Suomen suurin matkablogiyhteisö
Museot Suomi Yleinen

Raskasta talvea, kepeämpää kevätfiilistä ja koskettava museokäynti

keskiviikko, 16 helmikuun, 2022
Tammikuusta selvittiin. Kylläpä oli pitkä kuukausi kuin nälkävuosi! Onneksi tulee kevät. Ilmassa on jälleen matkakuumetta.

Jos meitä suomalaisia sanotaan maailman onnellisimmaksi kansaksi, olemme me varmaan myös maailman optimistisin porukka. Vai mitä muuta voi päätellä kommenteista, että ihanaa, kun neljän aikaan iltapäivästä on VIELÄ valoisaa?

On lähes liikuttavaa, kuinka joka ikinen alkuvuosi olemme yhtä ihastuksissamme pienestäkin valon lisääntymisestä. Joka tapauksessa ihan mahtavaa on, kun päivä pitenee vauhdilla.

Kroppaongelmia, herkkuhimoa ja koukuttava tv-sarja

Lumityöt ovat huolehtineet viime aikojen liikunnasta. Asuinympäristöäni peittää lähes metrinen hohtavan valkoinen lumipatja. Samalla kaunista, mutta samalla myös maalla asuvalle liikkumisen kannalta rajoittavaa. Maastoon ei ole pitkään aikaan asiaa, sillä upottavaa hankea on riittämiin kaikkialla.

Entinen luokkakaverini postitti minulle kirjeitä, joita olin lähettänyt hänelle 18-vuotiaana. Vähän hymyilytti lukemani: ”Haluaisin niin kovasti vetäytyä pois ihmismassoista jonnekin maalle lumikinosten keskelle yksinäiseen tunturimajaan”. Melko hyvin on käynyt, olen ainakin päässyt rauhalliseen paikkaan lumikinosten keskelle. Ja lumimäärästä päätellen hyvin voitaisiin olla Lapissa. Piti vain odottaa muutama vuosikymmen.

Ihmisellä pitää olla harrastuksia.Aina se on mielessä.

Olen istunut viime viikot koneeni ääressä uutterasti töiden kimpussa ja huomannut samalla kuinka nopeasti pitkät istumasessiot jäytävät ikääntyvää kroppaani. Jäykistää, kolottaa ja turvottaa. Kaiholla muistelen loppuvuoden pitkiä lenkkejämme eri puolilla Andalusiaa. Olo oli totisesti paljon parempi.

Eikä tilannetta yhtään helpota se, että nyrpistelen nenääni milloin tuiskulle, milloin pakkaselle. Talvikeli ei nyt vaan innosta. Tammikuun herkuttomuuden vastapainoksi popsin jälleen suklaata samaan aikaan suurella mielihyvällä ja huonolla omallatunnolla. Mitä ihmettä voisi tehdä tälle alituisesti piinaavalle makeanhimolle?

Se, mikä tammikuussa lähti vyötäröltä, palannee takaisin pikapuolin. Ei ole kuulkaa laihduttaminen mitenkään helppoa. Nostan hattua kaikille teille, jotka siinä onnistutte.

Jos päivät menevät istuessa tiukasti tietokoneen ääressä, nukkumaanmenokin tuppaa venymään. Kiitos vaan Netflix, kun tulit taloon ja toit mukanasi The Crownin. Olen ihan koukussa tähän Englannin kuninkaallisesta perheestä kertovaan loistavasti tehtyyn tv-sarjaan.

Talvessa on raskasta tunnelmaa.

Sodan ja Rauhan keskus Muisti meni syvälle

Alkuvuoden tylsyydessä kaipasin pientä vaihtelua ja päätin lähteä tutustumaan Mikkeliin kesällä 2021 avattuun museoon, Muistiin. Tai oikeastaan kyse ei ole tavanomaisesta museosta. Paikka on nimennyt itsensä Sodan ja rauhan keskukseksi.

Jos sotahistoria kiinnostaa, toki Muistissa pääsee tutustumaan siihenkin. Uuden tekniikan avulla Muistissa voi peilata havainnollisesti talvi- ja jatkosotamme tapahtumia koko maailman tilanteeseen.

Muistin paras anti oli kuitenkin sen inhimillinen ja ihmiskeskeinen lähestymistapa. Mitä sota tekee ihmiselle ja yhteiskunnalle, on Muistin pääsanoma. Liian vähän on sotiemme yhteydessä pohdiskeltu sitä, miten pelko vaikutti sodan kokeneisiin tai miten sotilaat ylipäätään selvisivät rintamalla. Muisti pohdiskelee ja nostaa esille mm. nämä inhimilliset puolet.

Itseäni Muistin näyttely kosketti erityisellä tavalla. Olen eräänlainen toisen polven sotalapsi. Isäni joutui 19-vuotiaana rintamalle talvisodassa ja heti perään jatkosotaan. Sota jätti nuoren miehen elämään vahvan trauman, jonka vaikutuksia me koimme ja kannoimme koko perhe.

Sulkeutunut isäni ei koskaan puhunut sodasta juuri mitään. Kun luin, että Sodan ja Rauhan keskus Muisti käsittelee sodan kokemuksia niin lasten, naisten kuin rintamamiesten näkökulmasta, halusin päästä lähelle ymmärtämään edes vähän siitä, mitä isäni oli nuoruudessaan kokenut.

Näyttely alkoi Viipurin asemalta 1939. Oli lämmin kesä ja Suomen tulevaisuus näytti valoisalta. Toisin kuitenkin kävi. Sota muutti kaiken.

Hetken päästä seurasin 23-vuotiaan Onni Aaltosen vaiheita talvi- ja jatkosodassa. Tunteisiin menevä aito tarina kertoi nuoren miehen kokemuksista ja ajatuksista: piinaavasta pelosta, väliin helpotuksesta, rakkaudesta ja pohdiskelusta sodan mielettömyydestä. ”Ei se tommonen reissu mihinkään lopu, vaikka se loppu.” Tuossa lauseessa varmasti kiteytyy monen rintamalta kotiutuneen sotamiehen maailma, kuten isällänikin. Sota ei päättynyt siihen, että rintamalta lähdettiin.

Näyttelyn taisteluosuus oli ehkä kaikkein koskettavin. VR-lasit päässä ”Summan bunkkerissa Karjalan kannaksella” pääsi aistimaan sitä, millaista on olla etulinjassa keskellä pommituksia ja tulitusta. Voin vain pienesti aavistaa, mitä on olla tuollaisessa tilanteessa todellisuudessa, kun kuolema hipoo joka puolelta.

Tyypillisin sodassa kuollut suomalainen oli vähän yli 20-vuotias jalkaväen sotamies pienviljelijä- tai työläisperheestä. Juuri sellainen kuin isänikin. Hänellä oli vain parempi tuuri. Mies selvisi onneksi vain pienehköllä loukkaantumisella.

Sodan ja rauhan keskus Muisti on ehdottomasti käymisen arvoinen. – Voi isä, millaista helvettiä sinun nuoruutesi on täytynyt olla, pyöri mielessäni kierroksen jälkeen. Lopussa liitin oman kuvani heidän joukkoonsa, joita sota on koskettanut tavalla tai toisella. Muisti kertoo tarinan, jota ei saa unohtaa.

Kevättä rinnassa ja matka tiedossa

Vaan mennäänpä lopuksi iloisempiin tunnelmiin. Olen aina sanonut, että tietoisuus tulevasta matkasta antaa kummasti intoa ja pontta jaksaa eteenpäin.

Ystäväni kanssa tässä eräs päivä viestiteltiin ja todettiin, että podemme molemmat talvitylsyyttä. Ja siitä se sitten lähti. Päätimme tehdä asialle jotain ja niinpä nyt on odotuksissa täti-ihmisten yhteinen kevätmatka.

Onpas mukavaa lähteä pitkästä aikaa reissuun ihan vain naisten kesken. Tiedän, että tästä tulee hauskaa ja hulvatonta. Sun and fun!

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

 

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply Merja tiistai, 22 helmikuun, 2022 at 12:45

    Kiva päästä taas reissuun. Vaikka Korona jyllää, ahdistus hieman helpottaa kevään tulon? myötä.
    Täällä on myös loppukuusta lennot varattuna ja toivottavasti päästään matkaan. Piti poiketa myös Krakovassa keväällä, mutta tilanne sielläpäin Eurooppaa on nyt hieman kriittinen, niin jätettiin se väliin.

    • Reply Annemaria tiistai, 22 helmikuun, 2022 at 22:40

      Mä olen nyt päättänyt siirtää koronan aktiivisesti sivuun ja olla ajattelematta sitä lainkaan. Ajattelen niin, että jos koronan saan, niin huonoa tuuria. Luotan rokotussuojaani. Harmillista, että että kauhun tasapainoa aina näköjään joku pitää yllä. Juuri kun koronan kanssa vähän helpottaa… Mukavaa matkaa teille kaikesta huolimatta 🙂

  • Reply Marika / Matkalla Missä Milloinkin keskiviikko, 23 helmikuun, 2022 at 05:22

    Haluaisin ehdottomasti käydä Muistissa. Minäkin olen usein miettinyt sitä, kuinka vahvat jäljet sota on ihmisiin jättänyt. Tosin en tiedä, pystyisinkö näyttelyä kokonaan kiertämään, sillä jo sinun kirjoittamaasi lukiessani pidättelin kyyneleitä. Sitten siihen kangistumiseen. Kun tuli tehtyä joka päivä vajaan 10 minuutin joogaharjoitus, oli hartiajumitus huomattavasti vähäisempää enkä kärsinyt enää lainkaan päänsärystä. Youtubesta löytyy loistavia videoita, suosittelen kokeilemaan.

    • Reply Annemaria tiistai, 1 maaliskuun, 2022 at 18:28

      Hei Marika. Jotain pitäisi kyllä tehdä tämän kroppajumituksen avaamiseksi. Huomaa, ettei tämän ikäisenä jaksaisi enää millään istua koneen ääressä pitkää päivää. Kiitos joogavinkistä. Mulle vähän vieras laji, mutta kantsis ilmeisesti kokeilla.

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.