Monthly Archives

Tasmania: Hobart

Melbournesta matkamme jatkui  Tasmaniaan, ja teimme siellä parin päivän roadtripin Tasmanian itärannikolla. Itärannikolla on varmasti saaren suosituimmat kansallispuistot ja roadtrip-kohteet, kun taas  länsiosa Tasmaniaa onkin ”villiä luontoa”; kuuluuhan se monimuotoisen ja ainutlaatuisen luontonsa vuoksi Maailmanperintöluetteloon. (Roadtripiltä lisää seuraavassa postauksessa).

Ennen roadtripin alkua vietimme päivän Tasmanian osavaltion pääkaupungissa Hobartissa. Tasmaniaan voi joko lentää tai kulkea matkan risteilyaluksella, ja tälloin kohteena on Tasmanian pohjoisosassa oleva Launcestonin kaupunki. Päätimme kuitenkin säästää aikaa ja otimme halpalentoyhtiö Tigerairin lennon Melbournesta Hobartiin. Lentolippu maksoi yhdeltä noin 50€ (ruumaan menevästä laukusta lisähinta).

Tuskin moni matkustaa Tasmaniaan juuri Hobartin takia, mutta pitihän tämäkin pieni kaupunki tsekata samalla reissulla.  Lentomme laskeuduttua Tasmaniaan vaihtui tunnelma Melbournen suurkaupungin jälkeen. Hobartissa ihmiset tervehtivät vastaan tullessa ja ilmassa oli pienen paikan tunnelmaa. Hobart oli pieni satamakaupunki, jossa oli mm. Tasmanian yliopisto sekä  arktisen alueen instituutti. Seuraava kohde kartalla Hobartista etelään onkin Etelämanner!

Hobartin satama oli täynnä kalaravintoloita ja -kojuja.

Hobartissa ei ollut monia nähtävyyksiä, yksi niistä oli kuitenkin  Battery Point – Hobartin vanhin asuinalue vanhoine 1800-luvun taloineen. Hobart on myös yksi Australian vanhimpia kaupunkeja, perustettu muistaakseni 1804.

Lisäksi kaupungissa oli suosittu Salamancan tori, jossa markkinoilla oli myynnissä kaikenlaista ruoasta matkamuistoihin; emme ehtineet niinkään tutustua tarjontaan vaan kävelimme ohi rinkat selässä.

Hobart on vuoristoinen ja kadut voivat olla kaupungissakin äkkijyrkkiä. Varmasti suosituin kohde Hobartissa onkin kaupungin vuori Mount Wellington (kunanyi aboriginaalien kielellä), paikka jossa on käytävä Hobartissa ollessa. 1270 m korkealle vuorelle menee autolla kapea tie, ja perille ei välttämättä joka päivä ole mahdollista päästä, sillä tielle vyöryy ajoittain kiviä. Kävimme vuorella järjestetyllä aamupäiväretkellä, ja näitä retkiä on useita tarjolla. Vuorelta on mahtavat näkymät  Hobartin ylle.

Mt. Wellingtonin länsipuolella alkoi Tasmanian ”villi luonto”

Onko kellään kokemuksia Hobartista? 🙂

Saila

The Great Ocean Road: 12 apostolia

Jos satut lähtemään Melbourneen, on sinun lähes pakko käydä matkalla the Great Ocean Roadilla hämmästelemässä mahtavia 12 apostolia. Palattuamme toistamiseen Melbourneen matkamme lopulla, ei meillä ollut aikaa vuokrata enää omaa autoa, mutta päätimme lähteä järjestetylle päiväretkelle kohti mahtavia kallioita! Yhden päivän kestävässä reissussa sai kyllä istua riittämiin autossa, kokonaisuudessaan matka kesti n. 13h – mutta mielestäni oli sen arvoista! 12 apostolille oli tarjolla aikaisin aamulla lähteviä retkiä sekä aamupäivällä klo 11 aikaan lähteviä ”auringonlasku” – retkiä. Me valitsimme tuon jälkimmäisen, sillä jotenkaan todella aikainen aamu ei houkuttanut sekä lisäksi rakastan auringonlaskuja 🙂

Matka apostoleille kulki mahtavien maisemien läpi, joita oli vaikea saada edes kameralle. Tie kiemurteli aivan meren äärellä ja välillä tie kulki mahtavien korkeapuisten sademetsien läpi. Matkan varrella pysähdyimme mm. the Great Ocean Roadin suklaapuodissa, etsimässä luonnonvaraisia koala-karhuja sekä fiilistelemässä pikkukaupungeissa maisemia.

Tuo pyöreä karvapallo on nukkuva koala 🙂

Apollo Bay

 

Ennen kuin saavuimme  pääkohteeseen, kävimme vielä aivan apostolien vieressä Loch Ard Gorge – rotkolla.  Paikka on saanut nimensä Loch Ard – nimiseltä laivalta, joka on haaksirikkoutunut aikoinaan kyseisellä alueella. Täällä pääsimme käymään alhaalla saakka rannalla, ja maisemat oli täälläkin upeat- ehdottamasti käymisen arvoinen. Kalliot ovat aivan mahtavia!

 

Vihdoin pääsimme ihailemaan auringonlaskua 12 apostolille – onneksi aurinko pilkahti esiin loppupäivästä, sillä muuten koko päivä oli ollut aivan pilvinen. Nimensä mukaisesti 12 apostoleilla ei tosiaan ole enää kahtatoista kivipylvästä, vaan joidenkin laskujen mukaan enää yhdeksän. Kivet muovautuvat meren huuhtoessa niitä ja osa on murtunut kokonaan alas.

Kertakaikkisen upeat maisemat <3

-Saila

 

Melbournen parhaat: pingviinejä ja aamupaloja

Hyvää uutta vuotta!

Kotiuduin vuoden ensimmäisenä päivänä kotiin kuukauden Australian matkalta, ja vihdoin pääsen purkamaan lisää tuntemuksia ja kuvia matkalta 🙂 Ei voi muuta sanoa kuin että Australia oli kaikkea mistä olin pitkään haaveillut, ja ehdottomasti haluan mennä sinne uudelleen!

Paljon Aussi-asiaa siis tulossa 😉 Aloitetaan Melbournesta, jonne meillä oli edestakaiset lennot Helsingistä Dohan kautta. Melbournessa tulikin oltua pariin otteeseen reissun aikana, Australiaan tullessa ja ennen kotiinlähtöä. Perille päästyämme ensimmäistä kertaa, oli kaupungin yllä kunnollinen helleaalto, + 36 astetta.

En oikeastaan tiennyt Melbournesta paljoakaan etukäteen, etenkään mitään must-nähtävyyksiä ei ollut tiedossa; kaikista nähtävyyksistä puhuttaessa on useimmiten kyse Sydneystä. Lähdimme siis avoimin mielin kaupunkia tutkimaan. Löytyihän kaupungista mm. Eureka Skydeck – pilvenpiirtäjä, joka on suosittu näköalapaikka kaupungin ylle. Myös ihanaa suurta puistoa/puutarhaa the Royal Botanic Gardenia olisi ollut kiva kulkea ja kuvata enemmänkin, mutta niin kovassa helteessä ei tuntunut mukavalta olla ulkona (auringonpaisteessa) niin paljoa. Melbournen vaihtelevasta ilmastosta olin kyllä kuullut, mutta helleaallon vallitessa, ei kovin suuria muutoksia säässä tapahtunut ensimmäisten päivien aikana.

Melbournestakin löytyi Chinatown

Shrine of remembrance – sotamuistomerkki

Royal Botanic Gardens

Eureka Skydeck- pilvenpiirtäjästä käsin sai ihmetellä koko kaupunkia

 

Parasta kuitenkin mitä löysimme Melbournesta oli St. Kildan  kaupunginosa, ja erityisesti sen ranta ja suuri merelle ulottuva laituri. Melbourne ei ole mikään rantakaupunki, mutta tuolta löytyi jonkinmoinen ranta, mutta itse kävin paikalla vain iltaisin ihailemassa auringonlaskua. Yllätyksenä tuli itselleni, että täällä kyseisen St.Kildan laiturin päässä kivisellä aallonmurtajalla eli pingviiniyhdyskunta, ja ihmiset olivatkin ennemminkin iltaisin odottamassa pingviinien paluuta mereltä kotiin kuin ihailemassa tuota auringonlaskua. Pingviinejä tosin oli aika vaikea kuvata hämärän tullen.. Kovaa meteliä he kyllä pitivät kun vanhemmat etsivät poikasiaan pitkän päivän jälkeen 🙂 Ja onneksi suurin osa yhdyskunnasta sai elää ihmisiltä syrjässä aidan toisella puolella, jonne ihmisillä ei ollut asiaa.

 

 

 

Pingviinien ja auringonlaskujen lisäksi parasta oli Fitzroyn ja South Yarran kaupunginosat. Asuimme molempina kertoina Melbournessa airbnb- asunnossa South Yarrassa Chapel Streetin varrella, joka oli vilkas katu pikkukauppoineen ja ravintoloineen. Kaupunginosa muistutti aivan brittiläistyylistä kaupunkia.

South Yarran alue oli oivallinen ihanille aamiaisille ja brunsseille! Näistä nautimme toisella kerralla Melbournessa matkan loppupuolella, kun annoimme itsellemme luvan nautiskella enemmän. 🙂 Suurimmaksi osaksi tällä kuukauden Australian matkalla teimme omat aamiaiset, jotta rahaa säästyisi muuhunkin 😉

Fitzroyn kaupunginosa taas oli todellinen hipsterialue, ja täällä sai kummastella erikoisten pukeutumisten lisäksi mm. katutaidetta seinillä. Arkkitehtuuri muistutti South Yarran ränsistyneempää puolta, ja alueella oli hyvin rento meininki. Täältä löytyi ihania ruoka- ja drinkkipaikkoja, happy hourit olivat myös kohdillaan 😉

Ehdottamasti suosittelen näiden kaupunginosien tutkimista Melbournessa! 🙂

Kun tosiaan minulla ei ollut ennakko-odotuksia kaupunkia kohtaan, yllätti se ihan positiivisesti. Varsinkin saapuessa kaupunkiin toisen kerran matkan lopulla, tuntui paikka jo kotoisalta. 🙂

-Saila