Elämäntaito Fuengirola Yleinen

Viikon varrella koettua ja värien kaipuuta

lauantai, tammikuu 18, 2020

Suomen tammikuu näyttää marraskuulta. Katsoin lentokoneen ikkunasta ulos ja mietin, että kuka on sammuttanut kaikki valot.

Kotona jälleen pienen mutkan kautta. Malagan kone oli lähes tunnin myöhässä, minkä seurauksena missasin viimeisen junan. Ei auttanut muu kuin yöpyä lentokenttähotellissa ja nauttia Pringles-illallinen hytin kokoisessa huoneessa. Aamulla herätys viideltä, jotta ennättäisin ensimmäiseen junaan ja aloittamaan duunit ajoissa. Tästä se arki taas lähtee.

Aamiaisella huomasin, että tomaatit eivät maistuneet miltään. Voi näitä suomalaisia keinovalon alla kypsytettyjä kasvihuonevihanneksia. Tomaatilla ja tomaatilla on eroa. Jos aina napsii mauttomia vihanneksia, sitä unohtaa jossain vaiheessa, miltä maistuu auringon kypsentämä mehukas punaposki.

Olipa mielenkiintoista kuunnella lentokenttäbussissa kahden matkailijan keskustelua. Höristelin korviani, kun kuulin Herra X:n kommentteja Fuengirolasta. ”Sellainen suomalaisghettohan se on. Ei siellä muuta ole kuin suomalaisia, suomikauppoja ja suomiravintoloita. Jopa kadunnimet ovat suomenkielellä. Asunnot ovat homeisia, kosteita ja vetoisia. Sähkö on monta kertaa Suomea kalliimpaa ja sääkin on talvella ihan jäätävää. Kuka sinne nyt haluaa?”

Ei herra itse ollut Fuengirolassa käynyt, mutta tuttavat olivat kertoneet. Siksi hän oli lähdössä Kanarialle, se kun on sitä paljon aidompaa Espanjaa. Mitäpä tuohon nyt mitään sanomaan. Sieltähän ne tulivat taas kaikki Fuengirolan stereotypiat ”asiantuntijan” suusta. Hyvää matkaa vaan.

Kotona oli ihanaa mennä kylppäriin, joka oli lämmin. Vaikka Espanjan asuntomme saa lämpimäksi lämpöpumpuilla, kylppärimme on ilman minkäänlaista lämmitystä ja siksi aina aika viileä. Pyyhkeet on pakko nostaa kuivumaan muuanne.

Oli pitkästä aikaa ihanaa tepastella paljain jaloin lämpimällä lattialla. Tuli mieleen ne kotikaupunkini intialaisopiskelijat, joiden suurin huoli Suomeen muutossa oli ollut, että miten he tarkenevat asunnoissaan näin kylmässä maassa. Olivat onneksi joltain kuulleet, että täältä saa ostaa sellaisia lämpimiä makuupusseja, jotka kestävät jopa pakkasasteita.

Pitkän tauon jälkeen tuntui töiden aloittaminen ihan hyvältä. Luulin lamaantuvani paluusta, mutta minullahan onkin ihan hyvä flow päällä. Tauko on selvästi tehnyt hyvää. Normiarki tässä kohtaa ei maistukaan niin puisevalta kuin kuvittelin.

Olin unohtanut, miten aikaisin tulee pimeää. Missä välissä se päivä oikein olikaan? En ehtinyt huomaamaan.

Parina ensimmäisenä aamuna herättyäni en ole heti muistanut missä olen. On pitänyt vähän aikaa tuijotella makuuhuoneen seiniä ja tehdä tuttavuutta tämän toisen todellisuuden kanssa. En tiedä mistä johtuu, että olen nähnyt poikkeuksellisen paljon unia, hyvin sekavia sellaisia.

Toissapäivänä olisi pitänyt olla Matkailumessuilla Helsingissä. Tarkastelin työtilannettani ja totesin, että nyt on pakko laittaa jäitä hattuun ja leipätyö etusijalle. Harmitti jättää väliin kaikki kivat kutsut, mutta tässä kohtaa tarvitsen jokaisen työpäivän selvitäkseni aikatauluista.

Toisaalta epämääräisen käytävävaeltelun ja osastolta toiselle marhaamisen rinnalle haluaisin mennä messuille paremmalla suunnittelulla. Ottaa etukäteen yhteyttä mahdollisiin uusiin yhteistyökumppaneihin ja valmistautua miettimällä, mitä annettavaa bloggaajana minulle eri yrityksille voisi olla. Onneksi on uudet messut vuoden päästä. Sinne tähdätään.

Kävin katsomassa uuden kotimaisen elokuvan Teräsleidit. Typerästä ja täysin sopimattomasta nimestään huolimatta leffa oli ihan viihdyttävä ja antoi jopa ajattelemisen aihetta. Se, että vanhat naiset juovat viinaa ja harrastavat seksiä oli kuitenkin vain sivuseikka. Taustalla oli vakavampaa sanomaa. Onko pakko elää 75-vuotiaaksi ymmärtääkseen vasta, että omia toiveitaan pitää kuunnella?

Vähän väkisin kootun juonikuvion sai pysymään kasassa väliin jopa herkullinen ja kärkevä dialogi. Ja ehdottomasti nuo kolme upeaa ja kokenutta naisnäyttelijää: Seela Sella, Leena Uotila ja Saara Pakkasvirta. Erityisen iloinen olen myös siitä, että tässä elokuvassa on iäkkään naisen poikkeava näkökulma. Muutakin voi tehdä kuin osallistua pelargoniakerhoon…

Tuli mieleen eräs lukemani ajatus: kuolinvuoteella moni harmittelee sitä, mitä jäi tekemättä, ei niinkään sitä, mitä tuli tehdyksi. Olisiko tässä jotain muistettavaa loppu elämälle?

Viikon varren askelmittari näyttää heikkoja lukemia. Viime vuoden malliin, mieli ei halua ulos synkkyyteen. Olen poistunut kotoa vain sen verran kuin työasiat vaativat. Viikon saldo Fugessa 56,4 km + päälle 1 x padel ja 1x pingis. Lukemat viikolta kotisuomesta 19,3 km. Pitäisi varmaan laittaa jonkin sortin pakkovaihde ja ruoskinta päälle.

Mikä on sinusta suurin ero arjen välillä Suomessa ja Espanjassa, kysyi ystäväni. Hmmm, tammikuinen arki on Suomessa harmaa. Espanjan arki on kuvaannollisesti ja kirjaimellisesti paljon värikkäämpi. Osittain sitruunankeltainen, osittain palmunvihreä, vähän appelsiininoranssia, merensinistä ja häivähdys bougainvilleanpunaista. Voi hyvänen aika, miten paljon auringon lisäksi kaipaankaan noita Espanjan asuinmiljööni värejä.

Älkää sitten ihmetelkö, miksei hosita lähteä lenkille.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply espanjaan lauantai, tammikuu 18, 2020 at 10:03

    Niin tuttu huomio tuo, että vahvimmat ja kielteisimmät mielipiteet koko Aurinkorannikosta ovat niillä, jotka eivät ole siellä käyneet. Jotenkin tuon vielä kestää, kun voi aina sanoa, että et tiedä, kun et ole käynyt. Minusta kuitenkin vielä ärsyttävämpiä ovat ne tyypit, jotka ovat tulleet ”aurinkolomalle” kesken talven, kokeneetkin vähän sadetta ja kylmää ja sitten omaan kokemukseensa vedoten kuuluttavat pettymystään. Ja se kokemus yleensä perustuu vielä parin päivän kiertelyyn Los Bolichesin alueella, jossa todellakin on paljon suomen kieltä näkyvissä. Ja jos ovat vielä sattuneet näkemään jonkun suomalaisen juovan olutta terassilla, niin kuva on aivan valmis. Huh, melkein jo kirjoittaessani jonkinlainen raivo sisälläni nousi. Pidetään me lippu korkealla ja jatketaan nauttimista!

    • Reply Annemaria sunnuntai, tammikuu 19, 2020 at 09:41

      Tätä iloa ei onneksi kukaan voi ottaa pois. Itse olen kovin onnellinen siitä, että olen löytänyt Andalusian ihanuuden: vanhojen kaupunkien kiehtovuuden, valkoisten kylien kauneuden, rannat ja vuoristot. Ja tämä rakkaus vain syvenee 🙂

  • Reply Pirjo lauantai, tammikuu 18, 2020 at 18:46

    Taas ihana lukea juttuasi.☀️ Allekirjoitan tuon kaikki kuuden viikon oleskelun jälkeen. Minullakin oli juuri tuollainen käsitys paikasta (kuin miehellä, josta kerroit). Onneksi kuusi viikkoa muutti kaiken. Ei niihin suomalaisravintoloihin tarvitse mennä, eikä suomalaiset ”käy käsiksi”. Ihan rauhassa siellä saa liikkua. Itse en käynyt yhdessäkään suomikuppilassa, enkä ostanut yhtään suomituotetta. Maassa maan tavalla.
    Nyt valehtelin…..seurakuntakodin ihanista munkeista en keskiviikkoisin oikein pystynyt kulkemaan ohitse. Muuten nautin paikallisten seurasta edullisissa tapaspaikoissa jne. Mutta jokainen tulkoon onnelliseksi ”uskossaan”.

    • Reply Annemaria sunnuntai, tammikuu 19, 2020 at 09:53

      Ei koskaan kannattaisi jäädä asioita tuijottamaan liian kapealta sektorilta. Käy juuri näin, että saa liian suppean kuvan. Toisaalta itse näen vain rikkautena sen, että kaikille on kaikkea. Jos joku tykkää käydä suomibaareissa, sehän on vain hyvä asia, että tällaistakin palvelua löytyy. Itse käytän muuten myös seurakuntakeskusta. Pitävät yllä kirjastoa, josta saa suomenkielistä luettavaa. Ai, että keskiviikkona munkkeja 🙂

  • Reply Pirjo sunnuntai, tammikuu 19, 2020 at 12:10

    Todella, paistavat keskiviikkoisin munkkeja. Pyrin menemään sinne heti klo 10, jolloin munkit olivat lämpöisiä. Niin isoja ja niin hyviä, sitten jaksoi kävellä taas muutaman tunnin ja odotella tapasaikaa.🍩
    Kirjasto myös hyvä.📖

    • Reply Annemaria sunnuntai, tammikuu 19, 2020 at 22:48

      Seuraavan kerran munkkikahveille 🙂

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.