Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Category

Ikääntyminen

Elämäntaito Ikääntyminen Yleinen

Unelmasta totta

lauantai, kesäkuu 27, 2020

Joka kevät ilmojen lämmetessä se pääsee valloilleen. Yleensä hekumaa kestää pari kuukautta. Sitten se pikku hiljaa laantuu ja juhannukseen mennessä tilanne on yleensä rauhoittunut. Kesäkuun loppuun mennessä olemme tulleet järkiimme ja kuumeilu on saatu taltutettua.

Tänä kesänä kävi toisin. Järjen ääntä ei kuulunut tai emme halunneet sitä kuulla. Mökkikuume ei laantunutkaan.

Pitkin alkukesää päivä toisensa jälkeen istuimme miehen kanssa keittiön pöytämme ääressä kumpikin omiin läppäreihinsä kiinnittyneinä. Selailimme päivittäin netin mökki-ilmoituksia, vaihdoimme suosikkejamme ja teimme listauksia siitä, mitä haluaisimme toiveidemme mökiltä.

Sähköt olivat ehdoton. Iso ja kalaisa vesistö, mieluiten meille tuttu Saimaa. Toimivuuden kannalta olisi hyvä, jos vesi tulisi ja menisi. Tilaa pitäisi olla sen verran, että mökillä viihtyisi pidempiäkin aikoja myös huonoilla keleillä. Käytännössä se tarkoitti riittävää oleskelutilaa, jonkin tasoista keittiötä ja erillistä makuuhuonetta tai nukkuma-aittaa. Sisävessakaan ei olisi pahitteeksi.

Sijaintina olisi hyvä sellainen mökki, joka ei olisi liian korvessa eikä saaressa ja jossa uskaltaisin yöpyä myös yksinäni. Isoja ikkunoita ja valoa pitäisi myös olla. Mökin pitäisi olla myös hyväkuntoinen; vuosia kestävää puuhamaata emme kaivanneet.

Kävimme katsomassa joitain potentiaalisia kandidaatteja, sellaisia mihin taloudellisesti kykenisimme. Niissä kaikissa oli aina joku vika, jonka yli emme päässeet. Ei vain tuntunut yhdenkään kohdalla siltä, että tässä olisi meidän paikkamme. Unelmamme hintalappu oli kasvanut liian korkeaksi.

Lopputulema oli se, että tajusimme unelmoivamme omakotitalovarusteisesta mökistä järven rannalta. Huono yhtälö siinä mielessä, ettei budjettimme taipuisi millään kaikilla mausteilla olevaan nykyaikaiseen mökkiin omalla rantatontilla.

Teimme laskelmia ja totesimme, ettei meillä vaan yksinkertaisesti ollut taloudellisia mahdollisuuksia tähän unelmaan. Jos oikeasti halusimme loma-asunnon, jostain olisi pakko lähteä tinkimään.

Mökkihaaveeseemme kytkeytyi paljolti myös eläköitymisen kynnyksellä olevan pariskunnan tulevaisuuden suunnitelmiin. Mitä haluaisimme tehdä seuraavien vuosikymmenten aikana? Minkälainen olisi tulevien vuosien haave elämäntavastamme, asuinympäristöstä ja unelma-asunnosta? Mitkä ovat niitä asioita, jotka tuovat elämäämme iloa ja sisältöä?

Jos jotain rakastan niin sitä, että olemme olleet elämässä aiemminkin valmiita suuriin muutoksiin. Olemme tarttuneet tilaisuuksiin, tehneet isojakin päätöksiä jopa pelkän intuition vallassa ja hypänneet hullun rohkeasti uusiin juttuihin.

Sattumilla on ollut usein syynsä tapahtumien kulkuun. Yksi ennalta-arvaamaton tilanne tai tapahtuma johtaa toiseen. Niin tälläkin kertaa.

Nyt nimittäin näyttää siltä, että meidän elämäämme on tulossa suuria muutoksia. Ystävääni lainaten, ehkä me olemme järjettömiä, mutta hyvällä tapaa.

Malja tulevalle.

Saimme sen unelmien (tai no lähes) mökin, mutta vähän eri tavalla kuin alunperin ajattelimme. Piti tinkiä vaateistamme, mutta siltikin saimme samaan pakettiin aika paljon toivomaamme.

Samalla tosin otimme tietoisia riskejä, mutta niidenkin suhteen olemme luottavaisia. Kaikki sormet ja varpaat ristissä toivomme ja uskomme, että kaikki käy parhain päin.

Tästä alkaa uusi vaihe. Kerron teille lisää, kun asiat etenevät. Yksi unelma on joka tapauksessa käymässä toteen.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Elämäntaito Ikääntyminen Yleinen

Löydä onnesi ja tee asioita, jotka tekevät sinut onnelliseksi

keskiviikko, tammikuu 29, 2020

Menneellä viikolla olen miettinyt paljon onnea ja sitä millaiset asiat tekevät minut onnelliseksi.

Kuulostaako otsikko vähän kliseiseltä ja jopa banaalilta? Helppohan se on sanoa, mutta kun matti on päässyt kukkaroon, perhe ja työ huutavat vaateita, kaikessa on riittämättömyyden tunne ja terveyskin vielä reistailee. Ole siinä sitten onnellinen ja toimi seppänä, joka takoo omaa onneansa.

Mutta toisaalta, tämä kaikki on elämää. Sitä jokapäiväistä tapahtumien ketjua, johon liittyy niin hyviä kuin huonoja asioita, iloa ja surua, onnistumisia ja epäonnistumisia, työtä ja arkea, mustaa ja vaaleanpunaista. Tie on joskus raskas kulkea, asiat takkuavat ja suru on piiloutunut puseroon.

Siltikin uskon vahvasti, että siellä samaisen puseron laskoksissa lymyilee myös onni. Sillä vaan on aina taipumusta olla hetkittäin kadoksissa ja muuttaa muotoaan elämäntilanteiden muuttuessa. Joskus, kun olosuhteet ovat onnesi tiellä, on vaan pakko puristaa onnea esiin vaikka väkisin. Muuten ei jaksa.

Onnelle on varmasti niin monta määritelmää kuin on meitä ”onnenonkijoita” (miksi se on muuten negatiivinen sana?) vai pitäisikö puhua onnellisuuden onkijoista. Jollekin onni on jotain suurta ja ihmeellistä, toiselle sellaisia pieniä arjen valonpilkahduksia. Mutta, jotta onnea kohden voi kurkottaa, joskus on ihan hyvä miettiä, mitkä asiat tekevät sinut onnelliseksi. Helpompi on kaivaa onni esiin, jos tietää, mitä etsii tai ainakin tiedostaa, mikä tekee onnettomaksi.

Minulle onni on henkistä hyvinvointia ja tasapainoista mielentilaa, jolloin naurattaa vähän niin kuin sisältäpäin. Sellaista hyvää balanssia itseni ja ympäristöni vuoropuhelussa. Voin olla tyytyväinen itseeni ja voin heijastaa hyväksyntää läheltäni. Asiat on mallillaan, velvoitteet hoidettu, arki rullaa, parisuhde on seesteistä, vapaa-aikaa on riittävästi ja elämässä tapahtuu mukavia asioita.

Minun onneeni liittyy usein jonkin sortin vapautta, mahdollisuutta toteuttaa itseäni. Matkailu on yksi suurimmista intohimoistani. Se tuo mukanaan paljon asioita ja elämyksiä, jotka lisäävät elämäniloani ja täydentävät onneani.

Joskus onneni voi hetkittäin olla jopa yksinäisyyttä. Mutta jotta onni olisi täydellistä, minä tarvitsen onneeni myös toista ihmistä. Tietoa siitä, että lähellä on joku, jolle olen tärkeä ja joka välittää. Joku, joka on peruskallioni ja kiinnityspoijuni, vaikka maailma kuinka ympärilläni myrskyäisi. Joskus se peruskallio voi tuntua liian kovalta, joskus tylsältä, mutta kun se on siinä ja kestää vuodesta toiseen, se luo vakautta, joka tuntuu onnelta.

Onneni on huipussaan silloin, kun voin kokea vapauttavaa huolettomuutta. Tämä minulle on ehkä se kaikkein vaikein tavoite. Olen liiankin kanssa asioista stressaava tyyppi ja pyöritän sisälläni koko maailman murheita, halusin tai en. Tunnollisuus on minussa enempi paheeni kuin hyveeni, velvoitteet seuraavat kaikkialle ja huolisäkki on usein pullollaan. Jos vaan oppisin laskemaan enemmän irti niin luulenpa, että olisi helpompi olla onnellisempi.

Mitä enemmän tulee ikää, sitä enemmän olen alkanut ymmärtää kuinka suuri osa onnea on terveys. Kun mikään ei rajoita tavanomaista toimintaa, kun minnekään ei koske ja kun elimistö voi hyvin, on paljon syytä olla onnellinen.

Jos väittäisin, ettei onni ole minulle materiaa, valehtelisin. Ei raha yksin tuo onnea, mutta köyhyyttä kokeneena tiedän, ettei sitä tuo myöskään rahan puute. Päinvastoin. Minun onneni tarvitsee jonkin asteista taloudellista turvallisuutta. Ja sitä paitsi raha mahdollistaa monen sellaisen asian tekemisen, joka tuo minulle onnea. Siksi työnsyrjässä on pakko pysyä vielä muutama vuosi, vaikka työ ei itsessään minulle tällä hetkellä juuri onnea tuokaan.

Olen miettinyt paljon myös sitä, mitkä asiat nakertavat onneani. Jokainen meistä tietää kuinka paljon energiaa vievät sellaiset ihmiset, jotka kylvävät eripuraa ja lietsovat negatiivista ilmapiiriä. Kenties kateellisuuden kalvamat tyypit, jotka eivät oikeasti toivo parastasi tai onnistumistasi. Edessäpäin ovat”ystäviä”, mutta selkäsi takana muuttuvat pistäviksi käärmeiksi. Onnellisuuden kannalta olisi parempi karistaa nämä tapaukset vaikutuspiiristä.

Jos kuuntelet liikaa muiden ihmisten mielipiteitä, voit helposti mennä onnesi kanssa allikkoon. Aina on niitä, jotka kertovat, mitä pitää tehdä ja mitä ei saa tehdä. Joskus on vaan hyväksi pitää oma päänsä, vaikka joutuisitkin tekemään asioita vastoin yleistä mielipidettä tai lähipiirisi toiveita.

Onni on perustarve ja se kuuluu kaikille. Jos et toiminnallasi loukkaa tietoisesti muita, pidä oma kurssisi ja tee asioita, jotka tekevät sinut onnelliseksi. Kyse on kuitenkin sinun onnestasi.

Minä lennän piakkoin takaisin Aurinkorannikolle. Yhdestä asiasta olen aivan varma. Tällä hetkellä tämä asia tekee minut onnelliseksi.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Elämäntaito Ikääntyminen Yleinen

Ikä ei tule yksinään – näistä asioista huomaan eläneeni jo vähän pidempään

keskiviikko, elokuu 7, 2019

Yksi päivä sitä vain ymmärtää, että hitto soikoon, elettyä elämää on takana jo huomattavasti enemmän kuin koskaan voi olla edessäpäin. Suurin osa elämästä on eletty, ei voi mitään.

Naureskelin itselleni eräänä päivänä, kun huomasin lukevani paikallislehdestä kuolinilmoituksia. Toki niitä on tullut vilkaisseeksi ohimennen aiemminkin, mutta nyt ihan eri intensiteetillä. Nimien lisäksi tarkistin myös syntymävuodet.

60 oli ennen paljon ikävuosia ja sen ikäiset tuli luokiteltua sarjaan eläkeläiset. Nykyisin 60 on ihan sopiva ikä (vaikka väliin ajattelen, että onneksi sentään siihen on vielä muutama vuosi). Vähän kuin toinen vaihe nuoruuden jälkeen, jolloin alkaa tuntemaan itsensä, jos ei niin villiksi, niin kutakuinkin aika vapaaksi.

Vaikka viralliseen eläkeikään on vielä matkaa, varmuuden vuoksi on pitänyt tarkistaa Eläketurvakeskuksen eläkelaskurista oma eläkeikä ja tulevan eläkkeen määrä. Kauheaa, miten vähän tuloa on tulevaisuudessa odotettavissa. Ainakin se vahvistaa tietoisuutta, että parasta panna töpinäksi nyt niiden asioiden kohdalla, mitä loppu elämältä odottaa.

Huomaan lukevani mediasta hyvin tarkkaan ihmisten ikää koskevat tiedot, erityisesti silloin, kun ne liippaavat läheltä omaani. Tahtomattaan tulee tehtyä ikäskannausta. – Onpa tuokin vanhan näköinen ikäisekseen. Tai on tuotakin varmasti leikelty, ei se muuten olisi noin nuoren näköinen. Ennen mielipiteeni oli ehdoton ei kauneusleikkausten suhteen. Nyt pientä fiksaamista voisi jopa harkita.

Luen kiinnostuksella myös kaikki terveyttä koskevat artikkelit, kuten mitä pitää syödä ja mitä välttää tai mistä tunnistan eri sairauksien oireita. Ennen olisin ohittanut nämä jutut ilman suurempaa mielenkiintoa. Kaikki terveyteen liittyvä info on saanut ihan uuden merkityksen.

On se vaan kummallista, että ympärillä muut vanhenevat nopeampaa tahtia kuin itse. Vai eikö peilistä oikein selkeästi enää näe? Ei sinänsä ihme, sillä ilman laseja ei kyllä nykyisin näe mitään. En muuten ymmärrä yhtään, miksi ovat kaupoissa alkaneet teitittelemään ja rouvittelemaan.

Ystävä- ja tuttavapiiri on alkanut esittelemään lastenlastensa kuvia. Miten oikeasti minun ikäisillä ihmisillä voi olla lapsenlapsia? Miten kauhean nuorina ne ovat tehneet lapsensa?

Samassa piirissä myös yksi toisensa jälkeen on joutunut viime aikoina sanomaan lopulliset hyvästit vanhemmilleen. Niin väistämätöntä, mutta siltikin niin surullista. Moni kipuilee dementoituneiden tai muuten sairaiden vanhempiensa kanssa.

Omassa itsessä tapahtuvat ulkonäön muutokset lähinnä itkettävät, mutta omassa käyttäytymisessä tapahtuvat muutokset sen sijaan ovat vähän huvittavia. Muistan, kun vielä jokunen vuosi sitten vannoin korkkareitten perään. Vaikka ne usein olivatkin epämukavat jalassa, tykkäsin siltikin kulkea korot kopisten. Vaikka kuinka pinnistelin muistia, en muista milloin viimeksi olen kulkenut kunnon koroissa. Kummasti jalkinevalinta on kääntynyt mukaviin pehmustettuihin lättäpohjiin. Vannon Skechersien nimeen. Harmittaa vain ne kymmenet parit vähälle käytölle jääneitä kauniita kenkiä kaapin koristeena. Kaikki kunnia Kirsti Paakkaselle.

Mukavuudenhalu on muutenkin kasvanut. Pitkiä lentoja ei jaksaisi millään, telttaretkelle tarvitaan vähintään 10 sentin patja, painavia kantamuksia ei halua enää raahata ja yökylän sijaan mieluimmin ajaa kotiin yöksi. Ja silloin, kun ilta syystä tai toisesta vierähtää aamutunneille, tarvitaan koko seuraava päivä palautumiseen.

Vaateostoksilla käynti on alkanut ahdistamaan. Ennen sai vetää päälle vaatteen kuin vaatteen ja hyvältä näytti. Nyt kaupat ovat täynnä kikkanoita pikkutyttöjen vaatteita, jotka kirraavat joko vyötäröltä tai rinnasta. Mistä oikeasti löytäisi aikuisten vaatteita, jotka eivät ole mummomallistoa?

Yhtäkkiä olen huomannut, että joudun yhä useammin googlettamaan outoja sanoja, joita en ymmärrä. Voisiko joku kertoa mitä tarkoittaa fleksaaminen, flossaus, ripata tai yksä? Suurin osa laulajistakin alkaa olla sarjaa never heard.

Kropassa on alkanut olla omituisia kolotuksia ja omituista jäykkyyttä. Kaiken normaalista poikkeavan liikkumisen tuntee seuraavana päivänä. Mihin oikein on kadonnut entinen elastisuus ja notkeus? Ja mistä onkaan kotoisin vyötäröni pelastusrengas? Lähestynkö kauhuskenaariota lihapullasta, johon on isketty hammastikut?

Vaaka ja peili eivät ole olleet ystäviäni pitkän aikaa. Onneksi sentään on ihania oman ikäluokan ystäviä, joiden kanssa ollaan kaikki samassa veneessä. Ikä ei meitä jalosta, mutta hurtti huumori sitäkin enemmän. Ei ole tarvetta ottaa itseään enää niin vakavasti. Pannaan kukkamekko päälle ja kirkkaanpunaista huulipunaa. Hyvältä näyttää, ainakin omasta mielestä.

Ja onneksi meitä on kotona kaksi samaa vauhtia vanhenevaa. Joku päivä tulee aika, ettei kaikki enää onnistu. Silloin toivoisin, että sinä voisit olla minulle tarvittaessa käsi, niin minä olisin sinulle jalka. Jos et kuule, voin olla sinulle korva, jos sinä olet minulle silmä. Elämää tämä vaan on. Ja vanhenemista. Halusi tai ei.

Millaisista asioista sinä huomaat tulleesi vähän vanhemmaksi?

 

Kuvat ovat Pulsan Asemalta Lappeenrannasta.

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Elämäntaito Ikääntyminen Yleinen

Armoa vai ankaruutta?

maanantai, heinäkuu 15, 2019

Helsingin taidemuseon vessassa oli teksti: ”Tiedä kuinka kaunis olet”. Jäin sitä miettimään.

Perjantai-iltapäivä. Viikon työt pulkassa ja kesäviikonloppu ovella. Heinäkuu, 12 astetta lämmintä, tuulee napakasti ja ilmassa sateen uhka. Voitaisiin mennä mökille, mutta jotenkaan ei hosita. Kesäviikonloppufiilis on kadoksissa. Laiskottaa.

Sen sijaan söin koko levyllisen lempparisuklaatani. Yhdeltä istumalta tosta vain. 200 grammaa rasvaa ja sokeria. Sitten vedin kahden tunnin nokoset sokerihumalassa. Loppuillan haahuilin netissä lukien iltapäivälehtien hömppäjuttuja. Saatoinpa pelata muutaman spider-pasianssin. Loppuilta meni telkkarin ääressä kaukosäädin kädessä.

Nyt ei mennyt ihan kuin Strömsössä. Juuri näin ei pitänyt aloittaa viikonloppua.

Paremminkin olisin voinut valita, taas kerran. Lähteä työpäivän jälkeen piristävälle lenkille, tekaista sen jälkeen kevyen ja ravitsevan salaattiannoksen ja opiskella illalla vaikka espanjaa. Olisin ollut itseeni tyytyväisempi, mutta olisinko sittenkään ollut yhtään onnellisempi?

Nuorempana minulla oli väliin itsenipieksemispuuskia. Anne Ankara otti välillä vallan ja pakotti minut juoksemaan kuntosalin juoksumatolla kuin hikinen eläin. Tai syömään kaksi viikkoa vihanneskeittoa ranskalaisen ihmedieetin mukaan, joka itse asiassa aiheutti minulle jatkuvaa päänsärkyä. Tai viimeisin hulluus oli personal trainerin palkkaaminen, joka piiskasi minua treeneihin, jotka maistuivat oksennuksena suussa.

Tyytyväisyys omaa itseäni kohtaan piti hankkia suorituksilla. Ja silloin, kun tuota odotusarvoa ei pystynyt täyttämään, tuloksena oli pelkkää itseinhoa.

Pakottamalla pääsee hetken eteenpäin, mutta harvoin maaliin.

Tarvittiin 56 vuotta ennen kuin aloin ymmärtää, että hyvään elämään tarvitaan enemmän armoa kuin ankaruutta. Älkää käsittäkö väärin. En tarkoita, että elämän tulisi olla kermakakkuhöttöä ja siihen ei pitäisi sisältyä vaateita tai tavoitteita. Ei elämän tule olla liian helppoa, muttei myöskään jatkuvaa piiskan vinguttamista hampaat irveessä. Lopputulos on parempi, kun asioita tehdään mielihyvän, rentouden ja itsensä hyväksymisen kautta.

Ihan hyvä vaikkei täydellinen.

Laiskan perjantai-illan jälkeen tuli puuhakas lauantai. Aurinko paistoi ja hurautettiin autolla mökille. Mentiin metsään, poimittiin mustikoita, grillattiin terveellistä ruokaa ja lämmitettiin illalla sauna. Nautittiin muustakin kuin Lindauerin suosikkikuoharistani.

Onnellinen se päivä, kun hyväksyin sen, ettei tarvitse yrittää olla täydellinen. Kauneus on loppujen lopuksi omassa silmässä. Kun itsensä hyväksyy puutteineen, paheineen ja inhimillisyyksineen, elämässä on vähemmän ahdistusta. Hyvää mieltä ja tyytyväisyyttä sen sijaan enemmän.

Kyllähän sitä omassa habituksessa harmittaa moni asia kuten se, että paino on noussut useamman kilon. Mutta loppujen lopuksi onko se sittenkään niin merkityksellistä, jos kohtuudessa kestetään?

Joka päivä ei jaksa olla yhtä tarmokas, mutta eikö sekin ole aika inhimillistä? Ja mitä siitä, etten tiedä ja osaa kaikkea, mitä haluaisin. Voin hyvin myöntää olevani tietämätön tai väärässä. Pätemisen ajat ovat takanapäin. Itse asiassa ihmiset, joilla on pätemisen tarve ja oikeassa olemisen pakko, ovat rasittavia.

Tästä eteenpäinkin tulen tekemään huonoja valintoja. Jos en tänään pysty olemaan ihanneminäni, pystyn siihen ehkä huomenna. Koska liha on heikko, saatan tänään syödä salaatin sijaan lisää suklaata.

Huomenna on uusi päivä siirtää vuoria.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Elämäntaito Ikääntyminen

Niin pienen hetken rakkaus on lumivalkoinen

keskiviikko, helmikuu 13, 2019

Kun oman ikäinen ihminen kuolee, se vaan tuntuu niin kovin pahalta.

Nuorempana en koskaan ajatellut kuolemaa. Se ei juurikaan ollut läsnä kaksi-, kolme- eikä oikeastaan edes vielä nelikymppisellekään minälle vuosikymmenen alkupuoliskolla. Kukaan lähipiiristäni ei ollut kuollut ja jotenkin omassa vahvuudessaan elämää piti itsestäänselvyytenä. Kaikki ikävät elämää rajaavat asiat tapahtuivat aina jollekin muulle, jollekin paljon vanhemmalle, jossain ihan muualla.

Sitten kuoli isäni. Ja vuosi sen jälkeen täysin yllättäen äitini. Minä olin tuolloin keski-ikäinen 45-vuotias. Kuolema tuli lähelle ja yhtäkkiä tajusin, että täällä ei eletäkään ikuisesti.

Tuossa kohden aloin ensimmäistä kertaa miettimään elämän rajallisuutta. Tuntui kummalliselta ajatella, että yksi kaunis päivä sinulle rakasta ja tärkeää ihmistä ei enää olekaan. Hänen numeronsa löytyy puhelimestasi, hänen kuvansa albumistasi ja hänen tekemänsä ruoka jääkaapista, ja sitten hän vain poistuu. Lopullisesti. Sitä oli niin vaikeaa ymmärtää. Ja niin vaikeaa hyväksyä.

Sitä mukaan, kun itselle tuli vuosia lisää, lähipiiristä poistui muitakin. Vanhusten kohdalla kuolema tuntui luonnolliselta, mutta sitten kun lähtökäskyn sai lähes oman ikäinen läheinen, se pani miettimään. Elämä on kuin suurta korttipeliä. Kuka saa häviäjän kortit? Kuka joutuu jättämään pelin kesken ja poistumaan pelipöydältä?

Viimeisen viikon aikana olen tullut kahdesti surulliseksi. Ensin Matti Nykäsen kuolemasta. Vain vuoden minua nuorempi. Sitten Olli Lindholm, kaksi vuotta minua nuorempi. Ei hitsi, molemmat liian nuoria kuolemaan. Joutsenlaulun joutuivat laulamaan aivan liian aikaisin. Pani taas miettimään, ettei olekaan itsestään selvää, että tämän ikäinen täällä porskuttaa ja painelee täysillä vielä vuosikymmeniä.

Jäin pohtimaan myös näiden kahden lahjakkaan suurmiehen taustoja. Toinen vähät välitti terveydestään ja elintavoistaan. Ennuste oli huono ja huonosti kävikin. Toinen taas oli tehnyt ryhtiliikkeen elämässään jo ajat sitten. Huonosti kävi myös hyväkuntoiselle himoliikkujalle. Niin helposti sitä kuvittelee, että kaikki on omassa kädessämme. Loppu on kuitenkin arpapeliä. Millaiset kortit sinulle on jaettu käteen.

Yksi iän mukanaan tuoma ilmiö omalla kohdallani on huoli läheisteni terveydestä. En koskaan aiemmin miettinyt tälläisia asioita. Kun itse ikääntyy, sitä myös lähipiiri ikääntyy ja yhdelle sun toiselle alkaa tulla kaikenlaista vaivaa ja sairautta. Vaikka kuinka toivoisimme, emme vaan pysy samanlaisina.

Jollain heikkenee toimintakyky, toisella pettää muisti ja yhdellä uusii vakava sairaus. Kaikille heille voi vain toivoa hyviä kortteja. Sitä niin kovin haluaisi pitää jokaisen rakkaansa lähellään mahdollisimman kauan. Ja toivoisi, että elämä voisi jatkua ja rullata eteenpäin niin kuin aina ennenkin.

Yksi asia on varmaa omalla kohdallani. Elettyä elämää on enemmän takana kuin edessäpäin. En koskaan allekirjoita sitä, että pitäisi elää kuin viimeistä päivää. Mutta siihen pyrin, että jokainen loppu elämäni päivä olisi hyvä päivä. Ja että tämän annetun ajan käyttäisin mahdollisimman viisaasti. Sitten kun täältä on pakko lähteä, voisin lähteä niin, ettei tarvitse katua tekemisiään eikä tekemättä jättämisiään.

Jokainen terve päivä on hyvä päivä. Tunnen suurta kiitollisuutta ja onnellisuutta siitä, että saan istua tässä juuri nyt toimintakykyisenä täysissä sielun ja ruumiin voimissa. Elämä on ihana seikkailu ja suurin lahja, mitä ikinä voimme saada.

R.I.P. Matti Nykänen ja Olli Lindholm

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

 

Andalusia Costa del Sol Espanja Fuengirola Ikääntyminen

Miten onnistui Fuengirolassa lomailu huonosti liikkuvalta anopilta?

perjantai, helmikuu 8, 2019

Asioita ja tekemisiä joutuu tarkastelemaan hyvin eri tavoin silloin, kun liikkuminen on vaikeaa. Tervejalkaisena ei tule juurikaan kiinnittäneeksi huomiota siihen, minkälaisia nousuja vaikkapa kulkuvälineisiin tai kauppakeskuksiin on.

Lonkkaleikkauksesta toipuva anoppini on ollut meillä Fuengirolassa vieraanamme viimeiset kaksi viikkoa. Koska liikkumiskyky ja jaksaminen on rajallista, päiväohjelmaa on pitänyt miettiä ensisijaisesti mahdollisimman esteettömän liikkumisen kannalta.

Samalla on tullut itsekin tajuttua, miten hienosti koko Aurinkorannikolla on liikuntaesteiset otettu huomioon. Kulkuväylät ovat kynnyksettömiä ja tasaisiksi päällystettyjä vaikka pyörätuolilla kulkea, junissa on vaunuja, joihin pääsee ilman portaiden nousua ja paikallisbussit pystyvät kallistamaan autoa niin, että huonojalkaisen on helpompi nousta kyytiin. Ja mikä parasta, lumessa ei tarvitse köpötellä tai jäisillä teillä liukastella.

Niin ja menipä täällä melkein mihin tahansa kaupunkiin, joka paikassa on iso osa keskustaa pyhitetty vain jalankulkijoille. Päällystettyjä autottomia kävelykatuja on neliömääräisesti melkoisesti.

Anoppi valitti sitä, että Suomessa on julkisilla paikoilla liian vähän penkkejä, missä voisi tarvittaessa levähtää. Costa del Solilla penkeistä ja istumapaikoista ei ole pulaa. Kun anopin kanssa kuljettiin niin kaupungin keskustoissa, ostoskeskuksissa kuin rantakaduilla, istumapaikkaa ei koskaan tarvinnut kaukaa hakea.

Etenkin Fuengirolan penkein reunustettu rantakatu Passeo Maritimo on ihanteellinen broadway huonosti liikkuvalle. Mukavaa on istahtaa merimaisemista ja auringosta nautiskelemaan aina silloin, kun jalkaa painaa. Tällaista menoa iäkkäämpikin jaksaa.

Köpöttelimme usein hiljakseen asunnoltamme pitkin rantakatua kohti Fuengirolan keskustaa. Pysähdyimme väliin kahville tai nälän vaivatessa johonkin ravintolaan. Joskus tilasimme listalta tapaksia, väliin söimme hinta laatusuhteeltaan loistavia päivämenuita (menu del día), joskus poikkesimme vain viinilasilliselle.

Kerran söimme Fuengirolan rantakadulla Bolichesin kaupunginosassa olevassa uudehkossa buffet-ravintolassa. Vaikka en juuri mikään buffet-pöytien suuri suosija olekaan, tätä ravintolaa voi suositella. Lisäarvoa perinteiseen buffet-pöytään toivat hyvät sushit ja tuoreet merenelävät.

Mustekalojen, simpukoiden ja kalojen valikoimasta pystyi kokomaan toivomansa setin ja kiikuttamaan sen kokin valmistettavaksi. Sama systeemi toimi myös kanavartaiden ja isohkojen pihvien kanssa. Lisäksi valittavana oli erilaisia salaatteja, lämpimiä ruokia ja jälkkäreitä. 15 euron hintaan sisältyivät myös viinit, oluet ja virvokkeet. Erinomainen hinta laatusuhde minusta, vaikka paikka ei itsessään mikään erityisen viehättävä ollutkaan.

Buffalla jaksaa.Ja välillä mentiin tapaksilla.

Huonosti liikkuvalle iloa on myös siitä, että Espanjassa taksilla ajaminen on melko edullista. Jos olimme kauempana kotoa ja anoppia alkoi väsyttämään, hyppäsimme taksin kyytiin ja hurautimme kotiin. Fuengirolan keskusta-alueella taksimatkan hinta kaupunginosasta toiseen liikkuu kuuden – kahdeksan euron hujakoilla.

Paikallisjuna on kätevä keino tehdä pieniä päiväretkiä lähikaupunkeihin. Torremolinos on yksi omista suosikeistani, jossa kävimme myös anopin kanssa vähän shoppailemassa. Keskusta-alue on tiivis ja helppokulkuinen monine kävelykatuineen. Pienellä alueella on paljon liikkeitä ja ravintoloita, joten kovin pitkää matkaa ei tarvitse näiden palveluiden perässä talsia.

Viimeisen lomapäivämme vietimme yhdessä Aurinkorannikon valkoisista kylistä Benalmádena pueblossa. Ihana aurinkoinen päivä houkutteli kuljeskelemaan kauniilla viherkasvein koristelluilla kujilla ja istuskelemaan kylän aukioiden terasseilla päivää paistattelemassa.

Taksilla päästiin jälleen kätevästi kotiin. Vielä ennätettiin hetkeksi omalle parvekkeellemme auringosta nauttimaan. Eilen ja tänään on ollut kovin kesäisen tuntuista ja lämpömittari kivunnut kahdenkymmenen paremmalle puolelle. Jopa perhoset näyttivät ilmaantuneen maisemaan. Olisiko niin, että Costa del Solilla talven selkä alkaa taittumaan?

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Bloggaaminen Elämäntaito Ikääntyminen Yleinen

Yhdeksän blogini omaa suosikkipostausta

torstai, tammikuu 24, 2019

Vanhoja blogikirjoituksia on veikeää lukea. Saa tehdä oman elämänsä aikamatkoja taaksepäin. Moni juttu nostattaa esiin menneiden hetkien ja tilanteiden tunnelmia ja mielialoja. Muistuu mieleen kuinka tuota kirjoittaessani podin selvästi matkaväsymystä, tuossa olin todella ärsyyntynyt, tuossa kohtaa niin onnellinen…

Voimakas tunneihminen kun olen, moniin juttuihin on virittynyt sellaista tunteenpaloa, joka näin jälkeenpäin jopa hymyilyttää. Rakastumiset matkakohteisiin tai nähtävyyksien aiheuttamat tunnelataukset on tullut riipustettua innostuksen hekumassa esiin.

Joukossa on muutamia sellaisia postauksia, joista pidän aivan erityisesti. Ne ovat henkilökohtaisia tunteenpurkauksia, haaveilua tai syvällisempää pohdiskelua ikääntymisestä, ihmisenä kasvamisesta ja tulevaisuuden haaveista.

Kaivelin blogiarkistoni kätköjä ja keräsin vanhoja aiemmin julkaistuja blogijuttuja, jotka ovat minulle edelleenkin tärkeitä. Vaikka sitä ajan myötä muuttuu ja asioista saattaa ajatella muutaman vuoden päästä jo eri tavoin, näiden juttujen takana seison, niin hyvässä kuin pahassa. S’il vous plaît, tässä omat suosikkipostaukseni.

Ihmisenä kasvamista

Uuden vuoden lupauksia en enää tee, mutta väliin tulee pohdiskeltua, onko kurssi oikea vai pitäisikö tehdä ryhtiliikkeitä puoleen tai toiseen. Joskus ajatuksille tarvitaan pieni irtiotto, kuten vuoden 2015 lopussa.

Onnellisuutta vähemmällä Pitkän matkan opetusLoman tarpeessa

Lappi sydämessä

Minä voin lähteä Lapista, mutta Lappi ei lähde minusta. Lappiin on joka kesä pakko päästä.

Puhdasta yksinkertaisuutta

Insipiroivat matkakohteet

Jopa runollista tunteenpaloa ja matkafiilistelyä.

9 tunnelmaa Gironasta Pariisi sinä olet kaunis

Tässä iässä jo uskaltaa

Heh, väliin pahasisuisemman täti-ihmisen tunteenpurkauksia.

Lupa mokataMiksi kukaan ei järjestä 50-ikäisille naisille (kulutus)juhlia

Mopo keulii

Ja joskus sitä vaan pääsee mopo vähän karkaamaan käsistä. Mutta kerranhan täällä vaan eletään.

Matkaöverit

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Andalusia Costa del Sol Espanja Fuengirola Ikääntyminen

Tukka hyvin ja naama kiittää – kauneuskäsittelyissä Fuengirolassa

torstai, joulukuu 6, 2018

Yhteistyössä Glow Beauty Fuengirola

Uudella paikkakunnalla on aina oma juttunsa löytää hyvä kampaaja. Mietin pitkään, että hakeutuisinko espanjalaiseen kampaamoon vai menisinkö tässäkin helpoimman kautta ja kääntyisin jonkin Fuengirolassa toimivan suomalaiskampaamon puoleen.

Omat hiukseni ovat pohjoismaalaisen ohuet ja hennot. Kun tätä materiaalia vertaa espanjalaisten runsaisiin kuontaloihin, katsoin turvallisimmaksi vaihtoehdoksi valita suomalaisomisteisen kampaamon, jossa ollaan totuttu käsittelemään omanlaistani hiuslaatua. Samalla eliminoisin myös mahdollisen kieliongelman mukanaan tuomat riskit.

Siskoni suosituksesta otin yhteyttä Fuengirolan bussikadulla (Avenida de los Boliches 62) toimivaan Glow Beauty kampaamo/kauneushoitolaan. Liikkeessä työskentelee yrittäjänä ja kosmetologina toimivan Minna Landénin lisäksi kaksi kampaajaa.

Hiukseni olivat Fuengirola-viikkojen aikaan päässeet kerrassaan huonoon kuntoon. Vesi on täällä hyvin kalkkipitoista, mikä saa hiukseni aivan tajuttomaan sotkuun. Tuntui, etten pärjännyt enää vanhoilla hoitotuotteilla. Pesun jälkeen edessä oli takkukimppu, jota selvitellessä hennot hiukseni vain katkeilivat. Lisäksi aurinko oli taittanut vaaleaksi raidoitetut hiukseni kellertaviksi.

Mitä ihmettä voi tehdä tälle takkupesälle?

Tällaisen ongelma-aineksen kanssa käännyin Glow Beautyn Alinan puoleen. Kampaaja ehdotti hiuksilleni ensimmäiseksi Olaplex-hoitoa, jolla saataisiin korjattua hiusteni haurastunutta rakennetta sekä suojattua hiusta tulevalta värikäsittelyltä.

Oli mukava asia löytää uusi kampaaja, jolla oli hyviä ehdotuksia niin hiusteni kunnon, värin kuin leikkauksen suhteen. Alinan ehdotuksesta hiuksiini laitettiin entisten raitojen joukkoon hieman tummempia raitoja, joiden sävy oli lähellä hiusteni omaa väriä. Näin hiukseni saatiin paksumman ja luonnollisemman näköisiksi.

En halunnut, että hiuksiani lyhennetään edestä paljoa. Sen sijaan niskaosaa lyhennettiin enemmän, mutta muuten malli pidettiin tasapitkänä ja napakkana. Näin huonokuntoista latvaa saatiin vähän pois ja kokonaisuus näyttämään tuuheammalta. Halutessa hiukset olisi helppo kääntää myös kiharoille.

Tyytyväinen asiakas kiittää. Hiukseni kunto parani silmissä, niissä on nyt enemmän kiiltoa ja pärjään kalkkipitoisen veden kanssa entistä paremmin. Oma osansa on myös mukaan lähteneellä kookoshoitoöljyllä, jota laitan hiuksiin muutaman tipan aina pesun jälkeen.

Lopputulos.

Seuraavalla viikolla käännyin iho-ongelmieni kanssa Glow Beautyn yrittäjän Minnan puoleen. Herkkä ja helposti palava ihoni tarvitsee kunnon suojakertoimet, mutta aurinkovoiteilla läträäminen on nostanut otsaani talimuhkuroita.

Minna tutki kasvoni ja totesi, että pintakuiva ihoni tarvitsee ensin kunnon puhdistusta ja kosteutusta. Ja sitten jotain järeämpää, jolla saadaan kasvojeni sävyä heleytettyä ja pintaverenkiertoa parannettua.

Aluksi ihoni puhdistettiin huolella ja käsiteltiin kevyellä happokuorinnalla. Pienirakeinen kuorinta tuntui aavistuksen kuumottavana kihelmöintinä. Kuorinnalla poistettiin kuollutta ihosolukkoa, jolloin iho pystyy paremmin ottamaan vastaan kosteuttavat hoitotuotteet. Kuorinta myös tasapainottaa talineritystä, jolloin finnit, mustapäät ja otsani talitukkeumat vähenisivät.

Olin kyllä aiemminkin kuullut mikroneulauksesta, mutta jo sanana neulaus on tuntunut aika rajulta toimenpiteeltä. Minna suositteli käsittelyä ehdottomasti ikääntyvälle iholleni. Kukapa tämän ikäinen yli viisikymppinen nainen voi kieltäytyä käsittelystä, joka lupaa heleyttää ihon väriä, tasoittaa kirjavuutta kuten pigmenttiläiskiä, ehkäistä ryppyjen muodostumista ja parantaa pintaverenkiertoa. Siispä tuumasta toimeen.

Minna on toiminut Fuengirolassa kauneudenhoitoalanyrittäjänä jo kahdeksan vuotta.

Kasvoni käsiteltiin kauttaaltaan mikroneulauskynällä, jossa on 12 steriiliä mikroneulaa. Käsittely tekee ihoon tuhansia mikroskooppisen pieniä reikiä, jonka seurauksena iho käynnistää oman korjausprosessin, joka aktivoi ihon omaa kollageenituotantoa. Edellä lueteltujen asioiden lisäksi kasvojen pitäisi myös napakoitua kollageenituotannon parantuessa.

Hoidon aikana iholleni levitettiin useamman kerran C-vitamiinia sisältää hoitoseerumia, joka rullauksen ansiosta imeytyy ihoon paremmin.

Kun neuloista puhutaan, tulee aina mieleen, että toimenpide on kivulias. Rouheaa nipistelyä lukuunottamatta mitään muuta en tuntenut. Ainut, että hoidon jälkeen ihoni oli aika tavalla punoittava ja kirjava, joten mitään menoja ei kannata samalle päivälle sopia. Kirjavuus kyllä tasaantui seuraavaan aamuun mennessä. Aurinkoa ja hikiliikuntaa tulee myös välttää hoitopäivänä.

Päätinkin jäädä täksi päiväksi kotiin.

Nyt jään sitten odottelemaan tuloksia. Ja tiedoksi vaan, että miehelle on sitten turha yrittää selittää, mitä sulle on tehty. ”Ai, että sun naama reijitettiin? Ja se nuorentaa, niinkö?”

Täytyy myöntää, että olen viime aikoina laiminlyönyt ihoni hoitoa. Tuntuu, että elämässä on ollut viime kuukausina niin paljon kaikenlaista, etten ole oikein jaksanut kiinnittää tarvittavaa huomiota kauneudenhoitoon. Mitä nyt olen iltaisin puhdistellut kasvoja jollain putsarilla ja taputellut kosteusvoidetta päälle.

Tänne muuttaessamme tavaraa oli matkalaukuissa sen verran paljon, että hankin kevennystä jättämällä osan purkkiarsenaalista kotiin. Ja arvatkaapa, mistä tuli kosmetiikka hankittua ensi hätään? No Mercadonasta tietysti, halpaa kun oli 🙂

Glow Beautyssa oli hyvät valikoimat kampaamo- ja kauneudenhoitotuotteita. Omistaja tuo itse maahan tuotteita.

Olen myös aina ollut äärimmäisen huono käyttämään erilaisia kosmetologipalveluja. Osittain siitäkin syystä, että ne ovat Suomessa minusta melko arvokkaita ja muut asiat on tullut priorisoitua omaa ulkonäköä tärkeämmiksi.

Kauneushoitolat saavat minut myös tuntemaan oloni jotenkin epämukavaksi. Hoitoloiden viimeisen päälle laittautuneet kosmetologit aiheuttavat lähes alemmuuskompleksia, joten epämukavuusalueella selvästi ollaan.

Kun Glown Minna kysyi, että milloin olen viimeksi käynyt kosmetologilla kauneushoidoissa, en oikeastaan enää edes muistanut. Niin pitkä aika viimeisimmästä käynnistä on. Tässä kohtaa ikääntyvän naisen elämää pitäisi kyllä ottaa itseään niskasta kiinni ja alkaa huolehtimaan hyvinvoinnin ohella enemmän myös ulkonäöstä.

Omalla kohdallani kynnystä varmasti madaltaa Fuengirolan kauneuspalveluiden Suomea selvästi edullisempi hintataso. Sekä aivan varmasti minulle sopivan matalan kynnyksen kauneushoitolan löytyminen.

Glow Beautyn naiset: Alina, Minna ja Angela. (Kuva Glow Beauty).

Glow Beautyn ajanvaraus onnistuu kätevästi netistä, josta näkee myös eri hoitojen ja kampaamopalveluiden hinnat. Kiitos Glow Beautyn ammattitaitoiset naiset hyvästä työstä ja ystävällisestä palvelusta.

https://www.glowbeauty.es/

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista