Hyppää sisältöön

Espanjan Menorca on herkuttelijan saari – näitä on pakko kokeilla

Maria Hietala
Maria Hietala Päivitetty: 19.07.2016
Hummeria, juustoja ja jääkylmää pomadaa - Menorcalla matkailija ei voi ohittaa saaren kulinaristisia aarteita.

Menorcan ruokakulttuuri

Menorcalaisen keittiön kulmakiviä ovat tuoreen kalan ja merenelävien lisäksi Mahonissa valmistettu samanniminen juusto sekä sobrassada-makkara, jotka kuuluvatkin suosituimpien tuliaisten joukkoon. Jos haluaa kokeilla yhtä perinteistä annosta, kannattaa valita hummeripata eli caldereta de langosta.

Entä tiesitkö, että majoneesin kerrotaan olevan kotoisin Menorcan pääkaupungista Mahonista? Maailmanlaajuisesti suositun levitteen espanjankielinen nimi mahonesa (tai mayonesa) viittaakin juuri Mahoniin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Menorcalaisessa keittiössä käytetään paljon myös artisokkia ja muita vihanneksia. Paikalliseen tapaan lounas on runsas ja illallinen nautitaan myöhään – ravintoloissa tarjoillaankin ruokaa ainakin puoleenyöhön saakka. Makeista herkuista tyypillisin on ensaimada-piiras.

Parhaat ravintolat paikallisherkkujen testaamiseen sijaitsevat usein lomakeskusten ulkopuolella. Auton vuokraamalla matkailijakin pääsee kokeilemaan paikallisten salaisia suosikkipaikkoja – esimerkiksi Mahonin ulkopuolella sijaitseva Can Bernat des Grau tarjoaa todellista menorcalaista lähiruokaa laadukkaista raaka-aineista.

Mereneläviä ja erityisesti hummeria kannattaa kokeilla myös Fornellsin satamakaupungissa saaren pohjoisrannikolla. Satama-alue on täynnä viihtyisiä ravintoloita, joissa voi nauttia kalastajien päivän saaliista.

Lomahuoneistossa majoittuvat matkailijat voivat kokeilla valmistaa omia versioitaan nappaamalla tuoreita raaka-aineita esimerkiksi Ciutadellan kalamarkkinoilta, jotka löytyvät Ses Voltes -katujen sydämestä.

Visiitti paikalliselle viinitilalle

Naapurisaari Mallorcaan verrattuna Menorcan viinituotanto on vielä pientä, eikä paikallisiin tuotteisiin juuri törmää Baleaarisaarten tai Katalonian ulkopuolella. Menorcan suurin viinintuottaja on vuonna 1979 toimintansa aloittanut Bodegas Binifadet, joka sijaitsee Sant Lluisissa lähellä pääkaupunki Mahonia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Binifadet tuottaa viinejä punaviineistä kuohuviineihin, joiden valmistusprosessia pääsee seuraamaan paikan päällä osallistumalla opastetulle kierrokselle. Sympaattinen pieni tila on massatuottajia mielenkiintoisempi: monet viininvalmistuksen vaiheet yllättävät yksinkertaisella käsityöllään.

Tilan viinit ovat mukavia tuliaisia kotiinviemisiksi, sillä etiketitkin ovat paikallisten taiteilijoiden suunnittelemia.

Bodegas BinifadetKulinaristin Menorca
Vieraile paikallisella viinitilalla Menorcalla.

Viinien lisäksi tilan yhteydessä toimivasta liikkeestä voi ostaa esimerkiksi kuohuviinimarmeladia, viinillä terästettyä juustoa tai luonnonmukaista kosmetiikkaa. Kesäkuukausina terassiravintola tarjoilee paikallisia tapaksia.

Viinitilavisiittiin kannattaa yhdistää kierros viehättävässä Binibeca Vellin valkoisessa kylässä, joka rakennettiin 60- ja 70-lukujen taitteessa vanhojen kalastajakylien tyyliä mukaillen.

www.binifadet.com

Gin Xoriguer on Menorcan kansallisjuoma

Ginin valmistuksella on Menorcalla pitkät perinteet – lomalla ei voi olla törmäämättä saaren suosituimpaan drinkkiin pomadaan, joka sekoitetaan paikallisesta ginistä ja sitruunalimonadista. Erityisesti kesäisten fiestojen aikaan jäähileistä juomaa kaupitellaan kojuissa jokaisessa kadunkulmassa.

Matkailija voi tutustua juoman valmistukseen pääkaupunki Mahonin satamassa sijaitsevassa tislaamossa, jonka tammitynnyreissä ginin makua kypsytetään vielä tänäkin päivänä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Ginin valmistus aloitettiin Menorcalla jo 1700-luvulla. Saarta tukikohtanaan käyttäneet brittiläiset sotilaat kaipasivat lempijuomaansa, joten paikalliset keksivät aloittaa tislauksen. Xoriguer-nimen juoma on saanut paikallisen tuulimyllyn mukaan, joka esiintyy myös pullon etiketissä.

Historiallisen kierroksen jälkeen Mahonin satamasta ei kannata kiiruhtaa pois: kesäkuukausina maailman toiseksi syvintä luonnonsatamaa ympäröi joukko kuhisevia baareja, ravintoloita ja myymälöitä.

www.xoriguer.es

Teksti: Maria Hietala
Kuvat: Bodegas Binifadet

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Baleaarien saaret

Mallorca, Ibiza vai Menorca – mikä saari sopii sinulle? Näin kohteet eroavat toisistaan

Barcelonan nähtävyydet

Barcelonan parhaat nähtävyydet – 20 paikkaa, joiden joukosta löydät tekemistä lomalle

Lanzaroten nähtävyydet

Tämä Kanariansaari jää turhaan suosittujen naapuriensa varjoon – Lanzaroten 16 parasta nähtävyyttä

Calima Kanariansaarilla

Mikä on Kanarian kummallinen sääilmiö calima? Voi osua sinunkin lomallesi

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja