Täti-ihmiset, lähtekää rohkeasti yksin matkaan

Pariisi 1992, Charles de Gaullen lentokenttä. Kentällä seisoo avuton nuori nainen matkalaukun kanssa ja miettii miten päästä keskustaan.

Ensimmäinen yksin tekemäni ulkomaanmatka jännitti, eikä niin vähänkään. Suuri kaupunki tuntui pelottavalta ja hämmentävältä, mutta samalla niin kiehtovalta ja jännittävältä. Tuossa kohtaa jopa vähän harmitti, että tuli lähdettyä yksin matkaan. Joku kumma sisäinen polte vaan pakotti lähtemään ja niin monesti tuon jälkeenkin. Useasti myös ihan yksin.

60-luvun alussa syntyneelle yksin matkailu ei ollut mikään itsestäänselvyys. Valtaosa oman ikäluokkani edustajista oppi matkailemaan ”turvallisten” seuramatkojen kautta. Bussi odotti kentällä valmiina ja vei hotellin ovelle. Suomea puhuva opas jakoi huoneet ja tarvittaessa oli pitämässä kädestä kiinni lomaviikon aikana.

Pahimmillaan lomakohteeseen tutustuttiin matkanjärjestäjän valmisretkillä oppaan johdolla. Miten sitä nyt olisi itsekseen osannut mihinkään mennä? Kuljettiin sateenvarjon perässä kuin sopulilauma konsanaan ja katsottiin niitä kohteita, joita näytettiin. Kaikki oli pedattu valmiiksi, ateriatkin hoituivat usein hotellin buffetpöydästä. Muusta ei juuri tarvinnut huolehtia kuin, että paluupäivänä oli taas bussissa sovittuna aikana matkalla takaisin kentälle. Helppoa, mutta niin tylsän etukäteen pureksittua.

Converset

Kun tällaisen matkailumallin oppineena aloitti buukkaamaan itse lentonsa ja etsimään hotellinsa, kynnys oli suuri. Kun kerrointa vielä lisättiin lähtemällä reissuun yksin, voitte vain kuvitella, että aluksi jännitystä oli pelissä enemmän kuin riittämiin. Ei ihme, että Pariisin lentokentällä ahdisti.

Vaan siitä se sitten lähti niin omatoimimatkailu kuin yksin matkustaminenkin. Tein ensin lyhyempiä reissuja yksin Euroopassa: Italian riviera, Malta, Budapest, Lontoo, Madeira, Praha. Rohkeuden kasvettua uskaltauduin kiertomatkalle Itä-Kiinaan. Tätä matkaa tosin helpotti se, että osa reissusta oli valmiiksi järjestetty, mutta loppuosan sai viettää omineen Shanghaissa.

portaiden nousu

Ruokahalu syödessä kasvoi ja ensimmäisen pidempiaikaisen matkan tein yksin jo aiemmin pintapuolisesti tutuksi tulleeseen Lontooseen. Vietin siellä pari kesäkuukautta kaupunkia koluten. Asustelin edullisessa B&B -paikassa, jossa tutustui helposti myös muihin yksin matkustaviin.

Erityisesti jäi mieleen aussisupertäti Qwen, joka oli lähes kahdeksankymppinen maailmanmatkalainen. Qwenin kanssa tuli käytyä katsomassa Lontoon musikaaleja ja istuttua monet illat teekupposen ääressä maailmaa ihmettelemässä. Lontoon viikkojen jälkeen Qwen jatkoi matkaansa Nairobiin, jossa hänen tarkoituksensa oli liittyä safariporukan matkaan.

Tämä oli Qwenin ensimmäinen matka Afrikkaan ja muistan vieläkin kuinka hän edellisenä iltana jännitti suunnattomasti selviämistään. Vaikka kuinka olisi matkakonkari ja puhuisi englantia äidinkielenään, on inhimillistä, että uusi usein jännittää, jopa pelottaa. Mutta kuten Qwen totesi: kun on kerran lähtenyt, on pakko uskaltaa uudelleen.

Oli tosi kiinnostavaa saada viettää pidempi rupeama yhdessä Euroopan suurimmista kaupungeista. Ehdin tutustumaan Lontoon eri alueisiin ja huomaamaan kuinka Lontoo on kuin kokoelma pienempiä kaupunkeja. Erityisesti viehätyin Richmondiin, Lontoon esikaupunkiin, joka sijaitsee Thamesin rannalla. Alueelta löytyivät Lontoon parhaat puistot ja muutenkin meininki oli mukavan ”maalaista”.

espadrillokset

Seuraavana talvena vietin kuukauden päivät yksin Barcelonassa. Voi Barcelona, kuinka sinuun rakastuinkaan! Löysin kaupungista kaiken sen, mikä tekee matkasta täydellisen: auringon, meren, hyvät ravintolat, kiinnostavat nähtävyydet, kauniin arkkitehtuurin, viehkot vanhan kaupungin kujat ja mukavan kepeän elämänmenon… Ikävä oli palata kotiin.

Näistä hyvistä kokemuksista rohkaistuneena päätin käyttää tilannetta hyväkseni ja virkavapauden turvin vietin parin kuukauden pätkän syksyllä 2015 kiertämällä busseilla manner-Espanjaa. Aloitin reissuni Katalonian pohjoisosista ja pikku hiljaa valuin kohden etelää ja päätin road trippini Malagaan.

Noiden viikkojen aikana näin ja koin niin paljon, että loppua kohden huomasin jo paikkojen ja tapahtumien puuroutuvan muistissani. Onnekseni blogin kirjoittaminen jäsensi tapahtumia ja jätti jälkeensä ikimuistoisen päiväkirjan. Näistä kokemuksistani voit lukea blogini Espanja-osiosta https://www.rantapallo.fi/samppanjaamuovimukista/category/espanja/

Lähtisin milloin tahansa uudelleen saman tyyppiselle kiertomatkalle, niin sietämättömän hieno kokemus tämä matka oli. Pääsin jollain tasolla takaisin nuoruuden fiiliksiin: huolettomuuteen, päämäärättömyyteen, hetkiin jolloin jokainen päivä oli uusi seikkailu.

vincchi

Parasta yksin matkustamisessa mielestäni on se, ettei koskaan tarvitse tehdä kompromisseja. Voit täysin keskittyä siihen, mistä itse tykkäät. Mennä juuri sinne minne haluat. Tosin tämä tarkoittaa myös sitä, että joudut yksin huolehtimaan ja selviämään kaikesta. Toisaalta samalla koet myös onnistumisen iloa, mikä osaltaan kasvattaa itsevarmuuttasi.

Koen myös, että yksin matkustaessa näen ja koen jollain lailla enemmän. Olen ikään kuin aistit enemmän avoimina ja keskityn ympäristööni tarkemmin, mikä näkyy mm. valokuvaamisessa. Parhaat kuvat olen ottanut matkustaessani yksin.

Yksin matkailun ikävin puoli minulle on se, ettei vierellä ole ketään, jonka kanssa jakaa hurmaavia kokemuksia. Kun seisoin myöhäisillalla Eiffel-tornin näköalatasanteella koko valaistun Pariisin levittäytyessä ympärilläni silmän kantamattomiin, olisin siinä kohtaa ehdottomasti tarvinnut jonkun hehkuttamaan tätä kokemusta kanssani.

Toinen minulle vielä vaikea asia on illalla yksin syömään meneminen. Ehkä tätä pitäisi harjoitella, kuten teki Sari blogissa La Vida Loca. Menipä tuo urhea nainen oikein Michelin-tähditettyyn ravintolaan yksin illalliselle https://sarrrri.com/2017/01/yksin-illallisella/ Respect!

hiekkaa

Vielä kun pääsisin yksin matkustaessani eroon ensimmäisen päivän ahdistuksesta. Minulla menee aina tulopäivä hieman turhaan hermoiluun. Hermoiluun siitä, pääsenkö ongelmitta hotelliin, eksynkö ympäristössä tai tulenko ryöstetyksi. Olen vähän huvittunut itsekin siitä, että aluksi näen kaikki vastaantulijat potentiaalisina kriminaaleina, joiden tarkoitus on ryöstää käsilaukkuni. Jos yhtään lohduttaa, rahapussini on matkoilla varastettu kerran ja silloin en ollut yksin. Toisen kerran rahapussini varastettiin Suomessa kotiani lähimmässä Valintatalossa.

Rakkaat lukijani, etenkin te aikuiseen ikään ehtineet täti-ihmiset: lähtekää rohkeasti yksin reissuun. Maailma on ihmeellinen ja elämä liian lyhyt odotteluun. Jos ei aina löydy matkakumppania mukaan, matkoja ei kannata jättää tekemättä sen takia. Meillä on yksin matkailussa vielä sekin etu, että tässä iässä saa kulkea maailmalla pääosin hyvin rauhassa. Kukaan ei enää viheltele tai huutele täti-ihmisen perään. Valitettavasti 🙂

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

15 Comments

  • Reply Raino keskiviikko, maaliskuu 8, 2017 at 14:55

    Saa sedätkin yksin matkustaa!

    • Reply Annemaria keskiviikko, maaliskuu 8, 2017 at 18:51

      Enpä tiedä… setien tehtävä on hoitaa kotia tai hankkia lisää rahaa sillä aikaa, kun tädit liehuvat maailmalla 🙂 Totta puhuakseni tuntuu, että miesten on jostain syystä helpompaa lähteä yksin reissuun. Me naiset ollaan jotenkin enempi ryhmäsieluja ja varsin myös arempia.

  • Reply sarsa / Pohjoistuuli puhaltaa keskiviikko, maaliskuu 8, 2017 at 17:17

    Tää oli hyvä!

    • Reply Annemaria keskiviikko, maaliskuu 8, 2017 at 18:51

      🙂

  • Reply Sunna keskiviikko, maaliskuu 8, 2017 at 18:09

    Toivottavasti musta tulee joskus reissuileva täti-ihminen! Sitä ennen oon vain reissuileva tyttöihminen. Olipas Qwnin tarina liikuttava ja inspiroiva.

    • Reply Annemaria keskiviikko, maaliskuu 8, 2017 at 18:56

      Luulen, ettei nuoremmalla polvella ole koskaan samanlaista kynnystä yksin matkustamisessa kuin meillä vanhemmilla. Matkustaminen on teille nuoresta pitäen paljon luontevampaa ja tavallisempaa kuin omalla ikäpolvellani.Toi Qwen oli kyllä ihan huipputapaus. Siinä olisi tavoitetta kerrakseen. Mukavia matkoja sinulle. Onpahan vanhana mitä muistella 🙂

  • Reply Mirja torstai, maaliskuu 9, 2017 at 14:12

    Mä olen juuri nyt yksin 7 viikon reppumatkalla Malesiassa ja Sri Lankassa. Viime vuonna 5 viikkoa Ecuadorissa. Olen tavannut lukuisia yksin matkustavia +50-60 naisia mutta en yhtäkään miestä. He ovat aina parittain tai useimmin vaimon kanssa. Miehet ne vasta taluttajaa tarvitsevat. Itse olen 62 v.

    • Reply Annemaria torstai, maaliskuu 9, 2017 at 17:52

      Wau, melkoinen seikkailija olet. Toi Etelä-Amerikka olisi musta niin kiehtova, vaan tällaisena turvallisuushakuisena ihmisenä turvallisuustilanne on vähän mietityttänyt. Mahtavaa matkaa sinulle ja paljon hienoja kokemuksia.

      • Reply Mirja torstai, maaliskuu 16, 2017 at 07:46

        Kyllä siellä pitääkin olla tarkempana kuin monissa muissa maissa ja maanosissa. Riippuu myös kaupungista. Esim. juuri Ecuadorisssa Guayaquil on levottomampi kuin pääkaupunki Quito. Argentiinassa taas Cordoba ja Mendoza ovat ihan rauhallisia. Ja espanjaa pitää kyllä ainakin ymmärtää vähäsen. En osaa sitä itsekään kunnolla, mutta ranskaa osaan, ja se auttaa paljon.

  • Reply Pirjo Skopa torstai, maaliskuu 9, 2017 at 14:22

    Hieno juttu! Muutama vuosi sitten uskaltauduin minäkin yksinmatkailuun! Juuri Afrikasta palanneena voin mitä lämpimimmin suositella yksin uskaltautumista sekkailuun. Nyt viiden kaukomatkan jälkeen olen joka kerta kotiin palatessani niin onnellinen ja itsevarma, siinä hukkuvat niin omat kuin perillistenkin huolet ja murheet. On niin tyttömäinen olo. Ja aina pärjää ihmisten kanssa kun on avoin ja utelias mieli ja luottamus omiin kykyihin sekä kanssakulkijoihin väristä ja uskonnosta riippumatta.
    Ja kyllä ne miehet vieläkin huutelevat mukavia perään, vaikka olenkin jo mummoihminen mutten mummoutunut lainkaan! Rohkeutta sisaret, mitäs meillä on enää menetettävää!

    • Reply Annemaria torstai, maaliskuu 9, 2017 at 17:54

      Kiitos Pirjo. Ihania, elämänmakuisia sanoja. Elämässä tosiaankin kannattaa uskaltaa.

  • Reply Kirsi torstai, maaliskuu 9, 2017 at 20:58

    Varmasti lähtisinkin jonnekin reissuun yksin jos vaan olisi englanin kieli hallussa 🙁 Harmittaa olla riippuvainen muista.

    • Reply Annemaria torstai, maaliskuu 9, 2017 at 22:28

      Tottahan se on, että kielitaito helpottaa matkailua ja mahdollistaa monta asiaa. Tosin tiedänpä ainakin yhden ulkomaankohteen, jossa pärjää silkalla suomen kielellä. Hämmästyin suuresti, kun ensikerran kävin Espanjan Fuengirolassa. Siellähän saa äidinkielellämme palveluja lähes joka asiassa. Tosin hämmästyttävän pienelläkin matkailusanastolla pärjää. Ei muuta kuin kansalaisopiston enkun alkeiskurssille 🙂

  • Reply traveldreamer17 lauantai, maaliskuu 17, 2018 at 18:43

    Minä ihan kaipaan päästä matkalle itsekseni, vaikka on perhe (tai ehkä juuri siksi). Ainakin kerran vuodessa haluan mennä ihan yksin, jotta voin rauhassa valokuvailla ja tehdä mitä haluan, koska haluan. Kyllä minua välillä pelottaa ja tuo yksin syöminen on kyllä itselleni sellainen vaikea pala. Tykkään ottaa huoneistohotellin, niin voin tehdä itselleni ruokaa, jos en uskalla mennä ravintolaan.

    • Reply Annemaria lauantai, maaliskuu 17, 2018 at 21:25

      Sama juttu. Väliin on ihanaa ottaa sellaisia omia irtiottoja. Tykkään myös valokuvata ja se onnistuu ehdottomasti parhaiten yksin reissatessa. Sitä ikään kuin näkee asioita paremmin, koska keskittyy intensiivisemmin. Itse tykkään yksin matkatessa asua ennemmin hotelleissa, koska silloin olo tuntuu jotenkin turvallisemmalta, kun ympärillä on ihmisiä. Yritän syömiset ajoittaa myöhäiseen iltapäivään ja illaksi kannan hotellille vain jotain pikaruokaa tai pienempää naposteltavaa. Ehkä sitä vielä jonain päivänä minustakin kasvaa reipas tyttö, joka uskaltautuu yksin illalla syömään 🙂

    Vastaa käyttäjälle Raino Cancel Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.