Browsing Category

Elämäntaito

Älä kärsi tylsyydestä – tee pieni lähimatka

Tylsistyttääkö? Älä välitä, niin täälläkin, mutta luulen että olen keksinyt lääkkeen välitilatylsyyteen.

Odotan mökkikautta ja lämpimiä kesäpäiviä. Kalaretkiä Saimaalle, auringossa köllöttelyä ja grilliruokaa terassilla. Mutta nyt hiertää. Pilvirintaman takaa ei ole aurinko viime päivinä paljoa näyttäytynyt, kesän valoisuus on kuin kadoksissa, lämpötila pitää tiukasti kiinni kymmenestä asteesta ja vesisade kastelee keväistä vehreyttä turhankin useasti.

Olen aina ollut sitä mieltä, että itse olemme oman onnemme seppiä. Siksi päätin päihittää ikävyyteen hukuttautumisen. Sen sijaan, että syytän tylsyydestäni säätä, aviomiestä tai vaihdevuosioireita, rupesin keksimään inspiroivaa tekemistä. Arkea voi ilostuttaa niin monella tapaa ja usein aika helpoin keinoin.

Minulle paras lääke kaikkeen on matka, pieni tai suuri. Tarvitaan vain muutama hyvä idea, eikä laisinkaan paljoa rahaa. Sitä paitsi alkukesä on parasta matkustusaikaa. Ruuhkia ei ole, majoituspaikoissa on tilaa, hintataso on edullisempi ja liikenne kesäsesonkia rauhallisempaa. Tässä kolme vaihtoehtoislääkettä tylsyyden taltuttamiseen.

Matka lähikaupunkiin

Savonlinna, Saimaan sympaattinen kesäkaupunki, on minulle lähes ”naapurissa” vain noin 150 kilometrin päässä. Siksi tuntuukin omituiselta, etten ole käynyt siellä naismuistiin. Viime matkastakin täytyy olla jo useampi vuosi. En oikeastaan edes tunne koko kaupunkia.

Tutkin sattumoisin ihan huvikseni myytävien kesämökkien tarjontaa Etelä-Savon alueelta ja siinä silmiini osui Saimaan kaupunki Savonlinna. Siitä tämä matka-ajatus lähti.

Mikäpä helpompaa kuin hypätä autoon ja huristaa tutkimaan, mitä tällä linnastaan ja toristaan kuuluisalla Saimaan sydämellä on tarjottavana. Ystäväni innostui lähtemään mukaan ja niinpä loppujen lopuksi matkasta tuleekin yön yli reissu.

Tuskin jaksan odottaa ensi viikkoon. Luvassa on nimittäin yöpyminen ihkussa boutique-hotellissa, tutustuminen Jukka Rintalan Muodin puutarha -näyttelyyn, kahvittelua savolaisella torilla, toivottavasti nautinnollisia kesäaterioita ehkä vähän shoppailuakin, mitä nyt kaksi täti-ihmistä saa päähänsä. Ja takuulla muutama lasillinen kuohuvaa.

Jotain poikkeavaa – lähimatkalle ulkomaille

Ha haa, minulla on kuin onkin ulkomaanmatka plakkarissa ihan pian. Tiesitkö, että Lappeenrannasta pääsee viisumivapaasti risteilemään Viipuriin Saimaan kanavaa pitkin? Nopeimmillaan ja edullisimmillaan tämän ulkomaanmatkan tekee päiväreissuna noin 60 euron hintaan.

En ole koskaan käynyt Viipurissa laivalla ja siksi otin yhteyttä Saimaa Traveliin, jonka kanssa sovin blogiyhteistyömatkasta. Viipurissa olen aiemmin käynyt vain pikaisilla päiväreissuilla, joten kahden päivän kaupunkiloma oli minulle passeli matkapaketti. Pääsen tutustumaan kaupunkiin kerrankin vähän paremmin.

Viipurissa on suomalaisen menneisyyden ja venäläisen nykyisyyden välimaastossa jotain hyvin kiinnostavaa, jopa eksoottista. Sitä paitsi haluan ehdottomasti käydä kuuluisassa Alvar Aallon kirjastossa ja torilla tinkaamassa mökkipellavia. Enpä ole muuten koskaan käynyt Viipurin linnassakaan.

Mielenkiintoinen kokemus varmasti tästäkin tulossa.

Helsinki on aina hyvä vaihtoehto

Kiitos VR halvoista junalipuista ja nopeista junavuoroista. Ainakin täältä kaakonkulmalta on helppoa piipahtaa pääkaupungissa junalla ilman ajamisen vaivaa ja paikoituksen huolta.

Helsingissä on aina mukavaa käydä, vaikka ihan vain päiväseltään. Museotarjonta on loistavaa ja aina on meneillään jokin mielenkiintoinen näyttely tai tapahtuma.

Ostin edulliset menopaluuliput ja merkkasin kalenteriini Helsinki-päivän. Kutkuttaisi käydä Design-museossa ja Espoon modernin taiteen museo Emmassa. Molemmat museot ovat minulle ennen kokemattomia paikkoja. Tämä on sitä omaa aikaa ihan parhaimmillaan.

Nyt kun tarkemmin ajattelen, ei olekaan enää yhtään tylsää. Seuraavalle kahdelle viikolle on luvassa kaikkea innostavaa ja inspiroivaa. Siinäs näette, pitää vaan ottaa ja lähteä.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Kotiinpaluun jälkeisiä tunnelmia

Kukkamekkotäti on menneellä viikolla ihmetellyt kaikenlaista. Niin ärsytyskynnys kuin kärsivällisyys on ollut väliin koetuksella. Moni eteen tullut asia on nostattanut kulmakarvoja ja saanut silmät pyörähtämään ylimääräisiä kierroksia. No, kerronpa teille, mikä se nyt on mieltä huolettanut tai harmittanut.

Voihan IT!

Vihdoinkin olen ATK:n sijaan oppinut puhumaan IT:stä. Kehitystä on näemmä tapahtunut sitten lankapuhelimen 🙂

Espanjassa vietettyjen kuukausien jälkeen töiden aloittaminen on ollut mukavaa, ainakin noin pääosin. Olen ladattu aimo annoksella D-vitamiinipitoista energiaa ja työvire on ollut hyvä. Pientä keskittymisongelmaa on alkuun ollut, mutta sekin on asettunut ajan kanssa uomiinsa.

Ainut, minkä kanssa on työssä vaikeaa elää, ovat jatkuvasti riivaavat tietotekniikan ongelmat. Uusi käyttöjärjestelmä = ongelmia. Uudet ohjelmat = ongelmia. Uudet sovellukset = ongelmia. Kun nämä kaikki yhdistetään samaan pakettiin, lopputuloksena on muchos problemos. Näiden vaikeuksien kanssa vaan täytyisi jotenkin tulla toimeen ja selvitä, vaikka samassa pakassa työt kasaantuvat ja verenpaine nousee.

Välillä tässä taistossa tuntee itsensä niin auttamattoman osaamattomaksi, että tekisi mieli vain yksinkertaisesti nostaa kädet pystyyn. Suossa rämpimisen sijaan kaipaan niin kovin hetkiä, että kaikki toimisi moitteettomasti ja voisi täysillä keskittyä varsinaiseen ydintyöhönsä. Sitä odotellessa.

Elämää välitilassa

Muussa elämässä kotiinpaluuta on häirinnyt eräänlainen jähmeä välitilafiilis. Tiedättekö sen tunteen, kun ei oikein tavallisista arkirutiineista saa toivomallaan tavalla kiinni? Sitä vaan odottaa koko ajan jotain tulevaa sen sijaan, että eläisi täysillä tässä ja nyt.

Kirjoitin Puutalobaby -blogin kommenttikenttään näin: ”Kaksi viikkoa Suomessa. Yritän edelleenkin nauraa makeasti. Kuulostaa ontolta. Yritän edelleen olla rento ja hauska. Teennäistä. Yritän herätä aamuun hymy huulilla. Pakottamista. Yritän täyttää mieleni aurinkoisilla ajatuksilla. Ajatuksia on, muttei aurinkoa. Miten mä voin olla näin eri ihminen kuin hetki sitten?” Krista pohti blogipostauksessaan juuri ulkomailta kotiinpaluun jälkeisiä tunnelmia.

Uskon, että tämä välitilatunne pikku hiljaa tasoittuu ja elämä notkistuu normaaliksi, varsinkin kun kesä ja lämpö tulevat mukaan kuvioihin. Tarvitaan vain vähän aikaa ja vähän kärsivällisyyttä. Löydän varmasti hiipuneen nauruni.

Suomalainen hintataso

Äkkiä sitä ihminen unohtaa asioita. Kuten sen, minkä verran mikäkin Suomessa maksaa. Piti nimittäin kahteen otteeseen vilkaista kahvilakuittia, sillä olin varma, että laskuun oli lisätty jotain ekstraa. Pieni suodatinkahvi ja korvapuusti kuusi euroa kolmekymmentä senttiä. Ei ole totta! Ja siihen hintaan hait tuotteet tiskiltä itse ja sinun toivotaan vielä palauttavan likaiset astiat rullakkoon.

En muista, että koskaan elämässäni olisin niin paljon istuskellut kahviloissa kuin Aurinkorannikolla viettämiemme kuukausien aikana. Kahviloissa notkumisesta oli tullut meidän jokapäiväistä elämää. Toki meillä oli siihen kerrankin aikaa, mutta oma osansa oli myös edullisella hintatasolla. Tätä ikävöin, jos sitten pöytiin tarjoilua ja hymyileviä tarjoilijoita.

Ja edelleenkin jaksan ihmetellä sitä, kuinka erilainen euro on suomalaisessa ruokakaupassa verrattuna espanjalaiseen. Viisikymppiä meni, mutta kassissa ei ole juuri mitään. Erityisesti ärsyttää kalan kallis hinta. Ymmärrän hyvin, miksi pienituloisen on vaikea kerätä terveellistä ostoskoria.

Alkoon emme ole vielä uskaltautuneet.

EU-vaalit

Taas pitäisi äänestää. Tiedän. Pitäisi sanoa, että SAA äänestää. Nyt vaan on niin, että olen ihan pihalla EU-vaaleista. Minulla ei ole ehdokasta, jos ei sitten puoluettakaan.

Jotenkin tulee sellainen tunne, etteivät ehdokkaat itsekään suhtaudu ehdokkuuteensa kovin vakavasti. Ainakin, jos sitä mitataan mitäänsanomattomilla vai pitäisikö sanoa typerillä vaalisloganeilla. ”Äänestä suurpeto Brysseliin/Roposi Suomen asialla/Ei mikään pieni vihreä mies/Värikkäämpi vaihtoehto/Kaurapuurolla kasvanut”. Mitä näistä nyt saa irti? Ja kuin koristeena kakun päällä, jollain soi radiossa lapsellinen ja ärsyttävä rallatus.

Ehkä eniten minua ihmetyttää EU-vastaisten puolueiden mukanaolo. Vähän sama kuin joku hakisi työpaikkaa, mutta kertoisi työhaastattelussa, että tämä yritys on kyllä ihan paska, enkä usko toimintaanne mitenkään. Kaikki mitä teette, on ihan väärin ja toivoisin, että koko yritys lakkautetaan. Mitä luulette, saisiko hakija työpaikan?

Paino-ongelmia

Vaaka ei ole enää ystäväni. Ei ole ollut pitkään aikaan. Paino tuppaa väkisin nousemaan. Fuengirolasta paluun jälkeen liikunnan määrä on vähentynyt ja se näkyy heti lisääntyneinä kiloina ja kirraavina vaatteina.

En saa samaa hyvää fiilistä lähteä tarpomaan liian tuttuja kotikulmien katuja, jotka eivät tarjoa mitään mielenkiintoa. Tässä kohtaa on pakko ryhdistäytyä, sillä muuten ei hyvä seuraa.

En halua kuitenkaan lähteä sille tielle, että jokaista suupalaa pitäisi kontrolloida. Ruoka ja viini on niin suuri ilo. Tosin sen verran voisin lisätä itsekuria, että jonkun suklaisen nautinnon voisin joskus jättää väliin. Mutta ei se vaan helppoa ole.

Kuten näette, pienet ne ovat viikon ärsytyksen aiheet olleet. Kai tästä sen johtopäätöksen voi tehdä, että elämä on kutakuinkin mallillaan. Ja tänään oli sitäpaitsi mitä ihanin keli.

Kävin maistelemassa Silja Symphonylla Tallink Siljan uudet laivan viinit ja oluet. Ennen tilaisuuden alkua jäi vähän aikaa Kaivopuistossa istuskeluun. Mieleen tuli Uuno Kailaan ihana runo ”Minä nauran auringolle. Sekin nauraa.”

Onnelliseen elämään tarvitaan aina ripaus kepeää lapsen mieltä. Ja paljon naurua. Se tekee kattauksesta nimeltään Elämä huomattavasti hauskempaa.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Pieni ajatus yksinkertaisesta onnesta

Great things are done by a series of small things brought together. – Vincent van Gogh

Kävin tällä viikolla katsomassa Malagassa Van Gogh alive -esityksen ja näyttelyn. Taiteilijan maalauksia, ajatuksia ja elämänvaiheita tuotiin esiin uudella tapaa multimedian keinoin. Tunnetut maalaukset ikään kuin heräsivät eloon ja mielentiloiltaan ailahteleva taiteilija itse nousi henkiin.

Kokemus oli mielenkiintoinen, vaikka itselleni pienessä tilassa olikin vähän liikaa kaikkea. Nopealla tempolla ympärillä vaihtuvat kuvat ja tekstit jäivät hieman puolinaisiksi, enkä aina oikein tiennyt mihin katsoa tai keskittyä. Mutta sitä ei sovi kieltää, etteikö kokonaisuus olisi ollut vaikuttava elämys.

Näin jälkikäteen jäin miettimään monia Van Goghin ajatuksia elämästä, onnesta ja rakkaudesta. Löysin sieltä monia yhtymäkohtia omiin ajatuksiini. Kauneudenkaipuu, sisällä polttava tunteiden syvyys ja kirjo, elämänjano, seesteisyyden etsiminen, mm. näiden asioiden kanssa van Gogh painiskeli läpi elämänsä. Asioita, jotka tunnistan vahvasti myös omassa elämässäni.

Tässä viime päivinä olen miettinyt paljon elämän onnellisuutta. Oma osansa siinä on ollut mahdollisuus palata jälleen Costa del Solin maisemiin. Elämä täällä tekee minut yksinkertaisesti onnelliseksi. En tiedä johtuuko se useimmiten paistavasta auringosta, kuljeskelusta merenrannalla, uteliaisuudestani vierasta maata kohtaan vaiko vain muutoksesta arkirutiineihin. Mutta sen tiedän, että minun on ollut täällä hyvä olla.

Olen odottanut missä kohden alkaa ensihuuma rapisemaan ja tämä pakahduttava hyvän olon tunne hiipumaan. Missä kohden astuu esiin se monelta taholta mainostettu koti-ikävä?

Toistaiseksi joka kerta, kun olen astunut lentokoneesta Malagan kamaralle, minusta on vaan tuntunut siltä, että lakastunut olemukseni puhkeaa jälleen kukkaan ja alan elämään kuin hehkuva auringonkukka. Olen ollut yllättynyt siitä, että kotimme Suomessa on tuntunut lähinnä seiniltä ympärillä ja enemminkin ikävä ja ajatukseni ovat kääntyneet merenrantakaupunkiin reilun 3000 kilometrin päähän.

Tätä onnen kantamaa tunnetta eivät ole pystyneet latistamaan blogini juupas-eipäs -väittelyt siitä, onko oikein elää tällä tavalla talvipakolaisena. Onpa minua jopa yritetty syyllistää itsekkyydestä, kun ”hylkään” maailman onnellisimmaksi kehutun maan ja siinä ohessa velvoitteeni ja läheiseni. En ole kokenut, että tämä onneni olisi keneltäkään pois. Lapsettomana orpona saanen kai ihan hyvillä mielin nauttia olotilastani?

Eivät tätä onneani ole pystyneet heikentämään myöskään ne ihmiset, jotka julistavat säännöllisesti miten tylsää Aurinkorannikolla onkaan. Jotka hehkuttavat sitä, että kaksi viikkoa on maksimiaika, mitä täällä ylipäätään pystyy kestämään. Minulla ei vaan taida siellä kotona olla mitään niin ihmeellistä, mitä niin paljon kaipaisin ja ikävöisin. Vai mistäköhän se mahtaa johtua, että minulla on täällä yleensä aika mukavaa? Ja teen minä täällä totisesti muutakin kuin juon kuohuvaa 🙂

On hieno asia, että jokainen meistä voi onnensa löytää eri tavoin. Kukapa siihen voi mennä sanomaan, millaista onnellisuuden pitäisi olla ja mistä sen pitäisi koostua. Se, mitä minä kutsun onneksi, ei välttämättä ole kenenkään muun onnea.

Kuten tuossa alun van Goghin ajatuksessa sanotaan, elämän ihanuutta on se, että irralliset pienet jutut johtavat usein yhdessä johonkin suurempaan kokonaisuuteen. Ja sitten huomaakin, kuinka hieno juttu näistä palasista on päässyt syntymään.

Vähän niin kuin meillä tämän Aurinkorannikolle tulon kanssa. Yllättävät käänteet ja pienet sattumat saivat aikaan sen, että elämäni viimeinen puoli vuotta on ollut aika erilaista kuin koskaan aiemmin. Hyvällä tavalla erilaista.

Meillä on vain tämä yksi elämä. Ja tätä elämää minä niin paljon rakastan. Tässä hetkessä, tässä juuri nyt, piilee yksinkertaista onnea.

The way to know life is to love many things. – Vincent van Gogh

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Ähky kaikesta liiasta

Tavaraähky. Informaatioähky. Tapahtumaähky. Matkaähky…. Kutsuttakoon tätä nyt miksi vaan, mutta minua ilmeisemmin vaivaa ähky.

Tunne siitä, että kaikkea on ympärilläni liikaa, alkoi paikallisen marketin elintarvikeosastolla. Käyn Suomessa harvoin ruokakaupassa. Minua on siunattu miehellä, joka hoitaa meidän taloudessa pääosin ruokaostokset ja myös ruuanlaiton.

Nyt töiden takia joudun välillä jättämään Fuengirolan, lentämään Suomeen ja viettämään aikaa enemmän yksikseni. Se on tarkoittanut myös pakkoa tehdä entistä lähempää tuttavuutta ruokakauppojen kanssa.

Ruokaostosten teko on minusta hankalaa ja siksi olen venyttänyt kauppaan menoa usein niin, ettei jääkaapissa oikeasti ole muuta kuin se valo. Kunnon kansalaisen tavoin olen sitten vaellellut kylpyammeen kokoisten ostoskärryjen kanssa Prisman ruokaosaston käytävillä ja yrittänyt kuumeisesti keksiä kärryihini täytettä.

Kuten tiedätte, ongelma ei ole siinä, etteikö ostettavaa olisi. Ongelma on siinä, että minusta kaikkea on liikaa. Minä onneton ja harjaantumaton kuluttaja olen eksyksissä tuon kaiken ylettömän tavaramäärän keskellä. Jos en ole etukäteen suunnitellut, mitä hankkia ja tehnyt valmista ostoslistaa mukaan, olen kauppareissulla jotenkin hukassa mihin tarttua ja mitä valita. Terveisiä vaan yhdenlaiselta uusavuttomalta.

Ei riitä, että päätän ostaa pussin perunapakasteita. Olisi tarjolla kymmeniltä valmistajilta ranskalaisia, mikrovalmiita ranskalaisia, maalaisranskanperunoita, tikkuperunoita, lohkoperunoita, suikaleperunoita, viipaleperunoita, ristikkoperunoita, perunanoisetteja, puikulaperunoita, lankkuperunoita, kermaperunoita, pariisinperunoita, röstiperunoita… Kymmenen metriä pelkkää perunapakastetta. Kuka osaa enää valita? Help me!

Tarvitsemmeko todella 35 erilaista litran maitopurkkia tai 15 erilaista pientä ananassäilykepurkkia? Olen yksinkertaisesti sitä mieltä, että kaikkea tavaraa on kaupoissamme aivan liikaa.

Inhoan vanhojen aikojen haikailua, mutta tässä kohtaa minun tuli ikävä sinisen ja punaisen maitopurkin aikaa. Maailmaa, jossa pystyi tekemään selkeitä valintoja. Pieni ihminen on hukassa, kun valinnanvaraa on liian paljon.

Less is more.

Jos kaupoissa on minusta kaikkea liikaa, liikaan tavaramäärään törmään myös kotona. Olen ollut itse luomassa lisä-ähkyä omalla käyttäytymiselläni. Miksi meillä on kaapeissa lukuisia astioita, joita emme koskaan käytä? Miksi ostan koko ajan uusia vaatteita, vaikka vaatekaappini tanko on jo kääntynyt mutkalle liiasta painosta? Pahimmillaan osassa roikkuu vielä hintalappu kiinni. Entä mihin tarvitsen kymmeniä käsilaukkuja ja 18 huulipunaa?

Välillä minua vaivaa tunne, että elämässäni on materian lisäksi muutenkin kaikkea liikaa. Koko ajan eteen tulee uusia asioita, ärsykkeitä ja impulsseja, joihin pitäisi reagoida. Puhelimen näyttö räpsyy jatkuvasti uusista sähköposteista ja viestiäänet pimputtavat saapuneista viesteistä.

Tuntuu kuin elämästä olisi tullut Facebookin feedi, joka syöttää tasaisena virtana eteesi uutta materiaalia. Jos et tsekkaa tilannetta säännöllisesti, et ole ajan tasalla ja jäät ulkopuoliseksi.

Päässä tuntuu välillä tältä.

Omaa tilannettani on selvästi hämmentänyt myös tämä kahden maan väliä kelkkominen. On ollut haastavampaa kuin kuvittelin hypätä hetkeksi maasta toiseen, tunnelmasta toiseen, lomasta työhön, joutilaisuudesta kiireeseen ja pitää päänsä ja toimintakykynsä täysillä mukana. Ja hetken päästä moodi on käännettävä taasen toisin päin.

Yritän parhaan kykyni mukaan saada asiat järjestykseen, työt aikatauluun, rimpuilla asioiden ja tapahtumien keskellä saadakseni kaiken tasapainoon ja elämääni järjestystä. Ja siinä vaiheessa, kun kuvittelen olevani tilanteen herra, taas tulee uusia muuttujia, jotka sotkevat suunnitelmia. Ja siinä välissä lentelen väliä Helsinki-Malaga-Helsinki.

Huomaan, että olen alkanut unohtelemaan asioita ja keskittymiskykyni meinaa helposti herpaantua. Käykö pääkopalleni samoin kuin vanhalle tietokoneelleni: file is full and may be damaged? Pääni on selvästi alttiina liialliselle kuormitukselle. Mielen pitäisi saada välillä levätä.

Ja sitten tämän kaiken muun lisäksi painoakin on kertynyt ihan liikaa. Ähkyn sitä pystyy näköjään omista kiloistaankin saamaan.

Kuvat: pixabay.com

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Niin pienen hetken rakkaus on lumivalkoinen

Kun oman ikäinen ihminen kuolee, se vaan tuntuu niin kovin pahalta.

Nuorempana en koskaan ajatellut kuolemaa. Se ei juurikaan ollut läsnä kaksi-, kolme- eikä oikeastaan edes vielä nelikymppisellekään minälle vuosikymmenen alkupuoliskolla. Kukaan lähipiiristäni ei ollut kuollut ja jotenkin omassa vahvuudessaan elämää piti itsestäänselvyytenä. Kaikki ikävät elämää rajaavat asiat tapahtuivat aina jollekin muulle, jollekin paljon vanhemmalle, jossain ihan muualla.

Sitten kuoli isäni. Ja vuosi sen jälkeen täysin yllättäen äitini. Minä olin tuolloin keski-ikäinen 45-vuotias. Kuolema tuli lähelle ja yhtäkkiä tajusin, että täällä ei eletäkään ikuisesti.

Tuossa kohden aloin ensimmäistä kertaa miettimään elämän rajallisuutta. Tuntui kummalliselta ajatella, että yksi kaunis päivä sinulle rakasta ja tärkeää ihmistä ei enää olekaan. Hänen numeronsa löytyy puhelimestasi, hänen kuvansa albumistasi ja hänen tekemänsä ruoka jääkaapista, ja sitten hän vain poistuu. Lopullisesti. Sitä oli niin vaikeaa ymmärtää. Ja niin vaikeaa hyväksyä.

Sitä mukaan, kun itselle tuli vuosia lisää, lähipiiristä poistui muitakin. Vanhusten kohdalla kuolema tuntui luonnolliselta, mutta sitten kun lähtökäskyn sai lähes oman ikäinen läheinen, se pani miettimään. Elämä on kuin suurta korttipeliä. Kuka saa häviäjän kortit? Kuka joutuu jättämään pelin kesken ja poistumaan pelipöydältä?

Viimeisen viikon aikana olen tullut kahdesti surulliseksi. Ensin Matti Nykäsen kuolemasta. Vain vuoden minua nuorempi. Sitten Olli Lindholm, kaksi vuotta minua nuorempi. Ei hitsi, molemmat liian nuoria kuolemaan. Joutsenlaulun joutuivat laulamaan aivan liian aikaisin. Pani taas miettimään, ettei olekaan itsestään selvää, että tämän ikäinen täällä porskuttaa ja painelee täysillä vielä vuosikymmeniä.

Jäin pohtimaan myös näiden kahden lahjakkaan suurmiehen taustoja. Toinen vähät välitti terveydestään ja elintavoistaan. Ennuste oli huono ja huonosti kävikin. Toinen taas oli tehnyt ryhtiliikkeen elämässään jo ajat sitten. Huonosti kävi myös hyväkuntoiselle himoliikkujalle. Niin helposti sitä kuvittelee, että kaikki on omassa kädessämme. Loppu on kuitenkin arpapeliä. Millaiset kortit sinulle on jaettu käteen.

Yksi iän mukanaan tuoma ilmiö omalla kohdallani on huoli läheisteni terveydestä. En koskaan aiemmin miettinyt tälläisia asioita. Kun itse ikääntyy, sitä myös lähipiiri ikääntyy ja yhdelle sun toiselle alkaa tulla kaikenlaista vaivaa ja sairautta. Vaikka kuinka toivoisimme, emme vaan pysy samanlaisina.

Jollain heikkenee toimintakyky, toisella pettää muisti ja yhdellä uusii vakava sairaus. Kaikille heille voi vain toivoa hyviä kortteja. Sitä niin kovin haluaisi pitää jokaisen rakkaansa lähellään mahdollisimman kauan. Ja toivoisi, että elämä voisi jatkua ja rullata eteenpäin niin kuin aina ennenkin.

Yksi asia on varmaa omalla kohdallani. Elettyä elämää on enemmän takana kuin edessäpäin. En koskaan allekirjoita sitä, että pitäisi elää kuin viimeistä päivää. Mutta siihen pyrin, että jokainen loppu elämäni päivä olisi hyvä päivä. Ja että tämän annetun ajan käyttäisin mahdollisimman viisaasti. Sitten kun täältä on pakko lähteä, voisin lähteä niin, ettei tarvitse katua tekemisiään eikä tekemättä jättämisiään.

Jokainen terve päivä on hyvä päivä. Tunnen suurta kiitollisuutta ja onnellisuutta siitä, että saan istua tässä juuri nyt toimintakykyisenä täysissä sielun ja ruumiin voimissa. Elämä on ihana seikkailu ja suurin lahja, mitä ikinä voimme saada.

R.I.P. Matti Nykänen ja Olli Lindholm

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

 

Yhdeksän blogini omaa suosikkipostausta

Vanhoja blogikirjoituksia on veikeää lukea. Saa tehdä oman elämänsä aikamatkoja taaksepäin. Moni juttu nostattaa esiin menneiden hetkien ja tilanteiden tunnelmia ja mielialoja. Muistuu mieleen kuinka tuota kirjoittaessani podin selvästi matkaväsymystä, tuossa olin todella ärsyyntynyt, tuossa kohtaa niin onnellinen…

Voimakas tunneihminen kun olen, moniin juttuihin on virittynyt sellaista tunteenpaloa, joka näin jälkeenpäin jopa hymyilyttää. Rakastumiset matkakohteisiin tai nähtävyyksien aiheuttamat tunnelataukset on tullut riipustettua innostuksen hekumassa esiin.

Joukossa on muutamia sellaisia postauksia, joista pidän aivan erityisesti. Ne ovat henkilökohtaisia tunteenpurkauksia, haaveilua tai syvällisempää pohdiskelua ikääntymisestä, ihmisenä kasvamisesta ja tulevaisuuden haaveista.

Kaivelin blogiarkistoni kätköjä ja keräsin vanhoja aiemmin julkaistuja blogijuttuja, jotka ovat minulle edelleenkin tärkeitä. Vaikka sitä ajan myötä muuttuu ja asioista saattaa ajatella muutaman vuoden päästä jo eri tavoin, näiden juttujen takana seison, niin hyvässä kuin pahassa. S’il vous plaît, tässä omat suosikkipostaukseni.

Ihmisenä kasvamista

Uuden vuoden lupauksia en enää tee, mutta väliin tulee pohdiskeltua, onko kurssi oikea vai pitäisikö tehdä ryhtiliikkeitä puoleen tai toiseen. Joskus ajatuksille tarvitaan pieni irtiotto, kuten vuoden 2015 lopussa.

Onnellisuutta vähemmällä Pitkän matkan opetusLoman tarpeessa

Lappi sydämessä

Minä voin lähteä Lapista, mutta Lappi ei lähde minusta. Lappiin on joka kesä pakko päästä.

Puhdasta yksinkertaisuutta

Insipiroivat matkakohteet

Jopa runollista tunteenpaloa ja matkafiilistelyä.

9 tunnelmaa Gironasta Pariisi sinä olet kaunis

Tässä iässä jo uskaltaa

Heh, väliin pahasisuisemman täti-ihmisen tunteenpurkauksia.

Lupa mokataMiksi kukaan ei järjestä 50-ikäisille naisille (kulutus)juhlia

Mopo keulii

Ja joskus sitä vaan pääsee mopo vähän karkaamaan käsistä. Mutta kerranhan täällä vaan eletään.

Matkaöverit

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Elääkö auringossa viiniä lipittämällä pidempään?

Mitä luulette, kumpi kansa elää pidempään, suomalaiset vai espanjalaiset?

Itse olisin vastannut, että suomalaiset. Olemmehan pohjoismaalainen korkean elintason maa, jossa hyvä sosiaaliturva takaa kaikille kansalaisille jonkin asteisen työttömyysturvan, terveydenhoidon ja eläkkeen. Meillä on Espanjaa parempi tulotaso ja pienempi työttömyys. Meillä poltetaan tupakkaa vähemmän ja alkoholinkäyttömme on Espanjaa vähäisempää.

Väärin, oikea vastaus on espanjalaiset. Suomalaisten elinikä on 81,78 vuotta, kun Espanjassa vastaava luku on 82,83. Espanjalaisten tämän hetkinen eliniänennuste on maailman toiseksi korkein japanilaisten jälkeen.

Mitä ihmettä? Punaviiniä ryystävä ja kinkkua kaksin käsin vetävä kansako maailman kärkeä eliniän pituudessa? Mihin tässä nyt enää uskoa?

Liikkuva kansa

Kirjoittelin aiemmin blogissani ihmetteleväni hyväkuntoisia paikallisia eläkeläisiä, joita kohtaa Fuengirolan rantabulevardilla sankoin joukoin. Kävely näyttää olevan Espanjassa maan tapa. 76 % espanjalaisista ilmoittaa kävelevänsä vähintään 10 minuuttia neljästi viikossa.

Säännöllisellä liikunnalla on varmasti vaikutusta elinikään, mutta jäin miettimään mitenköhän suuri mahtaa olla auringon vaikutus. Ainakin on varmaa, että läpi vuoden jatkuva kesäkeli ja aurinkoinen sää houkuttelee lähtemään ulos.

Eipä ole itsellänikään ollut vaikeaa vetää aamuisin lenkkitrikoita päälle ja lähteä kuljeskelemaan pitkin Fuengirolan rantaa. Tähän aikaan marraskuuta vaivun Suomessa yleensä talvihorrokseen ja vedän lenkkikamojen sijaan peittoa syvemmälle korvia.

Onko aurinko sittenkin kaiken takana?

Välimeren ruokaa

Ruokavalion arvellaan olevan merkittävä syy espanjalaisten pitkään elinikään. Kala, kasvikset, hedelmät ja oliiviöljy kuuluvat espanjalaisten perusravintoon. Sydän- ja verisuonisairauksista johtuva kuolleisuus on espanjalaisilla koko maailman tasolla hyvin alhaista.

Välimerellinen ruokavalio on varmasti hyväksi, mutta omien havaintojeni mukaan espanjalaiset ovat myös melkoista lihansyöjäkansaa. Pihvilihaa ja ilmakuivattua kinkkua, jamónia, kuluu. Ja kaikenlainen uppopaistettu näyttää maistuvan. Selvä ristiriitahan tässä on.

Joku selittää asiaa sillä, että espanjalaiset syövät vähän prosessoitua ruokaa, mikä pitänee paikkansa. Sellaista määrää valmisruokia kaupoista ei löydy kuin vaikkapa meillä.

Oliiviöljy ja kinkku, siinäkö pitkän iän salaisuus?

Punaviiniä säännöllisesti

THL:n tilaston mukaan espanjalaiset ovat Euroopan ahkerimpia juomareita. Jopa 13 % maan kansalaisista käyttää alkoholia päivittäin ja vain 12 % juo harvemmin kuin kerran kuussa. Vastaavasti pohjoismaissa vain 2 % käyttää alkoholia päivittäin ja valtaosa juo harvemmin kuin kerran kuussa.

Alkoholin nauttimisen tiheyden lisäksi suuri ero espanjalaisten ja pohjoismaalaisten alkoholinkäytössä on kertakulutuksen määrässä. Vaikka Espanjassa käytetään alkoholia usein, sitä ei yleensä juoda kerralla suuria määriä.

Espanjassa juodaan eniten olutta, mutta hyvänä kakkosena tulee punaviini. Punaviinin antioksidanttien terveysvaikutuksista on paljon puhuttu. Varmastikin lasillisella punkkua silloin tällöin on myönteinen vaikutus terveyteen ja erityisesti sydän- ja verisuonisairauksien vähyyteen. Näin ainakin haluan uskoa tai muutenhan tässäkään kohdin ei olisi mitään järkeä. Miten ”juomarikansa” voi elää Euroopan pisimpään?

Onko punaviini maailman paras terveystuote?

Päästä tervettä kansaa

Espanjalaiset ilmeisesti voivat myös henkisesti hyvin. Maa on kuudenneksi alhaisimmalla sijalla itsemurhatilastossa kaikista OECD maista. Ikävä kyllä Suomi sijoittuu itsemurhissa Euroopan kärkikastiin Liettuan, Latvian, Unkarin ja Belgian jälkeen. Yli 400 000 suomalaista syö masennuslääkkeitä.

Valon vaikutuksella voidaan varmasti selittää psyykkistä hyvinvointia johonkin asti, mutta itse veikkaisin, että kyse on myös etelä-eurooppalaisesta stressittömämmästä elämäntyylistä. Vaikka työpäivät ovat Espanjassa pidempiä kuin meillä ja työpäivä päättyy usein vasta iltakahdeksalta, työpäivää jaksotetaan erilaisilla tauoilla kuten siestalla.

Onkohan sittenkin niin, että ”mañjana”-meininki onkin hyväksi? Kaataako meidän suorittava ja tehokas yhteiskuntamme heikommat elon tiellä?

Positiivinen asenneko ratkaisee?

Hyvä ei ole ihmisen olla yksin

Luulenpa vahvasti myös, että espanjalaisten vilkas sosiaalinen elämä edesauttaa henkistä hyvinvointia ja pidentää osaltaan elinikää. Siinä missä meillä hautaudutaan omien seinien sisään ja podetaan yksinäisyyttä, espanjalainen suuntaa ulos tapaamaan ystäviään ja sukulaisiaan. Perhekeskeisyys on tärkeää ja ravintoloissa istutaan useamman sukupolven voimin.

Itse olen kiinnittänyt huomiota etenkin eläkeläisten vireään elämäntyyliin. Meillä mummot ja papat istuvat illat yksin kotinurkissa, Espanjassa kokoonnutaan yhteen toisten kanssa. Sosiaalinen vireys on ihan eri tasolla.

Minusta on ihanaa viikonloppuisin katsoa parhaisiinsa pukeutunutta vanhempaa porukkaa, joka kokoontuu kahviloihin ja ravintoloihin ystäviensä kanssa. Eräässäkin kahvilassa oli käytävillä vähän ahdasta, kun sen täyttivät pöytien viereen parkkeeratut rollaattorit.

Sitten kun minusta tulee kukkahattumummo, juuri tuollaista sosiaalista elämää haluaisin itsekin viettää. Se, että yksin kätkeytyy mökkiinsä, taannuttaa ja sairastuttaa. Tarvitsemme ihmisiä ja elämää ympärillemme.

Vilkas sosiaalinen elämä, senkö avulla elää pidempään?

Minusta on alkanut vahvasti tuntua, että espanjalaisessa yhteiskunnassa on jotakin sellaista, mistä pitäisi ottaa oppia. Vaikka taloudellisesti on ehkä tiukempaa, näyttää siltä, että espanjalaiset ovat onnellinen kansa. Ainakin, jos mittarina on ympärillä hymyilevät ihmiset. Kaikkialla on läsnä rentoutta ja hyväntuulisuutta, joka tarttuu.

Suorittavasta suomalaisesta yhteiskunnasta olemme hypänneet nautiskelevaan espanjalaiseen yhteiskuntaan. Tiukkapipotädiltä vaatii hetken totuttelua vaihtaa moodi toiseen ja ymmärtää, ettei kaikki ole niin vakavaa. Hampaat irvessä puurtamisen sijaan elämä voi olla hauskaa ja rentoa.

Minun espanjankurssini ensimmäinen oppitunti on oppia makeasti nauramaan.

Kiinnostaisiko sinua kokeilla elämistä Aurinkorannikolla? Me tehtiin vähän uusia asumisjärjestelyjä ja sitä kautta vapautui alkuvuodesta Fuengirolan Torreblancasta kahden makkarin skandinaavisesti sisustettu asunto. Jos kiinnostaa, ota yhteyttä sähköpostilla [email protected], niin välitän sinulle suomalaisen vuokranantajan yhteystiedot.

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Tarvitsemme ihmisiä, jotka uskovat meihin

Milloin olet viimeksi sanonut jollekin, että hän on hyvä jossain?

Olin viikonloppuna ystäväni järjestämissä juhlissa. Samaan aikaan oli virkistävää nähdä vanhoja tuttuja kuin myös tutustua uusiin, mielenkiintoisiin ihmisiin. Kuulumisia vaihdettiin, elämäntilanteita päivitettiin ja hyviä keskusteluja käytiin.

On aina mukavaa kuulla, kun joku on päässyt opiskelemaan juuri sille alalle ja siihen koulutukseen, kuin on eniten toivonut. Tai, että joku rakastaa työtään niin intohimoisesti, ettei halua kuuna päivänä sieltä eläkkeelle. Tai, että jonkun yritys on lähtenyt lentoon ja menestyy. Tai sitten joku on vaan uskaltanut astua elämässään uudelle, ehkä epävarmallekin tasolle. On vaan rohkeasti kuunnellut itseään.

Mikään näistä ei kuitenkaan ole sattumaa. Hyvä tuuri riittää harvoin pitkälle. Saavuttaakseen jotain on tarvittu poikkeuksetta paljon työtä. Takana on pitkäjänteistä ponnistelua ja puurtamista, luopumista ja melkoinen määrä uhrauksia. Tekemisen intohimoa. Sille, mitä rakastaa tai sille, mitä on halunnut, on pitänyt antaa paljon.

Siitä olen iloinen, että näillä ihmisillä on ollut mahdollisuus tavoitella toivomaansa tai peräti saavuttaa unelmansa. Visioista ja haaveista on tullut todellista. Uskon, että heidän itsensä lisäksi, joku muukin on uskonut siihen, mitä on tehty tai mihin pyritty. Joku on kannustanut jatkamaan.

Samoissa pippaloissa huomasin myös kuinka paljon talenttia monilla ihmisillä on, ilman, että se juurikaan pääsee näkyviin. Se, jos mikä harmittaa. On niin harmillista, jos osaaminen, kyvyt ja taidot jäävät piiloon.

Meistä jokainen saa nautintoa siitä, että tekemisemme huomataan ja kykymme pääsevät esiin. Ja, että joskus joku sanoo: sä oot niin hyvä. Aina voi kirjoittaa pöytälaatikkoon, kerätä valokuvia läppärin arkistoon, laulaa aamusuihkussa, maalailla omaksi iloksi, rustata upeita leivonnaisia lähipiirille tai askarrella luovia kokonaisuuksia iltapuhteina. Mutta, jos koskaan kukaan ei huomaa, miten hienoihin juttuihin pystyt, tekemisen palo ei koskaan pääse kunnolla hehkuun.

Silloin, kun sinulla on ilmiselviä lahjoja ja pystyt taidoillasi nousemaan muiden yläpuolelle, toivoisi, että nämä kyvyt nousisivat jollain tavalla esiin ja laajemman piirin tietoisuuteen. Johtaisivat jopa ihan uusille urille.

Yhdellä on lahja laulaa. Sen oikein näkee kuinka hän syttyy, kun pääsee ääneen. Koko ihminen pehmenee ja valaistuu. Intohimo musiikkiin puskee läpi. Kuinka toivoisin, että tuo ääni voisi ilahduttaa suurempia yleisöjä.

Tai että hän, joka pystyy loihtimaan taivaallisia kakkuluomuksia, voisi joskus saavuttaa kakkukeisarinnan tittelin ja tuottaa leivonnaisillaan makuelämyksiä mahdollisimman monille. Tai jakaa luovimmat, herkullisimmat ja villeimmät kakkureseptinsä tuhansille muille.

Tai hän, jolla on rautainen taito rakentaa vuoden parhaat juhlat, luovimmat koristelut ja silmiä hivelevän kauniit kattaukset, voisi joskus ilahduttaa taidoillaan muutakin kuin perhe- ja ystäväpiiriä.

Meistä jokaisen pitäisi saada edes jossain määrin tehdä juuri sitä, mitä rakastaa ja jossa on hyvä. Meidän pitäisi päästä näyttämään muille taitomme. Jokainen meistä kaipaa arvostusta, positiivista palautetta, kehujakin. Se, että voi kokea onnistuneensa ja joku sen huomaa, tekee onnelliseksi.

Uskon siihen, että silloin, kun tekemisiämme ohjaa intohimo, kaikki on mahdollista. Unelmien on mahdollista toteutua. Tuntemattomastakin voi tulla tunnettu ja arvostettu. Tekemisen palon lisäksi tähän tarvitaan julmetusti päämäärätietoista työtä. Tiellä menestykseen manun illallisia ei ole jaossa.

Toivoisin, että nämä lahjakkaat löytävät ympärillensä ihmisiä, jotka uskovat heidän osaamiseensa. Kuinka kukaan jaksaa itse uskoa siihen, että on hyvä jossain, jos kukaan ei koskaan sano sitä hänelle? Kaipaamme lähellemme ihmisiä ja mielipiteitä, joihin voimme peilata itseämme ja tekemisiämme. Onnellinen hän, jolla on ympärillään innostavia, inspiroivia ja ennen kaikkea kannustavia ihmisiä.

Kun seuraavan kerran näet ympärilläsi osaavan ja lahjakkaan ihmisen, joka on saanut aikaiseksi jotain upeaa tai joka on koskettanut jollain luovuuden alalla, kerro siitä hänelle. Se, että joku kehuu, tuntuu hyvältä, mutta se, että joku kannustaa ja uskoo sinuun, voi johtaa ihan johonkin uuteen. Vuoriakin sillä on kuulema siirretty.

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista