Halpa ja helppo ulkomaanmatka: risteillen Pietariin viisumitta

Täytyy myöntää, ei tullut Pietari ensimmäiseksi mieleen miettiessäni pientä irtiottoa ja mukavaa viikonloppumatkaa. Luulin aina, että kaikkiin Venäjän matkoihin tarvitaan pakollinen viisumi, joka nostaa matkan hintaa ja estää nopean lähdön. Tässä olin väärässä. On olemassa keino lähteä itänaapuriin helposti ilman viisumia, nopealla aikataululla ja vielä edullisesti.

Yön yli risteillen Helsingistä Pietariin

Lähdin ystäväni kanssa ex tempore risteilylle Pietariin, jossa vietimme mielenkiintoisen kaupunkipäivän. Venäläinen varustamo St. Peter Line järjestää Helsingistä Pietariin viisumivapaita risteilymatkoja, joilla voi maksimissaan olla maissa 72 tuntia eli yöpyä jopa kaksi yötä hotellissa. Oma matkamme oli ns. Päivä Pietarissa -risteily, jossa yövyimme laivalla mennen ja tullen.

Risteilyalus Princess Anastasia lähti Helsingistä lauantai iltana kello 18. Majoituimme kahden hengen hyttiin, joka ei ollut suuren suuri, mutta siisti ja asiallinen ja josta kaikki tarvittava löytyi. Anastasia on vanha Viking Linen Olympia-laiva, joka liikennöi tätä nykyä Maltan lipun alla.

Vaikka aluksella on ikää, se ei missään nimessä ollut mikään kulahtanut paatti, päin vastoin. Yleisilme kauttaaltaan oli erittäin siisti ja itse asiassa parempi mitä odotimme. Pientä ajanpatinaa ja 80-luvun rakenteellisia ratkaisuja tiloissa toki on, mutta niin kalusteet kuin tekstiilit olivat uusittuja ja hyväkuntoisia.

Princess Anastasia -aluksen siisteys oli silmiinpistävää.St Petersline3St Petersline5St Petersline1St Petersline9

Laivalta löytyy muutama ravintola, yökerho, kasino, kauneussalonki, saunaosasto ja pieni tax free myymälä. Matkustajia ei ollut kovin paljoa, mikä antoi risteilylle mukavan rauhallisen ja kotoisan tunnelman. Suurin osa matkustajista oli venäläisiä eri ikäisiä pariskuntia ja perheitä lasten kanssa. Väkisinkin tuli verrattua laivaa Tallinnan risteilijöihin ja täytyy sanoa, että tunnelma oli aivan vastakkainen. Liekö tällä risteilyllä poikkeuksellisen siistiä väkeä, mutta humalahakuisia bileporukoita ei silmiimme sattunut.

Illastimme laivan italialaisessa ravintolassa, jonka ruoka oli hyvää keskitasoa ja saamamme palvelu miellyttävältä miestarjoilijalta vielä parempaa. Tuntuu aina hyvältä saada jo harvinaiseksi käynyttä vanhan ajan hienovaraista ja huomaavaista palvelua. Mukava yllätys oli myös laivan tarjouskampanja juomien hinnoissa: skumppapullomme maksoi yllättäen listahintaa 30 % vähemmän.

Valkoisilla hansikkailla skumppaa ja Napoleon-kakkua vaativille täti-ihmisille 🙂 Palvelu oli todella hyvää.St PeterslineNapoleon kakku

Puoli yhdeksältä aamulla laiva saapui satamaan ja siirryimme passintarkastuksen jälkeen meitä odottavaan pikkubussiin, joka kiikutti ydinkeskustaan Iisakin kirkon kupeeseen. Samasta paikasta alkuillasta bussi nouti meidät takaisin terminaaliin. Tämä jos mikä oli mukavan vaivatonta.

Päivä Pietarissa ja ilta yökerhossa

Pietari yllätti iloisesti. Päivän aikana tuli nähtyä legendaarinen kirjakauppa, loistelias herkkukauppa, yksi maailman kauneimmista kirkoista, syötyä makunystyröitä hivelevä ateria käsittämättömän halpaan hintaan, istuttua viihtyisissä kahviloissa ja ihasteltua menneen maailman loistokasta arkkitehtuuria. Ja toki juotua vähän skumppaakin. Pietaripäivästä kirjoitan oman postauksen tuonnempana.

Laiva lähti sunnuntai iltana kello 19 takaisin kohden Helsinkiä. Tällä kertaa täti-ihmiset jaksoivat istua yökerhossa vähän myöhempään ja mikäs siinä, sillä iltaa siivitti yllättävän hyvä tanssishow. Mainittakoon myös, että laivalla oli tarjolla niin meno- kuin paluumatkalla elävää musiikkia ja eipä yhtään hassumpaa sellaista. Tanssihaluisille lattialla olisi ollut kummasti tilaa.

Nyt low-season aikana laivalla oli paljon hyviä tarjouksia: alkuillasta happy hour, kaikista juomista 30 % alennusta ja kauneushoitolassa hiusten leikkauksista ja värjäyksistä puolet hinnasta pois. Tax free myymälässä tupakka oli halpaa (kartonki 18 euroa) ja vodka luonnollisesti. Pikaisen silmäyksen perusteella myös kosmetiikka näytti olevan maahintojamme edullisempaa. Laivan oma tax free myymälä oli pieni, mutta vähän parempi valikoima oli Pietarin pään laivaterminaalin myymälässä. Tosin varaudu siihen, että maista ostetut tuliaispullot otetaan laivalla pois ja lappua vastaan saat ne aamulla takaisin.

St Petersline6st Petersline7St Petersline4St Petersline8

Ensi kerralla kulttuuria vai jääkiekkoa?

Laiva saapui Helsinkiin aamulla kello kahdeksan, mitä ennen kävimme paremmalla ns. deluxe-aamiaisella laivan New York -ravintolassa. Aamiainen oli hyvä, mutta tunnelmaa häiritsi taustalla soiva monotoninen teknopoppi. Mieluimmin olisi meriaamiaisella kuunnellut jotain rauhallisempaa musiikkia.

Jos jotain negatiivista pitäisi risteilystä mainita, kansainvälistä viestintää voisi laivalla lisätä. Erilaiset opastetekstit, esitteet ja ohjelmien juonnot olivat monessa kohdin vain venäjäksi. Jos ei nyt ihan suomea voi vaatia, olisiko iso vaiva saada edes englanti laivan toiseksi informaatiokieleksi? Venäjää osaamaton jää monessa asiassa hieman ulkopuoliseksi.

Kaiken kaikkiaan risteilykokemus jäi plussan puolelle. En muista olenko koskaan aiemmin ollut laivalla, jossa on näin rauhallinen tunnelma. Joka paikkaan mahtui, ei jonottamista, ei ryysäilyä, ei turhaa odottamista ja tarjoilu pelasi.

En pidä pahana St. Peter Linen risteilyjen hintapuoltakaan. Tekemämme risteilypaketti maksaa huhtikuun loppupuolelle asti lauantai lähdöillä kahden hengen hytissä kahdelta hengeltä alkaen 227 euroa (sisältää menopaluu laivamatkan, 2-hengen B-luokan hytin, bussikuljetukset terminaalista keskustaan ja takaisin sekä pakolliset polttoainelisä- ja satamamaksut). Siis reilut 113 euroa/hlö. Ei paha hinta ollenkaan ottaen huomioon, että pelkkä kertaviisumi ilman majoitusta maksaisi yli 80 euroa hengeltä.

Pietari oli kauniita pastellinsävyisiä taloja ja hengästyttävän suurta arkkitehtuuria.Pietari8Iisakin kirkkoPietari oli kahviloita ja jumalaisia leivoksia.KirjakahvilaPietari6Pietari oli maatuskanukkeja ja karvahattuja.maatuskatKarvahatut

Ruplan kurssin romahdus on halpuuttanut Venäjän hotellihintoja. St Peter Line tarjoaa valmiita hotellipaketteja Pietarin hyvätasoisiin Sokos-hotelleihin, mutta asiakas voi halutessaan hankkia hotellimajoittumiset myös itse. Saako enää mistään muusta suurkaupungista kahden hengen huoneen loistoluokan viiden tähden hotellista aamiaisella alle satasella vuorokausi?

Mietin myös, että tasokkaan ooppera- ja balettitarjonnan kaupunkina Pietarin hotellimatkaan voisi yhdistää kulttuuria jossain kaupungin upeista teattereista. Äkkivilkaisulla tätäkin iloa löytyy huomattavasti omaa maatamme edullisemmin. Niin ja jääkiekon ystävää hemmotellaan toukokuussa, jolloin Pietarissa pelataan lätkän MM-kisoja. Käy kurkkaamassa St. Peter Linen kisamatkapaketit (http://www.stpeterline.fi/hotellipakettimatka-jaakiekon-mm-kisojen-aikana). Siinäpä pulma: ensi kerralla balettia, oopperaa vai jääkiekkoa?

Tämä risteily toteutettiin yhteistyössä St. Peter Linen kanssa.

www.stpeterline.fi

 

Samppanjaa muovimukista blogi on nyt myös Facebookissa: www.facebook.com/samppanjaamuovimukista. Käy tykkäämässä.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

10 Comments

  • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta tiistai, helmikuu 23, 2016 at 14:34

    Mua kyllä Pietari kiehtoisi. Haluaisin kyllä viipyä pidempään kuin päivän.

    • Reply Annemaria tiistai, helmikuu 23, 2016 at 17:50

      Pietari osoittautui omalla laillaan kiehtovaksi. Muutamassa tunnissa sai vain pientä pintaraapaisua ja ruokahalu vain kasvoi. Parin yön reissu olis keväällä suunnitelmissa.

  • Reply Maarit Johanna tiistai, helmikuu 23, 2016 at 15:05

    Ihanaa! Kävin samanmoisella risteilyllä itse marraskuussa ja tykkäsin tosi tosi paljon. Koitan nyt houkutella perhettäni mukaan keväällä Pietarin risteilylle. Haluaisin ehdottomasti pidemmäksi aikaa kaupunkiin. Se 2-3 yötä perillä olis aika sopivan mittainen loma Pietarissa. Ihastuin, todellakin 🙂

    • Reply Annemaria tiistai, helmikuu 23, 2016 at 17:58

      Positiivinen oli kokemus itsellänikin. Taka-alalla kummitteli varmaan käsitys vanhasta Leningradin neukkumeiningistä. Vaikka kaupunki on tänäkin päivänä melkoisen musta-valkoinen, vanha loisto nousee esiin sieltä täältä, tarjolla on kulttuuria kaikissa muodoin niin paljon kuin sielu sietää, hyvistä ruokapaikoista ei ole pulaa ja ruplan nykykurssi on tehnyt kaupungista edullisen. Keväällä toiveena huippuhotelliin kahdeksi yöksi 🙂

  • Reply Geografia keskiviikko, helmikuu 24, 2016 at 13:00

    Pietari on mahtava kaupunki ja yllättävän moni suomalainen ei ole koskaan käynyt tuolla. Todellinen suurkaupunki, mahtava historia mutta myös elävä nykyhetki. Toki en tiedä, miten viimeisten vuosien tapahtumat ovat vaikuttaneet esim. siihen miten vaikkapa rajaviranomaiset suhtautuvat ulkomaalaisiin.

    • Reply Annemaria keskiviikko, helmikuu 24, 2016 at 13:39

      Yllätti itsenikin miten paljon mielenkiintoista nähtävää Pietari tarjoaa. Nähtävyysähky iskee helposti 🙂

  • Reply Marko keskiviikko, helmikuu 24, 2016 at 15:52

    Hieno artikkeli! Kirjoitin tästä artikkelista jutun tänne 🙂
    http://www.visitpietari.fi/tutustu-mielenkiintoiseen-blogiartikkeliin-pietarista/

    • Reply Annemaria keskiviikko, helmikuu 24, 2016 at 21:31

      Kiitos paljon. Lisää Pietari-juttua tulossa seuraavassa postauksessa.

  • Reply Raimo Rusanen perjantai, helmikuu 26, 2016 at 00:22

    Retket Pietarissa

    Tutustu Pietariin antoisilla retkillämme!

    St. Peter Linen erilaiset retket ovat oiva tapa tutustua kaupunkiin. Voit varata mieleisesi retken jo hytti- tai hotellipakettivarausta tehdessäsi. Voit myös varata retken laivalta edellisenä iltana.

    Retkiltä voi jäädä pois jo keskustassa, Sokos Hotel Vasilievskyn kohdalla tai satamassa (jollei toisin ole mainittu).
    Retket voidaan perua mikäli retkelle ei ole ilmoittautunut riittävää määrää osallistujia. Varmista retken toteutuminen edeltävänä iltana laivan ShorEx-tiskiltä.
    Retkien opastuskieli on suomi, retkiä järjestetään myös englanninkielellä.
    Retkillä ei käydä nähtävyyksissä mikäli sitä ei erikseen mainita retkikuvauksessa.
    Retkien kestoon saattaa vaikuttaa Pietarin toisinaan ruuhkainen liikenne.
    Retkien alkamisajat: Retket alkavat klo 10.00, bussi on lähtöpaikalla klo 9.45 alkaen.
    Retkien tilausehdot

  • Reply Raimo Rusanen perjantai, helmikuu 26, 2016 at 00:43

    http://www.stpeterline.fi/pietari#retket

  • Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.