All Posts By

Annemaria

Yleinen

Vuoden 2019 parhaat matkakohteet

perjantai, tammikuu 24, 2020

Mitkä olivat minulle viime vuonna mieleenpainuvimmat tai kiinnostavimmat matkakohteet? Kertasin vähän omaa matkailuvuottani ja poimin sieltä muutaman helmen.

Edellisvuoden tapaan vietin kevään ja loppuvuoden pääosin Espanjan Aurinkorannikolla. Yritin laittaa jäitä hattuun ja olla antamatta rakkaalleni, Andalusialle, minkäänlaista etulyöntiasemaa. Mutta ei sille minkään mahda, viimekin vuonna eteläinen Espanja vaikutti niin merkittävästi monella tapaa, että pakko oli nostaa muutama juttu myös näihin suosikkeihini.

Kas tässä, vuoden 2019 parhaat reissukokemukseni:

Vuoden kulttuurikaupunki: Tallinna

Kylläpä sitä tuolla lahden takana tapahtuu. Pienen ajan sisällä Tallinnaan on noussut monta uutta nähtävyyttä, joista monesta on tullut melkoisia yleisömagneetteja.

Kalamajan alueelle perustettu valokuvakeskus Fotografiska on minusta parasta, mitä valokuvataiteen alalla olen koskaan nähnyt. Tälle kohteelle voisi hyvin antaa vuoden kulttuuritekopalkinnon, niin hieno kokonaisuus se on.

Fotografiska tarjoilee maailmankuulujen valokuvaajien huikeita vaihtuvia näyttelyitä. mutta myös tuntemattomampien marginaalikuvaajien otoksia mielenkiintoisessa miljöössä. Jos vähänkään aihepiiri kiinnostaa, Fotografiskaa ei kannata ohittaa.

Ja onhan Tallinnalla tarjolla muitakin hienoja uutuuksia: koko Noblessnerin alue ja siellä Taidekeskus Kai, Keksintötehdas Proto ja vuoden lopussa Vanhaan kaupunkiin avattu Merenkulkumuseo Paks Margareeta. Aika paljon uutta nähtävää yhteen kaupunkiin.

Kuulin, että keväällä myös surullisen kuuluisa Patarein vankila avautuu jälleen yleisölle. Entinen pahamaineinen vankila on koskettava pala rankkaa historiaa, jota en kyllä suosittele heikkohermoisille.

Mitä uutta Tallinnassa?

Jotta emme unohtaisi

Vuoden kaunein: Frigiliana

Sallittakoon vähän Andalusia-herkistelyä. Frigilianan pieni valkoinen kylä mainitaan varmaan kaikissa Espanjan kauneimpien kylien listoilla ja ihan syystä. Oli se niin ihana, että ihan herkisti.

Nerjan rantakaupungin vieressä vuoristossa sijaitseva kylä on kaunis kuin karamelli. Valokuvaajalle unelma ja romantikolle rakkautta. Ehdottomasti yksi vuoden kauneimmista paikoista.

Ehkä se kaikkein kaunein Andalusian valkoinen kylä

Vuoden vaikuttavin: Caminito del Rey

Kun kulkee lankkusiltaa pitkin vuorenseinämää, jossa pudotusta alas on parisataa metriä ja ylös saman verran, voi onnitella itseään rohkeudesta. Etenkin, jos sattuu vähänkään olemaan korkeanpaikankammoinen.

Hyvin meni, ihan huikea kokemus. Jos matkailet Aurinkorannikolla tai ylipäätään Malagan maakunnassa, Caminito del Rey, Kuninkaan polku, kannattaa kokea. Reitti ei ole vaativa, mutta näkymät palkitsevat.

Huikea vaellusreitti pitkin vuorenseinämiä

Vuoden luontokohde: Saariselkä

Jos on minusta Espanja ihana, ihana on myös Lappi ja sen puhutteleva luonto. Vietin kesäviikon Lapissa Saariselällä ja pääsin kokemaan sen monipuolisia retkeilyreitistöjä ja hienoja tunturimaisemia.

Metsähallitukselle iso peukku Saariselän loistavasta reittiverkostosta. Hienosti olette ottaneet huomioon kaiken kuntoiset lapinkävijät. Ja mikä parasta, Saariselkä on loistava luontokohde kaikkina vuodenaikoina oli sitten juttusi hiihto, laskettelu, patikointi tai kalastus.

Viikon putki Lapissa otti voimille

3 x helposti tunturiin Saariselällä

Vuoden kotimainen kaupunki: Savonlinna

Ystäväni kanssa meitä nauratti. Lämpömittari näytti 30 astetta, kun kuljeskelimme Savonlinnassa, Saimaan suloisen rantakaupungin maisemissa. Wanhan Kasinon terassilla tuli sellainen tunne kuin olisimme olleet jossain etelän lomakohteessa.

Miten paljon voikaan yhdellä kaupungilla olla vesistöä ja rantaviivaa. Menit minne tahansa, aina jostain pilkottaa Saimaa. Savonlinna on kuin suomalainen maisemapostikortti tai seppelepäinen Suomi-neito.

Seppelepäinen Suomi-neito

Vuoden ulkomainen kaupunki: Almuñécar

Veikkaan, ettei moni ole kuullutkaan Almuñécarista, Andalusian itäosan rantakaupungista, joka on espanjalaisten oma lomakohdesuosikki (paitsi Kaj Kunnas, joka asustelee siellä osan vuotta). Ei mekään oltu kuultu. Satuin vain lukemaan erään lehtijutun, jonka perusteella sitten matkattiin kaupunkiin.

Kannatti mennä. Ihania rantoja, pieni ja kompakti vanha kaupunki, historiaa ja vähän sellaista sopivaa granadalaista kylätunnelmaa. Almuñécarissa tuntuu juuri siltä, miltä Andalusiassa haluaa tuntuvan. Käymisen arvoinen pikkukaupunki.

Costa Tropicalin historiallinen pikkukaupunki

Vuoden lähimatkakohde: Viipuri

Viipuri on erikoinen. Vähän niin kuin olisi Helsingissä ja vähän niin kuin olisi vanhassa Neuvostoliitossa. Viipuri on ruman kaunis. Kaupunki, johon ei oikein tiedä miten suhtautua. Kiinnostava omalla tavallaan.

Matkustin Viipuriin Lappeenrannasta laivalla pitkin Saimaan kanavaa. Mukava matkustusmuoto ja lähimatkailua parhaimmillaan. Viisumivapaat risteilyt Viipuriin alkavat jälleen toukokuun puolivälissä.

Viipuri ei jätä kylmäksi

Vuoden sympaattisin: Kuressaari

Saarenmaan maakunnan pääkaupunki Kuressaari on kaupunki, jossa voitaisiin hyvin kuvata maalaisromanttista tv-sarjaa. Idyllinen pieni paikkakunta on tehnyt minuun vahvan vaikutuksen.

Pidän Kuressaaren rauhoittavasta ja lämminhenkisestä tunnelmasta, joka saa tuntemaan kuin olisin sukeltanut jonnekin lapsuusajan maisemiin puutalojen reunustamalle kotikadulle. Kukapa ei viihtyisi tässä sympaattisessa pikkukaupungissa, joka sijaitsee vain reilun 200 kilometrin ja lyhyen lauttamatkan päässä Tallinnasta. Jos et ole käynyt, mene ihmeessä.

Mitä tehdä Kuressaaressa?

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Elämäntaito Fuengirola Yleinen

Viikon varrella koettua ja värien kaipuuta

lauantai, tammikuu 18, 2020

Suomen tammikuu näyttää marraskuulta. Katsoin lentokoneen ikkunasta ulos ja mietin, että kuka on sammuttanut kaikki valot.

Kotona jälleen pienen mutkan kautta. Malagan kone oli lähes tunnin myöhässä, minkä seurauksena missasin viimeisen junan. Ei auttanut muu kuin yöpyä lentokenttähotellissa ja nauttia Pringles-illallinen hytin kokoisessa huoneessa. Aamulla herätys viideltä, jotta ennättäisin ensimmäiseen junaan ja aloittamaan duunit ajoissa. Tästä se arki taas lähtee.

Aamiaisella huomasin, että tomaatit eivät maistuneet miltään. Voi näitä suomalaisia keinovalon alla kypsytettyjä kasvihuonevihanneksia. Tomaatilla ja tomaatilla on eroa. Jos aina napsii mauttomia vihanneksia, sitä unohtaa jossain vaiheessa, miltä maistuu auringon kypsentämä mehukas punaposki.

Olipa mielenkiintoista kuunnella lentokenttäbussissa kahden matkailijan keskustelua. Höristelin korviani, kun kuulin Herra X:n kommentteja Fuengirolasta. ”Sellainen suomalaisghettohan se on. Ei siellä muuta ole kuin suomalaisia, suomikauppoja ja suomiravintoloita. Jopa kadunnimet ovat suomenkielellä. Asunnot ovat homeisia, kosteita ja vetoisia. Sähkö on monta kertaa Suomea kalliimpaa ja sääkin on talvella ihan jäätävää. Kuka sinne nyt haluaa?”

Ei herra itse ollut Fuengirolassa käynyt, mutta tuttavat olivat kertoneet. Siksi hän oli lähdössä Kanarialle, se kun on sitä paljon aidompaa Espanjaa. Mitäpä tuohon nyt mitään sanomaan. Sieltähän ne tulivat taas kaikki Fuengirolan stereotypiat ”asiantuntijan” suusta. Hyvää matkaa vaan.

Kotona oli ihanaa mennä kylppäriin, joka oli lämmin. Vaikka Espanjan asuntomme saa lämpimäksi lämpöpumpuilla, kylppärimme on ilman minkäänlaista lämmitystä ja siksi aina aika viileä. Pyyhkeet on pakko nostaa kuivumaan muuanne.

Oli pitkästä aikaa ihanaa tepastella paljain jaloin lämpimällä lattialla. Tuli mieleen ne kotikaupunkini intialaisopiskelijat, joiden suurin huoli Suomeen muutossa oli ollut, että miten he tarkenevat asunnoissaan näin kylmässä maassa. Olivat onneksi joltain kuulleet, että täältä saa ostaa sellaisia lämpimiä makuupusseja, jotka kestävät jopa pakkasasteita.

Pitkän tauon jälkeen tuntui töiden aloittaminen ihan hyvältä. Luulin lamaantuvani paluusta, mutta minullahan onkin ihan hyvä flow päällä. Tauko on selvästi tehnyt hyvää. Normiarki tässä kohtaa ei maistukaan niin puisevalta kuin kuvittelin.

Olin unohtanut, miten aikaisin tulee pimeää. Missä välissä se päivä oikein olikaan? En ehtinyt huomaamaan.

Parina ensimmäisenä aamuna herättyäni en ole heti muistanut missä olen. On pitänyt vähän aikaa tuijotella makuuhuoneen seiniä ja tehdä tuttavuutta tämän toisen todellisuuden kanssa. En tiedä mistä johtuu, että olen nähnyt poikkeuksellisen paljon unia, hyvin sekavia sellaisia.

Toissapäivänä olisi pitänyt olla Matkailumessuilla Helsingissä. Tarkastelin työtilannettani ja totesin, että nyt on pakko laittaa jäitä hattuun ja leipätyö etusijalle. Harmitti jättää väliin kaikki kivat kutsut, mutta tässä kohtaa tarvitsen jokaisen työpäivän selvitäkseni aikatauluista.

Toisaalta epämääräisen käytävävaeltelun ja osastolta toiselle marhaamisen rinnalle haluaisin mennä messuille paremmalla suunnittelulla. Ottaa etukäteen yhteyttä mahdollisiin uusiin yhteistyökumppaneihin ja valmistautua miettimällä, mitä annettavaa bloggaajana minulle eri yrityksille voisi olla. Onneksi on uudet messut vuoden päästä. Sinne tähdätään.

Kävin katsomassa uuden kotimaisen elokuvan Teräsleidit. Typerästä ja täysin sopimattomasta nimestään huolimatta leffa oli ihan viihdyttävä ja antoi jopa ajattelemisen aihetta. Se, että vanhat naiset juovat viinaa ja harrastavat seksiä oli kuitenkin vain sivuseikka. Taustalla oli vakavampaa sanomaa. Onko pakko elää 75-vuotiaaksi ymmärtääkseen vasta, että omia toiveitaan pitää kuunnella?

Vähän väkisin kootun juonikuvion sai pysymään kasassa väliin jopa herkullinen ja kärkevä dialogi. Ja ehdottomasti nuo kolme upeaa ja kokenutta naisnäyttelijää: Seela Sella, Leena Uotila ja Saara Pakkasvirta. Erityisen iloinen olen myös siitä, että tässä elokuvassa on iäkkään naisen poikkeava näkökulma. Muutakin voi tehdä kuin osallistua pelargoniakerhoon…

Tuli mieleen eräs lukemani ajatus: kuolinvuoteella moni harmittelee sitä, mitä jäi tekemättä, ei niinkään sitä, mitä tuli tehdyksi. Olisiko tässä jotain muistettavaa loppu elämälle?

Viikon varren askelmittari näyttää heikkoja lukemia. Viime vuoden malliin, mieli ei halua ulos synkkyyteen. Olen poistunut kotoa vain sen verran kuin työasiat vaativat. Viikon saldo Fugessa 56,4 km + päälle 1 x padel ja 1x pingis. Lukemat viikolta kotisuomesta 19,3 km. Pitäisi varmaan laittaa jonkin sortin pakkovaihde ja ruoskinta päälle.

Mikä on sinusta suurin ero arjen välillä Suomessa ja Espanjassa, kysyi ystäväni. Hmmm, tammikuinen arki on Suomessa harmaa. Espanjan arki on kuvaannollisesti ja kirjaimellisesti paljon värikkäämpi. Osittain sitruunankeltainen, osittain palmunvihreä, vähän appelsiininoranssia, merensinistä ja häivähdys bougainvilleanpunaista. Voi hyvänen aika, miten paljon auringon lisäksi kaipaankaan noita Espanjan asuinmiljööni värejä.

Älkää sitten ihmetelkö, miksei hosita lähteä lenkille.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Andalusia Costa del Sol Espanja Fuengirola

Juhlahumua Fuengirolassa ja paluu maan pinnalle

sunnuntai, tammikuu 12, 2020

Huh, nyt voi varmaan jo hetkeksi huokaista helpotuksesta, sillä vuodenvaihteen melkoinen juhlakimara on saatu päätökseen.

Espanjassa tehdään arjesta juhlaa

Melkoista juhlakansaa nämä espanjalaiset vaan ovat. Kalenterissa vilisee juhlapyhää ja fiestaa siihen malliin, että ihan vakavasti on pitänyt miettiä, että missä välissä paikalliset oikein ennättävät töitä tekemään. Ja kaikkia juhlapäiviä vietetään asiaan kuuluvasti: hyvän ruuan merkeissä, sosiaalisesti, äänekkäästi ja pitkälle aamutunneille. Välillä lauletaan, taputetaan ja tanssitaan. Arriba!

Virallisten juhlapyhien lisäksi kullakin itsehallintoalueilla on omia vapaapäiviä, kaupungeilla ja kylillä lisäksi omia paikallisjuhlia, joita vietetään yleensä koko yhteisön voimin.

Mielenkiintoinen ilmiö on, että lisää juhlapyhiä saadaan sillä, että juhlapyhän sattuessa sunnuntaille seuraava arkipäivä on myös vapaa. Ja jos juhlapäivä sattuu torstaille, usein myös perjantai pidetään vapaapäivänä. Toisaalta tämä kaikki ruokkii entisestään espanjalaisten sosiaalista elämäntapaa. Perheelle ja ystäville on enemmän aikaa. Mikäli olet kiinnostunut näkemään millaisia juhlia espanjalaisten vuoteen kuuluu, kurkkaa täältä.

Joulua vietettiin meillä varsin rauhallisesti. Uutenavuotena ja loppiaisena sen sijaan pantiin bilevaihde päälle.

Uudenvuodenbileet vapputunnelmissa

Uudenvuodenaattona osallistuimme Fuengirolan kaupungin järjestämään vuodenvaihteen juhlaan kaupungintalon aukiolla. Kaupunki kustansi paikallaolijoille siideriä, bilerekvisiittaa ja viinirypäletölkkejä, joiden rypäletusinan söimme oikeaoppisesti vuoden 12 viimeisen sekunnin aikana. Bilebändi piti huolta tunnelmasta lattarimeiningillä.

Meitä nauratti, että ilmiselvästi nyt oli mennyt vappu ja uusivuosi sekaisin, sillä harvoin sitä on tullut koristeltua itseään uudenvuodenaatoksi serpentiinillä ja vappuhatulla puhumattakaan vappupilleistä ja -nenistä.

Menomatkalla ihmettelimme, miten rauhallista uudenvuoden aattoiltana kaupungin keskustassa oikein olikaan. Suurin osa ravintoloista oli kiinni ja niissä paikoissa, mitkä olivat avoinna, oli lähes poikkeuksetta yksityistilaisuus. Hädin tuskin missään näkyi ketään. Vuoden viimeisellä tunnilla olisi odottanut kaupungin keskustassa joltisenkin riehakasta menoa.

Syy tähän selvisi vähän myöhemmin. Puolen yön jälkeen taivaltaessamme takaisin kohti kotikulmia ravintolat vasta availivat oviaan. Paikallisten juhliminen näytti alkavan vuoden vaihtumisen jälkeen.

Kaupungintalon aukiolla oli hyvä meininki.

Itämaan kuninkaat saapuivat

Pian uudenvuoden jälkeen koitti loppiainen, joka espanjalaisittain vastaa ehkä enemmän meidän joulua. Tuolloin Itämaan tietäjät, Caspar, Melchior ja Balthasar, saapuvat näyttävissä kulkueissa ja tuovat lapsille lahjoja ja tuhmille hiilenkokkareita. Fuengirolaan kolmikko saapui helikopterilla.

Olimme seuraamassa Fuengirolan keskustassa loppiaisaaton kulkueita melkoisessa ihmispaljoudessa ja saimme osamme karkkisateesta. En tiedä onko uskomista, mutta Fuengirolan kaupungin nettisivuilla väitettiin, että heitettäviä makeisia olisi ollut peräti 33 tonnia. Sehän on ihan järkyttävä määrä! Melkoisen saaliin näytti useampikin keränneen. Jos uudenvuoden aattona oli vappumeininki, loppiainen oli selvästi karnevaalihenkinen.

Karkit kelpasivat pienille ja vähän isommille.Perinneleivonnainen Roscon kuuluu ehdottomasti espanjalaiseen loppiaiseen.

Shoppailua, josta tuli hyvä mieli

Loppiaisen jälkeen alkoivat perinteiset alennusmyynnit ”rebajaiset”. Käytiin miehen kanssa kiertelemässä niin Fuengirolan suurimmassa tavaratalossa Mijaksen El Corte Inglesissä ja ostoskeskus Miramaressa.

Kyllä se nyt on todistettu, ettei meitsistä ole enää kunnon shoppailijaksi. Vaikka hyviä alennuksia olikin, en jotenkaan osannut ihmispaljoudessa mitään ostaa. En nykyisin ole edes niin kiinnostunut kaupoissa kiertelystä ja ilmiselvästi minusta on tullut myös paljon harkitsevaisempi kuluttaja. Hyvä niin.

Sen sijaan suurta mielihyvää tuotti hyväntekeväisyyskirpputori, jonne poikkesin ihan sattumalta. Kutakuinkin Fuengirolan juna-aseman ja Feria-alueen puolivälissä junakadulla sijaitsee riippumattoman Cudeca-säätiön kirpputori, jonka tuotto menee syöpäsairaiden palliatiiviseen hoitoon.

Säätiön perustajan, englantilainen Joan Huntin, aviomies kuoli syöpään 1991, jonka jälkeen hän päätti pyhittää elämänsä parantumatonta syöpää sairastavien potilaiden ja heidän omaistensa elämän helpottamiseen. Säätiö ylläpitää Benalmadenassa saattohoitokotia.

Varoja yhdistys kerää lahjoistusten lisäksi mm. vapaaehtoisten työntekijöiden pyörittämillä kirpputoreilla eri puolilla eteläistä Espanjaa. Fuengirolan kirpputori ottaa vastaan lahjoituksina vaatteita, kenkiä, astioita ja erilaista kodintavaraa sekä myös huonekaluja, jotka toimitetaan Malagan myymälään.

Katsokaapa, minkälaisen löydön tein tuolta kirpputorilta. Päätin, että Fuengirolan kauden päätteeksi laitan hyvän kiertämään ja luovutan osan vaatteistani tälle kirpputorille. Rikka rokassa, mutta näin tärkeän asian puolesta tehtävää työtä haluan ehdottomasti olla tukemassa. Menkää käymään tuolla kirppiksellä ja jos teillä on ylimääräistä hyvää tavaraa, viekää mukananne.

Juhlamekko kahdeksalla eurolla.

Pudotus arkeen

Nyt alkoi meitsillä sitten, jos ei ihan tipaton tammikuu, niin jonkinlaiset nenänvalkaisuviikot. Kyllähän se niin on, että jatkuvat juhlat ja hyvä seura saavat kumoamaan viinilasillisia herkemmin kuin muulloin. Mutta hauskaa  on ollut, vaikka nyt tuntuukin hyvältä asettautua viettämään rauhallisempaa ja kuivempaa normiarkea.

Pudotus arkeen tulee olemaan tällä erää monella tapaa melkoinen. Pakko on sanoa hetkeksi hyvästit kaikelle Espanjan ihanuudelle ja lennellä takaisin Suomen kamaralle töitä puurtamaan. Vähän kyllä huolettaa, mitä tuleman pitää ja miten sitä taas osaa vaihtaa työmoodin päälle. Elämän sietämättömään keveyteen alkoi jo liian hyvin tottua.

Mutta toisaalta minusta kontrastit tekevät elämästä parempaa ja rikkaampaa. Tarvitaan juhlaa ja tarvitaan arkea, carambaa ja raatamista. Tarvitaan highlighteja ja tarvitaan tylsyyttä. Kukapa sitä jaksaisi kultajyviä koko ajan syödä? Puisevilta ne alkavat ennen pitkää maistua.

Tapakset vaihtuvat nyt vähäksi aikaa ruisleipään, Iberico Aitonakkeihin ja viini terveellisempiin juomiin. Erinomaista uutukaista vuotta teille kaikille.

PS: Blogin Facebook sivulla on menossa kilpailu, jossa arvotaan liput kahdelle ensi viikonlopun, 17. – 19.1.2020 Matkamessuille Helsingin Messukeskuksessa.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Andalusia Costa del Sol Espanja Fuengirola

Ihana rantareitti Puerto Banúksesta Marbellan keskustaan

maanantai, tammikuu 6, 2020

Marbellassa on aina kiva piipahtaa. Vanhan kaupungin viherkasvein reunustetut kadut ovat silmäkarkkia parhaimmillaan ja muutenkin kaupungilla on sellainen kevyesti hienostunut ilmapiiri.

Rakennukset ovat hyvässä kunnossa ja katukuva kaikkinensa huoliteltua ja visuaalista. Ravintolat ovat satsanneet selvästi muuta Aurinkorannikkoa enemmän ulkoasuun ja sisustukseen. Fuengirolalle tyypillisiä tylsiä kelmukuppiloita ei ole samaan malliin. Sama pätee myös kiinakauppojen määrään. Vanhan kaupungin kaduilla on kivoja pikkuputiikkeja.

Olkoonkin, että tässä on paljon turisteille suunnattua tarjontaa, se ei siltikään vähennä tosiasiaa, että Marbella on viehättävä. Ainakin minä viihdyn vanhan kaupungin sokkeloissa ja sievillä aukioilla oikein hyvin.

Marbellalla on edelleenkin oma elitistinen maineensa ja toki monista asioista pystyy päättelemään, että kaupungissa liikkuu äveriäämpää porukkaa kuin muissa Costa del Solin kaupungeissa. Silmä bongasi kalliiden autojen merkkiliikkeitä, luksushuonekalukauppoja, ylellisen näköisiä kampaamoita, kauneushoitoloita ja koruliikkeitä. Ja sittenhän Marbellalla on raharikkaiden oma ”huvipuisto” Puerto Banús.

En ollut koskaan aiemmin käynyt katsomassa tuota ökyturismista tunnettua huvisatama-aluetta ja päätin tällä kertaa katsastaa, miltä näyttää alue, joka kelpaa vaikkapa Saudi-Arabian prinssille.

Fuengirolasta pääsee Marbellaan kätevästi bussilla, joita lähtee linja-autoasemalta puolen tunnin välein. Matka kestää bussista riippuen 45 minuuttia (bussi 60) tai 1 h 15 minuuttia (bussi 220). Lippu ostetaan etukäteen bussiaseman luukulta ja se maksaa yhteen suuntaan vajaa 3,50 euroa.

Jos mielit Marbellan keskustaan, jää pois keskustan, centron, pysäkillä, sillä kaupungin linja-autoasema sijaitsee hieman syrjemmässä. Myös vanha kaupunki sijaitsee aivan tämän pysäkin takana.

Mikäli haluat jatkaa Puerto Banukseen, busseja sinne lähtee viereiseltä pysäkiltä noin 20 minuutin välein (bussi nro 1) ja taksa on normaali kaupunkimaksu 1,15 euroa.

Puerto Banúkselle ei meidän tarvinnut paljoa antaa aikaa. Kyllähän se on totta, että paikka selvästi tuoksuu kalliille samppanjalle ja kaviaarille. Toinen toistaan hienompia huvijahteja satamassa kuin St. Tropezissa konsanaan. Toisella puolella rivistö merkkiliikkeitä, joihin minulla ei ollut asiaa ja taustalla hetkittäin Ferrarin kehräävää pörinää.

Ihailin lähinnä kauniita näyteikkunoita ja totesin, että onpas täällä kaikkea ”ihanan kallista”. Ironiselta tuntuivat tässä miljöössä Senegalin katukauppiaat, jotka yrittivät tyrkyttää omia Michael Korsejaan ja Vuittoneitaan.

Sen sijaan syy, miksi Puerto Banúkseen kannattaa mennä, on ihastuttava rantareitti pitkin merenrantaa Marbellan ja Puerto Banúksen välillä. Noin seitsemän kilometrin matka oli minusta todella kiva taittaa välimaastossa, jossa toisella puolella meren aallot huuhtoivat rantoja ja toisella puolen hyvinhoidetut viheralueet reunustivat rantatietä.

Ohitimme useita korkeiden aitojen ympäröiviä luksushuviloita, kauniita loma-asuntoja, kalliin näköisiä hyvinvointiin keskittyneitä yrityksiä, ravintoloita ja jäipä matkan varrelle myös islamilainen moskeija. Reitti on saanut lempinimen ”Kultainen maili”.  Matkalla oli mukavaa pysähtyä viinilasilliselle aivan meren tuntumaan, vaikka hintataso oli saanut lisäkertoimia totutusta.

Marbellan keskustan päässä kävimme muuten syömässä rantakadun libanonilaisessa ravintolassa Yaba Ofissa. Piskuisen paikan ruoka oli maukasta ja edullista. Mikäli Lähi-idän keittiö kiinnostaa, suositus tälle hieman kotikutoisen oloiselle pikkuravintolalle.

Bussi takaisin Fuengirolaan lähti samalta kadulta kuin mihin tullessa jäimme. Pysäkki on tien toisella puolella puiston jälkeen, noin 200 metrin päässä tulopysäkiltä Fuengirolaan päin. Paluumatkan lipun voi ostaa bussista.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Elämäntaito Yleinen

Asenne ratkaisee

perjantai, tammikuu 3, 2020

On kaksi tapaa elää: joko niin, että mikään ei ole ihmeellistä, tai niin, että kaikki on ihmeellistä. – Albert Einstein

Joka ikinen vuodenvaihde aiheuttaa minulla jonkin sortin itsetutkiskelua. Tekee mieli pohtia sitä, miten meni viime vuosi niin kuin omasta mielestä ja mitä toivoisin elämääni lisää tulevalle vuodelle.

Olen ajat sitten luopunut uudenvuoden lupausten teosta. Eiväthän ne kohdallani kuitenkaan pidä. Sen sijaan parempi tapa on miettiä omaa tekemistäni ja sitä, voisinko omalla toiminnallani tehdä tulevasta vuodesta entistä paremman. Voinko esimerkiksi omalla suhtautumisellani parantaa omaa ja läheisteni hyvinvointia? Pystyisinkö vahvistamaan parhaita luonteenpiirteitäni ja heikentämään negatiivisia?

Jos jotain tämä elämä on opettanut niin sen, että oikeastaan ainut asia mihin voi vaikuttaa on oma asenne ja oma toiminta. On turhaa hakata päätä seinään ja kuvitella, että muiden tekemisiin voi vaikuttaa. Siinä harvoin onnistuu, jos ylipäätään koskaan. Mikset sinä koskaan tai miksi sinä aina…? Tämä keskustelu harvoin johtaa yhtään mihinkään. Ainut, mitä sillä saa aikaan, on eripuraa.

Ei mies lopeta tupakoimista sen takia, että sanon niin tai en minä lisää liikuntaa siksi, että joku muu haluaa. En minä pysty muita muuttamaan eikä kukaan voi muuttaa minua. Muutos lähtee aina meistä itsestämme. Ainut, mihin pystyn oikeasti vaikuttamaan on oma toimintani ja oma asenteeni. Parasta siis keskittyä niihin.

Meillä kaikilla on hyvät puolemme, jos sitten ne huonot ja heikot kohtamme. Voisin itse tehdä pitkän listan asioista, jotka ärsyttävät omassa itsessäni. Vaan kuinka vaikeaa onkaan päästä eroon syvään juurtuneista käyttäytymistavoistaan? Sieltä ne aina uudestaan nostavat päätään, vaikka kuinka ajattelee, etten sorru enää reagoimaan johonkin asiaan totutulla negatiivisella tavalla. Käyttäytymisen syyt ovat usein syvällä ja juontavat menneisyyteen, joskus jopa lapsuuteen.

Paljon helpompaa on nostaa esiin hyvät puolensa ja keskittyä niihin. Olen itse taipuvainen itseruoskintaan ja ankaruuteen. On pitänyt opetella olemaan oman itseni paras ystävä ennemmin kuin pahin vihollinen.

Uutukaisen vuoden alkajaisiksi päätin keskittyä vahvuuksiini ja listata viisi parasta luonteenpiirrettäni. Uskon siihen, että jos pystyn entisestään vahvistamaan näitä ominaisuuksiani, pystyn luomaan parempaa tulevaisuutta niin itselleni kuin läheisilleni.

1. Posititiivinen asenne

Vaikka kuinka kliseiseltä kuulostaa, asenteen merkitystä ei voi koskaan väheksyä. Se oikeastaan vaikuttaa niin paljon siihen, miten me koemme ympäröivän maailmamme.

Voin pitää itseäni onnellisena, että koen olevani aika tavalla positiivinen ihminen, yltiöpositiivinen mieheni mukaan. Haluan, että maailmassani on paljon enemmän kyllä-alkuisia kuin ei-alkuisia lauseita. Kyllä onnistuu, kyllä kannattaa, kyllä osaan, kyllä opin, kyllä jaksan, kyllä selviän, kyllä kaikki järjestyy…

Voi olla, että kaikki ei mene aina suunnitellusti, mutta parempi lähteä liikkeelle sillä asenteella, että hyvä tästä tulee. Inhoan eniten ”pessimisti ei pety” -asennetta. Onko pakko jo etukäteen teilata, jos ei ole edes kokeillut? Tai jo etukäteen heittää rukkaset tiskiin: ei tämä kuitenkaan onnistu? Entäpä jos sittenkin vähän pidemmälle kokeiltaisiin ja katsottaisiin?

Olen vahvasti sitä mieltä, että asenne vaikuttaa pitkälti siihen, miksi joidenkin elämä tuntuu sisältävän paljon enemmän onnea kuin toisten. Vastoinkäymisiä ja ongelmia meillä on kaikilla, mutta paljon on kuitenkin kiinni siitä, kuinka paljon antaa niiden masentaa ja kaataa. Mitä enemmän positiivista mielialaa, sitä onnellisempaa ja parempaa elämää.

Itselleni muistutukseksi tälle vuodelle: älä mieti niin paljon sitä, mitä sinulla ei ole. Keskity siihen, mitä kaikkea sinulla on. Lasi on toivottavasti aina enemmän puoli täysi kuin puoli tyhjä.

2. Aktiivinen elämänasenne

Omasta mielestäni olen aika touhukas tapaus. Tykkään tehdä erilaisia asioita, olen utelias ja kiinnostunut vähän kaikesta. Innostun helposti, mikä ilmenee usein siinä, että minulla on samaan aikaan monta rautaa tulessa. Se huono puoli tässä on, että usein käy niin, että asiat tuppaavat jäämään vähän vaiheeseen. Tai sitten joku juttu vie minut kokonaan ja unohdan kaiken muun.

Toisaalta se hyvä puoli on, että touhukkaana pysyn vireänä. Minulla on harvoin tylsää, sillä aina on tarjolla jotain kiinnostavaa tekemistä. Kaipaan elämääni paljon vaihtelua ja se jos mikä vie minua eteenpäin uusiin juttuihin.

Oppi tälle vuodelle: keskity olennaiseen, äläkä haali itsellesi liikaa asioita. Älä myöskään unohda läheisiäsi ja ystäviäsi, vaikka sinulla olisi kuinka mielenkiintoisia juttuja meneillään. Ja se kotikin vaatii osansa ajastani.

3. Hyväntahtoisuus

Kateellisuus tai katkeruus ovat asioita, joita en tunnista. Erityisesti läheisilleni ja ystävilleni toivon kaikkea hyvää, onnea ja menestystä.

Kateellisuutta minun on muutenkin vaikea ymmärtää. Jos joku menestyy tai saavuttaa jotain, se on ihan valtavan hienoa. Koska menestyksen taustalla on usein pitkäjänteinen työ ja osaaminen, kannattaa enemmän miettiä, voisinko itse oppia tästä jotakin.

Minulla on terävä kieli, jota tulee suitsia ja pitää enemmän kurissa. Vaikka en tarkoittaisikaan mitään pahaa, tulen joskus sanoneeksi asioita, jotka tahtomattani voivat loukata. Myös silkan hyväntahtoisen asenteen lisäksi, voisin tarjota läheisilleni enemmän konkreettista apua.

4. Iloisuus

Kukapa ei olisi kuullut sanontaa ”Ilo irti vaikka syrän märkänis”. Naurulla on ihme mahti. Se yhdistää, lohduttaa, vapauttaa ja rentouttaa. Nauru ja iloa ei voi elämässä olla koskaan liikaa. Olen tietoisesti pitänyt itsessäsi naurun herkässä.

Iloa minulle syntyy hyvinkin pienistä asioista. Valmis aamiainen, jokin visuaalisti kaunis yksityiskohta, ystävän kannustus, aurinkoinen päivä, hyvä ruoka, onnistunut työjuttu, oikeastaan joka päivä on niin tuhottaman monta asiaa olla onnellinen.

Mies meillä varmasti tietää, että saatan sanoa monta kertaa päivässä ”voi, olen niin iloinen.” Tämä lempimottoni ja kyky poimia arjen keskeltä pieniä ilonnaiheita saatelkoon tätäkin vuotta.

5. Herkkyys

Jos ystäviltäni kysyttäisiin, pitävätkö he minua herkkänä, luulen etteivät. En ole niitä ihmisiä, joille tulee helposti tippa silmään liikuttumisesta. Sen sijaan, minua herkistävät voimakkaasti erilaiset visuaaliset asiat ja tässä kohtaa koen itseni joskus erilaiseksi. Koen, että minulla on laaja tunneskaala luontoon, taiteisiin ja muihin visuaalisiin asioihin.

Tätä on vaikea selittää, parempi sana voisi olla ehkä intohimo. Saan niin suuria kiksejä ja syviä tuntemuksia esimerkiksi kauniista maisemasta, jonka värjää juuri oikea valo tai vaan upeista seinäkaakeleista tai intohimoisesta flamencoesityksestä, jonka näin viime viikolla. Saatan haltioitua aivan totaalisesti jollekin toiselle merkityksettömästä ja pienestä jutusta, mutta minulle suuresta ja vaikuttavasta.

Juttuni alkoi itse Einsteinin lainauksella: On kaksi tapaa elää: joko niin, että mikään ei ole ihmeellistä, tai niin, että kaikki on ihmeellistä. Viimeisessä lauseessa on niin paljon sellaista asennetta, jota soisin itselleni entistä enemmän. Ei se huono asia ole, jos linsseihin laittaa vähän vaaleanpunaista filtteriä. Muutenhan niin moni asia näyttäytyy liian usein liian harmaana.

Odotan, että tästä vuodesta tulee ihmeellinen vuosi.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Andalusia Costa del Sol Espanja Fuengirola

Fuengirolan joulu – aurinkoa, mereneläviä ja elämämme kalleinta kinkkua

lauantai, joulukuu 28, 2019

Aurinkoinen ja kesäisen lämmin joulu on iloinen asia, mutta ainakin minulle hieman hämmentävä.

Fuengirolassa vietettiin joulua tänä vuonna poikkeuksellisen lämpimissä keleissä. Lähinnä kummallinen fiilis tuli, kun Suomen jouluradio soitti korkeista nietoksista, mutta meidän ikkunoista pyrki aurinko iloisesti sisään jouluviikolla päivä toisensa jälkeen.

Perinteistä joulutunnelmaa sai vähän hakea, eikä kynttilöidenkään sytyttäminen tuntunut samalta kuin pohjoisen pimeydessä. Oli ihan liian valoisaa ihan liian pitkään. Siltikin jotain riemukasta on siinä, kun joulun päivinä saattoi kuljeskella rannalla kesämekossa.

Aattopäivänä käytiin ystävien luona maistelemassa jouluglögiä, mikä tuoksui ja maistui niin ihanan perinteiselle joululle. En voinut kuitenkaan mitään mielikuvalleni, että kuumaa glögiä paremmin tänne istuu joulujuomaksi kylmä cava. Näin se vaan maa muokkaa omiakin jouluperinteitä.

Kun Suomessa voi joulupyhien pimeydessä hyvällä omallatunnolla linnoittautua sohvan nurkkaan punaviinin, suklaan ja kirjan kanssa, täällä häikäilemättömästi sisälle tunkeva aurinko lähes pakotti lähtemään ulos. Ken raaskii ”haaskata” kaunista aurinkopäivää sisällä nysväämiseen?

Omat hyvät puolensa molemmissa. Suklaarasiassa on puolet jäljellä, mutta jouluksi varatuista kirjoista suurin osa lukematta. Minulla on ollut selviä keskittymisvaikeuksia suuntaan jos toiseen.

Meille joulu ei ole koskaan aiheuttanut suurempaa stressiä ja täällä Fuengirolassa vieläkin vähemmän. Vuosien varrella joulumme on muuntautunut aina tilanteen ja paikan mukaan. Olemme vapauttaneet itsemme ajat sitten perinteisten jouluvalmistelujen härdellistä.

Nautinnollista on, kun voi joulupöydän rakentaa juuri sellaisista raaka-aineista kuin meille parhaiten maistuu. Harmaasuolattu kinkku ja laatikot eivät ole enää vuosiin maistuneet. Lapissa joulupöydän kunkku on ollut poro, täällä etelänmailla tuntui luontevalta kääntyä merenelävien puoleen.

Hietasimpukoita, langusteja, norjalaista kylmäsavulohta, uunissa paahdettuja rosmariiniperunoita, salaattia ja vihanneksia. Siinäpä meidän joulupöydän antimet.

Niin ja olihan meidänkin joulupöydässä myös kinkkua, mutta jotain ihan poikkeuksellista. Olemme täällä Espanjassa ihmetelleet ilmakuivattujen kinkkujen suurta määrää kaikkialla. Ruokakaupoissa, ravintoloissa ja kauppahalleissa roikkuu pitkiä sorkkarivistöjä eikä varmaan niin piskuista baaria löydy mistään, etteikö jossain nurkassa jökötä kinkkujalka telineessä.

Ja kyllähän tuota vuoristokinkkua täällä syödään. Jonkin tilaston mukaan espanjalaiset syövät vuodessa noin 45 miljoonaa kinkkua, joka on lähes yhtä paljon kuin koko maan väkiluku. Melkoista kinkkukansaa todella.

Erityisesti olemme ihmetelleet noiden possujen valtaisaa hintahaitaria. Kalleimmat maksavat useamman sata euroa kappeleelta. Oma taiteenlajinsa näyttää olevan myös kinkkujen huolellinen siivuttaminen. Kalleimpia ilmakuivattuja kinkkuja ei suinkaan osteta vakuumissa, vaan niistä siivutetaan pitkällä veitsellä läpikuultavan ohuita siivuja, jotka asetellaan yksitellen alustan päälle.

Ilmakuivattujen kinkkujen valmistaminen on hyvin valvottua touhua. Näistä halvempia Serrano-kinkkuja voi valmistaa kuudella määrätyllä alueella ja kalliimpaa Iberico-kinkkua vain Extremadurassa, Guijuelossa ja Huelvassa.

Hinta ja maku määräytyvät pitkälti kinkkujen kypsymisajan mukaan. Kinkkuja riiputetaan kuivaamoissa vähintään seitsemän kuukautta, yleensä noin 14 kuukautta. Iberico-kinkkuja kypsytetään vähintään kaksi vuotta, mutta kalliimpien laatujen kypsytysaika voi olla jopa neljä vuotta.

Päätettiin tänä jouluna ottaa selvää onko noissa kinkuissa oikeasti suuria makueroja. Ostettiin joulupöytään perinteistä Serranoa sekä Jamón Bellota Ibericoa, kalleinta mitä Mercadonan kinkkutiskillä oli tarjolla. Kun kinkulla oli kilohintaa 125 euroa, eipä tuota kovin suurta määrää raaskittu ostaa. Kyse on tummasta Pata Negra -possusta, joka laiduntaa vapaana ympäri vuoden tammenterhoja popsien.

En ole itse mikään kinkun ystävä, mutta tässä kohtaa täytyy sanoa, että tämä kinkku oli niin herkullista, ettei oikein edes tiennyt syövänsä kinkkua. Ja kyllähän makuero kalliimman ja halvemman välillä oli melkoinen. Kalliimpi Iberico oli suussa sulavan pehmeää ja maku oli suorastaan pähkinäistä. Tässä taisi nyt käydä niin, että minusta tulikin tämän herkun suuri ystävä.

Seuraavaksi sitten uutta vuotta ja loppiaista odottamaan. Joulupukkia enemmän Espanjassa odotetaan Itämaan tietäjiä. Loppiainen täällä on jopa joulua merkittävämpi juhla, johon olennaisena kuuluvat kolmen kuninkaan kulkueet. Jos vaan olet Espanjassa loppiaisen aikaan, loppiaisaaton kulkueita ei kannata jättää näkemättä. Ne ovat ihan viihdyttävää katsottavaa myös aikuiselle.

Fuengirolan vuodenvaihteen ohjelma kuin myös tammikuun 5. päivän kulkueen aikataulu löytyvät oheisesta liitteestä: https://www.fuengirola.es/wp-content/uploads/2019/11/Programa-de-Navidad-2019-WEB.pdf

Onnellisen uuden vuoden toivotuksia jo tässä vaiheessa teille kaikille.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Andalusia Espanja Majoitus ulkomaat Ravintolat ulkomailla

Vejer de la Frontera – itämaista romantiikkaa andalusialaisittain

sunnuntai, joulukuu 22, 2019

Pelkkä sattuma voi joskus johtaa mukaviin asioihin. Kuten pieneen valkoiseen Andalusian kaupunkiin ja paikkaan, joka on kuin Tuhannen ja yhden yön sadusta.

Minne mentäisiin Cadizin jälkeen? Jeti Costan vuokra-auto olisi käytössämme vielä yhden vuorokauden ja mietimme miehen kanssa, että mihin jäisimme paluumatkalla vielä yhdeksi yöksi.

Levitin sohvapöydälle Andalusian kartan ja ajattelin, että rantakaupungin vastapainoksi olisi mukavaa ajaa jonnekin ylemmäs sisämaahan. Johonkin meille ihan tuntemattomaan mestaan.

Hylkäsin kaikki liian pienellä tekstillä olevat paikannimet. Pitäisi olla ainakin sellainen kylä, jossa olisi jotain muutakin kuin kirkko, muutama talo ja majoitus jonkin näistä peräkammarissa.

Kuljettelin sormeani kartalla ja jostain syystä se pysähtyi Vejer de la Fronteran kohdalle. En ollut ikinä kuullutkaan kyseisestä paikasta. Cadizin provinssissa oltiin edelleenkin, arviolta noin 60 km Cadizin kaupungista etelään. Nimikin oli sopivasti painettu hieman isommalla präntillä. Olisikohan tämä meille sopiva yöpymispaikka paluumatkalla Fuengirolaan?

Googlettaminen kertoi, että kyse oli noin 13000 asukkaan korkealla rinteillä sijaitsevasta pikkukaupungista. Ei siellä mitään ihmeellistä näyttänyt olevan. Sellaista vanhojen valkoisten kylien visuaalista sulokkuutta. Kokoa Vejer de la Fronteralla näytti olevan sen verran, että ainakin yhden päivän saisi menemään hengailemalla kylämäisen kaupungin raitilla.

Seuraavaksi googletin löytyisikö kaupungista mitään sopivaa hotellia. Ja kas, Booking.com löysikin Vejer de la Fronterasta yllättävän monta kiinnostavaa ja vieläpä kohtuuhintaista majapaikkaa. Näistä eniten kiinnostuin maurilaishenkisestä Hotel La Casa del Califasta. Koska entisessä maurien hallitsemassa kaupungissa oltiin, tämähän sopisi tunnelmaan hyvin. Siispä sinne.

Ylhäällä oleva kaupunki näkyi jo kaukaa. Ajaessamme kiemuraista tietä ylös päämääräämme, toivoin totisesti, ettei ketään tulisi kapealla tiellä vastaan. Ajatuskin siitä, että mentäisiin liian lähelle kaiteettoman tien reunoja hirvitti. Myöhemmin huomasimme, että kaupungin toiselta laidalta johti perille toinenkin vähän leveämpi tie.

Hotelli löytyi helposti kaupungin pääaukion laidalta ja autokin saatiin hyvin parkkihalliin.

Hotellimme oli melkoinen sokkelo useammassa kerroksessa. Sellainen pieni painajainen kaltaiselleni suuntavaistottomalle. Tasoja, kerroksia, käytäviä, kulmia ja ovia ihan loputtomiin. Naureskelin miehelleni, että ilman häntä en olisi varmaan koskaan osannut takaisin huoneeseemme.

Hotelli oli kerrassaan ihastuttava. Kaikkialla tuoksui miellyttävästi sekoitus suitsuketta, mirhaa ja mausteita tai jotain, mikä viittasi itämaille. Rakennus oli sisustettu hyvällä maulla ja jokainen pienikin yksityiskohta oli tyylilleen uskollisesti tarkkaan harkittua. Itämaisia mattoja, lyhtyjä ja lamppuja, jotka loivat seinille kiehtovia kuvioita, vanhoja huonekaluja, viherkasveja, kauniita kaakeleita, kutsuvia sohvanurkkauksia…

Erään käytävän päässä oli lattialla punottu käärmekori hieman raollaan. En uskaltanut siirtää kantta, sillä olin aivan varma, että sisällä köllötteli kobra päiväunillaan. Ihan täydellistä Tuhannen ja yhden yö tunnelmaa. Ja sokerina huipulla kattoterassin baarikahvila, joka oli niin miellyttävä, että teki mieli istua siellä kylmässä tähtikirkkaassa yössäkin.

Entä sitten itse kaupunki? Vejer de la Frontera jakautui kahtia. Vanhempi osa, missä majapaikkamme sijaitsi, oli sellainen tyypillinen andalusialainen valkoinen ”kylä”. Korkeimmalla kohdalla sijaitsi vanha linna, joka oli remontin vuoksi nyt suljettu.

Seuraavaksi ylimmällä tasolla oli kirkko ja keskellä kylää pääaukio, Plaza de España. Jostain luin, että tätä aukiota pidetään Cadizin alueen kauneimpana johtuen osittain aukion keskellä olevasta sevillalaisesta keramiikasta tehdystä suihkulähteestä. Ja kaunishan se kieltämättä olikin.

Historia oli läsnä kaikkialla. Siellä täällä pulpahti esiin pala keskiaikaista muuria ja vanhoja kaupungin portteja. Mitä enemmän ilta alkoi hämärtää, sitä romanttisemmaksi minusta miljöö muuttui. Sinne tänne sijoitellut jouluvalot ja vanhat katulamput lisäsivät vain kaupungin kauneutta ja tunnelmallisuutta.

Vejer de la Fronteralla on myös toinen, uudempi osa, josta löytyy nykyaikaisempia taloja, kauppoja ja ravintoloita. Jos aikaa olisi ollut enemmän, Vejer de la Fronterasta olisi päässyt patikoimaan ympäröivään maastoon erilaisille luontoreiteille. Kaupungille kuuluu myös muutama kilometri neitseellistä biitsiä Atlannin rannalla. Rantaan on matkaa noin yhdeksän kilometriä.

Päättelimme lukuisista tasokkaan näköisistä ravintoloista, hotelleista ja käsityöläiskaupoista, että kaupungissa täytyy joskus olla turisteja joltisenkin paljon. Nyt joulukuussa kaduilla sai kuljeskella rauhassa lähes omissa oloissaan.

Huomasin myös, että hotellissamme oli palkittu marokkolais-libanonilainen ravintola El Jardin del Califa. Vahva suositus tälle. Sen lisäksi, että ruoka oli hyvää, paikka oli mitä romanttisin. Meillä ei ollut mitään hämyistä kynttiläillallista vastaan. Ravintola on kovin suosittu, joten pöytävaraus kannattaa tehdä.

Ei voi mitään, nämä tunnelmalliset valkoiset kylät ovat vieneet sydämeni ihan täysin. Aina yhtä ihanaa kierrellä historian havinan täyttämillä kujilla ja kaduilla. Tällä reissulla ruokittiin niin visualistia kuin romantikkoa minussa.

https://www.turismovejer.es/index.php/en/

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Andalusia Espanja

Cadiz- rakastaa vai eikö rakastaa?

keskiviikko, joulukuu 18, 2019

Kun jostain paikkakunnasta lukee silkkaa suitsutusta ja omat kokemukset ovat aivan päinvastaisia, alkaa helposti epäillä itseään. Oliko siellä sittenkin jotain sellaista, mitä en huomannut? Oliko minulla vain huono päivä ja ikäviä yhteensattumia? Enkö oikeasti vain jostain syystä päässyt sinuksi paikan kanssa?

Näin kävi minulle Andalusian länsiosan Cadizin kanssa. Kirjoitin reilut neljä vuotta sitten blogiini tästä kaupungista mm. näin: ”Cadiz ei avautunut minulle mitenkään hohdokkaana matkailukohteena. Ehkä olin virittäytynyt väärään tunnelmaan, sillä silmiini pistivät vain roskaiset kadut, huonossa kunnossa olevat rakennukset ja kaljoittelevat spurguporukat.”.

Niin moni on kokenut Cadizin ihan toisella tapaa. Kaupunkia kuvataan luonteikkaaksi, aidoksi, teeskentelemättömäksi ja kauniiksi. Se on nimetty Espanjan Havannaksi ja Andalusian tuntemattomaksi aarteeksi.

Pakko minun oli antaa Cadizille uusi mahdollisuus ja lähteä katsomaan, miltä tuo Euroopan vanhimpana kaupunkina pidetty satamakaupunki tuntuisi toistamiseen tarkasteltuna. Muuttuisiko aiempi negatiivinen käsitykseni? Tuntuisiko Cadiz uudelleen koettuna sittenkin paremmalta?

Saimme autovuokraamo Jeti Costalta auton alle, jolla hurautimme miehen kanssa Fuengirolasta reilun 200 kilometrin päähän Välimereltä Atlantin puolelle. Tosin muutaman mutkan kautta, sillä halusimme ajaa muita kuin maksullisia moottoriteitä pitkin.

Rähjäisyyden sijaan tällä kertaa ensimmäiseksi nousi esiin Cadizin vehreys. Puistoja ja suihkulähteitä tuntui kaupungissa riittävän loputtomiin. Heti hotellimme vieressä oli puisto Parque del Genoves, joka muotoonleikkattuine puineen ja erikoisine trooppisine kasveineen oli oikein viehko. Silmiin pistivät myös rantareitin valtaisan kokoiset puut, jotka olivat nähneet elämää jo aika monen sukupolven ajan.

Toinen asia mihin kiinnitin huomiota oli Cadizin suoralinjainen asemakaava. Andalusian vanhoissa kaupungeissa on tottunut siihen, että vanhat keskustat ovat melkoista sokkeloa. Cadizissa sen sijaan vanhan kaupungin asemakaava oli hämmästyttävän suoraviivainen.

Meitä ihmetyttivät myös monet aution ja jopa kolkon oloiset tyhjät kadunpätkät. Elämää tietyillä alueilla tuntui olevan kumman vähän kaupungin kokoon nähden.

Cadizin mahtipontiset rakennukset muistuttivat kaupungin merkittävästä historiasta ja entisestä vauraudesta, joka perustui pääosin merenkulkuun ja sitä kautta tapahtuvaan kaupankäyntiin. Lähtipä Kolumbuskin kahdelle maailmanvalloitusmatkalleen juuri Cadizista.

1700-luvulla 75 % koko Espanjan kaupasta kulki Cadizin kautta ja siitä tulikin maan vaurain kaupunki. 1800-luvulla siirtomaat menetettiin ja siitä alkoi ikävä kyllä Cadizin alamäki. Nykyisin matkailu on noussut Cadizille merkittäväksi tulonlähteeksi.

Cadizin profiilia hallitsee kultainen kupoli, joka kuuluu kaupungin massiiviselle katedraalille. Katedraali nyt itsessään ei minusta ihmeemmin erotu muista, mutta samalla pääsylipulla pääsee kipuamaan katedraalin toiseen kellotorneista. Kipuaminen on ehdottomasti sen arvoista, sillä ylhäältä avautuu kerrassaan hienot näkymät eri puolille kaupunkia.

Cadizin kaksi linnaketta, Castillo de San Sebastian ja Castillo de Santa Catalina, kuuluvat varsin jokaisen Cadizin kävijän listalle ja ihan käymisen arvoisia nuo merenrantakohteet ovatkin. Jälkimmäisessä oli käyntihetkellämme ihan kiinnostavia valokuva- ja taidenäyttelyitä.

Kannattaa myös käydä Cadizin vanhassa kauppahallissa kuikuilemassa huikeaa kala- ja äyriäistiskien tarjontaa. Valikoima oli sen verran vaikuttavaa, että tulimme siihen tulokseen, että noilta tiskeiltä löytyi varmaan kaikki syötävä, mitä maailman merillä on tarjottavana.

Ja ruuasta kun puhutaan, en voi olla mainitsematta parasta tapasravintolaa, mikä koskaan on kohdallemme osunut. La Barra de el Faro on tapasravintoloiden aatelia. Kyseessä on Cadizin vanhassa kalastajakaupunosassa Viñassa oleva ”pystybaari”.

Ravintolassa on tosiaankin vain pitkä tiski ilman istuinpaikkoja. Siinä tilataan listalta toivottu määrä erilaisia tapasannoksia, mutta voi sentään, miten maukkaita nuo annokset olivatkaan. Mikäli haluat syödä fiinimmin, ravintolassa on myös kalliimpi pöytäliinapuoli El Faro.

Tällä reissulla yövyimme Parador de Cadizissa, Espanjan valtion omistamassa tasokkaassa hotellissa. Täytyy myöntää, että vaikka hotelli oli kaikin puolin ok, se ei ihan saavuttanut varauksetonta ihastustamme. Hinta oli kuitenkin aika kova ja siksi odotimme vähän enemmän.

Söimme ensimmäisenä iltana hotellin pääravintolassa, mutta ruoka oli vähän pettymys. Ehkä sitä parhaiten kuvaa tylsyys ja mauttomuus. Sen sijaan aamiainen oli jälleen niin loistava kuin kaikissa niissä muissakin Paradoreissa, joissa olemme aiemmin yöpyneet.

Mitäkö sitten olin Cadizista mieltä uudella yrittämällä? En nähnyt sitä enää niin kalseassa valossa kuin edellisellä kerralla. Katuja tallustellessa kohtasimme kyllä ränsistyneitä taloja siellä täällä, mutta toisaalta monia vanhoja rakennuksia on kunnostettu ja palautettu vanhaan loistoonsa. Ilmiselvästi käsitykseni Cadizista ulkoisesti parani edellisestä käyntikerrasta.

Mutta ihan rehellinen ollakseni, Cadizissa oli kiva käydä, mutta se ei edelleenkään tehnyt minuun lähtemätöntä vaikutusta. En oikein osaa edes sanoa, mikä mättää. Cadiz on kyllä erilainen kuin näkemäni muut Andalusian kaupungit, mutta minulle siitä ei edelleenkään tullut erityistä kaupunkia.

Cadiz kannattaa ehdottomasti nähdä ja kokea, mutta ainakaan minulle kaupunki ei nostattanut sellaisia lämpöisiä tuntemuksia, että tänne pitää ehdottomasti palata. Vähän samanlainen fiilis jäi kuin nyppisi päivänkakkaran terälehtiä. Rakastaa vai eikö rakastaa? En oikein osaa sanoa.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista