Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Category

Elämäntaito

Elämäntaito Yleinen

Asioita, jotka juuri nyt surettavat

keskiviikko, 7 syyskuun, 2022
Mennyt kesä on ollut kummallista aikaa. Samaan aikaan, kun olen nauttinut vietävästi ihanasta suvesta, taka-alalla on nakuttanut huoli monenlaisista murheista, isoista ja pienistä.

Sodan monet kasvot

Tulevaisuuden ajatteleminen ei ole ollenkaan niin valoisaa ja luottavaista kuin itselläni yleensä on. Kukapa olisi uskonut, että tässä joudutaan miettimään ilmastonmuutoksen, ruuan, energian ja luonnonvarojen riittävyyden lisäksi jopa turvallisuuteen liittyviä asioita.

Tämä viimeinen koskettaa minua erityisesti, sillä sota on ollut välillisesti läsnä lapsuudessani. Isäni vietti pitkän siivun nuoruudestaan rintamalla kokien niin talvi- kuin jatkosodan, eikä paluu ollut ihan yksinkertaista. Sota jätti jälkensä, josta saimme myöhemmin tuta koko perhe.

Ukrainan sota on koskettanut ja ahdistanut monella tapaa. Olen samalla pohdiskellut paljon omaa Venäjä-suhdettani. Olimme valmiit suitsimaan isäni sukupolven ryssittelyn, mutta nyt kun naamiot on riisuttu, paljastuiko sieltä sittenkin jotain, joka ei parane edes voissa paistamalla?

Eräänä päivänä katselin rannalla kesäpäivää viettävää venäläisperhettä. Pieni poika hihkui innoissaan isän kieputtaessa häntä ympyrää. Normaalioloissa olisin ollut onnellinen tuosta kesäidyllistä. Nyt kaihersi jokin pahasti taka-alalla.

Ajattelin niitä pieniä poikia ja tyttöjä Ukrainassa, joilta on rantaleikit viety julmalla tavalla. Ja niitä, jotka joutuvat kyyhöttämään peloissaan pommisuojien kätköissä. Minusta tuntui yksinkertaisesti väärältä, että tuo perhe Venäjältä oli tullut rannoillemme viettämään huoletonta lomaa.

Mieheni jututti toista lomailevaa venäläisperhettä ja kysyi, mitä mieltä he ovat Ukrainan sodasta. ”Sehän on vain poliittista peliä”, vastattiin. Melkoinen venäläinen ruletti sitten onkin käynnissä. Sota surettaa, mutta samalla myös siihen liittyvä sokeus.

Ihminen vai luonto edellä?

Meidän kodin lähellä on, tai oli, kaunis Saimaaseen työntyvä niemi, joka vaihtoi hiljattain omistajaa. Jokaisella tietysti on oikeus tehdä omilla maillaan mitä lystää, mutta siltikin minua surettaa täydellinen piittaamattomuus luontoarvoista.

Tontilla surrasi kaksi päivää moto, sillä seurauksella, että yli puolet niemen puustosta pantiin sileäksi. Parturoitu niemenkärki näyttää nyt omituisen harvalta. Harmillista myös, miten rumaa jälkeä moto tekee maapohjaan.

Niemessä on myös komea korkea kallio, joka ei sekään säästynyt ihmisen muokkaamishaluilta. Viikon päivät kalliota on porattu ja räjäytelty tulevan talon tieltä. En ole uskaltanut mennä edes katsomaan, onko kalliosta mitään jäljellä.

Minua surettaa, ettei hieno paikka hienossa ympäristössä saanut ansaitsemaansa arvostusta ja kohtelua. Olisiko voinut kunnioittaa luontoa edes hieman enemmän?

Huoli läheisten terveydestä

Olen surrut viime aikoina paljon myös läheisteni terveyshuolia. Tekisi mieli huutaa ulos, että SAATANAN SYÖPÄ!

Elämä on kummallista korttipeliä. Toisille meistä jaetaan huonommat kortit kuin toisille. Toisille jopa niin huonot, että tietää pelin olevan pelattu. Eikä kukaan meistä ole turvassa.

Huomaan pohtivani nykyisin entistä enemmän elämän rajallisuutta. Täällä me hetki himmaillaan ja jokaisen meidän kohtalo on sanoa heipat joku päivä. Sen, mitä siihen väliin jää, toivoisi sisältävän paljon hyvää ja kaunista.

Syksy tuli tänä vuonna vähän kuin varkain. Kesähelteistä vaihdettiin hetkessä syksyn koleuteen. Kesästä luopuminen jättää minuun aina jälkeensä jotain pientä haikeutta. Mutta toisaalta, kaiken voi nähdä niin monella tavalla. Pimenevissä illoissa on mukavaa sytyttää kynttilöitä. Viileissä syystuulissa on pirtsakkuutta ja pian luonto saa upeat syysvärit.

Nautitaan ystävät, nautitaan. Maailmassa tapahtuu pahoja asioita, sille emme voi mitään. Joskus ne vain tulevat ikävän lähelle. Silloinkin, kun on paha olla, käännetään pää hyvään ja kauniiseen. Ja uskotaan tulevaan.

Maailman myllerryksessä seesteistä syksyä teille kaikille.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Elämäntaito Saimaa Yleinen

Maalla on niin mukavaa, vai onko? Kokemuksia maalla asumisen hyvistä ja huonoista puolista.

lauantai, 27 elokuun, 2022
Kohta tulee kuluneeksi kaksi vuotta siitä, kun meidän asuinpaikka vaihtui eteläkarjalaisesta kaupungista piskuiseen eteläsavolaiseen kuntaan. Ostimme Saimaan rannalta loma-asunnon, joka muutettiin ympärivuotiseksi asunnoksi ja samalla meistä tuli maalaisia. Onko uusi asumismuoto täyttänyt odotuksemme vai tuliko sittenkin tehtyä hätiköity valinta?

Uskon vahvasti siihen, että joskus kannattaa luottaa vahvaan intuitioon. Jos olisimme ruvenneet liikaa pähkäilemään asuntomme ostoa ja uudelle paikkakunnalle muuttoa, tuskin olisimme täällä. Meille vain tuli tunne, että juuri siinä kohtaa elämässä oli tilaa jollekin uudelle vaiheelle. Asiat lähtivät rullaamaan, kun löysimme budjettiimme sopivan talokandidaatin. Päätös syntyi yllättävän nopeasti.

Nyt olemme parin vuoden ajan saaneet kokea koko vuoden kierron maalla asumista. Onneksi sentään ihan eristyksissä muusta maailmasta meidän ei tarvitse olla. Asumme alueella, jossa on paljon loma-asuntoja, joten etenkin kesäaikaan elämää ympärillä piisaa. Lähietäisyydellä asuu meidän lisäksi myös muutama muu ympärivuotisesti.

Lähipalvelut, kuten apteekki, kirjasto, posti ja ruokakauppa, löytyvät kunnan keskustasta, jonne matkaa on noin kymmenkunta kilometriä. Kyse on kuitenkin pienestä paikkakunnasta, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että tarpeissaan joutuu usein kääntymään joko lähikaupunkien tai nettikaupan puoleen.

Saimaa on monessa mukana

Ei tarvitse kauaa miettiä, mikä on ollut täällä asumisessa parasta. Ehdottomasti meitä ympäröivä luonto ja erityisesti Saimaa. Kesäaamuisin tunnen suurta kiitollisuutta, kun voin nähdä aamulla ensimmäiseksi palan kimmeltävää Saimaata ja halutessani aloittaa päivän pulahtamalla Saimaan syleilyyn.

Rannassa on myös viime kesänä hankittu vene, joten kalalle lähtö on helppoa kuin mikä. Kun kalasta puhutaan, meillä syödään kirjaimellisesti luomua ja lähiruokaa.

Niin veneellä kuin autolla pääsee myös ympäristön kiinnostaviin retkikohteisiin ja meille onkin muodostunut käsitteeksi perjantain retkipäivä. Silloin panen työkoneen aikaisemmin kiinni ja suunnistamme jonnekin ulkoilemaan.

Viime talvena havahduin Saimaan arvoon myös talvikautena. Olen aina inhonnut hiihtämistä, mutta keväthangilla hiihtely kirkkaassa kevätauringossa oli itseasiassa ihan mahtavaa.

Kesäaikaan ei aktiviteetteja puutu. Talvi onkin sitten toinen juttu. Loppuvuodesta nousee pintaan tunne, että hetkeksi on päästävä pois jonnekin, missä on valoa, lämpöä ja ihmisiä. Sitten taas jaksaa ja hiljaisuus maistuu.

Saimaa on elämässämme keskeisesti mukana kaikkina vuodenaikoina.

Metsä antaa paljon

Olemme molemmat ihmisiä, jotka viihtyvät erittäin hyvin metsässä. Tämä oli yksi syy siihen, miksi me tänne luonnon keskelle päädyimme. Loppukesä ja syysaika ovat meillä aina kiireistä. Silloin kerätään talteen metsän antimet: marjat, tatit ja kanttarellit. Asumme nyt keskellä loistavia mustikka- ja puolukkamaita, joten marjasatoa tulee helposti vähän kuin ulkoilun kylkiäisenä.

Kevään ja alkukesän lintukonsertti on jaksanut meitä hämmästyttää. Kuinka valtava määrä ääntä ja tohinaa metsässä onkaan. Muutenkin koko kevään tulon räjähdyttävää kokemusta on ollut hienoa saada seurata aivan vierestä.

Olen vahvasti sitä mieltä, että täällä asuessani havainnoin ja koen vuodenaikojen vaihtelut voimakkaammin kuin aiemmin kaupungissa. Ympärillä tapahtuu eri vuodenaikoina niin paljon. Nautin myös suunnattomasti kotimme isoista ikkunoista avautuvasta vaihtuvasta maisemasta.

Kesäaamujen lisäksi rakkaiksi ovat osoittautuneet alkusyksyn utuiset hämärtyvät illat. Hiljaisuus on käsinkosketeltavaa ja niin rauhoittavaa. Luonto ympärillämme on ollut valtava voimavara.

Tarkkailtavaa riittää kaikkina vuodenaikoina.Ikkunoistamme avautuu vaihtuva maisemataulu.Lähiruokaa kirjaimellisesti.

Kotirakkautta

Maalle muuttaessamme saimme samalla rahalla paremman asumismukavuuden ja tilavamman kodin. Lisäksi kesäaikaan iso ulkoterassi on kuin toinen olohuoneemme.

Kodin merkitys on muutenkin kasvanut. Vietämme entistä enemmän aikaa kotona, joten meillä on nykyisin myös paljon enemmän aikaa mukaville kotoilupuuhille. Jotenkin tuntuu, että vapaa-aikaa on enemmän kuin aiemmin. Aikaa ei kulu nykyisellään esimerkiksi ajamiseen eri paikkojen väliä.

Pimeyden täyttämä syksy ja talvi

Maalla asumisen huonoin puoli on minusta syys- ja talviajan pitkä ja pimeä kausi. Koska mitään katuvaloja ympäristössä ei ole, sitä ei osannut ajatellakaan kuinka pimeää pimeä voi olla. Jos talvella mielii neljän jälkeen lenkille, ilman otsalamppua on turhaa lähteä liikkeelle. Mitä nyt joskus kuutamo avittaa.

Pimeänä kautena valon vähyys rajoittaa tekemistä. Jos valoisana aikana vietetään paljon aikaa ulkosalla, talvikausi menee hyvin paljon sisätiloissa. Vyötärölle napakasti kertyneet lisäkilot kielivät siitä, että entistä enemmän on aikaa keskittyä herkutteluun ja ruokanautintoihin.

Talvikausi on muutenkin hyvin hiljaiseloa. Asuinalueemme uinuu, kunnan taajama on tyhjentynyt kesäasukkaiden lähdettyä, tekemiset ja harrastusmahdollisuudet ovat vähissä ja sosiaalinen elämä niukkaa.

Sellaisena runsaslumisena talvena, kuin viime talvi, liikkumismahdollisuudet myös kaventuvat. Lähialueella pystyy kulkemaan vain muutamaa aurattua tienpätkää pitkin. Mikäli lunta on satanut yöaikaan paljon, aamuvarhaisella on turhaa toivoa lähtevänsä minnekään kovin varhain. Tien auraamista joutuu joskus odottamaan.

Koti ja kaikenlainen kotona puuhastelu on saanut maalla ihan uuden ulottuvuuden.Viime vuoden kesäjuttu oli kukkapenkin perustaminen.Myös hoitokoira Hugo tuntuu viihtyvän maalla.Syksyn saapuessa tarvitaan valoa pimeyteen.

Pitkät välimatkat

Meiltä on lähimpään kaupunkiin ja sen palveluihin matkaa reilut 60 kilometriä. Eipä tule täällä repsahdettua heräteostoksiin tai notkuttua kovinkaan usein kahviloissa. Maalla asuessa säästyy myös rahaa, koska kuluttamisen mahdollisuudet ovat kovin minimaaliset. Toisaalta, kun vähemmän käy ”ihmisten ilmoilla” on voinut pidentää kampaajalla käyntejä, eikä uusille vaatteillekaan juuri ole tarvetta. Täällä periferiassa on oikeastaan ihan sama miltä näyttää.

Kaupunkikäynnit suunnitellaan etukäteen ja samalla tehdään listaa hankinnoista ja hoidettavista asioista. Vaikka meillä on kylällä kaksikin pientä lähikauppaa, joita melko ahkerasti käytämme, tosiasia on, että ruoka on täällä pikkupaikkakunnalla paljon kalliimpaa kuin kaupungin isoissa marketeissa. Siksi pyrimme aina kaupunkikäynneillä ostamaan suuremman erän elintarvikkeita kerralla ja hyödyntämään pakastinta.

Ikävää on myös se, että ystävämme ovat kaukana, mikä rajoittaa sosiaalisen elämän vilkkautta. Tässä iässä uusiin ihmisiin ystävystyminen uudella paikkakunnalla ei aina ole niin itsestäänselvää. Eikä oikeastaan itsekään jaksa aina olla tarpeeksi sosiaalinen.

Yhdeksi maalla asumisen huonoista puolista voisi mainita myös heikon terveydenhuollon. Minulla on käytössä työterveyshuolto, mutta mies välillä turhaantuu terveyskeskuksen palveluista. Aikoja lääkäriin on vaikea saada. Jonot ovat pitkät, päivystystä ei paikkakunnalla ole ja muutenkin kaikki terveydenhoitoon liittyvät palvelut ovat kovin rajalliset.

Malja hyvälle elämänvaiheelle.

Kuten huomaatte, maalla asuminen ei ole vain pelkkää ihanuutta. Asioilla on aina puolensa ja luulen, ettei meidän elämäntapa sovi kaikille. Kyse on enemmän siitä, minkälaisia asioita painottaa elämässä eniten ja mitkä asiat kokee merkityksellisimmiksi. Saadakseen jotain, joutuu usein luopumaan jostain.

Meille luonto-orientoituneille tämä asumismuoto tuntuu yhä edelleen sopivalta ja nautinnolliselta. Kotioven ulkopuolella on tarjolla maailma, jolla on valtava merkitys hyvinvointiimme. Parasta on myös se, että elämässä voi olla erilaisia vaiheita. Jos alkaa tuntua raskaalta, sitten mietitään jotain muuta. Juuri nyt, tässä paikassa ja tässä kodissa on hyvä.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Elämäntaito Lappi Luontomatkailu

Jääköön hetkeksi paha maailma – lähdin tunturiterapiaan Lappiin

sunnuntai, 31 heinäkuun, 2022
Ei meidän pitänyt tänä vuonna lähteä Lappiin lainkaan. Vielä hetki sitten oli vakaa aikomus viettää koko kesä kotosalla Saimaan rannalla. En oikein tiedä vieläkään, miten tässä nyt näin pääsi käymään. Tätä juttua kirjoitan Pyhä-Luoston kansallispuiston maisemissa.

En ole juurikaan masennukseen taipuvainen. Mieleni käy yleensä enempi positiivisella vaihteella ja yritän löytää kaikista asioista valoisammat puolet ja keskittyä elämässä niihin.

Tämä kesä on ollut poikkeus. Huomasin itsessäni minulle epätyypillisiä piirteitä, kuten ahdistusta maailman tapahtumista, jatkuvaa asioiden murehtimista ja alakuloa ilman kummempaa syytä. Kaikki pienetkin ja melko mitättömät arjen murheet tuntuivat saavan turhan suuret mittasuhteet.

Omassa elämässä ei ole tapahtunut mitään sellaista mullistavaa, jolla tämä alakulo olisi selitettävissä. Yleinen mieliala vaan on ollut alavireinen ja aikaansaamaton. Tavallisiin arkirutiineihin pitää pieksää itseä ja ilon tunne on, jos ei hävinnyt, niin ainakin haalentunut. Jopa sellaiset asiat, joista saan yleensä paljon mielihyvää, kuten vaikka blogin kirjoittaminen, eivät ole maistuneet.

Kun rupesin oikein analysoimaan, mikä kumma tähän huolikasaumaan on syynä, en keksinyt muuta kuin yleisen ahdistumisen ja liiallisen kuormituksen ympäröivän maailman tapahtumista. Elämme tällä hetkellä jatkuvaa ikävien uutisten virtaa. Koronaa, sotaa, inhimillistä kärsimystä, taloudellista epävarmuutta, ilmastonmuutosta, energiakriisiä…

Tuntuu, ettei sellaista elämän osa-aluetta enää olekaan, johon ei ulottuisi jonkinlaista uhkaa. Huolettomuuden aika (jos sellaista nyt koskaan on ollutkaan) on ohi.

Ummistan hetkeksi silmät maailmalta. Tulin tänne, missä ihmisen on hyvä olla.Hetken tahdon nähdä vain kauniita asioita.

Toivottomuus ja uhkakuvat ympärillämme vaikuttavat meihin. Tahtomattamme jatkuvat huonot uutiset ja uhkaskenaariot rasittavat alitajuntaamme aiheuttaen huolta ja jopa turvattomuutta. Näiden uhkakuvien käsittelyyn ja mielen kuormituksen purkuun tarvitsemme keinoja.

Itselläni yksi parhaista selviytymiskeinoista kriisien keskellä on ollut tukeutuminen asiantuntijoihin. Koronan tultua huomasin kuuntelevani ja kaivavani esiin kaikki Mika Salmisen haastattelut ja lausunnot.

Ukrainan sodan aiheuttamaa ahdistusta olen taas purkanut seuraamalla intensiivisesti toista Mikaa, Mika Aaltolaa. Hänen vakaa olemuksensa, asiantuntevat mielipiteensä ja inhimilliset kannanottonsa rauhoittavat. Pystyn käsittelemään pelottavia asioita paremmin, kun joku asiaa tunteva selittää ja jäsentää.

Kaikkein paras selviytymiskeino itselläni ihan kaikkeen on kuitenkin luonto. Mikään ei voita sitä tunnetta, kun ympärillä humisee metsä ja maisema puhuu. Luonto tarjoaa sellaista vapauttavaa voimaa ja syvää hyvän olon tunnetta, etten osaa siitä edes kirjoittaa.

Jospa hetken olisi tie kevyempi kulkea.

Eräs ilta istuessani keittiön pöydän äärellä muistin kuuluisan suunnittelijamme Tapio Wirkkalan, jonka oli aika ajoin päästävä Lappiin päätä puhdistamaan. ”Kun vain mahdollisuus tarjoutuu, lähden heti, sillä tuuli tunturista puhdistaa aivot talven aikana kertyneestä pölystä”.

Mietin, että tässä hetkessä ei mikään voisi toimia mielialan parantajana paremmin kuin Lappi. Tarvitsin ahdistukseeni Wirkkalan tavoin Lappia juuri nyt. Tarvitsin tuntureita ja hillasoita. Tarvitsin turvallisuuden tunteen jostain ikiaikaisesta ja pysyvästä. Janosin vaikka vain pieneksi hetkeksi irtautumista kaikesta ympäröivästä sälästä. Aivoihin oli päässyt liikaa ”pölyä”, josta piti päästä eroon.

Ei tarvinnut miestä kauaa suostutella, kun ehdotin Lappiin lähtöä. Heti kun ystävän syntymäpäivät olivat ohi, meidän auto starttasi kohti pohjoista. Tällä kertaa kohteeksi valikoitui jo entuudestaan tuttu Pyhä Pelkosenniemellä. Pystyn täältä käsin tekemään ihan hyvin töitä ja ympäröivä Pyhä-Luoston kansallispuisto tarjoaa meille helposti saavutettavat maastot pään puhdistamiseen.

Tunturitohtorin hellässä huomassa nyt ollaan. Minulle on määrätty tunturiterapiaa, keskittymisharjoituksia rakkakivikoilla, retkeilyreittilääkitystä ja kuntoutusta hillasoilla.

Erityisesti tuota jälkimmäistä hoitomuotoa olen viime päivät saanut runsaissa määrin. Olemme rämpineet harva se päivä väsyttämässä itsemme hillasoilla. Vuokramökkimme pakastin on jo täytetty, mutta niin vaikeaa on pysyä poissa jänkää polkemasta. Nyt on nimittäin aivan uskomaton hillavuosi. Keltaista kultamarjaa löytää vähän joka puolelta. Selkä on jo ihan paskana, mutta mentävä vaan on. Ettei tämä vain olisi mennyt jo addiktin puolelle?

Kuntoutusjakso suolla menossa.

Selvästi tuntuu tämä hoitomuoto auttavan. Lappi lääkitsee kokonaisvaltaisesti mieltä ja kehoa ja ottaa oikeasti väsyneen hoteisiinsa. Hetken on poissa paha ja turvaton maailma. Jo Eino Leino sen tiesi. Turvaisa on rinne tunturin.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Elämäntaito Suomi

Päivä pelkkää TUSKAA! Miten eksyi täti-ihminen hevikansan pariin?

torstai, 7 heinäkuun, 2022
On ihanaa omistaa ystävä, jolla on heittäytymisen taito. Se voi johtaa siihen, että eräänä päivänä seisotaan yhdessä Tuska-festareilla vähän hevimmässä seurassa.

Kaikki sai alkunsa lähinnä vitsiksi tarkoitetusta heitosta. Juteltiin ystäväni kanssa siitä, miten tärkeää elämässä on tehdä erilaisia asioita ja kurottaa välillä oman boksinsa ulkopuolelle. Kokemukset ovat asioita, joita elämässä kannattaa eniten kerätä.

Pohdimme myös sitä, miten usein olemme omien ennakkokäsitystemme vankeja. Niin helposti tulee sanottua ei, vaikka yhtä hyvin voisi sanoa miksei. Elämästä tulee mielenkiintoisempaa, kun kokeilee ihan uusia juttuja ja menee paikkoihin ja tapahtumiin, jonne kaikkein viimeisimmäksi tulisi mieleen suunnata. Miten muuten saa tietää, mistä kaikesta voi jäädä paitsi.

Toinen meistä (olinkohan se minä) heitti vähän kuin vitsinä, että sitähän voisi vaikkapa lähteä Tuska-festareille kokemaan millaista on hevi-ihmisten suurtapahtuma. Itselleni Tuska edusti kaikin puolin genreä, joka on ihan ufo-maailmaa ja jonne en ikimaailmassa olisi voinut kuvitella meneväni. Rehellisesti sanoen, vaihdan aina radiokanavaa, kun sieltä tulee hevimusiikkia.

Vähän pelottavia ensitunnelmia.

Vaan eikös tuo ystäväiseni tarttunut ajatukseen sillä seurauksella, että yhdessä päätettiin lähteä ennakkoluulottomasti ottamaan selvää millaista on Tuska-festareilla. Tulisiko tuo kokemus olemaan meille sittenkin silkkaa tuskaa?

Itselläni ei ole edes minkäänlaista aiempaa kesäfestarikokemusta. Tai no korjaan, kävin viime kesänä blogireissulla Kuhmon Kamarimusiikkifestivaaleilla. Tällainen rajumpi kesähappeninki tulisi jo itsessään olemaan hyvin erikoinen kokemus.

Vähän nikottelimme korkeaa lipun hintaa. 109 euroa yhden päivän lipusta tuntui meistä aika paljolta, mutta kun kerran oli sovittu, että lähdetään, niin väliäkö sillä sitten. Siispä sunnuntai-iltapäivän helteessä suuntasimme Helsingin Suvilahteen.

Sitä ennen oli pitänyt tehdä vähän ennakkovalmisteluja. Kuten hankkia kirpputorilta mustia vaatteita, joita en nimeksikään omista. Nauroimme ystäväni mustalle t-paidalle. Saisiko siitä mitenkään piiloon sanan Armani, ettei heti paljastuisi kermaperseilijäksi. Ystäväni yritti löytää myös kaulaansa rajuimman korunsa. Mustassa nauhassa roikkuva nallekarhu oli rajuinta, mitä löytyi. Kuten huomaatte, kaukana oltiin nyt omalta mukavuusalueelta.

Edellisiltana luin festari-infoa, jossa kiellettiin neularannekkeet. Mitä ihmettä oikein olisi odotettavissa? Pitäisikö olla huolissaan?

Festaritoimistossa liput vaihdettiin rannekkeisiin, joilla pääsi festarialueelle sisään. Sitä ennen olimme piirtäneet hotellilla silmiin vähän vahvemmat rajaukset ja huuliin laitettiin tummempaa punaa. Omasta mielestämme näytimme ihan vakuuttavilta. Vai tuliko meistä sittenkin mieleen brittisarjan Todella upeeta (Absolutely Fabulous) koominen parivaljakko Edina ja Patsy?

Kuten Edina ja Patsy olisivat tehneet, niin mekin suunnistimme ensimmäiseksi meille neuvottuun viinibaariin. Ja yllätys ja yllätys, täältä sai samppanjaa! Luulin, että samppanjaa saa vain piccolo-pulloissa ja tilasin meille kaksi pulloa. Kun tiskille nostettiin kaksi isoa pulloa, tuli kiire korjata asia. Jos nyt kuitenkin otettaisiin vain kaksi lasillista.

Samppista lasiin ja ei kun bailaamaan.Sormimerkit hallussa.Festarigirls.Hevimiehiä.

Itse nautin valtavasti tapahtuman visuaalisuudesta. Täällä tosiaankin oli jos jonkin näköistä kulkijaa ja lookia. Mustan puhuvaa kansaa. Olisin saattanut muualla vähän pelästyä moisia vastaantulijoita, mutta täällä pukeutuminen oli osa juttua. Hevi tarvitsee rinnalleen hevit asusteet.

Oli joukossa paljon myös meitä taviksia. Bongasinpa jopa muutaman kukkamekon. Eniten yllätyin kuitenkin suuresta ikäjakaumasta. Luulin, että erottautuisimme porukasta jo ikämme puolesta, mutta Tuska ei suinkaan ole nuorisofestari. Täällä oli ihan kaiken ikäisiä.

Ilmapiiri oli ilmiselvästi hyväksyvä. Tänne olivat tervetulleita kaikki ikään, kokoon tai sukupuoleen katsomatta. Tuli itsellekin tunne, että hyvinhän me sulaudumme joukkoon. Ihan turhaan jännitin. Tuskassa sai vapaasti olla juuri sen näköinen kuin on kenenkään kiinnittämättä siihen erityistä huomiota.

Parhaat festarityylit.

Oikeastaan ainut negatiivinen asia oli taivaalla armottomasti porottava aurinko. Varjoa ja istumapaikkoja oli aivan liian vähän saatavilla. Kuumuutta ei päässyt oikein mihinkään pakoon ja helle alkoi iltapuolella verottaa festarikestävyyttä.

Telttakatoksen suojissa vielä jaksoi joten kuten kuunnella, mutta esimerkiksi pääareena oli täysin taivasalla. Pakko oli vaalia omaa jaksamista ja pystyimme kuuntelemaan esiintyjiä vain pätkittäin. Mielelläni olisin syventynyt tarkemmin hevimusiikin maailmaan ja kuunnellut enemmän esimerkiksi ainutta etukäteen tietämääni esiintyjää Stratovariusta, mutta pakko oli tässä kohtaa tinkiä. Kasvot valuivat hikeä, iho oli nihkeä ja paita liimautui selkään.

Olisin kaivannut myös suurempia screenejä, joista olisi voinut seurata esiintyjiä tarkemmin. Tässä kuumuudessa eturivin paikat eivät olleet meitä varten.

Teltassa esiintyvä, minulle tuntematon kotimainen bändi, Sonata Arctica kuulosti korvaani mieluisimmalta. Päivän esiintyjistä yhtye tarjosi ehkä kaikkein melodisinta hevimusaa.

Opinpahan päivän aikana ymmärtämään, että hevimusiikissakin on paljon variaatioita. Kaikki ei todellakaan ole sitä rankinta örinää ja kirkuvaa huutoa (anteeksi tämä mistään ymmärtämätön moukkamaisuuteni).

Helle uuvutti.Vielä jaksaa.Ruokatauko.Ostoksia.

Mikä oli sitten Tuskan parasta antia? Ehdottomasti upea tunnelma. Porukka oli yllättävän rentoa ja mukavaa, tuntemattomien kanssa oli helppo jutella ja pelottavimmankin ulkokuoren alla sykki ilmiselvästi lämmin sydän.

Itselleni Tuska oli kaikin puolin opettavainen keikka. Syyllistyn itse liian helposti tekemään ihmisistä johtopäätöksiä pelkän ulkokuoren perusteella. Tarvitsen enemmän avointa ja uteliasta mieltä erilaisten ihmisten kohtaamiseen.

Tuska osoitti myös musiikin yhdistävän voiman. Porukka oli tullut tänne ilmiselvästi musiikin takia. Jengi keskittyi kuuntelemaan ja eli täysillä mukana. Hienoa oli myös se tuki, jota osoitettiin paikalle päässeelle ukrainalaisyhtye Jinjerille.

Tuska oli minulle myös henkinen kokemus. Jotain järisyttävän vapauttavaa hevissä on. Se antaa mahdollisuuden purkaa omia aggressioitaan ja keinon päästää ulos patoutumiaan pauhaavan musiikin täydellä volyymillä. Täällä on hyväksyttävää huutaa tuska ulos.

Tuska-väen siisti käyttäytyminen myös yllätti. Hei, missä olivat kesäfestareiden känniläiset örveltäjät ja aggressiiviset häiriköt? Muutaman puiden alle nukahtaneen väsyneen festarilaisen lisäksi en nähnyt mitään negatiivista järjestyshäiriötä. Onko hevikansa Suomen siisteintä festariyleisöä?

Parhaat Tuska-tukat. Näissä jää Sofi Oksanen toiseksi.Tuska rauhan asialla. Tähän varmaan kaikki yhdymme.

Nyt ymmärrän hyvin niitä tyyppejä, jotka suuntaavat Tuskaan vuosi toisensa jälkeen. Jos minäkin, heviä ennemminkin inhoava, viihdyin Tuskassa näin hyvin, miten paljon saakaan se, jolle tämä musiikkigenre on sydäntä lähellä?

Tuska oli paljon kesympi kuin osasin odottaa. Täti-ihmiselle aluksi ehkä vähän pelottavan ulkokuoren alta paljastui hyväntuulinen ja ystävällinen kesätapahtuma. Vähän kuin se ystäväni kaurakoru, nallekarhu nahkahihnassa.

Tuska teki muuten tänä vuonna kaikkien aikojen kävijäennätyksen. Kolmen päivän aikana festari keräsi 49000 kävijää.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Elämäntaito Yleinen

Loman jälkeistä krapulaa

torstai, 20 tammikuun, 2022
Kun palaa lomalta kotiin, pitäisi olla levännyt ja energinen. Kaikki akut täyteen ladattuna valmiina tarttumaan superboostilla arjen haasteisiin. Vaan kuten elämässä useinkin, asiat eivät aina ole niin yksinkertaisia.

En ymmärrä, mitä päässäni napsahtaa, kun avaan kotioven matkan jälkeen. Kaksi kuukautta Espanjassa lähes leijuin jonkinlaisessa hyväntuulisessa euforiassa. Olin täynnä intoa, pulppuavaa naurua ja tekemisen mielihyvää. Ja sitten pam! Kotioven sisäpuolelle seesteisyys ei enää kanna. Arki iskee voimalla vastaan, asiat rasittavat enemmän kuin olisi tarpeen ja pinna kiristyy ihan mitättömistäkin asioista.

Aamut ovat vaikeimpia. Tuntuu raskaalta herätä pimeään ja tarttua töihin, jotka tuntuvat nyt jostain syystä ylivoimaisen puuduttavilta. Eikä kenellekään uskalla tunnustaa omaa hyytymistään. Eihän minulla ole oikeutta valittaa, olenhan juuri palannut pitkältä lomalta.

Liikunta jää liian vähälle sillä tekosyyllä, että ulkona on liian kylmä. Välillä pakotan itseni ulos, mutta jähmetyn tumput suorana seisomaan lumihankeen. Yritän löytää talven ihanuuden, mutta en nyt jostain syystä saa päästä kiinni. Eräs Instagram seuraajani kommentoi, että talvi ei koskaan hyväile ihoa toisin kuin aurinko ja lämpö. Allekirjoitan tämän täysin. En saa talvesta sitä kokonaisvaltaista hyvän olon kokemusta, mitä saan lämmöstä.

Talven riemu on nyt kadoksissa.En tiedä täydentävätkö vastakohdat tässä toisiaan?

Ärsyttää myös Suomen iloton ja pelotteluun taipuvainen koronailmapiiri. Ihmiset ovat kamppailuun selvästi väsyneitä, mutta yhä edelleen hoetaan mantraa, ettei minnekään voi mennä eikä ketään tavata.

Ystäväni yritti järjestää syntymäpäiviä ravintolaan, mutta kun ovet tulee sulkea klo 18 ja alkoholitarjoilu lopettaa klo 17, ei ehkä ihan otollista synttäribileille. Onneksi tuo tehopakkaus ei siitä lannistunut, vaan järkkäsi oikein mukavat juhlat kotiinsa.

Sääliksi käy kaikkia yrittäjiä, joilta mielivaltaisilla rajoitustoimilla estetään liiketoiminnan harjoittaminen. Miettiiköhän kukaan asioiden kerrannaisvaikutuksia? Kun kukaan ei käy missään eikä kuluta mitään, raha ei kierrä eikä yrityksiin synny tuloja, joilla maksetaan mm. henkilökunnan palkat. Luulenpa, että valtion kukkarolle olisi muutakin käyttöä kuin antaa tekohengitystä henkitoreissa kamppaileville yrityksille, joiden toimintaa rajoitetaan tai jopa täysin estetään.

Elämään tarvitaan iloisia asioita.

Jottei tästä jutusta tulisi ihan silkka valitusvirsi, loppuun vähän positiivisimpia asioita. Sain eilen kolmannen koronapiikin, joka antaa taas lisää turvaa ja varmuutta liikkumiseen. Lohkaisin miehelle, että eiköhän aleta jo katsomaan seuraavaa reissua.

Oletteko muuten huomanneet, että matkanjärjestäjillä on nyt melkoiset määrät mukavan hintaisia valmismatkojen äkkilähtöjä? Myös kotimaassa on tarjolla erinomaisia lomatarjouksia. Nyt kannattaa suunnitella talvilomaa, sillä niin hotelli- kuin mökkimajoitusta saa monessa paikkaa jopa puoleen hintaan.

Miten olisi vaikka neljän vuorokauden kaupunkiloma Helsingissä tasokkaissa keskustahotelleissa kahdelle aamiaisineen alkaen 380 euroa (Kämp Collection Hotels)? Tai mökkiloma Saimaalla Puumalassa Sahanlahti resortin mökissä puoleen hintaan? Vai lähtisitkö sittenkin risteilylle Itämerelle? Laivoilla on nyt mukavan väljää.

Huolehditaan rokotusturvasta ja lopetetaan jo kärvistely. Nyt on matkustamisen aika.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Elämäntaito Yleinen

Hyvää elämää sohvannurkassa

sunnuntai, 24 lokakuun, 2021
Kotihiiri täällä, tervehdys. Eletään sitä aikaa, kun hetkeksi riittää sohvannurkka.

Vene piti laittaa ikävä kyllä talviteloille. Juuri, kun päästiin noviisiveneilijöinä vauhtiin, alkoi olla sen verran holotnaa, että katsottiin parhaimmaksi nostaa paatti pukeille. Onneksi ensi keväänä voidaan aloittaa kausi jo mahdollisimman varhain.

Meillä alkoi välivaihe ennen paljon odotettua Espanjan matkaa. Miehen mielestä nyt on ihan tylsää ja tekeminen vähissä. Itse taas olen ihan tyytyväinen vähävirikkeettömään kotona hipsutteluun. Lokakuinen blues antaa sopivat puitteet rauhoittumiseen. Tekee mieli nukkuakin entistä enemmän.

Nautin siitä, että takkatulikausi alkoi. On tunnelmallista istuskella pimenevää iltaa takan loimottaessa vieressä. On ihanaa kietoutua pehmeään huopaan ja tehdä itsellensä ikään kuin pesä sohvan nurkkaan. Katsoa telkkarista viikonloppuisin suosikkisarjamaratooneja ja syödä suklaata samalla, kun Pippa Laukka tekee lukua muiden jääkaapin sisällöstä. En ole ihan varma, mutta vähän tuntuu siltä, että meidän jääkaapin ovi käy tiheämpään kuin aiemmin.

Mies on alkanut tehdä ihmeellisiä asioita karkoittaakseen tylsyyttä, kuten leipomaan. Tänään putkahti kalakukko uunista ulos.

Meillä käydään nykyisin jatkuvaa vääntöä sopivasta sisälämpötilasta. Oma sisäinen ilmastointini on iästä johtuen epäkunnossa ja siitä syystä minulla on lähes aina liian kuuma samalla kun siippaa palelee. Mies nauroi, että hänen pitää pukeutua kohta makuuhuoneeseen pitkiin kalsareihin, kun siellä on niin hirvittävän kylmä. Kuinka romanttista elämä voikaan olla 🙂

Sytyttelen kynttilöitä ja jollain tasolla tykkään pimenevistä illoista ja jopa piiskaavasta syyssateesta. Voi jotenkin paremmalla omallatunnolla linnoittautua kodin seinien sisään toisin kuin silloin, kun ulkona on liian hieno keli sisällä nysväilyyn. Tosin sitä en muistanut kuinka pimeää pimeä täällä maalla onkaan. Jos ulos mielii, kannattaa ulkoilu hoitaa hyvissä ajoin valoisaan aikaan.

Sen verran saatiin virtaa yökylässä käyneistä ystävistä, että päätettiin yhdessä kokeilla sähköavusteisia fillareita ja vuokrattiin tällaiset kulkupelit maastopyöräversioina. Kyllä oli kerrassaan hauskaa ajella pitkin metsäteitä, sillä sähköpyöräily on yllättävän kevyttä ja vaivatonta. Kilometrit taittuivat kuin itsestään.

Jos meillä piisasi vauhtia, piisasi myös vaarallisia tilanteita. Turbovaihde ja jyrkät mäet ovat täti-ihmisille vaarallinen yhdistelmä, mutta onneksi selvittiin vain pienillä mustelmilla. Meni muuten vakavasti harkintaan tällaisten pyörien hankinta. En ole koskaan ollut pyöräilyn erityinen ystävä ja lähes hämmästyin kuinka mukavaa fillarointi sähköavusteisella pyörällä voikaan olla.

Miehen teki yhtenä päivänä mieli ihmisten ilmoille ja siksi päätettiin lähteä viikolla kaupunkiin katsomaan uutta Bondia. Joko minusta on tullut liian vanha tai Bondi oli huono, mutta pääsin pahasti pitkästymään lähes kolmetuntisessa leffassa. Uusimmasta Bondista puuttui minusta hyvälle Bond-leffalle tyypillinen huumori ja glamour, enkä muista, että lasillistakaan samppanjaa olisi kertaakaan siemailtu. Kolme tuntia rambomaista mättöä keskinkertaisella juonella raamitettuna oli minulle aivan liikaa.

Kävin viikolla poistattamasta kasvoistani luomen, joka ihotautilääkärin mukaan kannatti tutkituttaa. Häpesin omaa ajatteluani, sillä siinä hetkessä minua tuntui enemmän huolestuttavan se, jääkö operoinnista naamaan arpi. Unohtui kuinka vakavasta asiasta oikeasti onkaan kyse. Tuskinpa siinä kohtaa, jos tulos olisi positiivinen, minua yhtään jaksaisi kiinnostaa joku mitätön jälki kasvoissa.

Aika klassinen esimerkki siitä, miten mitättömien asioiden kanssa me täällä jaksetaan vouhkata ja usein ihan turhista asioista nostaa älämölöä. Ehkä se kertoo juuri siitä, että asiat ovat hyvin.

Nautitaan arjesta ja seesteisistä kotihetkistä. Levätään ja rentoudutaan. Kietoudutaan hämärähyssyyn ja vilttiin. Ollaan itsellemme armollisia ja unohdetaan riittämättömyyden tunne ja suorittamisen paine. Hyvällä omallatunnolla otetaan itselle omaa aikaa, haaveillaan mukavia ja annetaan mielen levätä. Pimeän kauden ei sittenkään tarvitse olla niin pimeää.

Valoisaa ja seesteistä loppuvuotta sinulle.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Elämäntaito Taide Yleinen

Havaintoja heinäkuulta – paluuta normaaliin ja monta mukavaa asiaa

lauantai, 7 elokuun, 2021
Istuimme neljän ystävämme kanssa terassillamme hämärtyvässä kesäyössä. Edellisestä tapaamisestamme oli vierähtänyt pitkä rupeama, sillä korona oli jo kertaalleen sotkenut sovitut kuviot. Minulle tuli valtavan hyvä mieli. Hyvä mieli siitä, että ympärillä oli ystäviä ja elämää. Elämä on palaamassa normaaliksi, kiitos myös kahden rokotteen.

Menneet heinäkuun viikot ovat osoittaneet minulle konkreettisesti monen asian merkityksellisyyden. Kun sinulta otetaan jotain pois, huomaat sen arvon ihan eri tavalla. Koronavuosi supisti sosiaalista elämää, leikkasi matkoja ja jäädytti kulttuurinautinnot. Vaikka olen kova nauramaan tuntuu, että vuosi kuihdutti myös nauruni tai no, ainakin vaimensi hersyvimmän osan siitä.

Iloa kulttuurista

Tuntui herkulliselta nauraa pitkästä aikaa sydämensä kyllyydestä. Kävimme katsomassa Ismo Leikolan kesäkiertueen stand up -esityksen ”Jos nyt ihan rehellisiä ollaan”. Ismo on kyllä melkoinen alansa ammattilainen. Ihailen hänen oivaltamisen kykyä löytää huvittavia puolia tavallisista arkisista asioista. Yleisön ulvoessa naurusta mietin, kuinka kautta aikojen vaikeiden aikojen vastapainoksi ihmiset ovat tarvinneet leivän lisäksi myös ”sirkushuveja”. Yhdessä nauraminen ilmiselvästi voimaannuttaa.

Muiden ihmisten lisäksi tarvitsemme kulttuuria, asioita, jotka ruokkivat aistejamme ja synnyttävät mielihyvän kokemuksia. Älkää siis hyvä valtiovalta koronan varjolla viekö meiltä kulttuuria! Tällaisina aikoina tarvitsemme sitä entistä enemmän.

Toinen lähiviikkojen kulttuurinautinto oli käynti Mäntyharjulla Taidekeskus Salmelassa. En muista milloin viimeksi olen nauttinut yhtä paljon taidenäyttelystä. Salmelan tämän vuotinen näyttely oli monipuolinen ja löysin sieltä paljon omaa silmää viehättävää.

Mikäli et ole käynyt Taidekeskus Salmelassa, vielä ennättää tänä kesänä, jos kiirettä pitää. Näyttely on avoinna 15.8. saakka. Suosittelen lämmöllä, sillä alue on muutenkin oikein viehko.

Tänä vuonna Taidekeskus Salmelassa viehättivät erikoisesti erilaiset patsaat.Salmela alueena on nähtävyys jo itsessään.

Paluu kouluvuosiin

Yksi hauska ja poikkeuksellinen viime viikkojen kokemus oli luokkakokous. Vuosissa mentiin melkoinen harppaus taaksepäin, sillä kyseessä oli yläasteen yhdeksäs luokka. Ajassa tämä tarkoitti aikaa 43 vuotta sitten. Vähän jänskäsin sitä vieläkö kukaan tunnistaa, sillä kilojakin oli välissä päässyt kertymään lisää lähes kaksikymmentä.

Vaan kyllähän kaikki tunnistettiin ja löytyihän sieltä takaa nuoret versiot meistä. Mielenkiintoista oli myös huomata, miten tietyt peruspiirteemme säilyvät koko elinikämme. Ken oli kouluaikana suupaltti oli sitä edelleen ja päin vastoin.

Oli kiinnostavaa kiertää entistä kouluamme ja saada tuulahdus siitä, millaista on kouluelämä tänä päivänä. Meitä hämmästyttivät ala-aulaan ilmestyneet biljardi- ja pingispöydät, käytävien viihtyisät oleskelutilat sekä säädettävät työtuolit ja pöydät. Kadonneet olivat liitutaulut, liikuntasalin puolapuut ja ne köydet, joita pitkin en pystynyt koskaan kipuamaan.

Entiset koulutilat synnyttivät paljon muistoja, niin hyviä, jos sitten huonojakin. Eipä muuten onnistunut enää kaiteita pitkin laskeminen kuten silloin ennen. Olivat menneet nähkääs korottamaan noita kaiteita, turvallisuussyistä ehkäpä. Elämä oli ennen turvattomampaa, mutta oliko se sittenkin hauskempaa?

Miten paljon suuremmalta juhlasali tuntuikaan aikoinaan.Jotain pysyvääkin koulussamme oli. Ala-aulan kaunis laatoitus oli entisellään.

Lappiin uudisasukkaaksi

Seuraavaksi sitten iloinen uutinen. Kerroin aiemmin, että tulemme tänä kesänä olemaan Lapissa suunniteltua pidempään. Syynä on se, että tulimme valituksi mielenkiintoiseen hankkeeseen ”pelottomiksi uudisasukkaiksi” Pohjois-Lapin pieneen kyläyhteisöön.

Meidän sijoituspaikkamme on Pelkosenniemellä Suvannon kylässä, joka tunnetaan harvinaislaatuisena museokylänä. Syrjäisen sijaintinsa vuoksi kylä säästyi polttamiselta Lapin sodassa ja nykyisin sen historiallisesti arvokas rakennuskanta on Museoviraston suojeluksessa.

Odotamme innolla ”muuttoa” ainutlaatuiseen miljööseen ja mahdollisuutta päästä kokemaan lappilaista pikkukylän elämää. Mies on erityisen innoissaan Kitisen rannassa odottavasta soutuveneestä. Minä taas olen täpinöissä yli 100-vuotiaasta talovanhuksesta, jonka suojissa tulemme asustelemaan.

Valmiina uusiin seikkailuihin. Saimaa vaihtuu nyt hetkeksi Lapin maisemiin.

Ihan järjettömän hyvältä tuntuu päästä piakkoin Lappiin, kuten myös se, että tiedossa on uusia seikkailuja ja kokemuksia. Etukäteen jännitän sitä, vieläkö löytyy lakkoja, saadaanko kalaa ja ennätetäänkö näkemään ruskaa.

Ensi alkuun koukkaamme kalareissulle Inarin kautta. Innostus lienee paras sana kuvaamaan vallitsevaa olotilaani. En jaksaisi enää millään odottaa. On kertakaikkisen ihanaa päästä jälleen reissuun.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Elämäntaito Yleinen

Onko täydellistä kesää olemassakaan?

torstai, 1 heinäkuun, 2021
Voisiko jostain saada sellaisen kesän, jossa ei tunneta kiirettä eikä sanaa pitäisi?

Joka ikinen kevät suunnittelen itselleni kesän, jossa ehtisin nauttimaan täysillä kaikesta sen suomasta ihanuudesta. Seuraisin ja kuvaisin luonnon muuttumista kuukausien saatossa, tarkkailisin lintujen pesintää, valvoisin valoisia kesäöitä, patikoisin pitkin järvenrantoja ja nauttisin täysillä maailman upeimmasta, suomalaisesta kesästä. Mielikuvissani rakentelen vuodesta toiseen täydellistä kesäidylliä.

No, sitten se tulee, kauan odotettu ja kaivattu kesä. Ja miten upea kesä tänä vuonna saapuikaan! Aurinkoa, lämpöä, lempeitä kesäiltoja, uintilämpöistä vettä ja huikea vehreys kaikkialla. Täydelliset puitteet täydelliselle pilvilinnakesälle. Mikäpä tässä nyt sitten on vaan nautiskellessa ja tunnelmoidessa.

Tällaista oli suunnitelmissa.

Kesäkuu humpsahti melkein huomaamatta. Arvatkaa vaan, tuliko tehtyä kaikkea edellä mainittua? Eipä juuri. Kesä-ähky enempi on vaivannut. Tietoisuus siitä kaikesta ihanuudesta, mitä kesällä voi tehdä ja todellisuus, jossa huomaa, ettei vaan ennätä tehdä kaikkea toivomaansa, käyvät jatkuvaa taistoa.

Olisiko kellään antaa vähän lisää tunteja näihin mahtaviin kesäpäiviin? Katsokaas, kun meitsi on taas saanut kerrytettyä vuorokausiin määräänsä enemmän asioita. Yhtäkkiä vaan huomaan, että agendalla on jatkuva suoritettavien asioiden jono, joista suurin osa ihan itse aiheutettua. Puheissani vilahtelee turhan usein sanat ”pitäisi” ja ”haluaisin”. En oikein itsekään ymmärrä, mistä alkaen olen ruvennut viettämään kesääni konditionaalissa.

Meillä on nyt se uutukainen vene, jonka hankinnasta kerroin aiemmin. Muutamia pikkuajeluita ja kalareissuja on tehty, mutta ei läheskään siihen malliin kuin etukäteen suunnittelin. Veneily harrastuksena tarvitsee aikaa, jos mikä.

Kun on pakko säännöllisesti tehdä töitäkin, tuntuu, ettei toistaiseksi ole ollut mahdollisuutta irrottaa veneretkiimme toivomaani aikaa. Joka tapauksessa joka ikinen kerta, kun näen tuon pikkupurtilomme, liekehtii sisällä iloa ja kiitollisuutta. Meidän ikioma veneemme, porttimme Saimaan syliin.

Veneellemme on annettu arvoisensa nimi, Princess Anne. Lyhennettynä PA.

Kerroin myös aiemmin pihanlaitostamme ja perennapenkin perustamisesta. Hassua, miten paljon muutaman kasvin istuttamisesta voikaan saada hyvää mieltä. Olen ristinyt kukkapenkkimme yllätyslaatikoksi, sillä en edes muista, mitä kaikkea penkkiin tuli istutettua. Upotin maahan pikkutaimia, juurakoita ja sipuleita, joiden kasvua vahtaan nyt silmä kovana.

Joka kerta, kun maan pinnalle ilmestyy jotain uutta, tekee mieli hihkua. Tosin en ole ihan varma kaikesta nousevasta, onko kyse toivotusta kasvusta vai sittenkin rikkaruohosta. Ihmeen nopeasti kasvit näyttävät kasvavan ja jo nyt vähän harmittelen sitä, tuliko sittenkin istutettua liian tiuhaan. Tosin yksi kohta odottaa vielä tulokkaita. Tuohon kohtaan istutin romanttisen liljalajitelman sipuleita. Taitaa romantiikka olla nyt ihan kateissa, kun mitään ei näy.

Myös ensimmäiset kukat ovat puhjenneet ja useassa kasvissa on selviä merkkejä nupuista, joiden esilletuloa odottelen lähes henkeä pidätellen. Lisäksi hommasin pari kasvulavaa, joista toiseen nakkasin yrttejä ja toiseen muutaman pussillisen kukan siemeniä. Ehkä vähempikin siemenmäärä olisi riittänyt, sillä sen verran tiukkaa näyttää kukkalaatikossa olevan. Jännityksellä odotan jaksavatko nämä hentoiset sirkkalehdet puskea kukkaa joku päivä.

Nyt muuten ymmärrän, miten paljon työtä vaatii iso puutarha, sillä tällaiset pienetkin istutukset ottavat oman aikansa ja vaativat säännöllistä huolenpitoa: kastelua ja kitkemistä. Samalla kesäkukkani huutavat jatkuvaa nyppimistä ja hellepäivinä vedentarvetta. Välillä tuntuu, etten malta kahvikuppostakaan juoda terassilla kaikessa rauhassa, koska koko ajan huomaan jonkun kohdan, jota pitäisi kohentaa.

Olen löytämässä sisäisen puutarhurini.

Palautin ennen juhannusta kirjastoon tilaamiani kirjoja, joita en ennättänyt lukea ja joiden laina-aikaa ei voinut jatkaa. Samalla reissulla satuin löytämään uutuuksista viimeisimmän osan Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita, joka oli sarjan teoksista ainut, joka minulla on lukematta. Laina-aika tällä suositulla romaanilla on vain yksi viikko, joten 663 sivua odottaa tuossa pöydällä selvittämistä. Mistä saisin sellaisen kesän, jossa olisi tarpeeksi aikaa uppoutua myös kirjojen ihanaan maailmaan?

Ja sitten pitäisi tavata ystäviä, järjestää illanistujaisia ja grilliparteja, käydä katsomassa Taidekeskus Salmelan odotettu kesänäyttely, selvitä lomatuurauksista töissä, koota ja hinnoitella kirpputoritavarat (miksi hitossa tulin tämänkin varanneeksi), tehdä miehen kanssa kodin kunnostustöitä, harrastaa liikuntaa, kirjoittaa blogiin uusi postaus, purkaa muistikortilta valokuvia ja mukavaa olisi käydä vaikka joku päivä ulkona syömässä ja terasseilla. Viikonloppuna on tulossa vieraita, joten siivotakin pitäisi. Tukka huutaa kampaajaa ja kiva olisi piipahtaa alennusmyynneissäkin repimässä vähän retonkia. Uusi kukkamekko olisi tilauksessa.

Ehkä tässä nyt pitäisi vain ottaa aikalisä ja hyväksyä se tosiasia, ettei maailma koskaan tule valmiiksi eikä täydellistä kesää ole olemassakaan. Aina joku kohta repsottaa, aina työntyy uusi rikkaruoho kitkettäväksi ja aina tulee eteen uusi pala nieltäväksi. Aktiivinen luonteeni on vaan sellainen, että samalla kun haluan tehdä kaikkea, on vaikeaa sietää keskeneräisyyttä. Ja siitä se soppa sitten syntyy.

Tiedän hyvin, että pitäisi oppia relaamaan enemmän ja herkuttelemaan tällä sopalla lusikka kerrallaan, hitaasti ja nautiskellen. Pitäisi välillä unohtaa keskeneräiset asiat, tekemättömät työt, kesäsuunnitelmat ja must to do -listat. Ottaa vain yksi asia kerrallaan hoteisiinsa ja keskittyä vain siihen.

Mennä vaikkapa istumaan kahvikupin kanssa terassille, sulkea silmänsä, keskittyä linnun lauluun ja nauttia auringon lämmöstä. Ehkä se täydellinen kesä olisikin juuri siinä. Mutta minkä ihminen luonteelleen voi. Samalla näen kuitenkin silmien raosta orvokit, joita pitäisi nyppiä.

Lopuksi vielä juonipaljastus. Lähden lähipäivinä blogireissulle, joka jo ennakkotietojen perusteella on aivan mahtava. Tulen toivon mukaan kokemaan yhden elämäni huikeimmista luontoelämyksistä. Vähän tässä jo etukäteen jänskättää. Uusia matkakokemuksia luvassa piakkoin.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista