Andalusian Arcos de la Frontera – historialla kuorrutettu valkoinen kaupunki

Puikkelehdimme autollamme valkoisten talojen labyrintissa pitkin yksisuuntaisia katuja. Määränpäämme oli ylhäällä yli 150 metrin korkeudessa sijaitseva Parador-hotellimme.

Tiet kävivät yhä kapeammiksi ja siinä kohtaa, kun sukelsimme kaupungin vanhan muurin aukosta sisään, olin lähes varma ettemme mahtuisi. Teki mieli vetää auton sivupeilit sisäänpäin. Mahduimme sittenkin, nipin napin.

Olimme saapuneet Andalusian Arcos de la Fronteran vanhaan kaupunkiin, vajaan 70 kilometrin päähän tunnetummasta kaupungista Cadizista. Valkoisen kaupungin kellotapulin kellot soittivat meille tervetuloa jymeästi kumahdellen.

Vanhan kirkon ja hotellimme lisäksi Plaza del Cabildon -aukiota reunustivat kaupungintalo ja sen takaa uhmakkaasti nouseva Arcosin keskiaikainen linna.

AjoväyläAjanilmoittajaOlikohan ihan hyvä juttu kaupungintalon rakentaminen keskiaikaisen linnan kupeeseen?Paradorista aukesi hienot näkymät.

Arcos de la Fronteran nimi on suomennettuna rajan kaaret, joka juontaa sen vanhaan historiaan. Keskiajalla kaupunki oli muslimien Taifa de Arcos -kuningaskunnan pääkaupunki ja siltä ajalta on myös hotellimme vastapäätä kurottava Arcos de la Fronteran linna. 1200-luvulla kaupunki on ollut rajakaupunki Espanjan valtataisteluissa maureja vastaan.

Kristittyjen ottaessa vallan 1400-luvun lopulla kaupungista tuli Arcosin herttuakunnan pääkaupunki ja linna sai uudet asukkaat, Arcosin herttuat. Tuolloin myös Cabildo-aukion pohjoislaidalla oleva maurien moskeija sai väistyä barokkigoottilaisen kirkon tieltä.

Tuntui jotenkin ihmeelliseltä seistä yhtäkkiä kaiken tuon historian keskiössä. Kaukana alhaalla virtasi Andalusian pisin joki Guadalete, joka on nähnyt kaiken tämän myllerryksen vuosisatojen ajan.

Tämä hienolla näköalapaikalla sijaitseva historiallinen aukio olisi ansainnut minusta loistavammat puitteet. Nyt se on lähinnä parkkipaikka. Liekö käytännön syistä johtuvaa, sillä linnan edessä on Arcos de la Fronteran kaupungintalo ja sitä vastapäätä hotellimme. Parkkipaikkatarve vanhassa kaupungissa on huutava.

Näistä huppupäistä tulee kyllä mieleen ihan muut tyypit…

Majapaikkamme Parador de Arcos de la Frontera, entinen oikeustalo, on saanut uuden elämän hotellina. Ja oikein hyvän sellaisen on saanutkin. Linnamainen hotelli on täynnä tunnelmaa, mielenkiintoisia yksityiskohtia ja wau, mitä näköaloja.

Nyt jälkeenpäin mietin, että tuli ehkä säästettyä väärässä kohtaa. Olisi sittenkin pitänyt ottaa kalliimpi parvekkeellinen huone, josta aukesi näköalat pitkälle laaksoon ja vuorille. Näistä näköaloista toki pääsi nauttimaan hotellin muissa tiloissa. Jos täällä suunnalla liikut, hiekkakivijyrkänteen laitamalla sijaitsevan hotellin terassilla kannattaa nauttia kahvikupponen vaikka et hotellissa yöpyisikään.

Parador de Arcos de la Frontera

Palataanpa Arcos de la Fronteran kaupunkiin. Ei uskoisi, että tässä kaupungissa (tekisi mieli sanoa kylässä) on peräti noin 30 000 asukasta. Kaupunki jakautuu alhaalla olevaan uuteen kaupunkiin, jokilaaksoon ja ylhäällä olevaan valkoiseen ”kylään”.

Vähän jäi harmittamaan liian lyhyeksi osoittautunut visiittimme. Olisi pitänyt antaa kaupungille ehdottomasti ainakin kaksi yötä. Yhden yön pikakäynnillä ehdimme hädin tuskin tutustua tähän historialla kuorrutettuun osaan.

Arcos de la Fronteran vanha kaupunki kuuluu Andalusian valkoisten kylien matkailureitistöön (ruta de los pueblos blancos). Joidenkin mielestä ylhäällä hiekkakivikukkulalla sijaitseva vanha kaupunki on yksi kauneimmista kylistä, valkoisten kylien kuningattareksi kutsuttu.

Ihan äkkiä ei tule mieleen mukavampaa tapaa viettää matkapäivää, kuin eksyä tällaisen kylämäisen kaupunginosan kapeille labyrinttikujille. Istuutua väliin lasilliselle paljon nähneiden kiviseinien varjoon ja vaan fiilistellä.

Luin jostain, että Arcos del Frontera on suosittu matkailukohde, mutta ainakin maaliskuun alkupuoliskolla siellä sai hyvin rauhakseltaan kuljeskella. Muutama harva turisti siellä täällä ja muutama paikallinen istumassa sherrylasillisella kantakuppilassaan.

Illalla sängyssä mietin kaupungin vanhaa linnaa, jonne ei päässyt, koska se on yksityisomistuksessa. Yritin myöhemmin uteliaisuuttani löytää tiedon kuka kumma omistaa tuollaisen mittavan historiallisen rakennuksen. Uusi omistaja on ostanut romahtamispisteessa olleen linnan vanhalta aatelissuvulta 1990-luvulla ja kunnostanut sen. 1993 linna on julistettu Espanjan kulttuuriperintökohteeksi. Tietoa siitä kuka on omistaja en löytänyt.

Historia on Arcos del Fronterassa läsnä kaikkialla.

Ennen nukahtamista aukion vanha kellotorni ilmoitti kumeilla lyönneillä kellon olevan 11. Koska huoneemme sijaitsi aivan kellotornin vieressä, mekkala oli melkoinen. Mietimmekin, että mahtaako nukkumisesta tulla mitään. Kuulin vielä puoli kahdentoista lyönnin ja sitten nukahdin. Liekö kellot yöksi vaimennettu tai sitten vaan nukuimme tosi sikeästi. Historian havina oli täyttänyt pääni.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.