Matkakuumeisen fiilistelyä Matkamessuilla

”Matkustamiseen käytetty raha tekee ihmisestä rikkaamman”.   – Cheek

Tässä olen Cheekin kanssa täysin samaa mieltä. Matkailuun käytetty raha ei koskaan mene hukkaan. Tosiasia kuitenkin on, että loppuvuoden matkat ovat keventäneet tilini saldoa sen verran, että nyt on hetki pantava jäitä hattuun ja paranneltava taloustilannetta. Toinen tosiasia on, että matkat ovat aina mielessä, mutta onneksi haaveilu ja suunnittelu eivät maksa mitään.

Paras paikka matkailuun koukuttuneelle on tammikuinen Helsingin Messukeskuksessa järjestettävä Matkamessut. Tämä vuotuinen Pohjois-Euroopan suurin matkailutapahtuma antaa mielenkiintoisen viitekehyksen tehdä fiilistelypohjainen maailmanympärimatka ja kerätä ideoita sekä materiaalia tulevia matkoja varten.

sambaathaimaa

Espanjaan hurahtaneelle täti-ihmiselle tämän vuotisen messutarjonnan parhaimmistoa oli laajahko Espanjan osasto, josta löysin kassillisen kiinnostavaa materiaalia. Odotan innolla maaliskuun lopulle suunniteltua parin viikon kiertomatkaamme Kataloniaan. Olin ilahtunut saadessani Katalonian ständiltä alueesta hyviä matkailukarttoja ja yksityiskohtaista infoa. Erityisen kiinnostuksen kohteeksi nousivat mm. Katalonian viinireitit ja Costa Bravan rannikkoa pitkin kulkevat vaelluspolut.

Mielenkiintoinen messututtavuus oli myös TR-Kielimatkat, jonka tarjonnasta bongasin 50+ kielimatkat. Espanjan opiskelu kiinnostaisi ja voisiko siihen tehokkaampaa keinoa olla kuin opiskella autenttisissa olosuhteissa ja asua espanjaa puhuvassa isäntäperheessä. Kurssien ohjelma on suunniteltu vastaamaan enemmän aikuisempaa makua keskittyen kielen opiskelun lisäksi maan kulttuuriin tutustumiseen.

Sen verran köyhä tavismatkaaja olen, etten ole koskaan elämässäni matkustanut business-luokassa. Karvalakkipuolen matkustaja sai Matkamessuilla fiilistellä paremmasta matkustustavasta Finnairin osastolla, jossa pääsi kokeilemaan uuden A350 koneen business-luokan istuinta. Saatoin kuvitella kuinka miellyttävästi pitkäkin lentomatka sujuisi tässä täysin makuuasentoon laskeutuvassa tuolissa.

FinnairFinnair2

Messujen inspiroivinta palvelua sain risteilymatkoihin erikoistuneen ”We love Cruises” matkatoimiston osastolta. Nuoret, innostavat tytöt osastolla saivat risteilyihin nuivasti suhtautuvan täti-ihmisen pään käännettyä. Stereotyyppinen kuvani harmaapäisistä permanenttimummoista bingoa pelaamassa mureni, kiitos näiden tuotteensa tuntevien ja oikealla asenteella varustettujen nuorten. Pitäisi kai se joskus kokeilla risteilymatkaa jollain noista hulppeista luksuskruisaajista. Voi olla, että Azamaran pullean luksusristeilyesitteen kanssa vierähtää jokunen ilta oikein rattoisasti. (Kumma kyllä niitäkin osastoja oli, joiden henkilökuntaa tuntui kiinnostavan enemmän oma kännykkä tai seurustelu oman väen kanssa. Ihmetystä herätti myös joidenkin esittelijöiden käsittämättömän heikko tuotetuntemus.)

rsiteilyt

Messuosastoja kierrellessä väkisinkin tuli mieleen, että onko enää nettiaikakaudella järkevää lähteä messuille esittelemään matkoja maa- tai yrityskohtaisesti? Pitäisikö enemmän miettiä tarjontaa tuote- tai kohderyhmälähtöisesti?

Ajatellaanpa vaikkapa häntä, jota kiinnostaa jääkiipeily ulkomailla. Aika vaikeaa lähteä osastokohtaisesti jäljittämään tarjontaa sen sijaan, että messuilla olisikin yksi iso osasto, jonka matkatarjonta olisi keskittynyt harrastematkoihin. Samalla konseptilla voisi miettiä luksusmatkojen osastoa, kaupunki/kulttuurimatkoja, viini/ruokamatkoja, lapsiperheille suunnattua matkatarjontaa, seniorimatkoja tai risteilymatkoja, kuten yllä mainitulla We love Cruises -osastolla. Uskon, että matkaaja löytäisi näin helpommin uusia matkaideoita juuri siitä matkagenrestä, joka häntä erityisesti kiinnostaa.

Joka tapauksessa matkamessuilla on hauskaa käydä vuosittain fiilistelemässä. Kotiin viemiseksi olin haalinut jälleen pari painavaa kassillista materiaalia, joten unelmointi ja uusien matkojen suunnittelu jatkuu lähipäivät kotisohvalla.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Assi sunnuntai, tammikuu 24, 2016 at 20:03

    Itse en matkamessuille päässyt lähtemään, joten kieli pitkällä (ja vähän kateellisena) odottelen muiden bloggaajien postauksia aiheesta. Musta tuo osastojen teemoittaminen kuulostaa kuluttajan näkökulmasta ehdottomasti järkevältä, mutta toisaalta voisi olla haastavaa toteuttaa, jos esim. samasta firmasta pitäisi olla väkeä usealla eri osastolla.

    • Reply Annemaria maanantai, tammikuu 25, 2016 at 09:18

      Olet oikeassa Assi, varmaan teemoittain rakennetut messut ovat haasteellisempia näytteilleasettajille, etenkin jos tarjonta on laajaa. Ehkä siinä pitäisi sitten enemmän keskittyä päätuotteisiin sen sijaan, että tarjotaan vähän kaikkea. Netti on mullistanut tiedonsaannin siinä määrin, että mietityttää, onko vanhalla konseptilla toteutettujen messujen aika pian ohi vai pitäisikö ajattelumaailmaa jotenkin uudistaa?

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.