Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Category

Andalusia

Andalusia Espanja Majoitus ulkomaat Ravintolat ulkomailla

Vejer de la Frontera – itämaista romantiikkaa andalusialaisittain

sunnuntai, 22 joulukuun, 2019

Pelkkä sattuma voi joskus johtaa mukaviin asioihin. Kuten pieneen valkoiseen Andalusian kaupunkiin ja paikkaan, joka on kuin Tuhannen ja yhden yön sadusta.

Minne mentäisiin Cadizin jälkeen? Jeti Costan vuokra-auto olisi käytössämme vielä yhden vuorokauden ja mietimme miehen kanssa, että mihin jäisimme paluumatkalla vielä yhdeksi yöksi.

Levitin sohvapöydälle Andalusian kartan ja ajattelin, että rantakaupungin vastapainoksi olisi mukavaa ajaa jonnekin ylemmäs sisämaahan. Johonkin meille ihan tuntemattomaan mestaan.

Hylkäsin kaikki liian pienellä tekstillä olevat paikannimet. Pitäisi olla ainakin sellainen kylä, jossa olisi jotain muutakin kuin kirkko, muutama talo ja majoitus jonkin näistä peräkammarissa.

Kuljettelin sormeani kartalla ja jostain syystä se pysähtyi Vejer de la Fronteran kohdalle. En ollut ikinä kuullutkaan kyseisestä paikasta. Cadizin provinssissa oltiin edelleenkin, arviolta noin 60 km Cadizin kaupungista etelään. Nimikin oli sopivasti painettu hieman isommalla präntillä. Olisikohan tämä meille sopiva yöpymispaikka paluumatkalla Fuengirolaan?

Googlettaminen kertoi, että kyse oli noin 13000 asukkaan korkealla rinteillä sijaitsevasta pikkukaupungista. Ei siellä mitään ihmeellistä näyttänyt olevan. Sellaista vanhojen valkoisten kylien visuaalista sulokkuutta. Kokoa Vejer de la Fronteralla näytti olevan sen verran, että ainakin yhden päivän saisi menemään hengailemalla kylämäisen kaupungin raitilla.

Seuraavaksi googletin löytyisikö kaupungista mitään sopivaa hotellia. Ja kas, Booking.com löysikin Vejer de la Fronterasta yllättävän monta kiinnostavaa ja vieläpä kohtuuhintaista majapaikkaa. Näistä eniten kiinnostuin maurilaishenkisestä Hotel La Casa del Califasta. Koska entisessä maurien hallitsemassa kaupungissa oltiin, tämähän sopisi tunnelmaan hyvin. Siispä sinne.

Ylhäällä oleva kaupunki näkyi jo kaukaa. Ajaessamme kiemuraista tietä ylös päämääräämme, toivoin totisesti, ettei ketään tulisi kapealla tiellä vastaan. Ajatuskin siitä, että mentäisiin liian lähelle kaiteettoman tien reunoja hirvitti. Myöhemmin huomasimme, että kaupungin toiselta laidalta johti perille toinenkin vähän leveämpi tie.

Hotelli löytyi helposti kaupungin pääaukion laidalta ja autokin saatiin hyvin parkkihalliin.

Hotellimme oli melkoinen sokkelo useammassa kerroksessa. Sellainen pieni painajainen kaltaiselleni suuntavaistottomalle. Tasoja, kerroksia, käytäviä, kulmia ja ovia ihan loputtomiin. Naureskelin miehelleni, että ilman häntä en olisi varmaan koskaan osannut takaisin huoneeseemme.

Hotelli oli kerrassaan ihastuttava. Kaikkialla tuoksui miellyttävästi sekoitus suitsuketta, mirhaa ja mausteita tai jotain, mikä viittasi itämaille. Rakennus oli sisustettu hyvällä maulla ja jokainen pienikin yksityiskohta oli tyylilleen uskollisesti tarkkaan harkittua. Itämaisia mattoja, lyhtyjä ja lamppuja, jotka loivat seinille kiehtovia kuvioita, vanhoja huonekaluja, viherkasveja, kauniita kaakeleita, kutsuvia sohvanurkkauksia…

Erään käytävän päässä oli lattialla punottu käärmekori hieman raollaan. En uskaltanut siirtää kantta, sillä olin aivan varma, että sisällä köllötteli kobra päiväunillaan. Ihan täydellistä Tuhannen ja yhden yö tunnelmaa. Ja sokerina huipulla kattoterassin baarikahvila, joka oli niin miellyttävä, että teki mieli istua siellä kylmässä tähtikirkkaassa yössäkin.

Entä sitten itse kaupunki? Vejer de la Frontera jakautui kahtia. Vanhempi osa, missä majapaikkamme sijaitsi, oli sellainen tyypillinen andalusialainen valkoinen ”kylä”. Korkeimmalla kohdalla sijaitsi vanha linna, joka oli remontin vuoksi nyt suljettu.

Seuraavaksi ylimmällä tasolla oli kirkko ja keskellä kylää pääaukio, Plaza de España. Jostain luin, että tätä aukiota pidetään Cadizin alueen kauneimpana johtuen osittain aukion keskellä olevasta sevillalaisesta keramiikasta tehdystä suihkulähteestä. Ja kaunishan se kieltämättä olikin.

Historia oli läsnä kaikkialla. Siellä täällä pulpahti esiin pala keskiaikaista muuria ja vanhoja kaupungin portteja. Mitä enemmän ilta alkoi hämärtää, sitä romanttisemmaksi minusta miljöö muuttui. Sinne tänne sijoitellut jouluvalot ja vanhat katulamput lisäsivät vain kaupungin kauneutta ja tunnelmallisuutta.

Vejer de la Fronteralla on myös toinen, uudempi osa, josta löytyy nykyaikaisempia taloja, kauppoja ja ravintoloita. Jos aikaa olisi ollut enemmän, Vejer de la Fronterasta olisi päässyt patikoimaan ympäröivään maastoon erilaisille luontoreiteille. Kaupungille kuuluu myös muutama kilometri neitseellistä biitsiä Atlannin rannalla. Rantaan on matkaa noin yhdeksän kilometriä.

Päättelimme lukuisista tasokkaan näköisistä ravintoloista, hotelleista ja käsityöläiskaupoista, että kaupungissa täytyy joskus olla turisteja joltisenkin paljon. Nyt joulukuussa kaduilla sai kuljeskella rauhassa lähes omissa oloissaan.

Huomasin myös, että hotellissamme oli palkittu marokkolais-libanonilainen ravintola El Jardin del Califa. Vahva suositus tälle. Sen lisäksi, että ruoka oli hyvää, paikka oli mitä romanttisin. Meillä ei ollut mitään hämyistä kynttiläillallista vastaan. Ravintola on kovin suosittu, joten pöytävaraus kannattaa tehdä.

Ei voi mitään, nämä tunnelmalliset valkoiset kylät ovat vieneet sydämeni ihan täysin. Aina yhtä ihanaa kierrellä historian havinan täyttämillä kujilla ja kaduilla. Tällä reissulla ruokittiin niin visualistia kuin romantikkoa minussa.

https://www.turismovejer.es/index.php/en/

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Andalusia Espanja

Cadiz- rakastaa vai eikö rakastaa?

keskiviikko, 18 joulukuun, 2019

Kun jostain paikkakunnasta lukee silkkaa suitsutusta ja omat kokemukset ovat aivan päinvastaisia, alkaa helposti epäillä itseään. Oliko siellä sittenkin jotain sellaista, mitä en huomannut? Oliko minulla vain huono päivä ja ikäviä yhteensattumia? Enkö oikeasti vain jostain syystä päässyt sinuksi paikan kanssa?

Näin kävi minulle Andalusian länsiosan Cadizin kanssa. Kirjoitin reilut neljä vuotta sitten blogiini tästä kaupungista mm. näin: ”Cadiz ei avautunut minulle mitenkään hohdokkaana matkailukohteena. Ehkä olin virittäytynyt väärään tunnelmaan, sillä silmiini pistivät vain roskaiset kadut, huonossa kunnossa olevat rakennukset ja kaljoittelevat spurguporukat.”.

Niin moni on kokenut Cadizin ihan toisella tapaa. Kaupunkia kuvataan luonteikkaaksi, aidoksi, teeskentelemättömäksi ja kauniiksi. Se on nimetty Espanjan Havannaksi ja Andalusian tuntemattomaksi aarteeksi.

Pakko minun oli antaa Cadizille uusi mahdollisuus ja lähteä katsomaan, miltä tuo Euroopan vanhimpana kaupunkina pidetty satamakaupunki tuntuisi toistamiseen tarkasteltuna. Muuttuisiko aiempi negatiivinen käsitykseni? Tuntuisiko Cadiz uudelleen koettuna sittenkin paremmalta?

Saimme autovuokraamo Jeti Costalta auton alle, jolla hurautimme miehen kanssa Fuengirolasta reilun 200 kilometrin päähän Välimereltä Atlantin puolelle. Tosin muutaman mutkan kautta, sillä halusimme ajaa muita kuin maksullisia moottoriteitä pitkin.

Rähjäisyyden sijaan tällä kertaa ensimmäiseksi nousi esiin Cadizin vehreys. Puistoja ja suihkulähteitä tuntui kaupungissa riittävän loputtomiin. Heti hotellimme vieressä oli puisto Parque del Genoves, joka muotoonleikkattuine puineen ja erikoisine trooppisine kasveineen oli oikein viehko. Silmiin pistivät myös rantareitin valtaisan kokoiset puut, jotka olivat nähneet elämää jo aika monen sukupolven ajan.

Toinen asia mihin kiinnitin huomiota oli Cadizin suoralinjainen asemakaava. Andalusian vanhoissa kaupungeissa on tottunut siihen, että vanhat keskustat ovat melkoista sokkeloa. Cadizissa sen sijaan vanhan kaupungin asemakaava oli hämmästyttävän suoraviivainen.

Meitä ihmetyttivät myös monet aution ja jopa kolkon oloiset tyhjät kadunpätkät. Elämää tietyillä alueilla tuntui olevan kumman vähän kaupungin kokoon nähden.

Cadizin mahtipontiset rakennukset muistuttivat kaupungin merkittävästä historiasta ja entisestä vauraudesta, joka perustui pääosin merenkulkuun ja sitä kautta tapahtuvaan kaupankäyntiin. Lähtipä Kolumbuskin kahdelle maailmanvalloitusmatkalleen juuri Cadizista.

1700-luvulla 75 % koko Espanjan kaupasta kulki Cadizin kautta ja siitä tulikin maan vaurain kaupunki. 1800-luvulla siirtomaat menetettiin ja siitä alkoi ikävä kyllä Cadizin alamäki. Nykyisin matkailu on noussut Cadizille merkittäväksi tulonlähteeksi.

Cadizin profiilia hallitsee kultainen kupoli, joka kuuluu kaupungin massiiviselle katedraalille. Katedraali nyt itsessään ei minusta ihmeemmin erotu muista, mutta samalla pääsylipulla pääsee kipuamaan katedraalin toiseen kellotorneista. Kipuaminen on ehdottomasti sen arvoista, sillä ylhäältä avautuu kerrassaan hienot näkymät eri puolille kaupunkia.

Cadizin kaksi linnaketta, Castillo de San Sebastian ja Castillo de Santa Catalina, kuuluvat varsin jokaisen Cadizin kävijän listalle ja ihan käymisen arvoisia nuo merenrantakohteet ovatkin. Jälkimmäisessä oli käyntihetkellämme ihan kiinnostavia valokuva- ja taidenäyttelyitä.

Kannattaa myös käydä Cadizin vanhassa kauppahallissa kuikuilemassa huikeaa kala- ja äyriäistiskien tarjontaa. Valikoima oli sen verran vaikuttavaa, että tulimme siihen tulokseen, että noilta tiskeiltä löytyi varmaan kaikki syötävä, mitä maailman merillä on tarjottavana.

Ja ruuasta kun puhutaan, en voi olla mainitsematta parasta tapasravintolaa, mikä koskaan on kohdallemme osunut. La Barra de el Faro on tapasravintoloiden aatelia. Kyseessä on Cadizin vanhassa kalastajakaupunosassa Viñassa oleva ”pystybaari”.

Ravintolassa on tosiaankin vain pitkä tiski ilman istuinpaikkoja. Siinä tilataan listalta toivottu määrä erilaisia tapasannoksia, mutta voi sentään, miten maukkaita nuo annokset olivatkaan. Mikäli haluat syödä fiinimmin, ravintolassa on myös kalliimpi pöytäliinapuoli El Faro.

Tällä reissulla yövyimme Parador de Cadizissa, Espanjan valtion omistamassa tasokkaassa hotellissa. Täytyy myöntää, että vaikka hotelli oli kaikin puolin ok, se ei ihan saavuttanut varauksetonta ihastustamme. Hinta oli kuitenkin aika kova ja siksi odotimme vähän enemmän.

Söimme ensimmäisenä iltana hotellin pääravintolassa, mutta ruoka oli vähän pettymys. Ehkä sitä parhaiten kuvaa tylsyys ja mauttomuus. Sen sijaan aamiainen oli jälleen niin loistava kuin kaikissa niissä muissakin Paradoreissa, joissa olemme aiemmin yöpyneet.

Mitäkö sitten olin Cadizista mieltä uudella yrittämällä? En nähnyt sitä enää niin kalseassa valossa kuin edellisellä kerralla. Katuja tallustellessa kohtasimme kyllä ränsistyneitä taloja siellä täällä, mutta toisaalta monia vanhoja rakennuksia on kunnostettu ja palautettu vanhaan loistoonsa. Ilmiselvästi käsitykseni Cadizista ulkoisesti parani edellisestä käyntikerrasta.

Mutta ihan rehellinen ollakseni, Cadizissa oli kiva käydä, mutta se ei edelleenkään tehnyt minuun lähtemätöntä vaikutusta. En oikein osaa edes sanoa, mikä mättää. Cadiz on kyllä erilainen kuin näkemäni muut Andalusian kaupungit, mutta minulle siitä ei edelleenkään tullut erityistä kaupunkia.

Cadiz kannattaa ehdottomasti nähdä ja kokea, mutta ainakaan minulle kaupunki ei nostattanut sellaisia lämpöisiä tuntemuksia, että tänne pitää ehdottomasti palata. Vähän samanlainen fiilis jäi kuin nyppisi päivänkakkaran terälehtiä. Rakastaa vai eikö rakastaa? En oikein osaa sanoa.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Andalusia Espanja

Vuokra-autolla Cadiziin ja pieneen valkoiseen kaupunkiin Vejer de la Fronteraan

lauantai, 14 joulukuun, 2019

Auton tarjosi autovuokraamo Jeti Costa

On kulunut jo reilu neljä vuotta siitä, kun kävin Lounais-Espanjassa sijaitsevassa Cadizin kaupungissa ensimmäistä kertaa. Tuolta reissulta minulle jäi kovin ristiriitaiset fiilikset tästä Andalusian Atlantin puoleisesta merenrantakaupungista.

Jotenkin Cadiz jäi vaivaamaan alitajuntaani ja odotin koko ajan tilaisuutta, jolloin voisin antaa sille uuden mahdollisuuden. Oliko aiemmin kyse vain yksin matkaavan reissuväsymyksestä ja ikävistä yhteensattumista vai olisiko Cadiz sittenkin kaupunki, jonka hienous jäi minulta löytämättä?

Meillä oli hääpäivä joulukuun alussa ja päätimme juhlistaa merkkipäivää jollain pienellä reissulla. Cadiz valikoitui kohteeksi siitäkin syystä, että siellä sijaitsee yksi Paradoreista, Espanjan valtion omistamista tasokkaista hotelleista.

Cadiz – Euroopan vanhin kaupunki

Olemme matkanneet Andalusiaa paljon julkisilla kulkuneuvoilla, mutta tällä kertaa yhteydet eivät oikein natsanneet. Yhdensuuntainen bussimatka reilun 200 kilometrin päässä Fuengirolasta sijaitsevaan Cadiziin olisi vienyt peräti neljä ja puoli tuntia, joka olisi ollut aika pitkä rupeama kököttää bussissa.

Auton vuokraus tässä kohdin tuntui paljon järkevämmältä vaihtoehdolta. Käännyin luottovuokraamoni, Fuengirolassa toimivan suomalaisen Jeti Costan puoleen.

Mies oli löytänyt vuokraamon sivuilta kaksipaikkaisen Mersun urheiluauton, joka sopi kuin nakutettu meidän tarpeisiimme. Ajatus kiireettömästä ajelusta pitkin Välimeren rannikkoa Atlantin puolelle tuntui houkuttelevalta. Sitä paitsi meillä ei ollut koskaan ollut urheiluautoa alla. Siinäkin olisi oma viehätyksensä.

Jeti Costa toimitti auton asunnollemme sovitusti. Auton vuokraaminen voi olla näinkin vaivatonta. Pidän myös yrityksen selkeästä ja luotettavasta toimintatavasta. Ei kädenvääntöä vakuutusten epäselvässä viidakossa eikä luottokortin katetta sitovaa takuumaksua.

Jeti Costalla autovuokraukseen sisältyvät kaikki vakuutukset. Jos jotain sattuisi, 350 euron omavastuu kattaa kaiken. Ei tarvitse myöskään jännittää sitä, että vuokrafirma yrittää laskuttaa auton kolhuja, joiden kanssa asiakkaalla ei ole mitään tekemistä. Näistä ikävistä huijausyrityksistä on saanut lukea niin monelta taholta.

Pikkumusta alle ja tie on vapaa.

Siispä suuntasimme menopelimme rantareitille kohti länttä. Meillä ei ollut kiirettä, joten halusimme ajaa muita reittejä kuin maksullisia moottoriteitä. Vaikka pikkumusta oli jo parhaat päivänsä nähnyt menopeli, kyllä siitä siltikin vielä löytyi ärhäkkyyttä. Täytyy myöntää, että jonkinlainen riippumaton vapaudentunne siinä valtaa, kun alla on oma auto ja tietoisuus siitä, että voi ajella minne vain haluaa.

Emme ole ulkomailla mitenkään kokeneita autoilijoita, joten aina vähän jänskättää etukäteen uuden maan liikennekulttuuri ja ajotapa. Tästä ei tarvitse Espanjassa olla huolissaan. Kokemukseni mukaan espanjalaiset kaahailevat joskus keskustoissa turhan lujaa, mutta muuten minusta autoilu ei juurikaan poikkea suomalaisesta.

Oikeastaan ainut kohta, missä tarvitaan vähän enemmän huomiota on ajaminen liikenneympyrässä. Tästä linkistä: https://www.jormaursin.net/ihana-autoilu-espanjassa/ pääset artikkeliin, jossa on paljon hyvää faktaa autoilusta Espanjassa ja tietoa myös siitä, miten oikeaoppisesti liikenneympyröissä tulisi ajaa.

Vanhojen kaupunkien kapeat kadut voivat myös tuottaa vähän huolta, mutta toisaalta, jos olet epävarma, eihän noihin labyrintteihin ole pakko ajaa. Yleensä kaupungeista ja kylistä löytyy parkkialueita tai parkkihalleja ydinkeskustan reunamilta.

Espanjassa tiet ovat hyvin merkittyjä ja opasteita löytyy riittävästi. Huomasimme, että navikaattorin ilmoittamilla tieliittymien numeroilla oli kaikkein helpointa suunnistaa ja varmistua, mistä liittymästä piti milloinkin kääntyä.

Cadiz – sopivasti suurkaupungin tuntua Atlantin rannallaVejer de la Frontera – pikkukaupunki kylämeiningillä.Parador de CadizCasa del Califa

Cadizin lisäksi halusimme paluumatkalla viettää vielä yhden vuorokauden jossain pienessä kaupungissa tai kylässä. Jossain sellaisessa tuntemattomassa paikassa, josta ei ole koskaan mitään kuullut ja jonne ei juuri muuten pääsisi kuin omalla autolla.

Ihan sattumalta huomasin kartalta Vejer de la Frontera -nimisen pikkukaupungin. Googlettaminen kertoi, että kyse on yksi Cadizin provinssin kauneimmasta valkoisesta kaupungista. Tosin tuo pieni paikkakunta tuntui näin matkailusesongin ulkopuolella enemmän kylältä.

Satuin vielä löytämään kaupungin vanhasta keskustasta kiinnostavan arabilaishenkisen pikkuhotellin Casa del Califan ja sen yhteydessä toimivan arvostetun ja palkitun marokkolais-libanonilaisen ravintolan El Jardin del Califan. Olen niin hullaantunut näihin ylhäällä valkoisissa kylissä sijaitseviin pikkupaikkoihin, joten valinta oli helppo. Tuonne menisimme.

Vejer de la Frontera

Tuskin jaksoin pysyä nahoissani urheiluauton saatuamme. Meillä oli tiedossa Euroopan vanhin kaupunkikohde Atlantin rannalla ja kylämäinen valkoinen pikkukaupunki ylhäällä rinteillä. Seikkailu saattoi alkaa.

Meitä odotti myös kaksi aivan eri tyyppistä majoitusta. Toinen nykyaikainen ja tasokas hotelli merenrannalla. Toinen itämaisuutta henkivä boutiquehotelli kodinomaisessa vanhassa kivitalossa.

Millainen reissu meillä sitten olikaan ja minkälaisissa paikoissa oikein kävimme? Ja miten sen Cadizin kanssa oikein kävi? Syttyikö ihastus, roihahtiko rakkaus vai jäikö vieraaksi edelleenkin? Siitä piakkoin.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Andalusia Costa del Sol Espanja Fuengirola

Viikon kuulumiset Fuengirolasta

torstai, 5 joulukuun, 2019

Aurinkorannikon sää on menneellä viikolla ollut talvisen oikukas. On saatu aurinkoa ja lämpöä, jos sitten sadetta ja kylmää viimaa. Pukeutuminen täällä talvikautena on aina yhtä vaikeaa: saman vuorokauden aikana voi olla tarvetta shortseille ja toppatakille. Mies köhii flunssaansa ja minä kuljen pääosin uskollisesti toppatakissani satoi tai paistoi.

Taivas on täyttynyt toisinaan tummaan pilvirintamaan, meri nostanut huimia maininkeja ja väliin aurinko on antanut lämpimiä viestejä siitä, mitä loppuvuosi voi sään puolesta parhaimmillaan olla.

Välillä tuntuu siltä, että vaikka ei mitään erityistä tekisi, päivät vain humahtavat. Tosin mies sanoo, että olen kyllä koko ajan menossa pää kolmentena jalkana johonkin.

Espanjan opiskeluni ei ole edennyt vakaista aikomuksistani huolimatta mihinkään. Oppikirjat tuijottavat syyttävästi olohuoneen sivupöydällä omistajaansa. Tässä kohdin en voi olla kovin tyytyväinen itseeni. Turha toivo, että kielitaito tarttuisi jostain ilmaiseksi ilman työtä ja vaivannäköä.

Saman viikon aikana on ollut tällaista…… ja tällaista. Toppatakille on ollut käyttöä. Miehen mielestä olen vähän tallainen. Saattaa siinä olla vähän totuuden siementä.

Viikon sisällä on tullut pariinkiin otteeseen käytyä Malagassa. En ehkä haluaisi asua noin ruuhkaisessa ja äänekkäässä kaupungissa, mutta mukavaa siellä on aina pistäytyä. Black Fridayna käytiin katsastamassa uusittu Larioksen ostoskeskus lähellä Maria Zampranon juna-asemaa. Ostari ostareiden joukossa, kaikki ketjuliikkeet hyvin edustettuina, ei siinä sen kummempaa.

Marraskuun lopussa Costa del Solin kaupungeissa on sytytetty jouluvaloja. Malaga on alueen kaupungeista panostanut valoihinsa eniten. Luin jostain, että peräti kaksi miljoonaa lamppua valaisee keskustan kävelykatu Calle Lariosta. Kadun kuuluisat jouluvalot kävi sytyttämässä itse Antonio Banderas.

Malagan tämän vuotisten valojen teemana on Satumetsä, jonka valospektaakkeli on nähtävissä kolmesti joka ilta. Tarkempia tietoja aikatauluista löydät täältä. Kävinpä itsekin ystävieni kanssa katsomassa kyseistä showta, joka oli mielestäni, no ehkä enempi överi kuin koskettava. Ihan näkemisen ja kokemisen arvoinen joka tapauksessa.

Paikalle oli tullut jokunen muukin seuraamaan tapahtumaa ja tungos kadulla oli sen verran sakeaa, että se tuntui jo lähes epämiellyttävältä.

Malagassa on aina kiva pistäytyä. Tänäkään vuonna Malagan  jouluvaloissa ei ole pihistelty.

Ehkä jopa Malagan valoja enemmän minua viehättävät Fuengirolan vaatimattomammat, mutta kauniit jouluvalot kaupungintalon edustalla ja Plaza de la Constitución aukiolla. Jälkimmäisessä on avattu myös joulumarkkinat ja kaupungin virallinen belen eli jouluseimirakennelma. Nuo belenit ovat jotenkin ihastuttavan liikuttavia kaikkine pienine yksityiskohtineen. Vähän niin kuin aikuisten nukkekotirakennelmia, joihin suhtaudutaan ilmiselvästi vakavasti.

Valojen lisäksi kaupunkia on muutenkin puettu jouluasuun tuhansien joulukukkien muodossa. Kaupungin työntekijöitä tuntuu olevan vähän kaikkialla joulutähti-istutusten kimpussa. Jopa oman asuntomme lähin liikenneympyrä on saanut joulukukkakoristelun. Ihastuttavaa minusta, että tällaisiin visuaalisiin asioihin satsataan.

Joulu näkyy Fuengirolan kaduilla.

On ollut jälleen iloinen asia saada ystäviä kylään Fuengirolaan. Jaksan vieläkin olla niin innoissani tästä kaupungista ja kaikesta siitä kivasta, mitä olen alueelta löytänyt. On suorastaan vaikeaa päättää, mitä kulmaa muutaman päivän aikana haluaisin uudesta kotikaupungistani kullekin nostaa esille.

Mukavaa oli myös kuulla, että Fuengirola yllätti täällä ensi kertaa olleet ystäväni positiivisesti. Fuengirolalla on taakkana oma negatiivinen suomalaisviritteinen turistirysämaineensa, josta joutaisi jo luopumaan. Juu, onhan täällä suomalaisia ja muutama suomikauppa ja -ravintola, mutta on täällä muutakin. Esimerkiksi oikea ja eläväinen vajaan 80 000 asukkaan aito espanjalainen kaupunki.

Tässä kaupungissa on pääosin läpi vuoden miellyttävä ilmasto, seitsemän kilometriä hiekkarantaa, lukuisa määrä hyviä ruokapaikkoja ja erinomaiset ostosmahdollisuudet sekä laaja palvelutarjonta. Jokainen voi olla mitä mieltä haluaa, mutta itse olen entistä vakuuttuneempi siitä, että täällä on ihmisen mukavaa elää tavallista ja sujuvaa arkea. Fuengirola ei ole Espanjan kaunein kaupunki, mutta tämä on miellyttävä kaupunki, jossa meidän on hyvä olla.

Eräs ilta ennen auringonlaskua valo oli ihmeellinen.

Miehen kanssa ollaan kävelty lähes päivittäin melkoisia matkoja. Tietoisesti on yritetty etsiä keskustasta sellaisia katuja, joita pitkin emme ole ennen kulkeneet ja joilta löytyisi kenties sellaisia kauppoja, ravintoloita tai kauniita rakennuksia, joita emme ole aiemmin huomanneet. Lähes jokaisella kävelyllä löytyykin aina jotain uutta ja mielenkiintoista.

Sosiaalinen elämä on noussut täällä ollessamme Suomea vilkkaammalle tasolle. Sen lisäksi, että meillä on käynyt ystäviä Suomesta kylässä, olemme solmineet täällä ihan uusia tuttavuuksia. Olen myös tapaillut Fuengirolassa asuvia tai käymässä olleita muita bloggaajia, joiden kanssa on ollut mukavia tapaamisia ja uusia on suunnitelmissa.

Kävelylenkeillä löytyy usein jotain uutta ja kaunista.

Laitamme paljon ruokaa kotona, mutta käymme myös jonkin verran ulkona syömässä. Tietyistä paikoista on tullut suosikkejamme, sellaisia luottomestoja, mutta mukavaa on aina myös kurkistella ihan uusien mestojen tarjontaan. Joskus onnistaa, joskus ei.

Haluaisin nostaa esille yhden vakiopaikoistamme, jossa on aina mukava poiketa, oli sitten kyse vain kupillisesta kahvia tai syötävästä, pienestä tai isommasta. Oletteko huomanneet bussikadulla La Lonja del Juncal -nimistä ravintolaa? Oikealla puolella katua Los Bolichesista tultaessa. Edullisia ja hyviä ruoka-annoksia, ystävällistä palvelua ja kaupungin paras café cortado. Suosittelen lämpimästi.

Tänään käytiin paikallisesta ruokamarketista Mercadonassa hakemassa vähän herkkuja huomista itsenäisyyspäivää varten. Jos sää sallii, katetaan parvekkeelle tapasvalikoima, avataan pullo hyvää cavaa ja nostetaan maljat kotimaalle Espanjasta käsin. Jos on Suomi mansikka, ei tämä mustikkakaan huono ole 🙂

Hyvää itsenäisyyspäivää teille kaikille!

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Andalusia Espanja

Almuñécar – Costa Tropicalin historiallinen pikkukaupunki

maanantai, 2 joulukuun, 2019

Yksi Aurinkorannikolla elomme suuri rikkaus ovat lähitienoon kutkuttavan kiehtovat kaupungit ja kylät.

Mitä enemmän olen Andalusiaa matkannut, sitä syvemmin olen rakastunut tähän maankolkkaan ja sen tunnelmaan. Ja sitä enemmän minua polttelee tämä kaikki ympäröivä ihanuus. Minusta on selvästi tullut la chica de España, Espanjan tyttö.

Viimeisin näistä ihastuksistani on Malagasta noin 80 kilometriä rannikkoa itään oleva rantakaupunki Almuñécar. Lähes jokainen on kuullut Costa del Solista, Espanjan Aurinkorannikosta, mutta harva lienee kuullut Costa Tropicalista. Kyse on Andalusian eteläisestä rannikkoalueesta, joka sijoittuu Granadan alueelle. Nimensä alue on saanut lauhkeasta subtrooppisesta ilmastosta.

Täällä sijaitsee pikkukaupunki Almuñécar, jolla on kiinnostava historia, pitkä rantalinja ja andalusialainen meininki. Vuosisatojen vaihteessa kaupunkia ovat pitäneet vallassaan niin foinikialaiset, roomalaiset, maurit kuin kristityt.

Vaikka kyse on etenkin espanjalaisten suosimasta rantakohteesta, kaupungilla on minusta lomakaupunkia aidompi tunnelma. Aiemman juttuni Almuñecarista näet täältä.

Vietimme kaupungissa pari yötä tutkaillen nähtävyyksiä ja nauttien sen marraskuisesta letkeästä meiningistä. Jo pelkästään rannoilla ja vanhassa kaupungissa kuljeskellen saa mukavasti ajan kulumaan, mutta Almuñécarissa kannattaa katsastaa myös muutama nähtävyys.

Kaupunkia ja rannikkoa pääsee näkemään hienosti kiipeämällä rannikon kärjessä sijaitsevalle Peñon del Santo muistomerkille. Paikan tunnistat ylhäällä olevasta isosta rististä, joka näkyy kauas ja joka valaistaan iltaisin.

Toinen hyvä näköalapaikka on Castillo de San Miguel linnoitus. Linnoitukselle johtaa viitoitettu tie pitkin vanhan kaupungin kapeita kujia. Maurien rakentamassa linnoituksessa on pari kiinnostavaa näyttelyä Almuñécarin historiasta, mutta myös hienot näkymät niin merelle kuin alas kaupunkiin. Alle kolmen euron hintaisella pääsylipulla pääsee myös kaupungin arkeologiseen museoon.

Älä muuten ihmettele, jos törmäät kaupungilla paikkoihin, joiden nimeen liittyy sexi. Erotiikan kanssa tällä ei ole mitään tekemistä, vaan nimi viittaa Almuñecarin entiseen nimeen, foinikialaisten perustamaan Sexi-nimiseen siirtokuntaan. Alueen historia juontaa niinkin kauas kuin 800 vuotta ennen ajanlaskumme alkua.

Lisää historiaa kohtaa Castillo de San Miguelin alapuolella kasvitieteellisessä puutarhassa El Majuelossa, jonne sisäänpääsy on ilmainen. Puistosta löytyy jäänteitä roomalaisten aikaisesta kalansuolaustehtaasta. El Majuelo on kiva vehreä paikka, jossa kasvaa lukuisia palmulajeja ja joiden lomassa on kiinnostavia veistoksia.

Harmittaa, että huomasin liian myöhään, että Almuñecarissa olisi ollut myös Bonsai-puiden museo. Koska rakastan puutarhoja ja ylipäätään kaikkea vihreää, olisin halunnut käydä myös tuolla, mutta aina ei kaikkea bongaa ajoissa.

Sen sijaan eteemme tuli nähtävyys, jonka soisin jokaisen kaupungissa kävijän jättävän väliin. Ornitologinen lintupuisto ja kaktuspuutarha kuulosti hyvältä ja maksoimme pääsymaksun miettimättä asiaa sen enempää. Tämä paikka osoittautui yhdeksi surullisimmista nähtävyyksistä, joissa olen koskaan käynyt.

”Puisto” oli täynnä häkkejä, joissa oli mitä kauneimpia trooppisia lintuja vankeina tylsissä ja vähävirikkeisissä häkeissä. Vieläkin mietin sitä, kuinka surullista on, että nuo luomakunnan värikkäät kaunokaiset eivät koskaan enää pääse lentämään, huutelemaan ja laulamaan sademetsissä, minne ne kuuluisivat. Ja kun vielä miettii kuinka pitkäikäisiä isokokoiset papukaijat ovat, niin itkuhan tuosta meinaa tulla.

Lintujen lisäksi häkeissä oli pienissä tiloissa mangusteja, puoliapinoita ja makeja. En ottanut tästä kohteesta yhtään kuvaa, sillä nopeasti alueen läpi käveltyämme totesin, ettei minulla ole täällä mitään kuvattavaa. En halua olla tällaisten paikkojen kanssa missään tekemisissä.

Koko Almuñécarin vanha kaupunki on mielenkiintoinen alue kuljeskella ristiin ja rastiin. Perinteisiä tapaspaikkoja, pieniä putiikkeja, elämää sykkiviä aukioita, kauniita ovia, viherkasvirivistöjä kujien reunamilla ja portaita, jotka johdattavat aina vaan ylemmäs. Juuri sellaista Andalusialle tyypillistä tunnelmaa.

Vanhan kaupungin ytimessä on kaunis Plaza de Constitucion aukio, jonka laidalla on iltaisin upeasti valaistu kaupungintalo. Aukion vieressä on kaupungin kirkko Iglesia de la Encarnacion, jossa kannattaa piipahtaa, jos kirkot ovat mieleesi. Kirkon alttaritaulu oli minusta hyvin kaunis.

Yksi kaupungin ehkä kauneimmista rakennuksista on arabialaistyylinen palatsi La Najarra. Valitettavasti käyntihetkellämme talo oli remontissa, joten sinne emme ikävä kyllä päässeet.

Majoituimme Almuñecarissa Bahía Almuñecar nimisessä hotellissa. Tilava, ihan asiallinen, vaikkakin hieman kulunut huone parvekkeella irtosi näin sesongin ulkopuolella 60 eurolla/vrk sisältäen aamiaisen kahdelle. Hotellin paras puoli oli sen keskeinen sijainti lähellä merta ja vanhaa kaupunkia. Plussaa myös erittäin runsaasta aamiaisesta. Meistä myös hotellin alakerran gastrobistro osoittautui ihan hyväksi ruokapaikaksi.

Pieneen pyrähdykseen Almuñécar on oiva. Sitä jäin miettimään, että olisiko pidempään oleskeluun sittenkin liian pieni paikkakunta?

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Andalusia Espanja

Andalusian Almuñécar – paljon muutakin kuin erinomainen rantakaupunki

perjantai, 29 marraskuun, 2019

Voi ihanuus, kuinka Andalusian alueelta löytyy yhä vaan ihastuttavia kaupunkeja ja uusia matkakohteita.

Tällä kertaa hurautimme Malagasta bussilla pitkin rannikkoa itään kohteenamme historiallinen kaupunki Almuñécar. En ollut koskaan kuullutkaan tästä kaupungista ennen kuin luin Fuengirola.fi -lehdestä jutun Costa Tropical -nimisen rannikkoalueen pikkukaupungista. Hyvä osoitus siitä, miten paljon Andalusiassa on kaupunkeja, jotka ovat tuntemattomia  ja joista ei juurikaan mitään tiedä.

Reilun 27 000 asukkaan kaupungin pitkä ja kerroksellinen historia hämmästyttää. Vaikea ymmärtää, että Almuñécarin alueella on ollut Sexi-niminen foinikialaisten perustama siirtokunta jo 800 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Siis ällistyttävän vanhasta asujamistosta on kyse.

Mitä enemmän matkattiin rannikkoa länteen, sitä jylhemmäksi rantalinja muuttui ja sitä suuremmiksi kasvoivat maaston korkeuserot. Tämän sai käytännössä tuta Almuñécarin vanhan keskustan kujilla. Kaupungissa saa kiipeillä rinteitä ylös ja alas, sillä tasaista maata on kutakuinkin kaistale vain kaupungin alemmilla osilla. Talot kiipeilevät kerroksittain kaupunkia ympäröivillä rinteillä. Ja mitä ylemmäs jaksaa kiivetä, sitä paremmilla näköaloilla palkitaan.

Sille ken rantoja rakastaa, Almuñécar ei tuota pettymystä. Kaupungilla ja siihen kuuluvalla Herraduran kylällä on rantalinjaa yhteensä noin 19 kilometriä, jolle mahtuu 25 merkittyä rantaa.

Näin loppuvuodesta sai ihmetellä autioita rantoja, mutta voin vain kuvitella millainen kuhina käy lomasesonkina, kun kymmenet tuhannet espanjalaiset levittäytyvät Costa Tropicalin rannoille. Vieraista kielistä kaupungissa kuuli marraskuussa lähinnä ruotsia ja ranskaa.

Ja kyllähän aurinkopäiviä tällä alueella riittää, sillä Almuñécarin vuoden keskilämpötila pyörii peräti 20 asteessa. Ihmettelin aluksi kaupungin suurta palmujen määrää, sillä palmupuita oli istutettu lähes jokaiseen vapaaseen kohtaan. Kun miettii, kuinka kuumaa kesäkuukausina voikaan olla, ymmärtää hyvin, mihin palmujen varjoa ja kaupungin isoja viheralueita tarvitaan.

Mistäkö sitten pidin vehreyden lisäksi tässä kaupungissa? Ehdottomasti aitoudesta ja tunnelmasta. Almuñécar on ikivanha kaupunki, jolle turismi on tärkeää, mutta joka ei kuitenkaan elä vain sille.

Vanhan keskustan kapeilla kujilla kuljeskelu on ihan superkivaa. Elämä soljuaa niillä niin kuin on kulkenut iät ja ajat. Kiire on jotain sellaista, joka tuntuu jääneen jonnekin muuanne.

Kuvaukselliset kujat ja kivijalkakauppakadut johtavat jossain kohdin aukioille, joilla on mukavaa istuskella katselemaan paikallista elämää. Ja kaikkialla on tunnelmallisia pieniä bodegoita ja tapasravintoloita, joissa tunnet olevasi todellisessa Andalusiassa.

Koska ollaan Granadan provinssissa, hyvällä tuurilla saatat päästä seuraamaan flamencoesitystä. Granadalle tyypilliseen tapaan veikkaan, ettet onnistu myöskään tilaamaan juomaa ilman ilmaiseksi kyytipojaksi tuotua tapasannosta.

Poikkea johonkin kaupungin kivoista ravintoloista ja maista paikallista Alhambra olutta. Maistuu minullekin, vaikka en juuri mikään oluen ystävä olekaan. Etenkin se vihreä pullo, Alhambra reserva 1925.

Erään bodegan baaristiskillä juttelimme vieressä istuvan hollantilaisen miehen kanssa. 80-vuotiaalla vanhuksella oli yhä pilkettä silmäkulmassa, vaikka hän kertoikin, että rinteellä asuminen alkoi käydä voimille. Herra on viettänyt talvea Almuñécarissa vuodesta 1971.

Vaimokin oli vuosien varrella jäänyt matkasta. Siltikin tämä mies tuli yhä vaan Almuñécariin. Ja yhä edelleen hän jaksoi kivuta suosikkiravintolaansa juomaan suosikkivermouthia. Tätä tiettyä laatua ei kuulemamme mukaan saanut mistään muualta kuin tästä tietystä ravintolasta. Näin hän oli tehnyt vuosikymmenet. Ihailtavaa, jos mikä.

Kerron seuraavassa jutussa, mitä minusta Almuñécarissa kannattaa nähdä ja mitä ei. Tällä kertaa löysimme sellaisenkin paikan, johon en soisi kenenkään menevän. Mutta Almuñécariin kannattaa ehdottomasti matkustaa. Yksi helmi lisää Andalusian aarrekokoelmaani.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Andalusia Costa del Sol Espanja Fuengirola Ruoka ja viini

Mitä meillä Fuengirolan kodissa kokataan?

keskiviikko, 27 marraskuun, 2019

Fuengirolan keittiössämme tuoksuu valkosipulille ja mereneläville.

Haluaisitteko kurkistaa meidän välimerelliseen keittiöön? Vaikka itse sanonkin, täällä Aurinkorannikolla tulee syötyä kerrassaan terveellisesti. Välimerellinen ruokavalio sopii meille mainiosti ja uskon siihen, että yksi syy hyvinvointiimme ja kevyempään oloon tulee terveellisestä ruuasta.

Mitä meillä sitten kokataan? Laitamme paljon ruokaa kotona ja kokeilemme aika ennakkoluulottomasti erilaisia meille entuudestaan tuntemattomia raaka-aineita. Tai no, ollakseni ihan rehellinen, mies meillä kokkaa ja herkullisesti kokkaakin. Oma osani on olla lähinnä ruokamuusa, joka hyvästä ruuasta inspiroituneena etsii uusia reseptejä ja kaikkiruokaisena nautiskelee miehen luomuksista. Lucky me!

Joskus aiemmin Fuengirolan blogijutuissani olen maininnut siitä, miten paikallisessa ruokakaupassa käynti on meistä hauskaa. Lähinnä tuntuu luksukselta tutkia runsaita kala- ja äyriäistiskejä, joiden hintataso saa hymyilemään.

Sanat mustekala, simpukka ja katkarapu ovat saaneet ihan uudet ulottuvuudet. Lajeja on sen verran paljon, etten edes tiedä onko kaikille calamareille, pulpoille, jibioille, chipironeksille, langusteille, gambaksille, camaróneille, almejóneille, mejilloneille ym. mereneläville olemassa edes mitään suomenkielistä vastinetta. Ja näiden lisäksi tarjolla on laaja kirjo tuoretta kalamaailmaa.

Mariscos, muy bien.

Pääosin ruokamme koostuu kaloista, merenelävistä ja vihanneksista. Tiistaisin suuntaamme yleensä Fuengirolan feria-alueen markkinoille, jossa on oma alueensa vihanneksille ja hedelmille.

Iso reppumme täyttyy mm. edullisista tomaateista, paprikoista, parsoista, avokadoista, valkosipuleista, mangoista, granaattiomenoista, mandariineista, sitruunoista, reilun kokoisista yrttinipuista… mitä milloinkin. Ihanaa saada maukkaita tuotteita, jotka ovat kaukana pohjoisen talvikauden keinovalolla kypsytetyistä vihanneksista. Ja aina vaan jaksaa ihmetyttää, kuinka paljon tavaraa muutamalla eurolla saakaan.

Fuengirolassa ollessamme olemme unohtaneet lähes kokonaan voin ja kerman käytön. Ruuanlaiton perustaksi on tullut paikalliseen tapaan oliiviöljy, jossa lähes kaikki ruoka kypsennetään. Seuraamme usein telkkarista mielenkiinnolla paikallista tv-kokki Enriqueta, joka ei muistaakseni ole koskaan laittanut yhtäkään ruokaa ilman oliiviöljyä. Liekö tässä syy espanjalaisten maailman korkeimpaan eliniän ennusteeseen?

Kaloista suosikiksemme on noussut paikallinen taimen, trucha, joka on hyvää fileinä pannulla paistettuna. Olemme myös keksineet, että paikallisia pikkukaloja boqueróniksia voi laittaa aivan samoin kuin kotoisia paistettuja muikkuja eli pyöräyttämällä jauhosekoituksessa, jossa on osa marina de fritos jauhoja ja osa korppujauhoja ja paistamalla öljyssä. Erehdyttävästi kyllä muistuttavat maullisesti toisiaan.

Muita suositeltavia kaloja ovat mm. dorada (kulta-ahven), makrilli ja merluza (kummeliturska). Kalatiskeillä kalat saa halutessaan fileoituina, tosin paikalliseen tapaan vähän roisisti. Myyjät tunnistavat kyllä sanan filé. Tuotteet punnitaan kokonaisina ja pakettiin pakataan mukaan myös roippeet, jos niin haluaa.

Salaattien lisäksi meillä lisukkeena on usein keitettyä parsariisiä. Olemme ihastuneet pehmeään ja täyteläiseen risottoriisiin, joka saa usein seurakseen ohutta parsaa. Salaateissa kannattaa kokeilla avokadon, mangon ja vuohenjuuston yhdistelmää, mikä toimii todella hyvin. Terveelliset granaattiomenan siemenet antavat sopivasti makeutta salaatteihin.

Tykkäämme syödä myös pieniä uusia perunoita, jotka paahdetaan uunissa rosmariinilla maustettuna.

Värikästä ja yksinkertaista kotiruokaa.

Omaksi lemppariaamiaiseksi on noussut paikallisten suosima tomaattileipä, pan con tomate. Paahdetulle sämpylälle lirutellaan oliiviöljyä, siihen soseutettua tomaattia ja päälle ripaus suolaa. Yritimme tehdä sauvasekoittimella itse tuota ”tomate ralladoa”, mutta siitä tuli liian juoksevaa. Siksi parhaaksi on tässä kohtaa osoittautunut valmis purkkitavara.

Täällä tulee usein myös ostettua aitoa appelsiineista puristettua tuoremehua. Olen itse asiassa ihan koukussa Mercadonan appelsiinien mehuautomaattiin. Litran pullon vastapuristettua mehua saa noin 3,5 eurolla.

Kokoamme usein myös erilaisia tapaslautasia. Oliiveja, ilmakuivattua kinkkua jamónia, lampaanmaidosta tehtyä manchego-juustoa, hedelmiä ja tuoretta leipää. Täydellistä välipalaa.

Toisinaan ostamme purkillisen artisokan sydämiä, jotka paistetaan oliiviöljyssä. Päälle vielä öljyssä tiristettyjä kinkkukuutioita. Kokeilkaapa. Tämä yhdistelmä toimii niin loistavasti.

Yksi suosikkitapaksiamme on tyypillinen tapas ”pimientos de padrón”, joka tarkoittaa pieniä vihreitä paprikoita, jotka paistetaan kuumalla pannulla öljyssä niin, että pinnat vähän kärtsähtävät. Kuumille paprikoille ripotellaan lopuksi karkeaa suolaa.

Kaiken tämän ruokaihanuuden keskellä nähtäväksi jää, mitä meillä syödään jouluna. Vaihtuukohan harmaasuolattu kinkku serranoon vai viekö joulupöydän pääroolin osterit?

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Andalusia Costa del Sol Espanja Fuengirola

Ensimmäisen viikon huumaa

sunnuntai, 17 marraskuun, 2019

Tapaksia, ystäviä, viiniä, liikuntaa ja hyvää mieltä. Siinä ehkä muutamaan sanaan kiteytettynä meidän Fuengirola-viikkomme.

Tiedättekö sen tunteen, kun viikon tai kahden lomalla mieltä kalvaa ikävä tunne siitä, että ihanuus on kohta ohi ja paluu arkeen pian koittaa? Ainakin itse kärsin lomareissuillani tästä haittaavasta taustalla vaanivasta mielentilasta. Aurinkoiselle taivaalle saapuu kuin uhkaavia pilviä tunnelmaa viilentämään.

Vaikka ensimmäisen Fuengirola-viikkoni aikana taivas on kirjaimellisesti välillä peittynyt pilvirintamaan, eipä ole kuulkaa yhtään haitannut. Tietoisuus siitä, että tätä ihanuutta ei kukaan ota hetkeen pois, tuntuu niin tuhottoman hyvältä. Pystyn nauttimaan täysillä ja antamaan rauhassa aikaa myös levolle. Huonoa omaatuntoa ei tarvitse potea siitä, että välillä pidän ”tänään en tee mitään” -päivän.

Huolimatta siitä, että elämä täällä on joltisenkin tuttua jo viime talvelta, jonkin asteinen alkuhuuma vaan tässä kaikessa on edelleenkin läsnä. Tuntuu niin hyvältä ja syvällä.

Tuttu kotiranta. Olemmekohan kohta kuin nuo rantakiven simpukat, tiukasti kiinnittyneet?

Mitäkö sitten olemme tämän ensimmäisen yhteisen viikon aikana täällä tehneet? Viettäneet tavallista hyvää arkea potenssiin kaksi.

Jopa tavalliseen ruokakaupassa käyntiin sisältyy oma mielenkiintonsa. On hauskaa tutkia Mercadonan kala- ja äyriäistiskiä, viinihyllyjä ja uudenlaista tavaravalikoimaa.

Olemme kokanneet kotona ja käyneet ulkona syömässä. Kävelleet pitkiä lenkkejä ja pelanneet kotipihalla padelia ja pingistä. Käyneet paikallisen seurakunnan ylläpitämässä kirjastossa ja tiistaimarkkinoilla ostamassa huippuhalpoja vihanneksia ja hedelmiä. Istuskelleet kahviloissa ja viettäneet harvinaisen sosiaalisen viikon.

Tuttuun tapaan olemme istuskelleet kahviloissa, käyneet ostoksilla Mercadonassa,syöneet terveellisiä ja värikkäitä aamiaisia,ja nauttineet siitä, että marraskuussa voi syödä lounasta parvekkeella.

Sen lisäksi, että olemme tavanneet täällä asuvia ystäviämme, tapasin viikolla myös kolmea täällä talvea viettävää rautaista naista. Hassua sinänsä, miten meitä bloggaajia näyttää näille kulmille aina kertyvän. Matkakuume blogin Gian ja Sopusointuja blogin Maaritin olen tavannut aiemmin ja uutena tuttavuutena tutustuin taiteen parissa työskentelevään Riikaan.

Ilo on ollut myös saada hyvät ystävämme tänne lomareissulle ja viettää heidän kanssaan yhteistä riemastuttavaa aikaa. Sosiaalinen elämä näyttää nousseen täällä ihan eri levelille, tosin paljolti myös sen takia, että täällä on aikaa tavata ihmisiä eri tavoin kuin kotona konsanaan.

Fuengirola Wine Ladys Distinto Vinos -viinibaarissaIhania naisia ja uusia ystäviä.Bodega Charolais on meidän lemppariravintola Fuengirolassa.

Hyvältä tuntuu marraskuussa nauttia lounasta kotiparvekkeella, mutta mukavaa myös suunnistaa välillä ulos syömään. Fuengirolan vanhan keskustan Bodega Charolais pitää edelleen paikkaansa meidän suosikkiravintolana ja erityisesti ravintolan mutkaton tapas-puoli. Tämä ravintola on myös erinomainen viinibaari. Kohtuuhintaisia, hyviä viinejä ja mikä omaa mieltäni erityisesti lämmittää on Lanson samppanjan 30 euron pullohinta (saa myös lasettain 5 euroa/lasi).

Ollaan ehditty myös piipahtamaan Torremolinoksessa, joka on muuten erinomainen shoppailukaupunki. Pienellä alueella keskustan kävelykaduilla on paljon kauppoja.

Käytiin kaupungissa lounaalla syömässä menu del día, päivän menu, kivassa pikkuravintolassa El Laurelissa.  Kauniisti sisustettu ravintola sijaitsee aivan Torremolinoksen poliisilaitosta vastapäätä. Kympin hintainen menu oli enemmän kuin hintansa väärti, vaikka aika ylläriksi menikin. Tarjoilija ei puhunut sanaakaan englantia ja tämä meidän espanjankielentaito on hmmm… vähän vaiheessa.

Joka tapauksessa kolme ruokalajia saatiin eteemme, jotka kaikki olivat aivan buenos. Jos käyt tässä ravintolassa, kiinnitäpä huomiota paikan kauniisiin lautasiin.

El Laurelin jälkkäri.Fuengirolassa on tällä viikolla vietetty Ruta de la Tapa -tapahtumaa. Tällaisia tapaksia tuli vastaan Taberna Conchossa.

Sää on vaihtunut täällä loppuviikosta selvästi kylmemmäksi. Viileä tuuli puhaltelee ja toppatakille on viime päivinä ollut käyttöä. Erityisesti illat ovat olleet yllättävän kalseita. Asuntoamme on pitänyt jo muutamaan otteeseen lämmittää ilmalämpöpumpulla. Vielä muutama päivä sitten nukuttiin makuuhuoneen ikkuna raollaan, joten lämpötiloissa on tapahtunut melkoinen käänne.

Talvi se on tullut tännekin. Jotkut turistit vain sinnikkäästi ottavat rannalla aurinkoa, jos ei muuten niin rantatuoleissa tuulta stoppaavien kangasseinämien ympäröiminä. Paikalliset sen sijaan ovat kaivaneet esiin villamyssyt ja kaulahuivit.

Vaan ei ole minusta oikein auringonpalvojaksi. Muutamaan otteeseen olen yrittänyt istua suojaisalla parvekkeellamme naama kohti aurinkoa, mutta kyllästynyt jo varttitunnissa.

Että mä nautin marraskuussa kukista ja vehreydestä.

Jos vanhat merkit pitävät paikkaansa, viileämmän viikon jälkeen tulee taas lämpimämpi viikko. Seuraavia terassikelejä odotellessa.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista