Vuoden 2018 parhaimmat matkakohteeni ja matkamessulippujen arvonta

Mikä oli viime vuoden matkoissani parasta? Mitkä matkakohteet nousivat mieleenpainuvimmiksi?

Yksijäseninen award-tätiraati on jälleen kokoontunut ja tehnyt valinnat viime vuoden kiinnostavimmista matkailuelämyksistä. Seitsemän ulkomaan matkaa ja seitsemän kotimaan vapaa-ajanmatkaa. Siinä vuoden 2018 matkailusaldoni. Hieman vähemmän kuin edellisenä vuonna, mikä osittain johtuu siitä, että loppuvuodesta muutin talvipakolaiseksi Aurinkorannikolle Fuengirolaan.

Viime vuoden marras- ja joulukuun matkani ovat suuntautuneet täysin eteläiseen Espanjaan. On ollut itse asiassa aivan ihanaa olla oman elämänsä löytöretkeilijä näin monipuolisella ja mielenkiintoisella alueella. Käyköhän tässä nyt niin, että tämä Andalusia vie meikäläisen mennessään?

Kiitos teille blogini lukijat. Vuoden 2018 aikana Samppanjaa muovimukista -blogin juttuja on luettu kaikkiaan 209 262 kertaa. Minusta se on aika paljon.

Tässä valintani viime vuoden parhaista matkailukohteista eri kategorioissa:

Vuoden paras ulkomainen matkailualue: Andalusia, Espanja

Yritin pitää pääni kylmänä ja olla antamatta Etelä-Espanjan Andalusialle kotikenttäetua. Mutta vaikka kuinka kriittinen olin, tällä alueella vaan on kaikkea sitä, mistä minä matkailussa tykkään.

PERUSTELUT: Mahtavan monipuolinen: sopii niin rantalomailijalle, kaupunkikohteiden ystävälle kuin luontomatkaajalle. Miellyttävä ilmasto läpi vuoden. Ihastuttavia vanhoja kaupunkeja ja kyliä, joissa mielenkiintoista nähtävää. Hintataso edullinen. Hyväntuuliset ihmiset.

Vuoden paras ulkomainen matkailukaupunki: Singapore

Kaksi viikkoa tässä pienikokoisessa, mutta sitäkin tiuhemmin asutussa kaupunkivaltiossa antoi paljon ja yllätti miellyttävyydellään.

PERUSTELUT: Singapore on Aasiaa ilman aasialaista kaoottisuutta. Suurkaupunki ilman suurkaupungin lieveilmiöitä. Paljon upeita nähtävyyksiä. Kehittynyt kaupunki-infra, jossa kaikki toimii. Ystävälliset ihmiset. Turvallinen ja matkailijalle helppo.

Vuoden paras kotimainen matkailukohde: Serlachius-museot, Mänttä-Vilppula

Jos vähänkään taidemuseot kiinnostavat, Serlachius-museoita ei kannata jättää väliin. Olin lähes ällikällä lyöty miten hienon kolmen taidemuseon kokonaisuuden olivat Mänttään rakentaneet. Kokoelman pohjana ovat vanhan teollisuussuvun arvokkaat taidekokoelmat, joihin on yhdistetty ennakkoluulottomasti nykytaidetta.

PERUSTELUT: Suomalaisittain hieno kokonaisuus niin vanhaa arvotaidetta kuin nykytaidetta. Hienosti kootut näyttelyt rakennuksissa, joilla on oma mielenkiintonsa. Huippuhyvä museoravintola tarjoaa herkkua myös kulinaristille. Käyntiä tukevat kaksi Serlachiuksen historiaan kuuluvaa boutique-hotellia.

Vuoden paras luontokohde: Pallastunturien Taivaskero, Muonio

Kerran vuodessa on pakko päästä Lappiin ja tunturiin. Tänä kesänä tuli valloitettua Pallas-Ounastunturin kansallispuistossa sijaitsevan Pallastunturien korkein laki Taivaskero.

PERUSTELUT: Suomen vanhinta Lapin matkailua edustava alue, jossa edelleenkin toimii hotellikäytössä 1948 avattu historiallinen Pallas-hotelli. Hieno, muttei vaikea reitti ylös Pallastunturien korkeimmalle kohdalle Taivaskerolle. Ylhäältä aukeaa loistava näköala kansallispuistoon ja Pallastuntureille. Tunturilappia parhaimmillaan.

Vuoden paras kulinarismikohde: Épernay, Ranska

Champagnen maakunnassa sijaitseva samppanjan pääkaupunkina tunnettu pikkukaupunki on samppanjan ystävälle must-kohde. Toisin kuin kuvittelin, Épernay ei ollut kallis eikä elitistinen. Ennemminkin samppanjaan suhtauduttiin maataloustuotteena, jota arvostettiin, mutta joka oli kuin jokapäiväistä leipää.

PERUSTELUT: Sympaattinen pikkukaupunki, joka elää ja hengittää samppanjaa. Avenue de Champagnella voi ihastella hienoja, vanhoja samppanjataloja ja joihinkin pääsee myös samppanjakierroksille tai maistelemaan kuohuvaa. Samppanjan lisäksi kaupungissa on annettu oma sijansa hyvälle ruualle. Paljon kivoja ravintoloita, joiden hintataso kohtuullinen.

Vuoden paras hotelli: Parkroyal on Pickering, Singapore

Singaporelle toinen ykkössija. Tässä viiden tähden hotellissa oli kaikkea sitä, mitä hyvältä hotellilta voi odottaa.

PERUSTELUT: Tasokkaat huoneet, joista kiva näkymä omalle viheralueelle. Hotelli on profiloitunut ekohotelliksi ja moniin ympäristöystävällisiin asioihin on kiinnitetty paljon huomiota. Yläkerran oma lounge samppanja-aamiaisineen teki oleskelusta luksusta. Paljon hintaan kuuluvia lisäpalveluita.

Vuoden paras matkailunähtävyys: Eiffel-torni, Pariisi

Euroopan tunnetuin matkailunähtävyys on kliseinen käsite. Mutta eihän sille mitään voi, että Pariisin tunnus on vaan niin ihana. Kuinka oikeasti raudasta voi rakentaa jotain näin pitsimäisen siroa? Täällä jo toistamiseen, mutta tällä kertaa käynnissä oli jotain ihan poikkeavaa.

PERUSTELUT: Eiffel-torni on jumalaisen kaunis iltavalaistuksessa. Suosittelen menemään Eiffel-torniin illalla, kun Pariisi loistaa valtaisena valomerenä. Kuinka moni teistä on vieraillut Eiffel-tornissa lumisateessa? Kun pääsimme ylös torniin, taivas rupesi työntämään sakeanaan lumihiutaleita iltavalaistun Pariisin ylle. Huikea kokemus.

Vuoden paras ulkomainen rantakaupunki: Estepona, Costa del Sol, Espanja

Andalusiaan menee toinenkin valintani. Ihan vuoden loppumetreillä löysin kauniin rantakaupungin Aurinkorannikon länsiosasta. Hieman tuntemattomampi lomakaupunki, joka on enemmän espanjalaisten lomailijoiden suosiossa.

PERUSTELUT: Hyvin hoidettu ja yksi Costa del Solin vehreimmistä kaupungeista. Hieno rantabulevardi, jolla yli 20 km rantaviivaa. Kaunis ja tunnelmallinen vanha kaupunki, jossa sopivasti paikallista elämää.

Haluaisitko lähteä fiilistelemään tulevia reissuja matkamessuille ja hakemaan uusia inspiraatioita? Arvon yhdelle onnekkaalle lukijalle kaksi kappaletta vapaalippuja 18.-20.1.2019 Helsingin Messukeskuksessa järjestettäville Matkamessuille. Arvontaan voit osallistua Samppanjaa muovimukista blogin Facebook-sivulla 8.1. mennessä.

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Previous Post Next Post

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply Pia Vahekoski perjantai, tammikuu 4, 2019 at 22:05

    Hei. Ei ollut minulle tuttuja kohteita. Espanja maana ja saarineen tuttu, mutta kohteissasi en ole käynyt. Osallistun arvontaan 🙂 ja ps kuoharia /proseccoa /cavaa on tullut juotua muovimukista mm rannalla japuistossa

    • Reply Annemaria lauantai, tammikuu 5, 2019 at 00:35

      Lisään Pia sinut arvontaan, jos sulla ei ole Facebook-tiliä ja et voi käydä laittamassa osallistumista tuolla Facebookin puolella. Samoin, on tullut tuota kuohuvaa muutamia kertoja juotua niin rannoilla kuin puistoissa. On toi muovimuki silloin paikallaan.

  • Reply Piyya lauantai, tammikuu 5, 2019 at 10:38

    Täti turisti tunnistaa toisen 😊
    Mielenkiinnolla odotan ensimmäistä oikeaa kaukomatkaani maaliskuussa ja Sen matkan toinen etappi on Singapore, koska otin stopoverin Dohaan. Olen lukenut kaikki Singapore julkaisusi ja imenyt kaikki vinkkisi sinne. Oon ihan innoissani tuosta tulevasta matkasta.
    Tein aikoinani kahden päivän itselleni pakollisen käynnin Pariisiin, koska pidin kohdetta aika kliseisenä ja kuinka väärässä olinkaan. Rakastuin ensi vilkaisulla vanhaan rautarouvaan !
    Kirjoituksesi ja ihanat hehkutuksesi Espanjan aurinkorannikon kohteista on saanut minut halajamaan sinne uudestaan. Ensi kohtaaminen aikanaan Torremolinoksessa ei saanut minua innostumaan 😉

    • Reply Annemaria lauantai, tammikuu 5, 2019 at 14:22

      On vaan joskus sellaisia kohteita, jotka sytyttävät. Singapore oli yksi näistä. Toivottavasti tykkäät yhtä paljon kuin minä. Kiva kuulla kokemuksiasi. Tämä aurinkorannikko ei minuakaan ensimmäisellä reissulla sykähdyttänyt, eikä vielä toisellakaan… Sen sijaan Andalusian vanhoihin kaupunkeihin menetin sydämeni heti. On toki eri asia tarkastella kohteita lomakaupungin kannalta kuin tavallisen arkielämän kannalta. Nyt olen kyllä löytänyt niin paljon hyvää tältä Costa del Solinkin alueelta ja viihtynyt erinomaisesti. Ensi viikolla menossa Torreen alennusmyyntiostoksille 🙂

  • Reply Merja lauantai, tammikuu 5, 2019 at 14:25

    Aijai, Singapore on haavekohde, sellainen kerran elämässä juttu. Pariisi on 45 vuoden takainen nuoruudenihastus, joka ei koskaan sammu. Sinne on päästävä aina tasaisin välein. Ja Andalusiaahan tässä voi kohta sanoa toiseksi kodikseen, vai mitä?
    Kertakaikkisen ihania kuvia taas, kiitos.

    • Reply Annemaria sunnuntai, tammikuu 6, 2019 at 09:27

      Hyvä kakkoskoti sulla ja myös ihana kaukorakas 🙂 Singaporea voin kyllä suositella, jos Aasia ja suurkaupunkiyhdistelmä kiinnostaa.

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.