Suomen suurin matkablogiyhteisö
Yleinen

Synkistely saa nyt riittää tai muuten pimahdan

lauantai, 28 maaliskuun, 2020

Ken muistaa enää maailmaa reilun kahden viikon takaa? Olinko todellakin silloin huoleton Aurinkorannikolla? Iloittiin upeista kesäisistä keleistä, kierrettiin Fuengirolan ja lähiympäristön katuja, testailtiin ravintoloita ja nautittiin elämästä sata lasissa. Haikeaksi vetää, kun tuota kaikkea muistelee.

Uusi normaali on tullut tilalle, niin kuin media on ottanut tavaksi sanoa. Sanonpa vaan, että paskat tämä mikään normaali ole. Tämä on totaalisen epänormaalia ja omituista. Maailma on ihan toinen. Tilalle on tullut suuri epävarmuus, huoli, ahdistus ja pelko. Korona on murskannut ihmisten toimeentuloa, terveyttä ja tulevaisuutta. Kasvomaskien lisäksi kysyntää olisi kristallipalloille, jos joku vaan niitä osaisi valmistaa.

Itse stressasin koronan myötä ensin Aurinkorannikolle jumiin jääneiden läheisteni puolesta. Sitten sain heidät viime sunnuntaina vihdoinkin kotiin. Siinä vaiheessa, kun kaikki kolme istuivat autossani kasvosuojissaan ja kumihanskoissaan, tunsin suurta helpotusta.

Sitten aloin murehtimaan yrittäjien puolesta. Olen itse entinen yrittäjä ja tiedän, miten puille paljaille moni yrittäjä jää, jos asiakkaat tai toimeksiannot loppuvat. Mietin, mitä tapahtuu kaikille pienyrittäjille, joiden liiketoiminta on pysähtynyt kuin seinään. Miten nämä ihmiset pärjäävät, kun rahaa ei tule mistään? Millä maksetaan vuokrat ja palkat? Entä millä saa ruokaa omaan pöytään?

Rupesin suurmarketin sijaan käymään pienemmässä ruokakaupassa ja vaihdoin meidän päivittäistavaraostokset kauppiasvetoiseen myymälään. Nyt jos koskaan jokainen yrittäjä tarvitsee kipeästi sinua ja minua.

Maailmaa ennen koronaa.

Mietin myös Aurinkorannikkoa, joka elää turismista. Kuinkahan moni matkailu- ja ravintola-alan yritys on ensi syksynä enää hengissä? Menettävätköhän yrittäjät pääsiäissesongin lisäksi myös kesäsesongin? Mitenköhän käy sille suomalaiselle yrittäjälle, joka ehti juuri ennen koronaa saamaan uudet tilansa auki ja joutui ne lähes samantien sulkemaan? Näin huonoa tuuria ei toivoisi kenellekään.

Entä mitä tapahtuu niille kaikille työttömille, joilta korona vie työpaikan alta kaikkialla maailmassa? Kuinka paljon heitä oikein tulee olemaan? Miten heidän perheissään selvitään?

Sitten murehdin kaikkia koronavirukseen kuolleita ja mietin heidän omaisiaan. Miten selvitä tietoisuudesta, että läheisesi kuolee yksin ilman, että kukaan välittää tai että pystyt jättämään jäähyväisiä? Millainen on surun määrä neljän seinän sisälle pakotettujen karanteenivankien? Entä miten ihmiset kestävät eri puolilla maailmaa viikkoja kestävää ulkonaliikkumiskieltoa? Entä miten jaksaa hoitohenkilökunta?

Sitten mietin, mitä tapahtuu Suomen taloudelle? Mitä tapahtuu verokertymille? Kuinka syvään lamaan sukelletaan? Miten maani oikein pääsee taas jaloilleen? Muistissa on vielä 90-luvun alun karmea lama ja sen pitkäaikaiset vaikutukset.

Kotiinpalaavien kevätmuotia 2020.

Korona. Korona. Korona. Pääni täyttyi liiaksi viruksen kurimuksesta, huolesta ja murheesta. Ahdistuksen määrä alkoi lumipallon lailla paisua liian suureksi mahtuakseen pieneen päähäni. Oli pakko hellittää. En pysty koko maailman murheita kantamaan.

Kerroin aiemmin, miten intensiivisesti olen seurannut kaikkea koronauutisointia. Roikuin jatkuvasti kiinni uutisissa ja sosiaalisessa mediassa. Minun oli pakko alkaa tietoisesti suojelemaan itseäni tai olisin ahdistunut liikaa. Koronan seuraamisesta oli tullut lähes pakkomielle, josta oli päästävä eroon.

Sen sijaan päätin keskittyä meihin ja etsiä päivistämme iloa tuottavia asioita. Meillä on miehen kanssa katto pään päällä ja koti, missä olemme turvassa. Meillä on ruokaa jääkaapissa. Meillä on toimeentuloa. Meillä on toisemme. Meidän tehtävämme on pitää itsemme terveinä ja hengissä. Oikeastaan tämän kaiken kaaoksen keskellä, onko millään muulla loppupeleissä merkitystä?

On vaikeaa ymmärtää, että vielä jokunen aika sitten harmittelin hiusteni väärää sävyä, muutamaa lisäkiloa ja työyhteisön ongelmia. Enää en jaksa murehtia edes menetettyjä matkoja. Miten pieniltä, kaukaisilta ja merkityksettömiltä monet asiat tuntuvat, kun niitä tarkastelee muuttuneessa tilanteessa. Asiat ovat saaneet aivan toiset mittasuhteet.

Jotta elämässä koronasta huolimatta pysyisi jonkinlainen tasapaino, pitää nostaa esiin iloisia ja hyvää mieltä tuovia asioita. Synkistely saa nyt riittää ja väistyä. Tämä tilanne on vaan pakko hyväksyä ja yrittää luovia niin hyvin kuin mahdollista.

Mies on karanteenissa ja muutenkin kotona olo on nyt paras vaihtoehto. Päätettiin tänään siivota koti perin pohjin, tehdä hyvää ruokaa, avata viinikaapin paras viinipullo, panna parhaat serviisit pöytään, sytyttää kynttilät ja sulkea paha maailma ulkopuolelle, edes hetkeksi. Nyt tarvitsemme asioita, jotka palauttavat elämään normaalisuutta.

Kannetaan epätoivoisina hetkinä toinen toisiamme. Muistetaan läheisiämme, noudatetaan annettuja viranomaisohjeita ja pysytään terveinä. Tartutaan arjen pieniin iloisiin asioihin ja pidetään toivoa yllä. Kyllä tästä selvitään!

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply Merja lauantai, 28 maaliskuun, 2020 at 18:49

    Olen myös lakannut seuraamasta Korona uutisia, mitä nyt normaalien iltauutisten myötä tulee kuulluksi. Tauti ei minun hermoiluni vuoksi miksikään muutu, pääasiassa on nyt turvata itsensä ja läheisensä parhaalla mahdollisella tavalla virukselta.
    Se tässä on tietysti niin kurjaa, kun parannuskeinoa/lääkettä ei ole löydetty tai ainakaan vielä käytettävissä. Onneksi kuitenkin lievistä tapauksista paranee normaalin flunssan tapaan.
    Onhan kuitenkin tiedossa oleva tosiasia, että Suomessa kuolee vuosittain n. 1000 ihmistä influenssaan tai sen jälkitauteihin. Iäkäs äitini menehtyi hengitystieinfektion seurauksiin samoin aikoinaan mummoni flunssan jälkeiseen keuhkokuumeeseen.
    Ehkä tästä jää jotain hyvääkin jäljelle, kunhan ensin selvitään kuiville. Huomaamme ainakin, että on olemassa asioita, joille emme voi mitään. Niinkuin sanoit, meillä on kotimme, ruokaa, puhdasta vettä, puhumattakaan nykytekniikasta, joka helpottaa yhteydenpitoamme läheisiimme.

    • Reply Annemaria sunnuntai, 29 maaliskuun, 2020 at 11:03

      Ei tässä tosiaan auta muu kuin hyväksyä tilanne ja tehdä omalta osaltaan kaikkensa, ettei virus tartu itseen eikä tartuta muita. Kun ei voi fyysisesti tavata ystäviä ja läheisiä, olen huomannut, että tulee paljon enemmän soiteltua ja viestiteltyä. Pitää ikään kuin tarkistaa, että lähipiirissä kaikki hyvin. Tsemppiä ja terveyttä sinulle Merja 🙂

  • Reply Susanna tiistai, 31 maaliskuun, 2020 at 23:40

    Samoja ajatuksia täälläkin, ilmeisesti moni liike tulee lopettamaan mikä on myös harmi. Toivottavasti virus ei kuitenkaan pilaa kaikkea ja leviä jokapuolelle. Nyt hyviä uutisia todellakin tarvitaan

    • Reply Annemaria keskiviikko, 1 huhtikuun, 2020 at 08:57

      Toivo! Kuuntelin eilen työpsykologin luentoa ja siinäkin korostettiin, että tarvitsemme jatkuvien huonojen uutisten vastapainoksi toivoa jaksaaksemme. Valoa tunnelin päähän nyt tarvittaisiin. Jaksuhalit sinulle Susanna täältä 🙂

  • Reply Pirjo lauantai, 4 huhtikuun, 2020 at 20:59

    Taas niin hyvä kirjoitus. Luin sitä tipat silmissä.😥 toivotaan parasta itse kullekin.🙂

    • Reply Annemaria sunnuntai, 5 huhtikuun, 2020 at 09:52

      Kiitos Pirjo. Pidetään itsemme terveinä ja tehdään iloisia asioita, jotta korona ei kaada henkisesti.

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.