istun janoisena ja nälkäisenä hotellin ravintola Kantelettaren terassilla. Alapuolellani olevalta Lammasjärveltä käy mukava pieni tuulenvire. Hyvänen aika, hotellihan on oikeasti aivan rannalla. En muista tavanneeni Suomessa koskaan aiemmin tällaista rantahotellia kirjaimellisesti. Viileä valkoviini lasissa, 27 astetta lämmintä iltakuudelta ja huikea biitsi aivan vieressä, tämähän on kuin etelän lomalla konsanaan.

Juttelen mukavan tarjoilijan kanssa ja saan tietää, että pitkä hiekkaranta alapuolellamme on hotellin yksityisranta. Myöhemmin huomaan alas johtavat portaat, jotka ikään kuin johdattavat lähes vesirajaan. Rannalla on muutama soutuvene hotelliasiakkaiden käytössä. Aika luksusta olisi lähteä tällaisena iltana vaikka kalaan tai muuten vaan soutelemaan.

Pian on nälkä taltutettu runsaalla lohisalaatilla, muhevalla naudanpaistilla ja herkullisella jälkkärillä. Hyvää, maukasta ruokaa ja kerrassaan riittävästi.

Suuntaan kutsuvalle rannalle. Joku on iltauinnilla, muuten on hyvin rauhallista. Rannalla huomaan kodan ja istahdan hetkeksi sen vieressä olevalle terassille. Ilta-aurinko kultaa sopivasti maisemaa. On aivan älyttömän kaunista!

Kierrän takaisin ylös saunaosaston ulkotilojen kautta. Saunan terassilla paistattelee ulkoporeallas. Mietin, miten hienoa olisi katsoa pimeällä tuosta porealtaasta tähtitaivasta tai peräti revontulia.

Herään aamulla aikaisin ja suuntaan ensimmäiseksi aamiaiselle. Olen iloinen saadessani jälleen pöydän ulkoterassilta. Pakkohan se on aamupuuronsa kuvauttaa näin kauniissa maisemassa. Aamiaisen jälkeen ennätän vielä aamulenkille lähimaastoon. Kiinnitän huomiota luontopolkujen viittoihin ja metsään johtaviin polkuihin. Kivat maastoliikuntamahdollisuudet täällä.

Lähden kulkemaan pitkin rantaa. Olin kuullut läheisestä luonnonkauniista Harakkasaaresta, jonne suuntaan. Puolimatkassa luovutan. Vesi on sen verran korkealla, että pääsisin perille ainoastaan riisumalla kenkäni ja kahlaamalla osan loppumatkasta. Lupaan mielessäni tulla joskus uudestaan.

Hieno paikka tämä Kalevala-hotelli. Vaikka ikää on jo paljon ja pientä 90-luvun leimaa on, tämän kaiken antaa anteeksi, sillä hotellin sijainti on ällistyttävä. Ilmapiiri on mukavan rauhallinen, vaikka minulle kerrottiin hotellin olevan aivan täynnä. Tämän kertainen visiittini jäi ikävä kyllä lyhyeksi, olisin viihtynyt täällä pidempäänkin. Minun oli kuitenkin aika jatkaa matkaani.

https://hotellikalevala.fi

Villa Cone Beach, Ylä-Vieksi, Kuhmo

Lähden ajamaan Kuhmon keskustasta Hyrynsalmelle päin määränpäänäni perheyritys Arctica Estatesin majoituskohde Villa Cone Beach. En oikein edes tiedä, mitä noin 40 kilometrin päässä minua odottaa, mutta arvelen kyseessä olevan jonkinlainen laadukas mökkimajoitus.

Matkalla naureskelen itsekseni, että nyt ymmärrän, mitä tarkoitetaan Kainuun korpimaisemilla. Matkan varrella asutus on todella vähäistä, pelkkää metsää, suota ja väliin jokunen vesistö. Erämaata täällä todella riittää.

Jossain kohtaa navigaattori ohjaa kääntymään kapealle metsätielle ja sitten jo kohteeni näkyykin. Edessäni on valkoinen, suloinen tornitalo kuin satulinna, ja vieressä mielenkiintoinen pieni punatiilitalo, joka on ilmeisesti autotallirakennus.

Olen vähän etuajassa tapaamisestani ja kiertelen talon vieressä olevaa puutarhaa. Hämmästelen kasvien ja kukkien määrää. Miten joku saa näillä leveysasteilla kasvamaan ja menestymään tämän kaiken?

Siirryn rannan puolelle ja siellä vasta ihmetystä piisaakin. Toinen puutarha, aiempaa isompi ja runsaampi. Ja aivan valtavasti kukkia kaikkialla, aivan kuin Chelsean Flower Showssa oltaisiin. Talossa täytyy olla joku puutarha-alan ammattilainen. Ei kukaan muuten pysty tekemään tällaista. Ja sen ammattilaisen täytyy myös olla visuaalisesti lahjakas. Kaikki on mietitty niin tarkoin. Kasvien ja puiden lomassa risteilevät käytävät johdattavat kulkijaa eteenpäin ja aina on pakko nähdä, mitä seuraavan mutkan takaa tulee vastaan.

Käytävien varrella on taideteoksia sekä sadoittain erilaisia puita. Jossain näen huvimajan, tuoliryhmiä ja sitten paras kaikesta, rautaportti ja sen takana ihan erillinen kukkatarha. Vai onko tämä sittenkin pelkästään ruusutarha? Mietin, miten valtavasti on vaatinut työtä, että kuivalle mäntykankaalle on saatu rakennettua näin mieletön kokonaisuus.

Ennen kuin tapaan paikan isännän otan vielä muutaman kuvan neitseellisestä hiekkarannasta. Omaa hienohiekkaista rantaa on varmaan lähes 500 metriä. Yritän kuikuilla rannalta muita mökkejä, mutta missään ei näy mitään. Täällä ollaan tosiaan omassa rauhassa ja täydessä yksityisyydessä. Paikkahan on aivan uskomaton!

Sitten on aika tutustua huvilan sisätiloihin. Olen niin hämmästynyt kaikesta ympäröivästä kauneudesta, että lähes unohdan ottaa kuvia. Huomioin kauniita yksityiskohtia, kuten ristikkoikkunat (käsityönä puusepällä tehdyt), keskellä taloa oleva portaikon (tilattu Kanadasta mittatilaustyönä), kauniit huonekalut (osa aitoa antiikkia), taidokkaat matot (käsinsolmittuja itämaisia) ja olohuoneessa suurikokoisen englantilaistyylisen takan.

Juttelen talon isännän ja omistajan Timon kanssa, joka kertoo mielenkiintoisia yksityiskohtia vaativan taloprojektin vaiheista. Saan sen kuvan, että tähän kohteeseen on riittänyt vain paras. Ja sama jatkuu sisustuksessa. Esimerkiksi vuoteet ovat samanlaiset kuin Hotelli St. Georgessa Helsingissä (tulivat kuulema samalla kuljetuksella).

Vaikka kaikkiin villan yksityiskohtiin on paneuduttu pieteetillä ja mielestäni nyt puhutaan oikeasti luksuksesta, Timo kuitenkin kertoo heidän mieluimmin puhuvan elämyksestä. Ja sitähän tämä paikka kaikkinensa on: täydellinen rauha, ympäröivä erämaa, uskomattomat puutarhat, kaunis ja tasokas huvila sekä tarvittaessa kaikki palvelut omaa henkilökuntaa myöten.

Niin, kansainväliseen vuokraukseen enemmin suuntautuneena tässä talossa ei tarvitse tehdä itse mitään, mitä ei halua. Tarvittaessa henkilökunta hoitaa ateriat ja ohjelmapalvelut, lämmittää rantasaunan tai laittaa vaikka takkaan tulet. Sinä kerrot, mitä haluat ja se pyritään toteuttamaan.

Talossa mahtuu majoittumaan kuusi aikuista ja kaksi lasta. Erinomainen paikka vaikka pienen perhepiirin juhlien viettoon tai useamman sukupolven yhteiseen laatulomaan. Villa Cone Beach on sinulle, joka etsit jotain poikkeuksellista. Harvinaislaatuinen helmi tämä paikka tosiaan on.

Ihan pakko oli muuten kysyä noista puutarhoista. Niiden kädenjälki on omistajapariskunnan, joka kuulema ei ole alan ammattilaisia, mutta suhtautuu puutarhanhoitoon vakavasti. Timon erityisalue on puuvartiset kasvit ja vaimo on se visualisti kaiken kauneuden takana.

https://www.arcticaestates.com

Jättiläisenmaa – Arctic Giant, Paltamo

Kuhmosta jatkoin Suomussalmen kautta Paltamoon ja siellä viimeiseen majoituskohteeseeni Jättiläisenmaahan. Vähän hymyilytti, kun kuulin, että minulle oli varattu siellä jättiläisen linnunpönttö.

Jyrryyttelin viimeiset kilometrit kuoppaista hiekkatietä ja mietin jo, että mitäköhän tien päässä odottaa. Kun pääsin hotellin pihaan, tajusin, että aika ylhäällä oltiin. Lähes 300 metrin korkeudelta Kivesvaaran huipulta avautuivat upeat maisemat ympäröivään erämaahan. Oltiinkohan nyt Kainuun katolla?

Wau, oli ensimmäinen sana kun astuin vaaran reunalla olevaan ilmalämpöpumpun viilentämään linnunpönttöön. Isosta maisemaikkunasta avautui mieletön maisema alas ympäröivään taigaan. Olisin voinut unohtua ikkunan edessä olevaan punaiseen lepotuoliin miettimään maailmankulkua vaikka kuinka pitkäksi aikaa. Yritin kuvitella, miltä maisema mahtaa näyttää, kun muuttuva maisemataulu vaihtuu ruskaan ja sitten lumipeitteeseen.

Noin 30 neliön kokoinen mökkihuoneisto oli kivasti sisustettu ja muutenkin toiminnoiltaan hyvin kompakti. Keittiössä oli kaikki tarpeellinen omaan kokkaukseen, kuten pieni liesi, mikro, jääkaappi ja astianpesukone. Kylppärin lisäksi huoneistossa oli viihtyvyyttä lisäämässä oma sauna ja pieni terassikin löytyi sisäänkäynnin puolella.

Linnunpönttöni oli niin ihana, etten olisi millään malttanut sieltä poistua mihinkään. Pitkän päivän päätteeksi nälkä alkoi kuitenkin muistuttaa olemassaolostaan ja lähdin respasta hakemaan etukäteen tilatun Jätin supersopan. Kyse on termarissa toimitettavasta juuressosekeitosta, jonka voi nauttia nokkospatongin kera joko luonnonhelmassa tai omassa huoneessaan. Minä päätin lähteä keittoineni metsään ja naureskelin, että muistutin Punahilkkaa, joka kulkee metsässä iloisesti kori heiluen. Pahaa sutta ei tällä kertaa näkynyt.

Nukuin yöni viilennetyssä huoneessa todella hyvin. Heti herättyäni nostin moottoroidun vuoteeni päädyn pystympään ja viivyin vuoteessani vielä hetken näköaloja ihastellen. Saatoin pitkittää upeaa aamuhetkeä huoneeseen toimitetun aamiaisen kera. Aamiainen oli sen verran runsas, että siitä riitti matkaevääksi kotimatkallekin.

Ennen kotiinlähtöä halusin kokeilla sähköavusteista fatbikea. En ollut koskaan aiemmin ajanut sähköavusteista pyörää, saatikka sitten kokeillut läskipyörää. Olin kiinnostunut kokemaan, millainen kulkupeli tuo pyörä maastossa olisi.

Vakaa ja näpäkkä kulkupeli olikin. Jättiläisenmaan ympäristössä on noin 16 kilometriä merkittyjä luontopolkuja. Erityisesti tuo sähköavusteisuus teki matkasta todella sujuvaa ja kevensi matkantekoa kummasti. Tuolla helteellä olisivat minulta kyllä muuten jääneet kaikki ylämäet polkematta.

Tosin huomasin, että paluumatkalla ylämäkeen johtavat kapeat metsäpolut olivat vaikeita ajaa ja niiden osuudet mieluimmin talutin. Reitti olisi kannattanut suunnitella paremmin ja pysyä vähän leveämmillä väylillä. Joka tapauksessa oikein hyvä kokemus. Läskipyörä menee ehdottomasti jatkoon.

Jättiläisenmaalla on paljon muunkinlaista majoitusta kuin nämä linnunpöntöt. Valitettavasti vierailuhetkenäni kaikki majoituspaikat olivat käytössä, enkä päässyt katsomaan muita vaihtoehtoja. Jos arvostat ainutlaatuista näköalaa, linnunpönttö on kyllä ihan huippu.

https://arcticgiant.fi

Neljänneksi tähän ryhmään olisin voinut nostaa Kuhmon Bear Centren luksusmökin. Karhujen yöstä tulee kuitenkin ihan oma blogipostauksensa. Siitä tarinaa lähiaikoina.

Lisää Kainuun majoitusvaihtoehtoja: https://wildtaiga.fi

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Majoitus Suomessa Ravintolat Suomessa Ruoka ja viini Suomen kaupungit

Tasapaksun hyvää arkea ja piristävä piipahdus Helsinkiin

perjantai, 30 huhtikuun, 2021

Soiteltiin tänään siskon kanssa kuulumisia. Todettiin molemmat, ettei oikeastaan kuulu mitään ihmeempää. Sellaista vaan tavallista arkea ja kotielämää. Eli itse asiassa meille molemmille kuuluukin ihan hyvää. Sisko paistaa vapuksi munkkeja, meillä syödään grillimakkaraa ja perunasalaattia. Vietetään hyvää tavisarkea.

Se tasapaksu arki, jota aina väliin sorrun nurisemaan, onkin oikeastaan juuri se toimiva pohja, joka tekee elämästä ihan mukavaa. Unenpöpperöiset aamukahvihetket, kaupassakäynnit, pyykinpesut ja perjantaisiivoukset, hyvää elämää kaikki tyynni. Kun elämää eivät heittele mitkään suuret mullistukset tai kriisit eikä pääkoppaa rasita ylenpalttiset ongelmat tai murheet, elämä on usein mallillaan. Silloin kaikki on kutakuinkin hyvin.

Käytiin pitkästä aikaa miehen kanssa kokemassa hyvän elämän toistakin puolta. Korona-aikana olen kaivannut vietävästi pieniä matkoja, sosiaalista elämää ja ravintolaruokailuja.

Lomaviikollani piipahdettiin Helsingissä ja yövyttiin pari yötä yhdessä pääkaupungin suosikkihotellissani, Lilla Robertsissa. Joskus alkuvuodesta Kämp Collection -ketjun hotelleihin oli hyviä majoitustarjouksia, joihin ystävien kanssa tartuttiin. Kerran jo jouduttiin varauksia siirtämäänkin, koska koronatilanne pääkaupunkiseudulla näytti joltisenkin uhkaavalta.

Ripaus siirtomaahenkeä ja ripaus art decoa. Ne pienet yksityiskohdat luovat tunnelman.

Matka ei tosin toteutunut ihan sellaisena kuin siitä haaveilimme. Koronan takia Helsinki oli paljolti kiinni. Haaveeksi jäivät niin Ateneumin Repin-näyttely kuin Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha, jossa en ole itse asiassa koskaan käynyt.

Oli mukavaa päästä pitkästä aikaa ravintolaan syömään, vaikka vähän hassua vääntöähän homma oli omituisten aukiolo- ja alkoholirajoitusten kanssa.

Ruokapaikaksi valitsimme hotelliamme vastapäätä olevan ranskalaistyyppisen ravintolan Le Petit Pastiksen. Vähän kiirettä piti, kun ravintola sai olla auki vain iltaseitsemään. Ja vielä kiiruumpi tuli, koska halusimme ruuan kanssa nauttia viiniä. Hallitus kaikessa viisaudessaan oli päättänyt, että myös ruokaravintoloiden alkoholitarjoilu piti lopettaa jo kello viisi.

Vaan vielä mielenkiintoisemmaksi pakka meni siinä, että tarjoilija kertoi, että juomat piti nauttia kello kuuteen mennessä. Suomen alkoholilainsäädännön mukaan pöydissä saa olla alkoholia enää tunti valomerkin jälkeen. Kuuteen mennessä juomattomat juomat tultaisiin korjaamaan pöydistä pois. Kelloa vilkuillen lipiteltiin sitten viinimme vähän nopeutetulla tahdilla.

Aurinko paistoi ulkona ja hetken käväisi mielessä, että poiketaanko vielä jollain terassilla. Kunnes muistimme, että eihän se olekaan mahdollista, kun kaikkien on suljettava ovensa seitsemään mennessä, myös kahviloiden. Voi sentään tätä omituista maailmaa.

Le Petit Pastis oli meille uusi ravintolakokemus ja ihan hyvä sellainen olikin. Jos satut käymään parsakautena, maista ravintolan parasta parsakeittoa ikinä. Myös miehen alkuruuaksi nauttima kaunis tartarpihvi herätti vähän annoskateutta. Oikeastaan ainut miinus oli ravintolan tylsä ja parhaat päivänsä nähnyt miljöö, joka kaipaisi päivitystä.

Kauniita ja maistuvia annoksia.

Seuraavan päivän kuningasidea oli napata hotellilta polkupyörät ja lähteä tutkimaan Helsinkiä koronaturvallisesti pyöräperspektiivistä. Ihanaa ajella keväistä merenrantaa, pysähdellä kahvittelemaan rantakuppiloihin ja myöhemmin päättää retki lasillisella kuohuvaa Kappelin terassilla.

Lounasta nautimme Keskuskadulla lähellä Rautatieasemaa olevassa Deliberi K7:ssä. Tämä on minulle sellainen Helsinki-matkojen luottomesta. Paljon erilaista hyvää pikkusyötävää (jos sitten tuhdimpaakin lounasta) ja erinomaisia tikkutapaksia, pintxoja. Nyt korona-aikana näytti paikalla olevan käsittämättömän hyviä tarjouksia niin syötävistä kuin juotavista. Paikan samppanjaindeksi on jotain ihan omaa luokkaansa.

Ilta sitten menikin aasialaisella take away -ruualla.

Kumman piristävä vaikutus sitä näinkin pienellä piipahduksella oli. Maalla asuvana sitä entistä helpommin jumittuu omaan mökkiinsä ja lähes eristäytyy muusta maailmasta. On viikkoja, jolloin oman miehen lisäksi en näe muita kuin ehkä kaupantädin, postisedän ja kirjastovirkailijan. Joskus en näitäkään. Hyvää tekee ihmiselle käydä välillä ihmisten ilmoilla.

Ystäväni naureskeli, että mulla taitaa olla laaja matkagarderobi matkassa, kun on joka hetki uudet vermeet päällä. Kun on kuukausitolkulla pyörinyt collageasussa ja ulkoiluvaatteissa, vähän oli kiva vetää kukkamekkoa päälle.

Saattaa olla, että ihan piruttain grillin kuumetessa vedän vapuksi kesämekon päälle. Onhan Saimaakin jo jäistä vapaa. Ja hei, me ollaan molemmat saatu tällä viikolla ensimmäiset koronapiikit. Siinä on jo tarpeeksi syytä juhlaan.

Hauskaa vappua teille kaikille, sateisiin ja paisteisiin!

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Majoitus Suomessa Museot Museot Suomi Ravintolat Suomessa Ruoka ja viini Suomi

Ihme paikka itärajalla. Miksi matkustaa Ilomantsiin?

keskiviikko, 3 maaliskuun, 2021

Lähes jännitti, kun kurvasin Pohjois-Karjalan round tripillä kohti Ilomantsia, äitini syntymäpaikkakuntaa. Lapsuudessani sukuloitiin seudulla useampaankin otteeseen, mutta aikuisvuosina ennen tätä reissua ei vaan tullut koskaan palattua noille kulmille. Ihan tuntui siltä, kuin olisin etsimässä kadotettuja juuriani.

Kaupallinen yhteistyö: Kalitka- the development of cross-border gastronomic tourism -hanke

Ohitin tutun nimisiä paikkakuntia. Haapovaara, Marjovaara, Jerusalemi, Maukkula. Hetkinen, eikö tuo Jerusalemi ollut juuri se Kivenpyörittäjien kylän tapahtumapaikka? Olisipa hauska tietää, miten moinen erikoinen nimi on päätynyt pohjoiskarjalaisen pikkukylän nimeksi.

Samalla muistui mieleeni tapahtumia lapsuuden matkoilta. Ilomantsi edusti tuolloin kaupunkilaistytölle ihmeellistä maailmaa. Serkun kanssa patisteltiin lehmiä laitumelta navettaan. Täällä lypsin elämäni ensimmäistä kertaa. Ja olin mukana heinäpellolla. Käytiinpä yhdessä ihmettelemässä maalaiskylän lavatanssejakin.

Muistin myös, kun Ilomantsin tädit tulivat meille kylään. Hetkessä hersyvä nauru ja iloinen karjalanmurteinen puheensorina täyttivät kotimme.

Yöksi itärajalle Möhkön kylään

Määränpääni oli maamme itäisin osa, Ilomantsin Möhkön kylä. Ihmettelin valtavaa lumen määrää. Pakkasta oli lähes 20 astetta ja kuuran huurruttama maisema kuin suoraan postikortista.

Hieman ennen Möhköä kiinnitin huomiota Petkeljärven kansallispuiston kylttiin. Ai täälläkö se onkin. Yksi itselleni käymättömistä kansallispuistoista, jonne olisi kesällä kiva tulla patikoimaan.

Lopulta saavuin tulevaan majapaikkaani, Möhkön Rajakartanoon, Koitajoen rannalla sijaitsevaan entiseen rajavartioasemaan. Rajalla täällä tosiaan oltiin. Venäjälle matkaa oli enää vain pari kilometriä.

Perillä odotti täydellinen luonnonrauha, lumiset puut ja vitivalkoiset hanget. Kuulin myöhemmin, että paikasta oli tullut eräänlainen ”retriittipaikka”, enkä yhtään ihmettele. Jos missä, niin täällä keskellä ei mitään, voi hyvin irroittautua maailman hektisyydestä.

Jotain sanoittamatonta eksotiikkaa paikkaan liittyy, vaikka ihan supisuomalainen olenkin. Mietin myös, että jos haluaa koronaturvallista matkailua, täällä jos missä, siihen on hyvät mahdollisuudet.

Oli minulla seuraakin. Nyt tiedän, missä ne muumit talvehtivat.

Nimi ”kartano” on ehkä vähän harhaanjohtava. Rajakartano ei ole mikään hieno arvorakennus, enemmänkin sellainen kotoinen retrohenkinen mummola. Huoneistot ovat tilavia ja niissä kaikissa on oma kylppäri ja keittiö. Tosin, jos paikan emäntä Elvi vaan on paikalla kokkaamassa, enpä suosittele laittamaan itse ruokaa.

Elvi osoittautui loistavaksi kokiksi. Maukas lähi- ja luomuruoka on täällä arkipäivää. Itse ihastuin aamiaisella olleeseen spelttiuunipuuroon niin paljon, että sitä on meillä kotonakin tehty nyt useasti.

Möhkön Rajakartano kuuluu Karelia á la carte -verkostoon, jonka arvoihin kuuluvat karjalaisuus, paikallisuus, omaleimaisuus, vieraanvaraisuus ja luonto. Allekirjoitan täysin, tätä kaikkea Rajakartano minusta edusti.

Illallisen jälkeen vähän nieleskelin, kun kuulin, että isäntäpariskunta asustelee kilometrin päässä Rajakartanolta ja tulisin yöpymään yksin täällä metsän keskellä. Jos joku olisi ollut seuranani, olisi ollut hienoa olla täysin omassa rauhassaan. Mennä illalla tekemään laavulle tulet ja ihastelemaan tähtikirkasta taivasta. Tai saunoa ranta- tai savusaunassa.

Yksin en tähän tohtinut, vaan kävin tarkastamassa illalla vielä varmuuden vuoksi, että ovet olivat lukossa. Tiedän, ihan tyhmää, mutta minkäs ihminen vilkkaalle mielikuvitukselleen voi. Nukuin kuitenkin yöni erittäin hyvin. Ympärillä oli täydellinen rauha ja sänky kerrassaan mukava. Sitä paitsi tilaa oli ruhtinaallisesti, sillä käytössäni oli huoneeni lisäksi vielä yhteiset oleskelutilat.

Aamulla Elvi oli tullut kattamaan pöytään monipuolisen aamiaisen, mihin kuuluivat mm. itse tehdyt maailman parhaat karjalanpiirakat. Harmi, kun en jaksanut maistaa kuin murto-osaa pöydän antimista.

Kuulin muuten, että Koitajoki, jonka rannalla Rajakartano sijaitsee, on hyvä virkistyskalastuskohde. Siitä syttyi idea tulla ensi kesänä Möhkön kauneuteen kalaan ja patikoimaan.

Mielenkiintoista kylähistoriaa

Möhkön kylä on muutenkin kiinnostava. Paluumatkalla pysähdyin suloisen keltaisen puurakennuksen pihaan, joka osoittautui ruukinkartanon Pytingiksi, entiseksi Möhkön ruukin patruunaperheen kodiksi.

Sattui niin mainiosti, että museoamanuenssi oli sattumalta paikalta ja pääsin kurkistamaan rakennuksen sisään, vaikka se näin talviaikaan on suljettu. Taloon on koottu näyttely, joka kertoo ruukin historiasta, alueesta ja elämästä.

Möhkössä oli 1800-luvun puolivälistä 1900-luvun alkuun merkittävä järvimalmiruukki. Alueella on työskennellyt parhaimmillaan jopa 2000 henkeä Venäjää myöten ja Möhkön kyläkin kasvoi ruukin myötä 600 asukkaan kyläksi.

Kannattaa käydä täällä. Mielenkiintoinen pala historiaa ja kesällä viehättävä alue retkeilyreitteineen aivan kosken rannalla.

Myös sotahistoriasta kiinnostuneelle alueella on paljon nähtävää. Ilomantsissa on käyty useita merkittäviä taisteluita niin talvi- kuin jatkosodassa. Ruukin museossa on pieni sotahistoriallinen näyttely, mutta laajemmin historiaan pääsee uppoutumaan Öykkösenvaaran sotahistoriallisella alueella, Hattuvaaran Taistelijan talolla tai Parppeinvaaralla olevalla Rajakenraalin majalla.

Karjalaisuus asuu Parppeinvaarassa

Möhköstä ajelin tutkimaan Ilomantsin Parppeinvaaran runokylää, jonne on koottu paljon karjalaisia perinteitä, kuten karjalaista perinnerakentamista ja kulttuurihistoriaa. Tosin nyt talvikautena osa paikoista oli kiinni, joten aukioloajat kannattaa tarkistaa etukäteen paikan nettisivuilta.

Runonlaulajan pirtissä ja kesäisin vanhoissa museoaitoissa pääsee tutustumaan karjalaiseen runonlauluperinteeseen. Täytyy tunnustaa, että itselleni runolaulu terminä oli kutakuinkin vieras ja sekoitin sen jopa karjalaisten itkijänaisten itkuvirsiin. Mutta tiedänpä nyt tämänkin.

Runolaulu on kalevalamittaan riimiteltyä laulua, jonka tarinat liittyivät usein ihan arkisiin asioihin kuten lapsiin, työhön, ihmissuhteisiin ja rakkauteen. Ylipäätään laulamalla käsiteltiin kaikki elämän ilot ja surut. Laulamalla kerrottiin myös kansantarinoita, jotka siirtyivät näin sukupolvelta toiselle.

Parppeinvaaralla kannattaa käydä myös Luontopirtti Mesikässä, jossa on kiinnostava luontonäyttely ihmisen ja luonnon välisestä suhteesta Pohjois-Karjalassa. Näyttelyä täydensi äänimaailma, joka teki esillepanosta entistä todellisemman. Museossa pääsee näkemään mm. alueen suurpedot täytettyinä. Erityisesti lapset oli huomioitu museon annissa hyvin.

Parppeinvaaralla on myös pieni tsasouna. Itä ja rajanläheisyys näkyy voimakkaasti alueen uskonnossa. Väkilukuun suhteutettuna Ilomantsi on Suomen ortodoksisin kunta. 17 prosenttia ilomantsilaisista on ortodokseja.

Karjalaiseen perinteeseen liittyy keskeisesti ruokakulttuuri. Parppeinvaaralla, komeissa vaaramaisemissa, on ravintola Parppeinpirtti, missä kävin lounaalla. Viikolla tarjoillaan lounasta buffetpöydästä ja viikonloppuisin ja sesonkiaikoina katetaan karjalainen pitoateria. Lisäksi tiettyinä päivinä järjestetään suosittuja burger-iltamia.

Parppeinpirtissä toimii myös oma piirakkaleipomo, joten täältä saa taatusti aidot itse leivotut karjalanpiirakat. Kiva karjalaishenkinen ravintola, kannattaa pistäytyä.

Lomasuunnitelmia kesälle

Ennen paluuta Joensuuhun tein kierroksen vielä Ilomantsin keskustassa. Kävin ostamassa kotiin tuliaiseksi skumppapullon paikallisesta Hermannin viinitilan myymälästä. Omien viinien lisäksi myymälässä on myynnissä kivoja herkkutuliaisia.

Olisipa ollut kesä. Silloin olisi ollut auki Ilomantsin vesitornin huipulla sijaitseva Hermannin viinibaari ja sen terassi. Laitoin tämänkin kohteen käytävien listalle seuraavaa matkaa varten.

Kolkuttelin turhaan myös talvikautena suljetun nukke- ja nalletalon ovea. Vähän harmitti, sillä olisi tuolla ollut nähtävää tälle vähän isommallekin tytölle.

Ilomantsiin tulee ensi kesänä palattua ihan varmasti. Sen verran jäivät kaihertamaan alueen luontoliikunta- ja kalastusmahdollisuudet. Haluaisin saada taimenen Koitajoen koskesta, saunoa savusaunassa, kulkea pitkin Petkeljärven kansallispuiston harjumaisemia, käydä maistamassa Parppeinpirtin karjalaisen pitopöydän antimia sekä nautiskella skumppaa vesitornin terassilla.

Ilomantsissa tuli mieleen ruokamuisto lapsuudesta. Muistan syöneeni jossain taivaallisia suussa sulavia sultsinoita. En nyt enää lähes 50 vuoden päästä muista, mitä ne sultsinat oikein olivat, mutta jotain niin hyvää, että ovat jääneet mieleen. Seuraavalla Ilomantsi-reissulla lupaan ottaa asiasta selvää.

Lisää ideoita Ilomantsiin: https://visitilomantsi.fi/

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Majoitus Suomessa Museot Museot Suomi Ravintolat Suomessa Ruoka ja viini Suomen kaupungit Suomi Taide

Joensuussa maistui karjalainen kulttuuri ja gastronomia

sunnuntai, 14 helmikuun, 2021

Ismo Alanko, Abloy ja Ilosaarirock. Siinä oikeastaan ainoat asiat, jotka tiesin Joensuusta entuudestaan. Jostain kumman syystä itärajaa ajaessamme kaasupoljinta ei tullut Joensuun kohdalla koskaan hiljennettyä. Olisi kannattanut. Siellä on kuulkaa oikein mukava karjalaiskaupunki.

Kaupallinen yhteistyö: Kalitka- the development of cross-border gastronomic tourism -hanke

Piti oikein Wikipediasta tarkistaa Joensuun faktat. Asukasluvultaan Suomen 12. suurin kaupunki, asukkaita vajaat 77000. Yhteistä rajaa Venäjän kanssa lähes 30 kilometriä. Pielisjoki jakaa kaupungin kahtia, kaupungin nimen mukaisesti ollaan Pielisjoen suulla.

Joensuun keskusta tuntui kaltaiselleni suuntavammaiselle selkeältä. Kaupungin keskiössä on tori, jonka ympärille keskittyvät kaupat ja palvelut. Turistille kaikki merkittävä on lähellä. Rakastan tällaisia kaupunkeja, joissa on helppo liikkua ja joissa pikaisellakin käynnillä saa paljon irti.

Kivoja kulttuurikohteita

Katseeni kiinnittyy ensimmäiseksi torin laidan komeaan teatterirakennukseen. Tarkempi tutkailu kertoo kyseessä olevan 1914 valmistuneen Eliel Saarisen suunnitteleman kansallisromantiikkaa ja jugendia yhdistelevän komistuksen. Mietin mielessäni, että kaupungin, jossa on näin upea teatteri, kulttuurin on täytynyt olla arvossaan jo varhain.

Täällä on muuten kiva esittelyvideo teatterista ”Joensuun kaupunginteatteri tanssien”. Tuli heti sellainen olo, että tekisi mieli laittaa vähän parempaa päälle ja lähteä juuri tuohon teatteriin.

Teatteri kerää katseet

Taiteen ystävän kannattaa suunnistaa myös toiseen kauniiseen rakennukseen, Joensuun taidemuseo Onniin. Useat maalaukset olivat saaneet rinnalleen kalusteryhmiä, jotka loivat tuntua kuin jonkun olohuoneessa olisi vieraillut. Tosin ei kenen tahansa olohuoneessa, sillä seinillä oli melkoista arvotaidetta: Schjerfbeckiä, Järnefeltiä, Gallen-Kallelaa, Edelfeltiä, Halosta… Itse pidin eniten Rafael Wardin värikylläisistä maalauksista, joita museossa oli ilahduttavasti useita.

Pari huonetta oli pyhitetty kirkkotaiteelle, muttei suinkaan tylsästi. Pogostan Hilikan ja Juhani Berghemin ikonikokoelma vie taustamusiikkeineen ortodoksisuuden maailmaan. Vanhaa kirkkotaidetta taas pääsee katselemaan Madonna-huoneessa, joka on kuin pieni hämyinen kappeli. Hienoja kokonaisuuksia ja hieno toteutus.

Minua olisi kiinnostanut myös Kiinan taiteen kokoelma, mutta valitettavasti se oli käyntihetkelläni suljettuna uudistustöitä varten.

Karjalaista historiaa, valokuvia ja esineistöä on esillä usean näyttelyhuoneen verran Pohjois-Karjalan museo Hilmassa.

www.joensuuntaidemuseo.fi

www.pohjoiskarjalanmuseo.fi

Taidemuseo Onni oli onnea taiteen ystävälle.Pohjois-Karjalan museossa pääsee uppoutumaan Karjalan sotahistoriaan.

Lietsussa kuin kotonaan

Yhdenlaista nykykarjalaisuutta voi kokea sympaattisessa Huoneistohotelli Lietsussa. Reilun vuoden ikäisessä hotellissa on kahdessa kerroksessa kolmisenkymmentä yksilöllistä huonetta, joissa jokaisessa on hyvin varustettu keittiö ja pyykinpesukone. Huoneet ovat nimetty karjalaisin nimin ja jokaisella huoneella on oma tarinansa, jota huoneen esineistö ilmentää.

Entiseen postitaloon remontoitu hotelli on sellainen hyvän mielen majapaikka. Hotellin tarpeistoa on kerätty eri puolilta Pohjois-Karjalaa ja ylipäätään kaikessa on pyritty käyttämään mahdollisimman paljon paikallisten yrittäjien tuotteita. Uutta ja vanhaa on yhdistetty saumattomasti ja hauskasti.

Mukava lisä oli yhteinen ”tupa”, jossa saattoi lukea päivän lehdet ja napata kahvikoneesta espresson. Suosittelen myös käyttämään hotellin viihtyisää saunaosastoa. Tämä on kaikkea muuta kuin monelle hotellille tyypillinen kolkko saunatila.

Näin korona-aikaan arvostin hotellin helppoa sisäänkirjautumista, jonka saattoi tehdä netissä. Huoneeseen pääsi sisään saadulla koodilla ilman, että tarvitsi olla kontaktissa kehenkään. Tosin hotellilla on niin mukavaa henkilökuntaa, että heidän kanssaan kyllä mieluusti asioi.

Mikäli arvostat persoonallista boutigue-tyyppistä majapaikkaa, Lietsu on nappivalinta.

www.lietsuhotel.fi

Lietsussa olisi viihtynyt pidempäänkin.

Joensuu on varteenotettava ruokakaupunki

Ruoka se on aina mielessä, kun matkalla ollaan. Ja vieraassa kaupungissa aina päällimmäisenä kysymys, minne mennä syömään. Ainakin minulle ruokakokemukset ovat iso osa onnistunutta matkaa. Kuulun jopa niin hurahtaneihin, jotka voivat matkustaa pelkästään hyvän ruuan perässä.

Tällä kertaa olin onnekas, sillä molemmat Joensuun ruokakokemukset olivat ihan huippuja. Lounastin uutukaisessa ravintola Filipofissa. Aivan ihastuttava paikka vanhassa hirsirakennuksessa. Samojen hirsiseinien sisällä on toiminut mm. Joensuun legendaarinen ”Ukko Vilipohvin” sekatavarakauppa ja kieltolain päätyttyä Joensuun ensimmäinen viinakauppa Oy Alkoholiliike Ab.

Melkoinen kulttuuriteko on tehty pelastamalla tämä vanha talokaunotar. Ravintola Filipofissa yhdistyy onnistuneesti trendikäs sisustus ja historiallinen miljöö. Kauniit vanhat hirret ja kakluunit tuovat tilaan lämminhenkistä ajanpatinaa.

Mutta Filipof on muutakin kuin vain kaunis kuori. Lounas antoi osviittaa siitä, että ruuan kanssa täällä ollaan tosissaan. Fenkolirisotto oli täydellistä ja taivaallisen hyvää. Lounaan lisäksi tarjoillaan bistrohenkisiä annoksia ja parillisten viikkojen sunnuntaisin brunssia. Lisäksi Filipofissa toimii viihtyisä pubi.

www.ravintolafilipof.fi

Ravintola Filipof – kaunis ulkoa ja sisältä.

Ehkä asteen fiinimpi ruokapaikka on menukokonaisuuksia tarjoava ravintola Kielo. Seisemänosaisen Kielo-menun sai myös kasvisversiona.

Menu oli kiinnostava vaellus Aasiasta Venäjälle ja siihen väliin sijoittui pohjoiskarjalainen makumaailma juureksia, marjoja, kalaa ja lintua. Lautasilta löytyi yllättäviä makuyhdistelmiä ja loistavia kastikkeita. Annokset olivat kaiken lisäksi kauniisti esillepantuja.

Makujen lisäksi jäin kaiholla muistelemaan myös paikan omaa hapanjuurileipää ja loistavaa katalonialaista punaviiniä Jaspi Maragdaa.

Tykkäsin myös kovin ravintolan lämpimästä ja hämyisestä tunnelmasta. Täällä viihtyi hyvin yksinkin, sillä pöydät oli sijoiteltu niin, että omaan rauhaansa saattoi ”piiloutua”. Kielo on minusta The Paikka, kun haluat löytää romanttisen mestan kahdenkeskiseen illalliseen.

Kielo on muuten mukana Pohjoismaisessa 360° Eat Guidessa, ravintolaoppaassa, joka arvioi ja luokittelee Pohjoismaiden parhaat ravintolat. Koko Suomesta listalle pääsi viime vuonna ainoastaan 11 ravintolaa, joten hieno saavutus olla mukana tasokkaassa joukossa.

www.ravintolakielo.fi

Ravintola Kielon hämyistä tunnelmaa.

Tutustuminen Joensuuhun jäi minulla tällä reissulla pahasti kesken. Esimerkiksi kiinnostavaan käsityö- ja sisustuskauppojen ryppääseen Taitokortteliin ehdin tutustua vain päällisin puolin.

Valitettavasti en jaksanut tällä kertaa nauttia myöskään Kauppaneuvoksen kahvilan herkullisen kakkuvitriinin annista. Käymättä jäi myös tapahtumapuutarha Botania, jota niin moni minulle suositteli.

Jäipähän monta hyvää syytä tulla uudelleen. Joensuulla on jatkossa ehdottomasti paikka kiinnostavien kaupunkikohteiden joukossa.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Majoitus Suomessa Museot Suomi Ravintolat Suomessa Ruoka ja viini Suomen kaupungit Suomi

Road tripillä Pohjois-Karjalassa: Joensuu – Kitee – Ilomantsi -reitin parhaat palat matkailijalle

keskiviikko, 10 helmikuun, 2021

Miltä maistuu, näyttää ja tuntuu nykypäivän karjalaisuus? Kiersin kolme päivää Pohjois-Karjalaa ja tein rengasmatkan reitillä Joensuu – Kitee – Ilomantsi – Joensuu. Tässä reissuni parhaat tärpit: missä syödä, missä käydä ja missä yöpyä.

Kaupallinen yhteistyö: Kalitka- the development of cross-border gastronomic tourism -hanke

Matkani liittyi Kalitka-ruokamatkailuhankkeeseen (Karelia CBC), jonka tarkoituksena on edistää karjalaiseen ruokakulttuuriin perustuvaa matkailua Pohjois-Karjalassa sekä Karjalan tasavallassa. Koska korona, ikävä kyllä rajan ylittävälle matkailulle ei ollut mahdollisuutta. Toisaalta tulipa jälleen todistettua kuinka paljon kiinnostavia paikkoja meillä koti-Suomessa on.

Pohjois-Karjala on erinomainen esimerkki siitä, että ruuan perässä kannattaa matkustaa. Ei liene yllätys, että seitsemän ruokalajin menu fine dining -ravintolassa oli herkullinen, mutta hyvältä maistui myös kunnon kotiruokalounas piskuisessa lounaskahvilassa.

Pelkän ruuan perässä voi hyvin matkustaa, mutta miksei yhdistäisi siihen samalla luonto- ja kulttuurielämyksiä? Vajaan 300 kilometrin matkalla siirryin kaupungista korpien kätköön, sain kokea täydellistä luonnonrauhaa, nähdä kiinnostavia näyttelyitä ja ennen kaikkea syödä hyvin. Karjalaisuus lautasella on totisesti muutakin kuin ikonista karjalanpaistia ja -piirakoita.

Joensuu – ruuan ja kulttuurin karjalaiskaupunki

Aloitin matkani Joensuusta, Pohjois-Karjalan maaseutukeskuksesta. Muutamaa aiempaa pikakäyntiä lukuunottamatta en tuntenut kaupunkia juuri lainkaan. Nähtävyyksiin tutustuminen jäi ajan puutteen vuoksi hieman vajavaiseksi tälläkin kertaa, mutta ruuan osalta tuli todistettua, että Joensuun voi liittää maamme vahvoihin ruokakaupunkeihin.

Kaupungissa on parikin vastikään toimintansa aloittanutta matkailijaa kiinnostavaa yritystä. Lounastin uudenkarheassa ravintola Filipofissa, joka sijaitsee hiljattain remontoidussa vanhassa hirsitalossa. Samojen hirsiseinien sisällä toimi 1800-luvulla aloittanut karjalainen sekatavarakauppa. Nyt talon historia saa jatkoa bistrotyyppisestä ravintolasta.

Ravintola Filipof on uuden ajan karjalaisuutta, sopiva sekoitus uutta ja vanhaa. Samassa paketissa historian havinaa, trendikästä ruokaa ja tyylikästä sisustusta. Sen lisäksi, että miljöö on kaunis, lounas antoi vahvan lupauksen ruuan korkeasta tasosta.

Toinen uusista matkailurityksistä on reilun vuoden toiminut Huoneistohotelli Lietsu. Ydinkeskustassa Pielisjoen varrella sijaitseva hotelli on erinomainen esimerkki karjalaisesta vieraanvaraisuudesta ja hyvällä tavalla erilaisesta hotellikokemuksesta.

Kuvaavaa on hotellin sivuilta löytynyt sanonta: ”kotonas tunnet olevasi, omana ihtenäs asuvasi.” Lietsussa pystyi oman huoneen ulkopuolella himpsuttelemaan villasukissa kuin kotona konsanaan.

Ravintola FilipofHuoneistohotelli Lietsu

Mikäli mielit ruokailemaan kaupungin parhaaksi rankattuun ravintolaan, ravintola Kielo on hyvä valinta. Usean ruokalajin menussa oli viitteitä niin Pohjois-Karjalasta kuin rajan takaa Venäjältä, mutta myös ripaus fuusiovaikutteita aasialaisesta keittiöstä. Ei ihme, että Kielo oli ehdolla pohjoismaiseen ravintolaoppaaseen vuoden ravintolaksi.

Joensuun ehkä paras kakkuvitriini on Taitokorttelin Kauppaneuvoksen kahvilassa. Samassa rakennuksessa ja pihapiirissä on myös kaikkea muuta matkailijaa kiinnostavaa kuten sisustus- ja käsityömyymälöitä.

Taidemuseoiden ystävänä suunnistin ilman muuta Joensuun taidemuseo Onniin. Kauniissa rakennuksessa sijaitseva näyttely ei ole suuren suuri, mutta se yllätti tasollaan. Suomen kultakauden nimekkäiden taiteilijoiden maalauksia oli seinillä useita.

Kannattaa käydä katsomassa myös ylimmän kerroksen Hilkka ja Juhani Berghemin kiinnostava ikonikokoelma. Jos ortodoksisuus kiinnostaa enemmänkin, Joensuussa toimii myös ortodoksinen kulttuurikeskus, jossa on pienimuotoinen ortodoksikristityn elämänvaiheita kuvaava näyttely.

Mikäli haluat pureutua karjalaiseen historiaan tarkemmin, hyvä paikka siihen on Pohjois-Karjalan museo Hilma. Siellä on rakennettuna mm. menetetyn Sortavalan kaupungin pienoismalli.

Ravintola KieloKauppaneuvoksen kahvilaJoensuun taidemuseo Onni

Tohmajärven puutaidekeskuksesta Kiteelle Nightwish-näyttelyyn

Ajaessani Joensuusta kohti Kiteetä poikkesin Tohmajärvellä Puun Sielu -näyttelyssä. Parin kilometrin päässä kuutostieltä, metsäisen tien päässä, nökötti jämäkästi mitä kaunein hirsilinna.

Perinteiseen karjalaiseen tyyliin rakennettu jyhkeä hirsitalo on jo nähtävyys itsessään. Erityisen mielenkiintoiseksi sen tekee talon alakerran galleria, jossa on esillä kansainvälinen kokoelma puusta eri tekniikoilla toteutettuja taideteoksia.

Tohmajärveltä jatkoin vielä 27 kilometriä eteenpäin Kiteen keskustaan A Nightwish Story -näyttelyyn. Kaikki tuntevat maailmankuulun Nightwish-yhtyeen, mutta tiesitkö, että maailmanvalloituksen juuret juontavat Pohjois-Karjalaan Kiteelle?

Itseoikeutetusti Kitee on saanut oikeuden perustaa kaupunkiin yhtyeen vaiheista kertovan näyttelyn. Bändin faneille paikka on varmasti yhdenlainen pyhiinvaelluskohde, vaikka kyllähän autenttisen aineiston kanssa sai ajan kulumaan asialle vihkiytymätönkin.

Jos haluat nauttia Kiteellä kunnollista konstailematonta kotiruokaa, suuntaa Irman tuvalle. Kotoisen oloisessa lounaskahvilassa kaikki tehdään alusta pitäen itse. Minulle täysin vieras perunavelli maistui samettiselle ja kaalilaatikko oli ihan parasta.

Irman tuvan tiski pursusi herkullisia kotileivonnaisia. Itse tehtyjä karjalanpiirakoita, kukkosia, vatruskoita, korvapuusteja, munkkirinkeleitä, marjapiirakoita ja rukiista ruisleipää. Täältä kannattaa hakea herkkutuliaiset.

Onnela ja Puun Sielu -näyttelyA Nightwish StoryIrman tupa

Ilomantsi paratiisi on

Juice oli oikeassa sarkastisessa laulussaan Ilomantsi. Omat kokemukseni Ilomantsista juontavat kauas lapsuuteni sukulaisreissuille, eikä minulla ollut minkäänlaista aikuisiän kokemusta tästä itäisimmästä Suomen kunnasta. Se, mitä tältä käynniltä ammensin, oli silkkaa ”paratiisia”.

Yövyin Suomen itäisimmässä majapaikassa Ilomantsin Möhkön kylässä Möhkön Rajakartanossa. Venäjän rajalle matkaa on vain pari kilometriä. Koitajoen rannalla sijaitsevan mummolahenkisen matkailuyrityksen parasta antia on täydellinen luonnonrauha ja paikan emännän valmistama loistava karjalainen kotiruoka.

Valtaisien hankien keskellä yritin kuvitella kuinka kaunista täällä kesäisin onkaan. Möhköön täytyy ehdottomasti palata kesällä kalastamaan.

Möhkön Rajakartanon läheisyydessä on Petkeljärven kansallispuisto. Aika kiva olisi päästä patikoimaan tuonne harju- ja järvimaisemiin. Kannattaa katsastaa myös Möhkön vanha ruukkialue ja piipahtaa Ruukin museossa.

Ilomantsin kirkolla suosittelen ajamaan Parppeinvaaralle. Runokylänä tunnetulla alueella on paljon karjalaisuuteen pohjautuvaa nähtävää ja koettavaa, kuten Runonlaulajien pirtti, Rajakenraali Raappanan maja, Kaikkien Pyhien tsasouna, Luontopirtti Mesikkä, museoaitat ja ravintola Parppeinpirtti. Tosin talvikaudella osa paikoista on avoinna vain sesonkiaikaan.

Söin lounaan Parppeinpirtin lounasbuffassa. Perustason lounasruokaa kivassa karjalaisessa miljöössä vaaran huipulla. Sunnuntaisin ja sesonkiaikana ravintola kattaa nykykarjalaisen pitopöydän.

Möhkön RajakartanoKoitajokiRavintola Parppeinpirtti

Piipahdin pikaisesti myös Hermannin viinitilan myymälässä hankkimassa tuliaiseksi pullon paikallista kuohuviiniä. Kesäisin yritys pyörittää näköalaravintola Hermannin viinitornia Ilomantsin vesitornin huipulla. Skumppaa 33 metrin korkeudessa kuulostaa hyvältä.

Kuulin paikallisilta, että Ilomantsissa on hyvät valaistut hiihtoladut hienoissa maisemissa. Tässäkin yksi hyvä syy lähteä Pohjois-Karjalaan vaikka talviloman viettoon. Laduilla on tilaa ja majoittumaan pääsee halutessa korven keskelle, joten koronaturvallinen matkailu täällä harvaan asutulla seudulla onnistuu.

Kerron tulevissa blogijutuissani käyntikohteista tarkemmin. Itse innostuin Pohjois-Karjalasta sen verran paljon, että suunnittelen alkukesästä palaavani uudelleen.

Sen lisäksi, että näiden kolmen matkapäivän aikana söin hyvin ja paljon (lue liian paljon), tapasin myös ihania, välittömiä ihmisiä, joiden kanssa olisin voinut jatkaa juttua vaikka kuinka kauan. Jossain syvällä tunsin hengenheimolaisuutta, olenhan itsekin juuriltani puoliksi pohjoiskarjalainen. Ehkä tämä selittää sen, miksi olen niin kova puhumaan.

”Elekeekä hökkyilkö, asjathan lutviutuu ylleesä ihestää”, letkautetaan karjalaisessa sananlaskussa. Liekö tässä syy siihen, että Pohjois-Karjalassa on selvästi helppoa olla?

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista