Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Category

Elämäntaito

Elämäntaito Yleinen

Loman jälkeistä krapulaa

torstai, 20 tammikuun, 2022
Kun palaa lomalta kotiin, pitäisi olla levännyt ja energinen. Kaikki akut täyteen ladattuna valmiina tarttumaan superboostilla arjen haasteisiin. Vaan kuten elämässä useinkin, asiat eivät aina ole niin yksinkertaisia.

En ymmärrä, mitä päässäni napsahtaa, kun avaan kotioven matkan jälkeen. Kaksi kuukautta Espanjassa lähes leijuin jonkinlaisessa hyväntuulisessa euforiassa. Olin täynnä intoa, pulppuavaa naurua ja tekemisen mielihyvää. Ja sitten pam! Kotioven sisäpuolelle seesteisyys ei enää kanna. Arki iskee voimalla vastaan, asiat rasittavat enemmän kuin olisi tarpeen ja pinna kiristyy ihan mitättömistäkin asioista.

Aamut ovat vaikeimpia. Tuntuu raskaalta herätä pimeään ja tarttua töihin, jotka tuntuvat nyt jostain syystä ylivoimaisen puuduttavilta. Eikä kenellekään uskalla tunnustaa omaa hyytymistään. Eihän minulla ole oikeutta valittaa, olenhan juuri palannut pitkältä lomalta.

Liikunta jää liian vähälle sillä tekosyyllä, että ulkona on liian kylmä. Välillä pakotan itseni ulos, mutta jähmetyn tumput suorana seisomaan lumihankeen. Yritän löytää talven ihanuuden, mutta en nyt jostain syystä saa päästä kiinni. Eräs Instagram seuraajani kommentoi, että talvi ei koskaan hyväile ihoa toisin kuin aurinko ja lämpö. Allekirjoitan tämän täysin. En saa talvesta sitä kokonaisvaltaista hyvän olon kokemusta, mitä saan lämmöstä.

Talven riemu on nyt kadoksissa.En tiedä täydentävätkö vastakohdat tässä toisiaan?

Ärsyttää myös Suomen iloton ja pelotteluun taipuvainen koronailmapiiri. Ihmiset ovat kamppailuun selvästi väsyneitä, mutta yhä edelleen hoetaan mantraa, ettei minnekään voi mennä eikä ketään tavata.

Ystäväni yritti järjestää syntymäpäiviä ravintolaan, mutta kun ovet tulee sulkea klo 18 ja alkoholitarjoilu lopettaa klo 17, ei ehkä ihan otollista synttäribileille. Onneksi tuo tehopakkaus ei siitä lannistunut, vaan järkkäsi oikein mukavat juhlat kotiinsa.

Sääliksi käy kaikkia yrittäjiä, joilta mielivaltaisilla rajoitustoimilla estetään liiketoiminnan harjoittaminen. Miettiiköhän kukaan asioiden kerrannaisvaikutuksia? Kun kukaan ei käy missään eikä kuluta mitään, raha ei kierrä eikä yrityksiin synny tuloja, joilla maksetaan mm. henkilökunnan palkat. Luulenpa, että valtion kukkarolle olisi muutakin käyttöä kuin antaa tekohengitystä henkitoreissa kamppaileville yrityksille, joiden toimintaa rajoitetaan tai jopa täysin estetään.

Elämään tarvitaan iloisia asioita.

Jottei tästä jutusta tulisi ihan silkka valitusvirsi, loppuun vähän positiivisimpia asioita. Sain eilen kolmannen koronapiikin, joka antaa taas lisää turvaa ja varmuutta liikkumiseen. Lohkaisin miehelle, että eiköhän aleta jo katsomaan seuraavaa reissua.

Oletteko muuten huomanneet, että matkanjärjestäjillä on nyt melkoiset määrät mukavan hintaisia valmismatkojen äkkilähtöjä? Myös kotimaassa on tarjolla erinomaisia lomatarjouksia. Nyt kannattaa suunnitella talvilomaa, sillä niin hotelli- kuin mökkimajoitusta saa monessa paikkaa jopa puoleen hintaan.

Miten olisi vaikka neljän vuorokauden kaupunkiloma Helsingissä tasokkaissa keskustahotelleissa kahdelle aamiaisineen alkaen 380 euroa (Kämp Collection Hotels)? Tai mökkiloma Saimaalla Puumalassa Sahanlahti resortin mökissä puoleen hintaan? Vai lähtisitkö sittenkin risteilylle Itämerelle? Laivoilla on nyt mukavan väljää.

Huolehditaan rokotusturvasta ja lopetetaan jo kärvistely. Nyt on matkustamisen aika.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Elämäntaito Yleinen

Hyvää elämää sohvannurkassa

sunnuntai, 24 lokakuun, 2021
Kotihiiri täällä, tervehdys. Eletään sitä aikaa, kun hetkeksi riittää sohvannurkka.

Vene piti laittaa ikävä kyllä talviteloille. Juuri, kun päästiin noviisiveneilijöinä vauhtiin, alkoi olla sen verran holotnaa, että katsottiin parhaimmaksi nostaa paatti pukeille. Onneksi ensi keväänä voidaan aloittaa kausi jo mahdollisimman varhain.

Meillä alkoi välivaihe ennen paljon odotettua Espanjan matkaa. Miehen mielestä nyt on ihan tylsää ja tekeminen vähissä. Itse taas olen ihan tyytyväinen vähävirikkeettömään kotona hipsutteluun. Lokakuinen blues antaa sopivat puitteet rauhoittumiseen. Tekee mieli nukkuakin entistä enemmän.

Nautin siitä, että takkatulikausi alkoi. On tunnelmallista istuskella pimenevää iltaa takan loimottaessa vieressä. On ihanaa kietoutua pehmeään huopaan ja tehdä itsellensä ikään kuin pesä sohvan nurkkaan. Katsoa telkkarista viikonloppuisin suosikkisarjamaratooneja ja syödä suklaata samalla, kun Pippa Laukka tekee lukua muiden jääkaapin sisällöstä. En ole ihan varma, mutta vähän tuntuu siltä, että meidän jääkaapin ovi käy tiheämpään kuin aiemmin.

Mies on alkanut tehdä ihmeellisiä asioita karkoittaakseen tylsyyttä, kuten leipomaan. Tänään putkahti kalakukko uunista ulos.

Meillä käydään nykyisin jatkuvaa vääntöä sopivasta sisälämpötilasta. Oma sisäinen ilmastointini on iästä johtuen epäkunnossa ja siitä syystä minulla on lähes aina liian kuuma samalla kun siippaa palelee. Mies nauroi, että hänen pitää pukeutua kohta makuuhuoneeseen pitkiin kalsareihin, kun siellä on niin hirvittävän kylmä. Kuinka romanttista elämä voikaan olla 🙂

Sytyttelen kynttilöitä ja jollain tasolla tykkään pimenevistä illoista ja jopa piiskaavasta syyssateesta. Voi jotenkin paremmalla omallatunnolla linnoittautua kodin seinien sisään toisin kuin silloin, kun ulkona on liian hieno keli sisällä nysväilyyn. Tosin sitä en muistanut kuinka pimeää pimeä täällä maalla onkaan. Jos ulos mielii, kannattaa ulkoilu hoitaa hyvissä ajoin valoisaan aikaan.

Sen verran saatiin virtaa yökylässä käyneistä ystävistä, että päätettiin yhdessä kokeilla sähköavusteisia fillareita ja vuokrattiin tällaiset kulkupelit maastopyöräversioina. Kyllä oli kerrassaan hauskaa ajella pitkin metsäteitä, sillä sähköpyöräily on yllättävän kevyttä ja vaivatonta. Kilometrit taittuivat kuin itsestään.

Jos meillä piisasi vauhtia, piisasi myös vaarallisia tilanteita. Turbovaihde ja jyrkät mäet ovat täti-ihmisille vaarallinen yhdistelmä, mutta onneksi selvittiin vain pienillä mustelmilla. Meni muuten vakavasti harkintaan tällaisten pyörien hankinta. En ole koskaan ollut pyöräilyn erityinen ystävä ja lähes hämmästyin kuinka mukavaa fillarointi sähköavusteisella pyörällä voikaan olla.

Miehen teki yhtenä päivänä mieli ihmisten ilmoille ja siksi päätettiin lähteä viikolla kaupunkiin katsomaan uutta Bondia. Joko minusta on tullut liian vanha tai Bondi oli huono, mutta pääsin pahasti pitkästymään lähes kolmetuntisessa leffassa. Uusimmasta Bondista puuttui minusta hyvälle Bond-leffalle tyypillinen huumori ja glamour, enkä muista, että lasillistakaan samppanjaa olisi kertaakaan siemailtu. Kolme tuntia rambomaista mättöä keskinkertaisella juonella raamitettuna oli minulle aivan liikaa.

Kävin viikolla poistattamasta kasvoistani luomen, joka ihotautilääkärin mukaan kannatti tutkituttaa. Häpesin omaa ajatteluani, sillä siinä hetkessä minua tuntui enemmän huolestuttavan se, jääkö operoinnista naamaan arpi. Unohtui kuinka vakavasta asiasta oikeasti onkaan kyse. Tuskinpa siinä kohtaa, jos tulos olisi positiivinen, minua yhtään jaksaisi kiinnostaa joku mitätön jälki kasvoissa.

Aika klassinen esimerkki siitä, miten mitättömien asioiden kanssa me täällä jaksetaan vouhkata ja usein ihan turhista asioista nostaa älämölöä. Ehkä se kertoo juuri siitä, että asiat ovat hyvin.

Nautitaan arjesta ja seesteisistä kotihetkistä. Levätään ja rentoudutaan. Kietoudutaan hämärähyssyyn ja vilttiin. Ollaan itsellemme armollisia ja unohdetaan riittämättömyyden tunne ja suorittamisen paine. Hyvällä omallatunnolla otetaan itselle omaa aikaa, haaveillaan mukavia ja annetaan mielen levätä. Pimeän kauden ei sittenkään tarvitse olla niin pimeää.

Valoisaa ja seesteistä loppuvuotta sinulle.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Elämäntaito Taide Yleinen

Havaintoja heinäkuulta – paluuta normaaliin ja monta mukavaa asiaa

lauantai, 7 elokuun, 2021
Istuimme neljän ystävämme kanssa terassillamme hämärtyvässä kesäyössä. Edellisestä tapaamisestamme oli vierähtänyt pitkä rupeama, sillä korona oli jo kertaalleen sotkenut sovitut kuviot. Minulle tuli valtavan hyvä mieli. Hyvä mieli siitä, että ympärillä oli ystäviä ja elämää. Elämä on palaamassa normaaliksi, kiitos myös kahden rokotteen.

Menneet heinäkuun viikot ovat osoittaneet minulle konkreettisesti monen asian merkityksellisyyden. Kun sinulta otetaan jotain pois, huomaat sen arvon ihan eri tavalla. Koronavuosi supisti sosiaalista elämää, leikkasi matkoja ja jäädytti kulttuurinautinnot. Vaikka olen kova nauramaan tuntuu, että vuosi kuihdutti myös nauruni tai no, ainakin vaimensi hersyvimmän osan siitä.

Iloa kulttuurista

Tuntui herkulliselta nauraa pitkästä aikaa sydämensä kyllyydestä. Kävimme katsomassa Ismo Leikolan kesäkiertueen stand up -esityksen ”Jos nyt ihan rehellisiä ollaan”. Ismo on kyllä melkoinen alansa ammattilainen. Ihailen hänen oivaltamisen kykyä löytää huvittavia puolia tavallisista arkisista asioista. Yleisön ulvoessa naurusta mietin, kuinka kautta aikojen vaikeiden aikojen vastapainoksi ihmiset ovat tarvinneet leivän lisäksi myös ”sirkushuveja”. Yhdessä nauraminen ilmiselvästi voimaannuttaa.

Muiden ihmisten lisäksi tarvitsemme kulttuuria, asioita, jotka ruokkivat aistejamme ja synnyttävät mielihyvän kokemuksia. Älkää siis hyvä valtiovalta koronan varjolla viekö meiltä kulttuuria! Tällaisina aikoina tarvitsemme sitä entistä enemmän.

Toinen lähiviikkojen kulttuurinautinto oli käynti Mäntyharjulla Taidekeskus Salmelassa. En muista milloin viimeksi olen nauttinut yhtä paljon taidenäyttelystä. Salmelan tämän vuotinen näyttely oli monipuolinen ja löysin sieltä paljon omaa silmää viehättävää.

Mikäli et ole käynyt Taidekeskus Salmelassa, vielä ennättää tänä kesänä, jos kiirettä pitää. Näyttely on avoinna 15.8. saakka. Suosittelen lämmöllä, sillä alue on muutenkin oikein viehko.

Tänä vuonna Taidekeskus Salmelassa viehättivät erikoisesti erilaiset patsaat.Salmela alueena on nähtävyys jo itsessään.

Paluu kouluvuosiin

Yksi hauska ja poikkeuksellinen viime viikkojen kokemus oli luokkakokous. Vuosissa mentiin melkoinen harppaus taaksepäin, sillä kyseessä oli yläasteen yhdeksäs luokka. Ajassa tämä tarkoitti aikaa 43 vuotta sitten. Vähän jänskäsin sitä vieläkö kukaan tunnistaa, sillä kilojakin oli välissä päässyt kertymään lisää lähes kaksikymmentä.

Vaan kyllähän kaikki tunnistettiin ja löytyihän sieltä takaa nuoret versiot meistä. Mielenkiintoista oli myös huomata, miten tietyt peruspiirteemme säilyvät koko elinikämme. Ken oli kouluaikana suupaltti oli sitä edelleen ja päin vastoin.

Oli kiinnostavaa kiertää entistä kouluamme ja saada tuulahdus siitä, millaista on kouluelämä tänä päivänä. Meitä hämmästyttivät ala-aulaan ilmestyneet biljardi- ja pingispöydät, käytävien viihtyisät oleskelutilat sekä säädettävät työtuolit ja pöydät. Kadonneet olivat liitutaulut, liikuntasalin puolapuut ja ne köydet, joita pitkin en pystynyt koskaan kipuamaan.

Entiset koulutilat synnyttivät paljon muistoja, niin hyviä, jos sitten huonojakin. Eipä muuten onnistunut enää kaiteita pitkin laskeminen kuten silloin ennen. Olivat menneet nähkääs korottamaan noita kaiteita, turvallisuussyistä ehkäpä. Elämä oli ennen turvattomampaa, mutta oliko se sittenkin hauskempaa?

Miten paljon suuremmalta juhlasali tuntuikaan aikoinaan.Jotain pysyvääkin koulussamme oli. Ala-aulan kaunis laatoitus oli entisellään.

Lappiin uudisasukkaaksi

Seuraavaksi sitten iloinen uutinen. Kerroin aiemmin, että tulemme tänä kesänä olemaan Lapissa suunniteltua pidempään. Syynä on se, että tulimme valituksi mielenkiintoiseen hankkeeseen ”pelottomiksi uudisasukkaiksi” Pohjois-Lapin pieneen kyläyhteisöön.

Meidän sijoituspaikkamme on Pelkosenniemellä Suvannon kylässä, joka tunnetaan harvinaislaatuisena museokylänä. Syrjäisen sijaintinsa vuoksi kylä säästyi polttamiselta Lapin sodassa ja nykyisin sen historiallisesti arvokas rakennuskanta on Museoviraston suojeluksessa.

Odotamme innolla ”muuttoa” ainutlaatuiseen miljööseen ja mahdollisuutta päästä kokemaan lappilaista pikkukylän elämää. Mies on erityisen innoissaan Kitisen rannassa odottavasta soutuveneestä. Minä taas olen täpinöissä yli 100-vuotiaasta talovanhuksesta, jonka suojissa tulemme asustelemaan.

Valmiina uusiin seikkailuihin. Saimaa vaihtuu nyt hetkeksi Lapin maisemiin.

Ihan järjettömän hyvältä tuntuu päästä piakkoin Lappiin, kuten myös se, että tiedossa on uusia seikkailuja ja kokemuksia. Etukäteen jännitän sitä, vieläkö löytyy lakkoja, saadaanko kalaa ja ennätetäänkö näkemään ruskaa.

Ensi alkuun koukkaamme kalareissulle Inarin kautta. Innostus lienee paras sana kuvaamaan vallitsevaa olotilaani. En jaksaisi enää millään odottaa. On kertakaikkisen ihanaa päästä jälleen reissuun.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Elämäntaito Yleinen

Onko täydellistä kesää olemassakaan?

torstai, 1 heinäkuun, 2021
Voisiko jostain saada sellaisen kesän, jossa ei tunneta kiirettä eikä sanaa pitäisi?

Joka ikinen kevät suunnittelen itselleni kesän, jossa ehtisin nauttimaan täysillä kaikesta sen suomasta ihanuudesta. Seuraisin ja kuvaisin luonnon muuttumista kuukausien saatossa, tarkkailisin lintujen pesintää, valvoisin valoisia kesäöitä, patikoisin pitkin järvenrantoja ja nauttisin täysillä maailman upeimmasta, suomalaisesta kesästä. Mielikuvissani rakentelen vuodesta toiseen täydellistä kesäidylliä.

No, sitten se tulee, kauan odotettu ja kaivattu kesä. Ja miten upea kesä tänä vuonna saapuikaan! Aurinkoa, lämpöä, lempeitä kesäiltoja, uintilämpöistä vettä ja huikea vehreys kaikkialla. Täydelliset puitteet täydelliselle pilvilinnakesälle. Mikäpä tässä nyt sitten on vaan nautiskellessa ja tunnelmoidessa.

Tällaista oli suunnitelmissa.

Kesäkuu humpsahti melkein huomaamatta. Arvatkaa vaan, tuliko tehtyä kaikkea edellä mainittua? Eipä juuri. Kesä-ähky enempi on vaivannut. Tietoisuus siitä kaikesta ihanuudesta, mitä kesällä voi tehdä ja todellisuus, jossa huomaa, ettei vaan ennätä tehdä kaikkea toivomaansa, käyvät jatkuvaa taistoa.

Olisiko kellään antaa vähän lisää tunteja näihin mahtaviin kesäpäiviin? Katsokaas, kun meitsi on taas saanut kerrytettyä vuorokausiin määräänsä enemmän asioita. Yhtäkkiä vaan huomaan, että agendalla on jatkuva suoritettavien asioiden jono, joista suurin osa ihan itse aiheutettua. Puheissani vilahtelee turhan usein sanat ”pitäisi” ja ”haluaisin”. En oikein itsekään ymmärrä, mistä alkaen olen ruvennut viettämään kesääni konditionaalissa.

Meillä on nyt se uutukainen vene, jonka hankinnasta kerroin aiemmin. Muutamia pikkuajeluita ja kalareissuja on tehty, mutta ei läheskään siihen malliin kuin etukäteen suunnittelin. Veneily harrastuksena tarvitsee aikaa, jos mikä.

Kun on pakko säännöllisesti tehdä töitäkin, tuntuu, ettei toistaiseksi ole ollut mahdollisuutta irrottaa veneretkiimme toivomaani aikaa. Joka tapauksessa joka ikinen kerta, kun näen tuon pikkupurtilomme, liekehtii sisällä iloa ja kiitollisuutta. Meidän ikioma veneemme, porttimme Saimaan syliin.

Veneellemme on annettu arvoisensa nimi, Princess Anne. Lyhennettynä PA.

Kerroin myös aiemmin pihanlaitostamme ja perennapenkin perustamisesta. Hassua, miten paljon muutaman kasvin istuttamisesta voikaan saada hyvää mieltä. Olen ristinyt kukkapenkkimme yllätyslaatikoksi, sillä en edes muista, mitä kaikkea penkkiin tuli istutettua. Upotin maahan pikkutaimia, juurakoita ja sipuleita, joiden kasvua vahtaan nyt silmä kovana.

Joka kerta, kun maan pinnalle ilmestyy jotain uutta, tekee mieli hihkua. Tosin en ole ihan varma kaikesta nousevasta, onko kyse toivotusta kasvusta vai sittenkin rikkaruohosta. Ihmeen nopeasti kasvit näyttävät kasvavan ja jo nyt vähän harmittelen sitä, tuliko sittenkin istutettua liian tiuhaan. Tosin yksi kohta odottaa vielä tulokkaita. Tuohon kohtaan istutin romanttisen liljalajitelman sipuleita. Taitaa romantiikka olla nyt ihan kateissa, kun mitään ei näy.

Myös ensimmäiset kukat ovat puhjenneet ja useassa kasvissa on selviä merkkejä nupuista, joiden esilletuloa odottelen lähes henkeä pidätellen. Lisäksi hommasin pari kasvulavaa, joista toiseen nakkasin yrttejä ja toiseen muutaman pussillisen kukan siemeniä. Ehkä vähempikin siemenmäärä olisi riittänyt, sillä sen verran tiukkaa näyttää kukkalaatikossa olevan. Jännityksellä odotan jaksavatko nämä hentoiset sirkkalehdet puskea kukkaa joku päivä.

Nyt muuten ymmärrän, miten paljon työtä vaatii iso puutarha, sillä tällaiset pienetkin istutukset ottavat oman aikansa ja vaativat säännöllistä huolenpitoa: kastelua ja kitkemistä. Samalla kesäkukkani huutavat jatkuvaa nyppimistä ja hellepäivinä vedentarvetta. Välillä tuntuu, etten malta kahvikuppostakaan juoda terassilla kaikessa rauhassa, koska koko ajan huomaan jonkun kohdan, jota pitäisi kohentaa.

Olen löytämässä sisäisen puutarhurini.

Palautin ennen juhannusta kirjastoon tilaamiani kirjoja, joita en ennättänyt lukea ja joiden laina-aikaa ei voinut jatkaa. Samalla reissulla satuin löytämään uutuuksista viimeisimmän osan Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita, joka oli sarjan teoksista ainut, joka minulla on lukematta. Laina-aika tällä suositulla romaanilla on vain yksi viikko, joten 663 sivua odottaa tuossa pöydällä selvittämistä. Mistä saisin sellaisen kesän, jossa olisi tarpeeksi aikaa uppoutua myös kirjojen ihanaan maailmaan?

Ja sitten pitäisi tavata ystäviä, järjestää illanistujaisia ja grilliparteja, käydä katsomassa Taidekeskus Salmelan odotettu kesänäyttely, selvitä lomatuurauksista töissä, koota ja hinnoitella kirpputoritavarat (miksi hitossa tulin tämänkin varanneeksi), tehdä miehen kanssa kodin kunnostustöitä, harrastaa liikuntaa, kirjoittaa blogiin uusi postaus, purkaa muistikortilta valokuvia ja mukavaa olisi käydä vaikka joku päivä ulkona syömässä ja terasseilla. Viikonloppuna on tulossa vieraita, joten siivotakin pitäisi. Tukka huutaa kampaajaa ja kiva olisi piipahtaa alennusmyynneissäkin repimässä vähän retonkia. Uusi kukkamekko olisi tilauksessa.

Ehkä tässä nyt pitäisi vain ottaa aikalisä ja hyväksyä se tosiasia, ettei maailma koskaan tule valmiiksi eikä täydellistä kesää ole olemassakaan. Aina joku kohta repsottaa, aina työntyy uusi rikkaruoho kitkettäväksi ja aina tulee eteen uusi pala nieltäväksi. Aktiivinen luonteeni on vaan sellainen, että samalla kun haluan tehdä kaikkea, on vaikeaa sietää keskeneräisyyttä. Ja siitä se soppa sitten syntyy.

Tiedän hyvin, että pitäisi oppia relaamaan enemmän ja herkuttelemaan tällä sopalla lusikka kerrallaan, hitaasti ja nautiskellen. Pitäisi välillä unohtaa keskeneräiset asiat, tekemättömät työt, kesäsuunnitelmat ja must to do -listat. Ottaa vain yksi asia kerrallaan hoteisiinsa ja keskittyä vain siihen.

Mennä vaikkapa istumaan kahvikupin kanssa terassille, sulkea silmänsä, keskittyä linnun lauluun ja nauttia auringon lämmöstä. Ehkä se täydellinen kesä olisikin juuri siinä. Mutta minkä ihminen luonteelleen voi. Samalla näen kuitenkin silmien raosta orvokit, joita pitäisi nyppiä.

Lopuksi vielä juonipaljastus. Lähden lähipäivinä blogireissulle, joka jo ennakkotietojen perusteella on aivan mahtava. Tulen toivon mukaan kokemaan yhden elämäni huikeimmista luontoelämyksistä. Vähän tässä jo etukäteen jänskättää. Uusia matkakokemuksia luvassa piakkoin.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Elämäntaito Ikääntyminen

Ikä on muutakin kuin numeroita – ajatuksia vanhenemisesta

keskiviikko, 26 toukokuun, 2021

Välillä mietin, onko ikääntymisessä mitään hyvää. Tuoko ikä mukanaan viisautta niin kuin väitetään, vai onko vanheneminen vain väistämätöntä ja samalla ikävää ja ahdistavaa? Ollakseni rehellinen, välillä tämä vanhenemisprosessi ottaa ihan hitosti päähän.

Olen kuullut joskus sanottavan, että vanheneminen on kultaa. Uskallan olla eri mieltä. Minusta paljon kultaisempaa on se, että kroppa pelaa ja jaksaa. Ja ettei se muistuta jokaisesta poikkeavasta toiminnasta jomotuksena, jäykistymisenä ja kipeytyneinä lihaksina.

Tässä on viime päivinä rakennettu meidän pihaa. Siirretty kiviä ja maamassoja paikasta toiseen. Ja vuoron perään miehen kanssa voivoteltu milloin kipeytynyttä selkää, nivusta tai polvea. Iltaisin on vertailtu kokemuksia. Mihin koskee ja minkä verran. Ikä ei tosiaan tule yksinään! Mieluusti vaihtaisin tämän kropan kymmenen vuotta nuorempaan ja paremmin toimivaan versioon.

Vanhenemista halutaan jostain kumman syystä jalostaa. Ikä tuo kuulema viisautta. Enpä allekirjoita tätäkään. En katso olevani missään suhteessa yhtään viisaampi kuin nuorempi painos minusta. Ajatusmaailmani on erilainen, mutta mielestäni sillä ei ole mitään tekemistä viisauden kanssa.

Joskus tuntuu lohduttomalta ajatella, että suurin osa elämästäni on jo eletty. Se, mitä on jäljellä, on ikävä kyllä toiminnallisesti ja ulkonäöllisesti rapistuvaa. Sitä vain on joskus niin vaikeaa hyväksyä. Välillä tuntuu, että kuori minussa ei ole sopusoinnussa sen seikkailumielisen tyttösen kanssa, joka sisälläni edelleen asustaa. Huonoina aamuina olisin valmis hakeutumaan tohtori plastiikkaveitsen käsittelyyn.

Joskus pohdiskelen sitä, miten vuodet ovat minua muuttaneet. Minkälainen on se tulos, joka minusta on muovautunut vajaassa kuudessakymmenessä vuodessa?

En tiedä onko hyvä vai huono asia, mutta ainakaan minulla ei ole enää samanlaista tarvetta miellyttää muita kuin nuorempana. Tiedän paremmin kuka ja minkälainen olen, mitä haluan ja mitä en. Koen oikeudekseni entistä enemmän puolustaa itseäni. Nuorempana siedin paljon enemmän loukkaavaa tai epäasiallista käytöstä.

Nykyisin en jaksa olla kovinkaan kiinnostunut siitä, mitä muut ajattelevat tai ylipäätään elämässään tekevät. Jos eivät toimillaan aiheuta kanssakulkijoilleen ja ympäristölleen harmia, mielipahaa tai ongelmia, mikäpä minä olen kertomaan, mitä pitäisi ajatella tai miten toimia. Ehkä vähän vaivaakin se, että niin moni kokee oikeudekseen olla muiden elämän ylituomari.

Hyvinä päivinä tietoisuus ja varmuus itsestä tuovat hyvää balanssia, seesteisyyttä ja tasapainoa. Huonosta kulmasta katsottuna minä voin jonkun mielestä olla nautinnonhakuinen itsekäs hedonisti. Äiti Teresaa minusta ei saa, mutta siltikin tavoitteenani on kasvaa ihmisenä, välttää konflikteja ja elää elämääni harmoniassa itseni ja ympäristöni kanssa. Se saa riittää myös muille.

Valittamisen ja murehtimisen sijaan haluan täyttää loppuelämäni mielihyvää tuottavilla asioilla niin pitkälle, kun se vain on itsestäni kiinni. Toivon kovasti, ettei elämäni sisältö ole samalla lailla laskusuuntaista kuin toimintakyky ja ulkonäkö. Uskon vahvasti positiivisen ajattelun voimaan ja sen hyvää lisäävään vaikutukseen. Tahdon tiristää elämästä irti kaiken sen, mitä sillä vielä on minulle tarjottavana.

En jaksa enää niin kiihkeästi huudella ja puolustaa näkemyksiäni kuin nuorempana. Liekö jonkin asteista passivoitumista, mutta maailmanpelastus ei ole enää ykkössijalla elämäni tärkeysjärjestyksessä. En vaan jaksa täyttää elämääni koko maailman murheilla. Riittää, kun nämä omat kantaa.

Huomaan ajattelevani usein valtavirrasta poikkeavalla tavalla. En pysty, enkä haluakaan hyväksyä kaikkea, mitä yleisen käsityksen mukaan kai pitäisi. Kyseenalaistan paljon asioita, enkä niele kaikkea totuutena esitettävää niin yksioikoisesti.

Olen vähän huolissani hyvistä arvoista, kuten luonnonsuojelusta, tasa-arvosta, ihmisoikeuksista ja seksuaalisuudesta, joiden yhteyteen liitetään minusta turhan paljon kyseenalaista informaatiota. Suvaitsevaisuuden nimissä voidaan pakettiin kääräistä myös aika tavalla arveluttavia asioita, jotka toisinaan sotivat omaa arvomaailmaani vastaan.

Nuorempana jaksoin aina innostua uusista asioista. Kaikkea uutta piti kokeilla, etenkin, jos sen kerrottiin lisäävän terveyttä tai kauneutta. Nyt eivät soijanakit, kombuchajuomat tai kollageenijauheet jaksa paljoa kiinnostaa. Jos ihan vaan noita perusvihanneksia suusta sisään ja peruskosteutta naamaan.

Muutenkin haluan entistä enemmän välttää turhaa ostamista ja tarpeettomien pakettien ja purkkien kertymistä kaappeihin. Kodin sisustuskin on muuttunut yhä minimalistisemmaksi. Olemme pyrkineet tietoisesti vähentämään turhaa tavaraa nurkistamme. Nykyisin vähempi on parempi.

Liekö yksi ikääntymisen merkki, että olen ruvennut kiinnostumaan lähisukulaisistani entistä enemmän. En ole koskaan ollut kovin sukurakas ja nuorempana minua ei juurikaan kiinnostanut, mitä kukakin lähipiirissä teki tai missä vaikutti. Nyt kiinnostaa. Perhekäsitys on saanut ihan uutta ulottuvuutta ja merkitystä.

Olin todella iloinen, kun viikonloppuna meille tupsahti yllättäen kylään lähisukulaiseni, jota en ollut nähnyt vuosiin ja joka oli jäänyt minulle melko vieraaksi. Ilahduttavaa saada kontakti ihmiseen, joka on osittain samaa geeniperimää kanssasi. Enpä olisi kuuna päivänä aiemmin uskonut, että jonain päivänä haluan vahvistaa sukuyhteenkuuluvuutta. Suku ei ole pahin, vaan sittenkin paras! Parhaassa tapauksessa yhdenlainen voimavara.

Muuten tässä jatkan matkaani samanlaisena jalat maassa ja pää pilvissä tyyppinä. Vannon edelleen maalaisjärjen nimeen ja kannatan kaikessa kohtuullisuutta ja hyväntahtoisuutta. Vieläkin enemmän minun pitäisi muistaa kertoa läheisilleni heidän tarpeellisuudestaan. Eikä pahitteeksi olisi, jos aina silloin tällöin muistaisi ympärilleen jakaa jonkun kannustavan sanasen.

Unelmointia jatkan edelleen ja muutoksille olen yhä valmis. Kaikenlaisille haaveille pitää aina olla tilaa. Jospa niistä vielä muutaman voisi tässä elämässä toteuttaa.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Elämäntaito Yleinen

Levotonta kevätrakkautta

keskiviikko, 31 maaliskuun, 2021

Joka ikinen kevät, silloin kun aurinko rupeaa tunkemaan sisälle yhä röyhkeämmin, kohtaan saman ilmiön. Minuun iskee levottomuus.

Rakastan kevättä. Rakastan lisääntyvää valoa, pitenevää päivää ja aurinkoa, joka lämmittää. Rakastan erilaiselta tuoksuvaa ilmaa ja kihinää, joka täyttää metsän.

Rakastan jokaista muuttolintua, joka ilmaantuu pihapiiriin. Tiaisten yksitotinen stemma saa seurakseen mustarastaiden huilusoolot ja peipposten aariat. Ja pikku hiljaa orkesteri laajenee. Luonnon oma kevätkonsertti on kauneinta äänimaailmaa ikinä.

Rakastan joutsenia, jotka tulevat ensimmäisinä, tekevät ylilennon kotimme ohi ja huutavat kevättä mennessään. Ja lokkeja, joiden kirkuna kuulostaa jo ihan kesältä.

Maaliskuu flirttailee. Valo herättää talviunesta ja nostaa oksitosiinin, rakkaushormonin määrää. Pakkasen jähmettämät tunteet heräävät eloon kylmän kauden jälkeen. Yhtäkkiä katselee ympärilleen kuin uusin silmin. Talven jäljiltä näivettynyt maisema alkaa näyttää kauniilta ja oma olokin tuntuu kuin uudestisyntyneeltä.

Ja sitten tulee huhtikuu, joka onkin jo silkkaa rakkautta. Aurinko hyväilee lämmöllään ja kutsuu ulos leikkiin. Laittaa pään sekaisin kuin rakastuneella konsanaan. Ei malttaisi edes nukkua.

Kevätmuuttajia meidän pihapiirissä.

Jos normaalisti lasini on puoli täysi, kevätauringon lämmittäessä mukini kuohuu ylitse. Kierrokset nousevat huippuunsa, keskittyminen on vaikeaa ja päässä humisee.

Matkakuume riivaa sielua ja vipattaa menojalkaa. Jonnekin pitäisi päästä. Jo pienikin matka tasapainottaisi levotonta elämää ja laskisi adrenaliinipiikkiä. Lentopyrähdys Eurooppaan olisi mannaa, mutta helpotusta saisi jo risteilystä tai pahimpaan tuskaan auttaisi myös hotelliviikonloppu. Mikä vaan pieni keikaus kelpaisi, joka avaisi uusia maisemia ja ruokkisi pohjatonta vaihtelunhalua ja seikkailumieltä.

Ja täällä minä onneton nyt kieriskelen tuskissani, kun maailma ympärillä on suljettu. Kuin häkkiin suljettu lintu, joka haistaa keväälle tuoksuvan kiehtovan maailman ulkopuolella, mutta jolla ei ole mahdollista pyrähtää lentoon. Sylvian joululaulusta voisin sanoittaa uuden kevätversion.

Ei auta vaikka minulla on uusi rakas koti, jossa viihdyn oikein hyvin. Keväiselle matkakiimalle en vain voi mitään. Joku ulkopuolinen voima jossain huutaa nimeäni, ojentaa näkymätöntä kättään ja kehottaa lähtemään. Onneksi toukokuuhun mennessä se jo hellittää otettaan.

Kevätrakkauden väri on keltainen.

Tiedän, että tästä kirjoituksesta joku jossain tykkää huonoa. Leimaa minut piittaamattomaksi herkkuperseeksi, joka vaan itsekkäästi kaipaa matkoilleen, vaikka maailma ympärillä kipuilee pandemian kourissa. Matka on nyt kirosana ja jopa haaveilu siitä on syntiä. Oikeastaan tällaisista asioista ei kai saisi edes kirjoittaa.

Siltikin, tällainen minä olen, koronasta huolimatta. Netti käy kuumana ja yritän löytää vaihtoehtoja, joihin suunnata matkahinkua koronaturvallisesti.

Yritin taivutella miestä erään matkailuyrityksen majoitustarjoukseen. Kaksi yötä yhden hinnalla ja kolmen ruokalajin illallinen takkatulen loimussa. Ei saanut kannatusta. Mies lupasi järjestää meidän mökissä kolmen ruokalajin illallisen ja takkatulta, edullisemmin ja koronaturvallisesti.

Matkojen puuttuessa olen yrittänyt löytää korvaavia toimintoja. Olen lukenut tuhottoman määrän kirjoja, aloittanut pihasuunnitelman, lavaviljelysuunnitelman, kesäkukkasuunnitelman ja terassisisustussuunnitelman. Tutustunut tiramisun, tuorepuurojen, kotitekoisten jäätelöiden ja tuorepuristemehujen valmistukseen.

Ei auta. Ei rauhoita. Täällä maalla levoton sielu kolistelee kaltereitaan. Hei siippa, lähdetäänkö huomenna retkelle? Vaikka ihan lähelle tai ihan minne vaan.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Elämäntaito Yleinen

Uusi vuosi toivoa täynnä. Ja myös kevyempää elämää.

sunnuntai, 10 tammikuun, 2021

Vuosi vaihtui meillä selvästi rauhallisemmin kuin parina edellisenä vuonna Aurinkorannikolla. Kiva uusi vuosi tämäkin, vaikkakin erilainen. Ystävien kanssa vähän kilisteltiin ja pelattiin lautapelejä aamukolmeen.

Olin jo hyvissä ajoissa päättänyt laittaa heti alkuvuodesta stopin jatkuvalle lihomiselle. Viime vuosi teki minusta koronalohtusyöjän. Kaipasin ihan ylettömästi kaikkea makeaa ja herkutteluöverit tuli vedettyä turhankin usein.

Huomasin, että vaatekaapissa alkoi olla yhä enemmän vaatteita, jotka eivät enää mahdu kunnolla päälle. Peiliin katsomisen paikka oli muutenkin kuin noin konkreettisesti. Lisääntynyt läski sai enemmän aikaan itseinhon reaktioita kuin kehopositiivisia tuntemuksia. Eikä iällä voi kaikkea selittää. Nämä kilot oli ihan itse hankittu.

Siispä ottamaan läskiä jenkkakahvoista, mutta hellästi. En halunnut mitään yletöntä laihdutuskuuria, jossa jokainen suupala punnitaan ja kaikesta kieltäydytään. Enemmänkin lähtökohtana oli järkevöittää ruokailutottumuksia ja lisätä liikuntaa. Jos on liikakilot tulleet pikku hiljaa, kai sitä voi ottaa vähän aikaa niistä eroon pääsemiseksi.

Sokerin syönnin päätin laittaa katkolle joksikin aikaa. Nyt ei vähään aikaan suklaata eikä leivonnaisia. Viiniäkin rajoitetusti. Tosin satunnaisissa spesiaalitapauksissa säännöistä poikkeaminen sallitaan, sillä paljon paremmalta tuntuu henkisesti, kun laihduttamiseen ei kohdista jyrkkiä kieltoja. Ihmismieli on kummallinen. Mitä enemmän jotain itseltään kieltää, sitä enemmän sitä rupeaa haluamaan.

Ja sitäpaitsi, ruoka on niin ihana asia elämässä, että sen kanssa ei kannata olla liian tiukkapipo. Herkuttelulle on oltava tilaa, kunhan muistaa vähän katsoa sen perään, mitä suustaan alas laittaa. Suklaata ei tarvita kaikkiin päiviin.

Minusta on tullut vähän iltakukkuja ja sitä kautta myös iltasyöppö. Iltakymmeneltä alkaa kummasti tehdä mieli jotain pientä iltapalaa. Ehkä vähän juustoa ja viinirypäleitä, pari voikkua tai suklaata kirjan seuraksi. Iltasyömingeille päätin sanoa myös hyvästit.

Katsotaan, mihin saakka näillä eväillä päästään.

Se toinen puoli laihduttamista, liikunnan lisääminen, ei nyt lähtenyt ihan toivotulla tavalla liikkeelle. Kävelylenkkien lisäksi päätin tehdä yhden sykettä nostattavan liikuntasuorituksen kerran viikossa.

Ilokseni huomasin, että meidän lähelle oli ajettu hiihtolatu ja mikäpä sen parempaa liikuntaa kuin hiihtäminen. Tosin kouluvuosien jälkeen en ole ollut oikein sinut tämän lajin kanssa, mutta hiihto nyt kuitenkin on istumatyöläisen kropalle mannaa.

Siispä eräs kaunis päivä suunnistin ladulle heti aamusta. Reipas pieni lenkki ja sitten pirtsakkana työpöydän ääreen. Olisi ehkä pitänyt ajatella etukäteen, onko hyvä juttu lähteä näillä hiihtotaidoilla ihan ensimmäiseksi vaativaan mäkiseen maastoon. Mutta tapani mukaan jälleen kerran teko ensin ajattelua.

Pakkasta oli muutama aste ja luisto mitä liukkain. Niinhän siinä sitten kävi, että jyrkimmässä mäessä vauhdin kiihtyessä turhan kovaksi tupsahdin takapuolelleni sillä seurauksella, että alaselkä ja häntäluu saivat kunnon tällin.

Ehkä tämäkin on yksi iän mukanaan tuomista rasitteista. Kun ennen kaatui, ei tuntunut missään. Nyt kun kaatuu, sattuu joka paikkaan.

Voisiko joku kertoa, miten pitkään kestää, kun häntäluu paranee? Istuminen tuottaa tuskaa ja selkä kipeytyy entisestään, kun joutuu hakemaan parempaa asentoa epäergonomisista asennoista.

Eniten tämä ongelma vaikeuttaa töiden tekoa. Istumatyöläisestä on nyt pakon edessä tullut enemmin seisomatyöläinen. Samalla myös v-käyrä nousee, kun hankalaa on niin istuminen kuin liikkuminen.

Ajelin viikolla lähikaupunkiin tutkailemaan vähän alennusmyyntejä. Haussa oli uudet ulkoiluhousut ja uusi kevytuntuvatoppis. (Edelliset kutistuivat 🙂 ).

Vannon Haglöfsin ulkoiluvaatteiden nimeen. Vaikka hinta onkin korkea, nämä tuotteet kestävät. Hyvällä tuurilla onneksi joskus onnistuu löytämään hyviä tuotteita alennusmyynneistä.

Tällä kertaa harmittelin housujen ja takkien mallien sopimattomuutta. Mitoitukset olivat selvästi tarkoitettu timmivartaloille. Pyöristyneelle täti-ihmiselle ei löytänyt sopivia housuja eikä takkia. Jos housujen vyötärö oli sopiva, housut olivat muuten liian suuret ja pituutta tuhottomasti liikaa. Tai jos takki oli olkalinjasta ja hihoista sopiva, vetoketjun sai hädin tuskin kiinni.

Luulen, etten ole ongelman kanssa yksin. Voisi heittää toiveen ulkoiluvaatteiden valmistajille mitoitusten suuntaan. Me kaikki ulkoiluvaatteita käyttävät emme ole litteävatsaisia tai kirahvijalkaisia.

Helmikuussa tekisi niin vietävästi mieli jonnekin reissuun. Etelästä ei liene uskalla vielä haaveilla, mutta katsotaan kutsuuko pohjoinen. Yritämme joka tapauksessa siirtää koronan pois ajatuksistamme ja lähteä varovaisesti ja järkevästi avaamaan elämää kodin ulkopuolelle.

Ja selvitä tästä talvesta. Kevättä ja valoa kohden ystävät.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Elämäntaito Ikääntyminen Yleinen

Minun vuoteni 2020 aakkosina

torstai, 31 joulukuun, 2020

Vuoden viimeisenä päivänä tekee mieli luoda vielä kerran silmäys monellakin tapaan kummalliseen vuoteen 2020.

Vuosi lähti valoisasti käyntiin aurinkoisissa fiiliksissä Costa del Solilla. Jossain kohtaa olin kuullut sanan korona, mutta siinä kohtaa se oli ongelma jossain kaukana Kiinassa. Muistan miettineeni, että miten ikävää, mutta onneksi ei kosketa meitä.

Sitten se tuli lähelle. Maaliskuun 5. päivä kuljimme miehen kanssa Malagan katuja ja ihmettelimme poikkeuksellista hiljaisuutta kaikkialla. Instagramissa kirjoitin näin: ”En ole koskaan nähnyt Malagaa näin rauhallisena. Vanhan kaupungin kadut ja aukiot, jotka normaalisti ovat täynnä ihmisiä ja elämää, olivat lähes typötyhjiä. Samoin ravintoloiden terassit, joista ei etenkään lounasaikaan meinaa löytää paikkaa, olivat oudon tyhjiä. Mitä ihmettä tämä oikein on?”

14. maaliskuuta Costa del Solille astui voimaan ulkonaliikkumiskielto. Kaupat, hotellit ja ravintolat sulkivat ovensa. Meidän Aurinkorannikon kevät päättyi kesken.

Mutta kerrataanpa taakse jäävää vuotta 2020 ja tunnelmia sen varrelta vähän tarkemmin. Lainaan Lähtöportti -blogin hauskaa ideaa, missä Mika on koonnut vuoden matkailuaakkoset. Koska minulla on matkoja ollut tänä vuonna poikkeuksellisen vähän, aakkostelin koko vuoteni enemminkin tuntemusten mukaan.

A – Andalusia

Matkarakkauteni, jonka kanssa suhteeni vain syveni alkuvuodesta. Ehdimme vuoden alkupuoliskolla käymään Malagan lisäksi Marbellassa, Torremolinoksessa ja lempikaupungissani Sevillassa.

Andalusiaan kiteytyy kaikki se, mikä matkailussa on minusta niin ihanaa. Sykkivät suurkaupungit, historialliset pikkukaupungit, valkoiset kylät, merenrannat, vuoristot, loistava ruoka ja espanjalaiset viinit unohtamatta tietenkään aurinkoa, joka paistelee suurimman osan vuotta.

B – Blogi

Rakas harrastus, joka vie valtavasti aikaa, mutta antaa niin paljon. Hämmästyin heinäkuussa kirjoittaneeni blogia jo viisi vuotta.

Blogi on minulle väline toteuttaa itseäni ja kokea luomisen ihanuutta kirjoittamisen ja valokuvaamisen kautta. Hetkinä, jolloin olen ahdistunut tai hetkinä, jolloin olen onnellinen, kirjoittaminen on ollut keino jakaa kokemuksia ja saada tunteet purettua kirjaimiksi. Kirjoittaminen on helpottanut oloa ja antanut mahdollisuuden jäsentää elämää ja tilanteita. Parasta tässä on tietysti se, että jossain joku lukee näitä riipustuksiani. Kiitos siitä sinulle.

C – Covid-19

Tätä vuotta ei voi ohittaa mitenkään mainitsematta koronaa. Tuo inhottava näkymätön uhka on ulottanut lonkeronsa oikeastaan vähän kaikkeen ja saanut maailman pois raiteiltaan. Ja onhan se muuttanut meidänkin elämää monella tapaa. Ilman koronaa tämä vuosi olisi taatusti ollut hyvin erilainen.

E – Epävarmuus

Päällimmäinen tunne tänä vuonna. Milloin tämä piina loppuu? Palataanko enää koskaan normaalisuuteen? Tuleeko aina vain uusi vaihe tai muuntautunut virus? Uskaltaako tulevaisuutta mitenkään suunnitella? Miten käy töiden? Uskaltaako lähteä mihinkään? Tehoaako rokote ja milloin sen saa?

Satoja kysymyksiä päivittäin, joihin kellään ei ole vastauksia. Epävarmuus on syönyt minua vuoden varrella paljon.

F – Fuengirola

Aurinkorannikon kaupunki, josta ollaan niin montaa mieltä. Meille tämä aurinkokaupunki on ollut toinen kotikaupunki kahden talven ajan ja hyvä kaupunki on ollutkin. Täällä on ollut helppoa ja seesteistä viettää erilaista talvea ja rakentaa toisenlaista arkea.

Juuri tässä kohtaa joulukuisessa pimeydessä koen suurta ikävää.

H – Herkuttelu

Jatkuva kotona olo käy selvästi painon päälle. Naurattaa joskus, että me syödessä jo suunnitellaan, mitä hyvää tehtäisiin seuraavaksi. Tänä vuonna on ollut poikkeuksellisen paljon aikaa kaikenlaiseen kokkailuun.

Työnjako meillä menee niin, että minä etsin reseptejä ja mies toteuttaa kokeilut. Tosin muutaman kerran olen yllätyksekseni eksynyt itsekin kakkuvuokien ääreen.

Ihan selvästi haen kaikenlaisesta herkuttelusta lohtua epävarmuuden täyttämään elämään. Ruoka on tuttua ja turvallista. Suuhun sulavan suklaan tuoma mielihyvä edustaa ehdottomasti turvallisuuden korkeinta tasoa.

I – Ikävä

Tunne, jota koen tälläkin hetkellä. Ikävöin matkoja ja maailmaa ympärilläni. Ikävöin matkojen suunnittelua, matkalaukun pakkaamista, lentokenttiä, sitä kihelmöivää tunnetta, kun astut uuteen matkakohteeseen, matkaseikkailuja, eksoottisia ruokakokemuksia, erilaista kauneutta ympärillä…

Ikävöin Espanjan talvea. Ikävöin takaisin vapautta. Ikävöin vakautta ja turvallisuuden tunnetta.

J – Joutilaisuus

Jos jotain tässä vuodessa on ollut paljon, niin vapaa-aikaa. Korona toi etelästä kotiin suunniteltua aikaisemmin, vei osan töistä ja loppuvuodesta napsahtivat päälle koko vuoden pitämättömät lomat. Onpahan saanut kerrankin maistaa, miltä tuntuu olla täysin jouten.

K – Kotoilu

Enpä muista, milloin viimeksi olisimme viettäneet näin paljon yhtäjaksoista aikaa vain kotosalla. Ei edes töiden takia tarvitse lähteä mökistä minnekään.

Villasukissa täällä vaan pyöritään päivät pitkät. Joskus on viikkoja, jolloin ulkoilun lisäksi poistutaan vain lähikauppaan. Välillä on tunne, että onpa meidän elämä kutistunut. Hyvinä päivinä tämä on ihanaa.

L – Luonto

Luonto on aina ollut minulle merkittävimpiä asioita hyvinvointini kannalta. Luulen, että tänä vuonna sen merkitys on vain korostunut entisestään. En voi elää ilman metsää. Luonto on minun masennuslääkkeeni, metsä turvallinen koronavapaa-alueeni.

M – Marjat

Jos olisi ollut normaali vuosi, M olisi ollut minulle aivan varmasti matkailu. Mutta koska nyt on ollut koronavuosi M kirjaimen paikan ovat saaneet pyhä yhdistelmä, metsä ja marjastus. Heinäkuun lakoista se mania alkoi ja tänä vuonna päättyi lokakuun karpaloihin.

Tämä oli käsittämättömän hieno marjavuosi. En koskaan elämäni aikana ole kerännyt niin paljon marjoja kuin tänä vuonna. Pakastin on pullollaan hilloja (suurin kiitos miehelle Pohjois-Karjalan tuliaisista), mustikoita, puolukoita ja karpaloita. Koska marjamaat ovat nyt ihan vieressä, saatoin päivällä pitää töistä pienen tauon ja käydä pikaisesti keräämässä muutaman litran vaikkapa puolukoita. Tämä on luksusta, jos mikä.

N – Nauru

Elämässä pitää olla naurua. Kun ilo katoaa, on jo paljon menetetty. Olen yrittänyt tänä vuonna nauraa mahdollisimman paljon.

O – Onni

Kun on vuoden aikana ollut paljon aikaa, on ollut myös paljon aikaa pohdiskella kaikenlaista. Kuten sitä, millaiset asiat tuovat elämääni onnea. Onnellisuutta on myös ymmärtää ihan tavallisissa arkipäiväisissä asioissa piilevä onni.

Ehkä suurin vuoden oppi on ollut onnen löytäminen kotona oleskelusta. En voi edelleenkään sanoa olevani mikään koti-ihminen, mutta jotain vietävän ihanaa tässä kotona hipsuttelussa on. Ainakin toisinaan.

P – Parisuhde

Onhan tämä ollut kummallista, että me molemmat vietämme kotosalla nyt ihan koko ajan 24/7. Täytyy myöntää, että törmäyskursseja välillä tulee ja parisuhde joutuu koetukselle. Kun on tottunut siihen, ettei olla koko ajan yhdessä, sitä kaipaa välillä enemmän omaa tilaa ja omaa aikaa.

Paljon on tarvittu sopeutumista, kompromisseja, vastaantuloa ja hyväksymistä. Välillä on sopuisaa, välillä räiskyvämpää. Onneksi toistaiseksi balanssi on aina löytynyt.

R – Retkeily

Koronavuosi on opettanut näkemään pienet asiat suurempina. Kuten esimerkiksi suuntaamaan matkoja lähialueelle ja kaivamaan sieltä retkeilykohteita, joihin ei ehkä normaali vuotena olisi tullut kiinnittäneeksi juurikaan huomiota.

On saatettu lähteä vain ajelemaan. Tehty köyhän miehen risteilyjä eli ajettu losseilla Saimaan saarille, tutkittu uusia rantoja, kuljettu retkeilyreittejä ja luontopolkuja. Käyty ongella, syöty eväitä kalliorannoilla tai etsitty metsän keskeltä laavu, jonne on voitu tehdä tulet. Ihan pieniä juttuja, jotka ovat tuoneet koronaturvallisesti vaihtelua arkeen.

S – Saimaa

Koen olevani kerrassaan etuoikeutettu voidessani asua tämän maailman hienoimman vesistön rannalla. Tuskin maltan odottaa ensi kesää ja meille (toivottavasti) rantautuvaa venettä, jolla päästään ajelemaan Saimaan saariston kauneuteen. Uskon, että tästä aukeaa ihan uusi ulottuvuus.

T – Terveys

Keväästä alkaen ilmassa on ollut joka ikinen päivä uhka terveyden menettämisestä. Ehkä vähän liiaksikin olen seurannut päivittäisiä koronalukemia ja huolestunut omasta ja läheisteni pysymisestä terveenä. Joka ikistä menoa on pitänyt punnita terveysriskin kannalta ja se, jos mikä, on pidemmän päälle aika syvältä.

Mitä enemmän tulee ikää, sitä enemmän alkaa muutenkin miettimään terveyteen liittyviä asioita. Läheisten muistisairaudet, omat pikku kolotukset ja työkaverin äkillinen kuolema ovat saaneet kääntämään huomiota yhä enemmän terveyteen ja sen säilyttämiseen.

U – Uusi

Meidän vuotta ehkä eniten kuvaava adjektiivi on uusi. Tänä vuonna meille tuli uusi koti, uusi asuinpaikkakunta, uusi maakunta, uusi asumismuoto ja näiden muassa myös uusi elämäntapa.

Muutto kaupungista maalle oli iso muutos. Meidän tapaan päätös tehtiin nopeasti ja impulsiivisesti. Ehkä hyvä niin, sillä jos liikaa olisi jääty miettimään hyviä ja huonoja puolia, emme ehkä koskaan olisi olleet täysin valmiita ottamaan tätä askelta.

Täällä nyt kuitenkin ollaan metsän keskellä uudessa kodissa. Toistaiseksi tuntuu hyvältä.

V – Vanheneminen

Liekö pysähtymisellä kotiympyröihin vaikutusta siihen, että tunnen vanhenneeni tänä vuonna enemmän kuin koskaan aikaisemmin? Olen lihonut, olen kangistunut, olen hidastunut ja olen veltostunut. Mielestäni peilistä katsoo selvästi paljon vanhempi täti-ihminen kuin viime vuonna.

Tässä kohtaa kotinurkkiin pysähtyminen ei ilmiselvästi tee hyvää. Sanonnassa, vierivä kivi ei sammaloidu, taitaa olla vinha perä.

Y – Yhdessä

Juuri nyt yritän täyttää mieleni toivolla vaikka väkisin. Palauttakoon uusi vuosi valon ja tuokoon takaisin sosiaalisuuden. Tarvitsemme muita ihmisiä, tarvitsemme ystäviämme, tarvitsemme niitä, joiden kanssa jakaa tätä elämää. Tarvitsemme elämäämme takaisin kaikki mukavat asiat.

Koronavuosi on näyttänyt konkreettisesti sen, miten yhdessä olemme paljon enemmän. Korona-ongelma on yhteinen ja yhdessä tästä myös selvitään. Yhdessä mennään eteenpäin.

Onnellista ja huolettomampaa uutta vuotta teille kaikille.

 

Tällainen oli minun vuoteni. Entä millaiset ovat sinun elämäsi vuosiaakkoset? Löydätkö samanlaisia tuntemuksia?

Kuvat ovat Puumalan Liehtalanniemen museotilalta, joka oli yksi tämän vuoden päiväretkikohteistamme.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista