Oletko jo tutustunut Kanarian saarten toiseksi pienimpään asuttuun saareen La Gomeraan? Saari tarjoaa huikeat puitteet erityisesti luonnosta ja vaelluksesta kiinnostuneille. Vaellusreittejä on lukemattomia ja maisemat jylhiä, vehreitä ja henkeäsalpaavia. Välillä tuntuu kuin kävelisi suoraan Jurassic Park-elokuvassa. Saarella kasvaakin Garajonayn kansallispuistossa ikivihreää laakeripuumetsää, jota kasvoi runsaasti ympäri maailmaa miljoonia vuosia sitten, mutta nykyisin sitä löytyy enää harvasta paikasta, Kanarian saarten lisäksi Madeiralta ja Azoreilta.
La Gomera sijaitsee Teneriffan länsipuolella, ja sinne onkin helpoin matkustaa joko lautalla tai lentäen Teneriffan kautta. Itse matkustimme lautalla ja lautta saapuu La Gomeran pääkaupunkiin San Sebastianiin. Meidän hotellimme sijaitsi saaren länsipuolella Valle Gran Rey -nimisessä kunnassa. Myös tänne otimme toisen pienemmän lautan San Sebastianista. Parhaiten saarella pääsee liikkumaan omalla autolla, mutta meillä ei ollut autoa käytössä kuin ainoastaan yhtenä päivänä. Valle Gran Reystä pääsee erinomaisesti usealle patikointireitille jalkaisin. Saarella kulkee myös paikallisbusseja, mutta aikataulut esimerkiksi San Sebastianin ja Valle Gran Reyn välillä kulkevat aika harvakseltaan. Saaren läpileikkaus on noin 50 kilometriä, mutta bussilla tämä matka pysähdyksineen kestää noin kaksi tuntia.

Garajonayn kansallispuisto laakeripuumetsät
Saaren vaikuttavin ja tärkein nähtävyys on varmasti Garajonayn kansallispuisto, jossa pääsee tekemään vaelluksia ikivihreässä laakeripuumetsässä. Kansallispuisto kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin. Metsä oli aivan sadunomainen, niin vihreä ja rauhallinen linnunlauluineen. Teimme kansallispuiston suurimman vaellusreitin, joka on noin 17km pitkä, ja reitti kulkee saaren korkeimman vuoren Alto Garajonayn läpi. Kansallispuistoon on helppo tulla autolla, sillä sen varrella on useassa kohtaa pieniä parkkipaikkoja, jonne voi jättää auton ja aloittaa vaelluksen. Vuokrasimme juurikin tätä varten ainoastaan yhdeksi päiväksi auton, sillä halusimme päästä kansallispuistoon helposti tarvitsematta miettiä vaikeita bussiaikatauluja.








Vihreiden metsien lisäksi Garajonayssa voi nauttia upeista maisemista ja kulkea pilvien tasolla. Ihastelimme maisemia myös Alto Garajonayn huipulta.



Vaellukset Valle Gran Reystä
Teimme pari vaellusta myös Valle Gran Reystä käsin, ja tosiaan paljon erilaisia reittejä on tarjolla. Reitit kulkevat vuoristossa ja voivat välillä olla raskaita ja haastavia. Kiipeäminen kuitenkin kannattaa, sillä maisemat ovat vain niin upeita! Ei näistä hetkistä voinut kuin nauttia.








La Gomeralla todellakin riittää niin upeita maisemia, vehreää sekä samalla niin karua luontoa.
Pidin myös paljon meidän majoittumisesta saaren länsiosassa Valle Gran Reyssä, jossa sai vaelluspäivän jälkeen nauttia ihanista auringonlaskuista.



En voi kuin suositella lämpimästi La Gomeraa, mikäli haluat rauhallisemmalle Kanarian saarelle ja haluat mahdollisesti harrastaa patikointia ja arvostat luonnonläheisyyttä. Lisäksi La Gomeran edustalla elää paljon valaita ja delfiinejä, joita kävimme veneretkellä katsomassa. Aivan huikeaa päästä näkemään näitä merieläimiä luonnossa. La Gomera oli upea!

-Saila