Hotellisuositus Kööpenhaminaan – iloinen Absalon hotelli

Kaunis huone, ystävällinen palvelu, keskeinen sijainti ja hyvä aamiainen. Kaikki palikat kohdallaan. Absalon ylitti odotuksemme.

Hotellin valinta Kööpenhaminaan aiheutti päänvaivaa. Sen tosiasian myöntäminen, ettei tästä kaupungista hyvää saa halvalla, selkeytti päätä ja helpotti valintaa jo jonkin verran. Kööpenhamina on kallis kaupunki ja vähänkin paremmasta hotellimajoituksesta saa helposti maksaa yli 200 euroa vuorokaudelta. Kallista joka tapauksessa, mutta minkä monista vaihtoehdoista sitten valitsisi? Tällä kertaa valintamme osui nappiin.

Kööpenhaminan Vesterbron alueella sijaitseva Absalon on vastikään remontoitu perheomisteinen boutique hotelli. Yleisilme oli kaiken kaikkiaan raikas. Suuri rooli viehättävyydessä oli iloisella värimaailmalla ja kauniilla tekstiileillä, joiden takana oli kuuluisa Designers Guild. Väreillä ja kuoseilla oli suorastaan leikitelty, mutta tyylillä ja hyvällä maulla. Hotellin alakerta baareineen viesti tanskalaista hyggeilymeninkiä. Ala-aulan sopukoihin oli mukava unohtua.

Olimme varanneet superior-huoneen, joka itse asiassa ylitti odotuksemme. Tilava huoneemme oli kaunis kuin karamelli. Kuten koko hotellissa, niin huoneessammekin, värikkäät ja laadukkaat kankaat verhoissa, huonekaluissa ja vuodetekstiileissä olivat kerrassaan viehättäviä. Paksut silkkiverhot, pieni sievä sohva, kauniita tuoleja ja raheja, eri kuosisia pöytävalaisimia; sisustus oli mietittyä pienintäkin yksityiskohtaa myöten. Huone oli soma kuin mikä.

Mukava lisä huoneessamme oli oma minikeittiö jääkaappeineen ja Nespresso-kahvikoneineen. Huoneemme sijaitsi ylimmän kerroksen käytävän päässä, mikä teki siitä tosi rauhallisen.

Käytävällä oli saatavana vesitetroja, pikkuleipiä ja makeisia.

Myös Absalon-hotellin aamiainen oli normitasoa parempi. Itseäni ihastutti erikoisesti monipuolinen leipävalikoima ja ne niin lehtevät tanskalaiset wiinerit.

Jo edellisellä Köpiksen reissulla ihastuin Vesterbron alueeseen. Ympäristössä on lukuisa määrä hyviä ravintoloita, esimerkiksi ns. Teurastamon eli Kødbyen alue on lähes vieressä, samoin kuin päärautatieasema, jonne pääsee kätevästi suoraan lentokentältä. Tivoli, monet museot ja Christiansborgin linna ovat myös ihan läheisyydessä. Eikä pitkä kävelymatka ollut muutenkaan muihin keskeisiin nähtävyyksiin.

Hotellin rappukäytävässä istui Pieni Merenneito.

Vahva suositus tälle hotellille, jos etsit Kööpenhaminasta keskeisellä paikalla olevaa hyvätasoista hotellia.

Varasin Kööpenhaminan reissumme lento+hotelli -matkapakettina Matkapörssistä.

www.matkaporssi.com

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply O.K. sunnuntai, lokakuu 22, 2017 at 23:21

    Onpa Absalon muuttunut edukseen siitä kun olen siellä majoittunut v. 2003!

    • Reply Annemaria maanantai, lokakuu 23, 2017 at 07:47

      Hotelli avattiin täysin uusittuna tämän vuoden toukokuussa. Kerrassaan ihana kokonaisuus!

  • Reply Katariina / Lomaluumu maanantai, lokakuu 23, 2017 at 13:05

    Siis toi pinkki lampunvarjostin, pakko saada!

    • Reply Annemaria maanantai, lokakuu 23, 2017 at 14:45

      Eiks ookin aika herkku 🙂 Sopi sitä paitsi hienosti yhteen hopeisen tapetin kanssa.

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.