Suomen suurin matkablogiyhteisö
Andalusia Costa del Sol Espanja

Vertailussa 4 Andalusian vähemmän tunnettua kohdetta: Almuñécar, La Herradura, Nerja ja Salobreña

torstai, 18 marraskuun, 2021
Tuntuuko teistä muista koskaan siltä, että lomalla päivät ovat selvästi lyhyempiä kuin normaalisti? Ihan selvästi vuorokaudessa on vähemmän tunteja kuin 24, sillä muuten ei ole selitettävissä, että parin viikon jakso menee ihan hujauksessa. Ehkä juuri siksi sitä toivoisi aina löytävänsä sen toiveiden täyttymysten lomakohteen.

Andalusian tuntemattomampi rantakaupunki Almuñécar kävi meille joltisenkin tutuksi. Sen verran tuli pienehkön kaupungin katuja kuljettua ristiin ja rastiin, että hyvin alkoi jo muistamaan kadut ja kujat. Jopa minä, ainainen eksyjä, osasin loppumetreillä suunnistaa vanhan kaupungin rinteillä sijaitsevaan majapaikkaamme.

Lomaviikkojen aikana reissasimme myös Almuñécarin lähialueita. Matkasimme bussilla naapurikylään La Herraduraan sekä lähikaupunkeihin Salobreñaan ja meille jo entuudestaan tuttuun Nerjaan. Nämä neljä erilaista kohdetta saivat minut miettimään, mitkä oikein ovat niitä tekijöitä, mitkä saavat jostain kohteesta tykkäämään ja toisesta ei. Millainen oikeastaan on hyvä lomakohde?

Almuñécarissa on rantaviivaa, mistä valita ja kivoja rantaraitteja, joita kulkea.Pakollinen turistin rantaposeeraus.

Aito ja vilpitön Almuñécar

Aloitetaan Almuñécarista. Reilut 27 000 asukasta. Granadan maakuntaan kuuluva Costa Tropicalin rantakaupunki, joka on erityisesti espanjalaisten suosiossa. Näin talvikuukausina meininki oli kovin leppoisaa ja hyvin paikallista.

Korviin kantautuneista kielistä eniten kuulin ruotsia ja ranskaa. Turisteja ei kuitenkaan ollut paljoa, mistä kertonee myös paikallisten olematon englannin kielen taito. Myös ruokalistat useimmissa ravintoloista olivat ainoastaan espanjaksi.

No, jouduinpahan väkisin laittamaan jonoon kaikki osaamani espanjan sanat ja yrittämään selvitä hieman haastavista tilanteista vaihtelevalla menestyksellä. Aina ei mennyt ihan putkeen. Simpukoiden sijaan kerrankin pöytään tuli etanoita, mutta väliäkö tuolla.

Selviytymisstrategiaksi muotoutui usein ravintolan liitutaululle kirjoitetun tapaslistan tai päivän menun kuvaaminen ja sen kääntäminen googlen käännösohjelmalla ennen tilausta. Jos näille hoodeille suuntaat, suosittelen opettelemaan ainakin espanjan perusravintolasanastoa. Helpottaa elämää kummasti.

Mukavaa paikalliselämää kaduilla.Almuñécarin talven hiljaiseloa.Joku täti-ihminen oli eksynyt viinikauppaan.La Bodega del Jamon – paikallinen herkkukauppaKaupungintalon aukio oli iltavalaistuksessa oikein tunnelmallinen.

Mikä sitten minusta teki Almuñécarista mukavan? Kaupunki on hyvällä tapaa aito ja vilpitön. Täällä ei ole trendikkäitä ravintoloita, kauppakeskuksia tai merkkiliikkeitä. Täällä on perinteisiä tapasravintoloita ja kivijalkakauppoja sekä sellaista andalusialaista paikalliselämää, jollaista se on ollut varsin iät ja ajat. Turistit eivät täällä paljon elämää heilauta suuntaan eikä toiseen.

Ihmiset ovat pääosin ystävällisiä, eikä tarvitse pelätä sitä, että turistia yritettäisiin kusettaa joka käänteessä. Koimme Almuñécarin myös turvalliseksi kaupungiksi, missä ei tarvitse olla valppaana sen tähden, että joku yrittää sinut kääntää heti, kun silmä välttää. Pidin itse myös rauhallisuudesta, mikä tässä rantakaupungissa vallitsi näin talvikautena.

Elämä Almuñécarissa oli mutkatonta. Kävimme syömässä sellaisissa paikoissa, jotka huomasimme ohikulkeissamme olevan paikallisten suosiossa. Sympaattisen Bikini-barin (harhaanjohtava nimi baarilla) päivän menuissa sai hyvän hinta laatusuhteen ja katsauksen tavalliseen paikalliseen arkiruokaan. Lute y Jesus tarjosi ihan hyvää kalaa ja mereneläviä ja La Cabaña oli tapas-iltaan oiva vaihtoehto. Corralan baaritiskillä tai kaupungintalon aukiolla oli kiva poiketa lasillisella ja Granadan maakunnassa kun oltiin kylkiäisenä tuli aina tapas.

Kulttuurin ystävälle Almuñécar on myös hyvä kaupunki. Kaupungilla on hieno kulttuuritalo, jonka tarjonta näyttää olevan monipuolista, eivätkä liput ole hinnalla pilattuja. Harmittelin itse sitä, että mieli olisi tehnyt Piazzola-konserttiin, mutta koronapelko kummitteli taustalla sen verran, että katsottiin miehen kanssa turvallisemmaksi jättää tässä kohtaa väliin. Tyhmää ehkä, mutta sellaista riskien tasapainottelua koronan kansa joutuu koko ajan käymään.

Paikallinen tapa tehdä puutarha.Almuñécar on kivan vihreä.

La Herradura – kaunis, mutta ei koskettava

15 minuutin bussimatkan päässä on pieni La Herraduran kylä, joka kuuluu Almuñécariin. Herradura tarkoittaa hevosenkenkää, joka tulee rantaviivan muodosta vuorten välissä.

La Herradura on päällisin puolin oikein viehättävä. Suurin osa elämästä näyttää keskittyneen rantakadun tuntumaan, jossa on paljon loma-asutusta ja rantakuppiloita. Kaikessa näytti kuitenkin olevan havaittavaa turismileimaa. Jopas alkoi englanninkielisiä ruokalistojakin täältä löytyä.

Käsitystämme vahvisti täysin kelvoton lounaamme, joka oli turistikusetusta pahimmasta päästä. Ravintolan sijainti oli ihastuttava meren ääressä, mutta mitään muuta ihastuttavaa siinä ei sitten ollutkaan.

Tilasimme alkuun jaettavaksi talon salaatin (9 euroa). Saimme eteemme epämääräisesti pilkotun näivettyneen vihanneskasan, josta talon salaatin teki ilmeisesti se, että päällä oli tummunut eilisen päivän keitetty muna. Lähetimme salaatin takaisin ja saimme tilalle yhtä onnettoman kasan, tosin tällä kertaa vihannekset näyttivät freeseimmiltä.

Pääruuaksi tilasimme grillattuja boqueroneksia, jotka olivat kelmeitä ja ilmiselvästi liian vähän grillattuja. Ihmettelimme myös kalojen suurta kokoa ja epäilimme vahvasti, että kyse oli sardiineista. Kun mainitsimme asiasta tarjoilijalle, hänen asenteensa oli kerrassaan ylimielinen. Vähän siihen malliin, että millä oikeudella tulette tänne arvostelemaan.

Tämä oli yksi osoitus siitä, mitä helposti tulee vastaan, kun ollaan olemassa vain turisteja varten. Turistiruokaa kalliilla hinnalla, eikä pätkänkään väliä, minkä tasoista. Aina tulee uutta jengiä, joka on valmis maksamaan.

La Herradurassa kannattaa kiivetä ylös vanhalle majakalle näköaloja katsomaan ja sieltä voi jatkaa kylän toiselle puolella huvivenesatamaan Marina del Esteen. Matkalla ihastelimme rinteille rakennettuja hulppeita loma-asuntoja. Ilmeisesti alue on kerännyt rahakasta porukkaa, jos jotain voi päätellä autokannasta tai sataman upeista veneistä.

La Herraduralla on kauniita rantoja ja intiimejä rantapoukamia, mutta muuten kylä ei nyt oikein sytyttänyt.

Myös La Herraduralla on rantaa tarjolla.Hyvä näköalapaikka.Marina del Este oli himpun verran elitistinen.

Viehättävä lomakaupunki Nerja

Jos pitäisi valita viikon lomalle mukava lomakohde rannalta, valintani voisi hyvin olla Nerja. Puolen tunnin bussimatkan päästä Almuñécarista sijaitseva rantakaupunki on aika nopeasti nähty, mutta jotain viehättävyyttä paikassa silti on.

Nerja on huoliteltu, siisti ja kaunis rantakaupunki kalliorantoineen ja hyväkuntoisine valkoisine taloineen. Turistille löytyy kyllä kaikkea: niin perinteisiä andalusialaisia ravintoloita kuin vähän uudemmanaikaisia bistroja, hyvin hoidettuja rantoja, hyvät ostosmahdollisuudet ja paljon hotelleja kuin muutakin loma-asutusta.

Uskoisin, että voisin hyvin viihtyä täällä viikon päivät ihan vain lepolomalla, sillä turismistaan huolimatta Nerja on oikea kaupunki ja tarjoaa monipuolisia palveluita kaikenlaisiin tarpeisiin. Ilmapiiri on mukava ja letkeä, vaikka yllättävän paljon kaduilla näkyi näin marraskuussa turisteja erityisesti ruotsalaisia, joiden suosiossa kaupunki näyttää kovasti olevan.

Nerjan pakollinen käyntipaikka Balcon de Europa.Nerjan rannat ovat pieniä kallioiden reunustamia poukamia.Pienet sivukadut ovat parasta antia myös Nerjassa.

Salobreña jätti kylmäksi

Viimeiseksi mennään todella aitoon andalusialaiseen kaupunkiin. Lähellä Almuñécaria sijaitsevassa kaupungissa asukkaita on reilu 12000.

Kaupungin päänähtävyys on vanha maurien rakentama linna vanhan kaupungin korkeimmalla kohdalla, jonne alkajaisiksi suunnistimme. Vanha kaupunki ei juurikaan eronnut muista vanhoista andalusialaisista kaupungeista. Valkoisia taloja ja kapeita katusokkeloita kuten useimmissa Etelä-Espanjan vastaavissa kaupungeissa.

Linnaa kannattaa käydä katsomassa vaikkapa ihan näköalojen vuoksi, mutta muuten muurit eivät oikeastaan eroa muista Espanjan vanhoista linnoista.

Itse Salobreña ei meitä oikein innostanut. En tiedä onko vähän yksioikoista ja liian vähäiseen kokemukseen perustuvaa, mutta jotenkin kaupunki vaikutti köyhältä ja turistin näkökulmasta kiinnostamattomalta. Joka puolella silmiin pisti en vende, myytävänä, kyltit ja sellainen yleinen huonokuntoinen ja hoitamaton ympäristö.

Emme löytäneet kaupungista oikein mitään mielenkiintoa ja hyppäsimme paluubussiin suunniteltua aikaisemmin. Liian paikallista, totesi mies. Mitä sitten tarkoittaneekaan?

Salobreñan kaunein osa löytyi vanhasta kaupungista linnan ympäristöstä.

On se vaan hankala yhtälö löytää juuri sopiva lomakohde. Pitäisi olla paikallista elämää, sopivasti palveluita, kiinnostavaa nähtävää, kaunis lomamiljöö, mutta ei kuitenkaan liikaa turisteja. Ei muuten mikään helppo yhtälö.

Kaksi viikkoa oli meille passeli aika Almuñecariin. Meidän matka jatkuu ja uudet seikkailut odottavat. Seuraavaksi matkataan kaupunkiin, josta pidän ehkä kaikkein eniten kaikista Espanjan kaupungeista.

Onko sinulla kokemuksia näistä Andalusian kohteista? Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä mieltä itse olet.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

You Might Also Like

12 Comments

  • Reply Merja torstai, 18 marraskuun, 2021 at 18:00

    Olemme myös etsineet sitä ”mansikkapaikkaa” minne asettuisimme pidemmäksi aikaa. Paikan pitäisi olla n. 3-5 tunnin päässä Suomesta, hyvän lentoyhteyden päässä sekä täyttää miljoona muuta kriteeriä. Mutta parikymmentä vuotta kierrettyämme pitkin poikin Eurooppaa, ei sitä aivan oikeaa ole löytynyt. Monia mukavia kohteita niin Espanjassa kuin muuallakin on kokeiltu, mutta ei niistä oikein kotia ole tullut. Ehkä tyydymme viettämään kiertolaiselämää ja otamme rusinat pullasta, missä olemmekin.
    Se oikea koti on ja pysyy Suomessa.

    • Reply Annemaria perjantai, 19 marraskuun, 2021 at 20:56

      Varmaan haastava yhtälö. Yleensä kun on niin, että yhdessä paikassa on joku hyvää ja joku ei. Sitten mietii sitä, että pitääkö paikasta varmasti vielä vuodenkin jälkeen. Toisaalta kyllähän sitä aina haaveilee välillä siitä omasta pesästä ja tukikohdasta, jonka voisi sisustaa ja varustaa omiin toiveisiin ja voisi lähteä matkaan vain kevyin tavaroin. Asioilla on aina puolensa, niin kuin vähän kaikessa.

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin torstai, 18 marraskuun, 2021 at 22:55

    Tuo on varmasti totta, että kovin ”turitiset” ravintolat ovat niitä huonompia. Ja sen ymmärtää helposti, kun harva turisti kävisi paikassa montaa kertaa, vaikka kokemus olisi hyvä. Usein tuleek äytyä eri ravintoloissa ja loppujen lopuksi aika harva matkustaa myöhemminkään samaan paikkaan. No, toki sitä turistit nettiarvioita kirjoittavat, mutta hyvän ravintolan tunnistaa yleensä siitä, että paikalliset viihtyvät.

    Kiinnostavaa muuten, että kokemukset kokemukset noista neljästä kohteesta oli teillä niinkin erilaiset.

    • Reply Annemaria perjantai, 19 marraskuun, 2021 at 20:58

      Olen alkanut suhtautua moniin arvostelusivustoihin kuten Tripadvisoriin vähän skeptisesti. Ruoka on subjektiivinen kokemus. Se, mikä jollekin on hyvää, toiselle ehkä suuri pettymys. Mutta nämä selvät turistien kusetusmestat ottavat kyllä päähän.

  • Reply Evita perjantai, 19 marraskuun, 2021 at 06:17

    Aurinkorannikon helmet minun mielestäni Nerja ja Estepona. Benalmadena on hyvä paikka tukikohtana, josta on ihanat rantakävelyreitit Fuengirolaan ja Torremolinokseen. Päiväautoretkiä on sieltä käsin tehty pisimmillään Sevillaan, Granadaan ja lähemmäksi Marbellaan, Malagaan, Gibraltarille, Friglianaan, Rondaan jne.. . Golfareina olemme kiertäneet lukuisia kenttiä ja iloinneet edullisista greenfeestä ja ympärivuotisesta pelimahdollisuudesta. Summa summarum, Aurinkorannikko on hyvin monipuolinen ja meille pysyvä lomakohde, kun riittävästi on kiertänyt tähän ikään maailman muita kohteita ihmettelemässä ja bongaamassa.

    • Reply Annemaria perjantai, 19 marraskuun, 2021 at 21:02

      Mä tykkään myös tuosta Esteponasta. Niin viehättävä. Fugen kuten Benalmadenankin yksi parhaita puolia on keskeinen sijainti. Näistä käsin on tosi kätevää liikkua eri puolille Andalusiaa. Vähän meistäkin on alkanut tuntua, että olemmeko nyt jämähtäneet, kun aina näille seuduille suuntaamme 🙂

    • Reply Axwell perjantai, 19 marraskuun, 2021 at 22:08

      Estepona, Benalmadena, Torremolinos auto on miltein välttämättömyys. Itse sain Benalmadenasta tarpeekseni kun olin töissä puolitoista vuotta Arroy de La Mielissä. Se mäki juna-asemalta työpaikalle oli raivostuttava joten jouduin hankkimaan auton, joka kauppa- ja ravintolateissu siinä kylässä tarkoittaa mäessä tarpomista, lyhyellä oleskelulla ei merkitystä, pysyvälle asujalle äärimmäisen ärsytyksen aihe. Estepona, Nerja hienoja käydä, mutta ehdottomasti autoilijalle.

      Kotikaupunkini ja tukikohtani on kansainvälinen Fuengirola, tasainen kävellä, juna lentoasemalle, lähikaupunkeihin toimiva paikallisliikenne.

      • Reply Annemaria lauantai, 20 marraskuun, 2021 at 22:44

        Ehdottomasti Fugen hieno puoli on loistavat yhteydet eri puolille. Olemme liikkuneet Fugesta käsin ympäri Andalusiaa julkisilla, emmekä ole kokeneet tarvitsevamme autoa. Tosin vaikea sanoa, jos noissa mainitsemissasi kaupungeissa olisi pitkiä aikoja. Näin lomailijalle kävely tekee vain hyvää 🙂

  • Reply Evita perjantai, 19 marraskuun, 2021 at 07:14

    P. S. Almunecar käymätön paikka, mutta nyt lisätty must see – kohteeksi 👍

    • Reply Annemaria perjantai, 19 marraskuun, 2021 at 21:02

      Kiva kaupunki. Kannattaa käydä.

  • Reply Valto sunnuntai, 21 marraskuun, 2021 at 11:50

    Almunecarissa ja Nerjassa ollaan käyty, Almunecarissa sai hyviä tapaksia edulliseen hintaan. Kaupunki oli pieni ja ranta kivikkoinen. Nerja oli meidän mieleen, hotelli oli hyvä ja Mercadona oli vieressä sekä tenniskenttä jossa oli ravintola josta sai vallan mahdottoman hyviä pihvejä. Rantaan oli pitkä matka jyrkkää rinnettä pitkin, varsinkin paluumatka sai hien pintaan. Englannilla pärjäsi siellä hyvin.

    • Reply Annemaria sunnuntai, 21 marraskuun, 2021 at 17:47

      Erilaisia nämä kaupungit, Nerja ja Almuñecar, tosiaan ovat. Nerjassa enemmän turisteja, ympäristö ehkä huolitellumpi ja enemmän palveluita. Almuñecar enempi paikallisempi ja minusta jotenkin aidompi tunnelmaltaan. Hintataso Almuñecarissa ehkä aavistuksen edullisempi. Toki molemmat ovat pieniä kaupunkeja, joten nähtävyydet aika nopeasti katsastettu. Niin ja Nerjassa pärjää selvästi paremmin englannilla, kuten mainitsitkin.

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.