Lomalle vastoin tahtoa

Jos työsi loppuu, oletko valmis? Minulle yli viisikymppiselle työttömyys olisi katastrofi.

Loma on minusta yksi maailman ihanimmista sanoista. Tuo sana kätkee sisäänsä tietoisuuden siitä, että hetken voin nauttia päivien joutilaisuudesta ja unohtaa työn sekä siihen liittyvät vastuut, velvoitteet ja kiireet.

Tosiasia kuitenkin on, että lomaakin kauniimpi sana on työ. Ilman taustalla odottavaa työpaikkaa loma ei olisi lomaa. Vähän sama asia, jos sunnuntai olisi joka päivä, viikonloppu menettäisi merkityksensä.

Niin paljon kuin vapaa-aikaa toivoisinkin lisää, mitä oikeastaan tekisin ylettömällä vapaa-ajalla, jos ei olisi työn mukanaan tuomaa toimeentuloa. Kuukausittain tilille napsahtava palkka on se juttu, joka mahdollistaa monen mukavan asian tekemisen, vaikkapa sen lomalle suunnitellun matkan toteutumisen.

Työ on myös tulevaisuuteni. Ilman työtä minulle ei kertyisi myöskään järkevää eläkettä. Ruusuiset suunnitelmat eläkepäivien matkustelusta voisi unohtaa.

Joskus kauhuskenaarioissa mietin, miltä tuntuisi saada yllättäen potkut. Pomo ilmoittaisi jonain tavallisena työaamuna, että valitettavasti tuotannollisista ja taloudellisista syistä emme pysty sinua enää työllistämään. Edessä olisi elämäni ensimmäisen kerran loma, joka olisi kaikkea muuta kuin toivottua.

Minulle yli viisikymppiselle keskiasteen koulutuksen saaneelle tuo olisi melkoinen kuolinisku. Kyllähän se tiedetään, että yli viisikymppisen työllistyminen on paljon heikompaa kuin nuoremman. Helsingin Sanomien TE- ja ELY-keskuksille teettämän kyselyn tulos oli masentava. Arvion mukaan vain 10-20 % yli 50-vuotiaista työttömistä saa uuden pysyvän työsuhteen ja yli 56-vuotiailla ei käytännössä ole enää mitään mahdollisuutta uudelleen työllistymiseen. Ikärasismi jyllää, surullista kyllä.

Suomessa oli toukokuussa 2017 297 000 työtöntä. Näistä 112 900 on yli 50-vuotiaita eli lähes 40 % (Tilastokeskus Työvoimatutkimus). Ikäluokassa 55-64 -vuotiaat työttömiä oli toukokuussa 2017 13,2 % enemmän kuin toukokuussa 2016.

Myös pitkäaikaistyöttömissä yli viisikymppiset pitävät johtopaikkaa. 60 vuotta täyttäneitä tässä ryhmässä on peräti reilu neljännes. Hirvittävää ajatella. Viisikymppisellä on työvuosia jäljellä ennen eläkeikää vielä 15 vuotta!

Itse en ole koskaan kuulunut mihinkään liittoon tai ollut edes työttömyyskassan jäsen. Yrittäjävuosina asia ei tuntunut ajankohtaiselta ja nyt myöhemmin palkansaajana en ole tullut asiaa edes ajatelleeksi.

Maalaamatta sen kummemmin piruja seinille tässä iässä työttömyysuhka pitäisi ottaa vakavasti ja olla tuudittautumatta tunteeseen, että tätä työtä tehdään koko loppu työura. Maailma ympärillämme muuttuu siihen malliin, että kuka tietää, tarvitaanko tekemääni työtä enää muutaman vuoden päästä. Vaikka juuri nyt työttömyys ei tunnu todennäköiseltä, nähtäväksi jää, mikä tilanne on lähitulevaisuudessa.

Huolettavinta asiassa on, että liittoon kuulumattomana jäisin peruspäivärahalle. Itse asiassa en ole edes tiennyt paljonko peruspäivärahani olisi ennen kuin kävin kurkkaamaassa Kelan sivuilta. Saisin keskimäärin 697 euroa kuukaudessa miinus verot. Apua! Siihen loppuisi samppanjan lipittely.

Entä voisiko minut noin vain irtisanoa ilman sen kummempia syitä? Lappu vain käteen kera kädenpudistuksen. Kiitos ja näkemiin. Aikamoisen altavastaaja olisin tuossa tilanteessa. Ilman asiantuntija-apua ongelmani kanssa totaalisen yksin.

Samanikäiselle ystävälleni kävi vuosi takaperin vähän ohraisesti. Työnantaja ilmoitti yksioikoisesti, että yli 20 vuotta kestänyt työsuhde osa-aikaistetaan. Mitenpä sitä maallikko pystyy tuossa tilanteessa puolustautumaan.

Tarkistin asian YTYn työsuhdeasiamieheltä. Työnantajalla on kyllä oikeus muuttaa työsuhde osa-aikaiseksi, mutta edellyttäen, että tarjolla oleva työ on taloudellisista, tuotannollisista tai toiminnan uudelleenjärjestelyistä johtuvista syistä olennaisesti vähentynyt. Jäin miettimään, että menettiköhän ystäväni neljänneksen palkastaan ihan syyttä suotta?

Irtisanomis- tai lomautustilanteessa varmasti rauhoittaisi tieto, että käytettävissäni on työsuhdeasioihin perehtynyt lakimies asiaani ajamassa ja pitämässä huolta siitä, että kaikkia lainsäädännön pykäliä varmasti noudatetaan. Tuntuisi edes vähän huojentavalta tietoisuus, että jossain istuu osaava asiantuntija keneen voin ottaa henkilökohtaisesti yhteyttä.

Vähemmän kuin yhden samppanjapullon hinnalla, 25,50 eurolla kuukaudessa, on mahdollista hankkia turvaa työttömyyttä vastaan sekä henkilökohtaista työsuhdeneuvontaa. Työttömyys romahduttaa aina tuloja, mutta oikeus ansiosidonnaiseen päivärahaan helpottaa elämää edes jossain määrin. Puhumattakaan siitä, että joku valvoo etujani tarkastaen mm. työsuhteen päättämisen tai osa-aikaistamisen lainvoimaisuuden.

Mikäli toimit yksityissektorilla esimiehenä tai asiantuntijatehtävissä, YTY voisi olla sinulle sopiva etujärjestö. Työttömyysturvan ja työsuhdeneuvonnan lisäksi YTYn urapalveluiden kautta olet oikeutettu myös koulutuksiin ja työnhaun konsultointiin.

Jos niin huonosti käy, että työsi loppuu, ole kaukoviisas. Ennakoi tilanne ja ole valmis.

www.yty.fi

Kaupallinen yhteistyö: Rantapallo ja YTY

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Previous Post Next Post

No Comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.