Suomen suurin matkablogiyhteisö
Elämäntaito Yleinen

Saako välillä olla ihan laiska?

keskiviikko, joulukuu 23, 2020

Piiiiitkä loma pidetty ja töihin paluu koittanut. Tämä olikin monella tapaa poikkeuksellinen loma.

Kun eilen istahdin työpöytäni ääreen, muistelin entistä työntäyteistä elämääni. Aikaa, jolloin jatkuvasti päällimmäisenä oli toive enemmästä vapaa-ajasta ja haaveissa mahdollisuus toteuttaa itseään sen kymmenillä tavoilla.

-Jos olisi enemmän aikaa, voisi opiskella espanjaa, kokeilla leipomista, neuloa elämänsä ensimmäiset villasukat tai askarrella omin pikku kätösin joulukranssin. Uppoutua japanilaisen kukkasidonnan saloihin, makrokuvaukseen tai astangajoogaan. Lukea Tuntemattoman sotilaan ja Sinuhe engyptiläisen. Opetella tuntemaan Suomen linnut tai taivaan tähtikuviot. Haaveilin kaikesta siitä, mitä hienoa voisikaan tehdä, jos vain olisi aikaa.

Mennyt vuosi on ollut poikkeuksellista aikaa. Ensin korona vei osan töistä ja sitten loppuvuodelle pukkasi koko vuoden pitämättömät lomat, jotka oli suunniteltu pidempää Espanjan matkaa varten.

Ostimme syksyllä uuden kodin, muutimme maalle ja kotoilusta on tullut niin keskeinen osa elämäämme, että kohta lähipuiden rungot kuluvat halailusta puhki. Vapaa-aikaa on ollut ruhtinaallisesti. Jos vaan olisi ollut puhtia, aikaa olisi ollut tehdä vaikka mitä.

En muista, että koskaan aikaisemmin olisin viettänyt lomaa vain kotinurkissa. Jo lyhemmilläkin lomilla Helsinki-Vantaa on kutsunut tai sitten on hypätty autoon ja porhallettu keula kohti pohjoista. Olen ollut vakaasti sitä mieltä, että loma on lomaa vasta silloin, kun sen viettää jossain muualla kuin kotona.

Toisin oli nyt. Heh, kotona tuli vietettyä koko loma, jos nyt mukaan ei lasketa paria yön yli reissua Savon maalla ja muutamaa päiväreissua lähikaupunkeihin. On poltettu kynttilöitä, sisustettu kotia, luettu kirjoja (Luojan kiitos, että tässä koronakurimuksessa edes kirjastossa käynti on sallittua), lenkkeilty luonnossa ja syöty suklaata kaksin käsin.

Voi tytöt, kuinka paljon vapaa-aikaa on ollutkaan. Niin paljon, että nyt olisi ollut hyvää aikaa tehdä kaikkea sitä, mistä joskus menneisyydessä haaveilin. Vaan kuinkas sitten kävikään? En edes pitkän lomani aikana tehnyt mitään kehittävää tai erikoista. Kunhan olin. Ihan laiskana. Päivästä toiseen.

Vaihtelun vuoksi käytiin sentään fiilistelemässä joulua Tertin Kartanossa. Ja ihan hiljattain piipahdin jouluostoksilla Mikkelin Kenkäverossa.

Keväästä lähtien olisi ollut aikaa kehittää itseään monella tapaa. Kaivaa esille kaappiin hautautuneet espanjan oppikirjat, opetella neulomaan ne villasukat tai lukea Sinuhe egyptiläinen. Ei nyt tullut kuitenkaan tehtyä mitään näistä. Taivaan tähtikuviot kirjakin kävi meillä kotona kääntymässä. Piti viedä takaisin, kun lainausaika meni umpeen.

Pöydälle kertyi sen sijaan Jojo Moyesin rakkaushömppää ja useampi suklaarasia. Telkkarin ääressä tuli vietettyä maratoni-istuntoja kokonaisten sarjojen tuotantokausien parissa. Ja puhelimeni muistutti siitä, että ruutuaikani oli lisääntynyt 39 prosenttia. Hups, Facebookissa vierähti taas tunti ja toinen Spider-pasianssia pelaten. Se siitä kehittävästä tekemisestä.

Vaan elämä on. Valintoja. Olisihan se hienoa, jos olisi tarmokas ja tulisi tehtyä niitä parempia valintoja. Lisättyä henkistä pääomaa painokilojen sijaan. Käännettyä huuhailu ylevämpään tekemiseen ja vietettyä ”laatuaikaa”, jolla panostaa omaan itseen. Mutta, kun ei nyt vaan oikein irronnut.

Joulun alla käytiin pikaisesti Savonlinnassa ja syötiin tunnelmallinen jouluateria Olavinlinnassa.

Tämä loma meni nyt näin. Ihan loppumetreillä tosin yritin tehdä jotain poikkeavaa. Mutta sekin meni pieleen. Kerronpa teille.

Leipominen on minusta jotenkin kiehtovaa. En osaa leipoa, mutta haaveilen siitä, että löytäisin joskus itsestäni sisäisen leipurin. Seuraan intensiivisesti suurella mielenkiinnolla Koko Suomi leipoo ja Koko Britannia leipoo ohjelmia, jotka pyörivät TV:ssä tälläkin hetkellä.

Näistä inspiroituneena päätin leipoa jouluisen glögijuustokakun, olihan meille tulossa ystäviä yökylään. Miten ihanaa olisi illalla vetäistä pöytään itse leivottu joulukakku. Röyhentää vähän rintaa ja kertoa, että ihan ite tekaisin.

Hyvä ohje löytyi ja homma käyntiin. Sain tehtyä keksipohjan ja sen päälle tuorejuustomassan liivatteineen. Sitten oli päällimmäisen kiillekerroksen vuoro.

Olin katsonut etukäteen opetusvideon You Tubesta, jossa selkeästi näytettiin kuinka kiillekerros saadaan tasaisesti levitettyä kakun päälle lusikkaa apuna käyttäen. Neste ikään kuin valutetaan varovaisesti hiljaisena norona lusikkaa pitkin. Lopputuloksena olisi tasainen ja kaunis kiillekerros.

Jeps, selvä homma siihen saakka, kunnes rupesin valuttamaan nestettä kattilasta kakun päälle. En ymmärrä, mitä tapahtui, mutta se neste vaan valahti kattilasta tuorejuustomassan päälle yhdessä hujauksessa, plops. Kaukana oli kuulakas kakun päällinen. Sekava lopputulos muistutti lähinnä mannapuuroa, johon oli kaadettu reippaasti mehukeittoa.

Ei auttanut. Kakku kylmään ja sillä aikaa olisi hyvää aikaa rakentaa päälle kakun koristeita. Koska vaatimustasoa pitää aina olla, päätin tehdä sulatetusta valkosuklaata jotain hienoa. Olin nähnyt leipomisohjelmassa jonkun pursottelevan kauniita lumihiutaleita, jollaisia päätin myös itse tehdä.

Ei siitä sen enempää. Lopputuloksen näette alla. Miehen mielestä ne muistuttavat Covid-19 virusta.

Koko kakku oli muutenkin ihan epäonnistunut. Lässähtänyt gelatiinilta maistuva rasvainen mössö. Ei tullut hyvä kakku tällä kertaa.

Poikkeuksellisen laiskan loman jälkeen jäin miettimään, että entäpä jos vain hyväksyisi itsensä epätäydellisenä kaikkine heikkouksineen. Jos ei pysty olemaan se tehokas ja kaikkeen pystyvä superminä, niin voiko hyvällä omallatunnolla olla vaan se tavallinen ja mukavuudenhaluinen oma minä.

Voisinko kerrankin tyytyä vaikka kaupan valmistaikinan joulutorttuihin sen sijaan, että painin hermostuksissani vaativien täytekakkujen mailmassa ja yritän suorittamisella todistaa itselleni jotakin?

Kiitos ihanat lukijani tästä vuodesta. Kiitos, kun olette jaksaneet seurata jorinoitani, vaikka matkoja on tänä vuonna ollutkin niukalti. Nautitaan joulusta täysillä ja ollaan armollisia itsellemme. Harvan meistä joulupöytä on Hans Välimäki -tasoa, mutta siltikään joulu ei ole pilalla.

Laiskoja ja leppoisia hetkiä teidän kaikkien jouluun. Ollaan taas ensi vuonna kuulolla.

Annemaria

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply Merja torstai, joulukuu 24, 2020 at 21:34

    Kiitos taas hauskoista jutuista ja tunnelmallisista kuvista. Tässä sitä aattoa istutaan ihan melkein kuin mitä tahansa muutakin iltaa. Joulut ovat täällä eteläisessä Suomessa muuttuneet täysin lumettomiksi ja se vie osan tunnelmasta. Toivon todella parempaa ensi vuotta, ainakin mitä Korona tilanteeseen tulee. Jospa voisi jotain matkojakin suunnitella, koska tämä syksy tuntui todella raskaalta, eikä täälläkään mitään lauluja syntynyt.

    • Reply Annemaria lauantai, joulukuu 26, 2020 at 10:12

      Korona vie takuulla energiaa ja vaikuttaa jaksamiseen. Musta tuntuu, että se ikään kuin salakavalasti musertaa ja kaventaa elämän kapealle sektorille, jossa kaikki se, mikä on hauskaa, onkin otettu pois. Niin toivon, että ensi vuonna päästäisiin lähemmäs normaaliutta ja saisi myös vapauden takaisin. Meille muuten tänne Savoon tuli lunta juuri jouluksi ja nyt on oikein kauniin valkoista. Ihanaa joulunaikaa sinulle 🙂

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin perjantai, joulukuu 25, 2020 at 12:39

    Meillä on ollut sama juttu, lomia ei oikeastaan ole kotona vietetty. Yleensä viikonloputkin on viiletetty jossain. Nyt viimeaikoina on tullut oltua viikonloput kotona, jo se on tuntunut erikoiselta. Ensi vuonna voi olla tilanne, että ihan lomapäiviäkin tulee vietettyä kotona ellei tämä tilanne tästä muutu.

    • Reply Annemaria lauantai, joulukuu 26, 2020 at 10:16

      Kotoilu on ihan mukavaa, mutta rajansa kaikella 🙂 Hyvä toi sun käyttämä kuvaus ”tuntuu erikoiselta”. Tunne on juuri tällainen. Jos on tottunut matkustamaan ja menemään, vaikea sitä on yhtäkkiä jäädä paikalleen. Itse päätin alkuvuodesta keskittyä kotimaan matkailuun, ellei nyt sitten korona vie tätäkin hupia pois. Keväällä toivottavasti voisi kurottaa jo vähän kauemmas.

  • Reply Maarit / Sopusointuja_lifestyle perjantai, joulukuu 25, 2020 at 20:17

    On ollut raskasta olla tämä syksy(kin) täällä pimeydessä, eikä vielä voi edes miettiä mitään matkoja – toki erilaisia unelmia pyörii mielessä.
    Aikaansaamattomuus vaivasi minuakin joulun alla, tosin syynä oli joulun muuttuneet kuviot koronan vuoksi. Silti aatto sujui mukavan rauhallisesti ja kotoisasti vaikka olikin vain todella pieni joukko koolla.
    Leppoisaa loppuvuotta Anne!

    • Reply Annemaria lauantai, joulukuu 26, 2020 at 10:23

      Kiva kuulla, että joulu toi piristystä koronan supistamaan elämään. Ihailin blogistasi ja Instagramista kaikkia niitä pieniä kauniita asioita, joilla olet joulutunnelmaa rakentanut. Melkoinen esteetikko siellä ilmeisemmin asuu. Hyvää vuodenvaihdetta sinullekin.

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.