Viipuri ei jätä kylmäksi

Viipuri on minusta kummallinen kaupunki. Se on kaupunki, joka tuntuu jotenkin tutulta ja kotoiselta, mutta samaan aikaan vieraalta ja kylmältä. Tunteita nostattaa kiinnostus menetettyä kaupunkia kohtaan. Kun astelee Viipurin vanhan kaupunginosan alkuperäiskunnossa olevien kivi- ja puutalojen välimaastossa, unohtaa helposti ajan tajun. Näkymä voisi olla miltä vuosikymmeneltä tahansa. Vanha viipurilainen henki on selvästi läsnä. Kun taas tuijottaa Punaisentorin mahtipontista punalipuin koristeltua Lenin-patsasta, ollaan ihan toisessa maailmassa. Neuvostoaika nostaa päätään. Joka tapauksessa Viipuri ei jätä kylmäksi. Vastakohtaisuus vanhan suomalaisen historian ja nykyisen venäläisen elämänmenon välillä on suuri, mutta kiinnostavan kiehtova. Huolimatta siitä, että sotien jälkeen suomalaisjäljet yritettiin poistaa Viipurista mahdollisimman tehokkaasti, vanhan Viipurin kukoistus on nähtävissä monissa kohdin yhä vaan. Viipurin tunnukset: Viipurin linna ja Pyöreä torni. Vesiportinkatu.Pommitetun tuomiokirkon raunioista kurkistus kunnostettuun kellotorniin.Jalustalle nostettu Lenin vartioi nykyistä Punaistatoria, entistä Punaisenlähteentoria. Nuorempana minua lähinnä ärsytti vanhojen viipurilaisten Viipurin ihannointi ja kaihoaminen entisille kotikonnuilleen. Nyt vanhempana pystyn ymmärtämään paljon paremmin sitä tyhjää aukkoa ellei peräti traumaa, jonka on aiheuttanut asukkaiden äkillinen riipaisu pois kodeistaan ja juuriltaan. Taakse on pitänyt hetkessä jättää koko siihen asti eletty elämä edistyksellisessä ja vauraassa kaupungissa. Kannattaa lukea Pekka Kantasen ja Mikko Mäntyniemen kirja ”Aikamatka Viipuriin”. Kirjassa on mielenkiintoisesti kuvattu samoja paikkoja ennen sotia ja kirjan julkaisuajankohdan kieppeillä vuonna 2010. … Jatka artikkelin Viipuri ei jätä kylmäksi lukemista