Kuohuvaa on juotu jo kahdeksan vuotta Rantapallon blogiportaalin alla. Nyt kuitenkin Rantapallo lopettaa blogialustansa ja Samppanjaa muovimukista -blogin on aika hankkia oma koti ja oma vapaus. Syyskuun alusta blogi löytyy uudesta osoitteesta uuden näköisenä.
Onhan tämä ollut mielessä jo pitkään, nimittäin blogin siirtäminen oman verkko-osoitteen alle. Koska oma tietotekninen osaamiseni on kovin vajavaista, aina jäi mietityttämään kuinka selviäisin siirtoon liittyvistä asioista. En vaan oikein tiennyt, mistä aloittaa ja miten edetä. No nyt asia tuli tehtyä pakon sanelemana.
Täytyy myöntää, että mielessä kävi myös helpoin vaihtoehto: lopettaa bloggaaminen kokonaan. Onneksi vain käväisi. Tarkemmin pohdittuani tajusin kuinka paljon tämä harrastus on antanut ja kuinka paljon blogi minulle merkitsee. Blogi on myös näiden kahdeksan vuoden aikana kuljettanut paikkoihin, joihin en ehkä kuuna päivänä olisi muuten eksynyt.
Rakastan kirjoittamista ja valokuvaamista ja olen (toivottavasti) kehittynyt taidoiltani myös näillä molemmilla osa-alueilla. Elämässäni on oltava jotain luovaa ja jotain sellaista, missä saa käyttää päätään. Kirjoittaminen, jos mikä, on mielestäni parasta aivojumppaa.
Jokin aika sitten osui netistä silmiini matkailutoimittaja Antti Helinin blogipostaus, jossa ryhmiteltiin ja ruodittiin suomalaisia matkablogeja. Löysin sieltä oman blogini otsikon ”Pitääkö matkabloggaajan olla nuori ja kaunis? ” alta. Antti kirjoitti: ”Erityisesti pidän tässä hieman iäkkäämpien kategoriassa (nimeä myöten) blogista Samppanjaa muovimukissa, jonka kirjoittaja julistautuu 50+ -ikäiseksi kukkamekkotädiksi. Kerronta on sujuvaa ja mukavaa lukea, kevyttä huumoria unohtamatta.” Tällainen palaute todella lämmittää ja tämä, jos mikä, saa jatkamaan.
Blogin muutto rassasi henkisesti, koska nyt liikuttiin itselleni niin tuntemattomissa vesissä. Siksi tämä blogikin on viime viikkoina päivittynyt normaalia harvemmin. Bloggaajakollegoiden kommentteja lukiessa ahdistuin entisestään, sillä ollakseni rehellinen en usein edes ymmärtänyt terminologiaa ja sitä mistä puhuttiin.
Onneksi rahalla saa ostaa osaamista ja palkkasin hommaan taitavan tyypin, joka hoiti sivustoni oman verkko-osoitteen alle ja rakensi uuden hienon kokonaisuuden. Lopputulokseen olen oikein tyytyväinen. Maksoi vähän, mutta niinhän ne harrastukset yleensäkin.
Blogille tulee myös uusi logo. Käytin pohjana valmista julkaisuvapaata kuvaa, josta rakensin blogiini sopivan kokonaisuuden. Entinen huumorimielessä rakennettu logo tuntui nyt usean vuoden tuijottelun jälkeen turhan hienostelevalta. Halusin, että huumori ja itseironia säilyvät matkassa edelleen, mutta nyt entistä hulluttelevammalla otteella. Kukkakuosinen pikkusika se siellä lentelee maailmalle samppanjapullon korkilla.
Kukkamekkotädin näkökulmasta asioita tarkastellaan pirskahtelevasti jatkossakin. Tapansa mukaan blogissa nautitaan samppanjan lisäksi elämästä ja matkoista. Välillä murehditaan ikääntymistä, mutta pääosassa on kuitenkin suunnaton kiitollisuus kaikesta koetusta. Maailman kauniita asioita etsitään edelleen ja kattausta kuorrutetaan arkisella luksuksella. Samppanjaa muovimukista saatte rakkaat lukijat nauttia jatkossakin.
Tulevista reissuista paljastettakoon sen verran, että loppuvuodesta kutsuvat Kanariansaaret. Vuoden pimeintä aikaa pakenemme jälleen valoon ja lämpöön.
Tulemme kiertämään saaria viime vuotta monipuolisemmin ja asustelemaan useassa eri paikassa. Odotettavissa on kaupunkikohteita, vuoristoa, pieniä kyliä ja yllätys yllätys: tänä vuonna joulua otetaan vastaan piskuisessa rantakohteessa. Saapa nähdä oliko tämä meille, ei niin rantaorientoituneille tyypeille, hyvä vai huono valinta.
Tämä oli sitten viimeinen blogipostaus, jonka kirjoitin Rantapallon alla. 1.9.2023 alkaen löydätte uudistuneen blogini omasta osoitteestaan: www.samppanjaamuovimukista.fi. Uusista blogijutuista kerron myös aina Facebookin Samppanjaa muovimukista sivulla ja Instagramin tilillä: @samppanjaa_muovimukista. Jos haluat seurata blogia ja tekemisiäni ja saada kosolti matkavinkkejä, laita myös nämä kanavat seurantaan.
Tervetuloa jatkossakin matkojen ja elämänmakuisten tarinoiden pariin. Nähdään pian uudella sivustolla.
Hartaasti odotetulla ja nautinnollisella kesällä on yksi huono puoli. Tämä ihana vuoden jakso tuppaa hujahtamaan joka vuosi ohitse ihan liian nopeasti. Yksi päivä vain havahtuu siihen, että ilta pimenee ja elokuuta ollaan menossa jo hyvää haipakkaa. Siinä kohtaa itselleni yleensä iskee tarve päästä Lappiin.
Niin ihanaa kuin onkin olla kotona Saimaan rannalla, elokuu ja Lappi tuntuvat loppukesästä hyvältä yhdistelmältä. Silmiini ilmestyy hillankiilto samalla kun miehen perhovapakäsi alkaa hermostuneesti vipattaa.
Niinpä meidän autoon pakattiin tänäkin kesänä retkeilyrompetta ja kalastusvälineitä ja rouva Hillamania ja herra Taimenentoivossa suunnistivat kohti pohjoista. Mukana kulki myös työkoneeni, koska varsinainen lomajakso itselläni on vasta loppuvuodesta. Siunattu etätyömahdollisuus, joka antaa elämään vapautta ja liikkumatilaa!
Tänä kesänä matkasimme Rukan kautta Leville. Puolen vuorokauden mittaiset ajomatkat ovat nykyisellään puuduttavia, joten yöpyminen matkan varrella helpottaa kummasti matkantekoa.
Kesäkuukausina pohjoisesta saa majoitusta mukavaan hintaan. Booking.comin kautta löytyi kahden hengen hotellihuone 68 eurolla aamiaisella, jota voi pitää sangen kohtuuhintaisena.
Rukan Arctic Zone hotelli oli meistä hinta-laatusuhteeltaan erinomainen. Huone oli siisti ja todella tilava. Aamiainenkin oli ihan riittävä, vaikka vähän riisuttua perussettiä olikin. Joka tapauksessa, kiva oli aamulla jatkaa matkaa eteenpäin levänneenä ja ravittuna.
Hillamaaninen sai jo matkalla lääkettä tautiinsa, sillä muutamalla suopoikkeamalla keräsimme matkan ensimmäiset hillakilot. Tosin tänä vuonna olimme hillan suhteen ikävä kyllä jo myöhässä. Paras kausi olisi ollut viikko tai kaksi takaperin, sillä marjat alkoivat olla jo ylikypsiä.
Lääkettä hillamaniaan jo menomatkalla.Kyllä luonto tietää. Syksy on selvästi lähempänä kuin uskoisikaan.
Levi ei ole koskaan ollut lempikohteitani Lapissa. Parhaiten tämä paikka palvelee mielestäni talvimatkailijaa, joka kaipaa ympärilleen paljon palveluita ja vilkasta iltaelämää. Itse haen Lapista rauhaa ja luontoa, joka Levin keskustassa ei juurikaan nouse esiin. Mutta onneksi täällä voi pitää ”base campia” ja tehdä päiväretkiä ympäristöön.
Meidän ensimmäinen patikkaretki suuntautui Aakenustunturille. Ajoimme Totovaaran parkkipaikalle (n. 30 km Levin keskustasta), mistä lähtevät eri pituiset retkeilyreitit Aakenustunturille ja sen ympäristöön.
Aakenustunturilla on kolme lakea ja päätimme ensialkuun kivuta niistä lähimmälle Vasalaelle. Tänne pystyy kapuamaan huonommallakin kunnolla, sillä lähes ylös asti pääsee kulkemaan kivituhkalla tasoitettua polkua pitkin. Polku kulkee aluksi sekametsässä ja nousee pikkuhiljaa ylöspäin kohti lakea.
Lämmin sää ja yhtäjaksoinen nousu saivat kummasti hien pintaan ja pulssin nousemaan, mutta kulku tasaista reittiä pitkin oli pääosin helppoa. Ainoastaan lähellä lakea joutui pienen matkan kulkemaan rakkakivikossa.
Vasalaella tuntui voimia olevan kummasti jäljellä. Päätimme jatkaa matkaa ainakin vielä kaksi kilometriä eteenpäin Metsähallituksen rakentamalle uudelle Aakenustuvalle.
Alkumatka oli helppoa ja hymykin sen mukaista.Koko ajan noustiin ylemmäs näköalojen samalla parantuessa.Laen tuntumassa oli pieni pätkä rakkaa.Opasteet olivat suurimman osan reittiä hyvät.Heti Vasatunturin jälkeen oli kiva näköalapaikka.Aakenustupaa kohden.
Reitti tuvalle asti oli hyvin merkitty. Korkeiden tolppien päässä olevat nuolet viitoittivat tietä näkyvästi ja antoivat ainakin minulle mukavan turvallisuuden tunteen. Vaikka pelkään maastossa yli kaiken eksymistä, tänne saakka olisin uskaltanut taivaltaa jopa ypöyksin.
Olipa Metsähallitus tehnyt hienon autiotuvan. On mahtavaa, että kuka tahansa voi lyhytaikaisesti yöpyä täällä aivan ilmaiseksi. Pihalla oli tulipaikka ja vieressä kerrassaan siisti vessarakennus. Tällaisista, suorastaan ylellisistä palveluista retkeilijöille tulee niin hyvä mieli. Tässä kohtaa iloinen veronmaksaja kiittää.
Aakenustuvalla pähkäilimme retkemme seuraavaa etappia. Vaihtoehtoja olisi ollut palata samaa reittiä takaisin tai jatkaa kulkua 11 kilometrin mittaisella Moloslaenkierroksella. Jälkimmäinen tuntui hyvältä vaihtoehdolta erityisesti sen vuoksi, että se kulki takaisin tunturin toista reunaa. Meillä oli vielä evästä ja juomaakin repussa, joten päätimme kulkea takaisin tätä hieman pidempää reittiä pitkin.
Aakenustupa rakennettiin kesällä 2021.
Emme osanneet ottaa täysin huomioon, että maastoreitti oli huomattavasti vaativampaa kuljettavaa kuin alkumatkan tasainen kivituhkapolku. 11 kilsaa tuntuu ihan käypäiseltä matkalta, mutta maastoon sijoitettuna matkan vaativuus on jotain ihan muuta kuin tasaista tietä pitkin talsittaessa.
Kun tunturilta laskeuduttiin alaspäin lähemmäksi metsänrajaa, reitti oli noin neljän kilometrin osalta melko ikävää kuljettavaa. Kapealla polulla kivikossa ja juurakossa sai askeliaan asetella huolella. Reitillä oli vaihtelevaa nousua ja laskua vuoronperään.
Sen sijaan ylempänä tunturissa näköalat palkitsivat. Tunturilappi avautui komeasti ympärille ja hiveli luontofriikin silmää. Tällä jaksoi taivaltaa, vaikka kieltämättä väsymys pyrki pahasti takkiin ja jalka alkoi kivikossa loppua kohden ikävästi lipsua ja kompastella.
Reitille osuu muuten mielenkiintoinen nähtävyys, vaikka surullinen pala historiaa onkin. Polun varrella oli jäänteitä saksalaisesta kuljetuskone Junkers Ju-52:sta, joka törmäsi vuonna 1944 lumimyrskyssä Moloslaen rinteeseen.
Onnettomuudessa kuoli välittömästi koneen ohjaaja ja kaksi matkustajaa. Koneessa ollut konekivääriampuja eli pahoin loukkaantuneena useita päiviä yrittäen turhaan saada apua hätäraketeilla. Reilun parin kuukauden päästä paikalle osui suomalainen hiihtopartio, joka löysi ainoan eloonjääneen, nuoren koiranpennun.
Pakollinen maisemaselfie.Aakenustuvan jälkeen lähdettiin laskeutumaan.Tähän päättyi neljän saksalaissotilaan matka Jatkosodassa 1944.
Viimeisillä kilometreillä reittimme pusikko-osuudella alkoi minulle hiipiä pelko selkäpiihin. Tuntui, ettei reitti lopu koskaan ja aloin jo miettiä, että ollaankohan me enää reitillä lainkaan. Näkyvät korkeat tolpat olivat loppuneet ajat sitten ja olimme seuranneet lyhyitä tolppia, jotka putkahtelivat kapealla polulla näkyviin turhankin harvakseltaan.
Tuli taas mieleen yksi patikoinnin perussäännöistä. Tutustu etukäteen reittiisi ja hanki mukaasi kartta, jotta tiedät mistä kulkea. Onneksi puhelimessa oli kenttää ja miehen jahtikarttasovellus sijoitti meidät kartalle. Vielä noin puolisen kilometriä eteenpäin ja sitten yhdistyisimme samalle kivituhkapolulle, josta lähdimme liikkeelle.
Pääsimme lopulta takaisin autolle, vaikka melkoisen väsyneitä olimmekin. Tässäkin kohtaa huomaan, ettei kaikki ole ihan yhtä helppoa kuin aiemmin. Rasituksessa alkaa jalka painaa selkeästi enemmän kuin ennen. Mutta siitä olen niin iloinen, että vielä jaksan.
Kipuaminen tunturiin kannatti jälleen. Kauniit maisemat palkitsivat ja hyvää mieltä tuli rutkasti kotiin tuomiseksi.
Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista
Pieni savolainen Saimaan kaupunki on kuuluisa linnastaan, mutta varmasti yhtä kuuluisa myös jokakesäisestä musiikkitapahtumastaan. Kukapa ei olisi kuullut Savonlinnan Oopperajuhlista, joita kaupungissa on järjestetty iät ja ajat. Kävin kokemassa elämäni ensimmäistä kertaa millainen linnaooppera oikein oli.
Pressilippu saatu
Nyt ei todellakaan puhu kokemuksen suuri rintaääni. Ooppera musiikkigenrenä on minulle melko vierasta ja taitaapa olla niin, että tämä oli elämäni toinen kerta oopperassa ikinä.
Sain itse ehdottaa, mihin näytökseen halusin lehdistölipun. Valinta oli hieman vaikea, sillä tänä kesäna Savonlinnan Oopperajuhlien ohjelmistossa oli monta sellaista esitystä, jotka kiinnostivat. Pitkään mietin Mozartin Taikahuilun, Sevillan parturin ja Viulunsoittaja katolla -musikaalin välillä. Päädyin kuitenkin intohimoiseen rakkausdraamaan, Romeoon ja Juliaan, jonka olen nähnyt aiemmin balettina.
Kaivoin vähän ennakkotietoa Savonlinnan Oopperajuhlista ja yllätyin, miten isosta tapahtumasta itse asiassa on kyse. Juhlilla käy vuosittain noin 70 000 kävijää ja kuukauden mittaisen festivaalin budjetti liikkuu 8 miljoonan euron kieppeillä.
Kunkin tuotannon taustalla työskentelee noin 250 ammattilaista ja kaiken kaikkiaan tapahtumaa on tekemässä lähes 1200 henkilöä. Mittava on myös juhlien taloudellinen vaikutus Savonlinnan seudulle. Puhutaan noin 43 miljoonasta eurosta, joten Suomen mittakaavassa on kyse merkittävästä kesätapahtumasta.
Arvatkaapa mitä nainen miettii ensimmäiseksi, kun suunnittelee menoa oopperaesitykseen? No tietysti, mitä laittaa päälle. Ei olisi tarvinnut. Omassa päässäni olen mieltänyt Savonlinnan oopperajuhlat turhaan elitistiseksi tapahtumaksi.
Pukukoodia ei ole ja yleisöllä oli vaatetusta ihan laidasta laitaan. Joku tykkää laittaa ykköset päälle, toinen taas lähestyy asiaa käytännöllisyyden kannalta. Kolealla säällä linnan kivimuurien sisällä tarvitaan lämmittävää vaatetusta ja mukulakivetyksillä korkkarit eivät ole paras jalkine. Kannattaa myös huomioida, että alueella on paljon todella korkeita portaita.
Ikävä kyllä omalle oopperaillalleni luvattiin viileää ja sateista keliä. Siitä syystä suunnistin näytökseen turhan suuren varusterepertuaarin kanssa. Pakkasin kassiin sadetakin siltä varalta, jos sisälle pääsee satamaan. Ei olisi tarvittu. Koko katsomo on katettu ja pressutettu, joten siellä on täysin suojassa sateelta ja tuulelta.
Sen sijaan lämmittävälle villaponcholle oli tarvetta, sillä illan mittaan kiviseinien sisällä alkoi tuntua vähän kalsealta. Mukana kassissani oli myös istuinalusta, aivan turhaan sekin. Katsomossa ei istuttu millään kovilla penkeillä, vaan ihan normaaleilla istuimilla.
Olavinlinnaan johtavaa siltaa pitkin oli viehättävää saapua paikalle. Linna sijaitsee veden ympäröimänä saaressa. Saimaa välkehti ympärillä ja jyhkeä kivilinna muureineen toi joltisenkin juhlavan fiiliksen. Paikkana Olavinlinnan on täysi kymppi tällaiselle tapahtumalle ja antoi kokemukseen ainakin itselleni tuplasti lisäarvoa.
Kannattaa mennä paikalle hyvissä ajoin. Linnan kapeat käytävät ruuhkautuvat helposti ja tungoksessa eteneminen voi olla hidasta. Ja mikäpä sen mukavampaa kuin nauttia vaikka lasillinen kuohuvaa ennen esityksen alkua.
Ilahduin nähdessäni kyltin ylätasanteen samppanjabaarista, mutta ikävä kyllä se oli epävakaisen sään takia suljettuna. Kyllä itse olisin voinut nauttia samppanjaa tälläkin kelillä.
Ennen esityksen alkua kiertelin linnan sokkeloisia käytäviä ja käyskentelin pitkin muurien reunustamia käytäviä ihastellen Saimaan maisemia. Huomasin, että paikalle lipui risteilylaivoja ja mietin, että olisipa tämä ihastuttava tapa saapua oopperaan.
Vihdoin istuin omalle paikalleni katsomoon ja kuuntelin, kun orkesteri viritteli soittimiaan. Tunnelmassa oli jotain kihelmöivää jännitystä. Ja niin päästiin alkuun. Tällä kertaa ei mentykään Veronaan, vaan 1800-luvun lopun New Yorkiin. Ensimmäinen näytös vei keskelle varakkaan Capuletien suvun loistokkaita uudenvuoden juhlia.
Romeo ja Julia oli näyttävä ooppera monella tapaa. Pidin erityisesti suurista joukkokohtauksista ja laajan oopperakuoron esityksistä. Marjukka Tepponen oli Julian roolissa herkkä ja kaunisääninen. Italialainen Antonio Poli taas komea ja voimakasääninen tenori, joka veti Romeon roolin varmoin ottein. Äänet soivat kauniisti linnan paksujen kiviseinien huomassa. Pari sai vakuuttuneeksi heidän välillään leimuavasta elämää suuremmasta rakkaudesta.
Tarina itsessään oli tuotu uudempaan aikakauteen, mutta noudatteli juonikäänteissä Shakespearen alkuperäistä käsikirjoitusta. Intohimoa, rakkautta, draamaa ja traagisia käänteitä ei tarinasta puuttunut.
Laitoin välillä silmät kiinni, sillä niin kaunista kuultavaa olivat esimerkiksi rakastavaisten yhteisduetot ja Julian livertelevät aariat. ”Cést le doux rossignol, confident l’amour! – Se on suloinen satakieli, rakkauden uskottu.” Olisinpa tälle kielletylle rakkaudelle suonut onnellisen lopun.
Uusi ja avartava kokemus tämä oli. Savonlinnan Oopperajuhlien slogan näytti olevan ”Korville ja sydämelle”. Tekisi mieli lisätä, että myös silmille. Ainakin minulle linnaooppera oli myös monella tapaa visuaalinen elämys.
Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista
Riimukiven tila Puumalan Hurissalossa on varmasti yksi erikoisimmista kesäkahviloista, missä olen koskaan käynyt. Tarvittiin vain pieni koukkaus Kantatie 62:lta sivuun ja tupsahdin 150 vuotta ajassa taaksepäin vanhaan savolaiseen perinnepihaan.
Lietveden maisematie Puumalan ja Mikkelin välillä on valittu yhdeksi kauneimmista tieosuuksista Suomessa ja ihan aiheesta. Parhaimmillaan pääset ajelemaan mutkittelevaa maisematietä Saimaan kimmeltäessä molemmin puolin.
Ehkä kaikkein kauneimman osuuden tuntumassa on Puumalan uusin nähtävyys, Riimukiven vanha tila ja sen perinneasuinen isäntä- ja palvelusväki.
Tilan emäntä Ranja ja isäntä Iiro ovat hyvä osoitus siitä, miten intohimolla saa ihmeitä aikaan. Perinnehistoriasta kiinnostunut pariskunta oli etsinyt jo pitkään sopivaa kohdetta niin asunnoksi kuin mahdolliseksi paikaksi yritystoiminnalle.
Uusi koti löytyi lähes intuitiolla Puumalan Hurissalosta. 1800-luvun purkukuntoisissa hirsirakennuksissa pariskunta näki potentiaalia ja ostopäätös tehtiinkin hyvin nopeasti. Tässä se oli, vuosien etsinnän tulos.
Syystäkin isäntäväkeä naurattaa. Melkoinen urakka on vihdoinkin valmis.
Valtava työmäärä lyhyessä ajassa on takana. 30.6.2023 juhlittiin Riimukiven tilan ja perinnepihan avajaisia. Historian harrastajana Ranja on halunnut tehdä kaiken pieteetillä. Vanhaa on säilytetty ja entisöity niin paljon kuin mahdollista. Nauratti, kun Ranja kertoi, että kirvesmiesten kanssa oli ollut vähän vääntöä perinnerakentamisesta. Loppujen lopuksi rouvalle oli sanottu, että ”naulapyssy sallitaan tai rouva naulaa ne lankut ihan itse”.
Vanhan kunnioittaminen näkyy myös aidoissa perinneasuissa ja -leivonnaisissa. Jopa näkkileipien reikien tekemiseen tarvittiin oma perinnetyökalu leipätärppä. Jos vaan tarjolla on käyntihetkelläsi lanttukukkosia, suosittelen lämpimästi.
Koko projektia on paljolti auttanut kylän väki, joka on antanut tietoa ja osaamistaan uusien yrittäjien avuksi. Talkootunteja ei laskettu. Lopputulos näyttää hienolta. Tunnelmallinen punamullalla maalattu hirsitalo hohtaa puhtoisena.
Perinteitä kunnioittaen tässäkin.Nokipannukahvit kiehuvat joka täysi tunti.
Ranjan äiti kertoi, että kun hän ensi kerran istui valmiissa tuvassa, itku tuli liikutuksesta. Valtavan työn tulos liikahdutti jotain syvällä. Enkä yhtään ihmettele. Tuvan penkillä istuessa vanhojen hirsien ympäröimänä tuntui kerrassaan hyvältä. Tässä miljöössä on jotain niin aitoa ja teeskentelemätöntä.
Riimukiven tila ja kesäkahvila ovat heinäkuun ajan auki yleisölle joka päivä klo 11-18. Tiloissa toimii myös käsityökauppa Akanvakka, jossa on myynnissä käsitöitä, koruja ja Saimas Spinneryn villalankoja. Tilalla pääsee myös rapsuttelemaan lampaita, jotka mielellään tulevat kurkistelemaan olisiko tulijalla mitään tarjottavaa.
Kesäduunarit.Saimas Spinnery on valmistanut erikoislankoja pelkästään Riimukiven tilaa varten.
Jos etsit kesäreissulla poikkeavaa kahvittelupaikkaa, tämä kohde on ehdoton. Samalla tulee tehtyä 150 vuoden loikka taaksepäin savolaiseen maaseutuhistoriaan. Sopii muuten erinomaisesti myös erilaisten juhlien pitopaikaksi. Näiden seinien sisällä soisi tanssittavan Akselin ja Elinan häävalssia.
Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista
Viininystävä, tätä paikkaa et voi ohittaa! Taidekaupunki Mäntässä, Mäntänvuoren korkeimmalla kohdalla, jököttää ”alppimaja”, jonka tunnelma on keskieurooppalainen ja viinivalikoima kiitettävä. Niin viinin, ruuan kuin miljöön osalta voisi kuvitella olevansa jossain ihan muualla kuin Mäntässä.
Ruuat ja viinit tarjosi Viinitupa Vuorenmaja
En lakkaa ihmettelemästä sitä kuinka joka ikinen kerta Taidekaupunki Mänttä-Vilppula yllättää niin monella tapaa. Ensikäynnillä hämmästelin tasokkaita museoita ja upeaa taidekokoelmaa. Sitten olen ihastellut mielenkiintoisia majoituspaikkoja ja myös Suomen parasta museoravintolaa. Ja nyt kaiken tämän lisäksi löysin vielä palan Alppimaiden juoma- ja ruokakulttuuria keskeltä supisuomalaista luonnonhoitometsää.
Viinitupa Vuorenmajan rakennuksen historia juontaa Serlachius-sukuun, kuinkas muuten, kun Mäntästä on kyse. Kyse on entisestä hiihtomajasta, joka valmistui 1928 Serlachius-yhtiön 60-vuotisjuhliin. Täällä on paikallinen hiihtokansa juonut muutamat lämmittävät mehut vuosien saatossa. Sotavuosina majassa pitivät kortteeria lotat, jotka valvoivat vuorella ilmatilaa.
Rakennus ehti olla useita vuosikymmeniä tyhjillään, kunnes siihen saatiin kahvilatoimintaa. Varsinaisen sysäyksen paikkaan toi pitkään Sveitsissä asunut Anu Schuoler ja hänen sveitsiläinen aviomiehensä. He perustivat Viinitupa Vuorenmajan vuonna 2015.
Oli hauska huomata kuinka hyvin entinen hiihtomaja sopii alppityylisen ravintolan miljööksi. Mutterimallinen rakennus laajojen ulkoterassien ja hienojen näköalojen ympäröimänä oli passeli paikka tuoda Mänttään pala keskistä Eurooppaa.
Siellä se on vuoren huipulla, Viinitupa Vuorenmaja.Ympärillä on luontopolkuja.Paikan emäntä Anu Schuoler toi tullessaan Sveitsiä Mänttään.Vuorenmajalla on lämmin ja mutkaton tunnelma.Kalusteet ovat alkuperäiset. Ne on suunnitellut sama arkkitehti kuin itse rakennuksen.
Sana Viinitupa ei pettänyt. Anu tuo itse viinejä Suomeen Keski-Euroopasta ja viinilista on sen mukainen. Listalla on laaja valikoima Itävallan ja Saksan viinejä. Kiinnostava lisä ovat sveitsiläiset viinit, joita en ollut koskaan aiemmin maistanutkaan.
Erityistä mainintaa ansaitsee viinien hyvä saatavuus laseittain. Tämän oli joku muukin taho huomannut, sillä bongasin seinältä Viinitupa Vuorenmajan palkinnon toiseksi parhaana ravintolana laseittain saatavien viinien sarjassa.
Kiitosta Anulle myös siitä, että laatuviinien hinnoittelu Viinitupa Vuorenmajalla on maltillista. Olen niin perin kyllästynyt siihen, että heikoista viineistä kiskotaan järkyttävää hintaa. Täällä saat tarkoin valikoitua laatua samaan, ellet peräti edullisempaan hintaan.
Anu toimii myös aktiivisesti viinitietouden levittäjänä ja järjestää Vuorenmajalla erilaisia tastingejä. Ravintolan Facebook-sivu kannattaa laittaa seurantaa, sillä siellä ilmoitellaan erilaisista viiniaiheisista tapahtumista. Olisinpa ollut Mäntässä vielä 30.6., sillä Emännän PerjantaiPruuvi – kesäiset roséet olisi kyllä kiinnostanut kovin.
Mukava lisä ovat myös omatoimiset tasting-setit. Valittavana on neljä erilaista kokonaisuutta, joista jokainen sisältää kolme viiniä. Pinot Noir -rypäleestä pitävänä ”Kolmen maan Pinot Noirit” olisi ehdottomasti ollut oma valintani. Lähellä sydäntä olisivat myös Skumppasunnuntait, jolloin kaikki viikonlopun kuoharit ja samppanjat myydään alennettuun hintaan.
Viini näkyy myös sisustuksessa.Kivoja ja kohtuuhintaisia maistelusettejä.Laseittain saatavien viinien määrästä on palkittu.Hip hei. Myös samppanjaa laseittain.
Mutta tehdäänpä pieni katsaus myös Viinitupa Vuorenmajan ruokiin. Menu noudattelee vahvasti Keski-Eurooppaa. Listalta löytyy erilaisia herkkulautasia, joissa useimmissa erilaiset juustot ovat pääroolissa. Mielenkiintoisia ovat myös saksalaistyyppiset pizzat, flammkuchenit, tuttavallisesti flammit. Kyse on rapeaan ja ohueen pohjaan tehdyistä ”pizzoista”, joissa on valittujen täytteiden lisäksi ranskankermakastike. Söin itse French-flammin, joka oli oikein herkullinen. Kesäkurpitsan, päärynän ja aurajuuston liitto maistui.
Tarjolla on myös päivittäin vaihtuva keitto ja jokin päivän ruoka-annos. Pienempään nälkään saa täytettyjä pretzeleitä. Olen aina luullut, että pretzelit ovat vain niitä saksalaisten suolarinkeleitä, mutta näistäkin löytyy erilaisia versioita. Ja kun alppihengessä ollaan, saatavana on ennakkotilauksesta vähintään neljälle Raclettea ja Fondueta. Torstaisin tarjotaan sitä aitoa ja oikeaa wienerschnitzeliä.
Alkuun jaettiin herkkulautanen.Pizzaa saksalaisittain.Miestä hymyilyttää aina kun pääsee valmiiseen pöytään.
Matkaa Mäntän keskustasta ylös vuorelle tulee noin pari kilometriä. Lämmintä oli 25 astetta, kun itse kipusimme ylös ravintolaan. Hien siinä sai viriämään ja pulssin nousemaan, mutta kyllä oli kipuaminen sen väärti. Ja sitä paitsi matkalla sai ihastella komeaa, vanhaa luonnonhoitometsää. Alue on ollut luonnonsuojelualueena jo vuodesta 1945, joten ei ihme, että puut olivat kasvaneet melkoiseen mittaan.
Metsäaarteen lisäksi sen kätköissä on myös tämä toinen aarre. Ilo oli käydä.
Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista
Keittiön seinällä raksuttaa kello ja leveällä ikkunalaudalla kasvaa Anopinkieli. Saavuimme meidän tämän kesän Mäntän reissun majapaikkaamme Mäntylinnaan. Samalla astuimme ajassa vuosikymmeniä taaksepäin. En tiedä oliko tässä asunnossa Feng shuit kohdallaan vai miksi tuntui, että täällä oli aivan poikkeuksellisen hyvä tunnelma.
Yhteistyö: Mäntylinnan Huoneistomajoitus
Mänttä-Vilppula ei kuulosta kaupungilta, joka tulisi ensimmäiseksi mieleen lomakohdetta valittaessa. Paperiteollisuuden ympärille muodostuneella kaupungilla on kuitenkin myös toiset kasvot. Mänttä on profiloitunut merkittäväksi taidekaupungiksi, jonne kannattaa matkustaa sen kiinnostavien museoiden ja tapahtumien perään.
Paperikaupungista taidekaupungiksi
Monet tuntevat Mäntän Serlachius-museoistaan Gustafista ja Göstasta. Itselleni oli jo kolmas käyntikerta näissä museoissa, sillä hienosti rakennetut näyttelyt ja Suomen ”kakkosateneum” jaksavat kiinnostaa yhä uudestaan.
Mutta on tässä eriskummallisessa kaupungissa muutakin kiinnostavaa. Kaupungissa on mielenkiintoisia rakennuksia ja niissä ihastuttavia majapaikkoja. Tehdaspatruunat rakennuttivat Mänttään kauniita rakennuksia, kuten Joenniemen kartanon, komeilevan Mäntän Klubin ja funkkisrakennus Honkahovin. Kaksi jälkimmäistä toimivat hotelli-ravintoloina. Joenniemen kartano taas on osa Serlachius-museo Göstaa.
Koska tehtaan työntekijöille tarvittiin asuntoja, arvorakennusten lisäksi Serlachius-sukua saa kiittää pitkälti myös kaupungin monista asuinrakennuksista. Mäntässä on jäljellä ihastuttavia, tehtaan päällikkötason asuntoina toimineita, vanhoja huviloita sekä 50-luvulla rakennettuja vankkoja pienkerrostaloja.
Tuleva majapaikkamme.50-luvun talossa oli funkkispiirteitä.Talon päätyä koristi Tuomas Korkalon seinämuraali.
Kodikas majapaikka, joka vei aikamatkalle 50-luvulle
Meillä oli onni löytää Mäntästä vierailumme ajaksi mielenkiintoinen majapaikka juuri tällaisesta napakasta viisikymmenlukuisesta kerrostalosta. Kyse on 1951 tehtaan toimihenkilöille rakennetusta kerrostalosta, Mäntylinnasta, joka on myöhemmin myyty yksityisasunnoiksi.
Booking.comin asiakkaiden antama arvosana 9.6 Mäntylinnan huoneistomajoitukselle lupasi hyvää. Oikeassa majoittujat ovat olleet. 67 neliön kokoinen kahden huoneen, keittiön, kylpyhuoneen, erillisen wc:n ja parvekkeen huoneisto oli kodikas ja soma, sellainen asunto, jossa on helppo viihtyä. Paikassa on jotain perisuomalaista kodikkuutta, jonka sielunmaisemaan on helppo asettautua.
Heti alkuun oli hauskaa huomata keittiön seinällä omalla nimelläni varustettu tervehdys ja pöydällä kortti, joka kertoi jääkaapin tervetulojuomasta. Tästä oli hyvä aloittaa minilomanen.
Remontoidussa asunnossa oli kivasti otettu huomioon asunnon aikakausi. Retrohenkisestä huoneistosta löytyi paljon 50-luvun sisustusta. Meitä miehen kanssa nauratti, kun bongailimme vuoronperään lapsuudesta tutun näköisiä huonekaluja, valaisimia ja esineitä. Erityisesti mies teki aikamatkan mummolaan.
Olipa kiva tulla.Keittiössä oli kaikki, mitä saattoi toivoa.Maistuisiko kettukarkki?Arvostan kunnon astioita. Teemaa riitti isommallekin porukalle.
Varustetasossa huomioitu niin lapset kuin lemmikit
Huoneiston varustetasosta huomasi, että kyse ei ole pelkästään vuokra-asunnosta, vaan asunnon omistaja käyttää sitä kakkoskotinaan. Vaikutti, että kaikkea mahdollista oli ajateltu ja asunnossa oli kaikki, mitä saattoi kuvitella tarvitsevansa. Lapselle löytyi syöttötuoli ja koiralle oli lattialla kupit valmiina. Tilansa puolesta tämä on erinomainen majoitusvaihtoehto niin perheelle kuin lemmikinomistajalle, eikä lemmikeistä tarvitse maksaa edes mitään ekstraa.
Myös keittiön runsas varustetaso sai kiitosta kotikokiltamme. Meitä hymyilytti keittiössä oleva Kotiruoka-keittokirja, joka entisaikaan löytyi varmaan jokaisesta taloudesta.
Ensimmäinen tunti meni tarkoin harkittujen yksityiskohtien ihmettelyyn. Rakastin erityisesti sisustuksen leikkisyyttä ja värikkyyttä.
Tilavan ja valoisan olohuoneen seinää hallitsi Ville Rädyn aurinkoinen maalaus, joka kuvaa entistä Mäntän spriitehdasta. Maalauksen alla tuolilla Frida Kahlo tarkkaili minua selvästi koko vierailun ajan. Jos olisi ollut enemmän aikaa, kirjahyllyssa ja lehtikorissa olisi riittänyt lukemista.
Olohuone oli mukavan tilava.50-luvun sirot huonekalut ihastuttivat.Ville Rädyn maalauksessa pala tehtaan historiaa.
Romantikon makuuhuone
Makuuhuoneen sisustuksessa heittäydyttiin romanttiseksi. Emma-tuolien ja verhojen raita-ruutukuosit sointuivat hyvin yksiin. Päätyseinän värikäs tapetti antoi huoneelle raikkaan ilmeen ja pastellinsävyiset tekstiilit toivat sopivaa hempeyttä. Mukava yllätys oli päiväpeiton alta paljastuneet vaaleanpunaiset pellavalakanat.
Parivuoteen lisäksi olohuoneessa on levitettävä sohva ja asunnosta löytyy myös lastensänky, joten maksimissaan huoneistoon majoittuu 5+1.
Pidin makuuhuoneen pirteästä värimaailmasta.Kuka muistaa Emma-tuolin?Tuollainen amme kylppärissä on luksusta.
Makuuhuoneesta oli käynti kylpyhuoneeseen, jonka ihanuutta lisäsi kunnon kokoinen kylpyamme. Ja taas hymyilytti asunnon ”pilkettä silmäkulmassa” -varustelu. Ammeen yläpuolella oli kylpyleluja, kuten kokoelma erilaisia muoviankkoja.
Jos ajatellaan, mitä kaikkea Mäntylinnan huoneistomajoitus tarjoaa, niin vuorokauden alkaen hinta 90 euroa tuntuu lähes edulliselta. Hintaan sisältyy myös autopaikka aivan sisäänkäynnin edessä ja loppusiivous. Minimiyöpymisaika on kaksi yötä.
Mikäli et halua laittaa itse aamiaista, voit sopimushinnalla käydä aamiaisella viereisellä Mäntän Klubilla, kuten me teimme.
Aamiaista voi nauttia viereisellä Mäntän Klubilla.
Hyvä sijainti rauhallisella alueella
Kävelymatkan päässä asunnosta ovat mm. Serlachius-museo Gustaf, Mäntän kuvataideviikkojen näyttelytila Pekilo ja uimaranta. Eikä kovin kaukana ole ihastuttava keskieurooppalaishenkinen Viinitupa Vuorenmaja, jossa ruokailimme ensimmäisenä iltana. Siitä juttua vähän myöhemmin. Yhdenlainen Mäntän erikoisuus tämäkin.
Legendaarisen Kölninvesi-pullon vieressä vessassa oli taulu, jossa luki: ”Tämä pieni hetki on kohta kultainen muisto.” Valitettavasti kaksi vuorokautta meni nopeasti ja tästäkin reissusta tuli muisto, selvästi kultainen sellainen. Ensi kesänä otetaan ehkä uusiksi.
Ahdistaako teitä muita tämä jatkuva murheellisten uutisten tulva? Minua ainakin koko maailma ongelmineen kuormittaa välillä ihan liikaa. Pakko oli alkaa miettimään, miten saada ajatukset edes vähän valoisammaksi.
Huomasin olevani usein poikkeavan huonotuulinen ilman mitään järkevää syytä. En vain saanut päälle normaalia melko seesteistä mielenlaatuani, vaan taka-alalla tunnistamattomat pikkupirut nakersivat mielihyvän tunnetta monen asian suhteen. Mieli täyttyi lukemattomilla huolilla ja kun sille levelille mentiin, niin saatoin olla huolissani vähän kaikesta.
Pahinta on ollut öisin, kun uni irrottaa otteensa ja mieli mustenee entisestään. Samassa vyyhdissä pyörivät Ukrainan sota, ilmastokriisi, hintojen nousu, läheisten terveysongelmat ja viimeisimpänä lohduttomat uutiskuvat Kahovkan räjäytetystä padosta. Mietin kriisialueiden ihmisten kärsimyksiä, lohduttomia uutiskuvia sodan runtelemilta alueilta, siinä missä oman elämäni huolipesäkkeitä.
Juuri nyt kaipaan elämääni entistä enemmän hyvän mielen asioita ja lohduttavia ajatuksia. Tai ovathan kaikki hyvät asiat olemassa olemassa elämässäni edelleen, mutta ne ovat vain hautautuneet jonnekin huonojen asioiden uutistulvan alle. Kaipaan sitä, että joku tulisi ja sanoisi jotain hyvää ja kaunista.
Maailman menolle en voi mitään, mutta sille voin, miten annan negatiivisten asioiden vaikuttaa itseeni ja mihin fokusoin ajatukseni. Aloitin ahdistuksen vastahyökkäyksen rakentamalla oman elämäni hyvien asioiden aakkosia.
En mitään viisasten kiveä ole keksinyt, mutta kuitenkin jotain sellaista, joka saa näkemään ympärillä enemmän hyvää ja kaunista. Niin tyhmältä ja yksinkertaiselta kuin voi kuulostaa, mietin aakkosjärjestyksessä eri kirjaimille asioita, jotka ovat elämässäni joko hyvää tai ainakin tavoiteltavaa. Listaan mielessäni sellaisia sanoja, joista tulee hyvä mieli ja sanoja, jotka kertovat minun näköisen elämän onnesta. Ja kas kummaa, jopas alkaa pian uni jälleen saavuttamaan.
Hyvien asioiden listaukseni on vielä keskeneräinen, mutta hyvällä alulla. Tällaisia asioita olen pohtinut ja listannut yön valvetunteina:
Arki
Kun arki rullaa totuttuun tapaan, silloin on yleensä hyvä. Normaalit rutiinit ja tavanomaiset asiat ovat perusta tasapainoiselle elämälle. Ainakaan minä en kaipaa elämääni suuria mullistuksia tai riskejä. Olen onnellinen, jos ei tarvitse jännittää huomista.
Balanssi
Tasapainon löytäminen oikeastaan kaikessa on hyvinvoinnin a ja o. Työn ja vapaa-ajan, arjen ja juhlan, oman tilan ja parisuhteen, joutilaisuuden ja aktiivisuuden, terveellisen ravinnon ja herkuttelun balanssi… listaa voisi jatkaa vaikka kuinka. Oikeassa suhteessa kaikkea, siitä koostuu tasapainoinen elämä. Vaaka ei ole aina tasan, mutta balanssia kannattaa tavoitella.
Elämä
Suuri sana, joka oikeastaan pitää sisällään kaiken. On etuoikeutettua saada elää ja kokea tämä maailman suurin seikkailu.
Empatia
Olla tarvitsevalle olkapää, ymmärtäjä ja lohduttaja tai vastavuoroisesti saada kanssakulkijoilta tukea. Empatia on minusta jonkinlainen ihmisyyden ja inhimillisyyden mittari. Enemmän pitäisi huomioida läheisiä ympärillä. Meillä kaikilla on silloin helpompaa, kun välitämme.
Hellyys
Rakastan tätä sanaa. Joka päivä pitäisi muistaa hellitellä läheisiämme sanoin ja kosketuksin. Onnellinen myös se, joka saa hellyyttä. Kukapa meistä ei haluaisi olla se kehräävä kissa, jota silitetään myötäkarvaan.
Huumori
Tämä elämän ihana suola. Hurtti huumori auttaa usein selviämään myös vaikeiden asioiden yli. Tärkeää on myös osata nauraa itselleen ja olla ottamatta itseään niin kovin vakavasti. Ainakin minä pöljä saan omilla hölmöilyilläni itseni (jos sitten lähipiirinkin) aika usein nauramaan.
Intohimo
En halua koskaan olla ihan sama -ihminen. Ilman intohimoa moni asia on tasapaksua. Kun mukana on mausteena paloa ja poltetta asioihin, joita rakastaa ja joihin tuntee suurta vetovoimaa, kaiken kokee paljon suuremmin. Mitä enemmän elämässä on intohimoa eri asioihin, sitä hienompia kokemuksia saavuttaa.
Juhla
Elämään tarvitaan tasapainoista arkea, mutta jottei arki ole liian tasapaksua, väliin tarvitaan kohokohtia, isoja tai ihan pikkiriikkisiä juhlahetkiä. Ja hei, myös tavallisen arjen voi välillä kääntää juhlaksi. Täytyy vain tehdä jotain poikkeavaa ja laittaa juhlamoodi päälle. Asenne ratkaisee tässäkin.
Koti
Kun ajattelen kotia nousee pintaan heti lämpimiä ajatuksia. Täällä on meidän turvapesä ja historia. Nämä seinät kätkevät sisäänsä kaikkea kaunista, mitä olemme vuosien varrella saman katon alle keränneet. Koti ei kuitenkaan kiteydy minulle mihinkään rakennukseen tai paikkaan. Olemme vuosien saatossa muuttaneet paljon ja aina rakentaneet kotimme uudelleen.
Kiitollisuus
”Älä mieti sitä, mitä sinulla ei ole, vaan keskity siihen, mitä sinulla on”. Siinäpä elämänviisaus, jossa on niin paljon perää. Joka päivä kun muistaisi nostaa esiin elämänsä hyvät asiat ja tuntea kiitollisuutta niistä. Aihetta kiitollisuuteen on niin paljon.
Luonto
Yksi elämäni tärkeimmistä asioista. Kaikki se kauneus, kaikki se ihmeellisyys, kaikki se täydellisyys, kaikki se vaikuttavuus, kaikki se merkityksellisyys. Kaikki, mitä ammennan luonnosta on niin suurta, että en pysty sitä sanoittamaan. Ehkei tarvitsekaan.
Metsä
Pakko nostaa luonnosta erikseen metsä, joka on minulle elinehto. Metsä on mielialalääkkeeni, personal trainerini ja uskollinen ystäväni, jota ilman en pystyisi elämään. Ehkä kaikista vahvimmat hyvän olon tunteet koen juuri metsässä puiden ympäröimänä.
Matkailu
Kaikesta muusta olen taloudellisesti valmis tinkimään, mutta en matkoista. Hullu uteliaisuuteni tätä maailmaa kohtaan ajaa minua aina lähtemään uudelleen ja uudelleen. Niin kauan kuin jaksaa, on mentävä, nähtävä ja koettava.
Nauru
Mitä enemmän naurua, sitä parempi elämä. Mitä enemmän hersyvää naurua, sitä suurempi hyvä mieli ja rentouden taso. Naurulla on myös kumman yhdistävä vaikutus. Pitää muistaa nauraa mahdollisimman paljon.
Onni
Sellainen tasapainoisen mielen ja kiitollisuuden synnyttämä olotila, joka on tämän taipaleemme tavoite. En usko siihen, että onni tulee jostain ulkopuolelta. Uskon siihen, että se on meissä kaikissa jo olemassa. Asiat ympärillämme joko lisäävät tai vähentävät onneamme, mutta siellä sisällämme se onni asuu ja se on jokaisella löydettävissä.
Parisuhde
Joskus tuntuu ihmeelliseltä ajatella kuinka pitkä matka on miehen kanssa kuljettu yhdessä. Ollaan oltu kimpassa lähes 40 vuotta. Yhteiseen eloon on mahtunut paljon hyvää jos sitten niitäkin hetkiä, joita en lämmöllä muistele.
Kahden erilaisen ihmisen taival voi joskus olla takkuista, mutta parhaimmillaan se on ollut mahtavaa. Meillä on takana mittava määrä yhteisiä kokemuksia ja meillä on ollut yhdessä myös todella hauskaa. Olisi vaikeaa kuvitella elämää ilman tuota elämänkumppania, joka tuntee minut niin hyvin ja minä hänet.
Rakkaus
Olin viikonloppuna kesähäissä ja jäin oikein miettimään rakkauden valtavaa voimaa. Rakastaa ja saada rakkautta, siinä on oikeastaan onnellisen elämän perusta.
Saimaa
Koen suurta kiitollisuutta saadessani asua tämän kauneuden keskellä. Saimaa on niin mahtavan kaunis, että se yhä vaan saa minut liikuttumaan.
Samppanja
Pieni kevennys väliin. Ehkei samppanja ole ihan elinehto, mutta hyvin iloinen asia elämässä. Jo pelkästään samppanjapullon avaamisesta tulee kumman kepeä ja juhlava olo. Kiitos ranskalaiset tästä jumalten juomasta.
Terveys
Mitä enemmän ikää, sitä enemmän terveyden merkitys korostuu. Eräänä päivänä tajuaa, kuinka rajallista tämä kaikki on ja sitä mahtavampaa, mitä kauemmin saamme täällä porskuttaa terveenä toimintakyky tallella. Terveys – rakkauden ohella tärkeimpiä asioita elämässä.
Taide
Kaikki taide, oli se sitten kuvataidetta, muotoilua, musiikkia, kirjallisuutta, tanssia tai elokuvaa, tuo minulle suurta mielihyvää ja nostattaa esiin voimakkaita tunteita. Rakastan erityisesti kaikkea taidetta, joka tuo maailmaan lisää kauneutta.
Uteliaisuus
Vaikka uteliaisuutta pidetään usein negatiivisena asiana, minusta oikeanlainen uteliaisuus on hyve. Olemalla utelias tätä maailmaa ja ympärillä tapahtuvia asioita kohtaan pysyy henkisesti elossa ja mieleltään virkeänä. Ihminen joka enemmän torjuu kuin kiinnostuu, näivettyy ja kapenee. Säilyköön minussa aina lapsenomainen uteliaisuus.
Vapaa-aika
Takana (onneksi) ovat ne vuodet, jolloin työ haukkasi kaiken ja vapaa-aikaa ei juurikaan ollut. Työlle on vielä toistaiseksi pakko antaa osansa, mutta onneksi vapaa-aikaa on nykyisin lähes riittävästi. Aiemmin kerroin, että terveyden merkitys on kasvanut. Sama juttu on vapaa-ajan kanssa. Siitä en enää tingi!
Ystävät
Te ystävät ihanat, harvat ja hyvät. Tuotte elämääni iloa, toivottavasti myös minä teille. Kiitos kun olette.
Millainen olisi sinun hyvän mielen aakkoslista?
Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista
Itämeren kaunein saaristo ja uusi hulppea laiva. Siinäpä yhdistelmä, joka täytyy ehdottomasti kokea. Syyskuun alussa aloittaa Finnlinesin Ahvenanmaa-Ruotsi -reitillä ensimmäinen kahdesta uudesta aluksesta. Matkustajille on luvassa ihan poikkeuksellisia juttuja.
Lehdistömatka, jonka tarjosi Finnlines ja Visit Åland.
Finnlinesin rahti- ja matkustajalaivojen yhdistelmälaivat ovat aina olleet minulle kovin mieluisia. Ne ovat tarjonneet kiireettömän matkustustavan, jossa pääpaino on merimatkassa.
Merellisiä nautintoja on luvassa nyt aiempaa enemmän. Finnlines satsaa entistä enemmän matkustajaliikenteeseen ja tuo Ruotsin reitille kaksi uutta alusta, jotka tuplaavat matkustajakapasiteetin.
Finnlines-varustamo on tunnettu ehkä eniten rahtiliikenteestään, eikä ihme. Peräti 70 % Suomeen tulevista tuoretuotteista kulkee Finnlinesin kautta. Rahtiliikenteen merkityksestä antaa jotain kuvaa rahtikannen pituus. Ruotsin reitin laivoilla rahtikaistaa on 4,2 km, uusilla laivoilla peräti 5,2 km.
Finnlinesin laivat ovat ihanteellisia kaltaiselleni matkaajalle, joka ei niinkään kaipaa mahtipontisia jättialuksia tai bilelaivoja. Rakastan itse rauhallista ja joutilasta matkantekoa ja juuri siksi olen niin ihastunut risteilemään näillä laivoilla. Täällä ei törmää discopalloon eikä näyttäviin showesityksiin. Täällä ollaan aidosti merellä.
Näissä maisemissa kummasti rentoutuu.Kapealla saaristoreitillä osaavissa käsissä.Sinisissä tunnelmissa m/s Europalink -aluksella.
Risteily läpi Itämeren kauneimman saariston
Osallistuin hiljattain Finnlinesin ja Visit Ålandin järjestämälle Ahvenanmaan matkalle. Nousimme laivaan Naantalista, seilasimme läpi upean saariston ja vajaassa viidessä tunnissa olimme Ahvenanmaan Långnäsissa. Kapeassa saaristossa ei voida ajaa kahva pohjassa kuten avomerellä, mikä on juuri tämän reitin parhautta. Näitä maisemia ei väsy katselemaan. Laiva jatkoi matkaa Ruotsin Kapellskäriin.
Vielä tällä hetkellä matkustajat tarvitsevat laivaan noustakseen jonkin kulkuvälineen, kuten auton, moottoripyörän tai polkupyörän. Syyskuusta alkaen tämän reitin laivoihin pääsee myös jalkapatikassa.
Kesäkuukausien ajan tämän reitin laivamatkat hinnoitellaan pakettihinnalla niin, että siihen sisältyvät matkustajat, kulkuneuvo, ateriat laivan buffet-pöydästä ja yöreitillä myös hytti.
Minusta hinnoittelu on hyvin maltillista. Kaksi henkeä, auto ja ruuat matkaavat Ahvenanmaalle edullisimmillaan alle 80 eurolla. Ruotsiinkin pääsee halvimmillaan reilulla satasella. Ja jos varaa meno- ja paluumatkan samalla kertaa, paluumatkasta saa alennusta 20 prosenttia. Kotimaan kesämatkailu ei tosiaankaan ole aina niin arvokasta kuin usein annetaan ymmärtää.
Laivan buffassa oli paljon merellistä antia.Kivat on hytit tälläkin hetkellä, mutta uusilla laivoilla pannaan vielä paremmaksi.Saimme maistiaisia uusien laivojen kahvilaherkuista. Tuotteet toimittaa turkulainen leipomo MBakery.
Uudet laivat ja matkustamisen uusi taso
Finnlines on kurkotellut selvästi tähtiin, sillä varustamolle on vielä tämän vuoden puolella tulossa kaksi uutta tähtien mukaan nimettyä ympäristöystävällisempää hybridialusta. Naantali-Långnäs-Kapellskär -reitille tulevat uudet laivat nostavat matkustamisen aivan uudelle tasolle.
Finnsirius aloittaa liikennöinnin syyskuun alussa ja joulukuun aikana saadaan reitille myös sisaralus Finncanopus.
Ihan mistä tahansa tavallisista seilaajista ei ole kyse. Havainnekuvien ja ennakkoinformaation perusteella voin sanoa, että nyt on odotettavissa jotain ihan poikkeuksellista. Varustamo on lähtenyt entistä enemmän satsaamaan risteilymatkustajiin ja kaikenlainen nautiskelu näytti olevan uusien laivojen keskiössä.
Laivojen sisustus on saanut inspiraationsa saaristosta. Yleisilme näytti raikkaalta ja skandinaavisen selkeältä. Laivoilla tullaan näkemään paljon vaalea puuta, maanläheisiä sävyjä ja avaria oleskelutiloja. Isot panoraamaikkunat tuovat saaristomaiseman hienosti esille.
Ruokanautinnoista kiinnostuneena matkaajana olin erityisen täpinöissä kuullessani Finnlinesin uusien laivojen ravintolamaailmasta. Menuiden suunnittelussa on ollut mukana mm. TV:stä tuttu kokki Henri Alén.
Laivoilta löytyy toki klassinen buffet-ravintola, mutta sen lisäksi valittavana on Micke’s Wine & Dine à la carte -ravintola, Barrel Bay viini- ja tapasbaari, Under the Stars ylimmän kannen talvipuutarha ja Fisherman’s Bistro, johon tulee ruokamaailmakokonaisuus, joka käsittää mm. kahvilan, ruokatorin, noutopöydän, grillin ja baarin. Myös spa-osastolle tulee oma ravintola.
Kaikkein mielenkiintoisin uutinen oli, että Bistroon voi ottaa lemmikin mukaan. Juu, luitte ihan oikein. Lemmikin kanssa matkustavalle on varattu ravintolaan oma erillinen tila. Tämä lienee laivoilla aivan poikkeuksellista.
Lemmikit on muutenkin otettu uusilla laivoilla hienosti huomioon. Kannella yhdeksän on lemmikkien kanssa matkustaville hyttialue, jonka perässä on lemmikkien ulkoilutusalue sekä koirapuisto. Ja jälleen luitte oikein. Kyse on tosiaan pienimuotoisesta koirapuistosta, jossa lemmikin voi päästää vapaasti kirmailemaan.
Entisenä koiranomistajana olen suorastaan kateellinen näin mahtavista palveluista. Koiran kanssa matkustamisen ei tarvitse enää olla kärvistelyä laivan kämäisimmässä hytissä.
Havainnekuvia Finnlinesin uusilta laivoilta. Raikasta, avaraa ja tyylikästä.
Aktiviteetteja kaikille nautiskelijoille
Finnsirius ja Finncanopus nostavat laivasaunomisen ihan uudelle tasolle. Aluksilla on erillinen spa-osasto, jonka suurista merelle avautuvista ikkunoista pääsee ihailemaan merimaisemia. Saaristosta pääsee nautiskelemaan myös saunan lauteilta. Poreammeita tulee useampi sekä sisä- että ulkotiloihin.
Spa-osaston palveluihin kuuluvat lisäksi kuntosali ja joogastudio. Ihastuttava yksityiskohta ovat riipputuolit, joiden alapuolisessa altaassa voi huljutella jalkojaan samalla, kun saaristoreitin maisemat lipuvat ohitse.
Laivan keulassa on maksullinen Stellar Lounge, joka tarjoilee ehkä ne kaikkein parhaimmat näkymät ympäröivälle merelle. Lounge on yhteydessä kokoustiloihin.
Kohta kippistellään ihan uusissa sfääreissä.
Hyttejä monenlaisiin tarpeisiin
Uusilla laivoilla on monipuolinen valikoima erilaisia hyttiluokkia aina kahdeksan neliön standard-hytistä 46 neliön hulppeaan suiteen. Kalleimmassa suite-hytissä on mm. oma sauna ja kylpyamme merinäköalalla. Kyllä kelpaisi.
Ylimpiin hyttiluokkiin sisältyy premium-aamiainen sekä sisäänpääsy spa-osastolle ja loungeen.
Kiva uutuus on myös kahdesta tilasta koostuva hytti, johon voi majoittua kuusi henkilöä. Erinomainen hyttivaihtoehto etenkin perheille tai ystäväporukoille.
Matkustajia uusille laivoille mahtuu maksimissaan 1100, mikä on yli puolet enemmän kuin nykyisillä laivoilla.
Koska Finnsiriukselle ja Finncanopukselle matkustaja ei enää tarvitse kulkuneuvoa mukaansa, laivayhtiö on sopinut edestakaisista bussiyhteyksistä satamiin. Jatkossa Turusta pääsee bussilla Naantalin satamaan ja Maarianhaminasta Långnäsiin. Bussiyhteys on myös Kapellskäristä Norrtäljeen, mistä pystyy jatkamaan vaikka Tukholmaan.
Aikataulut mahdollistavat lyhimmillään päiväristeilyn. Astu Naantalista laivaan, vaihda Långnäsissa paluulaivaan ja nautiskele Itämeren upeimmasta saaristoreitistä. Jos ennakkotietoihin on uskomista, ehkä myös Itämeren kauneimmista laivoista.
