Hyppää sisältöön

Viisi matkakohdetta kahvihifistelijälle

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 05.01.2014
Suomalaiset juovat kahvia eniten koko maailmassa: kulutamme keskimäärin kymmenen kiloa kahvipapuja vuodessa. Katso viisi kohdetta, joihin kannattaa matkustaa kahvin perässä.

1. Tarkoin valittuja kahvipapuja Australiassa

Arabica-kahvia eli arabiankahvia on viljelty jo lähes sadan vuoden ajan Australiassa. Maan trooppisessa pohjoisosassa – erityisesti Queenslandin alueella – viljelty kahvi tunnetaan laadustaan. Koska australialaista arabicaa viedään ulkomaille vain vähän, on sen saatavuus Euroopan kahvimarkkinoilla heikko.

Varmin tapa päästä maistelemaan hienostunutta herkkua on suunnata kenguruiden maahan. Pohjois-Queenslandin Mareeba tarjoaa mahdollisuuden tutustua Gold Coffee -viljelmillä kahvipavun matkaan sadonkorjuusta aina paahtamiseen saakka.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

2. Kahvin jäljillä Meksikossa

Jos pitää mausteisista ja kirpeistä mauista, kannattaa suunnata Meksikoon. Tacojen, sombrerojen ja kaktusten lisäksi maa tarjoaa nimittäin myös mainiota kahvia. Meksikon kaakkoisosassa sijaitseva Soconuscosin vuoristoalue soveltuu erinomaisesti kahvin kasvattamiseen.

Ruta del Cafélla eli kahvitiellä reissaajat voivat vaeltaa ihmetellen kahvipuita ja meksikolaisia suurtiloja eli haciendoja. Matkailijat eivät saavu alueelle pelkästään kahvin, vaan myös upeiden rantojen sekä meri- ja metsämaisemien vuoksi.

3. Luksuspapuja Jamaikalla

Yksi maailman arvokkaimmista kahvilaaduista tulee Karibialta. Jamaikalla Kingstonin ja Port Marian kaupunkien välissä kohoavat jopa 2 300 metriä korkeat Blue Mountains -vuoret, joiden mukaan on nimetty myös maan tunnetuin kahvi.

Kahvin ainutlaatuinen maku on paikallisen ilmaston ansiota: matalat lämpötilat, sumu ja sateet hidastavat kahvihedelmien kypsymistä, mikä puolestaan antaa kahville sen erityisen maun. Blue Mountainsilla sijaitsee 1700-luvun kahviplantaasin paikalle perustettu Hotel Strawberry Hill, jonka huoneista avautuvat upeat vuoristo- ja kaupunkinäkymät.

Reggae-ikoni Bob Marleyn kanssa yhteistyötä tehneen levy-yhtiö Island Recordsin perustaja Chris Blackwell ihastui aikoinaan tilaan niin, että päätti ostaa sen. Siitä lähtien tunnetut muusikot, viihdetaiteilijat, muotimaailman tähdet sekä muut vaativat matkailijat ovat yöpyneet hotellissa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

4. Kahvin juurilla kraaterijärven rannalla Etiopassa

Puhuttaessa kahvinviljelyalueista ei voi jättää mainitsematta Arabica-kahvin kotimaata: Etiopiaa. Addis Abeban läheisyydessä sijaitsevalla ylängöllä voi käydä tutustumassa villeinä kasvaviin kahvipensaisiin.

Kahvihifistelijälle sopivin majoittumispaikka sijaitsee lähellä pääkaupunkia. Debre Zeyitissä, syrjässä kaupungin melusta, voi rentoutua kahvia siemaillen ja alueen viittä kraaterijärveä ihaillen.

5. Kahvia karnevaalien sijaan

Brasilian ylängöt soveltuvat erinomaisesti suosittujen Arabica- ja Robusta-kahvipapujen viljelylle, ja maa kuuluukin maailman merkittävimpiin kahvintuottajiin. Kuuluisat karnevaalit eivät siis suinkaan ole ainoa syy matkata Brasiliaan!

Maan koilliskärjessä voi tuntea yhä 1800–1900-lukujen kahvibuumin tunnelman entisillä kahviplantaaseilla eli fazendoilla. Esimerkiksi Fazenda Boa Vista toimii nykyisin hotellina, josta avautuvat panoraamanäkymät 40 hehtaarin suuruisille tiluksille, 15 järvelle, metsään, puutarhoihin sekä alueen kaksi golfkentälle.

Lähde: Hotels.com
Kuva: Flickr / Rodrigo_Soldon

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Matkat Uuteen-Seelantiin Mainos

Haaveiletko Australiasta tai Uudesta-Seelannista? Suomalaiset asiantuntijat suunnittelevat unelmiesi matkan

Machu Picchu, Peru

Maailman seitsemän uutta ihmettä – upeat kohteet on nähtävä kerran elämässä

Ensikertalaisen Australia

Ensikertalaisen Australia – 10 asiaa, jotka haluat tietää ennen ensimmäistä matkaa

Iguassun putokset

Maailman mahtavin vesiputous on kahden maan rajalla – katso upeat näkymät!

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja