Suomen suurin matkablogiyhteisö
Ruotsi

Kaupunki täynnä nähtävää – matkavinkkejä Tukholmaan kaiken ikäisille

sunnuntai, 5 kesäkuun, 2022

Lehdistömatka: Silja Line ja Visit Stockholm

Jälleen kerran harmittelin, miten huonosti tunnen Tukholmaa. Aiemmat reissuni, valovuosi sitten, suuntautuivat aina vanhaan kaupunkiin ja muu osa kiinnostavaa pääkaupunkia jäi varjoon. Vaikka Gamla Stan ihana onkin, Tukholmaa kannattaa katsastaa myös mielenkiintoisten nähtävyyksien kautta.

Kun retkibussimme suunnisti Tukholman keskustan kupeessa olevalle Djurgårdenin alueelle, olin ihan täpinöissä. Ohitimme hulppeita villoja ja kartanoita, hyvinhoidettuja viheralueita sekä monta nähtävyyttä, jotka tunsin ennestään nimeltä. Tässä olisi alue, jota paloin tutkailemaan. Harmi vaan, että tällä kertaa aikaa oli vain yhteen käyntikohteeseen.

Bussin ikkunasta bongasin mm. Nordiska Museon linnamaisen kivirakennuksen, Gröna Lundin huvipuiston, eläintarha ja ulkoilmamuseo Skansenin sekä uudehkon Abba-museon. Alueella sijaitsee myös monen tuntema Vasa-laiva -museo sekä lapsille suunnattu satumuseo Junibacken. Erilaisia museoita ja nähtävyyksiä Djurgårdenilla on peräti parikymmentä.

Rosendals Trädgård – keidas meille puutarhafriikeille

Meidän määränpäämme oli entisille kuninkaan maille perustettu viehättävä Rosendals Trädgård, Rosendalin puutarha. Lienee turha sanoa että odotukset ovat aina korkealla, kun kukkamekkotäti pääsee puutarhaan.

Tukholmassa kesä oli ennättänyt jo paljon pidemmälle kuin meillä. Valtaisat hevoskastanjat olivat kukassa ja syreenit ja omenapuut huumasivat tuoksullaan. Olimme tulleet Rosendalin säätiön ylläpitämään puutarhaihanuuteen.

Valtaisat hevoskastanjat olivat kukassa.Alueella on yli 50 erilaista omenalajiketta.Kukkia, kukkia…Mikä etätyöpaikka!Nautintoja kaikille aisteille.

Jo lähes 40 vuoden ajan säätiö on tehnyt uraauurtavaa työtä biodynaamisen viljelyn hyväksi. Alueella kasvatetaan vihanneksia, yrttejä, hedelmiä, marjoja ja kukkia sekä tuotetaan hunajaa. Löytyypä alueelta jopa oma viinitarha. Kaikki tuotetaan ekologisesti ilman lannoitteita.

Alueen keskiössä on kahvila, jonka kaikki tuotteet ovat käsin itse tehtyjä. Jopa leipä leivotaan itse oman leipomon puulämmitteisessä leivinuunissa. Kahvittelijat ja lounastajat voivat valita paikkansa vapaasti ansarikahvilasta tai puutarhan monista sopukoista.

Me nautimme porkkanakakkua ja itsetehtyjä juomia puiden siimeksessä kuin entisajan puutarhakutsuilla konsanaan. Aurinko paistoi, lehdet suhisivat leppeässä kevättuulessa ja kaikkialla olevat kukkaistutukset hehkuivat kymmenissä väreissään. Tänne rauhoittavaan ihanuuteen olisin voinut uppoutua koko päiväksi.

Kahvilan vieressä on putiikki, jossa myydään kauniisti pakattuja tilan omia herkkuja. Erinomainen paikka ostaa ruokatuliaisia.

www.rosendalstradgard.se

www.tukholma.fi/djurgarden

Paradox-museossa ei ole uskominen siihen, mitä näet

Seuraavat vierailukohteet kuljettivat meitä Tukholman ydinkeskustaan Sergelin torin läheisyyteen. Pääsimme tutustumaan yhteen Tukholman uusimmista museoista, kummalliseen Paradox-museoon. Tätä paikkaa on vaikea selittää, sillä sen verran omituisista ja järjenvastaisista kokemuksista oli kyse.

Erilaisiin optisiin harhoihin ja silmänkääntötemppuihin perustuva interaktiivinen museo ravisuttaa näkyvää todellisuutta. Loogisuus ei täällä päde, eikä siihen ole uskominen, mitä näet. Paradox-museossa vallitsee ihan oma todellisuus.

Vaikka monet osastot saivat minut äimistymään ja välillä vaikuttavuudellaan jopa tasapainon horjumaan, luulen, että lapset ja nuoret ovat paikan parasta kohderyhmää. Kiva museo, joka tarjoaa hauskuutta koko perheelle.

www.paradoxmuseumstockholm.com

Tästä ovesta sisään Paradox-museoon.Talon oma väki oli yhtä hauskaa kuin itse museo.Kopiominät.Lounas on katettu.Uusi perspektiivi.Pitkin maata ja seiniä.Tällaista pienentäjää tarvitsisin tosielämässäkin.Uskoisitko, että nuo palaset ovat oikeasti saman mittaiset?

Space-keskus ja Avicii Experience

Toinen paikka, jonne veisin matkaseurueeseen kuuluvat vastaanhangoittelevat teinit ja nuoret ”päivähoitoon” on Paradox-museon vieressä sijaitseva digitaalinen Space-keskus.

Täällä voi tutustua edesmenneen elektronisen musiikin supertähden Aviciin alias Tim Berglingin uraan Avicii Experience -näyttelyssä. Voimakkaasti henkilöön profiloituvassa museossa on nähtävinä nuoren miehen elämänvaiheita tavallisesta opiskelijasta maailman metropolien esiintymislavoille.

Valtavaan kansainväliseen menestykseen nousseen 28-vuotiaan lahjakkuuden elämä päättyi ikävä kyllä itsemurhaan. Aviciin kuoleman jälkeen hänen vanhempansa perustivat säätiön, joka tekee ennaltaehkäisevää työtä nuorten mielenterveysasioiden parissa.

Mikäli ilmiö Avicii ja hänen musiikkinsa kiinnostaa, tämä museo on sinulle.

Samaisessa Space-keskuksessa sijaitsee myös monisatapaikkainen pelitila. Nyt olen niin heikoilla jäillä, että paras on täti-ihmisen pitää suu supussa. Siitä, mitä täällä tehdään, en osaa kertoa, mutta ne, jotka tänne tulevat, varmasti tietävät.

https://space.cc

Sen sijaan hyvästä ruuasta osaan aina kertoa. Lounastimme Space-keskuksen kupeessa sijaitsevassa uudehkossa aasialaisvaikutteisessa ravintolassa Fat Cat Brasseriessa.

Hyvää fuusioaasialaista makumaailmaa. Kiva miljöö, erillinen baariosa ja ulkona mukava terassi. Oiva valinta aasialaisen ruuan ystävälle. Sijainti on erinomainen aivan ydinkeskustassa Sergelin torin kävelykadulla.

https://fatcatbrasserie.com

Tukholmaan pitäisi joskus tulla yön yli reissulle. Nopealla havainnoinnilla Tukholman henki on rento. Väittäisin, että eurooppalaisempi kuin Helsinki. Tästä pitänee ottaa vielä selvää.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

You Might Also Like

16 Comments

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin sunnuntai, 5 kesäkuun, 2022 at 20:35

    Tässä oli hyviä vinkkejä. En varsinaisesti pidä itseäni puutarhafriikkinä, mutta kyllä kauniita puutarhoja, jollainen Rodendals Trädgård, on aina mukava katsella. Myös nuo museot voisivat olla kiinnostavia käyntikohteita, Paradox-museo, koska aihepiiri on kiinnostava.

    • Reply Annemaria tiistai, 7 kesäkuun, 2022 at 20:28

      Toi Paradox-museo oli kaikessa kummallisuudessaan tosi mielenkiintoinen. Huomasin, että mulla on jotenkin aina tarve selittää kaikki, mutta en yksinkertaisesti ymmärtänyt yhtään, miten jotkut asiat oli toteutettu. Oma osansa oli sillä, että valokuvaamalla sai asioihin vielä ihan omat ulottuvuudet. Hauska kokemus!

  • Reply Merja torstai, 9 kesäkuun, 2022 at 22:43

    Tukholma ei ole syyttä yksi lempikaupungeistani. Yritän aina löytää jotain erilaista ja kiinnostavaa. Jo pelkästään eri kaupunginosat saarilla ovat mielenkiintoisia kohteita. Tukholmahan on juuri siitä hauska, että se muodostuu monesta saaresta. Ja ihana testata ruosteessa olevaa ruotsinkieltä.

    • Reply Annemaria torstai, 9 kesäkuun, 2022 at 23:36

      Oikeastaan mua ihan harmittaa, miten huonosti tunnen meidän läntistä naapuripääkaupunkia. Eipä tarvitsisi lähteä kauas löytääkseen kansainvälisen, eurooppalaisen ja kauniin kaupungin. Ymmärrän hyvin, että olet siihen ihastunut. Mun ruotsi on kyllä niin ruosteessa, ettei sillä uskalla suutaan avata 🙂

  • Reply Elina / elinanmatkalaukussa maanantai, 13 kesäkuun, 2022 at 11:08

    Mulla on jäänyt Tukholma jotenkin tosi etäiseksi, näin aikuisiällä oon käynyt siellä vaan kerran päiväristeilyllä. Pitäis kyllä tutustua laajemmin ja syvällisemmin, siellä olis lapsille kyllä ihan valtavasti tekemistä! Itseasiassa ollaan illalla matkalla Tukholmaan, mutta tarkoitus ei oo jäädä sinne vaan jatkaa eteenpäin. Nuo museot on kyllä sellaisia, joissa haluaisin myös joskus käydä, todella mielenkiintoisia! Joku toinen kerta pitää varata Tukholmalle koko viikonloppu! 🙂

    • Reply Annemaria tiistai, 14 kesäkuun, 2022 at 21:20

      Samaa mieltä, pitäisi ottaa Tukholma oikein kunnolla tarkasteluun ja siihen tarvittaisiin muutaman yön matka. Hassua, miten sitä aina suunnittelee kaupunkimatkoja pidemmälle ja unohtaa, että ihan tuossa vieressä olisi monipuolinen ja kiinnostava kohde. Ei aina kannata mennä merta edemmäs 🙂

  • Reply EVELIINA / REISSUKUUME maanantai, 13 kesäkuun, 2022 at 14:28

    Tämä oli kyllä super kiva reissu! Oli niin kiva päästä tutustumaan kolmeen kovin erilaiseen kohteeseen 🙂

    • Reply Annemaria tiistai, 14 kesäkuun, 2022 at 21:24

      Niin oli 🙂 Mielenkiintoisinta on se, kun näillä reissuilla tulee menneeksi sellaisiin paikkoihin, mihin ei varsin omatoimisesti eksyisi. Paradox-museo oli hauska.

  • Reply Terhi maanantai, 13 kesäkuun, 2022 at 23:03

    Tuonne Paradox-museoon pitäisi kyllä ehdottomasti viedä teinit. Täytyy muistas ensi kerralla kun lähdetään Tukholmaan.

    • Reply Annemaria tiistai, 14 kesäkuun, 2022 at 21:27

      Luulen, että varmasti pitäisivät. Paradox-museo on kiva matkakohde, koska sopii kaiken ikäisille ja se on mukava paikka tehdä yhdessä jotain hauskaa.

  • Reply Sonja | FIFTYFIFTY perjantai, 17 kesäkuun, 2022 at 16:01

    Itsellänikin on kuin Tukholman kokoinen aukko sivistyksessä – tunnen sitä hävyttömän huonosti monesta vierailukerrasta huolimatta. Tuo puutarha näyttää kyllä kerrassaan ihanalta, ja Paradox-museo vaikuttaa tosi hauskalta. 🙂

    • Reply Annemaria lauantai, 18 kesäkuun, 2022 at 18:39

      Päätin tällä reissulla, että ensi kerralla menen ainakin kahdeksi yöksi Tukholmaan. Ehtisi edes vähän paremmin tutustua kaupunkiin. Ja varsinkin, kun tuolla on niin paljon kiinnostavaa nähtävää.

  • Reply Sari / matkalla lähelle tai kauas perjantai, 17 kesäkuun, 2022 at 22:49

    Paradox museo näyttää mielenkiintoiselta. Olen itse myös ajatellut, että seuraava Tukholman matka on yön yli matka.

    • Reply Annemaria lauantai, 18 kesäkuun, 2022 at 18:40

      Samaa mietin itsekin. Tukholmalle on annettava ehdottomasti enemmän aikaa.

  • Reply Anna | Tämä matka -blogi sunnuntai, 19 kesäkuun, 2022 at 09:23

    Tämä oli siis niin ihana paikka, siis puutarha. Kirjoitin siitä itsekin jutun. Paradox museokin oli kiva, mutta enemmän minua puhutteli Avicii Experience -näyttely. Kaiken kaikkiaan erittäin hyvin toteutettu pressi-reissu!

    • Reply Annemaria maanantai, 20 kesäkuun, 2022 at 18:02

      Niin oli. Mukavaa päästä näkemään paikkoja, jonne ei itse välttämättä tulisi mentyä.

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.