Suomen suurin matkablogiyhteisö
Andalusia Costa del Sol Espanja Fuengirola

Parjattu ja rakastettu Fuengirola

tiistai, 7 joulukuun, 2021
On se vaan kumma juttu. Tänne me vaan aina uudelleen päädytään. Aurinkorannikon suomalaisinpaan kaupunkiin, Fuengirolaan, joka toisille on paratiisi, toisille ei ikinä -inhokki.

Olen kovasti yrittänyt miettiä, mikä saa meidät, kuten tuhannet muutkin suomalaiset, yhä uudelleen suunnistamaan Costa del Solin rannikolle Fuengirolaan, tuttavallisesti Fugeen. Tullaan tänne loppuvuodesta kuin muuttolinnut hetkeksi pakoon kylmää ja pimeää.

Jos tämä kaupunki olisi historiallisesti kiinnostava, arkkitehtuuriltaan kaunis tai täynnä upeaa nähtävää, olisi huomattavasti helpompaa ymmärtää, mikä tänne vetää. Ollakseni ihan rehellinen Fuengirola on minusta kaupunkina enemmän tylsä kuin mielenkiintoinen.

Koronan vuoksi edellisestä matkastamme ennätti kulua reilut puolitoista vuotta. Tänä vuonna tulimme tänne Sevillasta, minusta koko Andalusian, ellei koko Espanjan, upeimmasta kaupungista. Tuota taustaa vasten Fuengirola tuntui entistäkin vaatimattomammalta.

Sitten sen tajusin. Kun hyppäsimme pois Los Bolichesin juna-asemalla tuli jotenkin tuttavallinen ja turvallinen olo. Vähän kuin olisi kotiinsa tullut. Samanlainen hyvä fiilis, kun kotiin tultaessa vaihtaa päällensä collagehousut ja villasukat. Ei tarvitse jännittää mitään ja voi rentoutua täysin. Pystyy olemaan täysin oma itsensä.

Tästä on kyse. Fuge on kotoinen, tuttu, helppo ja mutkaton.

Ei minua haittaa, että moni vastaantuleva puhuu äidinkieltäni. Tai että ohitan muutaman suomibaarin ja -kaupan. Ihan mahtavaa, tuoltahan voin huomenna käydä ostamassa kaipaamani Presidentti-paketin.

Taivas on marraskuussa kirkkaan sininen. Valoa on niin paljon, että häikäisee ja meri huuhtelee rantoja niin pitkälle, ettei silmä yllä. Rantakadulla, Paseolla, kävelee iloisia, onnellisen oloisia ihmisiä ja vihreät papukaijat pitävät kovaäänisiä bileitä rantapalmuissa. Tekisi mieli saman tien istahtaa johonkin rantakuppiloista paistattelemaan päivää ja tarkastelemaan näkyisikö katukuvassa ketään tuttua.

Me sen sijaan suunnistimme yhdeksi yöksi rantakadun Yaramar-hotelliin. Tänä vuonna asunnon vuokraaminen ei mennyt ihan suunnitellusti, mutta loppujen lopuksi sitten kävikin ihan hyvin. Kerron tästä säätämisestä vähän myöhemmin.

Moni unohtaa, että 75000 asukkaan Fuengirola on aito espanjalainen paikkakunta, jossa turistit ovat vain vähemmistö kaupungin arkea. Suomi-leima on ainoastaan pieni osa Fuengirola-elämää. Aivan turhan voimakkaasti koko kaupunki profiloituu yhden kaupunginosan mukaan. Ja voisiko asian nähdä välillä toisesta näkökulmasta. Fuengirola on todella kansainvälinen kaupunki, jos mikä.

Ennemminkin pitäisi ajatella, että tämä on kaupunki, jossa on lisämausteena suomalaisille suunnattuja palveluita. Halutessaan voi toimittaa asioita helposti ja vaivattomasti omalla äidinkielellään. Tai halutessaan elää päiviään espanjalaisittain. Valinta on sinun.

Täytyy myös tunnustaa, että siirtyminen yhdeksän kertaa suuremmasta suurkaupungista paljon rauhallisempaan Fuengirolaan tuntui näin korona-aikana helpottavalta. Ihmisiä täyteen ahtautuneilla Sevillan kaduilla, kaupoissa ja ravintoloissa ei voinut olla ajattelematta tautiriskiä, eikä mitenkään voinut välttää lähikontakteja vaikka kuinka olisi halunnut. Kävely Fugen leveällä rantapaseolla tuntuu miellyttävämmältä.

Täällä nyt nautitaan seuraavat viikot aurinkoisista päivistä, ulkoilmaelämästä ja pitkistä lenkeistä. Käydään Mercadonassa ostamassa mahtavia raaka-aineita kotikokkailuja varten. Istutaan terasseilla ja käydään ulkona syömässä useammin kuin kotona koskaan. Tuijotetaan iltaisin sujuvasti paikallisia tv-ohjelmia yrittäen arvailla, mistä on kyse ja välillä ollaan vaan tekemättä yhtään mitään.

Olen aloittanut jälleen aktiivisemman espanjan opiskelun ja yritän saada harvan pääni muistamaan muutakin kuin ravintolasanastoa. Mies nukkuu päiväunia sohvalla telkkari auki. Omien sanojensa mukaan on kielikylvyssä.

Fugen arki on kiireetöntä, huoletonta ja stressitöntä. Kieltämättä elämme täällä hetken omassa pikku kuplassamme, jossa jokainen arkipäiväkin on pientä fiestaa. Siksi tänne on aina niin mukava tulla. On kerrassaan ihanaa, että elämä voi edes hetken olla tällaista.

Salud!

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

You Might Also Like

16 Comments

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin tiistai, 7 joulukuun, 2021 at 22:23

    Itse en ole Fuengirolassa ikinä käynyt, mutta en kuitenkaan sinällään usko, ettenkö itsekin kaupungissa mainiosti viihtyisi. Tämän perusteella voisi kiteyttää, että helppoa ja rentouttavaa matkailua auringonpaisteessa, mikäs siinä! 🙂

    Millainen ravintolatarjonta Fuengirolassa muutene on?

    • Reply Annemaria keskiviikko, 8 joulukuun, 2021 at 16:20

      Jos tulisin viikon lomalle, ehkä menisin muuanne. Mutta näin vähemmän pidemmälle oleskelulle, tämä on oikein passeli kaupunki. Kyselit noista ravintoloista. Lukumääräisesti paljon, mutta taso vaihtelee. Kun täällä on pidempään ollut, on löytänyt ne omat suosikit, joihin aina tekee mieli mennä. Joten kyyllä täälläkin syö halutessaan hyvin 🙂

  • Reply HJ keskiviikko, 8 joulukuun, 2021 at 00:50

    Aloin lukea tätä blogia varmaankin reilu vuosi sitten, siihen aikaan kun aloin ”aktiivisesti haaveilla” Fuengirolaan reissaamisesta. Hauska saattaa manifestointi päätökseen lukien tätä postausta muutaman sadan metrin päässä Paseosta 🙂 Täällä ollaan ja koti-Suomi kutsuu vasta helmikuussa. Kiitos inspiraatiosta! Unelmat on tehty toteutettaviksi.

    • Reply Merja keskiviikko, 8 joulukuun, 2021 at 15:44

      Niin se vain on. Tuttu ja turvallinen, vaikkakin vähän karu. Mutta aurinko, meri ja sininen taivas sekä ystävälliset nauravaiset ihmiset tekevät paikasta pienen paratiisin, minne on ihana paeta pimeästä Suomesta silloin tällöin.

      • Reply Annemaria keskiviikko, 8 joulukuun, 2021 at 16:36

        Sellaiselle arjen helppoudelle ja mutkattomuudelle antaa kyllä ison painoarvon erityisesti ulkomailla, kun jossain on pidempään. Tähän Fuge on kyllä on mainio paikka. Täällä on kaikki mainitsemasi Espanjan ihanuudet, mutta myös paljon sellaisia asioita, jotka tekevät tänne sopeutumisen helpoksi.

    • Reply Annemaria keskiviikko, 8 joulukuun, 2021 at 16:22

      Ihana kuulla, että pystyit toteuttamaan unelmasi ja mukavaa, jos saatoin olla sitä jotenkin siivittämässä 🙂 Aurinkoa päiviisi ja iloista joulun odotusta.

  • Reply Valto keskiviikko, 8 joulukuun, 2021 at 09:17

    Eiköhän suurin syy siihen että ihmiset tulevat tänne aina uudelleen on aurinko. Valo ja lämpö. Kohta 3kk takana, toistaiseksi on ollut 1 sadepäivä ja yksi pilvinen päivä. Tämä on kyllä poikkeuksellista. Yleensä on satanut useammin.
    Mikolle voi todeta että ravintolatarjonta on runsasta, löydät varmasti useamman uuden lempiravintolan

    • Reply Annemaria keskiviikko, 8 joulukuun, 2021 at 16:24

      Varmasti näin on. Tuntuu kyllä niin hyvältä vaihtaa marraskuinen Suomen pimeys valoon ja lämpöön. Niin kuulin, että yllättävän vähäsateinen syksy ja alkutalvi täällä on ollut. Hyvä turistille, mutta huono luonnolle.

  • Reply Matti keskiviikko, 8 joulukuun, 2021 at 23:21

    Moron!
    Ne vihreät papukaijat on munkkiaratti nimisiä lintuja. Opin just itsekin.. 😁

    • Reply Annemaria perjantai, 10 joulukuun, 2021 at 18:50

      Kiitos tiedosta Matti. En tiennytkään noiden vihreiden rääkijöiden nimeä, mutta ovat ilmeisesti ei toivottu vieraslaji täällä. Muistelen, että jokunen aika sitten täällä keskusteltiin niiden hävittämisestä.

  • Reply Lissu torstai, 9 joulukuun, 2021 at 09:51

    Kiitos tekstistä. Olen itse vähän samalla linjalla, että tuttu ja turvallinen on ihan hyvä asia kun asuu osan vuodesta ulkomailla. Tosin olen vasta suunnitteluvaihessa, mutta ehkä tai toivottavasti vietän ensi talven Fugessa.

    • Reply Annemaria perjantai, 10 joulukuun, 2021 at 18:52

      Mukavaa kuulla, että pidit lukemastasi 🙂 Toivottavasti suunnitelmasi toteutuu. Helppoa tänne on asettautua lyhyemmäksi tai pidemmäksi aikaa.

  • Reply Soili torstai, 9 joulukuun, 2021 at 10:58

    Oltu 5 kk Fuengirolassa v 2019-2020, kunnes korona ajoi kotiin.
    Olimme omalla autolla ja siksi Andalusia antoi todella paljon. Viihdyimme todella hyvin ja juuri marraskuussa oli taas viikon neljäs reissu juurikin Fugeen. On kotoisan tuntuinen paikka.

    • Reply Annemaria perjantai, 10 joulukuun, 2021 at 18:54

      Joku juttu täällä on, mikä saa meidät monet suuntaamaan yhä uudelleen näille huudeille. Viime talvi jäi meilläkin koronan takia väliin ja tuntui, että vuodesta jäi paljon puuttumaan.

  • Reply Eeva torstai, 9 joulukuun, 2021 at 13:52

    Ihana kirjoitus ja jossain kohtaa kirjoitit hienosti että valinta on sinun. Pitää niin paikkansa! Fugessa voi helposti valita ollako ”suomalaisittain”, vai ollako mukana enemmän paikallisten tapaan.
    Yli 15vuotta siellä käyneenä tyttäreni perheen luona, innolla odotan eläkepäiviä jolloin voin viettää siellä pidempiä aikoja ja nauttia kiireettömistä talven leudoista päivistä ja mahtavista retkistä muuallekin Andalusiaan.
    Aurinkoa ja iloa päiviinne ja mukavaa joulun odotusta teille!:)

    • Reply Annemaria perjantai, 10 joulukuun, 2021 at 18:59

      Kiitos Eeva. Näen itsekin Fuengirolan suomalaistarjonnan enemmän mahdollisuutena kuin negatiivisuutena. Täällä voi oikeasti rakentaa itselleen juuri sellaisen elämän kuin haluaa. Esimerkiksi suomalainen kirjasto on minusta todella hieno asia. Ja sitten on koko upea Andalusia ympärillä, jossa matkustaa. Niitä eläkepäiviä tässä itsekin odottelen. Voisi sitten pidentää täällä oloa. Ihanaa joulunodotusta sinullekin ja kiitos palautteesta 🙂

    Vastaa käyttäjälle Valto Cancel Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.