Browsing Category

Elämäntaito

Elämäntaito Fuengirola Yleinen

Viikon varrella koettua ja värien kaipuuta

lauantai, tammikuu 18, 2020

Suomen tammikuu näyttää marraskuulta. Katsoin lentokoneen ikkunasta ulos ja mietin, että kuka on sammuttanut kaikki valot.

Kotona jälleen pienen mutkan kautta. Malagan kone oli lähes tunnin myöhässä, minkä seurauksena missasin viimeisen junan. Ei auttanut muu kuin yöpyä lentokenttähotellissa ja nauttia Pringles-illallinen hytin kokoisessa huoneessa. Aamulla herätys viideltä, jotta ennättäisin ensimmäiseen junaan ja aloittamaan duunit ajoissa. Tästä se arki taas lähtee.

Aamiaisella huomasin, että tomaatit eivät maistuneet miltään. Voi näitä suomalaisia keinovalon alla kypsytettyjä kasvihuonevihanneksia. Tomaatilla ja tomaatilla on eroa. Jos aina napsii mauttomia vihanneksia, sitä unohtaa jossain vaiheessa, miltä maistuu auringon kypsentämä mehukas punaposki.

Olipa mielenkiintoista kuunnella lentokenttäbussissa kahden matkailijan keskustelua. Höristelin korviani, kun kuulin Herra X:n kommentteja Fuengirolasta. ”Sellainen suomalaisghettohan se on. Ei siellä muuta ole kuin suomalaisia, suomikauppoja ja suomiravintoloita. Jopa kadunnimet ovat suomenkielellä. Asunnot ovat homeisia, kosteita ja vetoisia. Sähkö on monta kertaa Suomea kalliimpaa ja sääkin on talvella ihan jäätävää. Kuka sinne nyt haluaa?”

Ei herra itse ollut Fuengirolassa käynyt, mutta tuttavat olivat kertoneet. Siksi hän oli lähdössä Kanarialle, se kun on sitä paljon aidompaa Espanjaa. Mitäpä tuohon nyt mitään sanomaan. Sieltähän ne tulivat taas kaikki Fuengirolan stereotypiat ”asiantuntijan” suusta. Hyvää matkaa vaan.

Kotona oli ihanaa mennä kylppäriin, joka oli lämmin. Vaikka Espanjan asuntomme saa lämpimäksi lämpöpumpuilla, kylppärimme on ilman minkäänlaista lämmitystä ja siksi aina aika viileä. Pyyhkeet on pakko nostaa kuivumaan muuanne.

Oli pitkästä aikaa ihanaa tepastella paljain jaloin lämpimällä lattialla. Tuli mieleen ne kotikaupunkini intialaisopiskelijat, joiden suurin huoli Suomeen muutossa oli ollut, että miten he tarkenevat asunnoissaan näin kylmässä maassa. Olivat onneksi joltain kuulleet, että täältä saa ostaa sellaisia lämpimiä makuupusseja, jotka kestävät jopa pakkasasteita.

Pitkän tauon jälkeen tuntui töiden aloittaminen ihan hyvältä. Luulin lamaantuvani paluusta, mutta minullahan onkin ihan hyvä flow päällä. Tauko on selvästi tehnyt hyvää. Normiarki tässä kohtaa ei maistukaan niin puisevalta kuin kuvittelin.

Olin unohtanut, miten aikaisin tulee pimeää. Missä välissä se päivä oikein olikaan? En ehtinyt huomaamaan.

Parina ensimmäisenä aamuna herättyäni en ole heti muistanut missä olen. On pitänyt vähän aikaa tuijotella makuuhuoneen seiniä ja tehdä tuttavuutta tämän toisen todellisuuden kanssa. En tiedä mistä johtuu, että olen nähnyt poikkeuksellisen paljon unia, hyvin sekavia sellaisia.

Toissapäivänä olisi pitänyt olla Matkailumessuilla Helsingissä. Tarkastelin työtilannettani ja totesin, että nyt on pakko laittaa jäitä hattuun ja leipätyö etusijalle. Harmitti jättää väliin kaikki kivat kutsut, mutta tässä kohtaa tarvitsen jokaisen työpäivän selvitäkseni aikatauluista.

Toisaalta epämääräisen käytävävaeltelun ja osastolta toiselle marhaamisen rinnalle haluaisin mennä messuille paremmalla suunnittelulla. Ottaa etukäteen yhteyttä mahdollisiin uusiin yhteistyökumppaneihin ja valmistautua miettimällä, mitä annettavaa bloggaajana minulle eri yrityksille voisi olla. Onneksi on uudet messut vuoden päästä. Sinne tähdätään.

Kävin katsomassa uuden kotimaisen elokuvan Teräsleidit. Typerästä ja täysin sopimattomasta nimestään huolimatta leffa oli ihan viihdyttävä ja antoi jopa ajattelemisen aihetta. Se, että vanhat naiset juovat viinaa ja harrastavat seksiä oli kuitenkin vain sivuseikka. Taustalla oli vakavampaa sanomaa. Onko pakko elää 75-vuotiaaksi ymmärtääkseen vasta, että omia toiveitaan pitää kuunnella?

Vähän väkisin kootun juonikuvion sai pysymään kasassa väliin jopa herkullinen ja kärkevä dialogi. Ja ehdottomasti nuo kolme upeaa ja kokenutta naisnäyttelijää: Seela Sella, Leena Uotila ja Saara Pakkasvirta. Erityisen iloinen olen myös siitä, että tässä elokuvassa on iäkkään naisen poikkeava näkökulma. Muutakin voi tehdä kuin osallistua pelargoniakerhoon…

Tuli mieleen eräs lukemani ajatus: kuolinvuoteella moni harmittelee sitä, mitä jäi tekemättä, ei niinkään sitä, mitä tuli tehdyksi. Olisiko tässä jotain muistettavaa loppu elämälle?

Viikon varren askelmittari näyttää heikkoja lukemia. Viime vuoden malliin, mieli ei halua ulos synkkyyteen. Olen poistunut kotoa vain sen verran kuin työasiat vaativat. Viikon saldo Fugessa 56,4 km + päälle 1 x padel ja 1x pingis. Lukemat viikolta kotisuomesta 19,3 km. Pitäisi varmaan laittaa jonkin sortin pakkovaihde ja ruoskinta päälle.

Mikä on sinusta suurin ero arjen välillä Suomessa ja Espanjassa, kysyi ystäväni. Hmmm, tammikuinen arki on Suomessa harmaa. Espanjan arki on kuvaannollisesti ja kirjaimellisesti paljon värikkäämpi. Osittain sitruunankeltainen, osittain palmunvihreä, vähän appelsiininoranssia, merensinistä ja häivähdys bougainvilleanpunaista. Voi hyvänen aika, miten paljon auringon lisäksi kaipaankaan noita Espanjan asuinmiljööni värejä.

Älkää sitten ihmetelkö, miksei hosita lähteä lenkille.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Elämäntaito Yleinen

Asenne ratkaisee

perjantai, tammikuu 3, 2020

On kaksi tapaa elää: joko niin, että mikään ei ole ihmeellistä, tai niin, että kaikki on ihmeellistä. – Albert Einstein

Joka ikinen vuodenvaihde aiheuttaa minulla jonkin sortin itsetutkiskelua. Tekee mieli pohtia sitä, miten meni viime vuosi niin kuin omasta mielestä ja mitä toivoisin elämääni lisää tulevalle vuodelle.

Olen ajat sitten luopunut uudenvuoden lupausten teosta. Eiväthän ne kohdallani kuitenkaan pidä. Sen sijaan parempi tapa on miettiä omaa tekemistäni ja sitä, voisinko omalla toiminnallani tehdä tulevasta vuodesta entistä paremman. Voinko esimerkiksi omalla suhtautumisellani parantaa omaa ja läheisteni hyvinvointia? Pystyisinkö vahvistamaan parhaita luonteenpiirteitäni ja heikentämään negatiivisia?

Jos jotain tämä elämä on opettanut niin sen, että oikeastaan ainut asia mihin voi vaikuttaa on oma asenne ja oma toiminta. On turhaa hakata päätä seinään ja kuvitella, että muiden tekemisiin voi vaikuttaa. Siinä harvoin onnistuu, jos ylipäätään koskaan. Mikset sinä koskaan tai miksi sinä aina…? Tämä keskustelu harvoin johtaa yhtään mihinkään. Ainut, mitä sillä saa aikaan, on eripuraa.

Ei mies lopeta tupakoimista sen takia, että sanon niin tai en minä lisää liikuntaa siksi, että joku muu haluaa. En minä pysty muita muuttamaan eikä kukaan voi muuttaa minua. Muutos lähtee aina meistä itsestämme. Ainut, mihin pystyn oikeasti vaikuttamaan on oma toimintani ja oma asenteeni. Parasta siis keskittyä niihin.

Meillä kaikilla on hyvät puolemme, jos sitten ne huonot ja heikot kohtamme. Voisin itse tehdä pitkän listan asioista, jotka ärsyttävät omassa itsessäni. Vaan kuinka vaikeaa onkaan päästä eroon syvään juurtuneista käyttäytymistavoistaan? Sieltä ne aina uudestaan nostavat päätään, vaikka kuinka ajattelee, etten sorru enää reagoimaan johonkin asiaan totutulla negatiivisella tavalla. Käyttäytymisen syyt ovat usein syvällä ja juontavat menneisyyteen, joskus jopa lapsuuteen.

Paljon helpompaa on nostaa esiin hyvät puolensa ja keskittyä niihin. Olen itse taipuvainen itseruoskintaan ja ankaruuteen. On pitänyt opetella olemaan oman itseni paras ystävä ennemmin kuin pahin vihollinen.

Uutukaisen vuoden alkajaisiksi päätin keskittyä vahvuuksiini ja listata viisi parasta luonteenpiirrettäni. Uskon siihen, että jos pystyn entisestään vahvistamaan näitä ominaisuuksiani, pystyn luomaan parempaa tulevaisuutta niin itselleni kuin läheisilleni.

1. Posititiivinen asenne

Vaikka kuinka kliseiseltä kuulostaa, asenteen merkitystä ei voi koskaan väheksyä. Se oikeastaan vaikuttaa niin paljon siihen, miten me koemme ympäröivän maailmamme.

Voin pitää itseäni onnellisena, että koen olevani aika tavalla positiivinen ihminen, yltiöpositiivinen mieheni mukaan. Haluan, että maailmassani on paljon enemmän kyllä-alkuisia kuin ei-alkuisia lauseita. Kyllä onnistuu, kyllä kannattaa, kyllä osaan, kyllä opin, kyllä jaksan, kyllä selviän, kyllä kaikki järjestyy…

Voi olla, että kaikki ei mene aina suunnitellusti, mutta parempi lähteä liikkeelle sillä asenteella, että hyvä tästä tulee. Inhoan eniten ”pessimisti ei pety” -asennetta. Onko pakko jo etukäteen teilata, jos ei ole edes kokeillut? Tai jo etukäteen heittää rukkaset tiskiin: ei tämä kuitenkaan onnistu? Entäpä jos sittenkin vähän pidemmälle kokeiltaisiin ja katsottaisiin?

Olen vahvasti sitä mieltä, että asenne vaikuttaa pitkälti siihen, miksi joidenkin elämä tuntuu sisältävän paljon enemmän onnea kuin toisten. Vastoinkäymisiä ja ongelmia meillä on kaikilla, mutta paljon on kuitenkin kiinni siitä, kuinka paljon antaa niiden masentaa ja kaataa. Mitä enemmän positiivista mielialaa, sitä onnellisempaa ja parempaa elämää.

Itselleni muistutukseksi tälle vuodelle: älä mieti niin paljon sitä, mitä sinulla ei ole. Keskity siihen, mitä kaikkea sinulla on. Lasi on toivottavasti aina enemmän puoli täysi kuin puoli tyhjä.

2. Aktiivinen elämänasenne

Omasta mielestäni olen aika touhukas tapaus. Tykkään tehdä erilaisia asioita, olen utelias ja kiinnostunut vähän kaikesta. Innostun helposti, mikä ilmenee usein siinä, että minulla on samaan aikaan monta rautaa tulessa. Se huono puoli tässä on, että usein käy niin, että asiat tuppaavat jäämään vähän vaiheeseen. Tai sitten joku juttu vie minut kokonaan ja unohdan kaiken muun.

Toisaalta se hyvä puoli on, että touhukkaana pysyn vireänä. Minulla on harvoin tylsää, sillä aina on tarjolla jotain kiinnostavaa tekemistä. Kaipaan elämääni paljon vaihtelua ja se jos mikä vie minua eteenpäin uusiin juttuihin.

Oppi tälle vuodelle: keskity olennaiseen, äläkä haali itsellesi liikaa asioita. Älä myöskään unohda läheisiäsi ja ystäviäsi, vaikka sinulla olisi kuinka mielenkiintoisia juttuja meneillään. Ja se kotikin vaatii osansa ajastani.

3. Hyväntahtoisuus

Kateellisuus tai katkeruus ovat asioita, joita en tunnista. Erityisesti läheisilleni ja ystävilleni toivon kaikkea hyvää, onnea ja menestystä.

Kateellisuutta minun on muutenkin vaikea ymmärtää. Jos joku menestyy tai saavuttaa jotain, se on ihan valtavan hienoa. Koska menestyksen taustalla on usein pitkäjänteinen työ ja osaaminen, kannattaa enemmän miettiä, voisinko itse oppia tästä jotakin.

Minulla on terävä kieli, jota tulee suitsia ja pitää enemmän kurissa. Vaikka en tarkoittaisikaan mitään pahaa, tulen joskus sanoneeksi asioita, jotka tahtomattani voivat loukata. Myös silkan hyväntahtoisen asenteen lisäksi, voisin tarjota läheisilleni enemmän konkreettista apua.

4. Iloisuus

Kukapa ei olisi kuullut sanontaa ”Ilo irti vaikka syrän märkänis”. Naurulla on ihme mahti. Se yhdistää, lohduttaa, vapauttaa ja rentouttaa. Nauru ja iloa ei voi elämässä olla koskaan liikaa. Olen tietoisesti pitänyt itsessäsi naurun herkässä.

Iloa minulle syntyy hyvinkin pienistä asioista. Valmis aamiainen, jokin visuaalisti kaunis yksityiskohta, ystävän kannustus, aurinkoinen päivä, hyvä ruoka, onnistunut työjuttu, oikeastaan joka päivä on niin tuhottaman monta asiaa olla onnellinen.

Mies meillä varmasti tietää, että saatan sanoa monta kertaa päivässä ”voi, olen niin iloinen.” Tämä lempimottoni ja kyky poimia arjen keskeltä pieniä ilonnaiheita saatelkoon tätäkin vuotta.

5. Herkkyys

Jos ystäviltäni kysyttäisiin, pitävätkö he minua herkkänä, luulen etteivät. En ole niitä ihmisiä, joille tulee helposti tippa silmään liikuttumisesta. Sen sijaan, minua herkistävät voimakkaasti erilaiset visuaaliset asiat ja tässä kohtaa koen itseni joskus erilaiseksi. Koen, että minulla on laaja tunneskaala luontoon, taiteisiin ja muihin visuaalisiin asioihin.

Tätä on vaikea selittää, parempi sana voisi olla ehkä intohimo. Saan niin suuria kiksejä ja syviä tuntemuksia esimerkiksi kauniista maisemasta, jonka värjää juuri oikea valo tai vaan upeista seinäkaakeleista tai intohimoisesta flamencoesityksestä, jonka näin viime viikolla. Saatan haltioitua aivan totaalisesti jollekin toiselle merkityksettömästä ja pienestä jutusta, mutta minulle suuresta ja vaikuttavasta.

Juttuni alkoi itse Einsteinin lainauksella: On kaksi tapaa elää: joko niin, että mikään ei ole ihmeellistä, tai niin, että kaikki on ihmeellistä. Viimeisessä lauseessa on niin paljon sellaista asennetta, jota soisin itselleni entistä enemmän. Ei se huono asia ole, jos linsseihin laittaa vähän vaaleanpunaista filtteriä. Muutenhan niin moni asia näyttäytyy liian usein liian harmaana.

Odotan, että tästä vuodesta tulee ihmeellinen vuosi.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Elämäntaito Fuengirola Yleinen

Ja ihmisillä hyvä tahto, vai onko sittenkään?

perjantai, lokakuu 4, 2019

Rakkaat ihmiset. Tällä viikolla Ilta-Sanomien toimittaja otti minuun yhteyttä. Oli kuullut, että olen asustellut viime talvena useamman kuukauden tuolla Etelä-Espanjan Fuengirolassa. Kaupungissa, mistä kaikilla näyttää olevan jonkinmoinen mielipide. Vaikkei olisi siellä kuuna päivänä käynytkään.

Toimittaja halusi tietää, mitä tykkäsin talven vietosta Aurinkorannikolla. Blogini lukijani tietävät, että kyllähän minä tykkäsin. Paljon. Enemmän kuin uskoin. Tämän kerroin toimittajalle. Meidän paras talvi koskaan.

Kerroin, kuinka valo ja aurinko tekivät hyvää. Kuinka rakastin lenkkejämme pitkin meren rantoja. Kuinka arjen vietto sujui kaikin puolin jouhevasti. Ja kun emme lomalla olleet, oli mukava lisäarvo, että erilaisia palveluja sai myös omalla äidinkielellään. Mukavaa oli myös, että tarvittaessa sosiaalista elämää oli tarjolla ilman kielimuuria.

Kerroin kuinka edulliset elinkustannukset pitivät taloutemme kurissa, vaikka olinkin pitkiä aikoja pois työstä.

Jos Ilta-Sanomien lukijoiden mielipiteisiin on uskomista, tällaisia asioita ei pitäisi kertoa. Fuengirola on ensinnäkin ihan väärä valinta, ihan pelkkä turistirysä. Siellä on myös liikaa suomalaisia (minä en vieläkään ymmärrä, mitä pahaa suomalaisissa on).

Ja talvella siellä on ihan liian kylmää. Saa vain palella homeisissa ja kylmissä asunnoissa. Pahimmassa tapauksessa saa keuhkokuumeen.

Ja jos se ruoka on edullisempaa, sähkö ainakin on kalliimpaa.

No niin. Lähes 180 kommenttia, joista suurimmasta osasta välittyi raskassoutuinen negatiivisuus. Tuli vain mieleen, että tarvitsevatkohan nämäkin ihmiset aurinkoa enemmän? Ehkä kyse on sittenkin D-vitamiinin puutteesta? Olen kuullut, että se voi aiheuttaa masennusta.

Vai mitä mieltä olette näistä? Uskallan lainata blogissani muutamaa Iltiksen jutun kommentoijaa.

Suomalaisuudesta

Sitten kokoonnutaan suomibaareihin ryyppäämään ja syömään suomalaista ruokaa illasta toiseen, eikä osata muualle mennä. En nyt halua nimeä mainita, mutta pari tv:stäkin tuttua siivotonta räkälää kerää illasta toiseen porukkaa katsomaan suomalaisia urheilukanavia, ja syömään hirvittävän kallista huonolaatusta suomalaista ruokaa! Käsittämätöntä!”

Ei ole tullut käytyä, enkä osaa sanoa mitään Suomi-baarien ruuasta. (Olen kuullut, että jotkut ovat kehuneet jonkun Suomi-baarin pizzoja erinomaisiksi). Usko tai älä, mutta espanjalaiset ovat melkoista ruokakansaa. Hyvistä ravintoloista ei Fuengirolassa ole pulaa.

Itse olen valinnut Etelä-Euroopasta toisen paikan asuinpaikakseni. Paikkaa en paljasta, koska en halua nähdä täällä kieltä osaamattomia, kulttuuria ymmärtämättömiä ja sivistyksen sekä käytöstapojen puutteesta kärsiviä suomalaisia.”

Minä näen kyllä suomalaiset ihan toisessa valossa. Maailmanlaajuisesti olemme kielitaitoinen ja korkeasti koulutettu kansa.

Valitettavasti täälläkin (Nizzassa) kuulee joskus suomen kieltä. Muutoin tämä olisikin täydellinen alue.”

Mitä ihmeen pahaa on Suomen kielessä? Mitä enemmän olen matkustanut, sitä mukavampaa minusta on kohdata maailmalla maanmiehiä ja -naisia.

Katukuva rumaa ja suomituristeja ja asukkaita aivan liikaa. Siellä sitten suomalaiset ryyppäävät ja rellestävät, hyi.”

No, jotkut ryyppäävät kansallisuuteen katsomatta myös Montpellierissä, Kööpenhaminassa, Berliinissä ja Firenzessä. Myös minun kotikulmien lähiökapakassa. Mutta mitä tekemistä minulla on niiden kanssa?

Sitten kun ostan kämpän Espanjasta, niin en ainakaan mistään suomi-kommuunista.”

Se on hyvä asia, että jokainen voi ostaa asunnon omien toiveidensa ja tarpeidensa perusteella.”

En ikinä matkusta paikkaan missä menut ovat Suomeksi.”

Minä valitsen matkakohteet aika erilaisten kriteereiden perusteella.

Hintatasosta

Jos pääomaa löytyy ei tarvitse hehkuttaa halvoista hinnoista lainkaan.”

Näkyy olevan köyhien, ruokamenoja laskevien paikka. Ei ole ruokamenoja tarvinnut laskea Suomessakaan.”

Ollaan tällaisia ihan taviksia ja joudumme välillä kyllä katsomaan vähän menojemme perään.

Huolenpitoa

”Voi kyllä käydä niinkin, että viimeistään usean talven jälkeen Suomi säineen alkaa tuntua ihan kivalta. Viimeistään kun katsoo rypistynyttä ja aurinkokeratoosin pilkuttamaa naamaansa.”

”Kannattaa muistaa, että jos muuttaa sinne yli kuudeksi kuukaudeksi, Suomen sosiaaliturva katkeaa heti.”

”Oottehan ilmoittanut espanjan verottajalle, jos omistatte omaisuutta suomessa tai muualla yli 50 tuhannen arvosta.”

”Miten se sanonta kuuluu…ja raukat menkööt merten taa. Ja monet tulee metalliarkussa takaisin kotiin.”

”Surkea sisäilma homettakin varmaan. Suomalaisissa sairaudet jyllää, keuhkokuume näytti olevan eniten pinnalla. Herkästi pöpöt tarttuu, hygieniataso ihan eri luokkaa, meidän kotomaahan verrattuna.”

”Tuon ikäisenä ihan jees ja suotavaa kun alkaa olla elämä ehtoopuolella ja vanhoja luita kolottaa.”

Ihan liikuttavaa tällainen huolenpito. Sen verran itsekäs ihminen olen, etten jaksa itse tuntemattomista ihmisistä välittää näin paljon. Kiitos paljon. Olen otettu.

Yhteiskunnallinen kannanotto

”Kaikki, huom. kaikki olette riippuvaisia kotimaasta ja sieltä tulevista tuloista. Ihan turha hehkutella kun kaikki on pelkkää matkailua ja kyllä routa aina porsaan kotiin ajaa.”

”Paitsi että näiden ilmastovälinpitämättömien takia kirpakoita ilmoja ei enää pian ole, vaan ilmasto vastaa Suomessa Britteinsaarten nykyistä. Onneksi lentohäpeä tulee kohta Suomeenkin. ”

”Tämä hiilidioksiidin suurtuottaja joutas jäädäkin espanjaan.”

Lapsuudenkodissa ei matkusteltu, köyhiä kun oltiin. Nuorena ei taas ollut rahaa matkustaa opintotuen ja -lainan varassa kun elelin. Sitten meni parikymmentä vuotta lähinnä työn teossa. Silloin ei ollut juuri aikaa matkustamiseen, lomia kun ei paljoa ollut.

Mutta tulipahan pantua oma kortensa kekoon yhteiskunnan hyväksi yrittäjänä, veronmaksajana ja myös työllistäjänä. Ja nyt kun vihdoin olisi aika toteuttaa unelmia, ei saisi matkustaa, koska maailma tuhoutuu. Huolimatta siitä, että herätän pahennusta, päätin tässä kohtaa olla ahdistumatta.

Ja jotta kaikki ei olisi näin synkkää, loppukevennyksenä Juhan kommentti.  Jossain on ihminen, jolla on hyvä tahto. Kiitos Juha.

On ihanaa kun on paikka, missä aurinko paistaa aina. Siellä iltaisin tosiaan tulee viileää, mutta se ei niinkään haittaa. Sitähän voi olla ilman suomihypetystä sielläkin ihan hyvin. Tai sitten siitä voi nauttia. Seuransa voi valita. Ei ole pakko tehdä kuin muut. Ole oma itsesi. Kaikkialla missä olet. Se on paras vinkki minkä voi antaa. Espanja on upea paikka, suosittelen! ”

Jos haluat lukea tuon Ilta-Sanomien haastattelun, täältä löytyy.

Onnellisuutta teille kaikille! Toivottavasti löydätte oman mansikkapaikkanne.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

 

Bloggaaminen Elämäntaito

Mitä blogistani luetaan? 10 luetuinta juttua viimeisen vuoden ajalta

torstai, syyskuu 26, 2019

Kiitos lukijani, olette pelastaneet monta huonoa päivää. Palautteella on enemmän merkitystä kuin uskottekaan.

Blogin kirjoittaminen on ihanaa monella tapaa. On kiinnostavaa pureutua erilaisiin asioihin ja jäsennellä kokemuksiaan ja ajatuksiaan muiden luettavaksi. Mitä enemmän olen blogiani kirjoittanut, sitä enemmän olen myös rakastunut kirjoittamiseen.

Kun huomaa kehittyvänsä niin kirjoittajana kuin valokuvaajana, se motivoi. Kaikkein palkitsevinta kuitenkin on lukijoilta saatu kannustava palaute. Erityisesti silloin tulee kerrassaan hyvä mieli, kun tuntematon ihminen kertoo matkavinkkieni perusteella kohdanneensa jotain mieleenpainuvaa tai saaneensa huippukokemuksen.

Tekee iloiseksi, kun on konkreettisesti voinut auttaa jotakin. Miten se sanonta menikään, että jaettu ilo on kaksinkertainen ilo.

Onnelliseksi tekee myös se, jos olen teksteilläni pystynyt jotakuta rohkaisemaan, antamaan toivoa tai tuomaan hyvää mieltä. Sellaisina alavireisinä päivinä, kun ei edes itse jaksa uskoa itseensä, päivän on voinut pelastaa yksittäisen lukijan kiitos. Positiivisella palautteella on kumman suuri vaikutus.

Tässä muutama päiväni pelastanut lukijakommentti. Kiitos teille ihanat!

”Kiitos Annemaria ihanasta reittikuvauksesta. Vihdoinkin sain toteutettua tämän kuvaamasi viimeisen reitin ja nautin suunnattomasti. Kiitos myös muista Espanjanelämän kuvauksista ja postauksista. Nautin teksteistäsi paljon ja toteutan niitä lomallani myös käytännössä, KIITOS.”

”Fuengirossa 20 vuotta käyneenä ja toisena kotina sitä pitäneenä, sain mahtavia vinkkejä mitä siellä voi tehdä. Hääpäivänä käytiin ranta kävely Benalmadenasta Fuengirolaan. Otettiin lasilliset skumppaa Yakasin terassilla, aivan upeissa maisemissa… Tehtiin myös yön yli reissu Rondaan, jossa yövyttiin Parador hotellissa, joka oli aivan mahtava!! Syötiin hotellin ravintolassa, jossa ruoka ja palvelu erinomaista. Suuri kiitos sinulle näistä vinkeistä.”

”Idean tähän mahtavaan retkeen antoi Sampanjaa muovimukista -blogi.”

”Ihana kirjoitus! Tässä töiden ohella klikkailen sattumanvaraisesti blogeja auki, ja kirjoituksesi oli ensimmäinen, jota viitsi lukea paria riviä pidemmälle.”

”Tällä viikolla olen viihdyttänyt itseäni lukemalla blogiasi ja olen niin pystynyt eläytymään ja samaistumaan kokemuksiisi ja tuntemuksiisi! Näyttää siltä, että meidän molempien ”onneen” kuuluu samankaltaisia asioita. ”

”Voi kiitos ihanista jutuista, joilla toit Espanjan aivan ihon alle. Jään kaipaamaan kertomuksiasi, tulen kyllä tarkasti hyödyntämään niitä ensi syksynä.”

”Kiitos matkasta, minkä olen saanut kulkea kanssasi/kanssanne! Nuo tunteet on niin samat itsellä, mutta kun vielä osaat ne niin hyvin sanoittaa, ne kaksinkertaistaa omat hienot kokemukset.”

”Kyllä taas olin niin kertomuksesi sisällä, että aamukahvitkin jäi jäähtymään, mutta sitähän saa lisää ja tätä lukemistaan voi uusia kerta kerran jälkeen. Kiitos taas tästä.”

”Olen niin täpinöissäni kirjoituksistasi että en tiedä mitä tehdä ja mihin mennä.”

”Kylläpä kirjoitat upeaa tekstiä …”

”Olipa tosiaan ihana löytö tämä blogisi! Natsaa kyllä niin yksiin nuo juttusi omien ajatusteni kanssa.”

Sen lisäksi, että tällaiset sanat tuntuvat hyvältä ja motivoivat jatkamaan, on toinenkin asia, josta olen kiitollinen. Nämä kommentit ovat opettaneet minua ymmärtämään kannustuksen merkityksen. Tuntuu hyvältä, kun joku sanoo, että olet onnistunut. Tätä hyvää pitäisi jakaa eteenpäin huomioimalla lähipiirin kyvyt ja kertomalla se myös ääneen. Pienillä sanoilla voi olla iso merkitys. Minä voin omalta osaltani olla pelastamassa jonkun päivää.

Mitä sitten Samppanjaa muovimukista -blogista luetaan kaikkein eniten? Kokosin tähän viimeisen 12 kuukauden kymmenen eniten luetuinta postausta. Näyttää Fuengirola kiinnostavan teitä kaikkein eniten. Hyvä asia sinänsä, sillä tätä genreä on tulossa myöhäissyksystä alkaen rutkasti lisää.

Top 10 ajalla 26.9.2018 – 26.9.2019:

1. Kokemuksia asunnon vuokraamisesta Fuengirolasta

2. Junalla ja bussilla liikkuminen Fuengirolasta ja vähän muualtakin

3. 10 kysymystä ja 10 vastausta Fuengirolassa asumisesta

4. Helsinki-Vantaan edullisin lentoparkki

5. Uusi arki Fuengirolassa lähti käyntiin

6. Rahtilaivalla Saksaan – ei ihan sellainen paatti kuin odotin

7. Kurkistus meidän viikkoon – miten arki Fuengirolassa sujuu

8. Särkitunturi, ei niin korkea, mutta julmetun kaunis

9. Onko ruoka Espanjassa halvempaa kuin Suomessa? Katso testin tulokset.

10. Fuengirola on tarjonnut lisämaustetta elämään

Ihanaiset lukijat, teitä on jo reilut 20000 joka kuukausi! Minusta se on ihan käsittämättömän suuri määrä pienelle blogille.

Myöhäissyksyllä elämä siirtyy taas joksikin aikaa Espanjan Aurinkorannikolle. Sitä ennen lähiviikkoina odotettavissa hotelliviikonloppu omassa kotikaupungissa, Silja Linen Bon Vivant -ravintolan uuden huippumenun maistelua ja matka Tallinnaan ruuan ja kulttuurin perässä. Toivottavasti pysytte mukana matkoissa.

Uusia kuplia kohden. Love you!

Annemaria

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Elämäntaito Yleinen

Alavireinen syyskuu ja tulevia matkoja

torstai, syyskuu 19, 2019

Syksyllä on kumma vaikutus. Niin paljon kuin syksyn pirteistä keleistä ja väreistä pidänkin, syksy saa minussa aikaan tunnepuolella jonkinasteista alavireisyyttä. Syksy enteilee kesän kuolemaa ja kantaa mukanaan tietoisuuden talven tulosta. Pimeys ja kylmyys ottavat vallan.

Vaikka en missään nimessä ole masennukseen taipuvainen, tämä syksy on ollut poikkeuksellinen. Olen huomannut itsessäni piirteitä, jotka eivät ole käyttäytymiselleni tyypillisiä. Se, että aamuisin on vaikeaa nousta ylös, on tavallista. Mutta se, että heräilen öisin miettimään kaikenlaisia asioita, on outoa. Kaikki te, joita yö valvottaa tiedätte, että yleensä asiat saavat yöaikaan tumman sävyn.

Toinen asia, jota en tunnista omakseni, on tietynlainen tarmottomuus. Valon vähenemisen myötä tuntuu kuin valo sisälläni myös vähenisi. En jaksa innostua asioista samaan tapaan kuin aiemmin. Lenkille meno on pakkopullaa, en oikein saa aikaiseksi tavata edes ystäviä ja parisuhteessakin mennään kuin parasta ennen päiväys olisi ohitettu.

Oma olemus tuntuu nuhjuiselta ja harmaalta kuin syksyinen sadepäivä. Peilistä tuijottaa takaisin kaksi väsynyttä silmää. Vanhenemisen tuomia muutoksia omassa kropassa on entistä vaikeampaa hyväksyä. Eikä mielialaa yhtään nosta vyötärölle kertyneet makkarat.

Parantaakseni tilannetta edes jotenkin päätin kiinnittää entistä enemmän huomiota siihen, mitä suustani laitan sisään. Makeanhimoon söin sokeria ihan turhan paljon ja siksi aloitin karkkilakon. Sillä seurauksella, että suklaata, mielialalääkettäni, tekee aivan kamalasti mieli. Siis aivan järkyttävän paljon. Saapa nähdä kuinka kauan pystyn pitämään mielihaluni aisoissa.

Olen varma, että tämä alavireisyys on ohimenevää. Elämä on sellaista, ettei aina jaksa mennä täysillä ja olla tarmokas. Ehkä me vaan tarvitsemme välillä aikalisiä, joilloin voi taivaltaa ilman tehopisteiden vaatimusta. Vetäytyä hetkeksi omaan poteroonsa omassa rauhassa tutkailemaan omia mielentilojaan ja tuntemuksiaan.

Ehkä tässä syksyssä kaikkein parasta on tietoisuus tulevista mukavista matkoista. Tarkimmat blogini lukijat ovat varmaan rivien välistä joissain kohdin huomanneet, että muuttolintuvaihe Espanjaan koittaa meille jälleen tänä syksynä.

Niin, olemme vuokranneet Fuengirolasta saman asunnon kuin vuosi sitten ja loppusyksystä marraskuinen ankeus vaihtuu Andalusian auringon alle. Viime vuotinen kokemus talven vietosta Costa del Solilla oli niin hyvä, että päätimme ottaa homman uusiksi.

En olisi koskaan voinut uskoa, että menemme toistamiseen samaan paikkaan. Ehkä tämä kertoo omalta osaltaan siitä, kuinka hyvin Fuengirolassa viihdyimme. Menimme kokeilemaan sillä periaatteella, ettei meillä ole mitään hävittävää, vaikka Fuengirola-aika olisi osoittautunut huonoksi päätökseksi. Toisin kävi. Viihdyimme paremmin kuin osasimme odottaa.

Jotensakin on vapauttaa mennä tuttuihin ympyröihin uudelleen, vähän niin kuin kotiinsa menisi. Kun laukut on purettu, voi asettautua taloksi ja siirtyä kotoisaan elämään.

Odotamme innolla myös näkevämme uusia puolia Andalusiasta. Vaikka viime talvena kiersimme monessa uudessa paikassa, paljon jäi näkemättä. Andalusia jäi matkailullisesti kesken.

Loppuvuoden aikana aiomme käydä Atlantin puolella Cadizissa. Olen käynyt yksin muutama vuosi takaperin tuossa kaupungissa, mutta silloin en vaan jotenkin päässyt sinuksi paikan kanssa. Päätin antaa Cadizille uuden mahdollisuuden. Katsotaan miltä kaupunki tuntuu nyt kaksistaan.

Toinen toivekohteemme tänä vuonna on ihana, ihana Sevilla. Aiemmalla reissullani Sevillaan tarkoitukseni oli viettää siellä vain muutama päivä. Tykästyin kaupunkiin kuitenkin niin paljon, että siellä vierähtikin kokonainen viikko. Palan halusta viedä mieheni moniin Sevillan mielenkiintoisiin kaupunginosiin.

Talvea tässä siis odotetaan ihan innoissamme. Uskaltaako oikein sanoakaan kuinka hyvältä tuntuu tietoisuus siitä, että pimeydestä voi astua valoon ja kylmyydestä aurinkoon. Tästä on alavireisyys kaukana.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Elämäntaito Yleinen

Kyllä on hyvä sana

keskiviikko, syyskuu 4, 2019

Kumpia sinulla on enemmän, mahdollisuuksia vai uhkia?

Tällä viikolla minua kosketti pieni teksti ja kuva jollain Lappi-ryhmän Facebook-sivustolla. Kuvassa oli kivi, johon oli kaiverrettu miehen nimi sekä syntymä- ja kuolinvuosi.

”Isäni ei ehtinyt eläessään käydä Lapissa. Tänään äiti, joka on itse liikuntarajoitteinen ja muistisairas, vei kiven hänen puolestaan Saanan huipulle. Koko matka sinne ja takaisin kesti yli 7 tuntia, mutta hän teki sen. Ollaan niin ylpeitä.”

Jäin miettimään tuota kuvaa ja tekstiä pitkän aikaa. Siinä oli minusta kiteytettynä jotain sellaista periksiantamattomuutta, josta jokaisella meistä olisi opittavaa. Oli olemassa haave ja päämäärä. Oli olosuhteet, jotka eivät tehneet tavoitteeseen pääsyä helpoksi. Siitä huolimatta äiti päätti yrittää. Tytär voi olla syystäkin ylpeä.

Saanan huipulla käyneenä tiedän, että matka on liikuntarajoitteiselle varmasti pitkä ja raskas. Moni olisi varmasti tuossa tilanteessa sanonut ne tavalliset sanat: ei onnistu. Tätä ei voi tehdä. En pysty.

Tämä rouva ajatteli toisin. Unelma toteutui, vaikka etukäteen oli tiedossa, ettei matka ehkä tulisi olemaan helppo. Samalla toteutui kaksi unelmaa. Hänen miehensä muisto jäi elämään yhdelle Lapin hienoimmista tuntureista. Tähän vaadittiin sinnikkyyttä ja paljon mahdollistava sana kyllä.

Oletko koskaan miettinyt, kuinka paljon enemmän käytämme sanaa ei kuin kyllä? Ja samalla jäämme todennäköisesti monta hyvää kokemusta köyhemmiksi. En jaksa, en halua, en osaa, en opi, en uskalla, en ehdi, ei kannata, ei onnistu, ei ole aikaa… kuulostaako tutulta?

Olemme mestareita keksimään erilaisia syitä ja selityksiä, miksi jotain asiaa ei voi tehdä. Olosuhteita on aina helppo syyttää niin isoissa kuin pienissä asioissa. Tiedäthän, sää on joko liian kylmä, liian kuuma, liian tuulinen, liian sateinen… Entäpä, jos seuraavalla kerralla ennen selityksiä toteaisitkin, että sää on juuri sopiva.

Jos et pysty muuttamaan olosuhteita, omaa käyttäytymistäsi ja asennettasi pystyt. Onko pakko ensimmäiseksi ajatella asioita huonoimman kautta? Mitä tapahtuisikaan, jos useimmin ajattelisimme asioita ensin onnistumisen kautta? Olisiko meillä tällöin myös enemmän onnistumisia?

Ei sanalla suojelemme usein itseämme epäonnistumisilta. Kun sanoo ei, ei tarvitse yrittää, ei tarvitse ponnistella, ei tarvitse ottaa riskiä ja kohdata epäonnistumisen häpeää. Ei myöskään saavuta yhtään mitään.

Lupasin itselleni, että seuraavan kerran kun tekee mieli ensimmäiseksi sanoa ei, sanonkin kyllä. Tai edes lupaan kokeilla ja katsoa kuinka käy. Oikeastaan siitähän elämässä on juuri kyse. Onnistumisista ja epäonnistumisista.

Yksi asia on varmaa. Harvoin voi onnistua, jos ei ota epäonnistumisen riskiä. Ja jos ei yritä. Ensin tarvitaan vain onnistumisen mahdollistava sana kyllä.

Kuvat ovat Pyhä-Nattaselta Sodankylästä.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Elämäntaito Ikääntyminen Yleinen

Ikä ei tule yksinään – näistä asioista huomaan eläneeni jo vähän pidempään

keskiviikko, elokuu 7, 2019

Yksi päivä sitä vain ymmärtää, että hitto soikoon, elettyä elämää on takana jo huomattavasti enemmän kuin koskaan voi olla edessäpäin. Suurin osa elämästä on eletty, ei voi mitään.

Naureskelin itselleni eräänä päivänä, kun huomasin lukevani paikallislehdestä kuolinilmoituksia. Toki niitä on tullut vilkaisseeksi ohimennen aiemminkin, mutta nyt ihan eri intensiteetillä. Nimien lisäksi tarkistin myös syntymävuodet.

60 oli ennen paljon ikävuosia ja sen ikäiset tuli luokiteltua sarjaan eläkeläiset. Nykyisin 60 on ihan sopiva ikä (vaikka väliin ajattelen, että onneksi sentään siihen on vielä muutama vuosi). Vähän kuin toinen vaihe nuoruuden jälkeen, jolloin alkaa tuntemaan itsensä, jos ei niin villiksi, niin kutakuinkin aika vapaaksi.

Vaikka viralliseen eläkeikään on vielä matkaa, varmuuden vuoksi on pitänyt tarkistaa Eläketurvakeskuksen eläkelaskurista oma eläkeikä ja tulevan eläkkeen määrä. Kauheaa, miten vähän tuloa on tulevaisuudessa odotettavissa. Ainakin se vahvistaa tietoisuutta, että parasta panna töpinäksi nyt niiden asioiden kohdalla, mitä loppu elämältä odottaa.

Huomaan lukevani mediasta hyvin tarkkaan ihmisten ikää koskevat tiedot, erityisesti silloin, kun ne liippaavat läheltä omaani. Tahtomattaan tulee tehtyä ikäskannausta. – Onpa tuokin vanhan näköinen ikäisekseen. Tai on tuotakin varmasti leikelty, ei se muuten olisi noin nuoren näköinen. Ennen mielipiteeni oli ehdoton ei kauneusleikkausten suhteen. Nyt pientä fiksaamista voisi jopa harkita.

Luen kiinnostuksella myös kaikki terveyttä koskevat artikkelit, kuten mitä pitää syödä ja mitä välttää tai mistä tunnistan eri sairauksien oireita. Ennen olisin ohittanut nämä jutut ilman suurempaa mielenkiintoa. Kaikki terveyteen liittyvä info on saanut ihan uuden merkityksen.

On se vaan kummallista, että ympärillä muut vanhenevat nopeampaa tahtia kuin itse. Vai eikö peilistä oikein selkeästi enää näe? Ei sinänsä ihme, sillä ilman laseja ei kyllä nykyisin näe mitään. En muuten ymmärrä yhtään, miksi ovat kaupoissa alkaneet teitittelemään ja rouvittelemaan.

Ystävä- ja tuttavapiiri on alkanut esittelemään lastenlastensa kuvia. Miten oikeasti minun ikäisillä ihmisillä voi olla lapsenlapsia? Miten kauhean nuorina ne ovat tehneet lapsensa?

Samassa piirissä myös yksi toisensa jälkeen on joutunut viime aikoina sanomaan lopulliset hyvästit vanhemmilleen. Niin väistämätöntä, mutta siltikin niin surullista. Moni kipuilee dementoituneiden tai muuten sairaiden vanhempiensa kanssa.

Omassa itsessä tapahtuvat ulkonäön muutokset lähinnä itkettävät, mutta omassa käyttäytymisessä tapahtuvat muutokset sen sijaan ovat vähän huvittavia. Muistan, kun vielä jokunen vuosi sitten vannoin korkkareitten perään. Vaikka ne usein olivatkin epämukavat jalassa, tykkäsin siltikin kulkea korot kopisten. Vaikka kuinka pinnistelin muistia, en muista milloin viimeksi olen kulkenut kunnon koroissa. Kummasti jalkinevalinta on kääntynyt mukaviin pehmustettuihin lättäpohjiin. Vannon Skechersien nimeen. Harmittaa vain ne kymmenet parit vähälle käytölle jääneitä kauniita kenkiä kaapin koristeena. Kaikki kunnia Kirsti Paakkaselle.

Mukavuudenhalu on muutenkin kasvanut. Pitkiä lentoja ei jaksaisi millään, telttaretkelle tarvitaan vähintään 10 sentin patja, painavia kantamuksia ei halua enää raahata ja yökylän sijaan mieluimmin ajaa kotiin yöksi. Ja silloin, kun ilta syystä tai toisesta vierähtää aamutunneille, tarvitaan koko seuraava päivä palautumiseen.

Vaateostoksilla käynti on alkanut ahdistamaan. Ennen sai vetää päälle vaatteen kuin vaatteen ja hyvältä näytti. Nyt kaupat ovat täynnä kikkanoita pikkutyttöjen vaatteita, jotka kirraavat joko vyötäröltä tai rinnasta. Mistä oikeasti löytäisi aikuisten vaatteita, jotka eivät ole mummomallistoa?

Yhtäkkiä olen huomannut, että joudun yhä useammin googlettamaan outoja sanoja, joita en ymmärrä. Voisiko joku kertoa mitä tarkoittaa fleksaaminen, flossaus, ripata tai yksä? Suurin osa laulajistakin alkaa olla sarjaa never heard.

Kropassa on alkanut olla omituisia kolotuksia ja omituista jäykkyyttä. Kaiken normaalista poikkeavan liikkumisen tuntee seuraavana päivänä. Mihin oikein on kadonnut entinen elastisuus ja notkeus? Ja mistä onkaan kotoisin vyötäröni pelastusrengas? Lähestynkö kauhuskenaariota lihapullasta, johon on isketty hammastikut?

Vaaka ja peili eivät ole olleet ystäviäni pitkän aikaa. Onneksi sentään on ihania oman ikäluokan ystäviä, joiden kanssa ollaan kaikki samassa veneessä. Ikä ei meitä jalosta, mutta hurtti huumori sitäkin enemmän. Ei ole tarvetta ottaa itseään enää niin vakavasti. Pannaan kukkamekko päälle ja kirkkaanpunaista huulipunaa. Hyvältä näyttää, ainakin omasta mielestä.

Ja onneksi meitä on kotona kaksi samaa vauhtia vanhenevaa. Joku päivä tulee aika, ettei kaikki enää onnistu. Silloin toivoisin, että sinä voisit olla minulle tarvittaessa käsi, niin minä olisin sinulle jalka. Jos et kuule, voin olla sinulle korva, jos sinä olet minulle silmä. Elämää tämä vaan on. Ja vanhenemista. Halusi tai ei.

Millaisista asioista sinä huomaat tulleesi vähän vanhemmaksi?

 

Kuvat ovat Pulsan Asemalta Lappeenrannasta.

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Elämäntaito Suomi Yleinen

Yhden viikonlopun oivalluksia

keskiviikko, heinäkuu 24, 2019

Kun kesäviikonloppuna suunnitelmat eivät mene ihan putkeen, ei kannata jäädä murehtimaan. Sen sijaan kannattaa tarttua hetkeen.

Viime viikonlopusta opin ainakin sen, että on turha harmistua, jos asiat eivät mene ihan niin kuin olisi alunperin niiden toivonut menevän. Loppujen lopuksi yksi asia johtaa toiseen ja toteutumattomien suunnitelmien tilalle napsahteleekin eteen kaikkea uutta ja yllättävää. Mennäänpä viime viikonloppuun.

Koko viikon sää oli mukavan kesäinen ja viikonlopulle luvassa jopa helteitä. Ystäväni suunnittelivat veneretkeä Saimaalle kohteenaan iki-ihana Sahanlahti Resort Puumalassa ja pyysivät minua mukaan. Sehän sopi mainiosti. Mies oli lähtenyt Lappiin eikä kesäleskellä ollut mitään muutakaan suunnitelmissa.

Veneellä Saimaalle ja mukana mainiot laivakoirat Hugo ja Väinö.

Ystäväni on mestari bongaamaan kaikki oivat kesätapahtumat ja niinpä nytkin WhatsAppiini pimpsahti viesti: Sahanlahdessa on perjantai-iltana italialaisen ruuan illallismenu, osallistutaanko? Ruokatapahtumat saavat minut aina innostumaan ja mikäpä parempaa kuin yhdistää veneilyviikonloppu ruokakokemuksiin. Ehdottomasti osallistutaan.

Kaikki hyvin vielä torstaihin, kunnes Sahanlahdesta soitettiin, etteivät he valitettavasti pysty järjestämään meille sovittua veneen kylkipaikkaa perjantaina. Vierasvenelaituri on buukattu aivan täyteen. Toisaalta myös italialainen teemailtakin on täynnä, joten emme mahtuisikaan siihenkään. Harmillista, sillä nyt hyvät suunnitelmamme kariutuivat. Kesäviikonloppuisin pitäisi vaan olla hereillä paljon aikaisemmin.

Saimaa, niin parasta kaikkina vuorokaudenaikoina.

Päätimme joka tapauksessa lähteä perjantaina veneellä Saimaalle ja ajella Sahanlahden sijaan kohti vuokramökkiämme. Halutessamme voisimme jatkaa sieltä lauantaina Sahanlahteen.

Hyvä ajatus sekin siihen asti, kunnes koitti perjantai. Silloin nimittäin aurinko unohti meidät ja sää muuttui. Iltapäivällä alkoi taivas tiputtamaan vettä navakan pohjoistuulen saattelemana.

Olimme lähtövalmiina tavarat pakattuina ja kutakuinkin ei kun menoksi -asenteella varustettuina. Ainut ongelma oli tuo puuskainen tuuli, joka näytti vain nostavan kierroksia iltaa kohden. Kapteenimme oli sitä mieltä, että tuolla tuulella veneen paikoitus mökkilaituriin tulisi olemaan haasteellista, varsinkin kun me apujoukot olimme veneilyn suhteen melko peukalottomia.

Mietimme kaikki eri vaihtoehdot läpi ja päätimme yöpyä veneessä kotisatamassa, vaikka emme illalla pääsisikään matkaan. Säätiedotuksen mukaan viimeistään aamulla pitäisi tuulen tyyntyä, joten olisimmehan ainakin lähtövalmiita aamuvarhaisesta. Eikö sitä kerran voisi yöpyä vierasvenelaiturin sijaan yhtä hyvin kotisatamassa? Tulisipa tehtyä sellainen staycation hotellin sijaan veneessä.

Avasimme skumppapullon ja katselimme satamassa kylmissään kärvisteleviä lomalaisia. Ihmetyttää aina se, että suomalainen pukee lomalla shortsit jalkaan vaikka lämpötila olisi hädin tuskin kymmenen asteen yläpuolella.

Lappeenrannan satama-alueelta löytyy mittava määrä mukavia kesäterasseja, mutta tällä kelillä jotensakaan ei nyt mieli lämmennyt niille. Sen sijaan ystäväni huomasi läheisen kahvilan Satamatie 6:n bändi-illan. Siis sinne, vielä kun kyse oli ilmaiskonsertista.

Olinpa iloinen, että tuli mentyä. Taitava solisti Susanna Syrjäläinen yhtyeineen tarjosi kerrassaan lyyrisesti koskettavan musiikki-illan. Ilman tätä olosuhteiden pakosta -yöpymistä, en olisi tuohonkaan konserttiin eksynyt. Jos Lappeenrannassa olet liikkeellä, tarkistapa Facebookista tämän muikean kahvilan ohjelmatarjonta.

Hieman erilainen staycation.Satamatie 6:ssa oli tupa täysi.

Illalla veneessä ihmettelimme ohitsemme lipuvaa luksuslaivaa. Piti vähän hieraista silmiä, sillä tällaisia kapistuksia odottaisi näkevän ennemmin Monacossa kuin Lappeenrannassa. Laivan nimen googlettaminen kertoi kyseessä olevan 35-metrinen sveitsiläisen liikemiehen alus. Sama tyyppi, joka on pitänyt laivakonttuuria Saimaalla edellisenäkin kesänä, tosin silloin hieman pienemmällä jahdillaan.

Ehkäpä Saimaan hienoudesta kertoo jotain se, että miljardööri, joka voisi valita kesänviettopaikakseen maailmalta minkä kolkan tahansa, tulee Saimaalle ja Lappeenrantaan. Syystäkin voi olla kotiseutuylpeä.

Kotisatamayöpyminen oli itse asiassa aika hauska juttu. Illalla pelattiin korttia ja nukkumaan tuli mentyä vasta aamuyön tunteina. Tuuli keinutti sopivasti uneen. Heräsin aamulla siihen, että kapteeni käynnisteli koneen ja lähdettiin matkaan.

Taivas oli edelleen paksussa pilvessä, kun saavuimme mökille. Ensimmäiseksi laitettiin sauna lämpiämään. Jos jotain rakastan, niin puulämmitteisen rantasaunan lämmityksestä lähtevää tuoksua. Tähän tuoksuun kun lisätään rantasaunan lempeät löylyt ja pulahtaminen raikkaaseen veteen, ollaan minusta kiteytetty suomalaisen syvin sielunmaisema. Tarvitseeko sitä vielä jotain muuta ollakseen onnellinen?

Päätimme jatkaa saunomisen jälkeen matkaamme sittenkin Sahanlahteen, koska keli näytti paranevan ihan silmissä. Sahanlahti Resort on ollut minulle sellainen jokakesäinen must-juttu. Upea sijainti Suur-Saimaan rannalla, hyvä ravintola, maailman paras rantasauna, Saimaan paras kesäterassi, monipuolinen ohjelmatarjonta, viehättävät majoitusvaihtoehdot, hyvä vierasvenelaituri ja ehdottomasti paras kesätunnelma. Tässä mestassa on vaan sitä jotakin, joka saa hakeutumaan sinne kesä toisensa jälkeen.

Kävimme Sahanlahden Koskivahti-ravintolassa toteamassa, että Puumalan muikut eivät koskaan petä. Tarjolla on myös silmän ruokaa, sillä ravintolan terassilta aukeaa alas kappale kauneinta Saimaata.

Sahanlahti – kesän mansikkapaikka Saimaalla.

Muutaman vuoden ajan Sahanlahdessa on toiminut Sahan Elämysverstas, rakennus, jossa kesäaikaan on tarjolla erilaisia esityksiä, kuten teatteria ja konsertteja. Meidän onneksemme illalla esiintyisi Sikahauska Stand up -klubi, joten uusi käänne suunnitelmiimme oli tulossa jälleen.

Ja taas olin iloinen, että sattumalta istuin illalla Sahanlahden Elämysverstaan penkillä saamassa nauramisesta lisää ikää. Neljä kaverusta tarjosivat hervottoman hauskan shown. Minuun iski erityisesti Mikko Vaismaan taitava tilannekomiikka.

Lämmin kesäilta oli kiva päättää Sahanlahden Rantamakasiinin kesäterassilla. Saimaa oli tyyni ja heinäkuinen ilta kerrankin lempeä.

Kun seuraavana päivänä ajelimme veneellä takaisin kohti Lappeenrantaa, olin jotenkin tajuttoman kiitollinen. Ensinnäkin kiitollinen siitä, että olen syntynyt näin suunnattoman hienoon maahan. Mietin kaikkea kauneutta, mitä ohitimme paluumatkan varrella. Suuria Saimaan selkiä, karuja kalliorantoja, asumattomia saaria ja neitseellisiä hiekkarantoja. Joka puolella tilaa, avaruutta ja puhdasta luontoa.

Tässä kohtaa, venhosen huristella pitkin suuria selkiä, tajusin, etten halua viettää kesiäni enää missään muualla kuin Suomessa. Onneni on täysi, jos voin valita Saimaan ja hetkittäin ehkä myös Tunturi-Lapin. Meillä on niin paljon sellaista aitoa luonnon muovaamaa karismaa, että tätä ei voi korvata minulle mikään muu. Suomi ja kesä ovat minulle mansikka ja mustikka, hilla ja kanttarelli. Kaikki hyvä, puhdas, terveellinen ja aito samassa paketissa.

En muista, että olisin koskaan aiemmin tuntenut samanlaista kotiseuturakkautta. Minun etuoikeuteni on olla suomalainen ja onneni elää Saimaan kainalossa.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista