Matkojeni mieleenpainuvin ruokakokemus

Mitä yhteistä on kirjailija Peter Maylella ja matkojeni parhaimmalla illallisella?

Jokaiselta reissulta odotan innolla hyviä ruokakokemuksia. Huononkin matkapäivän voi herkullinen ateria kääntää hyväksi tai hyvänkin matkapäivän voi surkea ruoka notkauttaa. Sillä on todella merkitystä, mitä syö ja missä syö.

Kuulun niihin, jotka käyttävät ennen matkaa rutkasti aikaa löytääkseen matkakohteen kiinnostavimmat ravintolat. Joskus itseänikin huvittaa, että käytän tähän jopa enemmän aikaa kuin kohteen nähtävyyksien tutkailuun.

Matkoilla on tullut syötyä jos jonkinmoisissa ihmeellisissä paikoissa mitä kummallisimpia aterioita. Osa näistä on hädin tuskin enää hiipunut muisto vain. On tullut syötyä illallinen unkarilaisessa linnassa takkatulen loimussa, nautittua syntymäpäivädinneri Prahassa kallion sisään louhitussa ravintolassa, herkuteltua Lissabonissa 12 ruokalajin menu Michelin-tähditetyssä huippupaikassa, lounastettua Pohjois-Thaimaassa keskellä sademetsää ja nautiskeltua katalonialaisessa maalaiskylässä täydellistä lähiruokaa.

Siltikin yksi matkojeni ruokakokemus on selkeästi ylitse muiden. Tuota järisyttävän huikeaa illallista en tule koskaan unohtamaan, vaikka siitä on kulunut jo lähes 15 vuotta.

Matkojeni (ehkä jopa koko elämäni) paras ruokakokemus vie Ranskaan Provencen sydämeen Avignoniin. Tästä huikeasta ateriasta saan täysin kiittää englantilaista kirjailijaa Peter Maylea. Monet muistavat Maylen parhaiten hänen esikoisteoksestaan ja sen pohjalta tehdystä tv-sarjasta Vuosi Provencessa.

Teimme miehen kanssa 2000-luvun alussa viikon mittaisen Provencen kiertomatkan. Pohjustin matkaamme lukemalla Maylen Etelä-Ranskasta kertovaa tuotantoa ja tykästyin erityisesti hänen elämäniloiseen kirjaansa Provence nyt ja aina. Siinä Mayle jakaa elämänmakuisia tarinoita ja sattumia oman asuinympäristönsä pikkukaupungeista ja kylistä.

Eräässä tarinassa Maylen ystävä Régis, vie Maylen lounaalle lempiravintolaansa Hiélyyn (nykyisin Hiély-Luculles). Régis, armoton kulinaristi, halusi viedä englantilaisen oppitunnille ravintolaan, jonka hintalaatusuhde on erinomainen ja näyttää, mitä ranskalainen keittiö parhaimmillaan on.

Koska tiesin, että tulisimme käymään Avignonissa, kirjoitin muistiin kirjassa mainitun Hiély nimisen ravintolan ja päätin, että sinne mennään, kun kaupunkiin tullaan.

Pienestä olikin kiinni, ettemme missanneet koko ravintolaa. Olimme viettäneet Avignonissa koko päivän kierrellen Paavien palatsit, ”tanssineet” laulusta kuuluisalla Avignonin sillan pätkällä, nähneet kaupungin jykevän katedraalin ja jossain vaiheessa lounastaneet pidemmän kaavan mukaan kuin alunperin oli tarkoitus. Ruokamaassa mopo karkaa niin helposti käsistä.

Puolikuolleina väsymyksestä raahauduimme jossain vaiheessa hotelliimme ja päätimme hetkeksi oikaista itsemme ennen illan kohokohtaa: illallista Hiélyssä. Sillä seurauksella, että heräsimme iltayhdeksältä. Ja sillä seurauksella, että hetkeä myöhemmin lähes tukka pystyssä läähätimme hengästyneinä ravintolan ovella.

Hieman tuima tarjoilija oli kahden vaiheilla ottaisiko meidät vielä sisään. Keittiö sulkeutuisi vartin kuluttua ja sillä ehdolla saimme tulla, että tekisimme tilauksemme saman tien. Eipä siinä sen kummempia neuvotteluja tarvittu. Pöytään ja ruokalistat eteen.

Nopeaa valintaa ei yhtään helpottanut se, että ruokalistat olivat ranskankieliset. Hädissämme päätimme valita valmiin menukokonaisuuden. Valintaan vaikutti eniten se, että tunnistin pääruuan: lapin – jänistä olisi tarjolla. Muusta meillä ei sitten ollutkaan mitään käsitystä.

Hiély oli sisustukseltaan hyvin pelkistetty ja minimalistinen, jopa vanhanaikainen. Ei turhia kruusailuja, kristallikruunuja tai kummempia koristeluja. Yksinkertaisuus viesti kuitenkin omalla tavalla arvokkuutta. Valkoisia tärkättyjä pöytäliinoja ja pöydillä kattaus pöytähopeilla ja nimikoiduilla lautasilla. Kokeneet miestarjoilijat näyttivät siltä kuin olisivat olleet talossa sen perustamisesta lähtien. No ehkei kuitenkaan, sillä ravintola näytti vuosiluvusta päätellen toimineen jo vuodesta 1938.

Mutta mennäänpä ruokaan. Meitä odotti sellainen tykitys, että tässä kohtaa olisin toivonut, että olisin jättänyt lounaan väliin. Tai itse asiassa toivoin, etten olisi syönyt muutamaan päivään.

Ankkasalaattia alkuun. Mukava yhdistelmä lämmintä lihaa ja rapeita ja raikkaita kasviksia. Oivallinen aloitus.

Hetken päästä saapuivat jänisannoksemme. Täydellinen kypsyys, täydellinen mureus, täydellinen maku. Tämä annos jätti jalkoihinsa kaikki maailman lautasilla olevat jänikset. Yrteillä siivitetty punaviinikastike täydensi kokonaisuuden.

Ainut negatiivinen puoli oli, ettei tämän jälkeen ollut enää yhtään nälkä.

– Tuliks tähän jotain jälkkäriäkin, kysyi mies? Näyttää tulevan, vastasin, sillä keittiöstä kärrättiin kohdallemme mittavan kokoista juustokärryä. Kolmessa kerroksessa kymmenittäin tuoksuvia ja valuvia ranskalaisia juustoja. Kuin viereemme olisi tuotu ranskalainen juustopuoti. Ja kyytipojaksi maalaisleipää, keksejä, hilloja ja hedelmiä.

– S’il vous plaît, sanoi tarjoilija. Ai, että tästäkö voi vapaasti valita? No, otetaan hieman tuota brietä, palanen tuota sinihomejuustoa, Camembertiä tietysti, ehkä ihan pieni pala tuosta valuvasta vuohenjuustokakusta, jotain voimakkaan makuista kovaa juustoa, tuo yrttijuusto näyttää myös houkuttelevalta, ai tämäkö on pitkään kypsytettyä paikallista vuoristojuustoa…. Olimme astuneet juustonystävän taivaaseen.

Upposimme syvälle ranskalaisten juustojen täyteläiseen ihanuuteen. Oikein hekumoimme jumalaisten juustojen pyörryttävässä tuoksu- ja makumaailmassa. Kun huuhtelin täyteläisellä punaviinillä lautaseni viimeisetkin juustonrippeet alas, olin varma, ettei minuun uppoaisi enää yhtäkään murusta.

Kunnes katseeni naulautui keittiön ovelle. Sieltä nimittäin pikkuhiljaa meitä lähestyi äskeistä suurempi tarjoilukärry, joka oli lastattu täyteen kakkuja, torttuja, piiraita, keksejä, mousseja, jäädykkeitä, vanukkaita… Koska olimme tässä kohtaa ravintolan ainoat asiakkaat, pahaa aavistin, että olisimme tuon jälkiruokabakkanaaliviritelmän kohde.

– S’il vous plaît, sanoi tarjoilija. Kohdallamme oli pysäköinyt ranskalaisen jälkiruokamaailman läpileikkaus suklaamoussesta crème brüléehen. Please, armahtakaa. Rakastan jälkiruokia ja olen aina sanonut, etten koskaan voi olla niin täysi, etten jaksaisi jälkiruokaa. Ja nyt meidän odotettiin siirtyvän ylenpalttisen juustoherkuttelun jäljiltä jälkiruokataivaaseen.

Päätin olla syömättä seuraavan viikon, sillä en missään nimessä voisi jättää väliin tätä ihanuutta. Tuskin koskaan minulle tultaisiin tarjoamaan vastaavanlaista ranskalaisen jälkiruokauniversumin koko kattausta samalla kertaa.

Kuin huumattuna kauhoin suuhuni suklaamoussea, tarte tatinia, sitruunaparfaita ja päälle florentiini-, madeleine- ja financierleivoksia sekä muutama suklaahuppumansikka.

Tuona iltana pystyin uskomattomaan suoritukseen. En ole varmaan koskaan sen jälkeen syönyt elämässäni yhdellä kertaa niin paljon. Mutta voin sanoa, että tämä ylensyönti oli jokaisen suupalan arvoista. Joskus vieläkin näen unta noista taivaallisista kärryistä.

Ranskalainen ruokataivas oli näyttänyt meille kirkkaimmat tähtensä.

Kuvat: pixabay.com

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Previous Post Next Post

You Might Also Like

16 Comments

  • Reply Martina sunnuntai, lokakuu 7, 2018 at 15:51

    Olen kanssasi aivan samanlainen siinä, että käytän huomattavan paljon aikaa kohteen ruokatarjonnan tutkimiseen. Nähtävyydet eivät ole läheskään yhtä tärkeitä. Ja voi jestas miten ihanalta kuulostaa tuo illallisenne ja etenkin se juustokärry! Minäkin haluan!

    • Reply Annemaria sunnuntai, lokakuu 7, 2018 at 22:39

      Hyvä ruoka se on, mikä matkailijan tiellä pitää 🙂 Olispa kiva kuulla, että millainen mahtaa kyseinen ravintola olla tänä päivänä. Vink, vink 🙂 Odottaakohan siellä edelleenkin tuo huikea juustokärry? Ranskalaiset juustot on mun mielestä vaan maailman parhaita.

  • Reply Katariina/Maisemajahdissa sunnuntai, lokakuu 7, 2018 at 20:10

    Vau, mikä kokemus! Jälkkärikärry ei kuulosta lainkaan hullummalta lopetukselta aterialle. Mä en ole tainnut vielä matkustaa mihinkään kirjan houkuttelemana, mutta Kaikki se valo jota emme näe -kirja on saanut minut haaveilemaan kovasti Ranskan Saint Malosta.

    • Reply Annemaria sunnuntai, lokakuu 7, 2018 at 22:43

      Ainut, mikä harmittaa, että tuolloin ei tullut otettua valokuvia. Voisi kuolata noita juustoja ja jälkkäreitä jälkikäteen 🙂 Mainitsemaasi kirjaa en olekaan lukenut. Kiitos vinkistä. Täytyy etsiä käsiin seuraavalla kirjastokeikalla.

  • Reply Anna K. maanantai, lokakuu 8, 2018 at 20:56

    Kaikki Peter Maylet luettu ja matkailtu hänen avullaan jo silloin, kun itsellä ei 25 vuotta sitten, opiskeluaikoina ollut siihen varaa. Juuri luin kotona Maylen kirjaa Bon Appetit, jossa on tämä sama Regis mainittu. 😀
    Hyvä ruoka on ihana juttu matkalla, mutta täytyy myöntää että yksin matkatessa tulee usein hotkaistua vain jotain helppoa.

    • Reply Annemaria tiistai, lokakuu 9, 2018 at 15:23

      Mä rakastuin myös aikoinani Mayleen ja Provenceen, vaikka en ollut siellä koskaan käynytkään. Tuota Maylen teosta en muistakaan, täytyypä lukea.

      Yksin matkatessa mulla on edelleenkin iso kynnys mennä iltaisin yksin syömään. Tuntuu vaan niin hoopolta istua yksin, kun kaikki muut ovat kaveriporukoissa tai pariskunnittain. Siksi usein käynkin vähän myöhäisemmillä lounailla ja ilta-ateriat korvaan pikaruualla tai jollain helpolla, kuten sinäkin. Tässä olisi vielä oppimista 🙂

  • Reply Ansku BCN tiistai, lokakuu 9, 2018 at 16:47

    Meidänkin kirjahyllystä löytyy Peter Maylea, ja kun asuimme Ranskassa niitä tuli luettua moneen kertaan! Ensimmäisillä Provencen reissuilla käytin niitä melkeinpä matkaoppaana :D. Pitääpä kaivella ne kirjat taas esille ja katsoa, että vieläkö ne hurmaa samalla tavoin kuin vuosia sitten!

    • Reply Annemaria keskiviikko, lokakuu 10, 2018 at 08:37

      Tänä päivänä Peter Mayle varmaan pitäisi suosittua blogia 🙂 Mietin itse juuri samaa, että pitäisi varmaan lukea tuotantoa uudelleen. Kun on myöhemmin tullut käytyä joissain kirjoissa kuvatuissa paikoissa, ne heräävät eloon ihan eri tavalla.

  • Reply Emma keskiviikko, lokakuu 10, 2018 at 09:45

    Tää oli kyllä ihan huippu blogijuttu! Kirjoitat tosi hyvin ja tarina oli ihan mahtava! Mutta miksi ihmeessä Peter Mayle ei ole mulle tuttu? Nyt täytyy äkkiä lähteä kirjastoon hamstraamaan kaikki kirjat näin inspiroivalta kirjailijalta!!

    • Reply Annemaria keskiviikko, lokakuu 10, 2018 at 20:15

      Kiitos Emma. Mayle ponnahti suuren yleisön tietoisuuteen 1990-luvun tv-sarjasta Vuosi Provencessa, joka pohjautui Maylen samannimiseen omien kokemusten pohjalta kirjoitettuun kirjaan. Mua ihastuttaa Maylen hauska, iloinen ja utelias elämänasenne, jossa asioita tarkastellaan pilke silmäkulmassa ja joissa kaikilla nautinnoilla kuten hyvällä ruualla ja viinillä on keskeinen rooli. Mayle ikävä kyllä kuoli alkuvuodesta, mutta jos kirjojen pohjalta jotain on aistittavana, hän ehti elää hyvän elämän.

  • Reply Ne Tammelat perjantai, lokakuu 12, 2018 at 08:21

    Kuulostaa aivan huikealta makuelämykseltä! Onneksi pääsitte ravintolaan viime hetkellä 🙂 Etelä-Ranska vaikuttaa ja kuulostaa viehättävältä alueelta. Nizza ei itsessään sykähdyttänyt, mutta varmasti viihtyisin tuolla alueella vaikka autolla kierrellen pienempiä kyliä ja kaupunkeja.

    • Reply Annemaria perjantai, lokakuu 12, 2018 at 15:54

      Mulla on vähän sama kokemus. Nizza ei oikein kolahtanut, mutta muualta Etelä-Ranskasta jäin kaipaamaan joitain kaupunkeja. Esimerkiksi Aix-en-Provence, Nimes ja Arles jäivät kutkuttamaan.

  • Reply Travelloverin Annika lauantai, lokakuu 13, 2018 at 11:02

    Tästä todella saattoi aistia rakkautesi ruokaan. Varmasti aivan mahtava kokemus! Minulle ruoka ei koskaan ole merkinnyt kovin paljon. Tietenkin hyvä ruoka on parempi juttu kuin huono, mutta en esimerkiksi etsi ravintolasuosituksia. Poikkean syömään, milloin on nälkä.

    • Reply Annemaria lauantai, lokakuu 13, 2018 at 21:27

      Joo, kyllä mä tuonne herkuttelupuolelle aika tavalla kallistun 🙂

  • Reply Tanja / Tädin ja tytön matkablogi lauantai, lokakuu 13, 2018 at 12:58

    Hups, mun kommentti katos jonnekin. Mutta olin sanomassa että ruoka on tärkeää matkoilla sekä elämässä yleensäkin. Kiitos postauksesta!

    • Reply Annemaria lauantai, lokakuu 13, 2018 at 21:28

      Ole hyvä vaan. Hyvä ruoka paermpi mieli 🙂

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.