Suomen suurin matkablogiyhteisö
All Posts By

Annemaria

Majoitus Suomessa Museot Museot Suomi Ravintolat Suomessa Ruoka ja viini Suomi

Ihme paikka itärajalla. Miksi matkustaa Ilomantsiin?

keskiviikko, maaliskuu 3, 2021

Lähes jännitti, kun kurvasin Pohjois-Karjalan round tripillä kohti Ilomantsia, äitini syntymäpaikkakuntaa. Lapsuudessani sukuloitiin seudulla useampaankin otteeseen, mutta aikuisvuosina ennen tätä reissua ei vaan tullut koskaan palattua noille kulmille. Ihan tuntui siltä, kuin olisin etsimässä kadotettuja juuriani.

Kaupallinen yhteistyö: Kalitka- the development of cross-border gastronomic tourism -hanke

Ohitin tutun nimisiä paikkakuntia. Haapovaara, Marjovaara, Jerusalemi, Maukkula. Hetkinen, eikö tuo Jerusalemi ollut juuri se Kivenpyörittäjien kylän tapahtumapaikka? Olisipa hauska tietää, miten moinen erikoinen nimi on päätynyt pohjoiskarjalaisen pikkukylän nimeksi.

Samalla muistui mieleeni tapahtumia lapsuuden matkoilta. Ilomantsi edusti tuolloin kaupunkilaistytölle ihmeellistä maailmaa. Serkun kanssa patisteltiin lehmiä laitumelta navettaan. Täällä lypsin elämäni ensimmäistä kertaa. Ja olin mukana heinäpellolla. Käytiinpä yhdessä ihmettelemässä maalaiskylän lavatanssejakin.

Muistin myös, kun Ilomantsin tädit tulivat meille kylään. Hetkessä hersyvä nauru ja iloinen karjalanmurteinen puheensorina täyttivät kotimme.

Yöksi itärajalle Möhkön kylään

Määränpääni oli maamme itäisin osa, Ilomantsin Möhkön kylä. Ihmettelin valtavaa lumen määrää. Pakkasta oli lähes 20 astetta ja kuuran huurruttama maisema kuin suoraan postikortista.

Hieman ennen Möhköä kiinnitin huomiota Petkeljärven kansallispuiston kylttiin. Ai täälläkö se onkin. Yksi itselleni käymättömistä kansallispuistoista, jonne olisi kesällä kiva tulla patikoimaan.

Lopulta saavuin tulevaan majapaikkaani, Möhkön Rajakartanoon, Koitajoen rannalla sijaitsevaan entiseen rajavartioasemaan. Rajalla täällä tosiaan oltiin. Venäjälle matkaa oli enää vain pari kilometriä.

Perillä odotti täydellinen luonnonrauha, lumiset puut ja vitivalkoiset hanget. Kuulin myöhemmin, että paikasta oli tullut eräänlainen ”retriittipaikka”, enkä yhtään ihmettele. Jos missä, niin täällä keskellä ei mitään, voi hyvin irroittautua maailman hektisyydestä.

Jotain sanoittamatonta eksotiikkaa paikkaan liittyy, vaikka ihan supisuomalainen olenkin. Mietin myös, että jos haluaa koronaturvallista matkailua, täällä jos missä, siihen on hyvät mahdollisuudet.

Oli minulla seuraakin. Nyt tiedän, missä ne muumit talvehtivat.

Nimi ”kartano” on ehkä vähän harhaanjohtava. Rajakartano ei ole mikään hieno arvorakennus, enemmänkin sellainen kotoinen retrohenkinen mummola. Huoneistot ovat tilavia ja niissä kaikissa on oma kylppäri ja keittiö. Tosin, jos paikan emäntä Elvi vaan on paikalla kokkaamassa, enpä suosittele laittamaan itse ruokaa.

Elvi osoittautui loistavaksi kokiksi. Maukas lähi- ja luomuruoka on täällä arkipäivää. Itse ihastuin aamiaisella olleeseen spelttiuunipuuroon niin paljon, että sitä on meillä kotonakin tehty nyt useasti.

Möhkön Rajakartano kuuluu Karelia á la carte -verkostoon, jonka arvoihin kuuluvat karjalaisuus, paikallisuus, omaleimaisuus, vieraanvaraisuus ja luonto. Allekirjoitan täysin, tätä kaikkea Rajakartano minusta edusti.

Illallisen jälkeen vähän nieleskelin, kun kuulin, että isäntäpariskunta asustelee kilometrin päässä Rajakartanolta ja tulisin yöpymään yksin täällä metsän keskellä. Jos joku olisi ollut seuranani, olisi ollut hienoa olla täysin omassa rauhassaan. Mennä illalla tekemään laavulle tulet ja ihastelemaan tähtikirkasta taivasta. Tai saunoa ranta- tai savusaunassa.

Yksin en tähän tohtinut, vaan kävin tarkastamassa illalla vielä varmuuden vuoksi, että ovet olivat lukossa. Tiedän, ihan tyhmää, mutta minkäs ihminen vilkkaalle mielikuvitukselleen voi. Nukuin kuitenkin yöni erittäin hyvin. Ympärillä oli täydellinen rauha ja sänky kerrassaan mukava. Sitä paitsi tilaa oli ruhtinaallisesti, sillä käytössäni oli huoneeni lisäksi vielä yhteiset oleskelutilat.

Aamulla Elvi oli tullut kattamaan pöytään monipuolisen aamiaisen, mihin kuuluivat mm. itse tehdyt maailman parhaat karjalanpiirakat. Harmi, kun en jaksanut maistaa kuin murto-osaa pöydän antimista.

Kuulin muuten, että Koitajoki, jonka rannalla Rajakartano sijaitsee, on hyvä virkistyskalastuskohde. Siitä syttyi idea tulla ensi kesänä Möhkön kauneuteen kalaan ja patikoimaan.

Mielenkiintoista kylähistoriaa

Möhkön kylä on muutenkin kiinnostava. Paluumatkalla pysähdyin suloisen keltaisen puurakennuksen pihaan, joka osoittautui ruukinkartanon Pytingiksi, entiseksi Möhkön ruukin patruunaperheen kodiksi.

Sattui niin mainiosti, että museoamanuenssi oli sattumalta paikalta ja pääsin kurkistamaan rakennuksen sisään, vaikka se näin talviaikaan on suljettu. Taloon on koottu näyttely, joka kertoo ruukin historiasta, alueesta ja elämästä.

Möhkössä oli 1800-luvun puolivälistä 1900-luvun alkuun merkittävä järvimalmiruukki. Alueella on työskennellyt parhaimmillaan jopa 2000 henkeä Venäjää myöten ja Möhkön kyläkin kasvoi ruukin myötä 600 asukkaan kyläksi.

Kannattaa käydä täällä. Mielenkiintoinen pala historiaa ja kesällä viehättävä alue retkeilyreitteineen aivan kosken rannalla.

Myös sotahistoriasta kiinnostuneelle alueella on paljon nähtävää. Ilomantsissa on käyty useita merkittäviä taisteluita niin talvi- kuin jatkosodassa. Ruukin museossa on pieni sotahistoriallinen näyttely, mutta laajemmin historiaan pääsee uppoutumaan Öykkösenvaaran sotahistoriallisella alueella, Hattuvaaran Taistelijan talolla tai Parppeinvaaralla olevalla Rajakenraalin majalla.

Karjalaisuus asuu Parppeinvaarassa

Möhköstä ajelin tutkimaan Ilomantsin Parppeinvaaran runokylää, jonne on koottu paljon karjalaisia perinteitä, kuten karjalaista perinnerakentamista ja kulttuurihistoriaa. Tosin nyt talvikautena osa paikoista oli kiinni, joten aukioloajat kannattaa tarkistaa etukäteen paikan nettisivuilta.

Runonlaulajan pirtissä ja kesäisin vanhoissa museoaitoissa pääsee tutustumaan karjalaiseen runonlauluperinteeseen. Täytyy tunnustaa, että itselleni runolaulu terminä oli kutakuinkin vieras ja sekoitin sen jopa karjalaisten itkijänaisten itkuvirsiin. Mutta tiedänpä nyt tämänkin.

Runolaulu on kalevalamittaan riimiteltyä laulua, jonka tarinat liittyivät usein ihan arkisiin asioihin kuten lapsiin, työhön, ihmissuhteisiin ja rakkauteen. Ylipäätään laulamalla käsiteltiin kaikki elämän ilot ja surut. Laulamalla kerrottiin myös kansantarinoita, jotka siirtyivät näin sukupolvelta toiselle.

Parppeinvaaralla kannattaa käydä myös Luontopirtti Mesikässä, jossa on kiinnostava luontonäyttely ihmisen ja luonnon välisestä suhteesta Pohjois-Karjalassa. Näyttelyä täydensi äänimaailma, joka teki esillepanosta entistä todellisemman. Museossa pääsee näkemään mm. alueen suurpedot täytettyinä. Erityisesti lapset oli huomioitu museon annissa hyvin.

Parppeinvaaralla on myös pieni tsasouna. Itä ja rajanläheisyys näkyy voimakkaasti alueen uskonnossa. Väkilukuun suhteutettuna Ilomantsi on Suomen ortodoksisin kunta. 17 prosenttia ilomantsilaisista on ortodokseja.

Karjalaiseen perinteeseen liittyy keskeisesti ruokakulttuuri. Parppeinvaaralla, komeissa vaaramaisemissa, on ravintola Parppeinpirtti, missä kävin lounaalla. Viikolla tarjoillaan lounasta buffetpöydästä ja viikonloppuisin ja sesonkiaikoina katetaan karjalainen pitoateria. Lisäksi tiettyinä päivinä järjestetään suosittuja burger-iltamia.

Parppeinpirtissä toimii myös oma piirakkaleipomo, joten täältä saa taatusti aidot itse leivotut karjalanpiirakat. Kiva karjalaishenkinen ravintola, kannattaa pistäytyä.

Lomasuunnitelmia kesälle

Ennen paluuta Joensuuhun tein kierroksen vielä Ilomantsin keskustassa. Kävin ostamassa kotiin tuliaiseksi skumppapullon paikallisesta Hermannin viinitilan myymälästä. Omien viinien lisäksi myymälässä on myynnissä kivoja herkkutuliaisia.

Olisipa ollut kesä. Silloin olisi ollut auki Ilomantsin vesitornin huipulla sijaitseva Hermannin viinibaari ja sen terassi. Laitoin tämänkin kohteen käytävien listalle seuraavaa matkaa varten.

Kolkuttelin turhaan myös talvikautena suljetun nukke- ja nalletalon ovea. Vähän harmitti, sillä olisi tuolla ollut nähtävää tälle vähän isommallekin tytölle.

Ilomantsiin tulee ensi kesänä palattua ihan varmasti. Sen verran jäivät kaihertamaan alueen luontoliikunta- ja kalastusmahdollisuudet. Haluaisin saada taimenen Koitajoen koskesta, saunoa savusaunassa, kulkea pitkin Petkeljärven kansallispuiston harjumaisemia, käydä maistamassa Parppeinpirtin karjalaisen pitopöydän antimia sekä nautiskella skumppaa vesitornin terassilla.

Ilomantsissa tuli mieleen ruokamuisto lapsuudesta. Muistan syöneeni jossain taivaallisia suussa sulavia sultsinoita. En nyt enää lähes 50 vuoden päästä muista, mitä ne sultsinat oikein olivat, mutta jotain niin hyvää, että ovat jääneet mieleen. Seuraavalla Ilomantsi-reissulla lupaan ottaa asiasta selvää.

Lisää ideoita Ilomantsiin: https://visitilomantsi.fi/

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Museot Suomi Ravintolat Suomessa Suomen kaupungit Suomi Taide

Taiteellinen Tohmajärvi ja vähän hevimpi Kitee

lauantai, helmikuu 27, 2021

Pääteiltä kannattaa joskus poiketa katsastamaan pienempiäkin paikkakuntia. Tohmajärvi ja Kitee eivät kuulosta matkailijalle ehkä kaikkein houkuttelevimmilta paikkakunnilta, mutta on molemmissa jotain, miksi niissä kannattaa pysähtyä.

Kaupallinen yhteistyö: Kalitka- the development of cross-border gastronomic tourism -hanke

Olen sen kymmeniä kertoja ajanut kuutostietä pitkin Tohmajärven ohi ja miettinyt tien reunan kylttiä Puun sielu. Olin ajamassa Pohjois-Karjalan kiertomatkallani itse asiassa Kiteelle, mutta tällä kertaa päätin ottaa selvää, mitä tuolla metsän kätkössä oikein onkaan.

Parin kilometrin päässä päätieltä luminen metsätie johti pihaan, jossa iloinen samojedi toivotti tervetulleeksi. Ja hetken päästä sen omistaja, Natalia, taiteilija, puutaiteen moniosaaja ja kouluttaja. ”Natasha” emännöi Onnela nimistä hirsilinnaa, ylläpitää sen pohjakerroksessa kansainvälistä puutaiteen galleriaa ja järjestää puutöiden kursseja.

Metsän keskellä nökötti kaunis hirsirakennus Onnela.

Karjalaistyylinen jyhkeä hirsilinna on kaunis. Vanhat kelohirret ovat saaneet seurakseen koristeellisia karjalaisleikkauksia ja luonnonkiveä. Oven edessä jököttää itse Michael Jackson, tosin aika puisevana versiona.

Sisältä löytyy Michaeleita lisää, mutta myös Kalevalaa ja monenlaisia eläin- ja ihmisfiguureita. Ihmettelin sitä, kuinka eri tekniikoilla puu on saatu taipumaan moneen. Hienoimmissa töissä tuskin ymmärtää, että kyse on puusta. Paikka on tosiaan nimensä mukainen. Puu on saanut täällä sielun.

Natalia osoittautui myös intohimoiseksi puutarhaharrastajaksi ja kukkien ystäväksi. Voin kuvitella, miten kaunista tuolla luonnon rauhassa kesäaikaan onkaan. Keskellä pihaa on lampi, jonka ympärillä on muitakin karjalaistyylisiä rakennelmia. Alueella voi tutustua myös kymmeniin eri puulajeihin.

Puun Sielun näyttelyssä puu taipuu moneksi.

Olisin voinut jäädä ihastelemaan taideteoksia pidemmäksikin aikaa, mutta pakko oli jatkaa eteenpäin. Olin sopinut tapaamisen Kiteelle viime syksynä avattuun A Nightwish Story -näyttelyyn. Koronan vuoksi helmikuussa näyttelyyn pääsi vain etukäteistilauksesta. Myöhemmät aukioloajat kannattaa tarkistaa näyttelyn nettisivuilta: https://nightwishstory.com/

En oikeastaan tiennyt, mitä odottaa. Tottahan toki kaikki Nightwishin tietävät ja moni senkin, että Suomen maailmanlaajuisesti menestynein bändi on kotoisin Kiteeltä. Sympaattiselta tuntuu, että bändin keulahahmo Tuomas Holopainen asustelee edelleenkin kotikonnuillaan.

Jotain Nightwishin menestyksestä kertoo, että se on myynyt yli 10 miljoonaa levyä, tehnyt kahdeksan maailmankiertuetta ja esiintynyt pääesiintyjänä täydelle Lontoon Wembleyn Areenalle. Kun ajattelee, että Wembleylle myytiin hetkessä enemmän lippuja kuin Kiteellä on asukkaita, ymmärtää kuinka suuriin saappaisiin yhtye pystyi astumaan ja on pystynyt nuo saappaansa myös pitämään.

Nightwishin saappaat ovat olleet suuret ja kultaiset.

Kiteen Nightwish-näyttelyssä oli paljon autenttista materiaalia, kuten musiikkialan palkintoja, kiertueen puvustoa ja rekvisiittaa sekä bändin jäsenten käyttämiä soittimia. Ehkä kaikkein sympaattisin esine oli bändin ensimmäinen demo-nauha. Se, josta kaikki sai alkunsa.

Nightwish-faneille näyttely tarjoaa yhtyeen vaiheista paljon yksityiskohtaista tietoa. Bändin tarinaan pääsee hyvin sisään kiinnostavalla filmillä, johon on koottu tähän astiset parhaat palat yhtyeen alkuvaiheista maailman valloitukseen.

Näyttelyn lisäksi tiloissa on myös karaokekoppi, jossa voi testata omat heavytulkinnat. Aulassa on myös pieni Nightwish-kauppa, jossa on myynnissä kaikenlaista fanitavaraa ja -tekstiilejä.

Itselleni näyttelyn paras anti oli Nightwish-tarina, pikkukylän kasvattien ihmeellinen taival maailman maineeseen. Hieno osoitus siitä, miten unelmat voivat toteutua eikä mikään ole mahdotonta. On uskallettu haaveilla suuria ja pyritty päämäärätietoisesti unelmaa kohden. Toki ilman lahjakkuutta ja luovuutta Nightwish-tarinaa ei olisi.

Vaikka et pääsisi näyttelyä paikan päälle katsomaan, siihen voi tutustua virtuaalisesti täällä.

Selvä yhdennäköisyys.

Näyttelyn jälkeen suunnistin lounaalle Irman Tupa -nimiseen lounaspaikkaan, josta olin saanut etukäteen vinkin. Kiteeläisessä kunnon kotiruokaa tarjoavassa kahvilassa tehdään kaikki itse ja sen kyllä maistoi.

Tunnelma pienessä kahvilassa on kursailemattoman kodikas. Käyntipäivänä sattui lounaana olemaan omaa lemppariani, kaalilaatikkoa, joka oli niin hyvää kuin kotona tehty kaalilaatikko vaan voi olla.

Irman Tupa voi aiheesta olla ylpeä tiskistään. Vastapaistetut kotileivonnaiset, ruisleivät ja karjalaiset perinneherkut, kuten karjalanpiirakat, vatruskat ja kukkoset kilpailevat ihan eri sarjassa kuin teolliset raakapakasteet. Jos näillä seuduilla liikuskelet, tänne kannattaa pysähtyä ihan vain herkkutuliaisten ostoon.

Irman Tuvalla on myynnissä myös tohmajärveläistä Jarmon rypsisikaa ja lihajalosteita, kuten makkaraa ja savulihaa.

Kunnollista konstailematonta kotiruokaa ja karjalaisia itseleivottuja paistoksia.

Ennen seuraavaa paikkaa, Ilomantsia, tein vielä pienen rundin Kiteen keskustassa. Matkalla bongasin rinteeltä kauniin kivikirkon, jonne en ikävä kyllä päässyt sisälle. Myöhemmin luin, että kirkko ja sen lähellä oleva pappila kuuluvat Museoviraston määrittelemiin Suomen valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin.

Komea oli kirkko Kitteellä.

Tiesittekö muuten, että Kitee on kaupunki? Itse en tiennyt ja sain tämän tietää vasta jutellessani paikallisten kanssa. Asukkaita Kitteellä, kuten paikalliset kaupunkiansa kutsuvat, on reilut 10000. Sen verran leppoisalta kiteeläinen meininki tuntui ja ihmiset niin ystävällisiltä, että pieni kaupunki tuntui enemmän maaseutumaiselta. Sellaisella hyvällä ja aidolla tavalla.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Yleinen

Talvi koettelee ja korona panee pohdiskelemaan syvällisiä

sunnuntai, helmikuu 21, 2021

Huh, huh. Kylläpä on jäinen rintama meitä piinannut. Monta päivää perätysten ulkona on ollut siperiaa, eikä ole yhtään tehnyt mieli laittaa päätään ulos. Vaikka kuinka ulkona auringonpaisteessa on kaunista, siltikin kaikkein kauneimmalta se minusta näyttää ikkunan läpi mökin sisäpuolelta. Ainakin silloin, kun lämpötila on laskenut -15 asteen alapuolelle.

Muutaman kerran olen pukenut itseni Michelin-ukkoa muistuttavaksi möhkäleeksi ja yrittänyt saada ulkoilusta samaa hypefiilistä kuin sadoissa Instagramin talvea hehkuttavissa storeyssa ja kuvissa. Olen oikeasti yrittänyt löytää talven ihanuuden, joka minulla on toistaiseksi kadoksissa.

Sorry, ei vaan onnistu. Olen valehdellut, jos olen väittänyt pitäväni talviulkoilusta. a) En pidä kylmästä. b) En tiedä yhtään talvilajia, joka tuntuisi luontevalta tai mukavalta. c) Lumityötkin alkavat maistua jo puulta. Tuota valkoista maisemakuorrutetta on saatu nyt ihan riittämiin.

Takassa on palanut tuli aamusta iltaan, jotta nurkkiin pyrkivä holotna ei saisi valtaa. Järveltä pyrkivä viima on joskus aika ankara. Putkimiestäkin on tarvittu jäätynyttä putkea sulattamaan. Ihan salaa minä tässä väliin haaveilen Aurinkorannikon talvesta. Ja ihan vähän jo katselin kämppää tuolta suunnalta ensi talveksi.

Kävin hiljattain elämäni ensimmäistä kertaa vanhusten suljetussa hoitolaitoksessa. Kyse oli muistisairaiden yksiköstä, jossa asukkaiden oman turvallisuuden takia ovet ulkomaailmaan joudutaan pitämään lukittuina.

Oli opettavaista kurkistaa tällaiseen suljettuun maailmaan, joka on meistä useimmalle täysin vieras. Tulin miettineeksi ettei ole ihme, miten pahaa jälkeä korona saa aikaiseksi levitessään tuollaisessa yksikössä. Moni vanhus on niin hauras, ettei vastustuskykyä ole juuri mihinkään. Ohuen elämänlangan voi katkaista korona, mutta yhtä hyvin se voi olla tavallinen flunssa tai keuhkokuume.

En tiedä sopiiko tällaista kirjoittaa, mutta mietin myös sitä, onko kuolema monen ehtoopuolella olevan vanhuksen kohdalla sittenkään niin paha asia. Elämä on minusta muutakin kuin se, että henki pihisee joten kuten.

Elämä on aina arvokasta, mutta elämän voi minusta menettää jo aiemmin. Ei se, että sydän lyö ja muut elintoiminnot pitävät hengissä, ole välttämättä elämää niin kuin sen itse ymmärrän. Jos ei ole enää minkäänlaista ymmärrystä tästä maailmasta tai edes omasta olemassaolostaan, sopii miettiä onko korona siinä tilanteessa sittenkään paha asia.

Kun katsoo koronaan kuolleiden keski-ikää, tilasto ei ehkä enää tunnukaan niin karulta kertomalta.

Kirjoittelin aiemmin, että vuoden alussa iski painokriisi ja päätin aloittaa vuoteni kevyemmin saadakseni muutaman kilon pois. Mieskin innostui lähtemään mukaan ja niin meillä on kiinnitetty entistä enemmän huomiota siihen, mitä pannaan suusta sisään.

Kasviksia on lisätty ruokavalioon entisestään, hiilareita ja sokeria pyritty vähentämään ja viljatuotteissa vaihdettu osittain terveellisimpiin ja vähemmän turvottaviin vaihtoehtoihin kuten kvinoaan, spelttiin ja bulguriin.

Tammikuun lopussa meillä oli punnitus ja pientä muutosta oli tapahtunut. Mies oli laihtunut 1,5 kiloa. Minulla vaaka näytti lisää painoa 400 grammaa. Päätin oitis palauttaa suklaan ruokavaliooni.

Oletteko muut huomanneet, että korona-aikana rahankulutus olisi vähentynyt? Itse olen pannut merkille, että rahaa on jäänyt jopa vähän säästöön sen tähden, ettei tule juuri mitään osteltua. Oma osansa on tietty matkailun vähentymisellä. Kun ei juurikaan missään käy, ei välttämättömien menojen lisäksi rahaa mene juuri mihinkään.

Viime viikolla repäisin ja kävin pitkästä aikaa kampaajalla oikein pitkän kaavan mukaan. Samalla reissulla teki mieli hankkia vähän kosmetiikkaa, istahtaa kahvikupposelle ja lähteä tutkailemaan kevätretonkien tarjontaa.

On se vaan jännä juttu, mitä korona on saanut pääkopassa aikaan. Kun lähtee ihmisten ilmoille ja kaupoille, niin koko ajan on jotenkin epämukava tunne, mikä johtuu muustakin kuin kasvomaskista. Enempi on niin, että suorittaa välttämättömät ostoksensa mahdollisimman nopeasti ja pyrkii takaisin oman auton suojattuun maailmaan.

Jotain sentään tarttui mukaan. Huomasin tarvitsevani lämpimämmät ulkoiluhousut ja haaveilin lämpimästä villakerrastosta. Näistä onnistuin saamaan ainoastaan merinovillaisen paidan. Ei ollut joko tarjontaa lainkaan tai sopiva koko puuttui.

Paikkakunnan suurimmassa urheilutarvikkeiden kaupassa kerrottiin, että talviurheilutekstiilien myynti oli päässyt yllättämään ja siksi tavaraa on niin vähän. Myyjä mietti, ettei muistanut koskaan olleen näin paljon kysyntää talviulkoiluun liittyvistä vaatteista ja varusteista. Hyvä uutinen varmasti kauppiaille.

Hyvä uutinen sen sijaan ei ole, että juuri kun eteläinen Suomi on saanut pakattua hiihtolomakamppeensa ja on jo toinen jalka menossa talviloman viettoon, hallitus ja THL vetoavat ihmisiin, etteivät matkustaisi nyt mihinkään. Nyt. Ei. Kannata. Matkustaa. Mihinkään. EIKÄ!

Arvon viranomaiset, miettikää nyt vähän niitä matkailu- ja ravintola-alan yrittäjiä, joille seuraavat kolme viikkoa voivat olla ratkaisevia hengissä selviämisen kannalta. Ymmärrän huolenne koronan leviämisestä, mutta kun tuota hengissä selviämistä on myös muunlaista.

Onneksi joka päivä kesä on yhtä päivää lähempänä. Sitä ei onneksi korona, hallitus eikä THL voi perua.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Majoitus Suomessa Museot Museot Suomi Ravintolat Suomessa Ruoka ja viini Suomen kaupungit Suomi Taide

Joensuussa maistui karjalainen kulttuuri ja gastronomia

sunnuntai, helmikuu 14, 2021

Ismo Alanko, Abloy ja Ilosaarirock. Siinä oikeastaan ainoat asiat, jotka tiesin Joensuusta entuudestaan. Jostain kumman syystä itärajaa ajaessamme kaasupoljinta ei tullut Joensuun kohdalla koskaan hiljennettyä. Olisi kannattanut. Siellä on kuulkaa oikein mukava karjalaiskaupunki.

Kaupallinen yhteistyö: Kalitka- the development of cross-border gastronomic tourism -hanke

Piti oikein Wikipediasta tarkistaa Joensuun faktat. Asukasluvultaan Suomen 12. suurin kaupunki, asukkaita vajaat 77000. Yhteistä rajaa Venäjän kanssa lähes 30 kilometriä. Pielisjoki jakaa kaupungin kahtia, kaupungin nimen mukaisesti ollaan Pielisjoen suulla.

Joensuun keskusta tuntui kaltaiselleni suuntavammaiselle selkeältä. Kaupungin keskiössä on tori, jonka ympärille keskittyvät kaupat ja palvelut. Turistille kaikki merkittävä on lähellä. Rakastan tällaisia kaupunkeja, joissa on helppo liikkua ja joissa pikaisellakin käynnillä saa paljon irti.

Kivoja kulttuurikohteita

Katseeni kiinnittyy ensimmäiseksi torin laidan komeaan teatterirakennukseen. Tarkempi tutkailu kertoo kyseessä olevan 1914 valmistuneen Eliel Saarisen suunnitteleman kansallisromantiikkaa ja jugendia yhdistelevän komistuksen. Mietin mielessäni, että kaupungin, jossa on näin upea teatteri, kulttuurin on täytynyt olla arvossaan jo varhain.

Täällä on muuten kiva esittelyvideo teatterista ”Joensuun kaupunginteatteri tanssien”. Tuli heti sellainen olo, että tekisi mieli laittaa vähän parempaa päälle ja lähteä juuri tuohon teatteriin.

Teatteri kerää katseet

Taiteen ystävän kannattaa suunnistaa myös toiseen kauniiseen rakennukseen, Joensuun taidemuseo Onniin. Useat maalaukset olivat saaneet rinnalleen kalusteryhmiä, jotka loivat tuntua kuin jonkun olohuoneessa olisi vieraillut. Tosin ei kenen tahansa olohuoneessa, sillä seinillä oli melkoista arvotaidetta: Schjerfbeckiä, Järnefeltiä, Gallen-Kallelaa, Edelfeltiä, Halosta… Itse pidin eniten Rafael Wardin värikylläisistä maalauksista, joita museossa oli ilahduttavasti useita.

Pari huonetta oli pyhitetty kirkkotaiteelle, muttei suinkaan tylsästi. Pogostan Hilikan ja Juhani Berghemin ikonikokoelma vie taustamusiikkeineen ortodoksisuuden maailmaan. Vanhaa kirkkotaidetta taas pääsee katselemaan Madonna-huoneessa, joka on kuin pieni hämyinen kappeli. Hienoja kokonaisuuksia ja hieno toteutus.

Minua olisi kiinnostanut myös Kiinan taiteen kokoelma, mutta valitettavasti se oli käyntihetkelläni suljettuna uudistustöitä varten.

Karjalaista historiaa, valokuvia ja esineistöä on esillä usean näyttelyhuoneen verran Pohjois-Karjalan museo Hilmassa.

www.joensuuntaidemuseo.fi

www.pohjoiskarjalanmuseo.fi

Taidemuseo Onni oli onnea taiteen ystävälle.Pohjois-Karjalan museossa pääsee uppoutumaan Karjalan sotahistoriaan.

Lietsussa kuin kotonaan

Yhdenlaista nykykarjalaisuutta voi kokea sympaattisessa Huoneistohotelli Lietsussa. Reilun vuoden ikäisessä hotellissa on kahdessa kerroksessa kolmisenkymmentä yksilöllistä huonetta, joissa jokaisessa on hyvin varustettu keittiö ja pyykinpesukone. Huoneet ovat nimetty karjalaisin nimin ja jokaisella huoneella on oma tarinansa, jota huoneen esineistö ilmentää.

Entiseen postitaloon remontoitu hotelli on sellainen hyvän mielen majapaikka. Hotellin tarpeistoa on kerätty eri puolilta Pohjois-Karjalaa ja ylipäätään kaikessa on pyritty käyttämään mahdollisimman paljon paikallisten yrittäjien tuotteita. Uutta ja vanhaa on yhdistetty saumattomasti ja hauskasti.

Mukava lisä oli yhteinen ”tupa”, jossa saattoi lukea päivän lehdet ja napata kahvikoneesta espresson. Suosittelen myös käyttämään hotellin viihtyisää saunaosastoa. Tämä on kaikkea muuta kuin monelle hotellille tyypillinen kolkko saunatila.

Näin korona-aikaan arvostin hotellin helppoa sisäänkirjautumista, jonka saattoi tehdä netissä. Huoneeseen pääsi sisään saadulla koodilla ilman, että tarvitsi olla kontaktissa kehenkään. Tosin hotellilla on niin mukavaa henkilökuntaa, että heidän kanssaan kyllä mieluusti asioi.

Mikäli arvostat persoonallista boutigue-tyyppistä majapaikkaa, Lietsu on nappivalinta.

www.lietsuhotel.fi

Lietsussa olisi viihtynyt pidempäänkin.

Joensuu on varteenotettava ruokakaupunki

Ruoka se on aina mielessä, kun matkalla ollaan. Ja vieraassa kaupungissa aina päällimmäisenä kysymys, minne mennä syömään. Ainakin minulle ruokakokemukset ovat iso osa onnistunutta matkaa. Kuulun jopa niin hurahtaneihin, jotka voivat matkustaa pelkästään hyvän ruuan perässä.

Tällä kertaa olin onnekas, sillä molemmat Joensuun ruokakokemukset olivat ihan huippuja. Lounastin uutukaisessa ravintola Filipofissa. Aivan ihastuttava paikka vanhassa hirsirakennuksessa. Samojen hirsiseinien sisällä on toiminut mm. Joensuun legendaarinen ”Ukko Vilipohvin” sekatavarakauppa ja kieltolain päätyttyä Joensuun ensimmäinen viinakauppa Oy Alkoholiliike Ab.

Melkoinen kulttuuriteko on tehty pelastamalla tämä vanha talokaunotar. Ravintola Filipofissa yhdistyy onnistuneesti trendikäs sisustus ja historiallinen miljöö. Kauniit vanhat hirret ja kakluunit tuovat tilaan lämminhenkistä ajanpatinaa.

Mutta Filipof on muutakin kuin vain kaunis kuori. Lounas antoi osviittaa siitä, että ruuan kanssa täällä ollaan tosissaan. Fenkolirisotto oli täydellistä ja taivaallisen hyvää. Lounaan lisäksi tarjoillaan bistrohenkisiä annoksia ja parillisten viikkojen sunnuntaisin brunssia. Lisäksi Filipofissa toimii viihtyisä pubi.

www.ravintolafilipof.fi

Ravintola Filipof – kaunis ulkoa ja sisältä.

Ehkä asteen fiinimpi ruokapaikka on menukokonaisuuksia tarjoava ravintola Kielo. Seisemänosaisen Kielo-menun sai myös kasvisversiona.

Menu oli kiinnostava vaellus Aasiasta Venäjälle ja siihen väliin sijoittui pohjoiskarjalainen makumaailma juureksia, marjoja, kalaa ja lintua. Lautasilta löytyi yllättäviä makuyhdistelmiä ja loistavia kastikkeita. Annokset olivat kaiken lisäksi kauniisti esillepantuja.

Makujen lisäksi jäin kaiholla muistelemaan myös paikan omaa hapanjuurileipää ja loistavaa katalonialaista punaviiniä Jaspi Maragdaa.

Tykkäsin myös kovin ravintolan lämpimästä ja hämyisestä tunnelmasta. Täällä viihtyi hyvin yksinkin, sillä pöydät oli sijoiteltu niin, että omaan rauhaansa saattoi ”piiloutua”. Kielo on minusta The Paikka, kun haluat löytää romanttisen mestan kahdenkeskiseen illalliseen.

Kielo on muuten mukana Pohjoismaisessa 360° Eat Guidessa, ravintolaoppaassa, joka arvioi ja luokittelee Pohjoismaiden parhaat ravintolat. Koko Suomesta listalle pääsi viime vuonna ainoastaan 11 ravintolaa, joten hieno saavutus olla mukana tasokkaassa joukossa.

www.ravintolakielo.fi

Ravintola Kielon hämyistä tunnelmaa.

Tutustuminen Joensuuhun jäi minulla tällä reissulla pahasti kesken. Esimerkiksi kiinnostavaan käsityö- ja sisustuskauppojen ryppääseen Taitokortteliin ehdin tutustua vain päällisin puolin.

Valitettavasti en jaksanut tällä kertaa nauttia myöskään Kauppaneuvoksen kahvilan herkullisen kakkuvitriinin annista. Käymättä jäi myös tapahtumapuutarha Botania, jota niin moni minulle suositteli.

Jäipähän monta hyvää syytä tulla uudelleen. Joensuulla on jatkossa ehdottomasti paikka kiinnostavien kaupunkikohteiden joukossa.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Majoitus Suomessa Museot Suomi Ravintolat Suomessa Ruoka ja viini Suomen kaupungit Suomi

Road tripillä Pohjois-Karjalassa: Joensuu – Kitee – Ilomantsi -reitin parhaat palat matkailijalle

keskiviikko, helmikuu 10, 2021

Miltä maistuu, näyttää ja tuntuu nykypäivän karjalaisuus? Kiersin kolme päivää Pohjois-Karjalaa ja tein rengasmatkan reitillä Joensuu – Kitee – Ilomantsi – Joensuu. Tässä reissuni parhaat tärpit: missä syödä, missä käydä ja missä yöpyä.

Kaupallinen yhteistyö: Kalitka- the development of cross-border gastronomic tourism -hanke

Matkani liittyi Kalitka-ruokamatkailuhankkeeseen (Karelia CBC), jonka tarkoituksena on edistää karjalaiseen ruokakulttuuriin perustuvaa matkailua Pohjois-Karjalassa sekä Karjalan tasavallassa. Koska korona, ikävä kyllä rajan ylittävälle matkailulle ei ollut mahdollisuutta. Toisaalta tulipa jälleen todistettua kuinka paljon kiinnostavia paikkoja meillä koti-Suomessa on.

Pohjois-Karjala on erinomainen esimerkki siitä, että ruuan perässä kannattaa matkustaa. Ei liene yllätys, että seitsemän ruokalajin menu fine dining -ravintolassa oli herkullinen, mutta hyvältä maistui myös kunnon kotiruokalounas piskuisessa lounaskahvilassa.

Pelkän ruuan perässä voi hyvin matkustaa, mutta miksei yhdistäisi siihen samalla luonto- ja kulttuurielämyksiä? Vajaan 300 kilometrin matkalla siirryin kaupungista korpien kätköön, sain kokea täydellistä luonnonrauhaa, nähdä kiinnostavia näyttelyitä ja ennen kaikkea syödä hyvin. Karjalaisuus lautasella on totisesti muutakin kuin ikonista karjalanpaistia ja -piirakoita.

Joensuu – ruuan ja kulttuurin karjalaiskaupunki

Aloitin matkani Joensuusta, Pohjois-Karjalan maaseutukeskuksesta. Muutamaa aiempaa pikakäyntiä lukuunottamatta en tuntenut kaupunkia juuri lainkaan. Nähtävyyksiin tutustuminen jäi ajan puutteen vuoksi hieman vajavaiseksi tälläkin kertaa, mutta ruuan osalta tuli todistettua, että Joensuun voi liittää maamme vahvoihin ruokakaupunkeihin.

Kaupungissa on parikin vastikään toimintansa aloittanutta matkailijaa kiinnostavaa yritystä. Lounastin uudenkarheassa ravintola Filipofissa, joka sijaitsee hiljattain remontoidussa vanhassa hirsitalossa. Samojen hirsiseinien sisällä toimi 1800-luvulla aloittanut karjalainen sekatavarakauppa. Nyt talon historia saa jatkoa bistrotyyppisestä ravintolasta.

Ravintola Filipof on uuden ajan karjalaisuutta, sopiva sekoitus uutta ja vanhaa. Samassa paketissa historian havinaa, trendikästä ruokaa ja tyylikästä sisustusta. Sen lisäksi, että miljöö on kaunis, lounas antoi vahvan lupauksen ruuan korkeasta tasosta.

Toinen uusista matkailurityksistä on reilun vuoden toiminut Huoneistohotelli Lietsu. Ydinkeskustassa Pielisjoen varrella sijaitseva hotelli on erinomainen esimerkki karjalaisesta vieraanvaraisuudesta ja hyvällä tavalla erilaisesta hotellikokemuksesta.

Kuvaavaa on hotellin sivuilta löytynyt sanonta: ”kotonas tunnet olevasi, omana ihtenäs asuvasi.” Lietsussa pystyi oman huoneen ulkopuolella himpsuttelemaan villasukissa kuin kotona konsanaan.

Ravintola FilipofHuoneistohotelli Lietsu

Mikäli mielit ruokailemaan kaupungin parhaaksi rankattuun ravintolaan, ravintola Kielo on hyvä valinta. Usean ruokalajin menussa oli viitteitä niin Pohjois-Karjalasta kuin rajan takaa Venäjältä, mutta myös ripaus fuusiovaikutteita aasialaisesta keittiöstä. Ei ihme, että Kielo oli ehdolla pohjoismaiseen ravintolaoppaaseen vuoden ravintolaksi.

Joensuun ehkä paras kakkuvitriini on Taitokorttelin Kauppaneuvoksen kahvilassa. Samassa rakennuksessa ja pihapiirissä on myös kaikkea muuta matkailijaa kiinnostavaa kuten sisustus- ja käsityömyymälöitä.

Taidemuseoiden ystävänä suunnistin ilman muuta Joensuun taidemuseo Onniin. Kauniissa rakennuksessa sijaitseva näyttely ei ole suuren suuri, mutta se yllätti tasollaan. Suomen kultakauden nimekkäiden taiteilijoiden maalauksia oli seinillä useita.

Kannattaa käydä katsomassa myös ylimmän kerroksen Hilkka ja Juhani Berghemin kiinnostava ikonikokoelma. Jos ortodoksisuus kiinnostaa enemmänkin, Joensuussa toimii myös ortodoksinen kulttuurikeskus, jossa on pienimuotoinen ortodoksikristityn elämänvaiheita kuvaava näyttely.

Mikäli haluat pureutua karjalaiseen historiaan tarkemmin, hyvä paikka siihen on Pohjois-Karjalan museo Hilma. Siellä on rakennettuna mm. menetetyn Sortavalan kaupungin pienoismalli.

Ravintola KieloKauppaneuvoksen kahvilaJoensuun taidemuseo Onni

Tohmajärven puutaidekeskuksesta Kiteelle Nightwish-näyttelyyn

Ajaessani Joensuusta kohti Kiteetä poikkesin Tohmajärvellä Puun Sielu -näyttelyssä. Parin kilometrin päässä kuutostieltä, metsäisen tien päässä, nökötti jämäkästi mitä kaunein hirsilinna.

Perinteiseen karjalaiseen tyyliin rakennettu jyhkeä hirsitalo on jo nähtävyys itsessään. Erityisen mielenkiintoiseksi sen tekee talon alakerran galleria, jossa on esillä kansainvälinen kokoelma puusta eri tekniikoilla toteutettuja taideteoksia.

Tohmajärveltä jatkoin vielä 27 kilometriä eteenpäin Kiteen keskustaan A Nightwish Story -näyttelyyn. Kaikki tuntevat maailmankuulun Nightwish-yhtyeen, mutta tiesitkö, että maailmanvalloituksen juuret juontavat Pohjois-Karjalaan Kiteelle?

Itseoikeutetusti Kitee on saanut oikeuden perustaa kaupunkiin yhtyeen vaiheista kertovan näyttelyn. Bändin faneille paikka on varmasti yhdenlainen pyhiinvaelluskohde, vaikka kyllähän autenttisen aineiston kanssa sai ajan kulumaan asialle vihkiytymätönkin.

Jos haluat nauttia Kiteellä kunnollista konstailematonta kotiruokaa, suuntaa Irman tuvalle. Kotoisen oloisessa lounaskahvilassa kaikki tehdään alusta pitäen itse. Minulle täysin vieras perunavelli maistui samettiselle ja kaalilaatikko oli ihan parasta.

Irman tuvan tiski pursusi herkullisia kotileivonnaisia. Itse tehtyjä karjalanpiirakoita, kukkosia, vatruskoita, korvapuusteja, munkkirinkeleitä, marjapiirakoita ja rukiista ruisleipää. Täältä kannattaa hakea herkkutuliaiset.

Onnela ja Puun Sielu -näyttelyA Nightwish StoryIrman tupa

Ilomantsi paratiisi on

Juice oli oikeassa sarkastisessa laulussaan Ilomantsi. Omat kokemukseni Ilomantsista juontavat kauas lapsuuteni sukulaisreissuille, eikä minulla ollut minkäänlaista aikuisiän kokemusta tästä itäisimmästä Suomen kunnasta. Se, mitä tältä käynniltä ammensin, oli silkkaa ”paratiisia”.

Yövyin Suomen itäisimmässä majapaikassa Ilomantsin Möhkön kylässä Möhkön Rajakartanossa. Venäjän rajalle matkaa on vain pari kilometriä. Koitajoen rannalla sijaitsevan mummolahenkisen matkailuyrityksen parasta antia on täydellinen luonnonrauha ja paikan emännän valmistama loistava karjalainen kotiruoka.

Valtaisien hankien keskellä yritin kuvitella kuinka kaunista täällä kesäisin onkaan. Möhköön täytyy ehdottomasti palata kesällä kalastamaan.

Möhkön Rajakartanon läheisyydessä on Petkeljärven kansallispuisto. Aika kiva olisi päästä patikoimaan tuonne harju- ja järvimaisemiin. Kannattaa katsastaa myös Möhkön vanha ruukkialue ja piipahtaa Ruukin museossa.

Ilomantsin kirkolla suosittelen ajamaan Parppeinvaaralle. Runokylänä tunnetulla alueella on paljon karjalaisuuteen pohjautuvaa nähtävää ja koettavaa, kuten Runonlaulajien pirtti, Rajakenraali Raappanan maja, Kaikkien Pyhien tsasouna, Luontopirtti Mesikkä, museoaitat ja ravintola Parppeinpirtti. Tosin talvikaudella osa paikoista on avoinna vain sesonkiaikaan.

Söin lounaan Parppeinpirtin lounasbuffassa. Perustason lounasruokaa kivassa karjalaisessa miljöössä vaaran huipulla. Sunnuntaisin ja sesonkiaikana ravintola kattaa nykykarjalaisen pitopöydän.

Möhkön RajakartanoKoitajokiRavintola Parppeinpirtti

Piipahdin pikaisesti myös Hermannin viinitilan myymälässä hankkimassa tuliaiseksi pullon paikallista kuohuviiniä. Kesäisin yritys pyörittää näköalaravintola Hermannin viinitornia Ilomantsin vesitornin huipulla. Skumppaa 33 metrin korkeudessa kuulostaa hyvältä.

Kuulin paikallisilta, että Ilomantsissa on hyvät valaistut hiihtoladut hienoissa maisemissa. Tässäkin yksi hyvä syy lähteä Pohjois-Karjalaan vaikka talviloman viettoon. Laduilla on tilaa ja majoittumaan pääsee halutessa korven keskelle, joten koronaturvallinen matkailu täällä harvaan asutulla seudulla onnistuu.

Kerron tulevissa blogijutuissani käyntikohteista tarkemmin. Itse innostuin Pohjois-Karjalasta sen verran paljon, että suunnittelen alkukesästä palaavani uudelleen.

Sen lisäksi, että näiden kolmen matkapäivän aikana söin hyvin ja paljon (lue liian paljon), tapasin myös ihania, välittömiä ihmisiä, joiden kanssa olisin voinut jatkaa juttua vaikka kuinka kauan. Jossain syvällä tunsin hengenheimolaisuutta, olenhan itsekin juuriltani puoliksi pohjoiskarjalainen. Ehkä tämä selittää sen, miksi olen niin kova puhumaan.

”Elekeekä hökkyilkö, asjathan lutviutuu ylleesä ihestää”, letkautetaan karjalaisessa sananlaskussa. Liekö tässä syy siihen, että Pohjois-Karjalassa on selvästi helppoa olla?

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Andalusia Costa del Sol Espanja Fuengirola

Costa del Solin ihanat kaupungit – näitä paikkoja ei kannata jättää käymättä

sunnuntai, tammikuu 24, 2021

Koronasta ei tiedä. Rokotuksista ei tiedä. Mutta yhdestä asiasta tiedän. Ensi syksynä, jos vain mitenkään on mahdollista, minä herään uuteen aamuun Espanjan Aurinkorannikolla, Costa del Solilla.

Koska nyt alkaa näyttää pahasti siltä, ettei tulevana keväänä ja ehkei myöskään kesällä matkailla muualla kuin kotimaassa, suuntasin suunnitelmani ensi syksyyn ja aloin haaveilemaan jälleen rakkaastani, Etelä-Espanjasta. Palasin vanhoihin blogijuttuihini ja mietiskelin, mikä olisi meille paras etappi seuraavalle matkalle.

On kohde sitten mikä tahansa, koko eteläinen rannikko (jos sitten koko Andalusia), on monipuolinen rypäs viehättäviä kaupunkeja ja kyliä, joissa on paljon nähtävää ja koettavaa. Suosittelen lämpimästi suuntaamaan myös oman lomakohteen tai asuinpaikan ulkopuolelle.

Matkustaminen Costa del Solin alueella on helppoa ja halpaa. Paikallisjunat ja bussit kulkevat tiuhaan ja välimatkat ovat lyhyitä. Jo pelkästään päiväretkellä ehtii paljon.

Aurinkorannikolla on neljä kaupunkia, joista on tullut omia matkasuosikkeja.

Estepona

Läntisen Costa del Solin tuntemattomampi kaupunki, josta jokainen kävijä muistaa varmasti kukat. Vanhan kaupungin kapeat kadut ja talojen seinät on koristeltu sadoilla värikkäillä kukkapoteilla, jotka luovat paikkaan kivan kylämäisen tunnelman.

Piipahda kauniilla appelsiinipuiden reunustamalla aukiolla Plaza de las Floresilla, nauti grillatut sardiinit jossain rannan kalaravintoloista tai kierrä ihmettelemässä Esteponan valtaisia muraaleja, seinämaalauksia, joiden ympärille on rakennettu kokonainen taidereitti.

Kukkafriikkiä voisi kiinnostaa kaupungin kasvitieteellinen puutarha ja sen yli 1300 erilaista orkideaa.

Lisää Esteponasta: Aurinkorannikon Estepona – suloinen lomakaupunki, jota moni ei tunne

Marbella

Marbella leimataan helposti jet setin temmellyskentäksi, jossa Ferrarit ja kalliit merkkiliikkeet kuuluvat katukuvaan. Jos metsästät tällaista Marbellaa, suuntaa Puerto Banuksen kaupunginosaan. Jos taas olet kiinnostunut aidommasta Marbellasta, matkaa kaupungin vanhaan keskustaan.

Marbellan vanha kaupunki on pieni, mutta viehättävä. Vaikka kaikessa on ehkä pienoista päälleliimattua turismimeininkiä, siltikin hyvin hoidettu ja visuaalisesti huoliteltu alue on kaunista katseltavaa. Vanhoilla kujilla ja aukioilla on miellyttävää kierrellä.

Lisää luettavaa Marbellasta täältä: Ihana rantareitti Puerto Banuksesta Marbellan keskustaan

Torremolinos

Luulenpa, etten ole ainut, jolle Torremolinos tuo mieleen 70-luvun seuramatkat ja kosteat possujuhlat. Täytyy myöntää, että pientä ennakkoluuloa oli taustalla, kun ensimmäistä kertaa menin ”Torreen” reilut pari vuotta sitten.

Vaan hyvä, että tuli mentyä. Sen jälkeen kaupungissa on tullutkin käytyä useampi kerta. Tykästyin jollain lailla kaupungin aitouteen. Jos Marbella on vähän ”teennäisen kaunis”, Torremolinos on teeskentelemättä sellainen kuin on. Vähän rosoinen ja sopivan kaupunkimainen. Torrea voisi luonnehtia Aurinkorannikon retrokaupungiksi.

Parasta Torremolinoksessa on eläväinen ranta-alue ja kivasti toteutetut keskustan kävelykadut lukuisine kauppoineen. Kaupunki onkin minusta yksi Costa del Solin parhaita shoppailupaikkoja.

Jos Torremolinos kiinnostaa, lisää käyntivinkkejä täällä: Torremolinos – rantakaupunki, joka yllätti

Nerja

Costa del Solin itäosan pieni Nerja on soma lomakaupunki ja erinomainen kohde kiireettömään nautiskeluun. Ihana kaupunki vierailla erityisesti silloin, kun aurinko paistaa ja Välimeri kimmeltää. Ranta-alue pienine poukamineen ja kalliorantoineen sekä keskusta lukuisine ravintoloineen luovat puitteet mukavaan lomatunnelmaan.

Nerjan merkittävin nähtävyys ovat tippukiviluolat, joissa kannattaa ehdottomasti käydä. Maan alla aukeaa ihan toisenlainen maailma.

Kokemuksia viimeisimmästä visiitistäni Nerjaan on luettavissa täällä: Täydellinen lomamoodi – rantalomanen Nerjassa

Malaga

Vaikka kuinka paljon kävisin Malagassa, tästä kaupungista en varmaan koskaan saa tarpeeksi. Malaga vaan on niin monipuolinen ja niin innostava.

Malagassa on rannikon parhaat museot, parhaat ravintolat, parhaat kulttuurielämykset ja paras kaupunkitunnelma. Ja ehdottomasti Costa del Solin kiinnostavin vanha kaupunki. Unohtamatta tietenkään hienosti rakennettua rantapromenadia.

Taiteen ystävän kannattaa katsastaa Picasso-museo. Viherpeukalo ilahtuu varmasti kasvitieteellisestä puutarhasta. Museoiden ystävälle Malagan automuseo on hyvä valinta ja ruokaorientoituneen kannattaa tehdä kierros vanhan kaupungin tapasravintoloissa.

Tässä muutama hyväksi havaittu vinkki Malagaan: Malaga on kaupunki, josta kehkeytyi suosikkini – vinkit mukavaan Malaga-päivään

Ai, että missäkö on listalta Fuengirola, joku saattaa kysyä. Fuengirola on ollut meille kahden talven ajan se paras kaupunki asua. Fugessa on paras kattaus vuokra-asuntoja, erinomainen palvelutarjonta, hyvät harrastusmahdollisuudet jopa omalla äidinkielellä, mukava rantareitti lenkkeilyyn ja sopivasti sosiaalista elämää. Eli täydellinen paikka perustaa talvikoti ja viettää tavallista arkea.

Näillä mittareilla Fuengirola on helmi, mutta en nostaisi sitä siltikään Aurinkorannikon kauneimpien tai kiinnostavimpien kaupunkien joukkoon. Keskeisen sijaintinsa ansiosta Fugesta on kätevää liikkua joka puolelle rannikkoa sekä koko Andalusiaa. Helppoa lähteä seikkailemaan ympäristöön ja palata halutessa illaksi kotiin.

Minkälaisia omakohtaisia kokemuksia sinulla on Costa del Solin kaupungeista? Minkä sinä nostaisit helmien listalle?

Bloggaaminen Yleinen

Kuvahaaste: 10 kuvaa vuodelta 2020

sunnuntai, tammikuu 17, 2021

Tartuin Muuttolintu -blogin Annan blogihaasteeseen, jossa vuotta 2020 käydään läpi kymmenen valitun kuvan kautta.

Vuosi ei ollut meille ihan toivotunlainen, sillä mikäs muu kuin korona sotki suunnitelmia. En voi kuitenkaan sanoa, että vuosi olisi ollut mitenkään huono. Se ei vaan ollut suunnitellun mukainen. Siltikin ilonpilkahduksia ja kaikenlaisia mukavia asioita viime vuoteen mahtui. Tässä muutama nosto. Kymmenen kuvaa ja kymmenen muistoa.

1. Vuoden suosikkikuva

Ihana ihana Sevilla. Vuoden alussa matkustimme silloisesta asuinpaikastamme Fuengirolasta muutamaksi päiväksi Andalusian todelliseen sydämeen Sevillaan. Olin viettänyt kaupungissa muutama vuosi takaperin viikon ja jo silloin kaupungin kauneus ja ilmapiiri vei mennessään.

Niin kävi nytkin. Tämä kaupunki, jos mikä, ruokki meitä vähän joka tavalla. Jopa niin syvästi, että päätimme tulla loppuvuodesta uudelleen vähän pidemmäksi ajaksi. Koronan vuoksi tämä jäi haaveeksi, mutta toivottavasti tämän vuoden lopulla voisimme matkustaa tutkimaan Sevillan hienoutta ajan kanssa.

Vuoden suosikkikuvan valinta oli helppo, olihan Sevilla viime vuoden suosikkikohteeni. Jutun alussa oleva kuva on Plaza de Españalta, Espanjalaiselta aukiolta, jota pidetään koko Espanjan kauneimpana aukiona.

2. Arjen luksusta

Ollaan me suomalaiset vaan etuoikeutettuja, kun metsiemme antimet ovat meidän kaikkien vapaassa käytössä. Miettikääpä, mitä kaikkea herkkua tuolta korpien kätköistä löytyykään.

Omaa arjen luksusta lisää vielä se, että marja- ja sieniapajille pääsee kotiovelta. Vähän nauratti, kun onnistuin hakemaan sienikastikkeen ainekset tuosta ihan vierestä.

Mennyt vuosi oli poikkeuksellinen antelias niin marjojen kuin sienien suhteen. Pakastin pullistelee meillä lakoista, mustikoista, puolukoista, karpaloista ja herkkutateista. Ilmaista superfoodia litra tolkulla. Luksusta, jos mikä.

3. Kesäkuva

Kesä meni ilman merkittävimpiä matkoja. Tänä vuonna totutusta poiketen Lappi jäi väliin ja keskityimme pääosin lähimatkailuun ja luonnossa liikkumiseen. Onneksi retkikohteita löytääkseen ei tarvitse kovin kauaksi matkustaa.

Saimaa on minulle rakas ja sen rantoja tulikin kierreltyä nyt ihan urakalla.

4. Ihana majapaikka

Kävin ystäväni kanssa blogireissulla Rantasalmen Järvisydämessä. Aika tavalla yllätti millainen hemmottelumaailma Etelä-Savosta, oikeastaan keskeltä ei mitään, löytyikään.

Yövyimme Järvisydämen Elämyshotellissa. Jos oli koko paikka kylpylöineen ja eriskummallisine rakennuksineen mieleenpainuva, mieleenpainuva oli myös puulla ja kivellä rakennettu ja sisustettu huoneemme. Sellaista ylellisyyttä, joka minuun uppoaa.

5. Hauska muisto

Elettiin viime vuoden maaliskuun alkua. Miehen kanssa tehtiin päiväretki Malagaan, tuolloin vielä huolettomasti ja lähes tietämättöminä koronan uhasta. Huuhailtiin kaupungin katuja päämäärättömästi ja hämmästeltiin jo osittain koronan hiljentämää kaupunkia.

Ihan sattumalta eksyttiin paikalliseen sherry-bodegaan, viinibaariin, joka näytti siltä, että oli ollut kyseisessä paikassa ikuisuuden. Tilasimme pikarilliset sherryä, kun kerran alan paikassa oltiin. Baarimikko veti liidulla viivat tiskiin ja siinä pystybaarissa sitten siemailtiin Etelä-Espanjan lahjaa maailmalle.

Päivä oli todella mukava, mutta samalla tietyllä lailla historiallinen. Tuo oli meidän viimeinen yhteinen reissupäivämme Espanjassa ennen täydellisen lockdownin tuloa.

6. Herkullinen hetki

Hyviä ruokakokemuksia viime vuoteen liittyy useitakin. Siltikin haluan nostaa esiin ihan kotikutoisen herkutteluhetken. Espanja-kausiin kuuluivat usein tapas-ateriat kotosalla.

Kokosimme pöytään usein pikkusyötävää fuusiomeiningillä. Tässä nautitaan artisokan sydämiä, susheja, Iberico-kinkkua, Manchego-juustoa, hummusta ja tuoretta leipää. Huuhdeltiin alas tuhdilla punkulla.

7. Se ei-niin-hohdokas-muisto

Syyskuussa iski aivan järkyttävä vatsakipu, joka ajoi minut lopulta ensiapupoliklinikalle. Säikähdin pahemman kerran, kun minut pantiin tiputukseen ja kiikutettiin magneettikuvaan.

Onneksi kyse oli lääkkeillä hoidettavasta suolistotulehduksesta ja selvisin pelkällä säikähdyksellä. Sainpahan melkoisen muistutuksen terveyden tärkeydestä. Mikään elämässä ei ole itsestään selvää. Kaikista vähiten se, mikä liittyy terveyteen.

8. Rakkaassa seurassa

Mies – reissukumppanini 37 vuoden ajan. Yhdessä eletty, yhdessä koettu, yhteenkasvettu. Riidelty ja rakastettu. Yhteisiä reissuja toivottavasti vielä paljon lisää.

Miehellä on muuten ainutlaatuinen taito tehdä tulet ihan missä vaan. Tässäkin se velho taikoi nuotiotulet aivan märistä puista.

9. Suosikkikuva itsestä

Toukokuussa oltiin telttaretkellä Lieksan Ruunaalla. Päivä oli mitä ihanin, mutta yöllä mentiin pakkaselle.

Heräsin aamulla huonosti nukkuneena, tukka pystyssä, unihiekkaa silmissä ja kylmästä lähes kohmeisena. Aurinko paistoi, linnut pitivät konserttia ja mies oli virittänyt nuotion aamukahvin keittoa varten. Aika hyvä aamu sittenkin. Nainen ei kauneimmillaan, mutta onnellisimmillaan.

10. Unohtumaton maisema

Saimaa, Saimaa, Saimaa. Kuin maalaus tai runo tai sinfonia. Tätä kauneutta pääsen toivottavasti tulevana kesänä kokemaan paljon lisää.

10 kuvaa vuodelta 2020 kuvahaasteen ohjeet: Minkälainen vuosi 2020 on ollut? Kerro se kuvin edellä mainittuihin otsikoihin sopien. Linkkaa Muuttolintu kuvahaaste lähteeksi, kopioi nämä ohjeet juttusi loppuun ja jos haluat, linkkaa juttusi Muuttolintu-blogin kommentteihin.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Elämäntaito Yleinen

Uusi vuosi toivoa täynnä. Ja myös kevyempää elämää.

sunnuntai, tammikuu 10, 2021

Vuosi vaihtui meillä selvästi rauhallisemmin kuin parina edellisenä vuonna Aurinkorannikolla. Kiva uusi vuosi tämäkin, vaikkakin erilainen. Ystävien kanssa vähän kilisteltiin ja pelattiin lautapelejä aamukolmeen.

Olin jo hyvissä ajoissa päättänyt laittaa heti alkuvuodesta stopin jatkuvalle lihomiselle. Viime vuosi teki minusta koronalohtusyöjän. Kaipasin ihan ylettömästi kaikkea makeaa ja herkutteluöverit tuli vedettyä turhankin usein.

Huomasin, että vaatekaapissa alkoi olla yhä enemmän vaatteita, jotka eivät enää mahdu kunnolla päälle. Peiliin katsomisen paikka oli muutenkin kuin noin konkreettisesti. Lisääntynyt läski sai enemmän aikaan itseinhon reaktioita kuin kehopositiivisia tuntemuksia. Eikä iällä voi kaikkea selittää. Nämä kilot oli ihan itse hankittu.

Siispä ottamaan läskiä jenkkakahvoista, mutta hellästi. En halunnut mitään yletöntä laihdutuskuuria, jossa jokainen suupala punnitaan ja kaikesta kieltäydytään. Enemmänkin lähtökohtana oli järkevöittää ruokailutottumuksia ja lisätä liikuntaa. Jos on liikakilot tulleet pikku hiljaa, kai sitä voi ottaa vähän aikaa niistä eroon pääsemiseksi.

Sokerin syönnin päätin laittaa katkolle joksikin aikaa. Nyt ei vähään aikaan suklaata eikä leivonnaisia. Viiniäkin rajoitetusti. Tosin satunnaisissa spesiaalitapauksissa säännöistä poikkeaminen sallitaan, sillä paljon paremmalta tuntuu henkisesti, kun laihduttamiseen ei kohdista jyrkkiä kieltoja. Ihmismieli on kummallinen. Mitä enemmän jotain itseltään kieltää, sitä enemmän sitä rupeaa haluamaan.

Ja sitäpaitsi, ruoka on niin ihana asia elämässä, että sen kanssa ei kannata olla liian tiukkapipo. Herkuttelulle on oltava tilaa, kunhan muistaa vähän katsoa sen perään, mitä suustaan alas laittaa. Suklaata ei tarvita kaikkiin päiviin.

Minusta on tullut vähän iltakukkuja ja sitä kautta myös iltasyöppö. Iltakymmeneltä alkaa kummasti tehdä mieli jotain pientä iltapalaa. Ehkä vähän juustoa ja viinirypäleitä, pari voikkua tai suklaata kirjan seuraksi. Iltasyömingeille päätin sanoa myös hyvästit.

Katsotaan, mihin saakka näillä eväillä päästään.

Se toinen puoli laihduttamista, liikunnan lisääminen, ei nyt lähtenyt ihan toivotulla tavalla liikkeelle. Kävelylenkkien lisäksi päätin tehdä yhden sykettä nostattavan liikuntasuorituksen kerran viikossa.

Ilokseni huomasin, että meidän lähelle oli ajettu hiihtolatu ja mikäpä sen parempaa liikuntaa kuin hiihtäminen. Tosin kouluvuosien jälkeen en ole ollut oikein sinut tämän lajin kanssa, mutta hiihto nyt kuitenkin on istumatyöläisen kropalle mannaa.

Siispä eräs kaunis päivä suunnistin ladulle heti aamusta. Reipas pieni lenkki ja sitten pirtsakkana työpöydän ääreen. Olisi ehkä pitänyt ajatella etukäteen, onko hyvä juttu lähteä näillä hiihtotaidoilla ihan ensimmäiseksi vaativaan mäkiseen maastoon. Mutta tapani mukaan jälleen kerran teko ensin ajattelua.

Pakkasta oli muutama aste ja luisto mitä liukkain. Niinhän siinä sitten kävi, että jyrkimmässä mäessä vauhdin kiihtyessä turhan kovaksi tupsahdin takapuolelleni sillä seurauksella, että alaselkä ja häntäluu saivat kunnon tällin.

Ehkä tämäkin on yksi iän mukanaan tuomista rasitteista. Kun ennen kaatui, ei tuntunut missään. Nyt kun kaatuu, sattuu joka paikkaan.

Voisiko joku kertoa, miten pitkään kestää, kun häntäluu paranee? Istuminen tuottaa tuskaa ja selkä kipeytyy entisestään, kun joutuu hakemaan parempaa asentoa epäergonomisista asennoista.

Eniten tämä ongelma vaikeuttaa töiden tekoa. Istumatyöläisestä on nyt pakon edessä tullut enemmin seisomatyöläinen. Samalla myös v-käyrä nousee, kun hankalaa on niin istuminen kuin liikkuminen.

Ajelin viikolla lähikaupunkiin tutkailemaan vähän alennusmyyntejä. Haussa oli uudet ulkoiluhousut ja uusi kevytuntuvatoppis. (Edelliset kutistuivat 🙂 ).

Vannon Haglöfsin ulkoiluvaatteiden nimeen. Vaikka hinta onkin korkea, nämä tuotteet kestävät. Hyvällä tuurilla onneksi joskus onnistuu löytämään hyviä tuotteita alennusmyynneistä.

Tällä kertaa harmittelin housujen ja takkien mallien sopimattomuutta. Mitoitukset olivat selvästi tarkoitettu timmivartaloille. Pyöristyneelle täti-ihmiselle ei löytänyt sopivia housuja eikä takkia. Jos housujen vyötärö oli sopiva, housut olivat muuten liian suuret ja pituutta tuhottomasti liikaa. Tai jos takki oli olkalinjasta ja hihoista sopiva, vetoketjun sai hädin tuskin kiinni.

Luulen, etten ole ongelman kanssa yksin. Voisi heittää toiveen ulkoiluvaatteiden valmistajille mitoitusten suuntaan. Me kaikki ulkoiluvaatteita käyttävät emme ole litteävatsaisia tai kirahvijalkaisia.

Helmikuussa tekisi niin vietävästi mieli jonnekin reissuun. Etelästä ei liene uskalla vielä haaveilla, mutta katsotaan kutsuuko pohjoinen. Yritämme joka tapauksessa siirtää koronan pois ajatuksistamme ja lähteä varovaisesti ja järkevästi avaamaan elämää kodin ulkopuolelle.

Ja selvitä tästä talvesta. Kevättä ja valoa kohden ystävät.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista