Suomen suurin matkablogiyhteisö
Suomi Yleinen

Naisten Tyylipäivässä ideoita hakemassa

sunnuntai, 17 huhtikuun, 2016

Nainen tarvitsee joskus päivän itselleen. Ja kaikelle naiselliselle ihanuudelle.

Kun samassa tilaisuudessa oli mahdollista tavata kaksi voimanaista, Raili Hulkkonen ja Saimi Hoyer, päätin osallistua Lappeenrannan Kasinolla järjestettävään naisten Tyylipäivään. Hyvinvointipalveluiden koulutusta tarjoava Loista Oy järjestää eri puolilla Suomea naisille suunnattuja tyylipäiviä, joissa asiantuntijat opastavat ja antavat yksilöllisiä vinkkejä oman ulkoisen habituksen parantamiseen. Osanottajamäärä on aina rajattu johtuen yksilöllisestä ohjauksesta kampauksessa ja meikkauksessa.

Näin vanhenevan täti-ihmisen vinkkelistä tarkasteltuna tuntuu, että jonkinmoista päivitystä tässä kipeästi kaivattiinkin. Jotenkaan ei osaa oikein uudistua, vaan junnaa vuodesta toiseen niin pukeutumisessa, hiuksissa ja meikissä samassa vakiintuneessa linjassa.

Päivä aloitettiin lasillisella helmeilevää skumppaa, kuinkas muuten, ja meitä naisia hellivät Lappeenrannan Teekkarilaulajat sulosävelin. Jokaiselle osallistujalle oli varattu oma aika niin kampaajalle kuin meikkaajalle ja omaa käsittelyä odotellessa saattoi kierrellä hipeltämässä ja tutkailemassa paikalla olevien yritysten tarjontaa. Osastoilta löytyi mm. laatukosmetiikkaa, kevään vaatteita, koruja, huiveja, laukkuja ja mielenkiintoisia silmälasikehyksiä.

Voimakaksikko: räväkkä Raili ja loistava Saimi, nainen jonka tunnistaa tukastaan.Saimi ja RailiHurmaavat Lappeenrannan Teekkarilaulajat lauloivat sydämiin.teekkaritIhania kevään värejä: räiskyvää oranssia, pinkkiä ja turkoosia, hempeitä pastelleja, silkkiä ja pellavaa. Ja laukkujahan ei voi koskaan olla liikaa.Huivitpellavaakevään pastellitTyylipäivä3

laukkuja

Helsinkiläisen Puuterihuone Oy:n Timo Andersson oli tuonut paikalle laajan valikoiman italialaisia ja ranskalaisia silmälasikehyksiä, joista tämä asiantuntija etsi kunkin piirteisiin, persoonaan, tyyliin ja värimaailmaan parhaiten sopivat pokat. Jokainen silmälasien käyttäjä kyllä tietää kuinka vaikeaa sopivien kehysten valinta voikaan olla. Täytyy myöntää, että herra Anderssonilla oli silmää. Ystävälleni valikoituvat keveät titaanikehykset, joiden ilmettä ja väriä sai muunnella erilaisilla kehysten päälle kiinnitettävillä lisäosilla.

Pokien valinta on haastavaa. Timo Andersson apuna täydellisten kehysten löytämisessä. Onnistunut valinta, eikö vaan?Lasien valintatiinapokat2

Omat hiukseni saivat naiselliset kiharat kampaajan käsittelyssä ja meikissä Raili antoi erinomaisen vinkin ikääntyvän naisen laskeutuvien silmäluomien meikkaukseen. Luomille levitettiin reilusti mattaa tummanruskeaa luomiväriä, niin tummaa, etten itse olisi varsin koskaan valinnut. Sen sijaan, että väriä olisi häivytetty sulkamaisesti kohti silmäkulmaa, pääpaino tulikin luomen keskiosalle. Tumman silmämeikin ja alaluomen ruskean pehmennetyn rajauksen ansiosta silmäni nousivat huomattavasti paremmin esille meikin olematta mitenkään kovan näköinen.

Täti-ihminen Suomen ykkösmeikkaajan opissa. Asiantuntijat opastivat yksilötasolla ihonhoidossa, meikkauksessa, pukeutumisessa ja hiusten laitossa. Raili Hulkkonen

Tyylipäivä2kampaajallasaimi

Lounaan jälkeen Saimi Hoyer juonsi muotinäytöksen, jossa oli mukana paikallisten yritysten kevään muotia. Mieleen jäivät mm. ihanat naiselliset mekot. Kiinnostavaa oli myös oivaltaa kuinka yksinkertaiselle asulle saatiin kummasti ilmettä värikkäällä huivilla. Olen aina ollut vähän huono käyttämään huiveja ja koruja pukeutumisessa, joten tässäkin kohdassa olisi petraamisen tarvetta.

Saimi Hoyer juonsi muotinäytöksen. Mukana järjestäjätahon Loista Oy:n Ritva Penttilä-Pietarinen.Saimi ja Ritva Helmat heilumaan. Heleää ja naisellista kevät- ja kesämuotia.juhlamuotia2muotinäytös2Muotinäytös

Tyylipäivä oli kaiken puolin ilahduttava ja myönteinen kokemus. Oli kiinnostavaa saada henkilökohtaista opastusta omaan ulkonäköön liittyvissä asioissa ja samalla oli mukavaa tavata myös muita kanssasiskoja. Tapahtumassa oli paljon hyvää ja positiivista naisenergiaa. Tosin olisin kaivannut vaikka lyhyehköjä puheenvuoroja mukana olleilta muodin ja kauneuden ammattilaisilta.

Tyylipäivä oli hyvän mielen antoisa päivä meille kaikille ihanille, kauniille, upeille, tyylikkäille, suloisille, taitaville, rakastettaville ja hurmaaville naisille. Muutama tuntinen niin ihanaa vain minulle suunnattua aikaa ja naisellista hemmottelua. Juuri tällaisen päivän jokainen nainen tarvitsee aina silloin tällöin.

Seuraava Tyylipäivä on suunnitteilla Saimi Hoyerin uutukaiseen yritykseen hotelli Punkaharjuun.

Malja keväälle ja ihanalle naiseudelle!Skumppaa

Samppanjaa muovimukista nyt myös Facebookissa: www.facebook.com/samppanjaamuovimukista ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.