Suomen suurin matkablogiyhteisö
Luontomatkailu Saimaa Suomi Taide

Astuvansalmen kalliomaalaukset – retkeillen ikiaikaiselle nähtävyydelle

torstai, 22 syyskuun, 2022
Aurinkoinen upea syyspäivä, kuin luotu luontoretkelle. Keitettiin kahvit termariin ja pakattiin reppuun eväsvoileivät. Odotettavissa oli luontoretkeilyä ja historian havinaa. Lähdimme katsomaan Mikkelin Ristiinassa sijaitsevia Astuvansalmen kalliomaalauksia.

Olen ihmetellyt kymmeniä kertoja Mikkeliin ajaessani tien varrella olevaa Astuvansalmen kalliomaalausten opastekylttiä. Mielessä on käynyt monesti, että pitäisi joskus käydä katsomassa, mikä tuo nähtävyys oikein on. Aina sen vaan jäi, kunnes nyt päätin lähteä ottamaan asiasta selvää.

Kiinnostuin oikeasti asiasta luettuani kesäkuussa lehtijutun, jossa kerrottiin, että kyseiset maalaukset ovat jopa tunnetumpia ulkomailla kuin Suomessa. Kyse on koko Fennoskandian suurimmasta esihistoriallisesta kalliomaalauskokonaisuudesta. Että joku tulee oikein ulkomailta näitä maalauksia katsomaan? Sittenhän niiden on otava jotain merkittävää.

Jutussa kerrottiin, että Etelä-Savon Ely-keskus oli saanut Valtioneuvoston päätöksen pakkolunastaa Astuvansalmen kalliomaalausten alueelta 8,4 hehtaarin kokoisen maa-alueen luonnonsuojelualueeksi. Alueella on tähän mennessä ollut kaksi omistajaa, joista toinen on ollut yhteistyön kannalta hankala. Tämä selittänee sen, ettei perillä ollut minkäänlaisia opasteita. Kalliomaalauksille johti ainoastaan huonokuntoinen luontopolku.

Käännyimme Mikkeliin johtavalta tieltä 62 jossain Puumalan ja Anttolan puolivälissä kohti Hurissaloa (tie 4323). Viimeinen opaste kohteeseen oli siinä kohtaa, missä tie muuttui Suurlahdentieksi.

Navigaattoriin kannattaa laittaa osoitteeksi Suurlahdentie 2040. Ilman navigaattoria olisimme pyyhkäisseet auttamattomasti ohitse, sillä sen verran huomaamattomasti puskissa parkkipaikka sijaitsi. Kummastelimme sitä, ettei tien varrella ollut mitään paikasta kertovaa opastetta. Ainoastaan parkkipaikalla oleva kyltti kertoi, että oikeassa paikassa oltiin.

Parkkipaikalta johtaa Astuvansalmen kalliomaalauksille reilun kahden kilometrin mittainen kivinen ja juurakkoinen luontopolku, joka on melko helppokulkuinen, vaikkakin huonosti hoidettu. Jonkin verran nousua ja laskuja reitin varrella on. Välillä joutui kipuamaan polulle kaatuneiden puiden ylitse.

Polku lähtee kutakuinkin heti parkkipaikan jälkeen vasemmalle rantaan. Sen verran huomaamaton reitin alkupää on, että kannattaa olla tarkkana. Itse paahdoin innoissani ohi, mutta onneksi mies huomasi kapean metsään lähtevän polun. Ihmetytti suuresti, että kyse on merkittävästä nähtävyydestä, mutta ennemminkin tuli sellainen tunne, ettei toivottaisi kenenkään sitä löytävän.

Polku kulki vaihtelevassa metsämaastossa. Ohitimme pari kaunista lampea ja istuimme kahvittelemaan ja maisemia ihastelemaan toiselle polun varrella olevista kahdesta penkistä. Retkeilyreitti on mukavan helppo ja sopii ilmeisesti myös lapsille, sillä sen verran monta lapsiperhettä tuli matkalla vastaan.

Luontopolun lopussa laskeutuivat portaat Yöveden rantaan ja sitten oltiinkin perillä. VisitMikkelin sivuilla suositellaan Astuvansalmen maalausten tarkastelua veneestä käsin. Tuolloin myös näkee koko kallion, joka lukemani mukaan muistuttaa kasvojen sivuprofiilia. Arvellaan, että tuon poikkeavan muodon takia juuri tämä kallio valikoitui eräänlaiseksi kulttipaikaksi.

Kalliomaalausten vieressä on lyhyt ja kapea katselutasanne. Yläpuolella olevia maalauksia joutui etsimään kallioseinämästä niska kenossa ja melko huomaamattomia ne olivatkin kirkkaassa auringonpaisteessa. Tähän on onneksi tulossa korjaus, sillä luonnonsuojelualueen myötä maalauksille rakennetaan uusi katselupaikka vähän kauemmaksi. Myös nykyinen pieni venelaituri rakennetaan uusiksi ja polku kunnostetaan. Eiköhän tuolloin saada myös kunnolliset opasteet.

Täytyy myöntää ihan rehellisesti, vai pitäisikö sanoa junttimaisesti, etteivät kalliomaalaukset kuvina tehneet niinkään suurta vaikutusta. No, ne olivat sellaisia yksinkertaisia viivapiirroksia kuin kalliomaalauksista voi olettaa, entisaikojen graffiteja, kuten mies sanoi osuvasti. Kalliosta on pystytty erottamaan noin 80 kuviota, joista suurin osa kuvaa ihmistä, hirveä ja venettä. Katselutasanteelta maalauksista pystyy näkemään vain osan.

Minusta näiden maalausten suurin ihme on niiden vaikuttava ikä. Iäksi on arveltu huikeat 4000-2200 vuotta ennen ajanlaskumme alkua, jolloin Saimaan vedenpinta oli 8-12 metriä nykyistä vedenpintaa korkeammalla. On mielenkiintoista kuvitella, millaista noiden ihmisten elämä tuolloin on oikeasti ollut. Ja miten he ylipäätään ovat selvinneet talvikaudesta?

Skeptikko mieheni oli kyllä heti esittämässä monta epäkohtaa iän oikeellisuudesta. Myönnetään, että aikamoinen ikähaitarihan tuossa on, joten siitä ehkä voi päätellä, ettei kukaan tiedä tarkasti kalliomaalausten oikeaa ikää. Jos sitten maalausten tarkoitusperää. Vai voisiko olla niin, että ihmisellä on vain kautta aikojen ollut tarve toteuttaa itseään kuvataiteen avulla ilman, että siihen niin suuria merkityksiä tarvitaan?

Tiedä sitten, mutta mukava retkikohde tämä on. Aina on sykähdyttävää nähdä jotain ikiaikaista ja saada sitä kautta kosketus esi-isiimme. Ja onhan tuo ympäröivä luonto myös todella kaunista. Erinomainen kohde päiväretkelle.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Elämäntaito Yleinen

Asioita, jotka juuri nyt surettavat

keskiviikko, 7 syyskuun, 2022
Mennyt kesä on ollut kummallista aikaa. Samaan aikaan, kun olen nauttinut vietävästi ihanasta suvesta, taka-alalla on nakuttanut huoli monenlaisista murheista, isoista ja pienistä.

Sodan monet kasvot

Tulevaisuuden ajatteleminen ei ole ollenkaan niin valoisaa ja luottavaista kuin itselläni yleensä on. Kukapa olisi uskonut, että tässä joudutaan miettimään ilmastonmuutoksen, ruuan, energian ja luonnonvarojen riittävyyden lisäksi jopa turvallisuuteen liittyviä asioita.

Tämä viimeinen koskettaa minua erityisesti, sillä sota on ollut välillisesti läsnä lapsuudessani. Isäni vietti pitkän siivun nuoruudestaan rintamalla kokien niin talvi- kuin jatkosodan, eikä paluu ollut ihan yksinkertaista. Sota jätti jälkensä, josta saimme myöhemmin tuta koko perhe.

Ukrainan sota on koskettanut ja ahdistanut monella tapaa. Olen samalla pohdiskellut paljon omaa Venäjä-suhdettani. Olimme valmiit suitsimaan isäni sukupolven ryssittelyn, mutta nyt kun naamiot on riisuttu, paljastuiko sieltä sittenkin jotain, joka ei parane edes voissa paistamalla?

Eräänä päivänä katselin rannalla kesäpäivää viettävää venäläisperhettä. Pieni poika hihkui innoissaan isän kieputtaessa häntä ympyrää. Normaalioloissa olisin ollut onnellinen tuosta kesäidyllistä. Nyt kaihersi jokin pahasti taka-alalla.

Ajattelin niitä pieniä poikia ja tyttöjä Ukrainassa, joilta on rantaleikit viety julmalla tavalla. Ja niitä, jotka joutuvat kyyhöttämään peloissaan pommisuojien kätköissä. Minusta tuntui yksinkertaisesti väärältä, että tuo perhe Venäjältä oli tullut rannoillemme viettämään huoletonta lomaa.

Mieheni jututti toista lomailevaa venäläisperhettä ja kysyi, mitä mieltä he ovat Ukrainan sodasta. ”Sehän on vain poliittista peliä”, vastattiin. Melkoinen venäläinen ruletti sitten onkin käynnissä. Sota surettaa, mutta samalla myös siihen liittyvä sokeus.

Ihminen vai luonto edellä?

Meidän kodin lähellä on, tai oli, kaunis Saimaaseen työntyvä niemi, joka vaihtoi hiljattain omistajaa. Jokaisella tietysti on oikeus tehdä omilla maillaan mitä lystää, mutta siltikin minua surettaa täydellinen piittaamattomuus luontoarvoista.

Tontilla surrasi kaksi päivää moto, sillä seurauksella, että yli puolet niemen puustosta pantiin sileäksi. Parturoitu niemenkärki näyttää nyt omituisen harvalta. Harmillista myös, miten rumaa jälkeä moto tekee maapohjaan.

Niemessä on myös komea korkea kallio, joka ei sekään säästynyt ihmisen muokkaamishaluilta. Viikon päivät kalliota on porattu ja räjäytelty tulevan talon tieltä. En ole uskaltanut mennä edes katsomaan, onko kalliosta mitään jäljellä.

Minua surettaa, ettei hieno paikka hienossa ympäristössä saanut ansaitsemaansa arvostusta ja kohtelua. Olisiko voinut kunnioittaa luontoa edes hieman enemmän?

Huoli läheisten terveydestä

Olen surrut viime aikoina paljon myös läheisteni terveyshuolia. Tekisi mieli huutaa ulos, että SAATANAN SYÖPÄ!

Elämä on kummallista korttipeliä. Toisille meistä jaetaan huonommat kortit kuin toisille. Toisille jopa niin huonot, että tietää pelin olevan pelattu. Eikä kukaan meistä ole turvassa.

Huomaan pohtivani nykyisin entistä enemmän elämän rajallisuutta. Täällä me hetki himmaillaan ja jokaisen meidän kohtalo on sanoa heipat joku päivä. Sen, mitä siihen väliin jää, toivoisi sisältävän paljon hyvää ja kaunista.

Syksy tuli tänä vuonna vähän kuin varkain. Kesähelteistä vaihdettiin hetkessä syksyn koleuteen. Kesästä luopuminen jättää minuun aina jälkeensä jotain pientä haikeutta. Mutta toisaalta, kaiken voi nähdä niin monella tavalla. Pimenevissä illoissa on mukavaa sytyttää kynttilöitä. Viileissä syystuulissa on pirtsakkuutta ja pian luonto saa upeat syysvärit.

Nautitaan ystävät, nautitaan. Maailmassa tapahtuu pahoja asioita, sille emme voi mitään. Joskus ne vain tulevat ikävän lähelle. Silloinkin, kun on paha olla, käännetään pää hyvään ja kauniiseen. Ja uskotaan tulevaan.

Maailman myllerryksessä seesteistä syksyä teille kaikille.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Elämäntaito Saimaa Yleinen

Maalla on niin mukavaa, vai onko? Kokemuksia maalla asumisen hyvistä ja huonoista puolista.

lauantai, 27 elokuun, 2022
Kohta tulee kuluneeksi kaksi vuotta siitä, kun meidän asuinpaikka vaihtui eteläkarjalaisesta kaupungista piskuiseen eteläsavolaiseen kuntaan. Ostimme Saimaan rannalta loma-asunnon, joka muutettiin ympärivuotiseksi asunnoksi ja samalla meistä tuli maalaisia. Onko uusi asumismuoto täyttänyt odotuksemme vai tuliko sittenkin tehtyä hätiköity valinta?

Uskon vahvasti siihen, että joskus kannattaa luottaa vahvaan intuitioon. Jos olisimme ruvenneet liikaa pähkäilemään asuntomme ostoa ja uudelle paikkakunnalle muuttoa, tuskin olisimme täällä. Meille vain tuli tunne, että juuri siinä kohtaa elämässä oli tilaa jollekin uudelle vaiheelle. Asiat lähtivät rullaamaan, kun löysimme budjettiimme sopivan talokandidaatin. Päätös syntyi yllättävän nopeasti.

Nyt olemme parin vuoden ajan saaneet kokea koko vuoden kierron maalla asumista. Onneksi sentään ihan eristyksissä muusta maailmasta meidän ei tarvitse olla. Asumme alueella, jossa on paljon loma-asuntoja, joten etenkin kesäaikaan elämää ympärillä piisaa. Lähietäisyydellä asuu meidän lisäksi myös muutama muu ympärivuotisesti.

Lähipalvelut, kuten apteekki, kirjasto, posti ja ruokakauppa, löytyvät kunnan keskustasta, jonne matkaa on noin kymmenkunta kilometriä. Kyse on kuitenkin pienestä paikkakunnasta, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että tarpeissaan joutuu usein kääntymään joko lähikaupunkien tai nettikaupan puoleen.

Saimaa on monessa mukana

Ei tarvitse kauaa miettiä, mikä on ollut täällä asumisessa parasta. Ehdottomasti meitä ympäröivä luonto ja erityisesti Saimaa. Kesäaamuisin tunnen suurta kiitollisuutta, kun voin nähdä aamulla ensimmäiseksi palan kimmeltävää Saimaata ja halutessani aloittaa päivän pulahtamalla Saimaan syleilyyn.

Rannassa on myös viime kesänä hankittu vene, joten kalalle lähtö on helppoa kuin mikä. Kun kalasta puhutaan, meillä syödään kirjaimellisesti luomua ja lähiruokaa.

Niin veneellä kuin autolla pääsee myös ympäristön kiinnostaviin retkikohteisiin ja meille onkin muodostunut käsitteeksi perjantain retkipäivä. Silloin panen työkoneen aikaisemmin kiinni ja suunnistamme jonnekin ulkoilemaan.

Viime talvena havahduin Saimaan arvoon myös talvikautena. Olen aina inhonnut hiihtämistä, mutta keväthangilla hiihtely kirkkaassa kevätauringossa oli itseasiassa ihan mahtavaa.

Kesäaikaan ei aktiviteetteja puutu. Talvi onkin sitten toinen juttu. Loppuvuodesta nousee pintaan tunne, että hetkeksi on päästävä pois jonnekin, missä on valoa, lämpöä ja ihmisiä. Sitten taas jaksaa ja hiljaisuus maistuu.

Saimaa on elämässämme keskeisesti mukana kaikkina vuodenaikoina.

Metsä antaa paljon

Olemme molemmat ihmisiä, jotka viihtyvät erittäin hyvin metsässä. Tämä oli yksi syy siihen, miksi me tänne luonnon keskelle päädyimme. Loppukesä ja syysaika ovat meillä aina kiireistä. Silloin kerätään talteen metsän antimet: marjat, tatit ja kanttarellit. Asumme nyt keskellä loistavia mustikka- ja puolukkamaita, joten marjasatoa tulee helposti vähän kuin ulkoilun kylkiäisenä.

Kevään ja alkukesän lintukonsertti on jaksanut meitä hämmästyttää. Kuinka valtava määrä ääntä ja tohinaa metsässä onkaan. Muutenkin koko kevään tulon räjähdyttävää kokemusta on ollut hienoa saada seurata aivan vierestä.

Olen vahvasti sitä mieltä, että täällä asuessani havainnoin ja koen vuodenaikojen vaihtelut voimakkaammin kuin aiemmin kaupungissa. Ympärillä tapahtuu eri vuodenaikoina niin paljon. Nautin myös suunnattomasti kotimme isoista ikkunoista avautuvasta vaihtuvasta maisemasta.

Kesäaamujen lisäksi rakkaiksi ovat osoittautuneet alkusyksyn utuiset hämärtyvät illat. Hiljaisuus on käsinkosketeltavaa ja niin rauhoittavaa. Luonto ympärillämme on ollut valtava voimavara.

Tarkkailtavaa riittää kaikkina vuodenaikoina.Ikkunoistamme avautuu vaihtuva maisemataulu.Lähiruokaa kirjaimellisesti.

Kotirakkautta

Maalle muuttaessamme saimme samalla rahalla paremman asumismukavuuden ja tilavamman kodin. Lisäksi kesäaikaan iso ulkoterassi on kuin toinen olohuoneemme.

Kodin merkitys on muutenkin kasvanut. Vietämme entistä enemmän aikaa kotona, joten meillä on nykyisin myös paljon enemmän aikaa mukaville kotoilupuuhille. Jotenkin tuntuu, että vapaa-aikaa on enemmän kuin aiemmin. Aikaa ei kulu nykyisellään esimerkiksi ajamiseen eri paikkojen väliä.

Pimeyden täyttämä syksy ja talvi

Maalla asumisen huonoin puoli on minusta syys- ja talviajan pitkä ja pimeä kausi. Koska mitään katuvaloja ympäristössä ei ole, sitä ei osannut ajatellakaan kuinka pimeää pimeä voi olla. Jos talvella mielii neljän jälkeen lenkille, ilman otsalamppua on turhaa lähteä liikkeelle. Mitä nyt joskus kuutamo avittaa.

Pimeänä kautena valon vähyys rajoittaa tekemistä. Jos valoisana aikana vietetään paljon aikaa ulkosalla, talvikausi menee hyvin paljon sisätiloissa. Vyötärölle napakasti kertyneet lisäkilot kielivät siitä, että entistä enemmän on aikaa keskittyä herkutteluun ja ruokanautintoihin.

Talvikausi on muutenkin hyvin hiljaiseloa. Asuinalueemme uinuu, kunnan taajama on tyhjentynyt kesäasukkaiden lähdettyä, tekemiset ja harrastusmahdollisuudet ovat vähissä ja sosiaalinen elämä niukkaa.

Sellaisena runsaslumisena talvena, kuin viime talvi, liikkumismahdollisuudet myös kaventuvat. Lähialueella pystyy kulkemaan vain muutamaa aurattua tienpätkää pitkin. Mikäli lunta on satanut yöaikaan paljon, aamuvarhaisella on turhaa toivoa lähtevänsä minnekään kovin varhain. Tien auraamista joutuu joskus odottamaan.

Koti ja kaikenlainen kotona puuhastelu on saanut maalla ihan uuden ulottuvuuden.Viime vuoden kesäjuttu oli kukkapenkin perustaminen.Myös hoitokoira Hugo tuntuu viihtyvän maalla.Syksyn saapuessa tarvitaan valoa pimeyteen.

Pitkät välimatkat

Meiltä on lähimpään kaupunkiin ja sen palveluihin matkaa reilut 60 kilometriä. Eipä tule täällä repsahdettua heräteostoksiin tai notkuttua kovinkaan usein kahviloissa. Maalla asuessa säästyy myös rahaa, koska kuluttamisen mahdollisuudet ovat kovin minimaaliset. Toisaalta, kun vähemmän käy ”ihmisten ilmoilla” on voinut pidentää kampaajalla käyntejä, eikä uusille vaatteillekaan juuri ole tarvetta. Täällä periferiassa on oikeastaan ihan sama miltä näyttää.

Kaupunkikäynnit suunnitellaan etukäteen ja samalla tehdään listaa hankinnoista ja hoidettavista asioista. Vaikka meillä on kylällä kaksikin pientä lähikauppaa, joita melko ahkerasti käytämme, tosiasia on, että ruoka on täällä pikkupaikkakunnalla paljon kalliimpaa kuin kaupungin isoissa marketeissa. Siksi pyrimme aina kaupunkikäynneillä ostamaan suuremman erän elintarvikkeita kerralla ja hyödyntämään pakastinta.

Ikävää on myös se, että ystävämme ovat kaukana, mikä rajoittaa sosiaalisen elämän vilkkautta. Tässä iässä uusiin ihmisiin ystävystyminen uudella paikkakunnalla ei aina ole niin itsestäänselvää. Eikä oikeastaan itsekään jaksa aina olla tarpeeksi sosiaalinen.

Yhdeksi maalla asumisen huonoista puolista voisi mainita myös heikon terveydenhuollon. Minulla on käytössä työterveyshuolto, mutta mies välillä turhaantuu terveyskeskuksen palveluista. Aikoja lääkäriin on vaikea saada. Jonot ovat pitkät, päivystystä ei paikkakunnalla ole ja muutenkin kaikki terveydenhoitoon liittyvät palvelut ovat kovin rajalliset.

Malja hyvälle elämänvaiheelle.

Kuten huomaatte, maalla asuminen ei ole vain pelkkää ihanuutta. Asioilla on aina puolensa ja luulen, ettei meidän elämäntapa sovi kaikille. Kyse on enemmän siitä, minkälaisia asioita painottaa elämässä eniten ja mitkä asiat kokee merkityksellisimmiksi. Saadakseen jotain, joutuu usein luopumaan jostain.

Meille luonto-orientoituneille tämä asumismuoto tuntuu yhä edelleen sopivalta ja nautinnolliselta. Kotioven ulkopuolella on tarjolla maailma, jolla on valtava merkitys hyvinvointiimme. Parasta on myös se, että elämässä voi olla erilaisia vaiheita. Jos alkaa tuntua raskaalta, sitten mietitään jotain muuta. Juuri nyt, tässä paikassa ja tässä kodissa on hyvä.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Lappi Luontomatkailu Retkeily Suomi

Pyhän parhaat palat. Mitä tehdä kesällä Pyhätunturin alueella?

sunnuntai, 14 elokuun, 2022
Monelle tulee Pyhästä mieleen vilkas talvilomakohde, eikä syyttä. Onhan alueella monipuolinen latuverkosto ja runsas rinnetarjonta laskettelijoille. Mutta Pyhän alue on myös kesäaikaan erinomainen kohde erityisesti luontomatkailijalle. Retkeilyreittejä, tuntureita ja luontopalveluita on sen verran paljon, että on lähinnä vaikea valita, mihin mielenkiintonsa suuntaisi. Tässä omat vinkkini.

Pyhällä kannattaa ensimmäiseksi suunnistaa Luontokeskus Naavaan……ja noutaa suunnitelmien pohjaksi ilmainen retkeilyreittikartta.

Isokuru – Suomen syvin rotko

Jos käyt katsomassa Pyhällä vain yhden kohteen, mene Isokuruun. Vaikka olen kävellyt Isokurun (toiselta nimeltään Pyhäkuru) läpi useita kertoja, aina se tekee yhtä suuren vaikutuksen. 220 metriä syvän kurun maisemat ovat kuin toiselta planeetalta. Reitti kulkee Kultakeron ja Ukonhatun huippujen välimaastossa rotkon pohjalla, jota reunustavat korkeat ja jyrkät rakkakivirinteet.

Pitkään suljettuna ollut kuru avattiin kävijöille nyt loppukesästä. Metsähallitus rakennutti kuruun uudet portaat ja laituripolun, joka johtaa noin kilometrin matkan kurun päästä päähän. Matkaa Luontokeskus Naavalta kurun alkuun tulee noin kaksi kilometriä.

Ennen kuruun laskeutumista reitin alussa on laavu, kota ja käymälä. Niiden jälkeen kuruun laskeudutaan tukevia metalliportaita pitkin. Jos vain pystyt kulkemaan portaita, laskeutuminen ei ole vaikeaa ja kurun läpi johtava lankutettu reitti on tosi helppo tepastella. Voi keskittyä täysin ympäröivään maisemaan tarvitsematta tuijottaa koko ajan jalkoihinsa.

Kannattaa huomioida, että kurussa liikkuminen on sallittu vain merkityllä reitillä ja vain kesäaikaan. Talvikautena lumivyöryriski on liian suuri.

Kiitos Metsähallitus näin hienoista rakennelmista. Kyllä on retkeileminen nyt helppoa.

Kurun toisessa päässä on Pyhänkasteenlampi ja ihka oikea vesiputous, Pyhänkasteenputous. Nimensä nämä paikat ovat saaneet siitä, kun 1600-luvulla saamelaisia käännytettiin kristinuskoon.

Kurun toisesta päästä nousevat sykettä nostattavat portaat ylös Uhriharjulle. Vaikka porrasrivi on pitkä ja uuvuttava, jo pelkästään ylhäältä avautuvien näköalojen takia kannattaa kivuta. Portaiden varrella on penkkejä, joissa pystyy levähtämään.

Ylhäältä jatkoimme vielä pienen matkan Karhunjuomalammelle, joka on keskeinen paikka monien retkeilyreittien yhtymäkohdassa. Karhunjuomalammella on päivätupa, laavu ja huussi. Portaita lukuunottamatta koko reitti on helpohko. Edestakainen matka Luontokeskus Naavalta on noin 10 kilometriä.

Paljon on portaita Isokurun toisessa päässä, mutta kipuaminen kannattaa.Ylhäällä, kippis!Karhunjuomalammen kuukkelit olivat kovin kesyjä.

Aittakuru – merkillinen esiintymisareena keskellä luontoa

Toinen kuru, jossa Pyhällä kannattaa käydä, on helposti saavutettava Aittakuru. Erikoista Aittakurussa on sen toisesta päästä löytyvä vaikuttava esiintymispaikka.

Auton voi jättää Pyhän päätien varrella olevalle Aittakurun merkitylle pysäköintipaikalle. Reitti kuruun lähtee tien toiselta puolelta ja kulkee ensin latupohjaa pitkin ja jatkuu siitä kurua pitkin helppona laituripolkuna. Mutkittelevaa lankkusiltaa pitkin on helppo astella ja kulkijasta tuntuu, että silta vain jatkuu ja jatkuu…. Kunnes yhtäkkiä tupsahdetaan maailman ihmeellisimmälle luonnon keskellä olevalle ulkoilmanäyttämölle.

Kurun pohjalla on varsinainen esiintymislava. Katsomo on useita kymmeniä metrejä korkeammalla kurun pohjoisrinteellä. Nämä rakennettiin Pyhä Unplugged -musiikkitapahtumaa varten, joka on Pyhällä järjestetty jo 20 vuoden ajan. Kävin fiilistelemässä kurussa ennen tulevia esityksiä. Hiirenhiljaisuus, mikä siellä vallitsi, oli käsittämätöntä. Täällä kirjaimellisesti kuulee pienimmänkin rasahduksen.

Lankkusiltaa pitkin pääsee tässäkin kurussa helposti kulkemaan.Konsertti täällä oli elämys.

Osallistuimme ensimmäistä kertaa Pyhä Unplugged -tapahtumaan ja ostimme liput Johanna Iivanaisen ja Pepe Wilbergin konserttiin juuri tuonne Aittakuruun. Konsertin aikana taivas itki muutamaan otteeseen ja niin itkin minäkin, tosin vain liikutuksesta. Tuo konsertti luonnon helman hiljaisuudessa ja Lapin jylhissä maisemissa oli kerrassaan koskettava.

Paikan akustiikka on niin loistava, että jokaisen instrumentin, jokaisen sanan ja jokaisen sävelen kuulee uskomattoman selvästi. Kun Pepe Willberg esitti Myrskyluodon Maijan ja maailman kauneimman rakkauslaulun, Sinua, sinua rakastan, olin pakahtua ihastuksesta. Pepe sai tällä kertaa naisen kyyneliin.

Päätimme miehen kanssa, että ensi vuonna tulemme tuohon tapahtumaan uudelleen. Pyhä Unplugged järjestetään vuosittain elokuun alkupuoliskolla ja se käsittää useita sekä ilmaisia että maksullisia konsertteja eri puolilla Pyhää.

Aittakurusta kannattaa poistua katsomon takaa. Sieltä avautuvat hienot maisemat yli Pyhäjärven. Alastulo on helppoa kodan kohdalta laskeutuvia portaita pitkin.

Vettä vihmoi välillä, mutta eipä se haitannut tätä upeaa konserttikokemusta. Aittakurun katsomon takaa avautuu upea näkymä Pyhäjärvelle.

Soutaja – ei niin vaativa tunturin valloitus

370-metrinen Pyhäjärven itärannalla sijaitseva Soutaja-tunturi ei ole Pyhän korkeimpia, eikä myöskään tunnetuimpia. Vaikka olemme käyneet Pyhällä kymmeniä kertoa, tämä tunturi on jostain syystä jäänyt meillekin aiemmin huomiotta.

Ihan käymisen arvoinen ja helpohkosti saavutettava tunturi kuitenkin on kyseessä. Virallinen reitti lähtee Aittakurun parkkipaikan takaa ja se on merkitty maastoon violetin värisillä neliöillä.

Reitti kulkee loivasti metsäistä polkua pitkin, mutta nousu ei ole mitenkään haastavaa. Jalkoihinsa tosin joutuu vähän katsomaan, sillä tiellä on aika paljon kiviä ja juurakoita.

Hieman ennen huippua reitti johtaa kodalle, jonka vieressä on myös tulentekopaikka ja huussi. Laakealle huipulle on matkaa polkua pitkin vielä muutamia kymmeniä metrejä. Ehdottomasti kannattaa kivuta loppuun saakka, sillä ylhäältä avautuu 360 asteen panoraamanäkymä joka puolelle Pyhän aluetta.

Minua ihastuttivat myös rinteiden yläosan huikeat käkkärämännyt. Uskomatonta kuinka mutkalle voikaan puu vuosien saatossa taipua ankarissa olosuhteissa. Luin, että Soutajalle kulkee talvisin myös merkitty lumikenkäreitti. Mahtavat nuo kummalliset puut olla talviasussaan melkoisen mielenkiintoisia.

Soutajan reitti kulkee aluksi mäntymetsikössä ja sitten nousee pikkuhiljaa ylöspäin.Kodan jälkeen on vielä muutama kymmenen metriä jyrkempää nousua huipulle.Hienoja näkymiä joka suuntaan.Vaikeissa kasvuoloissa sitä saattaa kääntyä vähän mutkalle.

Pyhän tunnetuimmat tunturihuiput: Kultakero ja Noitatunturi

Soutajaa tunnetumpia tuntureita Pyhällä ovat Kultakero ja Noitatunturi. Kultakerolle kipuaa vähän huonommallakin kunnolla, pääseehän sinne kävelemään huoltotietä pitkin. Tosin se kaikkein helpoin tapa kesäaikaan on nousta näköaloja ihailemaan maisemahissillä.

Noitatunturille on tullut kerran kivuttua. Sen verran oli kivikossa ryömiminen rankka kokemus, että nykyisellä kunnollani ei enää tee mieli sinne kavuta. Jos et hätkähdä vähän vaativammasta reitistä, Noitatunturille kannattaa ehdottomasti mennä. Noitatunturi on Pyhätunturin huipuista korkein (540 metriä) ja näköalat sen mukaiset.

Se helpoin tapa valloittaa Kultakeron huippu.

Ja ainahan voi mennä hillaan…

Loppuun vielä sananen hillastuksesta. Onhan se minulle yksi mieluisimmista tekemisistä Lapissa heinä-elokuun vaihteessa. Poden jonkinasteista hillamaniaa ja lakkakuumetta, enkä yksinkertaisesti pysty olemaan hilla-aikaan pois soilta.

Kolusimme kaksiviikkoisen Pyhällä olon aikana lähisoita ihan hyvällä tuloksella. Kotiinvietäväksi oli hillaa lähes 15 kiloa.

Ai mistäkö sitä hillaa Pyhällä löytää? Voipi ajaa Luoston suuntaan tai sitten Kemijärven suuntaan tai sitten Suvannon kylän suuntaan, etsiä autolle sopiva pisto ja sitten vain lampsia suolle. Tämä oli kummallinen hillakesä. Tuntui, että marjoja oli lähes joka suolla, mihin poikkesimme.

Voisiko sen paremmin sanoa?

Vaan kylläpäs oli jälleen niin mukavaa olla Lapissa. Lähdin puhdistamaan päätäni maailman ahdistavalta uutisoinnilta ja siinä Lappi toimi jälleen. Kotiin palasi virkistäytynyt ja mieleltään seesteisempi täti-ihminen. Tunturiterapia tehosi.

https://www.luontoon.fi/pyha-luosto

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Elämäntaito Lappi Luontomatkailu

Jääköön hetkeksi paha maailma – lähdin tunturiterapiaan Lappiin

sunnuntai, 31 heinäkuun, 2022
Ei meidän pitänyt tänä vuonna lähteä Lappiin lainkaan. Vielä hetki sitten oli vakaa aikomus viettää koko kesä kotosalla Saimaan rannalla. En oikein tiedä vieläkään, miten tässä nyt näin pääsi käymään. Tätä juttua kirjoitan Pyhä-Luoston kansallispuiston maisemissa.

En ole juurikaan masennukseen taipuvainen. Mieleni käy yleensä enempi positiivisella vaihteella ja yritän löytää kaikista asioista valoisammat puolet ja keskittyä elämässä niihin.

Tämä kesä on ollut poikkeus. Huomasin itsessäni minulle epätyypillisiä piirteitä, kuten ahdistusta maailman tapahtumista, jatkuvaa asioiden murehtimista ja alakuloa ilman kummempaa syytä. Kaikki pienetkin ja melko mitättömät arjen murheet tuntuivat saavan turhan suuret mittasuhteet.

Omassa elämässä ei ole tapahtunut mitään sellaista mullistavaa, jolla tämä alakulo olisi selitettävissä. Yleinen mieliala vaan on ollut alavireinen ja aikaansaamaton. Tavallisiin arkirutiineihin pitää pieksää itseä ja ilon tunne on, jos ei hävinnyt, niin ainakin haalentunut. Jopa sellaiset asiat, joista saan yleensä paljon mielihyvää, kuten vaikka blogin kirjoittaminen, eivät ole maistuneet.

Kun rupesin oikein analysoimaan, mikä kumma tähän huolikasaumaan on syynä, en keksinyt muuta kuin yleisen ahdistumisen ja liiallisen kuormituksen ympäröivän maailman tapahtumista. Elämme tällä hetkellä jatkuvaa ikävien uutisten virtaa. Koronaa, sotaa, inhimillistä kärsimystä, taloudellista epävarmuutta, ilmastonmuutosta, energiakriisiä…

Tuntuu, ettei sellaista elämän osa-aluetta enää olekaan, johon ei ulottuisi jonkinlaista uhkaa. Huolettomuuden aika (jos sellaista nyt koskaan on ollutkaan) on ohi.

Ummistan hetkeksi silmät maailmalta. Tulin tänne, missä ihmisen on hyvä olla.Hetken tahdon nähdä vain kauniita asioita.

Toivottomuus ja uhkakuvat ympärillämme vaikuttavat meihin. Tahtomattamme jatkuvat huonot uutiset ja uhkaskenaariot rasittavat alitajuntaamme aiheuttaen huolta ja jopa turvattomuutta. Näiden uhkakuvien käsittelyyn ja mielen kuormituksen purkuun tarvitsemme keinoja.

Itselläni yksi parhaista selviytymiskeinoista kriisien keskellä on ollut tukeutuminen asiantuntijoihin. Koronan tultua huomasin kuuntelevani ja kaivavani esiin kaikki Mika Salmisen haastattelut ja lausunnot.

Ukrainan sodan aiheuttamaa ahdistusta olen taas purkanut seuraamalla intensiivisesti toista Mikaa, Mika Aaltolaa. Hänen vakaa olemuksensa, asiantuntevat mielipiteensä ja inhimilliset kannanottonsa rauhoittavat. Pystyn käsittelemään pelottavia asioita paremmin, kun joku asiaa tunteva selittää ja jäsentää.

Kaikkein paras selviytymiskeino itselläni ihan kaikkeen on kuitenkin luonto. Mikään ei voita sitä tunnetta, kun ympärillä humisee metsä ja maisema puhuu. Luonto tarjoaa sellaista vapauttavaa voimaa ja syvää hyvän olon tunnetta, etten osaa siitä edes kirjoittaa.

Jospa hetken olisi tie kevyempi kulkea.

Eräs ilta istuessani keittiön pöydän äärellä muistin kuuluisan suunnittelijamme Tapio Wirkkalan, jonka oli aika ajoin päästävä Lappiin päätä puhdistamaan. ”Kun vain mahdollisuus tarjoutuu, lähden heti, sillä tuuli tunturista puhdistaa aivot talven aikana kertyneestä pölystä”.

Mietin, että tässä hetkessä ei mikään voisi toimia mielialan parantajana paremmin kuin Lappi. Tarvitsin ahdistukseeni Wirkkalan tavoin Lappia juuri nyt. Tarvitsin tuntureita ja hillasoita. Tarvitsin turvallisuuden tunteen jostain ikiaikaisesta ja pysyvästä. Janosin vaikka vain pieneksi hetkeksi irtautumista kaikesta ympäröivästä sälästä. Aivoihin oli päässyt liikaa ”pölyä”, josta piti päästä eroon.

Ei tarvinnut miestä kauaa suostutella, kun ehdotin Lappiin lähtöä. Heti kun ystävän syntymäpäivät olivat ohi, meidän auto starttasi kohti pohjoista. Tällä kertaa kohteeksi valikoitui jo entuudestaan tuttu Pyhä Pelkosenniemellä. Pystyn täältä käsin tekemään ihan hyvin töitä ja ympäröivä Pyhä-Luoston kansallispuisto tarjoaa meille helposti saavutettavat maastot pään puhdistamiseen.

Tunturitohtorin hellässä huomassa nyt ollaan. Minulle on määrätty tunturiterapiaa, keskittymisharjoituksia rakkakivikoilla, retkeilyreittilääkitystä ja kuntoutusta hillasoilla.

Erityisesti tuota jälkimmäistä hoitomuotoa olen viime päivät saanut runsaissa määrin. Olemme rämpineet harva se päivä väsyttämässä itsemme hillasoilla. Vuokramökkimme pakastin on jo täytetty, mutta niin vaikeaa on pysyä poissa jänkää polkemasta. Nyt on nimittäin aivan uskomaton hillavuosi. Keltaista kultamarjaa löytää vähän joka puolelta. Selkä on jo ihan paskana, mutta mentävä vaan on. Ettei tämä vain olisi mennyt jo addiktin puolelle?

Kuntoutusjakso suolla menossa.

Selvästi tuntuu tämä hoitomuoto auttavan. Lappi lääkitsee kokonaisvaltaisesti mieltä ja kehoa ja ottaa oikeasti väsyneen hoteisiinsa. Hetken on poissa paha ja turvaton maailma. Jo Eino Leino sen tiesi. Turvaisa on rinne tunturin.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Yleinen

Lahjaideoita maakuntamatkailuun – ideoita Elämyslahjoilta

torstai, 14 heinäkuun, 2022
Lahjojen ostaminen on minulle aina yhtä vaikeaa. Mitä ihmettä voi ostaa henkilölle, jolla tuntuu olevan jo ihan kaikkea? Tai mitä ostaa hänelle, joka jo muutenkin roudaa nurkkiin kertynyttä liikaa tavaraa kirpputoreille? Erinomainen idea on antaa lahjaksi elämys. Tavaran sijaan on kiva antaa jotain sellaista, joka kuljettaa saajansa uusiin paikkoihin ja kiehtoviin kokemukseen.

Kaupallinen yhteistyö: Elämyslahjat

Helppo tapa hankkia elämyslahja on Elämyslahjat verkkokauppa, josta löytyy erilaisia maakuntamatkailuun sopivia lahjaideoita. Samasta paikasta löytyy mm. hemmottelua, ruokanautintoja, luonto- ja liikuntakokemuksia sekä extreme-elämyksiä. Hauska idea on myös jonkin teemakurssin antaminen lahjaksi.

Elämyslahjoilta Anssi vinkkaa kymmenen mielenkiintoista lahjaideaa eri puolilta Suomea.

Top 10 elämykset Suomessa

Lahjaideoita Uudellemaalle

Uusimaa on elämysten keskus Suomessa. Sieltä löydät laajan kirjon elämyksiä kaupunkilomasta luonnon helmaan. Kokeilemisen arvoinen kestosuosikki Hyvinkäällä on lentokoneoppitunti.

Pääkaupungin parhaita elämyslahjoja ovat esimerkiksi kulinaristiset kokemukset, rentouttavat kylpylähetket ja risteilyt merellä.

Lahjaideoita Pirkanmaalle

Pirkanmaan suosituimpia elämyksiä ovat illalliselämykset Tampereen ravintoloissa, varjoliidinlento Näsijärven yllä ja jännitystä tuova pistooliammunta. Pirkanmaalla on myös laaja tarjonta pakohuonepelejä.

Lahjaideoita Keski-Suomeen

Keski-Suomesta Anssi vinkkaa lahjoiksi kauneushoitoja, jännittäviä vesielämyksiä, huonepakopelejä ja huimapäille laskeutumisen mäkihyppytornista. Alueen erikoisuuksiin kuuluvat erilaiset luontoelämykset kuten koskenlasku ja arktinen kellunta. Jyväskylä tarjoaa maukkaita lahjoja herkullisiin illallisiin.

Lahjaideoita Varsinais-Suomeen

Varsinais-Suomen suosituimpia elämyksiä ovat Alastaron Moottoriradan tarjoamat ajoelämykset, Marttilan ratsastuselämykset ja Turun hemmotteluhetket. Turun saaristo tarjoaa myös mahtavia lahjaideoita merestä nauttiville.

Lahjaideoita Pohjois-Suomeen

Pohjois-Suomen luonto on vaikuttavaa ja sen Elämyslahjat vievät saajansa upeisiin Lapin luontokokemuksiin kaikkina vuodenaikoina. Monien suosima romanttinen yö lasi-iglussa, lumikenkäily tykkylumipuiden keskellä tai kanoottiretki hiljaisuudessa ovat varmasti monelle mieleenpainuvia kokemuksia.

Pohjoinen tarjoaa myös eläintenystävälle monenlaisia elämyksiä, kuten karhujen tarkkailua ja toimintaa porojen kanssa. Kalastuksen ystävä on takuulla hyvillään kalastusretkestä.

Joululahjaideana Lappi on varmasti ikimuistoinen.

Elämyslahjoilta Anssi muistuttaa, että Elämyslahjojen lahjakortti on aina hyvä vaihtoehto. Saaja voi itse valita juuri sellaisen kohteen ja elämyksen, joka on hänelle mieluisin. Etelä-Suomesta on myös helppoa matkustaa Viroon, joka tarjoaa erilaista kulttuuria sekä mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa.

Ainakin minä olisin kovin mielissäni tällaisista lahjoista. Vink, vink vaan miehelle, kun pyöreiden vuosien syntymäpäivää kohta pukkaa 🙂

Rahanarvoinen etu Elämyslahjoilta

Elämyslahjat tarjoaa bonuskoodin Elämyslahjojen verkkokauppaan. Syötä ostoskorissa koodi: XYZBLOGI. Ostaessasi vähintään 80 euron edestä saat koodilla kaupanpäälliseksi 20 euron Elämyslahjojen lahjakortin. Etu on voimassa vuoden 2022 loppuun.

www.elamyslahjat.fi

Elämäntaito Suomi

Päivä pelkkää TUSKAA! Miten eksyi täti-ihminen hevikansan pariin?

torstai, 7 heinäkuun, 2022
On ihanaa omistaa ystävä, jolla on heittäytymisen taito. Se voi johtaa siihen, että eräänä päivänä seisotaan yhdessä Tuska-festareilla vähän hevimmässä seurassa.

Kaikki sai alkunsa lähinnä vitsiksi tarkoitetusta heitosta. Juteltiin ystäväni kanssa siitä, miten tärkeää elämässä on tehdä erilaisia asioita ja kurottaa välillä oman boksinsa ulkopuolelle. Kokemukset ovat asioita, joita elämässä kannattaa eniten kerätä.

Pohdimme myös sitä, miten usein olemme omien ennakkokäsitystemme vankeja. Niin helposti tulee sanottua ei, vaikka yhtä hyvin voisi sanoa miksei. Elämästä tulee mielenkiintoisempaa, kun kokeilee ihan uusia juttuja ja menee paikkoihin ja tapahtumiin, jonne kaikkein viimeisimmäksi tulisi mieleen suunnata. Miten muuten saa tietää, mistä kaikesta voi jäädä paitsi.

Toinen meistä (olinkohan se minä) heitti vähän kuin vitsinä, että sitähän voisi vaikkapa lähteä Tuska-festareille kokemaan millaista on hevi-ihmisten suurtapahtuma. Itselleni Tuska edusti kaikin puolin genreä, joka on ihan ufo-maailmaa ja jonne en ikimaailmassa olisi voinut kuvitella meneväni. Rehellisesti sanoen, vaihdan aina radiokanavaa, kun sieltä tulee hevimusiikkia.

Vähän pelottavia ensitunnelmia.

Vaan eikös tuo ystäväiseni tarttunut ajatukseen sillä seurauksella, että yhdessä päätettiin lähteä ennakkoluulottomasti ottamaan selvää millaista on Tuska-festareilla. Tulisiko tuo kokemus olemaan meille sittenkin silkkaa tuskaa?

Itselläni ei ole edes minkäänlaista aiempaa kesäfestarikokemusta. Tai no korjaan, kävin viime kesänä blogireissulla Kuhmon Kamarimusiikkifestivaaleilla. Tällainen rajumpi kesähappeninki tulisi jo itsessään olemaan hyvin erikoinen kokemus.

Vähän nikottelimme korkeaa lipun hintaa. 109 euroa yhden päivän lipusta tuntui meistä aika paljolta, mutta kun kerran oli sovittu, että lähdetään, niin väliäkö sillä sitten. Siispä sunnuntai-iltapäivän helteessä suuntasimme Helsingin Suvilahteen.

Sitä ennen oli pitänyt tehdä vähän ennakkovalmisteluja. Kuten hankkia kirpputorilta mustia vaatteita, joita en nimeksikään omista. Nauroimme ystäväni mustalle t-paidalle. Saisiko siitä mitenkään piiloon sanan Armani, ettei heti paljastuisi kermaperseilijäksi. Ystäväni yritti löytää myös kaulaansa rajuimman korunsa. Mustassa nauhassa roikkuva nallekarhu oli rajuinta, mitä löytyi. Kuten huomaatte, kaukana oltiin nyt omalta mukavuusalueelta.

Edellisiltana luin festari-infoa, jossa kiellettiin neularannekkeet. Mitä ihmettä oikein olisi odotettavissa? Pitäisikö olla huolissaan?

Festaritoimistossa liput vaihdettiin rannekkeisiin, joilla pääsi festarialueelle sisään. Sitä ennen olimme piirtäneet hotellilla silmiin vähän vahvemmat rajaukset ja huuliin laitettiin tummempaa punaa. Omasta mielestämme näytimme ihan vakuuttavilta. Vai tuliko meistä sittenkin mieleen brittisarjan Todella upeeta (Absolutely Fabulous) koominen parivaljakko Edina ja Patsy?

Kuten Edina ja Patsy olisivat tehneet, niin mekin suunnistimme ensimmäiseksi meille neuvottuun viinibaariin. Ja yllätys ja yllätys, täältä sai samppanjaa! Luulin, että samppanjaa saa vain piccolo-pulloissa ja tilasin meille kaksi pulloa. Kun tiskille nostettiin kaksi isoa pulloa, tuli kiire korjata asia. Jos nyt kuitenkin otettaisiin vain kaksi lasillista.

Samppista lasiin ja ei kun bailaamaan.Sormimerkit hallussa.Festarigirls.Hevimiehiä.

Itse nautin valtavasti tapahtuman visuaalisuudesta. Täällä tosiaankin oli jos jonkin näköistä kulkijaa ja lookia. Mustan puhuvaa kansaa. Olisin saattanut muualla vähän pelästyä moisia vastaantulijoita, mutta täällä pukeutuminen oli osa juttua. Hevi tarvitsee rinnalleen hevit asusteet.

Oli joukossa paljon myös meitä taviksia. Bongasinpa jopa muutaman kukkamekon. Eniten yllätyin kuitenkin suuresta ikäjakaumasta. Luulin, että erottautuisimme porukasta jo ikämme puolesta, mutta Tuska ei suinkaan ole nuorisofestari. Täällä oli ihan kaiken ikäisiä.

Ilmapiiri oli ilmiselvästi hyväksyvä. Tänne olivat tervetulleita kaikki ikään, kokoon tai sukupuoleen katsomatta. Tuli itsellekin tunne, että hyvinhän me sulaudumme joukkoon. Ihan turhaan jännitin. Tuskassa sai vapaasti olla juuri sen näköinen kuin on kenenkään kiinnittämättä siihen erityistä huomiota.

Parhaat festarityylit.

Oikeastaan ainut negatiivinen asia oli taivaalla armottomasti porottava aurinko. Varjoa ja istumapaikkoja oli aivan liian vähän saatavilla. Kuumuutta ei päässyt oikein mihinkään pakoon ja helle alkoi iltapuolella verottaa festarikestävyyttä.

Telttakatoksen suojissa vielä jaksoi joten kuten kuunnella, mutta esimerkiksi pääareena oli täysin taivasalla. Pakko oli vaalia omaa jaksamista ja pystyimme kuuntelemaan esiintyjiä vain pätkittäin. Mielelläni olisin syventynyt tarkemmin hevimusiikin maailmaan ja kuunnellut enemmän esimerkiksi ainutta etukäteen tietämääni esiintyjää Stratovariusta, mutta pakko oli tässä kohtaa tinkiä. Kasvot valuivat hikeä, iho oli nihkeä ja paita liimautui selkään.

Olisin kaivannut myös suurempia screenejä, joista olisi voinut seurata esiintyjiä tarkemmin. Tässä kuumuudessa eturivin paikat eivät olleet meitä varten.

Teltassa esiintyvä, minulle tuntematon kotimainen bändi, Sonata Arctica kuulosti korvaani mieluisimmalta. Päivän esiintyjistä yhtye tarjosi ehkä kaikkein melodisinta hevimusaa.

Opinpahan päivän aikana ymmärtämään, että hevimusiikissakin on paljon variaatioita. Kaikki ei todellakaan ole sitä rankinta örinää ja kirkuvaa huutoa (anteeksi tämä mistään ymmärtämätön moukkamaisuuteni).

Helle uuvutti.Vielä jaksaa.Ruokatauko.Ostoksia.

Mikä oli sitten Tuskan parasta antia? Ehdottomasti upea tunnelma. Porukka oli yllättävän rentoa ja mukavaa, tuntemattomien kanssa oli helppo jutella ja pelottavimmankin ulkokuoren alla sykki ilmiselvästi lämmin sydän.

Itselleni Tuska oli kaikin puolin opettavainen keikka. Syyllistyn itse liian helposti tekemään ihmisistä johtopäätöksiä pelkän ulkokuoren perusteella. Tarvitsen enemmän avointa ja uteliasta mieltä erilaisten ihmisten kohtaamiseen.

Tuska osoitti myös musiikin yhdistävän voiman. Porukka oli tullut tänne ilmiselvästi musiikin takia. Jengi keskittyi kuuntelemaan ja eli täysillä mukana. Hienoa oli myös se tuki, jota osoitettiin paikalle päässeelle ukrainalaisyhtye Jinjerille.

Tuska oli minulle myös henkinen kokemus. Jotain järisyttävän vapauttavaa hevissä on. Se antaa mahdollisuuden purkaa omia aggressioitaan ja keinon päästää ulos patoutumiaan pauhaavan musiikin täydellä volyymillä. Täällä on hyväksyttävää huutaa tuska ulos.

Tuska-väen siisti käyttäytyminen myös yllätti. Hei, missä olivat kesäfestareiden känniläiset örveltäjät ja aggressiiviset häiriköt? Muutaman puiden alle nukahtaneen väsyneen festarilaisen lisäksi en nähnyt mitään negatiivista järjestyshäiriötä. Onko hevikansa Suomen siisteintä festariyleisöä?

Parhaat Tuska-tukat. Näissä jää Sofi Oksanen toiseksi.Tuska rauhan asialla. Tähän varmaan kaikki yhdymme.

Nyt ymmärrän hyvin niitä tyyppejä, jotka suuntaavat Tuskaan vuosi toisensa jälkeen. Jos minäkin, heviä ennemminkin inhoava, viihdyin Tuskassa näin hyvin, miten paljon saakaan se, jolle tämä musiikkigenre on sydäntä lähellä?

Tuska oli paljon kesympi kuin osasin odottaa. Täti-ihmiselle aluksi ehkä vähän pelottavan ulkokuoren alta paljastui hyväntuulinen ja ystävällinen kesätapahtuma. Vähän kuin se ystäväni kaurakoru, nallekarhu nahkahihnassa.

Tuska teki muuten tänä vuonna kaikkien aikojen kävijäennätyksen. Kolmen päivän aikana festari keräsi 49000 kävijää.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Majoitus Suomessa

Mäntän Klubilla tunnelma on kuin tyylikkäältä 20-luvulta

torstai, 30 kesäkuun, 2022
Blogiani seuranneet ovat varsin huomanneet, että olen heikkona erikoisiin majoituspaikkoihin. Silmää ja sydäntä lähellä ovat erityisesti paikat, joilla on historia takana ja tarina kerrottavana. Tällaista herkkua pääsimme nauttimaan Mäntän Klubilla.

Teimme hiljattain mukavan taidematkan Mänttään Serlachius-museoihin. Koska Pirkanmaalle tulee matkaa kotoa reilut kaksi ja puolisataa kilometriä ja perillä näkemistä on paljon, oli itsestään selvää, että yöksi jäädään.

Olin aiemmin majoittunut kaupungin toisessa kiinnostavassa hotellissa, Art Hotel Honkahovissa. Tällä reissulla halusin yöksi siihen toiseen kiinnostavaan majapaikkaan, Mäntän Klubille. Kyse on 1920 valmistuneesta Serlachius-yhtiön entisestä edustus- ja majoitusrakennuksesta. Menestyneelle paperitehtaalle tarvittiin arvoisensa tilat vieraiden kestitsemiseen.

Jo pihaan ajaessa tulee juhlallinen olo. Mahtipontinen rakennus kreikkalaisine pylväineen näyttää siltä kuin se olisi tupsahtanut ihan väärään paikkaan. Paperiteollisuuden ympärille rakentunut pieni tehdaspaikkakunta on saanut kylään keikailevan ja varakkaan pääkaupungin serkun.

Vaikuttava sisääntulo.Lobby.Vanha tilikirja vuodelta 1951 oli laitettu näytille.Samppanjaa lasiin ja sukkasillaan paikkoja tutkimaan.

Joka tapauksessa rakennus on hieno. Ikävää, että sen suunnitelleet arkkitehtiveljekset kuolivat kansalaissodassa näkemättä koskaan suunnitelmaansa valmiina.

Taide ja kulttuuri olivat Serlachius suvun patruunoille suuressa merkityksessä. Mäntän Klubilla vierailivat säännöllisesti monet nimekkäät taiteilijamme, kuten Akseli Gallén-Kallela, Emil Wikström ja Wäinö Aaltonen. Esiintymislavalle ovat nousseet mm. Dallapé-orkesteri, Ella Eronen, Anita Välkki ja Laila Kinnunen. Klubin arvovieraiden joukossa nähtiin monia valtion päämiehiä ympäri maailmaa.

Arvoisensa omistuspohja Klubilla on edelleenkin. 2010 Mäntän Klubi siirtyi taidemesenaatti Kauko Sorjosen säätiön omistukseen. Myös Art Hotel Honkahovi on samaisen säätiön omistuksessa. On hienoa, että maassamme on tällaisia tahoja, jotka ottavat huolehtiakseen historiallisten arvokiinteistöjen säilyttämisen. Ravintola- ja hotellitoiminta on vuokrattu ulkopuoliselle toimijalle.

Mäntän Klubilla on ainoastaan 30 huonetta, mikä tekee siitä hyvin intiimin. Majoituimme yhdessä viidestä superior-huoneesta, joissa on oma kylpyhuone. Muissa huoneissa on kylppäri käytävällä yhteiskäytössä.

Kaikki superior-huoneet sijaitsevat rakennuksen toisessa kerroksessa, joka oli aikoinaan tarkoitettu johtokunnalle ja heidän vierailleen. Edullisemmat economy-huoneet ovat kolmannessa kerroksessa, jonne entisaikaan majoitettiin Serlachius-yhtiön naimattomat toimihenkilöt.

Huoneemme oli tilava ja retrohenkinen. Harvoinpa enää näkee ruskeita ammeita tai wc-pönttöjä. Vaikka huone ei millään tavalla ollut hieno, pikemminkin kaipasi kipeästi päivittämistä, jotain hauskaa tuossa menneiden vuosikymmenten tyylissä silti on. Harmi vaan, että huoneiden retrotyylinen sisustus ei oikein istunut rakennuksen muuhun tyyliin.

Huoneemme oli nimetty Akseli Gallén-Kallelan mukaan.Erikoiset oleskelutilat.Klubin juhlatilan aitiot hieman hymyilyttivät.Lähellä Mäntän Klubia on kaunis Mäntän kirkko, joka on G. A. Serlachiuksen aikaansaama sekin.

Parasta antia Mäntän Klubilla oli ehdottomasti sen yleiset tilat ja monet kauniit yksityiskohdat. Tunnelmaa lisäsi pienen hotellin rauhallisuus. Istuimme suurimman osan illasta kahdestaan entisessä neuvotteluhuoneessa ja kuvittelimme millaista oli, kun yhtiön johtokunta kävi tärkeitä neuvotteluja ja jälkeenpäin tuprutteli paksuja sikareitaan hyvien päätösten kunniaksi. Vanhan klubin tunnelma on täällä edelleen läsnä.

Ainut ikävä puoli oli, että Mäntän Klubin ravintolapalvelut eivät olleet vielä toiminnassa. Hotellin Chaîne de Rôtisseurs kilvin varustettu ravintola avaa ovensa kesäkaudeksi vasta heinäkuun alkupuolella.

Tapasimme hotellissa parikin pariskuntaa, jotka kertoivat käyvänsä Mäntässä vuosittain ja majoittuvansa aina Mäntän Klubilla. Enkä yhtään ihmettele, onhan se kerrassaan erikoinen ja ihastuttava majapaikka. Oikeastaan sana hotelli ei edes sovi tälle rakennukselle. Enemmän tuntui siltä, että täällä ollaan klubin arvovieraina.

2-hengen superior huone aamiaisella maksoi 139 euroa.

www.klubin.fi

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista