Browsing Category

Kainuu

Kainuu Luontomatkailu Majoitus Suomessa Suomi

”Apua, se on karhu!” Millaista oli viettää kesäyö karhuntarkkailumökissä?

sunnuntai, 1 elokuun, 2021
On kokemuksia, joita ei unohda koskaan. Kuten se, kun istut yksin mökissäsi yön hiljaisuudessa keskellä kainuulaista erämaata ja yhtäkkiä näet karhun, joka kävelee suoraan sinua kohti.

Kaupallinen yhteistyö: Wild Taiga Kuhmo-Suomussalmi (Matkailuelinkeinon elpymistä edistävät kehittämishankkeet -rahoitus)

Kyllä meni kuulkaa pasmat sekaisin siinä kohtaan, kun karhu ilmaantui näkyviin ja päätti suunnistaa suoraan ikkunani eteen. Luulin olevani karhuntarkkailumökissäni hyvin valmistautuneena metsän kuninkaan kohtaamiseen. Kamerasta oli tarkastettu valotukset ja aukot moneen kertaan ja jonkinlaisen strategiankin olin luonut itselleni, miten toimia h-hetkellä.

Vaan sitten, kun kuhmolaisessa kesäillassa elämäni ensimmäisestä karhuhavainnosta tuli totta, kaikki muu meni pieleen paitsi se valtava tunteiden kirjo, mitä siinä kohtaa koin. Tajuttoman jännityksen lisäksi minut valtasi tunnemyrsky, joka oli samaan aikaan kiehtovaa ihastusta, liikutusta ja kiitollisuutta tämän upean suurpedon näkemisestä.

Innostukseni oli myös niin valtava, että se jätti taka-alalle ensimmäisen hieman pelonsekaisen reaktioni. ”Apua, se on karhu”, oli hetken päästä ”ihanaa, se on karhu” -tunne.

Kaikki valmiina ennen sössimistä.Mesikämmen lähestyy.”Hyvänen aika, sehän tulee suoraan kohti.”Kun on mahdollista katsoa karhua suoraan silmiin, ei ihme, että tarkennus meni metsään.Sitten se vain kääntyi ja palasi sinne, mistä tulikin.

Vietin yhden yön Kuhmossa lähellä Vartiuksen raja-asemaa Bear Centren karhuntarkkailumökissä. Yrityksellä on rajanpinnassa 29 kuvauskojua, viisi luksusmökkiä ja karhutalo karhujentarkkailuun.

Minulle oli varattu ”luxusmökki”, jossa karhuyön viettoon oli kerrassaan hienot puitteet. Mökissäni oli parisänky, hyvin varusteltu pieni keittiö astioineen, tasokas kylpyhuone ja parasta kaikessa, isot ikkunat metsään ja alapuolella pilkottavalle suolle. Karhuyö luksusmökissä on hulppea lahjaidea hänelle, joka arvostaa elämyksiä tavaraa enemmän. Täällä oli jopa samppanjalasit, joten ei tarvitse samppista muovimukista siemailla.

Minun olisi ollut mahdollista siirtyä yöksi jollekin paikan kuvauskojuista, jossa karhujen kohtaaminen olisi ollut vielä intensiivisempää. Kojut sijaitsevat aivan pelipaikoilla soiden ja lampien reunamilla. Voin kuvitella, että elämys on niissä vielä kokonaisvaltaisempi äänineen ja tuoksuineen.

Vaatimattomat kojut on suunniteltu nimenomaan kuvauspaikoiksi kuvausaukkoineen. Monissa kojuissa pääsee kuvaamaan jopa useaan suuntaan ja usealta korkeudelta. Kojuja on valittavissa erilaisissa ympäristöissä, kuten suo-, metsä-, lampi- ja kalliotaustoilla.

Viime hetkellä kuitenkin peruin mahdollisuuden siirtyä kuvauskojulle. Takana oli yli viikon kestänyt hellejakso ja vierailupäivänä lämpötila liikkui lähellä 30 astetta eikä luvattu tuuleton yökään toisi paljoa helpotusta. Mietin, että pienissä kuvauskojuissa olisi varmaan todella kuuma. Olin yksin matkassa ja huolestuin siitä, jos minua alkaa jossain vaiheessa ahdistamaan. Kuvauskojuista on ehdoton poistumiskielto ennen aamuseitsemää. Tällä kertaa luksusmökkini veti pidemmän korren.

Karhujen yö kaikilla mukavuuksilla.Kuvauskojut ovat vaatimattomia, mutta maisema täydellinen.Kuvauskojuilla on talvimakuupussein varustetut punkat.

Yksi Bear Centren karhuntarkkailumahdollisuuksista on karhutalo, jonne voi ostaa joko yön yli reissun tai iltaretken. Kahdessa kerroksessa sijaitseva karhutalo on suunniteltu hienosti niin, että suljettavilla liukuovilla saa omalle porukalle yksityisyyttä. Karhutalossa on useampi wc, jääkaappi, kahvin- ja vedenkeittomahdollisuus sekä kerrossänkyjä lepäämistä varten. Pienellä mäellä sijaitsevalta talolta avautuivat hyvät näkymät ympäröivään luontoon.

Mökit ja kojut sijaitsevat noin 400-900 metrin päässä päätalolta. Luksusmökin pihaan pääsee ajamaan autolla, muille rakennuksille kävellään. Perille pääsee kuivin jaloin ilman kumisaappaita, sillä suo-osuuksilla on pitkospuut.

Kaikkiin hintoihin sisältyy eväspaketti. Sen lisäksi päätalolla on mahdollisuus ruokailla ennen mökeille tai kojuille siirtymistä tai nauttia aamiaista karhuyön jälkeen. Päätalon pihapiirissä on myös talo, jonne voi jäädä aamulla nukkumaan.

Ennen kohteisiin siirtymistä pidettiin yhteinen info, jossa painotettiin ehdotonta hiljaisuutta erityisesti kuvauskojuilla. Ohuiden seinien läpi äänet kuuluvat helposti ja voivat helposti säikyttää arat karhut tiehensä eikä muutenkaan haluttu karhujen tottuvan ihmisiin. Infon jälkeen kaikki retkeläiset saatettiin mökkeihinsä. Karhutalon iltaretkeläiset lisäksi noudettiin illalla yhtenä ryhmänä.

Karhutalo on loistava paikka karhujen tarkkailuun.Kojuille oli helppo siirtyä pitkospuita pitkin.

Minkälainen oli sitten oma karhuyöni? Ensimmäiset tunnit menivät odotellessa. Mökin ilmanvaihtolaite piti taustalla pientä hurinaa, joten sammutin senkin pois häiritsemästä. Sitten olikin aivan hiirenhiljaista, mitä nyt väliin jossain rääkäisi korppi tai lokit pitivät ajoittaista metakkaansa.

Tuntui jännittävältä tuijottaa metsää ympärillä, sillä mikä hetki hyvänsä jostain saattaisi ilmaantua karhu näkösälle. Bear Centren mukaan siihen oli yli 90 prosentin todennäköisyys. Alueella liikuskelee noin 30 karhua ja hyvällä onnella voi nähdä myös ahman tai suden.

Sitten havahdun. Suon takana melko kaukana näen tumman liikkuvan hahmon, joka ikävä kyllä hetken päästä häviää puiden suojaan. Varmaankin se oli karhu, en vain ehtinyt nähdä sitä tarpeeksi hyvin.

Vilkaisen puhelintani, jossa WhatsApp-viestit välkkyvät. Liityin viestirinkiin, jossa lähinnä kuvaajat eri kojuilla jakavat havaintojaan karhujen liikkeistä. Karhu oli nähty usealta kojulta. Harmittelen sitä, etten tutustunut etukäteen mökkien sijainteihin. Se, että karhu kulkee A-mökkiä kohti, ei sanonut minulle ikävä kyllä yhtään mitään.

Tuijotan edessä olevaa näkymää niin, että silmiin sattuu. Sitten alkaa tapahtua. Suolle ilmestyy karhu, joka suunnistaa suoraan minua kohti. Hitaasti, mutta tasaisen rytmikkäästi, se lähestyy. Tartun kameraani ja yritän saada mesikämmenen ikuistettua. Sählään kameran säätöjen kanssa ja lopputuloksena huomasin myöhemmin saaneeni karhu puskassa, karhu puun takana ja karhu epätarkkana kuvia. Nyt ymmärrän kuinka vaikeaa osaamattoman on saada liikkuvasta kohteesta kunnon kuvaa.

Hetken päästä karhu on enää muutaman metrin päässä ikkunastani. Pystyn katsomaan sitä suoraan silmiin. Se nostaa kuononsa hieman yläviistoon, nuuhkaisee ja kääntyy harmillisesti pois päin sinne, mistä on tullutkin. Muutama lokki seuraa kontion kintereillä. Kädet tärisevät, sydämessä muljahtelee ja pulssini tykyttää. Hetki on ollut ainutlaatuinen.

Mökin takaseinän tuuletusikkuna oli raollaan ja mietin, että mahtoikohan karhu haistaa minut siitä. Suljen ikkunan silläkin uhalla, että mökissä on älyttömän kuuma.

Hitaasti vakain askelin tämä kontio kävi kääntymässä ikkunani edessä.Metsän kuninkaan kuninkaalliset jäljet.

Mietin kuinka mahtavaa on, että maassamme on tällaisia suurpetoja kuin karhu, ahma ja susi. Tulen aina surulliseksi siitä, miten yhä edelleen suurpetomme kohtaavat vanhakantaista teilaamisasennetta, jossa petomme nähdään yksipuoleisesti vain vaaroina ja tappajina.

Olin edellisenä päivänä käynyt Kuhmossa Luontokeskus Petolassa, jossa näin menneiltä vuosilta koottuja lehtiotsikoita. Karhu esiintyi otsikoissa pääosin ronskina tappajana ja susi hirvenraatelijana sen sijaan, että ne nähtäisiin metsiemme mahtavana rikkautena. Toivoin hartaasti näkevänä tänä yönä myös voimaeläimeni suden.

Mutustelen eväitäni ja nautiskelen pikakahvia pysyäkseni hereillä. Harmittelen tässä kohtaa, että olen yksin reissussa. Olisi helpompaa, jos voisi toisen kanssa pitää vahtia vuoron perään, sillä väsymys alkaa painamaan. Onneksi on sentään valoisa kesäyö eikä pimeää juurikaan tule.

Vilkaisen puhelintani ja huomaan, että joku on nähnyt myös ahman. Karhuistakin on useita havaintoja ja muutama loistava karhukuvakin on tullut jakoon.

Ennen yhtätoista tapahtuu jälleen. Tällä kertaa karhu saapuu suon toiselta reunalta, tulee mökin ikkunoiden eteen, aikailee hetken, tekee pienen kiepin ja palaa sitten takaisin metsikköön. Saan videokuvattua osan kontion pyörähdyksestä kamerallani. Mukavaa on saada karhu tallennettua, mutta toisaalta olisi niin kiehtovaa keskittyä vain tarkkailemaan sitä. Kovin kauaa ei tämäkään nalle pysyttele näytillä.

Pari ihastuttavaa Katja Alahuhdan ottamaa karhukuvaa. Katja huolehtii asiakkaista Bear Centressä.Kuva: Katja Alahuhta

Kuva: Katja Alahuhta

Jaksan sinnitellä valveilla vähän yli yhteen ja nähdä kauempaa vielä yhden karhun. Saanpa myös todeta, että säikähdettyään jotain karhu on todella nopea pinkaistessaan pakoon. Laitan puhelimen herättämään aamuneljältä, sillä kukapa raaskisi nukkua kauaa tällaisena yönä.

Neljältä olen taas nuokkumassa tarkkailuasemissani. Kuinkahan monta karhukäyntiä mahdoin missata nukkuessani? Viideltä näen tämän reissun viimeisen karhun. Se tassuttelee alla olevan suon poikki ja katoaa metsän kätköihin. Kyllä se vaan on komea eläin.

Kiitos Bear Centre mahdollisuudesta kokea tämä mahtava elämys. Ja kiitos paikan oppaalle ja ilopillerille Katjalle kaikesta huolenpidosta. Katjan kanssa käytiin vielä seuraavana aamuna katsomassa erilaisia kuvauskojuja. Karhunjäljet lähellä mökkiäni kertoivat siitä, etten sittenkin nähnyt yöllä vain unta.

https://bearcentre.fi

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

12 Kommenttia
Kainuu Luontomatkailu Majoitus Suomessa Suomi

3 x Kainuun majoitushelmet – ihanuuksia korpien kätköissä

tiistai, 27 heinäkuun, 2021
Hiljattain tekemälläni Kainuun kierroksella kohtasin hyvin erilaisia ja ainutlaatuisia majapaikkoja, joista jokaista yhdistää luonnon voimakas vaikutus. Minkä sinä valitsisit: hotellin, huoneiston vai luksushuvilan? Minä ainakin olin otettu kaikista näistä kolmesta ihanuudesta.

Kaupallinen yhteistyö: Wild Taiga Kuhmo-Suomussalmi (Matkailuelinkeinon elpymistä edistävät kehittämishankkeet -rahoitus)

Majoituksella on minulle matkoilla suuri merkitys. Tai no, yksi satunnainen yö menee melkein missä vaan, mutta kun lähden lomalle ja haluan rentoutua kunnolla, kaipaan kauneutta ympärilleni. Tylsä ja surkea majapaikka vie fiilikset ja vastaavasti viehättävä miljöö luo puitteet heittäytyä täydelliseen nautiskeluun.

Mieluinen majapaikka ei tarkoita minulle viiden tähden hotellia tai luksusleimalla kuorrutettua pömpöösiä. Varsinkin, jos hotellin tunnelma on jäykkä ja muodollinen, siellä voi enemmänkin tuntea olonsa vaivautuneeksi kuin kotoisaksi.

Sen sijaan rakastan majapaikkoja, joissa on jotain omaleimaista ja persoonallista. Sijainti upealla paikalla, historian havina ympärillä, visuaalisia yksityiskohtia sykkivä sisustus tai seesteisyyttä huokuva tunnelma ovat juttuja, jotka saavat viihtymään.

Kainuun kiertomatkani Kuhmo – Suomussalmi – Paltamo -reitillä oli muutenkin elämys, mutta lisävahvistusta se sai ainutlaatuisista majoituspaikoista. Kahdessa näistä yövyin ja yhteen kävin tutustumassa muuten. Melkoisia herkkuja eikö vaan?

Hotelli Kalevala, Kuhmo

Vajaan neljän kilometrin päässä Kuhmon keskustasta sijaitseva hotelli on jo nähtävyys itsessään. Kaukaa katsottuna voisin vannoa, että rakennus on tehty puusta, mutta läheltä paljastuu todellinen rakennusmateriaali, betoni. Nerokasta!

Moniulotteinen rakennus tuo mieleen linnakkeen, jonka kätköihin voisin kuvitella muutaman ritarin piileksimään. Jotain vanhaa, jotain modernia, jotain riisuttua, mutta kiinnostavaa. Hotellirakennuksen arkkitehtiä on kuulema innoittanut Kalevalassa esiintyvä Kokko-lintu. Ihan ei nyt osunut mielikuvani nappiin.

Huone paljastuu melko tavalliseksi. Pintaremontista huolimatta ajan patinaa näkyy, mutta ei pahasti. Karhutapetti seinällä tuo kivaa tunnelmaa. Harmittelen ilmastoinnin puuttumista, sillä ulkona on lähes 30 asteen helle. Onneksi pöydällä on pöytätuuletin ja pieni tuuletusikkuna löytyy. Toivon, että yöksi viilenee.

Hetken päästä istun janoisena ja nälkäisenä hotellin ravintola Kantelettaren terassilla. Alapuolellani olevalta Lammasjärveltä käy mukava pieni tuulenvire. Hyvänen aika, hotellihan on oikeasti aivan rannalla. En muista tavanneeni Suomessa koskaan aiemmin tällaista rantahotellia kirjaimellisesti. Viileä valkoviini lasissa, 27 astetta lämmintä iltakuudelta ja huikea biitsi aivan vieressä, tämähän on kuin etelän lomalla konsanaan.

Juttelen mukavan tarjoilijan kanssa ja saan tietää, että pitkä hiekkaranta alapuolellamme on hotellin yksityisranta. Myöhemmin huomaan alas johtavat portaat, jotka ikään kuin johdattavat lähes vesirajaan. Rannalla on muutama soutuvene hotelliasiakkaiden käytössä. Aika luksusta olisi lähteä tällaisena iltana vaikka kalaan tai muuten vaan soutelemaan.

Pian on nälkä taltutettu runsaalla lohisalaatilla, muhevalla naudanpaistilla ja herkullisella jälkkärillä. Hyvää, maukasta ruokaa ja kerrassaan riittävästi.

Suuntaan kutsuvalle rannalle. Joku on iltauinnilla, muuten on hyvin rauhallista. Rannalla huomaan kodan ja istahdan hetkeksi sen vieressä olevalle terassille. Ilta-aurinko kultaa sopivasti maisemaa. On aivan älyttömän kaunista!

Kierrän takaisin ylös saunaosaston ulkotilojen kautta. Saunan terassilla paistattelee ulkoporeallas. Mietin, miten hienoa olisi katsoa pimeällä tuosta porealtaasta tähtitaivasta tai peräti revontulia.

Herään aamulla aikaisin ja suuntaan ensimmäiseksi aamiaiselle. Olen iloinen saadessani jälleen pöydän ulkoterassilta. Pakkohan se on aamupuuronsa kuvauttaa näin kauniissa maisemassa. Aamiaisen jälkeen ennätän vielä aamulenkille lähimaastoon. Kiinnitän huomiota luontopolkujen viittoihin ja metsään johtaviin polkuihin. Kivat maastoliikuntamahdollisuudet täällä.

Lähden kulkemaan pitkin rantaa. Olin kuullut läheisestä luonnonkauniista Harakkasaaresta, jonne suuntaan. Puolimatkassa luovutan. Vesi on sen verran korkealla, että pääsisin perille ainoastaan riisumalla kenkäni ja kahlaamalla osan loppumatkasta. Lupaan mielessäni tulla joskus uudestaan.

Hieno paikka tämä Kalevala-hotelli. Vaikka ikää on jo paljon ja pientä 90-luvun leimaa on, tämän kaiken antaa anteeksi, sillä hotellin sijainti on ällistyttävä. Ilmapiiri on mukavan rauhallinen, vaikka minulle kerrottiin hotellin olevan aivan täynnä. Tämän kertainen visiittini jäi ikävä kyllä lyhyeksi, olisin viihtynyt täällä pidempäänkin. Minun oli kuitenkin aika jatkaa matkaani.

https://hotellikalevala.fi

Villa Cone Beach, Ylä-Vieksi, Kuhmo

Lähden ajamaan Kuhmon keskustasta Hyrynsalmelle päin määränpäänäni perheyritys Arctica Estatesin majoituskohde Villa Cone Beach. En oikein edes tiedä, mitä noin 40 kilometrin päässä minua odottaa, mutta arvelen kyseessä olevan jonkinlainen laadukas mökkimajoitus.

Matkalla naureskelen itsekseni, että nyt ymmärrän, mitä tarkoitetaan Kainuun korpimaisemilla. Matkan varrella asutus on todella vähäistä, pelkkää metsää, suota ja väliin jokunen vesistö. Erämaata täällä todella riittää.

Jossain kohtaa navigaattori ohjaa kääntymään kapealle metsätielle ja sitten jo kohteeni näkyykin. Edessäni on valkoinen, suloinen tornitalo kuin satulinna, ja vieressä mielenkiintoinen pieni punatiilitalo, joka on ilmeisesti autotallirakennus.

Olen vähän etuajassa tapaamisestani ja kiertelen talon vieressä olevaa puutarhaa. Hämmästelen kasvien ja kukkien määrää. Miten joku saa näillä leveysasteilla kasvamaan ja menestymään tämän kaiken?

Siirryn rannan puolelle ja siellä vasta ihmetystä piisaakin. Toinen puutarha, aiempaa isompi ja runsaampi. Ja aivan valtavasti kukkia kaikkialla, aivan kuin Chelsean Flower Showssa oltaisiin. Talossa täytyy olla joku puutarha-alan ammattilainen. Ei kukaan muuten pysty tekemään tällaista. Ja sen ammattilaisen täytyy myös olla visuaalisesti lahjakas. Kaikki on mietitty niin tarkoin. Kasvien ja puiden lomassa risteilevät käytävät johdattavat kulkijaa eteenpäin ja aina on pakko nähdä, mitä seuraavan mutkan takaa tulee vastaan.

Käytävien varrella on taideteoksia sekä sadoittain erilaisia puita. Jossain näen huvimajan, tuoliryhmiä ja sitten paras kaikesta, rautaportti ja sen takana ihan erillinen kukkatarha. Vai onko tämä sittenkin pelkästään ruusutarha? Mietin, miten valtavasti on vaatinut työtä, että kuivalle mäntykankaalle on saatu rakennettua näin mieletön kokonaisuus.

Ennen kuin tapaan paikan isännän otan vielä muutaman kuvan neitseellisestä hiekkarannasta. Omaa hienohiekkaista rantaa on varmaan lähes 500 metriä. Yritän kuikuilla rannalta muita mökkejä, mutta missään ei näy mitään. Täällä ollaan tosiaan omassa rauhassa ja täydessä yksityisyydessä. Paikkahan on aivan uskomaton!

Sitten on aika tutustua huvilan sisätiloihin. Olen niin hämmästynyt kaikesta ympäröivästä kauneudesta, että lähes unohdan ottaa kuvia. Huomioin kauniita yksityiskohtia, kuten ristikkoikkunat (käsityönä puusepällä tehdyt), keskellä taloa oleva portaikon (tilattu Kanadasta mittatilaustyönä), kauniit huonekalut (osa aitoa antiikkia), taidokkaat matot (käsinsolmittuja itämaisia) ja olohuoneessa suurikokoisen englantilaistyylisen takan.

Juttelen talon isännän ja omistajan Timon kanssa, joka kertoo mielenkiintoisia yksityiskohtia vaativan taloprojektin vaiheista. Saan sen kuvan, että tähän kohteeseen on riittänyt vain paras. Ja sama jatkuu sisustuksessa. Esimerkiksi vuoteet ovat samanlaiset kuin Hotelli St. Georgessa Helsingissä (tulivat kuulema samalla kuljetuksella).

Vaikka kaikkiin villan yksityiskohtiin on paneuduttu pieteetillä ja mielestäni nyt puhutaan oikeasti luksuksesta, Timo kuitenkin kertoo heidän mieluimmin puhuvan elämyksestä. Ja sitähän tämä paikka kaikkinensa on: täydellinen rauha, ympäröivä erämaa, uskomattomat puutarhat, kaunis ja tasokas huvila sekä tarvittaessa kaikki palvelut omaa henkilökuntaa myöten.

Niin, kansainväliseen vuokraukseen enemmin suuntautuneena tässä talossa ei tarvitse tehdä itse mitään, mitä ei halua. Tarvittaessa henkilökunta hoitaa ateriat ja ohjelmapalvelut, lämmittää rantasaunan tai laittaa vaikka takkaan tulet. Sinä kerrot, mitä haluat ja se pyritään toteuttamaan.

Talossa mahtuu majoittumaan kuusi aikuista ja kaksi lasta. Erinomainen paikka vaikka pienen perhepiirin juhlien viettoon tai useamman sukupolven yhteiseen laatulomaan. Villa Cone Beach on sinulle, joka etsit jotain poikkeuksellista. Harvinaislaatuinen helmi tämä paikka tosiaan on.

Ihan pakko oli muuten kysyä noista puutarhoista. Niiden kädenjälki on omistajapariskunnan, joka kuulema ei ole alan ammattilaisia, mutta suhtautuu puutarhanhoitoon vakavasti. Timon erityisalue on puuvartiset kasvit ja vaimo on se visualisti kaiken kauneuden takana.

https://www.arcticaestates.com

Jättiläisenmaa – Arctic Giant, Paltamo

Kuhmosta jatkoin Suomussalmen kautta Paltamoon ja siellä viimeiseen majoituskohteeseeni Jättiläisenmaahan. Vähän hymyilytti, kun kuulin, että minulle oli varattu siellä jättiläisen linnunpönttö.

Jyrryyttelin viimeiset kilometrit kuoppaista hiekkatietä ja mietin jo, että mitäköhän tien päässä odottaa. Kun pääsin hotellin pihaan, tajusin, että aika ylhäällä oltiin. Lähes 300 metrin korkeudelta Kivesvaaran huipulta avautuivat upeat maisemat ympäröivään erämaahan. Oltiinkohan nyt Kainuun katolla?

Wau, oli ensimmäinen sana kun astuin vaaran reunalla olevaan ilmalämpöpumpun viilentämään linnunpönttöön. Isosta maisemaikkunasta avautui mieletön maisema alas ympäröivään taigaan. Olisin voinut unohtua ikkunan edessä olevaan punaiseen lepotuoliin miettimään maailmankulkua vaikka kuinka pitkäksi aikaa. Yritin kuvitella, miltä maisema mahtaa näyttää, kun muuttuva maisemataulu vaihtuu ruskaan ja sitten lumipeitteeseen.

Noin 30 neliön kokoinen mökkihuoneisto oli kivasti sisustettu ja muutenkin toiminnoiltaan hyvin kompakti. Keittiössä oli kaikki tarpeellinen omaan kokkaukseen, kuten pieni liesi, mikro, jääkaappi ja astianpesukone. Kylppärin lisäksi huoneistossa oli viihtyvyyttä lisäämässä oma sauna ja pieni terassikin löytyi sisäänkäynnin puolella.

Linnunpönttöni oli niin ihana, etten olisi millään malttanut sieltä poistua mihinkään. Pitkän päivän päätteeksi nälkä alkoi kuitenkin muistuttaa olemassaolostaan ja lähdin respasta hakemaan etukäteen tilatun Jätin supersopan. Kyse on termarissa toimitettavasta juuressosekeitosta, jonka voi nauttia nokkospatongin kera joko luonnonhelmassa tai omassa huoneessaan. Minä päätin lähteä keittoineni metsään ja naureskelin, että muistutin Punahilkkaa, joka kulkee metsässä iloisesti kori heiluen. Pahaa sutta ei tällä kertaa näkynyt.

Nukuin yöni viilennetyssä huoneessa todella hyvin. Heti herättyäni nostin moottoroidun vuoteeni päädyn pystympään ja viivyin vuoteessani vielä hetken näköaloja ihastellen. Saatoin pitkittää upeaa aamuhetkeä huoneeseen toimitetun aamiaisen kera. Aamiainen oli sen verran runsas, että siitä riitti matkaevääksi kotimatkallekin.

Ennen kotiinlähtöä halusin kokeilla sähköavusteista fatbikea. En ollut koskaan aiemmin ajanut sähköavusteista pyörää, saatikka sitten kokeillut läskipyörää. Olin kiinnostunut kokemaan, millainen kulkupeli tuo pyörä maastossa olisi.

Vakaa ja näpäkkä kulkupeli olikin. Jättiläisenmaan ympäristössä on noin 16 kilometriä merkittyjä luontopolkuja. Erityisesti tuo sähköavusteisuus teki matkasta todella sujuvaa ja kevensi matkantekoa kummasti. Tuolla helteellä olisivat minulta kyllä muuten jääneet kaikki ylämäet polkematta.

Tosin huomasin, että paluumatkalla ylämäkeen johtavat kapeat metsäpolut olivat vaikeita ajaa ja niiden osuudet mieluimmin talutin. Reitti olisi kannattanut suunnitella paremmin ja pysyä vähän leveämmillä väylillä. Joka tapauksessa oikein hyvä kokemus. Läskipyörä menee ehdottomasti jatkoon.

Jättiläisenmaalla on paljon muunkinlaista majoitusta kuin nämä linnunpöntöt. Valitettavasti vierailuhetkenäni kaikki majoituspaikat olivat käytössä, enkä päässyt katsomaan muita vaihtoehtoja. Jos arvostat ainutlaatuista näköalaa, linnunpönttö on kyllä ihan huippu.

https://arcticgiant.fi

Neljänneksi tähän ryhmään olisin voinut nostaa Kuhmon Bear Centren luksusmökin. Karhujen yöstä tulee kuitenkin ihan oma blogipostauksensa. Siitä tarinaa lähiaikoina.

Lisää Kainuun majoitusvaihtoehtoja: https://wildtaiga.fi

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

11 Kommenttia
Kainuu Suomi Taide Yleinen

Kuhmon Kamarimusiikki – seurapiirien hienostelua vai sittenkin jotain ihan muuta?

keskiviikko, 21 heinäkuun, 2021
Tämä on tarina siitä, miten epämusikaalinen täti-ihminen löysi tiensä ensi kertaa kamarimusiikkikonserttiin. Oliko liian fiiniä vai kuinka siinä sitten kävikään?

Kaupallinen yhteistyö: Wild Taiga Kuhmo-Suomussalmi (Matkailuelinkeinon elpymistä edistävät kehittämishankkeet -rahoitus)

Kuhmossa on tehty ihme. Mahdottomasta on tullut mahdollista. Pienestä kainuulaisen kylän musiikkitapahtumasta on noustu vuosien saatossa maailmanmaineeseen.

1970 järjestettiin ensimmäinen Kuhmon kamarimusiikkifestivaali. Ensimmäisessä konsertissa oli kahdeksan kuulijaa. 23 vuotta myöhemmin kunnasta oli tullut kaupunki ja kaupunki oli saanut uuden, hienon kulttuuritalon. Tuolloin tehtiin yleisöennätys. Tapahtumaan osallistui peräti 47 506 kuulijaa.

Tänä vuonna juhlittiin jo 51. Kuhmon Kamarimusiikkia. Pitkät ovat perinteet ja merkittävä on tapahtumakin. Kuhmoa on verrattu Salzburgiin ja kansainvälinen lehdistö on ylistänyt Kuhmoa jopa maailman parhaana kamarimusiikkijuhlana.

Liput salkoon – Kuhmo juhlii.Kuhmon kirkko – konserttipaikoista toinen.

Ennakkoluulojensa vanki

Minä kohtasin Kuhmon Kamarimusiikin sattumalta. Tunnustan olevani musikaalisesti epävireinen, klassisesta musiikista mitään ymmärtämätön juntti. Olin saanut kutsun blogimatkalle Kainuuseen ja koska vierailuni osui tapahtuman ajalle, sain mahdollisuuden osallistua konserttiin. Tottakai halusin kokea tämänkin.

Oikeastaan en edes tiennyt, mitä kamarimusiikki on. Jotain klassista ilmeisesti, sellaista missä soitetaan vanhoja klassikkosäveltäjiä kuten Mozartia ja Beethovenia. Ja arvatkaapa, mitä tuli ensimmäisenä mieleen? No, että mitä sinne konserttiin laitan päälle? Mieleen nousi kuva frakkipukuisista soittajista kovat kaulassa ja iltapukuihin sonnustautuneista laulajista.

Kamarimusiikki kalskahti korvissani elitistisenä korkeakulttuurina. Olisiko Kuhmon Kamarimusiikki jonkinlainen sisäpiiriläisten kesän näyttäytymis- ja pönötystilaisuus? Tapahtuma, jonka väliajalla keskustellaan kultivoituneesti ja juodaan pikkurilli koukussa samppanjaa (no, tästä osiosta olisin kyllä selvinnyt mainiosti).

Kiva pop up -kahvila Amati palvelee juhlaviikoilla.Musiikki näkyy katukuvassa.

Odotin hienostelevaa ilmapiiriä, mutta se, mitä kohtasin, olikin jotain ihan muuta. Kuhmon Kamarimusiikki oli paljon rennompi tapahtuma kuin osasin odottaa. (Kuhmosta kotoisin oleva ystäväni vähän sparrasi minua). Niin yleisö kuin soittajat olivat ihan tavallisissa kesävaatteissa ja ihan tavallisia Pirkkoja ja Penttejä istui salissa. Luksusleimaa oli turha etsiä. Konsertissa viereeni istuutunut mies jopa riisui kenkänsä ennen konsertin alkua.

Kuuluisa Kuhmon henki

Kuhmossa kuulin puhuttavan paljon Kuhmon hengestä ja täytyy myöntää, että jopa kaltaiseni ulkopuolinen sai kiinni siitä, mitä tällä tarkoitettiin. Tuntuu, että koko kaupunki elää ja hengittää kamarimusiikkia ja sellainen vanhan ajan talkoohenki elää. Joku kertoi, että kaupungissa vallitsee kamarimusiikkiviikkojen aikana taikapiiri, joka syntyy taiteilijoiden, yleisön ja luonnon vuorovaikutuksesta. En yhtään ihmettele, totta se varmasti on.

Ja se rentous näkyy kaikkialla. Taiteilijat suhauttelevat polkupyörillä soittimiensa kanssa pitkin kaupungin katuja kansan parissa. Ilmapiiri on kansainvälinen, mutta myös ystävällinen ja hyväntuulinen. Vastaantulijaa tervehditään.

Virtuoosit eri puolilta maailmaa haluavat Kuhmoon juuri sen ainutlaatuisen mutkattoman ilmapiirinsä vuoksi. Ja ovathan kainuulainen luonto ja valoisa kesäyö antamassa merkittävän lisämausteensa.

Olin yksin reissussa ja voin vilpittömästi suositella Kuhmon Kamarimusiikkia myös kaikille yksinmatkaaville. Täällä oli minusta helppoa olla ja tuntea kuuluvansa joukkoon. Ongelmani oli lähinnä siinä, että meinasin joka puolella jäädä suustani kiinni mukavien paikallisten tai leppoisan konserttiväen kanssa. Ja jos musiikin lisäksi kaipaat muuta tekemistä, sitäkin riittää. Kuhmon nähtävyyksistä enemmän täällä.

Ihminen, jolla on korvaa kuulla.

Viime hetken virityksiä ja koronatoimia

Ennen konserttia pääsin Kuhmon Kamarimusiikin toiminnanjohtaja Sari Rusasen kanssa kurkkaamaan backstagelle. Mielenkiintoista oli nähdä kuinka tarkkaa esimerkiksi soittajien sijoittaminen lavalla oli. Flyygelille ja jokaiselle tuolille oli merkitty tarkat paikat lattiaan.

Flyygeliä viriteltiin viimeiseksi juhlakuntoon. Käytävällä oli valotaulu, josta näkyi minuuttiaikataulu siitä, mitä milloinkin tapahtuu ja kenen pitää olla milloin missäkin. Nuottitelineet odottivat rivissä valmiina h-hetkeä.

Sitten siihen konserttiin. Musiikin suhteen olen heikoilla jäillä, joten antakaa anteeksi, ettei terminologia ole oikein hallussa.

Konsertti oli Kuhmo-talolla ja nimeltään Beethovenin aika – Bolero. Ensimmäiseksi kiinnitin huomiota kauniiseen konserttisaliin. Hienoa, että tapahtuma oli saanut ansaitsemansa upeat puitteet. Mahtaakohan maastamme löytyä toista näin pientä kaupunkia, jolla on näin tasokas kulttuuritalo ja konserttisali? Mutta eipä maassamme kaiketi ole toista yhtä merkittävää klassisen musiikin tapahtumaakaan. Kaupungilla kuulin, että konserttisalin akustiikka on Suomen parhaimmistoa.

Koronatoimenpiteet olivat hienosti huomioitu tapahtumajärjestelyissä. Kaikilla osallistujilla, niin yleisöllä kuin esiintyjillä, tuli olla maski ja saliin otettiin vain puolet maksimimäärästä kuulijoita. Joka toinen penkki jätettiin tyhjäksi, ellei ollut ostanut vierekkäisiä paikkoja.

Kuhmo-talo on valoisa ja avara.Käytävällä oli Katja Tukiaisen näyttely ”Fear no Girl”.Virallinen festaripaita. Tämän vuoden teemana oli Beethoven.

Beethovenin purkauksia

Ensimmäinen kappale oli pianistin, sellistin, viulistin ja mezzosopraanon esitys. Yllättävän lyhyt minusta, mutta ablodeista päätellen taitavasti esitetty. Ainakaan rouva vierelläni ei meinannut pysyä tuolissaan.

Sitten tulikin osuus, josta pidin kaikkein eniten. Nuorten muusikoiden Seele-kvartetti esitti kolmen kappaleen jousikvarteton. Oli ilo katsoa taiteilijoiden intohimoa ja kokea kuinka musiikki nostaa tunteiden skaalaa laidasta laitaan. Välillä jouset koskettivat kieliä höyhenen kevyesti, välillä soittimesta otettiin kaikki irti.

Tässä kohtaa meinasin itse töpätä. Osien välissä ei taputettu, vaan vasta sitten, kun ryhmän viimeinenkin kappale oli soitettu. Jäin miettimään, että onkohan kamarimusiikkikonserteissa olemassa jonkinlaisia etikettisääntöjä?

Seuraavaksi mentiin taas Beethoveniin säveltämiin laulelmiin mezzosopraanon johdolla. Kappale oli yllättävän kepeä, uskaltaisiko sanoa, että kuulin siinä jopa juomalaulumaisia piirteitä.

Seuraava muusikkoryhmä esitti itselleni tuntemattoman säveltäjän Luigi Boccherinin jousikvinteton. Kamarimusiikin ei todellakaan tarvinnut olla vakavaa. Soittajat suorastaan leikittelivät keskenään ja hulluttelivat soittimillaan. Viulut ja sellot käännettiin väliin vaakatasoon ja niitä soitettiin kuin kitaroita. Teoksen nimi oli Madridin katujen yösoitto, joten ymmärtäähän tuon.

Lopuksi mentiin jälleen Beethovenin sävellyksen tahtiin ja laulettiin valkoisesta kyyhkysestä, Una paloma blancasta. Jäljellä oli enää aplodien aika. Kiitoksia taiteilijat hyvästä kokemuksesta.

Konserttisali ihastutti.

Useampi konsertti – suurempi elämys

Konsertti oli minusta yllättävän lyhyt ja jäi mielestäni jopa tyngäksi. Juuri, kun pääsin ensi-ihmettelyltä tunnelmaan, konsertti loppui. Olisin voinut kuunnella toisen mokoman musiikkia lisää. Mutta kyllähän Kuhmon Kamarimusiikin kaksiviikkoiseen tapahtumaan konsertteja riittää. Tänä vuonna niitä on yhteensä 55 (vähän kuulema verrattuna koronaa edeltävään aikaan), joista osa on Kuhmo-talolla, osa Kuhmon kirkossa. Lisäksi Tuupalan alakoululla on kuusi oppilaskonserttia. Viimeinen konserttipäivä on 24.7.

Mietin, että yksittäinen konsertti jäi aika irralliseksi. Kuhmon Kamarimusiikkiin kannattaa ehdottomasti tulla pidemmäksi aikaa ja osallistua useampaan konserttiin. En pitänyt 22-25 euron hintaisia lippuja kalliina ja hevijuusereille on myynnissä myös viikkolippuja.

Vähän jäi harmittamaan se, etten juurikaan tunne kamarimusiikkia. Sopivan konsertin valinta runsaasta konserttitarjonnasta olisi omalla kohdallani vaikeaa. Voisin hyvin valita konsertteja nimen perusteella ja tarttua esimerkiksi Myrskyyn ja kiihkoon, Pariisin tuoksuihin tai Wienin valoihin.

Ensi vuonna tapahtuman teemana on Illuusion taide, mikä jo nimenä kuulostaa mielenkiintoiselta. Sitä ennen taidan tutustua aiheeseen kamarimusiikki hieman tarkemmin.

https://kuhmofestival.fi

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

12 Kommenttia
Kainuu Luontomatkailu Museot Suomi Suomen kaupungit Suomi Taide

Kainuu on elämys – Kuhmon, Suomussalmen ja Paltamon parhaat kohteet

sunnuntai, 18 heinäkuun, 2021
Jokainen matka on erilainen. On matkoja, jotka ovat kivoja, sellaisia ihan ok-reissuja, mutta joista et hetken päästä muista juuri mitään. Sitten on niitä matkoja, jotka jättävät muistijäljen. Tiedät kokeneesi jotain koskettavaa ja ainutlaatuista. Palasin juuri tällaiselta reissulta. Kainuu meni syvälle.

Kaupallinen yhteistyö: Wild Taiga Kuhmo-Suomussalmi (Matkailuelinkeinon elpymistä edistävät kehittämishankkeet -rahoitus)

Kainuu alueena on jäänyt minulle aiemmin aika vieraaksi. Suurin syy lienee siinä, että se sijaitsee Lapin ja eteläisemmän Suomen välimaastossa. Kainuu on ollut niin helppo ohittaa huristellessa viitostietä matkalla pohjoiseen.

Kuhmossa, Suomussalmella ja lähialueilla toimivien matkailuyritysten markkinointiorganisaatio Wild Taiga kutsui minut vieraakseen tutustumaan Kainuuseen ja muutamaan alueella toimivaan yritykseen. Lähdinkin mielelläni matkaan, sillä jo matkan teema ”kulttuuria ja luontoa” oli enemmän kuin mieluinen. Olin myös utelias näkemään, mitä kaikkea mielenkiintoista alueelta löytyisi tätituristin tarpeisiin.

Kuhmo – rento kamarimusiikkikaupunki

Ensimmäinen etappini oli Kuhmo, reilun 8000 asukkaan pikkukaupunki Kainuun kaakkoisosassa. Hymyilytti, kun Wikipedia kertoi asukastiheyden olevan 1,67 asukasta neliökilometriä kohden. (Vastaava luku esimerkiksi koko Uudenmaan maakunnassa on 170,4). Onpa teillä kuhmolaiset lääniä, missä temmeltää.

Monet tuntevat Kuhmon maineikkaasta kesätapahtumasta, Kuhmon Kamarimusiikista. Vaikka kamarimusiikki ei ole ihan ominta musiikkigenreä, toki myös itse tunsin tämän kesäfestarin nimeltä jo aiemmin. Mitään muuta en siitä tiennytkään.

Heinäkuun puolivälissä järjestettävästä kaksiviikkoisesta tapahtumasta on kasvanut melkoinen kulttuurispektaakkeli. Tänä vuonna konsertteja on Kuhmo-talon konserttisalissa ja Kuhmon kirkossa yhteensä 55 ja päälle vielä oppilaskonsertit. Kamarimusiikki soi Kuhmossa tänä kesänä 24.7. asti.

Hetki ennen konserttia.Kuhmo-talon konserttisali  on nautinto myös silmille.

Koska olin Kuhmossa näin sopivasti Kamarimusiikkien aikaan, halusin ehdottomasti käydä jossain konsertissa. Olikin muuten itselleni ihka ensimmäinen kamarimusiikkikonsertti. Siitä, millainen kokemus se oli, kirjoitan oman blogijutun piakkoin. Vinkkinä muuten, että jo pelkästään kauniin konserttisalin takia kannattaa mennä konserttiin.

Kuhmon kamarimusiikkiviikkojen aikana kaupungissa on tarjolla myös silmänruokaa useiden taidenäyttelyiden muodossa. Kamarimusiikkikeskuksen Galleriassa (Kontionkatu 20) on taiteilijaryhmän Latitude 64. Leveyspiirin monipuolinen näyttely vanhassa pihatossa. Itse ihastuin erityisesti Ariadna Donnerin upeisiin kuvakudoksiin ja kuhmolaisen valokuvaajan Ville Heikkisen järisyttävän koskettaviin luontokuviin.

Samaisessa tunnelmallisessa pihapiirissä toimii myös Kamarimusiikkiyhdistyksen ylläpitämä Amati-kahvila, jonne kannattaa suunnistaa mm. raikkaiden salaattien ja herkullisen leivosvitriinin takia. Samaisessa pihapiirissä on Salakamari ja Piharavintola Lappi, josta saa tuliaisiksi mm. Lapin Marjojen mehuja, hilloja ja kastikkeita. Gallerian näyttelyt, kahvila ja ravintolat ovat avoinna vain kamarimusiikkitapahtuman ajan.

Amati-kahvila – hyvä tunnelma ja herkulliset tuotteet.Piti maistaa paikallinen perinneherkku rönttönen.Kamarimusiikkikeskuksen Galleria sijaitsee samassa pihapiirissä Amati-kahvilan kanssa.

Kuhmo – koskettava luontokaupunki

Kun Kainuussa ollaan, jonkinlainen odotusarvo minulla oli luontoelämysten suhteen. Ehkä siinä yllätyin eniten, että kaunis luonto on läsnä jo aivan Kuhmon keskustassa. Lammasjärven ja Pajakkakosken rantamaisemissa pystyy kulkemaan lähes viiden kilometrin pituisen rantareitin keskustan tuntumassa. Reittiä kutsutaan kulttuuripromenadiksi, sillä sen varrella on useita kiinnostavia kulttuurikohteita.

Pajakkakoskelle pääsee autollakin; parkkipaikka on kosken ylittävän sillan kupeessa. Kuhmon Lentuankosken ohella Pajakkakoski on myös suosittu koskikalastuskohde. Tosin kalastajalle alueella riittää tarjontaa muuallakin. Kuhmossa virtaa peräti 200 koskea!

Rantaraitilla törmäsin karhuun.Upea Pajakkakoski on aivan Kuhmon keskustan tuntumassa.

Lähellä Pajakkakoskea on kaunis Tuupalan talomuseo. Täällä pääsee kurkistamaan 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun herraskartanon elämään. Tuupalan suvun viimeinen isäntä Uuno Kainulainen lahjoitti talonsa 1958 Kuhmon kaupungille toiveenaan, että taloon perustettaisiin kotiseutumuseo. Tuupalan talomuseossa kosketti eniten sen aitous. Vain talonväki puuttui.

Itselleni sattui vielä niin mainiosti, että pääsin salakuuntelemaan kahden kamarimusiikkiesiintyjän harjoittelua avoinna olevasta ikkunasta. Täydellinen paikka nauttia klassisesta musiikista kainuulaisessa perinnemaisemassa. Kamarimusiikkiviikkojen aikana Kuhmo todellakin soi kaikkialla.

Tuupalan talomuseo – tuulahdus menneiltä vuosisadoilta.

Kuhmo – karhuja ja Kalevalaa

Jos Kuhmo tunnetaan kamarimusiikistaan, tunnetaan se myös karhuistaan. Kaupungin tunnuseläimeen, karhuun, törmää kaikkialla: veistoksissa, valokuvissa, tauluissa, julisteissa ja mainoksissa. Karhu ei ole Kuhmolle kuitenkaan vain söpö imagoeläin, vaan aito erämaiden asukas, jota voi päästä tarkkailemaan turvallisesti useissa paikoissa rajan läheisyydessä.

Kun ajelin tuolla itärajan tuntumassa, en yhtään ihmettele, että noille valtaville selkosille karhuja mahtuu tallustelemaan. Erään arvion mukaan Kainuun karhukannaksi on arvioitu tälle syksylle noin 320 – 340 karhua.

Yhtä elämyksellistä kokemusta rikkaampana voin sanoa, että onnellinen ja voimaantunut on se ihminen, joka on saanut katsoa karhua suoraan silmiin. Vietin nimittäin yön rajan pinnassa Bear Centre -nimisen yrityksen karhunkatselumökissä. Kokemus oli niin pysäyttävä, että siitä tulee myöhemmin oma stoorinsa.

Karhuun pääsee tutustumaan myös Kuhmon Luontokeskus Petolassa. Metsähallituksen ylläpitämässä paikassa on saatavilla paljon tietoa Suomen suurpedoista: karhusta, sudesta, ilveksestä ja ahmasta. Auditoriossa on katsottavissa erilaisia luontoaiheisia filmejä. Luontokeskuksesta saa myös hyvää tietoa alueen retkeilymahdollisuuksista.

Käyntihetkelläni keskuksessa oli edellä mainitun luontokuvaajan Ville Heikkisen valokuvanäyttely. Karhua pääsee katsomaan silmiin täälläkin. Vanerille tulostetut suurkuvat olivat kerrassaan vaikuttavia. Tässä on jo pelkästään yksi hyvä syy poiketa luontokeskukseen.

”Apua, se on karhu”, huudahdin ensimmäiseksi karhun tassutellessa eteeni.Luontokeskus Petolassa näkee ja kokee karhuja monella tapaa.Ville Heikkisen kuvat ovat lähes maagisia.Luontokeskus Petolassa on kiva museokauppa.

Kolmas asia, mistä Kuhmo tunnetaan, on Kalevala ja siihen liittyvä kansanperinne. Ihan sattumalta Kuhmo ei ole ominut Kalevala-mainettaan, sillä sekä Elias Lönnrot että Akseli Gallen-Kallela ovat kulkeneet Kuhmon alueella reissuillaan.

Mikäli Kalevala kiinnostaa, oikea osoite on Kalevalan kulttuurikeskus Juminkeko. Hävettää tunnustaa, että Kalevala on jäänyt itselleni vähän kaukaiseksi ja ehkä siksi paikan suurin anti minulle olivat sen taidenäyttelyt. Erityisesti puhuttelivat Riikka Palosen luontoaiheiset ja tunnelatautuneet ryijyt.

Juminkeon hirsirakennus on mielenkiintoinen. Etualalla on Martti Aihan veistos Arhipan kivi.Vanhimmat Kalevalat ovat melkoisen iäkkäitä.Riikka Palosen kalevalainen metsä

Suomussalmella hiljaista kansaa ja soivaa metsää

Kuhmosta huristelin Suomussalmelle moikkaamaan yhtä maamme merkittävintä tilataideteosta, Hiljaista kansaa. Kuvitelkaa, että yhdellä pellolla viitostien varrella on noin 900 puettua turvepäistä hahmoa, joista jokainen on erilainen. Hahmot puetaan kahdesti vuodessa kesä- ja talvipukimiin. Ja siinä välissä on pelto täynnä ristejä. Hiljainen kansa tosiaan.

Samalla lounastin Hiljaisen kansan Niittykahvilassa ja jälkkäriksi söin tietysti paikan kuuluisat letut. Kiva vanhan hirsitalon miljöö ja erinomainen matkamuistomyymälä, jonka tuotteista suurin osa on paikallista käsityötä ja osaamista. Kahvilaa vuokrataan myös tilauskäyttöön.

Jos kaipaat eksoottista majoitusta, Niittykahvilan heinäladossa voit yöpyä ilmaiseksi. Lisämaksusta on mahdollista vuokrata itikkaverkko tai tilata aamiainen. Ei suositella heinäallergikoille 🙂

Aina yhtä sykähdyttävä.Korona oli saavuttanut jo tämänkin kansan.Hiljaisen kansan Niittylahvila on kiva lounaspaikka.Kyläläisten puikoista.Niittykahvilan kuuluisat letut.

Suomussalmella halusin kokea vielä yhden paikkakunnan omaleimaisista nähtävyyksistä, Soivan metsän. Kyse on ympäristötaideteoksesta, joka koostuu 15 suurikokoisesta varta vasten tähän tarkoitukseen rakennetusta soittimesta. Reitin kulkija voi soitella vaikka metsäkirkonkelloa, keinua kilinäkeinussa, takoa tynnyrihärkää tai saada aikaa sateenropinaa muistuttavan äänen sadeputkisoittimella.

Ihastuttava idea mahtavassa maisemassa, jossa metsän saa kirjaimellisesti soimaan. Vielä vaikuttavampi kokemus on varmasti silloin, kun metsä on rauhallinen. Nyt elettiin kuumeisinta lomasesonkia ja mekastavat lapset ja kännyköihinsä kailottavat kanssakulkijat söivät tunnelmaa melkoisesti.

Soiva metsä sijaitsee Kaunisniemen harjulla Suomussalmen kesäteatterin vieressä. Reitti on noin kahden kilometrin mittainen. Kun huomasin uimarantakyltin, harmittelin ettei uimapuku tullut mukaan, sillä helteisenä kesäpäivänä olisi ollut virkistävää pulahtaa uimaan.

Hienon maaston olivat Soivalle metsälle valinneet.Matkalla piti hieraista silmiä. Totta se oli, poroja! Suomussalmi on maamme eteläisin poronhoitoalue.

Paltamo – vaaramaisemia ja luontoaktiviteetteja

Viimeinen Kainuun road tripini kohde oli Paltamo, pieni kunta Kainuun länsireunalla, joka oli minulle kolmesta käymästäni paikkakunnasta kaikkein tuntemattomin. Siellä suunnistin Kivesvaaran huipulle Jättiläisenmaahan sellaisiin maisemiin, että huokailemaan pisti.

Paltamollakin tuli tehtyä jotain elämäni ensimmäistä kertaa. Sain alle sähköavusteisen fatbiken, joka avasi silmäni ihan uudenlaiseen maastopyöräilyyn. Tästäkin juttua vähän myöhempänä.

Jättiläisenmaassa minua odotti oma soma linnunpönttö.Tuohon punaiseen tuoliin olisin voinut jäädä.

Ja missäkö sitten yövyin? Olikin tällä kertaa sellaisia helmiä majapaikkoina, ettei ihan joka matkalla tule vastaan. Esittelen teille piakkoin kolme omaleimaista majoituskohdetta, jotka ovat hyvin erilaisia, mutta joita kaikkia yhdistää luonto ja siihen liittyvät elämykset.

Vähän tässä täpinöissä olen kaikesta kokemastani. Muutamaan päivään näin, koin ja tunsin niin paljon, että tarvitsen toisen mokoman ajan tämän kaiken sulatteluun. Joka tapauksessa Kainuu on niin ainutlaatuinen osa maatamme, että soisinpa kaikkien pääsevän nauttimaan sen karusta kauneudesta. Minua ainakin Kainuu puhutteli monella tasolla.

https://wildtaiga.fi

20 Kommenttia