Ranskan Rivieran kaunein näköala

Piti taasen huokaista. Wau! Luonto oli pannut tässä kohtaa parastaan.

Jos olet heikkona näköaloihin ja matkakohteesi on jossain päin Ranskan Rivieraa, älä jätä väliin Èzen kylää (Èze village). 427 metriä merenpinnan yläpuolella sijaitseva huikaisevilla maisemilla siunattu keskiaikainen linnoituskylä tarjoaa samalla aikamatkan taaksepäin. Ja viehättävän, kuvauksellisen ympäristön, jossa kameralla riittää toden teolla töitä.

eze20eze18eze10eze12eze15

Kapeat sokkeloiset kujat johdattavat kulkijaa yhä ylemmäs ja ylemmäs. Rosoisia kiviseinämiä rikkovat aika ajoin pienet artesaaniputiikit ja taidegalleriat. Itseasiassa aika mukavia kauppoja ja kauniita tuotteita, jos olet kiinnostunut esimerkiksi koruista tai vaatteista.

Marraskuisena lauantaina kylässä oli miellyttävän rauhaisa tunnelma. Meidän lisäksi vain muutama turisti seikkaili kylälabyrintissä eikä koko kylässä muutenkaan asu kuin noin 2700 asukasta. Kuumimpana turistisesonkina tunnelma on varmasti aivan toinen. Kapeat kujat ruuhkautuvat helposti.

eze7eze6eze16

Kylästä löytyy peräti kaksi viiden tähden luksushotellia, joista molemmat olivat sulkeneet ovensa talvikuukausiksi. Toisen näistä hotelleista, Château Èzan, on perustanut Ruotsin prinssi Vilhelm 1920 entiseen linnaan. Voin vain kuvitella millaiset näköalat aukeavat parvekkeilta, jotka lähes ”roikkuvat” meren yllä. Noissa maisemissa vanhassa linnassa olisi kyllä aika hulppeaa majoittua, vaan myös himppasen tyyristä. Uteliaana täti-ihmisenä piti kuitenkin vähän kurkkia toisen hotellin rautaportin rakosista.

uteliaseze14eze9eze8

Kylän raittia kannattaa kavuta aivan ylös saakka. Päästäksesi täysin nauttimaan huikeista näköaloista Välimerelle ja ympäröivään vuoristoon älä epäröi maksaa kuuden euron hintaista pääsymaksua, jolla pääset myös käyskentelemään vanhan linnan raunioille rakennettuun kaktuspuistoon. Puisto oli kivasti toteutettu kokonaisuus, jossa kaktusten lomassa naisfiguurit tuijottelevat kaihoisasti kauas merelle. Mikään ei kuitenkaan voita huikeaa panoraamanäkymää.

eze3eze17ezekaktuspuistoeze4eze5eze21kaktukset

Èzen kylään pääsee puolessa tunnissa Nizzasta busseilla 82 ja 112. Bussit lähtevät läheltä satamaa pysäkiltä nimeltään Max Barel ja matka yhteen suuntaan maksaa ainoastaan 1,50 euroa. Jos haluat nimenomaan tähän Èzen kylään (Èze village), älä mene bussiin 100, jonka määränpää on Monaco. Sillä pääset lähes saman nimiseen paikkaan, Ezé-sur-Meriin, joka sijaitsee alhaalla meren rannalla.

Èze ja Ranskan Rivieran upeat maisemat herättivät kiinnostuksen ja uteliaisuuden näitä sympaattisia provencelaisia kyliä ja kaupunkeja kohtaan. Pakko on lähteä ottamaan selvää, mitä muuta hienoa sieltä rannikolta löytyykään. Kiitos vaan Norwegianille Cyber Mondayn edullisista kampanjalipuista, joille ei yksinkertaisesti voinut sanoa ei. Joten helmikuussa à bientôt Cote d’Azur.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

10 Comments

  • Reply Outi perjantai, joulukuu 2, 2016 at 15:57

    Onpa kyllä vallan viehättävän näköistä, ja miten tunnelmallisen oloisia pieniä kujia! Multa meni harmillisesti kaikki Cyber Mondayt ja Black Fridayt ohi, joten täytynee odotella muita kevään tarjouslentoja.

    • Reply Annemaria lauantai, joulukuu 3, 2016 at 05:11

      Älä huoli, onneksi noita tarjouskampanjoita on nykyisin tiheään. Kiva matkavuosi Outi sulla, luin äskettäin uusimman postauksesi. Vitsi, että tuo Islanti kiinnostaisi.

  • Reply Sofia perjantai, joulukuu 2, 2016 at 16:20

    Olipa hauska sattuma että kirjoiteltiin samasta kohteesta samana päivänä! 😀
    Ihania kuvia sinulla, erityisesti tuo yksi naispatsaan kuva pisti naurattamaan kun on niin samanlainen kuin minullakin. Hyvää loppuvuotta sinulle! 🙂

    • Reply Annemaria lauantai, joulukuu 3, 2016 at 05:09

      Hauska sattuma. Kun jaoin postauksen Reissupostauksissa, en ollut uskoa silmiä, että joku oli juuri laittanut oman postauksensa samasta piskuisesta kylästä. Rupesi huvittamaan, kun katsoin sun ottamia kuvia. Samat paikat on näköjään bongattu ja kuvattu 🙂 ja vielä useasti sama kuvakulma. Hyviä kuvia sullakin.

  • Reply Janni / Lentopelko perjantai, joulukuu 2, 2016 at 21:01

    Ihanan näkönen paikka, tuolla vois kyllä vierailla! Upeat näköalat tuolta ylhäältä ja noissa pikkukujissa on aina ihan oma viehätyksensä. (:

    • Reply Annemaria lauantai, joulukuu 3, 2016 at 05:05

      Niin on. On jotenkin ihanaa eksyä noille salaperäisille kujille ja antaa niiden vain viedä.

  • Reply Heidi / Seikkailujen helmiä sunnuntai, joulukuu 4, 2016 at 00:32

    Vau! Upea paikka ja kauniita kuvia! Täytyy ehottomasti painaa mieleen jos joskus nuille seuduille eksyy! 🙂

    • Reply Annemaria sunnuntai, joulukuu 4, 2016 at 11:39

      Viehättävä paikka todella. Ja tuolta pääsee matkaa jatkamaan bussilla vaikka Monacoon.

  • Reply Arja P. sunnuntai, heinäkuu 14, 2019 at 10:45

    Minäkin pidin näkymiä Ezen vuoristosta yhtenä Rivieran kauneimmista. Toinen paikka, mikä on ehdottomasti näkemisen arvoinen, on Villa Rothschild Saint-Jean-Cap-Ferratissa. Kartanon alue on jaettu yhdeksään eri teeman mukaiseen puutarhaan, joissa voi vain haukkua henkeä. Kiertelyn lomassa kannattaa nauttia hyvästä ruoasta ja juomasta puutarharavintolassa. Ateria oli muuten yksi parhaimmista Nizzassa nautituista.

    • Reply Annemaria sunnuntai, heinäkuu 14, 2019 at 19:41

      Kiitos vinkistä. Olisi mun paikka ihan ehdottomasti. Rakastan kauniita puutarhoja ja tuollahan tuota silmänruokaa näyttäisi olevan tarjolla aika tavalla. Laitetaanpa korvan taakse, jos noille seuduille satun milloin uudestaan menemään.

    Vastaa käyttäjälle Janni / Lentopelko Cancel Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.