Hyppää sisältöön

Thaimaa ei jätä kulinaristia kylmäksi – tällainen on suosikkikohteen keittiö

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 27.09.2013
Herkullinen thairuoka hurmaa lomailijan - tutustu thaikeittiön perusteisiin ja nappaa resepti talteen!

Tuoreet raaka-aineet avainasemassa

Thairuoka koostuu yksinkertaisimmillaan riisistä tai nuudeleista ja kanasta, kalasta tai possusta. Tuoreet raaka-aineet, yrtit sekä paikalliset kasvikset ja hedelmät muodostavat monesta ateriasta unohtumattoman kokemuksen.

Thairuoka kattaa suolaisen, kitkerän, makean, tulisen ja happaman. Näin ateriakokemuksesta syntyy harmoninen kokonaisuus.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Aterialla on usein tapana nauttia rinnakkain erilaisia ruokia, kuten syväpaistettuja lihoja, salaatteja, keittoja ja hedelmiä. Ruokajuomana maistuu useimmiten paikallinen Singha-olut tai vesi.

Kadut täynnä keittiöitä

Thaimaan kaupungeissa kadut ovat pullollaan pieniä katukeittiöitä. Näissä pääsee kokeilemaan perinteistä ja hieman erikoisempia herkkuruokia.

Katukeittiöt ovat myös usein todella huokeita ja parilla eurolla saattaa saada jo useamman sortin ateriakokonaisuuden.

Aasiassa hedelmät ovat tuoreita ja herkullisia

Suomalaiseen suuhun sammakonreidet, heinäsirkat ja koppakuoriaiset saattavat vaikuttaa vähintäänkin oudoilta, mutta niitäkään ei kannata vierastaa. Ne ovat monelle thaimaalaiselle arkiruokaa – ja ne ovat myös todella herkullisia!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Muista kuitenkin, että esimerkiksi hyönteisiä syödessä kannatta kysyä neuvoa paikallisilta, sillä niiden kanssa on omat niksinsä.

Pad Thai on yksi suosituimmista thaimaalaisista annoksista. Se koostuu riisinuudeleista ja lisäkkeistä, jotka usein tarjotaan perinteisesti banaaninlehdeltä. Tätä kannattaakin jokaisen Thaimaan matkailijan kokeilla.

Chili saattaa korventaa matkailijan suun

Thairuokaa syödessä täytyy muistaa, että ruoka on usein todella tulista. Mausteita käytetään merkittävästi suomalaista keittiötä enemmän.

Erilaisia chilejä

Jos et ole tulisen ruoan ystävä, kannattaa ruoka tilata miedompana, eli mai phet. Pelkkä phet tarkoittaa tulista. Palavaa kurkkua ei kannata hoivata oluella tai vedellä, vaan esimerkiksi riisillä, leivällä tai maidolla jos sitä on tarjolla.

Tasokasta thairuokaa Suomessa

Vaikka Thaimaan matkaa ei olisi näköpiirissä, on Suomessakin mahdollisuus kokeilla Aasian makuja. Suomessa on useita hyvätasoisia ravintoloita, jotka tarjoavat aitoja thairuokia.

Kaakkoisaasialaiseen ja thaimaalaiseen ruokaan keskittynyt helsinkiläinen Farang on loistava vaihtoehto tehdä sukellus alueen ruokakulttuuriin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Vuonna 2012 Suomen parhaana ravintolana palkitussa Farangissa ruoan aitous on kunniakysymys. Raaka-aineita lennätetään Suomeen jopa suoraan Thaimaasta.

– Kaikki on meillä tuoretta, se on meidän juttu. Meille lennätetään Thaimaasta asti viikoittain yrttejä kuten korianteria ja thaibasilikaa. Ruoka tehdään perinteitä kunnioittaen, ei käytetä lisäaineita eikä ylimääräisiä kemikaaleja. Hyödynnetään alkuperäisiä reseptejä, joita on kerätty paikan päältä, kertoo Farangin keittiömestari Serko Rantanen.

Keittiön tärkeimmiksi raaka-aineiksi Rantanen luettelee tuoreet yrtit, tuorepuristetun limemehun, thaimaalaisen palmusokerin ja osteri- sekä kalakastikkeen.

– Ehkäpä klassisin thaimaalainen annos listallamme on Som Tam, eli vihreä papaijasalaatti. Sitä kannattaa ehdottomasti kokeilla. Toinen suositeltava on erilaiset satayt, niissä maistuu Thaimaa.

Kokkaa kotona Farangin reseptillä

Kotonakin voi helposti valmistaa thaimaalaisia herkkuja. Suuremmista marketeista on nykyisin kattava valikoima erilaisia tuoreita raaka-aineita. Pääkaupunkiseudulla asuvat voivat hakea kaiken tarvitsemansa aasialaisen ruoan erikoiskaupoista Vii Voanista sekä Aseanic Tradingista Helsingin Kalliosta.

Thai-keittiön saloihin voit sukeltaa kotikeittiössä Farangin keittiömestari-omistaja Tomi Björckin reseptin avulla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Vasikkaa ja hot & sour -salaattia

Ainekset:

    • (neljälle)

600 g vasikanposkea

  • Liemi:
  • 1 l vettä
  • 1 punasipuli
  • 2 dl mustariisietikkaa
  • 2 dl sherryä
  • 1 ½dl osterikastiketta
  • ½ dl sokeria
  • 4 valkosipulinkynttä
  • 3 korianterinjuurta
  • 1 pala inkivääriä
  • 4 valkopippuria, morttelissa hienonnettuna
  • Salaatti:
  • 2 dl ituja
  • 1 kevätsipuli
  • 1 salottisipuli
  • 1 chilipaprika
  • 1 pnt minttua
  • Hot&sour -kastike:
  • 3rkl limetinmehua
  • 3rkl kalakastiketta
  • ripaus chilipulveria

 

Ohjeet:

  • Valmista ensin liemi: Murskaa valkosipulit, punasipuli, inkivääri ja korianterinjuuri morttelissa hienoksi tahnaksi ja lisää sekaan valkopippurit. Ota syvä ja mahdollisimman leveäpohjainen kattila. Kaada kattilaan 2dl öljyä ja lämmitä se kuumaksi. Lisää kattilaan hienonnettu tahna ja kuullota se kullanruskeaksi.
  • Lisää kattilaan sokeri ja sekoita, lisää sitten nesteet ja kiehauta. Samanaikaisesti paista wokissa tai pannulla vasikanposkiin kullanruskea pinta. Laita lihat syvään vuokaan ja kaada haudutusliemi päälle. Varmista, että lihat peittyvät ja peitä vuoka foliolla. Hauduta uunissa 155 asteessa 3 tuntia tai kunnes liha on mureaa.
  • Kun liha alkaa olla kypsä, viipaloi salaattiainekset mahdollisimman ohuiksi suikaleiksi. Nypi mintut ja yhdistä idut sekä kaikki muut salaatin raaka-aineet kulhossa. Valmista eri kulhossa hot & sour -kastike sekoittamalla kaikki aineet keskenään ja pidä se erillään, kunnes annos on muuten valmis.
  • Nosta lihat lautaselle lepäämään ja vetäytymään. Siivilöi haudutusneste ja keitä sitä kokoon, kunnes nestettä on jäljellä noin neljännes ja se alkaa saada liemimäistä rakennetta ja sen maut tiivistyvät.
  • Lisää lihat liemeen ja anna hautua ja maustua vielä muutama minuutti. Annostele sen jälkeen lihat tarjoiluvadin pohjalle ja kaada liemi päälle. Pyöräytä salaatti vielä hot & sour -kastikkeessa ja nosta se lihojen päälle.

Hyvää ruokahalua!

Teksti: Tomi Vainikka

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Thaimaan Songkran

Varo näitä asioita, jos matkustat Thaimaahan huhtikuussa – 10 faktaa Songkranista

Ravintola Blanko

Turun parhaat ravintolat – 27 paikkaa, joita kannattaa kokeilla

Thaimaan kalenteri

Miksi Thaimaassa eletään aivan eri vuotta kuin Suomessa? Vilkaisu kalenteriin lyö ällikällä

Thaimaa

Seitsemän asiaa, jotka yllättävät ensikertalaisen Thaimaan Phuketissa

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja