Browsing Category

Elämäntaito

Elämäntaito Yleinen

Asioita, joita ajattelen öisin

keskiviikko, 21 kesäkuun, 2023

Ahdistaako teitä muita tämä jatkuva murheellisten uutisten tulva? Minua ainakin koko maailma ongelmineen kuormittaa välillä ihan liikaa. Pakko oli alkaa miettimään, miten saada ajatukset edes vähän valoisammaksi.

Huomasin olevani usein poikkeavan huonotuulinen ilman mitään järkevää syytä. En vain saanut päälle normaalia melko seesteistä mielenlaatuani, vaan taka-alalla tunnistamattomat pikkupirut nakersivat mielihyvän tunnetta monen asian suhteen. Mieli täyttyi lukemattomilla huolilla ja kun sille levelille mentiin, niin saatoin olla huolissani vähän kaikesta.

Pahinta on ollut öisin, kun uni irrottaa otteensa ja mieli mustenee entisestään. Samassa vyyhdissä pyörivät Ukrainan sota, ilmastokriisi, hintojen nousu, läheisten terveysongelmat ja viimeisimpänä lohduttomat uutiskuvat Kahovkan räjäytetystä padosta. Mietin kriisialueiden ihmisten kärsimyksiä, lohduttomia uutiskuvia sodan runtelemilta alueilta, siinä missä oman elämäni huolipesäkkeitä.

Juuri nyt kaipaan elämääni entistä enemmän hyvän mielen asioita ja lohduttavia ajatuksia. Tai ovathan kaikki hyvät asiat olemassa olemassa elämässäni edelleen, mutta ne ovat vain hautautuneet jonnekin huonojen asioiden uutistulvan alle. Kaipaan sitä, että joku tulisi ja sanoisi jotain hyvää ja kaunista.

Maailman menolle en voi mitään, mutta sille voin, miten annan negatiivisten asioiden vaikuttaa itseeni ja mihin fokusoin ajatukseni. Aloitin ahdistuksen vastahyökkäyksen rakentamalla oman elämäni hyvien asioiden aakkosia.

En mitään viisasten kiveä ole keksinyt, mutta kuitenkin jotain sellaista, joka saa näkemään ympärillä enemmän hyvää ja kaunista. Niin tyhmältä ja yksinkertaiselta kuin voi kuulostaa, mietin aakkosjärjestyksessä eri kirjaimille asioita, jotka ovat elämässäni joko hyvää tai ainakin tavoiteltavaa. Listaan mielessäni sellaisia sanoja, joista tulee hyvä mieli ja sanoja, jotka kertovat minun näköisen elämän onnesta. Ja kas kummaa, jopas alkaa pian uni jälleen saavuttamaan.

Hyvien asioiden listaukseni on vielä keskeneräinen, mutta hyvällä alulla. Tällaisia asioita olen pohtinut ja listannut yön valvetunteina:

Arki

Kun arki rullaa totuttuun tapaan, silloin on yleensä hyvä. Normaalit rutiinit ja tavanomaiset asiat ovat perusta tasapainoiselle elämälle. Ainakaan minä en kaipaa elämääni suuria mullistuksia tai riskejä. Olen onnellinen, jos ei tarvitse jännittää huomista.

Balanssi

Tasapainon löytäminen oikeastaan kaikessa on hyvinvoinnin a ja o. Työn ja vapaa-ajan, arjen ja juhlan, oman tilan ja parisuhteen, joutilaisuuden ja aktiivisuuden, terveellisen ravinnon ja herkuttelun balanssi… listaa voisi jatkaa vaikka kuinka. Oikeassa suhteessa kaikkea, siitä koostuu tasapainoinen elämä. Vaaka ei ole aina tasan, mutta balanssia kannattaa tavoitella.

Elämä

Suuri sana, joka oikeastaan pitää sisällään kaiken. On etuoikeutettua saada elää ja kokea tämä maailman suurin seikkailu.

Empatia

Olla tarvitsevalle olkapää, ymmärtäjä ja lohduttaja tai vastavuoroisesti saada kanssakulkijoilta tukea. Empatia on minusta jonkinlainen ihmisyyden ja inhimillisyyden mittari. Enemmän pitäisi huomioida läheisiä ympärillä. Meillä kaikilla on silloin helpompaa, kun välitämme.

Hellyys

Rakastan tätä sanaa. Joka päivä pitäisi muistaa hellitellä läheisiämme sanoin ja kosketuksin. Onnellinen myös se, joka saa hellyyttä. Kukapa meistä ei haluaisi olla se kehräävä kissa, jota silitetään myötäkarvaan.

Huumori

Tämä elämän ihana suola. Hurtti huumori auttaa usein selviämään myös vaikeiden asioiden yli. Tärkeää on myös osata nauraa itselleen ja olla ottamatta itseään niin kovin vakavasti. Ainakin minä pöljä saan omilla hölmöilyilläni itseni (jos sitten lähipiirinkin) aika usein nauramaan.

Intohimo

En halua koskaan olla ihan sama -ihminen. Ilman intohimoa moni asia on tasapaksua. Kun mukana on mausteena paloa ja poltetta asioihin, joita rakastaa ja joihin tuntee suurta vetovoimaa, kaiken kokee paljon suuremmin. Mitä enemmän elämässä on intohimoa eri asioihin, sitä hienompia kokemuksia saavuttaa.

Juhla

Elämään tarvitaan tasapainoista arkea, mutta jottei arki ole liian tasapaksua, väliin tarvitaan kohokohtia, isoja tai ihan pikkiriikkisiä juhlahetkiä. Ja hei, myös tavallisen arjen voi välillä kääntää juhlaksi. Täytyy vain tehdä jotain poikkeavaa ja laittaa juhlamoodi päälle. Asenne ratkaisee tässäkin.

Koti

Kun ajattelen kotia nousee pintaan heti lämpimiä ajatuksia. Täällä on meidän turvapesä ja historia. Nämä seinät kätkevät sisäänsä kaikkea kaunista, mitä olemme vuosien varrella saman katon alle keränneet. Koti ei kuitenkaan kiteydy minulle mihinkään rakennukseen tai paikkaan. Olemme vuosien saatossa muuttaneet paljon ja aina rakentaneet kotimme uudelleen.

Kiitollisuus

”Älä mieti sitä, mitä sinulla ei ole, vaan keskity siihen, mitä sinulla on”. Siinäpä elämänviisaus, jossa on niin paljon perää. Joka päivä kun muistaisi nostaa esiin elämänsä hyvät asiat ja tuntea kiitollisuutta niistä. Aihetta kiitollisuuteen on niin paljon.

Luonto

Yksi elämäni tärkeimmistä asioista. Kaikki se kauneus, kaikki se ihmeellisyys, kaikki se täydellisyys, kaikki se vaikuttavuus, kaikki se merkityksellisyys. Kaikki, mitä ammennan luonnosta on niin suurta, että en pysty sitä sanoittamaan. Ehkei tarvitsekaan.

Metsä

Pakko nostaa luonnosta erikseen metsä, joka on minulle elinehto. Metsä on mielialalääkkeeni, personal trainerini ja uskollinen ystäväni, jota ilman en pystyisi elämään. Ehkä kaikista vahvimmat hyvän olon tunteet koen juuri metsässä puiden ympäröimänä.

Matkailu

Kaikesta muusta olen taloudellisesti valmis tinkimään, mutta en matkoista. Hullu uteliaisuuteni tätä maailmaa kohtaan ajaa minua aina lähtemään uudelleen ja uudelleen. Niin kauan kuin jaksaa, on mentävä, nähtävä ja koettava.

Nauru

Mitä enemmän naurua, sitä parempi elämä. Mitä enemmän hersyvää naurua, sitä suurempi hyvä mieli ja rentouden taso. Naurulla on myös kumman yhdistävä vaikutus. Pitää muistaa nauraa mahdollisimman paljon.

Onni

Sellainen tasapainoisen mielen ja kiitollisuuden synnyttämä olotila, joka on tämän taipaleemme tavoite. En usko siihen, että onni tulee jostain ulkopuolelta. Uskon siihen, että se on meissä kaikissa jo olemassa. Asiat ympärillämme joko lisäävät tai vähentävät onneamme, mutta siellä sisällämme se onni asuu ja se on jokaisella löydettävissä.

Parisuhde

Joskus tuntuu ihmeelliseltä ajatella kuinka pitkä matka on miehen kanssa kuljettu yhdessä. Ollaan oltu kimpassa lähes 40 vuotta. Yhteiseen eloon on mahtunut paljon hyvää jos sitten niitäkin hetkiä, joita en lämmöllä muistele.

Kahden erilaisen ihmisen taival voi joskus olla takkuista, mutta parhaimmillaan se on ollut mahtavaa. Meillä on takana mittava määrä yhteisiä kokemuksia ja meillä on ollut yhdessä myös todella hauskaa. Olisi vaikeaa kuvitella elämää ilman tuota elämänkumppania, joka tuntee minut niin hyvin ja minä hänet.

Rakkaus

Olin viikonloppuna kesähäissä ja jäin oikein miettimään rakkauden valtavaa voimaa. Rakastaa ja saada rakkautta, siinä on oikeastaan onnellisen elämän perusta.

Saimaa

Koen suurta kiitollisuutta saadessani asua tämän kauneuden keskellä. Saimaa on niin mahtavan kaunis, että se yhä vaan saa minut liikuttumaan.

Samppanja

Pieni kevennys väliin. Ehkei samppanja ole ihan elinehto, mutta hyvin iloinen asia elämässä. Jo pelkästään samppanjapullon avaamisesta tulee kumman kepeä ja juhlava olo. Kiitos ranskalaiset tästä jumalten juomasta.

Terveys

Mitä enemmän ikää, sitä enemmän terveyden merkitys korostuu. Eräänä päivänä tajuaa, kuinka rajallista tämä kaikki on ja sitä mahtavampaa, mitä kauemmin saamme täällä porskuttaa terveenä toimintakyky tallella. Terveys – rakkauden ohella tärkeimpiä asioita elämässä.

Taide

Kaikki taide, oli se sitten kuvataidetta, muotoilua, musiikkia, kirjallisuutta, tanssia tai elokuvaa, tuo minulle suurta mielihyvää ja nostattaa esiin voimakkaita tunteita. Rakastan erityisesti kaikkea taidetta, joka tuo maailmaan lisää kauneutta.

Uteliaisuus

Vaikka uteliaisuutta pidetään usein negatiivisena asiana, minusta oikeanlainen uteliaisuus on hyve. Olemalla utelias tätä maailmaa ja ympärillä tapahtuvia asioita kohtaan pysyy henkisesti elossa ja mieleltään virkeänä. Ihminen joka enemmän torjuu kuin kiinnostuu, näivettyy ja kapenee. Säilyköön minussa aina lapsenomainen uteliaisuus.

Vapaa-aika

Takana (onneksi) ovat ne vuodet, jolloin työ haukkasi kaiken ja vapaa-aikaa ei juurikaan ollut. Työlle on vielä toistaiseksi pakko antaa osansa, mutta onneksi vapaa-aikaa on nykyisin lähes riittävästi. Aiemmin kerroin, että terveyden merkitys on kasvanut. Sama juttu on vapaa-ajan kanssa. Siitä en enää tingi!

Ystävät

Te ystävät ihanat, harvat ja hyvät. Tuotte elämääni iloa, toivottavasti myös minä teille. Kiitos kun olette.

Millainen olisi sinun hyvän mielen aakkoslista?

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

10 Kommenttia
Elämäntaito Yleinen

Luonneanalyysiä: yli-innokas ja liian utelias kuormittuu helposti

lauantai, 5 marraskuun, 2022
Kannan usein mukanani tunnetta, että elämässä on liikaa kaikkea. Liikaa töitä, liikaa tekemistä, liikaa tavaraa, liikaa suunnitelmia, liikaa odotuksia, liikaa huolia…

En oikein ymmärrä, miksi koen jatkuvasti olevani niin ylikuormittunut. Kaikki tuntuu olevan ihan mallillaan ja kotona on mieskin, joka kantaa suurimman vastuun kotitöistä. Siltikin pääkoppa tuntuu liian täydeltä ja mieltä kalvaa jatkuva riittämättömyyden tunne.

Sinkoilen sinne sun tänne ja siinä välissä yritän saada jotain tolkkua arjen vaateista. Öisin heräilen unista, joissa olen ajautunut mahdottomiin tilanteisiin ja herätessä tunnen suurta helpotusta, että kyse oli onneksi vain unesta.

Eniten tässä yhtälössä mättää se, että nykyisellään minulla on ollut enemmän vapaa-aikaa kuin koskaan aiemmin. Nyt, jos koskaan, pitäisi olla tarpeeksi aikaa tehdä ja touhuta ja ennen kaikkea saada tehdyksi jotain sellaista, mitä on suunnitellut. En ehdi, en jaksa tai en muuten vaan saa aikaiseksi. Mihin ihmeeseen kaikki aikani oikein hukkaantuu?

Aina menossa jonnekin.

Vähensin seitsemän vuotta sitten leipätyön määrää reippaasti ja vaihdoin yrittäjyyden osa-aikatyöhön. Kuvittelin, että nyt jää aikaa purkaa vuosien suunnitelmia ja toiveita. Aloittaa uuden kielen opiskelu, opetella laittamaan ruokaa, uppoutua leivonnan saloihin, tehdä elämäntapamuutos, perustaa hyötypuutarha, kiertää Suomen kansallispuistot, lukea kaikki ne sadat kirjaklassikot, joita ei koskaan muka ennättänyt, opetella tuntemaan Suomen linnut ja päiväperhoset, osallistua eläinten hyväntekeväisyystoimintaan, suunnitella remonttia, matkustaa kaikkiin niihin maihin, joista olen aina haaveillut….

Maailmanvalloitukseni on vielä hieman vaiheessa. Sinuhe egyptiläinen lukematta. Espanjan opiskelu alkeistasolla. Hyötypuutarhani käsitti muutaman kesäyrtin. Painoa on tullut vain lisää ja kuntosali ei innosta. Perhostuntemukseni on edelleen nokkosperhostasoa. En osaa edelleenkään kokata enkä leipoa. Japani, Färsaaret ja Islanti vielä odottavat. Ja työrintamalla huomasin taas tekeväni täyttä päivää. Mikä ihme tässä kokonaisuudessa oikein mättää?

Ongelmani on luonteeni. Jos kysyt mistä pidän tai olen kiinnostunut, voin helposti luetella sadan asian listan. Jos taas kysyt, mistä en pidä, luettelosta tulee aika tynkä.

Olen kiinnostunut vähän kaikesta ja usein ihan äärilaidoista. Minua riivaa jonkin asteinen yliuteliaisuus kaikkea kohtaan. Tykkään yhtä paljon matkustaa kaupunkeihin kuin Lapin erämaahan. Rakastan metsää ja hiljaisuutta, mutta välillä kaipaan ihmisten keskelle suurkaupungin sykkeeseen. Viihdyn viiden tähden hotellissa, mutta myös vaatimattomassa eräkämpässä ilman mukavuuksia. Nautin nokipannukahveista nuotiotulilla, mutta siemailen mielelläni samppanjaa viinibaareissa. Haaveilen joutilaisuudesta, mutta täytän vapaa-aikani kaikella sälällä. Se, että tykkää vähän kaikesta, voi joskus olla jopa väsyttävää.

Elämä on tasapainoilua kaikkien ärsykkeiden keskellä.

Innostun myös helposti, mikä on samaan aikaan sekä heikkous että mahdollisuus. Kaikki te, jotka tunnistatte tämän piirteen itsessänne, tiedätte, miten helposti liika innostuminen voi johtaa niin hyvään, mutta valitettavasti loppupelissä myös ei-toivottuihin asioihin.

Kun tähän soppaan sekoitetaan aimo annos spontaanisuutta ja hitunen luovuutta, niin sitähän on hetken mielijohteesta menossa pää kolmentena jalkana milloin minnekin.

Olen yleensä valmis vähän kaikkeen ja lähden helposti mukaan asioihin, etenkin niihin, jotka ovat uusia ja ennen kokemattomia. Tässä vaan usein tahtoo käydä niin, että a) aika ei riitäkään tai b) ensi-innostuksen jälkeen asiat tuppaavat jäämään alkutekijöihin. Kyllästyn helposti ja ennen pitkää keksin taas uuden jutun. Pitkäjänteisyys ei totisesti ole minun taitolajini.

Inhoan myös ei-sanaa, joka johtaa usein siihen, että tilanteissa, joissa pitäisi sanoa ei, sanonkin ”vahingossa” kyllä. Ja sitten taas haron hiuksia ja poden aikapulaa. Koen töissäkin olevani jotenkin huono, jos en ole valmis ottamaan yhtämittaa lisätöitä.

Joskus pitäisi vain pysähtyä.

Voikohan ihminen luonteelleen mitään? Joskus vaan tuntuu, että olisi paljon helpompaa, jos pystyisi oikeasti tyytymään edes vähän vähempään, eikä olisi koko aikaa kurottamassa jotain uutta kohden. Kuulostaa ehkä kliseiseltä puhua hetkessä elämisestä ja pysähtymisestä, mutta tämä taito tekisi itselleni ilmiselvästi hyvää. Jos vain pystyisi.

Pian koittaa kauan kaivattu lomajakso ja pitkään odotettu matka. Valloitettavana on kolme ihanaa kaupunkia täynnä mielenkiintoa ja uusia houkutuksia. Aika ”paha” kombo tällaiselle luonteelle. Maailma odottaa haltuunottoa. Toivottavasti en ole kovin uupunut, kun palaan kotiin 🙂

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

6 Kommenttia
Elämäntaito Yleinen

Asioita, jotka juuri nyt surettavat

keskiviikko, 7 syyskuun, 2022
Mennyt kesä on ollut kummallista aikaa. Samaan aikaan, kun olen nauttinut vietävästi ihanasta suvesta, taka-alalla on nakuttanut huoli monenlaisista murheista, isoista ja pienistä.

Sodan monet kasvot

Tulevaisuuden ajatteleminen ei ole ollenkaan niin valoisaa ja luottavaista kuin itselläni yleensä on. Kukapa olisi uskonut, että tässä joudutaan miettimään ilmastonmuutoksen, ruuan, energian ja luonnonvarojen riittävyyden lisäksi jopa turvallisuuteen liittyviä asioita.

Tämä viimeinen koskettaa minua erityisesti, sillä sota on ollut välillisesti läsnä lapsuudessani. Isäni vietti pitkän siivun nuoruudestaan rintamalla kokien niin talvi- kuin jatkosodan, eikä paluu ollut ihan yksinkertaista. Sota jätti jälkensä, josta saimme myöhemmin tuta koko perhe.

Ukrainan sota on koskettanut ja ahdistanut monella tapaa. Olen samalla pohdiskellut paljon omaa Venäjä-suhdettani. Olimme valmiit suitsimaan isäni sukupolven ryssittelyn, mutta nyt kun naamiot on riisuttu, paljastuiko sieltä sittenkin jotain, joka ei parane edes voissa paistamalla?

Eräänä päivänä katselin rannalla kesäpäivää viettävää venäläisperhettä. Pieni poika hihkui innoissaan isän kieputtaessa häntä ympyrää. Normaalioloissa olisin ollut onnellinen tuosta kesäidyllistä. Nyt kaihersi jokin pahasti taka-alalla.

Ajattelin niitä pieniä poikia ja tyttöjä Ukrainassa, joilta on rantaleikit viety julmalla tavalla. Ja niitä, jotka joutuvat kyyhöttämään peloissaan pommisuojien kätköissä. Minusta tuntui yksinkertaisesti väärältä, että tuo perhe Venäjältä oli tullut rannoillemme viettämään huoletonta lomaa.

Mieheni jututti toista lomailevaa venäläisperhettä ja kysyi, mitä mieltä he ovat Ukrainan sodasta. ”Sehän on vain poliittista peliä”, vastattiin. Melkoinen venäläinen ruletti sitten onkin käynnissä. Sota surettaa, mutta samalla myös siihen liittyvä sokeus.

Ihminen vai luonto edellä?

Meidän kodin lähellä on, tai oli, kaunis Saimaaseen työntyvä niemi, joka vaihtoi hiljattain omistajaa. Jokaisella tietysti on oikeus tehdä omilla maillaan mitä lystää, mutta siltikin minua surettaa täydellinen piittaamattomuus luontoarvoista.

Tontilla surrasi kaksi päivää moto, sillä seurauksella, että yli puolet niemen puustosta pantiin sileäksi. Parturoitu niemenkärki näyttää nyt omituisen harvalta. Harmillista myös, miten rumaa jälkeä moto tekee maapohjaan.

Niemessä on myös komea korkea kallio, joka ei sekään säästynyt ihmisen muokkaamishaluilta. Viikon päivät kalliota on porattu ja räjäytelty tulevan talon tieltä. En ole uskaltanut mennä edes katsomaan, onko kalliosta mitään jäljellä.

Minua surettaa, ettei hieno paikka hienossa ympäristössä saanut ansaitsemaansa arvostusta ja kohtelua. Olisiko voinut kunnioittaa luontoa edes hieman enemmän?

Huoli läheisten terveydestä

Olen surrut viime aikoina paljon myös läheisteni terveyshuolia. Tekisi mieli huutaa ulos, että SAATANAN SYÖPÄ!

Elämä on kummallista korttipeliä. Toisille meistä jaetaan huonommat kortit kuin toisille. Toisille jopa niin huonot, että tietää pelin olevan pelattu. Eikä kukaan meistä ole turvassa.

Huomaan pohtivani nykyisin entistä enemmän elämän rajallisuutta. Täällä me hetki himmaillaan ja jokaisen meidän kohtalo on sanoa heipat joku päivä. Sen, mitä siihen väliin jää, toivoisi sisältävän paljon hyvää ja kaunista.

Syksy tuli tänä vuonna vähän kuin varkain. Kesähelteistä vaihdettiin hetkessä syksyn koleuteen. Kesästä luopuminen jättää minuun aina jälkeensä jotain pientä haikeutta. Mutta toisaalta, kaiken voi nähdä niin monella tavalla. Pimenevissä illoissa on mukavaa sytyttää kynttilöitä. Viileissä syystuulissa on pirtsakkuutta ja pian luonto saa upeat syysvärit.

Nautitaan ystävät, nautitaan. Maailmassa tapahtuu pahoja asioita, sille emme voi mitään. Joskus ne vain tulevat ikävän lähelle. Silloinkin, kun on paha olla, käännetään pää hyvään ja kauniiseen. Ja uskotaan tulevaan.

Maailman myllerryksessä seesteistä syksyä teille kaikille.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

10 Kommenttia
Elämäntaito Etelä-Savo Saimaa Yleinen

Maalla on niin mukavaa, vai onko? Kokemuksia maalla asumisen hyvistä ja huonoista puolista.

lauantai, 27 elokuun, 2022
Kohta tulee kuluneeksi kaksi vuotta siitä, kun meidän asuinpaikka vaihtui eteläkarjalaisesta kaupungista piskuiseen eteläsavolaiseen kuntaan. Ostimme Saimaan rannalta loma-asunnon, joka muutettiin ympärivuotiseksi asunnoksi ja samalla meistä tuli maalaisia. Onko uusi asumismuoto täyttänyt odotuksemme vai tuliko sittenkin tehtyä hätiköity valinta?

Uskon vahvasti siihen, että joskus kannattaa luottaa vahvaan intuitioon. Jos olisimme ruvenneet liikaa pähkäilemään asuntomme ostoa ja uudelle paikkakunnalle muuttoa, tuskin olisimme täällä. Meille vain tuli tunne, että juuri siinä kohtaa elämässä oli tilaa jollekin uudelle vaiheelle. Asiat lähtivät rullaamaan, kun löysimme budjettiimme sopivan talokandidaatin. Päätös syntyi yllättävän nopeasti.

Nyt olemme parin vuoden ajan saaneet kokea koko vuoden kierron maalla asumista. Onneksi sentään ihan eristyksissä muusta maailmasta meidän ei tarvitse olla. Asumme alueella, jossa on paljon loma-asuntoja, joten etenkin kesäaikaan elämää ympärillä piisaa. Lähietäisyydellä asuu meidän lisäksi myös muutama muu ympärivuotisesti.

Lähipalvelut, kuten apteekki, kirjasto, posti ja ruokakauppa, löytyvät kunnan keskustasta, jonne matkaa on noin kymmenkunta kilometriä. Kyse on kuitenkin pienestä paikkakunnasta, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että tarpeissaan joutuu usein kääntymään joko lähikaupunkien tai nettikaupan puoleen.

Saimaa on monessa mukana

Ei tarvitse kauaa miettiä, mikä on ollut täällä asumisessa parasta. Ehdottomasti meitä ympäröivä luonto ja erityisesti Saimaa. Kesäaamuisin tunnen suurta kiitollisuutta, kun voin nähdä aamulla ensimmäiseksi palan kimmeltävää Saimaata ja halutessani aloittaa päivän pulahtamalla Saimaan syleilyyn.

Rannassa on myös viime kesänä hankittu vene, joten kalalle lähtö on helppoa kuin mikä. Kun kalasta puhutaan, meillä syödään kirjaimellisesti luomua ja lähiruokaa.

Niin veneellä kuin autolla pääsee myös ympäristön kiinnostaviin retkikohteisiin ja meille onkin muodostunut käsitteeksi perjantain retkipäivä. Silloin panen työkoneen aikaisemmin kiinni ja suunnistamme jonnekin ulkoilemaan.

Viime talvena havahduin Saimaan arvoon myös talvikautena. Olen aina inhonnut hiihtämistä, mutta keväthangilla hiihtely kirkkaassa kevätauringossa oli itseasiassa ihan mahtavaa.

Kesäaikaan ei aktiviteetteja puutu. Talvi onkin sitten toinen juttu. Loppuvuodesta nousee pintaan tunne, että hetkeksi on päästävä pois jonnekin, missä on valoa, lämpöä ja ihmisiä. Sitten taas jaksaa ja hiljaisuus maistuu.

Saimaa on elämässämme keskeisesti mukana kaikkina vuodenaikoina.

Metsä antaa paljon

Olemme molemmat ihmisiä, jotka viihtyvät erittäin hyvin metsässä. Tämä oli yksi syy siihen, miksi me tänne luonnon keskelle päädyimme. Loppukesä ja syysaika ovat meillä aina kiireistä. Silloin kerätään talteen metsän antimet: marjat, tatit ja kanttarellit. Asumme nyt keskellä loistavia mustikka- ja puolukkamaita, joten marjasatoa tulee helposti vähän kuin ulkoilun kylkiäisenä.

Kevään ja alkukesän lintukonsertti on jaksanut meitä hämmästyttää. Kuinka valtava määrä ääntä ja tohinaa metsässä onkaan. Muutenkin koko kevään tulon räjähdyttävää kokemusta on ollut hienoa saada seurata aivan vierestä.

Olen vahvasti sitä mieltä, että täällä asuessani havainnoin ja koen vuodenaikojen vaihtelut voimakkaammin kuin aiemmin kaupungissa. Ympärillä tapahtuu eri vuodenaikoina niin paljon. Nautin myös suunnattomasti kotimme isoista ikkunoista avautuvasta vaihtuvasta maisemasta.

Kesäaamujen lisäksi rakkaiksi ovat osoittautuneet alkusyksyn utuiset hämärtyvät illat. Hiljaisuus on käsinkosketeltavaa ja niin rauhoittavaa. Luonto ympärillämme on ollut valtava voimavara.

Tarkkailtavaa riittää kaikkina vuodenaikoina.Ikkunoistamme avautuu vaihtuva maisemataulu.Lähiruokaa kirjaimellisesti.

Kotirakkautta

Maalle muuttaessamme saimme samalla rahalla paremman asumismukavuuden ja tilavamman kodin. Lisäksi kesäaikaan iso ulkoterassi on kuin toinen olohuoneemme.

Kodin merkitys on muutenkin kasvanut. Vietämme entistä enemmän aikaa kotona, joten meillä on nykyisin myös paljon enemmän aikaa mukaville kotoilupuuhille. Jotenkin tuntuu, että vapaa-aikaa on enemmän kuin aiemmin. Aikaa ei kulu nykyisellään esimerkiksi ajamiseen eri paikkojen väliä.

Pimeyden täyttämä syksy ja talvi

Maalla asumisen huonoin puoli on minusta syys- ja talviajan pitkä ja pimeä kausi. Koska mitään katuvaloja ympäristössä ei ole, sitä ei osannut ajatellakaan kuinka pimeää pimeä voi olla. Jos talvella mielii neljän jälkeen lenkille, ilman otsalamppua on turhaa lähteä liikkeelle. Mitä nyt joskus kuutamo avittaa.

Pimeänä kautena valon vähyys rajoittaa tekemistä. Jos valoisana aikana vietetään paljon aikaa ulkosalla, talvikausi menee hyvin paljon sisätiloissa. Vyötärölle napakasti kertyneet lisäkilot kielivät siitä, että entistä enemmän on aikaa keskittyä herkutteluun ja ruokanautintoihin.

Talvikausi on muutenkin hyvin hiljaiseloa. Asuinalueemme uinuu, kunnan taajama on tyhjentynyt kesäasukkaiden lähdettyä, tekemiset ja harrastusmahdollisuudet ovat vähissä ja sosiaalinen elämä niukkaa.

Sellaisena runsaslumisena talvena, kuin viime talvi, liikkumismahdollisuudet myös kaventuvat. Lähialueella pystyy kulkemaan vain muutamaa aurattua tienpätkää pitkin. Mikäli lunta on satanut yöaikaan paljon, aamuvarhaisella on turhaa toivoa lähtevänsä minnekään kovin varhain. Tien auraamista joutuu joskus odottamaan.

Koti ja kaikenlainen kotona puuhastelu on saanut maalla ihan uuden ulottuvuuden.Viime vuoden kesäjuttu oli kukkapenkin perustaminen.Myös hoitokoira Hugo tuntuu viihtyvän maalla.Syksyn saapuessa tarvitaan valoa pimeyteen.

Pitkät välimatkat

Meiltä on lähimpään kaupunkiin ja sen palveluihin matkaa reilut 60 kilometriä. Eipä tule täällä repsahdettua heräteostoksiin tai notkuttua kovinkaan usein kahviloissa. Maalla asuessa säästyy myös rahaa, koska kuluttamisen mahdollisuudet ovat kovin minimaaliset. Toisaalta, kun vähemmän käy ”ihmisten ilmoilla” on voinut pidentää kampaajalla käyntejä, eikä uusille vaatteillekaan juuri ole tarvetta. Täällä periferiassa on oikeastaan ihan sama miltä näyttää.

Kaupunkikäynnit suunnitellaan etukäteen ja samalla tehdään listaa hankinnoista ja hoidettavista asioista. Vaikka meillä on kylällä kaksikin pientä lähikauppaa, joita melko ahkerasti käytämme, tosiasia on, että ruoka on täällä pikkupaikkakunnalla paljon kalliimpaa kuin kaupungin isoissa marketeissa. Siksi pyrimme aina kaupunkikäynneillä ostamaan suuremman erän elintarvikkeita kerralla ja hyödyntämään pakastinta.

Ikävää on myös se, että ystävämme ovat kaukana, mikä rajoittaa sosiaalisen elämän vilkkautta. Tässä iässä uusiin ihmisiin ystävystyminen uudella paikkakunnalla ei aina ole niin itsestäänselvää. Eikä oikeastaan itsekään jaksa aina olla tarpeeksi sosiaalinen.

Yhdeksi maalla asumisen huonoista puolista voisi mainita myös heikon terveydenhuollon. Minulla on käytössä työterveyshuolto, mutta mies välillä turhaantuu terveyskeskuksen palveluista. Aikoja lääkäriin on vaikea saada. Jonot ovat pitkät, päivystystä ei paikkakunnalla ole ja muutenkin kaikki terveydenhoitoon liittyvät palvelut ovat kovin rajalliset.

Malja hyvälle elämänvaiheelle.

Kuten huomaatte, maalla asuminen ei ole vain pelkkää ihanuutta. Asioilla on aina puolensa ja luulen, ettei meidän elämäntapa sovi kaikille. Kyse on enemmän siitä, minkälaisia asioita painottaa elämässä eniten ja mitkä asiat kokee merkityksellisimmiksi. Saadakseen jotain, joutuu usein luopumaan jostain.

Meille luonto-orientoituneille tämä asumismuoto tuntuu yhä edelleen sopivalta ja nautinnolliselta. Kotioven ulkopuolella on tarjolla maailma, jolla on valtava merkitys hyvinvointiimme. Parasta on myös se, että elämässä voi olla erilaisia vaiheita. Jos alkaa tuntua raskaalta, sitten mietitään jotain muuta. Juuri nyt, tässä paikassa ja tässä kodissa on hyvä.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

8 Kommenttia
Elämäntaito Lappi Luontomatkailu

Jääköön hetkeksi paha maailma – lähdin tunturiterapiaan Lappiin

sunnuntai, 31 heinäkuun, 2022
Ei meidän pitänyt tänä vuonna lähteä Lappiin lainkaan. Vielä hetki sitten oli vakaa aikomus viettää koko kesä kotosalla Saimaan rannalla. En oikein tiedä vieläkään, miten tässä nyt näin pääsi käymään. Tätä juttua kirjoitan Pyhä-Luoston kansallispuiston maisemissa.

En ole juurikaan masennukseen taipuvainen. Mieleni käy yleensä enempi positiivisella vaihteella ja yritän löytää kaikista asioista valoisammat puolet ja keskittyä elämässä niihin.

Tämä kesä on ollut poikkeus. Huomasin itsessäni minulle epätyypillisiä piirteitä, kuten ahdistusta maailman tapahtumista, jatkuvaa asioiden murehtimista ja alakuloa ilman kummempaa syytä. Kaikki pienetkin ja melko mitättömät arjen murheet tuntuivat saavan turhan suuret mittasuhteet.

Omassa elämässä ei ole tapahtunut mitään sellaista mullistavaa, jolla tämä alakulo olisi selitettävissä. Yleinen mieliala vaan on ollut alavireinen ja aikaansaamaton. Tavallisiin arkirutiineihin pitää pieksää itseä ja ilon tunne on, jos ei hävinnyt, niin ainakin haalentunut. Jopa sellaiset asiat, joista saan yleensä paljon mielihyvää, kuten vaikka blogin kirjoittaminen, eivät ole maistuneet.

Kun rupesin oikein analysoimaan, mikä kumma tähän huolikasaumaan on syynä, en keksinyt muuta kuin yleisen ahdistumisen ja liiallisen kuormituksen ympäröivän maailman tapahtumista. Elämme tällä hetkellä jatkuvaa ikävien uutisten virtaa. Koronaa, sotaa, inhimillistä kärsimystä, taloudellista epävarmuutta, ilmastonmuutosta, energiakriisiä…

Tuntuu, ettei sellaista elämän osa-aluetta enää olekaan, johon ei ulottuisi jonkinlaista uhkaa. Huolettomuuden aika (jos sellaista nyt koskaan on ollutkaan) on ohi.

Ummistan hetkeksi silmät maailmalta. Tulin tänne, missä ihmisen on hyvä olla.Hetken tahdon nähdä vain kauniita asioita.

Toivottomuus ja uhkakuvat ympärillämme vaikuttavat meihin. Tahtomattamme jatkuvat huonot uutiset ja uhkaskenaariot rasittavat alitajuntaamme aiheuttaen huolta ja jopa turvattomuutta. Näiden uhkakuvien käsittelyyn ja mielen kuormituksen purkuun tarvitsemme keinoja.

Itselläni yksi parhaista selviytymiskeinoista kriisien keskellä on ollut tukeutuminen asiantuntijoihin. Koronan tultua huomasin kuuntelevani ja kaivavani esiin kaikki Mika Salmisen haastattelut ja lausunnot.

Ukrainan sodan aiheuttamaa ahdistusta olen taas purkanut seuraamalla intensiivisesti toista Mikaa, Mika Aaltolaa. Hänen vakaa olemuksensa, asiantuntevat mielipiteensä ja inhimilliset kannanottonsa rauhoittavat. Pystyn käsittelemään pelottavia asioita paremmin, kun joku asiaa tunteva selittää ja jäsentää.

Kaikkein paras selviytymiskeino itselläni ihan kaikkeen on kuitenkin luonto. Mikään ei voita sitä tunnetta, kun ympärillä humisee metsä ja maisema puhuu. Luonto tarjoaa sellaista vapauttavaa voimaa ja syvää hyvän olon tunnetta, etten osaa siitä edes kirjoittaa.

Jospa hetken olisi tie kevyempi kulkea.

Eräs ilta istuessani keittiön pöydän äärellä muistin kuuluisan suunnittelijamme Tapio Wirkkalan, jonka oli aika ajoin päästävä Lappiin päätä puhdistamaan. ”Kun vain mahdollisuus tarjoutuu, lähden heti, sillä tuuli tunturista puhdistaa aivot talven aikana kertyneestä pölystä”.

Mietin, että tässä hetkessä ei mikään voisi toimia mielialan parantajana paremmin kuin Lappi. Tarvitsin ahdistukseeni Wirkkalan tavoin Lappia juuri nyt. Tarvitsin tuntureita ja hillasoita. Tarvitsin turvallisuuden tunteen jostain ikiaikaisesta ja pysyvästä. Janosin vaikka vain pieneksi hetkeksi irtautumista kaikesta ympäröivästä sälästä. Aivoihin oli päässyt liikaa ”pölyä”, josta piti päästä eroon.

Ei tarvinnut miestä kauaa suostutella, kun ehdotin Lappiin lähtöä. Heti kun ystävän syntymäpäivät olivat ohi, meidän auto starttasi kohti pohjoista. Tällä kertaa kohteeksi valikoitui jo entuudestaan tuttu Pyhä Pelkosenniemellä. Pystyn täältä käsin tekemään ihan hyvin töitä ja ympäröivä Pyhä-Luoston kansallispuisto tarjoaa meille helposti saavutettavat maastot pään puhdistamiseen.

Tunturitohtorin hellässä huomassa nyt ollaan. Minulle on määrätty tunturiterapiaa, keskittymisharjoituksia rakkakivikoilla, retkeilyreittilääkitystä ja kuntoutusta hillasoilla.

Erityisesti tuota jälkimmäistä hoitomuotoa olen viime päivät saanut runsaissa määrin. Olemme rämpineet harva se päivä väsyttämässä itsemme hillasoilla. Vuokramökkimme pakastin on jo täytetty, mutta niin vaikeaa on pysyä poissa jänkää polkemasta. Nyt on nimittäin aivan uskomaton hillavuosi. Keltaista kultamarjaa löytää vähän joka puolelta. Selkä on jo ihan paskana, mutta mentävä vaan on. Ettei tämä vain olisi mennyt jo addiktin puolelle?

Kuntoutusjakso suolla menossa.

Selvästi tuntuu tämä hoitomuoto auttavan. Lappi lääkitsee kokonaisvaltaisesti mieltä ja kehoa ja ottaa oikeasti väsyneen hoteisiinsa. Hetken on poissa paha ja turvaton maailma. Jo Eino Leino sen tiesi. Turvaisa on rinne tunturin.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

6 Kommenttia
Elämäntaito Suomi

Päivä pelkkää TUSKAA! Miten eksyi täti-ihminen hevikansan pariin?

torstai, 7 heinäkuun, 2022
On ihanaa omistaa ystävä, jolla on heittäytymisen taito. Se voi johtaa siihen, että eräänä päivänä seisotaan yhdessä Tuska-festareilla vähän hevimmässä seurassa.

Kaikki sai alkunsa lähinnä vitsiksi tarkoitetusta heitosta. Juteltiin ystäväni kanssa siitä, miten tärkeää elämässä on tehdä erilaisia asioita ja kurottaa välillä oman boksinsa ulkopuolelle. Kokemukset ovat asioita, joita elämässä kannattaa eniten kerätä.

Pohdimme myös sitä, miten usein olemme omien ennakkokäsitystemme vankeja. Niin helposti tulee sanottua ei, vaikka yhtä hyvin voisi sanoa miksei. Elämästä tulee mielenkiintoisempaa, kun kokeilee ihan uusia juttuja ja menee paikkoihin ja tapahtumiin, jonne kaikkein viimeisimmäksi tulisi mieleen suunnata. Miten muuten saa tietää, mistä kaikesta voi jäädä paitsi.

Toinen meistä (olinkohan se minä) heitti vähän kuin vitsinä, että sitähän voisi vaikkapa lähteä Tuska-festareille kokemaan millaista on hevi-ihmisten suurtapahtuma. Itselleni Tuska edusti kaikin puolin genreä, joka on ihan ufo-maailmaa ja jonne en ikimaailmassa olisi voinut kuvitella meneväni. Rehellisesti sanoen, vaihdan aina radiokanavaa, kun sieltä tulee hevimusiikkia.

Vähän pelottavia ensitunnelmia.

Vaan eikös tuo ystäväiseni tarttunut ajatukseen sillä seurauksella, että yhdessä päätettiin lähteä ennakkoluulottomasti ottamaan selvää millaista on Tuska-festareilla. Tulisiko tuo kokemus olemaan meille sittenkin silkkaa tuskaa?

Itselläni ei ole edes minkäänlaista aiempaa kesäfestarikokemusta. Tai no korjaan, kävin viime kesänä blogireissulla Kuhmon Kamarimusiikkifestivaaleilla. Tällainen rajumpi kesähappeninki tulisi jo itsessään olemaan hyvin erikoinen kokemus.

Vähän nikottelimme korkeaa lipun hintaa. 109 euroa yhden päivän lipusta tuntui meistä aika paljolta, mutta kun kerran oli sovittu, että lähdetään, niin väliäkö sillä sitten. Siispä sunnuntai-iltapäivän helteessä suuntasimme Helsingin Suvilahteen.

Sitä ennen oli pitänyt tehdä vähän ennakkovalmisteluja. Kuten hankkia kirpputorilta mustia vaatteita, joita en nimeksikään omista. Nauroimme ystäväni mustalle t-paidalle. Saisiko siitä mitenkään piiloon sanan Armani, ettei heti paljastuisi kermaperseilijäksi. Ystäväni yritti löytää myös kaulaansa rajuimman korunsa. Mustassa nauhassa roikkuva nallekarhu oli rajuinta, mitä löytyi. Kuten huomaatte, kaukana oltiin nyt omalta mukavuusalueelta.

Edellisiltana luin festari-infoa, jossa kiellettiin neularannekkeet. Mitä ihmettä oikein olisi odotettavissa? Pitäisikö olla huolissaan?

Festaritoimistossa liput vaihdettiin rannekkeisiin, joilla pääsi festarialueelle sisään. Sitä ennen olimme piirtäneet hotellilla silmiin vähän vahvemmat rajaukset ja huuliin laitettiin tummempaa punaa. Omasta mielestämme näytimme ihan vakuuttavilta. Vai tuliko meistä sittenkin mieleen brittisarjan Todella upeeta (Absolutely Fabulous) koominen parivaljakko Edina ja Patsy?

Kuten Edina ja Patsy olisivat tehneet, niin mekin suunnistimme ensimmäiseksi meille neuvottuun viinibaariin. Ja yllätys ja yllätys, täältä sai samppanjaa! Luulin, että samppanjaa saa vain piccolo-pulloissa ja tilasin meille kaksi pulloa. Kun tiskille nostettiin kaksi isoa pulloa, tuli kiire korjata asia. Jos nyt kuitenkin otettaisiin vain kaksi lasillista.

Samppista lasiin ja ei kun bailaamaan.Sormimerkit hallussa.Festarigirls.Hevimiehiä.

Itse nautin valtavasti tapahtuman visuaalisuudesta. Täällä tosiaankin oli jos jonkin näköistä kulkijaa ja lookia. Mustan puhuvaa kansaa. Olisin saattanut muualla vähän pelästyä moisia vastaantulijoita, mutta täällä pukeutuminen oli osa juttua. Hevi tarvitsee rinnalleen hevit asusteet.

Oli joukossa paljon myös meitä taviksia. Bongasinpa jopa muutaman kukkamekon. Eniten yllätyin kuitenkin suuresta ikäjakaumasta. Luulin, että erottautuisimme porukasta jo ikämme puolesta, mutta Tuska ei suinkaan ole nuorisofestari. Täällä oli ihan kaiken ikäisiä.

Ilmapiiri oli ilmiselvästi hyväksyvä. Tänne olivat tervetulleita kaikki ikään, kokoon tai sukupuoleen katsomatta. Tuli itsellekin tunne, että hyvinhän me sulaudumme joukkoon. Ihan turhaan jännitin. Tuskassa sai vapaasti olla juuri sen näköinen kuin on kenenkään kiinnittämättä siihen erityistä huomiota.

Parhaat festarityylit.

Oikeastaan ainut negatiivinen asia oli taivaalla armottomasti porottava aurinko. Varjoa ja istumapaikkoja oli aivan liian vähän saatavilla. Kuumuutta ei päässyt oikein mihinkään pakoon ja helle alkoi iltapuolella verottaa festarikestävyyttä.

Telttakatoksen suojissa vielä jaksoi joten kuten kuunnella, mutta esimerkiksi pääareena oli täysin taivasalla. Pakko oli vaalia omaa jaksamista ja pystyimme kuuntelemaan esiintyjiä vain pätkittäin. Mielelläni olisin syventynyt tarkemmin hevimusiikin maailmaan ja kuunnellut enemmän esimerkiksi ainutta etukäteen tietämääni esiintyjää Stratovariusta, mutta pakko oli tässä kohtaa tinkiä. Kasvot valuivat hikeä, iho oli nihkeä ja paita liimautui selkään.

Olisin kaivannut myös suurempia screenejä, joista olisi voinut seurata esiintyjiä tarkemmin. Tässä kuumuudessa eturivin paikat eivät olleet meitä varten.

Teltassa esiintyvä, minulle tuntematon kotimainen bändi, Sonata Arctica kuulosti korvaani mieluisimmalta. Päivän esiintyjistä yhtye tarjosi ehkä kaikkein melodisinta hevimusaa.

Opinpahan päivän aikana ymmärtämään, että hevimusiikissakin on paljon variaatioita. Kaikki ei todellakaan ole sitä rankinta örinää ja kirkuvaa huutoa (anteeksi tämä mistään ymmärtämätön moukkamaisuuteni).

Helle uuvutti.Vielä jaksaa.Ruokatauko.Ostoksia.

Mikä oli sitten Tuskan parasta antia? Ehdottomasti upea tunnelma. Porukka oli yllättävän rentoa ja mukavaa, tuntemattomien kanssa oli helppo jutella ja pelottavimmankin ulkokuoren alla sykki ilmiselvästi lämmin sydän.

Itselleni Tuska oli kaikin puolin opettavainen keikka. Syyllistyn itse liian helposti tekemään ihmisistä johtopäätöksiä pelkän ulkokuoren perusteella. Tarvitsen enemmän avointa ja uteliasta mieltä erilaisten ihmisten kohtaamiseen.

Tuska osoitti myös musiikin yhdistävän voiman. Porukka oli tullut tänne ilmiselvästi musiikin takia. Jengi keskittyi kuuntelemaan ja eli täysillä mukana. Hienoa oli myös se tuki, jota osoitettiin paikalle päässeelle ukrainalaisyhtye Jinjerille.

Tuska oli minulle myös henkinen kokemus. Jotain järisyttävän vapauttavaa hevissä on. Se antaa mahdollisuuden purkaa omia aggressioitaan ja keinon päästää ulos patoutumiaan pauhaavan musiikin täydellä volyymillä. Täällä on hyväksyttävää huutaa tuska ulos.

Tuska-väen siisti käyttäytyminen myös yllätti. Hei, missä olivat kesäfestareiden känniläiset örveltäjät ja aggressiiviset häiriköt? Muutaman puiden alle nukahtaneen väsyneen festarilaisen lisäksi en nähnyt mitään negatiivista järjestyshäiriötä. Onko hevikansa Suomen siisteintä festariyleisöä?

Parhaat Tuska-tukat. Näissä jää Sofi Oksanen toiseksi.Tuska rauhan asialla. Tähän varmaan kaikki yhdymme.

Nyt ymmärrän hyvin niitä tyyppejä, jotka suuntaavat Tuskaan vuosi toisensa jälkeen. Jos minäkin, heviä ennemminkin inhoava, viihdyin Tuskassa näin hyvin, miten paljon saakaan se, jolle tämä musiikkigenre on sydäntä lähellä?

Tuska oli paljon kesympi kuin osasin odottaa. Täti-ihmiselle aluksi ehkä vähän pelottavan ulkokuoren alta paljastui hyväntuulinen ja ystävällinen kesätapahtuma. Vähän kuin se ystäväni kaurakoru, nallekarhu nahkahihnassa.

Tuska teki muuten tänä vuonna kaikkien aikojen kävijäennätyksen. Kolmen päivän aikana festari keräsi 49000 kävijää.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

8 Kommenttia
Elämäntaito Yleinen

Loman jälkeistä krapulaa

torstai, 20 tammikuun, 2022
Kun palaa lomalta kotiin, pitäisi olla levännyt ja energinen. Kaikki akut täyteen ladattuna valmiina tarttumaan superboostilla arjen haasteisiin. Vaan kuten elämässä useinkin, asiat eivät aina ole niin yksinkertaisia.

En ymmärrä, mitä päässäni napsahtaa, kun avaan kotioven matkan jälkeen. Kaksi kuukautta Espanjassa lähes leijuin jonkinlaisessa hyväntuulisessa euforiassa. Olin täynnä intoa, pulppuavaa naurua ja tekemisen mielihyvää. Ja sitten pam! Kotioven sisäpuolelle seesteisyys ei enää kanna. Arki iskee voimalla vastaan, asiat rasittavat enemmän kuin olisi tarpeen ja pinna kiristyy ihan mitättömistäkin asioista.

Aamut ovat vaikeimpia. Tuntuu raskaalta herätä pimeään ja tarttua töihin, jotka tuntuvat nyt jostain syystä ylivoimaisen puuduttavilta. Eikä kenellekään uskalla tunnustaa omaa hyytymistään. Eihän minulla ole oikeutta valittaa, olenhan juuri palannut pitkältä lomalta.

Liikunta jää liian vähälle sillä tekosyyllä, että ulkona on liian kylmä. Välillä pakotan itseni ulos, mutta jähmetyn tumput suorana seisomaan lumihankeen. Yritän löytää talven ihanuuden, mutta en nyt jostain syystä saa päästä kiinni. Eräs Instagram seuraajani kommentoi, että talvi ei koskaan hyväile ihoa toisin kuin aurinko ja lämpö. Allekirjoitan tämän täysin. En saa talvesta sitä kokonaisvaltaista hyvän olon kokemusta, mitä saan lämmöstä.

Talven riemu on nyt kadoksissa.En tiedä täydentävätkö vastakohdat tässä toisiaan?

Ärsyttää myös Suomen iloton ja pelotteluun taipuvainen koronailmapiiri. Ihmiset ovat kamppailuun selvästi väsyneitä, mutta yhä edelleen hoetaan mantraa, ettei minnekään voi mennä eikä ketään tavata.

Ystäväni yritti järjestää syntymäpäiviä ravintolaan, mutta kun ovet tulee sulkea klo 18 ja alkoholitarjoilu lopettaa klo 17, ei ehkä ihan otollista synttäribileille. Onneksi tuo tehopakkaus ei siitä lannistunut, vaan järkkäsi oikein mukavat juhlat kotiinsa.

Sääliksi käy kaikkia yrittäjiä, joilta mielivaltaisilla rajoitustoimilla estetään liiketoiminnan harjoittaminen. Miettiiköhän kukaan asioiden kerrannaisvaikutuksia? Kun kukaan ei käy missään eikä kuluta mitään, raha ei kierrä eikä yrityksiin synny tuloja, joilla maksetaan mm. henkilökunnan palkat. Luulenpa, että valtion kukkarolle olisi muutakin käyttöä kuin antaa tekohengitystä henkitoreissa kamppaileville yrityksille, joiden toimintaa rajoitetaan tai jopa täysin estetään.

Elämään tarvitaan iloisia asioita.

Jottei tästä jutusta tulisi ihan silkka valitusvirsi, loppuun vähän positiivisimpia asioita. Sain eilen kolmannen koronapiikin, joka antaa taas lisää turvaa ja varmuutta liikkumiseen. Lohkaisin miehelle, että eiköhän aleta jo katsomaan seuraavaa reissua.

Oletteko muuten huomanneet, että matkanjärjestäjillä on nyt melkoiset määrät mukavan hintaisia valmismatkojen äkkilähtöjä? Myös kotimaassa on tarjolla erinomaisia lomatarjouksia. Nyt kannattaa suunnitella talvilomaa, sillä niin hotelli- kuin mökkimajoitusta saa monessa paikkaa jopa puoleen hintaan.

Miten olisi vaikka neljän vuorokauden kaupunkiloma Helsingissä tasokkaissa keskustahotelleissa kahdelle aamiaisineen alkaen 380 euroa (Kämp Collection Hotels)? Tai mökkiloma Saimaalla Puumalassa Sahanlahti resortin mökissä puoleen hintaan? Vai lähtisitkö sittenkin risteilylle Itämerelle? Laivoilla on nyt mukavan väljää.

Huolehditaan rokotusturvasta ja lopetetaan jo kärvistely. Nyt on matkustamisen aika.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

6 Kommenttia
Elämäntaito Yleinen

Hyvää elämää sohvannurkassa

sunnuntai, 24 lokakuun, 2021
Kotihiiri täällä, tervehdys. Eletään sitä aikaa, kun hetkeksi riittää sohvannurkka.

Vene piti laittaa ikävä kyllä talviteloille. Juuri, kun päästiin noviisiveneilijöinä vauhtiin, alkoi olla sen verran holotnaa, että katsottiin parhaimmaksi nostaa paatti pukeille. Onneksi ensi keväänä voidaan aloittaa kausi jo mahdollisimman varhain.

Meillä alkoi välivaihe ennen paljon odotettua Espanjan matkaa. Miehen mielestä nyt on ihan tylsää ja tekeminen vähissä. Itse taas olen ihan tyytyväinen vähävirikkeettömään kotona hipsutteluun. Lokakuinen blues antaa sopivat puitteet rauhoittumiseen. Tekee mieli nukkuakin entistä enemmän.

Nautin siitä, että takkatulikausi alkoi. On tunnelmallista istuskella pimenevää iltaa takan loimottaessa vieressä. On ihanaa kietoutua pehmeään huopaan ja tehdä itsellensä ikään kuin pesä sohvan nurkkaan. Katsoa telkkarista viikonloppuisin suosikkisarjamaratooneja ja syödä suklaata samalla, kun Pippa Laukka tekee lukua muiden jääkaapin sisällöstä. En ole ihan varma, mutta vähän tuntuu siltä, että meidän jääkaapin ovi käy tiheämpään kuin aiemmin.

Mies on alkanut tehdä ihmeellisiä asioita karkoittaakseen tylsyyttä, kuten leipomaan. Tänään putkahti kalakukko uunista ulos.

Meillä käydään nykyisin jatkuvaa vääntöä sopivasta sisälämpötilasta. Oma sisäinen ilmastointini on iästä johtuen epäkunnossa ja siitä syystä minulla on lähes aina liian kuuma samalla kun siippaa palelee. Mies nauroi, että hänen pitää pukeutua kohta makuuhuoneeseen pitkiin kalsareihin, kun siellä on niin hirvittävän kylmä. Kuinka romanttista elämä voikaan olla 🙂

Sytyttelen kynttilöitä ja jollain tasolla tykkään pimenevistä illoista ja jopa piiskaavasta syyssateesta. Voi jotenkin paremmalla omallatunnolla linnoittautua kodin seinien sisään toisin kuin silloin, kun ulkona on liian hieno keli sisällä nysväilyyn. Tosin sitä en muistanut kuinka pimeää pimeä täällä maalla onkaan. Jos ulos mielii, kannattaa ulkoilu hoitaa hyvissä ajoin valoisaan aikaan.

Sen verran saatiin virtaa yökylässä käyneistä ystävistä, että päätettiin yhdessä kokeilla sähköavusteisia fillareita ja vuokrattiin tällaiset kulkupelit maastopyöräversioina. Kyllä oli kerrassaan hauskaa ajella pitkin metsäteitä, sillä sähköpyöräily on yllättävän kevyttä ja vaivatonta. Kilometrit taittuivat kuin itsestään.

Jos meillä piisasi vauhtia, piisasi myös vaarallisia tilanteita. Turbovaihde ja jyrkät mäet ovat täti-ihmisille vaarallinen yhdistelmä, mutta onneksi selvittiin vain pienillä mustelmilla. Meni muuten vakavasti harkintaan tällaisten pyörien hankinta. En ole koskaan ollut pyöräilyn erityinen ystävä ja lähes hämmästyin kuinka mukavaa fillarointi sähköavusteisella pyörällä voikaan olla.

Miehen teki yhtenä päivänä mieli ihmisten ilmoille ja siksi päätettiin lähteä viikolla kaupunkiin katsomaan uutta Bondia. Joko minusta on tullut liian vanha tai Bondi oli huono, mutta pääsin pahasti pitkästymään lähes kolmetuntisessa leffassa. Uusimmasta Bondista puuttui minusta hyvälle Bond-leffalle tyypillinen huumori ja glamour, enkä muista, että lasillistakaan samppanjaa olisi kertaakaan siemailtu. Kolme tuntia rambomaista mättöä keskinkertaisella juonella raamitettuna oli minulle aivan liikaa.

Kävin viikolla poistattamasta kasvoistani luomen, joka ihotautilääkärin mukaan kannatti tutkituttaa. Häpesin omaa ajatteluani, sillä siinä hetkessä minua tuntui enemmän huolestuttavan se, jääkö operoinnista naamaan arpi. Unohtui kuinka vakavasta asiasta oikeasti onkaan kyse. Tuskinpa siinä kohtaa, jos tulos olisi positiivinen, minua yhtään jaksaisi kiinnostaa joku mitätön jälki kasvoissa.

Aika klassinen esimerkki siitä, miten mitättömien asioiden kanssa me täällä jaksetaan vouhkata ja usein ihan turhista asioista nostaa älämölöä. Ehkä se kertoo juuri siitä, että asiat ovat hyvin.

Nautitaan arjesta ja seesteisistä kotihetkistä. Levätään ja rentoudutaan. Kietoudutaan hämärähyssyyn ja vilttiin. Ollaan itsellemme armollisia ja unohdetaan riittämättömyyden tunne ja suorittamisen paine. Hyvällä omallatunnolla otetaan itselle omaa aikaa, haaveillaan mukavia ja annetaan mielen levätä. Pimeän kauden ei sittenkään tarvitse olla niin pimeää.

Valoisaa ja seesteistä loppuvuotta sinulle.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

4 Kommenttia