Suomen suurin matkablogiyhteisö
Lappi Luontomatkailu Retkeily Suomi

Retkeilyvinkkejä Itä-Lappiin Pelkosenniemelle, Savukoskelle ja Sodankylään

lauantai, 11 syyskuun, 2021

Rakastan tuntureita ja rakastan soita. Jokaikinen Lapin matka on päästävä niin soille kuin kipuamaan jonkin tunturin laelle saamaan luontoterapiaa ja kokemaan lapinlumoa. Tunturimaisema on aina vaan yhtä mykistävää.

Iso osa Lapissa matkailua meille on luonnossa liikkuminen ja retkeily. Merkittyjä patikointipolkuja ei tarvitse useinkaan lähteä edes kovin kaukaa etsimään. Olitpa missä päin Lappia tahansa monipuolisia ja kunnoltaan monentasoisille sopivia retkeilyreittejä on tarjolla vähän kaikkialla. Iso kiitos tästä kuuluu Metsähallitukselle, joka rakentaa jatkuvasti uutta ja pitää entisistä luontokohteista erinomaista huolta. Tässä kohtaa iloinen veronmaksaja kiittää.

Vietimme kolmisen viikkoa Pelkosenniemellä Suvannon kylässä. Tuossa ajassa tuli kivuttua neljään tunturiin ja lompsittua kahdelle valtaisalle aapasuolle. Osa kohteista oli meille entuudestaan tuttuja, mutta mukaan mahtui myös ihan uusia tuttavuuksia.

Tunturimaisemissa värit ovat usein kaikkein voimakkaimmat.

Ne vanhat kestosuosikkimme Pyhä ja Luosto

Aloitetaanpa minulle kaikkein rakkaimmasta tunturista, Sodankylän Luostotuntureiden korkeimmasta laesta Ukko-Luostosta (514 m).

Meillä oli aikoinaan Luostolla loma-asunto, joka on syynä siihen, että Ukko-Luostolle on tullut kivuttua kymmeniä kertoja. Sen rinteillä on alkukesästä leikitty lumisotaa, uutenavuotena kivuttu lumen peittämiä portaita ylöspäin katsomaan ilotulitusta ja syksyisin istuttu tunturin laella ihailemassa ruskan värikylläisyyttä.

Mieleenpainuvimmat retket teimme aina juhannusöinä. Usean vuoden ajan pakkasimme reppuun pullon samppanjaa ja kipusimme ylös tunturiin ihmettelemään yötöntä yötä ja siemailemaan samppanjaa muovimukista. Sanoin aina miehelle, ettei missään, eikä koskaan samppanja maistu niin hyvältä kuin Ukko-Luoston huipulla juhannusyönä muovimukista.

Tällä reissulla meitä ihastutti alkava ruska, mutta myös Metsähallituksen rakentamat huipulle johtavat uudet portaat. Olipahan tehty kerrassaan tukevat portaat molemmin puolisine kaiteineen ja sen lisäksi loppunousua oli tasoitettu tasaisella hiekkapolulla. Ei tarvinnut kivikoissa ja juurakoissa jalkojaan asetella kuten aiemmin. Ukko-Luostolle nousu on tehty nyt todella helpoksi.

Vaikka portaita onkin yhteensä 575, väliin on tehty näköalatasanteita ja penkkejä lepuuttamista varten. Kun tunturiin mennään, nousua tietysti on, mutta muuten reitti on nykyisin mielestäni helppokulkuinen ja sopii sellaisellekin, joka ei muuten retkeilyreiteille eksyisi. Ja jos ei jaksa ihan ylös asti kivuta, upeista maisemista pääsee nauttimaan jo paljon alempaa.

Auton voi jättää Luoston portille laskettelukeskuksen parkkipaikalle ja lähteä siitä kulkemaan latupohjaan tehtyä retkeilyreittiä pitkin kohti tunturiin nousevia portaita. Tälle reitille tulee mittaa edestakaisin noin nelisen kilometriä (portaat ja loppunousu edestakaisin noin 2 km).

Toinen vaihtoehto on tehdä rengasreitti Tikkalaavun kautta ja tulla portaita pitkin alas. Tuolloin reitin pituus on noin 6,5 km.

Ukko-Luosto huiputetaan tukevilla puu- ja kiviportailla.Viimeinen nousu on hiekkapolkua.

Toinen tunnettu tunturi on naapurikunnassa Pelkosenniemellä Pyhän laskettelukeskuksen Kultakero (n. 500 m). Kyse on itse asiassa laskettelurinteiden korkeimmasta kohdasta.

Periaatteessa rinteitä voi nousta ylös ihan mistä tahansa, mutta helpointa on kulkea ylös johtavaa huoltotietä pitkin. Auton voi ajaa alhaalta kylästä hieman ylemmäs hotelleiden parkkipaikalle ja lähteä kulkemaan Tajukankaan kautta kiertävää tietä pitkin.

Kuljimme alkumatkasta tuota hiekkatietä pitkin, mutta se tuntui meistä vähän tylsältä ja siksi päätimme ”oikaista” ja nousta suoraan rinteen kautta. Täytyy myöntää, että alhaalta katsottuna nousu ei näyttänyt ollenkaan niin rankalta kuin mitä se todellisuudessa oli. Saipahan siinä sykkeen nousemaan ihan kunnolla.

Takaisin alas palasimme laskeutumalla ylhäällä olevien maisemamökkien takaa rinteiden pohjoispuolta. Vaikka varsinaista polkua emme löytäneet, maisemat olivat tällä puolella meistä kaikkein kauneimmat.

Vähän jouduimme kompastelemaan rakkakivikossa, mutta pääosin alastulo oli kaunista metsämaastoa. Alhaalla tulimme hiekkapäällysteiselle retkeilyreitille (samalle, mitä pitkin olimme menomatkalla kulkeneet) ja palasimme takaisin autolle Huttulaavun kautta. Hiekkatietä pitkin edestakainen matka ylös on reilut 6 km. Meidän pidempi versio arviolta pari kilometriä pidempi.

Pyhän luontokeskus Naavasta saa retkeilykarttoja sekä hyvää tietoa alueen patikointimahdollisuuksista. Valitettavasti yksi suosituimmista reiteistä, Isokurun kautta Karhunjuomalammelle, on suljettu vielä tämän syyskauden huoltotöiden takia.

Paras näköalapaikka revontulien katseluun.Tajukankaalle oli ilmestynyt seikkailurata. Minua ei saisi mistään hinnasta tuonne ylös keikkumaan.Vähän retrotunnelmaa. Ylös oli rakenteilla uusi tuolihissi. Tämä vanhus lienee vuosikymmenten takaa (tarkoitan tuolia).

Kivitunturin vähemmän tunnetut luontoreitit

Savukoskella sijaitseva Kivitunturi ei ehkä ole niinkään tunnettu eikä tarjoile hulppeimpia näköaloja, mutta sen kaksi rengasreittiä ovat ehdottomasti käymisen arvoisia. Valittavana on helpompi vajaan 6 kilometrin reitti (punaisella merkitty) tai hieman vaativampi vajaan 10 kilometrin Sotsonportin kierros (keltaisella merkitty).

Parasta Kivitunturin reiteissä on ehdottomasti vaihteleva tunturimaasto, jääkauden kuljettamat kiviröykkiöt ja kiinnostavat nähtävyydet, kuten Luojanluomalaavu, riippusilta ja Pirunkuru. Nimensä mukaisesti maasto on kivistä, joten suurimmalla osalla polkua joutuu askeleidensa perään katsomaan. Jyrkimpiin nousuihin on tehty portaita helpottamaan kipuamista ja suo-osuudet pystyy kulkemaan pitkospuita pitkin.

Meille tämä oli jo toinen kerta Kivitunturilla, mutta yhtä ihastuksissani olin tälläkin kertaa. Maisema on kiinnostava vanhoine keloineen, käkkyrämäntyineen ja kivimuodostelmineen. Käyntihetkellä ruskakin antoi viitteitä, joka entisestään antoi maisemalle upeutta.

Lähtöpaikalla on keittokatos ja Äitipetäjänlammella laavu nuotiopaikkoineen.

Alkumatkasta kuljettiin kauniilla mäntykankaalla.Aamun porrastreeni.Luojanluomalaavu.

Mairivaara hänelle, joka kulkee omia polkujaan

Suvannon kylän lähin tunturi on ainakin minulle aiemmin täysin tuntematon Mairivaara (358 m). Mairivaaralle pääsee kääntymällä Pyhä – Pelkosenniemi tieltä (tie 9621) Mairivaarantielle (tienristeykseen n. 15 km Pyhältä, tie kääntyy vasemmalle).

Ajoimme Mairivaarantietä 9,2 km ja jätimme automme moottorikelkkareitin viereen, mitä pitkin nousimme alkutaipaleen. Tunturiin ei johda mitään merkittyä reittiä, mutta kyseistä moottorikelkkauraa samoin kuin mönkijäuria kannattaa käyttää hyödyksi.

Siinä vaiheessa, kun moottorikelkkareitti alkoi kaartaa enemmän vasemmalle, me erkanimme enemmän etuoikealle pitkin tunturin kuvetta. Kuljimme aluksi metsäistä rinneosuutta, joka lopussa ennen lakea muuttui rakkakivikoksi.

Ponnistelu ylös kannatti, sillä näköalat tunturin molempiin suuntaan ovat aivan ihastuttavat. Nousua tietysti tännekin tulee, mutta nousu ei ollut mitenkään erityisen vaativa lopun kivikkoa lukuunottamatta.

Mairivaara oli mukava ja kaunis uusi tuttavuus.Nousun vaikein osuus.Hirmuisen kokoinen pahka (se alempi).

Kilpiaapa ja Sokanaapa suo- ja lintufriikeille

Soissa on minusta jotain kiehtovaa. Ne tuoksuvat hyvälle ja eteeriselle, raikkaalle suopursulle ja rahkasammaleelle, ja ovat kerrassaan kauniita. Erityisesti suuret aapasuot, jotka tuntuvat jatkuvan maan ääriin, ovat lemppareitani.

Vuodenajan mukaan suot vaihtavat väritystään kuin kameleontit. Näin syksyisin ne muuttuvat syvän terrakotan värisiksi ja kaunistuvat vain entisestään. Ja kun suota peittäviä sammaleita tarkemmin tutkii, huomaa, miten niihin kätkeytyy erilaisia struktuureita ja väripintoja.

Ymmärrän hyvin, miksi suot ovat linnuille ja niiden bongareille paratiiseja. Suolla on hyvä pesiä niin kahlaajien kuin muidenkin siivekkäiden ja erityisesti pohjoisen soilla lajeja on paljon. Ravintoa riittää selkärangattomista hyönteisiin.

En ole koskaan käynyt soilla alkukesästä muuttolintujen saavuttua, joten voin vain kuvitella kuinka valtaisa vipinä ja äänimaailma noilla soilla mahtaa tuolloin olla. Näin syksyllä lintujen kannalta oli hiljaista, olivat kai jo muuttanut muille maille, mutta ihanaa siellä siltikin oli. Ja mikä parasta, nyt syksyllä saa olla pienemmiltä lentäviltä ihan rauhassa.

Jos suo kiinnostaa, suosittelen käymään Pelkosenniemellä yhdellä maamme suurimmista aapasoista Kilpiaavalla. Paikan pitkospuut uusittiin talkoovoimin hiljattain ja nyt suolla tepasteleminen on kerrassaan helppoa. En muista olisinko koskaan nähnyt yhtä pitkiä yhtäjaksoisia pitkoksia.

Kilpiaavalle pääsee jättämällä auton Pelkosenniemen keskustan koulun pihaan ja lähtemällä siitä kulkemaan koulun takaa latupohjaa pitkin. Vanhan koulun taakse ollaan rakentamassa uutta koulua ja vähän harhailimme rakennustyömaalla ennen kuin ymmärsimme kulkea rakennustyömaan sivuitse ja pääsimme oikealle reitille.

Alkuosuus on vähän tylsää, mutta heti kun päästään varsinaisen reitin alkuun ja sukelletaan metsään, kauneutta piisaa. Varsinainen reitti on merkitty valkoisilla puisilla pylväillä. Alkumatka kulki metsäpolkua pitkin, sitten saavuttiin pitkoksia pitkin herkkään vihreään sammalikkoon ja lopulta varsinaiselle aapasuolle, joka tuntui jatkuvan äärettömyyteen.

Kilpiaavalla on kokoa 2400 hehtaarin verran ja se on pituudeltaan noin 10 kilometrin mittainen avosuo. Kilpiaavan kohdalla yhdistyvät kolme Lapin suurta jokea, Kemijoki, Luiro ja Kitinen.

Pitkospuut päättyvät lintutorniin. Maisema on kaunis, sillä suoraan edessä siintää Pyhän tunturijono. Noin sata metriä ennen lintutornia jää oikealle upouusi laavu tulipaikkoineen. Täällä on hyvä paistaa makkarat, tosin koska suolla ja melkoisessa pusikossa ollaan, luulenpa, että kesällä saattaa ei-toivottua seuraa piisata…

Reitti on tasainen ja helppo, josta suurimman osan voi kulkea pitkospuita pitkin. Matkaa edestakaisin autolta tuli arviolta noin 5 kilometriä.

Mitä lie tuo vihreä kasvillisuus, mutta herkkää on.On pitkoksilla pituutta, jos sitten suolla kokoa.Monenlaista ja monenväristä pintaa.Pyhä näkyy taustalla.Hienon laavun olivat myös rakentaneet.

Toinen mielenkiintoinen Pelkosenniemen aapasuo on Sokanaapa, joka on myös yksi Luirojoen suoalueista. Parkkipaikka ja reitin lähtöpaikka on Savukoskentien varrella (tie 965).

Reitti ei ole pitkä, vain reilut kilsa edestakaisin. Alunperin reitti on tehty esteettömäksi niin, että sinne pääsi myös pyörätuolilla tai lastenrattaiden kanssa. Vuosien saatossa pitkokset ovat menneet huonoon kuntoon, joten ihan esteetön reitti ei enää nykyisellään ole. Vaikka alussa varoiteltiin pitkospuiden huonosta kunnosta, jalkaisin liikkuvalle reitillä kulkemisessa ei ollut mitään ongelmaa.

Pitkokset, tai enemmänkin lankkusilta, johtaa lintutorniin, josta näkee ympäröivään avaruuteen vieläkin paremmin. Kaunista ja tuoksuvaa täälläkin.

Suo alkoi saada jo syysvärityksen.Lintuja ei juuri näkynyt, muutama merkki kylläkin.Näyttäisi tulevan hyvä karpalosato. Harmi, kun olivat vielä raakoja.

Nyt kannattaa matkata Lappiin. Tällä hetkellä siellä on mitä kaunein ruska-aika aluillaan.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

You Might Also Like

18 Comments

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin lauantai, 11 syyskuun, 2021 at 19:59

    Käytiin Ukko-Luostolla viime vuonna ensimmäistä kertaa. Portaat tosiaan näyttivät uusilta, mutta ajattelin, että niillä on korvattu vanhat. Kiinnostava tietää, että aiemmin kipuaminen oli siis paljon vaikeampaa. Nuo suot täytyy pitää mielessä, en ollut kuullut kummastakaan ja varsin kauniilta näyttävät!

    • Reply Annemaria maanantai, 13 syyskuun, 2021 at 12:31

      Oli siellä portaat aiemminkin, mutta alkoivat olla jo melko heikossa kunnossa. Nyt on jämerät ja leveät lankut ja kaiteita kahden puolin 🙂 Loppuosa oli ennen kivikkoa ja juurakkoa. Hämmästyttiin kovasti, kun oli oikein ”baana” tasoiteltu loppunousuun. Hienoa, että meillä on tällainen metsiemme hallitus.

  • Reply Mari / kodinvaihtaja sunnuntai, 12 syyskuun, 2021 at 21:07

    Hienoa kuulla blogisi nimen tarina, aivan huisin hyvä tarina. Enpä olisi arvannut, että liittyy Lapin juhannukseen👌🤣🥰

    • Reply Annemaria maanantai, 13 syyskuun, 2021 at 12:33

      Jos tietäisit, missä kaikissa yllättävissä paikoissa olen juonut samppanjaa muovimukista 🙂 Itse asiassa nimen keksin lentokoneessa. Kun ei ole varaa businekseen, joutuu köyhä siemailemaan samppiksensa muovimukista 🙂 🙂

  • Reply Eveliina / Reissukuume maanantai, 13 syyskuun, 2021 at 02:13

    Haha, siellä pääsisi ainakin vetämään kunnon porrastreenin 😀 No ei, oikeasti pitäisi kotioloissa treenata kunnolla rappusia, ennen kuin uskaltautuisin tuonne läähättämään… Oliko reiteillä muuten ruuhkaa?

    Mielettömiä maisemia! Lapin ruskassa on vain sitä jotain… 🙂

    • Reply Annemaria maanantai, 13 syyskuun, 2021 at 12:37

      Kyllä noita portaita pitkin pääsee ylös ilman rautaista kuntoa. Aina välillä voi levätä ja nauttia noista julmetun ihanista maisemista. Tänä vuonna Lapissa on hieno ruska. Harmi, kun piti lähteä kesken kaiken pois, sillä Lapin ruskassa tosiaan on taikaa.

  • Reply Merja maanantai, 13 syyskuun, 2021 at 08:46

    Jos ihminen jossain tuntee itsensä pieneksi niin tuolla aavoilla soilla ja tuntureilla. Vetää sanattomaksi.

    • Reply Annemaria maanantai, 13 syyskuun, 2021 at 12:39

      Näin on. Kun ympärillä on jotain suurta ja ikiaikaista, sitä jotenkin ymmärtää laittaa asiat oikeaan järjestykseen. Mun on kerran vuodesta päästävä Lappiin selvittämään pää kaikesta turhasta. Noissa avaruuksissa on jotenkin enemmän tilaa hengittää ja kaikki ylimääräinen riisuutuu pois.

  • Reply Maapalloilija maanantai, 13 syyskuun, 2021 at 19:25

    Ukko-Luoston portaat näyttivät kuitenkin paljon helpommilta ja turvallisemmilta kavuta kuin Reinebringenin kiviportaat Lofooteilla. Oletko testannut ne, voiko vertailla?

    • Reply Annemaria torstai, 16 syyskuun, 2021 at 19:04

      Valitettavasti en ole käynyt Lofooteilla, joten tuota vertailupohjaa ei ole. Toisaalta nuo Ukko-Luoston portaat olivat nyt niin leveät ja vakaat ja sellaiset sopivan korkuiset, etten oikein keksi, mikä voisi olla paremmin 🙂

  • Reply Katri / Kotona ja kaupungilla tiistai, 14 syyskuun, 2021 at 16:08

    Voi miten ihania maisemia. Olen tässä parisen päivää kovin miettinyt Ruskamatkaa ja näitä ruska/Lappi päivityksiä lukiessa
    halu lähteä vain kasvaa.

    Kiitos kivoista vinkeistä. Itselleni kaikki Lapin paikat ja eräilykin on aika uutta.

    • Reply Annemaria torstai, 16 syyskuun, 2021 at 19:08

      Ei ainakaan kannata vierastaa sitä, että selviääkö maastossa ja ”osaako” retkeillä. Lappi on täynnä eri tasoisia ja selkeästi merkittyjä retkeilyreittejä, joilla pärjää ilman kovaa kuntoa tai mitään erätaitoja. Jopa minä, joka eksyn joka paikkaan, uskallan lähteä maastoon yksin, jos on selvät merkityt polut. Ja ehdottomasti, jos sulla on mahdollista matkustaa Lappiin ruska-aikana, kannattaa!

  • Reply Elina / elinanmatkalaukussa torstai, 16 syyskuun, 2021 at 22:27

    Tuttuja ajatuksia, tykkään itekin tosi paljon soista, niiden tuoksukin on ihana! Kuinka usein te kävitte vuodessa Luostolla silloin kun teillä oli loma-asunto siellä? 🙂 Meillä jäi kesällä Luosto välistä, kun oli niin sankka sumu, mut pitää joskus käydä uusiksi, tuli kyllä sellainen fiilis et Pyhä-Luostolle haluaisi palata takaisin!

    • Reply Annemaria lauantai, 18 syyskuun, 2021 at 23:15

      Pitkästä välimatkasta johtuen liian vähän tuli mein lomakämppää käytettyä ja se olikin suurin syy siihen, miksi myytiin se pois. Vietettiin siellä yleensä joulu ja uusivuosi, juhannus, heinä-elokuun vaihde ja jos vain oli mahdollista myös ruskaviikko. Kannattaa seuraavalla reissulla kivuta Ukko-Luostolle.

  • Reply Anna K. - Kaukaa haettua lauantai, 18 syyskuun, 2021 at 20:18

    Lappia en ole oikein koskaan päässy tutkimaan, vaikka opiskelin monta vuotta Rovaniemellä. Harmi siinä mielessä että hienot kohteet oli lähellä, ei vaan menty koskaan kun exällä oli pakkomielle mennä viikonlopuksi vanhempiensa luokse. Onhan nuo maisemat kauniita, niissä on sellaista suuren mittakaavan charmia.

    • Reply Annemaria lauantai, 18 syyskuun, 2021 at 23:18

      Lappi on niin omaleimainen ja ihan erilaista Suomea. Ja vielä Lapin sisälläkin on niin paljon erilaisia alueita. Onneksi, vieläkään ei ole liian myöhäistä lähteä Lappia tutkailemaan 🙂 Jos tykkään luontomatkailusta, luulen, että tulet rakastamaan Lappia.

  • Reply Tiina Johanna / Kookospalmun Alla sunnuntai, 19 syyskuun, 2021 at 23:23

    Kyllä on kaunista ruskamaisemaa ja tunturinäkymiä, sekä ihanaa pohjoisen luontoa. Tässä tulikin hyviä vinkkejä retkeilyyn näille seuduille ja täytyy ehdottomasti pistää vinkit ja infot talteen tulevia Lapin reissuja varten! 🙂

    • Reply Annemaria maanantai, 20 syyskuun, 2021 at 12:33

      Kiva, jos näistä on sulle tulevaisuudessa hyötyä 🙂

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.