Suomen suurin matkablogiyhteisö
Ravintolat Suomessa Ruoka ja viini

Pizzantai on pizzaperjantain jalostuneempi versio. Jutun lopussa arvonta.

keskiviikko, lokakuu 7, 2020

Kaupallinen yhteistyö: S-ryhmän ravintolat/Rosso

En kuulu niihin, jotka työviikon päätteeksi suunnistavat mielellään marketin perjantairuuhkaan miettimään, mitä meillä tänään syötäisiin. Onneksi viikonlopun voi aloittaa myös toisella tapaa. Silloinkin, kun stressitaso on poikkeuksellisen korkea.

Meillä oli takana rankka viikko muuttopuuhissa. Ajoa kahden asunnon väliä, tavaroiden pakkaamista ja laatikoiden purkua. Varsinainen muuttoauto tulisi huomenna ja siihen mennessä loppujenkin tavaroiden piti olla valmiina odottamassa. Paljon oli vielä tekemättä ja ilmassa selvää väsymistä kaikesta muuttohässäkästä.

Ehdin jo vähän harmitella, että olin lupautunut testaamaan Rosso-ravintoloiden pizzantaita. Enkö nyt mitenkään osannut valita sopivampaa ajankohtaa kuin muuttoa edeltävän illan? Mutta toisaalta, eikö juuri silloin, kun oikein kovin kiristää, pitäisi pyrkiä ottamaan asioita vähän rennommin? Ja joka tapauksessa, olihan perjantai.

Kotona oli kaaos ja jääkaappi tyhjä. Syöminen oli jäänyt päivän aikana minimiin ja päällimmäisenä tunteena oli huutava nälkä, kun miehen kanssa suunnistimme paikalliseen Rossoon.

Ai, mikäkö se pizzantai oikein on? Kyse on Rossojen pizzaperjantain jalostuneemmasta versiosta, itse asiassa kolmen ruokalajin kiinteähintaisesta menusta. Ja mikä parasta, pizzoja voi tilata listalta yksi kerrallaan niin paljon kuin vain jaksaa syödä.

Rosson pizzantai lähti käyntiin antipastilautasella, jossa oli valkosipulileipää, italialaisia leikkeleitä, oliiveja ja juustoja makean hillon kera. Oikein maistuva kokonaisuus, vielä kun oivallinen Chianti täydensi makunautintoa. Alkoi tuntua jo huomattavasti paremmalta.

Perjantai italialaisittain.

Pizzan valinta tuotti vähän vaikeutta, sillä listalla oli useampi sellainen versio, joka olisi sopinut makumaailmaani. Tarjoilijan suosituksesta päädyin broileripizzaan, joka oli saanut seurakseen vuohenjuustoa, paprikahilloa ja rucolaa. Miehen valinta tällä kertaa oli pizza ilmakuivatulla kinkulla, mozzarellalla ja rucolalla. Itse tykkään muuten tosi paljon tuoreesta rucolasta pizzan päällä.

Päänvaivaa tuotti myös pohjan valinta. Vaikea sanoa tykkäänkö enemmän vehnä- vai ruispohjasta. Ja toki pohjan olisi saanut myös gluteenittomana.

Kun höyryävän kuumat pizzat kannettiin pöytään, muistin taas, miksi välillä on suorastaan pakko saada tätä italialaisten lahjaa koko maailmalle. Jo pelkkä uunista otetun pizzan tuoksu nostaa ruokahalun huippuunsa.

Nälän lisäksi myös muuttostressi alkoi pikku hiljaa helpottaa. Tällaista rentoa viikonlopun aloitusta voisi suositella kaikille. Pizzantai sopii mainiosti kaveriporukan perjantain viettoon. Tai miten olisi, jos sieltä kotoa toisi nälkäänsä huutavan katraan pizzaa notkuvan pöydän ääreen?

Onni on jaettu pizza.

Muhevia pizzoja mutustellessamme rupesimme miettimään, millainen pizza mahtaa italialaisten mielestä olla parasta. Oma suosikkini on rapeapohjainen vähätäytteinen pizza, mies taas vannoo mehevän tuplajuustoisen pizzan nimen.

Pakko oli kotona vähän googlettaa, millaisen sen oikean italialaisen pizzan tulisikaan olla. Tässä näytti olevan kaksi koulukuntaa. Pizzan syntysijoilla Napolissa tykätään paksummista ja mehevimmistä pizzoista, kun taas roomalaiset ovat mieltyneet enemmän ohutpohjaisiin, rapeisiin ja vähempi täytteisiin pizzoihin.

Tällä kertaa ylsimme kyllä pizzan syömisen huippusuoritukseen, käytännössä vedimme melkoiset pizzaöverit. Tilasimme vielä yhden pizzan, tällä kertaa vegeversion, joka jäi listalta kaihertamaan mieltäni.

Olen aina ollut ennakkoluuloinen juuston vegaanikorvikkeita kohtaan, mutta nyt täytyy sanoa, että tässä pizzassa kasviperäinen juustoversio toimi. Näistä kolmesta pizzasta tämä Vegana-niminen pizza nousi loppujen lopuksi omaksi suosikikseni.

Miehen lemppari – Prosciutto crudo Vegana – oma suosikkini Koskaan ei voi olla niin täynnä, ettei jaksaisi jälkiruokaa.

Olin juuri vetänyt puolitoista pizzaa ja voin sanoa olleeni enemmän kuin täynnä. Tosin en kuitenkaan niin täynnä, ettenkö jaksanut vielä nauttia menuun kuuluvaa jälkiruokaa. Pizzantain jälkkärinä oli marjainen pannacotta, joka oli oikein herkullinen päätös tälle italialaiselle kokoonpanolle.

Rosson pizzantai-menun hinta on minusta hyvin kohtuullinen. S-etukortilla antipastilautanen, pizzat ja pannacotta maksavat yhteensä 22,90 (ilman korttia 26,90). Ylipäätään kiva idea ja mukavan rento tapa aloittaa viikonloppu. Eikä tarvitse pelätä, että jää nälkäiseksi.

Voita 100 euron ravintolalahjakortti

Arvon yhdelle onnekkaalle 100 euron ravintolalahjakortin Rossoon. Sen voit käyttää vaikka järjestämällä oman pizzantai-illan seurueellesi.

Kommentoi joko Samppanjaa muovimukista -blogin Facebook-sivulla juttulinkin alla tai tämän postauksen kommenttikentässä, mikä alla olevista Rosson pizzoista olisi sinun valintasi. Osallistu viimeistään sunnuntaina 11.10.2020. Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti ja lahjakortti toimitetaan postitse. Onnea arvontaan!

Mikä näistä olisi oma valintasi?

Täältä löydät ravintolat, joissa pizzantaita vietetään.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

You Might Also Like

91 Comments

  • Reply MarjaKoo keskiviikko, lokakuu 7, 2020 at 17:17

    Pollo Melazane olisi mun valintani.

  • Reply Nimetön keskiviikko, lokakuu 7, 2020 at 17:31

    Al Capone

  • Reply Marjatta Hämäläinen keskiviikko, lokakuu 7, 2020 at 17:38

    Vegana! Ruispohjalla…

  • Reply Marjatta Hämäläinen keskiviikko, lokakuu 7, 2020 at 17:40

    Vegana

  • Reply Jaana lautala keskiviikko, lokakuu 7, 2020 at 17:40

    Prosciutto crudo🥰

  • Reply Sanna keskiviikko, lokakuu 7, 2020 at 17:41

    Quattro Stagione olisi mun valinta.

  • Reply Helinä vainio keskiviikko, lokakuu 7, 2020 at 18:05

    Pollo melanzame houkuttaisi !

  • Reply Helinä vainio keskiviikko, lokakuu 7, 2020 at 18:07

    Pollo Melazane houkuttaisi !

  • Reply Rita Mäkelä keskiviikko, lokakuu 7, 2020 at 18:23

    Pollo formaggio minulle, kiitos!

  • Reply Maija Kuusisto keskiviikko, lokakuu 7, 2020 at 18:40

    Pollo formaggio tai Bianca Al Salminen kuulostaa hyvältä.

    • Reply Nimetön keskiviikko, lokakuu 7, 2020 at 18:41

      …salmone.. ☺️

  • Reply OutiH keskiviikko, lokakuu 7, 2020 at 18:51

    Lohipitsa on varmaan tosi hyvää.

  • Reply Marita keskiviikko, lokakuu 7, 2020 at 19:11

    Prosciutto crudo

  • Reply lumikukka80 keskiviikko, lokakuu 7, 2020 at 19:51

    Ehdottomasti vegana!

  • Reply Heli keskiviikko, lokakuu 7, 2020 at 20:14

    Pollo Melanzane 😍

  • Reply Titta keskiviikko, lokakuu 7, 2020 at 20:15

    Pollo formaggio

  • Reply Xeveliina keskiviikko, lokakuu 7, 2020 at 20:31

    Bianca al Salmone on täydellinen pizza! 🙂

  • Reply Petra keskiviikko, lokakuu 7, 2020 at 20:32

    Kyllä lohipitsa menisi ensiksi testaukseen, tulipa jo nälkä!

  • Reply Marketta Komulainen keskiviikko, lokakuu 7, 2020 at 20:39

    Pollo formaggio

  • Reply Katja keskiviikko, lokakuu 7, 2020 at 20:39

    Bianca al Salmone

  • Reply Janette keskiviikko, lokakuu 7, 2020 at 20:52

    Vegana ehdottomasti!

  • Reply Piia keskiviikko, lokakuu 7, 2020 at 20:56

    Ehdottomasti Vegana 🍕

  • Reply Sari keskiviikko, lokakuu 7, 2020 at 21:17

    Vegana tottakai

  • Reply Airi keskiviikko, lokakuu 7, 2020 at 21:41

    Bianca al Salmone, tykkään lohesta pitsassa.

  • Reply Kati keskiviikko, lokakuu 7, 2020 at 21:48

    Bianca al Salmone 👍

  • Reply Ems keskiviikko, lokakuu 7, 2020 at 21:49

    Al capone

  • Reply Merja keskiviikko, lokakuu 7, 2020 at 21:54

    Prosciutto crudo

  • Reply Tiina keskiviikko, lokakuu 7, 2020 at 21:56

    Pollo Formaggio kuulostaa herkulliselta. Mummin kanssa olimme 10 vuotta sitten Rossossa. Olisi mahtavaa päästä pitkästä aikaa viettää iltaa Rossoon.

    • Reply Annemaria sunnuntai, lokakuu 11, 2020 at 15:30

      Onnea arvontaan. Vaikka onni ei suosisi, ottakaa mummon kanssa uusiksi 🙂

  • Reply Maria keskiviikko, lokakuu 7, 2020 at 22:00

    Ottaisin Veganan 😊

  • Reply TR keskiviikko, lokakuu 7, 2020 at 22:07

    Bianca al Salmone -ehdottomasti!

  • Reply NN keskiviikko, lokakuu 7, 2020 at 23:12

    Pollo Formaggio!

  • Reply saya torstai, lokakuu 8, 2020 at 00:28

    Kyllä tuo Prosciutto Crudo vaan vaikuttaa hyvältä!

  • Reply Eija torstai, lokakuu 8, 2020 at 00:32

    Calabro L

  • Reply LILY torstai, lokakuu 8, 2020 at 02:11

    Ainoa vegaaninen eli Vegana!!

  • Reply Nelliina torstai, lokakuu 8, 2020 at 04:31

    Pollo formaggio

  • Reply Henna Holappa torstai, lokakuu 8, 2020 at 06:52

    Prosciutto Crudo

  • Reply Maija torstai, lokakuu 8, 2020 at 08:26

    Minun valinta on aina Margherita, Yksinkertaisesti parasta.

  • Reply Kukka torstai, lokakuu 8, 2020 at 08:27

    Prosciutto crudo

    Tosi herkulliselle näyttää!

  • Reply Ni.a torstai, lokakuu 8, 2020 at 08:40

    Calabro olisi minun valintani

    • Reply J.K. torstai, lokakuu 8, 2020 at 13:55

      Alla Rosso

  • Reply Hannnnnna torstai, lokakuu 8, 2020 at 09:26

    Prosciutto crudo on suosikkini! 🙂

  • Reply Saila-Sisko Vartti torstai, lokakuu 8, 2020 at 10:21

    Alla rosso ilman kinkkua. Valikoimasta on poistuneet ne ”erikoispizzat”, olivatko sitten roomalaisia vai napolilaisia, ne olivat todella hyviä. Näistä nykyisistä ei oikein löydy kiinnostavia.

    • Reply Annemaria sunnuntai, lokakuu 11, 2020 at 15:32

      Joo, mä muistan kanssa, että jossain vaiheessa Rosson listalla oli eroteltu roomalaiset ja napolilaiset pizzat erikseen. Siinä vaiheessa pizzoihin tuli myös rucola, josta tykkään tosi paljon.

  • Reply Viveca tikkanen torstai, lokakuu 8, 2020 at 10:34

    Pollo formaggio

  • Reply Virpi Kuusisto torstai, lokakuu 8, 2020 at 11:01

    Alla Rosso

  • Reply Saaru torstai, lokakuu 8, 2020 at 11:12

    Calabro nammmm!

  • Reply ANNE JAATINEN torstai, lokakuu 8, 2020 at 11:27

    Vegana

  • Reply Pirjo torstai, lokakuu 8, 2020 at 11:58

    Pollo formaggio

  • Reply Kati Löytynoja torstai, lokakuu 8, 2020 at 12:16

    Pollo Melanzane

  • Reply Heidi Ylitalo torstai, lokakuu 8, 2020 at 12:31

    Pollo Formaggio!🍕🥂

  • Reply Anu torstai, lokakuu 8, 2020 at 12:57

    Pollo Formaggio 🤩

  • Reply Lentoonlähdössä by Hannamarielina torstai, lokakuu 8, 2020 at 13:22

    Pollo Formaggio <3 Kiva kuulla tästä pizzantaista, on ollut kavereiden kanssa puhetta kokeilla tuota.

    • Reply Annemaria sunnuntai, lokakuu 11, 2020 at 15:27

      Kiva konsepti minusta. Ja hintakin vielä ihan kohdallaan.

  • Reply Elvi torstai, lokakuu 8, 2020 at 13:29

    Quattro stagioni

  • Reply J.K torstai, lokakuu 8, 2020 at 13:56

    Alla Rosso

  • Reply Tarja Holopainen torstai, lokakuu 8, 2020 at 16:32

    Alla Rosso

  • Reply Tarja Holopainen torstai, lokakuu 8, 2020 at 16:32

    Lohi

  • Reply Bea Korhonen torstai, lokakuu 8, 2020 at 18:47

    Alla Rosso pizza! Lohipitsa kuulostaa myös hyvältä!

  • Reply Suvi torstai, lokakuu 8, 2020 at 19:23

    Pollo Melanzane 😋

  • Reply Maarit Mattila torstai, lokakuu 8, 2020 at 20:11

    Prosciutto Cruido

  • Reply Juha väisänen torstai, lokakuu 8, 2020 at 20:38

    Prosciutto crudo

  • Reply Miia Eteläpää torstai, lokakuu 8, 2020 at 20:41

    Pollo formaggio ♥️

  • Reply Merja torstai, lokakuu 8, 2020 at 21:28

    Prosciutto crudo

    • Reply Päivi Heltola sunnuntai, lokakuu 11, 2020 at 10:43

      Calabro

  • Reply Mermar torstai, lokakuu 8, 2020 at 22:52

    Hei, kiva idea! Prosciutto taitais maistua. Hiuksesi muuten ovat tosi nätisti laitettu.

    • Reply Annemaria sunnuntai, lokakuu 11, 2020 at 15:26

      Kiitos Mermar 🙂

  • Reply Janina torstai, lokakuu 8, 2020 at 23:15

    CALABRO 🙂

  • Reply Helena Arvio perjantai, lokakuu 9, 2020 at 02:20

    Pollo Melanzane

  • Reply Nina perjantai, lokakuu 9, 2020 at 06:29

    Pollo formaggio

  • Reply Meealiina perjantai, lokakuu 9, 2020 at 08:35

    Pollo formaggiota on tullut nautiskelua useasti (ja matkablogin teemaan sopien myös useammassa paikassa, ainakin Porvoossa, Porissa ja Jyväskylässä😀). Vuohenjuusto vaan on niin hyvää!

    • Reply Annemaria sunnuntai, lokakuu 11, 2020 at 15:25

      Samaa mieltä. Rakastan vuohenjuustoa ihan kaikella tapaa.

  • Reply Petri perjantai, lokakuu 9, 2020 at 15:41

    Fantasiaa olen aina tilannut tai sitten Quattro Stagionen, Raision Mylly useinkin.

  • Reply Katjamii perjantai, lokakuu 9, 2020 at 22:07

    Pollo Formaggio

  • Reply Inka H. lauantai, lokakuu 10, 2020 at 00:30

    Vegana :)!

  • Reply Emilia lauantai, lokakuu 10, 2020 at 00:48

    Pollo formaggio kuulostaa mielenkiintoiselta, joten valitsisin sen!

    • Reply Anne-Maria lauantai, lokakuu 10, 2020 at 14:21

      Quattro Stagionen

  • Reply Aila Siiriäinen lauantai, lokakuu 10, 2020 at 17:38

    Pollo Melanzane.

  • Reply JennaO lauantai, lokakuu 10, 2020 at 18:41

    Alla Rosso kuulostaa ihanimmalta! Olin positiivisesti yllättynyt näistä Rosson pizzojen kuvista! Jotenkin mielessä nuhjuinen ketjuravintola, mutta nuohan näyttävät superherkulta! Lapsuudess parasta oli päästä kerran kuukaudessa perheen kanssa Rossoon. Valkkasin aina pannupizzan. Olisi mukava käydä pitkästä aikaa siellä herkuttelemassa

    • Reply Annemaria sunnuntai, lokakuu 11, 2020 at 09:17

      Ihan herkullisia pizzoja olivat, erityisesti jos sattuu olemaan enemmän runsastäyteisten pizzojen ystävä. Kiva konsepti kaiken kaikkiaan.

  • Reply Riitta-Liisa lauantai, lokakuu 10, 2020 at 20:35

    Pollo formaggio

  • Reply Marko lauantai, lokakuu 10, 2020 at 23:42

    Bianca al Salmone ihan ensin houkuttelis!

  • Reply Eila Ålander sunnuntai, lokakuu 11, 2020 at 10:07

    Pollo formaggio 👌

  • Reply Anu sunnuntai, lokakuu 11, 2020 at 10:23

    Buanca Al Salmone olisi minun suosikki. Tosin Rosso poistui asuinpaikkakunnaltani jokunen vuosi sitten, mutta 60km päässä olisi lähin 😊. Täytyykin lähteä reissuun ja hakea mukaan pizza sieltä ja mennä coronapicnikille sen kansaa🤩.

    • Reply Annemaria sunnuntai, lokakuu 11, 2020 at 15:24

      Mulla on nykyisin sama juttu. Uudesta asuinpaikastani lähimpään Rossoon on matkaa myös noin 60 kilsaa. Kaupungissa käynnistä tuleekin tulevaisuudessa ihan specialia 🙂

  • Reply Minna sunnuntai, lokakuu 11, 2020 at 10:31

    Alla Rosso

  • Reply Johanna P sunnuntai, lokakuu 11, 2020 at 10:32

    Calabro

  • Reply Sari P sunnuntai, lokakuu 11, 2020 at 11:02

    Pollo formaggio, nams!

  • Reply Suvi L sunnuntai, lokakuu 11, 2020 at 12:18

    Calabro, myös Prosciutto crudo kuulostaa hyvältä.

  • Reply Hannamari Männistö sunnuntai, lokakuu 11, 2020 at 20:58

    Prosciutto Crudo on ihan lempparipizza Rossossa. 🙂

  • Reply Sp sunnuntai, lokakuu 11, 2020 at 22:05

    Margherita on paras!

  • Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.