Browsing Category

Espanja

Pieni ajatus yksinkertaisesta onnesta

Great things are done by a series of small things brought together. – Vincent van Gogh

Kävin tällä viikolla katsomassa Malagassa Van Gogh alive -esityksen ja näyttelyn. Taiteilijan maalauksia, ajatuksia ja elämänvaiheita tuotiin esiin uudella tapaa multimedian keinoin. Tunnetut maalaukset ikään kuin heräsivät eloon ja mielentiloiltaan ailahteleva taiteilija itse nousi henkiin.

Kokemus oli mielenkiintoinen, vaikka itselleni pienessä tilassa olikin vähän liikaa kaikkea. Nopealla tempolla ympärillä vaihtuvat kuvat ja tekstit jäivät hieman puolinaisiksi, enkä aina oikein tiennyt mihin katsoa tai keskittyä. Mutta sitä ei sovi kieltää, etteikö kokonaisuus olisi ollut vaikuttava elämys.

Näin jälkikäteen jäin miettimään monia Van Goghin ajatuksia elämästä, onnesta ja rakkaudesta. Löysin sieltä monia yhtymäkohtia omiin ajatuksiini. Kauneudenkaipuu, sisällä polttava tunteiden syvyys ja kirjo, elämänjano, seesteisyyden etsiminen, mm. näiden asioiden kanssa van Gogh painiskeli läpi elämänsä. Asioita, jotka tunnistan vahvasti myös omassa elämässäni.

Tässä viime päivinä olen miettinyt paljon elämän onnellisuutta. Oma osansa siinä on ollut mahdollisuus palata jälleen Costa del Solin maisemiin. Elämä täällä tekee minut yksinkertaisesti onnelliseksi. En tiedä johtuuko se useimmiten paistavasta auringosta, kuljeskelusta merenrannalla, uteliaisuudestani vierasta maata kohtaan vaiko vain muutoksesta arkirutiineihin. Mutta sen tiedän, että minun on ollut täällä hyvä olla.

Olen odottanut missä kohden alkaa ensihuuma rapisemaan ja tämä pakahduttava hyvän olon tunne hiipumaan. Missä kohden astuu esiin se monelta taholta mainostettu koti-ikävä?

Toistaiseksi joka kerta, kun olen astunut lentokoneesta Malagan kamaralle, minusta on vaan tuntunut siltä, että lakastunut olemukseni puhkeaa jälleen kukkaan ja alan elämään kuin hehkuva auringonkukka. Olen ollut yllättynyt siitä, että kotimme Suomessa on tuntunut lähinnä seiniltä ympärillä ja enemminkin ikävä ja ajatukseni ovat kääntyneet merenrantakaupunkiin reilun 3000 kilometrin päähän.

Tätä onnen kantamaa tunnetta eivät ole pystyneet latistamaan blogini juupas-eipäs -väittelyt siitä, onko oikein elää tällä tavalla talvipakolaisena. Onpa minua jopa yritetty syyllistää itsekkyydestä, kun ”hylkään” maailman onnellisimmaksi kehutun maan ja siinä ohessa velvoitteeni ja läheiseni. En ole kokenut, että tämä onneni olisi keneltäkään pois. Lapsettomana orpona saanen kai ihan hyvillä mielin nauttia olotilastani?

Eivät tätä onneani ole pystyneet heikentämään myöskään ne ihmiset, jotka julistavat säännöllisesti miten tylsää Aurinkorannikolla onkaan. Jotka hehkuttavat sitä, että kaksi viikkoa on maksimiaika, mitä täällä ylipäätään pystyy kestämään. Minulla ei vaan taida siellä kotona olla mitään niin ihmeellistä, mitä niin paljon kaipaisin ja ikävöisin. Vai mistäköhän se mahtaa johtua, että minulla on täällä yleensä aika mukavaa? Ja teen minä täällä totisesti muutakin kuin juon kuohuvaa 🙂

On hieno asia, että jokainen meistä voi onnensa löytää eri tavoin. Kukapa siihen voi mennä sanomaan, millaista onnellisuuden pitäisi olla ja mistä sen pitäisi koostua. Se, mitä minä kutsun onneksi, ei välttämättä ole kenenkään muun onnea.

Kuten tuossa alun van Goghin ajatuksessa sanotaan, elämän ihanuutta on se, että irralliset pienet jutut johtavat usein yhdessä johonkin suurempaan kokonaisuuteen. Ja sitten huomaakin, kuinka hieno juttu näistä palasista on päässyt syntymään.

Vähän niin kuin meillä tämän Aurinkorannikolle tulon kanssa. Yllättävät käänteet ja pienet sattumat saivat aikaan sen, että elämäni viimeinen puoli vuotta on ollut aika erilaista kuin koskaan aiemmin. Hyvällä tavalla erilaista.

Meillä on vain tämä yksi elämä. Ja tätä elämää minä niin paljon rakastan. Tässä hetkessä, tässä juuri nyt, piilee yksinkertaista onnea.

The way to know life is to love many things. – Vincent van Gogh

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

La Concepción – hurmaava puutarhakohde Malagassa

Kello 11 Malagan Maria Zambranon bussiaseman laituri numero 1. Hetken päästä sukellan vihreään valtakuntaan.

Kiitos sille lukijalleni, joka kehotti minua kukkafriikkiä tutustumaan Malagan kasvitieteelliseen puutarhaan. Jardín Botánico Histórico La Concepción on paras kaupunkikohde aurinkoisena päivänä etenkin, jos vihreä kiinnostaa muutenkin kuin puolueen värinä.

Noin kahdeksan kilometrin päässä Malagan keskustasta sijaitsevaan puutarhaan pääsee kätevimmin Maria Zambranon bussi- ja juna-asemalta Malaga Toursin pikkubussilla. Bussi lähtee linja-autoaseman laiturilta numero 1 ja pysähtyy myös rautatieaseman edessä Malaga Toursin turistipysäkillä. Bussit kulkevat 90 minuutin välein (huhtikuu 2019). Aikataulut näet täältä. Samalla bussilla pääsee myös Malagan automuseoon ja venäläisen taiteen museoon.

Vaikka Malagassa ei puistoista ole pulaa, reilun viiden euron pääsymaksu antoi enemmän kuin osasin odottaa. Alue itsessään on suuri, kuljettavia reittejä yli 3,5 hehtaarin alueella riittää talsittavaksi.

Puutarha on alunperin kahden vauraan porvarissuvun luomus. Se on saanut alkunsa 1855, kun trooppisista kasveista innostunut pariskunta tilasi eksoottisia kasveja ja puita ympäri maailmaa. 1911 puisto siirtyi toisen vaikutusvaltaisen suvun haltuun, joka jatkoi edelleen alueen rakentamista ja kehittämistä.

1943 La Conceptión Botanical Garden julistettiin kansalliseksi aarteeksi ja 50 vuotta myöhemmin siitä tuli kaupungin omaisuutta. Yleisölle puistoalue on ollut avoinna vuodesta 1994 alkaen.

Vaikka käyntihetkellämme elettiin kevättä ja kukkaloisto ei ollut sitä, mitä se varsin kesäkuukausina tulee olemaan, siltikin tämä kauneus sai minut hullaantumaan. Puutarha on yksinkertaisesti ihastuttava palmukujineen, trooppisine viidakkomaisine pöheikköineen, vesialtaineen ja ikivanhoine puineen.

Auringolla oli tarpeeksi leikkitilaa eri muotoisilla lehtipinnoilla ja valojen ja varjojen vaihtelua on hauska seurata. Kauniita yksityiskohtia oli niin, ettei aina tiennyt minne katsoa.

Kuten monissa muissa kasvitieteellisissa puutarhoissa, täällä ei ollut katettua osaa, vaan kokonaisuus oli täysin puistomaista, maastoltaan vaihtelevaa ulkoaluetta. Varustaudu siksi hyvillä jalkineilla.

Yksi ihastuttavin osa puutarhaa oli vanhan kartanon viereen rakennettu pergola, jonka kattoa koristi käyntihetkellämme täydessä kukassa oleva kiinansinisade. Kokonaisuus oli niin kaunis, että mietin minkälainen kaunosielu on ollut suunnittelemassa tuota herkkää rakennelmaa. Sama kaunosielu on varmaan halunnut kasvien katveeseen romanttisen kaarisillan. Puutarhat kätkivät minusta sisäänsä paljon romantiikkaa.

Kasvien lisäksi puistossa asustelee myös oma eläimistönsä.

Yli 3000 kasvilajin kirjo tarjoilee nähtävää ja ihmeteltävää yhden päiväretken verran. Harmittelin sitä, ettei reppuun tullut pakattua eväitä ja viinipulloa. Alueella oli mukavissa paikoissa useita piknic-pöytäryhmiä ja vähän kadehtien seurasin erästä pariskuntaa, jotka nautiskelivat helmeilevää skumppaa valtaisien peikonlehtien ympäröimänä. Alueella on tosin ihan mukava kahvila, josta saa myös pientä syömistä.

Huhtikuisena arkipäivänä puistossa oli mukavan väljää ja reiteillä sai käyskennellä lähes yksikseen. Viikonloppuisin väenpaljoutta on lukemani mukaan ihan eri malliin, joten jos voit, mene viikolla. Maanantaisin puisto on suljettu. Aukioloajat löydät täältä.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Caminito del Rey – huikea vaellusreitti pitkin vuorenseinämiä

Voi ei! Miksi juuri tänään pitää sataa? Taivaalla on mustat pilvet ja kaikki säätiedotukset ennustavat päivälle rankkaa sadetta. Tänään olin päättänyt voittaa itseni.

Olimme lähdössä Caminito del Reylle, Kuninkaan polkuna tunnetulle Malagan maakunnassa sijaitsevalle vaellusreitille. Kastumista enemmän huolestutti se, että kovalla sateella ja tuulella vuorenrinteitä kulkeva reitti saatetaan kokonaan sulkea.

Jännitti minua kyllä vähän muutenkin. Vaikka en pode mitään superkovaa korkeanpaikankammoa, en siltikään erityisesti viihdy missään korkeuksissa. Tiedättekö sen inhottavan tunteen, kun korkeissa paikoissa huimaa ja tuntuu kuin jokin outo voima imaisee sinut alas?

Olin nähnyt Caminito del Reystä kuvia, joissa kapeat vaellusreitit kiemurtelevat järkyttävissä korkeuksissa vuorten seinämillä kuin tyhjän päällä. Selviäisinkö pyörtymättä?

Reitille saavuttiin tunnelin kautta. Kypärät päähän ja valmiina lähtöön. Alkumatka kuljettiin vähän alempana.

Meidän onneksemme säätiedotus ei ihan pitänyt paikkaansa ja sade kasteli hetkittäin vasta kun olimme selvittäneet reitin jo loppumetreille. Valokuvaamisen kannalta oli tietysti ikävää, että pilvirintaman alla miljöö ei ollut parhaissa väreissään ja alhaalla kanjonissa virtaava Guadalhorce joki näytti masentavan ruskealta.

Siltikin Caminito del Rey oli upea ja kannatti ehdottomasti kokea. Yli 400 metrin korkuiset pystysuorat kalliojyrkänteet antavat maisemalle melkoisen perspektiivin. Alhaalla rotkossa kuohuu joki, yläpuolella lentelevät korppikotkat ja sinä kuljet jossain välimaastossa metrin levyistä kävelysiltaa pitkin. Mitään vastaavaa en ole koskaan aiemmin kokenut.

Vaikka reitillä on hurja maine menneisyydestä yhtenä maailman vaarallisimmista vaellusreiteistä, tänä päivänä se on suosittu matkailunähtävyys, jossa ei ole mitään pelättävää. Ainut pelättävä asia minusta on omassa päässä oleva korkeanpaikanpelko.

Reitti rakennettiin alunperin voimalaitoksen patotyömiesten toimesta huoltoreitiksi 1900-luvun alussa. Tosin jonkun tarinan mukaan rakennusmiehinä käytettiin vankeja, jotka rakensivat kävelysiltoja vuoren seinämille henkensä uhalla. Nimi Caminito del Rey eli Kuninkaan polku tulee siitä, että Espanjan kuningas Alfonso XIII kulki itse reittiä pitkin padon avajaisiin.

Aikojen saatossa kävelyreitti rapistui ja pääsi huonoon kuntoon. Siltikin jotkut hurjapäät halusivat kokea hieman adrenaliinipiikkejä sillä seurauksella, ettei kuolonuhreilta ja onnettomuuksilta vältytty. Polku suljettiin vuonna 2000 ja se avattiin uudelleenrakennettuna vuonna 2015. Nyt siitä on kehkeytynyt yksi Andalusian suosituimmista matkailunähtävyyksistä.

Vanha reitti kulkee alla.Lankkusillat johtivat aina vain korkeammalle.

Reilun seitsemän kilometrin reitti on helpohko ja siitä selviää ihan tavallisella kävelykyvyllä ja peruskunnolla. Vaikeakulkuista maastoa ei ole ja nousutkin tapahtuivat portaita pitkin. Kolmisen kilometriä kuljetaan vuoren seinämille rakennetuilla lankkusilloilla ja muu osa reitistä kulkee melko tasaista metsätietä pitkin.

Caminito del Reylle ajaa Malagasta ja Fuengirolasta reilussa tunnissa. Julkisillakin kuulema pääsee juna/bussi -yhdistelmällä. Haastavinta näyttäisi olevan lippujen saanti. Yritin itse hankkia meille määräkiintiöitettyjä lippuja noin pari viikkoa ennen ajateltua matkaa. Olin kuitenkin auttamattomasti myöhässä. Liput olivat loppuunmyyty kaikille toivomillemme päiville. Lippuja pääsee ostamaan täältä.

Käännyimme matkatoiveissamme valmismatkojen puoleen, mikä osoittautuikin hyväksi ja helpoksi vaihtoehdoksi. Ostimme matkapaketin Torreblancan rantakadulla sijaitsevalta Exchange Antonio -nimisestä yrityksestä.

38 euron hintaan sisältyi edestakainen bussimatka, aamiainen huoltoasemalla ennen reitille lähtöä, sisäänpääsylippu ja opastus englanniksi, ranskaksi ja saksaksi. Ainut miinus oli, että mennen tullen aikaa tuhraantui paljon siihen, että bussi noukki matkalaisia Benalmádenan ja Torremolinoksen hotelleilta.

Vaivattomuuden lisäksi oli mukavaa, että reitin kulkuun oli varattu riittävästi aikaa. Alunperin pelkäsin, että joudumme kulkemaan yhdessä ryhmässä, mutta turhaan. Meille annettiin päätepisteelle bussin lähtöaika ja kukin sai kulkea omia menojaan tai halutessaan oppaan johdolla.

Eihän meitä yhtään pelota.

Miten sitten selvisin? Iskikö paniikki? Ei ollenkaan, kaikki meni ongelmitta. Yllätyin itsekin, etten kokenut missään kohtaa pelon tunnetta. Ympärille avautuvat näköalat olivat niin huikeat, että maisemahuumassa unohtui täysin, että välillä oltiin vuorenseinämällä jopa 100 metrin korkeudessa. Tasaiset lankkusillat tekivät reitin varmaksi astua, eikä siinä päässyt tuntemaan samaa epävarmuutta kuin luonnonpolkua pitkin astellessa.

Pari kuumottavaa kohtaa reitillä tosin oli. Toinen oli lasialustainen näköalapaikka, mutta sinnekään ei olisi ollut pakko mennä, jos olisi tuntunut pahalta. Kaikista pelottavin osuus minusta oli rotkon ylittävä riippusilta. Sekin meni ihan hienosti, kun kohdistin katseeni suoraan vastapuolelle enkä jäänyt pälyilemään alas. Onneksi silta ei myöskään paljoa keinunut.

Reitin jännittävin osuus. Loppu olikin sitten leppoisaa kulkua kauniissa maisemissa. Reitin voi kävellä vain yhteen suuntaan pohjoisesta etelään.

Nyt jälkeenpäin kun katselin polulta otettuja valokuvia, reitti näyttää minusta niissä hurjemmalta kuin sen todellisuudessa koin. Jos vähänkään emmit, että uskallatko, uskalla! Kokemus oli hieno ja luontokokemuksena kerrassaan erilainen. Olisi kyllä jäänyt harmittamaan, jos ei olisi tullut mentyä. Yksi hieno kokemus olisi jäänyt saamatta.

Caminito del Reysta kirjoitti hiljattain myös Gia Matkakuume -blogissa.

www.caminitodelrey.info/en/

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

10 matkaunelmaa Espanjassa

”Puutarha, jossa kuljeskella ja haaveilla, mitä muuta ihminen voisi toivoa. Ehkä kukkia polun reunaan ja tähdet taivaalle.” – Victor Hugo

Sain Lähtöportti blogin Mikalta haasteen koota kymmenen omaa matkaunelmaa, jotka on valittu kymmenen eri teeman mukaan. Haasteketjun alullepanijana on Kohteena maailma -blogin Rami.

Hmm, haastava juttu minulle, sillä kuulun siihen ryhmään, joille matkailun osalta vähän kaikki käy. Poden kroonista matkaunelmatautia, joka saa minut miettimään matkoja kaiken aikaa ja unelmoimaan milloin mistäkin matkakohteesta.

Tällä hetkellä haaveilen turkoosien vesien Seychelleistä ja samalla haluaisin kuumeisesti matkustaa maailman sateisimpaan paikkaan Färsaarille. Ihan mahdotonta poimia vain kymmentä unelmakohdetta, jos alttarina on koko maailma.

Sen sijaan rajasin matkaunelmani yhden maan sisään, Espanjaan, sillä poden matkaunelmataudin alamuotoa espanjantautia. Vähän tässä kyllä mietin, että onko tauti saamassa jo pakkomielteisiä oireita, kun Espanja pyörii kuumeisesti mielessäni kaiken aikaan. Olen vähän kuin umpirakastunut nainen, jonka rakkaus on kiihkeä ja sokea.

Mutta minkäs teet. Olen löytänyt matkailumaan, joka jaksaa ruokkia kaikkia aistejani ja loputonta uteliaisuuttani yhä vaan. Ja vaikka kuinka matkailisin ristiin rastiin tätä suunnatonta runsauden sarvea koen, että olen nähnyt vasta murto-osan siitä, mitä Espanjalla on annettavana.

Näistä unelmoin erityisesti:

1. PAIKKA: Bilbao ja Guggenheim -museo

En juurikaan tunne Espanjan pohjoisosaa ja haluaisin matkustaa Bilbaoon ja nähdä kiistellyn Guggenheimin taidemuseon. Vaikka ylipäätään kaikki Guggenheimit jakavat mielipiteet puolesta ja vastaan, taiteenystävänä olisi tämä museo kuitenkin yksi niistä, jonka haluaisin nähdä.

Jos ei taide säväytä, ainakin rakennuksen moniulotteinen ja metallinen arkkitehtuuri on nähtävyys.

2. TAPAHTUMA: Feriat

Hypistelen espanjalaisissa kaupungeissa aina flamencomekkoja ja olen uhannut joku kaunis päivä hankkia itselleni tuollaisen hörhelöisen ihanuuden. En ole koskaan päässyt osalliseksi espanjalaisista ferioista eli paikallisten visuaalisista flamencojuhlista, joissa näitä röyhelömekkoja pääsisi oikein kunnolla ihastelemaan.

Eri kaupungeissa järjestettäviin useita päiviä kestäviin pippaloihin kaiken ikäinen kansa panee parasta ylleen, laulaa, tanssii, juo viiniä ja bailaa vuorokaudet läpeensä. Naiset ovat kauniita, miehet komeita ja hevoset uljaita. Must to see -listalle ehdottomasti.

3. KOTIMAA: Andalusia ja sen tuntemattomat vuoristokylät

Saako Andalusiaa lainata hetkeksi kotimaaksi, jos siellä viettää lähes puolet vuodesta? Olen koukussa Andalusian valkoisiin kyliin ja niiden eleettömään kauneuteen. Haluaisin löytää alueelta vielä sellaisia autenttisia ruususenunta nukkuvia pikkukyliä, joissa turistit eivät ole ihan jokapäiväisiä vierailijoita. Vai onko sellaisia enää olemassa?

4. ULKOMAA: Espanja

Minusta tuntuu, että Espanjasta löytyy kaikki se, mitä kaipaan hyvältä matkakohteelta. Mielenkiintoisia, vanhoja ja kauniita kaupunkeja, kulttuuria ja historiaa, miellyttävä ilmasto, hyvää ruokaa ja viiniä, merenrantaa, vuoristoa, rentoa elämänmenoa, edullinen hintataso… listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle.

Espanjassa on helppoa olla, elää ja matkustaa. Olen niin juopunut tästä maasta, etten koe saavani tarpeekseni tätä matkailunektaria. Siksi on vielä mentävä.

5. KAUPUNKI: Salamanca

Lähellä Portugalin rajaa Länsi-Espanjassa oleva vilkas yliopistokaupunki Salamanca on yksi niistä Espanjan kaupungeista, joissa haluaisin käydä.

Katsoin aikoinaan Salamancasta tehtyä kieliohjelmasarjaa ja silloin heräsi mielenkiinto tätä kaunista kaupunkia kohtaan. Hienouden on huomannut myös Unesco, joka on julistanut Salamancan vanhan kaupungin maailman perintökohteeksi.

6. SAARI: Mallorca

Monelle tuttu matkailukohde Mallorca ei kuulosta kovinkaan eksoottiselta, mutta saari on paljon muutakin kuin rantakohde. Vehreä saari on myös kiinnostava luonto- ja vaelluskohde. Mallorcan Serra de Tramuntanan vuoristo on Unescon maailmanperintökohde, joka käsittää eri tasoisia vaellusreittejä ja autenttisia vuoristokyliä. Sinne!

7. EXTREME: Bussimatka länsirajaa pitkin pohjoisesta etelään

Kun minun kohdallani puhutaan extremesta, se lähinnä huvittaa. Olen oikeasti kovin turvallisuushakuinen matkaaja. Ehkä hurjinta, mitä matkoillani olen tehnyt, oli matka yksin Espanjan itärajaa pitkin Kataloniasta Andalusiaan. Matkaa tein busseilla noin kahden kuukauden ajan.

Kokemus oli niin hyvä, että haluaisin tehdä samankaltaisen matkan uudelleen. Nyt haluaisin matkustaa minulle täysin tuntematonta Espanjan länsiosaa pitkin alkaen pohjoisen Asturiasta ja päättyen Andalusiaan.

8. MAJOITUSMUOTO: Linna

Haaveilen majoituksesta vanhassa espanjalaisessa linnassa. Mieluiten ripaus luksusta maustettuna upeilla näköaloilla. Kerron kyllä, jos tällainen tulee vastaan. Olisko kellään antaa vinkkejä?

9. LUONTOKOHDE: Somiedon luonnonpuisto

Pohjois-Espanjan Asturian alueella viidestä laaksosta, viidestä joesta ja vuoristosta koostuva vajaan 300 m2:n alue, jota on sanottu Espanjan kauneimmaksi luonnonpuistoksi. Somiedon luonnonpuistossa risteilee eri mittaisia vaelluspolkuja, joista avautuvat upeat näköalat. Tosin luin, että alueella asustelee harmaakarhuja eniten koko Euroopassa…

10. RUOKA JA JUOMA: San Sebastian

Pohjoisen San Sebastian tunnetaan kauniista rannoistaan, mutta sillä on myös Baskimaan kulinarismin pääkaupungin leima. Kaupungissa on peräti 20 Michelin-ravintolaa, mikä on aikamoinen määrä vajaan 200 000 asukkaan kaupunkiin.

Listani viimeinen haave: syödä loistava illallinen yhdessä San Sebastianin Michelin-paikoista. Vink, vink, millos meillä se hääpäivä olikaan?

Blogihaasteeseen kuuluisi haastaa viisi muuta bloggaajaa mukaan ketjuun. Haaste on ollut kentällä jo sen verran kauan, etten tiedä, kuka on haasteen saanut. Haastan siksi kaikki tätä lukevat matkabloggaajat mukaan kirjoittamaan matkahaaveistaan. Mikä sinua inspiroisi? Jaa postauslinkkisi Kohteena maailma -blogin juttua koskevassa kommenttikentässä.

Entä sinä siellä ruudun takana? Minua kiinnostaisi tietää, minkälaisista matkakohteista lukijani haaveilevat. Onko joku tietty maa tai paikka maailmassa, mihin haluaisit ehdottomasti matkustaa ja miksi?

Osa kuvista pixabay.com

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

 

Andalusian Arcos de la Frontera – historialla kuorrutettu valkoinen kaupunki

Puikkelehdimme autollamme valkoisten talojen labyrintissa pitkin yksisuuntaisia katuja. Määränpäämme oli ylhäällä yli 150 metrin korkeudessa sijaitseva Parador-hotellimme.

Tiet kävivät yhä kapeammiksi ja siinä kohtaa, kun sukelsimme kaupungin vanhan muurin aukosta sisään, olin lähes varma ettemme mahtuisi. Teki mieli vetää auton sivupeilit sisäänpäin. Mahduimme sittenkin, nipin napin.

Olimme saapuneet Andalusian Arcos de la Fronteran vanhaan kaupunkiin, vajaan 70 kilometrin päähän tunnetummasta kaupungista Cadizista. Valkoisen kaupungin kellotapulin kellot soittivat meille tervetuloa jymeästi kumahdellen.

Vanhan kirkon ja hotellimme lisäksi Plaza del Cabildon -aukiota reunustivat kaupungintalo ja sen takaa uhmakkaasti nouseva Arcosin keskiaikainen linna.

AjoväyläAjanilmoittajaOlikohan ihan hyvä juttu kaupungintalon rakentaminen keskiaikaisen linnan kupeeseen?Paradorista aukesi hienot näkymät.

Arcos de la Fronteran nimi on suomennettuna rajan kaaret, joka juontaa sen vanhaan historiaan. Keskiajalla kaupunki oli muslimien Taifa de Arcos -kuningaskunnan pääkaupunki ja siltä ajalta on myös hotellimme vastapäätä kurottava Arcos de la Fronteran linna. 1200-luvulla kaupunki on ollut rajakaupunki Espanjan valtataisteluissa maureja vastaan.

Kristittyjen ottaessa vallan 1400-luvun lopulla kaupungista tuli Arcosin herttuakunnan pääkaupunki ja linna sai uudet asukkaat, Arcosin herttuat. Tuolloin myös Cabildo-aukion pohjoislaidalla oleva maurien moskeija sai väistyä barokkigoottilaisen kirkon tieltä.

Tuntui jotenkin ihmeelliseltä seistä yhtäkkiä kaiken tuon historian keskiössä. Kaukana alhaalla virtasi Andalusian pisin joki Guadalete, joka on nähnyt kaiken tämän myllerryksen vuosisatojen ajan.

Tämä hienolla näköalapaikalla sijaitseva historiallinen aukio olisi ansainnut minusta loistavammat puitteet. Nyt se on lähinnä parkkipaikka. Liekö käytännön syistä johtuvaa, sillä linnan edessä on Arcos de la Fronteran kaupungintalo ja sitä vastapäätä hotellimme. Parkkipaikkatarve vanhassa kaupungissa on huutava.

Näistä huppupäistä tulee kyllä mieleen ihan muut tyypit…

Majapaikkamme Parador de Arcos de la Frontera, entinen oikeustalo, on saanut uuden elämän hotellina. Ja oikein hyvän sellaisen on saanutkin. Linnamainen hotelli on täynnä tunnelmaa, mielenkiintoisia yksityiskohtia ja wau, mitä näköaloja.

Nyt jälkeenpäin mietin, että tuli ehkä säästettyä väärässä kohtaa. Olisi sittenkin pitänyt ottaa kalliimpi parvekkeellinen huone, josta aukesi näköalat pitkälle laaksoon ja vuorille. Näistä näköaloista toki pääsi nauttimaan hotellin muissa tiloissa. Jos täällä suunnalla liikut, hiekkakivijyrkänteen laitamalla sijaitsevan hotellin terassilla kannattaa nauttia kahvikupponen vaikka et hotellissa yöpyisikään.

Parador de Arcos de la Frontera

Palataanpa Arcos de la Fronteran kaupunkiin. Ei uskoisi, että tässä kaupungissa (tekisi mieli sanoa kylässä) on peräti noin 30 000 asukasta. Kaupunki jakautuu alhaalla olevaan uuteen kaupunkiin, jokilaaksoon ja ylhäällä olevaan valkoiseen ”kylään”.

Vähän jäi harmittamaan liian lyhyeksi osoittautunut visiittimme. Olisi pitänyt antaa kaupungille ehdottomasti ainakin kaksi yötä. Yhden yön pikakäynnillä ehdimme hädin tuskin tutustua tähän historialla kuorrutettuun osaan.

Arcos de la Fronteran vanha kaupunki kuuluu Andalusian valkoisten kylien matkailureitistöön (ruta de los pueblos blancos). Joidenkin mielestä ylhäällä hiekkakivikukkulalla sijaitseva vanha kaupunki on yksi kauneimmista kylistä, valkoisten kylien kuningattareksi kutsuttu.

Ihan äkkiä ei tule mieleen mukavampaa tapaa viettää matkapäivää, kuin eksyä tällaisen kylämäisen kaupunginosan kapeille labyrinttikujille. Istuutua väliin lasilliselle paljon nähneiden kiviseinien varjoon ja vaan fiilistellä.

Luin jostain, että Arcos del Frontera on suosittu matkailukohde, mutta ainakin maaliskuun alkupuoliskolla siellä sai hyvin rauhakseltaan kuljeskella. Muutama harva turisti siellä täällä ja muutama paikallinen istumassa sherrylasillisella kantakuppilassaan.

Illalla sängyssä mietin kaupungin vanhaa linnaa, jonne ei päässyt, koska se on yksityisomistuksessa. Yritin myöhemmin uteliaisuuttani löytää tiedon kuka kumma omistaa tuollaisen mittavan historiallisen rakennuksen. Uusi omistaja on ostanut romahtamispisteessa olleen linnan vanhalta aatelissuvulta 1990-luvulla ja kunnostanut sen. 1993 linna on julistettu Espanjan kulttuuriperintökohteeksi. Tietoa siitä kuka on omistaja en löytänyt.

Historia on Arcos del Fronterassa läsnä kaikkialla.

Ennen nukahtamista aukion vanha kellotorni ilmoitti kumeilla lyönneillä kellon olevan 11. Koska huoneemme sijaitsi aivan kellotornin vieressä, mekkala oli melkoinen. Mietimmekin, että mahtaako nukkumisesta tulla mitään. Kuulin vielä puoli kahdentoista lyönnin ja sitten nukahdin. Liekö kellot yöksi vaimennettu tai sitten vaan nukuimme tosi sikeästi. Historian havina oli täyttänyt pääni.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Antequera – kaupunki, jolla on andalusialaisen maalaisserkun sielu

Kun suurin osa Aurinkorannikon kaupungeista on jo nähty, uteliaisuus ajaa syvemmälle sisämaahan.

Ihan Andalusian sydämessä, noin 60 km Malagasta pohjoiseen, on historiallinen kaupunki Antequera. Jo nimikin viittaa antiikkiin ja muinoin kaupunkia hallinneisiin roomalaisiin.

Me eksyimme Antequeraan oikeastaan siellä olevan Parador-hotellin ansiosta. Paradorit ovat Espanjan valtion ylläpitämiä hotelleja, jotka ovat joko historiallisesti merkittävissä rakennuksissa tai ne sijaitsevat luonnon kauniilla paikalla. Ja sitten ovat Antequeran kaltaiset kaupunki-Paradorit, jotka toimivat jonkin asteisina rauhoittavina keitaina.

Parador de Antequera

Samalla oli mahdollisuus tutustua vanhaan andalusialaiseen kaupunkiin, jota turismi ei paljoa heiluttele. Ja sellainen Antequera juuri oli, aito ja hyvin periandalusialainen. Aukioita, kirkkoja, puistoja, valkoisia taloja, härkätaisteluareena ja kaupungin kruununa ylhäällä maurien rakentama linnake.

Ylös Alcazaban linnoitukseen kannattaa ehdottomasti kivuta. Ylhäältä avautuvat hienot näkymät reilun 40 000 asukkaan kaupungin ylle ja sitä ympäröivään vuoristoon. Neljän euron pääsymaksu kannattaa maksaa ihan jo näköalojen takia.

Kaupungin laitamilla sijaitsevat Unescon maailmanperintöluetteloon listatut dolmenit eli tuhansia vuosia vanhat hautakammiot ovat monille kaupungin merkittävin nähtävyys. Me jätimme nämä kuitenkin väliin, sillä tässä kohden myönnän moukkamaisuuteni. Erilaiset arkeologiset löydöt eivät ole koskaan kuuluneet suosikkeihini.

Sen sijaan kiersimme kaupungin katuja, ihastelimme kauniita rakennuksia, nautimme lähes helteisestä kevätkelistä ja istuskelimme siellä sun täällä paikalliselämää aistimassa. Tapamme mukaan bongasimme myös tukun kiinnostavia ravintoloita ja maistelimme tapaksia muutamissa paikoissa. Vähän jäi sellainen kuva, että Antequerahan taitaa olla ihan kelpo ruokakaupunki.

Venytimme nälkäämme iltaa varten, sillä olimme päättäneet syödä hotellimme ravintolassa. Päätös oli hyvä, sillä Parador de Antequeran ravintolan menu oli erinomainen. En tosin tiedä miksi menu oli ilmiselvästi mitoitettu sumopainijoille, sillä osa annoksista oli aivan älyttömän suuria. Meidän mielestä yhdestä menusta olisi hyvin syönyt kaksi.

Hotellin aamiainen oli ihastuttava. Herkullisia juustoja, tuoreita hedelmiä, maukkaita leikkeleitä ja valtaisa valikoima erilaisia leivonnaisia. Näyttää olevan maan tapa, että makeaa on aamiaispöydässä enemmän kuin tarpeeksi.

Jos yövyt Paradoreissa, aamiainen kannattaa ehdottomasti sisällyttää varaukseen. Kolmen Parador-kokemuksen perusteella, näissä hotelleissa on minusta yhdet parhaimmista hotelliaamiaisista, mitä Espanjassa on tullut eteen.

Ei Antequerassa minusta mitään ihmeellistä näkemistä ole, mutta mukava ja käymisen arvoinen kaupunki se joka tapauksessa on. Kaupungin aitous on ehkä sen paras anti.

Samaa mieltä näyttää olleen myös Malagassa asuva Eeva Eevagamunda -blogissaan. Eeva nimesi Antequeran Andalusian valkoisten kylien isoveljeksi. Ja sitä se varmasti on. Kaunis kylä, joka on naamioitunut kaupungiksi. Vai onko se sittenkin maalaisserkku, joka yrittää olla enemmän kaupunkilainen kuin onkaan?

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

On siis kevät, kuljen Välimeren rantaa

Eipä paljoa uskoisi, että Espanjassa eletään vielä talvikautta, sillä virallisesti maa siirtyy kevätaikaan vasta 21.3. Minusta Aurinkorannikolla tuoksuu ja tuntuu jo ihan kesältä.

Olin helmikuussa reilut pari viikkoa Suomessa ja kun palasin kuun lopussa Fuengirolaan takaisin, tulin suomalaisittain katsottuna kesään. Muutos on ollut ällistyttävän nopeaa. Linnut konsertoivat, puut vihertävät ja kaikkialle on puhjennut kukkia. Jossei ihan täyttä kesää eletä, niin Costa del Sol kihisee joka tapauksessa kevättä.

Koko Fuengirola näyttää heräilevän talviunestaan. Kaupungin rannoilla on elämää ihan eri malliin kuin aiemmin ja koko talvikauden kiinni olevat ravintolat ovat alkaneet availla oviaan. Mansikkakausi on hippeimmillään ja mansikoita saa halvimmillaan jopa euron kilohintaan.

Shortsit on saanut kaivaa esiin ja auringossa tuntuu paahteiselta. Jopa niin kuumalta, että terasseilla hakeutuu jo mieluimmin varjopöytiin. Toissapäiväisen pitkän aurinkolenkin jäljiltä päänahka on palanut ja käsivarsissa on uusi vaaleanpunainen sävy.

Siltikin lämpö tuntuu niin ihanalta, että tekisi mieli olla ulkona kaiken aikaa. Kulkea kilometritolkulla merenrantaa, työntää varpaansa hiekkaan ja antautua auringolle. Kuka muistaakaan enää lunta ja pakkasta?

Kukkahattutäti minussa on ottanut taas vallan. Fuengirolaan muuton alkuaikoina jaksoin kuvata innolla palmuja ja appelsiinipuita. Nyt niistä on tullut arkea ilman, että niitä juurikaan huomaa.

Sen sijaan kameran linssiin ovat päätyneet kaikkialla keltaisenaan kukkivat mimosat, punaisen eri väreissä hehkuvat ihmeköynnökset eli bougainvilleat ja violetit jakarandat. Joulutähdet katukuvassa ovat vaihtuneet värikkäisiin kesäkukkiin.

Puu täynnä punaisia pulloharjoja. Tietääkö kukaan nimeä tälle hauskalle puulle?Jopa kaktukset ovat intoutuneet kukkimaan.

Kevättä rinnassa tuntuu olevan itsellänikin. Sellaista hulvatonta fiilistä, joka aiheuttaa levottomuutta ja saa tekemään kaikkea hauskaa. Kuten hyppäämään hetken mielijohteesta valkoisen hevosen selkään.

No, ei nyt ihan oikean. Yhtenä iltana bongasimme ystäväni kanssa Fuengirolan rantakadulta vanhan ajan karusellin. Tiedättehän sellaisen kauniin kokonaisuuden, missä valot vilkkuvat, musiikki soi ja hevoset ja eksoottiset eläimet pyörivät ympyrää. Hetken päästä me kaksi täti-ihmistä istuimme uljaina ratsujemme selässä ja jakelimme ohikulkijoille kuninkaallisia vilkutuksia.

Voisiko joku kertoa kuinka tänne selkään pääsee?

Costa del Solin kaupat pursuavat herkullisen värisiä kesävaatteita ja kenkäkaupoissa talvisaappaat ovat saaneet väistyä sandaalien tieltä. Voitte uskoa, että ihanaa valikoimaa riittää.

Ystäväni kanssa pidettiin naistenpäivä eli pyhitimme puoli päivää puhtaasti shoppailulle. Kun Fuengirolan Los Bolichesin kaupunginosasta lähtee kulkemaan bussikatuna tunnettua katua keskustaa kohden, vaatekauppoja piisaa väsymiseen saakka.

Raskasta päivää piti tietty virkistää väliin lasillisella kuohuvaa. Yksi lempipaikkojani tähän on Tatin -nimisen ravintolan terassi Plaza Chinorros -aukiolla vanhassa keskustassa. Laatucavaa ja hymyilevää palvelua. Välillä naurattaa tarjoilijan ja minun välinen kommunikointi. Tarjoilija puhuu minulle huonoa suomea, minä taasen hänelle vieläkin heikompaa espanjaa.

Löysimme muuten Fuengirolasta aivan loistavan ruokapaikan, Onko teistä kukaan kokeillut Fuengirolan Constitucion aukion lähellä olevaa Arte y Cocina -ravintolaa? Harvoin kohtaa niin täydellistä ruokakokemusta, jossa ei yksikään osatekijä sakkaa.

Ravintolan miljöö on pelkistetyn trendikäs, mutta kotoinen. Tarjoilijalla oli pilkettä silmäkulmassa, mutta taattua ammattitaitoa. Ja se ruoka! Maukasta, mietittyä ja kaunista, tekisi melkein mieli sanoa täydellistä. Tämä italialaisomisteinen ravintola todella tekee ruuasta taidetta.

Miehen kanssa on väliin pelattu aamuisin padelia. En ollut kuullutkaan kyseisestä pelistä ennen ensimmäistä Fuengirola-matkaani. Kyse on mailapelistä, joka on vähän kuin tenniksen ja squashin välimuoto ja jota pelataan lyhytvartisilla reikämailoilla tenniskenttää pienemmällä kentällä.

Eipä me juurikaan säännöistä mitään ymmärretä, kunhan nyt lätkitään. Aikamoisen suosittu peli näyttää tällä alueella olevan ja ennen kaikkea superhyvää liikuntaa. Sitä en vaan ymmärrä, kuinka tästä pelistä saa aina takapuolen niin kipeäksi?

Useamman Fuengirolassa vietetyn kuukauden jälkeen mietittiin miehen kanssa sitä, onko meille kertaakaan tullut kyllästymisen tunnetta. Sellaista tylsistymisen tunnetta, kun ensi-ihastus laantuu ja arki astuu kuvioihin. Ihan vilpittömästi, ei ole tullut. Ei kummallekaan. Ei ainakaan vielä.

Melkeinpä meille on käynyt päinvastoin. Fuengirolaan on ollut helppoa kotiutua ja mitä enemmän sitä on oppinut tuntemaan, sitä mukavampaa tarjontaa kaupungista löytyy. Costa del Solin alue taas on yllättänyt monipuolisuudellaan ja koko Andalusia taas ihastuttanut historiallisilla kaupungeillaan ja tunnelmallisilla kylillään.

Niin, tässä kohtaa on vain yksi huoli. Aika käy vähiin. Huhtikuun loppu koittaa nopeammin kuin toivoisi, ja jossain siellä siintää kotiin lähdön aika. Sitä ennen ottakaamme tästä ihanuudesta irti kaikki mahdollinen. Salud hyvälle keväälle!

Matkakuume -blogin Gia on ollut samoissa fiiliksissä jo kuukausi sitten. Naurattaa miten samanlaiset tuntemukset mielessä käy, jopa ihan saman biisinkin kautta:  On siis kesä, kuljen Fuengirolan rantaa

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Fuengirolasta tuntemattomampaan Andalusiaan. Kokemuksia auton vuokraamisesta.

Yhteistyössä: Jeti Costa autovuokraamo, Fuengirola

Kaksi pariskuntaa, vuokra-auto, vaihtelevat vuoristomaisemat ja vanhat valkoiset kylät. Siinä kolmen päivän viitekehys reissulle, jossa kohtasin vähemmän tunnettua Andalusiaa.

Alankohan jo vähän toistaa itseäni, kun jaksan alituiseen hehkuttaa Andalusiaa? Mutta minkäs teet. Minusta vaan tuntuu, että vaikka kuinka paljon kiertäisin tätä Espanjan itsehallintoalueen eteläosaa, aina vaan löytyy uusia puolia ja mielenkiintoista nähtävää.

Niin kuin nytkin. Jeti Costa autovuokraamon Saabilla kiersimme ystäväpariskunnan kanssa Andalusian sisämaata vähemmän tunnetuissa kylissä ja kaupungeissa. Halusimme nähdä sellaisia paikkoja, joista löytäisimme aitoa andalusialaista elämänmenoa ja kauniita maisemia. Sellaisia kaupunkeja ja kyliä, joissa valkoiset talot hehkuvat auringon valossa ja joiden kapeilla kujilla vallitsee pysähtynyt tunnelma.

Historian havinaa ja aitoa, valkoista Andalusiaa.

Yksi valintaperusteemme oli myös majoitus. Valitsimme sellaiset kohteet, joissa pystyimme yöpymään mielenkiintoisissa Espanjan valtion omistamissa Parador-hotelleissa. Loppiaisen aikaan yövyimme miehen kanssa Rondan Paradorissa, joka oli yksinkertaisesti ihana. Tuo kokemus herätti uteliaisuuteni muita Paradoreja kohtaan.

Fuengirolassa toimiva, suomalaisomisteinen autovuokraamo Jeti Costa toimitti meille menopelin kotitalomme eteen sovittuna aikana. Loistopalvelua, joka tekee vuokrauksesta kerrassaan helppoa. Mikäli asut maksimissaan 20 kilometrin päässä Fuengirolasta, sinun ei tarvitse lähteä autoa mistään erikseen hakemaan. Se toimitetaan sinulle toivomaasi osoitteeseen. Niin auton toimitus- ja palautuspaikka on aina sovittavissa, oli se sitten lentokenttä tai asiakkaan majapaikka.

Valmiina lähtöön. Navigaattorit työssään.

Ensimmäiseksi ajoimme Fuengirolasta noin 80 kilometrin päässä sijaitsevaan keskiaikaiseen Antequeran kaupunkiin. Tämän Andalusian sydänmailla sijaitsevan pikkukaupungin parasta antia oli ehdottomasti sen aitous. Kaupungin elämä näytti verkkaiselta ilman, että turismi tai mikään muukaan sen elämänmenoa pahemmin haittaa.

Seuraavana päivänä matkamme jatkui vuoristomaisemissa kohti 185 metrin korkeudessa sijaitsevaa Cádizin maakunnan valkoista Arcos de la Fronteran valkoista kylää. Lisämaustetta matkaamme saimme poikkeamalla reilun 640 metrin korkeudessa sijaitsevassa suloisessa Olveran kylässä. Ilman autoa olisi tämänkin kylän kauneus jäänyt kokematta.

Anteguera sijaitsee aivan Andalusian sydämessä. Suloinen Olveran kylä ja mitkä näkymät ylhäältä.

Matkaa teimme kumpuilevissa maastossa, jota hallitsivat milloin vihannes-, hedelmä- tai oliivipuuviljelmät, milloin laitumilla laiduntavat härät ja lampaat. Näimmepä jossain kohdin ryhmän valtaisan kokoisia hanhikorppikotkiakin. Ensimmäinen kerta muuten minulle, kun näin tämän sortin lintuja.

Andalusiassa autoilemisen hyviä puolia on välimatkojen lyhyys. Mielenkiintoisia matkakohteita sijaitsee pienen välimatkan päässä toisistaan, joten matkapäiviä ei tarvitse kuluttaa pitkiin autossa istumisiin. Valinnan tekee vaikeaksi lähinnä se, mitä valita runsaasta ja mielenkiintoisesta tarjonnasta. Kun auto on alla, kaikkialle pääsee.

Kotimatkalla kurvasimme vielä sherrystään tunnetun Jerez de la Fronteran kautta ja lounastimme rannikolla kukkakaupunki Esteponassa.

Jerez de la Fronteran kauppahallissa kävi vilske. Esteponassa riittää kukkia.

Kolmen päivän andalusialainen roadtrip oli matkailua parhaimmillaan. Näimme paljon ilman, että ajokilometrejä karttui mittavasti. Yövyimme parissa kivassa hotellissa, söimme hyvin ja sukelsimme vanhojen pikkukaupunkien omaleimaiseen tunnelmaan.

Matka meni hyvin, tosin vajaan 70 kilometrin matkalla Olveran kylästä Arcos de la Fronteraan tuli tehtyä muutaman kymmenen kilometrin koukkaus. Autossamme sattui olemaan navigoiva apukuski sekä etu- että takapenkillä ja reitistä tuli hieman epäselvyyttä 🙂 No, pieni lisämatka rauhallisissa maaseutumaisemissa, ei sen ihmeempää.

Autoilu Andalusiassa on selkeää, tiet yllättävän hyvässä kunnossa ja liikenne sujuvaa. Espanjalaisten ajotapa on selkeästi rauhallisempaa kuin esimerkiksi ranskalaisten. Oikeastaan ainut vähän vaativampi osuus oli ajaessamme ylös Arcos de la Fronteran majapaikkaamme kaupungin korkeimmalle kohdalle.

Vanhan kaupungin kadut muuttuivat yhä kapeimmiksi ja mutkittelevimmiksi mitä ylemmäs ajettiin. Jossain kohdin jo tuntui, ettei millään mahduta ja minun teki takapenkillä mieli lausua pariin otteeseen aavemariaa. Perille kuitenkin päästiin onnellisesti ilman naarmun naarmua.

Apua, tuostako pitäisi ajaa? Mitä olisikaan matka ilman hyvää ruokaa ja viiniä? Arcos de la Fronteran Paradorissa oli linnamainen tunnelma. 

Autoreissun päätteeksi parkkeerasimme biilimme kotitalomme eteen, josta se autovuokraamosta noudettiin hetken päästä. Hyvästä ja huolehtivasta palvelusta kertonee myös se, että autoon unohtunut mieheni puhelin toimitettiin meille hetken päästä erikseen.

Koin Jeti Costan palvelukonseptin selkeäksi ja helpoksi. Auton kiinteään vuokrahintaan sisältyvät tarvittavat vakuutukset. Mikäli jotain sattuu, asiakas maksaa vain 350 euron omavastuun. Inhoan sitä, että autonvuokrauksen hinta saadaan tuntumaan edulliselta ilmoittamalla hinta ilman vakuutuksia. Ja sitten alkaa puljaaminen vakuutusviidakossa, jossa asiakkaan ymmärrys loppuu ja vuokrafirman rahastus alkaa.

En myöskään pidä siitä, että tililtä veloitetaan kaiken varalta useamman sadan takuumaksu, joka huonoimmassa tapauksessa palautetaan vasta viikkoja myöhemmin. Jeti Costa ei peri tällaista luottokortin katetta sitovaa maksua.

Jeti Costan autovuokraushinnat liikkuvat mallista riippuen vuorokaudelta 40 kympin tienoilla, viikolta alkaen 150 euroa. Autoja löytyy 2-paikkaisesta 9-paikkaiseen. Autojen lisäksi yritys vuokraa myös skootteria, senioriskootteria sekä erilaisia lastenvarusteita.

Paljon matkaavana nautin tällaisesta palvelun sujuvuudesta. Selkeää, luotettavaa toimintaa ja kaiken lisäksi voi toimia omalla äidinkielellään. Isojen globaalien autovuokraamojen sijaan tuntuu myös paremmalta toimia pienen perheyrityksen kanssa. Turvallisuutta lisää myös se, että minulla on puhelinnumero, josta tavoitan jonkun mikäli ongelmia tulee eteen.

Vaikka julkinen liikenne Aurinkorannikolla on toimivaa, auton vuokraaminen ehdottomasti kannattaa. Omilla pyörillä pääsee helposti ja edullisesti näkemään erilaista Espanjaa ja kokemaan Andalusiaa aidoimmillaan. Näistä mukavista kokemuksista blogissa lähipäivinä lisää.

www.jeticosta.com

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista