Kipeänä Espanjassa – toimiiko paikallinen terveydenhuolto?

Näin parin viikon sairastelun jälkeen, ajattelin kirjoittaa pari sanaa sairastamisesta ja paikallisesta terveydenhuollosta. Vaikka asumme pienessä kylässä, meillä on täällä oma terveyskeskus ja omalääkäri. Lapsille ei ole vastaavaa palvelua kuin Suomen neuvola, vaan täällä heitä hoitaa suoraan lastenlääkäri ja rokotukset antaa terveydenhoitaja.

Kaikki terveysasiat hoidetaan omalääkärin kautta, joka aina laittaa lähetteen eteenpäin. Hänelle saa välillä ajan samalle päivälle, välillä joutuu odottamaan parikin päivää. Tietenkin riippuu myös siitä, kuinka kiireellinen vaiva on kyseessä. Yleisesti 85% odotussalissa olevista ihmisistä ovat vanhuksia, jotka osittain myös hieman turhaan käyvät näyttämässä erilaisia vaivojaan lääkärille. He mielellään myös jäävät vaihtamaan pari ylimääräistä sanaa lääkärin kanssa, jotka sitten luonnollisesti ovat aina aikataulusta myöhässä.

Lastenlääkärille onneksi saa melkein aina ajan samalle päivälle, jos soittaa aamulla. Muuten voi aina mennä päivystykseen, jossa ei sielläkään joudu jonottomaan koko päivää. Jos siis on lapsi. Aikuiset voivat hyvin viettää siellä harmaassa tilassa pidemmänkin ajan. Ensin jonotetaan hoitajalle, joka mittaa kuumeen, verenpaineen ja yleisvoinnin, jonka perusteella päätetään kuinka kiireinen tapaus olet ja pääset takaisin odotussalin penkille istumaan.

Suomelle ja Espanjalle on yhteistä, että kun koulut ja tarhat alkavat kesän jälkeen syksyllä, niin virukset ja pöpöt tulevat taas tutuiksi. Samat taudit tuntuvat liikkuvan molemmissa maissa, ensin tulee täit, sitten joku jo oksentaa ja seuraavaksi tulee yskä ja nuha. Kihomadoista en ole vielä kuullut mitään täällä, mutta enterorokko tuntuu olevan tuttu, vaikkei niin yleinen kuin Suomessa.

Vesirokkokutsuista ei täällä puhuta, on itsestäänselvyys että lapsi rokotetaan sitä vastaan. Vesirokko tosin tarttuu vain keväisin, eli sillä rokotteella ei ole mikään kiire näin syksyllä, lääkärin mukaan. Julkiseen rokotusohjelmaan kuuluu myös b-hepatiitti, muuten se tuntuu olevan sama kuin Suomessa. Rota-virus on tosin täällä omakustanteinen rokote, jonka monet vanhemmat jättävät ottamatta.

Espanjalaisilla on kuitenkin tiettyjä uskomuksia eri taudeista ja niihin luotetaan täysillä. Täiden kausi on esimerkiksi vain syksyllä, syyskuussa ja lokakuussa, sen jälkeen niihin ei pahemmin törmätä. Kaupoissa myydään teepuuöljyä eri muodoissa, jonka pitäisi ennaltaehkäistä täiden tarttuminen.

Jos joku on vilustunut, se riippuu säästä ja yhteiseen ääneen päivitellään näitä lämpötilanmuutoksia, siitä se taas johtuu. Kun on ensin kuuma, sitten kylmä ja seuraavaksi taas kuuma. Vaikka lääkärit puhuvat virustaudeista ja bakteereista, niin niille kohautellaan olkiaan.

Vauvat voivat myös vilustua kesäisin, elleivät vanhemmat ymmärrä laittaa heille sukkia jalkaan, helteelläkin. Vieraan ihmisen vauvan, paljaita, jalkoja saa myös koskea ja huomauttaa asiasta. Jonkunhan se on heillekin kerrottava, vauvan parasta ajatellen tietenkin.

Yskään reagoidaan täällä vahvemmin, kuin Suomessa. Itse totuin kuulemaan sanonnan ”yskä lähtee yskimällä”, sisulla siitäkin selvitään. Täällä lapset ja myös vanhukset, viedään herkemmin näytille, vaikkei yskä olisi kestänyt vielä kovin pitkään. Viime vuonna vein lapset vuositarkastukseen ja sain paheksuvia katseita siitä, etten ollut ymmärtänyt viedä nuorinta lasta aikaisemmin lääkäriin yskän takia.

Oman kokemukseni mukaan täällä virukset menevät helpommin keuhkoihin, kenties kosteuden vuoksi, vaikka muuten moni astmasta kärsivä voi paremmin Espanjassa kuin pohjoismaissa. Esikoisella oli viime talvena kaksi kertaa keuhkokuume, lievä sellainen onneksi. Itsekin sairastin sen kerran. Kummallakaan ei ole ollut vastaavia ongelmia aikaisemmin Suomessa. Vastaavasti taas korvatulehduksista ei puhuta täällä yhtä paljon kuin Suomessa, eli tuntuu olevan harvinaisempi ongelma täällä.

Joka tapauksessa, jos kärsit yskästä tai nuhasta, niin kannattaa sekoittaa hieman sitruuna, hunajaa ja lämmintä vettä ja purskutella sitä suussa, niin lähellä nielua kuin mahdollista. Kuitenkin niin, ettet vahingossa niele sitä. Vaihtoehtoisesti voit myös syödä San Blas-pyhimyksen keksejä, jotka ovat nimenomaan hyviä kurkkukipua vastaan. Tai näin paketissa ainakin väitetään.

Vatsataudin iskiessä taas luotetaan valkoiseen keitettyyn riisiin. Se imee kaikki pöpöt ja bakteerit itseensä ja puhdistaa vatsaan. Toinen vaihtoehto on myös manzanilla-yrttiuute, eli kamomilla, joka myös rauhoittaa vatsaa. Manzanillaa ja valkoista, keitettyä riisiä käytetään myös haavojen puhdistukseen. Laitat manzanillapussin tai lämmintä keitettyä riisiä suoraan haavan päälle, peität sen ja annat vaikuttaa hetken. Kun otat kääreen pois, huomaat kuinka tulehdus, turvotus ja punoitus on laskenut.

Espanjalaiset luottavat muutenkin yrttiuutteiden voimaan, teetä täällä vastaavasti juodaan harvemmin. Ruoan jälkeen usein jätetään kahvi väliin ja juodaan poleo-uute, joka sanakirjan mukaan olisi suomeksi puolanminttu. Tämä juoma auttaa ruoansulatuksessa ja puhdistaa myös suolistoa. Jos olet stressaantunut, hermostunut tai järkyttynyt jostain, tulee sinun nauttia tila-yrttiuute (lehmuksen kukka). Etenkin vanhemmat rouvat usein tuputtavat tätä yrttiuutetta kaikille, joiden tulisi hieman rauhoittua. Espanjassa usein nauretaankin, että tapahtuu mitä tapahtuu, niin kaikesta selvitään kun joudaan kupillinen tila-uutetta.

Haluan vielä huomauttaa, että tämä kaikki tieto perustuu omiin kokemuksiini Valenciasta ja tilanne voi hyvin vaihdella Espanjan sisällä. Kokemukseni ovat myös kaikki julkisesta sairaanhoidosta, sairasvakuutus ei tunnu olevan niin yleinen täällä. Meillä on kokemusta myös esikoisen allergia-altistuksesta ja pienestä kirurgisen puolen toimenpiteestä, sekä tietenkin useasta käynnistä sairaalaan ensiavussa. Mistään käynnistä ei olla maksettu yhtään mitään, kirurgisen toimeenpiteen jälkeen lääkäri jopa soitti meille kotiin illalla ja kyseli vielä lapsen vointia.

Lääkkeet täällä maksavat murto-osan siitä mitä Suomessa, ja lasten reseptillä olevat lääkkeet ovat kokonaan ilman omakustannusta, eli ovat ilmaiset. Tämän takia lastenlääkäri usein kysyykin onko meillä vielä särkylääkettä kaapissa, vai kirjoittaako hän meille uuden reseptin. Usein ostamme kuitenkin lapsille Panadolia Suomesta, koska se tuntuu maistuvan lapsille paljon paremmin kuin tämä Espanjan vastaava lääke.

Tähän asti olemme kuitenkin olleet erittäin tyytyväisiä espanjalaiseen terveyshuoltoon. Jos haluatte jotain lisätietoja paikallisesta sairaudenhoidosta, niin voitte kommenteissa kysyä ja yritän vastata parhaani mukaan. Jos olette tulossa Espanjaan lomalle, muistakaa varata mukaan eurooppalainen sairaanhoitokortti, jonka voi helposti tilata täältä. Itse sain aikoinaan sitä näyttämällä ilmaista hoitoa niin Valencian kuin Mallorcan ensiavussa. Onko teillä muuten kokemuksia espanjalaisesta sairaanhoidosta, saako se teiltä risuja vai ruusuja?

 

 

 

Valencian sateet

Yhdeksän vuotta sitten muutin ensimmäistä kertaa Valenciaan. Ensimmäinen päivä oli aurinkoinen, lämmin ja kaikin puolin ihana. Sen jälkeen satoikin sitten viikon verran. Sade oli onneksi kuurottaista, satoi, paistoi, satoi, paistoi. Kuurojen välissä hipsimme avoimissa sandaaleissa ja yritimme olla liukastumatta kaupungin märillä kaduilla.

Kun pari vuotta sitten palasimme Valenciaan asumaan, ilmasto oli selkeästi muuttunut hieman. Satoi useammin ja paljon rankemmin. Viime kussa oli pari päivää, joina satoi aamusta iltaan ilman ainuttakaan taukoa. Mies sanoikin, että ihan kuin oltaisiin taas Suomessa. Vain ne ihanan värikkäät lehtipuut puuttuivat.

Valencia on yksi niistä Espanjan kaupungeista, jota ei ole rakennettu sateisia päiviä ajatellen. Kun kaikki kadut, puistot ja aukiot ovat asfaltoituja, betonisia ja muovirouheella peitettyjä, vedellä ei ole mitään paikkaa minne mennä. Ne pienet jäljellä olevat maa-alueet ovat niin kuivia, etteivät mitenkään voi imeä kaikkea sitä vettä mikä niihin keräytyy.

Eli kun sataa kunnolla, kadut tietenkin tulvivat. Ensimmäisenä syksynä täällä, olimme juuri liikenteessä autolla keskustassa kun tällainen rankkasade tuli niskaamme. Valenciassa on yksi iso katu, jonne vesi usein virtaa ja tietenkin jouduimme ajamaan sitä kautta kotiin. Vettä oli noin polviin asti, juuri niin paljon että sitä tuli vähän autojen ovista sisälle. Sammuneita autoja oli pitkin katua ja jouduimme puikkelehtimaan niiden välistä. Mies sanoi että pakko painaa kaasua koko ajan, ettei vain pakoputken sisälle tule vettä. Silloin mekin jäisimme muiden sammuneiden autojen joukkoon.

Ajatus pelotti, koska ulkona satoi paljon, oli viileä ja lapset nukkuivat takapenkillä. Kukaan ei pääsisi hakemaan meitä sieltä ja kuka tietää kauan olisimme siellä autossa jumissa. Pääsimme onneksi kääntymään vastaantulijoiden kaistalle ja sieltä pienemmälle tielle, joka kulki riisipeltojen välistä. Siellä tie oli melkein kuiva, koska kaikki vesi valui heti pelloille. Tästä kokemuksesta viisastuneena, emme enää lähde autolla naapurikylää kauemmaksi jos luvataan rankkasadetta.

Viime kuussa saimmekin taas kokea yhden sellaisen rankkasateen. Kouluista tuli ilmoitus, että ne jotka pystyvät, tulisivat hakemaan lapsensa aikaisemmin kotiin. Koska sateen piti vain pahentua illaksi. Näin myös halusivat välttää ruuhkautumisen koulun edustalla. Satoi niin paljon, että useat tiet suljettiin ja ihmisiä kehotettiin pysymään sisällä. Illalla tuli viesti koulusta, että koulu on seuraavana päivänä suljettu sateiden takia.

Suomalaisena tuo ajatus tuntui naurettavalta. Ystäväni kysyivät huolestuneena, että sataako siellä oikeasti noin paljon? No ei, sanoisin että se oli normaali suomalainen sadepäivä. Mutta kuten sanottu, täällä vesi tulvii eri tavalla katuja pitkin. Lasten koululle tulee neljä eri koulubussia ja tämän lisäksi suuri määrä autoja, ymmärrän että halusivat pitää nämä lapset turvallisesti kotona. Suurin osa vanhemmista ei tietenkään saa lomaa, vain sen takia että koulu on suljettu. Mutta tuttuun espanjalaiseen tyyliin, se onkin sitten heidän ongelmansa.

Ihan toinen asia onkin sitten se, että melkein joka ikiset kissanristijäiset perutaan sateen takia. Välillä jo uhka sateesta riittä ja tulee ilmoitus, että tapahtuma on siirretty toiselle päivällä. Naurammekin usein, että espanjalaiset ovat allergisia sateelle.

Sen takia onkin huvittavaa, kuinka huonosti rakennukset täällä pitävät sadetta. Tulee mieleen tarina kolmesta pienestä porsaasta, halusivat vain leikkiä ja pitää hauskaa. Sitten tulee sade ja ihmiset kaivavat esiin ämpäreitä. Enkä nyt puhu ainoastaan taloista, koska myös me lukeudumme niihin ihmisiin, jotka tyhjensivät ämpäreitä ja kuivasivat lattiaa. Mutta kävimme esimerkiksi katutasolla olevassa apteekissa, kerrostalon alakerrassa ja siellä oli lattialla ämpäri johon tippui jatkuvasti vesitippoja katosta. Miten se on edes mahdollista? Kun opiskelin täällä yliopistossa, siellä oli useampi ämpäri lattialla ja kyltit jotka varoittivat liukasta lattiaa.

Mutta kun sataa niin harvoin, on kai sitten helpompi kaivaa esiin ne ämpärit, kuin kutsua joku korjaamaan katto tai halkeamat seinistä. Entäs sitten se kertyvä kosteus ja home, joku ehkä miettii? Aurinko kyllä kuivattaa, sanotaan ja kohautetaan olkapäitä. Sen takia täällä ei myöskään kosteussuojata kylpyhuoneita, mitä varten? Itsekin saimme neuvon, antakaa kosteuden kuivua ja sitten maalaatte päälle, niin kaikki on taas hyvin.

Eli maassa maan tavalla? No, itse kyllä kävimme heti ostamassa muovimaalia ja mies kiipesi katolle pensseli kädessä. Tänään taas sataa, mutta sisälle ei ole vielä tullut vettä. Paitsi tietenkin ikkunoista.

Elämä espanjalaisessa kylässä

Valencia on Espanjan kaupungeista se hieman tuntemattomampi. Siinä ei ole samaa suuren metropolin tuntua kuin Madridissa, eikä Barcelonan mystistä tunnelmaa. Jopa pienen Alicanten lentokentällä on enemmän ruuhkaa kuin Valencian vastaavalla. Valencia on kuitenkin erittäin kaunis kaupunki, jolla on rikas historia ja visuaalisesti näyttävä arkkitehtuuri. Joka kerta kun bussi tuo meidän Valencian keskustaan, jaksan vieläkin ihailla palmujen taakse piirtyviä rakennuksia.

Joka kerta kun bussi – tuo – meidät. Siinä se tuli pähkinänkuoressa. Mehän emme nimittäin asu Valencian kaupungissa, vaikka kylämme virallisesti siihen kuulukin. Asumme vanhassa kalastajakylässä, joka on nykyään eristetty muusta kaupungista moottoriteillä. Meillä ei ole täällä metropysäkkiä, ei edes lähijunaa. Consum ja Mercadonakin pysyvät poissa ja antavat tilaa pienelle charterille, yhden K:n K-kaupalle.

Kylä on niin pieni, että jos satut räpäyttämään silmiäsi väärällä hetkellä, saatoit ajaa huomaamatta sen ohitse. Miehen 84-vuotias mummi kävelee päivittäin kylän ympäri rollaattoriin nojaten, kuten myös suuri osa kylän muista asukkaista. Kylän ikärakenteesta kertoo jotain jo se, että palveluihin ei lukeudu normaalin kokoista ruokakauppaa, mutta kyllä rollaattoreita myyvä puujalkaliike.

Pienessä kylässä on tietenkin myös oma viehätyksensä. Lastenlääkäri tuntee kaikki potilaat nimeltä ja naapurit tervehtivät pian kuin vanhoja ystäviään. Mutta tuntematon vastaantulija et ole ikinä.

Etenkään, jos puolet kylän asukkaista ovat miehesi sukua. Täällä asuvat meidän lisäksi myös miehen isoäiti, miehen täti, miehen setä, miehen serkkuja, puhumattakaan miehen edesmenneen isoisän veljen koko perheestä ja heidän jälkeläisistään. Mieheni ystävä jaksa aina naureskella asiasta, ”Onneksi etsimme kumppanit kylän ulkopuolelta, ettei vahingossa rakastuttu pikkuserkkuihimme”. Asialle voi ehkä nauraa, mutta niitäkin huhuja kuulee kylällä.

Huhu kertoo myös, että meri-ilma vie lopulta asukkaiden mielenterveyden. En tiedä onko huhussa totuuden siementä, mutta tiedän että vastapäätä asuva mies vie kesäisin stereot parvekkeelle, kääntää volyymin kaakkoon ja nauttii ilta-auringosta. Alasti. Jos joku, yleensä kylän ulkopuolella asuva ihminen, tekee virheen ja nostaa katseensa häntä kohti, alkaa huutelu. Taidat pitää näkemästäsi, eeh, kun kerran noin pitkään katsot!

Koska etäisyydet ovat pieniä, miehen mummi tulee joka toinen päivä pimputtamaan ovikelloa. Ehdin avata oven, antaa poskisuudelmat ja kysyä mitä kuuluu. Sen jälkeen suunvuoroa en saakaan. Hän selittää hetken miten verenpaine oli ensin liian korkea, sitten liian matala. Selkääkin kolottaa. Sitten hän kääntää rollaattorinsa taas kadulle päin, lähtee kävelemään ja vilkuttaa heipat.

Tuntematon naapuri tarjoutuu vahtimaan lapsia kun lähden ruokakauppaan. Toinen kysyy, tarvitsetteko te lastenvaatteita? Puistoilun jälkeen anoppi saattaa viereisestä kylästä soitella kuulumisia, samalle mainiten, että hän kuulikin jo, että kävitte puistossa leikkimässä. Tieto kulkee valon nopeudella, vaikkei tänne edes valokuitu yllä.

Naapureista välitetään, vaikka heistä usein juorutaankin. Lapsia rakastetaan yli kaiken ja melu ei häiritse ketään. Kun pahoittelen naapurille lasten pitämää mekkalaa, hän vastaa nauraen, mutta ihanaahan se vain on, toitte vähän elämää tänne vanhusten keskelle!

Sieltä tänne – tarinan alku

Aamuyöllä 22. lokakuuta 2016 odotettiin mummolassa taksia. Lapset haukottelivat ja hieroivat silmiään. Miksei saa vielä nukkua kun kerran väsyttää? Lapset ja laukut taksiin, mummi mukaan ja matka kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää alkoi.

Yksi äiti, yksi mummo, kolme pientä lasta ja kasa matkalaukkuja. Ja kahdeksan tunnin vaihtoaika Köpiksen kentällä. Onneksi taksi oli sentään tilataksi, sitä lapset jaksoivat ihmetellä vielä pitkään. Taksimatka oli heidän mielestään matkan kohokohta. Kun se oli niin iso. Ovetkin liukuivat auki, vau.

Itsellä hieman eri muistot tuosta matkasta. Mummilla varmaan omansa. Mutta näin alkoi meidän muuttomme Valenciaan. Tai oikeastaan se alkoi jo pari päivää aikaisemmin, kun mies lähti ajamaan etelään päin asuntovaunu auton perässä ja koirat takakontissa.

Meidän koko omaisuutemme oli heitetty asuntovaunuun ja pariin matkalaukkuun. Kirjaimellisesti heitetty, koska aika tietenkin loppui kesken, vaikka muuttoa oltiin suunniteltu jo pitkään. Eikä meidän suunnitelmiin kyllä kuulunut hoitaa muutto asuntovaunun kera, mutta jostain isäni sellaisen meille taikoi. Koska perheeni ei ole normaali, asuntovaunu ei tietenkään ollut uusi, tai edes vähän käytetty. Ei sitä ollut edes katsastettu.

Kun asuntovaunu kesällä tuotiin vanhempieni pihalle, oli se seissyt vuosia kuusen alla. Mies näki sen ja kirosi hiljaa, kun hän kävi asuntovaunun sisällä, huomasin kuinka höyry tuli korvista ulos. Hän kertoi kuinka oli tökännyt sormella asuntovaunun takaseinää. Seinä oli hajonnut. Isäni oli tuttuun tyylinsä kohotellut hartioitaan, sanonut hyvä siitä vielä tulee ja istahtanut rapulle polttamaan piippuaan.

No ei siitä hyvää tullut. Muttei se myöskään hajonnut matkan varrella, vaikka mies sitä pelkäsikin.

Tuosta on kulunut jo reilut kaksi vuotta. Lapset ovat nyt koulussa ja tarhassa, lemmikkejä on tullut lisää. Lapset ovat onnellisia. Mies on kuin kotonaan, onhan se sentään hänen kotimaansa. Kaikki ovat sopeutuneet hyvin uuteen asuinmaahan, paitsi ehkä perheen äiti.

Hän vielä vähän hakee paikkaansa, miettii pitäisikö perheen sittenkin asua Suomessa. Miettii miksi espanjalaiset syövät linnunruokaa ja sylkevät siementen kuoret jalkakäytävälle. Ja onko aina pakko tervehtiä ihan jokaista vastaantulijaa. Tai kysellä innostuneesti kuulumisia lasten luokkakaverien vanhemmilta. Nähtiinhän me sentään eilen. Mutta niin, mitä teille kuuluu, jotain uutta?

Eli siitä se ajatus tästä blogista sitten syntyi. Jokainen tarvitsee jotain omaa, paikan jonne purkaa ihmetystä, ärsytystä ja jakaa iloisia hetkiä. Ja jos ihan rehellisiä ollaan, luulen ettei mieheni jaksa kuunnella enää yhtäkään Mutta miksi ihmeessä te aina- alkavaa lausetta. Ehkä te ymmärrätte minua paremmin?