Suomen suurin matkablogiyhteisö
Elämäntaito Yleinen

Maalle muuttaneen ensifiilikset

sunnuntai, lokakuu 25, 2020

Korona saa ihmisen tekemään omituisia asioita. Kuten muuttamaan maalle reilun 2000 asukkaan pieneen etelä-savolaiseen kuntaan järven rannalle metsikön laitaan.

Mennyt kesä nosti luonnon merkityksen elämässämme entistä korkeampaan arvoon ja tässä sitä nyt ollaan. Uudessa kodissa, puutalossa Saimaan rannalla. Kotimme suurista ikkunoista näkyy metsää, pala Saimaata, rantakaislikkoa ja hieman vastapäistä rantaa. Muuta ei sitten oikein näykään.

Ainakin näin lomasesongin ulkopuolella ympärillämme vallitsee hiljaisuus ja rauha. Seurailemme päivittäin vaihtuvaa maisemataulua ja värimaailman muuttumista silmiemme edessä.

Saimaan kauneus ja sen kymmenet tunnelmat ovat tehneet minuun suuren vaikutuksen. Järvi voi olla päivästä ja säästä riippuen niin erilainen. Upeimpia ovat olleet muutamat pakkasaamut. Auringon noustessa veden pinnan yläpuolella leijuu unenomainen usva, joka tekee maisemasta lähes epätodellisen.

Muutamana aamuna on ollut pakko ponkaista sängystä suoraan rantaan, jotta en missaisi tuota aamun ihmeellistä valoa ja tunnelmaa, joka kestää vain lyhyen hetken. Kun aurinko on ehtinyt liian korkealle, aamun taianomaisuus on menetetty.

Viime viikot ovat menneet hujauksessa kotia sisustellessa ja lopputulosta fiilistellessä. Vaikka tilaa on entistä enemmän, olemme pyrkineet sisustamaan kotimme niin, että turhaa tavaraa vältetään ja pyrkimys on aiempaa enemmän selkeälinjaiseen minimalismiin.

Jos jotain rakastan uudessa kodissamme eniten, se on sisään tunkeva valo ja kokonainen seinä korkeita ikkunoita. Katto on korkealla ja tuntuu kuin olisi entistä enemmän tilaa hengittää. Ja tietysti rakastan takkaa ja sen suloisen kodikasta lämpöä.

Takasta on tullut meille todellinen kodin sydän. Aamuvirkku mies laittaa ensitöikseen takkaan tulet, jolla saa yön aikana viilentyneet tilat nopeasti lämpimäksi. Itse rakastan nousta ylös aamuhämärässä, kun takka loimottaa tuvassa. Puita kuluu siihen malliin, että joudumme piakkoin tilaamaan jo uuden kuorman.

Marjamaniaa potevana olen ollut onnellinen koko syksyn siitä, kun marjamaat alkavat kutakuinkin kotiovelta. Kotimme molemmat pakastimet ovat nyt niin täynnä mustikoita ja puolukoita (aiemmin kerättyjen hillojen lisäksi), että saamme uurastaa talvikauden, jotta sato saadaan käytettyä.

Syksyn tullessa päivät lyhenevät ja kaikki maaseudulla asuvat tietävät, mitä se tarkoittaa ympäristössä, jossa ei ole katuvaloja. Pilkkopimeää. Vaikka tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun asumme maalla, sysipimeys jaksaa silti yllättää. Pihapiirin ulkopuolelle ei ole menemistä ilman tasku- tai otsalamppua. Onneksi meillä on mahdollisuus lenkkeillä päivällä valoisaan aikaan.

Pimeydessä tekee mieli laittaa lyhtyjä kaikkialle niin ulos kuin sisälle. Terassin kaidetta koristaa meillä nyt 2000 lampun led-valosarja, josta kieltämättä tulee jopa hieman liiankin jouluinen fiilis.

Syksyn aikana olemme päässeet kokemaan maalla asumisen lieveilmiöitä ei toivottujen asukkien muodossa. Loppusyksystä meillä oli kärpäsongelma. Aurinkoisina päivinä kymmenet kärpäset pölähtivät käsittämättömästi sisätiloihin, ja saimme leikkiä kärpästenherraa pyydystellen näitä ei toivottuja vieraita. Kokeiltu on nyt niin kärpäspaperit kuin elektroniset kärpäspyydykset. Ikkunat on pakko pestä tänä syksynä toistamiseen.

Ensimmäisten kylmien aikaan jostain seinien ja katon kätköistä alkoi kuulumaan epäilyttävää rapinaa ja pienten jalkojen vipellystä. Emme haluaisi alivuokralaisia, joten nyt on päästy kokeilemaan myös hiirenloukkujen tehokkuutta. Siltikään en voi mitään sille, että tunnen surua hiirten surmaamisesta.

Maalla asuminen edellyttää kaikenlaisissa hankinnoissa suurempaa suunnitelmallisuutta verrattuna kaupungissa asumiseen. Täällä ei niin vaan saa lähikaupoista kaikkea toivomaansa. Kunnan keskustasta löytyy pari pientä päivittäistavarakauppaa, mutta ymmärrettävästi valikoima ei voi olla kovin laaja. Joskus hyvällä onnella onnistuu saamaan vaikka tuoretta korianteria, joskus ei.

Noin kerran viikossa ajallamme johonkin lähikaupungeistamme ja teemme listaa niistä hankinnoista, mitä emme täältä saa. Menneellä viikolla vähän huvitti, kun onnistuimme käyttämään lähes koko päivän kaupungissa asiointiin. Lista oli pitkä, missä piti käydä ja mitä hankkia. Maalikyliltä tarvittiin mm. uusia ulkoiluvaatteita ja kumisaappaat.

Olen iloinen siitä, että vaikka uusi asuinpaikkakuntamme on pieni, täällä toimii kuitenkin ihan vireä kansalaisopisto. Jonkinlaista harrastustoimintaa on luvassa koko syys- ja talvikauden. Ilmoittauduin kerran viikossa kokoontuvaan jumpparyhmään. Täällä ilmeisesti kaikki tuntevat toisensa. Ainakin, jos jotain voi päätellä siitä, että alun nimenhuudossa kaikkien muiden nimet olivat tiedossa, paitsi omani.

Iloinen olen myös siitä, että keskustasta löytyy pieni kirjasto. Meistä tulee takuulla sen vakioasiakkaita.

Varmasti vielä viikkoja ihmettelemme uutta kotiamme ja asuinympäristöämme sekä opettelemme uudenlaista tapaa elää. Välillä nauramme sille, että olemme muuttaneet koronavapaalle vyöhykkeelle. Tästä perspektiivistä tuntuvat maailman koronahuolet kovin kaukaiselta.

Tuleva talvi jännittää meitä ehkä kaikkein eniten. Saa nähdä tylsistymmekö täällä luonnon keskellä tekemisen puutteesta. Näyttää ikävä kyllä siltä, että kaikenlaiset piristävät ulkomaanmatkat voi koko talvikauden osalta unohtaa. Luovuutta täytynee käyttää, jotta ei ihan taannuta.

Mustikkapiirakka on uunissa. Hei, meillä leivotaan, mikä on aika poikkeuksellista. Tästä näyttäisi alkavan meidän elämän uusi kotoiluvaihe.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

 

You Might Also Like

10 Comments

  • Reply Marja sunnuntai, lokakuu 25, 2020 at 18:55

    Oi miten ihania kuvia! Olisi niin haave meillä täällä Keski-Euroopassa, asua järven rannalla.

    • Reply Annemaria maanantai, lokakuu 26, 2020 at 08:34

      Kiitos Marja. Yhdenlainen haaveen toteutus tämä meilläkin: koti Saimaan rannalla. On ihanaa, että joskus haaveet käyvät toteen. Toivotaan, että joskus teilläkin 🙂

  • Reply Maarit / Sopusointuja maanantai, lokakuu 26, 2020 at 16:43

    Hei Anne, tästä kirjoituksesta henkii niin positiivinen ja seesteinen tunnelma. Maisemat on kerrassaan upeat ja ihania kuvia olet ottanut kotijärveltä. Pienillä asioilla voi helpottaa oloa talven pimeinä päivinä, kuten just herääminen takan lämpöön aamuisin ja valoilla tunnelmoiminen. Toivotaan että viihdytte uudessa kodissanne ja olettepahan hyvin turvassa koronaltakin 🙂
    Mukavia syyspäiviä teille!

    • Reply Annemaria maanantai, lokakuu 26, 2020 at 21:48

      Tervehdys Maarit. Toivon tosiaan, että koronassa on ainakin se hyvä puoli, että se opettaa näkemään pienten asioiden arvon syvemmin ja tarkemmin. Mulla kun on vähän taipumusta kurkotella aina tuonne highlight puolelle 🙂 Jos tästä talvesta selvitään, niin keväällä viimeistään valon myötä tämä asuinpaikka näyttää parhaat puolensa. Mukavaa syksyä teillekin.

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin maanantai, lokakuu 26, 2020 at 21:51

    Tämä olikin kiva kirjoitus!

    Takka tosiaan on kiva. Erityisen kivaa mieltä siitä tulee tosiaan pimeään aikaan syksyllä, mutta myös kylmään aikaan talvella. En usko, että tylsistyisitte talvellakaan. Talvella on mukavaa käydä kävelyllä tai vaikka hiihtämässä. Lumi tekee maisemista myös kauniita.

    • Reply Annemaria keskiviikko, lokakuu 28, 2020 at 22:19

      Kiitos Mikko. Toivotaan, että tulisi sellainen normi talvi, jonne kuuluu pakkanen ja ainakin vähän lunta. Takasta ollaan kyllä nautittu täysillä. Parasta tunnelmaa ja lämpöä syksyn pimeydessä ja viimassa.

  • Reply Merja tiistai, lokakuu 27, 2020 at 13:25

    Uskomattomia kuvia olet ottanut! Maisemat eivät voi tuosta parantua. Mikä nautinto.
    Näin koronan aikaan on kaikkialla hieman aktiviteettien puutosta, vaikka asuisi kaupungissakin.
    Mielikuvitusta saa käyttää, millä täyttää aukon, kun ajattelee asioita mitä on ennen tehnyt. Tarkoitan ulkomaan reissuja ja kulttuuririentoja, jotka kaikki ovat nyt pannassa. Uusia juttuja täytyy keksiä tilalle. Itselläni se on käsityöt, joista kutominen on kova juttu. Olin vuosikymmeniä kutomatta, mutta löysin sen uudestaan, aloittaen villasukista. Kudin on helppo, kun voi television katselun yhdistää samaan hommaan. Ja tietysti leipominen, jota en haltsannut ennen ollenkaan. Kylän paras leipuri titteli on kohta tässäkin huushollissa. Kyllä me tää kestetään, vaikka ole varma, että aika entinen ei koskaan enää palaa.

    • Reply Annemaria keskiviikko, lokakuu 28, 2020 at 22:22

      Kiitos Merja. Saimaa vaan on niin kaunis ja joka päivä ihan erilainen. Tässä justiinsa mietittiin sitä, että ihmiselle, joka on tottunut matkustamaan, on kuin osa elämästä olisi otettu pois. Mulla alkaa loma ensi kuussa ja olen vimmatusti yrittänyt miettiä, mitä oikein tekisin. Mulla on asiat paljon huonommin täällä kotona kuin sulla 🙂 Käsitöitä en osaa tehdä ja leipominenkin on muutamaa kakkukokeilua lukuunottamatta aika vierasta.

      • Reply Merja torstai, lokakuu 29, 2020 at 14:53

        Totta, pala elämästä on pois, koska matkustaminen on suuri intohimoni. Siihen kuuluu niin paljon muutakin, kuin vain se matka. Hillitön määrä ihanaa ennakkosuunnitelua, niin lentojen kuin majoituksien, vaatetuksen, sään ja ilmaston ym. suhteen. Ennakkotutustuminen kohteeseen historian, kirjallisuuden, kielen, kulttuurin, joukkoliikenteen, nähtävyyksien, ruuan ja ravintolatarjonnan antiin, kaiken sen ilon olemme nyt menettäneet.
        Tämä vuosi on menetetty matkailun osalta, mutta uskoa ensi syksyn varalle on vielä pidettävä yllä.

        • Reply Annemaria tiistai, marraskuu 3, 2020 at 22:29

          Niinpä. Iso osa matkaa alkaa jo paljon ennen kotoa lähtöä 🙂 Juuri tällä hetkellä haaveilen niin kovasti ensi syksyn matkaa aurinkoon.

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.