Suomen suurin matkablogiyhteisö
Yleinen

Muuttamisen problematiikkaa – liian tavaran ongelma

sunnuntai, syyskuu 27, 2020

Muuttaminen on hyödyllistä. Tulee käytyä kodin irtaimisto läpi ja tehtyä inventaariota kaappien ja varaston sisällöstä. Ja samalla huomattua, miten paljon tarpeetonta tavaraa vuosien varrella onkaan kertynyt.

Sitä muuttuu vuosien kuluessa monessa asiassa. Omalla kohdallani olen huomannut, että mitä enemmän tulee ikää, sitä vähemmän annan arvoa kaikenlaiselle tavaralle. Ennemminkin ärsyttää, että kaapit ovat täynnä kamaa, jota emme yksinkertaisesti tarvitse mihinkään.

Liiasta tavarasta haluaisi päästä eroon, mutta se ei ole ihan yksinkertaista. Niin paljon on nurkissamme sellaisia esineitä, jota ei noin vain raaski kantaa kierrätyskeskukseen, enkä oikein tiedä olisiko niistä kukaan valmis maksamaan mitään. Toisaalta täytyy myöntää, että joukossa on paljon myös sellaisia tavaroita, joihin on jotenkin kiintynyt.

Kokoelma vanhoja korurasioita ja hajuvesipulloja, pino ylimääräisiä tauluja varaston lattialla, mittava määrä viini-, keitto- ja matkakirjoja, nuoruuteni runokirjakokoelma, hopeisia ruokailuvälineitä ja ottimia, joita ei koskaan käytetä, tuhoton määrä erilaisia laseja, kynttiläjalkoja ja -lyhtyjä, miehen LP-levykokoelma…

Käyttämättömän ja tarpeettoman tavaran listaa voisi jatkaa loputtomiin. En edes muistanut kaikkea ”roinaa”, mitä meillä onkaan. Muuttoa varten tyhjensimme takimmaiset varaston nurkat ja ylimmäiset kaapit, joita ei vuosiin oltu availtu. Suorastaan hämmästyimme, kun eteen tuli tavaroita, joiden olemassaolon olimme täysin unohtaneet.

Muuttolaatikot valmiina, mutta jostain joutuu luopumaan.

Meillä oli jossain vaiheessa huutokauppavaihe, mikä käytännössä tarkoitti sitä, että kiersimme viikonloppuisin tutkailemassa lähialueella järjestettyjen huutokauppojen antia. Yleensä aina jotain tarttui mukaan, joskus ihan tarpeellistakin, mutta enimmäkseen tuiki tarpeetonta. Eteen tuli usein joku kaunis tai mielenkiintoinen esine, jonka halusimme meille kotiin.

Näiden reissujen seurauksena meillä on kaikenlaista tavaraa, jota ilman tulisi hyvin toimeen. Vai mitä sanotte vanhoista saksalaisista posliinisista soppaskooleista, käsintehdystä mittavankokoisesta purjelaivan pienoismallista tai vanhasta hopeisesta kermakko- ja sokerikkoserviisistä? Ihan kauniita esineitä, mutta joiden funktio on ollut vuosia vain pölyyntyä kaappien kätköissä.

Sitä paitsi meillä on uudessa kodissa huomattavasti nykyistä vähemmän kaappitilaa, joten kaikki kama ei yksinkertaisesti voi lähteä mukaan. Nyt sitten pähkäilemme, mitä tekisimme kaikelle tuolle tarpeettomalle materialle.

Eipä ole tälle serviisille ollut paljoa käyttöä.

Toinen lukunsa ovat tavarat, jotka ovat tulleet tarpeettomiksi tekniikan kehittymisen myötä. Mitä tehdä vanhoille LP- ja CD-levyille, joiden kuunteluun meillä ei enää nykyisellään ole edes välineitä? Blu ray-soitin, vanhat kaiuttimet ja navigaattorit lienevät jo täysin kaatopaikkakamaa.

Entä mihin laittaa vanhat kirjat, sillä kirjahyllyäkään meillä ei ole ollut enää vuosiin? Tähän mennessä kirjoja on säilytetty varastolaatikoissa, mutta uudessa kodissa niille ei ole paikkaa. Kirjoja ei taida kukaan enää haluta, asuinpaikkakuntani viimeinenkin divari sulki ovensa muutama vuosi takaperin.

Tuntuu pahalta ajatella, että joskus jokaisesta teoksesta on saanut maksaa ihan kunnon hinnan ja nyt niillä ei ole enää mitään arvoa. Tämä sotii omaa ajatusmaailmaani vastaan. Olen itse sitä ikäpolvea, jolle kirjoilla on oma arvonsa, niin taloudellinen kuin henkinen.

Ja sitten on kaikki se tavara, joilla on paljon tunnearvoa. Miten voi luopua miehen lapsuusvuosien seikkailukirjoista, teini-ikäisenä kirjoitetuista kymmenistä runovihkoista, häämatkalta ostetusta kenialaisesta masai-naamarista tai japanilaisesta sakesetistä?

Tässä vain osa niistä tavaroista, joita uskollisesti on muutettu paikasta toiseen ilman, että niitä olisi otettu laatikoista koskaan esille. Mutta kun näistä ei vain voi luopua.

Tässäpä pulma. Vähempi on parempi tässäkin kohtaa.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Retkeily Suomi Yleinen

Retkeilylle pyhitetyt perjantait

tiistai, syyskuu 15, 2020

Olemme nimenneet perjantait retkipäiviksi. Jos vain sää ja työt sallivat, perjantaiaamuisin täytetään termari kahvilla ja pakataan reppuun vähän evästä. Meitä kiinnostaa tietää, millainen on se Etelä-Savo, jonne olemme muuttamassa.

Kaikki lähti siitä, että löysin uuden kotimme kaapin hyllyltä palan karttaa. Paikansin kartalta uuden asuinpaikkamme Saimaan keskiössä ja hämmästyin kuinka paljon vesistöä oikeasti tässä kohtaa Suomea onkaan.

Saimaan suuret selät saarineen ympäröivät meitä joka puolelta ja sen lisäksi mannerkin on kuin reikäinen tilkkutäkki. Pienet järvet ja lammet puhkovat maastoa kaikkialla.

Ensi kesän hankintoihimme kuuluu ehdottomasti vene, mutta jo nyt polttelee päästä näkemään, millaiseen ympäristöön olemme asettautumassa. Siispä perjantaisin hyppäämme automme kyytiin ja ajelemme melko päämäärättömästi pitkin pienempiä kyläteitä.

Eväsrepun lisäksi mukaan lähtee onki ja matopurkki. Kun näemme sopivan onkipaikan, aina on kokeiltava josko kala oli syönnillään. Tuoreille ahvenfileille meillä on aina käyttöä.

Toiveikkaina olemme etsiskelleet myös herkkutatteja mäntykankailta. Joko niitä ei ole tai sitten olemme olleet väärissä paikoissa. Toistaiseksi tältä osin emme ole satoa saaneet.

Kun pienempiä teitä ajelee, mielenkiintoista on ollut huomata, että yleensä jokainen tie päättyy jossain kohtaan järveen. Ja voi hyvänen aika tätä vesistöjen määrää. Kyllähän minä tiesin, että Etelä-Savossa vettä riittää, mutta että näin paljon.

Yllättävää on ollut myös maiseman jylhyys ja rantojen karuus. Rakastan rantakalliota ja niitä tällä osalla Suur-Saimaan harjuja riittää. Jo ajomatka Puumalan ja Mikkelin välillä kertoo, millaisesta maisemallisesta iloittelusta onkaan kyse.

Onpa Etelä-Savoa siunattu myös melkoisella määrällä hiekkarantoja. Hienohiekkaisiin biitseihin ei voi olla törmäämättä. Niitä on yksinkertaisesti kaikkialla. Upein näistä kaikista on ehkä Puumalan Pistohiekka, Saimaan riviera, joka on jo käsite sinänsä ja tullut varmasti tutuksi monille karavaanareille. Samettisella hiekkapohjalla varustettu ranta on unelma uimarille ja rantatörmä näkymineen parasta karavaanarille.

Puumalan Pistohiekka

Viime viikonloppuna meitä hämmästytti syrjäinen hiekkaranta, jonne tupsahdimme ajoreissullamme ihan yllättäen. Olimme tietämättämme pyyhkäisseet lossiyhteyden kautta Juvan puolelle ja siellä ajellessamme huomasimme Saimaa Geopark opasteen, joka johdatti meidät kapealle metsätielle.

Geopark-kohteet ovat maisemallisesti, tieteellisesti tai historiallisesti merkittäviä geologisia kohteita. Saimaan alueelta Geopark-kohteita löytyy lähes kaikista alueen kunnista ja kaupungeista. Ainakin itse hämmästyin niiden suurta määrää ja paljon on joukossa myös tuikituntemattomia paikkoja. Tästä linkistä pääset tutustumaan Saimaan alueen Geopark-kohteisiin: https://www.saimaageopark.fi/kohteet/

Olimme ajaneet tietämättämme Juvan Karihiekan parkkipaikalle, joka sijaitsee Saimaan vesistön Luonterin itäosassa. Alas rantaan vei jyrkkä polku ja mikäs se sieltä tulikaan vastaan. Aivan loistava muutaman sadan metrin mittainen autio hiekkaranta. Täällä piskuisen tien päässä oli jälleen melkoinen biitsi, jota reunustivat korkeat ja jylhät kallioseinämät.

Kiipesimme kallion päälle maisemia katsomaan. Naureskelin miehelle, että tulee sellainen fiilis, että tekisi mieli laulaa Finlandia-hymniä. Parempi oli kuitenkin olla raiskaamatta Sibeliuksen mestariteosta.

Karihiekka

Ajomatkalla takaisin ihmettelimme kumpuilevaa maastoa. Enpä haluaisi talven jääkeleillä ajella ylös ja alas noita jyrkkiä nousuja ja laskuja. Tien varrella muutaman kymmenen metrin välein olleet hiekkalaatikot ovat jossain kohtaa vuotta varsin tarpeen.

Hämmästelin myös alueen metsien monimuotoisuutta. Maasto vaihteli selkeistä mäntykankaista synkkiin sammalpäällysteisiin kuusikoihin. Matkan varrella oli myös paljon luonnontilaisia metsiä, jotka näyttivät siltä, että ne olivat saaneet olla vuosikymmenten ajan täysin omissa oloissaan. Metsät olivat käytännössä kasvaneet umpeen.

Perjantainen syyssää oli mitä mainioin, joten vielä ei tehnyt mieli ajaa takaisin kotiin. Sen sijaan suuntasimme Puumalan uusille retkeilyreiteille Luukkolantielle, jonka varrella on retkeilijöille tarkoitettuja parkkipaikkoja.

Alkukesästä kävimme kulkemassa osan 13 kilometrin mittaisesta uutukaisesta Puumalan Norppapolusta, joka kulkee suurimmaksi osaksi Saimaan rantamaisemissa. Rengasreitti koostuu kolmesta eri mittaisesta reitistä, jotka kaikki ovat kuljettavissa myös erikseen.

Nyt ajoimme Kaivannon parkkipaikalle tarkoituksenamme kulkea retkipäivämme päätteeksi noin kolmen kilometrin mittainen Kotkatsaaren kierros.

Kiva reitti oli tämäkin. Helpohkossa kangasmaastossa polveileva rengasreitti kuljettaa pääosin pitkin rantoja. Ja kuinka ollakaan, tältäkin lyhyeltä matkalta löytyi peräti kaksi hiekkarantaa. Mukavaa oli kivuta rantakallioille juomaan loput kahvit ja syömään viimeiset voileivät.

Piti käydä myös jälleen ihastelemassa Puumalan kunnan rakentamaa laavua, joka on varmasti hienoin koskaan näkemäni laavu. Käsinveistetyistä hirsistä kokoonpantu ryhdikäs rakennelma on kuin metsäkirkko Saimaan rannalla.

Kotkatsaaren kierros

Tietoa Puumalan uudesta Norppapolusta ja sen reiteistä saat tämän linkin takaa: https://visitpuumala.fi/pyoraile_ja_patikoi/maisemamakupaloja-norppapolulla/ Aiemman juttuni Norppapolun Kaivannon Kieppi -reitistä löydät täältä.

Toivottavasti syksyä jatkuu tänä vuonna mahdollisimman pitkään. Sen verran paljon hienoja maisemakohteita Etelä-Savossa piisaa, joista toivoisin ennen lumen tuloa ehtiväni näkemään vielä mahdollisimman monta.

Odotan myös innolla lokakuuta, sillä silloin loppuu myös tämä kahden asunnon välitilassa eläminen. Saimme asuntomme kaupaksi ja pääsemme nyt reilusti muuttamaan uuteen kotiin. Tuntuu helpottavalta ja vapauttavalta, kun voimme täysillä ottaa seuraavan askeleen.

Lähiviikot tulevat sisältämään varmasti paljon uuden kodin sisustamista. Ja samalla myös sopeutumista henkisesti uuteen elämänvaiheeseen. Uusi koti, uusi maisema ja uudet seikkailut. Tavallaan olemme ihan uuden edessä.

Otsalamputkin on hankittu. Kun metsässä asustelemme, saattaa olla, että niille on lähikuukausina käyttöä.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Yleinen

Kuusi opettavaista tuntia sairaalan päivystyspoliklinikalla

lauantai, syyskuu 5, 2020

Käynti sairaalan päivystyspoliklinikalla avasi silmäni monella tapaa. Pääsin kurkistamaan maailmaan, joka oli minulle tuiki tuntematon. Samalla koin piinaavaa pelkoa ja äärimmäistä helpottuneisuutta.

Voin pitää itseäni äärimmäisen onnekkaana, kun ei ole ollut paljoakaan tarvetta availla oman tai läheisteni sairauksien takia sairaaloiden ovia. Sairaalamaailma on jäänyt vieraaksi ja siitä varmaan johtuu, että minulle tulee aina kummallisen  jännittynyt, ehkä jopa vähän ahdistunut olo, astuessani sairaalan ovien sisäpuolelle.

Niin kävi tälläkin kertaa. Voimakas vatsakipu ajoi työterveyden kautta sairaalan päivystyspoliklinikalle, paikkaan, jossa en ollut käynyt koskaan aiemmin.

Jonkinlainen pelonsekainen kunnioitus lienee paras kuvaus tunnetilasta, joka iski päälle. Olin oudossa tilanteessa, oudossa paikassa, täysin toisten ohjeistettavissa. Asettauduin pitkäkseni minulle osoitettuun vuoteeseen, puin sairaalan vermeet päälleni ja sitten alkoi pitkä odotus.

Pelottava tilanne.

Tällaisissa tilanteissa tulee usein miettineeksi ihan absurdeja juttuja. Kuten sitä, että miksi sairaalan vaatteiden täytyy olla niin rumia. Tulee entisestään kurjempi olo sairaalan rujoissa pyjamissa. Harmittelin myös sitä, että olin juuri tänään pukenut päälleni näin rumat alusvaatteet. Tiedän, tämä on aivan älytön ajatus, mutta ehkä juuri outo ja hermostuttava tilanne saa tarttumaan johonkin tuiki tavanomaiseen.

Voin muuten sanoa, että sääliksi käy hoitohenkilökuntaa, joka joutuu työskentelemään koko työpäivän kasvomaskien kanssa. Ovat kertakaikkisen epämukavia ja huonosti istuvia. Maskiin ei saisi koskea, vaikka väkisin tulee yhtämittaa tunne, että sen asentoa pitäisi korjata. Mitä lie Tiina Jylhä -malleja, mutta maski kutitti ja kuumotti, sai silmälasit huurtumaan ja jos otti rillit pois, maskin yläreuna tökki alaluomea.

Siinä maatessa oli aikaa kuunnella ja seurailla, mitä ympäristössä tapahtui. Ja kyllähän siellä tapahtui. Vähän oli kuin olisin seurannut telkkarin tapahtumarikasta sairaalasarjaa.

Toisella puolella vartija ja hoitajat yrittivät rauhoitella aggressiivista nuorukaista, joka ei osoittautunut kovin yhteistyöhaluiseksi. Korona on täällä työskenteleville itse asiassa vain yksi uhka muiden joukossa. Väkivallan uhka lienee näissä hommissa päivittäistä, ainakin käytävällä näytti päivystävän samaan aikaan kaksikin vartijaa. Pani myös miettimään, että mikähän on mennyt tuonkin nuoren elämässä niin pahasti pieleen, ettei halua tai pysty ottamaan edes hoitavaa apua vastaan.

Toisella puolella hoitaja yritti saada selvyyttä dementoituneen ja huonokuuloisen vanhuksen tilasta. Hoitaja joutuu huutamaan kysymykset, mutta vastausten saaminen osoittautui silti haastavaksi.

”Miksi te olette tulleet tänne”, huutaa hoitaja. ”En mie tiiä”, vastaa vanhus. ”Onko teillä kipuja?”, hoitaja jatkaa. ”Ei miulla vissiin ole.” ”Tiedättekö, missä te olette?”. Ei vastausta. ”Missä te asutte?” Ei vastausta. ”Tiedättekö mikä päivä tänään on?” ”En mie muista”, vastaa vanhus. ”Muistatteko, mikä vuosi nyt on?”, kysyy hoitaja viimeksi. ”Jotain 1900 aloittaa vanhus”. Hoidon tarpeen kartoituksessa näytti nyt olevan melkoista haastetta.

Käytävältä alkoi kuulua kovaa metakkaa. ”Saatanan apina, älä koske minuun”, raivoaa sisään tuotu uusi potilas, sanottakoon häntä vaikka kassialmaksi. Siinä saivat haistattelujen kera kuulla kunniansa koko hoitohenkilökunta. Vartijaa tarvittiin useaan otteeseen rauhoittelemaan kierroksilla käyvää karkeasuista naista.

Mietin mielessäni miltä minusta tuntuisi, jos joutuisin työssäni kokemaan haistattelua päivittäin. Kaikkeen varmaan tottuu ja nahka paksuuntuu, mutta siltikin se tuntuu kovin ikävältä. Samalla ajattelin myös sitä, että on hienoa, että on tällainen yhteiskunta, jossa hoito kuuluu kaikille, myös niille kaikista heikoimmassa asemassa oleville.

Tämä nainen kesti kutakuinkin rauhallisena, mitä nyt vähän vapisutti.

Oma tapaukseni myös eteni. Hoitaja kävi ottamassa muutaman putkilon verta. Kyynärtaipeeseen asennettiin kanyyli ja lääkäri kävi tutkimassa ja kysymässä tilanteestani. Sitten taas odoteltiin. Vilkaisin aina välillä puhelimeeni ladattua Koronavilkkua. Ei havaittuja altistumisia.

Vähän ihmettelin sitä, että minulta otettiin samat kokeet uudelleen kuin aiemmin tänään Terveystalon työterveydessä. Liekö joku tietoturvaan liittyvä asia, etteivät eri tahojen hoitolaitokset voi päästä näkemään toistensa tiedostoja? Minusta tämä tuntui lähinnä rahan haaskaukselta. Olin valmis näyttämään sairaanhoitajalle Oma Terveys sivustoon kirjaantuneet tulokset, mutta tämä ei käynyt. Jokainen taho haluaa näköjään tehdä omat testit.

Hoitaja tuli kertomaan, että minun piti valmistautua siihen, että kohta mennään TT-kuviin. Audi TT on ainut, mikä tuosta kirjainyhdistelmästä tuli mieleen, joten googlaus oli paikallaan. Tietokonetomografiasta oli kyse eli jonkinlaisesta kehon viipaleröntgenkuvauksesta.

Porukkaa tuli päivystykseen yhä vaan lisää. Näytti siltä, että suurin osa poliklinikan asiakkaista oli vanhuksia ja erityisesti kaatumisillaan itseään kolhinneita. Jäin miettimään, että ihmisten eliniän vain kasvaessa, riittääkö hoitokapasiteetti? Vanhusten hoitotarve tulee kasvamaan rajusti ja sitomaan suurimman osa hoitoresursseista. Kun ja jos itse olen tuossa tilanteessa, välittääkö enää kukaan? Onko meitä vaan yksinkertaisesti reursseihin nähden liikaa?

Hetken päästä hoitaja tuli hakemaan minua kuvauksiin. Muistin nähneeni jossain tv-ohjelmassa kyseisen TT-kuvaushärvelin. Tutkimuksessa maataan selällään ja ympärillä pyörähtää muutaman kerran pyöreä karusellimainen yksikkö. Kuvaus oli täysin kivuton, mitä nyt varjoaineen laittaminen tuntui hieman epämiellyttävältä. Koko juttu kesti vain muutaman minuutin.

Kiitin taas yhteiskuntaa, joka mahdollistaa tällaisen tutkimuksen. Valvomossa olevasta henkilömäärästä päätellen kyse ei ollut ihan halvasta toimenpiteestä.

Paluumatkalla vuoteelleni yritän ottaa vettä, mutta hoitaja tuli nopeasti kieltämään juomisen. Koska ei tiedetä vielä jatkotoimenpiteistä, en saisi juoda.

Seuraavaksi vierelleni tuotiin tippapulloteline. Verensokerini on kuulema niin alhainen, että minua piti nesteyttää. ”Kunhan kirurgi ehtii, hän tulee kertomaan tuloksista ja jatkotoimenpiteistä”, hoitaja valaisee minua. Mitä, apua? Onko tämä jotain vakavaa? Aloin olla toden teolla huolissani.

Tässä kohtaa tietämättömyys lisää tuskaa. Kun ei tunne sairaalan käytäntöjä, jopa tippapullo tuntuu pelottavalta.

Seuraavat pari tuntia olivat piinaavan pitkät. Alkoi suorastaan vapisuttamaan. Siinä odotellessa oli aikaa miettiä kaikenlaista. Mitä tekisin, jos saisin huonoja uutisia? Miltä tuntuisi, jos yhtäkkiä kaikki pantaisiin uusiksi? Tai miltä mahtaisi tuntua, jos pitäisi valmistautua siihen, että tämä elämä olisi tässä? Loppupelissä oikeastaan terveys on ainut, jolla on merkitystä. Jos saisin terveen paperit, lupasin olla vähemmän huolissani kaikesta.

Sitten lääkäri tuli ja kertoi ”hyvät” uutiset. Minulla oli tulehdus suolistossa, joka oli lääkkeillä hoidettavissa. Olisin voinut halata tuota nuorta naislääkäriä. Voisin pukea päälleni ja lähteä sairaalasta kotiin. Jatkaa elämääni normaalisti. Nauttia tulevista päivistä täysillä.

Espanjassa ihmiset kokoontuivat iltaisin koronan riehuessa taputtamaan käsiään kunnianosoituksena hoitohenkilökunnan työlle. Minä taidan nyt vähän taputtaa itsekseni päivystyspoliklinikan henkilökunnalle kiitokseksi saamastani hyvästä hoidosta.

Jaksamista teille kaikille hoitoalan osaajille vaativaan työhön, joka on täynnä monella tapaa haastavia tilanteita. Ja taputan minä myös suomalaiselle tasavertaiselle terveydenhoidolle.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Yleinen

Korona-ahdistusta ja uuden kodin laittoa

lauantai, elokuu 29, 2020

Onpas taasen päässyt virahtamaan pitkä blogihiljaisuus. Osittain siitä syystä, että tämän matkabloggaajan elämään ei ole viime viikkoina kuulunut minkäänlaisia matkoja. Kiitos raivostuttavan koronan, joka kaventaa elinpiirimme minimaalisen suppealle sektorille.

Yritän selittää itselleni, etten voi tilanteelle mitään ja koronan kanssa vaan täytyy oppia elämään. Rauhoittelen itseäni sillä, että on hyvä, että olemme saaneet olla terveinä. Mutta siltikin koen välillä niin suurta raivoa ja harmitusta kaikesta epävarmuudesta, mitä korona on tuonut eteen.

Sieppaa, ettemme voi matkustaa niin kuin haluaisimme, eikä tässä huolien täyttämässä maailmassa uskalla edes miettiä tulevia reissuja. Normaalisti meillä on ollut aina kutakuinkin kaksi matkaa varattuna lähitulevaisuuteen. Nyt ei yhden yhtäkään.

Olen peruuttanut blogimatkoja, sillä en todellakaan tiedä onko turvallista matkustaa edes lähialueilla. Yksi päivä mietittiin miehen kanssa, että mennäänkö elokuviin. Sitten tuli mieleen, että leffateatteri on suljettu tila täynnä nuorta väkeä. Onkohan sittenkään viisasta? Mitä hittoa tässä enää uskaltaa tehdä ja mitä ei? Yksinkertaisista ja arkipäiväisistä asioista on tullut kumman vaikeita valintoja.

Silloin kun ahdistaa eniten menen luontoon, saunaan tai marjaan.Olen jättänyt kaikki kerääntyneet lomani vuoden loppuun. ”Kesälomani” alkaa marraskuussa jatkuen aina alkuvuoteen. Näillä näkymin vuoden pimeintä aikaa nysväämme Espanjan Aurinkorannikon sijaan suomalaisessa kaamoksessa. Vaikka olen aina sanonut, että tylsyys on lähinnä mielentila, nyt pahoin pelkään, että talvesta tulee pitkä ja pimeä.

Korona on siirtänyt myös töitäni hamaan tulevaisuuteen, joten taustalla häiritsee myös taloudellinen epävarmuus toimeentulosta. Entisenä yrittäjänä tämän asian kanssa olen tosin onneksi oppinut elämään. Täytyy luottaa siihen, että jos nyt on hiljaista, ensi vuonna painitaan töitä tosissaan.

Miten paljon kaipaankaan maailmaan jälleen vapautta, vakautta ja toiveikasta tulevaisuutta.

Mieli on joskus yhtä sekaisin tästä kaikesta kuin olohuoneemme tällä hetkellä.

Viime viikot olen kelkkonut nykyisen ja uuden kodin väliä. Etelä-Savolaisessa metsässä korona tuntuu kaukaiselta. Onneksi on tämä uuden kodin remppaaminen, joka tuo mukavaa puuhaa ja muuta ajateltavaa kaiken irtisanomis- ja koronauutisten ahdistavassa maailmassa.

Remppa alkaa pikku hiljaa valmistua. Onpahan tullut opittua kantapään kautta monta uutta asiaa. Kuten se, että älä luota sokeasti tuoteselostuksiin. Jos värittömässä saunavahassa sanotaan, ettei se muuta puun omaa sävyä, kokeile sitä silti etukäteen vähemmän näkyvään paikkaan. Saattaa nimittäin käydä, että vahauksen jäljiltä kaunis vaalea saarnin väri onkin hetken päästä vähemmän kaunis keltainen.

Ja kun menet ostamaan uusia kylpyhuonekalusteita, kannattaa ulkonäön sijaan miettiä myös käytännön seikkoja. Onko siinä peilikaapissa tai valossa esimerkiksi pistorasiaa, mitä saattaisit tarvita? Tai, huomioi, etteivät kaikki hanat käy kaikkiin altaisiin. Eivätkä kaikki edelliset vesiputket.

Kyllähän sitä ammattilaiset taikovat vaikka mitä, mutta nämä lisätyöt tuovat usein myös lisäkustannuksia. Tai sitten on pitänyt mennä useamman kymmenen kilometrin päähän lähimpään kaupunkiin vaihtamaan tavaroita. Onneksi nyt alkavat tuliterät kylppärikalusteet olla paikoillaan. Vielä tarvitaan sähkömiehen taikakättä, jotta kylppäriin ja vessaan saadaan valoakin.

Tapetoijalle vinkkinä, että kun levität tapettiliimaa telalla seinään, kannattaa peittää hiuksensa jollain. On nimittäin aika veemäistä yrittää irottaa liimaklönttejä hentoisista hiuksista.

Joskus kannattaa miettiä myös muutakin kuin pelkkää hintaa. Kuten kalustehankinnoissa huomioida omat taidot ja resurssit. Tilasin meille Jyskistä oikein mukavan näköisen suurikokoisen vaatekaapin ja oli tuo vielä niin edullinenkin. Sen sijaan mies ei ollut kovin ilahtunut, kun kotiin kannettiin viisi kollia litteitä paketteja päivien ratoksi.

35-sivuinen kokoamisohje ei myöskään luvannut hyvää. No, kaappi on edelleen vaiheessa ja mies sitä mieltä, ettei meille ENÄÄ KOSKAAN osteta mitään kokoaitsekalusteita.

Saanko esitellä, uusi vaatekaappimme.

Yksi mieltä suuresti rauhoittava asia on marjametsään meno. Jos on meidän uuden kodin ympäristö ollut täynnä mustikoita, kankaat näyttävät olevan myös punaisenaan puolukoita. Tämä vuosi on todella ihan huikea marjavuosi. Pakko oli hillitä itseään mustikoiden keräämiseltä ja jättää pakastimiin tilaa vielä monikäyttöiselle puolukalle.

Tänään mennään keräämään punaposkia ensimmäinen ämpärillinen (mikäli vaatekaapin kokoamiselta jää aikaa 🙂 ).

Tuntuu niin hassulta, kun saamme kaikenlaista metsänantia muutaman sadan metrin päästä uudesta kodistamme. Yksi päivä mies teki lämpimiä voileipiä ja minä huikkasin, että oota vähän, menen katsomaan saataisiinko kyytipojaksi kanttarellisoossia. Palasin varttitunnin päästä kassissa muutama litra kanttiksia. Kasvoivat tuossa ihan takapihalla.

Punaisia puolukoita ja pirteitä ajatuksia.

Nautitaan näistä tämän kesän ehkä viimeisistä lämpimistä päivistä. Syysaurinko ja sen lämmin valo tekevät niin hyvää. Olen rakastunut täysin kotimme valtaisiin ikkunoihin, joista valo vyöryy sisälle pitkin päivää. Samalla tuntuu siltä, että metsä on osa meidän olohuonetta.

Meidän pitäisi saada uuden kodin makuuhuoneen ikkunaan verhot, mutta en vielä tiedä raaskinko niitä koskaan laskea alas. Huomasin, että makkarin ikkunasta näkyy selkeinä öinä kunnon tähtitaivas.

Kiva siinä maata sängyllä ja katsella, kun ulkona tuikkivat tähdet. Jotain maailmassa sentään on pysyvää.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Elämäntaito Yleinen

Uutta kohden

lauantai, elokuu 15, 2020

No nyt se on totta. Pitkäaikainen unelma toteutui ja meillä on nyt oma mökki. Tai loma-asunto. Tai no, itse asiassa ihan uusi kotitalo.

Blogiani seuranneet muistanevat kuinka alkukesästä kirjoittelin meidän laantumattomasta mökkikuumeesta. Vaikka kuinka laskettiin ja mietittiin, pakko oli todeta, ettei meillä ollut varaa nykyisen kotimme lisäksi sellaiseen mökkiin kuin unelmoimme eikä etenkään siltä osaa Saimaata, mistä halusimme.

Meillä on muutaman vuoden ajan ollut Saimaalta vuokramökki ja sen kautta tullut myös huomattua, että kesäkausi on jatkuvaa ajoa ja tavaroiden roudaamista kahden paikan välillä. Ja oikeastaan siitä se ajatus sitten lähti. Entäpä, jos se mökki olisikin samalla koti? Olisikin vain yksi paikka. Koti, joka olisi samalla myös se paljon kaivattu loma-asunto. Ja tarvitseeko sen mökin olla välttämättä erämaassa, jos järvi on lähellä?

Koronan aikana tuli myös entistä voimakkaammin todistettua, miten iso merkitys luonnolla on meidän hyvinvointimme kannalta. Metsä ja järvi ovat tulleet vuosi vuodelta yhä merkityksellisemmiksi ja läheisimmiksi.

Kaikki tapahtui loppujen lopuksi hyvin nopeasti. Niin nopeasti, että heikkoina epävarmuuden hetkinä jopa mietin, että mitä tulikaan tehtyä. Otimmeko liian suuria riskejä uuden asuinpaikan ja nykyisen asuntomme myymisen kanssa?

Vaikka avoinna olevia asioita on vieläkin, onneksi tällä hetkellä on paljon enemmän hyvän mielen tunteita ja luottamusta tulevaan. Muutamia kompromisseja jouduttiin tekemään, jotta talous pidetään jatkossakin hanskassa.

Ihan omaa rantaa emme saaneet, mutta muutaman kymmenen metrin päässä terassistamme samettinen hiekkabiitsi odottaa uijaa tai veneilijää. Ja saatiin me myös silmän kantamattomiin rantamaisemaa Saimaan huippupaikalta. Ja marjamaat ihan kotiovelta. On etuoikeutettua saada asua ja elää näin hienossa ympäristössä.

Viime viikot ovat menneet remonttia tehdessä. Pieniä ylläreitäkin on tullut, kuten ylimääräisiä rahareikiä ja korjaustarpeita, mutta pikku hiljaa saamme muokattua uuden kotimme toivotunlaiseksi.

Mukavaa on ollut huomata, että vaikka meissä ei kummassakaan minkäänlaista sisäistä remonttireiskaa asustele, siltikin yllättävän paljon pystyy itse tekemään. Maalipensseli ja petsilasta pysyy tumpelommankin kädessä. Ja uskokaa tai älkää, Youtuben videoista voi oikeasti oppia paljon.

Viimeisin voimanponnistus oli kahden makuuhuoneen tapetoiminen. Etukäteen vähän jännitti kuinkahan siinä tulee käymään, mutta hyvin kävi. Vaikka perhesopu oli välillä koetuksella, lopputuloksena oli kaksi raikkaan uuden ilmeen saanutta huonetta.

Siunaan myös niitä kaikkia taitavia kylän miehiä, jotka ajavat pihaan milloin lautakuorma lavalla, milloin putkimiehen setti pakissa. Hetken päästä on uutta kaidetta tai toimiva vesipiste. On ollut ilo huomata, miten paljon osaamista ja ammattitaitoa näinkin pienestä kunnasta löytyy.

Remppaa pukkaa.Työhuone puhkeaa kukkaan.Ja makkarissa saa aamuisin herätä linnun lauluun.

Hommaa piisaa, mutta pikku hiljaa askel askeleelta eteenpäin. Jos kaikki menee hyvin, vielä tämän vuoden aikana meidän asuinpaikkakuntamme tulee vaihtumaan. Ehkä meidän nopeita liikkeitä kuvaa myös se, ettemme oikeastaan vielä tässä kohtaa tiedä uudesta kotikunnastamme paljoakaan.

Wikipedia kertoi, että tätä etelä-savolaista kuntaa on siunattua melkoisella vesistörunsaudella, kokonaispinta-alasta vesistöä on peräti 36 prosenttia. Hieman nieleskelin huomatessani, että vakituisia asukkaita on vain reilut 2000, tosin kesäkuukausina tässä merkittävässä mökkikunnassa väkimäärä kolminkertaistuu.

Tämä on pienin paikkakunta, missä olemme koskaan asuneet. Hiljainen talvikausi vähän mietityttää, mutta katsotaan, miten meidän elomme täällä sujuu ilman katuvaloja ja kaupungin suomia palveluita. Tällä hetkellä nimittäin näyttää myös siltä, että suunniteltu talvikausi Etelä-Espanjassa jää koronan vuoksi haaveeksi.

Isoja muutoksia elämässä siis luvassa. Saavuttaakseen jotain uutta joskus on vaan pakko uskaltaa ja heittäytyä intuitionsa varaan. Tässä kohtaa tuntuu oikein hyvälle.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

 

 

Ravintolat Suomessa Ruoka ja viini

4 x ravintola Lappeenrannassa: pihvipaikasta kulttuurikuppilaan

keskiviikko, elokuu 5, 2020

Mikä näistä paikoista olisi sinulle sopivin: kotoisan trendikäs viinibaari, koko kansan kultturelli sulatusuuni, terassi-idylli Saimaan päällä vai kaupungin paras pihvipaikka? Mepä kierrettiin nämä kaikki.

Kaupallinen yhteistyö: Original Sokos Hotel Lappee

Mietittiin ystävän kanssa kerran, että on aika selittämätön juttu, mikä tekee jostain ravintolasta viihtyisän. Mikä on se tekijöiden summa, miksi tietyssä paikassa vain viihtyy toista enemmän?

Toki ainakin itselleni sisustuksella on vaikutusta, mutta se ei kuitenkaan ole kaikki. Jos sisustus jää lähinnä kulissiksi ja henki puuttuu, ravintola tuntuu joko tylsältä, kylmältä tai vieraalta. Siellä ei vaan yksinkertaisesti tunne oloaan kotoisaksi.

Ystäväpariskunnan kanssa kierrettiin heinäkuun illassa katsastamassa pitkästä aikaa meille kaikille tutun Lappeenrannan ravintolatarjontaa. Jokainen käymistämme ravintoloista oli meille entuudestaan tuttuja, mutta nyt yritimme ottaa paikkoihin tuntumaa turistin silmin. Miksi nämä kaikki neljä ravintolaa ovat niitä, joihin tulee aina mentyä uudestaan?

Poimimme kustakin paikasta meidän mielestämme parhaat puolet, tosin kriittiset silmämme löysivät myös jotain miinustakin. Tässä kokemuksemme neljästä hyvin erilaisesta lappeenrantalaisesta ravintolasta:

Lehmuskujaa pitkin seuraavalle rastille.

Venn

”Elämässä ei ole mitään niin arvokasta kuin ystävät, viini ja ruoka” lukee Vennin sloganissa. Tämä kertonee hyvin Vennin mutkattomasta ilmapiiristä. Tämä on ravintola, minne on mukava poiketa viinilasilliselle ystävien kanssa.

Viime vuoden marraskuussa Original Sokos Hotel Lappeen kainaloon avautunut Venn on leikkisä pistäytymispaikka, mutta myös ehdottomasti varteen otettava paikka ruokailuun, etenkin kevyempään sellaiseen. Vennin levyt ja lankut ovat kivasti koottuja herkkukattauksia ja sopivat erinomaisesti jaettavaksi.

Kannattaa kokeilla myös Vennin All Day Brunchia. Voin suositella lämpimästi tätä koko ravintolan aukioloajan saatavaa laudallista suolaisia ja makeita herkkuja. Kokemuksia ystävien kanssa tehdystä aiemmasta testireissusta voit lukea täältä.

Kesän kiva uutuustuote olivat Vennin kesäkannut. Reilun parin kympin hintaiset juomasekoituskarahvit toimivat pienellä porukalla. Meidän kannuvalinta oli tällä kertaa kesän hittijuoma Aperol Spritz, vaikka pahan vastuksen laittoi Marjanpoimijan erikoinen.

Venn on minulle ehdottomasti yksi Lappeenrannan suosikkiravintoloista. Tänne on helppo tulla yksin, kaksin tai isommalla porukalla. Ravintolalla on myös kesäterassi, jossa voi ottaa rennosti vennmäiseen tyyliin vaikka säkkituolissa.

Vennin plussat:

– kiva ja leikkisä sisustus, osittain trendikäs, osittain kotoinen

– yhtälailla viihtyisä pistäytymispaikka yksin ostosten lomassa tai illanistujaismesta ystävien kanssa

– herkullisia jaettavia annoskomboja

– livemusailtoja

– hintataso melko edullinen (paljon S-etukortti tarjouksia)

Vennin miinukset:

– ravintola on hotellin aulan ja kauppakeskuksen välimaastossa, joten ajottain hieman taustahälyä

https://www.raflaamo.fi/fi/lappeenranta/venn-lappeenranta

Vennin ilme on iloinen.Plussaa elävästä musiikista…ja kivasta terassista.

Kasinoterassi

Lupasin paljastaa teille aiemmin omasta mielestäni Lappeenrannan parhaan kesäterassin. Kasinoterassi se on, ehdottomasti.

Voiko terassilta enempää vaatia? Kasinoterassi on paraatipaikalla Lappeenrannan satamassa, ei vain Saimaan rannalla, vaan itse asiassa kokonaan Saimaan päällä.

Vieressä on rivistö vanhoja lehmuksia ja toisella puolella sininen Saimaa, jolla pörräilevää veneliikennettä on kiva seurailla. Ja kauempana seisovat rivissä Prinsessa Armada, vanha höyrylaiva Suvi-Saimaa ja Saimaan risteilyalukset. Kasinoterassin miljöö on täydellinen.

Tämä on se paikka, jossa ehkä kaikkein mieluiten Lappeenrannassa tilaan pullon kuohuvaa. Maisemissa on jotain niin juhlavaa, että väkisin tekee mieli kilistellä.

Vinkki: parkkeeraa tänne ilta-aikaan. Auringonlaskiessa Saimaalla on kovin romanttista ja pimeän tullen on kiva katsella valaistua suihkulähdettä ja laivoihin syttyviä valoja.

Kasinoterassin plussat:

– sijainti ja näköalat, Saimaata 100 %:sesti

– viileänä iltana tuulelta suojattu kulmaus on kiva

– kohtuuhintaista skumppaa

– esiintyjiä silloin tällöin

Kasinoterassin miinukset:

– suurin osa terassista paljolti sään armoilla

– ruokatarjontaa pieniä snacksejä lukuunottamatta ei ole

https://www.raflaamo.fi/fi/lappeenranta/kasinoterassi

Sininen hetki Saimaalla.Chin chin kesälle.

Angus Steak & Wine

Varteenotettava ruokaravintola. Tulipa taas todistettua, että tämä on kaupungin paras pihvipaikka ja täällä saa ainakin mieheni mielestä parhaan pippuripihvin, ikinä. Kiitosta meidän porukalta tuli myös karitsan sisäfileestä.

Liharuokien lista on monipuolinen, mukana myös vähän harvinaisempia raaka-aineita kuten kengurua ja saksanhirveä.

Anguksen plussat:

– pihvin paisto ja lihan laitto täällä osataan

– moniin annoksiin pystyi itse valitsemaan lisukkeet ja jopa kastikkeen

– äärimmäisen ystävällistä palvelua

Anguksen miinukset:

– kesäaikaan tummasävyinen paikka tuntuu synkältä

– jäimme miettimään, että kaipaisiko ravintola jo vähän päivitystä

https://www.raflaamo.fi/fi/lappeenranta/angus-steak-wine

Tapaksia pieneen nälkään.

Lamppu

Jos Venn on trendikäs, tästä ravintolasta on trendikkyys kaukana. Lamppu on historiallisen kulttuuriravintolan maineessa oleva legenda. Ravintola on toiminut Lappeenrannassa jo vuodesta 1965 nimellä Kolme Lyhtyä. Paikkakuntalaisten suussa paikka muuttui Lampuksi, joten tammikuussa 2018 ravintolan nimi vaihdettiin oikeasti Lampuksi.

Koko kansan sulatusuuni tai kansankuppila kuvaisivat minusta ehkä parhaiten Lamppua. Asiakaskunta on yllättävän kaiken ikäistä ja kaiken kirjavaa. Siinä onkin ehkä se juttu, mikä tekee tästä ravintolasta kiinnostavan.

Lampussa on omanlaisensa värikäs ilmapiiri ja tunnelma. Voisin kuvitella, että tämä on se paikka, missä helpoiten ajautuu juttuun ventovieraan kanssa.

Lampun terassi on Lappeenrannan ”ravintolasuoralla”. Täällä on mukava seurailla kävelykadun elämää ja siemailla täydellistä Irish Coffeeta, kuten me teimme.

Lampun plussat:

– kiinnostavaa vanhan paikan kerroksellisuutta niin miljöössä kuin asiakaskunnassa

– suvaitseva ilmapiiri, täällä on tilaa kaikille ja kaikenlaisille

– ilmaisia bändi-iltoja

– täällä voi tanssia, vaikka lattia onkin pieni

– hintataso

Lampun miinukset:

– ajanpatinaa hyvässä ja pahassa

– ahtaanoloinen silloin, kun paikka on täysi

https://www.raflaamo.fi/fi/lappeenranta/lamppu

Lampussa on kirjastohuone.Nuorta energiaa. Paikallinen nouseva tähti Aston Kalmari.Yömyssyt Lappeenrannan yössä.

Onko sinulle näissä tuttuja paikkoja?

Lisää juttua meidän staycationista Lappeenrannassa ja vinkkejä kaupunkiin löydät täältä.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

 

 

Majoitus Suomessa Ravintolat Suomessa Ruoka ja viini Suomen kaupungit Suomi

Kaksi ystäväpariskuntaa ja onnellistamisen viikonloppu Lappeenrannassa

lauantai, elokuu 1, 2020

Miten voi hotellissa yöpyä laiturin nokassa? Missä syö Lappeenrannan parhaan pihvin ja mikä on kaupungin paras terassi? Entä miksi ajauduimme availemaan salaperäisiä lukkoja?

Kaupallinen yhteistyö: Original Sokos Hotel Lappee

Rakastan hotelleissa yöpymistä. Hotellielämässä on jotain kutkuttavaa nostetta, joka kiikuttaa hetkeksi arjen yläpuolelle. Se tunne, kun tsekkaat itsesi sisään, nouset hissillä kerroksiin ja avaat tulevan yöpymispaikkasi oven, on jollain lailla juhlavaa. Sinulla on ympärilläsi uusi maailma, jonka vieraana voit hetken vain nautiskella mukavista asioista.

Joku on laittanut paikat kuntoon sinua varten. Sijannut vuoteet sileillä lakanoilla ja viikannut pyyhkeet odottamaan ottajaansa. Ympärillä vallitsee järjestyksen harmonia. Jokainen tyyny on ojennuksessa ja jokainen tavara pöydällä omalla paikallaan.

Ja aamulla sinua odottaa valmiiksi katettu runsas aamiainen. Kaikki on hetken ihanan huoletonta. Siinä syitä, miksi niin mieluusti irrottaudun välillä hotelliasiakkaaksi.

Sokos Hotellien missio on onnellistaminen, mikä kertoo jo paljon. Arjen tai juhlan asiat voivat olla pieniä juttuja, tekoja ja huomioita, jotka tekevät onnelliseksi.

Tällä kertaa me lähdimme onnellistamaan itseämme läheisimmän ystäväpariskunnan kanssa.

Tervetuloa hotelliin. ”Lähtisitkö silloin kanssani järvelle…?”

Staycation – hotelliin omaan kaupunkiin

Hotelliin voi mennä vain majoittumaan, mutta hotelliin voi mennä myös nautiskelemaan. Siksi ei aina tarvitse matkustaa kauas. Vai mitä tykkäätte siitä, että ystävien kanssa aloitettiin viikonlopun vietto perjantai-iltapäivänä kotikaupungissamme Lappeenrannassa, Original Sokos Hotel Lappeessa?

Tapasimme hotellilla suoraan töistä tulleet ystävämme, kiireisen yrittäjäpariskunnan, jolla vapaa-aika on todella kortilla. Tässäkin suhteessa jokainen säästetty tunti oli heille itselleen enemmän aikaa. Ja enemmän mukavaa yhdessäoloaikaa meille kaikille.

Nuo usein vastaan hangoittelevat miehet oli myös helpompi saada mukaan tällaiselle lähikeikalle. Kotikulmilla kun pysyttiin, tarvittiin huomattavasti vähemmän minkäänlaista säätöä.

Majapaikka ”Saimaalla” laiturin kupeessa

Original Sokos Hotel Lappee sijaitsee aivan Lappeenrannan keskustassa lähellä kaikkea. Hotellin sijainti on ihanteellinen monellakin tapaa. Se on yhteydessä kaupungin suurimpaan kauppakeskukseen Iso-Kristiinaan, joten hotellista pääsee sujuvasti sisäkautta pujahtamaan ostoksille. Samassa rakennuksessa sijaitsee myös Lappeenrannan kaupunginteatteri ja elokuvateatteri.

Kaupunkiin tutustuvalle kaikki merkittävä on riittävän lähellä. Kävelyetäisyydellä ovat Lappeenrannan ykköspaikat: tori, Linnoitus ja satama-alue.

Minua vähän nauratti, kun mies meillä valitti, ettei hänellä ole mitään päälle pantavaa. Tai kuulema on, mutta kun vaimo ei anna laittaa erävaatteita hotelliin. Niinpä me ensin kurvasimme katsomassa Iso-Kristiinan miesten muotia ja jotain sieltä mukaan tarttuikin.

On loistoidea, että Saimaan rantakaupungissa sijaitseva hotelli on ottanut huoneiden ja yleisten tilojen sisustukseen Saimaa-teeman. Miehen kanssa yövyttiin Superior-huoneessa nimeltään romanttinen Laituri. Koko seinän mittainen auringonlaskukuva Saimaalta antoi huoneelle miellyttävän seesteisen tunnelman. Tässä huoneessa tulee pakosti kesäfiilis ympäri vuoden.

Hauskalta kuulostavat myös muut Superior Queen-huoneet: hempeä Auringonlasku, kohtalokas Kuutamo, raikas Purjehdus, perinteikäs Vanha kanava, rouhea Uitto, hellyttävä Lumi-Kuutti ja nostalginen Mökki. Jokainen näistä huoneista on omaleimaisen uniikki.

Ensin vähän ostoksille.Sitten huoneeseen ”Saimaalle”.Kuka voi vastustaa hotellisänkyä?

Viikonloppu alkuun saunalla ja uimisella

Meidän perjantainen iltapäivämme käynnistyi rentouttavasti omalla privaattisaunalla. Vaikka hotellilla on yleinen saunavuoro, oma sauna ja oma tila oman porukan kesken on huomattavasti mukavampaa.

Työpäivän jälkeen nälkä oli hirmuinen, joten eipä olisi voinut olla otollisempaa hetkeä saunan seurustelutiloissa odottaville herkuille. Ravintola Vennin lankut oli lastattu maukkailla ja värikkäillä antipasteilla. Ja pöydällä odotti samppanja jäissä. Saattoi tältä samppanjafriikiltä päästä syvä huokaisu silkasta ihastuksesta. Mikä ihana viikonlopun aloitus!

Saunomisen välillä oli virkistävää pulahtaa uimaan. Yllätyimme altaan koosta. Sokos Hotel Lappeen reilun kokoisessa uima-altaassa todellakin pystyi kunnolla uimaan. Ja jos kuntoilu muuten kiinnostaa, ennen saunaa saa hien pintaan vieressä olevalla kuntosalilla.

Näillä elementeillä lähtee käyntiin paras perjantai.

Kukkamekko päälle ja Lappeenrannan iltaan

Mökkiviikonloppujen vastapainoksi oli kiva laittaa parempaa päälle ja lähteä ystävien kanssa katsastamaan Lappeenrannan kesämeininkiä. Totesimme kaikki, että on se vaan kummallista, miten harvoin tulee omassa kotikaupungissa käytyä missään.

Kun hotellista lähdettiin kaupungille, tuli sellainen hauska tunne kuin oltaisiin turisteina kotikulmilla. Tuttuja paikkoja alkoi tarkastelemaan ihan uusista näkökulmista.

Minusta yksi Lappeenrannan mukavimmista ravintoloista on Sokos Hotel Lappeen alakerran uudehko viinibaari Venn, jossa poikkesimme aperitiiveilla ennen syömään menoa. Sen lisäksi, että paikasta saa hyvää ruokaa, kelpo viinejä ja kivoja drinksuja, Venn on viihtyisä. Vähän kuin kodikas olohuone.

Nyt naurattaa.Chin chin kamut!

Kaupungin paras pihvipaikka

Illaksi meille oli varattu pöytä Angus Steak & Wine ravintolaan. Muutaman kerran on tullut aiemminkin syötyä täällä ja hyväksi havaittua. Näin valoisana aikana ravintola tuntuu vähän synkältä tumman värimaailmansa ansiosta, mutta ei kannata antaa sen haitata. Ruoka on hyvää ja palvelu erinomaista.

Alkuruuista meidän suosikeiksi nousivat Anguksen muikkuleivät. Rapsakat voissa paistetut muikut saaristolaistyyppisellä leivällä olivat toimiva yhdistelmä.

Nimensä mukaan Angus on parhaimmillaan pihveissä. Liharuokien lista on monipuolinen ja hyvä asia on, että useimpiin annoksiin voi lisukkeet valita itse. Miehen mielestä ravintolan klassinen pippuripihvi oli paras pippuripihvi ikinä. Kauaksi ei kyllä jäänyt karitsan sisäfilekään valkosipuliperunoilla. Täydellinen kypsyys ja maistuvat lisukkeet.

Itselläni ei ollut Vennin antimien jälkeen enää kova nälkä, joten tyydyin nautiskelemaan kaikkea pientä Anguksen tapaslautaselta.

Jälkkäriksi nautittiin paahtovanukasta, marjaviettelystä ja espressomartinia. Näillä eväin oltiinkin jo aika täydellisessä euforiassa.

Anguksessa on muuten viinikellarin yhteydessä kiva erillinen tila pienen porukan tapaamisiin. Ollaan oltu täällä kummipojan valmistujaisjuhlissa ja tuo viihtyisä kabinetti jäi erityisesti mieleen.

Anguksen jälkeen jatkettiin tutkailemaan Lappeenrannan iltaelämää. Näistä kokemuksista tulee oma juttunsa vähän myöhemmin. Siinä paljastan, mikä minusta on kaupungin ehdoton ykkösterassi.

Valinnan vaikeutta.Ja hymy senkun levenee.Kai se jälkkäri voi olla tämmöinenkin.

Lukkojen taakse mysteereitä ratkomaan

Onneksi hotellillamme sai viikonloppuisin aamiaista vähän myöhempään, aina klo 10.30 asti. Tässä iässä sitä tarvitsee kummasti edellisen illan baarikierroksen jälkeen riittävästi aamuista palautumisaikaa.

Original Sokos Hotel Lappeen aamiainen tarjoillaan vastikään valmistuneessa Aamiaisravintola Sagassa. Tila oli kivan raikas ja valoisa. Aamu on huomattavasti mukavampi aloittaa ilmavassa ja valoisassa miljöössä.

Monta noutopistettä takasivat sen, ettei buffet-pöytiin päässyt syntymään ruuhkia. Aamiainen oli riittävän runsas ja mukava oli huomata, että leipäpöydästä löytyi minusta Suomen parhaita Rikkilän Leivän sämpylöitä.

Joku oli laittanut kaiken tämän minua varten. Aamiaisravintola Sagan uusi ilme oli oikein onnistunut.

Aamiaisen jälkeen meitä odotti jotain ihan ennen kokematonta. Tai no, kaksi meistä oli tehnyt tuttavuutta asian kanssa muualla jo aiemmin, mutta minä olin ihan pihalla koko jutusta.

Meille oli varattu aamupäivästä aika Room Escape Lappeenrantaan. Olin aiemmin kuullut näistä pakopelihuoneista, mutta oikeastaan minulla ei ollut mitään käsitystä siitä, mitä tuleman piti.

Tapasimme mysteeripäällikkö Annan, joka opasti meidät pakopelihuoneen sääntöihin ja kertoi taustatarinan, jota meidän piti ryhmänä lähteä selvittämään. Tehtävämme oli selvittää tiemme ulos lukitusta huoneesta lukkoja avaavien vihjeiden avulla. Samaan aikaan mysteeripäällikkö tarkkaili toimiamme tv-ruudun välityksellä. Siinä tilanteessa, kun homma ei edennyt, saimme auttavia lisävihjeitä.

Täytyy myöntää, että itse en ollut tällä kentällä ihan omimmillani. Liekö johtunut siitä, ettei oma looginen päättelykykyni ole sieltä parhaimmasta päästä? Mutta onneksi porukassa oli niitä, jotka oivalsivat nopeammin ja juttu eteni. Tosin tämä case olikin kinkkisempi kuin kuvittelimme ja ihan loppuun saakka emme ennättäneet hommaa viemään.

Huoneissa kuvaaminen oli kielletty, enkä ikävä kyllä voi muutenkaan paljastaa, mitä kaikkea juttuun kätkeytyi.

Suosittelen, menkää kokeilemaan ja testaamaan millainen on oma ongelmanratkaisukykynne. Tämä on loistava tapa tehdä jotain ihan uudenlaista vaikka työporukalla ja testata samalla yhteistoimintaa pienen paineen alla. Kummasti näinkin pienessä ajassa luonteenpiirteet ja kunkin ominaisuudet nousevat esille.

Ikävä kyllä, sitten oli aika sanoa heipat. Taas minä muistan, miksi on niin tärkeää tavata välillä ystäviä ja tehdä heidän kanssaan yhdessä kaikenlaista hauskaa. Selvästi olimme onnellistuneet.

Ja muistan minä taas senkin, miksi kannattaa välillä mennä hotelliin. Prisman kautta mentiin kotiin laittamaan ruokaa.

https://www.sokoshotels.fi/fi/lappeenranta/sokos-hotel-lappee

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Yleinen

Pientä lisätuloa metsästä ja vähän muualtakin

torstai, heinäkuu 23, 2020

Kello soi aamulla kuudelta. Ette ikinä arvaa miksi. Siksi, että ehdittäisiin miehen kanssa aamutuimaan tattimetsään.

Joskus tuntuu siltä, että elämässä on kaikkea vähän liikaa ja liian vähän aikaa kaikkien mukavien asioiden tekemiseen. Kuten marjojen ja sienien keräämiseen. Tässä kohtaa vuotta tarvitsisin parin kuukauden virkavapauden leipätyöstäni ehtiäkseni viettää metsissä niin paljon aikaa kuin toivoisin.

En oikeasti keksi mitään niin mukavaa liikuntamuotoa kuin kulkea metsässä etsimässä sieniä ja keräämässä marjoja. Samalla saa raitista ilmaa, paljon mielihyvää ja palkkioksi vielä terveellistä ravintoa.

Tänä kesänä meitä tatti- ja marjamaanikoita hemmotellaan oikein olan takaa. Metsissä ja soilla on nyt mitä kerätä. Ainakin, jos puhutaan herkkutateista, mustikoista ja hilloista. Enpä muista pitkään aikaan näin runsasta satoa.

Soita kannattaa tänä kesänä katsastaa ja ihan yllättävissäkin paikoissa. Luin, että ympäri Suomea saadaan paras hillasato vuosiin. Mies uurasti muutaman päivän Pohjois-Karjalassa ja toi tuliaisena 16 kilon lastin ihania lakkoja.

Samaan aikaan minäkin sain muutaman litran yllättävästä paikasta, pieneltä suolta lähes tien vierestä jostain Ruokolahden ja Puumalan välimaastosta. Ja voi mikä määrä sinne jäikään vielä muuraimia.

Mutta mennäänpä takaisin herkkutatteihin. Koska meidän oma tattitarve on tyydytetty jo ajat sitten ja tilaa pakastimessa rajallisesti, otimme selvää pystyisikö tatteja myymään mihinkään. Ja kas kummaa, kyllähän niitä ostetaan. Laadusta riippuen niistä maksetaan 1-4 euroa kilolta.

Siinäpä siis syy meidän aikaiseen ylösnousuun. Piti ehtiä viemään päivän saalis myyntiin klo 15 mennessä. Eihän tässä mistään isoista rahoista ole kyse, päivän keruusta maksettiin himpun verran vajaa 50 euroa. Lähinnä hauskinta on se, että joku maksaa näin mukavasta hommasta ja siitä, että me saadaan liikuntaa.

Jos tuolla metsässä voisi viettää päivätolkulla, luulen, että kyllähän noilla sienillä ja marjoilla voisi ihan ansioillekin päästä. Tulo on verovapaata ja hommaan menee lähinnä aikaa ja vähän polttoainetta. Jos mietitään, että esimerkiksi hilloista maksetaan kerääjille kymmenen euroa kilolta, tällaisena hyvänä marjavuonna niitä poimii aika sukkelaan.

Pientä lisätuloa olen hankkinut myös kirpputorilta. Vuokrasin kirpputorikopin kolmeksi viikoksi. Tyhjensin komeroista ja varastosta käyttämättömät astiat sekä pieneksi jääneet vaatteet ja kengät (miksi niitä muuten olikin niin paljon?) ja kiikutin ne kirpparille myyntiin.

Huomenna on viimeinen myyntipäivä. Tuloa on kertynyt tähän mennessä 372 euroa. Kun siitä vähennetään vuokrausmaksu ja myyntiprovisio, voittoa jää vieläkin 265 euroa. Hyvä tuotto minusta kaappien siivoamisesta ja  ylimääräisen tavaran kierrätyksestä.

Loppujen lopuksi aika pienellä vaivannäöllä pystyy näköjään saamaan pientä lisätuloa.

Viikonloppuna on odotettavissa muutakin kivaa kuin mustikoiden poimintaa. Meitä odottaa ystävien kanssa hotelliyö ja terassikierros kesäkaupunki Lappeenrannassa. Samalla juhlitaan ystävän synttäreitä sekä käydään kokeilemassa jotain sellaista, mistä ainakaan minulla ei ole tuon taivaallista tietoa. Tätä kaikkea innolla odottaen.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista