Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Category

Luontomatkailu

Lappi Luontomatkailu Majoitus Suomessa Suomi

Lapin pikkukylän historiaa huokuva majapaikka

tiistai, 31 elokuun, 2021
Tämä on Terva-Karkon torppa. Ihan varmaa ikää ei tiedetä, mutta Pelkosenniemen Suvannon kylässä tämä hirsimökki on seisonut samalla paikalla ainakin reilut 130 vuotta, ehkä enemmänkin. Talo on yksi Suvannon vanhimpia säilyneitä asuinrakennuksia.

Yhteistyössä: Peloton pohjoinen kylä -hanke

Yksi asia on varmaa. Paljon ovat torpan vanhat hirret nähneet elämää. Mökin rakensi aikoinaan tervanpolttaja Kalle Joosepinpoika Ollila (1839-1896). Tässä torpassa on vuosikymmenten saatossa asunut monta sukupolvea ja täällä on kasvatettu monta lasta. Ruokaa perheiden pöytiin saatiin läheisiltä pelloilta, vesiltä ja metsistä.

Ja nyt näiden tunnelmallisten hirsiseinien sisään olemme saaneet muuttaa hetkeksi me, bloggaava kukkamekkotäti ja sen kokkaava ja kalasteleva mies. Sivelen välillä vanhoja seiniä ja yritän kovasti miettiä, millaista elämä on täällä pohjoisen perukoilla aikoinaan ollut. Ehkä köyhyyttä, ehkä joskus myös kurjuutta. Mutta varmasti myös onnea ja yhteisöllisyyttä.

Meillä ei ole sisävessaa, ei kylppäriä eikä suihkua. Neliöitäkään ei ole nykyihmiselle kovin paljoa. Vaatimattomana tätä mökkiä moni pitäisi. Mutta jotenkin meistä tuntuu, että täällä meillä on siltikin kaikki tarvittava. Torpan henki opettaa, että vähemmälläkin tulee toimeen.

Tuvassa on massiivinen uuni, joka tarjoaa suloista lämpöään muutamalla pesällisellä pitkään. Meillä on piskuinen keittiö kokkaamiseen, jonne tulee kylmä ja lämmin vesi. Meillä on tunnelmallinen makuuhuone, jonka hiljaisuudessa nukkuu paremmin kuin missään muualla. Ja meillä on tämä ainutlaatuinen rauhoittava ilmapiiri. Ja meillä on piha, joka oikeastaan onkin metsä. Yhtä ne ovat. Tähän aikaan vuodesta melkoisen vaitonaisia.

Pihalla on sauna ja ulkohuussi. Jälkimmäistä aluksi nikottelin, mutta kyllä me jo nyt aletaan tulla keskenämme toimeen.

Talon ikä näkyy ja kuuluu. Kuluneet lattialankut narahtelevat jalkojen alla, ovet kitisevät raotettaessa ja alkuperäiset epätasaiset ikkunalasit saavat maiseman keinumaan. Kotini on kirjaimellisesti museoni.

Ulkona odottavat runsaat marja-, sieni- ja riistamaastot, monipuoliset kala-apajat ja retkeilyreitit. Talvisin pääsee hiihtämään, moottorikelkkailemaan ja jopa laskettelemaan sijaitseehan Pyhä vain puolen tunnin ajomatkan päässä eikä pitkä ole matka Luostollekaan.

Jos haluat kokea erilaista majoitusta Lapissa, Terva-Karkon torppa on vuokrauksessa Airbnb:llä. Jollekin tämä on varmasti vaatimaton majapaikka, jollekin toiselle harvinaislaatuista herkkua. Tässä linkki ja lisätietoa.

Olisipa melkoisen eksoottista ja tunnelmallista viettää täällä täysin erilainen joulu.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Lappi Luontomatkailu Suomi

Suvanto – unohdettu kylä Jumalan selän takana vai paikka parempaan elämänlaatuun?

lauantai, 28 elokuun, 2021
Itä-Lapin pikkukylä Suvanto on harvinaisen hyvin säilynyt. Jos olet heikkona vanhoihin hirsitaloihin, todennäköisesti rakastat tätä kylää. Mutta millaista on normielämä Suvannossa? Siitä tulimme ottamaan selvää.

Yhteistyössä Peloton pohjoinen kylä -hankkeen kanssa

Kylän raitti on hiljainen. Puiden välistä pilkistelee punamultataloja vanhojen peltojen laitamilla. Pääskyset istuvat rivissä sähkölinjalla kuin arvostellakseen kylään eksyneet. Ainut, joka noteeraa tulijan on porokoira, joka ilmoittaa vieraat saapuneiksi. Olemme tulleet pittoreskiin Suvannon kylään Pelkosenniemelle.

Kurvaamme soman hirsitorpan pihalle, joka tulee olemaan kotimme seuraavien viikkojen aikana. Paikalliset tuntevat tämän noin 140-vuotiaan talovanhuksen Ollilana tai Terva-Karkon torppana taloa aiemmin asuttaneiden miesten mukaan.

Tulimme Suvannon kylälle asumaan, aistimaan ja kokemaan itälappilaista elämää Peloton pohjoinen kylä -hankkeen tiimoilta. Olemme yhdet onnekkaat, jotka valittiin kokeilemaan ”uudisasukkaan” roolia yhteen ehkä Lapin pienimmistä kylistä. Vakituisia asukkaita Suvannossa on parikymmentä, kesäasukkaita toinen mokoma.

Suvantoon johtaa mittava silta yli Kitisen.Tarkkailijat aitiopaikalla.Tunturi ja joki – siinä Suvannon sielunmaisema.Vanhaa peltoa ja punamultataloja.Terva-Karkon torpan ”uudisasukas”.

Suvanto sijaitsee syrjässä valtaväyliltä eikä tänne noin vain eksytä. Suvantoon pitää varta vasten tulla. Matkaa kunnan keskustaan Pelkosenniemelle on noin 20 kilometriä, naapurikuntiin Sodankylään noin 50 ja Kemijärvelle hieman enemmän.

Tunnetuimmat maamerkit lienevät Pyhä (25 km) ja Luosto (39 km). Molemmat tunturit, Pyhätunturi ja Ukko-Luosto, piirtävät kylän horisonttia. Maisema kertoo, että Lapissa ollaan, vaikka rakennustyyli voisi helposti viitata Pohjois-Pohjanmaalle.

Suvanto syntyi 350 vuotta sitten Kitisen joen varteen, kun 1600-luvun lopussa uudisasukkaat lähtivät kulkemaan jokea pitkin ja etsimään uusia kalastus-, metsästys- ja viljelysmaita. Varsinainen kylän kasvu alkoi 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa, jolta ajalta suurin osa kylän vanhoista taloista on peräisin. Vaan sitten syttyi sota ja asukkaat joutuivat evakkoon.

Onnea oli sodassa sen verran, että Suvanto säilyi Lapin sodan tuholta. Vaikka saksalaiset perääntyessään polttivat suurimman osan Lappia, Suvanto säilyi koskemattomana. Miksi näin, sitä ei kukaan tiedä. Oliko kenties jonkun saksalaisupseerin sydän jäänyt Suvantoon?

Tämä on kuitenkin asia, joka tekee Suvannosta ainutlaatuisen. Alkuperäiset hirsirakennukset seisovat edelleen paikoillaan. Alue on harvinainen museokylä, jonka rakentamista ja korjausta valvoo Museovirasto.

On tietysti hienoa, että tällaisia historiallisia aarteita vaalitaan ja valvotaan, ettei mitään peruuttamatonta päästä tekemään. Toisaalta, kun kuuntelin kyläläisten mielipiteitä, väkisinkin tuli mieleen, että Museoviraston tiukka linja voi olla myös haitallinen kylän kehitykselle. Uusille rakennuksille on vaikea saada rakennuslupia ja vanhojen rakennusten kunnostaminen voi tulla yllättävän kalliiksi. Esimerkiksi pärekaton teko on käsityötä ja sen elinikä melko lyhyt. Asioilla on aina puolensa.

Punaisia tupia ja keltaisia kuisteja.Vanhat ladot ja riihet ovat saaneet uudet pärekatot.Vielä vanhempaa kuin vanha.

Joka tapauksessa nämä yli satavuotiaat elämää nähneet hirsitalot ovat ihastuttavia ja ansaitsevat arvoisensa kohtelun. Sitä tunnelmaa, mitä noiden vanhojen hirsiseinien sisään kätkeytyy, ei pysty suurella rahallakaan saamaan uudisrakennukseen.

Olin iloinen nähdessäni kylällä monta remontoitua rakennusta, mutta ikävä kyllä myös monta huonokuntoista taloa. Suurin osa näistä kunnostusta kipeästi kaipaavista torpista on sellaisia, jotka ovat perittyjä ja joiden omistajat asuvat kaukana eikä heillä tunnu olevan mielenkiintoa omaisuuttaan kohtaan.

On surullista, että tuollaiset talokaunokaiset jätetään täysin heitteille. Ihmetellä sopii, mikseivät omistajat myy kiinteistöjään, jos itsellä ei ole intressejä pitää huolta talostaan. Joku onnellinen uusi omistaja saisi ainutlaatuiset puitteet, minne luoda unelmiensa koti tai tunnelmallinen loma-asunto. Samalla kylä saisi myös uusia, kipeästi kaivattuja asukkaita.

Suvantoa, kuten useimpaa lappilaista pikkukylää, uhkaa väen vanheneminen ja asukkaiden väheneminen. Mitä tapahtuu noille taloille, kun iäkkäistä asukkaista aika jättää? Huoleen on oikeasti aihetta. Miten säilyttää nämä talot hengissä myös tuleville sukupolville?

Itse uskon vahvasti siihen, että luonto, siihen liittyvät elämykset ja aktiviteetit sekä harvinaislaatuinen hiljaisuus ja rauha ovat asioita, joita tullaan yhä enemmän hakemaan. Siinä on ehkäpä myös Suvannon vahvuus ja tulevaisuus.

Mutta uudisasukkaita varten tarvitaan asuntoja. Omaleimaisia koteja, jotka kilpailevat hinnoillaan tai edullisia rantatontteja, joille rakentamista joku Museovirasto ei torpedoi. Parempi kehittyä arvostaen vanhaa ja sallia samalla uutta, kuin ränsistyä ja lahota ajan saatossa.

Tuntureiden ympäröimä hiljaisuus.

Olemme asustaneet vasta viikon tässä erikoislaatuisessa kylässä ja saaneet pintaraapaisua siitä, millaista on elämä näin pienessä kyläyhteisössä. Muutamiin paikallisiinkin olemme jo ennättäneet tutustua. Täällä on joko eletty koko elämä tai palattu kotikonnuille paluumuuttajina tai miniäksi taloon. Joillain on seudulla sukujuuria ja siksi loma-asunnon ostaminen Suvannosta on tuntunut luontevalta. Olemme myös kohdanneet pariskunnan, joka teki täydellisen elämänmuutoksen ja muutti pääkaupunkiseudulta Suvantoon. Monenlaisia tarinoita, monenlaisia taustoja, monenlaisia mielenkiintoisia ihmisiä.

Ja sitten meillä on uusia nelijalkaisia ystäviä: naapurimme porokoira Manta, suomenhevonen Sinttu ja sen johtama monikymmenpäinen lammaskatras.

Näyttää siltä, että lähes kaikki täällä metsästävät, sillä sen verran usein kuulee juttujen juurien liikkuvan metsästyksessä, jos sitten kalastuksessakin. Tiedoksi muuten, että paikalliseen metsästysseuraan pääsevät mukaan tosi toimiin myös ulkopaikkakuntalaiset.

Naapurin Manta.Pomo Sinttu ja sen katras.Uudet ystävämme.Lammaskuiskaaja.

Olin aluksi vähän huolissani siitä, että tuleeko meillä käymään aika täällä pitkäksi. Nyt näyttää siltä, että asian laita saattaakin olla ihan päinvastainen.

Ensimmäiset päivät on pitänyt kerätä lähimetsien mustikoita, tyhjentää vattupuskat ja ottaa talteen täydelliset herkkutatit, joita nousee meidän pihaan ihan yhtä mittaa. Sitten on pitänyt kulkea ihmettelemässä kylänraittia ja kuvaamassa idyllistä talorepertuaaria. Sitten on pitänyt kokeilla kalastusta Kitisellä, käydä nauttimassa Brita-lakkakakkua paikallisessa kesäkahvilassa ja tehdä päiväretkiä naapurikyliin. Tai ihmetellä kauniita auringonlaskuja Kitisen rannalla skumppaa siemaillen. Etätöitäkin olen jo ehtinyt kokeilemaan.

Ja ehdottomasti on pitänyt nauttia luonnonrauhasta ja sellaisesta hyvästä kiireettömyydestä. Kylän pysähtynyt tunnelma rauhoittaa. Kun aamuvarhaisella avaa pirtin oven, äänimaailma on huikea. Lintuja täällä on ihan käsittämättömän paljon. Joku mainitsikin, että Suvanto on lintubongarin paratiisi erityisesti keväisin. Kitinen kokoaa vesilinnustoa ja metsissä kohtaa runsaan Lapin muuttolinnuston pikkulinnuista petolintuihin.

Lähiretkeilyä.Kylän kesäkahvilan ihanaa kakkua.Lähiruokaa pihalta.Iltakalassa.

Tämä on vasta alkua. Taputtelen edelleenkin ihastuksissamme torppamme seiniä. Meillä on pientä, mutta somaa. Vähän kuin nukkekodissa asuttaisiin. Pelkäsin aluksi kuinka tulen ulkovessan kanssa toimeen ja monta viikkoa pelkällä saunalla ilman suihkua. Ihminen näköjään sopeutuu. Hyvin on toistaiseksi mennyt.

Tapasimme eilen muita hankkeen ”uudisasukkaita”. Joku kertoi, että Lapin syrjäseutu on opettanut hänelle kuinka vähällä ihminen oikeasti tulee toimeen. Tähän voimme täysin yhtyä.

Entä, miten on mies viihtynyt, vaikka hän ei saakaan niin suuria kiksejä näistä hirsitaloista kuin minä? Luulen, että ihan hyvin. Gone fishing.

Olette pyytäneet laittamaan kuvia ja lisätietoja mökistä, jossa asumme. Olkaa huoletta, kohta on tulossa. Myös ihanien naapuriemme Jannen ja Vilman koti vanhassa kansakoulussa näyttää kiinnostavan. Siitäkin tulossa juttua lähiaikoina.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Lappi Luontomatkailu Retkeily Suomi

Miksi sinne Lappiin on aina päästävä?

sunnuntai, 22 elokuun, 2021
Vuoden takainen kesä oli kummallinen kesä. Ei pelkästään sen takia, että korona sulki maailman ja torppasi myös kotimaan matkailun. Kummallinen kesä meille se oli myös sen takia, että vuosikymmenten jatkumo joka kesäisestä Lapin reissustamme jäi väliin.

Tänä kesänä päätimme, että yksi asia on varmaa: ainakin Lappiin on kesällä päästävä. Näin kävikin ja oikein pitkän kaavan mukaan. Alunperin kahdeksi viikoksi suunniteltu matkamme piteni puolella ja Lappi-elämää pääsemme nauttimaan kokonaisen kuukauden päivät.

Ensimmäinen Lappi-viikkomme suuntautui jo kuudetta kertaa meidän lempikohteeseemme Inarin Paadar-järvelle. Kutsuttakoon viikkoa vaikka kahden hengen kalastusretriitiksi, päänpuhdistusviikoksi tai parisuhdeleiriksi, joka tapauksessa viikko Lapin erämaassa kaukana kaikesta tekee hyvää niin mielelle kuin fysiikalle.

Koska pohjoisen kaukaiselle poropirtille ei mene tietä, poromies Sulo kuljettaa meidät perille jokiveneellä. Kun katsoo meidän valtaisaa tavaramäärää, ymmärtää hyvin, ettei meistä ikinä olisi rinkkamatkailijoiksi.

Vaikka kuinka yritimme miettiä, että otetaan mukaan vain välttämätön, en voi ymmärtää kuinka meillä siltikin on mukana kaksi retkituolia, perämoottori, kuusi kalastusvapaa, kaksi pulloa samppanjaa (tämä on välttämätöntä), veitsikokoelma, laaja viehevalikoima, melkoinen määrä erilaisia ulkoiluvaatteita, kylmälaukku, kolmella objektiivilla ja järkkärillä varustettu kamerareppu ja kaksi paria kumisaappaita vain jotain mainitakseni.

Taksikyyti matkalla erämaahan.Jospa Paadar olisi näyttäytynyt tällä reissulla vähän useammin tällaisena.Ei tarvitse tänne Vichyä kanniskella.Komeat parrat olivat männyt kasvattaneet.

Siltikin ne kaikkein tärkeimmät asiat jäivät tänä vuonna puuttumaan: villapipoa ja hanskoja olisin moneen otteeseen kaivannut. Kelit muuttuivat melkoisen ikäviksi. Suurimman osaa viikkoa meitä palellutti pohjoinen tuuli ja piiskaava sade. Venekalastukseen sellainen pahin mahdollinen keli, jonka kylmyys kaivertuu luihin ja ytimiin. Vaikka kylmyyttä vielä olisi hetken kestänytkin, tuuli tuiversi järveä väliin sen verran ankarasti, ettei pikku veneellä ollut selälle mitään asiaa.

Mutta onneksi Paadarin kalakanta on sen verran hyvä, että kalaruuassa pysyttiin. Harjukset, ahvenet, hauki ja yksi mitallinen taimenkin ilahduttivat kalastajamuijaa ja sen miestä. Kalaa syötiin suurimmaksi osaksi viikon aikana.

KalastajaKalastajan paleleva muija.Saalistakin saatiin.Se kaikkein toivotuin.

Parina tyynempänä iltana jaksoimme taas kerran ihmetellä erämaan hiljaisuutta ja käsittämätöntä rauhaa. Mitä nyt väliin kalastuskaverimme kaakkuri teki kaakattavia ylilentojaan ja vastarannan kurkipariskunta ilmoitti olemassaolostaan.

Se, että ympäristöstä on riisuttu kaikkinainen hälinä ja ylimääräiset ärsykkeet, tekee ihmiselle äärettömän hyvää. On kerrankin aikaa, rauhaa ja mahdollisuus keskittyä vain hetkeen ja omiin fiiliksiin. Ehkä nähdä paremmin myös se oma kalakaveri, kun kummallakaan ei ole mahdollisuutta kätkeytyä läppärin tai puhelimen tarjoamaan nettimaailmaan.

Täytyy myöntää, että hieman oudolta tuntui, kun totutun tavan mukaan aamuisin tarttui kännykkään ja tajusi, ettei verkkoa oikeasti olekaan. Pian opimme, että heikko yhteys ulkomaailmaan onnistuu vain yhdessä paikassa rannassa, jos aina sielläkään. Koska sähköjä ei ollut, puhelimen akkuakin piti säästää, joten tällä viikolla puhelimella ei juuri ollut valtaa meihin. Hyvä niin. Tällaista irtiottoa nettimaailmasta ainakin minä tarvitsen välillä, sillä myönnän olevani jossain määrin addiktoitunut.

Erämaa ja sen lumoava rauha.Luonto työstää taidetta.Lemmenjoen kultaa?Bileperjantai.

Jos yksi osa Lapin ihanuutta on erämaan rauha, se toinen tärkeä on luonnon kauneus. Joskus se on rantojen karua piirtoa, joskus tunturien avaruutta, joskus koskematonta erämaata. Lapin taikaa, Lapin lumoa, Lapin hulluutta, mitä vaan. Olen onnellinen, koska minulla on tämä rakkaussuhde pohjoisen kanssa.

Lisää tätä lajia rakkautta tulen saamaan seuraavien viikkojen aikana. Pelkosenniemen mielenkiintoisesta Suvannon kylästä on saatu jo esimaistelua. Pienen kyläyhteisön sydämellisiä ihmisiä, historian havinaa, vanhojen hirsitalojen romantiikkaa ja aitoa lappilaista maaseudun elämänmenoa. Ihan uusi näkökulma syventää Lappi-suhdetta. Iloisesti eteenpäin kohti uusia juttuja!

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Kainuu Luontomatkailu Majoitus Suomessa Suomi

”Apua, se on karhu!” Millaista oli viettää kesäyö karhuntarkkailumökissä?

sunnuntai, 1 elokuun, 2021
On kokemuksia, joita ei unohda koskaan. Kuten se, kun istut yksin mökissäsi yön hiljaisuudessa keskellä kainuulaista erämaata ja yhtäkkiä näet karhun, joka kävelee suoraan sinua kohti.

Kaupallinen yhteistyö: Wild Taiga Kuhmo-Suomussalmi (Matkailuelinkeinon elpymistä edistävät kehittämishankkeet -rahoitus)

Kyllä meni kuulkaa pasmat sekaisin siinä kohtaan, kun karhu ilmaantui näkyviin ja päätti suunnistaa suoraan ikkunani eteen. Luulin olevani karhuntarkkailumökissäni hyvin valmistautuneena metsän kuninkaan kohtaamiseen. Kamerasta oli tarkastettu valotukset ja aukot moneen kertaan ja jonkinlaisen strategiankin olin luonut itselleni, miten toimia h-hetkellä.

Vaan sitten, kun kuhmolaisessa kesäillassa elämäni ensimmäisestä karhuhavainnosta tuli totta, kaikki muu meni pieleen paitsi se valtava tunteiden kirjo, mitä siinä kohtaa koin. Tajuttoman jännityksen lisäksi minut valtasi tunnemyrsky, joka oli samaan aikaan kiehtovaa ihastusta, liikutusta ja kiitollisuutta tämän upean suurpedon näkemisestä.

Innostukseni oli myös niin valtava, että se jätti taka-alalle ensimmäisen hieman pelonsekaisen reaktioni. ”Apua, se on karhu”, oli hetken päästä ”ihanaa, se on karhu” -tunne.

Kaikki valmiina ennen sössimistä.Mesikämmen lähestyy.”Hyvänen aika, sehän tulee suoraan kohti.”Kun on mahdollista katsoa karhua suoraan silmiin, ei ihme, että tarkennus meni metsään.Sitten se vain kääntyi ja palasi sinne, mistä tulikin.

Vietin yhden yön Kuhmossa lähellä Vartiuksen raja-asemaa Bear Centren karhuntarkkailumökissä. Yrityksellä on rajanpinnassa 29 kuvauskojua, viisi luksusmökkiä ja karhutalo karhujentarkkailuun.

Minulle oli varattu ”luxusmökki”, jossa karhuyön viettoon oli kerrassaan hienot puitteet. Mökissäni oli parisänky, hyvin varusteltu pieni keittiö astioineen, tasokas kylpyhuone ja parasta kaikessa, isot ikkunat metsään ja alapuolella pilkottavalle suolle. Karhuyö luksusmökissä on hulppea lahjaidea hänelle, joka arvostaa elämyksiä tavaraa enemmän. Täällä oli jopa samppanjalasit, joten ei tarvitse samppista muovimukista siemailla.

Minun olisi ollut mahdollista siirtyä yöksi jollekin paikan kuvauskojuista, jossa karhujen kohtaaminen olisi ollut vielä intensiivisempää. Kojut sijaitsevat aivan pelipaikoilla soiden ja lampien reunamilla. Voin kuvitella, että elämys on niissä vielä kokonaisvaltaisempi äänineen ja tuoksuineen.

Vaatimattomat kojut on suunniteltu nimenomaan kuvauspaikoiksi kuvausaukkoineen. Monissa kojuissa pääsee kuvaamaan jopa useaan suuntaan ja usealta korkeudelta. Kojuja on valittavissa erilaisissa ympäristöissä, kuten suo-, metsä-, lampi- ja kalliotaustoilla.

Viime hetkellä kuitenkin peruin mahdollisuuden siirtyä kuvauskojulle. Takana oli yli viikon kestänyt hellejakso ja vierailupäivänä lämpötila liikkui lähellä 30 astetta eikä luvattu tuuleton yökään toisi paljoa helpotusta. Mietin, että pienissä kuvauskojuissa olisi varmaan todella kuuma. Olin yksin matkassa ja huolestuin siitä, jos minua alkaa jossain vaiheessa ahdistamaan. Kuvauskojuista on ehdoton poistumiskielto ennen aamuseitsemää. Tällä kertaa luksusmökkini veti pidemmän korren.

Karhujen yö kaikilla mukavuuksilla.Kuvauskojut ovat vaatimattomia, mutta maisema täydellinen.Kuvauskojuilla on talvimakuupussein varustetut punkat.

Yksi Bear Centren karhuntarkkailumahdollisuuksista on karhutalo, jonne voi ostaa joko yön yli reissun tai iltaretken. Kahdessa kerroksessa sijaitseva karhutalo on suunniteltu hienosti niin, että suljettavilla liukuovilla saa omalle porukalle yksityisyyttä. Karhutalossa on useampi wc, jääkaappi, kahvin- ja vedenkeittomahdollisuus sekä kerrossänkyjä lepäämistä varten. Pienellä mäellä sijaitsevalta talolta avautuivat hyvät näkymät ympäröivään luontoon.

Mökit ja kojut sijaitsevat noin 400-900 metrin päässä päätalolta. Luksusmökin pihaan pääsee ajamaan autolla, muille rakennuksille kävellään. Perille pääsee kuivin jaloin ilman kumisaappaita, sillä suo-osuuksilla on pitkospuut.

Kaikkiin hintoihin sisältyy eväspaketti. Sen lisäksi päätalolla on mahdollisuus ruokailla ennen mökeille tai kojuille siirtymistä tai nauttia aamiaista karhuyön jälkeen. Päätalon pihapiirissä on myös talo, jonne voi jäädä aamulla nukkumaan.

Ennen kohteisiin siirtymistä pidettiin yhteinen info, jossa painotettiin ehdotonta hiljaisuutta erityisesti kuvauskojuilla. Ohuiden seinien läpi äänet kuuluvat helposti ja voivat helposti säikyttää arat karhut tiehensä eikä muutenkaan haluttu karhujen tottuvan ihmisiin. Infon jälkeen kaikki retkeläiset saatettiin mökkeihinsä. Karhutalon iltaretkeläiset lisäksi noudettiin illalla yhtenä ryhmänä.

Karhutalo on loistava paikka karhujen tarkkailuun.Kojuille oli helppo siirtyä pitkospuita pitkin.

Minkälainen oli sitten oma karhuyöni? Ensimmäiset tunnit menivät odotellessa. Mökin ilmanvaihtolaite piti taustalla pientä hurinaa, joten sammutin senkin pois häiritsemästä. Sitten olikin aivan hiirenhiljaista, mitä nyt väliin jossain rääkäisi korppi tai lokit pitivät ajoittaista metakkaansa.

Tuntui jännittävältä tuijottaa metsää ympärillä, sillä mikä hetki hyvänsä jostain saattaisi ilmaantua karhu näkösälle. Bear Centren mukaan siihen oli yli 90 prosentin todennäköisyys. Alueella liikuskelee noin 30 karhua ja hyvällä onnella voi nähdä myös ahman tai suden.

Sitten havahdun. Suon takana melko kaukana näen tumman liikkuvan hahmon, joka ikävä kyllä hetken päästä häviää puiden suojaan. Varmaankin se oli karhu, en vain ehtinyt nähdä sitä tarpeeksi hyvin.

Vilkaisen puhelintani, jossa WhatsApp-viestit välkkyvät. Liityin viestirinkiin, jossa lähinnä kuvaajat eri kojuilla jakavat havaintojaan karhujen liikkeistä. Karhu oli nähty usealta kojulta. Harmittelen sitä, etten tutustunut etukäteen mökkien sijainteihin. Se, että karhu kulkee A-mökkiä kohti, ei sanonut minulle ikävä kyllä yhtään mitään.

Tuijotan edessä olevaa näkymää niin, että silmiin sattuu. Sitten alkaa tapahtua. Suolle ilmestyy karhu, joka suunnistaa suoraan minua kohti. Hitaasti, mutta tasaisen rytmikkäästi, se lähestyy. Tartun kameraani ja yritän saada mesikämmenen ikuistettua. Sählään kameran säätöjen kanssa ja lopputuloksena huomasin myöhemmin saaneeni karhu puskassa, karhu puun takana ja karhu epätarkkana kuvia. Nyt ymmärrän kuinka vaikeaa osaamattoman on saada liikkuvasta kohteesta kunnon kuvaa.

Hetken päästä karhu on enää muutaman metrin päässä ikkunastani. Pystyn katsomaan sitä suoraan silmiin. Se nostaa kuononsa hieman yläviistoon, nuuhkaisee ja kääntyy harmillisesti pois päin sinne, mistä on tullutkin. Muutama lokki seuraa kontion kintereillä. Kädet tärisevät, sydämessä muljahtelee ja pulssini tykyttää. Hetki on ollut ainutlaatuinen.

Mökin takaseinän tuuletusikkuna oli raollaan ja mietin, että mahtoikohan karhu haistaa minut siitä. Suljen ikkunan silläkin uhalla, että mökissä on älyttömän kuuma.

Hitaasti vakain askelin tämä kontio kävi kääntymässä ikkunani edessä.Metsän kuninkaan kuninkaalliset jäljet.

Mietin kuinka mahtavaa on, että maassamme on tällaisia suurpetoja kuin karhu, ahma ja susi. Tulen aina surulliseksi siitä, miten yhä edelleen suurpetomme kohtaavat vanhakantaista teilaamisasennetta, jossa petomme nähdään yksipuoleisesti vain vaaroina ja tappajina.

Olin edellisenä päivänä käynyt Kuhmossa Luontokeskus Petolassa, jossa näin menneiltä vuosilta koottuja lehtiotsikoita. Karhu esiintyi otsikoissa pääosin ronskina tappajana ja susi hirvenraatelijana sen sijaan, että ne nähtäisiin metsiemme mahtavana rikkautena. Toivoin hartaasti näkevänä tänä yönä myös voimaeläimeni suden.

Mutustelen eväitäni ja nautiskelen pikakahvia pysyäkseni hereillä. Harmittelen tässä kohtaa, että olen yksin reissussa. Olisi helpompaa, jos voisi toisen kanssa pitää vahtia vuoron perään, sillä väsymys alkaa painamaan. Onneksi on sentään valoisa kesäyö eikä pimeää juurikaan tule.

Vilkaisen puhelintani ja huomaan, että joku on nähnyt myös ahman. Karhuistakin on useita havaintoja ja muutama loistava karhukuvakin on tullut jakoon.

Ennen yhtätoista tapahtuu jälleen. Tällä kertaa karhu saapuu suon toiselta reunalta, tulee mökin ikkunoiden eteen, aikailee hetken, tekee pienen kiepin ja palaa sitten takaisin metsikköön. Saan videokuvattua osan kontion pyörähdyksestä kamerallani. Mukavaa on saada karhu tallennettua, mutta toisaalta olisi niin kiehtovaa keskittyä vain tarkkailemaan sitä. Kovin kauaa ei tämäkään nalle pysyttele näytillä.

Pari ihastuttavaa Katja Alahuhdan ottamaa karhukuvaa. Katja huolehtii asiakkaista Bear Centressä.Kuva: Katja Alahuhta

Kuva: Katja Alahuhta

Jaksan sinnitellä valveilla vähän yli yhteen ja nähdä kauempaa vielä yhden karhun. Saanpa myös todeta, että säikähdettyään jotain karhu on todella nopea pinkaistessaan pakoon. Laitan puhelimen herättämään aamuneljältä, sillä kukapa raaskisi nukkua kauaa tällaisena yönä.

Neljältä olen taas nuokkumassa tarkkailuasemissani. Kuinkahan monta karhukäyntiä mahdoin missata nukkuessani? Viideltä näen tämän reissun viimeisen karhun. Se tassuttelee alla olevan suon poikki ja katoaa metsän kätköihin. Kyllä se vaan on komea eläin.

Kiitos Bear Centre mahdollisuudesta kokea tämä mahtava elämys. Ja kiitos paikan oppaalle ja ilopillerille Katjalle kaikesta huolenpidosta. Katjan kanssa käytiin vielä seuraavana aamuna katsomassa erilaisia kuvauskojuja. Karhunjäljet lähellä mökkiäni kertoivat siitä, etten sittenkin nähnyt yöllä vain unta.

https://bearcentre.fi

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Kainuu Luontomatkailu Majoitus Suomessa Suomi

3 x Kainuun majoitushelmet – ihanuuksia korpien kätköissä

tiistai, 27 heinäkuun, 2021
Hiljattain tekemälläni Kainuun kierroksella kohtasin hyvin erilaisia ja ainutlaatuisia majapaikkoja, joista jokaista yhdistää luonnon voimakas vaikutus. Minkä sinä valitsisit: hotellin, huoneiston vai luksushuvilan? Minä ainakin olin otettu kaikista näistä kolmesta ihanuudesta.

Kaupallinen yhteistyö: Wild Taiga Kuhmo-Suomussalmi (Matkailuelinkeinon elpymistä edistävät kehittämishankkeet -rahoitus)

Majoituksella on minulle matkoilla suuri merkitys. Tai no, yksi satunnainen yö menee melkein missä vaan, mutta kun lähden lomalle ja haluan rentoutua kunnolla, kaipaan kauneutta ympärilleni. Tylsä ja surkea majapaikka vie fiilikset ja vastaavasti viehättävä miljöö luo puitteet heittäytyä täydelliseen nautiskeluun.

Mieluinen majapaikka ei tarkoita minulle viiden tähden hotellia tai luksusleimalla kuorrutettua pömpöösiä. Varsinkin, jos hotellin tunnelma on jäykkä ja muodollinen, siellä voi enemmänkin tuntea olonsa vaivautuneeksi kuin kotoisaksi.

Sen sijaan rakastan majapaikkoja, joissa on jotain omaleimaista ja persoonallista. Sijainti upealla paikalla, historian havina ympärillä, visuaalisia yksityiskohtia sykkivä sisustus tai seesteisyyttä huokuva tunnelma ovat juttuja, jotka saavat viihtymään.

Kainuun kiertomatkani Kuhmo – Suomussalmi – Paltamo -reitillä oli muutenkin elämys, mutta lisävahvistusta se sai ainutlaatuisista majoituspaikoista. Kahdessa näistä yövyin ja yhteen kävin tutustumassa muuten. Melkoisia herkkuja eikö vaan?

Hotelli Kalevala, Kuhmo

Vajaan neljän kilometrin päässä Kuhmon keskustasta sijaitseva hotelli on jo nähtävyys itsessään. Kaukaa katsottuna voisin vannoa, että rakennus on tehty puusta, mutta läheltä paljastuu todellinen rakennusmateriaali, betoni. Nerokasta!

Moniulotteinen rakennus tuo mieleen linnakkeen, jonka kätköihin voisin kuvitella muutaman ritarin piileksimään. Jotain vanhaa, jotain modernia, jotain riisuttua, mutta kiinnostavaa. Hotellirakennuksen arkkitehtiä on kuulema innoittanut Kalevalassa esiintyvä Kokko-lintu. Ihan ei nyt osunut mielikuvani nappiin.

Huone paljastuu melko tavalliseksi. Pintaremontista huolimatta ajan patinaa näkyy, mutta ei pahasti. Karhutapetti seinällä tuo kivaa tunnelmaa. Harmittelen ilmastoinnin puuttumista, sillä ulkona on lähes 30 asteen helle. Onneksi pöydällä on pöytätuuletin ja pieni tuuletusikkuna löytyy. Toivon, että yöksi viilenee.

Hetken päästä istun janoisena ja nälkäisenä hotellin ravintola Kantelettaren terassilla. Alapuolellani olevalta Lammasjärveltä käy mukava pieni tuulenvire. Hyvänen aika, hotellihan on oikeasti aivan rannalla. En muista tavanneeni Suomessa koskaan aiemmin tällaista rantahotellia kirjaimellisesti. Viileä valkoviini lasissa, 27 astetta lämmintä iltakuudelta ja huikea biitsi aivan vieressä, tämähän on kuin etelän lomalla konsanaan.

Juttelen mukavan tarjoilijan kanssa ja saan tietää, että pitkä hiekkaranta alapuolellamme on hotellin yksityisranta. Myöhemmin huomaan alas johtavat portaat, jotka ikään kuin johdattavat lähes vesirajaan. Rannalla on muutama soutuvene hotelliasiakkaiden käytössä. Aika luksusta olisi lähteä tällaisena iltana vaikka kalaan tai muuten vaan soutelemaan.

Pian on nälkä taltutettu runsaalla lohisalaatilla, muhevalla naudanpaistilla ja herkullisella jälkkärillä. Hyvää, maukasta ruokaa ja kerrassaan riittävästi.

Suuntaan kutsuvalle rannalle. Joku on iltauinnilla, muuten on hyvin rauhallista. Rannalla huomaan kodan ja istahdan hetkeksi sen vieressä olevalle terassille. Ilta-aurinko kultaa sopivasti maisemaa. On aivan älyttömän kaunista!

Kierrän takaisin ylös saunaosaston ulkotilojen kautta. Saunan terassilla paistattelee ulkoporeallas. Mietin, miten hienoa olisi katsoa pimeällä tuosta porealtaasta tähtitaivasta tai peräti revontulia.

Herään aamulla aikaisin ja suuntaan ensimmäiseksi aamiaiselle. Olen iloinen saadessani jälleen pöydän ulkoterassilta. Pakkohan se on aamupuuronsa kuvauttaa näin kauniissa maisemassa. Aamiaisen jälkeen ennätän vielä aamulenkille lähimaastoon. Kiinnitän huomiota luontopolkujen viittoihin ja metsään johtaviin polkuihin. Kivat maastoliikuntamahdollisuudet täällä.

Lähden kulkemaan pitkin rantaa. Olin kuullut läheisestä luonnonkauniista Harakkasaaresta, jonne suuntaan. Puolimatkassa luovutan. Vesi on sen verran korkealla, että pääsisin perille ainoastaan riisumalla kenkäni ja kahlaamalla osan loppumatkasta. Lupaan mielessäni tulla joskus uudestaan.

Hieno paikka tämä Kalevala-hotelli. Vaikka ikää on jo paljon ja pientä 90-luvun leimaa on, tämän kaiken antaa anteeksi, sillä hotellin sijainti on ällistyttävä. Ilmapiiri on mukavan rauhallinen, vaikka minulle kerrottiin hotellin olevan aivan täynnä. Tämän kertainen visiittini jäi ikävä kyllä lyhyeksi, olisin viihtynyt täällä pidempäänkin. Minun oli kuitenkin aika jatkaa matkaani.

https://hotellikalevala.fi

Villa Cone Beach, Ylä-Vieksi, Kuhmo

Lähden ajamaan Kuhmon keskustasta Hyrynsalmelle päin määränpäänäni perheyritys Arctica Estatesin majoituskohde Villa Cone Beach. En oikein edes tiedä, mitä noin 40 kilometrin päässä minua odottaa, mutta arvelen kyseessä olevan jonkinlainen laadukas mökkimajoitus.

Matkalla naureskelen itsekseni, että nyt ymmärrän, mitä tarkoitetaan Kainuun korpimaisemilla. Matkan varrella asutus on todella vähäistä, pelkkää metsää, suota ja väliin jokunen vesistö. Erämaata täällä todella riittää.

Jossain kohtaa navigaattori ohjaa kääntymään kapealle metsätielle ja sitten jo kohteeni näkyykin. Edessäni on valkoinen, suloinen tornitalo kuin satulinna, ja vieressä mielenkiintoinen pieni punatiilitalo, joka on ilmeisesti autotallirakennus.

Olen vähän etuajassa tapaamisestani ja kiertelen talon vieressä olevaa puutarhaa. Hämmästelen kasvien ja kukkien määrää. Miten joku saa näillä leveysasteilla kasvamaan ja menestymään tämän kaiken?

Siirryn rannan puolelle ja siellä vasta ihmetystä piisaakin. Toinen puutarha, aiempaa isompi ja runsaampi. Ja aivan valtavasti kukkia kaikkialla, aivan kuin Chelsean Flower Showssa oltaisiin. Talossa täytyy olla joku puutarha-alan ammattilainen. Ei kukaan muuten pysty tekemään tällaista. Ja sen ammattilaisen täytyy myös olla visuaalisesti lahjakas. Kaikki on mietitty niin tarkoin. Kasvien ja puiden lomassa risteilevät käytävät johdattavat kulkijaa eteenpäin ja aina on pakko nähdä, mitä seuraavan mutkan takaa tulee vastaan.

Käytävien varrella on taideteoksia sekä sadoittain erilaisia puita. Jossain näen huvimajan, tuoliryhmiä ja sitten paras kaikesta, rautaportti ja sen takana ihan erillinen kukkatarha. Vai onko tämä sittenkin pelkästään ruusutarha? Mietin, miten valtavasti on vaatinut työtä, että kuivalle mäntykankaalle on saatu rakennettua näin mieletön kokonaisuus.

Ennen kuin tapaan paikan isännän otan vielä muutaman kuvan neitseellisestä hiekkarannasta. Omaa hienohiekkaista rantaa on varmaan lähes 500 metriä. Yritän kuikuilla rannalta muita mökkejä, mutta missään ei näy mitään. Täällä ollaan tosiaan omassa rauhassa ja täydessä yksityisyydessä. Paikkahan on aivan uskomaton!

Sitten on aika tutustua huvilan sisätiloihin. Olen niin hämmästynyt kaikesta ympäröivästä kauneudesta, että lähes unohdan ottaa kuvia. Huomioin kauniita yksityiskohtia, kuten ristikkoikkunat (käsityönä puusepällä tehdyt), keskellä taloa oleva portaikon (tilattu Kanadasta mittatilaustyönä), kauniit huonekalut (osa aitoa antiikkia), taidokkaat matot (käsinsolmittuja itämaisia) ja olohuoneessa suurikokoisen englantilaistyylisen takan.

Juttelen talon isännän ja omistajan Timon kanssa, joka kertoo mielenkiintoisia yksityiskohtia vaativan taloprojektin vaiheista. Saan sen kuvan, että tähän kohteeseen on riittänyt vain paras. Ja sama jatkuu sisustuksessa. Esimerkiksi vuoteet ovat samanlaiset kuin Hotelli St. Georgessa Helsingissä (tulivat kuulema samalla kuljetuksella).

Vaikka kaikkiin villan yksityiskohtiin on paneuduttu pieteetillä ja mielestäni nyt puhutaan oikeasti luksuksesta, Timo kuitenkin kertoo heidän mieluimmin puhuvan elämyksestä. Ja sitähän tämä paikka kaikkinensa on: täydellinen rauha, ympäröivä erämaa, uskomattomat puutarhat, kaunis ja tasokas huvila sekä tarvittaessa kaikki palvelut omaa henkilökuntaa myöten.

Niin, kansainväliseen vuokraukseen enemmin suuntautuneena tässä talossa ei tarvitse tehdä itse mitään, mitä ei halua. Tarvittaessa henkilökunta hoitaa ateriat ja ohjelmapalvelut, lämmittää rantasaunan tai laittaa vaikka takkaan tulet. Sinä kerrot, mitä haluat ja se pyritään toteuttamaan.

Talossa mahtuu majoittumaan kuusi aikuista ja kaksi lasta. Erinomainen paikka vaikka pienen perhepiirin juhlien viettoon tai useamman sukupolven yhteiseen laatulomaan. Villa Cone Beach on sinulle, joka etsit jotain poikkeuksellista. Harvinaislaatuinen helmi tämä paikka tosiaan on.

Ihan pakko oli muuten kysyä noista puutarhoista. Niiden kädenjälki on omistajapariskunnan, joka kuulema ei ole alan ammattilaisia, mutta suhtautuu puutarhanhoitoon vakavasti. Timon erityisalue on puuvartiset kasvit ja vaimo on se visualisti kaiken kauneuden takana.

https://www.arcticaestates.com

Jättiläisenmaa – Arctic Giant, Paltamo

Kuhmosta jatkoin Suomussalmen kautta Paltamoon ja siellä viimeiseen majoituskohteeseeni Jättiläisenmaahan. Vähän hymyilytti, kun kuulin, että minulle oli varattu siellä jättiläisen linnunpönttö.

Jyrryyttelin viimeiset kilometrit kuoppaista hiekkatietä ja mietin jo, että mitäköhän tien päässä odottaa. Kun pääsin hotellin pihaan, tajusin, että aika ylhäällä oltiin. Lähes 300 metrin korkeudelta Kivesvaaran huipulta avautuivat upeat maisemat ympäröivään erämaahan. Oltiinkohan nyt Kainuun katolla?

Wau, oli ensimmäinen sana kun astuin vaaran reunalla olevaan ilmalämpöpumpun viilentämään linnunpönttöön. Isosta maisemaikkunasta avautui mieletön maisema alas ympäröivään taigaan. Olisin voinut unohtua ikkunan edessä olevaan punaiseen lepotuoliin miettimään maailmankulkua vaikka kuinka pitkäksi aikaa. Yritin kuvitella, miltä maisema mahtaa näyttää, kun muuttuva maisemataulu vaihtuu ruskaan ja sitten lumipeitteeseen.

Noin 30 neliön kokoinen mökkihuoneisto oli kivasti sisustettu ja muutenkin toiminnoiltaan hyvin kompakti. Keittiössä oli kaikki tarpeellinen omaan kokkaukseen, kuten pieni liesi, mikro, jääkaappi ja astianpesukone. Kylppärin lisäksi huoneistossa oli viihtyvyyttä lisäämässä oma sauna ja pieni terassikin löytyi sisäänkäynnin puolella.

Linnunpönttöni oli niin ihana, etten olisi millään malttanut sieltä poistua mihinkään. Pitkän päivän päätteeksi nälkä alkoi kuitenkin muistuttaa olemassaolostaan ja lähdin respasta hakemaan etukäteen tilatun Jätin supersopan. Kyse on termarissa toimitettavasta juuressosekeitosta, jonka voi nauttia nokkospatongin kera joko luonnonhelmassa tai omassa huoneessaan. Minä päätin lähteä keittoineni metsään ja naureskelin, että muistutin Punahilkkaa, joka kulkee metsässä iloisesti kori heiluen. Pahaa sutta ei tällä kertaa näkynyt.

Nukuin yöni viilennetyssä huoneessa todella hyvin. Heti herättyäni nostin moottoroidun vuoteeni päädyn pystympään ja viivyin vuoteessani vielä hetken näköaloja ihastellen. Saatoin pitkittää upeaa aamuhetkeä huoneeseen toimitetun aamiaisen kera. Aamiainen oli sen verran runsas, että siitä riitti matkaevääksi kotimatkallekin.

Ennen kotiinlähtöä halusin kokeilla sähköavusteista fatbikea. En ollut koskaan aiemmin ajanut sähköavusteista pyörää, saatikka sitten kokeillut läskipyörää. Olin kiinnostunut kokemaan, millainen kulkupeli tuo pyörä maastossa olisi.

Vakaa ja näpäkkä kulkupeli olikin. Jättiläisenmaan ympäristössä on noin 16 kilometriä merkittyjä luontopolkuja. Erityisesti tuo sähköavusteisuus teki matkasta todella sujuvaa ja kevensi matkantekoa kummasti. Tuolla helteellä olisivat minulta kyllä muuten jääneet kaikki ylämäet polkematta.

Tosin huomasin, että paluumatkalla ylämäkeen johtavat kapeat metsäpolut olivat vaikeita ajaa ja niiden osuudet mieluimmin talutin. Reitti olisi kannattanut suunnitella paremmin ja pysyä vähän leveämmillä väylillä. Joka tapauksessa oikein hyvä kokemus. Läskipyörä menee ehdottomasti jatkoon.

Jättiläisenmaalla on paljon muunkinlaista majoitusta kuin nämä linnunpöntöt. Valitettavasti vierailuhetkenäni kaikki majoituspaikat olivat käytössä, enkä päässyt katsomaan muita vaihtoehtoja. Jos arvostat ainutlaatuista näköalaa, linnunpönttö on kyllä ihan huippu.

https://arcticgiant.fi

Neljänneksi tähän ryhmään olisin voinut nostaa Kuhmon Bear Centren luksusmökin. Karhujen yöstä tulee kuitenkin ihan oma blogipostauksensa. Siitä tarinaa lähiaikoina.

Lisää Kainuun majoitusvaihtoehtoja: https://wildtaiga.fi

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Kainuu Luontomatkailu Museot Suomi Suomen kaupungit Suomi Taide

Kainuu on elämys – Kuhmon, Suomussalmen ja Paltamon parhaat kohteet

sunnuntai, 18 heinäkuun, 2021
Jokainen matka on erilainen. On matkoja, jotka ovat kivoja, sellaisia ihan ok-reissuja, mutta joista et hetken päästä muista juuri mitään. Sitten on niitä matkoja, jotka jättävät muistijäljen. Tiedät kokeneesi jotain koskettavaa ja ainutlaatuista. Palasin juuri tällaiselta reissulta. Kainuu meni syvälle.

Kaupallinen yhteistyö: Wild Taiga Kuhmo-Suomussalmi (Matkailuelinkeinon elpymistä edistävät kehittämishankkeet -rahoitus)

Kainuu alueena on jäänyt minulle aiemmin aika vieraaksi. Suurin syy lienee siinä, että se sijaitsee Lapin ja eteläisemmän Suomen välimaastossa. Kainuu on ollut niin helppo ohittaa huristellessa viitostietä matkalla pohjoiseen.

Kuhmossa, Suomussalmella ja lähialueilla toimivien matkailuyritysten markkinointiorganisaatio Wild Taiga kutsui minut vieraakseen tutustumaan Kainuuseen ja muutamaan alueella toimivaan yritykseen. Lähdinkin mielelläni matkaan, sillä jo matkan teema ”kulttuuria ja luontoa” oli enemmän kuin mieluinen. Olin myös utelias näkemään, mitä kaikkea mielenkiintoista alueelta löytyisi tätituristin tarpeisiin.

Kuhmo – rento kamarimusiikkikaupunki

Ensimmäinen etappini oli Kuhmo, reilun 8000 asukkaan pikkukaupunki Kainuun kaakkoisosassa. Hymyilytti, kun Wikipedia kertoi asukastiheyden olevan 1,67 asukasta neliökilometriä kohden. (Vastaava luku esimerkiksi koko Uudenmaan maakunnassa on 170,4). Onpa teillä kuhmolaiset lääniä, missä temmeltää.

Monet tuntevat Kuhmon maineikkaasta kesätapahtumasta, Kuhmon Kamarimusiikista. Vaikka kamarimusiikki ei ole ihan ominta musiikkigenreä, toki myös itse tunsin tämän kesäfestarin nimeltä jo aiemmin. Mitään muuta en siitä tiennytkään.

Heinäkuun puolivälissä järjestettävästä kaksiviikkoisesta tapahtumasta on kasvanut melkoinen kulttuurispektaakkeli. Tänä vuonna konsertteja on Kuhmo-talon konserttisalissa ja Kuhmon kirkossa yhteensä 55 ja päälle vielä oppilaskonsertit. Kamarimusiikki soi Kuhmossa tänä kesänä 24.7. asti.

Hetki ennen konserttia.Kuhmo-talon konserttisali  on nautinto myös silmille.

Koska olin Kuhmossa näin sopivasti Kamarimusiikkien aikaan, halusin ehdottomasti käydä jossain konsertissa. Olikin muuten itselleni ihka ensimmäinen kamarimusiikkikonsertti. Siitä, millainen kokemus se oli, kirjoitan oman blogijutun piakkoin. Vinkkinä muuten, että jo pelkästään kauniin konserttisalin takia kannattaa mennä konserttiin.

Kuhmon kamarimusiikkiviikkojen aikana kaupungissa on tarjolla myös silmänruokaa useiden taidenäyttelyiden muodossa. Kamarimusiikkikeskuksen Galleriassa (Kontionkatu 20) on taiteilijaryhmän Latitude 64. Leveyspiirin monipuolinen näyttely vanhassa pihatossa. Itse ihastuin erityisesti Ariadna Donnerin upeisiin kuvakudoksiin ja kuhmolaisen valokuvaajan Ville Heikkisen järisyttävän koskettaviin luontokuviin.

Samaisessa tunnelmallisessa pihapiirissä toimii myös Kamarimusiikkiyhdistyksen ylläpitämä Amati-kahvila, jonne kannattaa suunnistaa mm. raikkaiden salaattien ja herkullisen leivosvitriinin takia. Samaisessa pihapiirissä on Salakamari ja Piharavintola Lappi, josta saa tuliaisiksi mm. Lapin Marjojen mehuja, hilloja ja kastikkeita. Gallerian näyttelyt, kahvila ja ravintolat ovat avoinna vain kamarimusiikkitapahtuman ajan.

Amati-kahvila – hyvä tunnelma ja herkulliset tuotteet.Piti maistaa paikallinen perinneherkku rönttönen.Kamarimusiikkikeskuksen Galleria sijaitsee samassa pihapiirissä Amati-kahvilan kanssa.

Kuhmo – koskettava luontokaupunki

Kun Kainuussa ollaan, jonkinlainen odotusarvo minulla oli luontoelämysten suhteen. Ehkä siinä yllätyin eniten, että kaunis luonto on läsnä jo aivan Kuhmon keskustassa. Lammasjärven ja Pajakkakosken rantamaisemissa pystyy kulkemaan lähes viiden kilometrin pituisen rantareitin keskustan tuntumassa. Reittiä kutsutaan kulttuuripromenadiksi, sillä sen varrella on useita kiinnostavia kulttuurikohteita.

Pajakkakoskelle pääsee autollakin; parkkipaikka on kosken ylittävän sillan kupeessa. Kuhmon Lentuankosken ohella Pajakkakoski on myös suosittu koskikalastuskohde. Tosin kalastajalle alueella riittää tarjontaa muuallakin. Kuhmossa virtaa peräti 200 koskea!

Rantaraitilla törmäsin karhuun.Upea Pajakkakoski on aivan Kuhmon keskustan tuntumassa.

Lähellä Pajakkakoskea on kaunis Tuupalan talomuseo. Täällä pääsee kurkistamaan 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun herraskartanon elämään. Tuupalan suvun viimeinen isäntä Uuno Kainulainen lahjoitti talonsa 1958 Kuhmon kaupungille toiveenaan, että taloon perustettaisiin kotiseutumuseo. Tuupalan talomuseossa kosketti eniten sen aitous. Vain talonväki puuttui.

Itselleni sattui vielä niin mainiosti, että pääsin salakuuntelemaan kahden kamarimusiikkiesiintyjän harjoittelua avoinna olevasta ikkunasta. Täydellinen paikka nauttia klassisesta musiikista kainuulaisessa perinnemaisemassa. Kamarimusiikkiviikkojen aikana Kuhmo todellakin soi kaikkialla.

Tuupalan talomuseo – tuulahdus menneiltä vuosisadoilta.

Kuhmo – karhuja ja Kalevalaa

Jos Kuhmo tunnetaan kamarimusiikistaan, tunnetaan se myös karhuistaan. Kaupungin tunnuseläimeen, karhuun, törmää kaikkialla: veistoksissa, valokuvissa, tauluissa, julisteissa ja mainoksissa. Karhu ei ole Kuhmolle kuitenkaan vain söpö imagoeläin, vaan aito erämaiden asukas, jota voi päästä tarkkailemaan turvallisesti useissa paikoissa rajan läheisyydessä.

Kun ajelin tuolla itärajan tuntumassa, en yhtään ihmettele, että noille valtaville selkosille karhuja mahtuu tallustelemaan. Erään arvion mukaan Kainuun karhukannaksi on arvioitu tälle syksylle noin 320 – 340 karhua.

Yhtä elämyksellistä kokemusta rikkaampana voin sanoa, että onnellinen ja voimaantunut on se ihminen, joka on saanut katsoa karhua suoraan silmiin. Vietin nimittäin yön rajan pinnassa Bear Centre -nimisen yrityksen karhunkatselumökissä. Kokemus oli niin pysäyttävä, että siitä tulee myöhemmin oma stoorinsa.

Karhuun pääsee tutustumaan myös Kuhmon Luontokeskus Petolassa. Metsähallituksen ylläpitämässä paikassa on saatavilla paljon tietoa Suomen suurpedoista: karhusta, sudesta, ilveksestä ja ahmasta. Auditoriossa on katsottavissa erilaisia luontoaiheisia filmejä. Luontokeskuksesta saa myös hyvää tietoa alueen retkeilymahdollisuuksista.

Käyntihetkelläni keskuksessa oli edellä mainitun luontokuvaajan Ville Heikkisen valokuvanäyttely. Karhua pääsee katsomaan silmiin täälläkin. Vanerille tulostetut suurkuvat olivat kerrassaan vaikuttavia. Tässä on jo pelkästään yksi hyvä syy poiketa luontokeskukseen.

”Apua, se on karhu”, huudahdin ensimmäiseksi karhun tassutellessa eteeni.Luontokeskus Petolassa näkee ja kokee karhuja monella tapaa.Ville Heikkisen kuvat ovat lähes maagisia.Luontokeskus Petolassa on kiva museokauppa.

Kolmas asia, mistä Kuhmo tunnetaan, on Kalevala ja siihen liittyvä kansanperinne. Ihan sattumalta Kuhmo ei ole ominut Kalevala-mainettaan, sillä sekä Elias Lönnrot että Akseli Gallen-Kallela ovat kulkeneet Kuhmon alueella reissuillaan.

Mikäli Kalevala kiinnostaa, oikea osoite on Kalevalan kulttuurikeskus Juminkeko. Hävettää tunnustaa, että Kalevala on jäänyt itselleni vähän kaukaiseksi ja ehkä siksi paikan suurin anti minulle olivat sen taidenäyttelyt. Erityisesti puhuttelivat Riikka Palosen luontoaiheiset ja tunnelatautuneet ryijyt.

Juminkeon hirsirakennus on mielenkiintoinen. Etualalla on Martti Aihan veistos Arhipan kivi.Vanhimmat Kalevalat ovat melkoisen iäkkäitä.Riikka Palosen kalevalainen metsä

Suomussalmella hiljaista kansaa ja soivaa metsää

Kuhmosta huristelin Suomussalmelle moikkaamaan yhtä maamme merkittävintä tilataideteosta, Hiljaista kansaa. Kuvitelkaa, että yhdellä pellolla viitostien varrella on noin 900 puettua turvepäistä hahmoa, joista jokainen on erilainen. Hahmot puetaan kahdesti vuodessa kesä- ja talvipukimiin. Ja siinä välissä on pelto täynnä ristejä. Hiljainen kansa tosiaan.

Samalla lounastin Hiljaisen kansan Niittykahvilassa ja jälkkäriksi söin tietysti paikan kuuluisat letut. Kiva vanhan hirsitalon miljöö ja erinomainen matkamuistomyymälä, jonka tuotteista suurin osa on paikallista käsityötä ja osaamista. Kahvilaa vuokrataan myös tilauskäyttöön.

Jos kaipaat eksoottista majoitusta, Niittykahvilan heinäladossa voit yöpyä ilmaiseksi. Lisämaksusta on mahdollista vuokrata itikkaverkko tai tilata aamiainen. Ei suositella heinäallergikoille 🙂

Aina yhtä sykähdyttävä.Korona oli saavuttanut jo tämänkin kansan.Hiljaisen kansan Niittylahvila on kiva lounaspaikka.Kyläläisten puikoista.Niittykahvilan kuuluisat letut.

Suomussalmella halusin kokea vielä yhden paikkakunnan omaleimaisista nähtävyyksistä, Soivan metsän. Kyse on ympäristötaideteoksesta, joka koostuu 15 suurikokoisesta varta vasten tähän tarkoitukseen rakennetusta soittimesta. Reitin kulkija voi soitella vaikka metsäkirkonkelloa, keinua kilinäkeinussa, takoa tynnyrihärkää tai saada aikaa sateenropinaa muistuttavan äänen sadeputkisoittimella.

Ihastuttava idea mahtavassa maisemassa, jossa metsän saa kirjaimellisesti soimaan. Vielä vaikuttavampi kokemus on varmasti silloin, kun metsä on rauhallinen. Nyt elettiin kuumeisinta lomasesonkia ja mekastavat lapset ja kännyköihinsä kailottavat kanssakulkijat söivät tunnelmaa melkoisesti.

Soiva metsä sijaitsee Kaunisniemen harjulla Suomussalmen kesäteatterin vieressä. Reitti on noin kahden kilometrin mittainen. Kun huomasin uimarantakyltin, harmittelin ettei uimapuku tullut mukaan, sillä helteisenä kesäpäivänä olisi ollut virkistävää pulahtaa uimaan.

Hienon maaston olivat Soivalle metsälle valinneet.Matkalla piti hieraista silmiä. Totta se oli, poroja! Suomussalmi on maamme eteläisin poronhoitoalue.

Paltamo – vaaramaisemia ja luontoaktiviteetteja

Viimeinen Kainuun road tripini kohde oli Paltamo, pieni kunta Kainuun länsireunalla, joka oli minulle kolmesta käymästäni paikkakunnasta kaikkein tuntemattomin. Siellä suunnistin Kivesvaaran huipulle Jättiläisenmaahan sellaisiin maisemiin, että huokailemaan pisti.

Paltamollakin tuli tehtyä jotain elämäni ensimmäistä kertaa. Sain alle sähköavusteisen fatbiken, joka avasi silmäni ihan uudenlaiseen maastopyöräilyyn. Tästäkin juttua vähän myöhempänä.

Jättiläisenmaassa minua odotti oma soma linnunpönttö.Tuohon punaiseen tuoliin olisin voinut jäädä.

Ja missäkö sitten yövyin? Olikin tällä kertaa sellaisia helmiä majapaikkoina, ettei ihan joka matkalla tule vastaan. Esittelen teille piakkoin kolme omaleimaista majoituskohdetta, jotka ovat hyvin erilaisia, mutta joita kaikkia yhdistää luonto ja siihen liittyvät elämykset.

Vähän tässä täpinöissä olen kaikesta kokemastani. Muutamaan päivään näin, koin ja tunsin niin paljon, että tarvitsen toisen mokoman ajan tämän kaiken sulatteluun. Joka tapauksessa Kainuu on niin ainutlaatuinen osa maatamme, että soisinpa kaikkien pääsevän nauttimaan sen karusta kauneudesta. Minua ainakin Kainuu puhutteli monella tasolla.

https://wildtaiga.fi

Luontomatkailu Pohjois-Karjala Retkeily Suomi

Petkeljärven kansallispuisto ja Ilomantsin muita ihmeitä

sunnuntai, 20 kesäkuun, 2021
Matkailin menneenä talvena blogireissulla Ilomantsissa. Kelit olivat tuolloin talvisodan henkisiä: pakkasta lähes 25 astetta ja reilut metriset hanget joka puolella. Siltikin taka-alalle jäi kutkuttamaan lähes eksoottinen itärajan pieni kunta ja erityisesti sen omaleimainen Möhkön kylä.

Yksi syy palata Ilomantsiin oli meille ennestään käymätön Suomen pienin kansallispuisto, Petkeljärven kansallispuisto. Hyvä, kun mentiin, sillä kansallispuistohan oli suloinen kuin mikä. Vaihteleva vesistöjen reunustama harjumaisema ja vuoroin suopursulle tuoksuva suo-osuus antoivat patikoinnille mukavasti vaihtelua.

Voihan suo, miten kaunista.

Patikoimme Kuikan kierros -nimisen rengasreitin ja pääosin korkealla harjulla kulkevan Korkeasärkänpolun. Kuikan kierros oli merkitty 6,5 kilometrin mittaiseksi, mutta omat askelmittarimme näyttivät reitin lähemmäs kahdeksan kilometrin pituiseksi. Kivan vaihteleva ja kaunis reitti joka tapauksessa on kyseessä. Maastossa on jonkun verran nousuja ja laskuja, mutta muuten se ei ollut minusta mitenkään vaativa. Reitti on hyvin merkitty oransseilla pallomerkeillä ja sopii ehdottomasti ensikertalaiselle.

Taivalsimme myös lyhyemmän Korkeasärkänpolku nimisen reitin, joka kulkee pitkin korkeaa harjua kapealla niemekkeellä ja päättyy lopulta vesistöön. Kaunis järvimaiseman reunustama reitti tämäkin. Matkalle tuli mittaa yhteen suuntaan pari kilometriä. Palata täytyy takaisin samaa reittiä.

Petkeljärven kansallispuistossa on retkeilykeskus, jossa on kahvio. Täältä voi vuokrata mökkimajoitusta, karavaanipaikkoja, rantasaunan, kanootteja, kajakkeja, soutuveneitä ja läskipyöriä.

Iso osa Petkeljärven reiteistä kulkee korkeilla harjuilla. Elämää puissa.

Ilomantsissa kannattaa ehdottomasti piipahtaa ihastuttavassa ja kultturellissa Möhkön kylässä. Matkaa Ilomantsin keskustasta tulee noin 24 kilometriä, Petkeljärven kansallispuistosta vajaa kymmenen kilometriä.

Harvinaislaatuiseksi Möhkön tekee se, ettei se ole ollut koskaan maatalousvaltainen, kuten useimmat Suomen maaseutujen pikkukylät. Koitajoen varrella sijaitsevan kylän historiaa on leimannut aikoinaan Suomen suurin järvimalmiruukki, joka toi leivän pöytään suurimmalle osalle lähiseutujen asukkaista.

Entisen ruukin alueesta on kehkeytynyt mielenkiintoinen matkailunähtävyys. Päärakennuksessa, Ruukinkartano Pytingissä, sijaitsee ruukin historiasta kertova museo, jossa on myös pieni sotahistoriallinen näyttely. Alueen rakennuksissa on kesäkautena myös vaihtuvia näyttelyitä. Vierailumme aikana oltiin pystyttämässä kansainvälistä Möhkönvirta nykytaidenäyttelyä.

Ruukinkartano Pytinki

Minusta suurin viehättävyys ruukin alueella olivat puistomaiset maisemat ja viehättävä sijainti koskimaisemassa. 2004 alueelle on perustettu koti- ja ulkomaisten puiden ja pensaiden arboretum.

Kahville kannattaa poiketa entiseen proomuun tehdyssä kahvilassa Möhkön Mantassa. Möhkössä voi myös yöpyä, kuten me teimme. Majoitusta tarjoavat Möhkön Rajakartano ja Mantan Majatalo.

Äitini oli kotoisin Ilomantsista ja siksi minulla on omaa kosketuspintaa ilomantsilaisiin. Olen aina ollut sitä mieltä, että maailman aidoimmat ja teeskentelemättömimmät ihmiset löytyvät juuri Ilomantsista.

Vahvistusta mielipiteelleni antoi Ruukin alueella tapaamamme lupsakka paikallinen mies, jonka kanssa rupesimme tarinoimaan ensin tervaamisesta ja sitten vähän muustakin. Minusta tuntui kuin olisin tavannut elävän henkilön Heikki Turusen kirjasta. Tämä mutkaton ja ihmisläheinen mies jakoi satunnaisille matkailijoille parhaat matkavinkit ja kertoi hauskoja tarinoita alueelta. Tiesittekö, että Möhkössä elää ihan oma itikoiden viruskanta? Paikallisten suussa itikka on saanut nimen Kommunisti, sillä sieltä rajan takaa sen epäillään tulleen.

Kahvila Möhkön Manta.Suomalainen kesäidylli.

Tällä reissulla jäi vähän harmittamaan, ettei aikaa riittänyt kalastukselle, sillä sen verran hienoissa jokimaisemissa oltiin. Paikallisten mukaan jokeen on istutettu kalaa runsaasti. Nyt kesäkuun alussa olivat hyttyset ja mäkäräiset pesiytyneet kovin runsaslukuisina joenvarteen, joten ehkä myöhempi ajankohta heittokalastukselle olisi sittenkin miellyttävämpää.

Sotahistoriasta kiinnostuneen kannattaa poiketa Möhkön takana sijaitsevassa Öykkösenvaaran sotahistoriallisella alueella. Ainutlaatuiseksi paikan tekee sen autenttisuus. Juuri täällä taisteltiin heinäkuussa 1944 ja pysäytettiin Neuvostoliiton suurhyökkäys. Öykkösenvaaralla on hyvin koottu näyttely sodan vaiheista sekä maastoon tehty reitti, jonka varrella on nähtävänä taistelupaikkoja. Alueelle on vapaa pääsy.

Ilomantsin keskustassa menimme ystäviemme kanssa fiilistelemään retkipäivää paikallisen Hermannin viinitilan viinibaariin, joka sijaitsee mielenkiintoisessa paikassa vesitornin huipulla. Ulkoterassilta aukeaa mielettömät maisemat ja kirkkaalla ilmalla sieltä näkyy aina Venäjälle asti.

Meidän silmiimme sen sijaan osui ylhäältä kaunis moniosainen puurakennus, jonka saimme tietää olevan Ilomantsin ortodoksisen seurakunnan Pyhän Elian kirkko. Ajoimme katsomaan kirkkoa tarkemmin, mutta ikävä kyllä se oli suljettu. Minun on niin vaikeaa ymmärtää, että miksi Suomessa kirkot pitävät ovensa pääosin suljettuina. No, oli puukirkko kaunis myös ulkoa päin.

Ennen kotiinpaluuta piti ajaa vielä Ravintola Parppeinpirtin piirakkaleipomon kautta hakemassa tuliaisiksi uunituoreet karjalanpiirakat. Ilomantsissa viimeistään oppii ymmärtää mikä ero on aidon karjalanpiirakan ja sen teollisen piirakan, jota karjalanpiirakaksi kutsutaan, välillä.

Kiva oli käydä. Ilomantsi on iloinen asia.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Lappi Luontomatkailu Retkeily Suomi

Vinkkejä kesämatkalle Lappiin

lauantai, 13 maaliskuun, 2021

Jos suunnittelet Lappiin vaellusreissua rinkka selässä, tällä jutulla on sinulle tuskin mitään tarjottavaa. Jos sen sijaan mielit kokea Lappia helpommin ja ajatuksissasi on päiväpatikoinnit, kauniit tunturimaisemat ja yöpymiset lakanoiden välissä, näistä neuvoista saatat hyötyä.

Muistan, kun miehen kanssa suunnistimme ensimmäistä kertaa Lappiin kesäkuukausina. Läksimme vain ajelemaan päämäärättömästi pohjoiseen ilman sen kummempia suunnitelmia. Kun emme oikein mistään mitään tienneet, emme oikein osanneet mitään hakeakaan. Vähän se reissu meni sitten ajeluksi ja haahuiluksi, vaikka ihania paikkoja ja hyviä kokemuksia saimmekin.

Yksi tapa matkustaa tämäkin, mutta nyt monta Lappi-kokemusta rikkaampana tiedän paljon paremmin, mistä mitäkin hakea ja minne suunnistaa. Lappi on iso alue ja mahdollisuuksia valtavasti, joten ainakin jonkinlainen kiinnekohta kannattaa valita. Ja miettiä, mitä reissulta ylipäätään haluaa. Helppoja luontoretkiä lasten kanssa, vähän vaativampaa tunturiin kipuamista, kalastusta vai palvelukimaraa, kuten kivoja hotelleja, ravintoloita ja nähtävyyksiä?

Tässä omat Lappi-suosikkini iisiin kesämatkailuun. Kohteet olen valinnut nimenomaan helppouden ja monipuolisuuden takia. Vahvana kriteerinä on ollut hieno luonto ja hulppeat tunturimaisemat.

Saariselkä

Inarissa sijaitsevan Saariselän maisemat ovat vaikuttavat. Kun nousee tietä E75 Saariselän tunturiylängölle puurajan yläpuolelle, maisema muuttuu äkisti ja tajuat todellakin olevasi aidosti Lapissa.

Saariselkä on varmasti helpoin pohjoisen kohteista, jos mielit päästä tunturiin. Jos kunto ei riitä, Kaunispään huipulle pääsee jopa autolla. Muita helppoja tapoja kivuta tunturiin löydät täältä. Mikäli jaksat nousta portaita, kannattaa ehdottomasti nousta Kiilopään huipulle. Kirkkaalla ilmalla maisema avautuu aina Venäjälle asti.

Metsähallituksen ylläpitämä retkeilyreitistö Saariselällä on laaja ja monipuolinen. Urho Kekkosen kansallispuiston kupeessa olevan alueen helpoimmat luontopolut ovat vain kilometrin – parin mittaisia, pisimmät erämaareitit yli 30 kilometrin mittaisia. Reitit ovat selkeästi merkittyjä, joten eksymisvaaraa ei ole. (Paitsi minulla, jolla on taipumus eksyä vähän joka paikassa.)

Saariselän matkailualueella on panostettu paljon maastopyöräilyreitteihin, joten jos tämä liikuntamuoto kiinnostaa, tässäkin suhteessa Saariselkä on hyvä vaihtoehto.

Yksityiskohtaista tietoa Saariselän retkeilyreiteistä löydät täältä.

Kesäaikaan Saariselältä saa mökkimajoitusta melko kohtuuhintaan. Alueella on myös useita hotelleja, joilla on kesäkautena usein hyviä tarjouksia. Jos haluat majoittua hulppeissa maisemissa, Kaunispään huipulla oleva Star Arctic Hotel on kiva vaihtoehto.

Vaikka Saariselän parasta sesonkiaikaa on talvi- ja syyskausi, osa ravintoloista ja baareista pitää ovensa auki ympäri vuoden (ellei korona ole toisin päättänyt). Holiday Clubilla on Saariselällä myös kylpylä.

Inari ja Juutuanjoki

Kun jatkaa Saariselältä noin 70 kilometriä pohjoiseen, tullaan Inarin kirkonkylään.

Jos vähänkään saamelaiskulttuuri kiinnostaa, kannattaa vierailla saamelaismuseo Siidassa. Siida on hieno näyttelykokonaisuus arktista luontoa sekä saamelaiselämää ja historiaa. Vuosittain Siidassa on myös korkeatasoinen valokuvanäyttely. Siidan vierestä pääsee muuten katamaraaniristeilyille upealle Inarijärvelle.

Kirkonkylän halkaisee hieno Juutuanjoki, joka on kalastajien suosikki, mutta jonka rannoilla kulkee kaunis retkeilyreitti. Kokonaisuudessaan helppokulkuisen reitin pituus on vajaa kuusi kilometriä. Kittiläntien varresta Jäniskosken sillalle välisen osuuden voi kulkea myös pyörätuolilla tai lastenvaunujen kanssa.

Kiva majoituspaikka Juutuanjoen varrella on Hotel Kultahovi. Jos mielit syödä vähän paremmin, suosittelen Kultahovin useaan otteeseen palkittua Aanar-ravintolaa. Herkullisia pohjoisen makuja tyylillä ja taidolla.

Ylläs

Ylläs on niitä alueita, joka varsin parhaiten tunnetaan talvikohteena, mutta minusta tänne kannattaa ehdottomasti matkata myös kesäaikaan. Alueen seitsemän tunturia ja reilun 200 kilometrin mittainen kesäretkeilyreitistö tarjoaa paljon mahdollisuuksia erilaisiin luonnossa liikkujan tarpeisiin.

Helpoin tapa huiputtaa tunturi Ylläksellä on nousta gondolihissillä 719 metriä korkealle Yllästunturille. Tietoa muista hienoista tunturireiteistä löydät täältä.

Ylläksellä alueella kannattaa liikuskella myös vähän laajemmin. Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa on laaja retkeilyreittitarjonta ja paljon hienoja luonto- ja tunturireittejä. Tietoa näistä saat täältä. Suosittelen Pallaksen Taivaskeron kierrosta, vaikka matkaa Ylläkseltä tänne onkin noin 70 kilometriä. Pallastunturin luontokeskukselta lähtevä 8,3 kilometrin mittainen rengasreitti kuljettaa upeissa tunturimaisemissa. Omia kokemuksiani lisää täältä.

Samalla suunnalla (noin 50 kilometrin päässä Ylläkseltä) on muuten toinen huomattavasti edellistä helpommin saavutettava tunturi, Särkitunturi. Mikäli haluat nähdä upeita tunturinäkymiä ilman rankkaa nousua, tämä on hyvä vaihtoehto, joka sopii myös lasten kanssa kuljettavaksi. Reittikokemuksistani kerron täällä.

Kivoja majoituspaikkoja Ylläksellä ovat kylpylähotelli Lapland Hotel Saaga sekä kotoinen Ylläs Lodge 67°N. Kesäaikaan kannattaa myös etsiskellä alueelta edullista mökkimajoitusta.

Kilpisjärvi – Saanatunturi

Jos olet kiinnostunut näkemään ehkä Suomen kauneimman maiseman, kannattaa jatkaa Ylläkseltä vielä tovi ylöspäin E8 tietä käsivarren Lappiin Kilpisjärvelle.

Mallan luonnonpuiston pysäköintialueelta (Kilpisjärventie 14850, Enontekiö) lähtee polku, joka nousee neljän kilometrin matkan Saanatunturin huipulle. Takaisin palataan samaa reittiä.

Saanatunturin maisemat olivat niin vaikuttavat, että jokaisen liikuntakykyisen suomalaisen kannattaisi kerran elämässään nähdä tämä mykistävä näkymä. Saanan huippu on Suomen helpoiten saavutettavissa oleva yli tuhatmetrinen tunturi.

Vaikka olin ennen Saanan valloitusta liikkunut Lapissa paljon ja kiivennyt useisiin tuntureihin, Saana tarjoili jotain aivan omaa luokkaansa olevan kokemuksen. Oli vaikea uskoa, että Suomessa oltiin. Kokemuksiani Saanan huiputuksesta löydät täältä.

Tulevana kesänä on Lappiin päästävä ihan ehdottomasti. Suunnitelmissa on piiloutua kahdeksi viikoksi Inarin erämaahan. Aikeissa olisi myös tutustua Lemmenjoen kansallispuistoon ja käydä katsomassa Lapin näyttävin vesiputous Ravadasköngäs.

Voi kesä, tulisit jo!

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista