Browsing Category

Andalusia

Andalusia Costa del Sol Espanja Fuengirola

Juhlahumua Fuengirolassa ja paluu maan pinnalle

sunnuntai, tammikuu 12, 2020

Huh, nyt voi varmaan jo hetkeksi huokaista helpotuksesta, sillä vuodenvaihteen melkoinen juhlakimara on saatu päätökseen.

Espanjassa tehdään arjesta juhlaa

Melkoista juhlakansaa nämä espanjalaiset vaan ovat. Kalenterissa vilisee juhlapyhää ja fiestaa siihen malliin, että ihan vakavasti on pitänyt miettiä, että missä välissä paikalliset oikein ennättävät töitä tekemään. Ja kaikkia juhlapäiviä vietetään asiaan kuuluvasti: hyvän ruuan merkeissä, sosiaalisesti, äänekkäästi ja pitkälle aamutunneille. Välillä lauletaan, taputetaan ja tanssitaan. Arriba!

Virallisten juhlapyhien lisäksi kullakin itsehallintoalueilla on omia vapaapäiviä, kaupungeilla ja kylillä lisäksi omia paikallisjuhlia, joita vietetään yleensä koko yhteisön voimin.

Mielenkiintoinen ilmiö on, että lisää juhlapyhiä saadaan sillä, että juhlapyhän sattuessa sunnuntaille seuraava arkipäivä on myös vapaa. Ja jos juhlapäivä sattuu torstaille, usein myös perjantai pidetään vapaapäivänä. Toisaalta tämä kaikki ruokkii entisestään espanjalaisten sosiaalista elämäntapaa. Perheelle ja ystäville on enemmän aikaa. Mikäli olet kiinnostunut näkemään millaisia juhlia espanjalaisten vuoteen kuuluu, kurkkaa täältä.

Joulua vietettiin meillä varsin rauhallisesti. Uutenavuotena ja loppiaisena sen sijaan pantiin bilevaihde päälle.

Uudenvuodenbileet vapputunnelmissa

Uudenvuodenaattona osallistuimme Fuengirolan kaupungin järjestämään vuodenvaihteen juhlaan kaupungintalon aukiolla. Kaupunki kustansi paikallaolijoille siideriä, bilerekvisiittaa ja viinirypäletölkkejä, joiden rypäletusinan söimme oikeaoppisesti vuoden 12 viimeisen sekunnin aikana. Bilebändi piti huolta tunnelmasta lattarimeiningillä.

Meitä nauratti, että ilmiselvästi nyt oli mennyt vappu ja uusivuosi sekaisin, sillä harvoin sitä on tullut koristeltua itseään uudenvuodenaatoksi serpentiinillä ja vappuhatulla puhumattakaan vappupilleistä ja -nenistä.

Menomatkalla ihmettelimme, miten rauhallista uudenvuoden aattoiltana kaupungin keskustassa oikein olikaan. Suurin osa ravintoloista oli kiinni ja niissä paikoissa, mitkä olivat avoinna, oli lähes poikkeuksetta yksityistilaisuus. Hädin tuskin missään näkyi ketään. Vuoden viimeisellä tunnilla olisi odottanut kaupungin keskustassa joltisenkin riehakasta menoa.

Syy tähän selvisi vähän myöhemmin. Puolen yön jälkeen taivaltaessamme takaisin kohti kotikulmia ravintolat vasta availivat oviaan. Paikallisten juhliminen näytti alkavan vuoden vaihtumisen jälkeen.

Kaupungintalon aukiolla oli hyvä meininki.

Itämaan kuninkaat saapuivat

Pian uudenvuoden jälkeen koitti loppiainen, joka espanjalaisittain vastaa ehkä enemmän meidän joulua. Tuolloin Itämaan tietäjät, Caspar, Melchior ja Balthasar, saapuvat näyttävissä kulkueissa ja tuovat lapsille lahjoja ja tuhmille hiilenkokkareita. Fuengirolaan kolmikko saapui helikopterilla.

Olimme seuraamassa Fuengirolan keskustassa loppiaisaaton kulkueita melkoisessa ihmispaljoudessa ja saimme osamme karkkisateesta. En tiedä onko uskomista, mutta Fuengirolan kaupungin nettisivuilla väitettiin, että heitettäviä makeisia olisi ollut peräti 33 tonnia. Sehän on ihan järkyttävä määrä! Melkoisen saaliin näytti useampikin keränneen. Jos uudenvuoden aattona oli vappumeininki, loppiainen oli selvästi karnevaalihenkinen.

Karkit kelpasivat pienille ja vähän isommille.Perinneleivonnainen Roscon kuuluu ehdottomasti espanjalaiseen loppiaiseen.

Shoppailua, josta tuli hyvä mieli

Loppiaisen jälkeen alkoivat perinteiset alennusmyynnit ”rebajaiset”. Käytiin miehen kanssa kiertelemässä niin Fuengirolan suurimmassa tavaratalossa Mijaksen El Corte Inglesissä ja ostoskeskus Miramaressa.

Kyllä se nyt on todistettu, ettei meitsistä ole enää kunnon shoppailijaksi. Vaikka hyviä alennuksia olikin, en jotenkaan osannut ihmispaljoudessa mitään ostaa. En nykyisin ole edes niin kiinnostunut kaupoissa kiertelystä ja ilmiselvästi minusta on tullut myös paljon harkitsevaisempi kuluttaja. Hyvä niin.

Sen sijaan suurta mielihyvää tuotti hyväntekeväisyyskirpputori, jonne poikkesin ihan sattumalta. Kutakuinkin Fuengirolan juna-aseman ja Feria-alueen puolivälissä junakadulla sijaitsee riippumattoman Cudeca-säätiön kirpputori, jonka tuotto menee syöpäsairaiden palliatiiviseen hoitoon.

Säätiön perustajan, englantilainen Joan Huntin, aviomies kuoli syöpään 1991, jonka jälkeen hän päätti pyhittää elämänsä parantumatonta syöpää sairastavien potilaiden ja heidän omaistensa elämän helpottamiseen. Säätiö ylläpitää Benalmadenassa saattohoitokotia.

Varoja yhdistys kerää lahjoistusten lisäksi mm. vapaaehtoisten työntekijöiden pyörittämillä kirpputoreilla eri puolilla eteläistä Espanjaa. Fuengirolan kirpputori ottaa vastaan lahjoituksina vaatteita, kenkiä, astioita ja erilaista kodintavaraa sekä myös huonekaluja, jotka toimitetaan Malagan myymälään.

Katsokaapa, minkälaisen löydön tein tuolta kirpputorilta. Päätin, että Fuengirolan kauden päätteeksi laitan hyvän kiertämään ja luovutan osan vaatteistani tälle kirpputorille. Rikka rokassa, mutta näin tärkeän asian puolesta tehtävää työtä haluan ehdottomasti olla tukemassa. Menkää käymään tuolla kirppiksellä ja jos teillä on ylimääräistä hyvää tavaraa, viekää mukananne.

Juhlamekko kahdeksalla eurolla.

Pudotus arkeen

Nyt alkoi meitsillä sitten, jos ei ihan tipaton tammikuu, niin jonkinlaiset nenänvalkaisuviikot. Kyllähän se niin on, että jatkuvat juhlat ja hyvä seura saavat kumoamaan viinilasillisia herkemmin kuin muulloin. Mutta hauskaa  on ollut, vaikka nyt tuntuukin hyvältä asettautua viettämään rauhallisempaa ja kuivempaa normiarkea.

Pudotus arkeen tulee olemaan tällä erää monella tapaa melkoinen. Pakko on sanoa hetkeksi hyvästit kaikelle Espanjan ihanuudelle ja lennellä takaisin Suomen kamaralle töitä puurtamaan. Vähän kyllä huolettaa, mitä tuleman pitää ja miten sitä taas osaa vaihtaa työmoodin päälle. Elämän sietämättömään keveyteen alkoi jo liian hyvin tottua.

Mutta toisaalta minusta kontrastit tekevät elämästä parempaa ja rikkaampaa. Tarvitaan juhlaa ja tarvitaan arkea, carambaa ja raatamista. Tarvitaan highlighteja ja tarvitaan tylsyyttä. Kukapa sitä jaksaisi kultajyviä koko ajan syödä? Puisevilta ne alkavat ennen pitkää maistua.

Tapakset vaihtuvat nyt vähäksi aikaa ruisleipään, Iberico Aitonakkeihin ja viini terveellisempiin juomiin. Erinomaista uutukaista vuotta teille kaikille.

PS: Blogin Facebook sivulla on menossa kilpailu, jossa arvotaan liput kahdelle ensi viikonlopun, 17. – 19.1.2020 Matkamessuille Helsingin Messukeskuksessa.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Andalusia Costa del Sol Espanja Fuengirola

Ihana rantareitti Puerto Banúksesta Marbellan keskustaan

maanantai, tammikuu 6, 2020

Marbellassa on aina kiva piipahtaa. Vanhan kaupungin viherkasvein reunustetut kadut ovat silmäkarkkia parhaimmillaan ja muutenkin kaupungilla on sellainen kevyesti hienostunut ilmapiiri.

Rakennukset ovat hyvässä kunnossa ja katukuva kaikkinensa huoliteltua ja visuaalista. Ravintolat ovat satsanneet selvästi muuta Aurinkorannikkoa enemmän ulkoasuun ja sisustukseen. Fuengirolalle tyypillisiä tylsiä kelmukuppiloita ei ole samaan malliin. Sama pätee myös kiinakauppojen määrään. Vanhan kaupungin kaduilla on kivoja pikkuputiikkeja.

Olkoonkin, että tässä on paljon turisteille suunnattua tarjontaa, se ei siltikään vähennä tosiasiaa, että Marbella on viehättävä. Ainakin minä viihdyn vanhan kaupungin sokkeloissa ja sievillä aukioilla oikein hyvin.

Marbellalla on edelleenkin oma elitistinen maineensa ja toki monista asioista pystyy päättelemään, että kaupungissa liikkuu äveriäämpää porukkaa kuin muissa Costa del Solin kaupungeissa. Silmä bongasi kalliiden autojen merkkiliikkeitä, luksushuonekalukauppoja, ylellisen näköisiä kampaamoita, kauneushoitoloita ja koruliikkeitä. Ja sittenhän Marbellalla on raharikkaiden oma ”huvipuisto” Puerto Banús.

En ollut koskaan aiemmin käynyt katsomassa tuota ökyturismista tunnettua huvisatama-aluetta ja päätin tällä kertaa katsastaa, miltä näyttää alue, joka kelpaa vaikkapa Saudi-Arabian prinssille.

Fuengirolasta pääsee Marbellaan kätevästi bussilla, joita lähtee linja-autoasemalta puolen tunnin välein. Matka kestää bussista riippuen 45 minuuttia (bussi 60) tai 1 h 15 minuuttia (bussi 220). Lippu ostetaan etukäteen bussiaseman luukulta ja se maksaa yhteen suuntaan vajaa 3,50 euroa.

Jos mielit Marbellan keskustaan, jää pois keskustan, centron, pysäkillä, sillä kaupungin linja-autoasema sijaitsee hieman syrjemmässä. Myös vanha kaupunki sijaitsee aivan tämän pysäkin takana.

Mikäli haluat jatkaa Puerto Banukseen, busseja sinne lähtee viereiseltä pysäkiltä noin 20 minuutin välein (bussi nro 1) ja taksa on normaali kaupunkimaksu 1,15 euroa.

Puerto Banúkselle ei meidän tarvinnut paljoa antaa aikaa. Kyllähän se on totta, että paikka selvästi tuoksuu kalliille samppanjalle ja kaviaarille. Toinen toistaan hienompia huvijahteja satamassa kuin St. Tropezissa konsanaan. Toisella puolella rivistö merkkiliikkeitä, joihin minulla ei ollut asiaa ja taustalla hetkittäin Ferrarin kehräävää pörinää.

Ihailin lähinnä kauniita näyteikkunoita ja totesin, että onpas täällä kaikkea ”ihanan kallista”. Ironiselta tuntuivat tässä miljöössä Senegalin katukauppiaat, jotka yrittivät tyrkyttää omia Michael Korsejaan ja Vuittoneitaan.

Sen sijaan syy, miksi Puerto Banúkseen kannattaa mennä, on ihastuttava rantareitti pitkin merenrantaa Marbellan ja Puerto Banúksen välillä. Noin seitsemän kilometrin matka oli minusta todella kiva taittaa välimaastossa, jossa toisella puolella meren aallot huuhtoivat rantoja ja toisella puolen hyvinhoidetut viheralueet reunustivat rantatietä.

Ohitimme useita korkeiden aitojen ympäröiviä luksushuviloita, kauniita loma-asuntoja, kalliin näköisiä hyvinvointiin keskittyneitä yrityksiä, ravintoloita ja jäipä matkan varrelle myös islamilainen moskeija. Reitti on saanut lempinimen ”Kultainen maili”.  Matkalla oli mukavaa pysähtyä viinilasilliselle aivan meren tuntumaan, vaikka hintataso oli saanut lisäkertoimia totutusta.

Marbellan keskustan päässä kävimme muuten syömässä rantakadun libanonilaisessa ravintolassa Yaba Ofissa. Piskuisen paikan ruoka oli maukasta ja edullista. Mikäli Lähi-idän keittiö kiinnostaa, suositus tälle hieman kotikutoisen oloiselle pikkuravintolalle.

Bussi takaisin Fuengirolaan lähti samalta kadulta kuin mihin tullessa jäimme. Pysäkki on tien toisella puolella puiston jälkeen, noin 200 metrin päässä tulopysäkiltä Fuengirolaan päin. Paluumatkan lipun voi ostaa bussista.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Andalusia Costa del Sol Espanja Fuengirola

Fuengirolan joulu – aurinkoa, mereneläviä ja elämämme kalleinta kinkkua

lauantai, joulukuu 28, 2019

Aurinkoinen ja kesäisen lämmin joulu on iloinen asia, mutta ainakin minulle hieman hämmentävä.

Fuengirolassa vietettiin joulua tänä vuonna poikkeuksellisen lämpimissä keleissä. Lähinnä kummallinen fiilis tuli, kun Suomen jouluradio soitti korkeista nietoksista, mutta meidän ikkunoista pyrki aurinko iloisesti sisään jouluviikolla päivä toisensa jälkeen.

Perinteistä joulutunnelmaa sai vähän hakea, eikä kynttilöidenkään sytyttäminen tuntunut samalta kuin pohjoisen pimeydessä. Oli ihan liian valoisaa ihan liian pitkään. Siltikin jotain riemukasta on siinä, kun joulun päivinä saattoi kuljeskella rannalla kesämekossa.

Aattopäivänä käytiin ystävien luona maistelemassa jouluglögiä, mikä tuoksui ja maistui niin ihanan perinteiselle joululle. En voinut kuitenkaan mitään mielikuvalleni, että kuumaa glögiä paremmin tänne istuu joulujuomaksi kylmä cava. Näin se vaan maa muokkaa omiakin jouluperinteitä.

Kun Suomessa voi joulupyhien pimeydessä hyvällä omallatunnolla linnoittautua sohvan nurkkaan punaviinin, suklaan ja kirjan kanssa, täällä häikäilemättömästi sisälle tunkeva aurinko lähes pakotti lähtemään ulos. Ken raaskii ”haaskata” kaunista aurinkopäivää sisällä nysväämiseen?

Omat hyvät puolensa molemmissa. Suklaarasiassa on puolet jäljellä, mutta jouluksi varatuista kirjoista suurin osa lukematta. Minulla on ollut selviä keskittymisvaikeuksia suuntaan jos toiseen.

Meille joulu ei ole koskaan aiheuttanut suurempaa stressiä ja täällä Fuengirolassa vieläkin vähemmän. Vuosien varrella joulumme on muuntautunut aina tilanteen ja paikan mukaan. Olemme vapauttaneet itsemme ajat sitten perinteisten jouluvalmistelujen härdellistä.

Nautinnollista on, kun voi joulupöydän rakentaa juuri sellaisista raaka-aineista kuin meille parhaiten maistuu. Harmaasuolattu kinkku ja laatikot eivät ole enää vuosiin maistuneet. Lapissa joulupöydän kunkku on ollut poro, täällä etelänmailla tuntui luontevalta kääntyä merenelävien puoleen.

Hietasimpukoita, langusteja, norjalaista kylmäsavulohta, uunissa paahdettuja rosmariiniperunoita, salaattia ja vihanneksia. Siinäpä meidän joulupöydän antimet.

Niin ja olihan meidänkin joulupöydässä myös kinkkua, mutta jotain ihan poikkeuksellista. Olemme täällä Espanjassa ihmetelleet ilmakuivattujen kinkkujen suurta määrää kaikkialla. Ruokakaupoissa, ravintoloissa ja kauppahalleissa roikkuu pitkiä sorkkarivistöjä eikä varmaan niin piskuista baaria löydy mistään, etteikö jossain nurkassa jökötä kinkkujalka telineessä.

Ja kyllähän tuota vuoristokinkkua täällä syödään. Jonkin tilaston mukaan espanjalaiset syövät vuodessa noin 45 miljoonaa kinkkua, joka on lähes yhtä paljon kuin koko maan väkiluku. Melkoista kinkkukansaa todella.

Erityisesti olemme ihmetelleet noiden possujen valtaisaa hintahaitaria. Kalleimmat maksavat useamman sata euroa kappeleelta. Oma taiteenlajinsa näyttää olevan myös kinkkujen huolellinen siivuttaminen. Kalleimpia ilmakuivattuja kinkkuja ei suinkaan osteta vakuumissa, vaan niistä siivutetaan pitkällä veitsellä läpikuultavan ohuita siivuja, jotka asetellaan yksitellen alustan päälle.

Ilmakuivattujen kinkkujen valmistaminen on hyvin valvottua touhua. Näistä halvempia Serrano-kinkkuja voi valmistaa kuudella määrätyllä alueella ja kalliimpaa Iberico-kinkkua vain Extremadurassa, Guijuelossa ja Huelvassa.

Hinta ja maku määräytyvät pitkälti kinkkujen kypsymisajan mukaan. Kinkkuja riiputetaan kuivaamoissa vähintään seitsemän kuukautta, yleensä noin 14 kuukautta. Iberico-kinkkuja kypsytetään vähintään kaksi vuotta, mutta kalliimpien laatujen kypsytysaika voi olla jopa neljä vuotta.

Päätettiin tänä jouluna ottaa selvää onko noissa kinkuissa oikeasti suuria makueroja. Ostettiin joulupöytään perinteistä Serranoa sekä Jamón Bellota Ibericoa, kalleinta mitä Mercadonan kinkkutiskillä oli tarjolla. Kun kinkulla oli kilohintaa 125 euroa, eipä tuota kovin suurta määrää raaskittu ostaa. Kyse on tummasta Pata Negra -possusta, joka laiduntaa vapaana ympäri vuoden tammenterhoja popsien.

En ole itse mikään kinkun ystävä, mutta tässä kohtaa täytyy sanoa, että tämä kinkku oli niin herkullista, ettei oikein edes tiennyt syövänsä kinkkua. Ja kyllähän makuero kalliimman ja halvemman välillä oli melkoinen. Kalliimpi Iberico oli suussa sulavan pehmeää ja maku oli suorastaan pähkinäistä. Tässä taisi nyt käydä niin, että minusta tulikin tämän herkun suuri ystävä.

Seuraavaksi sitten uutta vuotta ja loppiaista odottamaan. Joulupukkia enemmän Espanjassa odotetaan Itämaan tietäjiä. Loppiainen täällä on jopa joulua merkittävämpi juhla, johon olennaisena kuuluvat kolmen kuninkaan kulkueet. Jos vaan olet Espanjassa loppiaisen aikaan, loppiaisaaton kulkueita ei kannata jättää näkemättä. Ne ovat ihan viihdyttävää katsottavaa myös aikuiselle.

Fuengirolan vuodenvaihteen ohjelma kuin myös tammikuun 5. päivän kulkueen aikataulu löytyvät oheisesta liitteestä: https://www.fuengirola.es/wp-content/uploads/2019/11/Programa-de-Navidad-2019-WEB.pdf

Onnellisen uuden vuoden toivotuksia jo tässä vaiheessa teille kaikille.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Andalusia Espanja Majoitus ulkomaat Ravintolat ulkomailla

Vejer de la Frontera – itämaista romantiikkaa andalusialaisittain

sunnuntai, joulukuu 22, 2019

Pelkkä sattuma voi joskus johtaa mukaviin asioihin. Kuten pieneen valkoiseen Andalusian kaupunkiin ja paikkaan, joka on kuin Tuhannen ja yhden yön sadusta.

Minne mentäisiin Cadizin jälkeen? Jeti Costan vuokra-auto olisi käytössämme vielä yhden vuorokauden ja mietimme miehen kanssa, että mihin jäisimme paluumatkalla vielä yhdeksi yöksi.

Levitin sohvapöydälle Andalusian kartan ja ajattelin, että rantakaupungin vastapainoksi olisi mukavaa ajaa jonnekin ylemmäs sisämaahan. Johonkin meille ihan tuntemattomaan mestaan.

Hylkäsin kaikki liian pienellä tekstillä olevat paikannimet. Pitäisi olla ainakin sellainen kylä, jossa olisi jotain muutakin kuin kirkko, muutama talo ja majoitus jonkin näistä peräkammarissa.

Kuljettelin sormeani kartalla ja jostain syystä se pysähtyi Vejer de la Fronteran kohdalle. En ollut ikinä kuullutkaan kyseisestä paikasta. Cadizin provinssissa oltiin edelleenkin, arviolta noin 60 km Cadizin kaupungista etelään. Nimikin oli sopivasti painettu hieman isommalla präntillä. Olisikohan tämä meille sopiva yöpymispaikka paluumatkalla Fuengirolaan?

Googlettaminen kertoi, että kyse oli noin 13000 asukkaan korkealla rinteillä sijaitsevasta pikkukaupungista. Ei siellä mitään ihmeellistä näyttänyt olevan. Sellaista vanhojen valkoisten kylien visuaalista sulokkuutta. Kokoa Vejer de la Fronteralla näytti olevan sen verran, että ainakin yhden päivän saisi menemään hengailemalla kylämäisen kaupungin raitilla.

Seuraavaksi googletin löytyisikö kaupungista mitään sopivaa hotellia. Ja kas, Booking.com löysikin Vejer de la Fronterasta yllättävän monta kiinnostavaa ja vieläpä kohtuuhintaista majapaikkaa. Näistä eniten kiinnostuin maurilaishenkisestä Hotel La Casa del Califasta. Koska entisessä maurien hallitsemassa kaupungissa oltiin, tämähän sopisi tunnelmaan hyvin. Siispä sinne.

Ylhäällä oleva kaupunki näkyi jo kaukaa. Ajaessamme kiemuraista tietä ylös päämääräämme, toivoin totisesti, ettei ketään tulisi kapealla tiellä vastaan. Ajatuskin siitä, että mentäisiin liian lähelle kaiteettoman tien reunoja hirvitti. Myöhemmin huomasimme, että kaupungin toiselta laidalta johti perille toinenkin vähän leveämpi tie.

Hotelli löytyi helposti kaupungin pääaukion laidalta ja autokin saatiin hyvin parkkihalliin.

Hotellimme oli melkoinen sokkelo useammassa kerroksessa. Sellainen pieni painajainen kaltaiselleni suuntavaistottomalle. Tasoja, kerroksia, käytäviä, kulmia ja ovia ihan loputtomiin. Naureskelin miehelleni, että ilman häntä en olisi varmaan koskaan osannut takaisin huoneeseemme.

Hotelli oli kerrassaan ihastuttava. Kaikkialla tuoksui miellyttävästi sekoitus suitsuketta, mirhaa ja mausteita tai jotain, mikä viittasi itämaille. Rakennus oli sisustettu hyvällä maulla ja jokainen pienikin yksityiskohta oli tyylilleen uskollisesti tarkkaan harkittua. Itämaisia mattoja, lyhtyjä ja lamppuja, jotka loivat seinille kiehtovia kuvioita, vanhoja huonekaluja, viherkasveja, kauniita kaakeleita, kutsuvia sohvanurkkauksia…

Erään käytävän päässä oli lattialla punottu käärmekori hieman raollaan. En uskaltanut siirtää kantta, sillä olin aivan varma, että sisällä köllötteli kobra päiväunillaan. Ihan täydellistä Tuhannen ja yhden yö tunnelmaa. Ja sokerina huipulla kattoterassin baarikahvila, joka oli niin miellyttävä, että teki mieli istua siellä kylmässä tähtikirkkaassa yössäkin.

Entä sitten itse kaupunki? Vejer de la Frontera jakautui kahtia. Vanhempi osa, missä majapaikkamme sijaitsi, oli sellainen tyypillinen andalusialainen valkoinen ”kylä”. Korkeimmalla kohdalla sijaitsi vanha linna, joka oli remontin vuoksi nyt suljettu.

Seuraavaksi ylimmällä tasolla oli kirkko ja keskellä kylää pääaukio, Plaza de España. Jostain luin, että tätä aukiota pidetään Cadizin alueen kauneimpana johtuen osittain aukion keskellä olevasta sevillalaisesta keramiikasta tehdystä suihkulähteestä. Ja kaunishan se kieltämättä olikin.

Historia oli läsnä kaikkialla. Siellä täällä pulpahti esiin pala keskiaikaista muuria ja vanhoja kaupungin portteja. Mitä enemmän ilta alkoi hämärtää, sitä romanttisemmaksi minusta miljöö muuttui. Sinne tänne sijoitellut jouluvalot ja vanhat katulamput lisäsivät vain kaupungin kauneutta ja tunnelmallisuutta.

Vejer de la Fronteralla on myös toinen, uudempi osa, josta löytyy nykyaikaisempia taloja, kauppoja ja ravintoloita. Jos aikaa olisi ollut enemmän, Vejer de la Fronterasta olisi päässyt patikoimaan ympäröivään maastoon erilaisille luontoreiteille. Kaupungille kuuluu myös muutama kilometri neitseellistä biitsiä Atlannin rannalla. Rantaan on matkaa noin yhdeksän kilometriä.

Päättelimme lukuisista tasokkaan näköisistä ravintoloista, hotelleista ja käsityöläiskaupoista, että kaupungissa täytyy joskus olla turisteja joltisenkin paljon. Nyt joulukuussa kaduilla sai kuljeskella rauhassa lähes omissa oloissaan.

Huomasin myös, että hotellissamme oli palkittu marokkolais-libanonilainen ravintola El Jardin del Califa. Vahva suositus tälle. Sen lisäksi, että ruoka oli hyvää, paikka oli mitä romanttisin. Meillä ei ollut mitään hämyistä kynttiläillallista vastaan. Ravintola on kovin suosittu, joten pöytävaraus kannattaa tehdä.

Ei voi mitään, nämä tunnelmalliset valkoiset kylät ovat vieneet sydämeni ihan täysin. Aina yhtä ihanaa kierrellä historian havinan täyttämillä kujilla ja kaduilla. Tällä reissulla ruokittiin niin visualistia kuin romantikkoa minussa.

https://www.turismovejer.es/index.php/en/

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Andalusia Espanja

Cadiz- rakastaa vai eikö rakastaa?

keskiviikko, joulukuu 18, 2019

Kun jostain paikkakunnasta lukee silkkaa suitsutusta ja omat kokemukset ovat aivan päinvastaisia, alkaa helposti epäillä itseään. Oliko siellä sittenkin jotain sellaista, mitä en huomannut? Oliko minulla vain huono päivä ja ikäviä yhteensattumia? Enkö oikeasti vain jostain syystä päässyt sinuksi paikan kanssa?

Näin kävi minulle Andalusian länsiosan Cadizin kanssa. Kirjoitin reilut neljä vuotta sitten blogiini tästä kaupungista mm. näin: ”Cadiz ei avautunut minulle mitenkään hohdokkaana matkailukohteena. Ehkä olin virittäytynyt väärään tunnelmaan, sillä silmiini pistivät vain roskaiset kadut, huonossa kunnossa olevat rakennukset ja kaljoittelevat spurguporukat.”.

Niin moni on kokenut Cadizin ihan toisella tapaa. Kaupunkia kuvataan luonteikkaaksi, aidoksi, teeskentelemättömäksi ja kauniiksi. Se on nimetty Espanjan Havannaksi ja Andalusian tuntemattomaksi aarteeksi.

Pakko minun oli antaa Cadizille uusi mahdollisuus ja lähteä katsomaan, miltä tuo Euroopan vanhimpana kaupunkina pidetty satamakaupunki tuntuisi toistamiseen tarkasteltuna. Muuttuisiko aiempi negatiivinen käsitykseni? Tuntuisiko Cadiz uudelleen koettuna sittenkin paremmalta?

Saimme autovuokraamo Jeti Costalta auton alle, jolla hurautimme miehen kanssa Fuengirolasta reilun 200 kilometrin päähän Välimereltä Atlantin puolelle. Tosin muutaman mutkan kautta, sillä halusimme ajaa muita kuin maksullisia moottoriteitä pitkin.

Rähjäisyyden sijaan tällä kertaa ensimmäiseksi nousi esiin Cadizin vehreys. Puistoja ja suihkulähteitä tuntui kaupungissa riittävän loputtomiin. Heti hotellimme vieressä oli puisto Parque del Genoves, joka muotoonleikkattuine puineen ja erikoisine trooppisine kasveineen oli oikein viehko. Silmiin pistivät myös rantareitin valtaisan kokoiset puut, jotka olivat nähneet elämää jo aika monen sukupolven ajan.

Toinen asia mihin kiinnitin huomiota oli Cadizin suoralinjainen asemakaava. Andalusian vanhoissa kaupungeissa on tottunut siihen, että vanhat keskustat ovat melkoista sokkeloa. Cadizissa sen sijaan vanhan kaupungin asemakaava oli hämmästyttävän suoraviivainen.

Meitä ihmetyttivät myös monet aution ja jopa kolkon oloiset tyhjät kadunpätkät. Elämää tietyillä alueilla tuntui olevan kumman vähän kaupungin kokoon nähden.

Cadizin mahtipontiset rakennukset muistuttivat kaupungin merkittävästä historiasta ja entisestä vauraudesta, joka perustui pääosin merenkulkuun ja sitä kautta tapahtuvaan kaupankäyntiin. Lähtipä Kolumbuskin kahdelle maailmanvalloitusmatkalleen juuri Cadizista.

1700-luvulla 75 % koko Espanjan kaupasta kulki Cadizin kautta ja siitä tulikin maan vaurain kaupunki. 1800-luvulla siirtomaat menetettiin ja siitä alkoi ikävä kyllä Cadizin alamäki. Nykyisin matkailu on noussut Cadizille merkittäväksi tulonlähteeksi.

Cadizin profiilia hallitsee kultainen kupoli, joka kuuluu kaupungin massiiviselle katedraalille. Katedraali nyt itsessään ei minusta ihmeemmin erotu muista, mutta samalla pääsylipulla pääsee kipuamaan katedraalin toiseen kellotorneista. Kipuaminen on ehdottomasti sen arvoista, sillä ylhäältä avautuu kerrassaan hienot näkymät eri puolille kaupunkia.

Cadizin kaksi linnaketta, Castillo de San Sebastian ja Castillo de Santa Catalina, kuuluvat varsin jokaisen Cadizin kävijän listalle ja ihan käymisen arvoisia nuo merenrantakohteet ovatkin. Jälkimmäisessä oli käyntihetkellämme ihan kiinnostavia valokuva- ja taidenäyttelyitä.

Kannattaa myös käydä Cadizin vanhassa kauppahallissa kuikuilemassa huikeaa kala- ja äyriäistiskien tarjontaa. Valikoima oli sen verran vaikuttavaa, että tulimme siihen tulokseen, että noilta tiskeiltä löytyi varmaan kaikki syötävä, mitä maailman merillä on tarjottavana.

Ja ruuasta kun puhutaan, en voi olla mainitsematta parasta tapasravintolaa, mikä koskaan on kohdallemme osunut. La Barra de el Faro on tapasravintoloiden aatelia. Kyseessä on Cadizin vanhassa kalastajakaupunosassa Viñassa oleva ”pystybaari”.

Ravintolassa on tosiaankin vain pitkä tiski ilman istuinpaikkoja. Siinä tilataan listalta toivottu määrä erilaisia tapasannoksia, mutta voi sentään, miten maukkaita nuo annokset olivatkaan. Mikäli haluat syödä fiinimmin, ravintolassa on myös kalliimpi pöytäliinapuoli El Faro.

Tällä reissulla yövyimme Parador de Cadizissa, Espanjan valtion omistamassa tasokkaassa hotellissa. Täytyy myöntää, että vaikka hotelli oli kaikin puolin ok, se ei ihan saavuttanut varauksetonta ihastustamme. Hinta oli kuitenkin aika kova ja siksi odotimme vähän enemmän.

Söimme ensimmäisenä iltana hotellin pääravintolassa, mutta ruoka oli vähän pettymys. Ehkä sitä parhaiten kuvaa tylsyys ja mauttomuus. Sen sijaan aamiainen oli jälleen niin loistava kuin kaikissa niissä muissakin Paradoreissa, joissa olemme aiemmin yöpyneet.

Mitäkö sitten olin Cadizista mieltä uudella yrittämällä? En nähnyt sitä enää niin kalseassa valossa kuin edellisellä kerralla. Katuja tallustellessa kohtasimme kyllä ränsistyneitä taloja siellä täällä, mutta toisaalta monia vanhoja rakennuksia on kunnostettu ja palautettu vanhaan loistoonsa. Ilmiselvästi käsitykseni Cadizista ulkoisesti parani edellisestä käyntikerrasta.

Mutta ihan rehellinen ollakseni, Cadizissa oli kiva käydä, mutta se ei edelleenkään tehnyt minuun lähtemätöntä vaikutusta. En oikein osaa edes sanoa, mikä mättää. Cadiz on kyllä erilainen kuin näkemäni muut Andalusian kaupungit, mutta minulle siitä ei edelleenkään tullut erityistä kaupunkia.

Cadiz kannattaa ehdottomasti nähdä ja kokea, mutta ainakaan minulle kaupunki ei nostattanut sellaisia lämpöisiä tuntemuksia, että tänne pitää ehdottomasti palata. Vähän samanlainen fiilis jäi kuin nyppisi päivänkakkaran terälehtiä. Rakastaa vai eikö rakastaa? En oikein osaa sanoa.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Andalusia Espanja

Vuokra-autolla Cadiziin ja pieneen valkoiseen kaupunkiin Vejer de la Fronteraan

lauantai, joulukuu 14, 2019

Auton tarjosi autovuokraamo Jeti Costa

On kulunut jo reilu neljä vuotta siitä, kun kävin Lounais-Espanjassa sijaitsevassa Cadizin kaupungissa ensimmäistä kertaa. Tuolta reissulta minulle jäi kovin ristiriitaiset fiilikset tästä Andalusian Atlantin puoleisesta merenrantakaupungista.

Jotenkin Cadiz jäi vaivaamaan alitajuntaani ja odotin koko ajan tilaisuutta, jolloin voisin antaa sille uuden mahdollisuuden. Oliko aiemmin kyse vain yksin matkaavan reissuväsymyksestä ja ikävistä yhteensattumista vai olisiko Cadiz sittenkin kaupunki, jonka hienous jäi minulta löytämättä?

Meillä oli hääpäivä joulukuun alussa ja päätimme juhlistaa merkkipäivää jollain pienellä reissulla. Cadiz valikoitui kohteeksi siitäkin syystä, että siellä sijaitsee yksi Paradoreista, Espanjan valtion omistamista tasokkaista hotelleista.

Cadiz – Euroopan vanhin kaupunki

Olemme matkanneet Andalusiaa paljon julkisilla kulkuneuvoilla, mutta tällä kertaa yhteydet eivät oikein natsanneet. Yhdensuuntainen bussimatka reilun 200 kilometrin päässä Fuengirolasta sijaitsevaan Cadiziin olisi vienyt peräti neljä ja puoli tuntia, joka olisi ollut aika pitkä rupeama kököttää bussissa.

Auton vuokraus tässä kohdin tuntui paljon järkevämmältä vaihtoehdolta. Käännyin luottovuokraamoni, Fuengirolassa toimivan suomalaisen Jeti Costan puoleen.

Mies oli löytänyt vuokraamon sivuilta kaksipaikkaisen Mersun urheiluauton, joka sopi kuin nakutettu meidän tarpeisiimme. Ajatus kiireettömästä ajelusta pitkin Välimeren rannikkoa Atlantin puolelle tuntui houkuttelevalta. Sitä paitsi meillä ei ollut koskaan ollut urheiluautoa alla. Siinäkin olisi oma viehätyksensä.

Jeti Costa toimitti auton asunnollemme sovitusti. Auton vuokraaminen voi olla näinkin vaivatonta. Pidän myös yrityksen selkeästä ja luotettavasta toimintatavasta. Ei kädenvääntöä vakuutusten epäselvässä viidakossa eikä luottokortin katetta sitovaa takuumaksua.

Jeti Costalla autovuokraukseen sisältyvät kaikki vakuutukset. Jos jotain sattuisi, 350 euron omavastuu kattaa kaiken. Ei tarvitse myöskään jännittää sitä, että vuokrafirma yrittää laskuttaa auton kolhuja, joiden kanssa asiakkaalla ei ole mitään tekemistä. Näistä ikävistä huijausyrityksistä on saanut lukea niin monelta taholta.

Pikkumusta alle ja tie on vapaa.

Siispä suuntasimme menopelimme rantareitille kohti länttä. Meillä ei ollut kiirettä, joten halusimme ajaa muita reittejä kuin maksullisia moottoriteitä. Vaikka pikkumusta oli jo parhaat päivänsä nähnyt menopeli, kyllä siitä siltikin vielä löytyi ärhäkkyyttä. Täytyy myöntää, että jonkinlainen riippumaton vapaudentunne siinä valtaa, kun alla on oma auto ja tietoisuus siitä, että voi ajella minne vain haluaa.

Emme ole ulkomailla mitenkään kokeneita autoilijoita, joten aina vähän jänskättää etukäteen uuden maan liikennekulttuuri ja ajotapa. Tästä ei tarvitse Espanjassa olla huolissaan. Kokemukseni mukaan espanjalaiset kaahailevat joskus keskustoissa turhan lujaa, mutta muuten minusta autoilu ei juurikaan poikkea suomalaisesta.

Oikeastaan ainut kohta, missä tarvitaan vähän enemmän huomiota on ajaminen liikenneympyrässä. Tästä linkistä: https://www.jormaursin.net/ihana-autoilu-espanjassa/ pääset artikkeliin, jossa on paljon hyvää faktaa autoilusta Espanjassa ja tietoa myös siitä, miten oikeaoppisesti liikenneympyröissä tulisi ajaa.

Vanhojen kaupunkien kapeat kadut voivat myös tuottaa vähän huolta, mutta toisaalta, jos olet epävarma, eihän noihin labyrintteihin ole pakko ajaa. Yleensä kaupungeista ja kylistä löytyy parkkialueita tai parkkihalleja ydinkeskustan reunamilta.

Espanjassa tiet ovat hyvin merkittyjä ja opasteita löytyy riittävästi. Huomasimme, että navikaattorin ilmoittamilla tieliittymien numeroilla oli kaikkein helpointa suunnistaa ja varmistua, mistä liittymästä piti milloinkin kääntyä.

Cadiz – sopivasti suurkaupungin tuntua Atlantin rannallaVejer de la Frontera – pikkukaupunki kylämeiningillä.Parador de CadizCasa del Califa

Cadizin lisäksi halusimme paluumatkalla viettää vielä yhden vuorokauden jossain pienessä kaupungissa tai kylässä. Jossain sellaisessa tuntemattomassa paikassa, josta ei ole koskaan mitään kuullut ja jonne ei juuri muuten pääsisi kuin omalla autolla.

Ihan sattumalta huomasin kartalta Vejer de la Frontera -nimisen pikkukaupungin. Googlettaminen kertoi, että kyse on yksi Cadizin provinssin kauneimmasta valkoisesta kaupungista. Tosin tuo pieni paikkakunta tuntui näin matkailusesongin ulkopuolella enemmän kylältä.

Satuin vielä löytämään kaupungin vanhasta keskustasta kiinnostavan arabilaishenkisen pikkuhotellin Casa del Califan ja sen yhteydessä toimivan arvostetun ja palkitun marokkolais-libanonilaisen ravintolan El Jardin del Califan. Olen niin hullaantunut näihin ylhäällä valkoisissa kylissä sijaitseviin pikkupaikkoihin, joten valinta oli helppo. Tuonne menisimme.

Vejer de la Frontera

Tuskin jaksoin pysyä nahoissani urheiluauton saatuamme. Meillä oli tiedossa Euroopan vanhin kaupunkikohde Atlantin rannalla ja kylämäinen valkoinen pikkukaupunki ylhäällä rinteillä. Seikkailu saattoi alkaa.

Meitä odotti myös kaksi aivan eri tyyppistä majoitusta. Toinen nykyaikainen ja tasokas hotelli merenrannalla. Toinen itämaisuutta henkivä boutiquehotelli kodinomaisessa vanhassa kivitalossa.

Millainen reissu meillä sitten olikaan ja minkälaisissa paikoissa oikein kävimme? Ja miten sen Cadizin kanssa oikein kävi? Syttyikö ihastus, roihahtiko rakkaus vai jäikö vieraaksi edelleenkin? Siitä piakkoin.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Andalusia Costa del Sol Espanja Fuengirola

Viikon kuulumiset Fuengirolasta

torstai, joulukuu 5, 2019

Aurinkorannikon sää on menneellä viikolla ollut talvisen oikukas. On saatu aurinkoa ja lämpöä, jos sitten sadetta ja kylmää viimaa. Pukeutuminen täällä talvikautena on aina yhtä vaikeaa: saman vuorokauden aikana voi olla tarvetta shortseille ja toppatakille. Mies köhii flunssaansa ja minä kuljen pääosin uskollisesti toppatakissani satoi tai paistoi.

Taivas on täyttynyt toisinaan tummaan pilvirintamaan, meri nostanut huimia maininkeja ja väliin aurinko on antanut lämpimiä viestejä siitä, mitä loppuvuosi voi sään puolesta parhaimmillaan olla.

Välillä tuntuu siltä, että vaikka ei mitään erityistä tekisi, päivät vain humahtavat. Tosin mies sanoo, että olen kyllä koko ajan menossa pää kolmentena jalkana johonkin.

Espanjan opiskeluni ei ole edennyt vakaista aikomuksistani huolimatta mihinkään. Oppikirjat tuijottavat syyttävästi olohuoneen sivupöydällä omistajaansa. Tässä kohdin en voi olla kovin tyytyväinen itseeni. Turha toivo, että kielitaito tarttuisi jostain ilmaiseksi ilman työtä ja vaivannäköä.

Saman viikon aikana on ollut tällaista…… ja tällaista. Toppatakille on ollut käyttöä. Miehen mielestä olen vähän tallainen. Saattaa siinä olla vähän totuuden siementä.

Viikon sisällä on tullut pariinkiin otteeseen käytyä Malagassa. En ehkä haluaisi asua noin ruuhkaisessa ja äänekkäässä kaupungissa, mutta mukavaa siellä on aina pistäytyä. Black Fridayna käytiin katsastamassa uusittu Larioksen ostoskeskus lähellä Maria Zampranon juna-asemaa. Ostari ostareiden joukossa, kaikki ketjuliikkeet hyvin edustettuina, ei siinä sen kummempaa.

Marraskuun lopussa Costa del Solin kaupungeissa on sytytetty jouluvaloja. Malaga on alueen kaupungeista panostanut valoihinsa eniten. Luin jostain, että peräti kaksi miljoonaa lamppua valaisee keskustan kävelykatu Calle Lariosta. Kadun kuuluisat jouluvalot kävi sytyttämässä itse Antonio Banderas.

Malagan tämän vuotisten valojen teemana on Satumetsä, jonka valospektaakkeli on nähtävissä kolmesti joka ilta. Tarkempia tietoja aikatauluista löydät täältä. Kävinpä itsekin ystävieni kanssa katsomassa kyseistä showta, joka oli mielestäni, no ehkä enempi överi kuin koskettava. Ihan näkemisen ja kokemisen arvoinen joka tapauksessa.

Paikalle oli tullut jokunen muukin seuraamaan tapahtumaa ja tungos kadulla oli sen verran sakeaa, että se tuntui jo lähes epämiellyttävältä.

Malagassa on aina kiva pistäytyä. Tänäkään vuonna Malagan  jouluvaloissa ei ole pihistelty.

Ehkä jopa Malagan valoja enemmän minua viehättävät Fuengirolan vaatimattomammat, mutta kauniit jouluvalot kaupungintalon edustalla ja Plaza de la Constitución aukiolla. Jälkimmäisessä on avattu myös joulumarkkinat ja kaupungin virallinen belen eli jouluseimirakennelma. Nuo belenit ovat jotenkin ihastuttavan liikuttavia kaikkine pienine yksityiskohtineen. Vähän niin kuin aikuisten nukkekotirakennelmia, joihin suhtaudutaan ilmiselvästi vakavasti.

Valojen lisäksi kaupunkia on muutenkin puettu jouluasuun tuhansien joulukukkien muodossa. Kaupungin työntekijöitä tuntuu olevan vähän kaikkialla joulutähti-istutusten kimpussa. Jopa oman asuntomme lähin liikenneympyrä on saanut joulukukkakoristelun. Ihastuttavaa minusta, että tällaisiin visuaalisiin asioihin satsataan.

Joulu näkyy Fuengirolan kaduilla.

On ollut jälleen iloinen asia saada ystäviä kylään Fuengirolaan. Jaksan vieläkin olla niin innoissani tästä kaupungista ja kaikesta siitä kivasta, mitä olen alueelta löytänyt. On suorastaan vaikeaa päättää, mitä kulmaa muutaman päivän aikana haluaisin uudesta kotikaupungistani kullekin nostaa esille.

Mukavaa oli myös kuulla, että Fuengirola yllätti täällä ensi kertaa olleet ystäväni positiivisesti. Fuengirolalla on taakkana oma negatiivinen suomalaisviritteinen turistirysämaineensa, josta joutaisi jo luopumaan. Juu, onhan täällä suomalaisia ja muutama suomikauppa ja -ravintola, mutta on täällä muutakin. Esimerkiksi oikea ja eläväinen vajaan 80 000 asukkaan aito espanjalainen kaupunki.

Tässä kaupungissa on pääosin läpi vuoden miellyttävä ilmasto, seitsemän kilometriä hiekkarantaa, lukuisa määrä hyviä ruokapaikkoja ja erinomaiset ostosmahdollisuudet sekä laaja palvelutarjonta. Jokainen voi olla mitä mieltä haluaa, mutta itse olen entistä vakuuttuneempi siitä, että täällä on ihmisen mukavaa elää tavallista ja sujuvaa arkea. Fuengirola ei ole Espanjan kaunein kaupunki, mutta tämä on miellyttävä kaupunki, jossa meidän on hyvä olla.

Eräs ilta ennen auringonlaskua valo oli ihmeellinen.

Miehen kanssa ollaan kävelty lähes päivittäin melkoisia matkoja. Tietoisesti on yritetty etsiä keskustasta sellaisia katuja, joita pitkin emme ole ennen kulkeneet ja joilta löytyisi kenties sellaisia kauppoja, ravintoloita tai kauniita rakennuksia, joita emme ole aiemmin huomanneet. Lähes jokaisella kävelyllä löytyykin aina jotain uutta ja mielenkiintoista.

Sosiaalinen elämä on noussut täällä ollessamme Suomea vilkkaammalle tasolle. Sen lisäksi, että meillä on käynyt ystäviä Suomesta kylässä, olemme solmineet täällä ihan uusia tuttavuuksia. Olen myös tapaillut Fuengirolassa asuvia tai käymässä olleita muita bloggaajia, joiden kanssa on ollut mukavia tapaamisia ja uusia on suunnitelmissa.

Kävelylenkeillä löytyy usein jotain uutta ja kaunista.

Laitamme paljon ruokaa kotona, mutta käymme myös jonkin verran ulkona syömässä. Tietyistä paikoista on tullut suosikkejamme, sellaisia luottomestoja, mutta mukavaa on aina myös kurkistella ihan uusien mestojen tarjontaan. Joskus onnistaa, joskus ei.

Haluaisin nostaa esille yhden vakiopaikoistamme, jossa on aina mukava poiketa, oli sitten kyse vain kupillisesta kahvia tai syötävästä, pienestä tai isommasta. Oletteko huomanneet bussikadulla La Lonja del Juncal -nimistä ravintolaa? Oikealla puolella katua Los Bolichesista tultaessa. Edullisia ja hyviä ruoka-annoksia, ystävällistä palvelua ja kaupungin paras café cortado. Suosittelen lämpimästi.

Tänään käytiin paikallisesta ruokamarketista Mercadonassa hakemassa vähän herkkuja huomista itsenäisyyspäivää varten. Jos sää sallii, katetaan parvekkeelle tapasvalikoima, avataan pullo hyvää cavaa ja nostetaan maljat kotimaalle Espanjasta käsin. Jos on Suomi mansikka, ei tämä mustikkakaan huono ole 🙂

Hyvää itsenäisyyspäivää teille kaikille!

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Andalusia Espanja

Almuñécar – Costa Tropicalin historiallinen pikkukaupunki

maanantai, joulukuu 2, 2019

Yksi Aurinkorannikolla elomme suuri rikkaus ovat lähitienoon kutkuttavan kiehtovat kaupungit ja kylät.

Mitä enemmän olen Andalusiaa matkannut, sitä syvemmin olen rakastunut tähän maankolkkaan ja sen tunnelmaan. Ja sitä enemmän minua polttelee tämä kaikki ympäröivä ihanuus. Minusta on selvästi tullut la chica de España, Espanjan tyttö.

Viimeisin näistä ihastuksistani on Malagasta noin 80 kilometriä rannikkoa itään oleva rantakaupunki Almuñécar. Lähes jokainen on kuullut Costa del Solista, Espanjan Aurinkorannikosta, mutta harva lienee kuullut Costa Tropicalista. Kyse on Andalusian eteläisestä rannikkoalueesta, joka sijoittuu Granadan alueelle. Nimensä alue on saanut lauhkeasta subtrooppisesta ilmastosta.

Täällä sijaitsee pikkukaupunki Almuñécar, jolla on kiinnostava historia, pitkä rantalinja ja andalusialainen meininki. Vuosisatojen vaihteessa kaupunkia ovat pitäneet vallassaan niin foinikialaiset, roomalaiset, maurit kuin kristityt.

Vaikka kyse on etenkin espanjalaisten suosimasta rantakohteesta, kaupungilla on minusta lomakaupunkia aidompi tunnelma. Aiemman juttuni Almuñecarista näet täältä.

Vietimme kaupungissa pari yötä tutkaillen nähtävyyksiä ja nauttien sen marraskuisesta letkeästä meiningistä. Jo pelkästään rannoilla ja vanhassa kaupungissa kuljeskellen saa mukavasti ajan kulumaan, mutta Almuñécarissa kannattaa katsastaa myös muutama nähtävyys.

Kaupunkia ja rannikkoa pääsee näkemään hienosti kiipeämällä rannikon kärjessä sijaitsevalle Peñon del Santo muistomerkille. Paikan tunnistat ylhäällä olevasta isosta rististä, joka näkyy kauas ja joka valaistaan iltaisin.

Toinen hyvä näköalapaikka on Castillo de San Miguel linnoitus. Linnoitukselle johtaa viitoitettu tie pitkin vanhan kaupungin kapeita kujia. Maurien rakentamassa linnoituksessa on pari kiinnostavaa näyttelyä Almuñécarin historiasta, mutta myös hienot näkymät niin merelle kuin alas kaupunkiin. Alle kolmen euron hintaisella pääsylipulla pääsee myös kaupungin arkeologiseen museoon.

Älä muuten ihmettele, jos törmäät kaupungilla paikkoihin, joiden nimeen liittyy sexi. Erotiikan kanssa tällä ei ole mitään tekemistä, vaan nimi viittaa Almuñecarin entiseen nimeen, foinikialaisten perustamaan Sexi-nimiseen siirtokuntaan. Alueen historia juontaa niinkin kauas kuin 800 vuotta ennen ajanlaskumme alkua.

Lisää historiaa kohtaa Castillo de San Miguelin alapuolella kasvitieteellisessä puutarhassa El Majuelossa, jonne sisäänpääsy on ilmainen. Puistosta löytyy jäänteitä roomalaisten aikaisesta kalansuolaustehtaasta. El Majuelo on kiva vehreä paikka, jossa kasvaa lukuisia palmulajeja ja joiden lomassa on kiinnostavia veistoksia.

Harmittaa, että huomasin liian myöhään, että Almuñecarissa olisi ollut myös Bonsai-puiden museo. Koska rakastan puutarhoja ja ylipäätään kaikkea vihreää, olisin halunnut käydä myös tuolla, mutta aina ei kaikkea bongaa ajoissa.

Sen sijaan eteemme tuli nähtävyys, jonka soisin jokaisen kaupungissa kävijän jättävän väliin. Ornitologinen lintupuisto ja kaktuspuutarha kuulosti hyvältä ja maksoimme pääsymaksun miettimättä asiaa sen enempää. Tämä paikka osoittautui yhdeksi surullisimmista nähtävyyksistä, joissa olen koskaan käynyt.

”Puisto” oli täynnä häkkejä, joissa oli mitä kauneimpia trooppisia lintuja vankeina tylsissä ja vähävirikkeisissä häkeissä. Vieläkin mietin sitä, kuinka surullista on, että nuo luomakunnan värikkäät kaunokaiset eivät koskaan enää pääse lentämään, huutelemaan ja laulamaan sademetsissä, minne ne kuuluisivat. Ja kun vielä miettii kuinka pitkäikäisiä isokokoiset papukaijat ovat, niin itkuhan tuosta meinaa tulla.

Lintujen lisäksi häkeissä oli pienissä tiloissa mangusteja, puoliapinoita ja makeja. En ottanut tästä kohteesta yhtään kuvaa, sillä nopeasti alueen läpi käveltyämme totesin, ettei minulla ole täällä mitään kuvattavaa. En halua olla tällaisten paikkojen kanssa missään tekemisissä.

Koko Almuñécarin vanha kaupunki on mielenkiintoinen alue kuljeskella ristiin ja rastiin. Perinteisiä tapaspaikkoja, pieniä putiikkeja, elämää sykkiviä aukioita, kauniita ovia, viherkasvirivistöjä kujien reunamilla ja portaita, jotka johdattavat aina vaan ylemmäs. Juuri sellaista Andalusialle tyypillistä tunnelmaa.

Vanhan kaupungin ytimessä on kaunis Plaza de Constitucion aukio, jonka laidalla on iltaisin upeasti valaistu kaupungintalo. Aukion vieressä on kaupungin kirkko Iglesia de la Encarnacion, jossa kannattaa piipahtaa, jos kirkot ovat mieleesi. Kirkon alttaritaulu oli minusta hyvin kaunis.

Yksi kaupungin ehkä kauneimmista rakennuksista on arabialaistyylinen palatsi La Najarra. Valitettavasti käyntihetkellämme talo oli remontissa, joten sinne emme ikävä kyllä päässeet.

Majoituimme Almuñecarissa Bahía Almuñecar nimisessä hotellissa. Tilava, ihan asiallinen, vaikkakin hieman kulunut huone parvekkeella irtosi näin sesongin ulkopuolella 60 eurolla/vrk sisältäen aamiaisen kahdelle. Hotellin paras puoli oli sen keskeinen sijainti lähellä merta ja vanhaa kaupunkia. Plussaa myös erittäin runsaasta aamiaisesta. Meistä myös hotellin alakerran gastrobistro osoittautui ihan hyväksi ruokapaikaksi.

Pieneen pyrähdykseen Almuñécar on oiva. Sitä jäin miettimään, että olisiko pidempään oleskeluun sittenkin liian pieni paikkakunta?

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista