Suomen suurin matkablogiyhteisö
Yleinen

Jos murehduttaa, leipokaa!

lauantai, 4 huhtikuun, 2020

Haluan tällä jutulla insipiroida kaikkia kaltaisiani tumpeloita kokeilemaan rohkeasti uusia juttuja. Minulle tällainen uusi aluevaltaus oli leipominen. Koronatylsyydessä leivoin elämäni ensimmäisen täytekakun.

Nyt on kuulkaa maailman kirjat sekaisin, enkä tällä kertaa tarkoita koronaa. Sekaisin ne ovat siitä syystä, että meitsi on ruvennut leipomaan. Kaikki minut tuntevat tietävät, että ihme on tapahtunut.

Muutama viikko takaperin olisin ollut sitä mieltä, että viimeinen asia mistä tulisin blogissani kirjoittamaan on leipominen. Taas kerran tuli todistettua, että on parasta olla koskaan sanomatta ei koskaan. Nyt on nimittäin tulossa asiaa täytekakun duunaamisesta.

Koronaahan tästä poikkeavasta toiminnasta saa kiittää. Tämä perhanan virus jumittaa kotiin. Menossa on jo neljäs viikko kotona himmailua koronakaranteenin takia. Koska minnekään ei voi mennä, ei ketään tavata, eikä oikein mitään harrastaa, aloin miettimään, että mitähän uusia juttuja voisi kotona keksiä.

Kerrottakoon, etten tiedä leipomisesta yhtään mitään. Joskus nuorempana, reilut 30 vuotta sitten, olen joskus jonkun piirakan tai kuivakakun tekaissut, mutta en ole esimerkiksi koskaan työntänyt käsiäni pullataikinaan täytekakkujen teosta puhumattakaan. Olen tähän saakka ollut siinä luulossa, ettei leivonta vaan ole minun juttuni.

Koronaviikkoina on ollut aikaa katsoa telkkaria normaalia enemmän. Bongasin sieltä tv-sarjan Koko Britannia leipoo, jonka seuraamiseen jäin koukkuun. Olin aiemmin katsonut vastaavaa Suomi-versiota ja samoin kuin siinä, niin nytkin, ihailin leipojien monipuolista taitoa ja luovuutta kehittää erilaisia makuyhdistelmiä ja rakentaa kauniita tuotoksia.

Siitä se idea ja inspiraatio sitten lähti. Päätin laittaa itselleni täytekakkuhaasteen ja kokeilla onnistuisinko saamaan aikaiseksi edes jonkinlaisen täytekakun. Kun maailma ympärillä kuohuu, mukana oli ehkä tarvetta tuoda elämään jonkinlaista vakautta perusasioiden, kuten leipomisen, muodossa. Ymmärrän hyvin, miksi ihmiset kaipaavat nyt pullantuoksuista kotia.

Selailin netissä kymmeniä kakkureseptejä ja päätös siitä, minkälaisen täytekakun yrittäisin tehdä, oli vaikea. Vaikeaa mm. siksi, ettei minulla ollut mitään käsitystä, mikä on vaativaa ja mikä onnistuisi helpommin aloittelijalta. Päädyin kokeilemaan lakka-kinuskikakkua, olihan meillä pakasteessa vielä viime kesän lakkasatoa samoin kuin jääkaapissa miehen tekemään maailman parasta lakkahilloa.

Kakkupohjan teko tuntui melko selkeältä, kunhan olin ensin ystävältäni varmistanut, millaisia vehnäjauhoja olisi syytä leivontaan hankkia. Enpä ole itse asiassa koskaan tiennyt, että niin yksinkertaista asiaa kuin vehnäjauhoa on olemassa kymmeniä erilaisia.

Kakku nousi uunissa hienosti, mutta en tiedä mitä tapahtui, kun otin leipomuksen uunista ulos. Hetken päästä se lässähti ja ensimmäinen huoli oli saisinko siitä leikattua kolmea kerrosta. En tiedä oliko syynä reilut vuosi sitten vanhaksi mennyt leivinjauhe tai se, etten muistanut ottaa munia etukäteen lämpenemään. Mietin kyllä niiden nopeaa lämmittämistä mikrossa, mutta miehen mielestä se ei ollut hyvä idea.

Kolme kerrosta kuitenkin sain aikaiseksi, vaikka huolestuttavan ohuilta ne vaikuttivat. Pohjat kostutin lakkamehu/lakkalikööri/vesiseoksella. Kerroksiin tuli täytteeksi kermavaahto/lakkarahkavaahtoa, lakkoja hillona ja sulatettuina marjoina. Tähän asti kaikki hyvin.

Sitten oli aika keittää päälle tuleva kinuski. Asiaa ymmärtämättömälle tällaiset keitokset ovat hankalia, koska on vaikeaa tietää, millaista valmiin kinuskin tulisi paksuudeltaan olla. Joko keitin kinuskia liikaa tai jäähdyttelin sitä liian pitkään, mutta ihan niin tasaista päällistä en saanut kuin olisin toivonut. Kuitenkin tässä vaiheessa olin vielä melko tyytyväinen.

Erilaiset pursottelut näyttivät leivontaohjelmassa hauskoilta ja ajattelin, että sellaista olisi itsekin kiva kokeilla. Olin saanut tähtileipuriystävältäni lainaksi tylloja (luulin aluksi, että ovat tyllejä, mutta se oikea sana on tylla). Kyse on erilaisista pursotuspäistä, jotka laitetaan pursotuspussin jatkeeksi.

Ohjeessa sanottiin, että täytyisi tärisyttää kättä pursotuksen edetessä, jotta pursotusröyhelöt saisivat elävyyttä. Käteni kyllä tärisivät ilman erillistä tärisyttämistäkin, nyt oltiin tosiaan osaamisalueen ulkopuolella.

Alin kerros meni vielä melko hyvin, mutta sitten tapahtui jotain. Seuraavat kerrokset eivät ottaneet oikein kiinni kakkupohjan reunoihin, vaan valahtivat alas. Lämpö oli myös saanut rahka/kermaseoksen liian löysäksi ja se ei ollut selvästikään enää tarpeeksi jämäkkää, jotta siitä olisi saanut kaunista pursotusjälkeä. Homma oli pakko keskeyttää ja laittaa niin kakku kuin loppu pursotusseos jääkaappiin vähän viilenemään.

Hetken päästä uusi yritys. Eihän siitä nyt ihan ohjeen kuvan mukaista kaunista pitsireunusta tullut, enemminkin sellainen sekava roiskaus. Käsissäni ilmeisesti oli ollut liikaa tärinää, sillä elävyyttä oli, miten sen nyt ilmaisisi, hieman liikaa.

Ajattelin, että siirrän kakun tässä vaiheessa lopulliselle tarjoiluvadille ja viimeistelen pursotuksen ennen lopullista koristelua. Hmm, tästä tulikin aika tenkkapoo. Miten hitsissä saisin kakun siirrettyä toiselle alustalle, varsinkaan kun en ollut kakun alle huomannut laittaa mitään paperia?

Ei auttanut muu kuin yrittää siirtää pohja kahdella paistilastalla. Nyt ei mennyt ihan kuin Strömsössa, nimittäin pala kakusta ei suostunut seuraamaan mukana siirrossa. Eihän siinä muu auttanut kuin siirtää paikkopala erikseen ja töräyttää päälle vähän korjaavaa kermapursotusta.

Loppu olikin tämän kokeilun hauskin osuus. Olin päättänyt käyttää koristeluun hilloja ja pääsiäismakeisia. Harvoin tulee ajatelleeksi kuinka luovaa leivonta itse asiassa on, erityisesti koristelu. Kakkujahan voi koristella ihan vaikka millä ja miten. Ja mitä enemmän taitoa on, sitä haasteellisempia juttuja voi käyttää.

Vaikka itse sanonkin, ei tämä elämäni ensimmäisen täytekakun maku yhtään hassumpi ollut. Kostutusta olisi voinut olla vähän enemmän, maussa ehkä myös jotain särmää enemmän. Lakan ja kinuskin yhdistelmä kuitenkin toimi. Tosin kinuskikansi oli turhän jämäkkä ja vähän hankala leikata.

Ensikertalaisella aikaa meni rutkasti (kaukana ohjeen 2,5 tunnista) ja hirveä siivo tuli keittiöön, mutta kyllä kannatti. Tuli löydettyä ihan uusi juttu ja uskonkin, ettei tämä jää viimeiseksi kokeiluksi. Jatkossa minua kiinnostaisivat erityisesti leivonnaiset, joissa koristelulla on suuri merkitys. Ken tietää mitä seuraavaksi? Kuten tekstistä huomaatte, nyt on aikaa yllättäville asioille.

Sen tästä kokeilusta opin, että leipominen on itseasiassa hyvin rauhoittavaa, luovaa ja terapeuttista. Jos nyt huolettaa, leipokaa ihmiset, leipokaa!

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply Arja P. sunnuntai, 5 huhtikuun, 2020 at 20:35

    Aivan ihana luomus🙂. Moni kakku päältä kaunis, mutta tämä epäilemättä myös sisältä👍. Leipominen on terapeuttista puuhaa. Pitäisi varmaan harrastaa enemmän!

    • Reply Annemaria maanantai, 6 huhtikuun, 2020 at 18:51

      Kiitos. Tuli oikein onnistumisen iloa ja ilmiselvästi uusi harrastus. Tosin, kun miettii, miten tuli syötyä kakkuövereitä, en tiedä onko tämä niinkään hyvä harrastus 🙂

  • Reply Merja torstai, 9 huhtikuun, 2020 at 14:52

    Hieno kakkuhan siitä tuli. Ja kyllä, leipominen on terapeuttista. Siinä ei voi oikein ajatella omia eikä maailman murheita, kun tavaa ohjetta, vahtii uunia ja jännittää lopputulosta. Ihan kivaa hommaa ja usein vielä lopuksi on palkinto kahvin kera.

    • Reply Annemaria perjantai, 10 huhtikuun, 2020 at 14:30

      Kiitos Merja. Suurta keskittymistä vaadittiin. Nauratti vähän itseäni, kun oikein kädet tärisivät 🙂 Nyt oltiin mukavuusalueen ulkopuolella, siihen nähden ihan kelpoinen ja uusiin kokeiluihin innostava lopputulos.

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.