Suomen suurin matkablogiyhteisö
Lappi Luontomatkailu Suomi

Suvanto – unohdettu kylä Jumalan selän takana vai paikka parempaan elämänlaatuun?

lauantai, 28 elokuun, 2021
Itä-Lapin pikkukylä Suvanto on harvinaisen hyvin säilynyt. Jos olet heikkona vanhoihin hirsitaloihin, todennäköisesti rakastat tätä kylää. Mutta millaista on normielämä Suvannossa? Siitä tulimme ottamaan selvää.

Yhteistyössä Peloton pohjoinen kylä -hankkeen kanssa

Kylän raitti on hiljainen. Puiden välistä pilkistelee punamultataloja vanhojen peltojen laitamilla. Pääskyset istuvat rivissä sähkölinjalla kuin arvostellakseen kylään eksyneet. Ainut, joka noteeraa tulijan on porokoira, joka ilmoittaa vieraat saapuneiksi. Olemme tulleet pittoreskiin Suvannon kylään Pelkosenniemelle.

Kurvaamme soman hirsitorpan pihalle, joka tulee olemaan kotimme seuraavien viikkojen aikana. Paikalliset tuntevat tämän noin 140-vuotiaan talovanhuksen Ollilana tai Terva-Karkon torppana taloa aiemmin asuttaneiden miesten mukaan.

Tulimme Suvannon kylälle asumaan, aistimaan ja kokemaan itälappilaista elämää Peloton pohjoinen kylä -hankkeen tiimoilta. Olemme yhdet onnekkaat, jotka valittiin kokeilemaan ”uudisasukkaan” roolia yhteen ehkä Lapin pienimmistä kylistä. Vakituisia asukkaita Suvannossa on parikymmentä, kesäasukkaita toinen mokoma.

Suvantoon johtaa mittava silta yli Kitisen.Tarkkailijat aitiopaikalla.Tunturi ja joki – siinä Suvannon sielunmaisema.Vanhaa peltoa ja punamultataloja.Terva-Karkon torpan ”uudisasukas”.

Suvanto sijaitsee syrjässä valtaväyliltä eikä tänne noin vain eksytä. Suvantoon pitää varta vasten tulla. Matkaa kunnan keskustaan Pelkosenniemelle on noin 20 kilometriä, naapurikuntiin Sodankylään noin 50 ja Kemijärvelle hieman enemmän.

Tunnetuimmat maamerkit lienevät Pyhä (25 km) ja Luosto (39 km). Molemmat tunturit, Pyhätunturi ja Ukko-Luosto, piirtävät kylän horisonttia. Maisema kertoo, että Lapissa ollaan, vaikka rakennustyyli voisi helposti viitata Pohjois-Pohjanmaalle.

Suvanto syntyi 350 vuotta sitten Kitisen joen varteen, kun 1600-luvun lopussa uudisasukkaat lähtivät kulkemaan jokea pitkin ja etsimään uusia kalastus-, metsästys- ja viljelysmaita. Varsinainen kylän kasvu alkoi 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa, jolta ajalta suurin osa kylän vanhoista taloista on peräisin. Vaan sitten syttyi sota ja asukkaat joutuivat evakkoon.

Onnea oli sodassa sen verran, että Suvanto säilyi Lapin sodan tuholta. Vaikka saksalaiset perääntyessään polttivat suurimman osan Lappia, Suvanto säilyi koskemattomana. Miksi näin, sitä ei kukaan tiedä. Oliko kenties jonkun saksalaisupseerin sydän jäänyt Suvantoon?

Tämä on kuitenkin asia, joka tekee Suvannosta ainutlaatuisen. Alkuperäiset hirsirakennukset seisovat edelleen paikoillaan. Alue on harvinainen museokylä, jonka rakentamista ja korjausta valvoo Museovirasto.

On tietysti hienoa, että tällaisia historiallisia aarteita vaalitaan ja valvotaan, ettei mitään peruuttamatonta päästä tekemään. Toisaalta, kun kuuntelin kyläläisten mielipiteitä, väkisinkin tuli mieleen, että Museoviraston tiukka linja voi olla myös haitallinen kylän kehitykselle. Uusille rakennuksille on vaikea saada rakennuslupia ja vanhojen rakennusten kunnostaminen voi tulla yllättävän kalliiksi. Esimerkiksi pärekaton teko on käsityötä ja sen elinikä melko lyhyt. Asioilla on aina puolensa.

Punaisia tupia ja keltaisia kuisteja.Vanhat ladot ja riihet ovat saaneet uudet pärekatot.Vielä vanhempaa kuin vanha.

Joka tapauksessa nämä yli satavuotiaat elämää nähneet hirsitalot ovat ihastuttavia ja ansaitsevat arvoisensa kohtelun. Sitä tunnelmaa, mitä noiden vanhojen hirsiseinien sisään kätkeytyy, ei pysty suurella rahallakaan saamaan uudisrakennukseen.

Olin iloinen nähdessäni kylällä monta remontoitua rakennusta, mutta ikävä kyllä myös monta huonokuntoista taloa. Suurin osa näistä kunnostusta kipeästi kaipaavista torpista on sellaisia, jotka ovat perittyjä ja joiden omistajat asuvat kaukana eikä heillä tunnu olevan mielenkiintoa omaisuuttaan kohtaan.

On surullista, että tuollaiset talokaunokaiset jätetään täysin heitteille. Ihmetellä sopii, mikseivät omistajat myy kiinteistöjään, jos itsellä ei ole intressejä pitää huolta talostaan. Joku onnellinen uusi omistaja saisi ainutlaatuiset puitteet, minne luoda unelmiensa koti tai tunnelmallinen loma-asunto. Samalla kylä saisi myös uusia, kipeästi kaivattuja asukkaita.

Suvantoa, kuten useimpaa lappilaista pikkukylää, uhkaa väen vanheneminen ja asukkaiden väheneminen. Mitä tapahtuu noille taloille, kun iäkkäistä asukkaista aika jättää? Huoleen on oikeasti aihetta. Miten säilyttää nämä talot hengissä myös tuleville sukupolville?

Itse uskon vahvasti siihen, että luonto, siihen liittyvät elämykset ja aktiviteetit sekä harvinaislaatuinen hiljaisuus ja rauha ovat asioita, joita tullaan yhä enemmän hakemaan. Siinä on ehkäpä myös Suvannon vahvuus ja tulevaisuus.

Mutta uudisasukkaita varten tarvitaan asuntoja. Omaleimaisia koteja, jotka kilpailevat hinnoillaan tai edullisia rantatontteja, joille rakentamista joku Museovirasto ei torpedoi. Parempi kehittyä arvostaen vanhaa ja sallia samalla uutta, kuin ränsistyä ja lahota ajan saatossa.

Tuntureiden ympäröimä hiljaisuus.

Olemme asustaneet vasta viikon tässä erikoislaatuisessa kylässä ja saaneet pintaraapaisua siitä, millaista on elämä näin pienessä kyläyhteisössä. Muutamiin paikallisiinkin olemme jo ennättäneet tutustua. Täällä on joko eletty koko elämä tai palattu kotikonnuille paluumuuttajina tai miniäksi taloon. Joillain on seudulla sukujuuria ja siksi loma-asunnon ostaminen Suvannosta on tuntunut luontevalta. Olemme myös kohdanneet pariskunnan, joka teki täydellisen elämänmuutoksen ja muutti pääkaupunkiseudulta Suvantoon. Monenlaisia tarinoita, monenlaisia taustoja, monenlaisia mielenkiintoisia ihmisiä.

Ja sitten meillä on uusia nelijalkaisia ystäviä: naapurimme porokoira Manta, suomenhevonen Sinttu ja sen johtama monikymmenpäinen lammaskatras.

Näyttää siltä, että lähes kaikki täällä metsästävät, sillä sen verran usein kuulee juttujen juurien liikkuvan metsästyksessä, jos sitten kalastuksessakin. Tiedoksi muuten, että paikalliseen metsästysseuraan pääsevät mukaan tosi toimiin myös ulkopaikkakuntalaiset.

Naapurin Manta.Pomo Sinttu ja sen katras.Uudet ystävämme.Lammaskuiskaaja.

Olin aluksi vähän huolissani siitä, että tuleeko meillä käymään aika täällä pitkäksi. Nyt näyttää siltä, että asian laita saattaakin olla ihan päinvastainen.

Ensimmäiset päivät on pitänyt kerätä lähimetsien mustikoita, tyhjentää vattupuskat ja ottaa talteen täydelliset herkkutatit, joita nousee meidän pihaan ihan yhtä mittaa. Sitten on pitänyt kulkea ihmettelemässä kylänraittia ja kuvaamassa idyllistä talorepertuaaria. Sitten on pitänyt kokeilla kalastusta Kitisellä, käydä nauttimassa Brita-lakkakakkua paikallisessa kesäkahvilassa ja tehdä päiväretkiä naapurikyliin. Tai ihmetellä kauniita auringonlaskuja Kitisen rannalla skumppaa siemaillen. Etätöitäkin olen jo ehtinyt kokeilemaan.

Ja ehdottomasti on pitänyt nauttia luonnonrauhasta ja sellaisesta hyvästä kiireettömyydestä. Kylän pysähtynyt tunnelma rauhoittaa. Kun aamuvarhaisella avaa pirtin oven, äänimaailma on huikea. Lintuja täällä on ihan käsittämättömän paljon. Joku mainitsikin, että Suvanto on lintubongarin paratiisi erityisesti keväisin. Kitinen kokoaa vesilinnustoa ja metsissä kohtaa runsaan Lapin muuttolinnuston pikkulinnuista petolintuihin.

Lähiretkeilyä.Kylän kesäkahvilan ihanaa kakkua.Lähiruokaa pihalta.Iltakalassa.

Tämä on vasta alkua. Taputtelen edelleenkin ihastuksissamme torppamme seiniä. Meillä on pientä, mutta somaa. Vähän kuin nukkekodissa asuttaisiin. Pelkäsin aluksi kuinka tulen ulkovessan kanssa toimeen ja monta viikkoa pelkällä saunalla ilman suihkua. Ihminen näköjään sopeutuu. Hyvin on toistaiseksi mennyt.

Tapasimme eilen muita hankkeen ”uudisasukkaita”. Joku kertoi, että Lapin syrjäseutu on opettanut hänelle kuinka vähällä ihminen oikeasti tulee toimeen. Tähän voimme täysin yhtyä.

Entä, miten on mies viihtynyt, vaikka hän ei saakaan niin suuria kiksejä näistä hirsitaloista kuin minä? Luulen, että ihan hyvin. Gone fishing.

Olette pyytäneet laittamaan kuvia ja lisätietoja mökistä, jossa asumme. Olkaa huoletta, kohta on tulossa. Myös ihanien naapuriemme Jannen ja Vilman koti vanhassa kansakoulussa näyttää kiinnostavan. Siitäkin tulossa juttua lähiaikoina.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

You Might Also Like

14 Comments

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin lauantai, 28 elokuun, 2021 at 21:09

    On kyllä symppiksen näköisiä taloja! Ja mahtava sienisaalis, minä en olekaan tänä vuonna sienessä ehtinyt käymään, vaikka juuri nyt olisi tattisato ilmeisesti parhaimmillaan. Onko tuo yhdessä kuvassa oleva tunturi Pyhä? Hieno kuva!

    • Reply Lapin vierailija sunnuntai, 29 elokuun, 2021 at 19:11

      Tuo yhdessä kuvassa selvästi erottuva tunturi on Ukko-Luosto. Sen päällä oleva valkoinen rakennelma on säähavaintoasema.

      • Reply Annemaria sunnuntai, 29 elokuun, 2021 at 19:52

        Kiitos, olitkin laittanut jo Mikolle vastausta.

    • Reply Annemaria sunnuntai, 29 elokuun, 2021 at 19:39

      Tattisatoa onneksi riittänee vielä pitkään. Kuvissa näkyy molemmat tunturit sekä Pyhä että Ukko-Luosto. Se tunturi, jonka päällä on masto on Pyhä ja se, jonka päällä on valkoinen sääpallo on Ukko-Luosto.

  • Reply Lukija sunnuntai, 29 elokuun, 2021 at 11:10

    Otat todella hienoja valokuvia! Olen vilpittömästi kade jokaisesta 😉

    • Reply Annemaria sunnuntai, 29 elokuun, 2021 at 19:39

      Oih, kiitos paljon.

  • Reply Merja sunnuntai, 29 elokuun, 2021 at 14:40

    Voi, mikä paikka. Ja mitkä eläinystävät. Kylläpä näyttää houkuttelevalta. Entäpä tuo lakkakakku, ei täällä saa moista mistään. Innolla odottelen tulevia kuvia ja kokemuksia.

    • Reply Annemaria sunnuntai, 29 elokuun, 2021 at 19:42

      Kiitos Merja. Onhan tässä paikassa vanhojen rakennusten lisäksi paljon sellaista vanhan ajan maalaisromantiikkaa. Olen ihan hullaantunut noihin lampaisiin 🙂 Ovat niin lystikkäitä otuksia. Lisää tarinaa Lapin selkosilta tulossa piakkoin.

  • Reply Lapin vierailija sunnuntai, 29 elokuun, 2021 at 18:33

    Vietettiin kesällä useampi viikko Suvannon naapurikylässä Kairalassa ja käytiin samalla reissulla Suvannossakin vierailemassa. Poiktettiin Suvannon pirttikahvilassa syömässä tuota samaa hillakakkua. Saatiin itsekin ihan mukava hillasaalis Kairalan ja Suvannon välissä olevalta aapasuolta. Kairalalla ja Suvannolla on yhteinen metsästysseura. Kairalassakin, jota Kitinen halkoo, kylän länsipuoli säästyi Lapin sodassa kun itäpuoli poltettiin.

    Uudet asukkaat ovat Pelkosenniemen/Lapin pikkukyliin aina tervetulleita, kun väki on vähentynyt paljon siitä mitä se oli esim. 1960-luvulla ennen suurta rakennemuutosta ja maaltapakoa. Toivottavasti ihmiset pystyisivät yhdistämään työn, toimeentulon ja asemisen näissä pikkukylissä. Sehän lopulta ratkaisee haluavatko ja pystyvätkö ihmiset muuttamaan.

    • Reply Annemaria sunnuntai, 29 elokuun, 2021 at 19:51

      Me käytiin hiljattain myös tuolla Kairalassa ja poikettiin siellä vastaavasti pirttikahvilassa syömässä paikallista perinneleivonnaista kampanisua. Ihmeteltiin siellä myös, miksi joen toinen puoli kylästä säilyi, mutta toinen. Eipä sillekään löydy mitään tietoa, mutta hyvä näin.

      Kyllä se olisi hienoa, jos näiden pienten kylien asukasmäärä lisääntyisi. Työpaikkojen vähäisyys lienee yksi iso ongelma, mutta onneksi koronan myötä etätyöstä on monen kohdalla tullut normiarkea. Olisin vähän myös toiveikas tuon Pyhän alueen matkailun kehittymisen suhteen. Välimatka ei kuitenkaan ole ihan mahdoton.

      • Reply Lapin vierailija sunnuntai, 29 elokuun, 2021 at 20:14

        Olen myös kuullut puhuttavan ettei kukaan tiedä sitä miksi Kairalan itäpuoli poltettiin mutta länsipuoli säästyi. Ilmeisesti saksalaiset vetäytyivät kohti pohjoista joen itäpuolta mikä selittäisi osin asiaa.

        • Reply Annemaria maanantai, 30 elokuun, 2021 at 18:20

          Paljon mahdollista. Hyva, kun edes jotain säilyi. Kauniita taloja myös tuolla Kairalassa.

          • Lapin vierailija keskiviikko, 1 syyskuun, 2021 at 00:10

            Jep, kylän vanhin talo Talvensaari (joka on siinä pirttikahvilan vieressä) on muistaakseni jo 1830-luvulla rakennettu. Talo sai tänä vuonna uudet asukkaat. Muita vanhoja taloja ovat siellä ainakin se pirttikahvilan rakennus (Jaakkola), Marttiini (kylän eteläpäädyssä oleva vihreä rakennus) ja Ollila (pirttikahvilasta noin 200 m pohjoiseen päin tien oikealla puolella). Myös Ollila taisi saada viime vuonna uudet asukkaat, joten kyllä niitä tulijoita Kairalaankin on joitakin on ollut.

            Jos piipahdat kylän itäpuolella niin kannattaa käydä kiipeämässä Tallavaaran päälle, josta näkee hyvin koko kylämaiseman ja kaukomaiseman neljä tunturia (Ora, Niva, Pyhä ja Luosto).

          • Annemaria keskiviikko, 1 syyskuun, 2021 at 08:50

            Itse asiassa tämä meidän majapaikkamme on juuri tuo Ollila, jona tämä talo myös tunnetaan 🙂 Talo tosiaan vaihtoi omistajaa viime vuonna. Ilmeisesti täällä vähän väännetään kättä siitä, mikä on vanhin asuintalo, koska tarkkoja rakennusvuosia ei ole tiedossa.

            Kiitos tuosta retkivinkistä. Kiva olisi tuonne kiivetä maisemia ihailemaan.

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.