Suomen suurin matkablogiyhteisö
Elämäntaito Yleinen

Maalle muuttaneen ensifiilikset

sunnuntai, lokakuu 25, 2020

Korona saa ihmisen tekemään omituisia asioita. Kuten muuttamaan maalle reilun 2000 asukkaan pieneen etelä-savolaiseen kuntaan järven rannalle metsikön laitaan.

Mennyt kesä nosti luonnon merkityksen elämässämme entistä korkeampaan arvoon ja tässä sitä nyt ollaan. Uudessa kodissa, puutalossa Saimaan rannalla. Kotimme suurista ikkunoista näkyy metsää, pala Saimaata, rantakaislikkoa ja hieman vastapäistä rantaa. Muuta ei sitten oikein näykään.

Ainakin näin lomasesongin ulkopuolella ympärillämme vallitsee hiljaisuus ja rauha. Seurailemme päivittäin vaihtuvaa maisemataulua ja värimaailman muuttumista silmiemme edessä.

Saimaan kauneus ja sen kymmenet tunnelmat ovat tehneet minuun suuren vaikutuksen. Järvi voi olla päivästä ja säästä riippuen niin erilainen. Upeimpia ovat olleet muutamat pakkasaamut. Auringon noustessa veden pinnan yläpuolella leijuu unenomainen usva, joka tekee maisemasta lähes epätodellisen.

Muutamana aamuna on ollut pakko ponkaista sängystä suoraan rantaan, jotta en missaisi tuota aamun ihmeellistä valoa ja tunnelmaa, joka kestää vain lyhyen hetken. Kun aurinko on ehtinyt liian korkealle, aamun taianomaisuus on menetetty.

Viime viikot ovat menneet hujauksessa kotia sisustellessa ja lopputulosta fiilistellessä. Vaikka tilaa on entistä enemmän, olemme pyrkineet sisustamaan kotimme niin, että turhaa tavaraa vältetään ja pyrkimys on aiempaa enemmän selkeälinjaiseen minimalismiin.

Jos jotain rakastan uudessa kodissamme eniten, se on sisään tunkeva valo ja kokonainen seinä korkeita ikkunoita. Katto on korkealla ja tuntuu kuin olisi entistä enemmän tilaa hengittää. Ja tietysti rakastan takkaa ja sen suloisen kodikasta lämpöä.

Takasta on tullut meille todellinen kodin sydän. Aamuvirkku mies laittaa ensitöikseen takkaan tulet, jolla saa yön aikana viilentyneet tilat nopeasti lämpimäksi. Itse rakastan nousta ylös aamuhämärässä, kun takka loimottaa tuvassa. Puita kuluu siihen malliin, että joudumme piakkoin tilaamaan jo uuden kuorman.

Marjamaniaa potevana olen ollut onnellinen koko syksyn siitä, kun marjamaat alkavat kutakuinkin kotiovelta. Kotimme molemmat pakastimet ovat nyt niin täynnä mustikoita ja puolukoita (aiemmin kerättyjen hillojen lisäksi), että saamme uurastaa talvikauden, jotta sato saadaan käytettyä.

Syksyn tullessa päivät lyhenevät ja kaikki maaseudulla asuvat tietävät, mitä se tarkoittaa ympäristössä, jossa ei ole katuvaloja. Pilkkopimeää. Vaikka tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun asumme maalla, sysipimeys jaksaa silti yllättää. Pihapiirin ulkopuolelle ei ole menemistä ilman tasku- tai otsalamppua. Onneksi meillä on mahdollisuus lenkkeillä päivällä valoisaan aikaan.

Pimeydessä tekee mieli laittaa lyhtyjä kaikkialle niin ulos kuin sisälle. Terassin kaidetta koristaa meillä nyt 2000 lampun led-valosarja, josta kieltämättä tulee jopa hieman liiankin jouluinen fiilis.

Syksyn aikana olemme päässeet kokemaan maalla asumisen lieveilmiöitä ei toivottujen asukkien muodossa. Loppusyksystä meillä oli kärpäsongelma. Aurinkoisina päivinä kymmenet kärpäset pölähtivät käsittämättömästi sisätiloihin, ja saimme leikkiä kärpästenherraa pyydystellen näitä ei toivottuja vieraita. Kokeiltu on nyt niin kärpäspaperit kuin elektroniset kärpäspyydykset. Ikkunat on pakko pestä tänä syksynä toistamiseen.

Ensimmäisten kylmien aikaan jostain seinien ja katon kätköistä alkoi kuulumaan epäilyttävää rapinaa ja pienten jalkojen vipellystä. Emme haluaisi alivuokralaisia, joten nyt on päästy kokeilemaan myös hiirenloukkujen tehokkuutta. Siltikään en voi mitään sille, että tunnen surua hiirten surmaamisesta.

Maalla asuminen edellyttää kaikenlaisissa hankinnoissa suurempaa suunnitelmallisuutta verrattuna kaupungissa asumiseen. Täällä ei niin vaan saa lähikaupoista kaikkea toivomaansa. Kunnan keskustasta löytyy pari pientä päivittäistavarakauppaa, mutta ymmärrettävästi valikoima ei voi olla kovin laaja. Joskus hyvällä onnella onnistuu saamaan vaikka tuoretta korianteria, joskus ei.

Noin kerran viikossa ajallamme johonkin lähikaupungeistamme ja teemme listaa niistä hankinnoista, mitä emme täältä saa. Menneellä viikolla vähän huvitti, kun onnistuimme käyttämään lähes koko päivän kaupungissa asiointiin. Lista oli pitkä, missä piti käydä ja mitä hankkia. Maalikyliltä tarvittiin mm. uusia ulkoiluvaatteita ja kumisaappaat.

Olen iloinen siitä, että vaikka uusi asuinpaikkakuntamme on pieni, täällä toimii kuitenkin ihan vireä kansalaisopisto. Jonkinlaista harrastustoimintaa on luvassa koko syys- ja talvikauden. Ilmoittauduin kerran viikossa kokoontuvaan jumpparyhmään. Täällä ilmeisesti kaikki tuntevat toisensa. Ainakin, jos jotain voi päätellä siitä, että alun nimenhuudossa kaikkien muiden nimet olivat tiedossa, paitsi omani.

Iloinen olen myös siitä, että keskustasta löytyy pieni kirjasto. Meistä tulee takuulla sen vakioasiakkaita.

Varmasti vielä viikkoja ihmettelemme uutta kotiamme ja asuinympäristöämme sekä opettelemme uudenlaista tapaa elää. Välillä nauramme sille, että olemme muuttaneet koronavapaalle vyöhykkeelle. Tästä perspektiivistä tuntuvat maailman koronahuolet kovin kaukaiselta.

Tuleva talvi jännittää meitä ehkä kaikkein eniten. Saa nähdä tylsistymmekö täällä luonnon keskellä tekemisen puutteesta. Näyttää ikävä kyllä siltä, että kaikenlaiset piristävät ulkomaanmatkat voi koko talvikauden osalta unohtaa. Luovuutta täytynee käyttää, jotta ei ihan taannuta.

Mustikkapiirakka on uunissa. Hei, meillä leivotaan, mikä on aika poikkeuksellista. Tästä näyttäisi alkavan meidän elämän uusi kotoiluvaihe.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

 

Ahvenanmaa Ravintolat Suomessa Ruoka ja viini Suomi

Kulinaristin 7 vinkkiä Ahvenanmaalle

sunnuntai, lokakuu 18, 2020

Heinäkuussa vietimme miehen kanssa päivän Maarianhaminassa ja jo siltä reissulta jäi tosi myönteinen kuva. Meille tuntematon kaupunki oli soman idyllinen ja jopa hyvällä tavalla maalainen vanhoine kauniine puutaloineen ja runsaine viheralueineen. Nyt tuli todettua, että Ahvenanmaa on myös herkullinen.

Kaupallinen yhteistyö: Silja Line & Visit Åland

Tällä reissulla pääsin kokemaan syksyistä Ahvenanmaata vähän laajemmin. Kiersin lehdistömatkalla Silja Linen ja Visit Ålandin vieraana tutkailemassa Ahvenanmaan ruoka- ja juomatarjontaa.

Bussin ikkunasta huomasin laajat omenatarhat, maastossa laiduntavat lampaat ja tietysti meren, joka tasaisin väliajoin ilmaantui näkyviin. Ahvenanmaalla meri on kaikkialla, etenkin Maarianhaminassa, jonka leveys on vain noin kilometri.

Kiinnitin huomiota myös jatkuvasti vaihtuviin kuntarajojen kyltteihin. 16 kuntaa alueella, jonka pinta-ala on vain 1580 km2, tuntuu aika paljolta. Ahvenanmaan pienimmässä kunnassa asuu kuulemani mukaan vain 70 asukasta.

Laadukkaiden paikallistuotteiden lisäksi matkalta jäi mieleen ahvenanmaalaisten vahva yritteliäisyys etenkin elintarviketuotannossa. Koko saarella asuu vain vajaat 30.000 asukasta. Siltikin alueelta löytyy 1-5 henkeä työllistäviä pienyrityksiä reilut 2000. Yrittäjähenkisyys kukoistaa ja paikallisille on kunnia-asia suosia saaren omaa tuotantoa ja palveluita.

Ahvenanmaalle kannattaa suunnata omalla autolla. Lyhyiden välimatkojen vuoksi pienessäkin ajassa ehtii vierailemaan monessa paikassa. Esimerkiksi kaikki alla luetellut kohteet sijaitsevat noin 20 kilometrin päässä Maarianhaminasta.

Näissä paikoissa kannattaa käydä, etenkin, jos ruoka- ja juoma-aiheinen matkailu kiinnostaa:

Pienpanimot Open Water Brewery ja Stallhagen

Eipä tullut Ahvenanmaasta heti mieleen pienpanimo-oluet, mutta nytpä tiedän tämänkin. Ahvenanmaalta löytyy kaksi laadukkaita oluita valmistavaa panimoa, pieni Open Water Brewery ja suurempi ja vanhempi Stallhagen.

Open Water Brewery sijaitsee Lemlandin kunnassa entiseen navettaan tehdyissä tiloissa, joissa valmistetaan myös kurkkusäilykkeitä. Tiloista löytyy maistelutiski ja kauppa. Olen itse niin huono oluen juoja ja tuntija, etten pysty valitettavasti sanomaan tuotteista juuri mitään suuntaan jos toiseen. Voisin kuvitella, että kun käsityönä jotain tehdään, lopputulos on omaleimaista laatua.

Toinen vierailukohteistamme oli Grelsbyssä toimiva Stallhagen panimo. Oli kerrassaan mielenkiintoista seurata työhönsä intohimoisesti suhtautuvan panimomestari Mats Ekholmin yritysesittelyä. Tämän miehen ”olutnenä” on tasapainoisten olutmakujen takana.

Stallhagenilta löysin itselleni sopivan oluen. Yksi paikan eniten myydyimmistä oluista on hunajaolut, joka oli yllättävän raikasta juotavaa. Tuotetta saa muuten Citymarketin erikoisoluiden hyllyltä.

Mielenkiintoisin panimon oluista on Stallhagen Historic beer. Ahvenanmaan saaristosta löydetystä hylystä paljastui arviolta 170 vuotta vanha olut, jonka Stallhagen herätti uudelleen henkiin.

Stallhagenissa on erinomainen tilapuoti, jossa oli laaja valikoima paikallisia elintarvikkeita ja käsitöitä. Täältä kannattaa ostaa esimerkiksi ahvenanmaalaista omenamehua, parasta koskaan juomaani täysmehua. Tämä on ehdoton paikka sinulle, joka harrastat ruokatuliaisia.

Stallhagenissa on myös gastropubi, jonka ruokalista vaihtuu päivittäin sen mukaan, minkälaisia raaka-aineita on milloinkin saatavilla. Lähiruoka on täällä kunniassaan ja annosten koossa ei kuulema pihistellä. Pubissa on myös mahdollisuus olutpruuviin.

Mercedes Chocolaterie & Amalias Limonadfabrik

Muistaako teistä kukaan suloista elokuvaa Pieni suklaapuoti? Tämä leffa tuli väkisinkin mieleen, kun vierailimme Mercedeksen Chocolateriessa, pienessä ahvenanmaalaisessa suklaatehtaassa ja -puodissa.

Tarvittiin venezuelalainen Mercedes Winquist, joka perusti tämän herkkupajan. Nykyisin suklaavalmistamon, samoin kuin samassa talossa sijaitsevan Amalian Limonaaditehtaan, omistaa maakunnan entinen opetus- ja kulttuuriministeri Tony Asumaa.

Enpä olisi uskonut, että minulle tulisi joskus päivä, etten jaksa syödä niin paljoa suklaata kuin olisin halunnut. Eikä kyse ollut siitä, että tuotteet eivät olisi olleet mieleeni. Päinvastoin. Käsintehdyt konvehdit ja praliinit olivat sen verran täyteläisiä, että niillä sai suklaahimonsa tyydytettyä jo pienemmällä määrällä.

Saimme myös maistella vasta kehitteillä olevaa ginisuklaata. Uskonpa, että tästä tulee vielä jättimenestys. Aivan loistava suklaainnovaatio.

Toinen paikan ihanuus oli limonaaditehdas, Amalias Limonadfabrik, joka sympaattisuudessaan tuntui lähes menneen maailman ilmiöltä. Kauniissa pulloissa oli limonaadeja, joissa käytetään vain aitoa marjaa ja hedelmää ilman väri- tai lisäaineita. Nämä tuotteet ovat ihan jotain muuta kuin kauppojen peruslimpparit.

Amalias Limonadfabrik valmistaa myös ”aikuisten limppareita” kuten siideriä ja lonkeroita. Yritys tekee myös erilaisia kausituotteita. Pääsimme maistamaan Vintervitaa, joulumarkkinoille tulevaa glögiä, joka maistui hyvälle ihan kylmänäkin.

Lemlandin kunnassa sijaitseva suklaapuoti ja limonaaditehtaan tehtaanmyymälä ovat paikkoja, mitkä kannattaa laittaa käyntilistalle. Hurmaava paikka ja hienot tuotteet.

Smakbyn

Jos olet katsonut tv-ohjelmaa Strömsö, tiedät kuka on Michael ”Micke” Björklund. Ahvenanmaan tunnetuin kokki ja tv-hahmo pyörittää Kastelholman linnan kupeessa tasokasta Smakbyn ravintolaa.

Smakbyn on muutakin kuin gourmet-ravintola. Ravintolan vieressä on kiva lahjatavarakauppa, alakerrassa ”viinikellari” ja lähitulevaisuudessa myös hotelli, joka on suunnitteilla ravintolan ja linnan läheisyyteen. Alue on muutenkin viehättävä ulkoilmamuseoineen ja vanhoine rakennuksineen.

Täällä muuten kannattaa maistaa Ahvenanmaan perinneherkkua ahvenanmaalaista pannukakkua. Maistui niin ihanasti joululle.

Åland Distillery

Smakbyn vieressä on Ahvenanmaan juomateollisuuden uusin tulokas Åland Distillery, jonka yksi omistajista on Micke Björklund. Nimensä mukaan kyse on tislaamosta, joka valmistaa alkoholijuomia ahvenanmaalaisista marjoista ja hedelmistä.

Tuotevalikoimaan kuuluu mm. gini, rommi, erilaiset marjaliköörit, calvadoksen tapaan valmistettua omenaviina ja lonkero. Itse tykästyin tuohon veriappelsiinilonkeroon, jossa oli häivähdys basilikaa. Harmi vaan, kun ainakaan vielä tätä tuotetta ei ole myynnissä mantereella.

Kiinnitin huomiota likööreiden kauniisiin pulloihin. Pullot ovat unkarilaisia käsinpuhallettuja lasipulloja ja niitä voi ostaa myös ilman sisältöä Smakbyn kaupasta.

Åland Distilleryn tiloissa toimii myös baari ja kahvila.

Compagniet

Viimeisimpänä käyntivinkkinä pitää nostaa esiin Hotelli Arkipelagin yhteydessä toimiva uutukainen ravintola Compagniet. Kun astui ravintolaan sisään, suu loksahti kirjaimellisesti auki. Mihin ihmeen paikkaan oikein tultiin?

Entiseen kasinoon tehty ravintola oli riemukas orientaalinen sekoitus. Yhtä hyvin oltaisiin voitu olla Intiassa tai Indonesiassa. Runsaasta tyylistä oli vaikeaa saada kiinni, mutta se ei liene edes tarkoitus. Värikylläinen ja mausteinen ympäristö vei joka tapauksessa kauas kalseasta syyssäästä.

Tila oli suuri ja sisälsi erilaisia lepuuttelukeitaita. Ruuan lisäksi tämä on paikka, jonne on mukava tulla drinksulle. Jos tekemisen puute vaivaa, ravintolan takaosassa on mahdollista pelata biljardia tai petankkia.

Söimme Compagnietissa alkuun hummerihampurilaiset ja pääruuaksi ahventa rapukastikkeessa. Ruoka oli hyvää, vaikka palvelu hieman hidasta. Menisin tähän ravintolaan ehdottomasti kyllä uudelleen.

Jos minun pitäisi luonnehtia Ahvenanmaata yhdellä sanalla, se olisi ehdottomasti sympaattinen. Kaukana on vanha ennakkoluuloni hieman ylimielisistä ja sisäänpäinkääntyneistä saaristolaisista. Ahvenanmaalla asuu yritteliästä ja lämminhenkistä porukkaa, joka arvostaa ja hyödyntää paikallisia raaka-aineita muuallakin kuin trendipuheissa.

Matkailijalle Ahvenanmaa tuntuu sopivan erilaiselta. Vähän kuin ulkomailla olisi päässyt käymään.

https://www.visitaland.com/fi/

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

 

Ahvenanmaa Risteilyt Suomi

Lievitystä matkakuumeeseen – karanteenivapaasti Turusta Maarianhaminaan

torstai, lokakuu 15, 2020

Yöpyminen hotellissa, saaristoristeily, verovapaita ostoksia, kulinarismia laivalla ja Ahvenanmaalla. Ulkomaanmatkoja kaipaavalle tämä oli mannaa.

Kaupallinen yhteistyö: Silja Line ja Visit Åland

”Tallink Silja ja Visit Åland haluavat kutsua sinut mukaan pressimatkalle syksyiselle Ahvenanmaalle.” Yes, minä tulen! Mahtavaa, tiedossa olisi pitkästä aikaa MATKA! Juuri sitä vaihtelua, mitä kaipasin tässä kohtaa koronan kaventamaan elämään.

Pieni huoli tosin käväisi taka-alalla, kun seurasin ennen matkaa koronatartuntojen nousevia lukemia. Väkisinkin tulin miettineeksi, oliko sittenkään turvallista lähteä. Vaikka matkahimo on kova, haluan kuitenkin toimia vastuullisesti. Oman terveyden ja turvallisuuden lisäksi tulee kantaa huolta myös muiden terveydestä. Punnitsin asioita monelta kannalta. Minusta Ahvenanmaalle oli turvallista lähteä.

Tallink Siljan koronatoimenpiteistä voit lukea täältä. Ainakin minulle tuli laivalla sellainen tunne, että olemme huolehtivissa käsissä.

Matkaan hotelliyöpymisellä Turusta

Pientä säätöä vaadittiin, kun Etelä-Savosta piti päästä aamuvarhaisella lähtevälle laivalle Turkuun. Päätin lähteä jo edellisenä iltana ja yöpyä Turussa. Tällöin ei tarvitsi ajaa pitkää matkaa yötä vasten ja sitä paitsi VR:llä oli loistavia tarjoushintoja. Muistin myös Turun ihastuttavan näköisen hotellin, josta Sopusointuja -blogin Maarit kirjoitti.

Siispä junalla Turkuun ja yö Turun Seurahuoneella. Voin kyllä täysin suositella tätä ihastuttavaa ja viimeisen päälle rempattua Solo Sokos hotellia. Majapaikka oli kotoinen ja lämminhenkinen, kuin pieni boutique-hotelli konsanaan. Kaukana ketjuhotellin standarditunnelmasta.

M/s Galaxylla Maarianhaminaan

Aamiaisen jälkeen taksilla terminaaliin ja liittyminen muun matkaseurueen joukkoon. Eipä ollut ruuhkaa terminaalissa eikä Silja Linen m/s Galaxy laivalla. Menomatkalla matkustajia oli vain noin sata, joten turvaväleistä ei ollut huolta. Ennemminkin tuntui siltä kuin meillä olisi ollut oma yksityisristeily. Samalla kertaa myös surullista, kun miettii kuinka paljon henkilökuntaa ja palveluita yhdelle laivamatkalle tarvitaan.

Matkustajien vähyys laivalla vaikutti kauppojen ja ravintoloiden rajoitettuihin aukioloaikoihin. Kannattaa tarkistaa, mihin aikaan mikäkin paikka laivalla on auki.

Jos tästä koronasta jotain hyvää pitäisi löytää, niin ehkä jonkinlaisena positiivisena asiana voi pitää sitä, että pienetkin matkat tuntuvat nyt suurilta. Jo pelkkä laivalla olo ja merimaisemien ihaileminen tuntui niin vietävän hyvälle. Taxfree myymälässä hajuvesien tuoksuttelu tai viinihyllyjen tutkailu oli kuin balsamia matkoista haaveilevalle mielelleni.

Haa, tuntui hyvältä olla laivalla ja vielä ihan turvallisesti.

Herkullinen lounas Happy Lobsterissa

Menomatkalla söimme lounaan laivan Happy Lobster -ravintolassa, joka on pienehkö, viihtyisä ravintola rauhalliseen ruokailuun. Ravintolan kala- ja äyriäispainotteinen menu oli niin täysin omaan makuuni. Vielä kun herkullista kokonaisuutta täydensi laivan Ayala samppanja, olisiko matka voinut yhtään paremmin alkaa?

Tuli valtavan hyvä mieli siitä, että saatoin olla taas reissussa. Minkä sitä kroonista matkakaipuuta poteva mielelleen voi. Matkustamisen tarve ei ole kadonnut minnekään, oli sitten korona tai ei.

Matka Turusta Maarianhaminaan kesti viisi ja puoli tuntia. Oma hytti matkan aikana tuntui lähes luksukselta. Oli kiva heittäytyä hetkeksi vuoteelle lepäilemään ennen Ahvenanmaan ohjelmaa.

Seuraavan päivän paluumatkalla söimme m/s Baltic Princessin buffet-ravintolassa ja täytyy sanoa, että yllätyin positiivisesti sen hyvästä tasosta. Ihania salaatteja, erinomaiset kalat ja wau, mikä jälkkäritarjonta. Pelkäsin nimittäin, että matkustajavajeen takia tarjolla olisi jonkinlainen buffan riisuttu versio. Oli nautinnollista syödä kiireettä pitkään ja hartaasti.

Pelkästään risteillen tai omalla autolla Ahvenanmaalle

Silja Linen Ahvenanmaan risteilyvaihtoehdot löydät täältä. Aamulaivalla pääsee Turusta Maarianhaminaan tai iltalaivalla Långnäsiin. Mikäli haluat vain risteillä, voit tehdä 11 tunnin risteilyn vaihtamalla Maarianhaminan terminaalissa m/s Galaxylta sisaralukseen m/s Baltic Princessiin. Kaikki Silja Linen tämän hetkiset karanteenivapaat risteilyt löydät täältä.

Minusta mielenkiintoinen Siljan uusi risteilyvaihtoehto on juuri myyntiin tullut Ahvenanmaan joulumarkkinaristeily 4. – 6.12.2020. Mikäli käy niin ikävästi, että tänä vuonna Tallinnan joulumarkkinat voi unohtaa, voisin hyvinkin lähteä fiilistelemään Maarianhaminaan.

Tämän matkakokemuksen perusteella menisin Ahvenanmaalle seuraavan kerran ehdottomasti omalla autolla. Saarella välimatkat ovat lyhyitä ja jo muutamassa tunnissa ehtii moneen paikkaan.

Omalla autolla matkustamisen hyvä puoli on sekin, että kotiin saisi tuotua kätevästi paikallisia herkkuja ja juomia niin saarelta kuin laivalta. On tuo joulukin pian tulossa, joten sitä silmällä pitäen hankintamatka olisi paikallaan.

Oli yllätys, miten hyviä ja laadukkaita tuotteita Ahvenanmaalla valmistetaan ja millaisia kivoja käyntipaikkoja pieniin kyliin kätkeytyy. Niistä tarinaa piakkoin.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Ravintolat Suomessa Ruoka ja viini

Pizzantai on pizzaperjantain jalostuneempi versio. Jutun lopussa arvonta.

keskiviikko, lokakuu 7, 2020

Kaupallinen yhteistyö: S-ryhmän ravintolat/Rosso

En kuulu niihin, jotka työviikon päätteeksi suunnistavat mielellään marketin perjantairuuhkaan miettimään, mitä meillä tänään syötäisiin. Onneksi viikonlopun voi aloittaa myös toisella tapaa. Silloinkin, kun stressitaso on poikkeuksellisen korkea.

Meillä oli takana rankka viikko muuttopuuhissa. Ajoa kahden asunnon väliä, tavaroiden pakkaamista ja laatikoiden purkua. Varsinainen muuttoauto tulisi huomenna ja siihen mennessä loppujenkin tavaroiden piti olla valmiina odottamassa. Paljon oli vielä tekemättä ja ilmassa selvää väsymistä kaikesta muuttohässäkästä.

Ehdin jo vähän harmitella, että olin lupautunut testaamaan Rosso-ravintoloiden pizzantaita. Enkö nyt mitenkään osannut valita sopivampaa ajankohtaa kuin muuttoa edeltävän illan? Mutta toisaalta, eikö juuri silloin, kun oikein kovin kiristää, pitäisi pyrkiä ottamaan asioita vähän rennommin? Ja joka tapauksessa, olihan perjantai.

Kotona oli kaaos ja jääkaappi tyhjä. Syöminen oli jäänyt päivän aikana minimiin ja päällimmäisenä tunteena oli huutava nälkä, kun miehen kanssa suunnistimme paikalliseen Rossoon.

Ai, mikäkö se pizzantai oikein on? Kyse on Rossojen pizzaperjantain jalostuneemmasta versiosta, itse asiassa kolmen ruokalajin kiinteähintaisesta menusta. Ja mikä parasta, pizzoja voi tilata listalta yksi kerrallaan niin paljon kuin vain jaksaa syödä.

Rosson pizzantai lähti käyntiin antipastilautasella, jossa oli valkosipulileipää, italialaisia leikkeleitä, oliiveja ja juustoja makean hillon kera. Oikein maistuva kokonaisuus, vielä kun oivallinen Chianti täydensi makunautintoa. Alkoi tuntua jo huomattavasti paremmalta.

Perjantai italialaisittain.

Pizzan valinta tuotti vähän vaikeutta, sillä listalla oli useampi sellainen versio, joka olisi sopinut makumaailmaani. Tarjoilijan suosituksesta päädyin broileripizzaan, joka oli saanut seurakseen vuohenjuustoa, paprikahilloa ja rucolaa. Miehen valinta tällä kertaa oli pizza ilmakuivatulla kinkulla, mozzarellalla ja rucolalla. Itse tykkään muuten tosi paljon tuoreesta rucolasta pizzan päällä.

Päänvaivaa tuotti myös pohjan valinta. Vaikea sanoa tykkäänkö enemmän vehnä- vai ruispohjasta. Ja toki pohjan olisi saanut myös gluteenittomana.

Kun höyryävän kuumat pizzat kannettiin pöytään, muistin taas, miksi välillä on suorastaan pakko saada tätä italialaisten lahjaa koko maailmalle. Jo pelkkä uunista otetun pizzan tuoksu nostaa ruokahalun huippuunsa.

Nälän lisäksi myös muuttostressi alkoi pikku hiljaa helpottaa. Tällaista rentoa viikonlopun aloitusta voisi suositella kaikille. Pizzantai sopii mainiosti kaveriporukan perjantain viettoon. Tai miten olisi, jos sieltä kotoa toisi nälkäänsä huutavan katraan pizzaa notkuvan pöydän ääreen?

Onni on jaettu pizza.

Muhevia pizzoja mutustellessamme rupesimme miettimään, millainen pizza mahtaa italialaisten mielestä olla parasta. Oma suosikkini on rapeapohjainen vähätäytteinen pizza, mies taas vannoo mehevän tuplajuustoisen pizzan nimen.

Pakko oli kotona vähän googlettaa, millaisen sen oikean italialaisen pizzan tulisikaan olla. Tässä näytti olevan kaksi koulukuntaa. Pizzan syntysijoilla Napolissa tykätään paksummista ja mehevimmistä pizzoista, kun taas roomalaiset ovat mieltyneet enemmän ohutpohjaisiin, rapeisiin ja vähempi täytteisiin pizzoihin.

Tällä kertaa ylsimme kyllä pizzan syömisen huippusuoritukseen, käytännössä vedimme melkoiset pizzaöverit. Tilasimme vielä yhden pizzan, tällä kertaa vegeversion, joka jäi listalta kaihertamaan mieltäni.

Olen aina ollut ennakkoluuloinen juuston vegaanikorvikkeita kohtaan, mutta nyt täytyy sanoa, että tässä pizzassa kasviperäinen juustoversio toimi. Näistä kolmesta pizzasta tämä Vegana-niminen pizza nousi loppujen lopuksi omaksi suosikikseni.

Miehen lemppari – Prosciutto crudo Vegana – oma suosikkini Koskaan ei voi olla niin täynnä, ettei jaksaisi jälkiruokaa.

Olin juuri vetänyt puolitoista pizzaa ja voin sanoa olleeni enemmän kuin täynnä. Tosin en kuitenkaan niin täynnä, ettenkö jaksanut vielä nauttia menuun kuuluvaa jälkiruokaa. Pizzantain jälkkärinä oli marjainen pannacotta, joka oli oikein herkullinen päätös tälle italialaiselle kokoonpanolle.

Rosson pizzantai-menun hinta on minusta hyvin kohtuullinen. S-etukortilla antipastilautanen, pizzat ja pannacotta maksavat yhteensä 22,90 (ilman korttia 26,90). Ylipäätään kiva idea ja mukavan rento tapa aloittaa viikonloppu. Eikä tarvitse pelätä, että jää nälkäiseksi.

Voita 100 euron ravintolalahjakortti

Arvon yhdelle onnekkaalle 100 euron ravintolalahjakortin Rossoon. Sen voit käyttää vaikka järjestämällä oman pizzantai-illan seurueellesi.

Kommentoi joko Samppanjaa muovimukista -blogin Facebook-sivulla juttulinkin alla tai tämän postauksen kommenttikentässä, mikä alla olevista Rosson pizzoista olisi sinun valintasi. Osallistu viimeistään sunnuntaina 11.10.2020. Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti ja lahjakortti toimitetaan postitse. Onnea arvontaan!

Mikä näistä olisi oma valintasi?

Täältä löydät ravintolat, joissa pizzantaita vietetään.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Yleinen

Muuttamisen problematiikkaa – liian tavaran ongelma

sunnuntai, syyskuu 27, 2020

Muuttaminen on hyödyllistä. Tulee käytyä kodin irtaimisto läpi ja tehtyä inventaariota kaappien ja varaston sisällöstä. Ja samalla huomattua, miten paljon tarpeetonta tavaraa vuosien varrella onkaan kertynyt.

Sitä muuttuu vuosien kuluessa monessa asiassa. Omalla kohdallani olen huomannut, että mitä enemmän tulee ikää, sitä vähemmän annan arvoa kaikenlaiselle tavaralle. Ennemminkin ärsyttää, että kaapit ovat täynnä kamaa, jota emme yksinkertaisesti tarvitse mihinkään.

Liiasta tavarasta haluaisi päästä eroon, mutta se ei ole ihan yksinkertaista. Niin paljon on nurkissamme sellaisia esineitä, jota ei noin vain raaski kantaa kierrätyskeskukseen, enkä oikein tiedä olisiko niistä kukaan valmis maksamaan mitään. Toisaalta täytyy myöntää, että joukossa on paljon myös sellaisia tavaroita, joihin on jotenkin kiintynyt.

Kokoelma vanhoja korurasioita ja hajuvesipulloja, pino ylimääräisiä tauluja varaston lattialla, mittava määrä viini-, keitto- ja matkakirjoja, nuoruuteni runokirjakokoelma, hopeisia ruokailuvälineitä ja ottimia, joita ei koskaan käytetä, tuhoton määrä erilaisia laseja, kynttiläjalkoja ja -lyhtyjä, miehen LP-levykokoelma…

Käyttämättömän ja tarpeettoman tavaran listaa voisi jatkaa loputtomiin. En edes muistanut kaikkea ”roinaa”, mitä meillä onkaan. Muuttoa varten tyhjensimme takimmaiset varaston nurkat ja ylimmäiset kaapit, joita ei vuosiin oltu availtu. Suorastaan hämmästyimme, kun eteen tuli tavaroita, joiden olemassaolon olimme täysin unohtaneet.

Muuttolaatikot valmiina, mutta jostain joutuu luopumaan.

Meillä oli jossain vaiheessa huutokauppavaihe, mikä käytännössä tarkoitti sitä, että kiersimme viikonloppuisin tutkailemassa lähialueella järjestettyjen huutokauppojen antia. Yleensä aina jotain tarttui mukaan, joskus ihan tarpeellistakin, mutta enimmäkseen tuiki tarpeetonta. Eteen tuli usein joku kaunis tai mielenkiintoinen esine, jonka halusimme meille kotiin.

Näiden reissujen seurauksena meillä on kaikenlaista tavaraa, jota ilman tulisi hyvin toimeen. Vai mitä sanotte vanhoista saksalaisista posliinisista soppaskooleista, käsintehdystä mittavankokoisesta purjelaivan pienoismallista tai vanhasta hopeisesta kermakko- ja sokerikkoserviisistä? Ihan kauniita esineitä, mutta joiden funktio on ollut vuosia vain pölyyntyä kaappien kätköissä.

Sitä paitsi meillä on uudessa kodissa huomattavasti nykyistä vähemmän kaappitilaa, joten kaikki kama ei yksinkertaisesti voi lähteä mukaan. Nyt sitten pähkäilemme, mitä tekisimme kaikelle tuolle tarpeettomalle materialle.

Eipä ole tälle serviisille ollut paljoa käyttöä.

Toinen lukunsa ovat tavarat, jotka ovat tulleet tarpeettomiksi tekniikan kehittymisen myötä. Mitä tehdä vanhoille LP- ja CD-levyille, joiden kuunteluun meillä ei enää nykyisellään ole edes välineitä? Blu ray-soitin, vanhat kaiuttimet ja navigaattorit lienevät jo täysin kaatopaikkakamaa.

Entä mihin laittaa vanhat kirjat, sillä kirjahyllyäkään meillä ei ole ollut enää vuosiin? Tähän mennessä kirjoja on säilytetty varastolaatikoissa, mutta uudessa kodissa niille ei ole paikkaa. Kirjoja ei taida kukaan enää haluta, asuinpaikkakuntani viimeinenkin divari sulki ovensa muutama vuosi takaperin.

Tuntuu pahalta ajatella, että joskus jokaisesta teoksesta on saanut maksaa ihan kunnon hinnan ja nyt niillä ei ole enää mitään arvoa. Tämä sotii omaa ajatusmaailmaani vastaan. Olen itse sitä ikäpolvea, jolle kirjoilla on oma arvonsa, niin taloudellinen kuin henkinen.

Ja sitten on kaikki se tavara, joilla on paljon tunnearvoa. Miten voi luopua miehen lapsuusvuosien seikkailukirjoista, teini-ikäisenä kirjoitetuista kymmenistä runovihkoista, häämatkalta ostetusta kenialaisesta masai-naamarista tai japanilaisesta sakesetistä?

Tässä vain osa niistä tavaroista, joita uskollisesti on muutettu paikasta toiseen ilman, että niitä olisi otettu laatikoista koskaan esille. Mutta kun näistä ei vain voi luopua.

Tässäpä pulma. Vähempi on parempi tässäkin kohtaa.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Retkeily Suomi Yleinen

Retkeilylle pyhitetyt perjantait

tiistai, syyskuu 15, 2020

Olemme nimenneet perjantait retkipäiviksi. Jos vain sää ja työt sallivat, perjantaiaamuisin täytetään termari kahvilla ja pakataan reppuun vähän evästä. Meitä kiinnostaa tietää, millainen on se Etelä-Savo, jonne olemme muuttamassa.

Kaikki lähti siitä, että löysin uuden kotimme kaapin hyllyltä palan karttaa. Paikansin kartalta uuden asuinpaikkamme Saimaan keskiössä ja hämmästyin kuinka paljon vesistöä oikeasti tässä kohtaa Suomea onkaan.

Saimaan suuret selät saarineen ympäröivät meitä joka puolelta ja sen lisäksi mannerkin on kuin reikäinen tilkkutäkki. Pienet järvet ja lammet puhkovat maastoa kaikkialla.

Ensi kesän hankintoihimme kuuluu ehdottomasti vene, mutta jo nyt polttelee päästä näkemään, millaiseen ympäristöön olemme asettautumassa. Siispä perjantaisin hyppäämme automme kyytiin ja ajelemme melko päämäärättömästi pitkin pienempiä kyläteitä.

Eväsrepun lisäksi mukaan lähtee onki ja matopurkki. Kun näemme sopivan onkipaikan, aina on kokeiltava josko kala oli syönnillään. Tuoreille ahvenfileille meillä on aina käyttöä.

Toiveikkaina olemme etsiskelleet myös herkkutatteja mäntykankailta. Joko niitä ei ole tai sitten olemme olleet väärissä paikoissa. Toistaiseksi tältä osin emme ole satoa saaneet.

Kun pienempiä teitä ajelee, mielenkiintoista on ollut huomata, että yleensä jokainen tie päättyy jossain kohtaan järveen. Ja voi hyvänen aika tätä vesistöjen määrää. Kyllähän minä tiesin, että Etelä-Savossa vettä riittää, mutta että näin paljon.

Yllättävää on ollut myös maiseman jylhyys ja rantojen karuus. Rakastan rantakalliota ja niitä tällä osalla Suur-Saimaan harjuja riittää. Jo ajomatka Puumalan ja Mikkelin välillä kertoo, millaisesta maisemallisesta iloittelusta onkaan kyse.

Onpa Etelä-Savoa siunattu myös melkoisella määrällä hiekkarantoja. Hienohiekkaisiin biitseihin ei voi olla törmäämättä. Niitä on yksinkertaisesti kaikkialla. Upein näistä kaikista on ehkä Puumalan Pistohiekka, Saimaan riviera, joka on jo käsite sinänsä ja tullut varmasti tutuksi monille karavaanareille. Samettisella hiekkapohjalla varustettu ranta on unelma uimarille ja rantatörmä näkymineen parasta karavaanarille.

Puumalan Pistohiekka

Viime viikonloppuna meitä hämmästytti syrjäinen hiekkaranta, jonne tupsahdimme ajoreissullamme ihan yllättäen. Olimme tietämättämme pyyhkäisseet lossiyhteyden kautta Juvan puolelle ja siellä ajellessamme huomasimme Saimaa Geopark opasteen, joka johdatti meidät kapealle metsätielle.

Geopark-kohteet ovat maisemallisesti, tieteellisesti tai historiallisesti merkittäviä geologisia kohteita. Saimaan alueelta Geopark-kohteita löytyy lähes kaikista alueen kunnista ja kaupungeista. Ainakin itse hämmästyin niiden suurta määrää ja paljon on joukossa myös tuikituntemattomia paikkoja. Tästä linkistä pääset tutustumaan Saimaan alueen Geopark-kohteisiin: https://www.saimaageopark.fi/kohteet/

Olimme ajaneet tietämättämme Juvan Karihiekan parkkipaikalle, joka sijaitsee Saimaan vesistön Luonterin itäosassa. Alas rantaan vei jyrkkä polku ja mikäs se sieltä tulikaan vastaan. Aivan loistava muutaman sadan metrin mittainen autio hiekkaranta. Täällä piskuisen tien päässä oli jälleen melkoinen biitsi, jota reunustivat korkeat ja jylhät kallioseinämät.

Kiipesimme kallion päälle maisemia katsomaan. Naureskelin miehelle, että tulee sellainen fiilis, että tekisi mieli laulaa Finlandia-hymniä. Parempi oli kuitenkin olla raiskaamatta Sibeliuksen mestariteosta.

Karihiekka

Ajomatkalla takaisin ihmettelimme kumpuilevaa maastoa. Enpä haluaisi talven jääkeleillä ajella ylös ja alas noita jyrkkiä nousuja ja laskuja. Tien varrella muutaman kymmenen metrin välein olleet hiekkalaatikot ovat jossain kohtaa vuotta varsin tarpeen.

Hämmästelin myös alueen metsien monimuotoisuutta. Maasto vaihteli selkeistä mäntykankaista synkkiin sammalpäällysteisiin kuusikoihin. Matkan varrella oli myös paljon luonnontilaisia metsiä, jotka näyttivät siltä, että ne olivat saaneet olla vuosikymmenten ajan täysin omissa oloissaan. Metsät olivat käytännössä kasvaneet umpeen.

Perjantainen syyssää oli mitä mainioin, joten vielä ei tehnyt mieli ajaa takaisin kotiin. Sen sijaan suuntasimme Puumalan uusille retkeilyreiteille Luukkolantielle, jonka varrella on retkeilijöille tarkoitettuja parkkipaikkoja.

Alkukesästä kävimme kulkemassa osan 13 kilometrin mittaisesta uutukaisesta Puumalan Norppapolusta, joka kulkee suurimmaksi osaksi Saimaan rantamaisemissa. Rengasreitti koostuu kolmesta eri mittaisesta reitistä, jotka kaikki ovat kuljettavissa myös erikseen.

Nyt ajoimme Kaivannon parkkipaikalle tarkoituksenamme kulkea retkipäivämme päätteeksi noin kolmen kilometrin mittainen Kotkatsaaren kierros.

Kiva reitti oli tämäkin. Helpohkossa kangasmaastossa polveileva rengasreitti kuljettaa pääosin pitkin rantoja. Ja kuinka ollakaan, tältäkin lyhyeltä matkalta löytyi peräti kaksi hiekkarantaa. Mukavaa oli kivuta rantakallioille juomaan loput kahvit ja syömään viimeiset voileivät.

Piti käydä myös jälleen ihastelemassa Puumalan kunnan rakentamaa laavua, joka on varmasti hienoin koskaan näkemäni laavu. Käsinveistetyistä hirsistä kokoonpantu ryhdikäs rakennelma on kuin metsäkirkko Saimaan rannalla.

Kotkatsaaren kierros

Tietoa Puumalan uudesta Norppapolusta ja sen reiteistä saat tämän linkin takaa: https://visitpuumala.fi/pyoraile_ja_patikoi/maisemamakupaloja-norppapolulla/ Aiemman juttuni Norppapolun Kaivannon Kieppi -reitistä löydät täältä.

Toivottavasti syksyä jatkuu tänä vuonna mahdollisimman pitkään. Sen verran paljon hienoja maisemakohteita Etelä-Savossa piisaa, joista toivoisin ennen lumen tuloa ehtiväni näkemään vielä mahdollisimman monta.

Odotan myös innolla lokakuuta, sillä silloin loppuu myös tämä kahden asunnon välitilassa eläminen. Saimme asuntomme kaupaksi ja pääsemme nyt reilusti muuttamaan uuteen kotiin. Tuntuu helpottavalta ja vapauttavalta, kun voimme täysillä ottaa seuraavan askeleen.

Lähiviikot tulevat sisältämään varmasti paljon uuden kodin sisustamista. Ja samalla myös sopeutumista henkisesti uuteen elämänvaiheeseen. Uusi koti, uusi maisema ja uudet seikkailut. Tavallaan olemme ihan uuden edessä.

Otsalamputkin on hankittu. Kun metsässä asustelemme, saattaa olla, että niille on lähikuukausina käyttöä.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Yleinen

Kuusi opettavaista tuntia sairaalan päivystyspoliklinikalla

lauantai, syyskuu 5, 2020

Käynti sairaalan päivystyspoliklinikalla avasi silmäni monella tapaa. Pääsin kurkistamaan maailmaan, joka oli minulle tuiki tuntematon. Samalla koin piinaavaa pelkoa ja äärimmäistä helpottuneisuutta.

Voin pitää itseäni äärimmäisen onnekkaana, kun ei ole ollut paljoakaan tarvetta availla oman tai läheisteni sairauksien takia sairaaloiden ovia. Sairaalamaailma on jäänyt vieraaksi ja siitä varmaan johtuu, että minulle tulee aina kummallisen  jännittynyt, ehkä jopa vähän ahdistunut olo, astuessani sairaalan ovien sisäpuolelle.

Niin kävi tälläkin kertaa. Voimakas vatsakipu ajoi työterveyden kautta sairaalan päivystyspoliklinikalle, paikkaan, jossa en ollut käynyt koskaan aiemmin.

Jonkinlainen pelonsekainen kunnioitus lienee paras kuvaus tunnetilasta, joka iski päälle. Olin oudossa tilanteessa, oudossa paikassa, täysin toisten ohjeistettavissa. Asettauduin pitkäkseni minulle osoitettuun vuoteeseen, puin sairaalan vermeet päälleni ja sitten alkoi pitkä odotus.

Pelottava tilanne.

Tällaisissa tilanteissa tulee usein miettineeksi ihan absurdeja juttuja. Kuten sitä, että miksi sairaalan vaatteiden täytyy olla niin rumia. Tulee entisestään kurjempi olo sairaalan rujoissa pyjamissa. Harmittelin myös sitä, että olin juuri tänään pukenut päälleni näin rumat alusvaatteet. Tiedän, tämä on aivan älytön ajatus, mutta ehkä juuri outo ja hermostuttava tilanne saa tarttumaan johonkin tuiki tavanomaiseen.

Voin muuten sanoa, että sääliksi käy hoitohenkilökuntaa, joka joutuu työskentelemään koko työpäivän kasvomaskien kanssa. Ovat kertakaikkisen epämukavia ja huonosti istuvia. Maskiin ei saisi koskea, vaikka väkisin tulee yhtämittaa tunne, että sen asentoa pitäisi korjata. Mitä lie Tiina Jylhä -malleja, mutta maski kutitti ja kuumotti, sai silmälasit huurtumaan ja jos otti rillit pois, maskin yläreuna tökki alaluomea.

Siinä maatessa oli aikaa kuunnella ja seurailla, mitä ympäristössä tapahtui. Ja kyllähän siellä tapahtui. Vähän oli kuin olisin seurannut telkkarin tapahtumarikasta sairaalasarjaa.

Toisella puolella vartija ja hoitajat yrittivät rauhoitella aggressiivista nuorukaista, joka ei osoittautunut kovin yhteistyöhaluiseksi. Korona on täällä työskenteleville itse asiassa vain yksi uhka muiden joukossa. Väkivallan uhka lienee näissä hommissa päivittäistä, ainakin käytävällä näytti päivystävän samaan aikaan kaksikin vartijaa. Pani myös miettimään, että mikähän on mennyt tuonkin nuoren elämässä niin pahasti pieleen, ettei halua tai pysty ottamaan edes hoitavaa apua vastaan.

Toisella puolella hoitaja yritti saada selvyyttä dementoituneen ja huonokuuloisen vanhuksen tilasta. Hoitaja joutuu huutamaan kysymykset, mutta vastausten saaminen osoittautui silti haastavaksi.

”Miksi te olette tulleet tänne”, huutaa hoitaja. ”En mie tiiä”, vastaa vanhus. ”Onko teillä kipuja?”, hoitaja jatkaa. ”Ei miulla vissiin ole.” ”Tiedättekö, missä te olette?”. Ei vastausta. ”Missä te asutte?” Ei vastausta. ”Tiedättekö mikä päivä tänään on?” ”En mie muista”, vastaa vanhus. ”Muistatteko, mikä vuosi nyt on?”, kysyy hoitaja viimeksi. ”Jotain 1900 aloittaa vanhus”. Hoidon tarpeen kartoituksessa näytti nyt olevan melkoista haastetta.

Käytävältä alkoi kuulua kovaa metakkaa. ”Saatanan apina, älä koske minuun”, raivoaa sisään tuotu uusi potilas, sanottakoon häntä vaikka kassialmaksi. Siinä saivat haistattelujen kera kuulla kunniansa koko hoitohenkilökunta. Vartijaa tarvittiin useaan otteeseen rauhoittelemaan kierroksilla käyvää karkeasuista naista.

Mietin mielessäni miltä minusta tuntuisi, jos joutuisin työssäni kokemaan haistattelua päivittäin. Kaikkeen varmaan tottuu ja nahka paksuuntuu, mutta siltikin se tuntuu kovin ikävältä. Samalla ajattelin myös sitä, että on hienoa, että on tällainen yhteiskunta, jossa hoito kuuluu kaikille, myös niille kaikista heikoimmassa asemassa oleville.

Tämä nainen kesti kutakuinkin rauhallisena, mitä nyt vähän vapisutti.

Oma tapaukseni myös eteni. Hoitaja kävi ottamassa muutaman putkilon verta. Kyynärtaipeeseen asennettiin kanyyli ja lääkäri kävi tutkimassa ja kysymässä tilanteestani. Sitten taas odoteltiin. Vilkaisin aina välillä puhelimeeni ladattua Koronavilkkua. Ei havaittuja altistumisia.

Vähän ihmettelin sitä, että minulta otettiin samat kokeet uudelleen kuin aiemmin tänään Terveystalon työterveydessä. Liekö joku tietoturvaan liittyvä asia, etteivät eri tahojen hoitolaitokset voi päästä näkemään toistensa tiedostoja? Minusta tämä tuntui lähinnä rahan haaskaukselta. Olin valmis näyttämään sairaanhoitajalle Oma Terveys sivustoon kirjaantuneet tulokset, mutta tämä ei käynyt. Jokainen taho haluaa näköjään tehdä omat testit.

Hoitaja tuli kertomaan, että minun piti valmistautua siihen, että kohta mennään TT-kuviin. Audi TT on ainut, mikä tuosta kirjainyhdistelmästä tuli mieleen, joten googlaus oli paikallaan. Tietokonetomografiasta oli kyse eli jonkinlaisesta kehon viipaleröntgenkuvauksesta.

Porukkaa tuli päivystykseen yhä vaan lisää. Näytti siltä, että suurin osa poliklinikan asiakkaista oli vanhuksia ja erityisesti kaatumisillaan itseään kolhinneita. Jäin miettimään, että ihmisten eliniän vain kasvaessa, riittääkö hoitokapasiteetti? Vanhusten hoitotarve tulee kasvamaan rajusti ja sitomaan suurimman osa hoitoresursseista. Kun ja jos itse olen tuossa tilanteessa, välittääkö enää kukaan? Onko meitä vaan yksinkertaisesti reursseihin nähden liikaa?

Hetken päästä hoitaja tuli hakemaan minua kuvauksiin. Muistin nähneeni jossain tv-ohjelmassa kyseisen TT-kuvaushärvelin. Tutkimuksessa maataan selällään ja ympärillä pyörähtää muutaman kerran pyöreä karusellimainen yksikkö. Kuvaus oli täysin kivuton, mitä nyt varjoaineen laittaminen tuntui hieman epämiellyttävältä. Koko juttu kesti vain muutaman minuutin.

Kiitin taas yhteiskuntaa, joka mahdollistaa tällaisen tutkimuksen. Valvomossa olevasta henkilömäärästä päätellen kyse ei ollut ihan halvasta toimenpiteestä.

Paluumatkalla vuoteelleni yritän ottaa vettä, mutta hoitaja tuli nopeasti kieltämään juomisen. Koska ei tiedetä vielä jatkotoimenpiteistä, en saisi juoda.

Seuraavaksi vierelleni tuotiin tippapulloteline. Verensokerini on kuulema niin alhainen, että minua piti nesteyttää. ”Kunhan kirurgi ehtii, hän tulee kertomaan tuloksista ja jatkotoimenpiteistä”, hoitaja valaisee minua. Mitä, apua? Onko tämä jotain vakavaa? Aloin olla toden teolla huolissani.

Tässä kohtaa tietämättömyys lisää tuskaa. Kun ei tunne sairaalan käytäntöjä, jopa tippapullo tuntuu pelottavalta.

Seuraavat pari tuntia olivat piinaavan pitkät. Alkoi suorastaan vapisuttamaan. Siinä odotellessa oli aikaa miettiä kaikenlaista. Mitä tekisin, jos saisin huonoja uutisia? Miltä tuntuisi, jos yhtäkkiä kaikki pantaisiin uusiksi? Tai miltä mahtaisi tuntua, jos pitäisi valmistautua siihen, että tämä elämä olisi tässä? Loppupelissä oikeastaan terveys on ainut, jolla on merkitystä. Jos saisin terveen paperit, lupasin olla vähemmän huolissani kaikesta.

Sitten lääkäri tuli ja kertoi ”hyvät” uutiset. Minulla oli tulehdus suolistossa, joka oli lääkkeillä hoidettavissa. Olisin voinut halata tuota nuorta naislääkäriä. Voisin pukea päälleni ja lähteä sairaalasta kotiin. Jatkaa elämääni normaalisti. Nauttia tulevista päivistä täysillä.

Espanjassa ihmiset kokoontuivat iltaisin koronan riehuessa taputtamaan käsiään kunnianosoituksena hoitohenkilökunnan työlle. Minä taidan nyt vähän taputtaa itsekseni päivystyspoliklinikan henkilökunnalle kiitokseksi saamastani hyvästä hoidosta.

Jaksamista teille kaikille hoitoalan osaajille vaativaan työhön, joka on täynnä monella tapaa haastavia tilanteita. Ja taputan minä myös suomalaiselle tasavertaiselle terveydenhoidolle.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Yleinen

Korona-ahdistusta ja uuden kodin laittoa

lauantai, elokuu 29, 2020

Onpas taasen päässyt virahtamaan pitkä blogihiljaisuus. Osittain siitä syystä, että tämän matkabloggaajan elämään ei ole viime viikkoina kuulunut minkäänlaisia matkoja. Kiitos raivostuttavan koronan, joka kaventaa elinpiirimme minimaalisen suppealle sektorille.

Yritän selittää itselleni, etten voi tilanteelle mitään ja koronan kanssa vaan täytyy oppia elämään. Rauhoittelen itseäni sillä, että on hyvä, että olemme saaneet olla terveinä. Mutta siltikin koen välillä niin suurta raivoa ja harmitusta kaikesta epävarmuudesta, mitä korona on tuonut eteen.

Sieppaa, ettemme voi matkustaa niin kuin haluaisimme, eikä tässä huolien täyttämässä maailmassa uskalla edes miettiä tulevia reissuja. Normaalisti meillä on ollut aina kutakuinkin kaksi matkaa varattuna lähitulevaisuuteen. Nyt ei yhden yhtäkään.

Olen peruuttanut blogimatkoja, sillä en todellakaan tiedä onko turvallista matkustaa edes lähialueilla. Yksi päivä mietittiin miehen kanssa, että mennäänkö elokuviin. Sitten tuli mieleen, että leffateatteri on suljettu tila täynnä nuorta väkeä. Onkohan sittenkään viisasta? Mitä hittoa tässä enää uskaltaa tehdä ja mitä ei? Yksinkertaisista ja arkipäiväisistä asioista on tullut kumman vaikeita valintoja.

Silloin kun ahdistaa eniten menen luontoon, saunaan tai marjaan.Olen jättänyt kaikki kerääntyneet lomani vuoden loppuun. ”Kesälomani” alkaa marraskuussa jatkuen aina alkuvuoteen. Näillä näkymin vuoden pimeintä aikaa nysväämme Espanjan Aurinkorannikon sijaan suomalaisessa kaamoksessa. Vaikka olen aina sanonut, että tylsyys on lähinnä mielentila, nyt pahoin pelkään, että talvesta tulee pitkä ja pimeä.

Korona on siirtänyt myös töitäni hamaan tulevaisuuteen, joten taustalla häiritsee myös taloudellinen epävarmuus toimeentulosta. Entisenä yrittäjänä tämän asian kanssa olen tosin onneksi oppinut elämään. Täytyy luottaa siihen, että jos nyt on hiljaista, ensi vuonna painitaan töitä tosissaan.

Miten paljon kaipaankaan maailmaan jälleen vapautta, vakautta ja toiveikasta tulevaisuutta.

Mieli on joskus yhtä sekaisin tästä kaikesta kuin olohuoneemme tällä hetkellä.

Viime viikot olen kelkkonut nykyisen ja uuden kodin väliä. Etelä-Savolaisessa metsässä korona tuntuu kaukaiselta. Onneksi on tämä uuden kodin remppaaminen, joka tuo mukavaa puuhaa ja muuta ajateltavaa kaiken irtisanomis- ja koronauutisten ahdistavassa maailmassa.

Remppa alkaa pikku hiljaa valmistua. Onpahan tullut opittua kantapään kautta monta uutta asiaa. Kuten se, että älä luota sokeasti tuoteselostuksiin. Jos värittömässä saunavahassa sanotaan, ettei se muuta puun omaa sävyä, kokeile sitä silti etukäteen vähemmän näkyvään paikkaan. Saattaa nimittäin käydä, että vahauksen jäljiltä kaunis vaalea saarnin väri onkin hetken päästä vähemmän kaunis keltainen.

Ja kun menet ostamaan uusia kylpyhuonekalusteita, kannattaa ulkonäön sijaan miettiä myös käytännön seikkoja. Onko siinä peilikaapissa tai valossa esimerkiksi pistorasiaa, mitä saattaisit tarvita? Tai, huomioi, etteivät kaikki hanat käy kaikkiin altaisiin. Eivätkä kaikki edelliset vesiputket.

Kyllähän sitä ammattilaiset taikovat vaikka mitä, mutta nämä lisätyöt tuovat usein myös lisäkustannuksia. Tai sitten on pitänyt mennä useamman kymmenen kilometrin päähän lähimpään kaupunkiin vaihtamaan tavaroita. Onneksi nyt alkavat tuliterät kylppärikalusteet olla paikoillaan. Vielä tarvitaan sähkömiehen taikakättä, jotta kylppäriin ja vessaan saadaan valoakin.

Tapetoijalle vinkkinä, että kun levität tapettiliimaa telalla seinään, kannattaa peittää hiuksensa jollain. On nimittäin aika veemäistä yrittää irottaa liimaklönttejä hentoisista hiuksista.

Joskus kannattaa miettiä myös muutakin kuin pelkkää hintaa. Kuten kalustehankinnoissa huomioida omat taidot ja resurssit. Tilasin meille Jyskistä oikein mukavan näköisen suurikokoisen vaatekaapin ja oli tuo vielä niin edullinenkin. Sen sijaan mies ei ollut kovin ilahtunut, kun kotiin kannettiin viisi kollia litteitä paketteja päivien ratoksi.

35-sivuinen kokoamisohje ei myöskään luvannut hyvää. No, kaappi on edelleen vaiheessa ja mies sitä mieltä, ettei meille ENÄÄ KOSKAAN osteta mitään kokoaitsekalusteita.

Saanko esitellä, uusi vaatekaappimme.

Yksi mieltä suuresti rauhoittava asia on marjametsään meno. Jos on meidän uuden kodin ympäristö ollut täynnä mustikoita, kankaat näyttävät olevan myös punaisenaan puolukoita. Tämä vuosi on todella ihan huikea marjavuosi. Pakko oli hillitä itseään mustikoiden keräämiseltä ja jättää pakastimiin tilaa vielä monikäyttöiselle puolukalle.

Tänään mennään keräämään punaposkia ensimmäinen ämpärillinen (mikäli vaatekaapin kokoamiselta jää aikaa 🙂 ).

Tuntuu niin hassulta, kun saamme kaikenlaista metsänantia muutaman sadan metrin päästä uudesta kodistamme. Yksi päivä mies teki lämpimiä voileipiä ja minä huikkasin, että oota vähän, menen katsomaan saataisiinko kyytipojaksi kanttarellisoossia. Palasin varttitunnin päästä kassissa muutama litra kanttiksia. Kasvoivat tuossa ihan takapihalla.

Punaisia puolukoita ja pirteitä ajatuksia.

Nautitaan näistä tämän kesän ehkä viimeisistä lämpimistä päivistä. Syysaurinko ja sen lämmin valo tekevät niin hyvää. Olen rakastunut täysin kotimme valtaisiin ikkunoihin, joista valo vyöryy sisälle pitkin päivää. Samalla tuntuu siltä, että metsä on osa meidän olohuonetta.

Meidän pitäisi saada uuden kodin makuuhuoneen ikkunaan verhot, mutta en vielä tiedä raaskinko niitä koskaan laskea alas. Huomasin, että makkarin ikkunasta näkyy selkeinä öinä kunnon tähtitaivas.

Kiva siinä maata sängyllä ja katsella, kun ulkona tuikkivat tähdet. Jotain maailmassa sentään on pysyvää.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista