Browsing Category

Etelä-Savo

Etelä-Savo Saimaa Suomi Taide

Ensi kertaa Savonlinnan Oopperajuhlilla

maanantai, 10 heinäkuun, 2023

Pieni savolainen Saimaan kaupunki on kuuluisa linnastaan, mutta varmasti yhtä kuuluisa myös jokakesäisestä musiikkitapahtumastaan. Kukapa ei olisi kuullut Savonlinnan Oopperajuhlista, joita kaupungissa on järjestetty iät ja ajat. Kävin kokemassa elämäni ensimmäistä kertaa millainen linnaooppera oikein oli.

Pressilippu saatu

Nyt ei todellakaan puhu kokemuksen suuri rintaääni. Ooppera musiikkigenrenä on minulle melko vierasta ja taitaapa olla niin, että tämä oli elämäni toinen kerta oopperassa ikinä.

Sain itse ehdottaa, mihin näytökseen halusin lehdistölipun. Valinta oli hieman vaikea, sillä tänä kesäna Savonlinnan Oopperajuhlien ohjelmistossa oli monta sellaista esitystä, jotka kiinnostivat. Pitkään mietin Mozartin Taikahuilun, Sevillan parturin ja Viulunsoittaja katolla -musikaalin välillä. Päädyin kuitenkin intohimoiseen rakkausdraamaan, Romeoon ja Juliaan, jonka olen nähnyt aiemmin balettina.

Kaivoin vähän ennakkotietoa Savonlinnan Oopperajuhlista ja yllätyin, miten isosta tapahtumasta itse asiassa on kyse. Juhlilla käy vuosittain noin 70 000 kävijää ja kuukauden mittaisen festivaalin budjetti liikkuu 8 miljoonan euron kieppeillä.

Kunkin tuotannon taustalla työskentelee noin 250 ammattilaista ja kaiken kaikkiaan tapahtumaa on tekemässä lähes 1200 henkilöä. Mittava on myös juhlien taloudellinen vaikutus Savonlinnan seudulle. Puhutaan noin 43 miljoonasta eurosta, joten Suomen mittakaavassa on kyse merkittävästä kesätapahtumasta.

Arvatkaapa mitä nainen miettii ensimmäiseksi, kun suunnittelee menoa oopperaesitykseen? No tietysti, mitä laittaa päälle. Ei olisi tarvinnut. Omassa päässäni olen mieltänyt Savonlinnan oopperajuhlat turhaan elitistiseksi tapahtumaksi.

Pukukoodia ei ole ja yleisöllä oli vaatetusta ihan laidasta laitaan. Joku tykkää laittaa ykköset päälle, toinen taas lähestyy asiaa käytännöllisyyden kannalta. Kolealla säällä linnan kivimuurien sisällä tarvitaan lämmittävää vaatetusta ja mukulakivetyksillä korkkarit eivät ole paras jalkine. Kannattaa myös huomioida, että alueella on paljon todella korkeita portaita.

Ikävä kyllä omalle oopperaillalleni luvattiin viileää ja sateista keliä. Siitä syystä suunnistin näytökseen turhan suuren varusterepertuaarin kanssa. Pakkasin kassiin sadetakin siltä varalta, jos sisälle pääsee satamaan. Ei olisi tarvittu. Koko katsomo on katettu ja pressutettu, joten siellä on täysin suojassa sateelta ja tuulelta.

Sen sijaan lämmittävälle villaponcholle oli tarvetta, sillä illan mittaan kiviseinien sisällä alkoi tuntua vähän kalsealta. Mukana kassissani oli myös istuinalusta, aivan turhaan sekin. Katsomossa ei istuttu millään kovilla penkeillä, vaan ihan normaaleilla istuimilla.

Olavinlinnaan johtavaa siltaa pitkin oli viehättävää saapua paikalle. Linna sijaitsee veden ympäröimänä saaressa. Saimaa välkehti ympärillä ja jyhkeä kivilinna muureineen toi joltisenkin juhlavan fiiliksen. Paikkana Olavinlinnan on täysi kymppi tällaiselle tapahtumalle ja antoi kokemukseen ainakin itselleni tuplasti lisäarvoa.

Kannattaa mennä paikalle hyvissä ajoin. Linnan kapeat käytävät ruuhkautuvat helposti ja tungoksessa eteneminen voi olla hidasta. Ja mikäpä sen mukavampaa kuin nauttia vaikka lasillinen kuohuvaa ennen esityksen alkua.

Ilahduin nähdessäni kyltin ylätasanteen samppanjabaarista, mutta ikävä kyllä se oli epävakaisen sään takia suljettuna. Kyllä itse olisin voinut nauttia samppanjaa tälläkin kelillä.

Ennen esityksen alkua kiertelin linnan sokkeloisia käytäviä ja käyskentelin pitkin muurien reunustamia käytäviä ihastellen Saimaan maisemia. Huomasin, että paikalle lipui risteilylaivoja ja mietin, että olisipa tämä ihastuttava tapa saapua oopperaan.

Vihdoin istuin omalle paikalleni katsomoon ja kuuntelin, kun orkesteri viritteli soittimiaan. Tunnelmassa oli jotain kihelmöivää jännitystä. Ja niin päästiin alkuun. Tällä kertaa ei mentykään Veronaan, vaan 1800-luvun lopun New Yorkiin. Ensimmäinen näytös vei keskelle varakkaan Capuletien suvun loistokkaita uudenvuoden juhlia.

Romeo ja Julia oli näyttävä ooppera monella tapaa. Pidin erityisesti suurista joukkokohtauksista ja laajan oopperakuoron esityksistä. Marjukka Tepponen oli Julian roolissa herkkä ja kaunisääninen. Italialainen Antonio Poli taas komea ja voimakasääninen tenori, joka veti Romeon roolin varmoin ottein. Äänet soivat kauniisti linnan paksujen kiviseinien huomassa. Pari sai vakuuttuneeksi heidän välillään leimuavasta elämää suuremmasta rakkaudesta.

Tarina itsessään oli tuotu uudempaan aikakauteen, mutta noudatteli juonikäänteissä Shakespearen alkuperäistä käsikirjoitusta. Intohimoa, rakkautta, draamaa ja traagisia käänteitä ei tarinasta puuttunut.

Laitoin välillä silmät kiinni, sillä niin kaunista kuultavaa olivat esimerkiksi rakastavaisten yhteisduetot ja Julian livertelevät aariat. ”Cést le doux rossignol, confident l’amour! – Se on suloinen satakieli, rakkauden uskottu.” Olisinpa tälle kielletylle rakkaudelle suonut onnellisen lopun.

Uusi ja avartava kokemus tämä oli. Savonlinnan Oopperajuhlien slogan näytti olevan ”Korville ja sydämelle”. Tekisi mieli lisätä, että myös silmille. Ainakin minulle linnaooppera oli myös monella tapaa visuaalinen elämys.

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Etelä-Savo Saimaa Suomi

Riimukiven tila Puumalassa vie aikamatkalle vanhaan Savoon

perjantai, 7 heinäkuun, 2023

Riimukiven tila Puumalan Hurissalossa on varmasti yksi erikoisimmista kesäkahviloista, missä olen koskaan käynyt. Tarvittiin vain pieni koukkaus Kantatie 62:lta sivuun ja tupsahdin 150 vuotta ajassa taaksepäin vanhaan savolaiseen perinnepihaan.

Lietveden maisematie Puumalan ja Mikkelin välillä on valittu yhdeksi kauneimmista tieosuuksista Suomessa ja ihan aiheesta. Parhaimmillaan pääset ajelemaan mutkittelevaa maisematietä Saimaan kimmeltäessä molemmin puolin.

Ehkä kaikkein kauneimman osuuden tuntumassa on Puumalan uusin nähtävyys, Riimukiven vanha tila ja sen perinneasuinen isäntä- ja palvelusväki.

Tilan emäntä Ranja ja isäntä Iiro ovat hyvä osoitus siitä, miten intohimolla saa ihmeitä aikaan. Perinnehistoriasta kiinnostunut pariskunta oli etsinyt jo pitkään sopivaa kohdetta niin asunnoksi kuin mahdolliseksi paikaksi yritystoiminnalle.

Uusi koti löytyi lähes intuitiolla Puumalan Hurissalosta. 1800-luvun purkukuntoisissa hirsirakennuksissa pariskunta näki potentiaalia ja ostopäätös tehtiinkin hyvin nopeasti. Tässä se oli, vuosien etsinnän tulos.

Syystäkin isäntäväkeä naurattaa. Melkoinen urakka on vihdoinkin valmis.

Valtava työmäärä lyhyessä ajassa on takana. 30.6.2023 juhlittiin Riimukiven tilan ja perinnepihan avajaisia. Historian harrastajana Ranja on halunnut tehdä kaiken pieteetillä. Vanhaa on säilytetty ja entisöity niin paljon kuin mahdollista. Nauratti, kun Ranja kertoi, että kirvesmiesten kanssa oli ollut vähän vääntöä perinnerakentamisesta. Loppujen lopuksi rouvalle oli sanottu, että ”naulapyssy sallitaan tai rouva naulaa ne lankut ihan itse”.

Vanhan kunnioittaminen näkyy myös aidoissa perinneasuissa ja -leivonnaisissa. Jopa näkkileipien reikien tekemiseen tarvittiin oma perinnetyökalu leipätärppä. Jos vaan tarjolla on käyntihetkelläsi lanttukukkosia, suosittelen lämpimästi.

Koko projektia on paljolti auttanut kylän väki, joka on antanut tietoa ja osaamistaan uusien yrittäjien avuksi. Talkootunteja ei laskettu. Lopputulos näyttää hienolta. Tunnelmallinen punamullalla maalattu hirsitalo hohtaa puhtoisena.

Perinteitä kunnioittaen tässäkin.
Nokipannukahvit kiehuvat joka täysi tunti.

Ranjan äiti kertoi, että kun hän ensi kerran istui valmiissa tuvassa, itku tuli liikutuksesta. Valtavan työn tulos liikahdutti jotain syvällä. Enkä yhtään ihmettele. Tuvan penkillä istuessa vanhojen hirsien ympäröimänä tuntui kerrassaan hyvältä. Tässä miljöössä on jotain niin aitoa ja teeskentelemätöntä.

Riimukiven tila ja kesäkahvila ovat heinäkuun ajan auki yleisölle joka päivä klo 11-18. Tiloissa toimii myös käsityökauppa Akanvakka, jossa on myynnissä käsitöitä, koruja ja Saimas Spinneryn villalankoja. Tilalla pääsee myös rapsuttelemaan lampaita, jotka mielellään tulevat kurkistelemaan olisiko tulijalla mitään tarjottavaa.

Kesäduunarit.
Saimas Spinnery on valmistanut erikoislankoja pelkästään Riimukiven tilaa varten.

Jos etsit kesäreissulla poikkeavaa kahvittelupaikkaa, tämä kohde on ehdoton. Samalla tulee tehtyä 150 vuoden loikka taaksepäin savolaiseen maaseutuhistoriaan. Sopii muuten erinomaisesti myös erilaisten juhlien pitopaikaksi. Näiden seinien sisällä soisi tanssittavan Akselin ja Elinan häävalssia.

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Etelä-Savo Luontomatkailu Saimaa Suomi Taide

Astuvansalmen kalliomaalaukset – retkeillen ikiaikaiselle nähtävyydelle

torstai, 22 syyskuun, 2022
Aurinkoinen upea syyspäivä, kuin luotu luontoretkelle. Keitettiin kahvit termariin ja pakattiin reppuun eväsvoileivät. Odotettavissa oli luontoretkeilyä ja historian havinaa. Lähdimme katsomaan Mikkelin Ristiinassa sijaitsevia Astuvansalmen kalliomaalauksia.

Olen ihmetellyt kymmeniä kertoja Mikkeliin ajaessani tien varrella olevaa Astuvansalmen kalliomaalausten opastekylttiä. Mielessä on käynyt monesti, että pitäisi joskus käydä katsomassa, mikä tuo nähtävyys oikein on. Aina sen vaan jäi, kunnes nyt päätin lähteä ottamaan asiasta selvää.

Kiinnostuin oikeasti asiasta luettuani kesäkuussa lehtijutun, jossa kerrottiin, että kyseiset maalaukset ovat jopa tunnetumpia ulkomailla kuin Suomessa. Kyse on koko Fennoskandian suurimmasta esihistoriallisesta kalliomaalauskokonaisuudesta. Että joku tulee oikein ulkomailta näitä maalauksia katsomaan? Sittenhän niiden on otava jotain merkittävää.

Jutussa kerrottiin, että Etelä-Savon Ely-keskus oli saanut Valtioneuvoston päätöksen pakkolunastaa Astuvansalmen kalliomaalausten alueelta 8,4 hehtaarin kokoisen maa-alueen luonnonsuojelualueeksi. Alueella on tähän mennessä ollut kaksi omistajaa, joista toinen on ollut yhteistyön kannalta hankala. Tämä selittänee sen, ettei perillä ollut minkäänlaisia opasteita. Kalliomaalauksille johti ainoastaan huonokuntoinen luontopolku.

Käännyimme Mikkeliin johtavalta tieltä 62 jossain Puumalan ja Anttolan puolivälissä kohti Hurissaloa (tie 4323). Viimeinen opaste kohteeseen oli siinä kohtaa, missä tie muuttui Suurlahdentieksi.

Navigaattoriin kannattaa laittaa osoitteeksi Suurlahdentie 2040. Ilman navigaattoria olisimme pyyhkäisseet auttamattomasti ohitse, sillä sen verran huomaamattomasti puskissa parkkipaikka sijaitsi. Kummastelimme sitä, ettei tien varrella ollut mitään paikasta kertovaa opastetta. Ainoastaan parkkipaikalla oleva kyltti kertoi, että oikeassa paikassa oltiin.

Parkkipaikalta johtaa Astuvansalmen kalliomaalauksille reilun kahden kilometrin mittainen kivinen ja juurakkoinen luontopolku, joka on melko helppokulkuinen, vaikkakin huonosti hoidettu. Jonkin verran nousua ja laskuja reitin varrella on. Välillä joutui kipuamaan polulle kaatuneiden puiden ylitse.

Polku lähtee kutakuinkin heti parkkipaikan jälkeen vasemmalle rantaan. Sen verran huomaamaton reitin alkupää on, että kannattaa olla tarkkana. Itse paahdoin innoissani ohi, mutta onneksi mies huomasi kapean metsään lähtevän polun. Ihmetytti suuresti, että kyse on merkittävästä nähtävyydestä, mutta ennemminkin tuli sellainen tunne, ettei toivottaisi kenenkään sitä löytävän.

Polku kulki vaihtelevassa metsämaastossa. Ohitimme pari kaunista lampea ja istuimme kahvittelemaan ja maisemia ihastelemaan toiselle polun varrella olevista kahdesta penkistä. Retkeilyreitti on mukavan helppo ja sopii ilmeisesti myös lapsille, sillä sen verran monta lapsiperhettä tuli matkalla vastaan.

Luontopolun lopussa laskeutuivat portaat Yöveden rantaan ja sitten oltiinkin perillä. VisitMikkelin sivuilla suositellaan Astuvansalmen maalausten tarkastelua veneestä käsin. Tuolloin myös näkee koko kallion, joka lukemani mukaan muistuttaa kasvojen sivuprofiilia. Arvellaan, että tuon poikkeavan muodon takia juuri tämä kallio valikoitui eräänlaiseksi kulttipaikaksi.

Kalliomaalausten vieressä on lyhyt ja kapea katselutasanne. Yläpuolella olevia maalauksia joutui etsimään kallioseinämästä niska kenossa ja melko huomaamattomia ne olivatkin kirkkaassa auringonpaisteessa. Tähän on onneksi tulossa korjaus, sillä luonnonsuojelualueen myötä maalauksille rakennetaan uusi katselupaikka vähän kauemmaksi. Myös nykyinen pieni venelaituri rakennetaan uusiksi ja polku kunnostetaan. Eiköhän tuolloin saada myös kunnolliset opasteet.

Täytyy myöntää ihan rehellisesti, vai pitäisikö sanoa junttimaisesti, etteivät kalliomaalaukset kuvina tehneet niinkään suurta vaikutusta. No, ne olivat sellaisia yksinkertaisia viivapiirroksia kuin kalliomaalauksista voi olettaa, entisaikojen graffiteja, kuten mies sanoi osuvasti. Kalliosta on pystytty erottamaan noin 80 kuviota, joista suurin osa kuvaa ihmistä, hirveä ja venettä. Katselutasanteelta maalauksista pystyy näkemään vain osan.

Minusta näiden maalausten suurin ihme on niiden vaikuttava ikä. Iäksi on arveltu huikeat 4000-2200 vuotta ennen ajanlaskumme alkua, jolloin Saimaan vedenpinta oli 8-12 metriä nykyistä vedenpintaa korkeammalla. On mielenkiintoista kuvitella, millaista noiden ihmisten elämä tuolloin on oikeasti ollut. Ja miten he ylipäätään ovat selvinneet talvikaudesta?

Skeptikko mieheni oli kyllä heti esittämässä monta epäkohtaa iän oikeellisuudesta. Myönnetään, että aikamoinen ikähaitarihan tuossa on, joten siitä ehkä voi päätellä, ettei kukaan tiedä tarkasti kalliomaalausten oikeaa ikää. Jos sitten maalausten tarkoitusperää. Vai voisiko olla niin, että ihmisellä on vain kautta aikojen ollut tarve toteuttaa itseään kuvataiteen avulla ilman, että siihen niin suuria merkityksiä tarvitaan?

Tiedä sitten, mutta mukava retkikohde tämä on. Aina on sykähdyttävää nähdä jotain ikiaikaista ja saada sitä kautta kosketus esi-isiimme. Ja onhan tuo ympäröivä luonto myös todella kaunista. Erinomainen kohde päiväretkelle.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Elämäntaito Etelä-Savo Saimaa Yleinen

Maalla on niin mukavaa, vai onko? Kokemuksia maalla asumisen hyvistä ja huonoista puolista.

lauantai, 27 elokuun, 2022
Kohta tulee kuluneeksi kaksi vuotta siitä, kun meidän asuinpaikka vaihtui eteläkarjalaisesta kaupungista piskuiseen eteläsavolaiseen kuntaan. Ostimme Saimaan rannalta loma-asunnon, joka muutettiin ympärivuotiseksi asunnoksi ja samalla meistä tuli maalaisia. Onko uusi asumismuoto täyttänyt odotuksemme vai tuliko sittenkin tehtyä hätiköity valinta?

Uskon vahvasti siihen, että joskus kannattaa luottaa vahvaan intuitioon. Jos olisimme ruvenneet liikaa pähkäilemään asuntomme ostoa ja uudelle paikkakunnalle muuttoa, tuskin olisimme täällä. Meille vain tuli tunne, että juuri siinä kohtaa elämässä oli tilaa jollekin uudelle vaiheelle. Asiat lähtivät rullaamaan, kun löysimme budjettiimme sopivan talokandidaatin. Päätös syntyi yllättävän nopeasti.

Nyt olemme parin vuoden ajan saaneet kokea koko vuoden kierron maalla asumista. Onneksi sentään ihan eristyksissä muusta maailmasta meidän ei tarvitse olla. Asumme alueella, jossa on paljon loma-asuntoja, joten etenkin kesäaikaan elämää ympärillä piisaa. Lähietäisyydellä asuu meidän lisäksi myös muutama muu ympärivuotisesti.

Lähipalvelut, kuten apteekki, kirjasto, posti ja ruokakauppa, löytyvät kunnan keskustasta, jonne matkaa on noin kymmenkunta kilometriä. Kyse on kuitenkin pienestä paikkakunnasta, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että tarpeissaan joutuu usein kääntymään joko lähikaupunkien tai nettikaupan puoleen.

Saimaa on monessa mukana

Ei tarvitse kauaa miettiä, mikä on ollut täällä asumisessa parasta. Ehdottomasti meitä ympäröivä luonto ja erityisesti Saimaa. Kesäaamuisin tunnen suurta kiitollisuutta, kun voin nähdä aamulla ensimmäiseksi palan kimmeltävää Saimaata ja halutessani aloittaa päivän pulahtamalla Saimaan syleilyyn.

Rannassa on myös viime kesänä hankittu vene, joten kalalle lähtö on helppoa kuin mikä. Kun kalasta puhutaan, meillä syödään kirjaimellisesti luomua ja lähiruokaa.

Niin veneellä kuin autolla pääsee myös ympäristön kiinnostaviin retkikohteisiin ja meille onkin muodostunut käsitteeksi perjantain retkipäivä. Silloin panen työkoneen aikaisemmin kiinni ja suunnistamme jonnekin ulkoilemaan.

Viime talvena havahduin Saimaan arvoon myös talvikautena. Olen aina inhonnut hiihtämistä, mutta keväthangilla hiihtely kirkkaassa kevätauringossa oli itseasiassa ihan mahtavaa.

Kesäaikaan ei aktiviteetteja puutu. Talvi onkin sitten toinen juttu. Loppuvuodesta nousee pintaan tunne, että hetkeksi on päästävä pois jonnekin, missä on valoa, lämpöä ja ihmisiä. Sitten taas jaksaa ja hiljaisuus maistuu.

Saimaa on elämässämme keskeisesti mukana kaikkina vuodenaikoina.

Metsä antaa paljon

Olemme molemmat ihmisiä, jotka viihtyvät erittäin hyvin metsässä. Tämä oli yksi syy siihen, miksi me tänne luonnon keskelle päädyimme. Loppukesä ja syysaika ovat meillä aina kiireistä. Silloin kerätään talteen metsän antimet: marjat, tatit ja kanttarellit. Asumme nyt keskellä loistavia mustikka- ja puolukkamaita, joten marjasatoa tulee helposti vähän kuin ulkoilun kylkiäisenä.

Kevään ja alkukesän lintukonsertti on jaksanut meitä hämmästyttää. Kuinka valtava määrä ääntä ja tohinaa metsässä onkaan. Muutenkin koko kevään tulon räjähdyttävää kokemusta on ollut hienoa saada seurata aivan vierestä.

Olen vahvasti sitä mieltä, että täällä asuessani havainnoin ja koen vuodenaikojen vaihtelut voimakkaammin kuin aiemmin kaupungissa. Ympärillä tapahtuu eri vuodenaikoina niin paljon. Nautin myös suunnattomasti kotimme isoista ikkunoista avautuvasta vaihtuvasta maisemasta.

Kesäaamujen lisäksi rakkaiksi ovat osoittautuneet alkusyksyn utuiset hämärtyvät illat. Hiljaisuus on käsinkosketeltavaa ja niin rauhoittavaa. Luonto ympärillämme on ollut valtava voimavara.

Tarkkailtavaa riittää kaikkina vuodenaikoina.Ikkunoistamme avautuu vaihtuva maisemataulu.Lähiruokaa kirjaimellisesti.

Kotirakkautta

Maalle muuttaessamme saimme samalla rahalla paremman asumismukavuuden ja tilavamman kodin. Lisäksi kesäaikaan iso ulkoterassi on kuin toinen olohuoneemme.

Kodin merkitys on muutenkin kasvanut. Vietämme entistä enemmän aikaa kotona, joten meillä on nykyisin myös paljon enemmän aikaa mukaville kotoilupuuhille. Jotenkin tuntuu, että vapaa-aikaa on enemmän kuin aiemmin. Aikaa ei kulu nykyisellään esimerkiksi ajamiseen eri paikkojen väliä.

Pimeyden täyttämä syksy ja talvi

Maalla asumisen huonoin puoli on minusta syys- ja talviajan pitkä ja pimeä kausi. Koska mitään katuvaloja ympäristössä ei ole, sitä ei osannut ajatellakaan kuinka pimeää pimeä voi olla. Jos talvella mielii neljän jälkeen lenkille, ilman otsalamppua on turhaa lähteä liikkeelle. Mitä nyt joskus kuutamo avittaa.

Pimeänä kautena valon vähyys rajoittaa tekemistä. Jos valoisana aikana vietetään paljon aikaa ulkosalla, talvikausi menee hyvin paljon sisätiloissa. Vyötärölle napakasti kertyneet lisäkilot kielivät siitä, että entistä enemmän on aikaa keskittyä herkutteluun ja ruokanautintoihin.

Talvikausi on muutenkin hyvin hiljaiseloa. Asuinalueemme uinuu, kunnan taajama on tyhjentynyt kesäasukkaiden lähdettyä, tekemiset ja harrastusmahdollisuudet ovat vähissä ja sosiaalinen elämä niukkaa.

Sellaisena runsaslumisena talvena, kuin viime talvi, liikkumismahdollisuudet myös kaventuvat. Lähialueella pystyy kulkemaan vain muutamaa aurattua tienpätkää pitkin. Mikäli lunta on satanut yöaikaan paljon, aamuvarhaisella on turhaa toivoa lähtevänsä minnekään kovin varhain. Tien auraamista joutuu joskus odottamaan.

Koti ja kaikenlainen kotona puuhastelu on saanut maalla ihan uuden ulottuvuuden.Viime vuoden kesäjuttu oli kukkapenkin perustaminen.Myös hoitokoira Hugo tuntuu viihtyvän maalla.Syksyn saapuessa tarvitaan valoa pimeyteen.

Pitkät välimatkat

Meiltä on lähimpään kaupunkiin ja sen palveluihin matkaa reilut 60 kilometriä. Eipä tule täällä repsahdettua heräteostoksiin tai notkuttua kovinkaan usein kahviloissa. Maalla asuessa säästyy myös rahaa, koska kuluttamisen mahdollisuudet ovat kovin minimaaliset. Toisaalta, kun vähemmän käy ”ihmisten ilmoilla” on voinut pidentää kampaajalla käyntejä, eikä uusille vaatteillekaan juuri ole tarvetta. Täällä periferiassa on oikeastaan ihan sama miltä näyttää.

Kaupunkikäynnit suunnitellaan etukäteen ja samalla tehdään listaa hankinnoista ja hoidettavista asioista. Vaikka meillä on kylällä kaksikin pientä lähikauppaa, joita melko ahkerasti käytämme, tosiasia on, että ruoka on täällä pikkupaikkakunnalla paljon kalliimpaa kuin kaupungin isoissa marketeissa. Siksi pyrimme aina kaupunkikäynneillä ostamaan suuremman erän elintarvikkeita kerralla ja hyödyntämään pakastinta.

Ikävää on myös se, että ystävämme ovat kaukana, mikä rajoittaa sosiaalisen elämän vilkkautta. Tässä iässä uusiin ihmisiin ystävystyminen uudella paikkakunnalla ei aina ole niin itsestäänselvää. Eikä oikeastaan itsekään jaksa aina olla tarpeeksi sosiaalinen.

Yhdeksi maalla asumisen huonoista puolista voisi mainita myös heikon terveydenhuollon. Minulla on käytössä työterveyshuolto, mutta mies välillä turhaantuu terveyskeskuksen palveluista. Aikoja lääkäriin on vaikea saada. Jonot ovat pitkät, päivystystä ei paikkakunnalla ole ja muutenkin kaikki terveydenhoitoon liittyvät palvelut ovat kovin rajalliset.

Malja hyvälle elämänvaiheelle.

Kuten huomaatte, maalla asuminen ei ole vain pelkkää ihanuutta. Asioilla on aina puolensa ja luulen, ettei meidän elämäntapa sovi kaikille. Kyse on enemmän siitä, minkälaisia asioita painottaa elämässä eniten ja mitkä asiat kokee merkityksellisimmiksi. Saadakseen jotain, joutuu usein luopumaan jostain.

Meille luonto-orientoituneille tämä asumismuoto tuntuu yhä edelleen sopivalta ja nautinnolliselta. Kotioven ulkopuolella on tarjolla maailma, jolla on valtava merkitys hyvinvointiimme. Parasta on myös se, että elämässä voi olla erilaisia vaiheita. Jos alkaa tuntua raskaalta, sitten mietitään jotain muuta. Juuri nyt, tässä paikassa ja tässä kodissa on hyvä.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Etelä-Savo Luontomatkailu Retkeily Saimaa Suomi

Sulkavan Linnavuorelta aukeaa pala kauneinta Saimaata

maanantai, 11 lokakuun, 2021
”Saimaa, Saimaa, Saimaa. Eikö se nyt enää mistään muusta osaa kirjoittaa? Ja sitä ennen Lappi, Lappi, Lappi. Samaa jorinaa pohjoisen ihanuudesta viikko tolkulla.”

Kiitos palautteesta. Myönnetään. Loppukesän kirjoituksiani leimasi suurelta osin Lapin reissu. Ja tätä syksyä uusin luontorakkauteni, Suomen suurin järvi Saimaa. Mutta koittakaa ymmärtää. Minä nyt olen tällainen kaikesta kauniista ja erityisesti luontokokemuksista helposti syttyvä hehkuttaja.

Kaiken uhalla, meinasin jälleen kirjoittaa yhden Saimaa-aiheisen retkijutun. On nähkääs tuo Saimaa mennyt nyt niin kovin ihon alle ja ulottanut luontokokemukset ihan uusille sfääreille.

Mietin eräs päivä, että onkohan vahva luontosuhteeni ja luonnon voimakas kokeminen jonkinlaista veren- tai lapsuudenperintöä. Olen aina viihtynyt luonnossa erityisen hyvin ja saanut siitä valtavasti voimaa, energiaa ja hyvää mieltä. Metsä on aina ollut ystäväni ja terapeuttini. Enkä ole myöskään koskaan oikein osannut pelätä mitään, mikä liittyy metsään. Samanlainen oli äitini.

Jo pienenä tyttönä ollessani meillä kuljettiin marjassa ja sienessä polkupyörillä. Koska meillä ei ollut autoa, ensin kuljin äidin tarakalla ja myöhemmin omalla pyörällä. Reissut olivat joskus rankkojakin. Ensin poljettiin monen kilometrin päähän, sitten rämmittiin koko päivä metsässä ja iltapuolella ajettiin takaisin pyörän sangoissa täydet ämpärit heiluen.

Joskus itseäni naurattaa, että olen aikuisiällä ollut niin ehdoton siitä, ettei meidän talouteen osteta marjoja. Ne kerätään itse.

Viimeisinä elinvuosinaan äitini lähes sairastui siitä, ettei oman heikon liikkumisen vuoksi pystynyt juurikaan metsässä kulkemaan. Viimeisen yhteisen metsäretkemme teimme rollaattori mukanamme. Sitkeästi äiti yritti rollaattorilla edetä juurakkoista metsätietä pitkin. Tärkeintä ei ollut matka, vaan metsä ja sen tuoma hyvä mieli. Voin samaistua niin hyvin siihen, että luonto voi oikeasti olla ihmiselle elintärkeää.

Palataanpa Saimaaseen ja harmaaseen sunnuntaipäivään. Taivas tihutti vettä, eikä oikein tehnyt mieli lähteä veneilemään. Ehdotin miehelle autoretkeä Sulkavan Linnavuorelle, joka myös Pisamalahden Linnavuorena tunnetaan. Kelistä huolimatta, mieli teki luontoon. Vaikka vähän kastuttaisiin, luvassa olisi joka tapauksessa kauniita maisemia.

Tuumasta toimeen, kahvia termariin ja ei kun ajelemaan kohti Sulkavan kuntaa ja Enonveden Pisamalahtea. Noin viiden kilometrin päässä Sulkavan keskustasta sijaitsevalle Linnavuoren parkkipaikalle oli erinomaiset opasteet, jos sitten myös navikaattori osasi opastaa perille osoitteeseen Linnavuorentie 306.

Parkkipaikalta on noin puolen kilometrin matka portaille, joita pitkin oli itse asiassa hyvin helppoa kulkea ylös kalliojyrkänteelle. Matkalla oli jäänteitä vanhasta joko rautakauden lopulla tai keskiajalla rakennetusta puolustusvallista toimihan Linnavuori aikoinaan paikallisten turvapaikkana ilmeisimmin hämäläisten hyökkäyksiä vastaan.

Hyvä turvapaikka olikin, sillä kolmelta jyrkältä kalliosivulta ei vihollinen pystynyt saapumaan ja loivinta kohtaa suojasi rakennettu valli. Jyrkimmillään pudotusta alas Saimaaseen on noin 55 metriä.

Harmaasta kelistä huolimatta ylhäältä avautui huisin hienot maisemat ympäröiville Saimaan selille. Täydellinen paikka sunnuntain kahvitteluun.

Mietin, että tänne pitää ehdottomasti tulla veneellä paremmalla säällä. Reitti on hieno ja veneilijöitä näytti palvelevan uudehkon näköinen venelaituri. Lisäksi rannassa on grillikatos ja huussi.

Upeiden näköalojen lisäksi Sulkavan Linnavuoren komeutta ovat rannan valtaisat siirtolohkareet. Korkeiden kallioiden kätköihin jää mielenkiintoisia onkaloita ja luolia. Jostain kaukaa tuli mieleeni lapsuuden ajan Viisikko-kirjat.

Kotiin ajoimme upeaa Sulkavan Vilkaharjun harjureittiä pitkin. Kannattipa jälleen ponnistaa sohvan nurkasta liikkeelle. Jos olisimme jääneet kotiin ”sateen vangeiksi”, olisi tämäkin pieni, mutta mukava luontoretki jäänyt kokematta.

Ennakkotietona huolestuneille, että melko pian blogin juttujen aiheet sitten vaihtuvat. Kuvioihin astuu kolmas suuri matkarakkauteni. Eviva Espanja!

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Etelä-Savo Luontomatkailu Retkeily Saimaa Suomi

Rokansaari – Saimaan kaunein saari?

tiistai, 5 lokakuun, 2021

Joka syksy veisaan näköjään samaa virttä. Kesä meni jälleen liian nopiaan, enkä taaskaan ennättänyt tekemään kaikkea suunnittelemaani. Jäi käymättä Hangossa ja Fiskarsissa. Jäi näkemättä Banskyt ja Repinit, eikä veneilykautemmekaan käynnistynyt ihan niin kuin suunnittelin.

Mutta elämä vaan on sellaista. Päivät, viikot ja kuukaudet kuluvat. Asioita tulee ja asioita menee, joskus vähän liikaakin, eivätkä kaikki suunnitelmat toteudu. Kaikkea ei ehdi, eikä kaikkeen riitä energiaa. Yhtenä päivänä heräät siihen todellisuuteen, että kotisi yli lentävät hanhiparvet lentävät vastakkaiseen suuntaan. Vastahan ne mielestäsi tulivat. Tajuat konkreettisesti, että on aika sanoa heipat tälle kesäkaudelle.

Onneksi sentään veneilykautta ei ole täysin menetetty. Saimaa kutsui meitä seesteinä syysaamuna, kun tuuli oli nollassa ja aurinko hehkutti kullanväreissä kylpeviä rantoja erityisen kauniisti. Lempeässä syysvalossa vesistö näytti entistä sinisemmältä ja houkuttelevammalta.

Tällaisena päivänä täytimme termarin, pakkasimme evästä reppuun ja suunnistimme veneellämme kohti yhtä Saimaan hienoimmista retkikohteista, Puumalan Lietvedellä sijaitsevaa Rokansaarta. Ihan mistään pienestä saaresta ei olekaan kyse, sillä pinta-alaa tuolla monimuotoisella saarella on peräti 650 hehtaaria.

Saimaata kauneimmillaan.Ei retkeä ilman eväitä.

Meitä kiinnosti Rokansaaresta lähinnä Saimaan virkistysalueyhdistyksen omistama 25 hehtaarin kokoinen kaikille avoin virkistysalue. Yhdistyksen jäseniä ovat mm. Mikkelin ja Savonlinnan kaupungit sekä Puumalan kunta. Olimme kuulleet niin monelta taholta, että Rokansaari on veneilijälle yksi ehdottomista käyntikohteista Saimaalla. Saaressa on myös yksityisten ja valtion omistamia suojelualueita.

Rokansaaren laituriin oli helppo rantautua, etenkin kun yhtä venettä lukuunottamatta laitureissa ei ollut muita. Saaren pohjoispään kahteen jämerään laituriin pääsee myös isommalla veneellä. Vilkkaimpaan sesonkiaikaan laitureissa on kuulema tungosta, mutta näin loppusyksystä missään ei näkynyt ristinsieluakaan. Mikä ihana rauha ja auvoisuus.

Saaressa oli yllättävän hyvät palvelut retkeilijöille. Tulentekopaikoista, grillikatoksesta, käymälöistä ja jätepisteestä vastaa Pidä Saaristo Siistinä ry. Sama taho vuokraa myös saaren mökkejä.

On rantoja, mistä valita.Rokansaari kätkee sisäänsä kauniita suppalampia.

Rokansaarella on pitkä historiallinen tausta Saimaan matkailussa. 1940-luvun lopulta aina 1980-luvulle asti saaressa sijaitsi lomakylä Rokansalon kesäkoti, jonne asiakkaita kuljetettiin peräti höyrylaivalla. Aikaansa täällä viettivät mm. kapellimestari George de Godzinsky ja runoilija Aaro Hellaakoski.

Vanhat rakennukset: seitsemän mökkiä, kaksi saunaa ja lomakeskuksen päärakennus palvelevat matkailijoita yhä edelleen. Vaatimattomia, pääosin 50-luvulla rakennettuja, rantamökkejä vuokrataan noin 50 euron vuorokausihintaan. Entisen lomakylän vanhassa päärakennuksessa sijaitsee kesäisin baarikahvila, joka myös huolehtii lampisaunan varauksista.

Rokansaaren monimuotoinen ja vaihteleva harjumaasto oli meistä kuitenkin se kaikkein hienoin asia. Hämmästelimme ensinnäkin mahtavia hiekkarantoja, jotka näyttivät ympäröivän saarta vähän kaikkialla. Täällä ei tarvitse uimapaikkaa erikseen etsiskellä.

Kesäbaari Persauki Yacht ClubKivat lenkkeilymaastot.

Toinen mukava asia ovat pitkin saarta kulkevat retkeilyreitit. Pienempiä polkuja ja leveämpiä metsäteitä pitkin pääsee kulkemaan saaren päästä päähän. Harmittelimme sitä, ettei meillä ensimmäisellä käyntikerralla ollut tarpeeksi aikaa tutustua saareen kunnolla ja siksi päätimme palata sinne seuraavana päivänä uudelleen.

Seuraava aamu opetti meille noviisiveneilijöille, miten keli Saimaalla voi muuttua hetkessä. Kotoa lähtiessä aurinko vielä paisteli, mutta jo laiturille päästyämme niin taivas kuin maisema olivat peittyneet sankkaan sumuun, joka vain sakeni hetki hetkeltä.

Alkumatkasta mietimme, että pitäisikö kääntyä takaisin, sillä mies valitteli, ettei yksinkertaisesti näe yhtään mitään. Reimaritkin erottuivat kutakuinkin vasta kun kohdalla oltiin. Vitsailin, että laita hyvä mies se autopilotti päälle. Onneksi plotteriin oli piirtynyt reitti edelliseltä päivältä ja sitä seuraamalla pääsimme perille.

Tottakai veneilyn ihanin keli on se, kun taivas on sininen ja järvenpinta peilityyni, mutta täytyy sanoa, että jotain kiehtovaa on utuisessa sumusäässäkin. Tulee tunne, että kätkeytyy jonnekin epätodellisen ja unenomaisen maailman sumuvaippaan. Vaikka maisema on harmaa, se on pehmeä ja lohdullinen.

Rantauduttuamme lähdimme kulkemaan saaren vastakkaiselle eteläpuolelle. Matkalla ohitimme pari yksityisomistuksessa olevaa rantamökkiä. Hienosti olivat merkinneet langoilla alueensa ja laittaneet nuolen osoittamaan toivotulle reitille. Hyvät opasteet helpottavat varmasti niin retkeilijöiden kuin mökinomistajien rinnakkaiseloa. Tuskin kukaan haluaa ehdoin tahdoin häiritä toisten yksityisyyttä.

Näkyvyydessä oli hieman toivottavaa.Mukavan monimuotoinen maasto.En uskaltanut mennä katsomaan kuka tuolla asustelee.

Olen leikilläni puhunut etsiväni Saimaalta neitseellisiä hiekkarantoja, kätkettyjä helmiä, joista vain harva tietää. En tiedä kuinka yleisesti tämä ranta on tiedossa, mutta Rokansaaren eteläpuolella tupsahdimme niin uskomattoman hienolle hiekkarannalle, etten muista ihan äkkiä nähneeni vastaavaa. Täydellistä idylliä vahvisti rannalta yllättämämme joutsenperhe, joka kohteliaasti lipui hieman kauemmas.

Olimme tulleet UPM:n omistuksessa olevalle luonnonsuojelualueelle. Tulenteko näytti rannalla olevan kielletty, mutta leiriytyminen ilmeisesti ei. Esitin miehelle hartaan toiveen palata rannalle joskus yöpymään. Hiljaisuuden vallitessa istuimme rantakiville juomaan kahvia ja syömään eväitä.

Eteenpäin käveltyämme vastaan tulivat korkeat kalliot, joiden päälle oli kiivettävä näköaloja ihailemaan. Kuljimme vielä jonkin matkaa rantoja eteenpäin. Jossain kohdin jouduimme riisumaan kenkämme, jotta pääsimme kahlaamaan pienen ojan yli lenkkareita kastelematta.

Hiekkarantojen aatelia.

Loppumatkan suunnistimme saaren keskiosan kautta ja ohitimme kaksi vanhaa maatilaa. Mänty- ja jäkäläkankaat vaihtuivat hetkittäin vanhaan tiheään kuusikkoon ja siitä koivikkoon. Rokansaaren maasto on vaihtelevuuden ja monipuolisuuden vuoksi ihanteellista patikointiin. Vai mitä sanotte siitä, että muutaman tunnin sisällä kuljettiin niin järven kuin lampien rannoilla, kohdattiin erilaisia metsätyyppejä, lompsittiin pitkillä hiekkabiitseillä, kiivettiin korkeille kallioille ja kuljettiin pitkin korkeaa hiekkaharjua?

Loppumetreillä kerättiin polun vierestä vielä kanttarellikastikkeen tarpeet. Askelmittari näytti lähes 12 käveltyä kilometriä. Olipas kiva retkeilypäivä ja kerrassaan hieno saari. Saimaan kaunein kenties?

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Elämäntaito Etelä-Savo Yleinen

Maalle muuttaneen ensifiilikset

sunnuntai, 25 lokakuun, 2020

Korona saa ihmisen tekemään omituisia asioita. Kuten muuttamaan maalle reilun 2000 asukkaan pieneen etelä-savolaiseen kuntaan järven rannalle metsikön laitaan.

Mennyt kesä nosti luonnon merkityksen elämässämme entistä korkeampaan arvoon ja tässä sitä nyt ollaan. Uudessa kodissa, puutalossa Saimaan rannalla. Kotimme suurista ikkunoista näkyy metsää, pala Saimaata, rantakaislikkoa ja hieman vastapäistä rantaa. Muuta ei sitten oikein näykään.

Ainakin näin lomasesongin ulkopuolella ympärillämme vallitsee hiljaisuus ja rauha. Seurailemme päivittäin vaihtuvaa maisemataulua ja värimaailman muuttumista silmiemme edessä.

Saimaan kauneus ja sen kymmenet tunnelmat ovat tehneet minuun suuren vaikutuksen. Järvi voi olla päivästä ja säästä riippuen niin erilainen. Upeimpia ovat olleet muutamat pakkasaamut. Auringon noustessa veden pinnan yläpuolella leijuu unenomainen usva, joka tekee maisemasta lähes epätodellisen.

Muutamana aamuna on ollut pakko ponkaista sängystä suoraan rantaan, jotta en missaisi tuota aamun ihmeellistä valoa ja tunnelmaa, joka kestää vain lyhyen hetken. Kun aurinko on ehtinyt liian korkealle, aamun taianomaisuus on menetetty.

Viime viikot ovat menneet hujauksessa kotia sisustellessa ja lopputulosta fiilistellessä. Vaikka tilaa on entistä enemmän, olemme pyrkineet sisustamaan kotimme niin, että turhaa tavaraa vältetään ja pyrkimys on aiempaa enemmän selkeälinjaiseen minimalismiin.

Jos jotain rakastan uudessa kodissamme eniten, se on sisään tunkeva valo ja kokonainen seinä korkeita ikkunoita. Katto on korkealla ja tuntuu kuin olisi entistä enemmän tilaa hengittää. Ja tietysti rakastan takkaa ja sen suloisen kodikasta lämpöä.

Takasta on tullut meille todellinen kodin sydän. Aamuvirkku mies laittaa ensitöikseen takkaan tulet, jolla saa yön aikana viilentyneet tilat nopeasti lämpimäksi. Itse rakastan nousta ylös aamuhämärässä, kun takka loimottaa tuvassa. Puita kuluu siihen malliin, että joudumme piakkoin tilaamaan jo uuden kuorman.

Marjamaniaa potevana olen ollut onnellinen koko syksyn siitä, kun marjamaat alkavat kutakuinkin kotiovelta. Kotimme molemmat pakastimet ovat nyt niin täynnä mustikoita ja puolukoita (aiemmin kerättyjen hillojen lisäksi), että saamme uurastaa talvikauden, jotta sato saadaan käytettyä.

Syksyn tullessa päivät lyhenevät ja kaikki maaseudulla asuvat tietävät, mitä se tarkoittaa ympäristössä, jossa ei ole katuvaloja. Pilkkopimeää. Vaikka tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun asumme maalla, sysipimeys jaksaa silti yllättää. Pihapiirin ulkopuolelle ei ole menemistä ilman tasku- tai otsalamppua. Onneksi meillä on mahdollisuus lenkkeillä päivällä valoisaan aikaan.

Pimeydessä tekee mieli laittaa lyhtyjä kaikkialle niin ulos kuin sisälle. Terassin kaidetta koristaa meillä nyt 2000 lampun led-valosarja, josta kieltämättä tulee jopa hieman liiankin jouluinen fiilis.

Syksyn aikana olemme päässeet kokemaan maalla asumisen lieveilmiöitä ei toivottujen asukkien muodossa. Loppusyksystä meillä oli kärpäsongelma. Aurinkoisina päivinä kymmenet kärpäset pölähtivät käsittämättömästi sisätiloihin, ja saimme leikkiä kärpästenherraa pyydystellen näitä ei toivottuja vieraita. Kokeiltu on nyt niin kärpäspaperit kuin elektroniset kärpäspyydykset. Ikkunat on pakko pestä tänä syksynä toistamiseen.

Ensimmäisten kylmien aikaan jostain seinien ja katon kätköistä alkoi kuulumaan epäilyttävää rapinaa ja pienten jalkojen vipellystä. Emme haluaisi alivuokralaisia, joten nyt on päästy kokeilemaan myös hiirenloukkujen tehokkuutta. Siltikään en voi mitään sille, että tunnen surua hiirten surmaamisesta.

Maalla asuminen edellyttää kaikenlaisissa hankinnoissa suurempaa suunnitelmallisuutta verrattuna kaupungissa asumiseen. Täällä ei niin vaan saa lähikaupoista kaikkea toivomaansa. Kunnan keskustasta löytyy pari pientä päivittäistavarakauppaa, mutta ymmärrettävästi valikoima ei voi olla kovin laaja. Joskus hyvällä onnella onnistuu saamaan vaikka tuoretta korianteria, joskus ei.

Noin kerran viikossa ajallamme johonkin lähikaupungeistamme ja teemme listaa niistä hankinnoista, mitä emme täältä saa. Menneellä viikolla vähän huvitti, kun onnistuimme käyttämään lähes koko päivän kaupungissa asiointiin. Lista oli pitkä, missä piti käydä ja mitä hankkia. Maalikyliltä tarvittiin mm. uusia ulkoiluvaatteita ja kumisaappaat.

Olen iloinen siitä, että vaikka uusi asuinpaikkakuntamme on pieni, täällä toimii kuitenkin ihan vireä kansalaisopisto. Jonkinlaista harrastustoimintaa on luvassa koko syys- ja talvikauden. Ilmoittauduin kerran viikossa kokoontuvaan jumpparyhmään. Täällä ilmeisesti kaikki tuntevat toisensa. Ainakin, jos jotain voi päätellä siitä, että alun nimenhuudossa kaikkien muiden nimet olivat tiedossa, paitsi omani.

Iloinen olen myös siitä, että keskustasta löytyy pieni kirjasto. Meistä tulee takuulla sen vakioasiakkaita.

Varmasti vielä viikkoja ihmettelemme uutta kotiamme ja asuinympäristöämme sekä opettelemme uudenlaista tapaa elää. Välillä nauramme sille, että olemme muuttaneet koronavapaalle vyöhykkeelle. Tästä perspektiivistä tuntuvat maailman koronahuolet kovin kaukaiselta.

Tuleva talvi jännittää meitä ehkä kaikkein eniten. Saa nähdä tylsistymmekö täällä luonnon keskellä tekemisen puutteesta. Näyttää ikävä kyllä siltä, että kaikenlaiset piristävät ulkomaanmatkat voi koko talvikauden osalta unohtaa. Luovuutta täytynee käyttää, jotta ei ihan taannuta.

Mustikkapiirakka on uunissa. Hei, meillä leivotaan, mikä on aika poikkeuksellista. Tästä näyttäisi alkavan meidän elämän uusi kotoiluvaihe.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

 

Etelä-Savo Majoitus Suomessa Suomi

Sydämellinen Järvisydän – luonnonläheistä luksusta

tiistai, 9 kesäkuun, 2020

Kaupallinen yhteistyö: Järvisydän

Kun samassa suvussa yhdistyy sukupolvelta toiselle mielikuvitus ja uskallus, lopputulos on jotain niin ainutlaatuista kuin Rantasalmen Järvisydän.

Tie Rantasalmen Porosalmeen kiemurtelee pitkin savolaista perinnemaisemaa. Peltoja, sekametsää, vähänlaisesti asutusta. Ajamme mutkaisen tien päähän ja yllättäen tupsahdamme Saimaan rannalle keskelle avaraa lomakeskusaluetta.

Silmä huomaa ensimmäiseksi ryhmän pyöreitä rakennuksia, kuin kokoelma jurttia olisi eksynyt keskelle etelä-savolaista pihapiiriä. Hetken päästä erotan alueelta useita muita rakennuksia. Tulee jotenkin hämmentynyt olo. Löydän viitteitä keskiajasta, mutta samaan aikaan näen savo-karjalaista hirsirakentamista, kalevalaishenkistä perinnekäsityötä vai ollaanko sittenkin keskieurooppalaisessa alppitalotunnelmassa?

Saavuimme ystäväni kanssa yhteen ihmeellisimmistä lomakeskuksista, joissa olen koskaan käynyt. Etelä-Savon Järvisydän on äimistyttävä.

Jos pitäisi luonnehtia Hotel & Spa Järvisydäntä yhdellä sanalla, se on ehdottomasti mielikuvituksellinen. Mielikuvitusta ja rohkeutta ei todellakaan ole puuttunut Heiskasen suvun uskalikoilta, jotka ovat ideoineet ja rakentaneet matkailukohteita alueelle nyt jo 11. sukupolven ajan.

Kauas on tultu 1600-luvun kestikievarista, mutta siltikin on onnistuttu säilyttämään sellaista ainutlaatuista tunnelmaa, jota on mahdollista saada vain ja ainoastaan pitkän historian kautta. Luksusleimasta huolimatta Järvisydämessä on viehättävää kodikkuutta ja lämminhenkisyyttä, joista huolehtivat paikan piikatyttöset ja renkipojjaat. Savolaisten juurien halutaan näkyvän.

Majoituimme Järvisydämen Elämyshotellin suitessa. Lasiparvekkeinen tumma rakennus toi ulkoa mieleen hiihtokeskushotellin. Sisätiloihin tultaessa tuli jollain lailla viitteitä keskiaikaisesta hirsilinnasta ja kun saavuimme huoneeseemme olimme kuin rouheassa provencelaisessa maaseutumajoituksessa. Mikä ihmeen mesta tämä oikein on?

Liuskekiveä, hirttä, uppotukkeja ja keloa; luonnon omat rakennusmateriaalit tekivät huoneestamme samalla kertaa ylellisen, mutta kodikkaan. Kaunis makuuhuone parivuoteella, pieni nukkumatila, jossa kaksi erillistä sänkyä kerroksittain, olohuone, keittiötila, kylpyhuone poreammeella, erillinen wc ja tilava parveke. Näihin neliöihin mahtuu hyvin pieni perhekin.

Olisin voinut viettää vaikka koko lomavuorokautemme tässä ihanuudessa. Tai sitten elämyshotellin loungessa, jonka antiikkinahkaiset sohvat kutsuivat puoleensa. Harvoin suomalaisissa hotelleissa tulee vastaan yhtä kiinnostavaa luonnonmateriaaleihin pohjautuvaa sisustusta. Täällä ei oltu tarvittu bling blingiä luomaan ylellisyyttä. Korkea taso näkyy aidoissa ja kalliissa rakennusmateriaaleissa sekä huolitelluissa yksityiskohdissa.

Koronan takia emme päässeet tutustumaan Järvisydämen ravintolaan, mutta sen sijaan ihana kevätsää houkutteli meitä liikkeelle ympäröivään luontoon ja tutkimaan myös tarkemmin, mitä kaikkea alueelta löytyisi.

Yksittäisiä huviloita, lasikattoisia maisemasviittejä, Saimaassa kelluvia House boat -laivoja, hiekkaranta, caravan-alue, vierasvenelaituri, ravintola, kesäterassi, saunamaailma ja järvikylpylä. Yhdelle yritykselle melkoinen valikoima majoitusvaihtoehtoja ja aktiviteetteja. Ja lisää oli rakenteilla.

Koska Saimaan sydänmailla oltiin, laiturista päivittäiset lähtevät veneretket olivat niitä, jotka itseäni kiinnostivat eniten. Veneellä olisi päässyt Linnansaaren kansallispuistoon, norppia bongailemaan ja myöhemmin kesällä myös samppanjaristeilylle. Tai kajakilla melomaan pitkin Saimaan selkiä. Harmi, kun tällä kertaa ei ollut aikaa näille toimille.

Jäin myös miettimään hulppeita kelluvia hotellilaivoja, house boateja. Laivojen kattoterassi olisi aika mahtava paikka viettää kesäpäivää sopivalla ystäväporukalla, saunoa omassa saunassa ja välillä pulahtaa Saimaaseen. Ei ihan halpaa lystiä, mutta erikoista ja tasokasta. Luin jostain, että House boatit tulivat maksamaan niin paljon, ettei yrittäjä suostunut paljastamaan niiden hintaa.

Koronan takia aamiainen toimitettiin huoneeseen, mikä sinänsä olikin ihan kiva juttu. Ei tarvinnut heti herättyä pukeutua ja laittautua ihmisten ilmoille. Aamiaisen jälkeen pujahdimme kylpytakkeihin ja suunnistimme Järvisydämen Järvikylpylään.

Täytyy tunnustaa, etten ole koskaan ollut kauhean innostunut kylpylöistä. Osittain varmaan sen takia, että vieroksun kovaäänisiä paikkoja, joissa kylmistä kaakelipinnoista äänet kaikuvat ja joissa usein on paljon sähellystä. Ennemminkin haluaisin nautiskella seesteisissä ja rauhallisissa paikoissa.

Tässä kohtaa huomasin tulleeni ihan sopivaan paikkaan. Järvisydämen kylpylä on tehty ennen kaikkea nautiskelua varten ja näin aamusta saimme lillua altaissa kaikessa rauhassa. Sitä en osaa sanoa, miten rauha säilyy, kun sesonki on kuumimmillaan. Allasosasto ei ole mitenkään suuren suuri.

Koska nautin suunnattomasti kauniista asioista ympärilläni, olin myös kovin otettu kylpylän visuaalisesta annista. Tämä on ehdottomasti kaunein ja poikkeuksellisin kylpylä, missä olen koskaan käynyt. Tunnelmaa ei ole tarvinnut tehdä värivaloilla tai muilla feikkielementeillä, vaan kallioon louhitun kylpylän rakennusmateriaaleina ovat erilaisen kiviaineksen lisäksi monta sataa vuotta vanhat uppotukit ja kelopuut.

Kauneus jatkui myös saunojen sisätiloihin, joita oli kaikkiaan kuusi. Hamam, infrapuna-, höyry-, maisema-, hako- ja kivisauna olivat kaikki erilaisia ja täysin tavanomaisista saunoista poikkeavia. Totutut kerroksittain olevat lauderakennelmat puuttuivat. Mieleeni jäi mm. infrapunasauna, jossa istuttiin kelolaudoista rakennetuissa keinuissa.

Järvisydämen kylpylän iso lisäarvo oli kylpylän ulkoalue. Uimaan pääsi ulkoaltaisiin, jotka olivat järvivedellä täytettyjä ja lämmittämättömiä. Kylpylästä pääsee halutessaan pulahtamaan myös Saimaan aaltoihin.

Tekee mieli antaa kiitosta myös kylpylän ympäristöystävällisistä energianlähteistä. Aurinkopaneeleista tuleva sähkö on kylpylän pääenergiamuoto. Lisäksi käytetään maasähköä ja jopa tulisijojen hukkalämpö otetaan talteen.

Lähtiessä tuli vähän haikea olo. Järvisydämessä olisi hyvin viihtynyt pidempäänkin. Mutta ei hätää. Kutakuinkin Savonlinnan ja Varkauden puolessa välissä sijaitsevaan lomakeskukseen on kotipaikkakunnaltani vain reilun kahden tunnin ajomatka. Juuri sopivan matkan päässä pientä irtiottoa varten. Tähän Järvisydän on ihan parasta.

www.jarvisydan.fi

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista