Suomen suurin matkablogiyhteisö
Yleinen

Lomaa kahdella tapaa: toivottua ja ei toivottua

maanantai, marraskuu 16, 2020

Ei se aina mene niin kuin suunnittelee. Viikonloppuna meidän piti mennä Kuopioon, mutta sen sijaan ajoimme Savonlinnaan. Nähtävyyksien sijaan kohteenamme oli paikallinen Terveystalo.

Sattui pieni loukkaantuminen ja kuvittelin, että tästä selvitään muutamalla Buranalla. Vaan ei sitten selvittykään. Vanhalla lasketteluvammalla höystetty olkapääni äityi sen verran kivuliaaksi, että lääkäriavulle tuli tarvetta.

Maalla asumisen huonoja puolia on se, ettei apu ole aina lähellä, kun sitä eniten tarvitsee. Lähin saman päivän lääkäriaika löytyi Savonlinnasta, noin 70 kilometrin päästä kodistamme. Siispä sinne apua hakemaan. Entisenä kaupunkilaisena tuntui kummalliselta ajaa lähes 150 kilsaa tavallisen lääkärikäynnin takia.

Kun muutama päivä ja etenkin yönseutu tuli painittua ja valvottua kivun kanssa, mietin heitä, joilla kipu on jokapäiväinen seuralainen. Kuinka raskasta ja rajoittunutta elämä voi olla, jos aina vain koskee. Itse olin jo ihan kypsä muutamassa päivässä. Jäätävän kolotuksen takia missään asennossa ei ollut hyvä, eikä mihinkään pystynyt keskittymään. Elämä jatkuvan kivun kanssa on varmasti aika helvetillistä.

Kiitos Terveystalon asiantuntijat. Sain hyvää apua ja tehokasta lääkitystä, jonka avulla kipu on pikku hiljaa asettunut ja olkavarsi parantumassa. Miten ihanaa pystyä jälleen nukkumaan. Ei sitä turhaan hehkuteta hyvän yöunen merkitystä.

Tässä sitä nyt mennään päivä kerrallaan rauhallisesti ilman hötköilyjä. Toipuminen etenee. Kun menettää vaikka vain hetkeksi kyvyn tavallisiin arkirutiineihin, kuten hiusten kampaamiseen ja pukemiseen, niiden takaisin saanti tuntuu kovin hyvältä. Muutama saikkupäivä vielä, niin eiköhän tämä täti jälleen porskuta.

Tosin eipä täällä maalla ole paljoa merkitystä sillä, millainen kummitus peilistä kurkistaa. Olen huomannut, että välillä saattaa mennä useampi päivä, jolloin en muista meillä peiliä olevankaan. Asiakkaat kohtaan tätä nykyä vain puhelimitse, eikä lenkilläkään juuri koskaan tule ketään vastaan. Aika saman tekevää, miltä näytän kotiseinille tai lenkkipolkujen puille. Toki kotona istuu mies pöydän toisella puolen, muttei hänkään näytä yhtään paremmalta.

Eipä ole ollut tarvetta myöskään täydentää vaatekaapin sisältöä. Uskaltaako edes sanoa, että kotona käyskentelen lähes samassa puumaverkkarissa kaiket päivät. Vapauttavaa, mutta samalla niin tylsää. Oikeasti kaipaan jo kenttätöihin ihmisten ilmoille. Tässäkin suhteessa korona on kaventanut elämän kuviot kovin suppealle sektorille.

Olen miettinyt paljon elämän helppoutta. Jos on liian vähän impulsseja, liian vähän vaateita ja kuormitusta, vaikuttaako se meihin lamaannuttavasti, jopa taannuttavasti? Jos taas on liian kiire, liian suuri työmäärä tai liian paljon paineita, hyvä ei ole sekään.

Huomaan itsestäni, että runsas vapaa-aika ja liian vähäinen pakollisten tehtävien määrä laiskistuttaa. Joudun patistamaan itseäni entistä enemmän ja koko ajan on läsnä tunne, etten saa oikein mitään aikaiseksi. Tämä taas puolestaan lisää tyytymättömyyttä itseeni. Ja lohtua tähän kaikkeen tulee haettua ihan liikaa jääkaapista.

Joskus aiemmin haaveilin lisääntyneestä vapaa-ajasta. Nyt kun sitä on riittämiin, tarvitsenkin ilmiselvästi pientä painetta ollakseni toiminnallisesti vireimmilläni. Ihminen ei näköjään koskaan ole täysin tyytyväinen.

Ensi viikolla alkaa lomani. Normaalisti tässä kohtaa olisi kutkuttava odotuksen ja innostuksen tunne tulevasta lomasta. Kymmeniä pursuavia suunnitelmia siitä, mitä lomalla aion tehdä ja minne mennä.

Ilman koronaa olisin viikonloppuna istunut Norskin koneessa kohti Malagaa juomassa onnellisena samppanjaa muovimukista. Nyyh.

Ei voi mitään, nyt on näin. Ei minkäänlaisia lomasuunnitelmia, ei minkäänlaisia matkoja tiedossa, ei yhtikäs mitään. Ihan uusi tilanne minulle. Tuntuu siltä, ettei lomallakaan ole oikein merkitystä. Matkavimmaiselle kotona olo ei ole lomaa.

Saapa nähdä, pystynkö keksimään lähiviikoille mitään mielekästä tekemistä. Alkaa nämä lähialueen metsäreititkin käymään jo kovin tutuiksi.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply Reeta maanantai, marraskuu 16, 2020 at 10:37

    Kiva, että kipu alkaa hellittää!
    Hyvin kuvailet tuota kiireen ja vapaan balanssia, tuttua.
    Eilen katsottiin isännän Torremolinosissa tallettamaa (jazz) ulkoilmakonserttia ja haikailtiin niin päästä etelän aurinkoon, huoh.

    • Reply Annemaria tiistai, marraskuu 17, 2020 at 18:39

      Kiitos Reeta, hyvin jo toivottu 🙂 Olen huomannut, että vanhojen matkakuvien ja videoiden katselu on vähän kuin puukkoa haavassa kääntäisi. Samalla kertaa ihanaa palauttaa muistoja ja tunnelmia, mutta toisaalta myös surullista, kun tuosta ihanuudesta on joutunut (toivottavasti vain hetkeksi) luopumaan.

  • Reply Riley maanantai, marraskuu 16, 2020 at 21:44

    Hyvä, että sait apua. Itselläni on ollut hankaluutta jäätyneestä olkapäästä – tutuiksi tulivat sen aiheuttamat hankaluudet, joita kuvailit. Ihan surkeinta huonot yöunet 😴. Nyt viimeiset puoli vuotta lähes kivutonta aikaa.

    Ja jep, jep… täälläkin riudutaan matkakuumetta kärsien… tuleva pitkä joululoma ei nyt tunnu oikein miltään.. viime kesänä saimme viettää ihanat 3 viikkoa Fugessa. Nyt sinne ei enää uskalla matkustaa. Ehkä ensi vuoden lopulla? Sitä odotellessa!

    • Reply Annemaria tiistai, marraskuu 17, 2020 at 18:49

      Tällä kertaa olkapään kanssa kaikki hyvin. Aika hankala taitaa yleisesti olla tuo olkapään alue, jos siihen kohdistuu loukkaantumista.

      Toivossa eletään täälläkin ja koitetaan kuumeisesti keksiä kivaa tekemistä lomalle kotimaasta. Totta on, ettei samanlaista lomafiilistä ole kuin aiemmin ennen loman alkamista. Andalusiaa ja sen aurinkoa niin kaipaan…

  • Reply Merja keskiviikko, marraskuu 18, 2020 at 10:43

    Hei, samat tunnelmat täälläkin. Hermot meinaa mennä, eikä todellakaan saa niitä vähiäkään hommia tehdyksi.
    Pitäisi siivota, viedä kesäkamppeet kellariin, hakea talvitakit ja jalkineet ylös ennen lähtöä. Ai niin, eihän tässä mihinkään olla menossa. Siis mitäpä kiirehtiä. Ei joulukonsertteja, teatteria, pikkujouluja eikä oikein mitään muutakaan .
    Tuntuu, että nivelreumakin äityy tästä mitään tekemättömyydestä. Kun on sopivasti ohjelmaa, ei huomaa edes pikku kolotuksia.
    Toivotaan, että kevät kääntäisi suunnan ja Korona olisi taakse jäänyttä elämää.

    • Reply Annemaria torstai, marraskuu 19, 2020 at 00:06

      Samat fiilikset mullakin. Koronan myötä elämästä on jäänyt niin paljon pois erityisesti niitä mukavia asioita. Kotoilukin on kivaa, mutta ainakin minä kaipaan myös elämää kodin ulkopuolella. Jospa vainen rokotuksen myötä alkaisi helpottaa, siinä toivossa 🙂

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.