Rovaniemellä käyvät unelmat toteen

Ei ole sattumaa, että yhä useampi herra ja Rouva Wang Kiinasta on päätynyt matkustamaan Rovaniemelle. Reilun 60.000 asukkaan pohjoinen kaupunki on varautunut ottamaan hoteisiinsa yhä useamman Kaukoidän matkaajan.

Toiset kaupungit vain odottavat turisteja. Uskovat siihen, että kyllä jostain kumman syystä toiselta puolen maailmaa matkaava kansa heidät löytää. Toisaalla taas osataan tehdä määrätietoista brändinrakennusta ja markkinointia sen eteen, että matkailijavirrat suuntaavat toivottuun kohteeseen. Rovaniemi on erinomainen esimerkki siitä, miten pitkäjänteinen työ kannattaa.

Rovaniemellä on selvästi osattu koota yhteen eri toimijoiden matkailuosaamista ja rakentaa pohjoisen eksoottinen elämyspaketti, jolla on imua. Vuonna 2016 ulkomaalaisten matkailijoiden yöpymiset nousivat yli 30 %. Suunta näyttää olevan vain ylöspäin.

Kun itse saavuin reilu viikko sitten Rovaniemen lentokentälle, olin kovin ihastuksissa. Jo lentokentällä nousivat esiin Suomi-design, Joulupukki ja Lappi. Samat teemat jatkuivat kulkiessa keskustan katuja. Pieniä yksityiskohtia siellä täällä. Ihailen sitä taitoa, millä Rovaniemellä on osattu virittää koko kaupunkikuva vahvaan Suomi- ja Lappi-brändiin.

Eipä siis ihme, että kaupungille sataa erilaisia matkailupalkintoja. 2016 Rovaniemelle myönnettiin Tasavallan Presidentin kansainvälistymispalkinto ja nyt viimeisimpänä VisitRovaniemelle Finnish Travel Gala 2017 vuoden matkailuyritys -palkinto. Rovaniemellä on selvästi hyvää pöhinää.

Rovaniemen lentokentällä voi istahtaa vaikka kiikkustuoliin.

Rovaniemeläisen kauppakeskuksen käytävällä nökötti suuri punainen postilaatikko. Tähän voi jättää postia ainoastaan Joulupukille. Kävelykadulle oli kokoontunut ryhmä koivunrunkoisia poroja. Hetken päästä katseeni kiinnittyi metallisiin poropatsaisiin ja liehuviin lippuihin. Rovaniemi Arctic Design Capital.

En voinut olla huomaamatta keskustan kaduilta ja kauppakeskuksista monia suomalaista designia myyviä liikkeitä. Huuma sai minutkin heittäytymään kunnon turistiksi, sillä lappihypetyksellä on taipumus tarttua. Oli pakko saada kotiin jokin matkamuisto Lapista. Menin Taigakorun myymälään ja ostin miniatyyrikokoisen poropatsaan. Pähkähullua.

Erään kauppakeskuksen pääkäytävällä oleva Hollywood Walk of Fame tyyppinen kävelykatu hymyilytti. Oman laattansa kauppakäytävälle olivat saaneet kuuluisista rovaniemeläisistä mm. Joulupukki, Antti Tuisku, Lordi, Anu Pentik ja Tanja Poutiainen.

Ostoskeskuksista löytyi mukavia soppeja vain pelkkään oleiluun. Kahvia saattoi siemailla vaikka kangaskatoksisessa divaanissa. Olisi tehnyt mieli kömpiä tuonne tyynyjen keskelle. Joulukoristelua näytti olevan vähän kaikkialla vaikka elettiin syyskuuta. Ihmettelin lapsille tarkoitettua hienoa leikkipaikkaa. Ilmainenko?

Tunnetuin rovaniemeläinen.

Keskustan ulkopuolella Joulupukin Pajakylä tyydyttää varmasti joulufriikeimmänkin päiväunet. Joulupukin voi tavata täällä vuoden jokaisena päivänä.

Mahtavaa Rovaniemi. Teillä on ollut visio, johon olette uskoneet. Unelmoitte, että jonain päivänä maailman metropoleissa oivalletaan, että kaukana pohjoisessa on pieni kaupunki, jonne kannattaa matkustaa. Nyt on aika unelmien käydä toteen. Joulupukin työtilanne näyttää turvatulta.

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.