Suomen suurin matkablogiyhteisö
All Posts By

Annemaria

Yleinen

Puutarhaunelmia ja pieniä pettymyksiä

sunnuntai, toukokuu 16, 2021

Käykö teille muille koskaan niin, että pikku homma lähtee vähän lapasesta? Alunperin piti tehdä vain jotain pientä fiksausta, mutta jossain vaiheessa tajuat, että homma vain laajenee ja laajenee.

Meidän uuden kodin piskuinen piha (Luojan kiitos, että se on pieni) oli täysin heitteille jätetty. Pihan nurkassa rehotti villiintynyt kurtturuusupöheikkö ja epämääräisillä luonnontilassa olevilla maakaistaleilla ja kulkureiteillä oli vain muistoja harventuneesta kivisorasta.

Tarkoituksemme oli ensin istuttaa pois revittyjen ruusujen paikalle jotain uutta vihreää. Helppohoitoista ikivihreää, havuja ja sen sellaista.

Sitten satuin katsomaan kansainvälistä puutarhaohjelmaa, jossa rakenneltiin julmetun kauniita English cottage garden -tyyppisiä kukkapenkkejä. Runsaita, herkkiä, värikkäitä ja kukkivia istutuskokonaisuuksia, joissa kasvoi moniulotteinen romanttinen kukkaihanuus.

No siitähän se homma sitten lähti. Juuri tuollaisen kukkapenkin haluaisin meidänkin pihalle. Sellaisen huolettoman näköisen, mutta siltikin harkitun kokonaisuuden, missä koko kasvukauden keväästä myöhäissyksyyn on jotain kukassa. Takaraivossa elää visio muhkeasta kukkapenkistä, joka ruokkii visualistin silmää värikylläisyydellään ja runsaudellaan.

Sitten aloimme tarkastelemaan pihan muitakin osia. Oikeastaan vähän joka kohta kaipasi parantelua. Jotain kivoja kivijuttuja, kulkuväylille liuskekiveä, ehkäpä.

Ja toki tarvittaisiin myös pieni hyötypuutarhaosio. Ainakin yrttejä, salaattia ja syötäviä kukkia ruokien kaunistukseksi. Jos hankittaisiin sellaisia käteviä lavakauluksia, homma onnistuisi varmaan aloittelijaltakin.

Muutama päivä myöhemmin pihalle saapui kaivinkone. Eikä aikaakaan, kun meillä oli pihalla suuri monttu. Ja sitten saapui lavallinen kivituhkaa, lavallinen multaa ja kuorma liuskekiviä. Kaikki tuo odottaa nyt uudelleensijoitusta.

Otettaisiin nyt vaan tuosta vähäsen.Toukokuun palapeli.

Mies raukka on jo ihan romuna. Polvet ruvella ja lihakset maitohapoilla. Talossamme asuu kuulema taiteellinen johtaja, joka on täysin vailla armoa. En ole ihan varma ketä mahtoi tarkoittaa. Ihan rampana olen minäkin. Kivenpyörittäjän kylä -leikki on kumman rankkaa puuhaa tietokonehommiin tottuneelle.

Kun minulla ei ihan kamalasti ole kokemusta näistä viherjutuista, olen viime viikot selaillut internetin ihmeellistä maailmaa ja etsinyt tietoa perennapenkin perustamisesta ja kerännyt ideoita Pinterestin kuvatarjonnasta.

Olen saanut miljoona ideaa, miettinyt värimaailmoita ja muotoja, tehnyt huolellista suunnitelmaa huomioiden kasvien korkeudet ja kukinta-ajat. Valtaisan listani kanssa sitten suunnistin toiveikkaana puutarhamyymälään ja koin listaa suuremman pettymyksen.

Mielikuvissani oli upeita kukkia ja hienoja kasveja, mutta se, mitä oli myynnissä, olikin jotain ihan muuta. Mitättömän näköisiä  pieniä kasvinalkuja, joista mielestäni kokoon nähden pyydettiin käsittämättömän kovaa hintaa. Näitähän uppoaa kukka-altaaseeni tuhoton määrä ja näin onnettomilla aluilla kestää ilmeisemmin useampi vuosi ennen kuin pääsen lähellekään toivomaani lopputulosta.

Harmittava takaisku. Olin jotenkin siinä käsityksessä, että jo tänä kesänä nautitaan kukkaloistosta. Puutarhahommat eivät selvästi sovi kärsimättömille.

Kukkaunelmia.Palavarakkaus ei vielä kovin paljon intohimoa synnytä.Tämä on kuulema hyvä maanpeittokasvi. Taitaa kestää aika kauan ennen kuin tällä mitään peitetään. Nyt olisi muhevat mullat valmiina.

Tässä kohtaa aloin myös hahmottamaan, miten paljon noin ison alueen istuttaminen sellaiseen kukkaloistoon, kun olin suunnitellut, tulisi maksamaan. Ensimmäisellä hankintareissulla sain ostettua vain murto-osan siitä, mitä oli suunnitelmissani. Siltikin jo näihin muutamaan taimeen paloi rahaa ihmeen paljon ja hankinnoissa oltiin vasta alkumetreillä.

Ja sitä paitsi noviisi menee taimikaupassa ihan sekaisin. Kummasti unohtuivat ennakkosuunnitelmat väri- ja muotomaailmoineen. Sitä vain riipi hyllyiltä kaikenlaista, mitä sattui käsiin osumaan.

Koska puutarhamyymälässä käynti osoittautui haastavaksi, seuraavassa vaiheessa käännyin nettikaupan puoleen. Ostaminen on mielestäni näin paljon harkitumpaa. Viherpeukaloa, jolla se peukalo on keskellä kämmentä, helpottivat mm. valmiit perennapenkkikokonaisuudet. Joku ammattilainen oli etukäteen miettinyt, millä lajikkeilla ja millä määrillä saadaan tietyn kokoinen pläntti täytettyä.

Helppoa oli ostoskoriin keräillä erilaisia kukkia ja koristeheiniä, mutta laskuri oli armoton. Summa kasvoi ja kasvoi, kunnes piti ruveta jo jotain ottamaan pois. Pahoin pelkään, että vaikka rahaa on tähän mennessä palanut jo enemmän kuin etukäteen arvelin, materiaalia perennapenkkiini ei ole vieläkään riittävästi.

Jos jotain tämä pihaprojekti on opettanut, niin ainakin sen, että pihan laittaminen on järkyttävän kallista puuhaa. Jopa näinkin pieneen pihaan kuin meillä on, saa helposti uppoamaan sievoisen summan rahaa, vaikka ei mitään ihme juttuja tehdäkään. Nyt vasta tajuan, miten puutarhaohjelmien hulppeat pihat ja puutarhat tulevat maksamaan mansikoita.

Jos sittenkin vaan sitä kivituhkaa laitettaisiin enemmän…

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Andalusia Espanja Katalonia

Viisi Espanjan kaupunkia, joita rakastan

sunnuntai, toukokuu 9, 2021
Oikeastaan otsikko olisi ihan yhtä hyvin voinut olla 30 Espanjan kaupunkia, joita rakastan. Sen verran hurahtanut olen tähän elämää sykkivään Euroopan kolkkaan.

Ihan sama olenko Espanjassa etelässä vai pohjoisessa, vähän joka puolella on tullut tunne, että tässä maassa viihdyn. Espanjassa vaan on jotain sellaista, joka kolahtaa ja koskettaa. Jos nyt kuitenkin pitäisi nostaa esille vain muutama espanjalainen suosikkikaupunkini, topviisikko olisi seuraava:

Barcelona

Tein ensimmäisen matkani Barcelonaan vuonna 2009. Tuohon aikaan Katalonian pääkaupunki oli esillä vähän kaikissa matkailuaiheisissa jutuissa, jotka saivat minutkin kiinnostumaan tästä paljon kehutusta kaupungista. Matkailu Barcelonaan oli tuolloin kovassa nousussa, mutta vielä hallittua verrattuna nykyiseen.

Vuokrasin kaupungista pienen yksiön kuukaudeksi ja päätin kertaheitolla tutustua Barcelonaan vähän paremmin. Mies tuli myöhemmin perässä ja vietimme kaupungissa yhdessä joulun ja uudenvuoden minun jäädessä nauttimaan kaupungista vielä yksikseni.

Tuolla reissulla jokin napsahti. Barcelonasta tuli suosikkini kertaheitolla, jopa niin suuresti, että seuraavan viiden vuoden aikana kävin tai kävimme yhdessä siellä vähintään kerran, parhaimpina vuosina kahdesti.

Barcelona on kaupunki täynnä kauneutta. Mielikuvitukselliset rakennukset (kiitos Gaudin), tunnelmalliset vanhat kaupunginosat kuten El Borne, upeat puistot ja tietysti keskustan kupeessa oleva meri tekevät kaupungista monipuolisen ja kiinnostavan. Barcelona on niitä ihanteellisia matkakohteita, joissa voi yhdistää niin kaupunki- kuin rantaloman kaikkine herkkuineen.

Tykkäät sitten taidemuseoista tai jalkapallosta, arkkitehtuurista tai ruokamatkailusta, Barcelonalla on tarjontaa, joka on ainutlaatuista.

Girona

Kirjoitin muutama vuosi takaperin blogissani rakkauskirjeen Gironalle. Kukapa voisi olla rakastumatta tähän pieneen vanhaan kaupunkiin, joka on kuin ulkoilmamuseo.

Erityisen ihastunut olen kaupungin kiemurteleviin kapeisiin kujiin, joihin on hauskaa lähteä seikkailemaan ja eksymään. Onyar-joen rannalla olevat värikkäät rakennukset näyttävät iloisilta. Eri puolilla kaupunkia olevat merkit muinaisilta roomalaisilta, vanhat juutalaiskorttelit ja jäänteet arabilaiskaudelta tuovat kiinnostavaa historiallista kerrostumaa.

Gironalla on maine myös gastronomia-kaupunkina. Oiva kohde sinulle, jota ruokamatkailu kiinnostaa.

Girona sijaitsee Kataloniassa noin 100 km Barcelonasta pohjoiseen.

Valencia

Espanjan itärannikolla, kutakuinkin maan puolivälissä, oleva Valencia on vähemmän tunnettu espanjalainen kaupunki. Sinänsä harmi, sillä ainakin itselleni kaupunki oli kerrassaan positiivinen yllätys. Oikeastaan en edes tiennyt, mitä odottaa tai toisaalta en ymmärrä, miksi ennakkokäsityksessäni mielsin Espanjan kolmanneksi suurimman kaupungin jotenkin arveluttavaksi teollisuuskaupungiksi.

Hyvä oli, että matkustin Valenciaan, vaikka kaupunkiin meno olikin huonojen yhteyksien vuoksi vähän hankalaa. Valencia osoittautui oikein viehättäväksi. Etenkin suurehko sokkeloinen vanha kaupunki oli erityisen viehättävä, vaikka kaltaiselleni suuntavammaiselle se olikin aika haastava.

Valenciassa oli yllättävän paljon mielenkiintoista nähtävää. Monesta erillisestä osasta koostuva taide- ja tiedekeskus Ciutat se les Arts i de les Ciències oli kuin toisesta maailmasta, täydellinen vastakohta vanhan kaupungin historialliselle miljöölle. Kuulemani mukaan arkkitehdit saivat vapaat kädet luoda jotain ennen näkemätöntä ja väkisin tuli tunne, että alueella liikuttiin scifi-tunnelmissa.

Valenciasta jäivät mieleen myös kauneimmat koskaan näkemäni kauppahallit. Sekä tietysti paella, täältähän tuo Espanjan ehkä tunnetuin ruoka on kotoisin. Oman kokemukseni perusteella turisteja kaupungissa oli selvästi vähemmän kuin muissa käymissäni Espanjan suurkaupungeissa, mikä toisaalta teki Valenciasta aidon ilman turismin lieveilmiöitä.

Valenciassa onnistuu myös rantalomailu. Tosin ranta-alue sijaisee muutaman kilometrin päässä keskustasta.

Sevilla

Olen varmaan jutuissani käyttänyt Sevillasta kaikki superlatiivit. Yksinkertaisesti Sevilla on ihana. Siellä on minusta kaikki se, mitä Espanjalta voi odottaa. Tai no sisämaakaupungista puuttuu meri, mutta muuten Sevilla on minusta parasta Espanjaa.

Sevilla on tunnelmallinen, eläväinen ja intohimoinen. Vähän niin kuin flamenco, jonka katsotaan lähteneen täältä.

Varoituksen sana. Varaa Sevillalle aikaa. Tänne on turha matkustaa muutamaksi päiväksi. Kaupungissa riittää niin paljon nähtävää, ettei siitä parissa kolmessakaan päivässä selviä. Käy katsomassa ainakin Plaza de Espana, Real Alcazar de Sevilla, katedraali ja sen 104 metrin korkeuteen nouseva kellotorni sekä Metropol Parasol, joka on yksi maailman suurimpia puurakennelmia.

Saisin itse kyllä menemään Sevillassa useamman päivän vain haahuilemalla eri kaupunginosien vanhoilla kaduilla, elämää sykkivillä aukioilla, kauniissa puistoissa ja tunnelmallisissa ravintoloissa. Tai ihan vaan tutkimalla upeiden rautaporttien taakse jääviä sisäpihoja, patioita. Osa näistä kätketyistä aarteista ovat niin kauniita, että melkein saavat herkistymään.

Malaga

Topvitosessani mennään viimeiseksi Andalusian eteläosan vehreään kaupunkiin Malagaan. Mitä enemmän tässä kaupungissa käyn, sitä enemmän siitä vaan tykkään.

Malaga on myös niitä Espanjan kaupunkeja, joissa helposti yhdistää kaupunkimatkaan rantaloman. Ranta-alue on ihan ydinkeskustan kupeessa.

Malagasta puuttuvat ns. suuret nähtävyydet, mutta kaupungin ihanuus on sen rento kaduille levittynyt tunnelma. Malagaa voisin hyvin kutsua sellaiseksi kivaksi hengailukaupungiksi, missä sää on ihanteellinen läpi vuoden ja missä tapasravintolat kutsuvat nauttimaan espanjalaisen elämän mutkattomuudesta.

Kun taustalla soi flamencokitara rytmikkään haikeasti ja lasissa kuplii kylmä cava, mikäpä se on uppoutuessa Malagan vanhan kaupungin rentoon tunnelmaan. Ehkä syy siihen, että pidän Espanjasta niin paljon, on paikallisten taito nauttia elämästä ja toisistaan. Liekö tässä myös syy espanjalaisten korkeaan elinikään?

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Majoitus Suomessa Ravintolat Suomessa Ruoka ja viini Suomen kaupungit

Tasapaksun hyvää arkea ja piristävä piipahdus Helsinkiin

perjantai, huhtikuu 30, 2021

Soiteltiin tänään siskon kanssa kuulumisia. Todettiin molemmat, ettei oikeastaan kuulu mitään ihmeempää. Sellaista vaan tavallista arkea ja kotielämää. Eli itse asiassa meille molemmille kuuluukin ihan hyvää. Sisko paistaa vapuksi munkkeja, meillä syödään grillimakkaraa ja perunasalaattia. Vietetään hyvää tavisarkea.

Se tasapaksu arki, jota aina väliin sorrun nurisemaan, onkin oikeastaan juuri se toimiva pohja, joka tekee elämästä ihan mukavaa. Unenpöpperöiset aamukahvihetket, kaupassakäynnit, pyykinpesut ja perjantaisiivoukset, hyvää elämää kaikki tyynni. Kun elämää eivät heittele mitkään suuret mullistukset tai kriisit eikä pääkoppaa rasita ylenpalttiset ongelmat tai murheet, elämä on usein mallillaan. Silloin kaikki on kutakuinkin hyvin.

Käytiin pitkästä aikaa miehen kanssa kokemassa hyvän elämän toistakin puolta. Korona-aikana olen kaivannut vietävästi pieniä matkoja, sosiaalista elämää ja ravintolaruokailuja.

Lomaviikollani piipahdettiin Helsingissä ja yövyttiin pari yötä yhdessä pääkaupungin suosikkihotellissani, Lilla Robertsissa. Joskus alkuvuodesta Kämp Collection -ketjun hotelleihin oli hyviä majoitustarjouksia, joihin ystävien kanssa tartuttiin. Kerran jo jouduttiin varauksia siirtämäänkin, koska koronatilanne pääkaupunkiseudulla näytti joltisenkin uhkaavalta.

Ripaus siirtomaahenkeä ja ripaus art decoa. Ne pienet yksityiskohdat luovat tunnelman.

Matka ei tosin toteutunut ihan sellaisena kuin siitä haaveilimme. Koronan takia Helsinki oli paljolti kiinni. Haaveeksi jäivät niin Ateneumin Repin-näyttely kuin Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha, jossa en ole itse asiassa koskaan käynyt.

Oli mukavaa päästä pitkästä aikaa ravintolaan syömään, vaikka vähän hassua vääntöähän homma oli omituisten aukiolo- ja alkoholirajoitusten kanssa.

Ruokapaikaksi valitsimme hotelliamme vastapäätä olevan ranskalaistyyppisen ravintolan Le Petit Pastiksen. Vähän kiirettä piti, kun ravintola sai olla auki vain iltaseitsemään. Ja vielä kiiruumpi tuli, koska halusimme ruuan kanssa nauttia viiniä. Hallitus kaikessa viisaudessaan oli päättänyt, että myös ruokaravintoloiden alkoholitarjoilu piti lopettaa jo kello viisi.

Vaan vielä mielenkiintoisemmaksi pakka meni siinä, että tarjoilija kertoi, että juomat piti nauttia kello kuuteen mennessä. Suomen alkoholilainsäädännön mukaan pöydissä saa olla alkoholia enää tunti valomerkin jälkeen. Kuuteen mennessä juomattomat juomat tultaisiin korjaamaan pöydistä pois. Kelloa vilkuillen lipiteltiin sitten viinimme vähän nopeutetulla tahdilla.

Aurinko paistoi ulkona ja hetken käväisi mielessä, että poiketaanko vielä jollain terassilla. Kunnes muistimme, että eihän se olekaan mahdollista, kun kaikkien on suljettava ovensa seitsemään mennessä, myös kahviloiden. Voi sentään tätä omituista maailmaa.

Le Petit Pastis oli meille uusi ravintolakokemus ja ihan hyvä sellainen olikin. Jos satut käymään parsakautena, maista ravintolan parasta parsakeittoa ikinä. Myös miehen alkuruuaksi nauttima kaunis tartarpihvi herätti vähän annoskateutta. Oikeastaan ainut miinus oli ravintolan tylsä ja parhaat päivänsä nähnyt miljöö, joka kaipaisi päivitystä.

Kauniita ja maistuvia annoksia.

Seuraavan päivän kuningasidea oli napata hotellilta polkupyörät ja lähteä tutkimaan Helsinkiä koronaturvallisesti pyöräperspektiivistä. Ihanaa ajella keväistä merenrantaa, pysähdellä kahvittelemaan rantakuppiloihin ja myöhemmin päättää retki lasillisella kuohuvaa Kappelin terassilla.

Lounasta nautimme Keskuskadulla lähellä Rautatieasemaa olevassa Deliberi K7:ssä. Tämä on minulle sellainen Helsinki-matkojen luottomesta. Paljon erilaista hyvää pikkusyötävää (jos sitten tuhdimpaakin lounasta) ja erinomaisia tikkutapaksia, pintxoja. Nyt korona-aikana näytti paikalla olevan käsittämättömän hyviä tarjouksia niin syötävistä kuin juotavista. Paikan samppanjaindeksi on jotain ihan omaa luokkaansa.

Ilta sitten menikin aasialaisella take away -ruualla.

Kumman piristävä vaikutus sitä näinkin pienellä piipahduksella oli. Maalla asuvana sitä entistä helpommin jumittuu omaan mökkiinsä ja lähes eristäytyy muusta maailmasta. On viikkoja, jolloin oman miehen lisäksi en näe muita kuin ehkä kaupantädin, postisedän ja kirjastovirkailijan. Joskus en näitäkään. Hyvää tekee ihmiselle käydä välillä ihmisten ilmoilla.

Ystäväni naureskeli, että mulla taitaa olla laaja matkagarderobi matkassa, kun on joka hetki uudet vermeet päällä. Kun on kuukausitolkulla pyörinyt collageasussa ja ulkoiluvaatteissa, vähän oli kiva vetää kukkamekkoa päälle.

Saattaa olla, että ihan piruttain grillin kuumetessa vedän vapuksi kesämekon päälle. Onhan Saimaakin jo jäistä vapaa. Ja hei, me ollaan molemmat saatu tällä viikolla ensimmäiset koronapiikit. Siinä on jo tarpeeksi syytä juhlaan.

Hauskaa vappua teille kaikille, sateisiin ja paisteisiin!

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Yleinen

Kevätpöhinää ja venehaaveita

maanantai, huhtikuu 19, 2021

Voi ihanuus tätä kevättä. Ja aurinkoa. Ja muuttolintuja. Pitkän hiljaisen talven jälkeen metsä on yhtäkkiä ääniä täynnä. Maasta puskee vihreää ja elämää on kaikkialla. Hihkun terassilla innoissani, kun ohitse kaakattaa hanhiryppäitä. Tervetuloa taas te kesäntuojat.

Täällä maalla kevät on jotenkin paljon vaikuttavampi kokemus kuin kaupungissa. Sitä on ikään kuin paremmin läsnä ja itse osallinen tätä ihmeellistä jokavuotista näytelmää. Joka päivä tapahtuu paljon. Pitää vain osata pysähtyä ja säilyttää lapsenomainen kyky ihmetellä. Voi esimerkiksi bongata metson istumassa pihamännyssä.

Röhnötin viime viikolla sohvallamme katsomassa telkkaria ja satuin vilkaisemaan ikkunasta ulos. Ja siinä se istui, ukkometso, ihan lähellä männynlatvuksessa. Tosin piti ensin vähän googlettaa, jotta laji saatiin kohdalleen. Ei ihan tavallinen näky meikäläisen maailmassa.

Olen yllättynyt siitä, miten paljon täällä Saimaan rannoilla näkee joutsenpariskuntia. Kanta näyttäisi olevan nykyisellään melkoisen runsas. Ihan tässä meidänkin lähistöllä olen nähnyt joutsenia vähän jokaisella rantakaistaleella, joissa vähänkin on sulaa.

Ihmeellinen lintu tämä kansallislintumme on muutenkin. Solmivat kumppaninsa kanssa elinikäisen parisuhteen ja palaavat yleensä aina samaan paikkaan pesimään. Kauniista ulkomuodostaan huolimatta, kyse ei ole mistään ihan sulokkaimmasta ja säyseimmästä lintulajista. Olen nähnyt omin silmin, kun joutsenpariskunta käytännössä tappoi reviirilleen eksyneen kanadanhanhen. Ette voi uskoa, mikä mekkala tuosta tapahtumasta lähti.

Alkukesääni kuuluu joka vuotinen kukkamania. Nyt on pidettävä pää vielä jonkin aikaa kylmänä, jotta en tänäkin vuonna palelluttaisi ensimmäisiä kesäkukkiani. Ihan en pystynyt itseäni hillitsemään, vaan vähän piti jo orvokkeja laittaa. Toivottavasti pystyvät sinnittelemään viimeisissä yöpakkasissa.

Mulla on menneeltä lomakaudelta vielä muutama lomapäivä jäljellä. Sen kunniaksi suunnittelimme lähtevämme Helsinkiin pienelle hotellilomaselle, mutta mietintään menee kannattaako lähteä.

Tässä edelleenkin vietetään Sanna Marinin ja Mika Salmisen viitoittamaa elämää. Täytyy myöntää, että hieman kummaksuttaa ravintoloiden aukiolomääräykset, jotka koskevat myös ruokaravintoloita. Ihan ei minulle aukea, mitä saavutetaan sillä, että myös ruokaravintoloiden pitää lopettaa alkoholitarjoilu klo 17 ja panna ovensa säppiin jo klo 19.

Meneekin sitten melko aikaiseksi tuo ruokailu etenkin, jos ruuan kanssa haluaa juoda viiniä. Kuinkahan moni ravintola katsoo parhaimmaksi olla avaamatta lainkaan? Ruokaravintoloiden vinkkelistä on harmillista, että koronarajoitteita tarkastellaan baarien ja iltaravintoloiden näkökulmasta.

Tarkoitukseni oli käydä tällä Helsingin reissulla katsomassa Ateneumin Repin-näyttely, vaan kiinni on sekin. Kyllä harmittaa. Ateneum avaa ovensa vasta ensi viikolla ja sisään pääsee vain etukäteen ostetulla lipulla. Jos jollakin on antaa hyviä vinkkejä siitä, mitä Helsingissä nyt kannattaa tai ylipäätään voi tehdä, niin ilomielin otetaan vastaan.

Tekee valtavan iloiseksi se, että pikku hiljaa tätä elämää on uskaltanut raottaa myös sosiaalisempaan suuntaan. Viikonloppuna osallistuttiin ystäväpariskunnan kanssa Wine Saimaan järjestämään virtuaaliseen viinitastingiin meillä. Täytyy myöntää, että olin vähän skeptinen tällaista Teamsilla toteutettavaa tastingia kohtaan.

Yllätys sen sijaan oli, miten kiva ja vuorovaikutteinen tilaisuus loppujen lopuksi olikin. Maistelussa oli kolme italialaista Vigneti di Ettoren viinitilan viiniä: yksi rose ja kaksi punkkua. Mukana oli osallistujia eri puolilta Suomea, viinitilalta Italiasta kaksi edustajaa sekä Wine Saimaan omistaja Tuomo Puhakainen.

Ensimmäinen kerta minulle, kun pääsi antamaan viineistä palautetta suoraan tuottajille, jotka tosiaankin kuuntelivat suurella korvalla, mitä mieltä viineistä oltiin. Kiva muutenkin vaihtaa muiden viineihin hurahtaneiden kanssa mielipiteitä viinikokemuksista. Maistelluista kolmesta viinistä Vigneti di Ettoren rose oli erityisesti meidän naisten mieleen.

Seuraava etappi meillä sitten onkin veneilykauden avajaiset. Nyt podetaan kovaa venekuumetta, joka pitäisi helpottaa viimeistään toukokuun lopulla. Meille rantautuu sellainen ihan tavallinen kalastukseen sopiva avovene, jolla aiomme kalastuksen ohella tutkailla Saimaan vesistöjä tulevana kesänä. Samppanjakanteen ei ollut varaa, mutta uimaportaat sentään sain.

Päiväunissani näen neitseellisen hiekkabiitsin, jonne venhosemme lipuu hiljaa auringonlaskun kullatessa taivaanrannan. Mies taas näkee matalia ja kivisiä rantoja, jotka kolhivat veneen lommoille. Kyllä täytyy aina ihmetellä miehen ja naisen näkemyseroja samasta asiasta. Miehet osaavat välillä olla melkoisia ilonpilaajia.

Venekaupan miesmyyjä vakuutti, että tämä on kyllä sellainen vene, mitä naisetkin oppivat käyttämään 🙂 Joten ei minulla sitten liene mitään ongelmia tämän uuden asian haltuunotossa. Täytynee vain aloittaa veneilyn liikennesääntöjen opiskelu. Ja löytää ne Saimaan neitseelliset hiekkarannat.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Ruoka ja viini

Kesäviinit Tallinnasta koronasta huolimatta

lauantai, huhtikuu 10, 2021

Viininystävän kesään tarvitaan raikasta valkkaria, helmeilevää roseeta ja erityisesti juhlavaa kuohujuomaa. Siksi meillä yleensä keväisin otetaan auto alle ja matkataan Tallinnaan viinikaapin täydennysmatkalle. Vaan mitäs tehdä tänä keväänä koska korona?

Muutama vuosi takaperin löysimme Tallinnan satamasta pienen laatuviineihin erikoistuneen viinimyymälän Bottlescoutsin. Kyllähän viiniä Tallinnasta saa joka nurkalta, se ei toki ole ongelma. Ongelma on lähinnä ollut siinä, mitä valitsisi valtaisasta tarjonnasta ja mistä löytäisi hinta-laatusuhteeltaan hyviä tuotteita. Bulkkia tarjotaan joka tuutista, mutta mistä löytäisi viinejä, joissa olisi mielenkiintoa.

Pieni erikoismyymälä oli ratkaisu tähän. Bottlescoutsin tuoterepertuaari ei ole järin laaja, mutta sitäkin huolellisemmin valikoitu. Kaupassa sai asiantuntevaa palvelua, mikä auttoi löytämään kiinnostavia viinejä, joita ei juuri mistään muualta löydä.

Tänä vuonna koronan matkustusrajoitusten vuoksi perinteinen hankintamatkamme Tallinnaan piti jättää väliin. Vaan onneksi muistin Bottlescoutsin nettikaupan ja mahdollisuuden tilata Virosta viiniä tätä kautta. Olin kokeillut nettikauppaa jo aiemmin ja todennut sen yllättävän helpoksi tavaksi saada viinit muutamassa päivässä suoraan kotiovelle. Ostoksista tuli myös paljon harkitumpia, koska kotona saattoi kaikessa rauhassa tutustua valikoimaan.

Kolme arkipäivää tilauksesta ja eteisessä oli kolme laatikollista hyvin pakattuja viinejä.

Pääsiäispyhinä miehen kanssa selailtiin Bottlescoutsin tuotesivuja ja poimittiin sieltä molemmille kiinnostavia tuotteita. Valintoja varmisteltiin vielä tutkimalla asiantuntijoiden arviointeja kyseisistä tuotteista. Nettikaupan sivuilla on jokaisesta tuotteesta hyvä kuvaus sekä tietoa myös viinin tuottajasta ja alueesta.

Joskus aiemmin olimme nykyistä innokkaampia viiniharrastajia. Varastoimme viinejä kellariin ja viinimaailmaa tuli muutenkin seurattua tarkemmin. Vuosien saatossa harrastus hiipui lähinnä satunnaiseksi käyttöviinien maisteluksi.

Nyt korona-aikana olemme alkaneet virittää uudelleen viini-innostusta. Hyväksi havaittuja juomia on hankittu silloin tällöin muutamia pulloja kehittymään. Vähän sillä silmällä etsiskelimme nytkin viinikaapin täytettä.

Tykkään Bottlescoutsin selkeästä tilaussysteemistä. Aluksi valitaan noudetaanko tilaus Virosta vai toimitetaanko se Suomeen. Verot ovat hinnoissa valmiina, joten Suomeen toimitettuna hinnat ovat jonkin verran kalliimpia. Sitten pääseekin jo tilaamaan.

Ostoskorin laskuri kertoo koko ajan tilauksesi arvon sekä myös toimituskulujen hinnan. Ajattelin aiemmin, että toimituskustannukset tekisivät viinien tilauksesta kallista, mutta siinä olin ihan väärässä. Kuuden pullon kuljetus kustantaa vajaat 15 euroa, 30 pullon noin kolme kymppiä. Jos ottaa huomioon, että toimitus on vaivattomasti kotiovelle, en pidä toimituskuluja millään muotoa kalliina.

Kesäviinien paletti näyttää tältä.

Tuotteet maksoin saman tien kortilla ja hetken päästä sähköpostiin tupsahti yksilöity tilausvahvistus. Tuotteille luvattiin 2-5 arkipäivän toimitusaika, mikä pitikin hyvin kutinsa huolimatta siitä, että välissä olivat pääsiäispyhät.

Tilauksesta kului ainoastaan kolme arkipäivää, kun kolme laatikollista viiniä oli löytänyt tiensä Virosta kotiovellemme Etelä-Savon perukoille. Arvostin myös sitä, että kaikki tuotteet olivat juuri sitä, mitä tilasimme. Olen ollut vähän ärsyyntynyt siitä, että maamme monopolilaitos on ottanut tavakseen korvata omavaltaisesti tilattuja vuosikertoja muilla vuosikerroilla.

Hyvin pakattujen pahvilaatikoiden sisältä paljastui mielenkiintoisia laatujuomia. Pientuottajasamppanjaa, hedelmäistä huippucavaa, runsaita ruokavalkkareita, raikkaita Provencen roseita ja miehelle muutama pullo mausteisia rhônelaisia ja voimakkaita italialaisia punkkuja.

Miehen väripaletti on aina vaan punaista.

Tilasin kokeeksi myös pari pulloa ainutlaatuista kuplivaa Chablista, 821 Blanc de Blancs Chardonnayta. Useimmat laatuvalkkareiden ystävät toki tuntevat Chabliksen, mutta Chabliksen kuoharista en ollut koskaan kuullutkaan. Ei ihme, sillä tällaista tuotetta ei ole koskaan ennen tehtykään.

Erikoisen viinin rypäleet on poimittu käsin. Kuplat viiniin on saatu siirtämällä pääosin käynyt valkoviini pulloihin jatkamaan käymistä. Luku 821 kertoo kuinka monta päivää köynnösten kukinnasta on valmiiseen kuohuviiniin. Mielenkiintoista on maistaa, onko juoma tosiaan samppanjamainen, kuten tuotekuvauksessa kerrotaan. Joka tapauksessa ensimmäinen laatuaan oleva kokeilutuote on kyseessä.

Innostunut olen myös pientuottaja Moussé & Filsin samppanjasta. Niin tuottaja kuin tuotekin ovat minulle aivan tuntemattomia, lähinnä tilasin samppiksen sen saamien hyvien arvosteluiden perusteella. Arvostan myös jo vuodesta 1629 toimineen viinisuvun kunnioitusta luontoa ja kasveja kohtaan. Esimerkiksi viiniköynnöksiä hoidetaan pelkästään luonnollisilla lannoitteilla ja köynnösrivien välissä kasvavilla hyötykasveilla.

Tervetuloa kesä. Ensimmäiseksi odotan innolla vappua ja terassikauden avajaisia. Siinä kohtaa täytyy korkata jokin noista kuohuvista ihanuuksista. Miten sitä joku sanoikaan: elämä on liian lyhyt huonoille viineille.

https://bottlescouts.com/

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

 

 

Elämäntaito Yleinen

Levotonta kevätrakkautta

keskiviikko, maaliskuu 31, 2021

Joka ikinen kevät, silloin kun aurinko rupeaa tunkemaan sisälle yhä röyhkeämmin, kohtaan saman ilmiön. Minuun iskee levottomuus.

Rakastan kevättä. Rakastan lisääntyvää valoa, pitenevää päivää ja aurinkoa, joka lämmittää. Rakastan erilaiselta tuoksuvaa ilmaa ja kihinää, joka täyttää metsän.

Rakastan jokaista muuttolintua, joka ilmaantuu pihapiiriin. Tiaisten yksitotinen stemma saa seurakseen mustarastaiden huilusoolot ja peipposten aariat. Ja pikku hiljaa orkesteri laajenee. Luonnon oma kevätkonsertti on kauneinta äänimaailmaa ikinä.

Rakastan joutsenia, jotka tulevat ensimmäisinä, tekevät ylilennon kotimme ohi ja huutavat kevättä mennessään. Ja lokkeja, joiden kirkuna kuulostaa jo ihan kesältä.

Maaliskuu flirttailee. Valo herättää talviunesta ja nostaa oksitosiinin, rakkaushormonin määrää. Pakkasen jähmettämät tunteet heräävät eloon kylmän kauden jälkeen. Yhtäkkiä katselee ympärilleen kuin uusin silmin. Talven jäljiltä näivettynyt maisema alkaa näyttää kauniilta ja oma olokin tuntuu kuin uudestisyntyneeltä.

Ja sitten tulee huhtikuu, joka onkin jo silkkaa rakkautta. Aurinko hyväilee lämmöllään ja kutsuu ulos leikkiin. Laittaa pään sekaisin kuin rakastuneella konsanaan. Ei malttaisi edes nukkua.

Kevätmuuttajia meidän pihapiirissä.

Jos normaalisti lasini on puoli täysi, kevätauringon lämmittäessä mukini kuohuu ylitse. Kierrokset nousevat huippuunsa, keskittyminen on vaikeaa ja päässä humisee.

Matkakuume riivaa sielua ja vipattaa menojalkaa. Jonnekin pitäisi päästä. Jo pienikin matka tasapainottaisi levotonta elämää ja laskisi adrenaliinipiikkiä. Lentopyrähdys Eurooppaan olisi mannaa, mutta helpotusta saisi jo risteilystä tai pahimpaan tuskaan auttaisi myös hotelliviikonloppu. Mikä vaan pieni keikaus kelpaisi, joka avaisi uusia maisemia ja ruokkisi pohjatonta vaihtelunhalua ja seikkailumieltä.

Ja täällä minä onneton nyt kieriskelen tuskissani, kun maailma ympärillä on suljettu. Kuin häkkiin suljettu lintu, joka haistaa keväälle tuoksuvan kiehtovan maailman ulkopuolella, mutta jolla ei ole mahdollista pyrähtää lentoon. Sylvian joululaulusta voisin sanoittaa uuden kevätversion.

Ei auta vaikka minulla on uusi rakas koti, jossa viihdyn oikein hyvin. Keväiselle matkakiimalle en vain voi mitään. Joku ulkopuolinen voima jossain huutaa nimeäni, ojentaa näkymätöntä kättään ja kehottaa lähtemään. Onneksi toukokuuhun mennessä se jo hellittää otettaan.

Kevätrakkauden väri on keltainen.

Tiedän, että tästä kirjoituksesta joku jossain tykkää huonoa. Leimaa minut piittaamattomaksi herkkuperseeksi, joka vaan itsekkäästi kaipaa matkoilleen, vaikka maailma ympärillä kipuilee pandemian kourissa. Matka on nyt kirosana ja jopa haaveilu siitä on syntiä. Oikeastaan tällaisista asioista ei kai saisi edes kirjoittaa.

Siltikin, tällainen minä olen, koronasta huolimatta. Netti käy kuumana ja yritän löytää vaihtoehtoja, joihin suunnata matkahinkua koronaturvallisesti.

Yritin taivutella miestä erään matkailuyrityksen majoitustarjoukseen. Kaksi yötä yhden hinnalla ja kolmen ruokalajin illallinen takkatulen loimussa. Ei saanut kannatusta. Mies lupasi järjestää meidän mökissä kolmen ruokalajin illallisen ja takkatulta, edullisemmin ja koronaturvallisesti.

Matkojen puuttuessa olen yrittänyt löytää korvaavia toimintoja. Olen lukenut tuhottoman määrän kirjoja, aloittanut pihasuunnitelman, lavaviljelysuunnitelman, kesäkukkasuunnitelman ja terassisisustussuunnitelman. Tutustunut tiramisun, tuorepuurojen, kotitekoisten jäätelöiden ja tuorepuristemehujen valmistukseen.

Ei auta. Ei rauhoita. Täällä maalla levoton sielu kolistelee kaltereitaan. Hei siippa, lähdetäänkö huomenna retkelle? Vaikka ihan lähelle tai ihan minne vaan.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Ruoka ja viini

”Karjalanpaisti ei miusta lähe” – perinneruokaa, jota koko kansa rakastaa

sunnuntai, maaliskuu 21, 2021

Ystäväni oli kysynyt lapsiltaan, mitä he haluaisivat joulupöytään tavallisten jouluruokien lisäksi. Itse olisin veikannut sushia, tacoja, burgereita tai jotain vegejuttua. Vaan eipä. Nuo nuoret aikuiset toivoivat saavansa karjalanpaistia!

Olin kerrassaan yllättynyt valinnasta. Itselläni on ollut jonkinlainen viha-rakkaussuhde karjalanpaistiin, olen nimittäin saanut kasvaa lapsuuteni ja nuoruuteni karjalanpaistin ja -piirakoiden voimalla. Ilomantsilaissyntyinen äitini piti huolen siitä, että meillä syötiin lähes viikottain karjalanpaistia ja pöydässä oli aina itseleivottuja karjalanpiirakoita.

Karjalanpaisti oli viikonloppujen ruokaa, mutta myös kaikenlaisten juhlapyhien pääruoka. Eikä meillä sellaista jouluakaan ollut, etteikö kinkun ohella pöytään olisi nostettu myös karjalanpaisti lihattoman makaroonilaatikon kera.

Mieheni kertoi, miten hyvin hän muistaa kodistani jo ovelta vastaan tulleen herkullisen karjalanpaistin tuoksun. Mennessämme meille syömään laskimme joskus leikkiä siitä, paljonko lyödään vetoa, että äiti on tehnyt karjalanpaistia.

Jos karjalaisuus maistuu, se myös näkyy. Sen tunnistaa helposti mm. arkkitehtuurissa, taiteessa ja käsitöissä.

”Lupa o köyhtyy muttei laihtuu”

Kun muutin pois kotoa, olin sitä mieltä, että karjalanpaistikiintiö oli kohdallani täyttynyt. Vuosia menikin, etten juuri tähän perinneruokaan koskenut, vaikka siihen ei juurikaan voinut olla törmäämättä.

Karjalaisilla perinneruuilla on vankka ja rakastettu sija suomalaisten sydämissä. Hyvä esimerkki on 50000 suomalaisen äänestystulos. Suomen 100-vuotisjuhlavuotena järjestettiin kansalaisäänestys, jossa etsittiin Suomen suosituinta kansallisruokaa. Heti ruisleivän jälkeen kärkeen nousivat tutut karjalaiset herkkumme. Toiseksi suosituin oli mikäs muu kuin karjalanpaisti ja kolmanneksi suosikikseen suomalaiset valitsivat karjalanpiirakan.

Karjalaisten vaikutus Suomen ruokakulttuuriin on kerrassaan vahva. Koko kansa rakastaa paistiaan ja piirakoitaan, mutta harva enää edes muistaa, että alunperin nämä olivat yhden heimon perinneruokia. Kyse on jopa niin vahvasta brändistä, että karjalanpiirakka on rekisteröity Euroopan Unionin aidoksi perinnetuotteeksi. Turha siis kenenkään muun yrittää rypytellä meidän ikiomaa herkkuamme.

Vaan eipä karjalaisten vaikutus ruokakulttuuriin rajoitu vain näihin tuotteisiin. Kahden kulttuurin ja kahden uskonnon välimaastossa eläneet karjalaiset ovat ammentaneet ruokiinsa paljon vaikutteita venäläisestä ruokakulttuurista. Hapatetut maitoruuat, rahka, hapankaali, monet piirakat ja sienten käyttö ovat esimerkkejä, joissa näkyy idän vaikutus ja jotka levisivät muuanne Suomeen erityisesti siirtokarjalaisten kautta.

Pohjois-Savossa elänyt anoppini kertoi nuoruudessaan tutustuneen evakkonaiseen ”Mantsin mammaan”, joka opetti heille savolaisille sienten, erityisesti tattien, keräämisen ja käytön saloja. Melkoisia lähiruokalähettiläitä karjalaiset ovat olleet. Kaikkea, mitä saatiin metsistä ja järvistä, käytettiin laajasti hyödyksi.

Uuni ja hitaasti uunissa hauduttaminen ovat karjalaisen ruuanvalmistuksen perusta.

”Leipä ku loppuu, niin syödään piiroota”

Kaikki tietävät karjalanpiirakan, mutta karjalaisten piirakkarepertuaari on paljon muutakin. Kuinka moni tuntee sultsinan, tsupukan, pyörön, kukkosen, vatruskan, supikkaan tai keitinpiiraan? Soisinpa näidenkin perinneherkkujen nousevan laajempaan tunnettavuuteen samalla lailla kuin hiljattain lanseerattu piirakkamuunnos Rostis.

Katselin viime kesänä, kun Ville Haapasalo möi georgialaisia perinneherkkuja, hatsapureja, Puumalan torilla. Kauppa kävi hyvin ja kioskin edessä näytti kiemurtelevan jatkuva jono. Mietiskelin itsekseni, että voisiko omassa ruokakulttuurissamme olla ”eksoottisia” tuotteita, joita voisi myydä samalla tavoin take awayna. Voisiko sultsinakioski tai karjalainen piirakkakoju olla yhtä suuri suksee?

Kaikkien tuntema ja rakastama karjalanpiirakka. (Kuva: VisitKarelia/Jarno Artika) (Kuva VisitKarelia)

”Kyl nyt mieli mettä keittää”

Meillä tehtiin eilen historiaa, nimittäin ensimmäistä kertaa meidän keittiössä valmistettiin karjalanpaistia ja vielä ihan omasta pyynnöstäni. Tuli vaan mieleen, että miltäköhän tuo pataruoka maistuisi pitkästä aikaa.

Mies hankki Sittarin lihatiskiltä kunnon karjalanpaistilihat. Mukaan pataan laitettiin perinneohjeesta poiketen porkkanaa ja palsternakkaa ja ruokaa haudutettiin huolella useampi tunti.

Kun uunissa muhevoituneen padan herkullisen mehukas tuoksu täytti keittiömme, tajusin, miten syvälle selkärankaan tuoksumuisto oli piirtynyt. Melkein tuosta jo liikuttui. Karjalanpaistiin liittyy minulla niin vahvasti lapsuuskodin muistoja. Hyviä hetkiä, kun kokoonnuttiin koko perheen voimin saman pöydän ääreen ja muistoja äidistä, joka ei enää vuosiin ole ollut keskuudessamme karjalanpaistia tekemässä.

Karjalanpaisti on minulle paljon enemmän kuin ruokaa. Se on perinteitä, muistoja, yhdessäolon hetkiä ja jonkinlaista identiteettiä. Kuka olisi ikinä uskonut, että aiemmin tylsäksi luokittelemani karjalanpaisti onkin minulle nykyisin arvostettua rakkausruokaa.

Vanha suola janotti. Minä ja karjalanpaisti löysimme toisemme jälleen.

Kiersin kolmen päivän ajan Pohjois-Karjalaa tutustuen siihen, millaisena karjalainen ruoka ja kulttuuri näyttäytyvät matkailijalle tänä päivänä. Matka toteutettiin yhdessä Pohjois-Karjalan raja-alueen ruokamatkailua edistävän Kalitka-ruokamatkailuhankkeen kanssa. Matkakokemuksiani ruokareitiltä löydät seuraavista jutuista:

Ihme paikka itärajalla. Miksi matkustaa Ilomantsiin?

Taiteellinen Tohmajarvi ja vähän hevimpi Kitee

Joensuussa maistui karjalainen kulttuuri ja gastronomia

Road tripilla Pohjois-Karjalassa – Joensuu-Kitee-Ilomantsi -reitin parhaat palat matkailijalle

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Lappi Retkeily Suomi

Vinkkejä kesämatkalle Lappiin

lauantai, maaliskuu 13, 2021

Jos suunnittelet Lappiin vaellusreissua rinkka selässä, tällä jutulla on sinulle tuskin mitään tarjottavaa. Jos sen sijaan mielit kokea Lappia helpommin ja ajatuksissasi on päiväpatikoinnit, kauniit tunturimaisemat ja yöpymiset lakanoiden välissä, näistä neuvoista saatat hyötyä.

Muistan, kun miehen kanssa suunnistimme ensimmäistä kertaa Lappiin kesäkuukausina. Läksimme vain ajelemaan päämäärättömästi pohjoiseen ilman sen kummempia suunnitelmia. Kun emme oikein mistään mitään tienneet, emme oikein osanneet mitään hakeakaan. Vähän se reissu meni sitten ajeluksi ja haahuiluksi, vaikka ihania paikkoja ja hyviä kokemuksia saimmekin.

Yksi tapa matkustaa tämäkin, mutta nyt monta Lappi-kokemusta rikkaampana tiedän paljon paremmin, mistä mitäkin hakea ja minne suunnistaa. Lappi on iso alue ja mahdollisuuksia valtavasti, joten ainakin jonkinlainen kiinnekohta kannattaa valita. Ja miettiä, mitä reissulta ylipäätään haluaa. Helppoja luontoretkiä lasten kanssa, vähän vaativampaa tunturiin kipuamista, kalastusta vai palvelukimaraa, kuten kivoja hotelleja, ravintoloita ja nähtävyyksiä?

Tässä omat Lappi-suosikkini iisiin kesämatkailuun. Kohteet olen valinnut nimenomaan helppouden ja monipuolisuuden takia. Vahvana kriteerinä on ollut hieno luonto ja hulppeat tunturimaisemat.

Saariselkä

Inarissa sijaitsevan Saariselän maisemat ovat vaikuttavat. Kun nousee tietä E75 Saariselän tunturiylängölle puurajan yläpuolelle, maisema muuttuu äkisti ja tajuat todellakin olevasi aidosti Lapissa.

Saariselkä on varmasti helpoin pohjoisen kohteista, jos mielit päästä tunturiin. Jos kunto ei riitä, Kaunispään huipulle pääsee jopa autolla. Muita helppoja tapoja kivuta tunturiin löydät täältä. Mikäli jaksat nousta portaita, kannattaa ehdottomasti nousta Kiilopään huipulle. Kirkkaalla ilmalla maisema avautuu aina Venäjälle asti.

Metsähallituksen ylläpitämä retkeilyreitistö Saariselällä on laaja ja monipuolinen. Urho Kekkosen kansallispuiston kupeessa olevan alueen helpoimmat luontopolut ovat vain kilometrin – parin mittaisia, pisimmät erämaareitit yli 30 kilometrin mittaisia. Reitit ovat selkeästi merkittyjä, joten eksymisvaaraa ei ole. (Paitsi minulla, jolla on taipumus eksyä vähän joka paikassa.)

Saariselän matkailualueella on panostettu paljon maastopyöräilyreitteihin, joten jos tämä liikuntamuoto kiinnostaa, tässäkin suhteessa Saariselkä on hyvä vaihtoehto.

Yksityiskohtaista tietoa Saariselän retkeilyreiteistä löydät täältä.

Kesäaikaan Saariselältä saa mökkimajoitusta melko kohtuuhintaan. Alueella on myös useita hotelleja, joilla on kesäkautena usein hyviä tarjouksia. Jos haluat majoittua hulppeissa maisemissa, Kaunispään huipulla oleva Star Arctic Hotel on kiva vaihtoehto.

Vaikka Saariselän parasta sesonkiaikaa on talvi- ja syyskausi, osa ravintoloista ja baareista pitää ovensa auki ympäri vuoden (ellei korona ole toisin päättänyt). Holiday Clubilla on Saariselällä myös kylpylä.

Inari ja Juutuanjoki

Kun jatkaa Saariselältä noin 70 kilometriä pohjoiseen, tullaan Inarin kirkonkylään.

Jos vähänkään saamelaiskulttuuri kiinnostaa, kannattaa vierailla saamelaismuseo Siidassa. Siida on hieno näyttelykokonaisuus arktista luontoa sekä saamelaiselämää ja historiaa. Vuosittain Siidassa on myös korkeatasoinen valokuvanäyttely. Siidan vierestä pääsee muuten katamaraaniristeilyille upealle Inarijärvelle.

Kirkonkylän halkaisee hieno Juutuanjoki, joka on kalastajien suosikki, mutta jonka rannoilla kulkee kaunis retkeilyreitti. Kokonaisuudessaan helppokulkuisen reitin pituus on vajaa kuusi kilometriä. Kittiläntien varresta Jäniskosken sillalle välisen osuuden voi kulkea myös pyörätuolilla tai lastenvaunujen kanssa.

Kiva majoituspaikka Juutuanjoen varrella on Hotel Kultahovi. Jos mielit syödä vähän paremmin, suosittelen Kultahovin useaan otteeseen palkittua Aanar-ravintolaa. Herkullisia pohjoisen makuja tyylillä ja taidolla.

Ylläs

Ylläs on niitä alueita, joka varsin parhaiten tunnetaan talvikohteena, mutta minusta tänne kannattaa ehdottomasti matkata myös kesäaikaan. Alueen seitsemän tunturia ja reilun 200 kilometrin mittainen kesäretkeilyreitistö tarjoaa paljon mahdollisuuksia erilaisiin luonnossa liikkujan tarpeisiin.

Helpoin tapa huiputtaa tunturi Ylläksellä on nousta gondolihissillä 719 metriä korkealle Yllästunturille. Tietoa muista hienoista tunturireiteistä löydät täältä.

Ylläksellä alueella kannattaa liikuskella myös vähän laajemmin. Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa on laaja retkeilyreittitarjonta ja paljon hienoja luonto- ja tunturireittejä. Tietoa näistä saat täältä. Suosittelen Pallaksen Taivaskeron kierrosta, vaikka matkaa Ylläkseltä tänne onkin noin 70 kilometriä. Pallastunturin luontokeskukselta lähtevä 8,3 kilometrin mittainen rengasreitti kuljettaa upeissa tunturimaisemissa. Omia kokemuksiani lisää täältä.

Samalla suunnalla (noin 50 kilometrin päässä Ylläkseltä) on muuten toinen huomattavasti edellistä helpommin saavutettava tunturi, Särkitunturi. Mikäli haluat nähdä upeita tunturinäkymiä ilman rankkaa nousua, tämä on hyvä vaihtoehto, joka sopii myös lasten kanssa kuljettavaksi. Reittikokemuksistani kerron täällä.

Kivoja majoituspaikkoja Ylläksellä ovat kylpylähotelli Lapland Hotel Saaga sekä kotoinen Ylläs Lodge 67°N. Kesäaikaan kannattaa myös etsiskellä alueelta edullista mökkimajoitusta.

Kilpisjärvi – Saanatunturi

Jos olet kiinnostunut näkemään ehkä Suomen kauneimman maiseman, kannattaa jatkaa Ylläkseltä vielä tovi ylöspäin E8 tietä käsivarren Lappiin Kilpisjärvelle.

Mallan luonnonpuiston pysäköintialueelta (Kilpisjärventie 14850, Enontekiö) lähtee polku, joka nousee neljän kilometrin matkan Saanatunturin huipulle. Takaisin palataan samaa reittiä.

Saanatunturin maisemat olivat niin vaikuttavat, että jokaisen liikuntakykyisen suomalaisen kannattaisi kerran elämässään nähdä tämä mykistävä näkymä. Saanan huippu on Suomen helpoiten saavutettavissa oleva yli tuhatmetrinen tunturi.

Vaikka olin ennen Saanan valloitusta liikkunut Lapissa paljon ja kiivennyt useisiin tuntureihin, Saana tarjoili jotain aivan omaa luokkaansa olevan kokemuksen. Oli vaikea uskoa, että Suomessa oltiin. Kokemuksiani Saanan huiputuksesta löydät täältä.

Tulevana kesänä on Lappiin päästävä ihan ehdottomasti. Suunnitelmissa on piiloutua kahdeksi viikoksi Inarin erämaahan. Aikeissa olisi myös tutustua Lemmenjoen kansallispuistoon ja käydä katsomassa Lapin näyttävin vesiputous Ravadasköngäs.

Voi kesä, tulisit jo!

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista