Suomen suurin matkablogiyhteisö
Ravintolat Suomessa Ruoka ja viini

4 x ravintola Lappeenrannassa: pihvipaikasta kulttuurikuppilaan

keskiviikko, elokuu 5, 2020

Mikä näistä paikoista olisi sinulle sopivin: kotoisan trendikäs viinibaari, koko kansan kultturelli sulatusuuni, terassi-idylli Saimaan päällä vai kaupungin paras pihvipaikka? Mepä kierrettiin nämä kaikki.

Kaupallinen yhteistyö: Original Sokos Hotel Lappee

Mietittiin ystävän kanssa kerran, että on aika selittämätön juttu, mikä tekee jostain ravintolasta viihtyisän. Mikä on se tekijöiden summa, miksi tietyssä paikassa vain viihtyy toista enemmän?

Toki ainakin itselleni sisustuksella on vaikutusta, mutta se ei kuitenkaan ole kaikki. Jos sisustus jää lähinnä kulissiksi ja henki puuttuu, ravintola tuntuu joko tylsältä, kylmältä tai vieraalta. Siellä ei vaan yksinkertaisesti tunne oloaan kotoisaksi.

Ystäväpariskunnan kanssa kierrettiin heinäkuun illassa katsastamassa pitkästä aikaa meille kaikille tutun Lappeenrannan ravintolatarjontaa. Jokainen käymistämme ravintoloista oli meille entuudestaan tuttuja, mutta nyt yritimme ottaa paikkoihin tuntumaa turistin silmin. Miksi nämä kaikki neljä ravintolaa ovat niitä, joihin tulee aina mentyä uudestaan?

Poimimme kustakin paikasta meidän mielestämme parhaat puolet, tosin kriittiset silmämme löysivät myös jotain miinustakin. Tässä kokemuksemme neljästä hyvin erilaisesta lappeenrantalaisesta ravintolasta:

Lehmuskujaa pitkin seuraavalle rastille.

Venn

”Elämässä ei ole mitään niin arvokasta kuin ystävät, viini ja ruoka” lukee Vennin sloganissa. Tämä kertonee hyvin Vennin mutkattomasta ilmapiiristä. Tämä on ravintola, minne on mukava poiketa viinilasilliselle ystävien kanssa.

Viime vuoden marraskuussa Original Sokos Hotel Lappeen kainaloon avautunut Venn on leikkisä pistäytymispaikka, mutta myös ehdottomasti varteen otettava paikka ruokailuun, etenkin kevyempään sellaiseen. Vennin levyt ja lankut ovat kivasti koottuja herkkukattauksia ja sopivat erinomaisesti jaettavaksi.

Kannattaa kokeilla myös Vennin All Day Brunchia. Voin suositella lämpimästi tätä koko ravintolan aukioloajan saatavaa laudallista suolaisia ja makeita herkkuja. Kokemuksia ystävien kanssa tehdystä aiemmasta testireissusta voit lukea täältä.

Kesän kiva uutuustuote olivat Vennin kesäkannut. Reilun parin kympin hintaiset juomasekoituskarahvit toimivat pienellä porukalla. Meidän kannuvalinta oli tällä kertaa kesän hittijuoma Aperol Spritz, vaikka pahan vastuksen laittoi Marjanpoimijan erikoinen.

Venn on minulle ehdottomasti yksi Lappeenrannan suosikkiravintoloista. Tänne on helppo tulla yksin, kaksin tai isommalla porukalla. Ravintolalla on myös kesäterassi, jossa voi ottaa rennosti vennmäiseen tyyliin vaikka säkkituolissa.

Vennin plussat:

– kiva ja leikkisä sisustus, osittain trendikäs, osittain kotoinen

– yhtälailla viihtyisä pistäytymispaikka yksin ostosten lomassa tai illanistujaismesta ystävien kanssa

– herkullisia jaettavia annoskomboja

– livemusailtoja

– hintataso melko edullinen (paljon S-etukortti tarjouksia)

Vennin miinukset:

– ravintola on hotellin aulan ja kauppakeskuksen välimaastossa, joten ajottain hieman taustahälyä

https://www.raflaamo.fi/fi/lappeenranta/venn-lappeenranta

Vennin ilme on iloinen.Plussaa elävästä musiikista…ja kivasta terassista.

Kasinoterassi

Lupasin paljastaa teille aiemmin omasta mielestäni Lappeenrannan parhaan kesäterassin. Kasinoterassi se on, ehdottomasti.

Voiko terassilta enempää vaatia? Kasinoterassi on paraatipaikalla Lappeenrannan satamassa, ei vain Saimaan rannalla, vaan itse asiassa kokonaan Saimaan päällä.

Vieressä on rivistö vanhoja lehmuksia ja toisella puolella sininen Saimaa, jolla pörräilevää veneliikennettä on kiva seurailla. Ja kauempana seisovat rivissä Prinsessa Armada, vanha höyrylaiva Suvi-Saimaa ja Saimaan risteilyalukset. Kasinoterassin miljöö on täydellinen.

Tämä on se paikka, jossa ehkä kaikkein mieluiten Lappeenrannassa tilaan pullon kuohuvaa. Maisemissa on jotain niin juhlavaa, että väkisin tekee mieli kilistellä.

Vinkki: parkkeeraa tänne ilta-aikaan. Auringonlaskiessa Saimaalla on kovin romanttista ja pimeän tullen on kiva katsella valaistua suihkulähdettä ja laivoihin syttyviä valoja.

Kasinoterassin plussat:

– sijainti ja näköalat, Saimaata 100 %:sesti

– viileänä iltana tuulelta suojattu kulmaus on kiva

– kohtuuhintaista skumppaa

– esiintyjiä silloin tällöin

Kasinoterassin miinukset:

– suurin osa terassista paljolti sään armoilla

– ruokatarjontaa pieniä snacksejä lukuunottamatta ei ole

https://www.raflaamo.fi/fi/lappeenranta/kasinoterassi

Sininen hetki Saimaalla.Chin chin kesälle.

Angus Steak & Wine

Varteenotettava ruokaravintola. Tulipa taas todistettua, että tämä on kaupungin paras pihvipaikka ja täällä saa ainakin mieheni mielestä parhaan pippuripihvin, ikinä. Kiitosta meidän porukalta tuli myös karitsan sisäfileestä.

Liharuokien lista on monipuolinen, mukana myös vähän harvinaisempia raaka-aineita kuten kengurua ja saksanhirveä.

Anguksen plussat:

– pihvin paisto ja lihan laitto täällä osataan

– moniin annoksiin pystyi itse valitsemaan lisukkeet ja jopa kastikkeen

– äärimmäisen ystävällistä palvelua

Anguksen miinukset:

– kesäaikaan tummasävyinen paikka tuntuu synkältä

– jäimme miettimään, että kaipaisiko ravintola jo vähän päivitystä

https://www.raflaamo.fi/fi/lappeenranta/angus-steak-wine

Tapaksia pieneen nälkään.

Lamppu

Jos Venn on trendikäs, tästä ravintolasta on trendikkyys kaukana. Lamppu on historiallisen kulttuuriravintolan maineessa oleva legenda. Ravintola on toiminut Lappeenrannassa jo vuodesta 1965 nimellä Kolme Lyhtyä. Paikkakuntalaisten suussa paikka muuttui Lampuksi, joten tammikuussa 2018 ravintolan nimi vaihdettiin oikeasti Lampuksi.

Koko kansan sulatusuuni tai kansankuppila kuvaisivat minusta ehkä parhaiten Lamppua. Asiakaskunta on yllättävän kaiken ikäistä ja kaiken kirjavaa. Siinä onkin ehkä se juttu, mikä tekee tästä ravintolasta kiinnostavan.

Lampussa on omanlaisensa värikäs ilmapiiri ja tunnelma. Voisin kuvitella, että tämä on se paikka, missä helpoiten ajautuu juttuun ventovieraan kanssa.

Lampun terassi on Lappeenrannan ”ravintolasuoralla”. Täällä on mukava seurailla kävelykadun elämää ja siemailla täydellistä Irish Coffeeta, kuten me teimme.

Lampun plussat:

– kiinnostavaa vanhan paikan kerroksellisuutta niin miljöössä kuin asiakaskunnassa

– suvaitseva ilmapiiri, täällä on tilaa kaikille ja kaikenlaisille

– ilmaisia bändi-iltoja

– täällä voi tanssia, vaikka lattia onkin pieni

– hintataso

Lampun miinukset:

– ajanpatinaa hyvässä ja pahassa

– ahtaanoloinen silloin, kun paikka on täysi

https://www.raflaamo.fi/fi/lappeenranta/lamppu

Lampussa on kirjastohuone.Nuorta energiaa. Paikallinen nouseva tähti Aston Kalmari.Yömyssyt Lappeenrannan yössä.

Onko sinulle näissä tuttuja paikkoja?

Lisää juttua meidän staycationista Lappeenrannassa ja vinkkejä kaupunkiin löydät täältä.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

 

 

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.