Suomen suurin matkablogiyhteisö
Yleinen

Kevätpöhinää ja venehaaveita

maanantai, huhtikuu 19, 2021

Voi ihanuus tätä kevättä. Ja aurinkoa. Ja muuttolintuja. Pitkän hiljaisen talven jälkeen metsä on yhtäkkiä ääniä täynnä. Maasta puskee vihreää ja elämää on kaikkialla. Hihkun terassilla innoissani, kun ohitse kaakattaa hanhiryppäitä. Tervetuloa taas te kesäntuojat.

Täällä maalla kevät on jotenkin paljon vaikuttavampi kokemus kuin kaupungissa. Sitä on ikään kuin paremmin läsnä ja itse osallinen tätä ihmeellistä jokavuotista näytelmää. Joka päivä tapahtuu paljon. Pitää vain osata pysähtyä ja säilyttää lapsenomainen kyky ihmetellä. Voi esimerkiksi bongata metson istumassa pihamännyssä.

Röhnötin viime viikolla sohvallamme katsomassa telkkaria ja satuin vilkaisemaan ikkunasta ulos. Ja siinä se istui, ukkometso, ihan lähellä männynlatvuksessa. Tosin piti ensin vähän googlettaa, jotta laji saatiin kohdalleen. Ei ihan tavallinen näky meikäläisen maailmassa.

Olen yllättynyt siitä, miten paljon täällä Saimaan rannoilla näkee joutsenpariskuntia. Kanta näyttäisi olevan nykyisellään melkoisen runsas. Ihan tässä meidänkin lähistöllä olen nähnyt joutsenia vähän jokaisella rantakaistaleella, joissa vähänkin on sulaa.

Ihmeellinen lintu tämä kansallislintumme on muutenkin. Solmivat kumppaninsa kanssa elinikäisen parisuhteen ja palaavat yleensä aina samaan paikkaan pesimään. Kauniista ulkomuodostaan huolimatta, kyse ei ole mistään ihan sulokkaimmasta ja säyseimmästä lintulajista. Olen nähnyt omin silmin, kun joutsenpariskunta käytännössä tappoi reviirilleen eksyneen kanadanhanhen. Ette voi uskoa, mikä mekkala tuosta tapahtumasta lähti.

Alkukesääni kuuluu joka vuotinen kukkamania. Nyt on pidettävä pää vielä jonkin aikaa kylmänä, jotta en tänäkin vuonna palelluttaisi ensimmäisiä kesäkukkiani. Ihan en pystynyt itseäni hillitsemään, vaan vähän piti jo orvokkeja laittaa. Toivottavasti pystyvät sinnittelemään viimeisissä yöpakkasissa.

Mulla on menneeltä lomakaudelta vielä muutama lomapäivä jäljellä. Sen kunniaksi suunnittelimme lähtevämme Helsinkiin pienelle hotellilomaselle, mutta mietintään menee kannattaako lähteä.

Tässä edelleenkin vietetään Sanna Marinin ja Mika Salmisen viitoittamaa elämää. Täytyy myöntää, että hieman kummaksuttaa ravintoloiden aukiolomääräykset, jotka koskevat myös ruokaravintoloita. Ihan ei minulle aukea, mitä saavutetaan sillä, että myös ruokaravintoloiden pitää lopettaa alkoholitarjoilu klo 17 ja panna ovensa säppiin jo klo 19.

Meneekin sitten melko aikaiseksi tuo ruokailu etenkin, jos ruuan kanssa haluaa juoda viiniä. Kuinkahan moni ravintola katsoo parhaimmaksi olla avaamatta lainkaan? Ruokaravintoloiden vinkkelistä on harmillista, että koronarajoitteita tarkastellaan baarien ja iltaravintoloiden näkökulmasta.

Tarkoitukseni oli käydä tällä Helsingin reissulla katsomassa Ateneumin Repin-näyttely, vaan kiinni on sekin. Kyllä harmittaa. Ateneum avaa ovensa vasta ensi viikolla ja sisään pääsee vain etukäteen ostetulla lipulla. Jos jollakin on antaa hyviä vinkkejä siitä, mitä Helsingissä nyt kannattaa tai ylipäätään voi tehdä, niin ilomielin otetaan vastaan.

Tekee valtavan iloiseksi se, että pikku hiljaa tätä elämää on uskaltanut raottaa myös sosiaalisempaan suuntaan. Viikonloppuna osallistuttiin ystäväpariskunnan kanssa Wine Saimaan järjestämään virtuaaliseen viinitastingiin meillä. Täytyy myöntää, että olin vähän skeptinen tällaista Teamsilla toteutettavaa tastingia kohtaan.

Yllätys sen sijaan oli, miten kiva ja vuorovaikutteinen tilaisuus loppujen lopuksi olikin. Maistelussa oli kolme italialaista Vigneti di Ettoren viinitilan viiniä: yksi rose ja kaksi punkkua. Mukana oli osallistujia eri puolilta Suomea, viinitilalta Italiasta kaksi edustajaa sekä Wine Saimaan omistaja Tuomo Puhakainen.

Ensimmäinen kerta minulle, kun pääsi antamaan viineistä palautetta suoraan tuottajille, jotka tosiaankin kuuntelivat suurella korvalla, mitä mieltä viineistä oltiin. Kiva muutenkin vaihtaa muiden viineihin hurahtaneiden kanssa mielipiteitä viinikokemuksista. Maistelluista kolmesta viinistä Vigneti di Ettoren rose oli erityisesti meidän naisten mieleen.

Seuraava etappi meillä sitten onkin veneilykauden avajaiset. Nyt podetaan kovaa venekuumetta, joka pitäisi helpottaa viimeistään toukokuun lopulla. Meille rantautuu sellainen ihan tavallinen kalastukseen sopiva avovene, jolla aiomme kalastuksen ohella tutkailla Saimaan vesistöjä tulevana kesänä. Samppanjakanteen ei ollut varaa, mutta uimaportaat sentään sain.

Päiväunissani näen neitseellisen hiekkabiitsin, jonne venhosemme lipuu hiljaa auringonlaskun kullatessa taivaanrannan. Mies taas näkee matalia ja kivisiä rantoja, jotka kolhivat veneen lommoille. Kyllä täytyy aina ihmetellä miehen ja naisen näkemyseroja samasta asiasta. Miehet osaavat välillä olla melkoisia ilonpilaajia.

Venekaupan miesmyyjä vakuutti, että tämä on kyllä sellainen vene, mitä naisetkin oppivat käyttämään 🙂 Joten ei minulla sitten liene mitään ongelmia tämän uuden asian haltuunotossa. Täytynee vain aloittaa veneilyn liikennesääntöjen opiskelu. Ja löytää ne Saimaan neitseelliset hiekkarannat.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Ruoka ja viini

Kesäviinit Tallinnasta koronasta huolimatta

lauantai, huhtikuu 10, 2021

Viininystävän kesään tarvitaan raikasta valkkaria, helmeilevää roseeta ja erityisesti juhlavaa kuohujuomaa. Siksi meillä yleensä keväisin otetaan auto alle ja matkataan Tallinnaan viinikaapin täydennysmatkalle. Vaan mitäs tehdä tänä keväänä koska korona?

Muutama vuosi takaperin löysimme Tallinnan satamasta pienen laatuviineihin erikoistuneen viinimyymälän Bottlescoutsin. Kyllähän viiniä Tallinnasta saa joka nurkalta, se ei toki ole ongelma. Ongelma on lähinnä ollut siinä, mitä valitsisi valtaisasta tarjonnasta ja mistä löytäisi hinta-laatusuhteeltaan hyviä tuotteita. Bulkkia tarjotaan joka tuutista, mutta mistä löytäisi viinejä, joissa olisi mielenkiintoa.

Pieni erikoismyymälä oli ratkaisu tähän. Bottlescoutsin tuoterepertuaari ei ole järin laaja, mutta sitäkin huolellisemmin valikoitu. Kaupassa sai asiantuntevaa palvelua, mikä auttoi löytämään kiinnostavia viinejä, joita ei juuri mistään muualta löydä.

Tänä vuonna koronan matkustusrajoitusten vuoksi perinteinen hankintamatkamme Tallinnaan piti jättää väliin. Vaan onneksi muistin Bottlescoutsin nettikaupan ja mahdollisuuden tilata Virosta viiniä tätä kautta. Olin kokeillut nettikauppaa jo aiemmin ja todennut sen yllättävän helpoksi tavaksi saada viinit muutamassa päivässä suoraan kotiovelle. Ostoksista tuli myös paljon harkitumpia, koska kotona saattoi kaikessa rauhassa tutustua valikoimaan.

Kolme arkipäivää tilauksesta ja eteisessä oli kolme laatikollista hyvin pakattuja viinejä.

Pääsiäispyhinä miehen kanssa selailtiin Bottlescoutsin tuotesivuja ja poimittiin sieltä molemmille kiinnostavia tuotteita. Valintoja varmisteltiin vielä tutkimalla asiantuntijoiden arviointeja kyseisistä tuotteista. Nettikaupan sivuilla on jokaisesta tuotteesta hyvä kuvaus sekä tietoa myös viinin tuottajasta ja alueesta.

Joskus aiemmin olimme nykyistä innokkaampia viiniharrastajia. Varastoimme viinejä kellariin ja viinimaailmaa tuli muutenkin seurattua tarkemmin. Vuosien saatossa harrastus hiipui lähinnä satunnaiseksi käyttöviinien maisteluksi.

Nyt korona-aikana olemme alkaneet virittää uudelleen viini-innostusta. Hyväksi havaittuja juomia on hankittu silloin tällöin muutamia pulloja kehittymään. Vähän sillä silmällä etsiskelimme nytkin viinikaapin täytettä.

Tykkään Bottlescoutsin selkeästä tilaussysteemistä. Aluksi valitaan noudetaanko tilaus Virosta vai toimitetaanko se Suomeen. Verot ovat hinnoissa valmiina, joten Suomeen toimitettuna hinnat ovat jonkin verran kalliimpia. Sitten pääseekin jo tilaamaan.

Ostoskorin laskuri kertoo koko ajan tilauksesi arvon sekä myös toimituskulujen hinnan. Ajattelin aiemmin, että toimituskustannukset tekisivät viinien tilauksesta kallista, mutta siinä olin ihan väärässä. Kuuden pullon kuljetus kustantaa vajaat 15 euroa, 30 pullon noin kolme kymppiä. Jos ottaa huomioon, että toimitus on vaivattomasti kotiovelle, en pidä toimituskuluja millään muotoa kalliina.

Kesäviinien paletti näyttää tältä.

Tuotteet maksoin saman tien kortilla ja hetken päästä sähköpostiin tupsahti yksilöity tilausvahvistus. Tuotteille luvattiin 2-5 arkipäivän toimitusaika, mikä pitikin hyvin kutinsa huolimatta siitä, että välissä olivat pääsiäispyhät.

Tilauksesta kului ainoastaan kolme arkipäivää, kun kolme laatikollista viiniä oli löytänyt tiensä Virosta kotiovellemme Etelä-Savon perukoille. Arvostin myös sitä, että kaikki tuotteet olivat juuri sitä, mitä tilasimme. Olen ollut vähän ärsyyntynyt siitä, että maamme monopolilaitos on ottanut tavakseen korvata omavaltaisesti tilattuja vuosikertoja muilla vuosikerroilla.

Hyvin pakattujen pahvilaatikoiden sisältä paljastui mielenkiintoisia laatujuomia. Pientuottajasamppanjaa, hedelmäistä huippucavaa, runsaita ruokavalkkareita, raikkaita Provencen roseita ja miehelle muutama pullo mausteisia rhônelaisia ja voimakkaita italialaisia punkkuja.

Miehen väripaletti on aina vaan punaista.

Tilasin kokeeksi myös pari pulloa ainutlaatuista kuplivaa Chablista, 821 Blanc de Blancs Chardonnayta. Useimmat laatuvalkkareiden ystävät toki tuntevat Chabliksen, mutta Chabliksen kuoharista en ollut koskaan kuullutkaan. Ei ihme, sillä tällaista tuotetta ei ole koskaan ennen tehtykään.

Erikoisen viinin rypäleet on poimittu käsin. Kuplat viiniin on saatu siirtämällä pääosin käynyt valkoviini pulloihin jatkamaan käymistä. Luku 821 kertoo kuinka monta päivää köynnösten kukinnasta on valmiiseen kuohuviiniin. Mielenkiintoista on maistaa, onko juoma tosiaan samppanjamainen, kuten tuotekuvauksessa kerrotaan. Joka tapauksessa ensimmäinen laatuaan oleva kokeilutuote on kyseessä.

Innostunut olen myös pientuottaja Moussé & Filsin samppanjasta. Niin tuottaja kuin tuotekin ovat minulle aivan tuntemattomia, lähinnä tilasin samppiksen sen saamien hyvien arvosteluiden perusteella. Arvostan myös jo vuodesta 1629 toimineen viinisuvun kunnioitusta luontoa ja kasveja kohtaan. Esimerkiksi viiniköynnöksiä hoidetaan pelkästään luonnollisilla lannoitteilla ja köynnösrivien välissä kasvavilla hyötykasveilla.

Tervetuloa kesä. Ensimmäiseksi odotan innolla vappua ja terassikauden avajaisia. Siinä kohtaa täytyy korkata jokin noista kuohuvista ihanuuksista. Miten sitä joku sanoikaan: elämä on liian lyhyt huonoille viineille.

https://bottlescouts.com/

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

 

 

Elämäntaito Yleinen

Levotonta kevätrakkautta

keskiviikko, maaliskuu 31, 2021

Joka ikinen kevät, silloin kun aurinko rupeaa tunkemaan sisälle yhä röyhkeämmin, kohtaan saman ilmiön. Minuun iskee levottomuus.

Rakastan kevättä. Rakastan lisääntyvää valoa, pitenevää päivää ja aurinkoa, joka lämmittää. Rakastan erilaiselta tuoksuvaa ilmaa ja kihinää, joka täyttää metsän.

Rakastan jokaista muuttolintua, joka ilmaantuu pihapiiriin. Tiaisten yksitotinen stemma saa seurakseen mustarastaiden huilusoolot ja peipposten aariat. Ja pikku hiljaa orkesteri laajenee. Luonnon oma kevätkonsertti on kauneinta äänimaailmaa ikinä.

Rakastan joutsenia, jotka tulevat ensimmäisinä, tekevät ylilennon kotimme ohi ja huutavat kevättä mennessään. Ja lokkeja, joiden kirkuna kuulostaa jo ihan kesältä.

Maaliskuu flirttailee. Valo herättää talviunesta ja nostaa oksitosiinin, rakkaushormonin määrää. Pakkasen jähmettämät tunteet heräävät eloon kylmän kauden jälkeen. Yhtäkkiä katselee ympärilleen kuin uusin silmin. Talven jäljiltä näivettynyt maisema alkaa näyttää kauniilta ja oma olokin tuntuu kuin uudestisyntyneeltä.

Ja sitten tulee huhtikuu, joka onkin jo silkkaa rakkautta. Aurinko hyväilee lämmöllään ja kutsuu ulos leikkiin. Laittaa pään sekaisin kuin rakastuneella konsanaan. Ei malttaisi edes nukkua.

Kevätmuuttajia meidän pihapiirissä.

Jos normaalisti lasini on puoli täysi, kevätauringon lämmittäessä mukini kuohuu ylitse. Kierrokset nousevat huippuunsa, keskittyminen on vaikeaa ja päässä humisee.

Matkakuume riivaa sielua ja vipattaa menojalkaa. Jonnekin pitäisi päästä. Jo pienikin matka tasapainottaisi levotonta elämää ja laskisi adrenaliinipiikkiä. Lentopyrähdys Eurooppaan olisi mannaa, mutta helpotusta saisi jo risteilystä tai pahimpaan tuskaan auttaisi myös hotelliviikonloppu. Mikä vaan pieni keikaus kelpaisi, joka avaisi uusia maisemia ja ruokkisi pohjatonta vaihtelunhalua ja seikkailumieltä.

Ja täällä minä onneton nyt kieriskelen tuskissani, kun maailma ympärillä on suljettu. Kuin häkkiin suljettu lintu, joka haistaa keväälle tuoksuvan kiehtovan maailman ulkopuolella, mutta jolla ei ole mahdollista pyrähtää lentoon. Sylvian joululaulusta voisin sanoittaa uuden kevätversion.

Ei auta vaikka minulla on uusi rakas koti, jossa viihdyn oikein hyvin. Keväiselle matkakiimalle en vain voi mitään. Joku ulkopuolinen voima jossain huutaa nimeäni, ojentaa näkymätöntä kättään ja kehottaa lähtemään. Onneksi toukokuuhun mennessä se jo hellittää otettaan.

Kevätrakkauden väri on keltainen.

Tiedän, että tästä kirjoituksesta joku jossain tykkää huonoa. Leimaa minut piittaamattomaksi herkkuperseeksi, joka vaan itsekkäästi kaipaa matkoilleen, vaikka maailma ympärillä kipuilee pandemian kourissa. Matka on nyt kirosana ja jopa haaveilu siitä on syntiä. Oikeastaan tällaisista asioista ei kai saisi edes kirjoittaa.

Siltikin, tällainen minä olen, koronasta huolimatta. Netti käy kuumana ja yritän löytää vaihtoehtoja, joihin suunnata matkahinkua koronaturvallisesti.

Yritin taivutella miestä erään matkailuyrityksen majoitustarjoukseen. Kaksi yötä yhden hinnalla ja kolmen ruokalajin illallinen takkatulen loimussa. Ei saanut kannatusta. Mies lupasi järjestää meidän mökissä kolmen ruokalajin illallisen ja takkatulta, edullisemmin ja koronaturvallisesti.

Matkojen puuttuessa olen yrittänyt löytää korvaavia toimintoja. Olen lukenut tuhottoman määrän kirjoja, aloittanut pihasuunnitelman, lavaviljelysuunnitelman, kesäkukkasuunnitelman ja terassisisustussuunnitelman. Tutustunut tiramisun, tuorepuurojen, kotitekoisten jäätelöiden ja tuorepuristemehujen valmistukseen.

Ei auta. Ei rauhoita. Täällä maalla levoton sielu kolistelee kaltereitaan. Hei siippa, lähdetäänkö huomenna retkelle? Vaikka ihan lähelle tai ihan minne vaan.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Ruoka ja viini

”Karjalanpaisti ei miusta lähe” – perinneruokaa, jota koko kansa rakastaa

sunnuntai, maaliskuu 21, 2021

Ystäväni oli kysynyt lapsiltaan, mitä he haluaisivat joulupöytään tavallisten jouluruokien lisäksi. Itse olisin veikannut sushia, tacoja, burgereita tai jotain vegejuttua. Vaan eipä. Nuo nuoret aikuiset toivoivat saavansa karjalanpaistia!

Olin kerrassaan yllättynyt valinnasta. Itselläni on ollut jonkinlainen viha-rakkaussuhde karjalanpaistiin, olen nimittäin saanut kasvaa lapsuuteni ja nuoruuteni karjalanpaistin ja -piirakoiden voimalla. Ilomantsilaissyntyinen äitini piti huolen siitä, että meillä syötiin lähes viikottain karjalanpaistia ja pöydässä oli aina itseleivottuja karjalanpiirakoita.

Karjalanpaisti oli viikonloppujen ruokaa, mutta myös kaikenlaisten juhlapyhien pääruoka. Eikä meillä sellaista jouluakaan ollut, etteikö kinkun ohella pöytään olisi nostettu myös karjalanpaisti lihattoman makaroonilaatikon kera.

Mieheni kertoi, miten hyvin hän muistaa kodistani jo ovelta vastaan tulleen herkullisen karjalanpaistin tuoksun. Mennessämme meille syömään laskimme joskus leikkiä siitä, paljonko lyödään vetoa, että äiti on tehnyt karjalanpaistia.

Jos karjalaisuus maistuu, se myös näkyy. Sen tunnistaa helposti mm. arkkitehtuurissa, taiteessa ja käsitöissä.

”Lupa o köyhtyy muttei laihtuu”

Kun muutin pois kotoa, olin sitä mieltä, että karjalanpaistikiintiö oli kohdallani täyttynyt. Vuosia menikin, etten juuri tähän perinneruokaan koskenut, vaikka siihen ei juurikaan voinut olla törmäämättä.

Karjalaisilla perinneruuilla on vankka ja rakastettu sija suomalaisten sydämissä. Hyvä esimerkki on 50000 suomalaisen äänestystulos. Suomen 100-vuotisjuhlavuotena järjestettiin kansalaisäänestys, jossa etsittiin Suomen suosituinta kansallisruokaa. Heti ruisleivän jälkeen kärkeen nousivat tutut karjalaiset herkkumme. Toiseksi suosituin oli mikäs muu kuin karjalanpaisti ja kolmanneksi suosikikseen suomalaiset valitsivat karjalanpiirakan.

Karjalaisten vaikutus Suomen ruokakulttuuriin on kerrassaan vahva. Koko kansa rakastaa paistiaan ja piirakoitaan, mutta harva enää edes muistaa, että alunperin nämä olivat yhden heimon perinneruokia. Kyse on jopa niin vahvasta brändistä, että karjalanpiirakka on rekisteröity Euroopan Unionin aidoksi perinnetuotteeksi. Turha siis kenenkään muun yrittää rypytellä meidän ikiomaa herkkuamme.

Vaan eipä karjalaisten vaikutus ruokakulttuuriin rajoitu vain näihin tuotteisiin. Kahden kulttuurin ja kahden uskonnon välimaastossa eläneet karjalaiset ovat ammentaneet ruokiinsa paljon vaikutteita venäläisestä ruokakulttuurista. Hapatetut maitoruuat, rahka, hapankaali, monet piirakat ja sienten käyttö ovat esimerkkejä, joissa näkyy idän vaikutus ja jotka levisivät muuanne Suomeen erityisesti siirtokarjalaisten kautta.

Pohjois-Savossa elänyt anoppini kertoi nuoruudessaan tutustuneen evakkonaiseen ”Mantsin mammaan”, joka opetti heille savolaisille sienten, erityisesti tattien, keräämisen ja käytön saloja. Melkoisia lähiruokalähettiläitä karjalaiset ovat olleet. Kaikkea, mitä saatiin metsistä ja järvistä, käytettiin laajasti hyödyksi.

Uuni ja hitaasti uunissa hauduttaminen ovat karjalaisen ruuanvalmistuksen perusta.

”Leipä ku loppuu, niin syödään piiroota”

Kaikki tietävät karjalanpiirakan, mutta karjalaisten piirakkarepertuaari on paljon muutakin. Kuinka moni tuntee sultsinan, tsupukan, pyörön, kukkosen, vatruskan, supikkaan tai keitinpiiraan? Soisinpa näidenkin perinneherkkujen nousevan laajempaan tunnettavuuteen samalla lailla kuin hiljattain lanseerattu piirakkamuunnos Rostis.

Katselin viime kesänä, kun Ville Haapasalo möi georgialaisia perinneherkkuja, hatsapureja, Puumalan torilla. Kauppa kävi hyvin ja kioskin edessä näytti kiemurtelevan jatkuva jono. Mietiskelin itsekseni, että voisiko omassa ruokakulttuurissamme olla ”eksoottisia” tuotteita, joita voisi myydä samalla tavoin take awayna. Voisiko sultsinakioski tai karjalainen piirakkakoju olla yhtä suuri suksee?

Kaikkien tuntema ja rakastama karjalanpiirakka. (Kuva: VisitKarelia/Jarno Artika) (Kuva VisitKarelia)

”Kyl nyt mieli mettä keittää”

Meillä tehtiin eilen historiaa, nimittäin ensimmäistä kertaa meidän keittiössä valmistettiin karjalanpaistia ja vielä ihan omasta pyynnöstäni. Tuli vaan mieleen, että miltäköhän tuo pataruoka maistuisi pitkästä aikaa.

Mies hankki Sittarin lihatiskiltä kunnon karjalanpaistilihat. Mukaan pataan laitettiin perinneohjeesta poiketen porkkanaa ja palsternakkaa ja ruokaa haudutettiin huolella useampi tunti.

Kun uunissa muhevoituneen padan herkullisen mehukas tuoksu täytti keittiömme, tajusin, miten syvälle selkärankaan tuoksumuisto oli piirtynyt. Melkein tuosta jo liikuttui. Karjalanpaistiin liittyy minulla niin vahvasti lapsuuskodin muistoja. Hyviä hetkiä, kun kokoonnuttiin koko perheen voimin saman pöydän ääreen ja muistoja äidistä, joka ei enää vuosiin ole ollut keskuudessamme karjalanpaistia tekemässä.

Karjalanpaisti on minulle paljon enemmän kuin ruokaa. Se on perinteitä, muistoja, yhdessäolon hetkiä ja jonkinlaista identiteettiä. Kuka olisi ikinä uskonut, että aiemmin tylsäksi luokittelemani karjalanpaisti onkin minulle nykyisin arvostettua rakkausruokaa.

Vanha suola janotti. Minä ja karjalanpaisti löysimme toisemme jälleen.

Kiersin kolmen päivän ajan Pohjois-Karjalaa tutustuen siihen, millaisena karjalainen ruoka ja kulttuuri näyttäytyvät matkailijalle tänä päivänä. Matka toteutettiin yhdessä Pohjois-Karjalan raja-alueen ruokamatkailua edistävän Kalitka-ruokamatkailuhankkeen kanssa. Matkakokemuksiani ruokareitiltä löydät seuraavista jutuista:

Ihme paikka itärajalla. Miksi matkustaa Ilomantsiin?

Taiteellinen Tohmajarvi ja vähän hevimpi Kitee

Joensuussa maistui karjalainen kulttuuri ja gastronomia

Road tripilla Pohjois-Karjalassa – Joensuu-Kitee-Ilomantsi -reitin parhaat palat matkailijalle

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Lappi Retkeily Suomi

Vinkkejä kesämatkalle Lappiin

lauantai, maaliskuu 13, 2021

Jos suunnittelet Lappiin vaellusreissua rinkka selässä, tällä jutulla on sinulle tuskin mitään tarjottavaa. Jos sen sijaan mielit kokea Lappia helpommin ja ajatuksissasi on päiväpatikoinnit, kauniit tunturimaisemat ja yöpymiset lakanoiden välissä, näistä neuvoista saatat hyötyä.

Muistan, kun miehen kanssa suunnistimme ensimmäistä kertaa Lappiin kesäkuukausina. Läksimme vain ajelemaan päämäärättömästi pohjoiseen ilman sen kummempia suunnitelmia. Kun emme oikein mistään mitään tienneet, emme oikein osanneet mitään hakeakaan. Vähän se reissu meni sitten ajeluksi ja haahuiluksi, vaikka ihania paikkoja ja hyviä kokemuksia saimmekin.

Yksi tapa matkustaa tämäkin, mutta nyt monta Lappi-kokemusta rikkaampana tiedän paljon paremmin, mistä mitäkin hakea ja minne suunnistaa. Lappi on iso alue ja mahdollisuuksia valtavasti, joten ainakin jonkinlainen kiinnekohta kannattaa valita. Ja miettiä, mitä reissulta ylipäätään haluaa. Helppoja luontoretkiä lasten kanssa, vähän vaativampaa tunturiin kipuamista, kalastusta vai palvelukimaraa, kuten kivoja hotelleja, ravintoloita ja nähtävyyksiä?

Tässä omat Lappi-suosikkini iisiin kesämatkailuun. Kohteet olen valinnut nimenomaan helppouden ja monipuolisuuden takia. Vahvana kriteerinä on ollut hieno luonto ja hulppeat tunturimaisemat.

Saariselkä

Inarissa sijaitsevan Saariselän maisemat ovat vaikuttavat. Kun nousee tietä E75 Saariselän tunturiylängölle puurajan yläpuolelle, maisema muuttuu äkisti ja tajuat todellakin olevasi aidosti Lapissa.

Saariselkä on varmasti helpoin pohjoisen kohteista, jos mielit päästä tunturiin. Jos kunto ei riitä, Kaunispään huipulle pääsee jopa autolla. Muita helppoja tapoja kivuta tunturiin löydät täältä. Mikäli jaksat nousta portaita, kannattaa ehdottomasti nousta Kiilopään huipulle. Kirkkaalla ilmalla maisema avautuu aina Venäjälle asti.

Metsähallituksen ylläpitämä retkeilyreitistö Saariselällä on laaja ja monipuolinen. Urho Kekkosen kansallispuiston kupeessa olevan alueen helpoimmat luontopolut ovat vain kilometrin – parin mittaisia, pisimmät erämaareitit yli 30 kilometrin mittaisia. Reitit ovat selkeästi merkittyjä, joten eksymisvaaraa ei ole. (Paitsi minulla, jolla on taipumus eksyä vähän joka paikassa.)

Saariselän matkailualueella on panostettu paljon maastopyöräilyreitteihin, joten jos tämä liikuntamuoto kiinnostaa, tässäkin suhteessa Saariselkä on hyvä vaihtoehto.

Yksityiskohtaista tietoa Saariselän retkeilyreiteistä löydät täältä.

Kesäaikaan Saariselältä saa mökkimajoitusta melko kohtuuhintaan. Alueella on myös useita hotelleja, joilla on kesäkautena usein hyviä tarjouksia. Jos haluat majoittua hulppeissa maisemissa, Kaunispään huipulla oleva Star Arctic Hotel on kiva vaihtoehto.

Vaikka Saariselän parasta sesonkiaikaa on talvi- ja syyskausi, osa ravintoloista ja baareista pitää ovensa auki ympäri vuoden (ellei korona ole toisin päättänyt). Holiday Clubilla on Saariselällä myös kylpylä.

Inari ja Juutuanjoki

Kun jatkaa Saariselältä noin 70 kilometriä pohjoiseen, tullaan Inarin kirkonkylään.

Jos vähänkään saamelaiskulttuuri kiinnostaa, kannattaa vierailla saamelaismuseo Siidassa. Siida on hieno näyttelykokonaisuus arktista luontoa sekä saamelaiselämää ja historiaa. Vuosittain Siidassa on myös korkeatasoinen valokuvanäyttely. Siidan vierestä pääsee muuten katamaraaniristeilyille upealle Inarijärvelle.

Kirkonkylän halkaisee hieno Juutuanjoki, joka on kalastajien suosikki, mutta jonka rannoilla kulkee kaunis retkeilyreitti. Kokonaisuudessaan helppokulkuisen reitin pituus on vajaa kuusi kilometriä. Kittiläntien varresta Jäniskosken sillalle välisen osuuden voi kulkea myös pyörätuolilla tai lastenvaunujen kanssa.

Kiva majoituspaikka Juutuanjoen varrella on Hotel Kultahovi. Jos mielit syödä vähän paremmin, suosittelen Kultahovin useaan otteeseen palkittua Aanar-ravintolaa. Herkullisia pohjoisen makuja tyylillä ja taidolla.

Ylläs

Ylläs on niitä alueita, joka varsin parhaiten tunnetaan talvikohteena, mutta minusta tänne kannattaa ehdottomasti matkata myös kesäaikaan. Alueen seitsemän tunturia ja reilun 200 kilometrin mittainen kesäretkeilyreitistö tarjoaa paljon mahdollisuuksia erilaisiin luonnossa liikkujan tarpeisiin.

Helpoin tapa huiputtaa tunturi Ylläksellä on nousta gondolihissillä 719 metriä korkealle Yllästunturille. Tietoa muista hienoista tunturireiteistä löydät täältä.

Ylläksellä alueella kannattaa liikuskella myös vähän laajemmin. Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa on laaja retkeilyreittitarjonta ja paljon hienoja luonto- ja tunturireittejä. Tietoa näistä saat täältä. Suosittelen Pallaksen Taivaskeron kierrosta, vaikka matkaa Ylläkseltä tänne onkin noin 70 kilometriä. Pallastunturin luontokeskukselta lähtevä 8,3 kilometrin mittainen rengasreitti kuljettaa upeissa tunturimaisemissa. Omia kokemuksiani lisää täältä.

Samalla suunnalla (noin 50 kilometrin päässä Ylläkseltä) on muuten toinen huomattavasti edellistä helpommin saavutettava tunturi, Särkitunturi. Mikäli haluat nähdä upeita tunturinäkymiä ilman rankkaa nousua, tämä on hyvä vaihtoehto, joka sopii myös lasten kanssa kuljettavaksi. Reittikokemuksistani kerron täällä.

Kivoja majoituspaikkoja Ylläksellä ovat kylpylähotelli Lapland Hotel Saaga sekä kotoinen Ylläs Lodge 67°N. Kesäaikaan kannattaa myös etsiskellä alueelta edullista mökkimajoitusta.

Kilpisjärvi – Saanatunturi

Jos olet kiinnostunut näkemään ehkä Suomen kauneimman maiseman, kannattaa jatkaa Ylläkseltä vielä tovi ylöspäin E8 tietä käsivarren Lappiin Kilpisjärvelle.

Mallan luonnonpuiston pysäköintialueelta (Kilpisjärventie 14850, Enontekiö) lähtee polku, joka nousee neljän kilometrin matkan Saanatunturin huipulle. Takaisin palataan samaa reittiä.

Saanatunturin maisemat olivat niin vaikuttavat, että jokaisen liikuntakykyisen suomalaisen kannattaisi kerran elämässään nähdä tämä mykistävä näkymä. Saanan huippu on Suomen helpoiten saavutettavissa oleva yli tuhatmetrinen tunturi.

Vaikka olin ennen Saanan valloitusta liikkunut Lapissa paljon ja kiivennyt useisiin tuntureihin, Saana tarjoili jotain aivan omaa luokkaansa olevan kokemuksen. Oli vaikea uskoa, että Suomessa oltiin. Kokemuksiani Saanan huiputuksesta löydät täältä.

Tulevana kesänä on Lappiin päästävä ihan ehdottomasti. Suunnitelmissa on piiloutua kahdeksi viikoksi Inarin erämaahan. Aikeissa olisi myös tutustua Lemmenjoen kansallispuistoon ja käydä katsomassa Lapin näyttävin vesiputous Ravadasköngäs.

Voi kesä, tulisit jo!

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Majoitus Suomessa Museot Museot Suomi Ravintolat Suomessa Ruoka ja viini Suomi

Ihme paikka itärajalla. Miksi matkustaa Ilomantsiin?

keskiviikko, maaliskuu 3, 2021

Lähes jännitti, kun kurvasin Pohjois-Karjalan round tripillä kohti Ilomantsia, äitini syntymäpaikkakuntaa. Lapsuudessani sukuloitiin seudulla useampaankin otteeseen, mutta aikuisvuosina ennen tätä reissua ei vaan tullut koskaan palattua noille kulmille. Ihan tuntui siltä, kuin olisin etsimässä kadotettuja juuriani.

Kaupallinen yhteistyö: Kalitka- the development of cross-border gastronomic tourism -hanke

Ohitin tutun nimisiä paikkakuntia. Haapovaara, Marjovaara, Jerusalemi, Maukkula. Hetkinen, eikö tuo Jerusalemi ollut juuri se Kivenpyörittäjien kylän tapahtumapaikka? Olisipa hauska tietää, miten moinen erikoinen nimi on päätynyt pohjoiskarjalaisen pikkukylän nimeksi.

Samalla muistui mieleeni tapahtumia lapsuuden matkoilta. Ilomantsi edusti tuolloin kaupunkilaistytölle ihmeellistä maailmaa. Serkun kanssa patisteltiin lehmiä laitumelta navettaan. Täällä lypsin elämäni ensimmäistä kertaa. Ja olin mukana heinäpellolla. Käytiinpä yhdessä ihmettelemässä maalaiskylän lavatanssejakin.

Muistin myös, kun Ilomantsin tädit tulivat meille kylään. Hetkessä hersyvä nauru ja iloinen karjalanmurteinen puheensorina täyttivät kotimme.

Yöksi itärajalle Möhkön kylään

Määränpääni oli maamme itäisin osa, Ilomantsin Möhkön kylä. Ihmettelin valtavaa lumen määrää. Pakkasta oli lähes 20 astetta ja kuuran huurruttama maisema kuin suoraan postikortista.

Hieman ennen Möhköä kiinnitin huomiota Petkeljärven kansallispuiston kylttiin. Ai täälläkö se onkin. Yksi itselleni käymättömistä kansallispuistoista, jonne olisi kesällä kiva tulla patikoimaan.

Lopulta saavuin tulevaan majapaikkaani, Möhkön Rajakartanoon, Koitajoen rannalla sijaitsevaan entiseen rajavartioasemaan. Rajalla täällä tosiaan oltiin. Venäjälle matkaa oli enää vain pari kilometriä.

Perillä odotti täydellinen luonnonrauha, lumiset puut ja vitivalkoiset hanget. Kuulin myöhemmin, että paikasta oli tullut eräänlainen ”retriittipaikka”, enkä yhtään ihmettele. Jos missä, niin täällä keskellä ei mitään, voi hyvin irroittautua maailman hektisyydestä.

Jotain sanoittamatonta eksotiikkaa paikkaan liittyy, vaikka ihan supisuomalainen olenkin. Mietin myös, että jos haluaa koronaturvallista matkailua, täällä jos missä, siihen on hyvät mahdollisuudet.

Oli minulla seuraakin. Nyt tiedän, missä ne muumit talvehtivat.

Nimi ”kartano” on ehkä vähän harhaanjohtava. Rajakartano ei ole mikään hieno arvorakennus, enemmänkin sellainen kotoinen retrohenkinen mummola. Huoneistot ovat tilavia ja niissä kaikissa on oma kylppäri ja keittiö. Tosin, jos paikan emäntä Elvi vaan on paikalla kokkaamassa, enpä suosittele laittamaan itse ruokaa.

Elvi osoittautui loistavaksi kokiksi. Maukas lähi- ja luomuruoka on täällä arkipäivää. Itse ihastuin aamiaisella olleeseen spelttiuunipuuroon niin paljon, että sitä on meillä kotonakin tehty nyt useasti.

Möhkön Rajakartano kuuluu Karelia á la carte -verkostoon, jonka arvoihin kuuluvat karjalaisuus, paikallisuus, omaleimaisuus, vieraanvaraisuus ja luonto. Allekirjoitan täysin, tätä kaikkea Rajakartano minusta edusti.

Illallisen jälkeen vähän nieleskelin, kun kuulin, että isäntäpariskunta asustelee kilometrin päässä Rajakartanolta ja tulisin yöpymään yksin täällä metsän keskellä. Jos joku olisi ollut seuranani, olisi ollut hienoa olla täysin omassa rauhassaan. Mennä illalla tekemään laavulle tulet ja ihastelemaan tähtikirkasta taivasta. Tai saunoa ranta- tai savusaunassa.

Yksin en tähän tohtinut, vaan kävin tarkastamassa illalla vielä varmuuden vuoksi, että ovet olivat lukossa. Tiedän, ihan tyhmää, mutta minkäs ihminen vilkkaalle mielikuvitukselleen voi. Nukuin kuitenkin yöni erittäin hyvin. Ympärillä oli täydellinen rauha ja sänky kerrassaan mukava. Sitä paitsi tilaa oli ruhtinaallisesti, sillä käytössäni oli huoneeni lisäksi vielä yhteiset oleskelutilat.

Aamulla Elvi oli tullut kattamaan pöytään monipuolisen aamiaisen, mihin kuuluivat mm. itse tehdyt maailman parhaat karjalanpiirakat. Harmi, kun en jaksanut maistaa kuin murto-osaa pöydän antimista.

Kuulin muuten, että Koitajoki, jonka rannalla Rajakartano sijaitsee, on hyvä virkistyskalastuskohde. Siitä syttyi idea tulla ensi kesänä Möhkön kauneuteen kalaan ja patikoimaan.

Mielenkiintoista kylähistoriaa

Möhkön kylä on muutenkin kiinnostava. Paluumatkalla pysähdyin suloisen keltaisen puurakennuksen pihaan, joka osoittautui ruukinkartanon Pytingiksi, entiseksi Möhkön ruukin patruunaperheen kodiksi.

Sattui niin mainiosti, että museoamanuenssi oli sattumalta paikalta ja pääsin kurkistamaan rakennuksen sisään, vaikka se näin talviaikaan on suljettu. Taloon on koottu näyttely, joka kertoo ruukin historiasta, alueesta ja elämästä.

Möhkössä oli 1800-luvun puolivälistä 1900-luvun alkuun merkittävä järvimalmiruukki. Alueella on työskennellyt parhaimmillaan jopa 2000 henkeä Venäjää myöten ja Möhkön kyläkin kasvoi ruukin myötä 600 asukkaan kyläksi.

Kannattaa käydä täällä. Mielenkiintoinen pala historiaa ja kesällä viehättävä alue retkeilyreitteineen aivan kosken rannalla.

Myös sotahistoriasta kiinnostuneelle alueella on paljon nähtävää. Ilomantsissa on käyty useita merkittäviä taisteluita niin talvi- kuin jatkosodassa. Ruukin museossa on pieni sotahistoriallinen näyttely, mutta laajemmin historiaan pääsee uppoutumaan Öykkösenvaaran sotahistoriallisella alueella, Hattuvaaran Taistelijan talolla tai Parppeinvaaralla olevalla Rajakenraalin majalla.

Karjalaisuus asuu Parppeinvaarassa

Möhköstä ajelin tutkimaan Ilomantsin Parppeinvaaran runokylää, jonne on koottu paljon karjalaisia perinteitä, kuten karjalaista perinnerakentamista ja kulttuurihistoriaa. Tosin nyt talvikautena osa paikoista oli kiinni, joten aukioloajat kannattaa tarkistaa etukäteen paikan nettisivuilta.

Runonlaulajan pirtissä ja kesäisin vanhoissa museoaitoissa pääsee tutustumaan karjalaiseen runonlauluperinteeseen. Täytyy tunnustaa, että itselleni runolaulu terminä oli kutakuinkin vieras ja sekoitin sen jopa karjalaisten itkijänaisten itkuvirsiin. Mutta tiedänpä nyt tämänkin.

Runolaulu on kalevalamittaan riimiteltyä laulua, jonka tarinat liittyivät usein ihan arkisiin asioihin kuten lapsiin, työhön, ihmissuhteisiin ja rakkauteen. Ylipäätään laulamalla käsiteltiin kaikki elämän ilot ja surut. Laulamalla kerrottiin myös kansantarinoita, jotka siirtyivät näin sukupolvelta toiselle.

Parppeinvaaralla kannattaa käydä myös Luontopirtti Mesikässä, jossa on kiinnostava luontonäyttely ihmisen ja luonnon välisestä suhteesta Pohjois-Karjalassa. Näyttelyä täydensi äänimaailma, joka teki esillepanosta entistä todellisemman. Museossa pääsee näkemään mm. alueen suurpedot täytettyinä. Erityisesti lapset oli huomioitu museon annissa hyvin.

Parppeinvaaralla on myös pieni tsasouna. Itä ja rajanläheisyys näkyy voimakkaasti alueen uskonnossa. Väkilukuun suhteutettuna Ilomantsi on Suomen ortodoksisin kunta. 17 prosenttia ilomantsilaisista on ortodokseja.

Karjalaiseen perinteeseen liittyy keskeisesti ruokakulttuuri. Parppeinvaaralla, komeissa vaaramaisemissa, on ravintola Parppeinpirtti, missä kävin lounaalla. Viikolla tarjoillaan lounasta buffetpöydästä ja viikonloppuisin ja sesonkiaikoina katetaan karjalainen pitoateria. Lisäksi tiettyinä päivinä järjestetään suosittuja burger-iltamia.

Parppeinpirtissä toimii myös oma piirakkaleipomo, joten täältä saa taatusti aidot itse leivotut karjalanpiirakat. Kiva karjalaishenkinen ravintola, kannattaa pistäytyä.

Lomasuunnitelmia kesälle

Ennen paluuta Joensuuhun tein kierroksen vielä Ilomantsin keskustassa. Kävin ostamassa kotiin tuliaiseksi skumppapullon paikallisesta Hermannin viinitilan myymälästä. Omien viinien lisäksi myymälässä on myynnissä kivoja herkkutuliaisia.

Olisipa ollut kesä. Silloin olisi ollut auki Ilomantsin vesitornin huipulla sijaitseva Hermannin viinibaari ja sen terassi. Laitoin tämänkin kohteen käytävien listalle seuraavaa matkaa varten.

Kolkuttelin turhaan myös talvikautena suljetun nukke- ja nalletalon ovea. Vähän harmitti, sillä olisi tuolla ollut nähtävää tälle vähän isommallekin tytölle.

Ilomantsiin tulee ensi kesänä palattua ihan varmasti. Sen verran jäivät kaihertamaan alueen luontoliikunta- ja kalastusmahdollisuudet. Haluaisin saada taimenen Koitajoen koskesta, saunoa savusaunassa, kulkea pitkin Petkeljärven kansallispuiston harjumaisemia, käydä maistamassa Parppeinpirtin karjalaisen pitopöydän antimia sekä nautiskella skumppaa vesitornin terassilla.

Ilomantsissa tuli mieleen ruokamuisto lapsuudesta. Muistan syöneeni jossain taivaallisia suussa sulavia sultsinoita. En nyt enää lähes 50 vuoden päästä muista, mitä ne sultsinat oikein olivat, mutta jotain niin hyvää, että ovat jääneet mieleen. Seuraavalla Ilomantsi-reissulla lupaan ottaa asiasta selvää.

Lisää ideoita Ilomantsiin: https://visitilomantsi.fi/

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Museot Suomi Ravintolat Suomessa Suomen kaupungit Suomi Taide

Taiteellinen Tohmajärvi ja vähän hevimpi Kitee

lauantai, helmikuu 27, 2021

Pääteiltä kannattaa joskus poiketa katsastamaan pienempiäkin paikkakuntia. Tohmajärvi ja Kitee eivät kuulosta matkailijalle ehkä kaikkein houkuttelevimmilta paikkakunnilta, mutta on molemmissa jotain, miksi niissä kannattaa pysähtyä.

Kaupallinen yhteistyö: Kalitka- the development of cross-border gastronomic tourism -hanke

Olen sen kymmeniä kertoja ajanut kuutostietä pitkin Tohmajärven ohi ja miettinyt tien reunan kylttiä Puun sielu. Olin ajamassa Pohjois-Karjalan kiertomatkallani itse asiassa Kiteelle, mutta tällä kertaa päätin ottaa selvää, mitä tuolla metsän kätkössä oikein onkaan.

Parin kilometrin päässä päätieltä luminen metsätie johti pihaan, jossa iloinen samojedi toivotti tervetulleeksi. Ja hetken päästä sen omistaja, Natalia, taiteilija, puutaiteen moniosaaja ja kouluttaja. ”Natasha” emännöi Onnela nimistä hirsilinnaa, ylläpitää sen pohjakerroksessa kansainvälistä puutaiteen galleriaa ja järjestää puutöiden kursseja.

Metsän keskellä nökötti kaunis hirsirakennus Onnela.

Karjalaistyylinen jyhkeä hirsilinna on kaunis. Vanhat kelohirret ovat saaneet seurakseen koristeellisia karjalaisleikkauksia ja luonnonkiveä. Oven edessä jököttää itse Michael Jackson, tosin aika puisevana versiona.

Sisältä löytyy Michaeleita lisää, mutta myös Kalevalaa ja monenlaisia eläin- ja ihmisfiguureita. Ihmettelin sitä, kuinka eri tekniikoilla puu on saatu taipumaan moneen. Hienoimmissa töissä tuskin ymmärtää, että kyse on puusta. Paikka on tosiaan nimensä mukainen. Puu on saanut täällä sielun.

Natalia osoittautui myös intohimoiseksi puutarhaharrastajaksi ja kukkien ystäväksi. Voin kuvitella, miten kaunista tuolla luonnon rauhassa kesäaikaan onkaan. Keskellä pihaa on lampi, jonka ympärillä on muitakin karjalaistyylisiä rakennelmia. Alueella voi tutustua myös kymmeniin eri puulajeihin.

Puun Sielun näyttelyssä puu taipuu moneksi.

Olisin voinut jäädä ihastelemaan taideteoksia pidemmäksikin aikaa, mutta pakko oli jatkaa eteenpäin. Olin sopinut tapaamisen Kiteelle viime syksynä avattuun A Nightwish Story -näyttelyyn. Koronan vuoksi helmikuussa näyttelyyn pääsi vain etukäteistilauksesta. Myöhemmät aukioloajat kannattaa tarkistaa näyttelyn nettisivuilta: https://nightwishstory.com/

En oikeastaan tiennyt, mitä odottaa. Tottahan toki kaikki Nightwishin tietävät ja moni senkin, että Suomen maailmanlaajuisesti menestynein bändi on kotoisin Kiteeltä. Sympaattiselta tuntuu, että bändin keulahahmo Tuomas Holopainen asustelee edelleenkin kotikonnuillaan.

Jotain Nightwishin menestyksestä kertoo, että se on myynyt yli 10 miljoonaa levyä, tehnyt kahdeksan maailmankiertuetta ja esiintynyt pääesiintyjänä täydelle Lontoon Wembleyn Areenalle. Kun ajattelee, että Wembleylle myytiin hetkessä enemmän lippuja kuin Kiteellä on asukkaita, ymmärtää kuinka suuriin saappaisiin yhtye pystyi astumaan ja on pystynyt nuo saappaansa myös pitämään.

Nightwishin saappaat ovat olleet suuret ja kultaiset.

Kiteen Nightwish-näyttelyssä oli paljon autenttista materiaalia, kuten musiikkialan palkintoja, kiertueen puvustoa ja rekvisiittaa sekä bändin jäsenten käyttämiä soittimia. Ehkä kaikkein sympaattisin esine oli bändin ensimmäinen demo-nauha. Se, josta kaikki sai alkunsa.

Nightwish-faneille näyttely tarjoaa yhtyeen vaiheista paljon yksityiskohtaista tietoa. Bändin tarinaan pääsee hyvin sisään kiinnostavalla filmillä, johon on koottu tähän astiset parhaat palat yhtyeen alkuvaiheista maailman valloitukseen.

Näyttelyn lisäksi tiloissa on myös karaokekoppi, jossa voi testata omat heavytulkinnat. Aulassa on myös pieni Nightwish-kauppa, jossa on myynnissä kaikenlaista fanitavaraa ja -tekstiilejä.

Itselleni näyttelyn paras anti oli Nightwish-tarina, pikkukylän kasvattien ihmeellinen taival maailman maineeseen. Hieno osoitus siitä, miten unelmat voivat toteutua eikä mikään ole mahdotonta. On uskallettu haaveilla suuria ja pyritty päämäärätietoisesti unelmaa kohden. Toki ilman lahjakkuutta ja luovuutta Nightwish-tarinaa ei olisi.

Vaikka et pääsisi näyttelyä paikan päälle katsomaan, siihen voi tutustua virtuaalisesti täällä.

Selvä yhdennäköisyys.

Näyttelyn jälkeen suunnistin lounaalle Irman Tupa -nimiseen lounaspaikkaan, josta olin saanut etukäteen vinkin. Kiteeläisessä kunnon kotiruokaa tarjoavassa kahvilassa tehdään kaikki itse ja sen kyllä maistoi.

Tunnelma pienessä kahvilassa on kursailemattoman kodikas. Käyntipäivänä sattui lounaana olemaan omaa lemppariani, kaalilaatikkoa, joka oli niin hyvää kuin kotona tehty kaalilaatikko vaan voi olla.

Irman Tupa voi aiheesta olla ylpeä tiskistään. Vastapaistetut kotileivonnaiset, ruisleivät ja karjalaiset perinneherkut, kuten karjalanpiirakat, vatruskat ja kukkoset kilpailevat ihan eri sarjassa kuin teolliset raakapakasteet. Jos näillä seuduilla liikuskelet, tänne kannattaa pysähtyä ihan vain herkkutuliaisten ostoon.

Irman Tuvalla on myynnissä myös tohmajärveläistä Jarmon rypsisikaa ja lihajalosteita, kuten makkaraa ja savulihaa.

Kunnollista konstailematonta kotiruokaa ja karjalaisia itseleivottuja paistoksia.

Ennen seuraavaa paikkaa, Ilomantsia, tein vielä pienen rundin Kiteen keskustassa. Matkalla bongasin rinteeltä kauniin kivikirkon, jonne en ikävä kyllä päässyt sisälle. Myöhemmin luin, että kirkko ja sen lähellä oleva pappila kuuluvat Museoviraston määrittelemiin Suomen valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin.

Komea oli kirkko Kitteellä.

Tiesittekö muuten, että Kitee on kaupunki? Itse en tiennyt ja sain tämän tietää vasta jutellessani paikallisten kanssa. Asukkaita Kitteellä, kuten paikalliset kaupunkiansa kutsuvat, on reilut 10000. Sen verran leppoisalta kiteeläinen meininki tuntui ja ihmiset niin ystävällisiltä, että pieni kaupunki tuntui enemmän maaseutumaiselta. Sellaisella hyvällä ja aidolla tavalla.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Yleinen

Talvi koettelee ja korona panee pohdiskelemaan syvällisiä

sunnuntai, helmikuu 21, 2021

Huh, huh. Kylläpä on jäinen rintama meitä piinannut. Monta päivää perätysten ulkona on ollut siperiaa, eikä ole yhtään tehnyt mieli laittaa päätään ulos. Vaikka kuinka ulkona auringonpaisteessa on kaunista, siltikin kaikkein kauneimmalta se minusta näyttää ikkunan läpi mökin sisäpuolelta. Ainakin silloin, kun lämpötila on laskenut -15 asteen alapuolelle.

Muutaman kerran olen pukenut itseni Michelin-ukkoa muistuttavaksi möhkäleeksi ja yrittänyt saada ulkoilusta samaa hypefiilistä kuin sadoissa Instagramin talvea hehkuttavissa storeyssa ja kuvissa. Olen oikeasti yrittänyt löytää talven ihanuuden, joka minulla on toistaiseksi kadoksissa.

Sorry, ei vaan onnistu. Olen valehdellut, jos olen väittänyt pitäväni talviulkoilusta. a) En pidä kylmästä. b) En tiedä yhtään talvilajia, joka tuntuisi luontevalta tai mukavalta. c) Lumityötkin alkavat maistua jo puulta. Tuota valkoista maisemakuorrutetta on saatu nyt ihan riittämiin.

Takassa on palanut tuli aamusta iltaan, jotta nurkkiin pyrkivä holotna ei saisi valtaa. Järveltä pyrkivä viima on joskus aika ankara. Putkimiestäkin on tarvittu jäätynyttä putkea sulattamaan. Ihan salaa minä tässä väliin haaveilen Aurinkorannikon talvesta. Ja ihan vähän jo katselin kämppää tuolta suunnalta ensi talveksi.

Kävin hiljattain elämäni ensimmäistä kertaa vanhusten suljetussa hoitolaitoksessa. Kyse oli muistisairaiden yksiköstä, jossa asukkaiden oman turvallisuuden takia ovet ulkomaailmaan joudutaan pitämään lukittuina.

Oli opettavaista kurkistaa tällaiseen suljettuun maailmaan, joka on meistä useimmalle täysin vieras. Tulin miettineeksi ettei ole ihme, miten pahaa jälkeä korona saa aikaiseksi levitessään tuollaisessa yksikössä. Moni vanhus on niin hauras, ettei vastustuskykyä ole juuri mihinkään. Ohuen elämänlangan voi katkaista korona, mutta yhtä hyvin se voi olla tavallinen flunssa tai keuhkokuume.

En tiedä sopiiko tällaista kirjoittaa, mutta mietin myös sitä, onko kuolema monen ehtoopuolella olevan vanhuksen kohdalla sittenkään niin paha asia. Elämä on minusta muutakin kuin se, että henki pihisee joten kuten.

Elämä on aina arvokasta, mutta elämän voi minusta menettää jo aiemmin. Ei se, että sydän lyö ja muut elintoiminnot pitävät hengissä, ole välttämättä elämää niin kuin sen itse ymmärrän. Jos ei ole enää minkäänlaista ymmärrystä tästä maailmasta tai edes omasta olemassaolostaan, sopii miettiä onko korona siinä tilanteessa sittenkään paha asia.

Kun katsoo koronaan kuolleiden keski-ikää, tilasto ei ehkä enää tunnukaan niin karulta kertomalta.

Kirjoittelin aiemmin, että vuoden alussa iski painokriisi ja päätin aloittaa vuoteni kevyemmin saadakseni muutaman kilon pois. Mieskin innostui lähtemään mukaan ja niin meillä on kiinnitetty entistä enemmän huomiota siihen, mitä pannaan suusta sisään.

Kasviksia on lisätty ruokavalioon entisestään, hiilareita ja sokeria pyritty vähentämään ja viljatuotteissa vaihdettu osittain terveellisimpiin ja vähemmän turvottaviin vaihtoehtoihin kuten kvinoaan, spelttiin ja bulguriin.

Tammikuun lopussa meillä oli punnitus ja pientä muutosta oli tapahtunut. Mies oli laihtunut 1,5 kiloa. Minulla vaaka näytti lisää painoa 400 grammaa. Päätin oitis palauttaa suklaan ruokavaliooni.

Oletteko muut huomanneet, että korona-aikana rahankulutus olisi vähentynyt? Itse olen pannut merkille, että rahaa on jäänyt jopa vähän säästöön sen tähden, ettei tule juuri mitään osteltua. Oma osansa on tietty matkailun vähentymisellä. Kun ei juurikaan missään käy, ei välttämättömien menojen lisäksi rahaa mene juuri mihinkään.

Viime viikolla repäisin ja kävin pitkästä aikaa kampaajalla oikein pitkän kaavan mukaan. Samalla reissulla teki mieli hankkia vähän kosmetiikkaa, istahtaa kahvikupposelle ja lähteä tutkailemaan kevätretonkien tarjontaa.

On se vaan jännä juttu, mitä korona on saanut pääkopassa aikaan. Kun lähtee ihmisten ilmoille ja kaupoille, niin koko ajan on jotenkin epämukava tunne, mikä johtuu muustakin kuin kasvomaskista. Enempi on niin, että suorittaa välttämättömät ostoksensa mahdollisimman nopeasti ja pyrkii takaisin oman auton suojattuun maailmaan.

Jotain sentään tarttui mukaan. Huomasin tarvitsevani lämpimämmät ulkoiluhousut ja haaveilin lämpimästä villakerrastosta. Näistä onnistuin saamaan ainoastaan merinovillaisen paidan. Ei ollut joko tarjontaa lainkaan tai sopiva koko puuttui.

Paikkakunnan suurimmassa urheilutarvikkeiden kaupassa kerrottiin, että talviurheilutekstiilien myynti oli päässyt yllättämään ja siksi tavaraa on niin vähän. Myyjä mietti, ettei muistanut koskaan olleen näin paljon kysyntää talviulkoiluun liittyvistä vaatteista ja varusteista. Hyvä uutinen varmasti kauppiaille.

Hyvä uutinen sen sijaan ei ole, että juuri kun eteläinen Suomi on saanut pakattua hiihtolomakamppeensa ja on jo toinen jalka menossa talviloman viettoon, hallitus ja THL vetoavat ihmisiin, etteivät matkustaisi nyt mihinkään. Nyt. Ei. Kannata. Matkustaa. Mihinkään. EIKÄ!

Arvon viranomaiset, miettikää nyt vähän niitä matkailu- ja ravintola-alan yrittäjiä, joille seuraavat kolme viikkoa voivat olla ratkaisevia hengissä selviämisen kannalta. Ymmärrän huolenne koronan leviämisestä, mutta kun tuota hengissä selviämistä on myös muunlaista.

Onneksi joka päivä kesä on yhtä päivää lähempänä. Sitä ei onneksi korona, hallitus eikä THL voi perua.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista