Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Category

Ikääntyminen

Andalusia Costa del Sol Espanja Ikääntyminen Ravintolat ulkomailla Ruoka ja viini

Juhlahumua Malagassa. Syntymäpäiväjuhlat ulkomailla – uhka vai mahdollisuus?

sunnuntai, 27 marraskuun, 2022
Pikku hiljaa alkavat jalat taas tavoittaa maaperää. Sen verran juhlahumussa olen viime päivät leijunut.

Kaikki alkoi vuosi sitten, kun Malagan katuja haahuillessa päätin, että tässä kaupungissa haluan ottaa vastaan uuden ikävuosikymmenen. Aiemmat pyöreiden vuosien juhlat olen viettänyt kahdestaan miehen kanssa jossain päin maailmaa. Nyt ajattelin, että olisihan se mukava, jos saisin mukaan muutaman ystävänkin ja voisin kerrankin pitää ihka oikeat synttärikekkerit. Maksoi mitä maksoi.

Ikääntymisessä ei minusta näillä vuosikymmenillä ole oikeastaan mitään juhlittavaa. On väistämätöntä, että tästä eteenpäin fysiikka ja keho vain rapistuvat, naama lahoaa ja toiminnot hidastuvat. Luonnollista, mutta vaikeaa hyväksyä etenkin, kun pää käy omiaan ihan eri vuosikymmenellä.

Sen sijaan elämä itsessään on suuren juhlan aihe ja sitä, jos mitä, kannattaa juhlia. Kun espanjalaisia seuraa, aina tuntuu olevan syytä fiestaan, pienempään tai isompaan. Ja aina on syytä vähän laulaa, tanssia ja taputtaa. Tätä alegríaa, elämäniloa, halusin päästä myös itse kokemaan ja nimenomaan Andalusian sydämessä Malagassa.

Vanheneminen panee miettimään. Fiilisteltiin ennen juhlapäivää AC Malaga Palacio -hotellin katolla.

Hyvän juhlapaikan löytäminen vieraassa kaupungissa ja vielä ulkomailla sisältää aina suuren määrän riskejä etenkin, kun kyse on tuntemattomasta ravintolasta, josta itsellä ei ole mitään kokemusta. Olisiko ruoka varmasti hyvää? Toimiikohan tarjoilu ja onko miljöö sittenkään sopiva juhlaan? Entä olisiko paikka espanjalaiseen tapaan liian meluinen tai ehkä niin fiini, että homma menee liikaa jäykistelyn puolelle? Entä aiheuttaisiko kielimuuri väärinymmärryksiä?

Aloitin valmistelut hyvissä ajoin ja pyysin Facebookissa suosituksia Malagan hyvistä juhlatilaisuuteen sopivista ravintoloista. Sainkin useita varteenotettavia ehdotuksia paikoista, joihin otin sähköpostilla yhteyttä. Kerroin minkälaisesta juhlasta on kyse, minkä suuruinen ryhmä olisi tulossa ja minkälaista menua toivoisin.

Ainoastaan kaksi ravintolaa vastasi tarjouspyyntööni. Toinen niistä lähetti ravintolan normaalin ruokalistan ja toinen ravintola tuntui muuten vaan tylsältä. Lähdin lopulta itse etsimään netistä erilaisilla haulla sopivaa juhlapaikkaa.

Sitten se löytyi. Keskeltä Malagan vanhaa kaupunkia ravintola, joka tuntui kaikin puolin sopivalta. Ihastuin Restaurante Balausta -ravintolaan, joka sijaitsee 1800-luvun entisessä kaupunkipalatsissa. Ihastelin paikan kauniita kuvia ja olin jo lähes varma, että tässä on juuri sellainen ravintola, mitä hain.

Vielä kun ravintolan keittiömestari José Carlos Garcia pyörittää Malagassa toista, Michelin tähdellä palkittua ravintolaa, tiesin, että tämä voisi olla täysosuma. Ravintola toimii tasokkaan boutique-hotellin, Palacio Solecion, yhteydessä.

Päivänsankari valmiina biletykseen.Juhlijat nuorimmasta ja vanhimmasta päästä.

Seuraavana päivänä sain Balaustasta englanninkielisen vastauksen ja tasting menu -ehdotuksen. Mukana oli tarkka hinta ja tarjoukseen oli selkeästi yksilöity, mitä hintaan sisältyi. Tosin menu oli heillä piakkoin vaihtumassa, joten se luvattiin tarkentaa, kun uusi menu olisi valmis.

Luin tarkasti Tripadvisorista kaikki ravintolasta tehdyt arvostelut. Pientä huolen poikasta aiheuttivat arvostelut, jotka tuntuivat olevan laidasta laitaan. Toisten mielestä ravintola oli tarjonnut loistavaa ruokaa, toisten mielestä hinta ja laatu eivät oikein kohdanneet tai jonkun mielestä tarjoilu oli ollut sekavaa.

Parempaakaan vaihtoehtoa en keksinyt, joten tartuin tarjoukseen ja tein varauksen. Ravintola itse ehdotti meille ravintolasalin siipeä, joka oli vähän erillään muusta salista, mutta kuitenkin sopivasta osana kaunista ravintolasalia. Tuo tila tuntui juuri sopivalta ja vahvistin varauksen maksamalla varausmaksun.

Kaikki oli tähän saakka hyvin, kunnes sain lopullisen menun. Kuusi ruokalajia oli vaihtunut viideksi, mistä olin vähän pahoillani. Kun kyselin asiaa, minulle ilmoitettiin, että raaka-aineet olivat vaihtuneet paremmiksi. Näin varmaan olikin, joten tähän mennessä kaikki hyvin. Ainakin viestintä ravintolan kanssa toimi hyvin. Minulle oli nimetty oma luottohenkilö, joka kertoi olevansa käytössä kaikkiin toiveisiimme.

Huolestuttavin käänne tuli paria viikkoa ennen h-hetkeä. Ravintola ilmoitti, että heille olisi tulossa 40 hengen ryhmä, joten voisivatko he siirtää pienen ryhmämme erilliseen kabinettiin. Olin varannut ravintolan juuri tuon kauniin tilan vuoksi ja siksi erillinen tila ravintolasalin ulkopuolella tuntui huonolta idealta. Kerroin, että en voi suostua tilan vaihtoon ja olin siinä vaiheessa jopa aikeissa vaihtaa ravintolaa. Sovimme, että tulen neuvottelemaan asiasta, kun saavun Malagaan.

Loppujen lopuksi asiassa kävikin enemmän kuin hyvin. Ravintola ei normaalisti ota ryhmiä keskelle intiimin oloista ravintolasalia, mutta nyt he suostuivat tekemään poikkeuksen. Meille katettaisiin kaunis pöytä ravintolasalin reunalle ja viereen saisimme myös kitaristin soittamaan tunnelmamusiikkia. Olin tässä kohtaa enemmän kuin mielissäni.

Viimeiset silaukset teimme vielä sähköpostitse sopimalla alkoholittomista juomavaihtoehdoista, vahvistamalla viinit ja erikoisruokavaliotoiveet sekä tervetuliaismaljojen tarjoilun. Kaikesta pidettiin erinomaista huolta ja toiveet toteutuivat illan aikana juuri niin kuin olimme sopineet.

Restaurante Balausta virittää jo miljööllään juhlatunnelmaan.

Olen Espanjassa rakastunut flamencon tunteikkaaseen musiikkiin ja intohimoiseen tanssiin. Siksi halusin viedä vieraani ensimmäiseksi seuraamaan flamencoesitystä. Tablao Flamenco Alegría on ehkä turhankin turistipainotteinen flamencopaikka, mutta heidän aikataulunsa sopi mainiosti meidän aikatauluumme ennen illallista, joten flamencolla nyt virittäydyttäisiin juhlatunnelmaan.

Varasin ryhmällemme liput ja istumapaikat etukäteen. En paljoa flamencosta ymmärrä, mutta tunnin mittainen esitys oli ainakin minusta erinomainen. Selvästi oli kyseessä ammattimainen porukka: kaksi tanssijaa, kitaristi ja kaksi laulajaa takasivat kuuman ja intohimoisen flamencokokemuksen.

Tanssi täynnä intohimoa.

Ennen flamencoa päivänsankari vietti hetken omaa aikaa kampaajalla ja meikkaajalla. Tukka ei ihan onnistunut toivotulla tavalla, sillä espanjalainen kampaaja ei tajunnut skandinaavisen hennon hiuksen erikoisvaateita. Kiharat olivat kauniit kampaajalta lähtiessä, mutta ikävä kyllä suoristuivat saman tien.

Meikki sen sijaan onnistui. Espanjassa naiset meikkaavat voimakkailla väreillä ja vetävät omaan makuuni aika tavalla jopa överiksi. Vähän pelkäsin, että minkähänlaiset spanish eyesit tulisin saamaan. Lopputulos oli minusta kuitenkin ihan onnistunut, vaikka tosi vaalealle iholleni ei löytynytkään tarpeeksi vaaleaa meikkivoidetta.

Balaustassa meitä jo odotettiin, kun saavuimme paikalle. Ja odottihan siellä meitä myös kauniisti katettu juhlapöytä. Henkilökunta kävi vuoron perään onnittelemassa ja varmistamassa, missä kohtaa halusimme minkäkin tarjoiluosan toteutuvan.

Ensin vähän juhlapuheita…… ja sitten nauttimaan juhlamenusta.

Juhlapuheiden ja maljankohotusten jälkeen aloitettiin ruokatarjoilu. Ennakkohuoleni ruuan tasosta osoittautuivat aivan turhiksi. Menu oli huippuhyvä. Yksikään osa ei pettänyt ja ruokiin paritetut viinit täydensivät hienoa kokonaisuutta. En muista milloin olisin viimeksi syönyt noin täydellistä pihviä. Enkä usko, että kukaan olisi jaksanut enää syödä sitä kuudetta ruokalajia. Kaikkiaan kolmisen tuntia nautiskelimme onnistuneesta illallisesta.

Itse nautin täysin sydämin täydellisyyttä hipovasta palvelusta, kauniista miljööstä ja sopivalla tavalla hienostuneesta ilmapiiristä. Ihanat läheiset ja ystävät ympärillä sekä loistava ravintolaelämys tekivät päivästäni kerrassaan ikimuistoisen.

Voin suositella Balaustaa lämpimästi juhlatilaisuuksiin. Ja onhan se upea paikka vaikka romanttiselle illalliselle, jos Malagassa sellaiselle olisi tarvetta. Ja miksei olisi, tämä kaupunki on täynnä rakkautta.

Onnellinen birthdaygirl Malagan yössä. Täytinköhän mä sittenkin 30?

Lähdimme porukalla ottamaan vielä yhdet lähiterassille. Kotimatkalla poikkesimme miehen kanssa ihastelemassa kerrankin hiljaista jouluvaloin koristeltua Larios-katua. Ja pitihän siellä napata illan viimeiset valokuvat. Mukana oli terassilta mukaan napattu illan viimeinen cavapullo. Brutaalisti nyt pullonsuusta. Kuusikymppisellä on tähän täysi oikeus. Salud!

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Elämäntaito Ikääntyminen

Ikä on muutakin kuin numeroita – ajatuksia vanhenemisesta

keskiviikko, 26 toukokuun, 2021

Välillä mietin, onko ikääntymisessä mitään hyvää. Tuoko ikä mukanaan viisautta niin kuin väitetään, vai onko vanheneminen vain väistämätöntä ja samalla ikävää ja ahdistavaa? Ollakseni rehellinen, välillä tämä vanhenemisprosessi ottaa ihan hitosti päähän.

Olen kuullut joskus sanottavan, että vanheneminen on kultaa. Uskallan olla eri mieltä. Minusta paljon kultaisempaa on se, että kroppa pelaa ja jaksaa. Ja ettei se muistuta jokaisesta poikkeavasta toiminnasta jomotuksena, jäykistymisenä ja kipeytyneinä lihaksina.

Tässä on viime päivinä rakennettu meidän pihaa. Siirretty kiviä ja maamassoja paikasta toiseen. Ja vuoron perään miehen kanssa voivoteltu milloin kipeytynyttä selkää, nivusta tai polvea. Iltaisin on vertailtu kokemuksia. Mihin koskee ja minkä verran. Ikä ei tosiaan tule yksinään! Mieluusti vaihtaisin tämän kropan kymmenen vuotta nuorempaan ja paremmin toimivaan versioon.

Vanhenemista halutaan jostain kumman syystä jalostaa. Ikä tuo kuulema viisautta. Enpä allekirjoita tätäkään. En katso olevani missään suhteessa yhtään viisaampi kuin nuorempi painos minusta. Ajatusmaailmani on erilainen, mutta mielestäni sillä ei ole mitään tekemistä viisauden kanssa.

Joskus tuntuu lohduttomalta ajatella, että suurin osa elämästäni on jo eletty. Se, mitä on jäljellä, on ikävä kyllä toiminnallisesti ja ulkonäöllisesti rapistuvaa. Sitä vain on joskus niin vaikeaa hyväksyä. Välillä tuntuu, että kuori minussa ei ole sopusoinnussa sen seikkailumielisen tyttösen kanssa, joka sisälläni edelleen asustaa. Huonoina aamuina olisin valmis hakeutumaan tohtori plastiikkaveitsen käsittelyyn.

Joskus pohdiskelen sitä, miten vuodet ovat minua muuttaneet. Minkälainen on se tulos, joka minusta on muovautunut vajaassa kuudessakymmenessä vuodessa?

En tiedä onko hyvä vai huono asia, mutta ainakaan minulla ei ole enää samanlaista tarvetta miellyttää muita kuin nuorempana. Tiedän paremmin kuka ja minkälainen olen, mitä haluan ja mitä en. Koen oikeudekseni entistä enemmän puolustaa itseäni. Nuorempana siedin paljon enemmän loukkaavaa tai epäasiallista käytöstä.

Nykyisin en jaksa olla kovinkaan kiinnostunut siitä, mitä muut ajattelevat tai ylipäätään elämässään tekevät. Jos eivät toimillaan aiheuta kanssakulkijoilleen ja ympäristölleen harmia, mielipahaa tai ongelmia, mikäpä minä olen kertomaan, mitä pitäisi ajatella tai miten toimia. Ehkä vähän vaivaakin se, että niin moni kokee oikeudekseen olla muiden elämän ylituomari.

Hyvinä päivinä tietoisuus ja varmuus itsestä tuovat hyvää balanssia, seesteisyyttä ja tasapainoa. Huonosta kulmasta katsottuna minä voin jonkun mielestä olla nautinnonhakuinen itsekäs hedonisti. Äiti Teresaa minusta ei saa, mutta siltikin tavoitteenani on kasvaa ihmisenä, välttää konflikteja ja elää elämääni harmoniassa itseni ja ympäristöni kanssa. Se saa riittää myös muille.

Valittamisen ja murehtimisen sijaan haluan täyttää loppuelämäni mielihyvää tuottavilla asioilla niin pitkälle, kun se vain on itsestäni kiinni. Toivon kovasti, ettei elämäni sisältö ole samalla lailla laskusuuntaista kuin toimintakyky ja ulkonäkö. Uskon vahvasti positiivisen ajattelun voimaan ja sen hyvää lisäävään vaikutukseen. Tahdon tiristää elämästä irti kaiken sen, mitä sillä vielä on minulle tarjottavana.

En jaksa enää niin kiihkeästi huudella ja puolustaa näkemyksiäni kuin nuorempana. Liekö jonkin asteista passivoitumista, mutta maailmanpelastus ei ole enää ykkössijalla elämäni tärkeysjärjestyksessä. En vaan jaksa täyttää elämääni koko maailman murheilla. Riittää, kun nämä omat kantaa.

Huomaan ajattelevani usein valtavirrasta poikkeavalla tavalla. En pysty, enkä haluakaan hyväksyä kaikkea, mitä yleisen käsityksen mukaan kai pitäisi. Kyseenalaistan paljon asioita, enkä niele kaikkea totuutena esitettävää niin yksioikoisesti.

Olen vähän huolissani hyvistä arvoista, kuten luonnonsuojelusta, tasa-arvosta, ihmisoikeuksista ja seksuaalisuudesta, joiden yhteyteen liitetään minusta turhan paljon kyseenalaista informaatiota. Suvaitsevaisuuden nimissä voidaan pakettiin kääräistä myös aika tavalla arveluttavia asioita, jotka toisinaan sotivat omaa arvomaailmaani vastaan.

Nuorempana jaksoin aina innostua uusista asioista. Kaikkea uutta piti kokeilla, etenkin, jos sen kerrottiin lisäävän terveyttä tai kauneutta. Nyt eivät soijanakit, kombuchajuomat tai kollageenijauheet jaksa paljoa kiinnostaa. Jos ihan vaan noita perusvihanneksia suusta sisään ja peruskosteutta naamaan.

Muutenkin haluan entistä enemmän välttää turhaa ostamista ja tarpeettomien pakettien ja purkkien kertymistä kaappeihin. Kodin sisustuskin on muuttunut yhä minimalistisemmaksi. Olemme pyrkineet tietoisesti vähentämään turhaa tavaraa nurkistamme. Nykyisin vähempi on parempi.

Liekö yksi ikääntymisen merkki, että olen ruvennut kiinnostumaan lähisukulaisistani entistä enemmän. En ole koskaan ollut kovin sukurakas ja nuorempana minua ei juurikaan kiinnostanut, mitä kukakin lähipiirissä teki tai missä vaikutti. Nyt kiinnostaa. Perhekäsitys on saanut ihan uutta ulottuvuutta ja merkitystä.

Olin todella iloinen, kun viikonloppuna meille tupsahti yllättäen kylään lähisukulaiseni, jota en ollut nähnyt vuosiin ja joka oli jäänyt minulle melko vieraaksi. Ilahduttavaa saada kontakti ihmiseen, joka on osittain samaa geeniperimää kanssasi. Enpä olisi kuuna päivänä aiemmin uskonut, että jonain päivänä haluan vahvistaa sukuyhteenkuuluvuutta. Suku ei ole pahin, vaan sittenkin paras! Parhaassa tapauksessa yhdenlainen voimavara.

Muuten tässä jatkan matkaani samanlaisena jalat maassa ja pää pilvissä tyyppinä. Vannon edelleen maalaisjärjen nimeen ja kannatan kaikessa kohtuullisuutta ja hyväntahtoisuutta. Vieläkin enemmän minun pitäisi muistaa kertoa läheisilleni heidän tarpeellisuudestaan. Eikä pahitteeksi olisi, jos aina silloin tällöin muistaisi ympärilleen jakaa jonkun kannustavan sanasen.

Unelmointia jatkan edelleen ja muutoksille olen yhä valmis. Kaikenlaisille haaveille pitää aina olla tilaa. Jospa niistä vielä muutaman voisi tässä elämässä toteuttaa.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Elämäntaito Ikääntyminen Yleinen

Minun vuoteni 2020 aakkosina

torstai, 31 joulukuun, 2020

Vuoden viimeisenä päivänä tekee mieli luoda vielä kerran silmäys monellakin tapaan kummalliseen vuoteen 2020.

Vuosi lähti valoisasti käyntiin aurinkoisissa fiiliksissä Costa del Solilla. Jossain kohtaa olin kuullut sanan korona, mutta siinä kohtaa se oli ongelma jossain kaukana Kiinassa. Muistan miettineeni, että miten ikävää, mutta onneksi ei kosketa meitä.

Sitten se tuli lähelle. Maaliskuun 5. päivä kuljimme miehen kanssa Malagan katuja ja ihmettelimme poikkeuksellista hiljaisuutta kaikkialla. Instagramissa kirjoitin näin: ”En ole koskaan nähnyt Malagaa näin rauhallisena. Vanhan kaupungin kadut ja aukiot, jotka normaalisti ovat täynnä ihmisiä ja elämää, olivat lähes typötyhjiä. Samoin ravintoloiden terassit, joista ei etenkään lounasaikaan meinaa löytää paikkaa, olivat oudon tyhjiä. Mitä ihmettä tämä oikein on?”

14. maaliskuuta Costa del Solille astui voimaan ulkonaliikkumiskielto. Kaupat, hotellit ja ravintolat sulkivat ovensa. Meidän Aurinkorannikon kevät päättyi kesken.

Mutta kerrataanpa taakse jäävää vuotta 2020 ja tunnelmia sen varrelta vähän tarkemmin. Lainaan Lähtöportti -blogin hauskaa ideaa, missä Mika on koonnut vuoden matkailuaakkoset. Koska minulla on matkoja ollut tänä vuonna poikkeuksellisen vähän, aakkostelin koko vuoteni enemminkin tuntemusten mukaan.

A – Andalusia

Matkarakkauteni, jonka kanssa suhteeni vain syveni alkuvuodesta. Ehdimme vuoden alkupuoliskolla käymään Malagan lisäksi Marbellassa, Torremolinoksessa ja lempikaupungissani Sevillassa.

Andalusiaan kiteytyy kaikki se, mikä matkailussa on minusta niin ihanaa. Sykkivät suurkaupungit, historialliset pikkukaupungit, valkoiset kylät, merenrannat, vuoristot, loistava ruoka ja espanjalaiset viinit unohtamatta tietenkään aurinkoa, joka paistelee suurimman osan vuotta.

B – Blogi

Rakas harrastus, joka vie valtavasti aikaa, mutta antaa niin paljon. Hämmästyin heinäkuussa kirjoittaneeni blogia jo viisi vuotta.

Blogi on minulle väline toteuttaa itseäni ja kokea luomisen ihanuutta kirjoittamisen ja valokuvaamisen kautta. Hetkinä, jolloin olen ahdistunut tai hetkinä, jolloin olen onnellinen, kirjoittaminen on ollut keino jakaa kokemuksia ja saada tunteet purettua kirjaimiksi. Kirjoittaminen on helpottanut oloa ja antanut mahdollisuuden jäsentää elämää ja tilanteita. Parasta tässä on tietysti se, että jossain joku lukee näitä riipustuksiani. Kiitos siitä sinulle.

C – Covid-19

Tätä vuotta ei voi ohittaa mitenkään mainitsematta koronaa. Tuo inhottava näkymätön uhka on ulottanut lonkeronsa oikeastaan vähän kaikkeen ja saanut maailman pois raiteiltaan. Ja onhan se muuttanut meidänkin elämää monella tapaa. Ilman koronaa tämä vuosi olisi taatusti ollut hyvin erilainen.

E – Epävarmuus

Päällimmäinen tunne tänä vuonna. Milloin tämä piina loppuu? Palataanko enää koskaan normaalisuuteen? Tuleeko aina vain uusi vaihe tai muuntautunut virus? Uskaltaako tulevaisuutta mitenkään suunnitella? Miten käy töiden? Uskaltaako lähteä mihinkään? Tehoaako rokote ja milloin sen saa?

Satoja kysymyksiä päivittäin, joihin kellään ei ole vastauksia. Epävarmuus on syönyt minua vuoden varrella paljon.

F – Fuengirola

Aurinkorannikon kaupunki, josta ollaan niin montaa mieltä. Meille tämä aurinkokaupunki on ollut toinen kotikaupunki kahden talven ajan ja hyvä kaupunki on ollutkin. Täällä on ollut helppoa ja seesteistä viettää erilaista talvea ja rakentaa toisenlaista arkea.

Juuri tässä kohtaa joulukuisessa pimeydessä koen suurta ikävää.

H – Herkuttelu

Jatkuva kotona olo käy selvästi painon päälle. Naurattaa joskus, että me syödessä jo suunnitellaan, mitä hyvää tehtäisiin seuraavaksi. Tänä vuonna on ollut poikkeuksellisen paljon aikaa kaikenlaiseen kokkailuun.

Työnjako meillä menee niin, että minä etsin reseptejä ja mies toteuttaa kokeilut. Tosin muutaman kerran olen yllätyksekseni eksynyt itsekin kakkuvuokien ääreen.

Ihan selvästi haen kaikenlaisesta herkuttelusta lohtua epävarmuuden täyttämään elämään. Ruoka on tuttua ja turvallista. Suuhun sulavan suklaan tuoma mielihyvä edustaa ehdottomasti turvallisuuden korkeinta tasoa.

I – Ikävä

Tunne, jota koen tälläkin hetkellä. Ikävöin matkoja ja maailmaa ympärilläni. Ikävöin matkojen suunnittelua, matkalaukun pakkaamista, lentokenttiä, sitä kihelmöivää tunnetta, kun astut uuteen matkakohteeseen, matkaseikkailuja, eksoottisia ruokakokemuksia, erilaista kauneutta ympärillä…

Ikävöin Espanjan talvea. Ikävöin takaisin vapautta. Ikävöin vakautta ja turvallisuuden tunnetta.

J – Joutilaisuus

Jos jotain tässä vuodessa on ollut paljon, niin vapaa-aikaa. Korona toi etelästä kotiin suunniteltua aikaisemmin, vei osan töistä ja loppuvuodesta napsahtivat päälle koko vuoden pitämättömät lomat. Onpahan saanut kerrankin maistaa, miltä tuntuu olla täysin jouten.

K – Kotoilu

Enpä muista, milloin viimeksi olisimme viettäneet näin paljon yhtäjaksoista aikaa vain kotosalla. Ei edes töiden takia tarvitse lähteä mökistä minnekään.

Villasukissa täällä vaan pyöritään päivät pitkät. Joskus on viikkoja, jolloin ulkoilun lisäksi poistutaan vain lähikauppaan. Välillä on tunne, että onpa meidän elämä kutistunut. Hyvinä päivinä tämä on ihanaa.

L – Luonto

Luonto on aina ollut minulle merkittävimpiä asioita hyvinvointini kannalta. Luulen, että tänä vuonna sen merkitys on vain korostunut entisestään. En voi elää ilman metsää. Luonto on minun masennuslääkkeeni, metsä turvallinen koronavapaa-alueeni.

M – Marjat

Jos olisi ollut normaali vuosi, M olisi ollut minulle aivan varmasti matkailu. Mutta koska nyt on ollut koronavuosi M kirjaimen paikan ovat saaneet pyhä yhdistelmä, metsä ja marjastus. Heinäkuun lakoista se mania alkoi ja tänä vuonna päättyi lokakuun karpaloihin.

Tämä oli käsittämättömän hieno marjavuosi. En koskaan elämäni aikana ole kerännyt niin paljon marjoja kuin tänä vuonna. Pakastin on pullollaan hilloja (suurin kiitos miehelle Pohjois-Karjalan tuliaisista), mustikoita, puolukoita ja karpaloita. Koska marjamaat ovat nyt ihan vieressä, saatoin päivällä pitää töistä pienen tauon ja käydä pikaisesti keräämässä muutaman litran vaikkapa puolukoita. Tämä on luksusta, jos mikä.

N – Nauru

Elämässä pitää olla naurua. Kun ilo katoaa, on jo paljon menetetty. Olen yrittänyt tänä vuonna nauraa mahdollisimman paljon.

O – Onni

Kun on vuoden aikana ollut paljon aikaa, on ollut myös paljon aikaa pohdiskella kaikenlaista. Kuten sitä, millaiset asiat tuovat elämääni onnea. Onnellisuutta on myös ymmärtää ihan tavallisissa arkipäiväisissä asioissa piilevä onni.

Ehkä suurin vuoden oppi on ollut onnen löytäminen kotona oleskelusta. En voi edelleenkään sanoa olevani mikään koti-ihminen, mutta jotain vietävän ihanaa tässä kotona hipsuttelussa on. Ainakin toisinaan.

P – Parisuhde

Onhan tämä ollut kummallista, että me molemmat vietämme kotosalla nyt ihan koko ajan 24/7. Täytyy myöntää, että törmäyskursseja välillä tulee ja parisuhde joutuu koetukselle. Kun on tottunut siihen, ettei olla koko ajan yhdessä, sitä kaipaa välillä enemmän omaa tilaa ja omaa aikaa.

Paljon on tarvittu sopeutumista, kompromisseja, vastaantuloa ja hyväksymistä. Välillä on sopuisaa, välillä räiskyvämpää. Onneksi toistaiseksi balanssi on aina löytynyt.

R – Retkeily

Koronavuosi on opettanut näkemään pienet asiat suurempina. Kuten esimerkiksi suuntaamaan matkoja lähialueelle ja kaivamaan sieltä retkeilykohteita, joihin ei ehkä normaali vuotena olisi tullut kiinnittäneeksi juurikaan huomiota.

On saatettu lähteä vain ajelemaan. Tehty köyhän miehen risteilyjä eli ajettu losseilla Saimaan saarille, tutkittu uusia rantoja, kuljettu retkeilyreittejä ja luontopolkuja. Käyty ongella, syöty eväitä kalliorannoilla tai etsitty metsän keskeltä laavu, jonne on voitu tehdä tulet. Ihan pieniä juttuja, jotka ovat tuoneet koronaturvallisesti vaihtelua arkeen.

S – Saimaa

Koen olevani kerrassaan etuoikeutettu voidessani asua tämän maailman hienoimman vesistön rannalla. Tuskin maltan odottaa ensi kesää ja meille (toivottavasti) rantautuvaa venettä, jolla päästään ajelemaan Saimaan saariston kauneuteen. Uskon, että tästä aukeaa ihan uusi ulottuvuus.

T – Terveys

Keväästä alkaen ilmassa on ollut joka ikinen päivä uhka terveyden menettämisestä. Ehkä vähän liiaksikin olen seurannut päivittäisiä koronalukemia ja huolestunut omasta ja läheisteni pysymisestä terveenä. Joka ikistä menoa on pitänyt punnita terveysriskin kannalta ja se, jos mikä, on pidemmän päälle aika syvältä.

Mitä enemmän tulee ikää, sitä enemmän alkaa muutenkin miettimään terveyteen liittyviä asioita. Läheisten muistisairaudet, omat pikku kolotukset ja työkaverin äkillinen kuolema ovat saaneet kääntämään huomiota yhä enemmän terveyteen ja sen säilyttämiseen.

U – Uusi

Meidän vuotta ehkä eniten kuvaava adjektiivi on uusi. Tänä vuonna meille tuli uusi koti, uusi asuinpaikkakunta, uusi maakunta, uusi asumismuoto ja näiden muassa myös uusi elämäntapa.

Muutto kaupungista maalle oli iso muutos. Meidän tapaan päätös tehtiin nopeasti ja impulsiivisesti. Ehkä hyvä niin, sillä jos liikaa olisi jääty miettimään hyviä ja huonoja puolia, emme ehkä koskaan olisi olleet täysin valmiita ottamaan tätä askelta.

Täällä nyt kuitenkin ollaan metsän keskellä uudessa kodissa. Toistaiseksi tuntuu hyvältä.

V – Vanheneminen

Liekö pysähtymisellä kotiympyröihin vaikutusta siihen, että tunnen vanhenneeni tänä vuonna enemmän kuin koskaan aikaisemmin? Olen lihonut, olen kangistunut, olen hidastunut ja olen veltostunut. Mielestäni peilistä katsoo selvästi paljon vanhempi täti-ihminen kuin viime vuonna.

Tässä kohtaa kotinurkkiin pysähtyminen ei ilmiselvästi tee hyvää. Sanonnassa, vierivä kivi ei sammaloidu, taitaa olla vinha perä.

Y – Yhdessä

Juuri nyt yritän täyttää mieleni toivolla vaikka väkisin. Palauttakoon uusi vuosi valon ja tuokoon takaisin sosiaalisuuden. Tarvitsemme muita ihmisiä, tarvitsemme ystäviämme, tarvitsemme niitä, joiden kanssa jakaa tätä elämää. Tarvitsemme elämäämme takaisin kaikki mukavat asiat.

Koronavuosi on näyttänyt konkreettisesti sen, miten yhdessä olemme paljon enemmän. Korona-ongelma on yhteinen ja yhdessä tästä myös selvitään. Yhdessä mennään eteenpäin.

Onnellista ja huolettomampaa uutta vuotta teille kaikille.

 

Tällainen oli minun vuoteni. Entä millaiset ovat sinun elämäsi vuosiaakkoset? Löydätkö samanlaisia tuntemuksia?

Kuvat ovat Puumalan Liehtalanniemen museotilalta, joka oli yksi tämän vuoden päiväretkikohteistamme.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Elämäntaito Ikääntyminen Yleinen

Unelmasta totta

lauantai, 27 kesäkuun, 2020

Joka kevät ilmojen lämmetessä se pääsee valloilleen. Yleensä hekumaa kestää pari kuukautta. Sitten se pikku hiljaa laantuu ja juhannukseen mennessä tilanne on yleensä rauhoittunut. Kesäkuun loppuun mennessä olemme tulleet järkiimme ja kuumeilu on saatu taltutettua.

Tänä kesänä kävi toisin. Järjen ääntä ei kuulunut tai emme halunneet sitä kuulla. Mökkikuume ei laantunutkaan.

Pitkin alkukesää päivä toisensa jälkeen istuimme miehen kanssa keittiön pöytämme ääressä kumpikin omiin läppäreihinsä kiinnittyneinä. Selailimme päivittäin netin mökki-ilmoituksia, vaihdoimme suosikkejamme ja teimme listauksia siitä, mitä haluaisimme toiveidemme mökiltä.

Sähköt olivat ehdoton. Iso ja kalaisa vesistö, mieluiten meille tuttu Saimaa. Toimivuuden kannalta olisi hyvä, jos vesi tulisi ja menisi. Tilaa pitäisi olla sen verran, että mökillä viihtyisi pidempiäkin aikoja myös huonoilla keleillä. Käytännössä se tarkoitti riittävää oleskelutilaa, jonkin tasoista keittiötä ja erillistä makuuhuonetta tai nukkuma-aittaa. Sisävessakaan ei olisi pahitteeksi.

Sijaintina olisi hyvä sellainen mökki, joka ei olisi liian korvessa eikä saaressa ja jossa uskaltaisin yöpyä myös yksinäni. Isoja ikkunoita ja valoa pitäisi myös olla. Mökin pitäisi olla myös hyväkuntoinen; vuosia kestävää puuhamaata emme kaivanneet.

Kävimme katsomassa joitain potentiaalisia kandidaatteja, sellaisia mihin taloudellisesti kykenisimme. Niissä kaikissa oli aina joku vika, jonka yli emme päässeet. Ei vain tuntunut yhdenkään kohdalla siltä, että tässä olisi meidän paikkamme. Unelmamme hintalappu oli kasvanut liian korkeaksi.

Lopputulema oli se, että tajusimme unelmoivamme omakotitalovarusteisesta mökistä järven rannalta. Huono yhtälö siinä mielessä, ettei budjettimme taipuisi millään kaikilla mausteilla olevaan nykyaikaiseen mökkiin omalla rantatontilla.

Teimme laskelmia ja totesimme, ettei meillä vaan yksinkertaisesti ollut taloudellisia mahdollisuuksia tähän unelmaan. Jos oikeasti halusimme loma-asunnon, jostain olisi pakko lähteä tinkimään.

Mökkihaaveeseemme kytkeytyi paljolti myös eläköitymisen kynnyksellä olevan pariskunnan tulevaisuuden suunnitelmiin. Mitä haluaisimme tehdä seuraavien vuosikymmenten aikana? Minkälainen olisi tulevien vuosien haave elämäntavastamme, asuinympäristöstä ja unelma-asunnosta? Mitkä ovat niitä asioita, jotka tuovat elämäämme iloa ja sisältöä?

Jos jotain rakastan niin sitä, että olemme olleet elämässä aiemminkin valmiita suuriin muutoksiin. Olemme tarttuneet tilaisuuksiin, tehneet isojakin päätöksiä jopa pelkän intuition vallassa ja hypänneet hullun rohkeasti uusiin juttuihin.

Sattumilla on ollut usein syynsä tapahtumien kulkuun. Yksi ennalta-arvaamaton tilanne tai tapahtuma johtaa toiseen. Niin tälläkin kertaa.

Nyt nimittäin näyttää siltä, että meidän elämäämme on tulossa suuria muutoksia. Ystävääni lainaten, ehkä me olemme järjettömiä, mutta hyvällä tapaa.

Malja tulevalle.

Saimme sen unelmien (tai no lähes) mökin, mutta vähän eri tavalla kuin alunperin ajattelimme. Piti tinkiä vaateistamme, mutta siltikin saimme samaan pakettiin aika paljon toivomaamme.

Samalla tosin otimme tietoisia riskejä, mutta niidenkin suhteen olemme luottavaisia. Kaikki sormet ja varpaat ristissä toivomme ja uskomme, että kaikki käy parhain päin.

Tästä alkaa uusi vaihe. Kerron teille lisää, kun asiat etenevät. Yksi unelma on joka tapauksessa käymässä toteen.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Elämäntaito Ikääntyminen Yleinen

Löydä onnesi ja tee asioita, jotka tekevät sinut onnelliseksi

keskiviikko, 29 tammikuun, 2020

Menneellä viikolla olen miettinyt paljon onnea ja sitä millaiset asiat tekevät minut onnelliseksi.

Kuulostaako otsikko vähän kliseiseltä ja jopa banaalilta? Helppohan se on sanoa, mutta kun matti on päässyt kukkaroon, perhe ja työ huutavat vaateita, kaikessa on riittämättömyyden tunne ja terveyskin vielä reistailee. Ole siinä sitten onnellinen ja toimi seppänä, joka takoo omaa onneansa.

Mutta toisaalta, tämä kaikki on elämää. Sitä jokapäiväistä tapahtumien ketjua, johon liittyy niin hyviä kuin huonoja asioita, iloa ja surua, onnistumisia ja epäonnistumisia, työtä ja arkea, mustaa ja vaaleanpunaista. Tie on joskus raskas kulkea, asiat takkuavat ja suru on piiloutunut puseroon.

Siltikin uskon vahvasti, että siellä samaisen puseron laskoksissa lymyilee myös onni. Sillä vaan on aina taipumusta olla hetkittäin kadoksissa ja muuttaa muotoaan elämäntilanteiden muuttuessa. Joskus, kun olosuhteet ovat onnesi tiellä, on vaan pakko puristaa onnea esiin vaikka väkisin. Muuten ei jaksa.

Onnelle on varmasti niin monta määritelmää kuin on meitä ”onnenonkijoita” (miksi se on muuten negatiivinen sana?) vai pitäisikö puhua onnellisuuden onkijoista. Jollekin onni on jotain suurta ja ihmeellistä, toiselle sellaisia pieniä arjen valonpilkahduksia. Mutta, jotta onnea kohden voi kurkottaa, joskus on ihan hyvä miettiä, mitkä asiat tekevät sinut onnelliseksi. Helpompi on kaivaa onni esiin, jos tietää, mitä etsii tai ainakin tiedostaa, mikä tekee onnettomaksi.

Minulle onni on henkistä hyvinvointia ja tasapainoista mielentilaa, jolloin naurattaa vähän niin kuin sisältäpäin. Sellaista hyvää balanssia itseni ja ympäristöni vuoropuhelussa. Voin olla tyytyväinen itseeni ja voin heijastaa hyväksyntää läheltäni. Asiat on mallillaan, velvoitteet hoidettu, arki rullaa, parisuhde on seesteistä, vapaa-aikaa on riittävästi ja elämässä tapahtuu mukavia asioita.

Minun onneeni liittyy usein jonkin sortin vapautta, mahdollisuutta toteuttaa itseäni. Matkailu on yksi suurimmista intohimoistani. Se tuo mukanaan paljon asioita ja elämyksiä, jotka lisäävät elämäniloani ja täydentävät onneani.

Joskus onneni voi hetkittäin olla jopa yksinäisyyttä. Mutta jotta onni olisi täydellistä, minä tarvitsen onneeni myös toista ihmistä. Tietoa siitä, että lähellä on joku, jolle olen tärkeä ja joka välittää. Joku, joka on peruskallioni ja kiinnityspoijuni, vaikka maailma kuinka ympärilläni myrskyäisi. Joskus se peruskallio voi tuntua liian kovalta, joskus tylsältä, mutta kun se on siinä ja kestää vuodesta toiseen, se luo vakautta, joka tuntuu onnelta.

Onneni on huipussaan silloin, kun voin kokea vapauttavaa huolettomuutta. Tämä minulle on ehkä se kaikkein vaikein tavoite. Olen liiankin kanssa asioista stressaava tyyppi ja pyöritän sisälläni koko maailman murheita, halusin tai en. Tunnollisuus on minussa enempi paheeni kuin hyveeni, velvoitteet seuraavat kaikkialle ja huolisäkki on usein pullollaan. Jos vaan oppisin laskemaan enemmän irti niin luulenpa, että olisi helpompi olla onnellisempi.

Mitä enemmän tulee ikää, sitä enemmän olen alkanut ymmärtää kuinka suuri osa onnea on terveys. Kun mikään ei rajoita tavanomaista toimintaa, kun minnekään ei koske ja kun elimistö voi hyvin, on paljon syytä olla onnellinen.

Jos väittäisin, ettei onni ole minulle materiaa, valehtelisin. Ei raha yksin tuo onnea, mutta köyhyyttä kokeneena tiedän, ettei sitä tuo myöskään rahan puute. Päinvastoin. Minun onneni tarvitsee jonkin asteista taloudellista turvallisuutta. Ja sitä paitsi raha mahdollistaa monen sellaisen asian tekemisen, joka tuo minulle onnea. Siksi työnsyrjässä on pakko pysyä vielä muutama vuosi, vaikka työ ei itsessään minulle tällä hetkellä juuri onnea tuokaan.

Olen miettinyt paljon myös sitä, mitkä asiat nakertavat onneani. Jokainen meistä tietää kuinka paljon energiaa vievät sellaiset ihmiset, jotka kylvävät eripuraa ja lietsovat negatiivista ilmapiiriä. Kenties kateellisuuden kalvamat tyypit, jotka eivät oikeasti toivo parastasi tai onnistumistasi. Edessäpäin ovat”ystäviä”, mutta selkäsi takana muuttuvat pistäviksi käärmeiksi. Onnellisuuden kannalta olisi parempi karistaa nämä tapaukset vaikutuspiiristä.

Jos kuuntelet liikaa muiden ihmisten mielipiteitä, voit helposti mennä onnesi kanssa allikkoon. Aina on niitä, jotka kertovat, mitä pitää tehdä ja mitä ei saa tehdä. Joskus on vaan hyväksi pitää oma päänsä, vaikka joutuisitkin tekemään asioita vastoin yleistä mielipidettä tai lähipiirisi toiveita.

Onni on perustarve ja se kuuluu kaikille. Jos et toiminnallasi loukkaa tietoisesti muita, pidä oma kurssisi ja tee asioita, jotka tekevät sinut onnelliseksi. Kyse on kuitenkin sinun onnestasi.

Minä lennän piakkoin takaisin Aurinkorannikolle. Yhdestä asiasta olen aivan varma. Tällä hetkellä tämä asia tekee minut onnelliseksi.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Elämäntaito Ikääntyminen Yleinen

Ikä ei tule yksinään – näistä asioista huomaan eläneeni jo vähän pidempään

keskiviikko, 7 elokuun, 2019

Yksi päivä sitä vain ymmärtää, että hitto soikoon, elettyä elämää on takana jo huomattavasti enemmän kuin koskaan voi olla edessäpäin. Suurin osa elämästä on eletty, ei voi mitään.

Naureskelin itselleni eräänä päivänä, kun huomasin lukevani paikallislehdestä kuolinilmoituksia. Toki niitä on tullut vilkaisseeksi ohimennen aiemminkin, mutta nyt ihan eri intensiteetillä. Nimien lisäksi tarkistin myös syntymävuodet.

60 oli ennen paljon ikävuosia ja sen ikäiset tuli luokiteltua sarjaan eläkeläiset. Nykyisin 60 on ihan sopiva ikä (vaikka väliin ajattelen, että onneksi sentään siihen on vielä muutama vuosi). Vähän kuin toinen vaihe nuoruuden jälkeen, jolloin alkaa tuntemaan itsensä, jos ei niin villiksi, niin kutakuinkin aika vapaaksi.

Vaikka viralliseen eläkeikään on vielä matkaa, varmuuden vuoksi on pitänyt tarkistaa Eläketurvakeskuksen eläkelaskurista oma eläkeikä ja tulevan eläkkeen määrä. Kauheaa, miten vähän tuloa on tulevaisuudessa odotettavissa. Ainakin se vahvistaa tietoisuutta, että parasta panna töpinäksi nyt niiden asioiden kohdalla, mitä loppu elämältä odottaa.

Huomaan lukevani mediasta hyvin tarkkaan ihmisten ikää koskevat tiedot, erityisesti silloin, kun ne liippaavat läheltä omaani. Tahtomattaan tulee tehtyä ikäskannausta. – Onpa tuokin vanhan näköinen ikäisekseen. Tai on tuotakin varmasti leikelty, ei se muuten olisi noin nuoren näköinen. Ennen mielipiteeni oli ehdoton ei kauneusleikkausten suhteen. Nyt pientä fiksaamista voisi jopa harkita.

Luen kiinnostuksella myös kaikki terveyttä koskevat artikkelit, kuten mitä pitää syödä ja mitä välttää tai mistä tunnistan eri sairauksien oireita. Ennen olisin ohittanut nämä jutut ilman suurempaa mielenkiintoa. Kaikki terveyteen liittyvä info on saanut ihan uuden merkityksen.

On se vaan kummallista, että ympärillä muut vanhenevat nopeampaa tahtia kuin itse. Vai eikö peilistä oikein selkeästi enää näe? Ei sinänsä ihme, sillä ilman laseja ei kyllä nykyisin näe mitään. En muuten ymmärrä yhtään, miksi ovat kaupoissa alkaneet teitittelemään ja rouvittelemaan.

Ystävä- ja tuttavapiiri on alkanut esittelemään lastenlastensa kuvia. Miten oikeasti minun ikäisillä ihmisillä voi olla lapsenlapsia? Miten kauhean nuorina ne ovat tehneet lapsensa?

Samassa piirissä myös yksi toisensa jälkeen on joutunut viime aikoina sanomaan lopulliset hyvästit vanhemmilleen. Niin väistämätöntä, mutta siltikin niin surullista. Moni kipuilee dementoituneiden tai muuten sairaiden vanhempiensa kanssa.

Omassa itsessä tapahtuvat ulkonäön muutokset lähinnä itkettävät, mutta omassa käyttäytymisessä tapahtuvat muutokset sen sijaan ovat vähän huvittavia. Muistan, kun vielä jokunen vuosi sitten vannoin korkkareitten perään. Vaikka ne usein olivatkin epämukavat jalassa, tykkäsin siltikin kulkea korot kopisten. Vaikka kuinka pinnistelin muistia, en muista milloin viimeksi olen kulkenut kunnon koroissa. Kummasti jalkinevalinta on kääntynyt mukaviin pehmustettuihin lättäpohjiin. Vannon Skechersien nimeen. Harmittaa vain ne kymmenet parit vähälle käytölle jääneitä kauniita kenkiä kaapin koristeena. Kaikki kunnia Kirsti Paakkaselle.

Mukavuudenhalu on muutenkin kasvanut. Pitkiä lentoja ei jaksaisi millään, telttaretkelle tarvitaan vähintään 10 sentin patja, painavia kantamuksia ei halua enää raahata ja yökylän sijaan mieluimmin ajaa kotiin yöksi. Ja silloin, kun ilta syystä tai toisesta vierähtää aamutunneille, tarvitaan koko seuraava päivä palautumiseen.

Vaateostoksilla käynti on alkanut ahdistamaan. Ennen sai vetää päälle vaatteen kuin vaatteen ja hyvältä näytti. Nyt kaupat ovat täynnä kikkanoita pikkutyttöjen vaatteita, jotka kirraavat joko vyötäröltä tai rinnasta. Mistä oikeasti löytäisi aikuisten vaatteita, jotka eivät ole mummomallistoa?

Yhtäkkiä olen huomannut, että joudun yhä useammin googlettamaan outoja sanoja, joita en ymmärrä. Voisiko joku kertoa mitä tarkoittaa fleksaaminen, flossaus, ripata tai yksä? Suurin osa laulajistakin alkaa olla sarjaa never heard.

Kropassa on alkanut olla omituisia kolotuksia ja omituista jäykkyyttä. Kaiken normaalista poikkeavan liikkumisen tuntee seuraavana päivänä. Mihin oikein on kadonnut entinen elastisuus ja notkeus? Ja mistä onkaan kotoisin vyötäröni pelastusrengas? Lähestynkö kauhuskenaariota lihapullasta, johon on isketty hammastikut?

Vaaka ja peili eivät ole olleet ystäviäni pitkän aikaa. Onneksi sentään on ihania oman ikäluokan ystäviä, joiden kanssa ollaan kaikki samassa veneessä. Ikä ei meitä jalosta, mutta hurtti huumori sitäkin enemmän. Ei ole tarvetta ottaa itseään enää niin vakavasti. Pannaan kukkamekko päälle ja kirkkaanpunaista huulipunaa. Hyvältä näyttää, ainakin omasta mielestä.

Ja onneksi meitä on kotona kaksi samaa vauhtia vanhenevaa. Joku päivä tulee aika, ettei kaikki enää onnistu. Silloin toivoisin, että sinä voisit olla minulle tarvittaessa käsi, niin minä olisin sinulle jalka. Jos et kuule, voin olla sinulle korva, jos sinä olet minulle silmä. Elämää tämä vaan on. Ja vanhenemista. Halusi tai ei.

Millaisista asioista sinä huomaat tulleesi vähän vanhemmaksi?

 

Kuvat ovat Pulsan Asemalta Lappeenrannasta.

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Elämäntaito Ikääntyminen Yleinen

Armoa vai ankaruutta?

maanantai, 15 heinäkuun, 2019

Helsingin taidemuseon vessassa oli teksti: ”Tiedä kuinka kaunis olet”. Jäin sitä miettimään.

Perjantai-iltapäivä. Viikon työt pulkassa ja kesäviikonloppu ovella. Heinäkuu, 12 astetta lämmintä, tuulee napakasti ja ilmassa sateen uhka. Voitaisiin mennä mökille, mutta jotenkaan ei hosita. Kesäviikonloppufiilis on kadoksissa. Laiskottaa.

Sen sijaan söin koko levyllisen lempparisuklaatani. Yhdeltä istumalta tosta vain. 200 grammaa rasvaa ja sokeria. Sitten vedin kahden tunnin nokoset sokerihumalassa. Loppuillan haahuilin netissä lukien iltapäivälehtien hömppäjuttuja. Saatoinpa pelata muutaman spider-pasianssin. Loppuilta meni telkkarin ääressä kaukosäädin kädessä.

Nyt ei mennyt ihan kuin Strömsössä. Juuri näin ei pitänyt aloittaa viikonloppua.

Paremminkin olisin voinut valita, taas kerran. Lähteä työpäivän jälkeen piristävälle lenkille, tekaista sen jälkeen kevyen ja ravitsevan salaattiannoksen ja opiskella illalla vaikka espanjaa. Olisin ollut itseeni tyytyväisempi, mutta olisinko sittenkään ollut yhtään onnellisempi?

Nuorempana minulla oli väliin itsenipieksemispuuskia. Anne Ankara otti välillä vallan ja pakotti minut juoksemaan kuntosalin juoksumatolla kuin hikinen eläin. Tai syömään kaksi viikkoa vihanneskeittoa ranskalaisen ihmedieetin mukaan, joka itse asiassa aiheutti minulle jatkuvaa päänsärkyä. Tai viimeisin hulluus oli personal trainerin palkkaaminen, joka piiskasi minua treeneihin, jotka maistuivat oksennuksena suussa.

Tyytyväisyys omaa itseäni kohtaan piti hankkia suorituksilla. Ja silloin, kun tuota odotusarvoa ei pystynyt täyttämään, tuloksena oli pelkkää itseinhoa.

Pakottamalla pääsee hetken eteenpäin, mutta harvoin maaliin.

Tarvittiin 56 vuotta ennen kuin aloin ymmärtää, että hyvään elämään tarvitaan enemmän armoa kuin ankaruutta. Älkää käsittäkö väärin. En tarkoita, että elämän tulisi olla kermakakkuhöttöä ja siihen ei pitäisi sisältyä vaateita tai tavoitteita. Ei elämän tule olla liian helppoa, muttei myöskään jatkuvaa piiskan vinguttamista hampaat irveessä. Lopputulos on parempi, kun asioita tehdään mielihyvän, rentouden ja itsensä hyväksymisen kautta.

Ihan hyvä vaikkei täydellinen.

Laiskan perjantai-illan jälkeen tuli puuhakas lauantai. Aurinko paistoi ja hurautettiin autolla mökille. Mentiin metsään, poimittiin mustikoita, grillattiin terveellistä ruokaa ja lämmitettiin illalla sauna. Nautittiin muustakin kuin Lindauerin suosikkikuoharistani.

Onnellinen se päivä, kun hyväksyin sen, ettei tarvitse yrittää olla täydellinen. Kauneus on loppujen lopuksi omassa silmässä. Kun itsensä hyväksyy puutteineen, paheineen ja inhimillisyyksineen, elämässä on vähemmän ahdistusta. Hyvää mieltä ja tyytyväisyyttä sen sijaan enemmän.

Kyllähän sitä omassa habituksessa harmittaa moni asia kuten se, että paino on noussut useamman kilon. Mutta loppujen lopuksi onko se sittenkään niin merkityksellistä, jos kohtuudessa kestetään?

Joka päivä ei jaksa olla yhtä tarmokas, mutta eikö sekin ole aika inhimillistä? Ja mitä siitä, etten tiedä ja osaa kaikkea, mitä haluaisin. Voin hyvin myöntää olevani tietämätön tai väärässä. Pätemisen ajat ovat takanapäin. Itse asiassa ihmiset, joilla on pätemisen tarve ja oikeassa olemisen pakko, ovat rasittavia.

Tästä eteenpäinkin tulen tekemään huonoja valintoja. Jos en tänään pysty olemaan ihanneminäni, pystyn siihen ehkä huomenna. Koska liha on heikko, saatan tänään syödä salaatin sijaan lisää suklaata.

Huomenna on uusi päivä siirtää vuoria.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Elämäntaito Ikääntyminen

Niin pienen hetken rakkaus on lumivalkoinen

keskiviikko, 13 helmikuun, 2019

Kun oman ikäinen ihminen kuolee, se vaan tuntuu niin kovin pahalta.

Nuorempana en koskaan ajatellut kuolemaa. Se ei juurikaan ollut läsnä kaksi-, kolme- eikä oikeastaan edes vielä nelikymppisellekään minälle vuosikymmenen alkupuoliskolla. Kukaan lähipiiristäni ei ollut kuollut ja jotenkin omassa vahvuudessaan elämää piti itsestäänselvyytenä. Kaikki ikävät elämää rajaavat asiat tapahtuivat aina jollekin muulle, jollekin paljon vanhemmalle, jossain ihan muualla.

Sitten kuoli isäni. Ja vuosi sen jälkeen täysin yllättäen äitini. Minä olin tuolloin keski-ikäinen 45-vuotias. Kuolema tuli lähelle ja yhtäkkiä tajusin, että täällä ei eletäkään ikuisesti.

Tuossa kohden aloin ensimmäistä kertaa miettimään elämän rajallisuutta. Tuntui kummalliselta ajatella, että yksi kaunis päivä sinulle rakasta ja tärkeää ihmistä ei enää olekaan. Hänen numeronsa löytyy puhelimestasi, hänen kuvansa albumistasi ja hänen tekemänsä ruoka jääkaapista, ja sitten hän vain poistuu. Lopullisesti. Sitä oli niin vaikeaa ymmärtää. Ja niin vaikeaa hyväksyä.

Sitä mukaan, kun itselle tuli vuosia lisää, lähipiiristä poistui muitakin. Vanhusten kohdalla kuolema tuntui luonnolliselta, mutta sitten kun lähtökäskyn sai lähes oman ikäinen läheinen, se pani miettimään. Elämä on kuin suurta korttipeliä. Kuka saa häviäjän kortit? Kuka joutuu jättämään pelin kesken ja poistumaan pelipöydältä?

Viimeisen viikon aikana olen tullut kahdesti surulliseksi. Ensin Matti Nykäsen kuolemasta. Vain vuoden minua nuorempi. Sitten Olli Lindholm, kaksi vuotta minua nuorempi. Ei hitsi, molemmat liian nuoria kuolemaan. Joutsenlaulun joutuivat laulamaan aivan liian aikaisin. Pani taas miettimään, ettei olekaan itsestään selvää, että tämän ikäinen täällä porskuttaa ja painelee täysillä vielä vuosikymmeniä.

Jäin pohtimaan myös näiden kahden lahjakkaan suurmiehen taustoja. Toinen vähät välitti terveydestään ja elintavoistaan. Ennuste oli huono ja huonosti kävikin. Toinen taas oli tehnyt ryhtiliikkeen elämässään jo ajat sitten. Huonosti kävi myös hyväkuntoiselle himoliikkujalle. Niin helposti sitä kuvittelee, että kaikki on omassa kädessämme. Loppu on kuitenkin arpapeliä. Millaiset kortit sinulle on jaettu käteen.

Yksi iän mukanaan tuoma ilmiö omalla kohdallani on huoli läheisteni terveydestä. En koskaan aiemmin miettinyt tälläisia asioita. Kun itse ikääntyy, sitä myös lähipiiri ikääntyy ja yhdelle sun toiselle alkaa tulla kaikenlaista vaivaa ja sairautta. Vaikka kuinka toivoisimme, emme vaan pysy samanlaisina.

Jollain heikkenee toimintakyky, toisella pettää muisti ja yhdellä uusii vakava sairaus. Kaikille heille voi vain toivoa hyviä kortteja. Sitä niin kovin haluaisi pitää jokaisen rakkaansa lähellään mahdollisimman kauan. Ja toivoisi, että elämä voisi jatkua ja rullata eteenpäin niin kuin aina ennenkin.

Yksi asia on varmaa omalla kohdallani. Elettyä elämää on enemmän takana kuin edessäpäin. En koskaan allekirjoita sitä, että pitäisi elää kuin viimeistä päivää. Mutta siihen pyrin, että jokainen loppu elämäni päivä olisi hyvä päivä. Ja että tämän annetun ajan käyttäisin mahdollisimman viisaasti. Sitten kun täältä on pakko lähteä, voisin lähteä niin, ettei tarvitse katua tekemisiään eikä tekemättä jättämisiään.

Jokainen terve päivä on hyvä päivä. Tunnen suurta kiitollisuutta ja onnellisuutta siitä, että saan istua tässä juuri nyt toimintakykyisenä täysissä sielun ja ruumiin voimissa. Elämä on ihana seikkailu ja suurin lahja, mitä ikinä voimme saada.

R.I.P. Matti Nykänen ja Olli Lindholm

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista