Suomen suurin matkablogiyhteisö

Menneiden matkojen muistelua osa 4 – pitkä viikonloppu Tukholmassa

Ennen pitkää viikonloppua, olin viimeksi käynyt Tukholmassa joskus teininä ja sitä ennen pikkulapsena. Tällöin menimme Ruotsiin laivalla Turusta ja maissa oli aikaa aamusta iltaan. Muistan, että reissuilla oli hauskaa ja laivan buffet täytti vatsan aamuin ja illoin. Itse kaupungista ei jäänyt juuri muistikuvia – mitä nyt matka eläintarhaan ja huvipuistoon jäi mieleen.

Viime kesänä menimme ystäväni kanssa Tukholmaan pitkäksi viikonlopuksi – tällä kertaa lentäen, sillä saimme lennot palkintopisteillä. Kokemus oli erilainen ja kaupunki ihastutti minut. Majoitumme lähellä vanhaa kaupunkia, viehättävässä boutique hotellissa. Shoppailun lisäksi kävimme läpi nähtävyyksiä keskustan tuntumassa (ystäväni muistikuvat Tukholmasta olivat aivan yhtä heikot kuin minun).

Oli kiva päästä terästämään myös unohdettuja ruotsinkielen oppeja. Jo toisena päivänä huomasin ymmärtäväni paljon enemmän ihmisten puheesta, nopeasti tuli kyllä vaihdettua englantiin paikallisten kanssa keskustellessa.

Shoppailupaikkana Tukholma yllätti positiivisesti. Pelkäsin, etten löydä mitään kohtuullisissa hinnoissa tai toisaalta, että tarjonta olisi ihan samaa kuin Suomessa. Kuitenkin samojen Suomessakin tunnettujen ketjujen mallistot olivat erilaisia ja tein ALE-osastoltakin löytöjä poistuvista tuotteista, joita vastaavia Suomessa ei vielä ole tullut vastaan. Katumuodistakin henki kaupunkilaisten trendikkyys ja rohkeus muodin kanssa.

Suosittelen Tukholmaa ehdottomasti, kunhan matkustus taas on mahdollista. Ja miksei laivallakin! On hyvä päivittää vanhentuneita muistoja ja luoda uusia.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply